Sanoin edellisen päreeni keskustelussa muuatta näinä päivinä hyvin tiedettyä poikaa pikkupaskiaiseksi.Toinen keskustelija ymmärrettävästi tarttui tähän, ja sanoi, että se oli rumaa, hyvin rumaa, tuommoinen nimittely.
Tarkoitukseni ei ole saattaa tätä varmaan melko yleistäkin arviointia kyseenalaiseksi, vaan saattaa asia yleisemmälle tasolle.
Minua kiinnostaa nyt siis laajemminkin se, voiko oppilasta sanoa pikkupaskiaiseksi milloinkaan, vaikka tämä esimerkiksi paskoisi julkiseen tilaan. Tai tyhjennyttäisi aidon näköisellä aseella koko koulun tai räjäyttäisi raketin koulun oppilasvessassa.
Tässä pohdiskelussa ei ole kyse kuitenkaan tuomitsemisesta, ei pojan eikä pikkupaskiaiseksi nimittelijän, vaan perään nyt vilkkaaksi osoittautuneen koulu- ja päiväkotikeskustelusarjani päätteeksi keinoja.
Jos ei paskojia saa nimittää pikkupaskiaisiksi eikä poliisin kutsuminenkaan muuta heidän tapojaan, niin miten meidän tulee hoitaa nämä kalapuikkopojat? Mikä on oikea asenne heihin ja mitkä ovat ne konkreettiset keinot, jotka purisivat heti ja jotka olisivat pedagogisesti perusteltavissa? Toivon että mahdollisessa keskustelussa keskityttäisiin nimenomaan käsinkosketeltaviin ruohonjuuritason keinoihin, eikä kovin pitkälle tulevaisuuteen suuntautuviin kasvatuksellisiin utopioihin, joissa propellit pyörivät, mutta mitään ei tapahdu.
En ole koskaan itse kokeillut tällaista kasvatustekniikkaa, mutta pohdiskelen, voisiko tilanteen ollessa päällä tällainen koruton toteamus toimia:
1. "Tiedätkö, että olet oikea pikkupaskiainen, kun paskot tuonne ilmastointiputkeen."
Kun vertaa sitä tähän vaihtoehtoon:
2. "Kuulehan Marco, tiedän kyllä että sinulla on paha olo, mutta ajattele mitä tapahtuisi jos kaikki ulostaisivat tuonne ilmastointiputkeen. Voisiko siinä hajussa enää puhua opiskelusta?",
niin mielestäni on selvää, että Marco arvostaisi ensimmäistä kommenttia rehellisempänä kuin toista hymistystä, jonkalainen on nyt vallalla olevan kasvatustrendin mukainen.
Ensimmäinen vaihtoehto kertoisi Marcolle sen, että opettaja näkee hänet, toinen sen että opettaja ajattelee koulun mainetta ja muita, ei välttämättä häntä. Ensimmäinen lisäksi kunnioittaa Marcon älykkyyttä siinä, että ei perustele lässyttämällä itsestäänselvyyksiä.
Voisiko siis lapsille joskus puhua sitä kieltä, jota he ymmärtävät?
Tätä älköön nyt luettako niin, että suositan tällaisten huudahdusluonteisten nimien käyttöä. En suosita, mutta jos sellainen luontevasti huulilta joskus tarjoutuu, sitä ei tarvitse vetää häveten takaisinkaan.
Olisi erinomaisen kiinnostavaa lukea repliikkejänne Marcolle yllä olevan mallin mukaisesti, hänen paskottuaan ilmastointiputkeen! Eläytykää siis opettajiksi ja kertokaa, mitä sanoisitte Marcolle ja miten haluaisitte hoitaa tilanteen.
(Ex libris Hugo Simberg)
Vaikea tehtävä Iines!
VastaaPoistaEn ole perillä tuosta paskomistapahtumasta, joten aika vaikeaa on siitä mitään sanoa, saati antaa neuvoja.
Ainakin ensin kysyisin itseltäni, miksi poika kakkii ilmastointikanavaan?
Ja pitäisi niin kysyä myös asianomaiselta.
(Onko se edes mahdollista niin tehdä, ja millaiseen ilmastointiputkeen, kanavaan!?)
Onko hänelle tullut kiire, vai onko se uhmaa, kiusantekoa, huomionherättämistä, kostoa, vai peräti sairalloista tahrimishalua?
Kakkimistarvehan on luonnollinen asia. MInä en siitä kovin suurtanumeroa tekisi.
Sanoisin varmaankin, (mikäli on todettavissa, ettei vakavasta sairaudesta, pelkoripulista tai - mielenhäiriöstä ole kyse) Marko, siivojalta saat siivousvälineet jätöksesi siivoamista varten. Ja sitten helevetin kovaa huutaen:
Ole hyvä, mene, ja tee siistiä jälkeä, tai pyöräytän muuten pärstäsi siinä kekosessa!
No, ei vainenkaan. Pitänee vielä harkita muita konsteja! :)
VastaaPoistaEnsimmäinen vaihtoehto kertoisi sen, että opettaja näkee hänet, toinen sen että opettaja ajattelee koulun mainetta ja muita, ei välttämättä häntä. Ensimmäinen lisäksi kunnioittaa Marcon älykkyyttä siinä, että ei perustele lässyttämällä itsestäänselvyyksiä.
Olen eri mieltä kanssasi Iines. Poika, joka paskosi ei voi olla ihan terve muutenkaan jos sanalla terve ei viitata hänen biologiseen eikä edes psykobiologiseen olemiseen vaan hänen tarpeensa näyttää jotain, joka ei muuten tulisi esille.
Poika potee sairautta sosiaalisella tasolla ja se ei psykologialla häviä ja vielä vähemmän pillereillä.
Kyse on siitä vuorovaikutuksesta mihin hänet on kiinnitetty: ensin kotoota (jotain on puuttunut reilusti tai mennyt traumaksi reilusti) ja siitä ehkä suorana seurauksena kouluun?
Kuinka opettajatkin antavat etukäteistietonsa lapsista toisille opettajille on sekä hyvää että huonoa: lapsi ei pääse vuorovaikutustilanteestaan ulos koska häntä kohtaa aina ja joka paikassa sama epäillys hänen taidoistaan, aikeistaan tai esiintymisestään.
Aina samat ivat: "no et kait nyt sentään sinä luule, että sinua olisi pyydetty jne..." eli valmiit speksit (matemaattiset kuvitelmat kuka on kuka) siitä, miten opettaja käyttää puheen merkityksiä ja miten hän suuntaa tarkoituksiaan. Herkkä lapsi kuulee ja karvat nousevat. Kunnes joku päivä jotain pimahtaa ja tulee näitä totaalisia alilyöntejä.
Näin minä uskon. Minä en siis usko Iines, että tämä tapaus Kalapuikko lähtee korjaamaan käytöstään pelkästään sillä, että häntä kutsuu pikkupaskaksi tai että häntä ei kutsu. Hänen ainoa pelastus on se, että hänen kommunikaationsa suhteessa muihin ihmisiin saa erilaiset viestin pohjat. Pohjalla tarkoitan merkitys/tarkoitus -kaikupohjaa, eepoksen ääni.
