15.11.2017

Vähän reissutarinoista


14.11. Ennen kuin kerron teille, että olen jo pari päivää soutanut Köpin ja Aimon kanssa Kustavista Uuteenkaupunkiin ja sieltä Rihtniemen kautta Voiluodolle, äidin syntymäpaikkaan, kerron teille hauskan sattumuksen. 

Nimittäin edellisessä keskustelussa sanoin teille painokkaasti, etten konsanaan tule tilaamaan ET-lehteä Pirkko Arstilan kolumnin poiston takia. Tänään minulle sitten soitti myyntihenkilö, joka kaupitteli mm. ET-lehteä. Voin vakuuttaa, että annoin  tulla kohtalaisen pidäkkeettä. Myyntihenkilö ei tuntenut koko tapausta. Oletettavasti hän piti minua dementikkona. Hän ei tainnut tietää edes, mikä kolumni on.  

Takaisin soutupaattiin. Kyseessähän on Juha Hurmeen  reissutarina Nyljettyjä ajatuksia, josta on lähiaikoina tulossa kirjoitus Einesbaariin. Luulin lukeneeni teoksen, mutta en ollutkaan. Se lukemani ohut kirja oli Europaeus, mainio reissutarina sekin pääkallo repussa runoja keräävästä miekkosesta. Nopeasti luettu.

Nyljettyjä ajatuksia luetaan hitaalla hartaudella, ja kartan kanssa. Hyvä olisi, jos lukija on lukenut Alastalonsa, Palsan Eläkeläisen muistelot ja kuunnellut  Peeblesin I can't stand the Rainin. 

- En puhu teille nyt kirjan sisällöstä kuin nimeksi, houkutteeksi kirjan lukemiseen. Keskustelu kirjasta käydään siis piakkoin Einesbaarissa, Tapsan alustamana, joten säästetään nyljetyt ajatuksemme sinne. Varatkaa kirja, tai kävelkää suoraan hyllylle, mitä luultavimmin se on paikallaan etenkin, jos asutte pikkukaupungissa tai maaseudulla. 

En malta olla sanomatta vielä sitä hupaisaa yksityiskohtaa, että Hurme soutaa parhaillaan ohi kesäpaikkani, ja  niin lumoutuneena ajatuksistaan, että unohtaa katsoa kompassiin ja seurata kurssia! Hän joutuu tekemään jyrkän U-käännöksen kohti Raumaa ohi Hanhisten ja kohti Kylmä-Pihlajan majakanvälkettä. Voin suositella paikan lohisoppaa!

Vielä - sykähdyttää, kun Hurme mainitsee sukukirjastani tutun muinaisen Voiluodon Perolan, äveriään porvarin, jolla oli maakunnankuulu härkä, ulkonäöltään samanlainen kuin köyhällä naapurilla. Seuraa tarina härkien sekaantumisesta. Lukekaa itse, kumpi voitti, rikas vai köyhä. Onkohan Hurme pannut tässä omiaan, vai onko kaikki tämä tapahtunut? 

15.11.  Säästetään siis kirjakeskustelu Hurmeen teoksesta tuonnemmaksi. Tässä voidaan käsitellä yllä olevia asioita toki ohuesti, mutta tämä oli siis mainospuhe, ettäs tiedätte. 

Voidaan jutella lisää vaikka Arstilasta, jos tapaus ei tullut selväksi. Tai siitä, miksi nyt haetaan suomalaisyhteiskunnasta vikaa, vaikka surullinen lapsimurha oli karibialaista tai ranskalaista tekoa. Helsingin Sanomat otsikoi tänään: Hyvinvointi-Suomen pitää ehkäistä lapsisurmat. Miten suomalainen ehkäisy voisi ulottua Ranskan kansalaiseen?

Oletteko muuten koskaan käyneet kartan osoittamissa Iineksen kesämaisemissa? Tämä on minulle rakasta seutua, äiti syntyi siis Voiluodolla eli Rauman maalaiskunnassa, pyöräili nuorena Hanhisiin sukulaisten huviloille - orpotyttö kun oli. Oli myös tavallista, että pyörillä käytiin vaikkapa Uudessakaupungissa ja Raumalla asti. Aina kun ajattelen äitiä, näen auringon ja meren välkkeen hänen taustallaan. Koko kartan osoittama alue on voimaseutua, minulle.


107 kommenttia:

  1. Tuomoinen souturetki ei ole mitään, olen kuullut sävelin koristetun kertomuksen "soutuveneellä Kiinaan". Hurmeelta minä en ole lukenut vielä mitään, ennakkokäsitykseni on, että on joko hyvä tai sitten muodikas trenditykki. Saas nähä, onko mies sittenkin mr. Hurma. Epäile vain, sanoi Juice Leskinen yleisesti. Ja siten vielä, ettei niille myyntihenkilöille saa kostaa omia patoutumiaan. Kurjaa työtä tekevät surkealla provisiopalkalla ja saavat varmaankin suut ja silmät täyteen mielipiteitä. Hesarin otsikko oli suorastaan nerokasta, vaikkakin syvästi paheksumaani, rasismia. Tarkoittivat selvästi, ettei niitä saisi päästää lainkaan Suomeen. Kamalaksi mennyt tuo Herlinin hissi+vähän sieltä sun täältä-aviisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Peruutus: Kuuntelin nyt Henry Theelin laulamasta Soutuvenheellä Kiinaan muutaman kymmenen sekuntia alusta. Hyi olkoon, mitä paskaa, peruutettakoon edellisen kommentin mainintani.)

      Poista
    2. Vielä kun vähän niitä osakkeita ostaa, niin lehden nimi muutetaan Helsingin Kone Oyj:ksi. Ne edistyksellisten toimittajien sieluthan hän jo omistaa, ne saa halvalla, kun pistää halvalla ja tarjoaa kahvin ja korvapuustin.

      Poista
    3. Retki ulottuu Hailuotoon asti, Kustavista Hailuotoon.

      En minä ollut myyntihenkilölle töykeä, sillä eihän hänellä ole mitään tekemistä kolumnin poiston kanssa, eikä mitään tekemistä lehden kanssa. Täysin eri työ. Ajattelin vain, että hän viestittäisi palautteen lehden toimitukseen, mahdollisesti. Sanoinpa hänelle vielä, että boikottini on tilapäinen, voin harkita asiaa myöhemmin uudelleen. (Tytär on opiskeluaikanaan ollut myös puhelinmyynnissä, joten tiedän, mitä työ on.)

      Poista
  2. Aivan kuten Iines huomauttikin (eli korjasi mahdollisen väärinkäsityksen), niin Hurmeen kuvaama souturetki alkaa Kustavista ja päättyy Hailuotoon.

    Sattumoisin kävin viime kesänä Hailuodossa. Sehän on minulle tuttu paikka, vaikken ole siellä aiemmin käynytkään: tätini talo oli rannikolla Hailuodosta etelään, ja joka kesä katselin reilun viiden kilometrin päässä siintävää saarta.

    Tätini talo - sehän olisikin hieno nimi romaanille.

    VastaaPoista
  3. Vaan mistä tulee nimi Hailuoto? Hai, luoto! Vai haikalasta johdettu nimi? 

    En tiedä vielä, kiinnittääkö Hurme huomiota nimistöön, mutta siis sanahan tulee tutkimusten mukaan hailista, hailikalasta, joka on silakansukuinen vedenelävä. Kilohailia muistan syöneeni säilykepurkista, muutoin kala on meikäläiselle tuntematon.

