4.2.2012

Pää vetävän käteen, tai ainakin hiiri

On klikattu iltapäivälehden juttua Katso mitä nimesi tarkoittaa japaniksi - voit yllättyä. Otsikko lupaa katsovalle oman nimen katsomisen riemun ja jonkin yllärin! Se kyllä tulikin. Ei löytynyt omaa nimeä, eikä löytänyt moni muukaan. Houkuttelevan otsikon perässä on vain kaksikymmentä nimeä.

On suivaannuttu. Lähetetty jutun perässä olevaan keskusteluun kommentti, jota ei ole julkaistu, vaikka toiseen keskusteluun onnistuttiin samalla nimimerkillä ja sähköpostiosoitteella kirjoittamaan kommentti, joka sai eniten tykkäysklikkauksia siihenastisessa keskustelussa.

Mitä tästä opimme? Iltapäivälehdet petkuttavat, ihmistä houkutellaan klikkaamaan juttuja auki katteettomilla vihjauksilla ja lupauksilla. Upsis!-juttu Pentti Arajärven katseesta erään prinsessan dekolteessa on tekemällä tehty. Mies ihmettelee selvästi jalokivien ja prameuden määrää. Dekoltee oli lisäksi luiseva. Tämä katse oli huomattu myös Tanskan televisossa, mikä ehkä nyt vedättää Halosen halveeraajia riemukkaasti. Sivuhuomautus: miten paljon kaikin puolin edustavan Niinistön suosiossa lieneekään helpotusta siitä, että Halos-häpeästä päästään? Huivipäistä Tavjaa on pilkattu kautta hallinta-ajan niin kuin ei ketään presidenttiä aikaisemmin.

Takaisin iltapäivälehtien harjoittamaan netinkäyttäjien petkuttamiseen! Usein on tullut petyttyä siihen, että otsikon lupaama muikea skandaali onkin tapahtunut muualla kuin Suomessa. Eivätkö iltapäivälehdet kirjoitakaan oletusarvoisesti enimmäkseen kotimaan tuoreista sattumuksista ja vain suurista maailmantapahtumista? Rehtori työnsi koulupoikien päät wc-pyttyyn herättää kihelmöivää kiihtymystä suomalaisia rehtorinplanttuja kohtaan. Jutusta selviää kuitenkin, että koulupoikien päiden uitto tapahtui Karibialla Trinidadissa. Paljonkohan Karibialla uutisoidaan suomalaisen koulun julmuuksista? Vaikkapa kalapuikkojen laskemisesta per nuppi?

Lopuksi on kyllästytty lehtien nettivideoiden mainoksiin. Uutislinkeissä houkutellaan katsomaan video, ja sinne päästyä saakin ensin pakkokatsoa mainoksia. On jätetty lähes kaikki mainoksilla varustetut videot siis katsomatta. Netti-iltapäivälehdet ovat muutenkin huonosti luettavia, kun sivut pyörivät mainosten takia raskaasti ja nykäyksittäin. Luulisi lukijoiden äänestävän jaloillaan.

Sitä jääkin ihmettelemään, kauanko ihmiset viitsivät tätä lehtien klikkaus- ja tykkäysleikkiä pelata. Kohta ei tarvitse kirjoittakaan enää, kun voi vain istua lampaana klikkailemassa ja tuijottamassa mainoksia tai voi vain tykätä, ilman sanoja. Näppiksestä voisi oikeastaan poistaa kirjaimet. Hiiri riittää. Meillä on kasvamassa hyvää vauhtia sukupolvi, joka klikkailee enemmän kuin kirjoittaa. Kokonainen lause alkaa olla nuorten palstoilla harvinaisuus.

(Maalaus Hugo Simberg)

173 kommenttia:

  1. Paljoa en nettilehtiin ole lähettänyt kommentteja juuri tuon täysin ennalta-arvaamattoman ja linjattoman sensuurin vuoksi.

    Joskus piruuttani lähettelen sellaisia "Arvoisa kesätoimittajan tuuraajan apulainen!"-kommentteja silloin, kun jutuissa on aivan tökeröitä virheitä. Eivät tietenkään niitä julkaise, mutta monesti ovat kirjoitustaan korjanneet.

    Sanomalehdistöstä ylipäätään saa todella huonon kuvan, kun lukee niiden ilmaistarjontaa. Alkeellisia kirjoitusvirheitä on vielä enemmän kuin näissä minun kommenteissani, monissa kappaleen tai kahden mittaisissa raapustuksissa ei ole päätä eikä häntää. Kiire ja synkkä tuloksenteon tarve haisevat.
    Koskee myös Hesaria.

    Tuon mainitsemasi "nimi japaniksi"-jutun merkittävyys on siinä, että se selkeästi todistaa toimittajan ainakin selaileen yhtä muutama vuosi sitten ilmestynyttä kirjaa. - Ei mikään turha saavutus!

    Netissä on aika hauska Iltapaskan lukuopas, jonka hauskuus piilee siinä, että se on lähes melkein aivan yksi yhteen todellisuuden kanssa: "Supertähti= ollut kaksi kertaa telkkarissa."

    Yksi silmiinpistävä piirre kaikkien juutuubin "kissa ja lapsi"-videoiden lisäksi on voimakkaasti lisääntynyt juttujen suora lähdeviittein tapahtuva kopiointi englantilaisista "laatulehdistä" Daily Mail ja Sun.

    VastaaPoista
  2. Napakasti kirjoitettu napakka juttu!

    Ei kommenttia, Iines! Tää on niin lyhyt.

    VastaaPoista
  3. Kissoilla on Pää ja Häntä.

    VastaaPoista
  4. Mutta mehän elämme monikulttuurisessa maassa, siksi kaukomaiden uutiset ovat samanarvoisia kotikylän sattumusten kanssa.

    Totta puhuen samanlaista huiputustahan nämä sensaatiolehdet ovat harrastaneet lööpeissään iät ajat. Nyt sen huiputuksen paljastuminen on vain yhden klikkauksen päässä - eli heti jää sumutuksesta kiinni.

    Siitä ei kai kovasti valiteta, koskapa sama tylsä tapa vaan jatkuu ja lisääntyy.

    Mainoksiin otan kantaa jäävinä vain sen verran, että suuttumusta herättävä mainos on vain väärässä paikassa väärään aikaan. Mediatoimiston ja mediavälineen moka.

    Penan kuikuilu on merkittävintä mitä hän on aikoihin tehnyt. Jos ajatellaan asiaa uutisarvon kannalta.

    Minusta kyllä Ahtisaarta arvosteltiin enemmän ja asiattomammin kuin Halosta.

    VastaaPoista
  5. Pekka aika hienosti toi esiin, miten nettilehdet ovat itse reagoinneet pään ja hännän puuttumiseen jutuistaan.

    VastaaPoista
  6. Mainoksen sisältö ei sinänsä herätä turhautumista, vaan se, että main os on väärässä paikassa, varastaa aikaani. Television mainokset voi halutessaan sivuuttaa ja käydä vaikka jääkaapilla tai toisella kanavalla. Paperilehtien mainokset ovat ok, nekin voi valita ja parhaat jopa lukea. Elokuvien mainokset vievät myös luvatta aikaani ja ärsyttävät suuresti, etenkin kun ne huutavat kuin hengen hädässä ja musiikki pauhaa.

    Minusta, Tapsa, iltapäivälehdet vedättävät tahallaan näillä Kirvesmurhaaja vapaana -tyyppisillä otsikoilla, jolloin ihmiset ryntäävät klikkaamaan uutista, josta selviää, että sehän oli Illinoisin pohjoisessa peräkylässä. Paikannimen tulisi olla otsikossa! Kyse on aivan tietynlaisesta otsikolla bluffaamisesta.

    PS Minusta tuntuu, että Pena yritti arvioida, paljonko noissa prinsessan käädyissä on palanut kansan rahaa.

    VastaaPoista
  7. Minäkin esitelmöin jutussani toimittajalle, Riku. Tein hänelle selväksi, miten hyvä otsikko tehdään lukijaa kunnioittavasti ja mielenkiintoa herättävästi. Tiedoista olisi ollut hyötyä laajemmillekin piiireille!

    Tuo juttujen kopiointi Daily Maileista taitaakin olla osasyyllinen noihin ulkomaan räväköihin pikku-uutisiin. Otsikkokin suomennetaan suoraan.

    VastaaPoista
  8. Jotenkin on ihan kipiää lehtien tapa metsästää, kuvata ja kertoa ihmisten kompastumisista ja muista noloista tilanteista.

    Olemmeko me ihmisrievut oikeasti niin tyhmiä, että hyvät asiat ja oikeat uutiset eivät laita lehteä ostamaan?

    Yksi varsinainen huippulööppi oli taannoin se, kun kerrottiin ministerimme vaativan peräti lakiin kirjattavaksi, että miehille pitää taata oikeus synnyttää.

    Kaksi mummelia jutteli lööpistä leuka tuohtumuksesta täristen lähikauppani kassajonossa, kunnes eräs lehden jo lukenut valisti heitä kertomalla, että laki koskisi sukupuolenvaihtoleikkauksen läpikäyneitä naisia.

    No, mehän niitä lehtiä ostamme - me suomalaiset. Tai enhän minä mutta ne toiset.. kas kun monikaan ei taida mielellään tunnustaa menevänsä halpaan!

    VastaaPoista
  9. Linnuilla on Pyrstö ja Nokka.

    VastaaPoista
  10. Iltasanomista huomasin niinistön mainoksen, jossa sanottiin: "Presidentin teko: Bensaa liekkeihin".

    Ajattelin: "kappas vaan!"- ja mieleeni tuli Seiskapäivän tappaman Matti Inkisen kappale, jossa laulaa "tuokaa bensaa, meidän koulu palaa!"

    Mikä on sellainen, jolla silmät pyörii päässä, laulaa Hare, Hare-mantraa ja vaikuttaa jussiparviaisen ja jussipajusen uskooon tulleelta ristisiitokselta? - No, en minäkään sitä tiedä, mutta kysykää Tujuselta.

    VastaaPoista
  11. Tässä tuo Arajärvi on tehty ytimekkääseen gif-muotoon, jokainen tehköön johtopäätöksensä. On se ainakin hyvin tehty.

    Joku voisi kyllä mennä Mantyniemen lähistölle kuulostelemaan, josko honkain keskellä kaikuu: "Voi pevkeleen, pevkele!"

    VastaaPoista
  12. Alkuaikoinahan Venäjän median oli ihmeissään että "minkä takia se harmaapäinen tulkki aina tunkee itsensä samaan viralliseen kuvaan kuin presidentit (Halonen/Putin)".
    Sitten heille selitettiin.

    VastaaPoista
  13. Pentin pyhimysmäinen korkeuksiin suunnattu katsehan todistaa miehen viattomuuden!

    AnnaY, meidän kuvammehan noista lehdistä tosiaan näkyy, me saamme, mitä haluamme ja tilaamme, mitä ostamme. Me nuo lööpit luomme, ei mediaa voi syyttää harhaanjohtamisesta, vaan lukijakuntaa.

    Media tietää kaiken aikaa, mitkä ovat myyntikäyrät, mitkä trendit ovat nousussa ja laskussa ja sen mukaan sovittaa lööppinsä ja juttunsa. Sirkushuveja kansalle, edelleen.

    VastaaPoista
  14. Entisen esimieheni poika 15v. katosi eräänä talvena 80-luvulla ja löytyi keväällä jäiden sulattua Aurajoen alajuoksulta.

    Toinen iltapaskoista, en muista kumpi, kärtti haastattelua, jota vanhemmat eivät halunneet antaa.
    Tyyli oli, että parempi olisi haastattelu antaa, koska juttu tehdään joka tapauksessa.
    Vanhemmat eivät suostuneet ja julkaistu juttu oli silkkaa paskaa.

    VastaaPoista
  15. Se korutont´on kertomaa, lehdistön suojakseen oikeuslaitoksen tuomioilta luoman julkisen sanan neuvoston päätöksiä lukiessa, tämä muistuttaa Samulin kertomaa: Aamulehden langettava päätös.

    Muualta luetun perusteella toimittaja oli sanonut, ettei hän jutusta kieltäytymisestä piittaa, tekee sen joka tapauksessa.

    Aikuisten oikeasti, lehdistön ylilyönnit pitäisi käsitellä oikeusistuimissa, ei lehdistön itsensä luomassa organisaatiossa.

    VastaaPoista
  16. Linkki ei taipunut, tuossa se on, jos jotakuta kiinnostaa:

    http://www.jsn.fi/sisalto/4661-sl-11/?year=2011&search=aamulehti

    VastaaPoista
  17. Siitä en haluaisi paljoa sanoa, että lasten kikkelien kuvaaminen on ollut monelle suomalaiselle taiteilijalle suorastaan näkemyksellinen suorittamisen pakko!- Mitähän moisella haluavat sanoa?

    VastaaPoista
  18. Pentti Arajärvi näyttää nukahtaneen (enkä ihmettele!)!

    VastaaPoista
  19. Alastomasta pikkupojasta pippeleineen on aika ajatteluttava kuva myös eräässä vanhassa postauksessani. Kuva kannattaa katsoa suurettuna.Kuva on venäläisen taiteilijan, mutta nimi on jutussani ilmeisesti väärin poimittu.

    VastaaPoista
  20. Piti vielä sanoa, että nimenomaan pikkuisten alastomien poikien ja pikkulapsien kuvia on taiteessa paljon.

    Tyttöjen pimpsoja ei niinkään ole kuvattu. Törmäsin kyllä kerran eräillä vanhojen mainosten ja muiden painatteiden sivuilla kuviin, joissa mainostettiin sikareita. Sikarit olivat piirongin päällä ja alaston tyttönen kurkotteli peppu vilkkuen kuvassa sikareita! Harmittaa, että olen hukannut sivut jonnekin vanhojen tietokoneitten hautausmaalle.

    VastaaPoista
  21. "Woah! Seksikkäät tanssijattaret Subin nettisarjassa – katso kuumat kuvat naisista!"
    Näitä otsikoita piisaa kolmosteeveen nettiuutisissa. "Kuumaa" näissä kuvissa harvoin näkee, ompahan vaan joiltakin nuorilta nisäkkäiltä suhteellisuudentaju pettänyt.
    On se kumma, että kun nainen tulee tissit paljaina juhliin hän on "rohkea" tai "ennakkoluuloton", mutta kun joku miesparka sitten niitä nisiä vilkaisee hän on "Hävytön", "törkeä" tai jopa "sovinisti". Ja vielä presidentin puoliso, hyi, hyi!

    VastaaPoista
  22. Onkos Kolehmaisella joku pekkarissyndrooma? Minä ainakin, jos joku tulee tissejään tarjoamaan, tartun niihin (carpe diem). No, pari kertaa olen kyllä korvapuustin saanut, toisella kertaa alkoi korva soimaan. Muuten (69 kertaa) ei sen kummoisempaa tapahtunut. Ikävä kyllä.
    Tissit tisseinä!

