Bloggaamisen paradigmoja

Bloggaaminenhan on oman todellisuutensa jäljentämistä kuvitellulle lukijaryhmälle. Jokainen näppäimen piirto on erilainen ja arvokas, vaikka kuvauksen kohde olisi sama, esimerkiksi pohdinta teemasta bloggaaminen vai blogaaminen. Ikuisuusaihe, kuten alastoman ihmisvartalon piirtäminen hiilikynällä piirustuskartongille.

Oikea muotohan on luonnollisesti kaksoiskonsonantillinen bloggaaminen, vaikkei Kielitoimisto sitä uskallakaan sanoa selkeästi. Se jättää nykyään aina takaportin auki pakenemista varten, koska sarjatulta tulee aina, kun sanoo, että tämä on oikein, tätä pitää käyttää. Kielitoimisto siis suosittaa "bloggaaminen"-muotoa, muttei lyö luukkuja kiinni "blogaamiseltakaan", koska se nyt on vieras lainasana, josta ei oikein vielä tiedä. Parasta siis pokkuroida, jottei se vaan ajattele meistä kovakonsonanttisista ja rumakielisistä junteista pahaa. Ja jottei kukaan vedä käskytyksestä hernettä nenäänsä.

Vierassana eli yleisimmin englannin kielestä ja ennen kaikkea Amerikan mantereelta Suomeen napattu sana käy läpi tietyn prosessin, ennen kuin se hyväksyy uuden isäntämaan. Prosessin ensimmäinen vaihe on mukautumattomuus, sellaisenaan tarjoutuminen, ota tai jätä, tai olet juntti häiskä. Tämän ryhmän sanoja löytyy informaatioteknologiasta, joka tulee hallita alkukielellä, koska muutenhan me jäämme luonnollisesti paitsioon Ameriikasta ja ollaan itäjuntteja. Tähän ykkösryhmään eli varsinaiseen prosessiin ehtimättömiä sanoja löytyy vielä mm. itäuusimaalaisilta dynaamisilta työpaikoilta, joissa Key Account ja Are Sales ja Product Managerit hääräävät.

Prosessin toisessa vaiheessa uusi sanatulokas antaa vähän periksi ja pudottaa koreimmat lainahöyhenensä, jolloin beet ja geet ja konsonanttikasaumat ja konsonanttiloput vaihtuvat suomalaiskansallisiin koviin klusiileihin pee ja koo, kasaumat laihtuvat yksinäiskonsonanteiksi ja viimeisen konsonantin perään lykätään jokin johdin, vaikka -(a)ta tai loppu-i, kuten vaikkapa blog/i tai daunlouda/ta tai uplouda/ta. Olennaista on, että tulokasta kohdellaan hellällä kädellä ja omitaan se omaan ryhmään, jonka piiriin itse kuulutaan ja hallitaan osaamista.

Kolmannessa vaiheessa sanatulokkaalta riisutaan viimeisetkin vieraskoreudet, ja se sulautuu kantaväestöön niin, ettei sekään enää huomaa tulokkaan muukalaisuutta, vaan pitää omanaan. Tähän ryhmään kuuluvat vaikkapa kahvi, luumu ja neilikka ja netti. Ja ehkäpä joskus ploki tai aivan loppuun asti vietynä loki. Viime mainittua kehitystä tietenkin haittaa se, että ilmiasu on jo varattu toiseen merkitykseen! Vaikka onhan meillä homonyymit kuten vaikka kuusi - ja kuusi.

Kun sanatulokas etenee kuvatussa kolmiportaisessa prosessissa kohden viimeistä kehitysvaihettaan, se kohtaa vaikeuksia, ennen kaikkea kun sitä taivutellaan ja revitään eri suuntiin. Sitä hämmästellään, että mikä se oikein on miehiään, tuleeko sitä riepottaa kuten omaa vai pitääkö sitä pokkuroida edelleen, vaikka se tuntuu jo tutulta. Ja ennen kaikkea: pitääkö meidän itse mukautua siihen ja muuttaa omaa systeemiä sen vuoksi, koska sehän on vieras ja siis parempi kuin me, itäjuntit?

Ei ei ja ei. Kielen rakennejärjestelmä on kansakunnan kulttuurin siirtämisväline, ajattelun pohja ja kanssakäymisen väline. Eivät perustat niin vaan muutu, vaan vieras tulee ajallaan, talo elää tavallaan, ja niin se on kaikissa kielissä ja kulttuureissa. Jos miettii siis, sanoako bloggaaja vai blogaaja, kannattaa sen kummemmin astevaihteluja ja muita kielioppisääntöjä muistelematta istuttaa pohdinnan kohde vastaaviin suomalaisiin sanaparadigmoihin, ja tehdä siitä päätelmänsä.

Paradigmassa on ensin verbin perusmuoto, sitten taivutusmuoto, josta näkyy konsonantin kohtalo: yksinäis- vai kaksoiskonsonatti, joka on usein astevaihtelun alainen ja siis vaihtelee pituudeltaan. Kolmannessa kohdassa on verbistä johdettu tekijännimi. Uskon Kielitoimiston lempeän suosituksen pohjaavan tähän paradigmoitteluun, jonka voisi pukea pilkuntärkeiksi säännöiksi, joihin en nyt kuitenkaan ryhdy. Tässä paradigmat ensi hätään mieleen tulleista sanoista. Lukija voi keksiä lisää. Jos tulee mieleen poikkema, se olisi kiintoisaa kuulla.

digata – diggaan – diggaaja
rokata – rokkaan – rokkaaja
lykätä – lykkään – lykkääjä
tsekata - tsekkaan – tsekkaaja
lakata – lakkaan – lakkaaja
ru(n)kata – ru(n)kkaan – ru(n)kkaaja
kokata – kokkaan – kokkaaja
hukata – hukkaan – hukkaaja
kakata – kakkaan – kakkaaja
tikata – tikkaan – tikkaaja
hakata – hakkaan – hakkaaja
nakata – nakkaan – nakkaaja
vekata – vekkaan – vekkaaja
veikata – veikkaan – veikkaaja
seukata – seukkaan – seukkaaja
pokata - pokkaan - pokkaaja
blogata – bloggaan - bloggaaja

Muutamien analogiavirheiden ei kannata antaa säikäyttää, sillä poikkeukset vahvistavat säännön. Niitä on kuitenkin harvempia, vai keksiikö joku jatkoa alla olevien kolmen jatkoksi? Mainittakoon, että alla olevat ovat kaikki puhekieltä, ja vieläpä sen alalajia, slangia, jota puhutaan suppealla alueella. Kehä kolmosen sisäpuolelta slangisanat tietenkin leviävät junttienkin keskuuteen.

dokata – dokaan – dokaaja
mokata – mokaan – mokaaja (myös mogata - mogaan - mogaaja)
pokata – pokaan - pokaaja (vrt. yllä, tässä merkityksessä "iskeä" joku petikumppaniksi)