    Vaan paljon on Suomessakin upeita paikkoja, joissa olisi hieno käydä. Niin kuin tämäkin upea ja onneksi suojeltu saari. Kunpa turismi ei koskaan yltäisi sinne. 

    Tätini talo - ihanan nostalginen ja kutkuttava nimi! Ei tuommoisia enää kirjoille anneta. Nyt ne ovat kummallisia, kuten Finlandia-ehdokkaiden nimet. Kuka muistaa niitä yhden lukemisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turismi taitaa kohta pilata Hailuodonkin, sillä juuri matkamme päätyttyä kuulimme, ja kirosimme kuin Köpi ja Aimo, että hallitus on päättänyt rakennuttaa sinne pengertien.

      Hailista se nimi varmaan tulee. Hailihan on perämeren silakka eli silli. Sitä kävivät tuhat vuotta sitten satakuntalaiset hartaasti pyytämässä.

      Hailuoto nousi merestä vuonna 325.

      Poista
    2. Voihan Perämeri! Kaikenlaiset suojeltuun luontoon ja varsinkin saaristoon rakentamiset ovat perkeleestä. Nyt luonnonsuojelijat, kiinnittäkää itsenne telaketjuin Hailuodon puihin ja kalliohin ja nostakaa äläkkä luonnon puolesta!

      Täällä pikkukaupungissakin uhrataan jokainen puustoalue asvaltille, frisbeeradoille, urheiluhalleille. Yksi naturahenkinen suojelualuekin meinattiin kaavoittaa asuntoalueeksi.

      Poista
  4. Jo nyt etukäteen vilkuilin Hurmeen kirjasta tehtyjä kirjoituksia. "Juttua riittää Volter Kilvestä Antero Mertarantaan, Bertolt Brechtistä Bob Dylaniin."

    Miksi me emme koskaan ole puhunneet Antero Mertarannasta, vai olemmeko? - Hän on ollut pesäpalloilija, mutta Antero Viherkenttä oli parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyljettyjen ajatusten alussa olevaa pitkää Alastalo-pohdintaa ei kannata säikähtää. Toki on ymmärrettävää, jos lukija putoaa siinä kohden pois etenkin, jos ei ole Alastaloaan lukenut, niin kuin enemmistö ei ole.

      Mitä Antero Mertarannasta sitten pitäisi sanoa? Onhan hän melkoinen verbaalikko, joka saa kuulijan syttymään.

      Poista
    2. No ainakin sen, että omistamani vanhan Tahko-historiikin mukaan pelasi 70-luvulla äijäjoukkue Tahko Topfour specialisssa. Ellen muista väärin, kirjaa en nyt löytänyt. Ja sen, että on mäntsäläläinen. Mäntsälä on jossain tuolla metsässä.

      Poista
    3. Anna mun nyt nauraa: Tahko Topfour special....

      Poista
    4. Varmuudeksi - Tahkossa ei ole mitään hassua, vaan tuota nimeä kummastelen. Perisuomalainen hieno nimi Tahko on saanut kylkeensä engelskaa. Kahvi ja toast -baarityyliin.

      Poista
  5. Väitettin myös, etteivät Aimo ja Köpi koskaan asetu puhumiensa kohteiden yläpuolelle. Epäilemättä ovat mukavia kuin Mugaben muija. Vähän luulen, että haen turvapaikkaa Zimbabwesta ja alan sivistämään itseäni. Mugaben muija, DisGrace Mugabe valmistui sikäläisestä yliopistosta kahden kuukauden opiskelulla tohtoriksi, luulisin onnistuvani kahdessa viikossa.

    Heh, jotkut luulottelevat, että ihanainen uus auer Zimbabwessa koittaa. Arabikevään kaltaista siitä tulee, veri lentää, eivätkä asiat enää koskaan ole edes yhtä hyvin (huonosti) kuin ennen.

    VastaaPoista
  6. Mutta kyllä hallisijalle jonkin ikäraja tulisi asettaa. Ukkohan on jo 93-vuotias vanhus. Ja aikamoinen styrangi kuuluu olevan, ja norsuntappaja. Ei jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei Mugabe varmaan enää pysty edes vastustajiaan omin käsin tappamaan. Muuten olen sitä mieltä, että Afrikan maista useimmat pitäisi ottaa holhoukseen.

      Poista
    2. Niin, ja miehiltä putket poikki. Väestönkasvu on pahimpia maailmantuhon jouduttajia uusimpien uutisten mukaan. 

      Ihmiskunnalle on Hesarinkin mukaan annettu jo viimeisiä varoituksia, ja hallitsematon väestönkasvu oli kärkiuhkien joukossa.

      Poista
  7. Eilen oli tv:ssä iso metoo-keskustelu, jota seurasin hieman sekavin tuntein. Eikö se mene jo naurettavuuden puolelle, jos joku kundi tulee kertomaan katuvaisena ja anteeksi pyydellen, että hän on kerran lohkaissut alaiselleen, että tämä oli "muodollisesti pätevin"?

    Sitä sitten siunailtiin joukolla. Itse ongelma on iso ja todellinen, mutta tällainen piipertäminen vie siltä kyllä pohjaa pois.

    Katselin osallistujakuntaakin hieman kummastellen, ikään kuin siinä olisi jotain omituista... Sitten tajusin: siitähän puuttuivat kaikissa muissa keskusteluissa mukava olevat suulaat huivimimmit ja husut ja musut!?

    Tämän kerran heidän mukanaolonsa olisi kerrankin ollut perusteltua. Onhan naisten ahdistelu jos mikä nimenomaan myös monikulttuurisuuteen liittyvä ongelma.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se menee hupiosastolle, että miekkonen kertoo ahdistelleensa naista "muodollisesti pätevä"-lausahduksella. 

      Kyseessä oli monilla lehtipalstoilla julkisuutta niittänyt Kirkko ja kaupunki -lehden toimittaja Samuli Suonpää, joka pyysi julkisesti anteeksi myös sitä, että oli muinoin tarttunut naisen pakaraan tanssilattialla. Enkelit mahtoivat taivaassa itkeä ja isäjumala puistella päätään..

      Minusta näkyi selvästi, että tämä Suonpään "katuvan ahdistelijan" rooli oli toimittaja Annika Damströmin tarkoin valitsema muka räväkkä näkökulma ikään kuin vastapuolen suusta. Suonpää oli vasiten hilattu paikalle katumaan syntejään. 

      Kissan viikset, mieleen tuli Pirkka-Pekka Peteliuksen muinoin esittämä synnintuntoon tullut hyödyllinen idiootti.

      Ehkä kuvaavin helmi oli kuitenkin sen yhden Heidin lausahdus:"Ymmärsin vasta aikuisena, että minua oli ahdisteltu ja häiritty seksuaalisesti jo kymmenen vuotta." - Paljon on vettä virrannut, ennen kuin nainen on herännyt kärsimään.  

      Poista
    2. Nyt kun sanoit, herään minäkin huomaamaan, että Husu ja huivimimmit puuttuivat. Olisikin ollut jotakin todella räväkkää ja avartavaa, jos nämä olisivat nyt olleet keskustelemassa ahdistelusta! Miksikähän Maryamia ei ollut kutsuttu, kun hän on Ylen jälkiviisaissakin vakiokeskustelija? Olisin todella halunnut kuulla musliminaisen kannan asiaan, josta nimenomaan muslimimiehiä lännessä syytetään. Vai eikö tästä saa keskustella?