    VastaaPoista
  23. Minä en närkästy, jos tissejä tuijotellaan, vaan mietin, onko niissä jokin vika.

    Ymmärrän kyllä sen, että työpaikalla ollessa tissituijottelu voi naista vaivata, sillä ihminen on opetettu häpeämään alastomuuttaan paratiisillisista ajoista lähtien. Olisko katseista vaivaantuminen jokin relikti tästä häpeästä?

    Olen kyllä sitä mieltä, kuten ennenkin, että jos nostaa povensa korkealle tekniikan suomien apuneuvojen voimin ja lisäksi avartaa näkymää, niin sitä tulisi voida avoimesti katsoa.

    VastaaPoista
  24. Jaa, taas Iineksen kanssa samaa mieltä, tuossa tissijutussa. Ja kyllä nuo pojatkin, vai miehiäkö ovat, ovat ihan oikeilla teillä ratkaistaakseen ongelmaa katsoako vai ei katsoa.

    Kirjoitin tuon edellisen kommenttini lyhyeksi kun en voinut keinotekoisesti keksiä mitään poikkeavaa, siinä on kai Iineksen ja minun välinen pulma: olemme kuin henkiset kaksoset, ainakin välillä tuntuu siltä. Voi olla että olen väärässä, sillä joskus tuntuu taas siltä, että Iines on sellainen kuin minä haluaisin olla.

    No, miten tahansa. Täällä yleensä satojen kommenttien keskellä kirjoitin lyhyesti, että Iines tietäisi että olen käynyt täällä, ja tuo toivomus ei kommenttia oli sitä varten, että kun tiedän, että hän vastaa tunnollisesti jokaiseen mielipiteeseen täällä, hän saisi minun kohdallani hengähtää hetkisen.
    En ollut varautunut siihen sinänsä hauskaan ilmiöön, että se houkutteli jonkun muunkin lyhytsanaisuuteen.

    Joku Liisakin kirjoitti. Häneen haluaisin tutustua (hänen blogiinsa, tarkoitan). Liisa ja Liisu, melkein sama asia. :)

    Tiedän, että kukaan ei valita, jos on paljon kommenttia. Mutta se saattaa tuntua tylsältä, jos ei ole yhtään kommenttia.

    Mistähän tuo ero johtuu? Varmaan kirjoittajasta ja kirjoitustavasta. Iineksen kohdalla molemmat kohdat ovat huippuluokkaa. Iines osaa kirjoittaa hyvin, ja hän vastailee hyvin, sähäkästi ja nopeasti.

    Mutta nyt lohdutussanoja sille henkilölle, joka ei saa kirjoituksilleen vastakaikua.
    Sinä voit itse kirjoittaa itsellesi kommentteja! Niin minä tein. Vähän noloa se tietysti on, mutta kummallisen rauhoittavaa. Kokeilkaapa! :) :) :)

    (Iines ei tykkää hymiöistä, älkää siis muut niitä käyttäkö. Minä taas rakastan niitä. En millään voinut jäättä niitä pois tuosta lopusta, vaikka onhan se vähän nolo juttu. :I )

    VastaaPoista
  25. Tiedoksi muuten kaikille, jotka ihmettelevät miksi heidän kommenttinsa ei tule julki, vaan hupsahtaa näkymättömiin.

    Kyseessä on minusta riippumaton Bloggerin roskapostisuodatin, josta löysin äsken 46 kommenttia, suurin osa roskapostia, mutta joukossa oli myös muutama teidän aivan hyvä ja asiallinen kommenttinne. Palautin ne paikoilleen.

    Jos kommentti siis häviää, voisitte ihmetellä asiaa ääneen, niin huomaan tarkistaa roskapostisuodattimen saaliin.

    VastaaPoista
  26. Liisu,

    kyllä minäkin olen melkein Liisu, oikeastikin, saati sielullisesti, etenkin kun luen sinua. Sinä vaan voit olla minuakin herkempi tai sanoisinko avoimempi ja pehmeämpi, minussa on varmaan jonkin verran sarkastista kyynikon vikaa, mikä sinusta puuttuu tyystin. Kun tulit blogimaailmaan, luulin sinua minuksi ja että joku pilailee kanssani.

    Muitakin sielunsiskoja blogeista löytää, ja se onkin suuri rikkaus. Facebookeista ei minusta tavoita ihmistä samalla syvyydellä kuin blogin kautta. Siksipä ehkä en jaksakaan FB:ien pintamaailmaa, se ei anna mitään.

    Pst Liisu, kyllä minun joskus tekisi mieli vetää muutama hymiö lauseeni perään, etenkin kun tiedän, että lauseitani luetaan kuin Arndtin Postillaa.

    VastaaPoista
  27. Oletko muuten pannut merkille - touhukas pilvipeipposeni - että sinun kommenttilootasi hylkii yli 200n meneviä viestejä? (Voi olla että ihan syystä, en tiedä, en MINÄ niitä kaikkia kirjoittele...) Tuo "oi katso Suomi..." oli kyllä vakuuttava, ja vakuuttavasti esitetty, vakuuttavalla paikallakin sitä paitsi (Tapsahan ainakin tietää että se ensimmäisen maailmansodan aikana oli venäläisten kenttäsairaalana, tuo rautatieasema). Politiikoista olisin jatkanut vielä sen verran - kun äsken tulin tuolta ulkoa, pakastetusta Illuusiosta - niin, tota noin, Aarne Simonen oli kaikkein älykkäin. Tai oikeastaan ainoa intellektuelli. (Hänen opettajansa pahoittelivat, kuulema, sitä ettei hänelle voinut antaa todistukseen kuin VAIN kymppejä.) Kekkonenkin sitä pelkäsi. (Toinen ihminen jota Kekkonen oikeasti pelkäsi oli Niilo Wälläri. Mutta toisesta syystä.) "Sapeli" Simoselle tuotiin kerran - hän taisi olla silloin sisäministeri - ehdotus jonkun ihmisen palkkaamiseksi kansliapäälliköksi. Esittelijät esittelivät, eli kehuivat, että "tuo ihminen osaa puhua kahdeksaa eri kieltä", se oli ikään kuin bonuksena hänen ansioluettelossaan. Simelius tutki ehdokkaan, hänen ansionsa, ja totesi sitten että "se, että ihminen osaa puhua kahdeksalla eri kielellä paskaa, ei ole ole meriitti".

    VastaaPoista
  28. Ja se, että Aarre Simonen muuten oli vehkeilijä, ja varmaan aika häijy ihmisenä, on toinen asia.

    VastaaPoista
  29. Hyvä kirjoitus.
    t. Buji

    Vaikutan nykyään omalla nimellä uuden Uuden Suomen puheenvuoroissa. Tuu siekii!

    VastaaPoista
  30. Olen huomannut, Buji, Puheenvuoro-blogisi. Jotenkin tuntuu, että sinne hukkuisi, niin täynnä se paikka on yhteiskunnallista julistusta.

    En taida muutenkaan olla julistavaa sorttia, vaikka osaan kyllä paasata sormi pystyssäkin. Täällä on minusta vapaampaa ja voi pelata enemmän kirjallisella ilmaisulla, koettaa väliin kirjoittaa vähän esteettisestikin. Sitä paitsi en osaa luopua kuvan ja sanan liitosta, se on minulle se juttu.

    En kuitenkaan sano "en koskaan". Harkinnassa on ollut. Olisihan siellä näkyvyttää sanalle.

    VastaaPoista
  31. Mikis,

    ei kai hylji yli 200:n meneviä viestejä? Tuossa edellisessä keskustelussa kyllä näkyy luku 201, vaikka viestejä on 200, eikä roskapostisuodattimen haaviin ole pudonnut yhtäkään.

    VastaaPoista
  32. Ei kun olet oikeassa, mikis!

    Edellisen keskustelun kakkossivu ei pysy näkyvissä. Siellä on Rikun viesti - huomasin kun kirjoitin testing-viestin, joka on se 202. Sekään ei pysy näkyvissä. Roskiksessakaan ne eivät ole, kakkossivu ei vaan tule esiin.

    VastaaPoista
  33. TESTING !

    Voihan vanttuut.

    (Tämä oli testi. Kokeilin, hylkiikö tietokoneen näppäimistö sormiani? Ei näemmä.)

    VastaaPoista
  34. Tiettyä poliittista ailahtelevuutta ihmisistä havaitsee. Marco Bjurström oli näkyvä Tarja Halosen kannattaja, nyt Sauli Niinistön.

    Luonnollisesti asialla ei ole mitään tekmemistä vallan liehittelyn, saati luonnehäiriöiden kanssa.

    Minä luulen, että Marco saa vielä uudelleenkäynnistettyä ihanan upean Humptsipumptsi-ohjelmansa, jonka loppumista koko valtakunta vieläkin suree, paitsi tietysti ne, jotka ovat sen jo unohtaneet.

    VastaaPoista
  35. Näissä sauliniinistö-hurmahenkisissä on muutenkin huomattavan paljon samaa väkeä, joka vielä edelliset vaalit ratkaisi Halosen hyväksi. Tuuliviiriä heinähattuja ja vallan liehittelijöitä kun ovat.

    Niinistössä ja Haavistossa on huomattavaa, että molemmat ovat ensisijaisesti hyväosaisia ja hyväosaisten edusmiehiä, melkein ovat toistensa klooneja.

    Aikuisten oikeasti: onko homoseksuaalisuus presidentin tärkein ominaisuus, eikö sitä enää muuhun tarvita?

    Pöljää edes yrittää perustella takarivin taavin muita erinomaisuuksia.

    Minä totisesti totisesti kirjoitin äänestyslippuuni: "Lentävä Lehmä", todisteenkin esiin laitoin.

    VastaaPoista
  36. " ... Mutta olettekos kuulleet . . .


    että äveriäs leski on ainoa jonka käytetty tavara käy priimana.

    . . . sitähän te kysyitte? ..."
    3. helmikuuta 2012 18.30

    Nyt vasta, hitaana hämäläisenä, tajusin tämän pointin! Heh-heh. Onhan se niin, miksei olisi, leskiukolla jolla on niin sanotusti "paalua" pankkitilillä, niin sen lerpahtanut hörpötinkin näyttää juuri eilen veistetyltä timmiltä toteemi-patsaalta.

    Tähänhän sinä halusit vastata?

    VastaaPoista
  37. Oikein pinnistelen muistaakseni, millainen tuo Bjurströmin Bumtsibum-ohjelma oli, mikä oli sen idea. En muista!

    Sauli on taatusti hyvä presidentti, mutta Haavisto oli minulle kyllä uuden ajan airut, signaali uudenlaisesta ajasta. Oli hienoa huomata, että peräti miljoona ihmistä ajatteli samoin. Se on paljon!

    VastaaPoista
  38. Jassoo, mikiskin on katsonut Putousta ja pastori Luttista. Kyllä minä tuon heti tajusin, mutta Arvo Penaalia en hokannut heti. Minun suosikkini hahmokilpailussa on kyllä Leena Herppeenluoma-Hefner.

    VastaaPoista
  39. Onneksi on ihmisiä joihin voi luottaa!
    Ai että miten niin?
    Jos esim. ei tiedän jostain maailmanpoliittisesta asiasta hevon pask... siis paljoakaan, mutta silti pitäisi olla jotain mieltä...? Apua! Apu on lähellä: luet mitä mieltä Johan Bäckman tai Juha Molari asiasta on, niin ei Sinun tarvitse olla kuin päinvastaista mieltä kuin he, niin olet OIKEASSA!

    Ps. En ole yleensä pahantahtoinen ihminen. Mutta jos kuppa söisi noista jomman kumman niin panisin Pelastusarmeijan pataan 50;- €. (Jos se söis molemmat niin pistäisin 100;- €.)

    VastaaPoista
  40. En ole katsonut Putousta, en tiedä mistä puhut, kuka on pastori Luttinen? Itse asiassa en nyt tiedä edes mistä on puhe? Jos tarkoitat "paalua" sanaa, se on muistuma vanhasta Kummeli-leffasta; siinä höönoo soomee puhuva vanhahko herrasmies sanoi uljaalle pojalle (Helalle?) että "kyllä mulla paalua riittää"... Tai ehkä se meni jotenkin toisin? (Em mää muista.) Jompi kumpi niistä kumminkin oli alasti ja siitä tuo "paalun" (sehän tarkoittaa vain rahaa) sekstistinen sivumerkitys.

    VastaaPoista
  41. Sellainen arkeen paluu kaikille, että jäimme äänestysprosentissa jopa eduskuntavaalien alapuolelle.

    Vaalit ylipäätään, erityisesti toinen kierros eivät herättäneet intohimoja puoleen tai toiseen.

    Sauli ei ole koko kansan presidentti, enempi sellainen kaksisuuntainen nuolukivi.

    VastaaPoista
  42. ... ränkylää, rautaa, täppiä, paalua, valuttaa...

    VastaaPoista
  43. Sapeli-Simosesta olen Mikiksen kanssa samaa mieltä. Suomen Pankin partaveitseksi häntä kutsuttiinkin. Kova mies, joustava luonne.

    Kun luin nuorena poikana SDP:n 50-luvun puoluekokousten pöytäkirjat (n. 1000 sivua), niin hämmästyin sitä, kuinka asetelmat olivat silloin niin erilaiset kuin myöhemmin. (Leskinen oli vasemmalla, Simonen oli oikealla; vähän myöhemmin päinvastoin jne.)

    Jaa, miksi luin tuollaisen määrän politiikkaa varhaisessa murrosiässä, sen sijaan että olisin pelannut futista, polttanut tupakkia tai tiiraillut vaikka tyttöjä...

    VastaaPoista
  44. Prologi,
    lähetin tämän äsken Annikille

    http://www.youtube.com/watch?v=YzyovVVCMP4&feature=related

    Presidenttejä tulee ja menee, runous säilyy. Hän, tuo Dylan Thomas - onneton ihminen - kirjoitti hyvin tiheää tekstiä, en minä, joka osaan huonosti englantia, meinaa saada siitä selvää. En saa tosin selvää hänestä edes suomennettuna... Marja-Leena Mikkola on Thomasia suomentanut. Sain sen niteen Tarjalta, syntymäpäivänäni.

    VastaaPoista
  45. Onnea Niinistölle!

    Tuleva presidentti mainitsi illan haastattelussa, että paljon oli niitä, jotka eivät äänestäneet toisen puolesta vaan erityisesti toista vastaan.

    Ne äänet tietenkin menivät Niinistön laariin, kun aika lailla on olemassa ihmisiä, jotka eivät konsanaan voisi äänestää vihreää, sivaria tai homoa. Varsinkaan niitä kaikkia yhdessä ja samassa persoonassa.

