26.7.2010

Kesäpäiväkirja 11. - 12. sivu


25.7. Se tulee joka kerta, kun elän pidempään symbioosissa muiden kanssa. Halu omaan tilaan ja jopa yksinäisyyteen. Tuntuu kuin minua syötäisiin, minuuttani nakerrettaisiin. Tilanne on sikäli paradoksaalinen, että yksinäisyys toisaalta ahdistaa minua ja aiheuttaa jopa fyysisiä oireita. Minua voi huimata tai joskus kun kuuntelen jääkaapin ja muiden kylmälaitteiden hurinaa, voisin melko helposti kuulla siinä puhetta, jos antaudun kuuntelemaan. En erota puheessa sanoja, vaan sekalaista ja hieman kakofonista puheenporinaa, kuin suuri ihmisjoukko keskustelisi innokkaasti ja kiihtyneesti vaikkapa torilla, aivan samoin kuin huomasin Kyllikki Villan kuvaavan kuulemaansa ilmastoinnin hurinaa rahtilaivoilla matkatessaan maailman merillä. Hän makasi hytissään ja ihmetteli, onko jossain ihmisjoukko keskustelemassa keskellä yötä.

Luulenkin olevani onnellisin, kun samassa talossa kanssani olisi ihmisiä, mutta he olisivat eri huoneissa, ja voisin kuulla heidän äänensä ja tuntea heidän läsnäolonsa näkemättä heitä alituiseen; välillä toki olisimme yhdessä rinta rinnan pitkiäkin toveja, sillä arvelen olevani pohjimmiltani sosiaalinen erakko. Onko sellaista?


26.7. Iltapäivällä kohtasin Joonaksen. Olin juuri mökin alapuolisessa tienvarressa, taittuneena kameroineni pietaryrttien puoleen, koska niissä kuhisi kimalaisia ja kultasiipiä. Kultasiipiä kuvasin. Kukas se siellä on, hihkaisi ääni yhtäkkiä takaani. Pyöräilijä sinisissään kurvasi luokseni. Kerroin valokuvailevani perhosia. Joonas kysyi, panenko kuvat nettiin, ja sanoin panevani. Hienoa, sanoi Joonas. Otanko sinusta kuvan, kysyin. Voit sä ottaa, hymyili Joonas. Otin muutaman, ja kysyin saanko panna ne omille sivuilleni. Sain luvan ja sanoin, etten pane sukunimeä. Hetkeä aiemmin hän oli esitellyt itsensä minulle kätellen, sanonut koko nimen. Kun palasin niityltä takaisinpäin, törmäsin häneen uudelleen, ja jostain syystä minua nolotti aika tavalla, koska olin pukeutunut niukkaan helleasuun, kuluneisiin mökkivaatteisiin, ja jouduin kulkemaan suoraan hänen edestään kun hän polki minua kohti. Vähän sama tunne kuin silloin, kun en kehdannut nousta merestä, kun muuan poika tuli hakemaan minua matematiikan tunnille, joka hänen oli määrä pitää minulle.

Sisko juo ahkerasti, ja huomennakin pitää mennä Alkoon hakemaan viinipakkauksia. Hän on kuitenkin pessyt ripeästi kaikki talon matot ja perannut kaislikon kuin mies. Tytär puolestaan on tiskannut joka päivä, joten taisin manailla heitä turhaan etukäteen. Ruokakin on maksettu kolmen naisen kesken, tosin minä sen päivittäin kokkaan. Olen lisäksi saanut hoidella klapikonetta ilolla, mielipuuhaani! Kylkikin alkaa parantua. Tässä kamarissa on nyt hyvä olla, kun muissakin huoneissa on ihmisiä lukemassa ja katsomassa elokuviaan. Ikkuna on auki tummuvaan yöhön ja verkon takana sataa ropisemalla. Jokin lintu kurnutti äsken.

(Kuvat Iines 26.7.)

146 kommenttia:

  1. Reipas Joonas!

    Tietenkin voi olla sosiaalinen erakko! Kuulun samaan kastiin. Tunnusmerkkejä: viihtyy ihmisten kanssa, sosiaalinen höpöttelijä, nauttii omasta rauhasta, ei halua olla kylki kyljessä (kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti) kenenkään kanssa liian pitkää aikaa kerrallaan, haluaa tuntea olevansa oman ajankäyttönsä herra, tarvitsee omaa tilaa.

    ps. En katselisi jatkuvaa juopottelua omissa nurkissani. Nyt kuulemma taas katkaisut ja muut "alkoparantolat" alkavat täyttyä kun loman lopettelijat eivät saa putkea poikki.

    VastaaPoista
  2. Siskoni juo koko ajan, Kuunkuiske! Hän aloittaa lasillisella ennen lounasta ja jatkaa siitä kiihtyvään tahtiin iltaa kohden, lopettelee juomistaan viimeksi omassa huoneessaan, yksin.

    Hän säilyttää kuitenkin kontrollin kaiken aikaa, käyttäytyy hyvin ja melko hallitusti, ja selittelee juomistaan saksalaisella juomakulttuurilla.

    Olemme tyttären kanssa luopuneet kaikenlaisesta holhouksesta, emmekä puutu sanallakaan hänen juomiseensa. En tiedä, onko se väärin. Tytär ei juo ollenkaan, minä juon kohtuullisesti, mutta en koskaan änkyrään, en tiedä mitä krapula on.

    VastaaPoista
  3. Mukava kuulla noin iloisia, suloisia ja utuisia uutisia! Enkä kadehdi! (Koska eiväthän ne keltään toiselta ole poissa.) Juominen on (huokaus) harmillista an sich. Tiedän siitä jotain. Sairaudestahan on kyse. (Jossa potilas voi paremmin kuin häntä hoitava lääkäri. Ellei sitten lekurikin dokaa. Niin. Sitten heitä onkin kaksi. Ja jos siihen tulee vielä sairaanhoitaja, joka myös ryyppää, kyse on triangelidraamasta.)

    VastaaPoista
  4. Höpsistä iloisille ja suloisille ja utuisillesi, Anonyymi. Rivien välissä on toki muutakin.

    Kauheinta on, kun tahtoo toiselle hyvää, ja tietää, että viina tekee pahaa, mutta toisaalta hyvää. Miten voi kieltää lähimmältään ilon, unohduksen ja turtumuksen?

    VastaaPoista
  5. Itsestä se pitää lähteä, että juu, kaikki muu on turhaa. Ei voi tehdä asialle mitään muuta kuin kantaa lisää viinaa niille, tai toinen voisi olla että auttaa ne hoitoon, kun ne itse sitä haluavat. Ennen pitkää peset kuset ja paskat lattialta jos liikaa ymmärrät.

    VastaaPoista
  6. Yksin, kaiken keskellä yksin, olet sinä ihminen!

    Minulla ei ole lainkaan yksinäistä, minulla on kaksinaista, sanoi entinen heppu.

    Yksinäisyys, tai sen kaipuu: Toista kaipaa, kun toista on, tasaista on kai turhaa olettaa.

    Vähän niinkuin tämän lämpötilan kanssa, sopivasti harvoin.

    Jokapäiväinen juominen lienee se terveydelle huonoin vaihtoehto, mutta ei sille mitään voi, jos ihmiselle ei itselleen tule tarvetta lopettaa.

    VastaaPoista
  7. Yksinäisyyden kanssa on mielestäni sama kuin matkanteon kanssa, kotona ollessa kaipaa matkalle, matkalla paras hetki on kotiinpaluu. Tai siis lämpötilan, niin kuin Riku sanot.

    Kaipa ainoa pysyvä tila ihmisessä on juuri kaipuu, kaiho.

    Sitä vaan juomisessa miettii, että harvoin kai humalikko itse keksii apua tarvitsevansa. Minunkin siskollani on selitys, jos huono olo tulee: se johtuu sopimattomasta viinalaadusta, esimerkiksi halvoista virolaislitkuista. Koskaan huono olo tai änkyrä ei johdu liiasta juomisesta.

    Vaan onneksi hänen juomisensa ei ole änkyräjuomista, mutta kuitenkin alituista ja selvään humalaan ja mongertavaan puheripuliin johtavaa.

    VastaaPoista
  8. Minä en koe enää ikunaan hiljaisuutta, tai olenko saanut oikeasti koskaan kokea? Nimittän kun korvissa ajelee joku (Mikiksen tapaan viritetyllä ylinopeutta) aina mopolla, pärryyttää kehnoa pajupilliä, josta on kuori irti tai sitten muuten vain humisee ja kilisee.

    Näin on ollut niin kauan kuin muistan=korvien tinnitusvaiva.

    Ei se silti psyykeäni ole haitannut. Nukun kuin tukki kun unta tarvitsen jne, mutta joskus ajattelen, että olisi se ainaisen lasten mekastuksen sekaan ihan hiljainenkin hetki paikallaan.

    Haudassa sitten hiljenee.

    Iän myötä on käynyt myös niin, etten kaipaa paljon minnekään, silleen siis kuten nuorempana. Kunhan odotan tilaisuutta vain, että pääsen jotain ajatustani toteuttamaan.

    Erakkoutta kun taas ajattelee, niin on se autuasta päästä irti ihmisistä, netistä, kännyköistä ja telkkareista välillä. Voisi joskus olla vaikka koko kesän ihan itekseen ja paskat välittää tän tyhjän ympärillä pyörivän maailman kulutushumpasta.

    Tuosta kuvasta Iines. Syöpikö toi amppari tota kovakuoriaista? Mites tuollaiseen tilanteeseen ehdit kameran laukaisemaan?

    VastaaPoista
  9. Juomisesta vielä. Naukkailu olisi mukavaa, mutta kun ei oikeastaan kenellekään sovi.

    Oletko Iines ajatellut, että alkoholismi on siskollesi siirtynyt isältäsi perintönä? Sinun isäsihän ryyppäsi kohtalaisesti, muistelen kertoneesi näin?

    Isäni tukehtui humalapäissään oksennukseensa ja kyllä hän mokoma kummittelee toisinaan minunkin viinanhimona ja toisinaan tekee tiukkaa, etten koukkaa viinakaupan kautta kun se juolahtaa mieleen. Muilla sisaruksillani, vanhinta siskoa lukuunottamatta, ei tällaista "ongelmaksi asti -himoa" esiinny.

    VastaaPoista
  10. Enpä ole ennen moista kuvaa nähnyt, minäkään. Ainoa selitys, jonka tolle keksin, on että tuo kultakuoriainen on rähminyt kukassa. Ja sen selkään on jäänyt siitepölyä tms. töhnää. Ja tämä ampiainen sitten sitä.

    VastaaPoista
  11. Kysyit kuvasta, Valto. Ensin katsoin hyönteisten värejä, ne hehkuivat auringossa sinfonisessa sekamelskassa, ja värien takia ryhdyin kuvaamaankin niitä.

    Sitten vasta huomasin, että ampiainenhan pomottaa kuoriaista, joka imi sitkeästi kuivahtanutta ohdaketta. Se runnoi kuoriaista selästä, pisteli ja työnteli niin kauan, että sai sen väistymään ja pääsi itse imeskelemään herkkupalaa, siis jo höytyväistä ohdakkeen kukkaa.

    Tinnitus on helvetillinen vaiva. Siskon mies kärsii siitä ja kokee olonsa piinatuksi, ja hermonsa kireiksi. Pahinta taitaa olla se, että tinnitus tuskin paranee.

    Olen kyllä ajatellut, Valto, että juominen on geeneissä, tai siis alttius päihteisiin ti addiktioihin. Hassua vaan, että siskoni ei tule fyysisesti isään vaan äitiin, kun taas minä olen fyysisesti kuin isäni ja hänen sukunsa. Ja minä tunnen lähinnä vastenmielisyyttä, jos minun pitäisi ryypätä olan takaa. Siskolla on selkeä himo.

    VastaaPoista
  12. Tuo Mikiksen selitys selkään jääneestä siitepölystä voisi olla oikea, sillä ampiainen tökki kuoriaisen selkää, mutta jäi siis imemään lakastunutta kukkaa, kun kuoriainen viimein ryömi pois.

    Nyt minua kiinnostaisi tietää, miten ritariperhonen oikein kuoriutuu. Nimittäin seuraamani kaunis toukka on nyt jäänyt korsien väliin, taittunut ja tummunut. Onkohan se vanhinko vai asiaankuuluvaa ennen kuin perhonen kuoriutuu?

    VastaaPoista
  13. Siskolla on selkeä himo, sanoi Koppis kun Amppari liiveihin ui.

    Juoko siskosi siis joka ainoa jumalan päivä? Ja jos, niin muutenkin, eikä vain lomalla?

    Juoko hän enemmän kuin yhden viinipullon päivässä?

    Kyselen vaan tietääkseni kenellä se ongelma on.

    Näin sanoo Viidan Late perhosasiaan:

    Sata ritariperhosen toukkaa -
    vain yksi ritariperhonen.

    Se on saatanallista, sanoi hän.
    Sata ritariperhosen toukkaa-
    ja yhdeksänkymmentäyhdeksän
    loispistiäistä,
    vihoviimeistä hyönteismoukkaa,
    raatokärpäsmäistä -
    vain yksi ritariperhonen!

    Ja maisteri pisti sen.

