Talvipäiväkirja 2. sivu: punainen piste

Alan hermostua hammaslääkärini ikääntymiskriisiin. Pienessä odotushuoneessa on kaksi kirjaa, dementiaa koskeva opaskirja muistamisesta ja Eläkeläisvitsejä, omakustanne. Kirjojen takana pöydällä on kahdet lukulasit, joiden vieressä on pienessä valkeassa lapussa lasien vahvuudet. Koko pöytä on jotenkin ummehtunut, kuin alttari jolla lepää pyhiä esineitä sakramenttia varten.

Odotushuoneen seinällä on iso valokuva, lattiasta kattoon, hammaslääkärin miehen ottama. Keskityn katsomaan kuvaa, kuten ennenkin. Kuva on yksinkertainen, siinä on vain tumma paksu puunrunko, jossa kolo. Kolosta pilkistää punainen piste, ja mietin, onko se tikan vai palokärjen pää, vai mikä lie. Jotenkin haluaisin, että se olisi palokärjen pää. Päätän kysyä asiaa. Kun ovi sitten aukeaa, unohdan kysyä, taas.

Hammaslääkärin kädet vapisevat ja välillä pora luiskahtelee sivuun. Hammashoitaja on puoliunessa, ei ime ruiskupillillä sylkeä eikä roskia vaan häärää selin jotakin, vaikka meinaan tukehtua. Eilen hammaslääkäri motkotti nuorista blondeista, joiden ei tarvitse muuta kuin olla isoine perseineen, niin mies kuin mies menee. Ynähtelin kohteliaasti sopiviin väleihin, mutta mietin, josko hammaslääkärin mies on löytänyt nuoren rakastajattaren. Iäkäs hammashoitaja myönteli siihen malliin, että päättelin hänenkin miehensä katselevan nuorten isoperseitten perään.

Sain siis vihdoinkin hampaan kuntoon, sen yhden, jota särki syyskuussa. Lysti maksoi 275 euroa, viisi käyntiä yhden hampaan takia. Kannatti, hampaalla puree nyt kivutta pähkinää, ennen vihlaisi, jos puri näkkärin murusenkin. Lääkäri olisi halunnut napata vielä viisaudenhampaan pois, koska se on niin pieni ja sillä ei tee mitään; lisäksi siinä on pieni reikä, jota ei kannata paikata mutta joka voi alkaa särkeä milloin tahansa. En antanut, koska pelkään verenvuotoa, pelkään että vuodan kuiviin, vaikka kukaan ei ole koskaan kuulemma kuollut hampaanvetoon ja verenvuotoon. Pelkään hillittömästi nenäverenvuotoakin ja järkytyn, istun hiljaa tuolille käpertyneenä ja puristan nenääni kalpeana.

Muutoin en pelkää enkä arastele lääkäreitä enkä ole kipuherkkä, synnytinkin lähes inahtamatta. Alapääni leväytän milloin tahansa lääkärin tutkia, enkä edes vaivaannu muuta kuin siinä, kun pitää hipsiä paitasillaan ja peppu paljaana huoneen poikki korkealle metallivuoteelle, väitän että tuo kävelyni ei ole luonnollista laatua. Petillä menee jo mukavasti, ja laskeudun lähemmäs lääkärin kasvoja - joka kerta tulee tämä pyyntö.

Sovittiin sitten, että hammas vedetään tammikuun lopulla, kun ehdin tottua ajatukseen ja kerätä voimia. Ehdin myös varustautua tilannetta varten. On ostettava apteekista sideharsotuppoja, jotta voi vaihtaa haavaan työnnettävää painosidettä tarpeen vaatiessa. On ostettava myös liemiruokia ja hedelmämehua, jogurtteja ja piimää, kenties jäätelöpakkaus. Pitää katsoa, että on vessapaperia ja kissanhiekkaa, jos verenvuoto ei katkea päiväkausiin. Talvella on kyllä hyvä vedättää hammas, koska kovaan vuotoon voi ehkä käyttää lunta takapihalta. Voi työntää sitä suuhunsa ja kasvoilleen. Voi mennä vaikka lumeen makaamaan, jos on oikein paha paikka. On myös katsottava, että pakastimessa on jäisiä vihannespusseja, joita voi painaa poskelleen, jotta verenkierto jähmettyy. Lopuksi, on tarkistettava lääkärin päivystysajat ja hätänumero ja ladattava puhelin.

Hammaslääkäristä menin eilen vielä kampaajalle hoidattamaan pörröä. Leikattiin muotoonsa ja pantiin muutama hopeanvalkoinen raita päälaelle ja ohauksille. Sitten kävin vielä kirjastossa ja sain kaksi uutuutta, Herran tarhurit ja 27 - kuolema tekee taiteilijan. Uutuushyllystä nappasin lisäksi Francesco Redin hauskannäköisen opuksen Käärmeistä ja hyönteisistä. Haahtelan Katoamispisteen saan kuulemma lauantaina! Jos minua ei täällä kuulu yhtä ahkeraan kuin ennen, koetan lukea nuo opukset pikapikaa, koska sain niistä osan vain viikoksi pariksi. Herran tarhureita aloitin jo illalla ja luin sitä samaan aikaan, kun muuan kommentoija väitti minun sabotoivan viestejään Bloggerin roskapostiin.

Lumitöitäkin vielä eilen tein, ennen kuin pääsin ovesta sisään ja söin kuusi lakritsipötköä päivälliseksi samalla kun luin Pikkukaupungin Sanomat. Söin myös banaanin. Ei ollut kova nälkä, kun olin juonut kampaajalla kahvit. Kampaajalta ostin muuten hoitoaineen, geelin ja ripsivärin. Tuhlasin itseeni eilen siis yli 370 euroa.

(Juliste Jan Lenica)