Kesäpäiväkirja 3. - 4. sivu

5.7. Tänään olen puhunut seuraavien tahojen kanssa: kaksi ajanvarausta, toinen puhelimessa, toinen luukulla, lääkäri, tytär ja telehuoltoliikkeen mies. Lääkärillä kävin varmistamassa, ettei kylkikipuni johdu luun katkeamisesta tai murtumisesta ja ajanvaraukset johtuivat siitä. Oikean numeron löytyminen vain oli tuskastuttavaa, sillä Uudenkaupungin päivystävän terveyskeskusosaston numero on vähintään salattu - on tarina sinänsä, miten lopulta osuin oikeaan pisteeseen arviolta kymmenkunnan puhelinvastaajatiedotteen kuuntelun (0san kuuntelin kahdesti) ja kiivaan nettihaun jälkeen.

Puhe kulkee edelleen kirkkaasti, mikä on uutta ja riemastuttavaa talven käheyden jälkeen. Äänihuulet kramppaavat kyllä, mutta pystyn puhumaan pidemmin ennen kuin ensimmäinen pätkäisy tulee. Kirkas ääni innostaa minua ja kuuntelen itseäni ilahtuneena ja puhun lisää riemastuneena olemassolostani. Ihan kuin yksi taso tai ulottuvuus olisi tullut lisää. Minähän tosiaan olen, en katoa olemattomuuteen. Ei tämä sairaus kuitenkaan parane, että älkääpäs siellä turhaan luulko. Kyllä tämä on neurologista ja siis fyysisen pysyväistä laatua.

6.7. Olen lukenut tänä kesänä paljon, lainaamistani lukematta on jäänyt vain Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä. Mukavin yllätys on ollut Ksenofonin Hevostaito. Myös Kyllikki Villan postuumi rahtilaivaseikkailu oli kiehtovaa lukemista, vaikkei nainen juuri poistunut hytistään. Eniten nousi esiin henkilön oma kuva, seikka, josta teoksissa pidän. Mikään ei ole niin kiinnostavaa ja yleispätevää, kuin intiimi ja yksityinen.

Vajaat kaksi viikkoa enää täällä yksin. Nyt saattaa tapahtua niin, että annan ihmisten tulla ruokkoamattomaan taloon, jossa rehottaa leikkaamaton nurmikko ja umpeen kasvanut rantatie, kaisloista perkaamaton laiturinnokka. Laiturin reunustakaislikolle olen antanut periksi jo vuosia sitten. Jotenkin ne luulevat tätä paratiisiksi, jonne minäkin tulen makoilemaan riippukeinussa. Ne eivät tajua, että tämä olisi viidakko, ellei joku pitäisi tästä huolta. Nyt kun kylkeni on kipeä, en yksinkertaisesti pysty ajamaan leikkuria ennen heidän tuloaan. Saas nähdä, tarttuuko joku viikatteeseen tai leikkuriin, osaako edes käynnistää sitä ja hyppääkö vihreisiin kahluuhousuihini repimään kaisloja ja klapittaako joku liiterin edustalla olevan pöllipinon?

Minä ainakin lähden tästä Teleliikkeeseen hakemaan läppäriäni ja rupattelemaan mökin televisioantennista sen mukaan, miten ääneni antaa. Jos antaa, meille voi tulla televisio ja antennimiehiä katolle hääräämään. On hauskaa, että on yhteisiä puheenaiheita ihmisten kanssa. Marketin edustalta otan litran mansikoita ja toisen herneitä. Iltapäiväksi en toivo ukkosia, joita länteen luvattiin. Mutta jos vaihtoehtona ovat yöukkoset, valitsen iltapäivän.

(Valokuva "Orjanruusu on päässyt hyvään maahan", Iines 5.7.)