    VastaaPoista
  14. Siskoni juo joka päivä, Tapsa, hanapakkauksia kuluu viikossa kolme neljä, eli 12 - 16 litraa yksin hänen käytössään. Lisäksi meillä on kaapissa aina avattu ginipullo ja tonicia, joista menee muutama drinkki päivässä, ensimmäinen lounaan alla. Tämän lisäksi olutta saksalaiseen tapaan silkkaan janoon - oluthan ei ole alkoholia, sanoo sisko. Näin lomalla täällä Suomessa. Hän on apea ja joskus jopa pahantuulinen ollessaan aamuisin hetken aikaa selvä, ja virkistyy ensimmäisen drinkin jälkeen.

    Kotona työaikaan juominen on myös jokapäiväistä, iltaisin, myös miehellä, joka ei siskon soittaessa muistanut, että hänen piti valmistautua sukulaisen synttäreille illaksi. Luuli, että ne olivat jo toissapäivänä. Heillä on viinikellari ja viinikaappi, jonka vaihtuvuus on hyvä. Työnsä (alakoulun opettaja) sisko on aina hoitanut suvereenisti, jopa liiankin tunnollisesti, eikä ole koskaan jäänyt ratista kiinni huristellessaan nopealla urheiluautollaan.

    VastaaPoista
  15. Sanoisin Tapsalle vielä, että meillä ei siis kukaan paheksu kenenkään alkoholin käyttöä, ei edes täysraitis tyttäreni sano mitään, eli asiasta ei ole varsinaista ongelmaa. me jopa kysymme, tarvitseeko hän jotain esimerkiksi Alkosta tms., enkä tosiaan tiedä, onko se väärin. On vain huoli omaisesta, pelko, että jotain sattuu, kun toinen menee risalle laiturille tuiterissa seikkailemaan, ja haluaa välillä uida yksin humaltuneessa tilassa.

    VastaaPoista
  16. Ihminen, joka haluaa viettää kauniit kesäiset päivänsä humalassa, on selkeästi alkoholisti. Ei tarvitse ryömiä katuojassa täyttääkseen tunnusmerkit.

    Jokaisessa ihmisessä on alttius riippuvuuteen. Se miten elämässä pelittää (onko hyvä olla omissa nahoissaan, kokeeko enimmäkseen mielenrauhaa jne. ja sen jälkeen hmissuhteet, työ -ym. asiat) kertoo suoraan miten suuri riski on päätyä jonkun riippuvuuden syövereihin.

    Yhdellä se on viina, toisella huumeet, kolmannella holtiton seksuaalikäyttäytyminen (=ympäriinsä paneskelu), neljännellä jotakin muuta ja viidennellä vaikka liikunta. Ei hyvältäkään vaikuttava asia (liikunta) ole enää hyvä, jos se on pakonomaista.

    Jos minun siskoni olisi alkoholisti, varmaan pyrkisin kommunikoimaan hänen kanssaan niin, että hän ihan varmasti tietää miten paljon häntä rakastan ja miten arvokkaana häntä pidän. Se saattaisi millin verran auttaa siihen suuntaan, että hän voisi kokea olonsa hiukan paremmaksi eikä tarvitsisi hakea lohtua pullosta.

    (Kunnes pinnani palaisi ja sanoisin että voi v mitä touhua, tajuatko miten h:tin itsekästä on pyöriä omissa pikku ongelmissaan ja olla pienessä pierussa koko ajan, kuvitteletko että mikään ratkeaa ryyppäämisellä ym. jne.)

    VastaaPoista
  17. Tuo Iines, että siskosi mieliala paranee heti, kun saa ensimmäisen korkin auki, kertoo selkeää kieltään.

    Riippuvuus on jo niin pitkällä, että se on sekoittanut aivokemian (viisaammat tietävät tarkemmin) eikä tunnu hyvältä olla selvin päin.

    Siihen päälle tietenkin häpeä asiasta (vaikka kieltäisi sen itseltäänkin) - syvällä sisimmässään tietää, että millaisessa jamassa on.

    Väkisinkin tuollaiset määrät, vuosien ja vuosikymmenten jälkeen, näkyy jo päälle niin että KAIKKI tietävät mistä on kyse. (Ja hän itse luulee olevansa kovinkin simpsakka ikäisekseen?)

    Kuivakkaahko olemus, ikäistään väsyneempi fiilis, taidokkaasti puuterilla piilotettu punakkuus, silmien eloton katse.

    VastaaPoista
  18. Tämä kesä on jo pitkällä ja siskosi jo kohta lentokoneessa, joten menköön samaan malliin.

    Olisiko mahdoton ajatus, että ennen ensi kesän vierailua sanoisit jo hyvissä ajoin (kirjoittaisit vaikka kauniin kirjeen), että olet ajatellut, että olisi hienoa viettää kesä niin, että otettaisiin ehkä viikonloppuna lasi, pari viiniä, mutta muuten oltaisiin selvin päin?

    Jos tuollainen ei saisi siskosi silmiä aukeamaan niin ei sitten mikään.

    Hänen ylpeydelleen se olisi kova kolaus, tietenkin. Vaan suuri lahja, sinun osoituksesi siitä että toivot siskolle pitkän ja terveen elämän.

    Jos sopimusta ei syntyisi, siskosi ei tulisi. Ja jos sopimuksesta ei pidettäisi kiinni, siskosi löytäisi itsensä ennenaikaisesti Saksaan menevästä koneesta.

    Pointti on se, että tuntisitko itsesi hirviöksi, jos laittaisit siskollesi rajat?

    Jokainenehan sen tietää, että tuollainen ryyppääminen ei voi johtaa hyvään.

    VastaaPoista
  19. Eli siis että kieltäytyisit todistamasta hidasta itsemurhaa.

    Et kantaisi korttasi kekoon sen toteuttamiseen.

    En muuten käytä alkoholia. Huomenna, kun menen Tellervon (hekoheko) kanssa kuuntelemaan Kasevaa, Pellervo (ei kun Tellervo) saattaa ottaa 1-3 siideriä suihkulähteen laidalla istuessamme.

    Ei minulla ole mitään sitä vastaan! Tellervo (ei kun Pellervo) on niin fiksu, että hän kysyi jo valmiiksi että onko se ookoo.

    Tietenkin se sopii! Minusta on mahdottoman hienotunteista, että hän kysyi! :)

    VastaaPoista
  20. Ryyppääminen on mennyt - ja tämän minä tiedän kantapäitteni kautta - on mennyt silloin liian pitkälle kun dokaamisen ainoa idea on pitää pahaaoloa poissa. Sitä yrittää olla vain että olisi. Ei siinä silloin enää viinaa "nautita", eikä siitä nautita; se on just ihan jotain muuta.

    Mutta moralistiksi en rupea. Enkä yritä ketään neuvoa. Enkä auttaa. (Koska en pysty siihen.)

    VastaaPoista
  21. Suuri vaara alkoholisoitumiseen on myös ihmisellä, jonka sisin on niin herkkä ja kaunis, että hänen on vaikea kestää tätä maailmanmenoa.

    Moralisoiminen on turhaa, ylhäältä päin neuvominen on turhaa.

    Eikä ketään voi viime kädessä auttaa.

    Ihana kuva maailmasta :) Ei vaan - mikä se sitten kenellekin on se viimeinen niitti mikä saa lopettamaan itsensä tuhoamisen.

    Sen soisi, että niin paljon ei olisi mennyt rikki (terveyttä, ihmissuhteita, taloutta) että olisi mahdotonta saada rikkinäistä kasaan.

    Liimattu ruukku on kyllä kauniimpi kuin siloisen ehjä.

    VastaaPoista
  22. Selasin netti-AL:ä, siinä oli juttua alkoholinkäytöstä.

    Sanottiin, että lääkärit ovat liian häveliäitä kyselemään juomatottumuksista. (Monelle lääkäri on edelleen auktoriteetti, jonka sanassa saattaisi olla voimaa.)

    Kuulemma 70 % alkoholin suurkuluttajista on mukana työelämässä! Ja heistä suurin osa kuolee alkoholin aiheuttamiin sairauksiin ennen "kassialmavaihetta".

    Siis räkä poskella, paskat housuissa ojanpohjia kiertävät ruokkoamattomat alkoholistit ovat lähes marginaalissa.

    VastaaPoista
  23. Just naapurinisännän kanssa tehtiin yksi pikkuhomma joka sai täällä hikihelteessä kielen kuivumaan. Otettiin siis yhdet A-oluet urakkamme päätteeksi (minun homma, hänen kaljat).

    Yksi kalja menee juurhi ja juurhi niin, etthei lishää tee mieli, mutta jos olisi vaikka ykshi viinilasilhinen tähän lisää, niin soromnhoo selevä päivä! Hik!

    Niin helppoa se olisi eikä siinä lapsista huolehtiminen tulisi muuten mieleen, kuin että siinähän ne mukana viereskelesivät.

    Paska keksintö koko itsensä huumaaminen! Esi-isillemme, noin satatuhatta vuotta sitten, näytän keskisormea, siinä kunnioitukseni menneitä sukupolvia kohtaan...

    VastaaPoista
  24. Siteeraan poikkeuksellisesti tähän yhden virkkeen Kuunkuiskeen ylläolevista viisaista lauseista, joihin paljolti yhdyn, mutta en siis kaikessa: Ihminen, joka haluaa viettää kauniit kesäiset päivänsä humalassa, on selkeästi alkoholisti.

    Huomaan nimittäin tästä, että oma ajatteluni lähtee jo alkuaan eri poluille. En osaa ajatella niin, että joku "haluaa" viettää päivänsä humalassa, se ei ole minusta se asia tai piste, jota halutaan. Jossakin takana on enemmän sitä, mitä halutaan, ja alkoholi lienee väline päästä sinne. Hyvä olo, vapahdus ahdistuksesta, euforia - ehkä se on juuri euforia, jota alkoholisti hakee.

    En tahtoisi lisätä siskoni taakkaa, vaan päinvastoin helpottaa sitä. Jos hän ei saa juoda, mitä sitten olisi? Mitä tämä elämä muutoinkaan on, selvinkäänpäin? Toisin sanoen kannattaako olla selvä, onko elämä sen arvoista, jos sielu kaipaa euforiaa ja jotakin muuta?

    Jos on olemassa ihmisiä, jotka ovat nähneet pohjan ja oikeastaan koko elämän turhuuden tai pienuuden, niin millä vakuutat heille, että euforiaton elämä kannattaa? Mitä täällä ihmiselle on?

    Näin mietin, kun koetan eläytyä siskon maailmaan.

    VastaaPoista
  25. Vielä - uskon tuon, että 70 prosenttia alkoholin suurkuluttajista on mukana työelämässsä. Siskoni on tyyppitapaus. Hänestä ei alkoholismi näy päällepäin, hän on hyvin hoidettu, hyvin pukeutunut, terveen näköinen ja varsin hoikkasäärinen hyvännäköinen blondinainen. Tosin olen havainnut, että hän meikkaa yhä enemmän ja käyttää runsaasti hajuvesiä, ikään kuin peitelläkseen jotakin.

    Tänäänkin olimme Alkossa, mutta nyt on kulunut vain lounasolut tähän mennessä! Sisko harrastaa juoksua ja kävelyä sekä uintia, jotka edesauttavat selviytymistä hurjasta juomisesta.

    PS Minä en kyttää hänen juomistaan, mutta nyt kun asia tuli keskusteluun, olen maininnut nyt joitain määriä. Muutoin en osaa lähteä minäkään moralisoinnin tai edes säätämisen tielle.

    VastaaPoista
  26. "Jossakin takana on enemmän sitä, mitä halutaan, ja alkoholi lienee väline päästä sinne. Hyvä olo, vapahdus ahdistuksesta, euforia - ehkä se on juuri euforia, jota alkoholisti hakee."

    Olen ajatellut nettiriippuvuuden oantavan samanlaisen euforisen tilan kuin alkoholismi. Ajattelen näin koska sen "käsittely" on aikamoinen tabu. Harvoin, jos koskaan siitä näkee keskusteltavan blogeissa.
    Vertaisinpa vielä tuota "euforiaa" työelämän paineisiin. Kuinka moni "siitä" selviää ilman jonkinasteista "psyykkausta"? Henkistä ja fyysistä vireyttä ylläpidetään mitä ihmeellisimmillä aktiviteeteillä tai toisaalta – työ lamaannuttaa ja uuvutta ihmisen tahdottomaksi "eläimeksi".

    @ Tuntema Ton

    VastaaPoista
  27. Totta, Iines - parempi sanamuoto olisi "ihminen, joka viettää".

    Päivittäinen pikkukekkuli (ja yötä kohden isompi) kertoo karusti siitä, että ihmisen ei ole hyvä olla. Ihan noin simppelisti sanottuna.

    Huurussa oleminen kai raukaisee ja rauhoittaa, vie verhon taa ne asiat, joihin ei jaksa tarttua ja joita ei halua ajatella. Tuo valheellisen hyvänolontunteen kunnes menee niin pitkälle ettei enää tuo edes sitä.

    Määrillä on taipumus kasvaa ajan mittaan. Lisääntynyt toleranssi vaatii isompia määriä.

    Hiprakointi silloin tällöin on täysin eri asia! Se ei ole riippuvuutta vaan piste iin päälle jonakin hienona hetkenä. (Lasketaan siis pois tässä kohtaa suruunsa juominen.)

    Asiat, joissa on kiinni, sitovat paljon energiaa. Se ei ole mielipide vaan totuus.

    VastaaPoista
  28. Minusta ei ole neuvojaksi. Voin vain kertoa, miten itse tekisin, eikä se välttämättä ole ainoa oikea tapa, eikä välttämättä edes oikea.