    Voi pikkusieluja!

    Tuija Brax sanoi radiohaastattelussa äsken, että tulos on historiallinen.

    Koskaan eikä missään vihreä ehdokas ei ole saanut noin suurta kannatusta presidentinvaaleissa.

    Hyvä Haavisto!

    VastaaPoista
  46. Murkkukarhu on lyhennys muurahaiskarhusta. Karhut ovat lämpimästi pukeutuneita ja pörröisiä. Muurahaisia kutsutaan myös murkuiksi. He ovat eläneet täällä jo ennen dinosauruksia, ja jatkavat elämistään myös meidän jälkeemme. (aplodeja) Tavallaan murkkukarhukin on reliikki (lisää aplodeja) ja koska hän, tai siis se, syö murkkuja, voitaisiin k.o. karhua - hyvällä syyllä - kutsua murkku-murkku-karhuksi (aivan valtavasti aplodeja). Tämä tästä Luonto-illasta. Jos teillä on jotain kysyttävää, niin soittakaa vaikka naapurillenne. Ei hän sen enempää tiedä.

    VastaaPoista
  47. Minusta nämä vaalit olivat kaukana kansaa kahtia jakavista vaaleista, vaikka sellaista tulkintaa yritetään esittää. Sensaatiolehtien myyntipuheita.

    Kaksi hyvin samankaltaista ehdokasta, taustaa myöten, joiden mielipiteissä ei juuri eroa ole. Sisäsiistejä etelän porvarispoikia.

    Mielestäni Haavisto-hurmassa äänestäneet eivät niinkään äänestäneet häntä presidentiksi, vaan kaikkien hyvien asioiden puolesta. Paremman ja avoimemman tulevaisuuden puolesta.

    Se selittää Hesan ja etenkin Kallion, kotiseutuni, äänestysluvut. (Meidän perheessä Haavisto voitti 3-2.)

    VastaaPoista
  48. Homous nämä vaalit taisi ratkaista, vaikka homous oli myös Haaviston valttikortti.

    Täällä Pikkukaupungissa ensimmäisellä kierroksella nimittäin Haavisto oli vasta Väyrysen ja Soinin jälkeen.

    Kun katsoi nyt sitä väkeä, niitä talutettavia kepulaismummoja, joita autoista työnnettiin kohti uurnia, ei heitä ainakaan Haavistoa viety äänestämään. He kävivät antamassa ei-äänen homoudelle.

    Vanhat ihmiset pelkäsivät tosissaan, että lapset alkavat homoiksi, jos presidenttikin on homo. Suorassa radio-ohjelmassa tuli liuta näitä kommentteja.

    VastaaPoista
  49. En usko, että kukaan minulle tärkeistä äänesti Niinistöä. Jokaisen ajatusmaailma on niin ihmisläheinen, että Haavisto on suorastaan selviö. (En silti sano ettenkö pitäisi Niinistöäkin ihan hyvänä vaihtoehtona.)

    Äiti kertoi puhelimessa isän harmitelleen Haaviston häviötä.

    Voi, entisestä kova-arvoisesta bisnesmiehestä on tullut vanhemmiten pehmo. Olen ihan ylpeä hänestä! :)

    VastaaPoista
  50. Lähikahvilan Aamulehti tiesi kertoa, että Niinistö aikoo ensitöikseen perustaa työryhmän nuorten syrjäytymisen estämiseen. Hyvä Sauli!

    Toivottavasti ryhmään otetaan mukaan todellisia Asiantuntijoita tyyliin Olavi Sydänmaanlakka.

    VastaaPoista
  51. Iines, sinulla on sana hallussa!

    Edellisen kommenttisi toiseksi viimeisen kappaleen ensimmäinen lause ("Kun katsoi...) on hersyvä! ;)

    VastaaPoista
  52. Kiitos, Kuunkuiske. Täälläpäin tuo vanhusten talutus äänestyspaikoille on ilmiö, jonka aloitti muuan kristillisten kunnanvaltuutettu kuskaamalla yksinäisiä mummoja joukolla äänestyspaikalle.

    Kun näkisi yhtä innokasta talustusta ja työntöä päivittäin vanhusten asioidessa marketeissa ja laitoksissa!

    Mitäs muuten mahtaa kuulua maabrändityöryhmälle? Jokos Suomi on maailmankartalla?

    VastaaPoista
  53. Työryhmien perustaminen erilaisia ongelmia korjaamaan on tullut tavaksi viime vuosina. Istuvat ja pusertavat pitkään, lopputuloksena syntyy paksu nivaska paperia.

    Minusta pitäisi perustaa työryhmä tutkimaan, miksi hallitusten asettamien työryhmien toiminta ei ole hedelmällistä.

    VastaaPoista
  54. Nuorten syrjäytymisessä ei ole mitään salaisuutta, mikä paljastuisi vasta ryhmätyön tuloksena. Kaikki se tieto, joka nuorten syrjäytymisestä on, on jo tiedossa. Kyse ei ole rahasta eikä leipäjonoista, siitä että yhteiskunnassa on jokin vika. Vikoja tietenkin on, mutta ei syrjäytyminen johdu millään tavoin materiasta, vaan kyseessä ovat isommat asiat.

    Kyseessä on arvojen puuttuminen, arvotyhjiö, joka on täyttynyt viihteellisillä markkina-arvoilla. Kyse on vanhempien lepsuudesta ja tietämättömyydestä. Kyse on kasvatusfilosofiasta.

    VastaaPoista
  55. Kun asioita tutkitaan, asetetaan työryhmiä tai komiteoita, eihän siitä niin mitään tule. On tehtävä myös päätöksiä. Ja koska elämme ikäviä aikoja, on tehtävä ikäviä päätöksiä. Siihen ei populisteista ole. Osmo Soininvaara on järkevä ihminen. Ja Sixten Korkman ja Raimo Sailas ja Markku Lankinen.

    Jos tehdään pelkkiä "hyviä" päätöksiä, ja sitten vielä toteutetaan ne, niin me kaivetaan itsemme hautaan. (Tämän nyt käsittää sosialistinenkin talousmies.)

    Ps. Presidenttihän Suomessa ei nykyisin juuri mitään päätä. Riittää että edustaa. (Näkisipä Niinistön korjailevan Putinin kravaattia...)

    VastaaPoista
  56. Tietenkin syrjäytyminen lähtee kotoa!

    Jos se olisi niillä eväin - sen kyseisen kodin piirissä - ratkaistavissa, niin syrjäytymistä ei tapahtuisikaan.

    Kuulostaahan "työryhmä" hyvin paperinmakuiselta ja tehottomalta, mutta se on sentään avaus!

    Emmehän usko niin vähän ihmisen mahdollisuuksiin, että kotoa saatuja heikkoja eväitä ei voisi paikkailla, emmehän?

    VastaaPoista
  57. Näitä syrjäytymistyöryhmiä on ollut vaan ennenkin, syrjäytymistä on torjuttu ainakin jo vuodesta 2001 tällä keinolla, jolloin painettiin väliraporttia sosiaali- ja terveysministeriön laatimasta syrjäytymisen ja köyhyyden ehkäisystä.

    Arkkipiispa Kari Mäkinen on kutsunut koolle oman ryhmänsä, johon kuului mm. edustajia työmarkkinakeskusjärjestöistä.

    Kataisen hallituksella on syrjäytymistä ehkäisevä toimenpideohjelma, jonka johtoryhmään kuuluu kahdeksan ministeriä sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko johdossa.

    Hallituksen tukijoukkona on lisäksi poikkihallinnollinen syrjäytymisen ohjausryhmä, jossa 23 henkilöä työmarkkinajärjestöistä, ministeriöistä, eri etujärjestöistä sekä rahanjakolaitoksista.

    Viime vaalikaudella toimi Matti Vanhasen hallituksen asettama suuri SATA-komitea, jonka päämääränä niin ikään oli köyhyyden ja syrjäytymisen poistaminen.

    Mikään noista ei ole lähestynyt syrjäytymisen todellisia syitä. Tukitoimet on nähty paljolti rahalliseksi avuksi.

    Nuorten kohdalla kyse ei ole rahasta, vaan arvotyhjiöstä. Vanhemmat työttömät ovat eri asia, heillä on useimmiten hyvä halu sijoittua työelämään turhaan nurisematta.

    VastaaPoista
  58. "Vanhat ihmiset pelkäsivät tosissaan, että lapset alkavat homoiksi, jos presidenttikin on homo".
    Eräs kolmekymppinen työkaverini on samaa mieltä noiden vanhusten kanssa. Oli aivan paniikissa asian kanssa.
    Toinen kolmekymppinen työkaverini äänesti ensimmäisen kerran elämässään, jotta Suomeen ei tulisi homopresidenttiä.
    Oli siinä kahvihuoneessa Haavistoakin äänestäneitä.

    Itse olin epävarma vielä äänestyspaikalle kävellessäni, mutta pienen harkinnan jälkeen väänsin lippuun kakkosen.
    Vielä aamulla ajattelin äänestäväni Niinistöä.

    Luettuani HS:n kuukausiliitteen artikkelin Pandemix-rokotehäslingistä, aloin ajatella Niinistön ja Kokoomuksen ideologiaa, joka ajaa valvovat viranomaiset hakemaan rahoitusta tahoilta, joita heidän pitäisi valvoa ja joiden tuotteille myöntävät myyntiluvat.

    Presidentillä ei ole valtaoikeuksia kyseiseen asiaan, enkä edes tiedä Niinistön tai Haaviston kantaa asiaan.
    Niinistö kuitenkin alkoi päässäni edustaa kokoomuslaista valtion alasajoa.

    Näin heppoisin perustein äänestyspäätöksen voi tehdä.

    VastaaPoista
  59. Tuleva presidenttipari kävi vierailulla Mäntyniemessä. Jennillä oli mukavan arkiset resut päällään, Iltalehti raportoi: "Niinistön puoliso Jenni Haukio oli pukeutunut muodikkaan harmaan eri sävyihin."

    VastaaPoista
  60. Riku, veit jalat suustani!

    Mietin juuri haukkana kuvaa katsoessani, että kylläpäs Jenni Haukio oli pukeutunut homsuisesti, kun muilla oli viimeisen päälle asustus. Prehjuinen villa- tai trikoopaita!

    Kyllä nyt saatiin vettä myllyyn ja heti!

    VastaaPoista
  61. Kakkosen minäkin siis piirsin, Samuli, vaikka jossain vaiheessa väläyttelin mielessäni jo kuutostakin. Otin vaalin sitten ajatusmaailmavaalina. Niinistö ei pankkihenkisenä poliitikkona edusta missään mielessä arvomaailmaani. Olkoon muuten miten miellyttävä heppu tahansa.

    Tuosta syrjäytymisasiasta jäi kohdallani vajaaksi vielä se seikka, että näen punaista sellaisten syrjäytyneiden nuorten kohdalla, jotka eivät hakeudu koulutuksen eivätkä työn hakuun ollenkaan, vaan kieltäytyvät kummastakin. Tahtovat vain sosiaalitetuudet. Näitä ei minusta saisi laskea syrjäytyneiden joukkoon.

    VastaaPoista
  62. Ihmekös se, että moninaiset syrjäytymistyöryhmät niittävät huonoa tulosta, kun niissä istuvat ihmiset ovat järjestään vääriä - paperinpyörittelyn ammattilaisia. Tulee melkeinpä sellainen olo, että ryhmiä perustetaan näon vuoksi. Hiukan samaan tapaan kun työttömiä tuupitaan kursseille, joilla ei ole mitään virkaa, työttömyystilastojen kaunistamiseksi.

    Toivottavasti Niinistö on tosissaan työryhmänsä kanssa! Minulla on sellainen kutina, että hänellä on hyväosaisuudestaan huolimatta sen verran paljon kokemusta elämästä, että asia saattaa jopa olla niin.

    Olen ymmärtänyt, että alle 25-vuotiaalla tulee olla jonkunmoinen peruskoulunjälkeinen koulutus päästäkseen ammentamaan ilmaista rahaa kansan kukkarosta.

    VastaaPoista
  63. Kurkkasin Jennin harmaat.

    Vaikuttaa siltä, että hän haluaa edelleen tietoisesti pysytellä taka-alalla. Harmaahiirulaisen olemus myös pyrkinee häivyttämään hänen alhaista ikäänsä.

    Juttelin tänään yhden naisen kanssa, joka sanoi ihmetelleensä Jennin ikään nähden epätyypillisen vähän spontaania käytöstä eilisessä tulosillassa.

    Hän on varmaankin ihmisenä oikeasti aika eleetön mikä sopii hyvin kuvaan, kun elämänkumppani on niin reippaasti kokeneempi.

    Kuka osaisi kuvitella Niinistön rinnalle räiskyvän naisen?

    Harmaalle sopii harmaa.

    Ei siis millään pahalla Jenniä kohtaan - ihan suloinen nuori nainen.

    VastaaPoista
  64. Sitä paitsi olisi ollut sangen epäkunnioittavaa isäntäparia kohtaan purjehtia paikalle "showstopperina".

    VastaaPoista
  65. Jaa, ellette olisi kertoneet, olisin pitänyt Jennin asua ihan normaalina. Ehkei hän halunnut asettaa Penaa kiusaukseen, tämä kun tunnetusti tiirailee mielellään nuoria naikkosia.

    Eikö kukaan näe Jennin katseessa pidäteltyä voitonriemua? Hän jätti kansan käsiin sen, saako hän riipakseen kiukkuisen eläkeläisukon vai siipakseen iloisen presidentin - ja vedonlyönti onnistui!

    Onko tällainen spekulointi katalaa ja rakkauden voimaa aliarvioivaa?

    Mutta Antonio - lyödäänkö vetoa, että häneen tulemme törmäämään tänä vuonna kymmenessä tv-ohjelmassa!?

    VastaaPoista
  66. Tapsa, et spekuloi katalasti.

    Esiintymis- ja ilmaisutaidon opettajan roolissa olen tottunut tarkkailemaan henkilöiden nonverbaalia viestintää.

    Jo eilen kiinnitin huomiota Jenni Haukion hienoiseen mutta selvään koleuteen äänenkäytössä. Myös kasvojen mimiikka on jähmeää. Nuorella ihmisellä ilmeiden eläminen on yleensä elävämpää. En siis osaa pitää Haukiota suloisena tyttönä!

    Minusta hänen sanontansa "unelmamme toteutui" on myös paljonpuhuva. Se kertoo pitkän linjan suunnitelmallisuudesta.

    VastaaPoista
  67. Mutta olettekos kuulleet tätä . . .

    Matti Vanhanen vaati taannoin (v. 2003) syntyvyyden lisäämistä, johon Sauli Niinistö yhtyi Satakunnan Kansassa julkaistussa artikkelissa: "Tehkää lapsia, suomalaiset", 31.01.2012. Sunnuntai iltana hän palasi asiaan tv1 haastattelussa: "asiaa täytyy harkita, täytyy selvittää tarkoin miten voisin asiaa edistää".

