22.10.2008

Syyspäiväkirja 7. sivu

Rakas päiväkirja!

Olen kirjoitellut nyt enemmän valokuvablogeihini ja kommentoinut kuvabloggaajien kanssa. Siellä kukaan ei ole koskaan ilkeä, vaan kuvakritiikkikin on asiallista ja ystävällistä. Toisin koen oloni nyt täällä varsinaisella kirjoituspuolella, vaikka valtaosa kommenteista on asiallisia ja ystävällishenkisiä. Siitä toki iloitsen ja jatkan taas heti, kun koen jonkin asian tärkeäksi ja saan siihen hieman erilaisen näkökulman.

Taidan tehdä Blogilista.fin palvelut itselleni tarpeettomiksi ja perustaa tuohon ovipieleen blogirullan, johon seuraamani blogit päivittyvät reaaliajassa. Kuvablogissani on sellainen, ja se on kätevä - tulee katsottua kaikki uudet päivitykset samana päivänä. Näin vältyn myös ylläpitämästä blogilistan suosikkilistoja, koska suhtaudun niiden reaaliaikaisuuteen ja oikeellisuuteen epäillen.

Tilauslistani on melko pitkä, joten panen ensin vain osan blogeista rullaan ja lisään niitä hiljalleen. Joskus ylimääräinen tilpehööri ja runsaat linkit blogissa hidastavat blogin toimintaa, mikä on lukijoille karhunpalvelus. Blogirulla ei nähdäkseni hidasta.

Muuten menee hyvin - kapusin tänään vuorelle! Valitsin nimittäin pururadalta poikkeavan "vaikean reitin", joka kulki kiemurrellen yli puolet matkasta ylämäkeen. Oli hienoa seistä huipulla kovassa tuulessa, reppu selässä ja katsella alhaalla olevaa horisonttia. En yhtään muuten ihmettele, että vaellus on Suomessakin tullut nuorten trendiurheiluksi. Se on kivaa.

Jälkikirjoitus: Harmillisen monta suosikkiblogiani ei saakaan tuohon blogirullaan, koska niiden syötettä ei ole saatavissa. Näin ollen ei voikaan operoida vain tuon blogirullan avulla, vaan avuksi tarvitaan myös blogilistaa.

7 kommenttia:

  1. Pyydä syötettä niihin blogeihin jotka haluat luetteloosi. Esim. Parnasso-blogin syöte on piilotettu jonnekin, en muista enää mihin. Sain sen jollain konstilla liitetyksi omaan blogiluettelooni feedsbrunnerin avulla.

    VastaaPoista
  2. Parnassoa tosiaan yritin listalleni, joten pitääpä nyt koettaa etsiä sitä syötettä tai muuta keinoa. Blogissa käydään hyvänlaisia ja räväköitäkin keskusteluja, joita on hauska seurata ja itsekin joskus osallistua, anonyymisti myönnän, sillä ujostelen "piireissä".

    Aluksi en saanut myöskään Vuodatuksen blogeja listalleni, kun Bloggerissa oli ilmeisesti häikkää. Onnistui kuitenkin, ja näitä lähinnä tarkoitin huomatuksellani Parnasson lisäksi.

    VastaaPoista
  3. "Siellä kukaan ei ole koskaan ilkeä, vaan kuvakritiikkikin on asiallista ja ystävällistä"

    Itsekin olin tästä todella hämmentynyt. Kömpelöistäkin runoista ja kuvista saa niin ystävällistä ja kannustavaa palautetta, että ei tiedä miten päin olisi.

    Jos näitä ajattelisi harrastuksina, niin varmaan asiakirjoittajien joukosta löytyvät kaikkein "ilkeimmät" harrastelijat.

    Toisaalta eihän kiihkeäkään keskustelu pahasta ole, jos jossain rajoissa pysytään.

    VastaaPoista
  4. Ida, siis kiihkeä keskustelu on hyvästä, ja nautin siitä enemmän kuin osaan sanoakaan.