    Jos lähipiirissäni / läheisistäni joku ottaisi viinaa joka päivä humalahakuisesti, tai joka tapauksessa isoja määriä , en voisi olla puuttumatta siihen.

    Alkoholin haittavaikutuksista terveyteen ei turhaan puhuta. Kaksi välttämätöntä ja elämää ylläpitävää elintä, aivot ja maksa, eivät vuosia kestä reagoimatta liikakäyttöön.

    Muistuttaisin läheistäni tästä tosiasiasta senkin uhalla, että se aiheuttaisi kitkaa välillemme. Toivottavasti hän havahtuisi miettimään sanojani ja saisi mahdollisuuden tarkistaa tapojaan.

    Jos en puuttuisi asiaan,kokisin huonoa omaatuntoa, etten ole niin tehnyt.

    VastaaPoista
  29. Elämän "vaativuus" näkyy näissä kuvissa:

    Silmissä tähtipölyä, tukassa kapinanalku ... mutta lapsi vielä sekä nykyinen naamakirjakuva.


    Minkälaiset eväät olemme matkallemme saaneet?

    @ Tuntema Ton

    VastaaPoista
  30. Enemmän kuin neuvoja minua kiinnostaakin perimmäinen kysymys tämän asian äärellä: Mikä oikeus meillä on puuttua toisen ihmisen elämään millään tavoin? Voimmeko olettaa, että elämä on pyhä itseisarvo, johon väsyneetkin tulee repiä mukaan, jotta me saisimme hyvän omantunnon?

    Saman kaavan mukaanhan esimerkiksi armomurhaa ei tule hyväksyä - eli jos elämä itsessään on jotakin äärettömän pyhää ja korvaamatonta.

    VastaaPoista
  31. Joskus takavuosina Kreetalla(?) kysyin baarimikolta, että mitenhän sen kansha lienee, kun olen huomiseksi vuokrannut auton pientä sight-seeingiä varten ja saattaa tuulilasi vielä huurtua? - Totesi, että siitä vaan ei haitaa!

    Ja enkös perhana joutunut ratsiaan! Poliisi pysäytti kaikki autot, paitsi ne, joissa oli vuokraamon kilvet (turisti). - Ne huomattuaan hymyili, veti käden lippaan ja ohjasi kohteliain käden liikkein jatkamaan matkaa.

    Mitä sitten,mikä on tarinan moraalinen opetus? No ei kai mikään, mutta mukavaa se oli!

    VastaaPoista
  32. Nooh, Riku, kukapa meistä olisi pyhimys.

    Minäkin olen ajanut autoa pikkukaupungin yössä huurtuvin - hik - tuulilashein, kun palasin illatsuista kotiin kyydissäni yksi naisope, vieläpä rehtorin talolta, joka sijaitse kaupungin laitamilla. Peruutin pihassa pikkuisen kinokseen, ja rehtori tuuppasi takaa, että pääsimme liikkeelle. Hyvin kävi.

    VastaaPoista
  33. Moraliteetteja aloin ajattelemaan, kun tänään näin IL:n verkkoversiossa otsikon: Lihava teini syrjäytti maksaneen asiakkaan!

    Valehtelematta nauroin niin kauan ääneen, että alkoi sattumaan.

    Rehtoreista tulee mieleen, kun jouduin lukiossa Sveitsinrinteessä (Kata Kärkkäinen alemmalla luokalla) jälki-istunnosta hänen puheilleen.

    Yritin jälkivahvistusta nauttineena pysyä pystyssä hänen edessään, kun kysyi, mites sä nyt noin? - Vastasin: en mä tiä.

    VastaaPoista
  34. Toisten elämään puuttuminen oman omatuntonsa puhdistamiseksi ei ole puhdas motiivi. Kun tietää toisen vielä kelvolliseksi eläjäksi, jolle elämä voisi tuoda monta selvää, hyvää päivää, saattaa olla jopa oikein puuttua asiaan. (Vrt. rapajuoppo, jolla ei oikein ole enää mitään minkä takia ponnistaa. Liian paljon menetetty.)

    Eutanasiassa on kyse eri asiasta. Ihminen, joka makaa esim. letkuissa eikä ole mitään toivoa paremmasta, kärsii keinotekoisen elämää pitkittävän hoidon ansiosta.

    Onkohan taas nykyään jo mahdollista kieltää elämää pitkittävät hoidot tilanteessa, jossa ei ole toivoa paranemisesta?

    Ei siitä pidä ketään syyllistää, mutta tuntuu pahalta nähdä miten jotkut kohtelevat itseään - eivät anna elämälle arvoa.

    "Tie valitsi sinut ja sinun osasi on kiittää." Jokin tuossa D. H:n lausahduksessa koskettaa.

    VastaaPoista
  35. Ainakin se tuntuu kovin surulliselta, jos ei näe elämässä mieltä.

    VastaaPoista
  36. Jonkun näkökulmasta välittäminen on puuttumista toisen elämään. Joku toinen taas ei hienotunteisuudesta halua sitä tehdä.

    Onko elämä viinahuurujen pehmentämin aivoin ja sairaana parempi vaihtoehto, kuin että joku läheinen, joka oikeasti välittää, on ajoissa osoittanut kantavansa huolta, ja saanut kannanotollaan toisen havahtumaan?

    Alkoholin liikakäyttö saa paljon pahaa aikaan, eikä se paha useinkaan kosketa pelkästään käyttäjää.

    VastaaPoista
  37. Eutanasiasta on vaikea sanoa muuta, kuin että onneksi en ole lääkäri, jonka pitäisi kuolevaa auttaa kuolemaan antamalla esim. kuolinpilleri tai kytkemällä hengityslaite pois päältä.

    En laske eutanasiaksi sitä, että kuolemaa ei kaikin keinoin pitkitetä.

    VastaaPoista
  38. Kai sitä kuolinpilleriä kutsutaan aktiiviseksi eutanasiaksi. Se ei ole Suomessa sallittua.

    Ilmeisesti länsimainen lääketiede pitää potilasta hengityskoneessa / jossakin muussa keinotekoisesti elämää jatkavassa vempeleessä, vaikka ihminen olisi tiedoton tai muuten kaiken parantamisen ulottumattomissa.

    En sanoisi että se on tervettä.

    VastaaPoista
  39. Mutta nyt on kesä ja lämmin! Kohta alkaa taas maaseudulla perunoiden seipäille laittaminen!

    VastaaPoista
  40. Jäin kiinni "minne kulkisin, nyt tiedä en" -biisiin, kuuntelin eilen ja tänään useampaan kertaan. Ei H. H:ssakaan mitään vikaa ole.

    Surullinen kohtalo oli Kasevan nokkamiehellä.

    VastaaPoista
  41. Puuttuminen viinankäyttöön voisi olla oikein monestakin syystä, mutta äärimmäisen vaikeaa se on - niin paljon olemme tottuneet kunnioittamaan aikuisen ihmisen omia valintoja. Sitä paitsi kulttuurimme on poikkeavan alkoholimyönteinen, ja meillä lasten juominen on tavallista ja tapahtuu aikuisten ja vanhempien myötävaikutuksella. Juomiseen puuttuminen nähdään moralistisena kannanottona, ja kukkahattutätien touhuna.

    VastaaPoista
  42. Kuunkuiske, miltä Kaseva nykyään vaikutti? Tänäänkö se konsertti oli?

    Yritän olla laittamatta kaiken maailman linkkejä tänne, olen vain niin tyytyväinen, kun opettelin tuon a-hrehvin linkitykseen. (Kiitos Iines ja Jape!)

    Haluaisin opetella ne muutkin koodit bloggerin kommenteihin kirjoittamista varten. Missähän ohjeet lienevät.

    VastaaPoista
  43. Musiikkilinkit ovat minusta mukavia, sillä musiikkivalinta kertoo paitsi laulun sanoman myös linkkaajasta jotakin. Kuuntelen ja katson aina siis musiikkilinkkinne, ja olen usein ihastellut sitä, miten jossain mielessä samanhenkisiä ihmisiä täällä kirjoittelee, kun pidän lähes poikkeuksetta valitsemastanne musiikista tai muista vinkkaamistanne pätkistä tai kirjavihjeistä.

    (Linkin heittäminen keskustelun puheenvuoroksi on eri asia - tämä oli Japelle, jahka lomilta palaa.)

    Jaa muut koodit pitäisi Rikulle kertoa? Mitähän niitä olisi? Kursivointi ja lihavointi ovat ehkä tuttuja?

    Ja raporttia Kaseva-keikalta Kuunkuiskeelta kaivataan täälläkin!

    VastaaPoista
  44. Periaatteessa juomiseen puuttuminen olisi oikein, mutta kun sillä ei saavuteta mitään.

    Kaikilla meillä kipeät kokemuksemme läheisistä, jotka juovat kohtuuttomasti.

    Veljelläni oli dipsomania, ei juonut edes kerran vuodessa. Mutta silloin kun aloitti, sitä kesti viikko, tai muutama. - Sellaiseen kuoli nuorella iällä (52), kun sydän ei rasitusta kestänyt.

    Isäni teki töitä stahanovilaisittain koko ikänsä. Kuoli silti alkoholin vuoksi sydänkohtaukseen 47 vuotiaana.

    Olisiko joku voinut tehdä jotain: EI!

    VastaaPoista
  45. Ei kun se on vasta huomenna, Kaseva.

    Tämä "yksilön kunnioittamisen, pärjäämisen, isenäisyyden ja itsensä toteuttamisen aika" (pakko pistää sulkuihin) tekee sen, että ihmiset piilottelevat ongelmiaan, esittävät parempaa puoltaan ja kärsivät itsekseen.

    Eivätkä kehtaa puuttua toistensa asioihin siinä kohtaa missä puuttumista olisi.

    En kannata minkäänlaista holhousyhteiskuntaa - kyllä se on läheiset, joiden soisi voivan auttaa toisiaan siinä paikassa kun tarvitaan.

    Ei tämä ole mikään Japani, jossa kasvojen menettäminen on maailman kamalinta.

    Kai.

    VastaaPoista
  46. Viinanpirusta sen verran, että ei se minunkaan isälleni mikään vieras aine ole ollut.

    Vaan nytpä on!

    Hän kyllästyi turhan usein toistuviin tahmeisiin aamuihin, äidin paheksuvaan katseeseen ja ties mihin muuhun.

    Muutos on valtava! Pinna on pidentynyt 200 prosenttia ja olemukseen on palannut "raikkaus".

    Arvatkaa olenko suitsuttanut muutosta hänelle!

    "Vähänkö oot kunkku!"

    Suloisen juro isäni punastelee kun joutuu kehun kohteeksi.

    VastaaPoista
  47. Kursivointia, tai lihavointia olen harjoittanut vain omalla kohdallani, bloggerin kommenteihin en niitä osaa tehdä.

    VastaaPoista
  48. Voi noita varhain poismenneitä, neli- ja viisikymppisiä. Kenen elämä tuossa on valmis, kuka on kypsä kuolemaan! Ja voi ennen kaikkea suomalaista miestä, jota asia useimmiten koskee.

    Itseäni arastuttaa siskoni tapauksessa varmaan se, että en halua haavoittaa siskoani millään tavoin pahoittamalla hänen mieltään, ja siksi pidän yllä illuusiota siitä, että kaikki on hyvin. Hän on kauhean herkkä, ja vaipuisi varmaan häpeän ja itsesyytösten alhoon, jos huomaisi haavoittaneensa juomisellaan läheisiään. Hän antaisi paidankin päältään muiden vuoksi ja asettuisi kenen tahansa kynnysmatoksi, jos pyydettäisiin ja vaikkei pyydettäisikään. Tahtoisin kantaa siskoani kukkien päällä ja siksi varon satuttamasta häntä.

    VastaaPoista
  49. Kursivointi on siis, Riku, väkästen ja i:n, ja lihavointi väkästen ja b:n keskellä oleva aines.

    < i > kursivointi < / i >

    < b > lihavointi < / b >

    Ja nuo ilman välilyöntejä, kaikki kiinni toisiinsa.

    VastaaPoista
  50. Ei Sinun tarvitse siskoasi haavoittaa. Winston Churchill ryyppäsi ja poltti koko ikänsä ja silti eli melkein satavuotiaaksi. Siinä sivussa voitti sen sodankin.

    VastaaPoista
  51. Isäsi on elämänsä kunkku, Kuiske, ja vaikuttaa mukavalta jurolta punastelijalta! Oman lapsen kehu tuntuu varmaan erikoisen hyvältä.

    Oi Riku, kiitos tuosta Churchillin muistamisesta. Minäpä sytytän huomenna siskon kessun!

    VastaaPoista
  52. Minusta muuten tuntuu, että jos Jeesus oikeasti oli, hän olisi sytyttänyt tupakoivan tupakan ja juonut hänen kanssaan maljan pohjaan saakka. Jotenkin tulee mieleen Vuorisaarna tässä yhteydessä. Olisiko kaikkein tärkeintä rakkaus, ei huolehtiminen?

    (Älkää säikähtäkö syviä vesiä, minusta vain asioita voi pohtia monelta kantilta..)

    VastaaPoista
  53. Huonoja uutisia: Tarkistin ja Churchill kuoli jo nuoressa 91 vuoden iässä.

    Kiitos koodausohjeista, opettelen ja käytän sitten kaikkien yhteiseen kyllästymiseen saakka.