Ääni, joka kuuluu vaikka ei sanota, ääni, joka merkitsee vaikka olisi vain ärähdys, ääni, joka luo kunnioitusta tai rikkoo sitä...jne eli pedagoginen kokonaisvaltainen tahtotila.
....
Tätä vastaavaa opin näkemään Helsingin eräässä koulussa missä oli valtavan hyvä kuvaamataidon opettaja ja yksi, muita suurempi, lihavampi, äänekkäämpi, ns. epäluotettavampi ja kaikella tavalla merkitty poika.
(Pieni poika se kuitenkin oli: kyseessä oli ala-aste).
Pojan tahtotila avautui heti kun luokkakin kokoontui. Heti alkoi surina ja ääni. Opettajat (muut kuin tämä mainittu) avasi myös vastakaikunsa, yhtä lailla.
Pojan ensimmäinen lepo- tai suoja-tunti oli tuo kuvaamataidon tunti, missä opettaja antoi tämän kakkien muiden opettajien runnomaa ihmistä ottaa koulun avainnipun ja hakea opettajanhuoneesta jotain.
Se oli luottamustehtävä, eikä opettaja siitä mitään korostanut. Että katsos nyt..jne - ei mitään - hän vain antoi ilmeittä. Antoi ja luotti. Ja poika otti nipun ja toi ne paperit mitkä pitikin.
Hän siis - eikä kukaan muu - sai luottamustehtävän ja näitten kahden välinen vuorovaikutus oli aivan toisenlainen siksi. Tosin poika yritti kaikenlaista tyypillistä hänenlaiselleen (yritti päästä pois tehtävästä ennenkuin oli valmis jne) mutta tämän opettajan herkkyys nähdä pojan tarpeita oli valtavan hieno.
Opettaja siis ojensi ja ohjasi, uudelleen ja uudelleen, poikaa - mutta äänensävy ei mennyt kireäksi eikä pahaksi. Hän vain totesi tiettyjä asioita, hieman hiljemmin mutta ei yhtään vähemmin ja uskon, että jos tällä häirikköpojalla olisi vain näitä, joiden tapa kohdata on sekä tiukka että lämmin niin he voisivat paljon paremmin.Tosin se edellyttää suurta sydäntä ja harjaantunutta silmää: näitä pahantekijöitä ei saa päästää silmistä mutta ei myöskään ikävästi kontrolloida: vain seurata ja ynnätä sitä mistä puuttuu jotain.
Sairaus on siis vuorovaikutustauti tai vuorovaikusbalanssi. Ei sairautta sanan varsinaisessa merkityksessä ja molemmat sinun ehdotuksesi ovat vääriä nimenomaan kunnioituksen tai älykkyyden kannalta: eihän Marco pidä sitä hyvänä vuorovaikutuksena jos aikuinen käyttää sanaa "pikkupaska" (olen itse syyllistynyt samaan ja lapseni muistuttaa minua vieläkin vaikka olen tuhat kertaa pyytänyt anteeksi) mutta ei tuo argumentaatio pitäisi myöskään olla tarpeellinen. Kyllä sitä tietää mikä on mikä normaalissa elämässä missä noin pitkälle ei olla menty.
Mutta miten ollakaan, että tämän kuvaamataidon opettajan automaattinen katse ja kyky seurata suuremman/merkitymmän pojan tarpeita olivat lähtökohtaisesti aivan muunlaiset kuin kellään niillä toisilla ns. jämpteillä opettajilla. Jämptiys kunniaan mutta ei toisen elämän kustannuksella sekään (!) ellei tuota häirikköimagoa edes voi poistaa, koska se periytyy kuin kapula juoksukilpailuissa.
Itse tiedän, että väärän imagon poistaminen vaikeutuu suorassa suhteessa sen aikaansaamisen johtaneeseen aikaan. Jos on kauan ollut kiusattu on siis lähes 100% mahdottomuus enää poistaa väärää imagoa. Pitää muuttaa ulkomaille ja vain alkaa alusta.
Muussa tapauksessa ns. kanssaihmiset pyrkivät ns. tiedottamaan asioita, ja ikäviä etenkin - tarkistamatta mitään ovatko edes oikeita!! Ovat joskus olleet ehkä huumorin kautta syntyneet ja ivasta on tullut jotain perverssiä. Hauskuudesta ja turvalllsen olotilan kautta syntynyt pelleily muuttui tarinoinnin aikana ns. sairaudeksi!
Kunhan saavat aukoa päätään: sekin on sairaus; ehkä suurempi? Kuka sitä taas lähtisi tutkimaan? Miksi kalapuikkopoikien elämää ei pelasta enää kukaan.
Onhan se myös eri asia kirjoittaa omassa blogissa "pikkupaskiaisesta" kuin lausua se ääneen. En ole lukenut kaikkia edellisen kirjoituksesi kommentteja (niitä on aika runsaasti), mutta minusta tuollaiseen nimitykseen tarttuminen on epäoleellista.
VastaaPoistaLapsi tarvitsee rajoja. Minusta on ihan paikallaan kertoa lapselle, että
ilmastointiputkeen kakkaaminen on epänormaalia, epäsopivaa ja typerää. Ja muut ihmiset voivat keksiä hänelle sen takia lisäniminä kuten vaikkapa pikkupaskiainen tai kakkiainen. Olisiko se kivaa?
HG, hienosti kirjoitat aiheesta!
VastaaPoistaEnsimmäisenä minäkin mielessäni samaistun tuhon "lapsen" hätään. Ilmeisesti hänellä ei ole ketään,- kenties pitkiin aikoihin ei ole ollut, - johon hän luottaisi tai voisi turvautua, ei ketään, joka ymmärtäisi ja auttaisi.
Kenties hän on kuin nurkkaan ajettu eläin, lauma suuria raatelijoita ympärillään.
Erään kerran olen polttanut päreeni yläasteelaisen pojan kanssa.
Hän kävi usein myös välitunneilla kirjastossa, ja piilotti joka kerta kirjojen taakse milloin nenäliinamyttyjä, karkkipapereita tai muuta roskaa. Ja muutenkin hän oli levoton ja häiriköi kovaäänisesti, kiinnitti yleistä huomiota käytöksellään.
Olin huomauttanut siitä kerran, pari hänelle ihan nätisti.
Kerran taas näin miten hän tunki hyllyyn roskia, huusin kovalla äänellä hänen etunimensä, ja että ota heti ne jäätelöpaperit sieltä hyllystä ja vie roskakoriin.
Kaikki läsnäolijat säikähtivät tietysti hurjaa ja yllättävää äänenkäyttöäni.
Poika vastasi pelästyneenä joo, ja teki työtä käskettyä.
Sen koomin ei roskia ilmestynyt hyllyjen väleihin, ja muukin häiriköinti loppui.
Onneksi ei ollut sentään juuri silloin vanhoja sydäntautisia asiakkaista läsnä.