    Mitä tämä kaikki tarkoittaa?




    Haukio ainakin saa vuoden -05 Toyotan tilalle uuden auton.

    VastaaPoista
  68. Eikö tuo Mäntyniemen vierailu ollut vähän niin kuin asuntoesittely, eli melko epämuodollinen tilaisuus?

    Talon emäntä oli pukeutunut tummiin housuihin ja vaaleaan, hieman huonosti istuvaan ja napittamattomaan jakkuun.

    Minun mielestä Haukio oli pukeutunut ihan tilanteeseen sopivasti.
    Joku pukeutumiskonsultti saattaa olla eri mieltä.

    VastaaPoista
  69. En tunne protokollaa, mutta tuo presidentin luona vierailu on termiltään vierailu. Tuskin se mikään asuntoesittely on, vaikka paikkojakin siinä katseltiin, muun keskustelun ohessa. Kummallakin osapuolella oli tiedossa vierailun virallinen luonne, koska kuvaajatkin olivat paikalla.

    Minun silmiini tuo arkinen ja vähän ryppyinen villa-/trikoopusero osui heti, vaikken ole nipo tai etiketti-ihminen, mieluummin päinvastoin. Etikettihän voi olla myös suurta teeskentelyä.

    Olen ehkä esteetikko - minusta Haukio erottui puvullaan muista.

    VastaaPoista
  70. Oletteko muuten kuullet tätäkään . . .

    Sauli ja Jennin Laaksolahden kaksikerroksisen kivitalon toisesta kerroksesta avautuu Laaksolahden Urheilupuiston sivuitse Pitkäjärventien yli näkymä Pitkäjärvelle. Harmi jos Saulilta evätään talviset lumenluontihommat ja Jenniltä todella inspiroiva yläkerran työhuone, runoudelta.

    Mäntyniemi ei ehkä inspiroi samalla tavoin "harmaa varpusia" kansan parhaaksi.

    VastaaPoista
  71. Korjaan, Halosella olikin musta hame, mutta melko casual tuo Halosen asu kuitenkin oli ja jakku napittamatta. Ei kovin formaalia.

    VastaaPoista
  72. Jenni Elina, vai mikä se oli . . .06 helmikuuta, 2012 19:51

    Tätäkään eivät kaikki ymmärrä Niinistön sanomaksi . . .

    "Kaikkein vastenmielisimmät kokemukseni politiikassa liittyvät henkilöihin, jotka ovat pyrkimystensä orjia ja vankeja, joilla omasta mielestään on paljon menetettävää. He laskevat häviöihinsä mukaan jopa tulevaisuuden voitot! On pirullista jäädä asemansa vangiksi. Se on ihmiselle myrkkyä. Ihmisestä tulee joka suuntaan nyökkäilevä, omia periaatteitaan syövä."

    VastaaPoista
  73. Jenni saattaa myös jännittää?

    Kyllä minua jännittäisi ryhtyä presidentin puolisoksi!

    Eleistä ja ilmeistä en voi sanoa juuri muuta kuin sen mitä kuvista näkyy.

    VastaaPoista
  74. Varmaan jännittääkin, kukapa ei tuossa tilanteessa, Kuunkuiske. Kolea ja jähmeäilmeinen puhuja oli Tellervo Koivistokin, vaikkakin hänellä oli sanoissaan paljon sisältöä.

    Olisi vain hauskaa, jos ihminen pyrkisi olemaan enemmän oma itsensä eikä pelkkä miehensä taustatuki. Näin annettavaa olisi enemmän. Saattaakin olla, että Antonio Floresilla olisi enemmän persoonallista annettavaa.

    Samuli, minusta Halosen jakku istui hyvin hänen vartalotyypilleen. Nainen voi kai pitää jakkua myös auki tiukkojenkin pukeutumissääntöjen mukaan, mies ilmeisesti ei.

    VastaaPoista
  75. T. Koivisto oli tosiaan koleuden huippu!

    Yksi tuttu sanoi olleensa tilaisuudessa, jossa Jenni Haukio luki runojaan.

    Hän oli siellä(kin) kuulemma kovin vähäeleinen ja hillitty.

    Voisiko sitä kutsua temperamenttityypiksi?

    Sellaiseksi, joka ei tunnu antavan itsestään kovin paljon.

    VastaaPoista
  76. Koleerinen tyyppi?

    Kenties sisällä on juhlat.

    Vähäeleisyys runojen luvussa on kyllä hyvä asia. Kuulijan ajatuksille jää tilaa.

    VastaaPoista
  77. Minusta Haukion vaatetus oli ihan ok, muoti ei minua vähempää voisi kiinnostaa. Tarkoitin lähinnä sitä presidentillistä asemaa, jonka on toimittajan katsannossa saanut.

    "Niinistön puoliso Jenni Haukio oli pukeutunut muodikkaan harmaan eri sävyihin."

    Kuulostaa minulle vähän samalta kuin, jos sanottaisiin:
    Kataisella oli otsa tyylikkään ruven koristama ja silmänympärystässä hehkuivat kauniit syksyiset värit, kun juhlariemuissaan oli suudellut jaloa isänmaata"

    VastaaPoista
  78. Hiukan ihailen ihmisiä, joiden sisäinen elämä ei ole kaikkien luettavissa kaiken aikaa!

    Nimim. Naamasta näkee mikä on fiilis

    VastaaPoista
  79. Uskoinkin noin, Riku, ettet tarkoittanut moittia Haukion vaatetusta. Minä moitin, sillä olin juuri pysähtynyt toisaalla tuohon kuvaan.

    Pikkuasia kaikkineen, mutta tässä ehkä koetetaan vain tutustua uuteen presidenttipuolisoon. Minulle hän ainakin onkin osoittautumassa erilaiseksi kuin arvelin.

    VastaaPoista
  80. Bloggaajan viimeistä lausetta erikoisesti kommentoiden myönnän ilmiön ja se lause alkaa usein sanalla vittu, tehostuu samalla sanalla ja usein myös päättyy, sillä näin on puhuttu kieli alkanut vaikuttaa kovastikin tähän kirjoitettuun, kuten myös nämä klik, klik-tykkämisetkin. Seuraava sukupolvi onkin sitten taas erilainen, eli kirjallisuus etc on kovaa huutoa?

    Lehtihyllyn lööpit vilkaisen ehkä ohimennen vaikka kaupan kassajonossa, joten varsinaista lehteä ei tarvi ikinä ostaakaan..

    VastaaPoista
  81. Minä olen valitettavasti kaikenlaisen lukemisen suurkuluttaja, varmaan myös roskan. Luen iltapäivälehtiä, ostankin niitä. Yksi alue on, joka ei kiinnosta ja jota en lue, ja se alue on naistenlehdet ja lifestyle.

    Juuri luin Opettaja-lehdestä siitä, miten herkästi oppilaat imuroivat netistä jopa kokonaisia aineita äidinkielentunnille tai kirjallisiin töihinsä. Tähän törmäsin minäkin. Houkutus on varmaan suuri ja kertoo jotakin siitä, miten hankalaksi pitkä kirjoittaminen voidaan kokea.

    VastaaPoista
  82. "pelkäsivät tosissaan, että lapset alkavat homoiksi".

    Vaikka suurin osa homoista on geneettisesti homoja, osalla se on sosiaalisista syistä johtuvaa. Lesboudesta hyvin suuri osa on sosiaalista. Onhan joillakin lesboilla tapana julistaa julkisesti, että tehdään tytöistä lesboja.
    Näistä asioistahan ei sa saa yleensä edes puhua. Geenitutkijat eivät uskalla avata suutaan Suomessa.

    VastaaPoista
  83. Väitänpä taas vastaan:

    Monien kommenteista saa sellaisen kuvan, että Pekka Haavisto olisi ollut ylivoimaisesti paras ja pätevin valinta seuraavaksi presidentiksi, mutta pikkusielut estivät sen homokammossaan.

    Tai vihervihassaan ja sivariallergiassaan. Kuitenkin silkkaa ahdasmielisyyttään.

    Heitänpä väitteen: ilman homouttaan – ja puhetaitoaan! - Haavisto ei olisi päässyt edes toiselle kierrokselle. Hän suuri etunsa on, että hän on homo miellyttävällä, ei stereotypisen homomaisella tavalla.

    Olisihan vihreillä ollut toinenkin yhtä pätevä ehdokas, joka ei ole homo, mutta ajaa samoja asioita samoin äänenpainoin ja on tunnetusti älykäs ja pätevä. Osmo Soininvaara.

    Toinen on homo. Toinen on ruma.

    Ja tiedostavat tytöt, pehmopojat, lässysedät ja kaikki tädit tykkäävät enemmän homosta kuin rumasta?

    Jospa asia on niin, että Niinistö voitti, koska hän enemmistön mielestä oli parempi ehdokas presidentin tehtävään?

    VastaaPoista
  84. Mitä suvaitsevuuden ylistystä, moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista,



    mutta miten suvaitsematonta.

    VastaaPoista
  85. Minä olen, Hauki, O,

    ollut jo pitkään sitä mieltä, että suvaitseminen osoittaa ylemmyyttä suhteessa "suvaittuun".

    Olen siis varmaan samaa mieltä kanssasi. Emme me suvaitse koskaan ylempiämme, niitä joita katsomme ylemmiksi.

    Suvaita-verbiä ei tarvita silloin, kun on kyse todellisesta tasaisesta ihmisarvosta.

    VastaaPoista
  86. Anonyymi,

    en usko sinua. Geenitutkijat eivät tee työtä itsenäisesti, vaan alaisena ja ryhmissä. Eivät he siis itse päätä, mitä julkistetaan. Kaikki edistyksellinen tietenkin julkaistaan tieteen nimissä. tieteen omilla foorumeilla.

    Sosiaalista lesboutta on varmaan. On myös biseksuaalisuutta, joka sotkee tätä määrittelyä. On kuitenkin yhtä lailla syntyperäistä lesboutta kuin homouttakin - johan sen sanoo järkikin.

    VastaaPoista
  87. Tapsa,

    taidat olla osittain oikeassa. Haavisto-hypetys nousi paljolti viimeaikaisista homokohuista kirkon piirissä. Haavistossa nähtiin uuden ajan airut, vapauden symboli, vähän samaan malliin kuin hippiaikojen idoleissa.

    Minusta tämä on vain hyvä. Suomalainen yhteiskunta ei olekaan täynnä sitä puolirasistista älämölöä ja vihapuhetta, joka täytti henkisen ilmapiirin vielä eduskuntavaalien aikoihin.

    VastaaPoista
  88. Noin se juuri on nähtävä, Iines.

    Suvaitsevainenhan voi olla vain jotain sellaista kohtaan, jota ei oikeasti arvosta. Mutta suvaitsee, koska on niin kehittynyt.

    Suomessa on siis miljoona kehittynyttä ihmistä?

    Älämölöä riittää toki paremmissakin piireissä. Esim. Kemppisellä joku häävistöläinen "armahtaa" "vanhoja ja kouluakäymättömiä" heidän typeryydestään, mutta muuten häntä surettaa se, että Niinistöä kuljettava myötävirta on "niin paskainen ja heikkolahjaisia kuhiseva".

    Jaloa puhetta, joka kertoo toisen ihmisen arvostuksesta?

    Pakko myöntää, että noin pikkusieluisen ihmisen kanssa ainakin minua hävettäisi olla samalla puolella.

    VastaaPoista
  89. Haaviston veikattiin jo 24-vuotiaana olevan tuleva, suuri vaikuttaja. Jos on seurannut maailman menoa pätkääkään, tietää Haaviston toimet ja ansiot näkemättä yhtä ainutta vaalitaistelua. (Minullahan ei ole televisiota ja hyvin valikoivasti asetun sen äärelle.)

    Aikamoista Haaviston ja äänestäjien aliarvioimista sanoa hänen homouttaan päässeen toiselle kierrokselle. Joku on homo - hohhoijaa; olisiko mitään merkityksellisempää kerrottavaa?

    Niinistön taustalla ihminen ei voi olla Kaiken Pahan Alku ja Juuri, vaikka hänet sellaiseksi joissakin piireissä leimattaisiin.

    Liioitteleminen ja vääristeleminen on helppoa, mutta hohhoijaa; olisiko mitään todempia argumentteja?

    VastaaPoista
  90. Kuunkuiske - käsi sydämelle: mitä pahaa siinä on, että Haavisto nousi ilmiöksi myös homoutensa, henkilökohtaisen miellyttävyytensä ja keskustelutaitonsa eikä yksin aatteittensa vuoksi?

    Minä näen hänessä uuden vapauden ajan airuen ja kannatin ja kannatan häntä ennen Niinistöä, mutta myönnän tämän rehellisesti.

    VastaaPoista
  91. Iines, ei siinä ole mitään pahaa!

    Perustelu vaan hiukan ontuu, kun katsoo Haavistoa äänestäneitä.

    Suosituin hän on siis ollut nuorten, opiskelijoiden, "kulttuuri-ihmisten" ja miten sen nyt sanoisi...no, sellaisten ihmisten keskuudessa, joilla on vähän laajemmat ympyrät sekä pään sisällä ja konkreettisesti. Homous ei siis heille ole pointti mihinkään suuntaan.

    VastaaPoista
  92. Kuunkuiske - en halua kinata, kaikkein viimeksi sinun kanssasi - mutta pakko on kysyä: miksi hän oli niin suosittu juuri nuorten ja kulttuuriväen keskuudessa? Voidaan puhua ilmiöstä ja hypestä. Mistä se versoi?

    Mitkä hänen nimenomaiset teesinsä vetosivat tähän joukkoon? Minä en muista ainuttakaan teesiä, muistan vain päätelleeni hänen olevan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon puolella, kun taas Niinistön koin enemmän olevan rahan vallan puolella.

    VastaaPoista
  93. Iines sen sanoikin jo aiemmin: "Homous nämä vaalit taisi ratkaista, vaikka homous oli myös Haaviston valttikortti."

    Vaikka en ole siinä samaa mieltä, että homous ratkaisi tuloksen, niin selvää on, että osa kansaa ei äänestänyt Haavistoa koska hän on homo, kun taas osa kansaa vastaavasti äänesti Haavistoa siksi, että hän on homo.

    Haavistosta tuli keulakuva kansanliikkeelle, joka halusi puolustaa avoimuutta, suvaitsevaisuutta ja ihmisarvoa. Hän sopi siihen rooliin, koska hän itse edustaa syrjittyä seksuaalista vähemmistöä.

    Haavistoa on toki aina pidetty pätevänä ja mukavana, mutta siitä huolimatta hän putosi eduskunnasta 90-luvulla, eikä päässyt nytkään ministeriksi. Ilmiö hänestä tuli vasta nyt.