    VastaaPoista
  54. Eiköhän 91 ole hyvä oman purukaluston ja oman tukan ja omien polvien ja lonkkien ikä.

    Siinä vaiheessa, kun siirrännäisiä aletaan vispata ihmiseen, tehot taitavat pudota puoleen ja meno olla niin klonkkaavaa ja muisti pätkivää, että joutaakin jo pois rasittamasta paikallisen vanhainkodin rajallista kapasiteettia. Siellä sitä kuitenkin olisi satavuotiaana.

    VastaaPoista
  55. Iines, jossain, liekö sitten ollut Tex Willer, tai jotain, mutta kuitenkin, sanottiin: mutta kaikista suurin on rakkaus

    VastaaPoista
  56. Minun muistini mukaan se oli Taika-Jim, joka huusi noin Nardalle puun takaa kireissä trikoissaan.

    PS Olet hyvä oppilas!

    VastaaPoista
  57. Nyttemin edesmennyt opettajani Helena Kalmi sanoi aikanaan: Kyllä sinä hyvin nämä osaat, kun vain viitsisit jotain!

    VastaaPoista
  58. Tuommoinen selektiivinen osaaminen onkin kunnioitettavaa. Ja mitä tulee laiskuuteen, se on elämäntapa, jonka taitaja on nautiskelija. Olen aina arvostanut riippukeinussa loiontaa ja heinänkortta hampaanraossa.

    Kissa katsoo verkon läpi tummuvaan yöhön silmissään tutkimaton ikiaikainen katse. Nukkukaatten kaikki oikein makeasti! Tai valvokaatten, jos olette yöihmisiä. Toivottavasti vielä on lomaa jäljellä.

    VastaaPoista
  59. Taika-Jim ja kireät trikoot - ettet sekoittaisi tähän nyt Urjaa eli Mustista?

    Pitkään pohdittuani, käytyäni saunassa, katseltuani tummuvalla järvelle, poltettuani sikaarin ja kumottuani muutaman kaljan ja pari viskiä olen tullut siihen tulokseen, ettei se siskosi ongelma ole vielä ongelma.

    Jos se taannoinen kuva oli edes sinne päin - eikä 70-luvulta - niin ei niin hehkeällä hempukalla voi olla todella vakavaa ongelmaa, verrattuna vaikkapa Laila Kinnuseen. Toki se voi sellaiseksi muuttua.

    Osaatko sanoa mitä hän yrittää peittää tai korvata viinillä?

    VastaaPoista
  60. Ahkeruus ilomme, laiskuus intohimomme, sanoi yksi broideistani ennen potkuja.

    Valitettavasti maailma ei ole antanut minun toteuttaa kutsumustani riittävsti, vaan olen jopa ahkeruuden syntiin joutunut lankeamaan.

    Minä luulen, että sillä Nardalla oli ne kireät trikoot. Tai ehkä olen väärässä, ei sillä mitään ollut.

    VastaaPoista
  61. Phantom-naamaisia lampaita on Skotlannissa. Olen käynyt siellä niitä nuss... katsomassa. Ovat asiallisen näköisiä.

    VastaaPoista
  62. Sitäpaitti Iinekseltä aivan turhaa laiskuustaiteiljoiden arvostusta, kun luulen, että pitää työleiriä siellä jossain länsirannikolla, meren rannikolla! (Itärannikon leireistä en sano mitään)

    Parhaillaan Iines näkee unta siitä, kuinka halkoja on tehtävä 48 mottia, ja kuinka ne laitetaan ojennukseen liiteriin!

    VastaaPoista
  63. Alkoholin riskirajat ovat Suomessa korkeammalla kuin monissa muissa maissa, naisilla 16 annosta per viikko. Pikaisella laskutoimituksella Iineksen sisko vetelee NELI-VIISINKERTAISESTI!

    Jos juo alkoholipitoisia juomia joka päivä, homma ei tod ole hanskassa, Tapani! Jopa se joidenkin lääkärien suosittelema lasi punaviiniä joka päivä on oiva portti suurempaan kulutukseen.

    Jos päivittäin juovalta vietäisiin viikoksi kaikki juomat, voisi nähdä mikä on riippuvuuden aste. Voin kuvitella, että henkilö ei olisi päivänpaiste ja ilopilleri vaan heikkohermoinen, itkuherkkä, räjähdysaltis.

    Lääkäri Juhani Seppänen kirjoitti kirjan Selvästi juovuksissa ja oli vuoden kokonaan juomatta. Häntä alkoi ottaa päähän, kun riskirajat paukkuivat säännöllisesti jo torstain kohdalla.

    Juomista selitellään mm. viiniharrastuksella. Aikamoinen harrastus se tosiaan onkin ollessaan jokapäiväinen kaveri! :)

    Vaan se siitä.

    Sitä vaan mietin, että miten toisenlainen elämä aukeaa ihmisellä, jonka ei enää tarvitse miettiä joka päivä missä ja milloin saa paukun, koska pääsee taas Alkoon, riittääkö vielä rahat, näyttääkö freshiltä, juokseeko järki vielä sen verran mitä työ vaatii, haiseeko henki aamulla ym. jne.

    VastaaPoista
  64. Riippukeinuloikoilu ja muut vastaavat ovat ihan parasta!

    Kiireiseen elämäntapaan voi jäädä koukkuun. Onhan sitä (olevinaan) kovin tärkeäkin, kun on "tähdellistä" tekemistä joka hetkeksi. (Vatsahaava / jännitysniska / päänsärky tulevat bonuksena.)

    Jossakin vaiheessa kone leikkaa kyllä kiinni. Se voi käydä nuorellekin ihmiselle - eräs tuttu työnsankari (nainen) kaatui suorilta kolmeksi kuukaudeksi sänkyyn ja siitä vielä puoleksi vuodeksi sairauslomalle. Tuli muuten aika kalliiksi työnantajallekin.

    Jossakin mättää ja pahasti, jos se noin 40 tunnin työviikko tuppaa säännöllisesti ylittymään.

    Virallinen selitys on tietenkin toinen, mutta tosiasiassa ihmisparalla ei taida olla elämässään oikein muuta kuin työ.

    VastaaPoista
  65. Läheisten tekemisiin puuttuminen on kestävyyslaji koska se sitouttaa ja "imee" voimavarojamme. Egoistinen ajattelutapa on lisännyt sitoutumattomuutta ja epäitsekkyyden pelkoa koska vaihdanta näyttäytyy ilmeisenä epäsuhtana. Auttamiseen ja hyväntekeväisyyteen on hiipinyt tehokkuus- ja hyötynäkökulma.

    Toisen "persoonaan" sitoutuminen nähdään orjuuttavana ja "olemme oman onnemme seppiä" ajatusmallin vastaisena. Tavalla tai toisella olemme yhteiskuntana kuitenkin tuon humanismin varassa. Hyväntekeväisyys on "hyvän tahdon" jatkumo, konkretisoituma.

    @ Tuntema Ton

    VastaaPoista
  66. Mustanaamiota tarkoitin trikoillani, ja Narda taisikin olla hänen naisensa, Tapani. Taika-Jimillä (Mandrake?) on puku ja silinteri.

    Tapani, et siis pidä 18 litran viikoittaista viinimäärää per yksi nainen minään, vaikka siihen tulee päälle siis vielä 28 ginipaukkua ja 21 olutta viikossa? Tuohan tekee yli kaksi viinipullollista päivässä + muut viinat. Meinaatko, että henkilö ei ole humalassa, vaan kivassa pikku hiprakassa tuon määrän jälkeen?

    Minua vaivaa hieman se, että taidat nähdä minussa mieluusti moralistin ja turhan nipottajan. Hoi, Tapani.

    Eikä se niin mene, että paljon ryyppäämisen näkee aina ulkonäöstä, esimerkiksi silmäpusseina,jos henkilö ei vajoa alkoholismiin. Suurin osahan käy töissä ja pitää huolta ulkoisesta habituksestaan, niin kuin ylempänä esitettiin. Esimerkiksi meidän suvussa naisilla en ole koskaan nähnyt silmäpusseja. - Tuohon lomareissun hehkuvaan ja iloiseen glamourvalokuvaan voi nyt huoleti lisätä yli kymmenen vuoden kilot ja rypyt, mutta perusolemus on sama, hehkeydestä kyllä uupuu nyt jonkin verran.

    Taitaa olla vähän arka aihe tämä juomakulttuurista puhuminen. Niin helposti puhuja saa sen syyttäjän viitan omille harteilleen. Viinahan on kiva asia ja vapauden merkki.

    VastaaPoista
  67. Vielä tuosta läheisen elämään puuttumisesta ja siitä, että se olisi välinpitämättömyyttä, jos ei puutu.

    On myös aika kovaa mennä mukaan siihen, miten toinen kokee maailman ja elämänsä, etenkin kun tietää, että se tapa on se, mitä pidetään vaarallisena ja ihmistä tuhoavana, mitä se toki onkin. Puuttumattomuus ei siis välttämättä ole laiskuutta tai välinpitämättömyyttä.

    VastaaPoista
  68. Jos läheinen ei itse huomaa vaaraa, on melkein heitteillejättöön verrattavaa olla siitä varoittamatta. Voi kuulostaa kovalta, mutta näin ajattelen.

    Onhan noita ollut Churshilleja ja muita tervaskantoja, joiden terveys on kestänyt. Mutta jos suvussa on ollut alkoholismia, on enemmän kuin mahdollista, että sisaresi ei kuulu tervaskantojen kastiin.

    Ellet sano mielipidettäsi siskollesi, hän voi kuvitella, että hänen alkoholinkäyttönsä on Sinustakin ihan ok.

    Osaat käyttää sanoja taitavasti ja olet myötätuntoinen, lämmin ihminen. En usko, että pahoitat sisaresi mieltä puuttuessasi tuohon todella runsaaseen alkoholin käyttöön. Pikemmin hän tuntee, että todella välität hänestä.

    VastaaPoista
  69. Delilah,

    ajattelen niin, että kyllä juoppo tietää juovansa, ei sitä tarvitse hänelle kertoa. Tietenkin se, että kertoo havainneensa asian, auttaa sen sisäistämisessä, että muutkin sen huomaavat. Vaan vähänkö se auttaa!

    VastaaPoista
  70. Samaa "kissaa" on tässä blogissa nostettu pöydälle aika ajoin. Valtaosin näkökulma on ollut esiinnostettujen persoonallisuuspiirteiden alleviivaus.

    Erilaisuus sädehtii tai "varjostuu" vahvuuksien tai heikkouksien esiintuomisessa ja arvottamisessa.


    Tuota kuunnellessa voisi sallia silmänurkkien kastuvan.

    http://www.youtube.com/watch?v=Pp7kxWpkzNg&feature=related

    @ Tuntema Ton

    VastaaPoista
  71. Äsken sanoin, että "se siitä", mutta kerta kiellon päälle!

    Sanotaan, että kaikki muut tietävät jo totuuden ihmisen riippuvuuden asteesta, mutta hän yrittää edelleen kertoa itselleen ettei ole alkoholisti. Jos joku kehtaa sanoa a-sanan ääneen, reaktio on huomattava.

    Varmasti "hyvin tässä menee" -kulissin ylläpitäminen on kovaa työtä. Pitää skarpata joka käänteessä.

    Se, että osoittaa huomanneensa asian, voisi helpottaa siinä mielessä, että ei tarvitsisi enää yrittää pitää kulissia pystyssä. Häneltä vapautuisi voimavaroja muuhun. Parhaimmillaan vaikka avoimeen keskusteluun läheisensä kanssa?

    Tuollainen asia on hyvin herkkä. En epäile ettetkö Iines osaisi käsitellä asiaa silkkihansikkain niin että siskosi ei kokisi tulleensa nolatuksi.

    VastaaPoista
  72. Katsoin juutuubista pätkän nimeltä the known universe by AMNH.

    Yhden ihmisen elämä yhdellä pienellä pallolla on kuin pisaranpuolikas valtameressä.

    Silti se on kaikki mitä meillä on.

    Ja siksi se on niin arvokas!

    VastaaPoista
  73. Tarinaa perhepiiristä...juopon ja alkoholistin ero.

    Juoppo juo kaiken saatavilla olevan alkoholin.

    Samoin alkoholisti, joka sen lisäksi tekee kaikkensa ja enemmänkin saadakseen lisää alkoholia juodakseen.

    VastaaPoista
  74. Onko onnellisia loppuja muualla kuin elokuvissa ja iskelmämusiikissa.

    Tässä ei ole, silti Edun kertomus on upea.

    VastaaPoista
  75. Eiku siihen tuli vahingossa uudestaan katsomani Tuntema Tonin Dave-pätkä.

    Tätä Kettusen laulua tarkoitin.

    VastaaPoista
  76. Teilläpäs on isoja hanapakkauksia... meillä ne on vain 2- tai 3-litraisia. Viittaan tuohon 18 l/vko.

    Mutta ei tarkoitukseni ollut syyttää sinua, Iines, vaan osoittaa ymmärrystä sille, ettet puutu asiaan. Hän loukkaantuu siitä kuitenkin syvästi. Vaikea tilanne.

    Voithan sanoa ohimennen joskus päivällä tai illalla, että oletko sinä herranen aika kännissä, paljonko olet juonut tänään? Ilman siis, että viittaat heti hänen jatkuvaan juomiseensa.

