Tuhat tilannetta

Verso-projekti on jo kymmenisen vuotta pelastanut Suomen kouluja. Verso on lyhennesana ja sillä tarkoitetaan vertaissovittelua, jossa vanhemmat oppilaat sovittelevat riitoihin osallistuneiden lasten kanssa rikos- ja riitatilanteita. Vakavimmat tapaukset menevät tietenkin poliisin tietoon ja hoitoon.

Jos alla olevat lasten henkeen kohdistuneet rikokset - poliisin termi - ovat kuvatunkaltaista määrä- ja tapausluokkaa, voi ehkä hiljaisesti kysyä, mikä on lasten harjoittaman väkivallan oikea määrä, kun osa tapauksista jää kuitenkin edelleen opettajilta huomaamatta.

Helsingin poliisin tietopalvelun mukaan nimittäin tällaisia alle 15-vuotiaiden lasten suorittamia toisten lasten henkeen kohdistuvia rikos- ja riitatapahtumia vuonna 2009 olivat murhan yritys (1 kpl), törkeä pahoinpitely (10 kpl), törkeän pahoinpitelyn yritys (7 kpl), lievä pahoinpitely (342 kpl), pahoinpitely (753 kpl), pahoinpitelyn yritys (6 kpl), vammantuottamus (23 kpl) tai vaaran aiheuttaminen (33 kpl).

Vantaalaisen Tanya Lindströmin yhdeksänvuotiaan pojan huuli halkesi, kun oppilastoveri löi kepillä kasvoihin, hammas tuli ylähuulesta läpi, lisäksi poikaa oli lyöty pullolla päähän. Koulun selityksen mukaan kyseessä oli tapaturma ja syynä pihalla olleet kepit ja pullot. Tämä siitä huolimatta, että kepittäjä oli aiemminkin kiusannut Lindströmin poikaa.

Vantaan kouluissa sattuukin joka kuukausi tuhat eriasteista väkivaltatilannetta. Helsingin Sanomissa tänään ollut tilasto on ainutlaatuinen, sillä muualta Suomesta ei ole kerätty tietoa. Helsingin lukuja voi vain arvailla, mutta ei liene syytä otaksua, että ne poikkeavat merkittävästi Vantaan luvuista. Maaseudultakin kantautuu tarinoita mäiskeestä ja kepityksistä - on toki aina kantautunut. Mutta että tuhat kuukaudessa missä tahansa päin.

Vaan eipä hätää. On siis tämä Verso-vertaistukiprojekti, jossa tarvittaessa koulussa työskentelevä aikuinen hoitaa sovittelun, mutta lapset ilmeisen pääsääntöisesti sovittelevat rikos- ja riita-asiansa keskustellen keskenään. - "Verso on äärimmäisen tehokas ja hyvä keino saada nuoret ymmärtämään ristiriitatilanteita", sanoo Maija Gellin Suomen sovittelufoorumista.

Ehkä ei kannata piitata psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen lausunnosta, jossa hän sanoo mm. laajan ruotsalaistutkimuksen osoittavan, että aggressiivisuutta ei voi vähentää keskustellen, järkeillen eikä päätellen, saati moraalipohdinnoin. Lapsi oppii vain, että mitä tahansa saa tehdä, kunhan sen jälkeen jaksaa jonkin aikaa keskustella asiasta ja selitellä ja perustella, miksi teki niin kuin teki.

Keskustelu voi olla siis pikemminkin tuhoisaa lapselle, etenkin jos lapsi jätetään ilman aikuisten tukea vertaistuen varaan, ja ellei keskustelusta seuraa selkeitä toimenpiteitä. Pieni lapsi ei opi sosiaalisia taitoja tai eettisesti muita lapsia kunnioittavaa käytöstä itsestään yrityksen ja erehdyksen tietä lasten välisissä harjoituksissa. Lapselle on luontaista valita jatkossakin aggressio, koska sen avulla pääsee nopeimmin päämäärään. Vastuuta kasvatuksesta ei tältä osin voi ulkoistaa lapsille itselleen, sanoo Keltikangas-Järvinen ja asettuu nähdäkseni ajatuksillaan aika kauas Verson toimintamallista.

Mutta siis, versoillaan me vaan kouluissa, onhan hienoa, että suunnittelijoiden propellit pyörivät vinhasti ja aikuisilla on hienoja projekteja, joiden voi sanoa olevan käynnissä. Erikoisen hienoa on, että suomalaislapset hoitelevat itse jo rikos- ja riitatilanteensakin. Pisassa keikutaan kärjessä, samoin maailman lasten yksinsyönnissä ja lasten itsemurharintamallakin ollaan aika korkeilla sijoilla. Kohta saadaan varmaan mainetta rikosoikeudellisessa tietämyksessäkin.

(Maalaus Franchoys Wouters)

(Tekstilähde: Helsingin Sanomat 15.11., A5, Lapset pahoinpitelevät toisiaan)