    Mitä tulee kulttuuriväen laajempiin ympyröihin, niin niihin en usko. Jäljet pelottavat.

    VastaaPoista
  94. Hieman pilaillen voisi sanoa, että Kuunkuiskeen tulkinta edustaa viherpunapiirien omahyväisyyttä:

    Haavistoa äänestivät nuoret, fiksut ja taiteelliset, Niinistöä vanhat, kierot ja heikkolahjaiset.

    VastaaPoista
  95. Osa Suomesta äänesti nyt homoutta vastaan - tämä on fakta, josta on lukuisia lausuntoja eetterissä todisteena. Siinäkin mielessä voidaan sanoa, että homous oli yksi avaintekijä näissä vaaleissa. Yhtä hyvin kuin se oli kirkosta eroamisille.

    Miksi tämä on vaikea myöntää? Pitääkö kulttuuriväellä olla muka joitain jaloja ideologioita käyttäytymiselleen? Miksi kulttuuriväki voi erota kirkosta homokantojen vuoksi mutta ei voi äänestää vaaleissa saman asian puolesta?

    Tuo yllä aiemmin esitetty viittaus Osmo Soininvaaraan on mielenkiintoinen. Soininvaarahan kai on puolueen aivot. Hän ei olisi ikinä pärjännyt Haaviston lailla. Heidi Hautalakin on ystävällinen ja hymyilevä, rauhallisesti artikuloiva ihminen. Hänkään ei pärjännyt presidentinvaalissa.

    VastaaPoista
  96. PS

    Minä tunnen ainakin kaksi taiteellista ja luovaa älykästä nuorta naista, jotka kumpikin äänestivät Niinistöä.

    Näillä lakeuksilla en kyllä tiedä ainuttakaan vanhaa, joka olisi minun lisäkseni äänestänyt Haavistoa. Haavistolla oli täällä huippualhainen kannatus.

    VastaaPoista
  97. Demokratiassa tärkeintä on, että jokainen saa äänestää sitä ketä haluaa. Minulle näissä vaaleissa ei ollut yhtään ehdokasta, jonka presidentiksi olisin erityisesti halunut.

    Ymmärrän minä jopa Lapin väkeäkin, joka kokee Väyrysen ajavan heidän etuaan ja siksi on vankkumatonta kannattajakuntaansa.

    Vanha, läpeensä kulunut vitsi on palopäälliköstä, joka myöhässä palopaikalle saavuttuaan haukkui palon samuttaneet miehensä väärin sammuttamisesta, kun ei muuta keksinyt. "Nuo ovat taantumuksellisia, me ollaan hyvejen asioiten puolella!"

    Taiteilijat ovat lahjakkaita; suorastaan mestariteoksena pidän, kuinka ovat juuri Pekka Haavistosta vähäosaisuuden tai syrjityn ihmisen symbolin rakentaneet. Rock!- ja vielä: Pop!

    VastaaPoista
  98. Fysiikassa olen huono, mutta olen ymmärtänyt jotenkin niin, että voimalle on aina vastavoima, kun toinen kasvaa, kasvaa toinenkin.

    Minusta näyttää, että kepuleiden tulevaisuudessa odottavaa jytkyä ei oikein mikään estä, kun piakkoin valitsevat Väyrysen puheenjohtajaksi.

    Ei Haaviston mahdollisuudet kuuden vuoden kuluessa tästä parane, aivan ihmeenä en pitäisi, vaikka saisimme keisari Paavo ensimmäisen. Turha minua on kivittää, en meinaa äänestää silloinkaan, en edes Haavistoa.

    VastaaPoista
  99. Iines (ja Tapsakin): politiikkaan harvinaisen vähän perehtyneenä ja mutkat törkeästi suoriksi oikoen voisin arvioida niin, että Haavistoa äänestivät ne, keille "pehmeät" arvot (yhteisöllisyys, kaikkien ihmisten arvostaminen yhtäläisinä) jne. ovat sydäntä lähellä.

    Niinistöä taas ehkä hiukan enemmän asia- kuin ihmiskeskeiset ja ihmiset, jotka pitävät taloudellista kasvua ihmisten hyvinvoinnin pohjana. (Jos nyt kukaan oikeasti ajattelee niin, viittaan lauseen jälkimmäiseen osaan.)

    Suomen tuoretta kauppatasetta ajatellen Niinistö on mies paikallaan.

    VastaaPoista
  100. Sikäli muuten hupaisaa, Tapsa, että juurihan sinä nimesit molemmat ehdokkaat sisäsiisteiksi, hajuttomiksi ja värittömiksi - ei näillä sanoin - ja nyt haet kuitenkin väenvänkään kahta vastakkaista joukkuetta; haavistolaiset ja niinistöläiset ;)

    VastaaPoista
  101. Enkä hae, vaan ironisoin haavistolaisten yletöntä itsetyytyväisyyttä. Hehän nimenomaan tekevät jakoa heihin ja meihin.

    Sinäkin teit niin hieman aiemmin, huomasitkos - vedit jakolinjan ihan sydämeen ja sieluun asti: kaikki läheisesi äänestivät oikein ja ansaitsivat rakkautesi.

    Meidän perheessä äänestettiin eri ehdokkaita. Sellaista kutsutaan demokratiaksi ja tasa-arvoksi.

    Ja vaikkei ehdokkaissa suurta ero ollutkaan, niin kannattajakunnissa oli - tai ainakin eräät tahot yrittävät profiloitua vahvasti. Toisaalta raamattuvyöhykkeen homofoobikot ja
    toisaalta Torkkelinmäen taidesielut.

    Ellei Haavisto ollut muoti-ilmiö, niin syksyn kunnallisvaaleissa vihreät saavat siis 30 % äänistä.

    VastaaPoista
  102. Tapsa, minähän en yrittänytkään väittää, että kumpaa tahansa olisi kuka tahansa voinut äänestää kuin arpalipun nostamalla. Se olit sinä, joka mainitsit ehdokkaat kuin kahdeksi marjaksi. Minä tuossa edellä arvailin syitä, miksi yksi äänesti yhtä ja toinen toista.

    Sanamuotoni muuten oli: "En usko, että kukaan minulle tärkeistä äänesti Niinistöä."

    VastaaPoista
  103. Kyllä Paavo pitää valita keskustan puheenjohtajaksi, sillä se virkistäisi häntä hänen omien sanojensa mukaan.

    Virkistynyt puheenjohtaja varmaan virkistää puolueenkin.

    Noin se äänestyskäyttäytyminen meni, Kuunkuiske, mutta ydinkysymys on siis se, mitkä Haaviston teesit vetosivat yleisöön vai tekivätkö kannattajat niin kuin minä. Äänestin ilman teesejä oman lähtöoletukseni mukaan: Haaviston täytyy olla ihmisläheinen, koska hän on homo ja ystävällinen ja älykäs ihminen.

    VastaaPoista
  104. Jos Paavossa jotakin ihailen, niin hänen vankkumatonta itseluottamustaan! :)

    Ensimmäisellä kiekalla muuten yksi työkaverini äänesti häntä ja väkisinkin pääsi nauru! Ihan ystävällinen sellainen, mutta tosiaan en osannut kuvitella, että häntä äänestäisi muut kuin vauraat kepulaiset.

    Samassa muistin, että hänhän on kotoisin maanviljelijäperheestä.

    Niin se vaan tarttuu jo äidinmaidosta, ajatusmaailma.

    Jos joku haluaa reseptin ruokaan, jonka valmistaminen kestää kymmenen minsaa ja vie kielen mennessään, niin täältä pesee.

    Laita kattilan pohjalle vähän vettä, kiehauta ja sekaan puolen kilon tötsällinen tomaattimurskaa.

    Kun se kiehuu, täydennä maku purkillisella esim. kolmen juuston kermaa. Lisäksi ehkä ripaus suolaa.

    Välissä olet ennättänyt pyöräyttää kasan sopivia voikkareita.

    Nam!

    VastaaPoista
  105. Kepun äänestäminen täällä Satakunnassa on pikemmin sääntö kuin poikkeus, nuortenkin keskuudessa. Kepulaisuus onkin ollut ankeuttava tekijä kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa täällä, mm. koulutoimessa on kepulla ollut aina vahva edustus. Se merkitsee aina pihtaamista ja säästöjä kouluväelle. Isännillä on omat intressinsä.

    Tuo ruoka kuulostaa hyvin tomaattiselta, jos kerman jättää pois. Kerma onkin siinä varmaan se jokin.

    VastaaPoista
  106. Vaikkakin politiikka yleisesti on itselle kahmintaa, en hetkeäkään silti ole epäillyt, etteikö kepu olisi sitä tässä maassa tehnyt kaikkein suoraviivaisimmin ja härkeimmin. Monen monta vuosikymnentä.

    Kokoomuskin kuitenkin on ylesesti sellaista säälittävää itseään paremmaksi tekeytymistä. Ynisevät tyytyväisenä hiljaa, jos niille antaa prenikan ja ruusun rintaan.

    VastaaPoista
  107. "Kepulaisuus onkin ollut ankeuttava tekijä kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa täällä, mm. koulutoimessa on kepulla ollut aina vahva edustus. Se merkitsee aina pihtaamista ja säästöjä kouluväelle. Isännillä on omat intressinsä".

    Turussa Kepulit ovat marginaalipuolue, siitä huolimatta koulutoimi on Turussa jälleen kerran erityisen kurjistamisen kohteena.

    Vaalien jälkeen on osunut silmiin kirjoituksia, joissa jaetaan paikkakuntia suvaitsevaisiin ja ei-suvaitsevaisiin pari prosenttiyksikön kannatuseroilla.
    Ja voi että, jos meidän äänestysalueella Haavisto on saanut äänistä 50,05 prosenttia, niin sehän tarkoittaa, että me ollaan tosi hyviä ihmisiä. Voi vittu.

    Vaikka äänestinkin Haavistoa, olen salaa tyytyväinen, että Niinistö voitti. Ei sitä Haaviston voitosta seurannutta älämölöä olisi kestänyt:)

    VastaaPoista
  108. Kotikulmakertoimella mitattuna minäkin olen vallan erinomaisen mainio mies. Täällä Haavisto pesi Niinistön kai 70-30.

    Mutta muistatkos Iines, että mehän aloimme täällä kehua Haavistoa jo kauan ennen kuin hänen käyränsä alkoi sojottaa yläviistoon.

    Tämä blogi on siis poliittinen ilmapuntari, täältä näkee mistä milloinkin alkaa tuulla ja mihin suuntaan puhurit puuskuttavat.

    VastaaPoista
  109. Pitäisikö oikein vaihtaa blogin nimeä: Tien-Osottaja, kuten muuan vanha opus hyllyssäni?

    Kai me siis tulemme siihen tulokseen, että Haaviston miellyttävyys haistettiin täällä jo ennen muita.

    Nyt voisi antaa hajuvinkin Väyrysestä, joka on osoittautunut peräti lupsakkaaksi poliitikoksi. Tosikoita Arkadianmäellä on jo liikaa, ja Väyry sanoisi varmaan painavan sanansa tuossa kuntakohelluksessakin.

    VastaaPoista
  110. Meillä kepuvetoiset hallintoelimet ja koulutuslautakunta ottivat opettajilta kerran kuukauden palkan pois kahdessa erässä ja panivat pakkolomille. Ja ilmaiseksi piti silti työllistää oppilaat etätöillä.

    Terveysmenoissakin säästetään hullun lailla. Päivystävä lääkäri päivystää vain klo 16 asti arkisin ja viikonloppuisin, jolloin pitää lähteä maakuntiin lääkäriin, jos apua haluaa. Ja kun kuntia nyt kohelletaan yhteen, lääkärimatkat pitenevät itse kullakin kautta maan, samoin poliisia ei ole enää turvaamassa edes kepulaisten omaisuutta.

    VastaaPoista
  111. Pst
    Tosin tämä kuntakohellus ei taida olla kepun syntejä, vaan Kataisen hallituksen.

    VastaaPoista
  112. Juu, ja kovasti suotavaa on, että tykkää tomaatista!

    Kaikenlaiset kasvikset ja juurekset (suoraan pakastimesta) taipuvat ihanasti sosekeitoksi näin pakkasella. Jos maku on jäädä haljuksi, sekaan vaan mitä tahansa mausteita ja loraus kermaa, niin kyllä kelpaa!

    Onko kukaan katsonut Jorma Hynnistä Voimalassa? Kuulin siitä ja menen nyt katsomaan.

    VastaaPoista
  113. Luin tiedot ohjelmasta vasta tänään, ja kiinnostuin etenkin kun tiedoissa sanottiin miehen olleen narsistinen perheenisä.

    Sosekeitoissa minua vaivaa kerma, kuten myös monissa muissa ruuissa. Esimerkiksi kalakeitto pitää minusta tehdä kirkasliemiseksi, sekaan ei saa panna maitoa eikä kermaa. Kaikki valmiskeitot ovat jostain kumman syystä maitopohjaisia. Ystäväni "Martan" mies laittoi kesällä kirkasliemisen kalakeiton, joka oli taivaallisen hyvää. Maito ei peittänyt kalan makua.

    VastaaPoista
  114. Ei keitoksiin tarvitse laittaa kermaa! Minulla ei sitä yleensä edes ole; eilen oli poikkeus, kun Valtsussa myytiin maustettuja kermoja alennuksella. (Yleensä pyöristän keiton makua lusikallisella, parilla kookosöljyä, jos se sellaista kaipaa.)

    Kumpaankohan isään viitattiin narsistina, Hynniseen vai Segerstamiin?

    En saanut Jorma Hynnisestä oikein mitään irti, mutta Jan Segerstamin koin hyvin sympaattiseksi.

    VastaaPoista
  115. Hynniseen viitattiin joissain lähteissä narsistisena isänä. Minäkin katsoin äsken sen Hynnisen osuuden Voimalasta enkä havainnut hänessä narsistia, vaan syvästi velvollisuudentuntoisen ihmisen.

    Mutta, Kuunkuiske, narsistia ei tunnekaan koskaan narsistin omasta kertomuksesta, vaan uhrikertomuksista, sanovat psykologian asiantuntijat.

    On ilmeisesti ilmestynyt jokin Hynnisen perheen äidin (?) kirjoittama kirja, joka on syytä lukea, ennen kuin arvelee mitään.

    VastaaPoista
  116. Tapsa sanoo: "Ellei Haavisto ollut muoti-ilmiö, niin syksyn kunnallisvaaleissa vihreät saavat siis 30 % äänistä."

    Kyllä hänen äänestämisensä oli muoti-ilmiö vihreiden edustajana sikäli, ettei kaikki Haavistoa kannattanut kansa vihreitä äänestänyt, vaan nimenomaan Haavistoa henkilönä. Syksyn kunnallisvaaleissa tulee puoluejakautuma olemaan ihan jotain muuta, vaikka vihreät tärkeitä asioita ajavatkin.

