Kesäpäiväkirja 11. - 12. sivu

25.7. Se tulee joka kerta, kun elän pidempään symbioosissa muiden kanssa. Halu omaan tilaan ja jopa yksinäisyyteen. Tuntuu kuin minua syötäisiin, minuuttani nakerrettaisiin. Tilanne on sikäli paradoksaalinen, että yksinäisyys toisaalta ahdistaa minua ja aiheuttaa jopa fyysisiä oireita. Minua voi huimata tai joskus kun kuuntelen jääkaapin ja muiden kylmälaitteiden hurinaa, voisin melko helposti kuulla siinä puhetta, jos antaudun kuuntelemaan. En erota puheessa sanoja, vaan sekalaista ja hieman kakofonista puheenporinaa, kuin suuri ihmisjoukko keskustelisi innokkaasti ja kiihtyneesti vaikkapa torilla, aivan samoin kuin huomasin Kyllikki Villan kuvaavan kuulemaansa ilmastoinnin hurinaa rahtilaivoilla matkatessaan maailman merillä. Hän makasi hytissään ja ihmetteli, onko jossain ihmisjoukko keskustelemassa keskellä yötä.

Luulenkin olevani onnellisin, kun samassa talossa kanssani olisi ihmisiä, mutta he olisivat eri huoneissa, ja voisin kuulla heidän äänensä ja tuntea heidän läsnäolonsa näkemättä heitä alituiseen; välillä toki olisimme yhdessä rinta rinnan pitkiäkin toveja, sillä arvelen olevani pohjimmiltani sosiaalinen erakko. Onko sellaista?


26.7. Iltapäivällä kohtasin Joonaksen. Olin juuri mökin alapuolisessa tienvarressa, taittuneena kameroineni pietaryrttien puoleen, koska niissä kuhisi kimalaisia ja kultasiipiä. Kultasiipiä kuvasin. Kukas se siellä on, hihkaisi ääni yhtäkkiä takaani. Pyöräilijä sinisissään kurvasi luokseni. Kerroin valokuvailevani perhosia. Joonas kysyi, panenko kuvat nettiin, ja sanoin panevani. Hienoa, sanoi Joonas. Otanko sinusta kuvan, kysyin. Voit sä ottaa, hymyili Joonas. Otin muutaman, ja kysyin saanko panna ne omille sivuilleni. Sain luvan ja sanoin, etten pane sukunimeä. Hetkeä aiemmin hän oli esitellyt itsensä minulle kätellen, sanonut koko nimen. Kun palasin niityltä takaisinpäin, törmäsin häneen uudelleen, ja jostain syystä minua nolotti aika tavalla, koska olin pukeutunut niukkaan helleasuun, kuluneisiin mökkivaatteisiin, ja jouduin kulkemaan suoraan hänen edestään kun hän polki minua kohti. Vähän sama tunne kuin silloin, kun en kehdannut nousta merestä, kun muuan poika tuli hakemaan minua matematiikan tunnille, joka hänen oli määrä pitää minulle.

Sisko juo ahkerasti, ja huomennakin pitää mennä Alkoon hakemaan viinipakkauksia. Hän on kuitenkin pessyt ripeästi kaikki talon matot ja perannut kaislikon kuin mies. Tytär puolestaan on tiskannut joka päivä, joten taisin manailla heitä turhaan etukäteen. Ruokakin on maksettu kolmen naisen kesken, tosin minä sen päivittäin kokkaan. Olen lisäksi saanut hoidella klapikonetta ilolla, mielipuuhaani! Kylkikin alkaa parantua. Tässä kamarissa on nyt hyvä olla, kun muissakin huoneissa on ihmisiä lukemassa ja katsomassa elokuviaan. Ikkuna on auki tummuvaan yöhön ja verkon takana sataa ropisemalla. Jokin lintu kurnutti äsken.

(Kuvat Iines 26.7.)