    Juhani Seppänen on muuten työterveyslääkärini, eikä hänestä kyllä huomannut mitään silloinkaan, kun hän kiskoi kirjansa mukaan 3,5 litraa (?) kaljaa päivässä.

    Minä join eilen 1,65 litraa ja siinäkin oli ihan tarpeeksi. Kun yksin juo mökillä nimittäin, seurassa menisi äkkiä enemmänkin.

    VastaaPoista
  77. Hej sån, Jumaleisson!

    Se loma on kohta ohi.

    Kotipuolessa käydessä näkee vanhoja luokkakavereita joista viina on ottanut aikamoisen niskalenkin. Lateksi-Liisakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin monet niistä yh-äideistä joita oli samaan aikaan koulussa. Niitten elatusta tässä sitä maksellaan nettomaksajina vaikka Kemppinen vähän asiaa epäilikin blogissaan.

    Ajatuskulkuni on parisuhteen vähän sellainen että penistä kannattaa piilotella mahdollisimman pitkään. Vanhanaikainen käsi kädessä kulkeminen on parasta. Elikkäs, mitkä ne olivatkaa ne neljä seurustelutapaa?

    - käsi kädessä
    - käsi siellä
    - se kädessä ja . . .
    - se siellä

    Hah hah haa, vaikka kyllä minä taitaisin kuitenkin koklata noita vähän kaikkia. No, se siellä olisi tietysti kaikkein mieluisinta. Pitäisinkin vaan aika pitkääääään. . . hoh hohoh hiiiiii. . . .

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  78. Tapani,

    uskon, että meillä on samoja standardihanapakkauksia, kolmen litran.

    Viikon ostettujen hanapakkausten määräksi tuli nyt viimeksi seitsemän, jos lasken mukaan eilen ostetut kaksi, kolmen litran pakkauksia kaikki, kaksi vielä kesken mutta siis avatut. Tuo 18 litraa viikossa on siis maksimi viinissä, joka ylittyy harvoin, mutta on toteutunut silloin tällöin. Yleisimmin revin poltettavien pahvien joukkoon kuitenkin neljä hanapakkausta viikossa, eli sisältö on minimissään 12 litraa/1 henkilö.

    Vielä Tapani, olen sanonut siskolle juuri tuohon tyyliin, että herttainen sentään kun olet kekkulissa keskellä kirkasta päivää. Selitys oli halpa virolainen viina/venäläinen vodka (en muista kumpi), joka ei kuulemma sopinut hänelle.

    Juu, siis en mitenkään pysty opastamaan tai ohjaamaan aikuista ihmistä, sillä kyse on harvoin tiedon puutteesta, mutta se on saletti, että vika ei ole laskutavassani, vaan siinä, että kyseessä on selkeästi vaarallisten määrien juominen eikä kenenkään nipottaminen - ellei nipottamiseksi sitten lasketa jo sitä, että joku ylipäänsä puhuu juomisesta tässä alkoholismia mielistelevässä maassa.

    VastaaPoista
  79. Tuo on hyvin armollinen ja väljä määritelmä juoposta ja alkoholistista, anonyymi, jonka sanot klo 12.44 kommentissa. Sen mukaan juuri kukaan suurjuojakaan ei ole juoppo, sillä monilla on kotonaan kyllä juomia yli yhden kerran, eikä pulloja tai pakkauksia suinkaan juoda loppuun. Esimerkiksi henkilö, josta itse nyt puhun, ei juo koskaan pakkauksia loppuun, tai pulloja, koska hänellä on niitä jatkuva virta, kellarissaan, kaapeissaan, ja hän on varustanut myös minun keittiön kaappini konjakilla, ginillä tms. Hän ikään kuin tekee kaikkialle itselleen juomapisteita, sekä taloon moneen kaappiin ja jääkaappiin ja huoneeseen, että saunalle, takkahuoneeseen. Matkalaukussakin on vielä lisää, muka tuliaisiksi ihmisille, joita voi kohdata.

    - Minusta siis alkoholisti toimii pikemmin tällaisen jatkuvan virran periaatteella, ja viinattomuus aiheuttaa hänessä suurta ahdistusta. Yleensäkin alkoholisti on selittäjä.

    VastaaPoista
  80. Minun pitää kuunnella nuo linkin musiikkivideot myöhemmin, sillä istun koneineni nyt ulkona, ja akku on juuri loppumaisillaan!

    (Päivä kului rattoisasti - tulin juuri - sillä olimme saunomassa järvellä ja harrastimme synnillistä alastonuintia viiden naisen voimin. Siis se tunne, kun raikas vesi ympäröi ihon kaikkialta ja menee joka koloseen, nenäänkin, on jotain nautinnollista! Uimmekin aika kauan. (Sis. porn.))

    VastaaPoista
  81. Mielenkiintoisen näytelmän käsikirjoitusta . . .

    "Alkoholistit oppivat sattumalta tai kokeilemalla, että alkoholin käytöllä on heille perustavanlaatuisia psykologisia etuja, että alkoholi väliaikaisesti liuottaa ahdistuksen, lievittää jännitystä, poistaa yksinäisyyden ja näyttää ratkaisevan ongelmia. Jos tilanne tulee epämiellyttäväksi tai jopa kestämättömäksi, on olemassa tietoinen tai tiedostamaton vakaumus, että muutama ryyppy tarjoaa välittömän helpotuksen. Alkoholisteille tämä on psykologinen siunaus ja riippumatta niistä lukuisista ja vaihtelevista kirouksista, jotka se aiheuttaa, tämän aineen käytöstä tulee heidän elämänsä tärkein asia johtuen sen suunnattomista välittömistä hyödyistä."

    http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/karuselli.htm

    @ Tuntema Ton

    VastaaPoista
  82. Tuo on tietenkin totta, Tuntema Ton, mutta sillä tavalla totta, että väite taitaa koskea myös ei-alkoholisteja.

    Tietenkin viina turruttaa keskushermostoa ja sitä kautta ahdistusta ja estoja. Minullekin tulee kiva ja kupliva olo muutamasta viinilasillisesta, mieli ilostuu ja pelot vähenevät. Ymmärrän hyvin, että joku haluaa tätä kautta lisää hyvää oloa ja euforiaa. Joskus pelkään, että minustakin tulee juoppo, koska en sylje lasiin, joskín siis änkyräjuominen ei houkuta. Olen onnellinen ja ryhdyn runolle muutamasta viinilasillisesta.

    VastaaPoista
  83. Varjojapen eli Persanonyymin seurustelutapaluokitus on niin mahtava, että sain sisäisen pakon jatkaa sitä hämärin ajatuksin:

    - suusta suuhun
    - päästä päähän
    - niskasta kiinni
    - kaksin jaloin
    - täysin rinnoin
    - kosken korvaan

    Iineksen kuvaama alkoholistin juomapistemetodi olisi myös mainio, ellei se olisi totta. Hän luultavasti kuvittelee huiputtavansa kaikkia?

    Mutta tämä synnillinen alastonuinti viiden naisen voimin... minäkin uin saunan päälle juuri alasti, ja hyvässä lykyssä järvemme yhtyvät.

    Vai meressäkö te uitte?

    VastaaPoista
  84. Ohoh, täällä liikkuu joku vielä näin yösydännä. Itse valvon ja katsoin juuri ukkostutkaa, kun kaukana jyrisee, ja pelkään ukkosta mökillä ollessa. Onneksi en ole yksin talossa!

    Eikös tuo loppu menekään näin:

    koetan ottaa
    kosken korvaa?

    Siis me uimme Särkijärvessä, emme meressä. Ystävätär omistaa saunamökin järvellä ja vanhan maalaistalon kuivalla maalla, tässä alapuolellamme.

    VastaaPoista
  85. Sinun siskosi on rapajuoppo Iines. Kysy vaikka Pekka Puskalta tai keneltä vaan. Jos nainen juo tuollaisen määrän viiniä ja giniä viikossa, kuten tuossa kerro, niin hänellä, eikä hänen läheisillään ole homma "kontrollissa". Tuo "kontrollissa" olo on vain itsepetosta. Itsensä voi hämätä mutta ei muita.

    VastaaPoista
  86. "Mikä oikeus meillä on puuttua toisen ihmisen elämään millään tavoin?"

    Jos sinä tykkäät katsoa lomasi (no sinullahan on pysyvä loma, ehkä tämä ei niin haittaa sinua sitten?) toista ihmistä, joka juopottelee kokoajan, niin voin sanoa, että sinussa on jotain todella outoa. Itse olen aikani katsellut rapajuoppoa, mutta nyt ei todellakaan tarvitse katsoa enään.
    Minä en pilaisi lomaani kutsumalla tai sallimalla rapajuopon tulla koko lomani ajaksi näköpiiriini ja samaan kortteeriin. Eihän tuollaista tissuttelua kestäsi katso, parempi kun antaisi nuijanukutuksen mielummin sille juopolle. Se olisi ympäristöystävällinen teko.
    Kysyt, Iines, että mikä oikeus meillä on puuttua toisen [juopon] elämään millään tavoin.
    Vasta kysymys: Mikä oikeus juopolla on millään tavoin puuttua ja pilata meidän elämäämme?

    Soiko mikään kello Iines?

    VastaaPoista
  87. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  88. "(Linkin heittäminen keskustelun puheenvuoroksi on eri asia - tämä oli Japelle, jahka lomilta palaa.)"

    Mikä hiivatin eri asia?

    Kuka sanoo, milloin linkki on osa puheenvuoroa, joka näemmä on siis sallittua, ja milloin linkki on asiaton? Sinä se et voi olla, Iines, koska ailahtelet ja toisaalta olet sitä mieltä, että ihmisten eloon ei ole oikeutta puuttua, joten antaa niiden linkkienkin olla osana "eloa". Eikö niin?
    Täällähän on taas yksi hiivatin kaaos päällä koko mestassa.

    Tämä linkki on sitten osa puheenvuoroa (pyydä siskoasi katsomaan): riipaisu...

    VastaaPoista
  89. "Minun muistini mukaan se oli Taika-Jim, joka huusi noin Nardalle puun takaa kireissä trikoissaan."

    Ei Taika-Jimillä mitään trikoota ollut vaan puku, silinteri ja viitta. Taika-Jimin kaverilla (isolla neekerillä) Lotharilla oli leopardikuvioinen trikootoppi (yksi olkaiminen) ja shortsit.

    VastaaPoista
  90. KK: "Tuollainen asia on hyvin herkkä. En epäile ettetkö Iines osaisi käsitellä asiaa silkkihansikkain niin että siskosi ei kokisi tulleensa nolatuksi."

    Sanoit aiemmin monia hyviä juttuja tästä nyt puheena olevasta teemasta mutta jotenkin vesität kaiken lopulta olemalla ihan jeesusteleva lammas. Käsitellä asiaa silkkihansikkain... voihan vee. Piti poikkeuksellisesti sanoa, että olen kanssasi samaa mieltä (aiemmin sanomastasi), mutta ei voi kun olet tuollainen soutaja/huopaaja.

    VastaaPoista
  91. Minä en nyt pääse kärryillesi, Tapsa, kun puhut juomapistemetodistani ja huiputtamisesta. En yksinkertaisesti tajua, mihin viittaat. Yksi minulta nimittäin puuttuu, monen muun ohella, ja se on huiputtamisen taito - jonka toivoisin osaavani. Vikani on liika vakavuus ja Totuuteen pyrkiminen. (Toki tiedän, miten totuuden kanssa on - niitä on monta/asia.)

    VastaaPoista
  92. Ei minun siskoni ole rapajuoppo, vaan alkoholisti, Jape.

    Tämä kuvaukseni liittyy kuitenkin vain loma-aikaan, ja työaikaan hän on vesiselvä iltapäivään asti, jolloin tulee koulusta. Usein hänellä on lisäksi iltapäivisin tapaamisia vanhempien kanssa, ja erilaisia muita menoja, joissa ei käsittääkseni voi olla tuiterissa, etenkin kun hän autoilee pitkiäkin matkoja. Iltaisin hän lipittelee sitten viiniä yksin tai ystäviensä kanssa - hänellä on paljon ystäviä eikä hän roiku miehessään, vaikka rakastaakin tätä edelleen tulisesti.

    Korjasin Taika-Jimini yllä jo Mustanaamioksi.

    VastaaPoista
  93. On tavoiteltavaa, että ihminen pystyy "nousemaan" arvokkaasti. Siten, että kenenkään ei ole tarvinnut sanoa sanoja, jotka haavoittavat syvästi.

    Hienotunteinen aran asian käsittely on molempien osapuolten voitto; jälkeen päin ex-alkoholistin ei tarvitse muistella rumia sanoja ja asiaan puuttuja ei tunne pahaa mieltä karkeasta kielenkäytöstä.

    Tilanne ratkesi hienovaraisella puuttumisella parempaan päin - ei tarvinnut mennä vaikeimman kautta.

    Arvokkuus on (yksi) asia mikä erottaa ihmisen eläimestä.

    Eräs hoitaja, joka työskentelee vanhainkodissa, kertoi heidän osastonsa pikkujouluista. Kaikki vanhukset kammattiin ja puettiin kauniisti, miehet ajoivat partansa jne.

    Eräs vanha mies, joka normaalisti pukeutui vaatimattomiin vaatteisiin, pukeutui juhlan kunniaksi hienoon pukuun.

    Hoitaja kertoi, että mies säteili hiljaista arvokkuutta, kun hänellä oli kerrankin tilaisuus pukeutua niin kuin hän oli pukeutunut työuransa aikana.