      Poista
    3. Heh, kaikkea viitsittekin katsella. Minäkin hetkeksi kanavalle ajauduin ja kuuntelin tovin Lindénin salaisesta opinäytteestä, jossa ei ilmeisestikään kerrota mitään ja lakimiehet ovat muokanneet loput. Yliopiston lehtori totesi, ettei kaikkia opinäytteitä paineta. Lindén siihen silmät välähtäen: "kyl se johonkin nettiin oli tarkoitus, mutta peruutettiin." - Käänsin äkkiä kanavaa.

      Poista
    4. Katselin itsekin samanlaisesti kuin sinä, Riku, ajoittain. Katsoin alusta, keskiväli jäi näkemättä ja sitten taas lopusta.

      Tuon Linden - yliopiston lehtori -episodin näin, ja kiinnitin minäkin huomiota siihen, että Heidi Linden tuntui syyttävän yliopistoa opinnäytetyönsä pimittämisestä, kun sitä ei julkaistu. Tämä vanhempi yliopiston lehtori oikaisi häntä tosiaan, ettei niitä kaikkia julkaista.

      Toimittaja Damström käänsi lehtorin aiheellisesti suorittaman näpäytyksen jälkeen nopeasti huomion muualle. Linden oli haalittu paikalle ilmeisesti todisteeksi sille, että ahdistelututkimuksia salataan korkeilta tahoilta. Aika monta kertaa toimittaja Damström haukkasi tyhjää. Noloa.

      Poista
    5. En voi mitään sille, että koko tästä #muakin on -kampanjasta tulee mieleen se klassikkotapaus. Opettaja kysyi, että ketä teistä on kiusattu. Pikkuinen Nelli viittasi innokkaasti ja sanoi, että mua mua mua mua! Pekka veti mua letistä.

      Vaan jos kaikki pakaranpuristelijat nyt tulevat somessa ja mediassa synnintuntoon, samaten kaikki muotojen kommentoijat, kuulemme näistä vielä juhannuksena.

      Poista
    6. Meillä oli takavuosina töissä ihana leidi. Miehiä se toinaan nipisti takapuolesta ja minun hartioitani hieroi ihanasti.

      Toisen kerran johtajat kävivät minua sihteerin kera onnittelemassa. Sihteri ojensi minulle jotain palkinnon tynkää ja itse tekemänsä kortin, kysyen: "saako halata?" - "Tottakai!", vastasin ja puristin tosi lujaa, ihanat rinnat tuntuivat omaa rintaani vasten, johtajat katselivat kateissaan. Sitten lausuivat joitain sanoja ja sihteeri kysyi, saako halata uudelleen. Uudelleen halatessamme johtajat eivät tienneet miten päin olisivat olleet, varmaan niillä meni päivä pilalle. Se isoin johtaja on merkittävä mies yhteiskunnassamme.

      Poista
    7. Kyllä se toinen halaus oli selvää ahdistelua Riku, uhri olet ja paljon kärsinyt ihmisyyttäsi halventavista puristautumisista rintaasi vasten. Olet nyt ansainnut #muakin on -logon ja pääsyn Ahdisteluilta 2:seen.

      Minä en valitettavasti muista kohdaltani muita hävettäviä ahdisteluja kuin sen tyttönä kokemani komias-kommentin, kun nojailin kaihoten selkä ovenkarmia vasten, kädet selän takana vaahtokumiliivit tötteröllä. En hävennyt liivejäni enkä velikultien huomiota vaan komias-sanaa. Tuohon aikaan kun halusi olla perseetön ja rinnaton, luurangonlaiha.

      Ai niin, onhan minulla myös yksi raiskauksenyritys. Saisikohan sillä #muakin on -logon? Kun tuntuu, että se on vähän eri sarjaa kuin nuo pakaranpuristelut ja sanalliset synnit?

      Poista
    8. En pääse joukkoon, ihana sihteeri kysyi:"halataanko vielä?", ja minä höylisti suostuin.

      Poista
    9. Älä nyt vikise, sinut selvästi manipuloitiin ahdisteltavaksi. Et vain huomannut hyväksikäyttöä.

      Saapas muuten nähdä, kuka saa Vuoden ahdistelluimman ahdisteltu -palkinnon?

      (Siis anonyymit, sis.must.huum. + runs. sarkasm. Asiahan on sinänsä vakava ja kannatettava, ylilyönnit vaan ovat nyt ilmeisiä ja hupaisia.)

      Poista
    10. Olen minä joskus maininnut, että nuorena joutui ravintoloissa kamalan vanhojen, viiskymppisten, akkojen ahdistelemaksi. Osasin kyllä pitää puoleni, ei jäänyt traumoja.

      Poista
    11. Jos vakavissani puhun - miesten uhriosuus jää naisten ahdistelukokemusten alle. Ehkä tässä osin ajatellaan, että mies fyysisesti voimakkaampana ja yleensä aktiivisempana osapuolena ei voi edes pahastua lähentelyistä tai jopa naisten "pienehköstä" väkivallasta. 

      Tunnen itsekin joitakin voimakkaita ja estottomia naisia, jotka tarkoituksellisesti käyvät miesten iholle ja iskevät aina aloitteellisesti miehen mukaansa. Tunnen myös naisia, jotka eivät ole moksiskaan jonkun reppanan pakaranpuristuksista - eihän se ole heiltä pois, he ymmärtävät miestenkin yksinäistä osaa. Useimmiten naiset pärjäävät tilanteissa ja pitävät puolensa, joko säälivät tai naureskelevat naisporukalla urpon käyttäytymistä. Miksi pitäisi suuttua? 

      Eri asia ovat tietenkin vaaralliset tilanteet, niihin ei päde sääli eikä huumori. Niitä on murto-osa kaikista puristeluista.

      Poista
    12. Kaikki puristelut ilman yhteistä ymmärrystä ovat sopimattomia.

      En nyt silti uhriutuisi tämän asian kanssa, minkään sukupuolen edustajana. Ehkä on niinkin, että välillä pikkutuhma sanallinen huumori piristää kaikkien päivää...

      No minä ainakin piristin kaikkien kolmen miehen päivää, kun noppana kuuntelin faabelia, jota kertoi mies johon olin ihastunut. - No se olikin kaksimielinen vitsi, ja punastuin kunnolla... Miehet nauramaan, itse kokosin arvokkuuteni rippeet ja poistuin paikalta....

      Seuraavana päivänä po ihastuksen kohde halasi minua aamulla, ja varmisti että kaikki on ok.

      Eli juu, hyvässä seurassa kaksimielisyyskin käy.

      Poista
  8. No eikö olisikin järkevämpää poistamisen sijaan puhua Asiasta?

    Ja edelleenkin kannatan sitä, että lehdessä päätoimittaja lukisi tekstin, ja miettii, haluaako julkaista sen.

    Monissa lehdissä, ja myös blogeissa, näin tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen vanhaanhan tämä olikin lehdissä käytäntö, ainakin siinä mielessä, että päätoimittaja vastasi kaikesta lehdessä julkaistusta - eli joutui vaikkapa raastupaan muiden kirjoitusten takia.

      En ole varma onko tämä laki enää ihan samassa muodossa voimassa, mutta Kemppiseltä olen ymmärtänyt, että blogin pitäjä - Iinekselässä siis Iines - vastaa sisällöstäkin.

      Arstilan tapauksessa mitään lakia ei takuulla ole rikottu, mutta jos hän olisi vaikkapa kohdistanut moitteensa tiettyyn uskonnolliseen kansanryhmään, kynnys olisi matalampi.

      Minun mielestäni ET-päätoimittaja ylireagoi.