Kuvittele, että kalapuikkopoika haluaa ryhdistäytyä jossain vaiheessa elämää ja pysyy ns. rahkeissaan ja on aivan kunnolla ja erityisen tietoinen omasta labiilisuudestaan jo ilmankin ns. ilmiantajia - ja sitten kun tämä kakkaaja haluaa tehdä työtä ei tule onnistumaan koska joku aina keksii kertoa,että tämä tässä on kakkija. On siis sellainen, joka kakkaa ilmanstonputkiin! Että semmoinen poika.
VastaaPoistaWalhroosin Nalle oli koulunsa inhottu ja joutui koulukieltoon jossain kohtaan. Poltti tupakkaa, kantoi vanhaa afgaani-turkkia ja näytti siltä, miltä näytettiin Vanhan pihalla 70-luvulla. Finnejä, hiukset pitkät ja hapsottavat ja suu täynnä politiikkaa. Ärsyttävä ja kaikin puolin epäsiisti. Se oli silti 70-luvulla ja siitä pääsi eteenpäin ilman näitä ilmiantajia. Nyt seisovat kamera kädessä kun kilpailu on synnytyksen jälkeen alkanut ja uskovat, että tekevät oikein kun vähän kertovat. Kun vähän pannaan kapuloita rattaisiin toisille, että itse pääsisi loistamaan. Onhan niitä paskakärpäsiä, joiden takia kannattaa sellaista tehdä: ihmisiä, joiden ainoa ilo on seurata ns. seurapiirejä, tietämättä miksi jotkut edes siellä ovat.Kunhan ovat esillä ja sinne on tyrkyllä aina
muita, minun mielestäni paskakärpäsiä. Haluavat olla fiinejä ja fiiniyden takia laitetaan finniset pojat äkkiä toiseen kastiin jos tekee mieli.
Mutta 70-80-luvulla toimittiin siksi vielä enemmän kauniisti tai vähemmän manipulatiivisesti. Jos kerran Nalle leikkasi hiuksensa ja vaihtoi turkin tummaan bisnispukuun ja otti isänstään oppia,mikäs ettei. Kukaan ei enää vatvonut niitä nuoruuden asioita.
Mutta nykyään vatvotaan. Naiset - käsi sydämellä: kuka sen tekee ellei naiset. Oppineet jotain ja hyödyntävät miestensä markkinoilla.
Jotta oma olohuone pääsisi lehteen? Jotta oma huomio kasvaisi ilmiantamalla toisen maineen? Näinkö me pian ollaan värittömiä ja hajuttomia, typeriä ja pässin lailla vietäviä? Kovat pojat ovat yleensä olleet pahoja nuorena ja koulussa harvoin priimuksia. Ovat silti nousevia kun saavat fiiliksen, että on aika näyttää.
Heitä ei silloin pidä mikään mutta entäs jos kulttuuri itse rankaisee siksi aivan vääriä ihmisiä ja pian miehuus on pelkästään niitä, jotka kiltisti teki ommelkuvia opettajien neuvojen mukaan. Hiljaa ja kiltisti.
Minne maa menee siitäkään?
Tee Iines seuraava päre siitä, ettei naiset enää löydä miehiä, joita ottaisivat omakseen. Miksiköhän? Loppuivat jopa metsurityöstä, koska metsurityöstäkin tuli teknistä viilausta; ja palkinto menee jälleen paperisten ompelukuvien taitajille: pikkupaskoille.
VastaaPoistaMissä miehet? OIkeat, rahvaat miehet; Konstat?
Tutkimus osoittaa, että naimattomat naiset asuvat eniten kaupungeissa ja vapaana eivät kohtaa niitä miehiä, joita haluaisivat. Päinvastaisesti on nyt maalla vastaavat miehet, mutta ero on kuin yö ja päivä. Silti ei tarkoita, että kaikki maalaismiehet ovat ns. tyhmiä tai rumia tai epämiellyttäviä eikä sitä, että naiset ovat kaupungeissa paremmin koulutettuja ja siksi myös viisaampia. Ei ole viisaampia, eivät kauniimpia, eivät omaa mitään oikeaa luonnetta tai hyvettä joita ei miehillä olisi maallakin; mutta kulttuurin teettämä kuvitelma oikeasta naisesta/oikeasta miehestä on muuttumassa.
VastaaPoistaMeitä viilataan linssiin. Me heikennämme omaa elinehtoamme vähentämällä siitä aitoutta, biologista ja materialistista aitoutta. Hyvätuloiset naiset eivät välttämättä edes kaivanneet miestä.
Oltiin menty jo niin pitkälle, ettei nainen enää halunnutkaan sitoutua vaan koki "irtonumeroiden" yhtä hyvänä. Ja näitä naisia ei kukaan parjaa ja ivaa. Heitä taas ihaillaan; ovathan tehneet rahaa!?
Auta armias meikäläistä rouvaa, joka avaa suunsa siitä, että oli aikonut kustantaa omaa eläkettään sen jälkeen kun näitä ns. kelpaavia kultturi-poikia on syötetty, pesty ja siivottu palvelemalla heitä yötä päivää. Silloin joku muistaa sen, että kakki jonnekin tai ainakin pissasi. Joitain, josta on hyvä kertoa vähän stooreja. Saadaan hyvä stoori aikaan....
Tämä on yhteiskuntamme. Tämä on se, mitä ollaan nyt ajamassa sisään täyttä häkää ja vaikka sitä joku jotain ymmärtääkin - kestää vähintään 5 vuotta, ennenkuin mitään trendimuutosta edes voi havaita. Menee vanhalla painolla.
Suomalaiset naiset saavat hakea ns. kunnon mieshormoonit ulkolaisista?
HG, on mahdollista että teen päreen miehen katoamisesta maisemista. Minähän kärsin miehenpuutetta, ja olen ihan hyvä nainen. Samoin moni muu nainen.
VastaaPoistaHienoja kommentteja, perehdyn niihin tarkemmin, ajatuksella!
Tuli pikkupaskoista mieleen...
VastaaPoistaHih,kopsaan edelliseen päreeseen laittamani puhutteluvaihtoehdon, kun olitkin ottanut ne omasi tänne mukaan.
VastaaPoista*3.Oli todella paskamainen teko paskoa ilmastointiputkeen. Pakko se oli sieltä siivota, koska kaikki olisivat joutuneet sitä haistelemaan, mutta mietihän vähän, jos joutuisit itse kökkimään luokassa, jonka ilmastointi lykkäisi paskankatkua - vieläpä jonkun muun sinne järjestämää kuin sinun. Katsohan nyt, että tämä oli viimeinen kerta tätä lajia. Koulu on varmaan mielestäsi tasan juuri niin paskamainen paikka kuin tekosi?*
Mielestäni vanhemmat pitäisi velvoittaa tulemaan koululle mukaan keskustelemaan näistä asioista. Vanhempien kanssa pitäisi hakea yhteinen linja siitä miten toimitaan. Todennäköisesti poika ei ole edes ihan terve tai sitten hänen aikuissuhteensa ovat ihan pielessä - diagnoosin mukainen hoito.