    Suomella on nyt valittuna seuraava presidentti nimeltä Sauli Niinistö. Aika näyttää, täyttääkö hän äänestäjiensä odotukset. Parhaansa hän on luvannut tehdä tämän maan hyväksi. Enempää ei kai voi vaatia, kuin että ihminen tekee parhaansa?

    Ääniero oli Haavistoon ja Niinistön välillä huikea, lähes kolmannes Niinistön hyväksi. Ei ole pienintäkään epäselvyyttä, kenet Suomen kansa halusi maata johtamaan.

    Mitä tulee Jenni Haukioon, on hän varsin fiksun tuntuinen ja edustava tulevan presidentin puoliso ja varmasti kykenevä tukemaan miestään myös henkisellä tasolla tämän hoitaessa tehtäviään. Hän on myös perillä Suomesta aivan toisella tavalla kuin Haaviston elämänkumppani, joka ei välttämättä yltäisi samaan pelkästään vierasmaalaisen syntyperänsä vuoksi.

    Kuulinpa tositarinan ihmisten äänestyskäyttäytymisestä. Eräs akateeminen nuorimies meni äänestämään aikomuksenaan antaa äänensä Niinistölle. Äänestyskopissa hänen mielensä muuttui, sillä joku oli sutannut Haaviston nimen alle sanan "homo". Tästä suiviintuneena mies äänestikin Haavistoa.
    Näin saattoi moni muukin äänensä antaa Haavistolle. Tokihan on ansiokasta olla olevinaan suvaitsevainen.

    VastaaPoista
  117. Antonio on nyt todella suosittu parturikampaaja, jostain niin luin, flaksi on kova.

    Ja Pekka tuumaa: "Lukeminen kannattaa aina!"

    VastaaPoista
  118. Kuntauudistus ei aivan tuollaisenaan mene läpi, mutta kauhean sodan se aiheuttaa. Hallitus on pelinsä pelannut.

    Väyrynen menee heittämällä läpi kepuleiden puheenjohtajaksi, kunnallisvaaleissa saavat suuren voiton, persut jäävät ynisemään-> Väyrynen etenee presidentiksi vuonna 2018

    VastaaPoista
  119. Presidentin vaali on nimenomaan vahvasti henkilövaali. Presidenttihän jopa yleensä antaa jäsenkirjansa pois tehtäviään aloittaessaan, jotta hän olisi koko kansan presidentti.

    Syksyn kunnallisvaalit tuskin näyttävät vihreille 30 prosentin nousua, samoin kuin eivät näytä nyt nähtyä demareitten katastrofaalista laskua. Demareilta kuitenkin tuntuu puuttuvan karismaattisia politiikan tekijöitä. Urpilaisen lisäksi ei ole oikein ketään kovaa nimeä.

    Vasemmiston Arhinmäkikään tuskin tuo pientäkään nousua puolueelleen, sillä mies on osoittautumassa pelkäksi palloilevaksi urheiluministeriksi. Vaan Paavo voi hyvinkin nostaa keskustan suosta, kunhan valituttaa itsensä ensin puheenjohtajaksi.

    VastaaPoista
  120. Halusin vain ärsyttää, lähinnä itseäni. Paavon vastustus - en sano puolueen, vaan koplan - joidenkin piirien sisällä on kova, mutta joutuvat taipumaan.

    Ainoa asia, jonka kepuli ymmärtää on menestys, pirunkin sen eteen mielellään ottaisivat, muttei toivomuksista huolimatta ole tähän päivään mennessä vielä ilmoittautunut. Vaan mistäs sitä tietää.

    Pelle Pelottoman apuri on Pikku apulainen, kepua tällä hetkellä johtavaa Timo Laanista hjelppii omilla neurooseillaan Mari Kiviniemi.

    VastaaPoista
  121. http://www.wanhala.net/kunnat/


    Ylläolevasta liitteestä jokainen voi klikkaamalla omaa kuntaa kartalla, nähdä tulevan kehityksen. Valtaosasta kuntia tilanne näyttää aika huolestuttavalta. Menettelytapa, piirtääkö kunnat itse kuntakartan vai hallitus, on saivartelua.

    Rakkausliittoja ei tunnu syntyvän sen enempää kuin järkiliittojakaan.

    VastaaPoista
  122. Arhinmäen johtama vasemmistoliitto on kuntauudistuksen myötä kuoppaamassa itsensä lopullisesti - hallitukseen kun kuuluu.

    Maaseudulla etäisyydet muutenkin ovat pitkiä, tekee eetwarttia mökin mummolle lähteä virastoasioille yli sadan kilometrin pähän. Julkinen liikennekin kun syrjäseuduilla korisee. Epäilen, josko maaseudulla Paavon potkupallojoukkuetta äänestää enää kukaan.

    Jää vasemmistoliitolle toki sen jo nykyinen kannattajakunnan ydinryhmä; helsinkiläisten anarko-skeittareiden lökäpöksyjen tiedostava kasvin kasvattajajoukko. - He eivät kuitenkaan äänestä, koska ikää ei ehkä ole riittävästi, ja koska äänestykset ovat sunnuntaisin, joka on "pakko slepaa ältsin fiuden viikonlopun jälkeen". Viikkolepo äänestämisestä häiriintyisi, kun aikaa huilata seuraavaa viikonloppua varten on kuitenkin vain viisi päivää.

    Vihruille kuntauudistus on "yks punaviinipullon korkin hailee", kunhan ryhmäorgioita ja vapaata seksiä riittää ja kirjastosta löytyy sitä koskevaa runoutta. Luultavasti kuitenkin kuntauudistusta vastustavat, koska kuuluvat oppositioon, vaikka "eihä maaseudulla pysty asuun ko öttimötiäiset!"

    Persuilta asiasta kuuluu sekalaista mölinää, josta huutamisen keskeltä asiaa on mahdoton erottaa.

    VastaaPoista
  123. Ratkaisevin syy kuntauudistukseen on halu vaikuttaa tulevien kuntavaalien jälkeisiin voimasuhteisiin.

    Valtapuolueet ovat aina pystyneet omat asemansa säilyttämään muuttamalla lainsäädäntöä tai muita sääntöjä.

    VastaaPoista
  124. Jos kokoomus ryhtyy pakolla ajamaan kuntakartan mukaisia pakkoliitoksia, se merkitsee samalla kokoomuksen alasajoa seuraavissa vaaleissa.

    Tämä liitosasia on Kehä kolmosen ulkopuolisille ihmisille se kynnyskysymys, monin verroin tärkeämpi kuin maahanmuutto- tai tasa-arvosasiat. Tämä liippaa jokaisen omaa pesää.

    Kun loputkin palvelut ulkoistetaan ja viedään satojen kilometrien päähän, on se ihmisen elämisen todellista kurjistamista. Tätä on varmaan vaikea kuvitella siellä pääkaupunkiseudulla, jossa palvelut ovat kuitenkin lähellä.

    Kunnissa on nyt jo muuttotappioita siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki palvelut on jo viety niin kauas ihmisistä. Kun vielä terveydenhuolto ja koulutus keskitetään tiettyihin pisteisiin, ihmisten mitta on täysi. Mikähän puolue korjaa sadon?

    VastaaPoista
  125. PS

    Ei ole ihme, että kuntakartta-asia siirrettiin heti presidentinvaalin jälkeen. Juuri ennen vaalia se olisi ehkä vaikuttanut Niinistön ääniin, vaikkei Niinistö suoraan kannatakaan kuntakartan mukaista jakoa.

    VastaaPoista
  126. "Jos kokoomus ryhtyy pakolla ajamaan kuntakartan mukaisia pakkoliitoksia, se merkitsee samalla kokoomuksen alasajoa seuraavissa vaaleissa".

    Ei välttämättä. Kokoomus tuntuu olevan nykyään jonkinlainen teflon-puolue, johon ei mikään lika tartu.

    Vihreät kyllä voivat kuntauudistuksessa menettää orastavan maakuntakannatuksensa.
    Soininvaarahan sai Lahden seudulla kylmää vettä niskaan ollessaan selvitysmiehenä alueen liitoshankkeessa.

    Suomi on Ruotsiin verrattuna paljon vähemmän kaupungistunut maa.
    En muista miten tätä asiaa tilastoidaan, mutta prosentit menivät suunnilleen: Suomi 60+% ja Ruotsi 80+% populasta asuu isoissa taajamissa.

    Ruotsissa Tukholmasta pohjoiseen, rannikkoa lukuun ottamatta, ei asu kuin kourallinen ihmisiä.
    Tästäkin Soininvaara on kirjoittanut pari kertaa ja tuntuu siltä, että tavoite on sama Suomen osalta.
    Oikeastaan Suomessa tavoitteena ei kait ole koko pohjoisen autioittaminen, vaan sinne jätettäisiin pari isompaa kasvukeskusta.

    Onko tuo tavoite sitten huono asia?
    En tiedä.

    VastaaPoista
  127. Riku taitaa kelluskella yhä niin autuaasti haavistolaisen kansanliikkeen unelmamössössä, että unohti vihreiden olevan hallituksessa, ei oppositiossa.

    Kemppisellä muuan kommentoija muistutti, miksi Haavisto-ilmiö ei lyönyt kipinää maajussin silmissä - he muistavat kyllä kuka oli tiukka ja taipumaton ympäristöministeri, kun kirottu Natura jyrättiin läpi ja isien maat vietiin. Se on Pekka Haavisto, neljännen polven hesalaisen rehtorinpoika.

    Olen aina tilaisuuden tullen yrittänyt potkaista paisuvaa ja pöhyttävää byrokratiaa. Niinpä myös tässä kunta-asiassa:

    Ihan samalla tavalla kuin Suomen valtion asioita hoitavat etupäässä valtion palveluksessa olevat ihmiset, sekä virkamiehinä että luottamustehtävissä, vastaavasti kuntien asioita hoitavat valtaosin kuntien palveluksessa olevat ihmiset - ja heillä on räikeä yliedustus myös luottamustehtävissä.

    Kukapa omasta elannostaan ja hyvinvoinnistaan haluaisi luopua, vaikka muut sen maksaisivatkin?

    Eivät kreikkalaiset, eivät kuntien palkolliset. Nykyäänkin liitoksissa heillä on viiden vuoden suoja-aika. Viisi vuotta! Saman verran saa taposta.

    Kai tämä niissä kepujohtoisissa pikkukunnissa näkyy selvästi?

    VastaaPoista
  128. Tämä kuntakohellus kyllä tarttuu teflonpuolueenkin pintaan, sillä sehän tämän uudistuksen arkkitehti on.

    Minulle tämä tuo mieleen entisen neuvostosysteemin, jossa valta karkaa kansalta jonnekin kauas virastokolhooseihin, jotka sijaitsevat herratiesmissä. Jos minusta, kohtalaisen hyväosaisesta kaupunkiasukista tuntuu näin, miltä tuntunee varsinaisen maaseudun asukkaasta, jolla nytkin on vaikkapa postimatkaa 20 kilometriä?

    Jo postiuudistus näytti mallia, mitä on tulossa. Eivät kyläkauppojen postipisteet pysty samanlaiseen palveluun kuin varsinaiset postit, joita on kohta enää vissiin vain Helsingissä. Omakin lähetykseni seikkaili viime kesänä maaseudulla eri kyläkaupoissa, ennen kuin päätyi minulle. Hain sen sitten 17 kilometrin päästä, kissan elintärkeät lääkkeet. Nythän sitä kissaakaan ei enää ole, kun sille ei saatu maaseudulle eläinlääkäriäkään ajoissa. Turkuun sitten piti ajaa kalliille yksityisklinikalle, viimeiselle piikille, sadan kilometrin päähän.

    Kaikkea tuommoista se käytännössä tulisi olemaan ja vielä isommassa mitassa.

    VastaaPoista
  129. Katos vaan, aika lapsus kävikin.

    Miten kummassa en vihruja muistanut, kuinka ne sinne hallitukseen ovat menneet? Eikö se ollut periaatteellisesti heille aivan mahdotonta, kun hallitusohjelmaan ei kirjattu lainkaan uusien ydinvoimaloiden rakentamisia.

    Kieltämättä kepulaisessa ympäristöministerissä on ollut mustaa huumoria mukana. Vihrut sitä vastoin ansiokkaasti pyrkivät suojelemaan jopa varpusparvet.

    Kumma kun tuollaisesta V.Niinistöstä en ole aikaisemmin kuullut, Hautalan jotenkin muistan, taitaa olla Katapultti-hallituksen punaviiniministeri, vai kuinka?

    VastaaPoista
  130. Ville Niinistön mukaan hallituksen kuntauudistus olisi oikeastaan demokratia-projekti. Se palauttaisi päätäntävallan kuntalaisille.
    Logiikka tuon ajatuksen takana ei aukea minulle.

    VastaaPoista
  131. Villen lausunto taitaa olla ns. "poliittista retoriikkaa", jonka pääasiallinen tarkoitus on, että sen voi ymmärtää ihan niinkuin itse tahtoo.

    Epäilemättä Tapsan mainitsemia turhan byrokratian ongelmia kunnissa on, mutta näyttää tämä nyt tosiaan siltä, ettei maaseudulla voi enää tulevaisuudessa elää lainkaan. Raitiovaunut taitavat siellä kulkea kovin harvassa.

    Eikä ns. kaupungeissa asuvatkaan tässä ole mitään edunsaajia, varmaa on, että toimintoja hajasijoitetaan peräkylän metsälammelle, koska yhteiskunnalle edullisemmaksi tulee etteivät ihmiset kovin usein ramppaa.

    Kaikkien poliittisten koukeroiden jälkeen uusi kuntasysteemi todennäköisesti tulee kalliimmaksi kuin nykyinen, byrokratia säilyy vähintään yhtä isona. Ihmisiä vain ahdistaa aivan jumalattomasti - ja mökin mummo ajaa potkukelkalla avantoon.

    VastaaPoista
  132. "Kaikkien poliittisten koukeroiden jälkeen uusi kuntasysteemi todennäköisesti tulee kalliimmaksi kuin nykyinen, byrokratia säilyy vähintään yhtä isona".

    Salonseudun kuntaliitoksessa kävi juuri noin.

    Jotta kuntaliitoksilla saataisiin suuria säästöjä, pitäisi hallintoa karsia raskaalla kädellä, eli irtisanoa ihmisiä.
    Esim. opettajien, sairaanhoitohenkilökunnan ja muun sellaisen lukumääriin kuntaliitokset sinällään eivät vaikuta juuri mitään.
    Parin jäljellä olevan kyläkoulun lakkauttamisella ei kuntien budjetteja pelasteta.