      Poista
    2. Ylireagointi on minustakin oikea sana. Päätoimittaja hätääntyi kiivaasta keskustelusta, jonkalaista ei lehdessä ehkä ole ennen nähty. Hän olisi voinut malttaa mielensä ja menetellä kypsemmin. Korostaa vaikka sitä, että kolumnisti vastaa itse kannastaan, joka on hänen omansa, ei lehden linja. Se olisi riittänyt. Nyt hän oli epälojaali työtoverilleem, joka oikeasti ei rikkonut kolumnin rajoja - kolumnissa saa piikitellä ja esittää omia mielipiteitä, ja se on jopa ominaista hyvälle kolumnille että se on enemmän tai vähemmän terävä.

      Poista
    3. Tuo on totta, että vastaavan päätoimittajan tulee olla etukäteen tietoinen, mitä lehdessä julkaistaan, se on viime kädessä hänen vastuullaan.Voisi kyllä olettaa, että hän oli lukenut Arstilan kolumnin etukäteen, sillä muutoinhan hän olisi laiminlyönyt vastuunsa.

      Poista
    4. Kuten jo aiemmin kerroin, monet päätoimittajat eivät tosiaan tiedä mitä netissä, ainakin, kirjoitetaan. Seksi elämän piristykseksi nimissä uudestaan laittomaan salakuvaukseen, jne.

      Arvioisin muuten, että tällä kolumnisti en määrällä, ja kun teksti on vain napinpainalluksen päässä julkaisusta, on aika mahdotonta olla ns Vastaava päätoimittaja.

      Eiköhän se aika mene siihen, että sammuttelee paloja.

      Poista
    5. Siis Arstila on paperilehden vakituinen kutsuttu kolumnisti, samoin esimerkiksi Teemu Keskisarja.

      Teksti ei siis mene vain nettilehteen "napinpainalluksella", vaan etukäteen paperiseen aikakauslehteen, toimittajien eteenpäinviemänä ja tarkastelemana ja taittamana. Kolumnit siis tietysti luetaan etukäteen.

      Poista
    6. Miten niin "tietysti"?

      Olet aika idealisti kun oletat että päätoimittajat nykyään lukevat kaiken..

      Poista
    7. Tottakai hyvin organisoitu lehti huolehtii sisällön vastuista ja juttujen tarkistuksista ja editoinneista. Jonkun tehtävänkuvaan kuuluu tämä vastuunkanto, ja se voi olla päätoimittajan lisäksi tai sijasta vastaava toimittaja tai vaikkapa toimitussihteeri.

      Poista
  9. Ja taas puhutaan islamista... Eikö voida todeta, että kaupan asiakkaan, tai kanssakulkijan pukukoodi on hänen omansa?

    Kaikkien ei tarvitse miellyttää kaikkia - Tämä koskee sekä leggingsejä että verkkopaitoja.

    Kaikesta te jaksatte hermostua.

    Ja ei, kolumnisti ei saa kirjoittaa mitä päähän pälähtää... Jatkan kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän Arstila vaatinutkaan, että perseleggingsit tulee kieltää. Koeta nyt ymmärtää, Char, että hän kirjoitti elämyksestään, havainnostaan tuntemattomassa kaupassa, tuntemattomasta anonyymista. Saahan ihminen julkituoda mielipiteensä.

      Mikä semmoinen maailma olisi, jossa kriittiset mielipiteet kiellettäisiin? Mieti nyt vähän, Char. Ei tässä estetä eikä kielletä ketään, mutta mielipiteensä saa sanoa. Lehdet ovat päivittäin täynnä kriittisiä kolumneja. Luojan kiitos!

      Hermostuksesta, Char, sinä tässä hermostuit muiden mielipiteistä, ei Arstila, enkä minä, minusta maailma ilman kritiikkiä ja vastalauseita - myös sinun vastalauseitasi - olisi diktatuuri.

      Poista
    2. Ei minulla ollut mitään kantaa. Eikä ole.

      Paitsi että haluaisin antaa kaikkien pukeutua kuten parhaaksi näkevät. Itse suljen silmät jos jokin oikein loukkaa esteettistä maailmaani...

      Poista
    3. Höpsistä. Kukaan ei ole kieltänyt ketään pukeutumasta kuten haluaa. Lue nyt kommentit, älä luule ja jatka luulojasi, Char. Rakennat koko ajan luulojen päälle!

      Poista
  10. Itse otin yhteen, vahvasti, eräänkin fysioterapeutin kanssa, joka alkoi Maikkarin sivuilla esittää omia käsityksiään naisten seksuaalisuudesta faktoina.

    Laitoin julkisesti hanttiin, omine faktoihin. Tilanne eskaloitui, hän uhkasi minua rikossyytteellä jos en pyytäisi julkisesti anteeksi.

    No en pyytänyt. Hän käsittääkseni oli väärässä väitteeseen, eikä enää kirjoita po sivustolle, tai muillekaan.

    Sain häneltä niin ikäviä viestejä, ja hänen nimimerkillä Panu Höglundin sivuilla julkaistiin viesti, jossa minua haluttiin potkia munille.

    Seuraava kommentaattori ehdotti munien puutteessa munasarjojen potkimista...

    Tämä siis sen jälkeen, kun olimme kumpikin pyynnöstä antaneet haastattelun lehdelle.

    Asia koski naisten orgasmeista, ja ns penis- vaginaorgasmin yhteyttä, ilman muuta stimulaatiota, naisten mielenterveyteen.

    En viitsi edes aloittaa tieteellisistä virheistä, joita teoriassa oli.

    Ja juu, minusta oli oikein, että juttujen julkaiseminen lopetettiin. - Vanhat jutut kai Löytyvät vielä?

    Joka tapauksessa: sananvapaus ei tarkoita sitä että saa vastuutto asti sanoa mitä päähän pälähtää.

    Arstilan kolumni oli mauton, hyvä että se poistettiin.

    Yhtä mautonta olisi julkaista kolumni löllövatsaisista miehistä, jotka käyvät kaupassa tuulipuvussa...

    Suosittelen teille kaikille esteetkoille kauppapalvelun käyttämistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varmaan jotenkin rajoittunut, mutta en millään näe mitään yhteyttä Charin taannoisella kinastelulla naisen seksuaalisuudesta ja Arstilan kolumnin ja sen käsittelyn välillä?

      Ellei se sitten ole siinä, että sekä Char että Arstila saivat rapaa niskaansa kirjoitustensa takia. Mutta käsittääkseni se ei ole Charin missio tässä asiassa?

      Poista
    2. Hei Tapsa, olen vain kyllästynyt suomalaisten ihmisten riepotteluun mediassa yleensä.

      Jos pukeutuu burkhaa, ei salaiset solat näy? - Toki löytyy Luojan kiitos välimuoto, itse olen mielestäni esteettinen...

      Ihailen kyllä toisaalta tätä nuorten naisten tapaa pukeutua ihan miten vaan - on napapaitaa ja tiukkaa pöksyä.... He nyt eivät ainakaan piittaa perinteisestä naisen mallista.

      - Ja minulla joka tapauksessa on niin paljon muuta, en koe että aluettani rikotaan, kunhan tekijä on jotakuinkin pukeissa. - Ja juu, minusta miehet saavat rantalomakohteissa käydä oluella tai syömässä ilman paitaa. Jos ei ole ravintola - no ei minua haittaisi, mutta kun on se pukukoodi.

      Itse en ole koskaan yrittänyt raflaan yläosattomissa... Ehkä pitäisi, nähtäisiin paitsi kaksoismoralismi, myös muutakin 😊

      Nu

      Poista
    3. P. S. Tapsa, kuule, en "kinastellut" naisten orgasmeista tai seksuaalisuudesta.

