5.10.2007

Lieksan poika ja Ruusunen

Nythän tämä Lieksan Karaoke of Mental Hospital -poika odottelee hovioikeuden käsittelyä ilmaisunvapausjutussaan. Sitä ihan jännityksellä itsekin odottaa, lieveneekö pojalle langetettu sakkotuomio. Joka tapauksessa suuri yleisö tuki pojan harjoittamaa ilmaisunvapautta, etenkin kun pojassa nähtiin varsin yleisesti väärinymmärretty vallaton kujeilija, jota tiukkapipoinen ja ehkä mielisairas opettaja käsitteli oikullisesti.

Susan Kuros-Ruusunen on saanut juuri syytteen harjoitettuaan hänkin ilmaisunvapautta ja kirjoitettuaan rakkautensa kohteesta jopa tämän luvalla (tylsän) asiallisesti kirjan. Ainakaan mitään totuuden vääristelyjä ei noussut esille, kuten vaikka pienimunaiseksi mainintaa.

Minua suorastaan jännittää nähdä, miten suuri yleisö reagoi tähän Ruususen ilmaisunvapaussyytteeseen. Saako tavallinen rivikansalainen kirjoittaa tuntemastaan auktoriteetista sitä, miten hän on kokenut tämän, vaikka tämä olisi itse presidentti. Asettuuko yleisö yhtä intohimoisesti rakastuneen Ruususen puolelle kuin vallattoman lieksalaispojan? Ja mikä tulee olemaan kummankin tuomio? Syytetystä ilmaisunvapauden rikkomuksestahan molemmissa tapauksissa on kyse. Mitä eroa on Kuros-Ruususen kirjalla ja pojan videolla? Mikä on Ruususen rikos ja pojan rikos? Tai toisinpäin: miksi Ruususta ja poikaa ei voi tuomita? Voidaanko näitä ylipäänsä verrata toisiinsa? Jos ei niin miksi ei? Näitä jään pohtimaan..

(Maalaus Paul Cézanne)

11 kommenttia:

  1. No, Pankakosken Tonski ei teostaan julkaissessaan ajatellut tienaavansa. Eikä Tonski ole vaihtanut sukunimeäänkään.

    ...ja ehkä mielisairas opettaja käsitteli oikullisesti.

    Tuo lienee sinun tulkintasi Tonskin videotaiteesta?

    VastaaPoista
  2. Ei "mielisairas opettaja" ole minun käsitykseni pojan videotaiteesta, sillä minulla ei voi olla käsitystä taiteesta, jota en ole nähnyt.

    Se on satiirinen synteesi kaikkien kommenttien summasta, joita eri keskustelupalstoilla tästä opettajasta olen lukenut. Vuokko Tofferi on niiden mukaan tehtäväänsä sopimaton puolihullu, poika normaali vintiö.

    Minusta rahanansaitsemishalu voi olla hyväksyttävämpää kuin toisen ihmisen pilkkaaminen.

    VastaaPoista
  3. Sä olet Iines nyt vajonnut omien tyydyttämättömien halujesi suohon.

    Joten runkkaa rauhassa. Niin teen minäkin.

    Tietysti mä toivon, että voitais tehdä se yhdessä.

    *
    Turha suuttua. Mä olen ihan tosissani.

    Keskustellaan samalla siitä, mitä on pieni- ja isomunaisuus, koska se sua noin kiinnostaa.

    VastaaPoista
  4. Minusta rahanansaitsemishalu voi olla hyväksyttävämpää kuin toisen ihmisen pilkkaaminen.

    Sinulla saa olla oma käsityksesi tästä Vuokko Tofferista, mutta YouTubessa julkaistu videoklipsi ei kerro hänestä.

    VastaaPoista
  5. H-C, Samaa mieltä, sillä YouTubessa julkaistu videoklipsi kertonee tässä tapauksessa vain tekijästään. En muista sainko sähköpostiviestin vai oliko se keskustelussa kommenttina joltain paikkakunnan ihmiseltä tietoja, jossa selviteltiin taustoja Tofferin käytökselle, siis kerrottiin hänestä ikäviä totuuksia. Minulla ei ole siis mitään syytä olla uskomatta tätä kirjoittajaa ja sitä, että Tofferikaan ei ole täydellinen ihminen tai opettaja, vaan hänellä on puutteensa ihmisenä ja varmaan opettajanakin. Silti minusta on väärin pilkata ketään, oikeastaan vielä vähemmällä syyllä, jos toinen osoittautuu heikoksi tai jotenkin "vajaaksi." Tätä taustaa vasten pojan teosta karisevat minun silmissäni viimeisetkin huumorinrippeet.