Koululaisten vanhemmilla pitäisi olla oikeus palkalliseen vapaaseen koululaisen ongelmien ratkaisemiseen. Tässäkin tapauksessa voisi äidin läsnäolo koululla rauhoittaa tilannetta.
Leonooralla oli myös hyvä tuo, että itse pitää siivota jälkensä - toivottavasti niin toimittiin pojan kohdalla.
VastaaPoistaMeillä pari poikaa paukutteli koulun vessanpytyssä ilotulitteita niin, että pytty halkesi. Pojat pääsivät opettelemaan jälkien siivoamista ja pytyn asentamista...
Hyvä, Inkivääri, että toit repliikkisi Marcolle tänne - se on mainio.
VastaaPoistaJos näitä repliikkejä tulee lisää, teen lopuksi listan niistä kaikista, samoin ehdotetuista toimenpiteistä selkeän listan.
Leonoora, yllätyksellisyys varmaan toimii eikä tuossa ollut mielestäni mitään pahaa nuoren kannalta.
VastaaPoistaMuistan opettajan, joka puhui normaalilla äänellä, kovemmalla äänellä ja kun meteli luokassa kävi kovaksi, hän madalsi äänensä kuiskaukseksi - yllättäen kuiskaus toimi parhaiten8)
Täytyy tässä välissä minunkin kehaista HG:n ensimmäistä pitkää puheenvuoroa, jossa puhutaan mm. pedagogisesta kokonaisvaltaisesta tahtotilasta mainion kuvaamataidonopettajaesimerkin avulla. Tämä opettaja näkee oppilaan ja hänellä on keinoja auttaa poikaa. Erinomainen esimerkki!
VastaaPoistaMuutenkin tämä HG:n puheenvuoro sisältää suuria viisauksia, jotka olen lähes varauksetta valmis allekirjoittamaan.
Kiitos, tästä ns. koulutilanteen reflektoinnista tein myös yliopistolle kirjallisesti havainto-päiväkirjan -
VastaaPoistaSiitä on n. 5 vuotta: nada. Kukaan ei ole silti minun näkökulmista välittäneet: kirjoitin myös H:gin kaup.valtuustossa istuvalle kouluasioita ajavalle siitä, että pitäisi tajuta tämä näkeminen (käytin sitä sanaa) ja takaisin tuli kirje, että he olivat tulkinneet tämän antroposofisen näkökulman pikemminkin niin, että opettajien pitää tietää ketkä oppilaat eivät ilmesty koko päivänä.
Jotta niin voi erilailla lukea.
En siis saanut ikinä paljonkaan kiitosta vaikka tajuan tai tajusin paljon, paljon yksityiskohtia. Sen sijaan tulee nyt kirjoja myös kohtaamisen tärkeydestä jne ja Hellsten otti häpeän ja syyllisyyden mitä olin myös ihan omalla aika syvällä logiikalla erotellut. Päättyi siihen, että jälleen ÅA:n kaveri kirjoittaa suuren artikkelin -
Miksi siis en minä kirjoita. Koska minulta meni mehut siinä, että käyn yliopistolla ja olen todella etevä pedagogisesti (anteeksi että sanon niin) ja minua sen sijaan mollataan siitä, että meidän joku sukulainen tai jotkut naapurit ovat olleet toista mieltä (koska minä en käytä ollenkaan tätä nykyajan pullamössö-systeemiä vaan ihan omaa aika vanhanaikaista ajatteluani). He siis tuomitsevat koska uskottelevat jotain pimeää ja siinä uskossa hakevat toisistaan tukea ja sen tuen kautta rupeaa nousemaan vastarintaa .....ja minä olisin ollut loistavasti sopiva mihin vaan siihen, mihin halusinkin.
Ehhei. Se ei vaan käynyt vaan ensin oli koko suku käytävä keskenään (sadistisia) keskusteluja olinko mielisairas, hullu,skitsofreeni, lesbo, pedofiili, kleptomaani ja ties mitä - JA MINUN TÄYTYY SANOA KUN PAHIMMASTA OLEN NYT PÄÄSSYT YLI - ETTÄ MEIDÄN TODELLISUUS ON KYLLÄ SAIRAS.
Maailma on Iines sairas; todella sairas.
Sain siis voimani kun todella tajusin, että minä olen toiminut jonkinlaisena ukkosenjohdattimena tai muuntajana heidän pimeälle aivokopalle. Nyt avautuu ja alkaa tapahtumaan. Mutta kyllä piti käydä kummallinen koulu ja siksi ymmärrän mitä kommunikaatio-sairaus on, koska kun minä rupesin vaikuttamaan ja lensin sinne tänne niitten luulotautien takia, minä olen ensimmäinen tajuamaan ,että meitä todella terveitä on ilmeisen vähän.
Sairaus, kun se on sosiaalinen tai kommunikatiivinen, ei näy mutta ne, jotka ovat psykoterapian läpikäyneet tajuavat mistä puhun. Mutta miten sen kääntää sitten pedagoiseen kieleen onkin toinen haaste. Ettei mene ojasta allikkoon ja jotain vielä mystisempää..
Ohho. Onpa aikoja Iines. Onpa aikoja.
Muutama miete:
VastaaPoistaEnsinnäkin:
Sensaatiota hakevissa ja myyvissä lehdissä ja tiedotusvälineissä on lasta tai nuorta yksilönä koskeva, mustamaalava repostelu loputtava. Heti!
Opettajien vastuulla on tiedottaa häiriökäyttäytymisestä koulussa vanhemmille.
Kaikki osapuolet pitää tietysti saada, ennemmin tai myöhemmin samaan huoneeseen pohtimaan tilannetta.
Opettaja voisi myös yrittää puhua oppilaansa kanssa kahden kesken.
Jos oppilaan ja oman opettajan välit ovat jo korjaamattomasti poikki, ja jos vanhemmat eivät pysty tekemään mitään asioiden hyväksi, seuraava vaihe lienee kuraattorin tai muun vastaavan ammattiapuun turvautuminen.
Voi miten sydämestäni toivoisin, ettei tuohon ammattiauttajien, ja viranpuolesta empatijoijien rumbaan ja pyöritykseen kukaan lapsi tarvitsisi joutua.
No, jotkut selviävät siitä, mutta jotkut jäävät sen jälkeen ikuiseen yhteiskunnalliseen virastopyöritykseen.
Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa sinä olet suojaamassa.
Onni täällä vaihtelee, taivaan isä suojelee.
Noihin taivaan isä kohtiin laulussa riittäisi tavallisessa arkielämässä sanoiksi (maalliset) äiti ja isä.
Leonooran kanssa olen samaa mieltä siitä, että ammattiauttajat ja -keskustelijat ovat vihon viimeinen konsti.
VastaaPoistaJokaisen aikuisen lapsen arjessa pitäisi yrittää ensin kaikki konstit yhdessä ja erikseen, kärsivällisesti ja yrittäen voittaa oma ärsytyksensä, joka tilanteessa väkisinkin nousee.
Enemmän kuin kuraattoreita ja terveydenhoitajia kaipaisin pienempiä kouluja, pienempiä ryhmäkokoja ja tiiviimpiä luokkayhteisöjä.