      Se oli mitä verisintä totta, minua pelotellaan Lain Uhalla pyytämään puheeni, tai muuten seuraisi Poliisitutkinta! No parin viikon kuluttua: hän Kertoisi Rehtorille! 😀

      No juu, emme naureskele muille.

      Eikä ole mitään yhteyttä minkään kanssa, vaan toisen toimittijan kanssa.

      Poista
    4. P. S. Tapsa, kuule, en "kinastellut" naisten orgasmeista tai seksuaalisuudesta.

      Se oli mitä verisintä totta, minua pelotellaan Lain Uhalla pyytämään puheeni, tai muuten seuraisi Poliisitutkinta! No parin viikon kuluttua: hän Kertoisi Rehtorille! 😀

      No juu, emme naureskele muille.

      Eikä ole mitään yhteyttä minkään kanssa, vaan toisen toimittijan kanssa.

      Poista
    5. Eikös tästä seksuaalijutustasi ole jo kymmenisen vuotta, Char? Ei sitä kukaan enää muista. Parasta sinunkin unohtaa.

      Poista
    6. No ne joita se koskee, eivät oikein unohtaa. Ja kirja on julkaistu.

      Ei tämä meitä kahta koske, mutta koskee satoja naisia muuten.

      Poista
  11. Suoraa taas anteeksi kirjoitusvirheet, olen edelleen autocorrectin vanki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Automaattisen syötön saa taatusti pois asetuksista. Kokeile!

      Poista
    2. Minusta marketissa on hauska käydä, Char, ja aina tarkkailen ihmisiä varmaan yhtä paljon kuin tavaroita. Aina välillä näkyy tukevia tyttöjä kireine trikoineen tai miehiä mahan alla roikkuvine housuineen. Itsekään en ole läheskään täydellinen, ja muut voivat puolestaan vapaasti havainnoida minua, ei se ole keneltäkään pois. Kamalaa, jos ihmisiä ei saa kuvata niin kuin he ovat.

      En oikein ymmärrä sitä ajatusta, että jos jokin on ruma tai rumasti, siitä tulisi sulkea suunsa. Miksi ihmeessä, eikö rumassa voi nähdä ruman kauneutta, estetiikkaa?

      Ei meillä olisi Gallen-Kallelan Akkaa ja kissaa, ei Tyko Sallisen ainuttakaan naiskuvaa, ei Hugo Simbergin hahmoja, ei ylipäänsä realistisia hahmoja taiteessa. Maalatessaan ruman ruhtinattaren kuvaa taiteilija taatusti katsoo kuoren taakse, kuten tässä:

      https://goo.gl/images/nfmqp4

      Hän ei salpaa sivellintään ruman edessä!

      Poista
    3. Ei kaiken olekaan tarkoitus olla "kaunista" - Itse ihmettelen näitä nykyisiä kulmakarvoja ja ns ankkahuulia selfieissä. Entä belfiet? Siis kuka nyt kuvaa takamustaan someen?

      Ehkä me koko jengi ollaan vaan Väärän aikakauden tuotteita.

      Silti: ihailen palstaa liikaa, joka pukee napapaidan ja Leggingsit!

      Minä edelleen korostan ja peitän...

      P. S. Käyn ensi viikolla isolla kirkolla, otan tabletin mukaan, ja selvitän asian.

      Poista
  12. Perustelen vielä: siinä hyökättiin nuorta naista vastaan, joka ilmeisesti ei sopinut Arstilan naiskuvaan.

    Julkisesti naisten hyvinvoinnista ja -olosta laajasti kirjoittaneen naisen ei sovi kirjoittaa nuoremman kanssasisarensa habituksesta.


    Ei, vaikka se kuinka loukkaisi silmää.

    Sananvapauteen kuuluu myös harkinta, ja hyvä maku. Kaikkea, mitä päähän pälähtää, ei vain sanota.

    - Toinen asia on se, että päätoimittaja olisi voinut käyttää tilaisuuden hyväkseen, ja aloittaa laajemman keskustelun siitä, miltä naisen sopii näyttää.

    Ideaalisessa yhteiskunnassa näin olisikin käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kokenut kolumnia hyökkäyksenä. Kolumni oli hyvin kirjoitettu, siinä oli hyviä metaforia ja se oli ennen kaikkea humoristinen mielipiteen ilmaisu. Se oli rakenteellisesti ja sisällöllisesti täydellinen kolumni. 

      Sananvapauden määrittelyyn ei liity hyvä maku yhtenä ominaisuutena. Semmoista yleistä hyvää makua ei ole olemassakaan. On vain erilaisia makuja, joilla kullakin on oikeutuksensa. 

      Sananvapaus on käsite, johon kuuluu oikeus olla myös väärässä ja julkaista "huonojakin" mielipiteitä; sananvapauteen kuuluu myös oikeus ivata ja pilkata ja osoittaa mieltä ja olla eri mieltä. Rajat löytyvät Suomen laista, ja ne ovat selkeät ja riittävät. Ei tarvita erillisiä kiristyksiä eikä vihapuhelakeja.

      Poista
    2. En nyt jaksa kaikkiin kommentteihin vastata - vaikea ihotulehdus, ja olen kipeä kuin kissa - mutta kyllä "hyvä maku " tai "sopiva puheentapa" on käsite, joka tulisi ottaa huomioon.

      Kärjistetysti esim termiä "neekeri" ei nykypäivänä käytetä tummaihoisesta. Sanalla varmasti voi maustaa kärkevää kirjoitusta, mutta vain jos se kärkevyys kohdistuu rotukiihkoilijoihin.

      Muuten se on vihapuhetta- paitsi jos puhuja on lähemmäs 90-kymppinen mummu, kuten hoitolasteni isoäiti - silloin se on aikakautensa kieltä.

      Ehkä Arstilakin on on siinä mielessä mummu, että hänen olisi tullut saada kirjoittaa kaikessa rauhassa omista esteettisesti hyvistä vaatteitaan, ja me olisimme hymyilleet rauhallisen hyväksyvästi....

      Näin nettiaikana sivustoilla julkaistaan ties mitä - kolme vuotta sitten Maikkari julkaisi artikkelin seksielämän piristyksekstä, ja ehdotti kameraa makuuhuoneeseen, ja eihän siitä tarvitse kumppanille kertoa. - No kirjoitin vastineen päätoimittajalle, liitin mukaan viitteen lakipykäliin, ja huomautan, että lehti käytännössä kehottaa rikkomaan lakia.

      Alle tunnissa artikkeli oli korjattu.

      Tämä tuli vain mieleeni Axl Smith-jupakan yhteydessä.

      Poista
    3. Tarkennan vielä: siinä jutussa kehotettiin rikokseen, eli ei ole sama asia.

      Minusta on väsynyttä jauhaa pipoista, legginseistä ja tennissukista.

      Siis kaikesta ihmiset jaksavat riehaantua.

      Antaa koirien haukkua, karavaani kulkee, ja tälle blondi lue on tarpeeksi oman ostoslistan seuraamisesta.

      Viime jouluna muuten ihana vanhempi herra pelasti eihän joulun - olin pudottanut ostoslista, ja hän köpötti sen minulle!

      Vieläkin ajattelen häntä sen joulun enkelinä.

      Ei olisi ollut aikaa uuteen shoppailuun, ja tavaraa oli paljon.

      Asiaan.