    Hoitaja oli sanonut miehelle, että oletpa sinä Armas tänään erityisen hurmaava.

    Armas oli ollut erityisen hyvällä tuulella kaksi viikkoa jälkeen päin. (Hän oli muutenkin hyvin sympaattinen ja siksi hoitaja sanoikin kehuneensa - ei känkkäränkkää olisi viitsinyt kehua.)

    VastaaPoista
  94. Kasevasta!

    Harmonisia säveliä, syviä sanoja, eleetön esitys. Etten sanoisi ettei mitään parantamisen varaa!

    Maailmanpyörästä näki kauas ja jäätelö maistui, juoksin ilmapallon perässä ja kompastuin, mutta nilkat ja housut säilyivät ehjinä.

    Hieno ilta!

    VastaaPoista
  95. Voi jumaleisson että naisen on monimutkainen ihmislaji. Jos ihminen (nainen) menee uimaan niin totta hemmetissä kaikki reiät tättyy vedellä, se jo pitäisi ymmärtää uimaan lähtiessä.

    Viinanjuonnin lopettamisen kanssa on sama juttu tupakkia poltellessa. Se vaan lopetetaan. Tupakkia rupesin itse polttelemaan lähes kolmekymppisenä. Pikkusen on ollut hankaluuksia sen lopettamisen kanssa siinä mielessä että tuota elopainoa turvahti vähän liikaa. Meneehän se näinkin. Sitäpaitsi Tuksukin (Tukiainen) on aika pullea, ja niin, Kontulan Anna, Moilas Anne ja onhan noita namupaloja.

    Ryyppäämisen hillintään antaisin yhden neuvon: Krapulaa edeltävänä päivänä pitäisi ottaa vähemmän. Helppo nakki.

    "Helppo nakki" olisi myös käytäntö että tasa-arvon nimissä naiset velvoitettaisiin palvelulaitoksiin "töihin". Heti kun sattuin panettamaan niin voisi poiketa sylipainisessiossa. Saattaisin olla aika hyvä koska jo nassikkana harrastin painia. Ja onhan minulla pieni elokuvarooli avustajana niin sekin saattaisi kääntyä voimavaraksi kuten Humphrey Bogartilla.

    KK pitäisi pitää joku raja noiden terapioittensa kanssa. Normi-ihmiselle riittää kyllä syli- ja kosketteluterapia vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sateenkaarihommat on perseestä, vaikka olenkin "pyllymiehiä". Sehän on naisen aarreaitta ja tutkimusmatkailun kohde. Sitäpaitsi se on mitä ekologisinta "matkailua". Heh heh hee.

    . . . . se on "terskis" ja "tattis"

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  96. Perus perkele!

    Sinäkin olisit nauttinut eilisestä Kasevasta. Olisit lillunut kauniiden sävelten aalloilla kuin ilmassa liitelevä äänetön höyhen, raavaat silmänurkkasi olisivat kostuneet kauniista laulannasta (vaikkei sinulla olekaan absoluuttinen sävelkorva?), olisit poistunut paikalta kilotavun pehmeämpänä.

    Jos kauniisti pyydät, maalailen lisää!

    VastaaPoista
  97. Jehna sentään!

    KK tursuta ihmeessä lisää vaikka tykkäänkin eisiidiisiistä (olin muuten niiden konsertissa joku aika sitten). Faktaa puhuen, kyllä nuo silmänurkat varmaan kostuvatkin ja pisara saattaa vierähtää rintavakoon päätä siihen painaessa. heh heh.

    Hyvä ettei käynyt kuinkaan kompastuessasi. Äkkiä siinä saattaa pikku pisu lirahtaa housuun. Kattaakin aina käyttää jonkinlaista suojaa en sano että ihan vaippaa kuitenkaan.

    Oliko tuo elämys sitä luokkaa että ihan alapäässäkin tuntui ja "paikat" kostui. Se vasta ois jotain. Mulla oli kyllä aika lähella Ratinassa. No, en tietenkään meinaa että tippa herahti "nokkaan" vaan että viisari kyllä reogoi siihen "jytinään" oli nimittäin aika miehekastä. Huh huh hiii iiiii. Vertaisin siihen aienpaan linja-auto ekstaasiin.

    On se kumma että loppujen lopuksi eipä ne tunteet ja kokemukset tule "heppi" tai "torttu" edellä vaan ovat sukupuolettomia.

    Nyt lässyttely rittää, työt kutsuu – toivottavasti!

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  98. Voi kiesus, pitäisi noita typoja korjata mutta nyt ei kerkiä. . .

    Muuten, ennen oli menevän jupin kolme kovaa: NMT, BMV ja HIV mitkäköhän ne ovat nyt?

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  99. Perus, olet niin huolehtivainen!

    Tippa lirahtaa helposti housuun, jos on synnyttänyt (monta), keski-ikäinen tai lantionpohjanlihakset eivät ole iskussa. Teepä joku kaavio missä nähdään mikä korreloi minkäkin kanssa!

    Kasevan musiikki tuntuu puoli metriä jalkovälistä ylös päin. En kyllä ole tarkkaan mitannut, mutta kaivankin heti mittanauhan esille!

    Perus, muistathan, että se ylemmän punaisen verevän elimen tuntemus tulee ensimmäisenä! Siellä kun on lämmin olo niin ihan huomaamattaan, hups, alakertakin vettyy!

    Ja sitten ei enää kuunnella Kasevaa.

    VastaaPoista
  100. Noita EM-kisojen kuulantyöntöä katsellessa muistin jonku yh-äidin maininneen jostain pikkukuulista joita voi häppärissä nostella ihan huomaamattomasti, vaikka linjuri matkalla. Kuullosti aika vänkältä, mutta jäänyt tarkemmin mieleeni. Olen kyllä joskus kokeillut ihan tavallisia painoja nostella muttei se oikein innostanut. Olen keskittynyt vaan tuon "yläpään" treenamiseen ja nostamiseen. heh heh.

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  101. Jestas, kyllä kesä on ihanaa aikaa. Tyttäreni Nana-na-naa-nanan-naa kanssa olemme hyväksyvästi nyökytellen seuranneet iloisen tissuttelijasiskoni kesän viettoa. Sehän menee - jestas - ihan samaan malliin kuin arki saksassa, jossa vain pitää näytellä selvää ja voi vedellä pitkin päivää, kunhan vain näyttää arvokkaalta ja ajaa bemarilla. Siskollani on pelottava mies joten sikälikin tissuttelu on hyväksyttävää ja iloista sosiaalista sorinaa, joka on selityksenä hyväksyvästi nyökytellen todettava. Näin on.

    Jestas, että kesä on muistojen aikaa. Tuossa tyttäreni Nana-na-naa-nanan-naan kanssa kertasimme hänen elämänsä alkutaivalta ja sitä kuinka nuorena ja köyhänä opiskelijana, jolla ei ollut kuin laveri vaikka olin toivonut perintösohvaa, meinasin tuon taipaleen alkuunsa keskeyttää. Ei auta itku markkinoilla, totesin itkuni jälkeen. Päätökseni kunniaksi suuntasin ylioppilaskylän kauppaan ja ostin tavoistani poiketen ison pussillisen appelsiineja. En ollut koskaan tehnyt niin.

    Ja jestas, ei aikaakaan kun olinkin jo sviitissäni TYKSissä alapää ajeltuna. Hain voimaa Kaari Utrion kirjoista ja siivoojan kanssakin siinä manasimme miesten kataluutta; tekevät temppunsa ja sitten hylkäävät. Potentiaalisen lapsen isän mielipidettä tähän operaatioon en varmana kysy enkä kuuntele. Minun ruumis!

    Muistan myös senkin kesän, kun märällä villapuserolla viettelin miehiä mennen tullen - jestas että on helppoa. Nytkin olen saanut uuden nuoren ihalijan, jonka mökki haute coutureni sai aivan sekaisin. Jestas, otinpa hänestä voiton merkiksi kuvankin.
    Entäpäs Illu, jonka pään sekoitin punasilla saapikkaillani. Jestas että naurattaa, kun koira kalusi Illun kengät ihan riekaleiksi.

    Elo on yhtä eroottista värinää ja väninää. Muistojen kesä...

    Nyt pitää hakea siskolle hiukan lisää vinkkua, että sisko ei suutu ja saamme nauttia hänestä jatkossakin.

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  102. EM-kisoissa on Suomen parhaat urheilijat, joten ei heidän tarvitsisi niin murheellisia olla, vaikka kymmenenneksi jäisivätkin (kuten O-P Karjalainen moukarissa). Seiväshyppy alkoi komeasti molempien suomalaisten ylittäessä ensimmäisellään 530, mikä on tosi komea saavutus. Nuorena olin Lahden kisoissa, joissa Pentti Nikula hyppäsi 480 ja oli silloin maailmanennätyksen haltija.

    Hyvä suomalaiset urheilijat! Kun teette parhaanne, sen pitää riittää meille penkkiurheilijoille.

    VastaaPoista
  103. Korjaanpa nyt ihan lonkalta ja ulkomuistista, että Nikulan MM oli 484. Jos muistan väärin, niin ällistyn.

    Iines - kuinka noin väärin ymmärsit, vaikka selvästi sanoinkin että kuvitteleeko SISKOSI huiputtavansa kaikkia niillä eri paikkoihin ripotelluilla juomapisteillä. Sinun ansioiksesi mainitsin tämän mainion termin keksimisen.

    Sinua epäilisin huiputtajaksi toiseksi viimeiseksi. Japen jälkeen.

    Jeesusteleva lammas... aika mainio ilmaisu. Onkohan sen vastakohta piruileva pässi?

    VastaaPoista
  104. Tapsa, Nikula hyppäsi EM-kultaa tuloksella 480 v.1962, mutta se maailmanennätystulos oli vielä komeampi, eli 494. Kymmenen senttiä muistit pienemmäksi Sinäkin. Tsekkasin Googlesta. (Ei ole vanhaksi tulemista!)

    ps. Mistä johtunee ulkomaisten ja kotimaisten hyppääjien nykyinen ero meille häviöksi? Onhan kaikilla kai samanlaiset välineet? Onko laji jäänyt muiden lajien varjoon, ja tosissaan harrastajia on vain kourallinen Suomessa?

    VastaaPoista
  105. Iineksen kuvaama alkoholistin juomapistemetodi olisi myös mainio, ellei se olisi totta. Hän luultavasti kuvittelee huiputtavansa kaikkia?

    Tapsa, tuo pronomini "hän" viittaa tässä kokonaisuudessaa Iinekseen, ja se harhautti minua. Kun selitit, ymmärrän nyt, mitä tarkoitit. Ja sana "juomapistemetodi" painottui minulla "pistemetodiksi", joka ei avautunut aamu-unesta heräilevälle. - Nyt asia on siis selvä.

    VastaaPoista
  106. Perusanonyymi,

    kiitän ja kumarran kunniasta! En ole mitätön, kun minusta tehdään parodiaa.

    Jään vain imarreltuna ihmettelemään, miten tarkoin olet elämäntarinoitani lukenut, kun vain yksi kohta saa punakynää alleen. Tuo, että yhdessä siivojan kanssa manailtiin miesten kataluutta, kun tekevät tekosensa ja jättävät naisen. - Kun tuossa siis kävi niin, että vain siivooja manasi miesten petollisuutta ja jäi suu auki katsomaan minua kun sanoin, ettei minua ole jätetty vaan otettu, mies tahtoo lapsen.

    Mutta se siitä. Muutoin sait minut hihittelemään, joten tattista vaan! Minä voisin kirjoittaa sinusta mieluusti parodian, jos hiukankin tietäisin sinusta jotakin muuta kuin että olet hyvä tarkkailija ja ilmaisukykyinen henkilö.

    VastaaPoista
  107. Originaali Perusanonyyminä oikaisen sen verran että tämä:

    29. heinäkuuta 2010 12.12

    ei ole minun kirjoittamani vaan epäilen "Japsukka" mussukkaa. Jumaleisson!!!

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  108. Mielenkiintoinen sosiaalinen kokeilu esto- ja inhoreaktioilla tuo, kun kirjoittaa tietyllä anonyyminimimerkillä niin saa suitsutusta ja päähäntaputtelua. Kissa kehrä oikein. Toisin valitsemalla nimimerkkinsä olisi saanut vasteeksi takakireän raivarin, jossa olisi tuherrettu kuinka joku kehtaa parodioida nokkoskorvaamme elämänsä synkeistä hetkistä.

    Erittäin mielenkiintoista...

    Seppo Sorbus

    VastaaPoista
  109. Mielenkiintoinen sosiaalinen kokeilu esto- ja inhoreaktioilla tuo, kun kirjoittaa tietyllä anonyyminimimerkillä niin saa suitsutusta ja päähäntaputtelua. Kissa kehrää oikein. Toisin valitsemalla nimimerkkinsä olisi saanut vasteeksi takakireän raivarin, jossa olisi tuherrettu kuinka joku kehtaa parodioida nokkoskorvaamme elämänsä synkeistä hetkistä.

    Erittäin mielenkiintoista...

    Seppo Sorbus

    VastaaPoista
  110. Jumaleisson että kaikenlaiset mulkvistit ne saakin vapaasti kirjoitella.

    Tavoistani poiketen en anonyymejä kommentoi mutta "Perusanonyymi" -nilkki vetää niin läheltä "Jape" nimimerkkiä käyttävää että yököttää. Heti kun vedetään faktat pöytään niin ruvetaan väistelemään tai ei kommentoida selviä kysymyksiä. Hitto – jos kerran kysytään niin pitää myös vastata. Joku raja sentään.