Leonoora,
VastaaPoistasamaa mieltä tuosta iltapäivälehtien valheellisen manipuloivasta tyylistä kirjoittaa. Nytkin Ilta-Sanomissa valehdeltiin, että koulusta soitettiin poliisit ylimääräisen kalapuikon ottamisen vuoksi.
Näinhän ei ollut, vaan koululta soitettiin poliisille, koska vanhempiin ei saatu yhteyttä, eli vanhemmille soitettiin, mutta puheluihin ei ilmeisesti vastattu.
Soitto poliisille tapahtui myöhemmin pojan aggressiivisen riehumisen vuoksi, ja kalapuikkotarjotin oli jo ajat sitten korjattukin lattialta.
Nämä ovat selkeät faktat.
Mitä tulee siis esittämiisi keinoihin:
1. yhteys vanhempiin
2. keskustelu oppilaan kanssa,
niin ne toki ovat yleisimmät käytössä olevat keinot, kuten tästäkin huomataan. Kotoa vain ei vastattu ja oppilas ei ollut halukas keskustelemaan kahden kesken, ja juuri tästä oppilaalle suunnatusta keskustelupyynnöstä alkoi riehuminen, joka uhkasi muita oppilaita.
Ehkä jo tästä silmät aukeavat huomaamaan, että ylipäänsäkin tarjotut keinot ovat jo olleet käytössä. Opettajat ovat todella päteviä ammattilaisia, he tietävät saman ja paljon enemmän kasvatuksesta mitä tässäkin nyt on tarjottu. Kyse ei siis ole siitä, etteivätkö opettajat olisi tehneet sitä, mitä pitää, vaan jostain ihan muusta.
Nyt täytyy herätä huomaamaan, että mitä sitten, kun ne normaalit hyvät keinot eivät auta. Eikö kukaan siis tiedä, miten huonosti käyttäytyvää lasta tulee kohdella?
Tämän aamuinen Hbl käsittää tätä suurempaa ja etenkin Suomessa levinnyttyä kiusaamistautia tukemalla sitä mitä eilen laitoin (Gustaf Molander: "bara ett skämt") jossa kerrotaan sitä mitä minäkin sanon: Dan Olweus on tutkinut fenomeeniä ja pitää sitä juuri Suomen tautina koska olemme listan ykkösenä: täällä kiusataan eniten koska kateus toisen osaamisesta on yhdistetty omaan heikkoon kuvitelmaan minuudesta. Suomalainen pitää itseään häpeällisenä ja näin toisen suvereenisuus on kestämätön.
VastaaPoistaTäytyy muistaa, etten minä ole millään lailla ollut heitä alentamassa tai vähättelemässä mutta ehkä siksi juuri minusta tuli heidän muuntaja: löivät alas kun kerran löytyi hurri, joka ei aio nostaa omia osakkeitaan heidän (!) avulla vaan soi tilanteen heille harjoittaa samaa tilannetta käännetyillä rooleilla. Mutta en kestä sitä koska liian suuri määrä julmuutta kerralla on kelle vaan liian paljon. Tätä traumaa mitä suomalaisilla on ei pidä vähätellä, se voi syttyä samalla lailla kuten palestinalaisten juutalaisia kohtaan. Traumaa ei voi kognitiviisesti käsitellä, ja suomalaisten osalta se voi olla aika syvällä.
Olen helpottunut ja samalla tilanne (koska minua ei kukaan suojannut tai edes kuullut) on päällä: en tunne oloani turvalliseksi täällä enää.
Inkivääri
VastaaPoistaSinulla on tuota sydämen viisautta, aitoa rakkautta lapsiin.
Jotenkin tuntuu, että se on katoamassa tässä kylmässä, tehokkaassa maailmassa.
Mielestäni mikään ei ole niin kylmäävää ja julmaa lasten ollessa kyseessä, kuin tiukat, joustamattomat säännöt, joita noudatetaan nimenomaan sääntöjen vuoksi, ei läheskään aina lapsen parhaaksi.
Murrosiässä halutaan rikkoa rajoja, vastustaa aukkoriteetteja, senhän me tiedämme.
Joku enemmän, joku vähemmän.
Jotkut lapset oppivat mm. kodin esimerkin mukaan käyttäytymään hyökkäävästi tilanteen hallinnan kadotessa.
Voin ainakin kuvitella miten paperihattuiset, väsyneet keittolan tädit, joilla kenties ei henkilökemia pelaa saavat hyvän aiheen oman ketutuksensa purkamiseen tällaisessa tilanteessa.
Hehän ovat oikeassa. He noudattavat määräyksiä. Heidän on pysyttävä budjetissa.
Samanlaisia väreilyjä voisi olla myös opettajien kesken.
Ja ainahan jollekin lapselle annetaan silmätikun rooli. Hänen kotiolojaan, henkilöään, kauhistellaan ja vatvotaan opettajanhuoneessakin.
Ei lapsi ole syyntakeinen.
Hänellä ei ole vielä aikuisten kokemusta maailmasta.
Hän heijastelee sitä mitä on elämänsä aikana oppinut ja kokenut.
Samalla mitalla, kuin aikuisilta ei voi heiltä myöskään vaatia täydellisyyttä.
Kuka meistä aikuisistakaan olisi erehtymätön ja täydellinen?
Keskustelu hiljeni heti, kun pitäisi lääkkeitä keksiä:/
VastaaPoistaHG sanot:*kateus toisen osaamisesta on yhdistetty omaan heikkoon kuvitelmaan minuudesta*
Oikeastaan en taida ymmärtää puoliakaan siitä mitä sanot, joten väärinymmärryksen vaara on suuri.
Yleistyksistä en tykkää ja tässäkin on muistettava, että on kyse yksittäistapauksista, jotka haittaavat ison joukon elämää. Puhukaamme siis vain näistä ikävistä tapauksista ja niiden hoitamisesta ja muistetaan, että valtaosa koululaisista ja perheistä on ihan yhteistyökykyisiä!
Valitettavan usein toisen onnistuminen tuntuu olevan toisen mielestä häneltä pois. Olisiko niin, että tällainen riehuja ei vaan ole saanut elämässään kylliksi kiitosta mistään? Hän ei ole löytänyt yhtään mitään tietä saada myönteistä palautetta...
Oikeastaan tilanteen korjaamiseksi pitäisi tietää kalapuikkopojan koko historia. Missä vaiheessa onkelmat ovat alkaneet ja onko niihin puututtu heti niiden ilmaannuttua.
Ikävää jos ikävä historia seuraa mukana ja vaikuttaa asenteisiin jo lapsen tullessa seuraavaan vaiheeseen elämässään. Toisaalta, jollei historiaa tiedetä, uudessa vaiheessa katsotaan aika pitkään ennen kuin tilanteeseen tartutaan tiukasti.
Silloinhan onkin kyse meistä aikuisista - meihin pitäisi voida luottaa niin, että varmasti toimimme puolueettomasti vain lapsen parhaaksi.
Osui silmiini uutinen alakoululaisten vanhemmista, jotka vaativat opettajan eroa siksi, että tämä kiusaa poikalapsia. Siitäkin tilanteesta olisi kiva kuulla enemmän...
