Kesäpäiväkirja 9. - 10. sivu

19.7. Kahtena päivänä Medi-Heli ja Super Puma -helikopteri ovat lentäneet mökkiämme viistäen tähän rannalle, aivan lähelle. Samalla lähimpien kaupunkien ambulanssit ovat kiitäneet rantaan pillit soiden. Tämän päivän pelastusoperaatiosta en tiedä, mutta eilen muuan nainen oli ajautunut uidessaan liian kauas merelle ja ilmeisesti ollut hukkumisvaarassa. Tilanne päättyi onnellisesti, ja nainen pelastettiin hyväkuntoisena. Samaa ei voi sanoa kymmenistä muista hukkumisista ympäri Suomen. Yhtäkkistä lapsen vajoamista veteen ei mieli tahdo käsittää. Eikö nyt kukaan aikuinen huomannut? Miten lapsi voi vajota, haukkasiko hän vettä vahingossa keuhkoihinsa ja tukehtui samantien? Miten uimakaveri viereltä voi vain pudota veden pohjaan?

Aamupäivällä olimme asioilla naapurikaupungissa. Kävimme hakemassa siskon puutarhurille Fiskarsin pitkävartisia ruususaksia, mutta emme löytäneet oikeaa varren pituutta. Sitten menimme apteekkiin ostamaan hyttysvoidetta, jota ei ollut. Apteekista menimme kirjakauppaan, josta sisko osti Nora Robertsin Mustan rakkauden ja maisemakortteja, ja minä Peter Hoegin Hiljaisen tytön, ja Nana ei mitään. Vaatekaupasta ostin mustikansinisen teepaidan ja Nana osti caprifarkut ja sisko ei mitään. Marketista ostimme kakkupohjan naistenviikon merkkipäivää varten. Tosin merkkipäivänä menemme terassille syömään, mutta ajattelimme yllätysjuhlistaa päivänsankarille merkkipäivää jo aamukahvilla joko vadelma- tai mansikkakakulla.


Tänään perkasimme siskon kanssa rantaa. Minä vielä kylkikipuisena sain olla laiturilla ja odottaa, kun sisko saksalaisella täsmällisyydellä leikkasi umpitiheää kaislikkoa lähes yksi kaisla kerrallaan pitkävartisilla kaislasaksilla ja toi minulle laiturille rantaan kannettavaksi. Hän piti huolen jopa siitä, että kaadettu kaisla ei päässyt veteen kastumaan, jotteivat vaatteeni olisi kastuneet. Istuin laiturin nokassa ja odotin, että kasa oli riittävän suuri, ennen kun vein sen rantaan ja heitin kauas pois. Itketti se, että sisko uhraa itseään. Kantaa minulle yksitellen kaisloja, etten rasitu. Kysyy, jaksanko. Ja minä pelkään, että hän ei jaksa, kun on juonut muutaman viinilasillisen juuri ennen ja tiedän, että hänellä on hankala mies. Koskaan emme puhu sanakaan isästä, hänen nimeään ei mainita ikään kuin häntä ei olisi ollutkaan. Äitiä muistelemme usein.

20.7. Voi miten ääneni soi ja kantoi aamukahvipöydässä, kun juttelin siskon kanssa maahanmuuttajista ja postista. Kokonaisia lauseita kirkkaalla äänellä, vaikka olen saanut saanut uimisesta kurkkuni niin kipeäksi, että nielaisukin sattuu. Myös Saksassa posteja on lakkautettu ja perustettu pieniä postipisteitä markettien yhteyteen isoissakin kaupungeissa. Postin säästöihin ilmeni syy: maahanmuuttajien "hyysääminen". Sisko kertoi, että Saksassa maahanmuuttajaperhe saa auton ja ylläpidon, mm. yhdellä perheellä on Mercedes, jotta perhe pääsee kulkemaan. Työtä ei saa tehdä kolmeen vuoteen, minkäänlaista kielikoulutusta ei ole. Jaapa jaa, mitäpä tuohon sanomaan, kun sisko on omin silmin nähnyt perheen ja sen mersun. Enkä viitsi kinata hänen kanssaan, kunhan totean vain, että Nora Robertsia lukemalla maailmankuva ei ainakaan avarru. Kovin samanlaisia ennakkoluuloja kuulee täällä Suomessa mm. mustalaisnaisten kymppitonnin kansallispuvusta. Minihame ja korkokengätkö valtion pitäisi kustantaa toimeentulotuen alaisille romaninaisille?

Tuuli kohisee avonaisesta ikkunasta, taivas on pilvessä, mutta raoista näkyy sinitaivas. Koira vieressäni haisee vanhalle villasukalle ja vuoroon myskille, lampureitten tapaan. Ikkunasta tulee juuri sytytetyn aamutupakan tuoksu, jota nuuhkin nautiskellen. Muut lähtevät mattopyykille, minä en kylkeni takia pysty mattoja pesemään, mutta aion iltapäivällä ryhtyä käyttämään klapikonetta. Pöllit ovat edelleen pinossa odottamassa.

(Valokuva niityltä, Iines 19.7.)