    On vaan niin, että joskus nämä keskustelun laineet kantavat pinnallaan myös henkilökohtaisuuksiin menevää argumentaatiota, jonka kokee painostuksena ja oman persoonansa arvosteluna, kun pitäisi puhua vain asiasta. Sitten on vielä erikseen keskustelusta innoittuneet tai ärtyneet anonyymihäröt, joita varmaan useimmissa vilkkaissa keskusteluissa aina on. Minulla ei ole mitään kuitenkaan anonyymeja kommentoijia vastaan niin kauan kun puhutaan asiaa.

    Ja totta tuo, että hengentuotoksia arvioidaan täällä blogimaailmassa tosi lämpimästi ja toisaalta hyvin rakentavasti. Esimerkiksi valokuvista sanotaan kyllä suoraan, mutta kun perään tulee asiallinen korjausehdotus, kokee senkin kommentin välittämisenä.

    VastaaPoista
  5. Anitalle vielä kiitos avusta, Parnasson syöte löytyi feedsbrunnerin kautta!

    VastaaPoista
  6. Kiitokset kunniasta, kun olen päässyt blogilistallesi, en olisi uskonut.

    Tuollainen lista on mukava, näyttävä ja olisi hyödyllinenkin, mutta kohta kaikilla sellainen on, eikä siinä ole uutuuden viehätystä, paitsi tietysti tässä Sinun listassasi, koska et ole sellaista paljoa ennen harrastanut.

    Minusta omassa listassani näyttää mukavalta, kun mukana on alusta pätkä, jota voi pitää ingressinä - mutta viehän se tilaa.

    Olet keskustelujen kuningatar, hieman kateellisena mutta pääosin ihaillen. Eikö kuitenkin monesti seksiasioihin (laajasti ottaen, periaatteelliselta kannalta) puuttuvat postaukset innoita juuri noihin "ylilyönteihin", joita moitit. Eivätkö ne ole juuri palstan suola. Peräänkuulutat asiallista keskustelua, mutta isket vyön alle (oman tulkintani mukaan).

    Silti kaikki kunnia ja ylistys Sinulle, Ikkunaiines.

    VastaaPoista
  7. Maalainen, ainahan sinä olet tilauslistoillani ollut, jo Illuusia-blogissa, vai oliko se peräti ihka ensimmäisen Minetta-blogin aikoihin. Sivupalkkilistoja en ole ennen paljonkaan harrastanut, mutta tämä blogirullaideahan on kätevyydessään mainio ja kilpailee vakavasti koko Blogilista.fin kanssa.

    Se olit muistini mukaan juuri sinä, joka kirjoitit ensimmäisiä kommentteja ensimmäiseen blogiini, ja käytit siinä oikean nimesi alkukirjaimia. Minulla oli nimittäin kuva sellaisesta metallihärpäkkeestä, jolla ennen pisteltiin reikiä leipiin, ja sinä kerroit mikä se on. Kyseinen kaunis kovasta metallilangasta kierretty pistinvehje on edelleen keittiönhyllyssä koristeena.

    Ei minua hetkauta siis se, että minua välillä arvostellaankin, kuten sinä olet tehnyt, jos arviointi on rehellinen ja perusteltu mielipide. Sinä sitä paitsi olet osannut myös kehaista meikäläistä moneenkin otteeseen. Ilkeydet ovat aivan eri luokkaa.

    Listani on muuten vielä hieman keskeneräinen, lisäilen pikku hiljaa ehtiessäni, ja jatkossa koetan poimia siihen aina uutuuksiakin.

    On muuten outo ja hassu ilmiö se, ettei kehtaa panna kaikkia suosikkejaan näkyviin listalle, kun ajattelee suomalaiskansallisen häveliäästi, että "se ajattelee sitten, että mitä tuokin hömppäiines oikein luulee kun panee minun blogini listalleen".

    Toisaalta listalle voi tietenkin panna mitä lukee, huolimatta siitä, "tunteeko" kyseistä bloggaajaa.

    VastaaPoista