    Pääkaupunkiseudulla ja muissa isoissa keskuksissa on ymmärtääkseni kyse siitä, että kaavoitus- ja maankäyttöasioita päästäisiin suunnittelemaan todellisten työssäkäyntialueiden sisällä.
    Eikä siinä päästettäisi V.Niinistön uljasta lähidemokratiaa toteutumaan.

    Korkeintaan kuntalaiselle suodaan alentuva osaaottava vino hymy.

    VastaaPoista
  133. Näin viherguru Ode Kruunuhaan-Soininsoini kiteyttää kuntauudistuksen tarpeellisuuden:

    "Kuntauudistuksella on kaksi tavoitetta: pelastaa vanhustenhoidon alla painiskelevat syrjäkunnat ja eheyttää kasvavat kaupunkiseudut."

    "Syrjäkunnat saisi kuiville myös ottamalla niiltä pois sosiaali- ja terveydenhoito. Olisi kahden tasoisia kuntia, haja-asutusalueiden pitäjiä ja kaupunkiseutujen kuntia. Aikoinaan oli myös maalaiskuntia, kaupunkeja ja kauppaloita."

    "Kysymys kaupunkiseutujen eheytyksessä on tärkeämpi. Jokaisen ison kaupungin kylkeen on syntynyt kermankuorijakuntia houkuttelemaan hyvätuloisia asukkaita ja loisimaan keskuskaupungin työpaikkojen ja palvelujen varassa. Tämä vaurioittaa kaupunkien kehitystä pahasti.."

    "Kaupunkiseudun kuntien välinen miinussummakilpailu johtaa toimimattomaan yhdyskuntarakenteeseen, pitkiin matkoihin, kalliiseen asumiseen, jyrkkenevään segregaatioon. Hirveä virhe!"

    ...

    Tuo on kirjoitettu jo ennen raportin julkistamista. Sinänsä Oden perustelut ovat ihan päteviä, eikä niitä kukaan kai kiistäkään. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun nykyjako on älytön, eikä perustu mihinkään.

    Kauniainen on hyvä esimerkki. Pieni suljettu yhteisö, joka tarjoaa eliitille mukavan rauhallisen asuinseudun lähellä palveluja. Kuka sellaisesta paritiisista vapaaehtoisesti luopuisi?

    Haja-asutusalueilla ongelmat ovat tietysti aivan erilaisia. Valtio (= me veronmaksajat) maksaa yli 8 miljardia euroa kunnille, jotta ne pysyisivät hengissä.

    Sattumalta se on sama summa, joka otetaan velkaa joka vuosi.

    Sinänsä en ole muodostanut tähän asiaan selkeää omaa kantaa, mutta ensivaikutelma on, että esitystä vastustetaan itkulla, parulla ja muilla tunneseikoilla ja puolustetaan kylmillä bisnestermeillä.

    VastaaPoista
  134. Tällainen julkilausuma on kuulemma annettu medialle vapaaseen levitykseen:

    "Me Mulkkusaaren, Hevonperseenmäen, Tissinpohjan, Pimppiniemen, Pillulammen, Pissisaaren, Pervonkallion, Homonlammen, Perssilmänlammin, Tussusaaren, Runkunnevan ja Terskanperän suojeluyhdistyksen jäsenet ilmoitamme täten vastustavamme pontavasti kaikkea. Paitsi Väyrystä."

    VastaaPoista
  135. Jos siis on ollut turhaa byrokratiaa, niin nythän se vasta byrokratiaksi menee Kehä III:n ulkopuolella. Tätä on vaikea kuvitella ringin sisäpuolella elävien, joilla edelleen kaikki palvelut jäävät nenän alle.

    Jos ennen onnistui näkemään vilaukselta vaikkapa verovirkamiehen, niin nythän sekin karkaa ainakin sadan kilometrin päähän. Asiat hoituvat jatkossa väkisinkin ennen kaikkea paperiteitse. Tämä jos mikä on byrokratiaa, ettei virkailijasta saa enää hajumerkkiäkään.

    VastaaPoista
  136. Minä ainakin Pillulammen ja Huoranmäen perstuntumassa elelevänä vapaana naisihmisenä allekirjoitan täten e.m. vastustuksen. Paavo pelastakoon!

    VastaaPoista
  137. Ode osaa yksinkertaistaa asioita tavalla, joka näyttää pintapuolisesti viisaalle. En silti käytä tässä yhteydessä sanontaa: "Moni kakku päältä kaunis, sisältä silkkaa silkkoa."

    Tottakai tuollaista loisijakunta ilmiötä on olemassa, Helsingillä koko radanvarsi seutu, Riihmäelle, Hämeenlinnaan ja Lahteen saakka.

    Helsingin, Espoon, Vandaalin, Kauhiasten ja Sipoon yhdistäminen on silti lähes ainoa tolkun asia koko uudistuksessa. Sieltä löytyy löysiä.

    Tarkoitus tässä on pääkaupunkiseudun ulkopuolella tukea toinen toistaan suurempia, tyhjinä ammottavia superhypermarketeita, joiden asiakaskunta lisääntyy, kun ihmisten on pakko raahautua maalikylään.

    Jaot ovat monissa paikoissa myös hyvin väkisin tehtyjä, yhdistetään paljon kuntia joilla ei ole loisinta- tai mitään muutakaan luonnollista yhteyttä.

    VastaaPoista
  138. Kuntahallintoa ja -demokratiaa tunnutaan arvostelevan niin perusteellisesti vaikka itse menettelytavoista ja vaikutusmahdollisuuksista ei tiedetä kissan villoja.

    VastaaPoista
  139. Tapsa taitaa olla niin hesalainen,niin hesalainen, kotiseudun muistot ovat jo mukavasti ehtineet hämärtyä ja kultaantua.

    Ratikalla pääsee mukavasti melkein kansallistetterin ovelle. Ja onhan Helsingissä osallistuttu rankkoihin palveluiden leikkauksiin, joku ratikkavuoro on peruutettu.

    VastaaPoista
  140. Jorma Kyllikki,

    äläpäs sinä yritä tukkia kansan suuta.

    Tarpeeksi on tietoa, ja onhan se jo nähty, mitä tulee, kun entinen oppilaitokseni on jo yhdistetty sinne sun tänne hajallaan oleviin yksiköihin jossain Römpsänperällä. Rehtoreitten määrää on saatu karsittua, ja opettajille on tullut pikkuisen työmatkaa lisää, kun pitää yhtäkkiä lähteä sadan kilometrin päähän Kankaanpäähän pitämään paria oppituntia. Että tulee sillekin oppitunnille hintaa, kun matkakorvaukset lisätään tuntipalkan päälle...

    Ja mitenkäs paljon bensiinin kulutus lisääntyy, kun työmatkat ja lääkärireissut pitenevät kymmenillä kilometreillä?

    Että kissan villat vaan sinnekinpäin.

    VastaaPoista
  141. Kyllähän minä nyt Kansallisteatteriin pääsen kävelemälläkin, kun oikaisen Kaisaniemen puiston kautta. Oopperaan pitää mennä kyllä sporalla.

    Mutta vakavasti puhuen minulla meni 20 vuotta ennen kuin aloin tuntea itseni hesalaiseksi. Silti silmääni pistää edelleen rankasti esim. tv-väen Helsinki-keskeisyys.

    Minähän en ottanut kantaa vielä tähän kysymykseen. Toin vain vastapuolen ajatuksia esiin.

    Tavoitetehan ei, mikäli hallitusta uskoo, karsia maaseutualueiden palveluja, vaan turvata ne. Vaihtoehto on siis se, että ne loppuvat kokonaan.

    Minun kotikuntani (ex) yhdistyi Kajaaniin. Mökkiseuduiltani Ojanperältä on kunnan keskustaan nykyään 70 kilometriä. Tosin lähempänä olisi muita keskuksia, joten joka asian takia ei sinne asti tarvitse lähteä.

    Tästä koko systeemistä olisi tehtävä järkevämpi. Tuotiinhan Katainenkin, vaikka on espoolainen, Helsinkiin paikattavaksi. Kuka senkin lystin maksaa, me stadilaisetko?

    VastaaPoista
  142. Osallitun keskusteluunne vähän viiveellä. (Koska olin tässä muutaman päivän pari muualla... Se mua harmittaakin, että en ENÄÄ ole.) Mutta...

    minkä takia, - olen pannut tämän merkille ennenkin - uskovaiset ihmiset ovat niin kiinnostuneita toistensa seksuaalisesta käyttäytymisestä? Eikös JUURI HEILLÄ pitäisi olla tähdellisempääkin tekemistä kuin vahdata ihmisten genitaaleja? Minä tunnen sillä tavalla normaaleja ihmisiä, että jos he ovat kiinnostununeet esim. astronomiasta, tai postimerkkien keräilystä, eivät he silloin koko aikaa mieti sitä "ketä alakerran rouva nyt panee"? (kondomilla tai ilman)

    Ja miksi miettisivät?



    Kuntapolitiikasta..

    Olishan se saatanan kivaa jos jossain Röpsänperälläkin (jossa asuu noin 4 taloutta, eli 5-6 ihmistä), olisi koulu, poliisi, pankki ja pari kauppaa, ja moottoriliikennetietä pitkin pääsisi (ilmaiseksi tietysti) 20:n kilometrin päässä olevaan yliopistotasoiseen sairaalaan... mutta vittu kun ei Suomella ole tällaiseen varaa!!! Ei ole edes Saudi-Arabialla. - Ihmiset, miksi asutte Utsjoella, tai Angelin kylässä, muuttakaa Helsingin (tai Tukholman/Pietarin) Kallioon. (Se on sun oma asias, kuule beibi, miks synnyit saamelaiseks.)

    VastaaPoista
  143. Minä olen hyvin epäluuloinen niistä eroista, joita puhutun, suunnitellun, tavoitteellisen ja toteutuneen lopputuloksen välillä tule olemaan.

    Siinä käy niinkuin aina käy.

    VastaaPoista
  144. Tapsa,

    meiltä on jo viety mahdollisuus päästä iltalääkäriin kaupungin terveyskeskukseen, täällä on siis pulju koko illan ja yön pimeänä. Se menee kiinni jo klo 16!

    Verovirkamies on lakkautettu ja asiointi siirretty toiseen kuntaan, jota en tunne ollenkaan ja jossa en ole koskaan vissiin käynytkään.

    Poliisi on samoin lakkautettu tästä kaupungista, ja nyt puhellaan jo kirjastojen karsimisesta. Kesäpaikallani hyvin vireä kirjasto on juuri lakkautettu. Kesäpaikalta on myös poistettu pankkiautomaatti ja bensa-asema. Terveydenhuolto on naapurikunnissa, joissa vieraspaikkakuntalaiset palvellaan nirsosti ja hitaammin kuin muut.

    Eli mitkä palvelut maaseudulla ja pikkukaupungeissa pyritään turvaamaan? Kun täällä ei ole enää mitään. Nyt on hyvä sitten yhdistellä jo näivetettyjä kuntia suurten keskussairaalakuntien ympärille kolhoosikunniksi ja puhua turvatuista palveluista.

    VastaaPoista
  145. Mikis, kyse ei nyt ole mistään kuuden asukkaan Römpsänperästä, oikeasti, jonka palveluista on kyse - Römpsänperällä ei siis ole enää 10 vuoteen ollut palveluja.

    Kyse on vaikkapa 10 000 asukkaan pikkukaupungista, jonka vähäiset palvelut on jo osittain ajettu alas, ja ajetaan lisää. Luulisi tällaisen asukaspohjan kunnalla jo olevan varaa normipalveluihin, järjestettyyn terveydenhuoltoon, koululaitokseen, virkamiespalveluihin.

    VastaaPoista
  146. Paikallisesti uudistus voi tarkoittaa vaikka tätä. Hämeen puolella Loppi (8335 as.), Hausjärvi(8805 as.) ja Riihimäki (29011) asukasta muodostavat taloudellisen keskittymän, pääosa loppilaisista ja hausjärveläisistä asioi riihimäkeläisissä kaupoissa. Tämän keskittymän yhteinen väkimäärä on 46151 as.

    Liian pieni.

    Hyvinkäälle (45512 as.) on valmistunut tai valmistumassa useita isoja kauppakeskuksia. Huoli niille riittävistä asiakkaista on iso.

    Tehdään siis hölmöläisten tapaan, otetaan köyden toisesta päästä ja lisätään toiseen.

    Riihimäen iso prisma kaikuu tyhjiä tilojaan, silti hausjärveläisiä ja loppilaisia lopen uupuneita ilmeisesti pakotetaan asioimaan Hyvinkään kaupoissa.

    Me hyvinkääläiset kun käymme tietenkin Helsingissä, niin jostainhan ne asiakkaat on saatava.

    Ehdotuksenani on, että osana globalisaatiota kansallinen kokoomus integroituu isompiin siten, että muuttaa nimensä kansainväliseksi kokoomukseksi. Pääpaikka Burmassa.

    VastaaPoista
  147. Mainitsematta jäi, että hausjärveläiset ja loppilaiset jo nyt hakevat pääosan virasto- ja terveyspalveluistaan Riihimäeltä. Oitissa taitaa olla Alko.

    VastaaPoista
  148. Joku ihmettelee mitä minä kauppaliikkeistä puhun, kun kunnan ja valtion palveluista on kysymys. En oikein usko, niitä on jo ajettu alas, Iineksen mainitsema verotoimisto taitaa täällä olla Järvenpäässä.

    Moninainen lainsäädäntö ei anna mahdollisuutta paljoa kuntien menoista säästää. Suuryrittäjille tätä pedataan, pienyrittäjien ja kansalaisten kustannuksella.

    Suomessa kun asioista puhutaan, puhutaan S-ryhmästä ja Keskosta.

    VastaaPoista
  149. Tarkoitan sitä että minkä takia keskuksissa asuvien ihmisten pitäisi maksaa periferiassa asuvien palvelemisesta? Ei se ole tasa-arvoa se. Kyllä minäkin, aika mielelläni sitä paitsi, asuisin jonkun korpijärven rannalla jos Kunta toisi minulle aina välillä keskikaljaa/punkkua/sisäfilettä/konjakkia ja kalaa... mieluummin siellä asuisin kuin "kuumeisen kaupungin kolinassa, jossa raitiotievaunut kitisevät kun ne vaihtavat kiskoja", tms. Mutta jos ihminen hiffaa jonnekin korpeen itsensä budjaamaan niin mitä mitä yhteiskuntapalveluja siinä voi venata... kuin... no, mä sain veroviranomaisilta kirjeen. Ja sit toisen, jonka noudin kirkonkylän Siwasta, jossa ex-tyttöystäväni kysyi että "miks sä mikis sinne korpeen menit. mä kaipaan sua jumalattomasti...?

    No, juur sen takia.

