Kesäpäiväkirja 6. - 8. sivu

14.7. Tänään kävin kaupunkikodissa pesemässä kaksi koneellista pyykkiä. Pesukoneeni linko ei toimi, ja niinpä jouduin ensin vääntämään pyykit käsin ja panemaan ne valumaan yläkerran parvekkeelle. Ne olivat vettä valuvina liian raskaita sullottaviksi mustiin jätesäkkeihin maalle kuljetusta varten.

Millaistahan olisi asua asunnossa, jossa kaikki toimii ja olisi uutta eikä remontin tarpeessa? Pesukone ei toimi silläkään tavoin, että jouduin talvella irrottamaan sen putkiliitännästä, koska puhdistin tukkeutuneen lavuaarin, enkä saanutkaan sitten enää pesukoneen letkua liitetetyksi tiiviisti viemäriin. Tyydyn siis panemaan pesukoneen poistoletkun vessanpönttöön aina pyykätessäni. Ohjekirjassa luki, että jos linkous ei toimi, tarkista että poistoletku on oikealla korkeudella ja oikein liitetty. Mielestäni vessanpönttö on samalla korkeudella kuin lavuaarin viemärin liitoskohta, joten koneen ohjelmointi lienee rikki.

15.7. Nana - tytär - leikkasi nurmikot! Ja ripeästi vetikin sekä saunan nurmikon ja polut alhaalta että tämän talon pihanurmikon. Minä kun luulin olevani ainoa leikkuutaitoinen. Tosin hän jossain vaiheessa kallisti leikkuria pystyasentoon saadakseen alle kertyneen ruohotukun pois. Tällainen kallistus juuri aiheutti taloyhtiössämme uuden kalliin leikkurin rikkoutumisen ja postiluukussa oli kiukkuista postia hallitukselta. Itse en kaupunkipihoillani käytä muuta kuin omaa työnnettävää pyöröleikkuriani.

Sukulaismies kävi lisäksi traktorillaan leikkaamassa ja tasoittamassa koko rantatien kainaloon ulottuvasta koiran- ja väinönputkikasvustosta. Enää on huolena vain rikkinäinen silta, joka johtaa pienen vesiojan yli. Osaan itse taiteilla siitä ja kuljettaa ruohonleikkurinkin, kun pidän toisella kädellä yläpuolella kaartuvasta oksasta kiinni. Traktorimies lupasi tuoda siihen uudet laudat - ajattelin naulata ne vanhan sillan päälle - mutta sitä ennen pelkään, että joku muu kompastuu, taittaa jalkansa ja putoaa nokkosia kuhisevaan vetiseen ojaan. Sisko nauttii mielellään lomalla myös päiväaperitiivinsa eli viininsä.

16.7. Tämä on tällaista jorinaa ja tyytyväistä hymistystä nyt. En ole katsonut televisiota, en juuri kuunnellut radiotakaan, lehden haen joskus vasta seuraavana päivänä, joten en tiedä, mitä maailmalla on tapahtunut. Lupaan terästäytyä taas pikkuhiljaa, kun symbioosini luonnon kanssa ohenee ja katkeaa kaupunkiin palattuani, elokuussa. Olen täysin taantunut ja luen jopa vampyyrikirjaa keksejä ja mansikoita mussutellen. Ajatukseni täyttää enemmän se, mitä hyönteislajeja mahdan löytää niittypellolta, johon olen ajanut leikkurilla mutkittelevat kulkupolut ja asettanut puujakkaran istumista ja nauttimista varten. Eilen näin istuessani helteessä suurimman keltaoranssin perhosen, mitä ikinä olen nähnyt, keisarinviitan. Löysin myös vesisaavista surisevan horsmakiitäjän, jonka pelastin neilikan kukinnolle istumaan. Siinä se nökötti liikkumatta koko päivän, vaikka koira kävi pissimässä neilikan varteen. Illalla se oli lähtenyt lentoon ennen kuin sade alkoi hiljaa rapista pensaitten ja puitten lehdillä. Nyt väikkyy sinitaivas ja niityllä taatusti kuhisee.

(Valokuvat Iines, kuvia keisarinviitasta ja horsmakiitäjästä myös täällä.)