    Itsekin olen jäänyt paljon vastauksia vaille. Olen monet yh-äidit ja äidittömät kitjoittanut ihan "Looteiksi" eli suolapatsaiksi, ei vastauksen vastausta. Olen kirjoittanut kuin Ruuneperi muutaman romaanin verran. Voihan vinetto kaikki on valunut kuin kusi tuohelta. Miten sen sanoisi rankalaisittain:

    Madam kuzóóo, se ropizóó, sitselemuáa. – Hankala kirjoittaa kun en oikein osaa ranskaa.

    Eniten vituttaaa kaikki – naiset jotka ei opi vaikka kuinka tolkuttaa. On se kumma ettei useille mene perille vaikka lyö faktat pöytään niin jo alkaa väistely. Onhan se selvä että fakta on fakta. Suomi olisi paljon tasa-arvoisempi jos naiset ymmärtäväisivät että on mennyt jo vähän överiksi ja miehet on pantu kynnysmatoiksi.

    Kynnysnmatoista puheenollen; Olisi se mukavaa jos oma mussukka tulisi kotiintullessa jo ovelle kullittelemaan niin saattaisi se mennä jo siinä kynnysmatolla sylipainiksi. Saattaisin kyllä harkita ehkä pientä purtavaa ensin. Se on yrittäminen nimittäin "kovvoo hommoo". Toivottavasti "Persut" ajaa yrittäjien asioita.

    Sikälikin nuo persut on luonnollinen valinta koska, niinkuin aiemmin totesin olen "pyllymiehiä". Ja sloganikin loytyy omasta takaa "persuilleen meni" jos mamu-homma riistäytyy käsistä.

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  111. Jumankauta, enää ei muutamat urputtajat voi sanoa etteivät ole kuulleetkaan tasa-arvosta. Olen yrittänyt valistaa ja kertoa faktat. Olihan jo 1700-luvun lopulla muodikasta korostaa järjen ja tiedon merkitystä. Valistusaatteen pyrkimyksenä ja tavoitteena oli uusi uljas ihminen. Elikkäs, mikä siinä oikein maksaa ettei se mene kaikille kaaliin.

    Pikkuisen se harmittaa kun useat sisältövaroitussivut ovat hiipuneet tai lopettaneet. Panin niissä joskus aika tanakasti hanttiin. Jos kyllä tuli niin pahasti vastinetta että täytyi häippästä saman tien ja odottaa kun pöly laskeutui. Aika hyvin porukka kuitenkin suhtautui jääräämiseeni.

    Sitä kun ei malta pysyä poissa näiltä areenoilta. Jos joku rupeaa hyppimään silmille niin se on kuin antais "tulta munille", niinkuin Moilaska möläyttää. Muhkeistä mimmeistä puheenollen niin Tuksukin on yksityisyrittäjä – ja yrittääkin niin helkutisti että nolottaa ammattikunnan puolesta.

    Tää on vähän kuin matkasaarnaajan homma, paina kelloa – herätä mielenkiinto ja iske faktat pöytään. Vähän aikaa kun antaa "siemenien itää" niin voi taas pöllähtää paikalle tsekkaamaan tilanne. Tämä on kestävyyslaji jossa tarvitaan sitkeyttä ja jääräpäisyyttä muuten ei tavoitteisiin pääse. Sama se on imurikauppiailla jota muuten kaikkien pitäisi jo peruskoulussa harjoitella. Jalkaa vaan ovenväliin.

    Tuosta "jalka ovenvälissä" tuli muuten mieleeni että vaikka vonkaaminen on inhottavaa niin jos sen oikein hyvin osaa niin eihän se edes pahalta tuntuisikaan. Ihan niinkuin pölkkärin myyminen yh-äipille.

    Ottaisiko tuon vielä pitkäntähtäyksen koulutus- ja parisuhdeharkaksi. Hah hah haa, kyllä elämä on mukavaa!!

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  112. Siis jestas, toisin kuin siskollani, joka on iloinen jos malja täytyy (eikä se ikinä täyty kun sisko höräsee isommat ennen aikojaan), niin siis minä olen ihan eri maata, jestas.
    Kun minulla malja läikkyy tai täytyy niin silloin on kuulkaas - jestas - kriisitilanne. Tykkään ihan hirveästi palautteesta ja kommenteista, mutta niiden siis pitää, jestas, olla hymisteleviä ja ylistäviä kohtaani. Jollen aivan välittömästi, jestas, saa paljon palautetta jossa taputetaan (tapu tapu) selkään ja hymistellään ja ollaan "kyllä kyllä yes" samaa mieltä, niin silloin teen sen perinteisen tempun ja uhkaan lopettaa blogini. Pari kertaa olen siitä narusta jo vetänyt ja johan on tullut kommenttilootassani lymyileviin hiljaisiin hymistelijöihin liikettä. Ai jestas sentään, kun saa kerralla taas kivasti palautetta jossa poljento on yllätysettömän tasapaksua ja turvallista. Siis minähän rakastan palautetta. Jestas!

    Oikein tissit tärisee ja nännit nöpöttää, kun kiihkossa tässä ajattelinkin...uuh.

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  113. Siis jestas...
    Kaikille kiimaisille kissoille, muistakaa kontraseptiivi. Tehkää kuten James Potkukelkka neuvoo...

    James Potkukelkka ja kondooliautomaatti

    Jestas!

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  114. (Kaari Utrion kirjat toimivat myös tehokkaana kontraseptiivinä)

    PA

    VastaaPoista
  115. Perus, ihailen pettämättömiä argumenttejasi!

    Aiemmin sanoit, että krapulaa edeltävänä päivänä pitäisi ottaa vähemmän.

    Ja nyt: "Eniten vituttaa kaikki - naiset jotka ei opi vaikka kuinka tolkuttaa."

    Ei siihen voi kuin lisätä, että samaan sarjaan menee ulkomaalainen, joka huomatessaan että ei tule ymmärretyksi (kiinaksi/venäjäksi/ties miksi) nostaa volyymiä ja a-r-t-i-k-u-l-o-i erityisen selkeästi.

    Hyvä meininki! :)

    VastaaPoista
  116. Nyt noita "nikkejä" tulee kuin kiimaisia kissoja.
    Joten – "Perusanonyymi" poistuu lopullisesti tästä blogista.

    Hiivin joskus takaisin hiljaa kuin kusi sukkaan – lämpimästi leviävänä tunteena ja "itseinhona".

    Heippa. Goodbye, adjö, despedida, αντίο, ardievas, au revoir . . .




    Revasta muuten tuli mieleeni . . .???

    Perusanonyymi

    VastaaPoista
  117. Aika huimaa - harvoin sitä pääsee todistaan parodian parodian parodiaa. Epäilen kuitenkin kaikkia keskenään kinastelevia pa-miehiä samaksi henkilöksi ja nimenomaan mieheksi, koska a) kirjoitustaito on samaa korkeaa tasoa ja b) tuollaista miehistä asennetta näytteleminen ei naiselta onnistu.

    Mutta voi olla, että olen väärässä ihan kuin tuossa Nikula-jutussakin. Nyt kyllä muistan kirkkaasti, että tietysti se oli 494. Jumaleisson.

    Huomaatte kuitenkin, etten yleensä googlaa, vaan vetelen vaan päästäni. Kunhan en ammentaisi sieltä niin runsaasti, että se tyhjenee.

    Miten olisi yhteinen kesätehtävä: keksitään Persuille sloganeita eli iskulauseita!? Perusanonyymi tuolla jo aloittikin ja siitä minä ideani varastinkin.

    Persut olalle!
    Ääni persuille, potkua mamupolitiikkaan!
    Ota persu, manneilta pois mersu!

    Estraadi on vapaa.

    VastaaPoista
  118. Maasta se persukin ponnistaa.

    Mikä tahansa latistuu kun sen tuuppaa persun kaitaan luuppiin.

    Perseestä ne mamut sano peruspersu kun muijansa menetti.

    Persun taivas? Olut kädessä, sohva alla, akka hellan ja nyrkin välissä.

    Nämä eivät taida käydä sloganeista :)

    VastaaPoista
  119. Mikä on miehen ja persun ero? Ensimmäinen on jäykkä sängyssä, jälkimmäinen sen ulkopuolella.

    Mistä erottaa mamun ja persun? Mamu on se joka hymyilee.

    VastaaPoista
  120. Jumaleisson, miten räävitöntä persnyymittelyä ja persuttelua! Ihanhan tässä riemusta repeää, kun saa lukea tällaista sanallista iloittelua ja tulitusta. Kuunkuiske pisti nyt niin kovat pohjat, että noita on hankala ylittää. Tässähän joutuu siis lujille itse kukin.

    VastaaPoista
  121. "Epäilen kuitenkin kaikkia keskenään kinastelevia pa-miehiä samaksi henkilöksi "

    Elä edes eppäile, kun menee noin pahasti pieleen.

    Vain asiantuntija voi osata, muut on copycattejä, joiden kokemuspiiri pillimehuun ja nenän kaivuuseen.

    Tässä Perussuomalaisten vaalimainosta, jolla kampanja aloitetaan räväkästi (toivottavasti Valto Ensio ei nyt koasti sydämmisty):

    Halvan maukasta lakritsaa

    Ja tässä on parasta mainosta, jolla saadaan Thors ja RKP pois mamuministerin paikalta ja koko hallituksesta:
    Astrid Thors tarkkaavaisena työssään

    Ei tuon parempaa Perussuomalaisten vaalimainontaa tarvitakkaan.

    -Arvaa kuka - Muutos 2011-

    VastaaPoista
  122. Vaalilaulu kaikille.

    ---
    Irwin Goodman: Mutakuono ja lakupelle

    Kertosäe:
    Laps' Suomeen ällös päästä muita
    sä maahas ihanaan

    Ulos mutakuono ja joka lakupelle
    joita viidakossa on grillannut helle
    Tää maa on suomalaisten
    ryynästen ja horttanaisten

    Täällä kunnon hiki, on miehen deodorantti
    ja joka jätkä melkein kuin Isontalon Antti
    Ellei puhe auta
    niin puukko jumalauta
    Täällä suulas muija on yönsä kuutamolla
    ja ellei tyyli muutu, niin sitten haulikolla
    Perheriidan tulos
    on täällä ilmat ulos

    Kertosäe

    Ulos mutakuono ja joka lakupelle
    joita viidakossa on grillannut helle
    Tää maa on suomalaisten
    ryynästen ja horttanaisten

    Yhtä junttipäättäjää täällä on kuin kansa
    se pyssyn kanssa seissyt on aina rajallansa
    Hanttiin loppuun asti
    on pantu saatanasti
    Tässä maassa aina naurettu on naurettu on vain päissään
    kun murjottanut muuten on sulhanenkin häissään
    Viinan pitää haista
    kun se on suomalaista

    Kertosäe

    Tää maa on suomalaisten
    ryynästen ja horttanaisten

    Tää maa on suomalaisten
    ryynästen ja horttanaisten

    Ulos mutakuono ja joka lakupelle
    joita viidakossa on grillannut helle
    Tää maa on suomalaisten
    ryynästen ja horttanaisten

    Ulos mutakuono ja joka lakupelle
    joita viidakossa on grillannut helle
    Tää maa on suomalaisten
    ryynästen ja horttanaisten


    ---

    Irwin Goodman: Mutakuono ja lakupelle (Youtube)

    Suosi suomalaista

    VastaaPoista
  123. "Nämä runot haluaisin kuulla" -sarjasta muutama ote:

    - - - - - - -

    Irstaat miehet kiimoissaan
    nuoleskelee huuliaan,
    vaanien tilaisuuttaan.
    Politikot puvuissaan myyvät sulle taivastaan,
    kauppaavat silmänlumettaan.

    - - - - - - - -

    Mä eilen olin maalaispoika vain ja nyt jo kunkku.
    Nyt laatuviski tekee saman minkä ennen punkku.
    Ja tyylifarkut pienentävät persusta,
    kun keikkamestaan kömmin ulos Mersusta.
    O-o-ouuu, yeah.

    - - - - - - - -

    Kaikki mukaan,

    Juoppo, ääliö, sekopää
    vaaleissa ne yllättää.

    Tartu PerSun oljenkorteen
    politiikkaan ja köyhän orteen

    Usko oitis, nuori vanha
    lähtee mukaan koko kansa.

    Äänestys on sun toivos pieni
    Kunnes PerSut senkin "pieri".

    - - - - - - - - -

    @ Tuntema Ton

    VastaaPoista
  124. Tuolla ylempänä puhutaan kohdallani Kaari Utrion kirjoista.

    Kaikki kunnia taitavalle ja tietävälle sanankäyttäjälle, mutta Utrion romaanit joitain tieto-opuksia lukuunottamatta eivät ole lukulistallani oikeastaan ollenkaan. Luin häntä siis kerran sairaalassa siksi, että yhden hengen huoneen laatikossa oli tasan kaksi luettavaa: Raamattu ja Pirita, Karjalan tytär. Valitsin jälkimmäisen, että se siitä.