    RR, mistäs sinä minun halujeni tyydyttyneisyysasteen tiedät? Hieman ikävä havaita, että kuulutkin siihen laajaan miesryhmään, joka näkee naisen toiminnan ja ajatusten suurimmaksi kirvoittajaksi munanpuutteen.

    VastaaPoista
  6. Kumpikin tapaus on minulle aika tuntematon.
    Juuri siitä syystä, että mielikuva kyseisestä opettajasta on julkisuudessa kuvvamallasi tavalla kielteinen, poika on käsitykseni mukaan syyllistynyt kunnianloukkaukseen. Ei tosin ole selvää, onko opettajan kunnia kärsinyt enemmän oikeusjutusta vai videosta.

    Susan Kuronen voi mielestäni kirjoittaa mitä haluaa, jos pysyy suurin piirtein totuudessa. Julkisilla henkilöillä on yleensä pienempi yksityisyyden suoja kuin taviksilla, ei toisin päin.
    Siis jos tunnen vaikkapa Paavo Väyrysen henk. kohtaisesti, on minulla mitä suurin oikeus kirjoittaa hänestä kirja. Jos taas kirjoitan naapurin Einosta ja hänen elämästään mainiten hänet nimeltä, pitääpi olla aika tarkkana, ettei kerro kaikkea sauanillassa nähtyä.
    (Tämä on ihan vaan RR:ää varten tämä hiukan tuhma loppukaneetti.)
    *pyörittelee silmiään*

    VastaaPoista
  7. Minua kiinnostaa näissä kahdessa ilmaisunrikkomuksessa (= syytös) oikeastaan eniten yleisön käytös kumpaakin rikkojaa kohtaan. Se ei nimittäin ole järjellisessä suhteessa itse tekoon.

    1. rikkomus = työntekijän pilkkaaminen julkisuudessa; yleisön asenne = teon ymmärtävä hyväksyminen.

    2. rikkomus = rakkaussuhteen yksityiskohtien paljastaminen pääministeriin julkisuudessa; yleisön asenne = lynkkaus.

    Minusta tämä tapaus on myyttinen ja se kuvastaa pohjimmiltaan yhteiskunnan valtarakenteita. Jonkinlaista valtaapitävää työntekijää saa pilkata julkisesti, koska se vähentää niitä omia aggressioita, jotka kohdistuvat tämän työntekijän instituutioon (koululaitos).

    Työntekijä tai alempi olento ei kuitenkaan saa itseään ylentämällä arkipäiväistää eli profaanistaa saati saattaa naurunalaiseksi ylintä esivaltaa (jumalhahmo)rangaistuksetta. Sekin on myyttistä, että pahimpia lynkkaajia ovat samaa, mahdollisesti alinta yhteiskunnallista kerrostumaa edustavat.

    En sano, että mikään johtuu tietoisista valinnoista, mutta tämä arkkityyppinen kuvio siellä pohjalla on.

    VastaaPoista
  8. Iines

    Sorry. Se oli tosiaan aivan epäasiallinen postaus meikäläiseltä.

    Yritän pitää tiukempaa kontrollia sanomisissani ;/

    VastaaPoista
  9. Ei mitään kontrolleja! Pidän aidosta rehellisyydestä ja raa'an rehellisestä ilmaisusta, jos se tulee sydämestä, oli se sitten mitä tahansa.

    Jäin vain ihmettelemään, millaista on sellaisen naisen teksti, joka ei kärsi munanpuutteesta. Pitäisikö kirjoittaa oikein päre munan vaikutuksesta ilmaisuun? Asia askarruttaa minua.

    VastaaPoista
  10. Olen syönyt sekä kanan- että viiriäisenmunia ja jälkimmäisten munat olivat pienempiä. Valloissa munat myydään neliskanttisina. Täällä varmaan ihmettelevät, miten meillä on vielä sellaisia vanhanaikaisia, jotka täytyy itse kuoria.

    Ohjaanko minä nyt ihan väärää purtta?

    VastaaPoista
  11. Keskustelulla ei kai ole koskaan väärää suuntaa!

    Mitä noihin muniin tulee, niin strutsilla taitaa olla suurimmat. Pääsisipä maistamaan. Pyhärauhaa vaan kaikille!

    VastaaPoista