      Tosin päätoimittajalla on oltava linja lehden suhteen. Osaako joku sanoa,että miten pitää linja siitä, että saa käydä jonkun mielestä rumasti pukeutuneena kaupassa, ilman kommentteja re vaatteet, ja että saman lehden kolumnisti netissä tyrmää sen oikeuden?

      Poista
    4. No jos hyvä maku ja sopiva puheentapa otettaisiin aina huomioon, meillä ei olisi esimerkiksi taidetta, olisi vain kiiltäviä postikortteja, kukka-asetelmiä ja sieviä kaunorunosia.

      Minä julistan omasta puolestani hyvän maun ja sopivan puheentavan jonninjoutavaksi teeskentelyksi. Tämä osin vertauskuvallisesti sanottuna.

      Poista
    5. Char, kuka tässä jauhaa pipoista ja leggingseistä? Katsopa nyt peiliin.

      Poista
    6. Minun mielestäni Arstila-gatessa oli ylireagointia kolumnin sensurointi (ja miksei päätoimittajan anteeksipyyntökin).

      Eikö olisi ollut ihan normaalia ja kaikkien hyväksymää, että Arstila sai kirjoittaa kolumniin oman esteettisen mielipiteensä - ja sen jälkeen kaikki eri mieltä olevat, joita oli ilahduttavan runsaasti, saivat sanoa vapaasti ja pidättelemättä mielipiteensä Arstilan kolumnista ja miksei Arstilastakin.

      Tämä olisi ollut normaalia. Yhtä normaalia kuin sensuurin vastustus ja sananvapauden puolustus.

      Poista
    7. Nimenomaan. En oikein ymmärrä, keneltä päätoimittaja pyytää anteeksi ja mitä hän pyytää anteeksi.

      On aikamoinen virhe päätoimittajalta luulla, että kaikki pöyristyivät kolumnista. Pätevä toimittaja olisi toiminut toisin, sananvapautta kunnioittaen.

      Poista
    8. Pyytää ehkä anteeksi sitä, että lehti puuttui toisen vaatetukseen ja ulkonäköön?



      Poista
    9. Kenen, Char? Kuka on uhri? Kuka loukkaantui?

      Äläpäs nyt jaksa tätä enää. Tässä jutussa on vain Arstilan mielipiteestä pöyristyjät - hekö ovat uhrit?

      Poista
    10. No minusta ei ole viksua puuttua toisen habitukseen.

      Jos haaroväli loukkaa, katson muualle - toki pitää todeta, että olen paljon käynyt homodiskoissa - siellä nyt nopeasti oppii olemaan tuijottamatta.



      Poista
    11. Ei tuntemattomasta kommentointi ole mitään puuttumista. Se olisi, jos sanoisi tietylle henkilölle päin naamaa tai nimeltä mainiten lehdessä ja vaatien tätä pukeutumaan toisin.

      Vaan ei kukaan ole tehnyt näin. Ainoat pöyristyjät tässä jutussa ovat ne, joilla ymmärrys ei riitä, koska heillä on suppea lukutaito tai huono tekstilajien tuntemus.

      Poista
  13. Olen kyllä aika paavillinen, mutta uskottava on slminnäkijää: SE liikkuu sittenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa että mikä? No juu, on se länsimetro nyt liikkeellä. Tämmöinen maalaisihminenkin iloitsee pääkaupunkiseudun puolesta.

      Poista
    2. Olkiluoto 3:n rakentaminen aloitettiin vuonna 2005, eikä sen valmistumista näy. Väittäävät vuotta 2019. Voi olla, että vihreät päättävät ainakin viiden uuden rakentamisesta ennnen sen aloittamista. Metroa ei rakennettu kuin kahdeksan vuotta. Metron myöhästymisen syitä oli mm. "tota noin", "en mie ossoo!" ja suorastaan loistelias projektijohto.

      Ei näistä ketään kuitenkaan linnaan laiteta, sellainen ei ole maamme tapa. Vaikkakin metron ekasta osasta Unto Valtanen lähti näytiksi lusimaan pienen tovin.

      Poista
    3. Kustannusten nousut moninkertaisiksi eivät ole maassamme harvinainen ilmiö. Maan tapa ne ovat. Linnatuomioita niistä ei anneta, korkeintaan pääsevät itsenäisyypäivän vastaanotolle.

      "Ja me herrat naurettiin niin!"

      Linnatuomioita tuollaisista ei jaeta, tärkeää on, että sanktioilla estetään ketään sanomasta "somali on aina laiska".

      Poista
    4. Kunpa sitä viidettä ydinvoimalaa ei Suomeen tulisi! Ja kunpa ilmaston lämpenemiselle oikeasti alettaisiin tehdä jotakin. Estää sitä emme enää ehdi, mutta jarruttaa tuhoa voisimme, kirjoittaa Juha Hurmekin soutaessaan Olkiluodon kohdalla Eurajoella.

      Poista
    5. Ristiriita Iineksen kommentissa on varmaan tahatonta. Silti: ydinvoima on tehokkain toimiva vastalääke ilmaston lämpenemiselle.

      Poista
    6. No, tuossa on kaksi erillistä asiaa, jotka eivät toki liity yhteen, vaikka kieltämättä senkin käsityksen voi saada.

      Muistelin niin, että Olkiluodon kohdalla ennen Poria tai niillä vesillä Hurme alkoi pohtia luonnontieteitä ja maailman tulevaisuutta ilmaston lämpenemisineen ja ihmisen ja rakentamisen turmiollisia vaikutuksia.

      Poista
    7. Ropelleihin ja viipperöihin edistykselliset luottavat sähköntuotannossa. Jos Suomessa siirrytään kokonaan sähköautoihin, kyllä se ainakin yhden tai kaksi uutta ydinvoimalaa vaatii, viipperät eivät tuotantoon riitä. Sähköautot ovat sitä paitsi haitallisempia ilmakehälle kuin perinteiset. Niiden vaatimat akut ovat vihreiden "maailma pelastuu"-juttuja, vaarallisia ja tuhoisia kuin mitkä.

      Poista


    8. Myönnän, etten tiedä mitään sähköautoista enkä edes hybridiautoista, siis niiden tekniikoista. En ole edes varma, ovatko ne sama asia, ja elleivät, mikä on niiden ero.

      Sitä olen miettinyt, miksi nyt sitten pitäisi siirtyä sähköautoihin, kun juuri sähköähän tulisi käsittääkseni säästää. Eikö nyt pidäkään? 

      Ja mikä kustannuserä olisikaan sähkölatauspaikkojen rakentaminen. Niitähän pitäisi olla kaikkialla, parkkipaikoillakin ja työpaikoilla?

      Poista
    9. Hybridissä on normaalin bensa- tai dieselmoottorin lisäksi myös sähköakku, usein jopa ajossa latautuva. Siinä on sinänsä kyllä järkeä - esim. pitkät taipaleet bensalla, kaupunkiajot sähköllä.

      Mutta muuten sinun ja Rikun kommenteissa on paljon perää. Ei se sähkön tuotto ole halpaa eikä saasteetonta – paitsi ydinvoimalla, joka liittyy varmaan jotenkin rasismiin ja fasismiin.

      Poista
    10. Hybridi kuulostaa vallan mainiolta. Jos elää saa ja ansaintakyky ja terveys säilyvät, seuraava autoni on automaattivaihteinen hybridi. Kun en polta enkä ryyppää kuin kotitarpeiksi, voin iloisesti sallia itselleni paikasta toiseen siirtovälineen. Ei täällä landella metrot eivätkä junat kulje.