    Koetin keksiä äsken Tapanin ehdottamia persujen sloganeita ja havaitsin tehtävän vaikeaksi, kun en viitsinyt kirjoittaa semmoisia että Persulla taivaaseen tai Nään mustaa vain, sanoi Pöntinen somalia tai Ääni PerSulle on ääni puhtaalle Suomelle tai Kiiltää oudosti, sanoi Pöntinen euroa. - Ymmärtänette, etten ota osaa tämän paremmin ainakaan heti - minussa ei ole mainoshenkistä sloganosaamista - tarvitsisin päivän yhden sloganin keksimiseen, ja se olisi lopulta ontuva tekele. Mainosmiehen työ on vaikeaa ja haasteellista. Romaani on helpompi kirjoittaa.

    Nuo poimitut laulut ja värssyt ovat hyviä. Irwinin laulun en muistanutkaan olleen noin sarkastinen parodia. Sehän on täyttä ironiaa koko sanoitus ja toimii hienosti aatteen irvikuvana.

    VastaaPoista
  125. "Kaikki kunnia taitavalle ja tietävälle sanankäyttäjälle"

    No älä kehu enempää, tässähän ihan ylpistyy, joskin aiheesta. Olet sinäkin ihan kiva. Alkuaikojen nutturaniskainen tiukkislinjasi on mukautunut ihan siedettävälle tasolle, joskin vielä on sävy eroja painotuksissamme.

    VastaaPoista
  126. Niin, siis minä viittasin taitavalla ja tietävällä Kaari Utrioon.

    Voit sinäkin olla taitava, mutta sitä minä en voi tietää, kun en osaa kiinnittää sinua mihinkään nikkiin tai hahmoon. Anonyymiudella on haittansakin - lahjakkuus voi mennä toisen kontolle, vaan väliäkös hällä lie.

    VastaaPoista
  127. "Niin, siis minä viittasin taitavalla ja tietävällä Kaari Utrioon"

    Kirjoitit epäselvästi. Tämä viittauksesi kohdistuminen Utrioon ei käy kirjoituksestasi yksiselitteisesti selväksi. Viestinnän tulee olla yksiselitteistä ja selkeää.

    Muistan, että minun lukioaikanani täristiin kovastikin possessivisuffikseista jne. mutta ehkä ne ei ole niin tärkeitä enään, viestinnän ammattilaisillekaan?

    Mutta kiitos vielä kehuista...

    Nolointa (häpeällistä) on toisen ottaa kunnia sellaisesta mitä ei ole itse tehnyt.

    VastaaPoista
  128. Viittaus Utrioon on selkeä, sillä Utrion nimi esiintyy ennen viittausta ja sen jälkeen, välissä puhutaan sanankäyttäjästä, jonka siis täytyy olla Utrio.

    Mistä tuosta mielestäsi puuttui omistusliite - possessiivisuffiksi, jos niin tahdot mieluummin sanoa? Miten sen käyttö olisi selventänyt asiaa lisää?

    VastaaPoista
  129. "Viittaus Utrioon on selkeä, sillä Utrion nimi esiintyy ennen viittausta "

    Vastalause! Viittauksen jälkeen tulee kappalejako. Siirrytään uuteen asiaan, eli kehumaan taitavaa sanankäytäjää (kolmas henkilö, ei siis Utrio tai TYKSin ajeltu potilas) ja hänen oivallista muistia ja tätä kautta syntynyttä parodiaa, jossa parodian kohteena on sekä Utrio (kiihkofeministinen hapankorppu) että ajeltu potilas.

    Käytin possessiivisuffiksia tässä vain tehokeinona ilmentämään sitä hassuutta, jolla arkisesta viestinnästä koitetaan erilaisilla sanamagioilla saada tieteellisempää kuin se onkaan. Kyse on siis parodiasta kohteenaan viestinnän tekopyhyys ja itsekorostus.

    VastaaPoista
  130. Vastalause hyväksytty. On mahdollista, että virke- ja kappalerakenne vie ajatukset ulkopuoliseen, varsinkin jos tekstiä lukee henkilö, joka on juuri sanaillut taitavasti mainitulla foorumilla ja mahdollisesti odottaa innokkaasti palautetta tekstistään.

    Lopuksi esittäisin väitteenomaisen vastalauseen siitä, että esimerkiksi vedetään hatusta possessiivisuffiksi lauserakenteestä, johon sitä ei voi mitenkään istuttaa. Puhuttaisiin edes omistusliitteestä eikä käytettäisi ulkomaanpellejen kieltä.

    VastaaPoista
  131. Tapsan kannustamana osanottoni:


    Persut on kuin pierettimet
    jotka suoltaa paskaa
    kusettaakin kaikkia meitä, myös Esteriä ja Jaskaa.

    Persut on kuin käenpoika
    jolla onkin huono kuulo
    lentotaito, itsenäisyys ovatkin harhaluulo.

    Persut meitä höynäyttävät
    ovathan he osa kansaa
    monet yllättyvät, oho, se olikin osa ansaa.

    Persut painan satulaan
    politikka ei mua vaivaa
    lasken kaasut ulos – se olikin vain ilmavaivaa.


    Wanha Jäärä

    VastaaPoista
  132. Loistavaa, Wanha Jäärä! Pidän erikoisesti ensimmäisestä säkeistöstä.

    Tässä näyttää nyt vain käyneen niin, että tuleekin satiiria ja hupaisaa pilkkarunoa, kun piti keksiä sloganeita. Huomaan, että sloganin keksiminen on muillekin haastavaa. Mutta sovitaan nyt niin, että tulee mitä tulee, puukkoja ja puntareita, kaikki on sallittua.

    VastaaPoista
  133. Ne, keillä on persumainen maailmankuva, eivät kehtaa nousta esiin sloganeineen. Minuakin hävettäisi! :)

    Kuulin Utriota parisenkymmentä vuotta sitten yhden, kahden oppitunnin ajan koulun liikuntasalissa.

    Hän oli aika haka puhumaan menneiden aikojen naisen asemasta. Hän pyrki olemaan hauskakin mutta ei oikein onnistunut. (Naisena saan kai sanoa, että harvinaisen tyylitön nainen.)

    Se oli naula siihen arkkuun, että koskaan, ikinä, milloinkaan avaisin Utrion kirjoittamaa kirjaa.


    "Kaikki kunnia tietävälle ja taitavalle sanankäyttäjälle, mutta Utrion romaanit..." Kovasti kerjää kiitosta ja kunniaa ihminen, joka kuvittelee Iinekseen viittavan lauseella itseensä. Kuin lapsi, "huomatkaa minut."

    Iineksen kyseisessä lauseessa kaikki on yksiselitteistä ja selkeää.

    VastaaPoista
  134. Omenapiirakka uuniin, tavarat kassiin, viikonloppu voi kohta alkaa.

    Hyvää ja kaunista!

    VastaaPoista
  135. Tuo lienee syy siihen, miksi varsinaisia sloganeita ei oikein keksitä - oikeat persut eivät uskalla rehellisesti luoda iskulauseita ja muut eivät kehtaa, kun niistä tulisi niin kamalia persjuttuja.

    Ihanaista viikonloppua KK!

    VastaaPoista
  136. Kiitos, että vastalauseeni hyväksyttiin ja sain edes hiukan krediittiä vaikka varsinaista plautetta en tällä kertaa saanutkaan. Asia meni kuitenkin niin kuin arvelit.

    Minä hyväksyn myös sinun vastalauseen, Iines. Korostan kuitenkin edelleen, että possessiivisuffiksia ei vedetty sinun lauseestasi vaan se oli demonstraatio tarkoituksena tehostaa vastalausetta - toimia herättäjänä ja katseenvangitsijana: "Tuohon on nyt pakko puuttua!".

    VastaaPoista
  137. Sloganiksi:

    Persut on mukana kuin peräpukama


    Vaalitilaisuuksien kannustuslauluksi "Pukama Polkka":

    Mä olen mukana kuin peräpukama .
    Mä olen tukena, jos on olos tukala.
    Eks ookkin mukavaa, kun auttaa kamua näin saa-saa-saa !
    Mä olen mukana kuin peräpukama, eks ookkin oikeen mukavaa .

    Mä olen mukana kuin peräpukama .
    Mä olen tukena, jos on olos tukala .
    Eks ookkin mukavaa, kun auttaa kamua näin saa-saa-saa !
    Mä olen mukana kuin peräpukama, eks ookkin oikeen mukavaa .

    Mä olen mukana kuin peräpukama .
    Mä olen tukena, joa on olos tukala .
    Eks ookkin mukavaa, kun auttaa kamua näin saa-saa-saa !
    Mä olen mukana kuin peräpukama, eks ookkin oikeen mukavaa . Hei !


    Wanha Jäärä

    VastaaPoista
  138. "Iineksen kyseisessä lauseessa kaikki on yksiselitteistä ja selkeää."

    Eihän ole ja hän sen itsekin myönsi. Sinulla on suuri suu, mutta se näyttää vain hassulta kun seisot pöllönä ja mitään asiaa ei tule ulos. Sinua ei pelasta edes se että koitat Utriota hiukan moittia, sinä, joka elät kuin Liisa Ihmemaassa.

    Kaikenlaisia sitä onkin.

    VastaaPoista
  139. Miksi tosiasioissa pitäytyvä ja yksiselitteistä kirjoitustapaa vaativa nimimerkki "Jape" kirjoittaa välillä anonyyminä?


    Wanha Jäärä

    VastaaPoista
  140. Miksi Perusanonyyminä esiintynyt marakatti on nyt Wanha Jäärä, joka sekin on apinoitu eräältä kuuluisuudelta?

    VastaaPoista
  141. "Mukana kuin peräpukama" tarttui meikäläiseen niin, että käytin sitä jo tuossa äkkisiltään, kun koetimme häätää autoon tunkevaa koiraa sisälle torppaan.

    On vain hupaisaa, kun täällä on ruvettu tosipäin leikkimään ja sekoittelemaan nikkejä. Yhden henkilön kalvaminen ei tietenkään ole hyvien blogitapojen mukaista.

    Jos nyymeily jotakuta haittaa, kehotan rekisteröimään nikkinsä, niin kukaan ei voi esiintyä toisen nimissä. Sehän käy helposti luomalla blogin Bloggeriin - ilman blogia.

    VastaaPoista
  142. Iines: "Yhden henkilön kalvaminen ei tietenkään ole hyvien blogitapojen mukaista."

    Miten luonnehtisit nimimerkki Perusanonyymi/Wanha Jäärä touhua suhteessa hyviin blogitapoihin ja yhden henkilön jatkuvaan kalvuuseen?

    Normaali faktatyyppinen kommentointi on tyylilaji, parodia omansa, kirjoitit Iines taannoin. Mistä nyt on kyse? Viittaan mm. uusimpaan bloggaukssesi ja tässä ja aiemmissa esiintyneeseen kalvuuseen. Missä kohden on mainitun tyypin kirjoittelussa faktatyyppistä kommentointia?

    VastaaPoista
  143. No, en lähde yhdistelemään ketään nikkejä yhdeksi henkilöksi, koska en yksinkertiasesti tiedä, kuka on kekä ja onko kekä mahdollisesti monta vai yksi.

    Sanon vain edelleen, että yhden henkilön jatkuva kalvu ei ole hyvien blogitapojen mukaista.

    Sitten on ihan oma kysymyksensä: pitäisikö ilveily kieltää. Olen ratkaissut tämän kohdallani niin, että minua saa käyttää ilveilyyn, ja näin on mm. Perusanonyymi tehnytkin. Ilveily ja parodia ovat kirjoituslajeja, muotoja, joissa kuuluu ironisoida, satirisoida, ilkamoida.

    Sen sijaan faktapohjaisissa keskusteluissa oleva samantyyppinen yhden ihmisen käsittely on tavallaan totta eikä leikkiä, ja silloin se muuttuu ilkeilyksi. Ymmärrätkö?

    VastaaPoista
  144. "No, en lähde yhdistelemään ketään nikkejä yhdeksi henkilöksi, koska en yksinkertiasesti tiedä, kuka on kekä ja onko kekä mahdollisesti monta vai yksi."

    On selvä kun pläkki, kuka on minkäkin nikki ja kuka esiintyy useamman nikin alla vaihdellen. Viestinnän ammattilaiselle tämän luulisi olevan helppoa havaita, mutte ei vissiin olekaan.

    "Sanon vain edelleen, että yhden henkilön jatkuva kalvu ei ole hyvien blogitapojen mukaista."

    Sanahelinää vailla tehoaineita. Tavallaan oman perseen suojausta, jotta ei tarvitse puuttua itse ongelmaan.

    "Olen ratkaissut tämän kohdallani niin, että minua saa käyttää ilveilyyn"

    Omalla kohdallasi saat tehdä mitä haluat, mutta et muiden kohdalla.

    "näin on mm. Perusanonyymi tehnytkin"

    Missä ja koska?

    "Sen sijaan faktapohjaisissa keskusteluissa oleva samantyyppinen yhden ihmisen käsittely on tavallaan totta eikä leikkiä, ja silloin se muuttuu ilkeilyksi. Ymmärrätkö?"

    En ymmärrä. Missä kohden blogissasi on faktapohjaista keskustelua? Kysyin tätä sinulta jo aiemmin, mutta sivuutit kysymyksen. Esitin, että täällä on sirkusmoodi päällä ja se toteamus taitaa taas olla se ainut fakta joka täältä löytyy. Ei yllätä - taaskaan.

    VastaaPoista
  145. I would like to exchange links with your site i-iines.blogspot.com
    Is this possible?

    VastaaPoista
  146. What kind of links? I don't understand?

    I think it's not possible. Anonymous!

    VastaaPoista