    VastaaPoista
  150. Mikis, mikis,

    ei se niin mene, että keskusksissa asuvat maksavat syrjässä asuvien palveluista. Yhtä lailla syrjässä asuvat maksavat veroja, joilla he voivat edellyttää kunnallisia palveluja.

    En minäkään kesämökkipaikkakunnalle odota niin hirveästi palveluja. Ymmärrän hyvin, ettei siellä juuri mitään ole, asukkaitakin kun on vain parituhatta. Mutta siis sekin vähä, mitä on ollut, on poistettu jo. Mitään ei saa omasta kunnasta, vaan kaikki pitää hakea naapurikaupungeista.

    Olisiko se sitten hyvä, että kaikki muuttavat muutamiin isoihin kaupunkeihin ja maaseutu autioituu täysin? Eivät ne kesämökitkään itsekseen pystyssä pysy, jos kaikki maaseutujen palvelut lakkautetaan ja ihmiset ajetaan isoihin kolhoosikuntiin.

    VastaaPoista
  151. Peräkylän peräloukon korvenotkossa asui yksityisajattelija Mikis ja hihitteli itsekseen.

    Vaikeudet tosin välillä koettelivat, kun rahahuoneen ovi ei tahtonut pysyä kiinni, tunkilla joutui sitä kiinni pitelemään.

    Häntä salaa naurattaa, että hän Peräloukossa ylläpitää paikallista kirjastoa, kauppaa ja kuppilaa, muita asiakkaita niissä ei ole ollut kuin toisinaan kesällä. - Kuppilan kyylä sietää häneltä mitä vain, vaikkakin välillä silmäkulmiaan pyyhkii, kun Mikis soittaa jukeboxista viidettätoista kertaa "vapaata venäjää" ja tyhjentää pokerikoneen, jota kuppiloitsija on koko päivän tarkkaillut iskeäkseen itse oikealla hetkellä.

    VastaaPoista
  152. Minulla oli joskus haave, että perustan meidän kesäpaikan vanhaan aittaan kesäkahvila-kirppari Olgan ja Veeran. Myynnissä olisi ollut vanhaa tavaraa ja vähän antiikkiakin, sekä kahvia ja tuoreita munkkirinkilöitä. Tien vieressä olisi ollut mainoskyltti ja nuoli ylös mäkeen.

    Vieläkin elää unelma omasta bisneksestä. Minussa on aina ollut maailmanparantajan lisäksi hitunen kauppamiestä, rahantekijää. Vaikka enemmän olisin halunnut tuon puljun kohdatakseni erilaisia ihmisiä, matkustavaisia ja poikkeavia.

    VastaaPoista
  153. Ethän Mikis loukkantunut, en minä tuota sellaiseksi tarkoittanut.

    VastaaPoista
  154. Riku, leikkiä siinä lasketaan, älä suotta huoli. Mikis on varmaan lähtenyt ulos haistelemaan pakkasilmaa.

    Miten kummassa pikkulinnut tarkenevat hengissä 25 asteen yöpakkasista? Jostain luin, ettei niillä ole verenkiertoa, että kai se tuossa on se selitys.

    VastaaPoista
  155. Mikishän on polleana tuollaisesta kuvauksesta, se on saletti. Hän tulostaa sitä parasta aikaa kehystääkseen sen seinälleen, siihen piirongin päälle, pellervoseuran kengityskurssin diplomin viereen.

    Iines - miksi sen kesäkahvilakirpparisi nimeksi tulee Olga ja Veera? Oliko ne kissojasi tms?

    Kahvikupponen ja tuoreet muhkeat munkit kyllä olisivat sellainen vetonaula, että ainakin minä poikkeaisin. Olisin siis poikkeava.

    VastaaPoista
  156. Riku:

    "Siinä käy niinkuin aina käy".

    Nerokas kiteytys kuntauudistuksesta.

    VastaaPoista
  157. No eipä tuo tieto syrjäseutujen subventoimisesta tunnu olevan hanskassa ollenkaan sen enempää kuin kunnallinen ansaintalogiikkakaan.

    VastaaPoista
  158. No siksi nimeksi tulisi Olga ja Veera, että Olga oli äitini ikäneitotäti, jolta tuon kesäpaikkamme perimme. Veera oli hänen siskonsa. Molemmat olivat varsin siveitä naisia, maallikkosaarnaajan nuhteettomia tyttäriä. Se aitta on siis Olgan torpan vanha aitta, jossa hän säilytti mm. käsitöitään. Veera oli päässyt miehelään, mutta kävi usein Olgaa katsomassa.

    VastaaPoista
  159. Kävin äsken - anteeksi - pelaamassa RAY:ta ja hävisin 102;-. Ei se minua vituta, ajattelen asioita toiselta kantilta (Immanuel Kant, Könisberg, nyk. Kaliningrad); luin joskus jostain (sivistyneestä julkaisusta) miten Pakistanin puolustusvoimien kansliapäällikkö sanoi että ... "ydinsota Intian kanssa ei ole mikään probleema. meillä on satamiljoonaa nuorta joilla ei ole mitään tulevaisuutta. ydinsota on heille lohdullinen asia". ... (Tätä keskustelua käytiin joskus 20 vuotta sitten. Silloin tajusin, ihan oikeasti, että me länsimaalaiset - omine ongelmine - elämme pumpulissa.)

    Haluatteko tietää enemmän? Asiasta, kontekstista, tai muusta?

    Ps. Pikkulinnut, etenkin hyppiäiset (tai mitä nää nyt taas olikaan?) kuolevat 100%sti kovina pakkastalvina. Eli te, rakkaat kondorikotkat, ette heitä keväisin näe. (Paitsi sitten kun niitä maahanmuuttaa taas tänne uudestaan. Piru vie, muukalaisia.)

    Riku on kiva! (Ja te kaikki muutkin täällä itseksenne kihittelijät.) Piru vie.)

    VastaaPoista
  160. Minä vain mietin, rakkaat ystäväni, että mitä me täällä koko ajan valitetaan. Meillä ei ole "sitä, eikä tätä, meillä ei ole mitään"..? Vittu, on oikeasti olemassa ihmisiä joilla ei ole MITÄÄN. Siis ei tosiaan MITÄÄN! (Ja heitä on enemmän kuin meitä suomalaisia potenssiin 5 - tai sitten en osaa laskea yhtälöitä...)

    Mutta mitäs se meille kuuluu, kellekään? (Oikeastaan mikään.)

    VastaaPoista
  161. Parempi painua yöpuulleen... eli kaivaa reservissä luuraavan täkin päälleen. (Ja möyhentää tyynyä joka on litteä kuin raaka herneenpalko. Samalla voi potkia polsteria kauemmaksi itsestään.)

    Ps. Luomutissit ovat mukavia!

    VastaaPoista
  162. 25 astetta mittarissa ja takapihan pikkulintuja ei näy. Miten kummassa ne voivat kupsahtaa pakkaseen, jos niillä ei ole verenkiertoa? Siemeniäkin riittää lautasella.

    Jorma Kyllikki, tiedossa on riittävästi. Minua pelottaa sellainen politiikka, jossa sen harjoittaja sanoo, että tämä on ainoa vaihtoehto.

    VastaaPoista
  163. PS Jorma Kyllikki,

    juuri luin päätoimittaja Markku Huuskon blogista, että "OECD:n pääkonttori on Pariisissa, Ranskassa. Kyseisessä Euroopan johtaviin talousmahteihin kuuluvassa maassa on lähes 37 000 kuntaa.

    Koulumatematiikalla yhdessä ranskalaiskunnassa on asukkaita keskimäärin noin 1 700. Se on aika paljon vähemmän kuin 200 000. Yhdessä vähäväkisessä kunnassa kuulemma kaikki asukkaat ovat kunnanvaltuustossa."

    Ja meillä siis kuntaministeri Henna Virkkusen puolueen lehti Verkkouutiset kertoo, että OECD:n mukaan on olemassa kansainvälistä näyttöä siitä, että kunnan väestöpohjaksi tarvitaan noin 200 000 ihmistä, jotta palvelut pystytään tuottamaan laadukkaasti.

    VastaaPoista
  164. Tuollainen käsitys minullakin on ollut, siis että monessa muussa Euroopan maassa on enemmän kuntia kuin meillä.

    Oleellisin kysymys kuuluukin, että onko ranskalainen "kunta" sama asia kuin suomalainen "kunta"?

    Ehkä saamme lukea laatumedioista lähiaikoina tällaisia vertailuja. Ainakin muiden pohjoismaiden tilanne ja kokemukset kiinnostaisivat.

    Ymmärsin aamulla Kataisen pölinästä sen verran, että ellei tällaista rajua uudistusta tehdä, kunnista loppuvat ne nykyisetkin palvelut ja tapahtuu hyvinvointiyhteiskunnan raaka alasajo.

    Ruotsissa muuten pääministeri vihjaisi jo 75 vuoden eläkeiästä.

    VastaaPoista
  165. Mistäs sinä, riekkoseni, sellaisen käsityksen, Iines, olet saanut ettei linnuilla olisi verenkiertoa? En heitä kamalasti oikeasti kyllä tunne, mutta selkärankaisiahan hekin ovat?

    Tässä on tämmöistä tietoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tasal%C3%A4mp%C3%B6isyys

    Ps. En yleensä käy Wikipediasta lunttaamassa. Koska mua harmittaa jos en tiedä.

    VastaaPoista
  166. Tuskin loppuvat peruspalvelut, terveys, koulutus, toimeentulotuet. Ainahan tällaisella on uhkailtu.

    Säästökohteita on monia, ja kaikki riippuu kulloisenkin päättäjäelimen tahtotilasta.

    Esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus on aika mieletön. Sehän tarkoittaa sitä, että vaikka vanhemmat - tai edes toinen heistä - ovat kotona, lapselle kuuluu päivähoitopaikka. Miksi ihmeessä, kun kerran todellista tarvetta ei ole? Moni viekin lapsen hoitoon jopa silloin, kun perheeseen sytntyy uusi vauva! Mitä maksaa yksikin turha päivähoitopaikka veronmaksajille?

    Toimeentulotuissakin on ilmaa. Jos toimeentulotuilla eläminen on vaikkapa kouluttautumattomalle nuorelle edullisempaa kuin jokin työ, miksi kummassa nuori valitsisi työn ja pienemmän elannon?

    Kuntia voidaan ja varmaan pitääkin jonkin verran supistaa, mutta määrän pudottaminen 70:een merkitsee automaattisesti palvelujen ja toimintojen heikkenemistä suurestikin.

    Ei voi olla niin, että kuntien yhdistäminen olisi vain nimellinen toimi, täytyyhän sen näkyä säästöinä, ja siitä ei ole vielä ollut puhetta, mistä ne säästöt syntyvät. Montako virkaa laukkautetaan ja montako johtajaa, opettajaa, kanslistia, verovirkailijaa ja toimihenkilöä saa potkut? Montako kirjastoa, kansanopistoa ja kyläkoulua lakkautetaan? Mitenkä jättikoulujen nyt jo ahtaat tilat riittävät, kun niihin ahdetaan lisää oppilaita ja opettajia?

    Monta kysymätöntä kysymystä odottaa vuoroaan.

    VastaaPoista
  167. Useilla kunnat ovat Kreikan tiellä. Niiden asukkaat toimivat kun Huittisten hullu mies: Syövät enemmän kuin tienaavat.

    VastaaPoista
  168. Jassoo, no uskotaan, mikis, että tasalämpöisyydestähän se johtuu, että linnut eivät hetikohta kuole pakkasessa. Muistin jonkun kommentoineen jotakin lintujen erilaisesta verenkierrosta. Olen törmännyt elämässä niin suuriin mielettämyyksiin, että tämä "verettömyyskään" ei minua paljon hätkäyttänyt, vaikka järjellä miettien ajatus on jokseenkin mahdoton.

    VastaaPoista
  169. Kerran oli jumalattoman kova pakkastalvi. Merikin jäätyi Airistolla silloin. Olin mökilläni. Erääseen suojaiseen lahdenpoukamaan - joka ei ollut jäässä - oli kerääntynyt kymmenittäin joutsenia. Ne vaan kelluivat siinä... koko ajan tuuli puhalsi ja oli jotain -25. Se oli surullisen näköistä. Hain kämpältäni kaikki leivät mitä siellä oli, mursin niitä (kohmeisin käsin) ja heittelin niitä niille... Ei, ei yksikään niistä yrittänytkään syödä niitä leivänkimpaleita. Aivan apaattisina ne vain kelluivat. Ajattelin, että mitä muuta minä voin tehdä heidän hyväkseen, sitten tajusin, että en mitään.

    Ps. Myöhemmin luin, varmaan Turun Sanomista, että sinä talvena yli kolmasosa aikuisista joutsenista kuoli, ja KAIKKI poikaset.

    Luonnossa ei julmia (tai lempeitä) asioita tapahdu. Paitsi jos ihminen menee siihen väliin ja sorkkii... silloin asiat menevät yleensä päin per... prinkkalaa.

    VastaaPoista
  170. Höpsistä Jorma Kyllikki.

    Asukkaat eivät voi toimia hullusti. Eiväthän he ole säätäneet kunnan asioita, vaan päättäjät. He tottelevat kiltisti, mitä ylhäältä säädetään.

    Jos nyt päättäjät ovat taitamattomuuttaan tuhlanneet enemmän kuin tienaavat, niin he koettavat korjauttaa erheensä kuntalaisten maksettavaksi.

    VastaaPoista
  171. Eläkeiän voisi nostaa vaikka 100aan vuoteen. Eihän muussakaan luomakunnassa, siis eläinten parissa, jäädä "eläkkeelle". Sitä joko ollaan ja popsitaan ruokaa, tai ei sitten olla, eli kupsahdetaan pois.

    Erinomaisen yksinkertaista.

    VastaaPoista
  172. Nuo yli kahdensadan olevat kommentit saa muuten näkyviin, avaamalla kyseisen bloggauksen otsikostaan.

    Vonnegutin kirja-alustuksen saan lähetettyä viimeistään huomenna. Hieman kesti lupailemistani, mutta siinä kävi niin, että tuudittelin vain ajatuksessa: "eihän tässä vielä mitään kiirettä". Anteeksi.

    VastaaPoista
  173. Huomasin saman, Riku, että avaamalla otsikon nuo yli 200:n kommentit saa esiin. Outoa vaan, ettei seuraavaa sivua voi samantien klikata auki. Monikaan ei avaa keskustelua jutun otsikosta. Mutta kannataa siis painaa kuitenkin mieleen, jos tulee tuommmoisia mammuttikeskusteluja.

    Olen muuten samaa mieltä eläkeiän nostosta. Se on turhan alhainen, jos ihminen on terve. Näin olisi, vaikka en olisikaan tk-eläkkeellä. Toisaalta - olisiko vanhojen työskentely pois nuorilta, joilla on vain sijaisuuksia ja pätkätöitä?

    VastaaPoista