HG, sinulla on jälleen kerran hyviä näkökulmia.
VastaaPoistaOppi on karvas, hedelmät eivät tule olemaan makeita vielä vuosikymmeniä. Ennen sitä on syytä varoa koska koulutapahtumilla ja minun kokemuksella on jotain samaa: kun suuret kysymykset ovat kielletty tästä maasta ja suuta hiljennetään ja samalla tätä hehkutetaan ns. elokuun koulunavajaisissa (taas siteeraan Hbl:ää, lukijan sivuilla) niin lapsille tulee outo olo: pitääkö olla toleranssia vaikö eikö pidä olla? Miksi sitten koulutyössä lähes kielletään sama josta silti mukamas ollaan kiinnostuneita? Johdonmukaisuutta lisää.
VastaaPoistaSitä minäkin; en jaksa asua Suomessa jos vastaanotto ihan ylös asti on tätä samaa. Katson kun menen puhumaan ns. psykologien kanssa; yksihän oli kauhuissaan ja kysyi olenko tavannut jonkun toisen jolla sama "kokemus" elämästä. Olen kyllä. Onneksi olin, muuten olisin ollut entistä surkeammassa jamassa.
Mutta mieheni pitää tätä toista naista miesvihaajana. Outoa, hänen pitäisi olla tyytyväinen,etten ole ainoa, jota on rasistisesti jahdattu. Joittenkin geenikuvien mukaan tultu joskus 60-70-luvulla siihen, että merkit osoittavat, että olen huono yksilö. Kas, kas, ehkä se tarkoitti, että sen aikaisen vallan silmissä olin huono yksilö koska olen niin demokraattinen ja siltä osin syvästi osaava. Jospa se on nyt sitten silloin entisen suomenruotsalaisen tulkinnan mukaan ollut huonoja merkkejä - taitaa olla lesbo tai häirikkö ja niin niitä sitten haettiin. Mutta kun en ollut kumpaakaan niin heillä rupesi heittää hankalaksi. Olivathan jo uloskin kuitanneet kiusaamiset uhrin viaksi (mistä Olweus ja Molander kirjoittaa, että oli tapana vielä 70-luvulla) ja siksi asia oli ottanut uuden käänteen; nyt heidän uskottavuus joutui kuin joutuikin vaakaan.
Miten siis nyt punnitaan, kun ne, joiden olemus on niiiiiiiin hellä, niiiiin uskottava, niiiiin ihana, niiiiin osaava jne jne ovatkin suuria paskiaisia, joiden ainoa asia on olla oikeassa. Joiden koko elämä on kiinnitettty siihen etteivät ikinä joudu myöntämään, että ovat olleet väärässä.
Tämä rigidi sotilas-sukujen aivo-kapasiteetti on huolestuttava. Se mikä oli hurjan upeaa silloin joskus kun rivien suoruus oli ainoa asia mistä piti pitää huolta (vrt PohjoisKorea tänään) niin ei kyllä enää vastaa sitä mitä nykyään tarvitaan. Nyt halutaan löytää empatiaa ja pehmeyttä; ei pelkkää kovuutta ja oikeassa-olemista.
On siis huolestuttavaa se, että ne, joita niin haluaisi uskoa ovatkin ne, joiden takia pahalle annetaan lisää tilaa.
Se olisi ensimmäinen tehtävä kuten Hs taas kirjoittaa tänään vieraskynässä (Markku Lehto, Sata-komitean puh.joht. markku.lehto@stm.fi), että köyhyyden poistamiseen tarvitaan kaikkien sitoutumista. Siinä juuri ongelma, koska nämä yllämainitut eivät tule siihen sitoutumaan vaikka puhuvat siitä. Minä tunnen tyypit: puhuvat ja sitten kun ovi menee kiinni nauravat perään. Haha, paskat me mitään luusereita ruvetaan avittamaan. Niin tulevat sanomaan koska eivät itse ymmärrä, miten sama tilanne luo heille sitä mitä juuri haluavatkin: sotaa. He odottavat sitä, missä itse ovat hyviä ja miten heidän esi-isät ovat kaikkina aikoina voittaneet lisää maata; sotimalla ja ostamalla lisää maata kun maa on halvimmillaan. Sodan jälkeen, kun veri valuu kaduilla. Ostavat sairaalat omiksi kesäasunnoiksi ja kartanoiksi.
Kaikki se, mikä on yhteisin varoin kasvatettu menee heidän käsiin sitten kun aika on kypsä. Näin on tehtailtu, retoriikka on ollut sitä varten.
Eikä pidä hetkeäkään uskoa, että tämä olisi muuttunut mutta nyt ollaan siinä, että koulumurhaajat saattavat levitä laajemmallekin. On siis syytä olla oikeasti oikean asian parissa: eikä ihailla menneiden aikojen kiusaajia.
Marcolle
VastaaPoistaTeetkö kotonasikin näin ?
(Tämä oli lyhyt uusinta, edellinen hävisi sensuuriin)
Inkivääri
VastaaPoistaOlet oikeassa.
Tietämättä ihmisen, lapsen taustoista, hänen elämäänsä vaikuttavista/vaikuttaneista tapahtumista ja olosuhteista ei kukaan voi antaa myöskään "oikeita" neuvoja jonkin tilanteen korjaamiseksi.
Spekuloida tietysti voi, mutta sittenkin ne ovat vain oletuksia ja kuvitelmia.
Arleena,
VastaaPoistakiitos kun toit tuon repliikin tähän! Jos joku haluaa katsoa, se on edellisen pitkä keskustelun lopussa kokonaan.
Niin, ja sensuuria ei siis löydy edelleenkään.. Lisää vaan repliikkejä Marcolle ja keinoja, mitä huonosti käyttäytyvälle lapselle pitää heti tehdä, tilanteen ollessa päällä.
"Keskustelu hiljeni heti, kun pitäisi lääkkeitä keksiä:/"
VastaaPoistaLääkkeitten keksiminen on myöhäistä. Pitää muuttaa koulua.
Tarkoitin, että lääkkeitten keksiminen lapsille!
VastaaPoistaNo Dorothea,
VastaaPoistatätä minä juuri tässä keskustelussa yritän kysyä: konkreettisia koulun keinoja huonosti käyttäytyvälle lapselle!
Otetaan siis pala muovailuvahaa ja aletaan muovata opettajaa. Millaiseksi tuo opettaja tulee muovata, eli miten hän käyttäytyy ongelmatilanteissa, mitä hän sanoo Marcolle?
Ei mietitä siis syyllisiä enää, vaan sitä, miten akuutti ongelmatilanne hoidetaan. Tätä tietoa vailla moni opettaja on.
HG,
VastaaPoistasanot että erään tutkijan tai lehtitiedon mukaan Suomessa kiusataan eniten. Tämä tarkoittaa mielestäni aikuisten keskinäistä työpaikkakiusaamista eikä sinänsä liity koulumaailmaan muuta kuin toki heijasteena aikuisten maailmasta. Tähän kouluasiaan ei nyt kannata sekoittaa omia kokemuksiaan työelämästä - ne ovat kaksi erillistä asiaa.