      Poista
    11. Eivätkä hybridiautot tiettävästi kuluta bensiiniä paljoakaan tavallisia enempää.

      Poista
  14. Ja voidaan sopia, ettei enää puhuta naisten - tai miesten- pukeutumisesta.
    Char 13.11 klo 16,49

    Epäilen että vielä parin viikon päästä saamme kuulla leggingseistä ja haaroväleistä. Eikö C. sinulla ole MITÄÄN järkevämpää puheenaihetta? ������

    VastaaPoista
  15. Kirjoitin jo aiemmin, että en hyväksy sanan " neekeri" käyttöä.

    Se ei ole laitonta, mutta asiallisessa kolumnissa ei puhuttaisi neekereistä, paitsi esimerikkinä huonosta tavasta.

    Tuskin yksi sana voi olla kansanryhmää kiihottmista vastaan, eli kyllä: on olemassa hyvä käytös.

    Se ei mitenkään estä taidetta, missään sen muodoissa.

    Oliko Taisteluni taidetta no oli se kirjallisuutta.

    Minulla on, kappale siitä kielletyt ja vanhasta panoksesta.

    En voi kestää kirjarovioita!

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan itselleni: totta kai neekeri käy, kun puhutaan sopimattomuuksista -;tai käännetään tekstiä.

      Silloin se on ihan Olennaista!

      Poista
  17. Saan siis salaista hyvää siitä, että minulla on Kielletty Kirja!

    Arstila nyt oli vaan tylsä.. Ei ketään oikeasti kiinnosta sen mielipiteet. Sen paremmin kun Anu Saagimin tmv.

    Tässä nyt suurta massaa hermostutti ajatus siitä, että meidän pitäisi pukeutua muita varten.

    Että luonnontilassa tai merkattu a, rönttövaatteiss tai merkkivaqtteiisa aiheutamme niin paljon pahaa mieltä, että siitä riittää kolumniin asti.

    Aika tyhjässä yhteiskunnassa, ja yhteisössä, elämme.

    VastaaPoista
  18. Täältä muuten hävisivät kommenttini siitä, että "neekeri on ruma sana", perusteluineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, neekeri-kommenttisi on klo 15.19 kohdalla tuossa ylempänä.Tästä ei ole poistettu mitään.

      Poista
    2. Ja tuossa klo 15.58 olet poistanut itse jonkin kommenttisi, joka ilmeisesti käsitteli neekeri-sanaa.

      Poista
  19. Kun asiakirjoista puhutaan : isoisosetäni, Hannes-setä matkusti Irjalan kartanosta, Hämeestä, viemään asiakirjaa Venäjälle. 1809.

    Silloin oikeus, ja sananvapaus merkitsivät ihan muuta.

    Niin paljon kuin arvostankin nuoria ihmisiä - hyvä näin Itsenäisyyspäivää odotellessa muistetaan, mitä muut ovat tehneet.

    Hannes muuten kuoli niin arkisesti, että liukastui lankarullaan... Vaimonsa, tätini Martha Aemeleus, ja koko perhe, surevat syvästi. Hän oli hieno mies.

    Hänellä oli nimellä sidottuja Dickensejä ruotsiksi - Nyt ne ovat minun.

    Samoin kuin kustavilainen kalustokin - no meille tullessa aina tulee museoon, se on jo vitsi!

    Kurja vain, että en pysty entisöimään huonekaluja nyt - mutta tämän takia on lotto vetämässä, rivi per viikko!

    Pointti ehkä oli: voi olla köyhä kuin kirkonrotta. Tai voi kuulua vähemmistöön. Tai voi olla raharikas, joka haluaa oppia uutta - aina kannattaa avata ovet!


    VastaaPoista
  20. Okei, kannatan toistaiseksi Anarkiaa!

    On mustaa luomiväriä, verkkopaita puuttuu, mutta ehkä olen muuten tarpeeksi ylväs...

    Koettakaa te nyt ottaa asiat asioina.

    Ei minulla ole mitään intoa kannattaa kirjarovioita - tosin katson, ettei minua kiinnosta lukea loukkaavia kirjoituksia.

    Re Arstila - no siinähän oli aiheena nuori nainen. Jotka juuri sairastuvat ties sun mihin anoreksiaan.

    Minusä5a se artikkeli, edelleen, olisi saanut jäädä kirjoittamatta.

    Siis ku7nka te Ansarikukat ylipäätään selvittely Livenä?

    VastaaPoista
  21. Siis: kuinka te Ansarikukat ylipäätään seliviätte livenä?

    VastaaPoista
  22. Niin se ydinvoimala.

    On monta monessa.

    Yhteispohjoimaisesta työstä tulee mieleen ekaks kieli: hyvin pian opin puhumaan ruotsia, jonka he taas puhuivat tanskaksi, tai norjaksi...

    Sanon vain, että kielitaito on upea, hieno Lahja! Vähänkin siitä peruskoulussa, vaikka ruotsin suhteen, pitää ja kandee Osata!

    Ei ole puhe vain joidenkin mummojen lääkäreistä -ei, oikeasti ruotsi avaa faktoja ja Mielikuvitusta!

    Tämä nyt kaik7lle opiskelijoille, nuorille ja Vanhoille!

    VastaaPoista
  23. Kommenteissasi ei ole päätä eikä häntää, Char. Pössyssäkö näitä kirjoitat?

    Pidäpä nyt reipas kirjoitustauko.

    VastaaPoista
  24. Minusta on pointti.

    Kivaa iltaa teiteille! 😊

    VastaaPoista
  25. Tiedotusvälineiden surkeutta on uutisoida "reaaliaikaisesti". Esimerkiinä argentiinalaisilta kadonnut sukellusbotski. Eilen kerrottiin, kuinka aluksesta luultavasti saatiin hätäsignaaleja. Tänään, että signaalit jäävät arvoitukseksi, eivät olleet sukellusvenesstä. Lopullisen totuuden ja lisää rahaa hierovat, kun alus löytyy ja saavat mässäillä onnettomuudella. Välivaiheita saattaa toki lehtien ja "uutisoinnin" voitoksi ilmaantua.

    Toinen tiedotusvälineiden, median, lehdistön, surkeus on tietysti somen saatanasisoiminen. Somessa kuulemma epätotuus ja pelsepuubi asuvat, viattomat kansalaiset enkelin kädestä houkuttelevat valheillaan. Haittaavat näetten fyrkan tekoa, rumaa rahan teon logiikkaa. Ja pienen, kirjoittaa osaamattoman, pojan tai tytön vakavaa elämänuraa toimittajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatanoiminen? Saatanallistaminen?

      Niin tai näin, hyvin sanottu, ja hyvä ettet sanonut "demonisoiminen". Itsellenikin tulee sanasta "some" mieleen kauhuelokuvan maisema, jossa hirvittävät lonkeroeläimet vaanivat viattomia kirjoittajia houkutellakseen näitä lukemaan valeuutisia, harjoittamaan vihapuhetta tai petkuttamaan ihmisiä.

      Ja mikä koomisinta, ihmisiä koetetaan valistaa näistä hirvittävistä belsebuubeista vaikuttamalla heihin opettavaisin tarinoin eli manipulaation monin keinoin.... Valistustoiminta on kuin koulu 50-luvulla.

      Poista
    2. Suomea tunnen usein osaavani huonosti. Sanojen taivutusmuotoja joudun usein pohtimaan, tämä helkkarin suomi on vaikeampaa kuin rusettiluistelu ja sekin on ihan mahdotonta. Satanisoiminen tuli ensiksi mieleeni, mutta tuo saatanasisoiminen on parempi. pelsebuubi kirjoitetaan aina, kuten paavo, kovalla peellä.

