Kesäpäiväkirja 13. - 14. sivu

29.7. Tänään tunnen itseni risaksi ja kuluneeksi, riepotelluksi ja raadelluksi, vaikka kukaan ei ole kohdellut minua kauhean huonosti, vaan vain vähän.

Pahinta mitä tänään tapahtui, oli se kun tein virheen tarjoillessani kahvikutsuilla teetä väärin. Vieraat istuivat ulkona puutarhapöydän äärellä, varjoisassa siimeksessä, ja minä siis juoksutin heille sisältä kahvia, teetä ja konjakkia vapisemattomin käsin. Toin seurueen ainoalle teenjuojalle sisältä kuuman kupillisen kiehautettua vettä, sillä olin asettanut teepussilajitelman hänen kuppinsa viereen. Sisko puuskahti ääneen, että tarjoiletko sinä, Iines, veden ennen teepussin laittamista teehen! Kultiin sitten, miten pussi olisi pitänyt laittaa ensin kuppiin ja kaataa siihen päälle kiehautettu vesi. Kahvin osasin tarjoilla hienosti, samoin konjakin, vain tilkka Hennessyä kaiverretun lasin pohjalle. Mokaaminen teen tarjoilussa kismitti, tai ei se, sillä väliäkö pikkujutulla, mutta se, että siitä piti sanoa vieraiden kuullen. Korjasin tilanteen toisella kierroksella pyytämällä teenjuojaa panemaan nyt sitten pussin valmiiksi kuppiin ennen toista kupillista. Kaikki nauroivat helpottuneesti ja hieman sivistyneesti.

Äänenikin on finaalissa, ei tule enää kuin onnetonta raakkumista ja pihinää, ja kurkku on kipeä ponnisteluista. Kukaan ei huomaa, miten minua sattuu, kun joudun puhumaan, vaan minua vaan puhutetaan kaiken aikaa, viereeni istutaan, ja minulta kysytään asioita, vaikka hiki helmeilee otsallani ja mietin kiihkeästi, miten pääsisin hiljaisuuteen lepuuttamaan kurkkua. Joudun ponnistelemaan saadakseni sanan tulemaan uloshengityksen alussa - se tulee keuhkoista tulevan ilmavirran mukana helpommin. Alkukesän soinnikas ja pitkä puhe on kadonnut, samoin riemu puhumisesta. Silti tahdon puhua, tahdon osallistua keskusteluun, en jaksa olla mykkä. Minun on kuitenkin opittava riisumaan itseäni paljaaksi haluistani, sillä en ole enää oma käskynhaltijani, jokin minussa ei tottele minua. On opittava pitämään ajatukset kurissa ja mieluiten hillittyinä, on opittava pitämään tiedot omina, on tyydyttävä siihen, että jokin jää vajaaksi ja siihen että asioista puuttuu minun näkökulmani. Maailma pyörii mainiosti ilman minua ja sitä, että minä sanon, miten asioihin tulee suhtautua.

30.7. Kutittaa nilkkoja, joissa on puremia ja raapimia. Eilinen naisvieras kertoi, että hän ei ole saanut tänä kesänä yhtään rupea hyönteisten puremista. Aina kun jokin puree, hän panee heti Etonoa puremaan, ja kun purema kutiaa, hän sivelee lisää Etonoa, mutta ei koske ihoon, joka pysyy ehjänä. Minun teki mieli sanoa, että menetät raapimisen nautinnon, joka on nautinnoista hektisimpiä. On kuitenkin ihmisiä, joille ei jaksa sanoa, joiden lausumille vain nyökkäilee, vaikka ajattelisi toisin.

Yhä useammin tunnenkin, etten jaksa sanoa kenellekään mitään joukkoseurustelussa. Eilenkin kahvikutsuilla puhuttiin lähinnä golfaamisesta. Sen opin, että puttaaminen on kivaa. Senkin opin, että netti on vaaroja täynnä. Sisko sanoi, että vietän liikaa aikaa netissä ja kysyi siinä muiden kuullen, että miten on muiden kontaktiesi laita, onko minulla ystäviä. Hän sanoi lisäksi, että kun pankki Saksassa meni nettiin, lähes kaikki lopettivat pankkiyhteytensä tietokoneitse. Käyvät taas itse lihallisesti pankissa raha-asioitaan hoitaessaan. Äh ja puh. Jollakin tapaa hukkaan itseni, kun olen joukossa tai sitten minut on vain pudotettu väärään joukkoon.

(Kuva Iines, Peppi Pitkätoosan kenkä näytelmästä)