*
Leonoora,
puhut lämmöllä lapsen ymmärtämisestä, mutta rinnastat tähän syssyyn koulujen tiukat joustamattomat säännöt, jotka eivät ota huomioon lapsen tai nuoren tilaa, vaan joista pidetään kiinni vain säännön itsensä vuoksi.
Voisitko mainita edes kuvitteellisen esimerkin tällaisesta säännöstä? Oletko tutustunut koulujen sääntöihin? Uskotko oikeasti niin, että ammatti-ihmisillä, asiantuntijoilla ei ole osaamista nähdä oppilaan tilaa?
Sanot, Leonoora, vielä näin:
Inkivääri
Olet oikeassa.
Tietämättä ihmisen, lapsen taustoista, hänen elämäänsä vaikuttavista/vaikuttaneista tapahtumista ja olosuhteista ei kukaan voi antaa myöskään "oikeita" neuvoja jonkin tilanteen korjaamiseksi.
Osa opettajista joutuu kohtaamaan työssään jatkuvaa muiden työskentelyn häirintää, väkivaltaista käytöstä, vaikkei heillä ole tietoa oppilaiden syvimmistä taustoista. Silti tilanne on hoidettava, silti Marcolle on löydettävä oikeat sanat, oikea kohtelu, joka on pedagogisesti motivoitavissa.
Miksi opettajilla sitten ei ole aina tietoja oppilaiden kotioloista? - Arkaluonteisissa ja perhettä koskevissa oppilasasioissa on voimassa salassapitovelvollisuus. Oppilaiden päihteidenkäytöstä tai traagisista kotioloista ei suin kaan kerrota koko koululle, tietoa ei aina ole kuin kouluterveydenhuollolla ja ehkä luokanvalvojalla, joilla on tämä salassapitovelvollisuus. Asioista ei siis suinkaan juoruilla opettajainhuoneessa, vaan kyllä kouluväki juridisenkin vastuunsa tuntee. Mm. omassa koulussani oli aikuisopetuksen puolella kerran mies, jolla oli aina toinen mies mukanaan, vaikkei hän osallistunut varsinaisesti opetukseen. Myöhemmin saimme tietää, että kyseessä oli vanki.
Huomaan, että yhä hankalammaksi tulee Marcon opastaminen.
Mainittakoon keventävänä yksityiskohtana, että tuo edellisen kommenttini vanki oli kavaltanut erään yrityksen kirjanpidon, siis varat, josta joutui vankilaan. Meille hän tuli kirjanpidon jatkokurssille. :)
VastaaPoistaLastensuojelun keskusliiton sivuilla kerrotaan vanhemmuudesta:
VastaaPoista"Vanhemmuus on elämän pituinen rooli. Jokainen uusi vanhempi saa eväät tähän rooliinsa omilta vanhemmiltaan, lapsuudestaan ja kasvuympäristöstään."
Opettaja-lehden päätoimittaja Laaksonen kirjoittaa 23.1.2009, että "Kotikasvatus tukee itsekkyyttä." Tilille tulisi siis vetää mummot ja vaarit Marcon sijasta. Mitä lääkettä heille pitäisi keksiä?
No keinoja niitähän on niin hitsin monia. Mutta täytyy tuntea lapsi ensin.
VastaaPoistaOpe voisi sanoa luokassa häiritsevästi hääräävälle: (tai muualla missä on muita paikalla)
- Jassoo, sinä haluat nyt esiintyä
meille kaikille. No! Esiinny!Tule tänne korokkeelle.
Me muut katsomme, ja taputamme sitten yhdessä, jos esitys on mielestämme hyvä.
Vai haluatko kenties mennä ulos pihalle hieman mietiskelemään esitystäsi ennakkoon? Vai haluatko lähteä kotiin? Saat valita, sillä sinä häiritset muiden työrauhaa.
Onko teidän muiden mielestä täällä luokassa liian lämmin?
Muuten, sinusta Matti tulisi (jos tosiaan voisi olettaa) mainio näyttelijä! Voisit koulun jälkeen pyrkiä vaikka teatterikoulun.
Vai mitä mieltä muut ovat?
Huomiota kerjäävä lapsi saakoon huomion, mutta rehdisti. Huumori ei ole pahasta.
Yleisesti naurunalaiseksi saattaminen ei tietenkään voi olla mikään paras keino, tai edes tae oppilaan rauhoittumisesta.
Eikä se sovi herkille yksilöille, mutta villeille vilperteille joissakin tapauksissa.
Luulisin.
Kenties hän ryntäisi ulos, jolloin ope voi seurata perässä ja avata rauhoittavan juttelun.
Kenties hän, pahimmassa tapauksessa hyökkäisi lähimmän naurajan kimppuun.
Levoton ja häiriköivä lapsi voi olla väsynyt, hänen keskittymiskykynsä on nollilla. Hän pelkää, koska läksyt ovat tekemättä. Hän pelkää, koska ei ymmärrä mitään jostakin opetettavasta aiheesta. Kenties hän pelkää kiusaajaansa, tai peräti kiusaajaporukkaa. Pelkää, naurunalaiseksi joutumista jne.
Aina pitäisi ainakin kysyä: Onko hän valvonut myöhään. Kävikö syömässä? (Verensokeri voi olla alhaalla)...
Lapset, ja nuoretkaan eivät aina jaksaisi pysyä paikallaan, istua tunnista toiseen yhdessä kohti, kuten emme me kaikki aikuisetkaan.
Joillekin sopii parhaiten se, että saa rauhoittua, olla hetken yksin.
Ja sitten puhutaan. Mietitään tapahtunutta.
Ope:
Soitanko nyt heti isällesi tai äidillesi,että (jompi kumpi) tulee noutamaan sinut kotiin, vai haluatko olla hetken yksin, levätä ja jatkaa sitten koulupäivää?
Ope:
Hei mitäs mieltä te muut olette nyt Matin tai Maijan käytöksestä?
Mistä voisi johtua? Osaisiko joku kertoa?
Luulen kyllä, että ensisijainen ja viimekädessäkin opettajan persoona, kunnioitus ja luotettava aukkoriteetti ovat tärkeimpiä oppilaan rauhoittavia tekijöitä.
Ja selvät, pelisäännöt luokassa ja koulussa ylipäätään.
Nyt on kyllä Iines sinun vuorosi.
Mitä itse tekisit kimuranttisissa tilanteissa?
Ai niin tuosta säännöstä kysyit?
VastaaPoistaNo esimerkiksi just vaikka joku kalapuikkosääntö! Moni jättää kokonaan syömättä koulun ruokailussa, koska ei pidä kalasta, ja tähteeksi ruokaa jää yleensä aina. Sioille.
Mielestäni aivan naurettavaa on nostaa tuommonen metakka ko. aiheesta. Mutta tässähän minäkin vaan paasaan. :)
Tiedän Iines, että sinä olet kovasti aina puolustamassa opettajia ja koulua.
Ja hyvä niin.
On opettajia, jotka tulevat hyvin toimeen lasten kanssa, ovat ikään kuin luotuja tehtäväänsä.