      Poista
  26. ... Ja sen kirjoittama keskustelu jne....

    Kiitos taas, autocorrect.

    Tämä on muuten tabletti, ei puhelin, jolla kirjoitan. Ei ole mitään tekstinsyöttö-vaihtoehtoja tässä..

    Sen sijaan tuli mieleen Torstai- Kettunen! Muistatteko hänet? Miten sukat piti panna patterille kuivumaan, ja vasta vikaksi jalkaan, ettei varpaat kastuu kylppärissä viime metreillä.

    Torstai-Kettunen oli just Hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tableteissakin on kieli ja syöttövalinta, ainakin minun Samsungissani on, ja tämä on ihan tavallinen edullinen perustabletti.

      Mene asetuksiin, valitse Kieli ja syöttö ja tutki sen valikkoa, poista sieltä ennakoiva tekstinsyöttökruksi. Jotakin tämäntapaista siellä täytyy olla. Ei ennakoiva tekstinsyöttö ole missään laitteessa oletusasetuksena. Kokeile.

      Poista
  27. Kiitos Iines! Tai sitten vain alan kirjoittaa hitaammin... Ei huono ohjenuora minulle kuuumapäälLe!

    Just lopettaminen yhden exän kaa - se Wienin-exä, joka tykkäisin miehistä..

    Ollaan kavereita, ehkä oikein ystäviäkin, ja halusin kertoa kuinka serbialainen euroviisu voitti taas eileNs!

    Erja oli Hyvä! Ja Vlada varmasti arvostaa - ja takuulla kuuntelee netistä sen!

    Nyt eikun nukkumaan! Natihaleja,

    Char



    VastaaPoista
  28. Koetetaan taas.

    Puhun nyt näin kotipiirissä, anopit ja apet jäävät istumaan.

    Selvitän tosiaan tuon sovelluksen - Tämä muutenkin vähän hankala, en voi liittää/leikata, kun en Osaa!

    Tosin pärjään näinkin, on ihan kivaa vain katsella leffoja - no sitähän nyt käytännössä teen.

    Ja eikun uutta Kehiin!

    Kun käyn isolla kirkolla, kirjuutan ihan teille sieltä!


    VastaaPoista
  29. Eiku noin.

    Kerron vaan täältä.

    Monet on, ei niitä niinku osaa tai sitte jees.

    Rainoja lapsille, sanoi Karl Marx!


    Kehäteillä jouduin joskus aiemmin runsaasti ajamaan.

    Rauhanomaset buddhalaiset kun näyttävät sisintään, rohingyat ovat enää veristä mössöä.

    Ai niin, sit viel yks, eiku antaa olla seuraavaan kertan.

    VastaaPoista
  30. Maahanmuuttajista minulla on hyvä käsitys. Hiljakkoin stadin asemalla aamulla varhain kävelin somalin ja lihavan akkansa perässä. Juuri kun olin ennärttämässä heidän kohdalleen, karjaisin: "tupakointi kielletty!" - Hän vastasi suomeksi: "Kyllä, anteeksi!", ja heitti tupakkansa laiturille.

    Toisena aamuna melko tyhjässä vaunussa hermoni meinasivat väsyneenä mennä, kun takaa alkoi kuulua älylaitteesta aivan kamalaa sekopäämölinää, ilmeisesti jotain afrikkalaista sketsiviihdettä. Aikani siedin, sitten pomppasin psytyyn ja katsoin mustaa nuorta miestä, komensin: "Use headphones!" - Pelästyi laakista, jotain mutisi ja pakanamölinä loppui.

    VastaaPoista
  31. Itse en sitä aiemmin olisi uskonut, mutta uusi suosikkipoliitikkoni on Jan Vapaavuori. Häntä ei psyty esimerkiksi kokomusta kokoomus pidättelemään. Eilisessä telkkarikeskustelussa ministeri Anu "Lasse" Vehviläisellä ei ollut häntä vastaan mitään mahdollisuuksia. Maalaisten riisto tarkoittaa maalaisten harjoittamaa riistoa. Kaupunkilaisilta veisivät viimeisetkin, että saavat ylellisesti asua jossain unelmamaisemassaan, metsässä järvet vieressään.

    "Työn orjat sorron yöstä nouskaa, ei enää rahaa landehaaskioon!"

    VastaaPoista
  32. Mikä tässä maailmassa on aitoa?

    Horttokaalot esittivät Anneli Sarin kanssa aitoa ja hienoa mustalaismusiikkia, josta tykkään kovasti. Kappsleen tekijät, Reino Markkula, Juha Vainio ja Jaakko Salo.

    Sarillinen Horttokaaloreinosalovainiota.

    Mustalaista tuo musiikki ole nähnytkään, mutta mitäs se mulle kuuluu.

    VastaaPoista
  33. Kiitos Riku vinkistäsi: "Yhdeksän miehen saappaat" on tosimainio tv-filmi. Katselin useamman jakson eilen. Muistan kyllä alkuperäisestäkin esityksestä paljohkon mutta en kaikkea. Tehtiin 1969, näemmä. Useimmat noista näyttelijöistä onkin jo "muilla estraadeilla ikuisilla..."

    Haanpää teksti on kyllä ehdotonta! Samalta Yle Areenalta löytyy hältä myös "Vääpeli Sadon tapaus". Se on mielenkiintoinen koska se yllättää katsojan (tai lukijan, romaanihan se alunperin on) useampaan kertaan; minkä arvoiselta tuntuu voittaa vääryys vääryydellä..? (Osa tuonkin elokuvan näyttelijöistä on niin nuoria vielä että ovat jo ehtineet kuolla.)

    VastaaPoista
  34. Voi kun saisi Areenan myös televisiovastaanottimeen! Minusta tietokoneelta on hankala katsoa pidempiä syventymistä tai eläytymistä vaativia ohjelmia. Pitää pidellä laitetta käsissä tai sylissä koko ajan. Tunnelma on ihan eri kun voi ottaa löhötuolissa mukavan asennon vaikka fällyihin kääriytyneenä ja katsoa isommalta ruudulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän uusiin televisioihin saa...? Koko Netin.

      Itselläni on läppäriin kytketty 21 tuuman BENQ -näyttö, katson filmit siltä. Resoluutio on hyvä, ei tarvitse silmiään sipristellä. - Tykkään leffoista.

      Poista
    2. Uutta ei ole vielä tarvetta ostaa, tämä on hyvä mikä nyt on, ei kauhean vanha, korkeintaan 5 vuotta. Seuraavaan sitten saan tuon ominaisuuden. Joitain juttuja kyllä katson Areenasta.

      Poista
    3. Benqqu kaksykkönen minullakin on ollut jo kymmenisen vuotta. Ja kotikone, läppäreistä en tykkää yhtään. Edellinen kotikone oli laadukas, sitten kun kärähti, ostin köyhyyspäissäni nykyisen, johon en ole tyytyväinen.

      Mozilla meni ihan veeksi. Siihen tuli joku uusi päivitys ja kaikki liikkuva kuva, juutuubi sun muut, on nyt vääristynyttä, värit ovat kuin hullujenhuoneelta. IE:ssä vikaa ei ole, vissiin pakko siirtyä siihen.

      Näppäimistöt ja kuulokkeet ovat kulutustavaraa, joita täytyy vaihtaa usein. Näppäimistö ja hiiri johdottomia, kuulokkeet johdolliset.

      Poista