Mutta sitten, ikävä kyllä, on persoonia, joista kukaan oppilas ei pidä taikka kunnioita. Keksivät vielä hauskoja nimiä ei-suosituille heidän selän takanaan.
Juuri nämä opettajat ovat niitä tiukkiksia ja hiustenhalkojia.
No esimerkiksi just vaikka joku kalapuikkosääntö!
VastaaPoistaJos vaikka lapsia yllytettäisiin jakamaan?
Juha,
VastaaPoistaminä en noudattanut omassa kasvatustyössäni samaa periaatetta mitä vanhempani minuun sovelsivat. Eikä minun isäni noudattanut minuun samaa huppuankaraa systeemiä, mitä hänen isänsä häneen sovelsi.
Minun lapsuudessani lapset kasvatettiin kilteiksi ja aika hiljaisiksi - olin varmaan mallikappale tällaisesta lapsi-ideaalista.
Itse olen kasvattanut lastani lähes päinvastoin: rohkaissut puhumaan ja ilmaisemaan tunteensa, myös kielteiset, vapaasti. Olen koettanut kasvattaa hänessä kriittisyyttä, arviointikykyä ja -halua. Olen myös kehunut lastani kauheasti, enkä muista moittineeni häntä juuri mistään, koska ei tarvinnut. Hän on kasvanut empaattiseksi persoonaksi, muut huomioonottavaksi, mutta omanarvontoiseksi tarkaksi havainnoijaksi myönteisen palautteen voimalla, toisin kuin minä, jota ei koskaan kehuttu, vaan aina latistettiin. Hassua, että meistä tuli vähän samanlaisia - joskin paljossa erilaisia - erilaisen kasvatuksen tuloksena.
Yritän sanoa sen, että olen eri mieltä tuon siteeramasi Lastensuojeluliiton lausuman kanssa: minä näen vanhempien kasvattavan lapsensa aina omista lähtökohdistaan käsin, ei niiden oppien mukaan, joita heihin vanhemmat ovat soveltaneet. Hämmästyttävän usein tämä oppi on jopa päinvastainen.
Se mitä Laaksola sanoo tuossa kirjoituksessaan, on se, että nykyajan vanhemmat kasvattavat lapsistaan itsekkäitä hedonisteja, jotka oppivat vaatimaan röyhkeästi vailla vastuuta - juuri samoinhan minä olen sanonut - vanhemmat kasvattavat lapsistaan joskus itsekkäitä pikkupaskiaisia, joita kukaan ei saa arvostella eikä komentaa.
Leonoora,
VastaaPoistamainitset tuon "kalapuikkosäännön" eli sen, että kyseisen ruuan kohdalla oli rajoitus. ja että keittolan paperihattuiset tädit toteuttivat riemumielin valtaansa heikkoon poikaparkaan.
Olen ymmärtänyt asian toisin. Ruokaa sai aina hakea lisää tyhjää lautasta vastaan, eli annos oli syötävä ensin tyhjäksi, ja vasta sitten saa lisää. Tällä halutaan opettaa lapsille sitä, että ruokaa ei pitäisi ottaa, ellei syö, koska se joudutaan heittämään pois. Kalapuikkopäivänäkin olisi niitä kalapuikkoja saanut ehkä lisää, kun olisi ensin syönyt nätisti saman annoksen kuin muut ja mennyt sitten tyhjän lautasen kanssa hakemaan. Ainakin perunoita, leipää ja salaattia olisi ollut näläkäiseen vatsaan. Mikä vika niissä on?
Kalapuikkopäivänä oli koululla lisäksi ylimääräisiä ryhmiä syömässä, joten rajoitus "kolme" koski kaikkia.
En ymmärrä, Leonoora, rajoitusta, josta joustetaan yhden kohdalla, jos se kerran on muiden kohdalla voimassa. Et taida tuntea koululaisia. Minä tunnen ja tiedän, mikä äläkkä siitä seuraa, jos yksi saa sellaista mitä muut eivät. Koulussa on kaikkia koskeva ehdottoman tasapuolisuuden vaatimus voimassa myös näiden hemmoteltujen hedonistien kohdalla.
Iines,
VastaaPoistaMinä luovutan nyt kommenttilaatikon tilaa muillekin. Viimeinkin.
Minä en ole saanut opettajakoulutusta, ja siksi saatan olla täysin hakoteillä ohjeineni.
Mutta toivon kaikkea hyvää tuolle, minun mielestäni "uhriksi" joutuneelle lapselle.
Leonoora,
VastaaPoistaminä kirjaan sinun ohjeesi listaani, eikä niissä vikaa ole. Kaikkea hyvää kalapuikkopojalle toki toivoo jokainen, ja siitä kertoo jo se, että häneltä vaaditaan samaa hyvää käytöstä kuin muiltakin. Huolenpitoa on kai se, mikä välittää pojan tulevaisuudesta eikä se, mikä tarjoa tikkukaramellia uhmaiseen itkuun.
Joitain asioita en vain malta olla tarkentamatta lisäkysymyksin tms., sillä koen turhautumista, kun esitetään sellaista, mitä kouluissa on tuhannesti turhaan kokeiltu.
Tulee mieleen se, että eikö opettajiin todellakaan luoteta, ei millään tahdota uskoa, että he tuntisivat oppilasta kohtaan myötätuntoa, jos joutuvat ojentamaan tätä? Pidetäänkö opettajia aivan toopeina, jotka eivät älyä lapsen perusolemusta, peruskysymyksiä?
Helpompaa opettajallekin olisi olla puuttumatta ylimääräisiin kalapuikkoihin ja nurkan takana vedettyihin sauhuihin kuin ottaa jokainen rike käsittelyyn.
Kun olin ensimmäisessä työpaikassani turkulaisen peruskoulun ylästeella, sain mm. tappouhkauksen, kun virkaintoisuuttani käräytin yhden isokokoisen tupakoijan ja läiskäsin hänelle jälki-istuntoa.
Poika tuli aivan kiinni kasvoihini kähisemään, että odotahan vaan, jonain pimeänä iltana kotikadullasi pääset hengestäsi.
Opin sitten kulkemaan silmät kiinni, sivuille vilkuilematta, haju- ja kuuloaistit suljettuina, en nähnyt mitään, en käräyttänyt enää ketään enkä puuttunut muuhun kuin tuntihässäköihin, kun huomasin, että muut oppilaat kärsivät melusta.
Iines ok. Listaa vaan.
VastaaPoistaTupakanpolttokieltohan on varmasti kaikkien koululaisten tiedossa, joka sitä uhmaa saa varautua myös rangaistukseen.
Mutta poliiseja ei kai missään sentään tupakankaan takia ole paikalle kutsuttu.
Nyt täytyy mennä kokkaamaan.
Ei ole poliiseja kutsuttu tupakan takia, kuten ei ole kalapuikonkaan takia.
VastaaPoistaSen sijaan oppilasrähinöitten takia on kutsuttu, ja erikoisen paljon ampumauhkailujen takia viime kuukausina. Oliko se peräti kolme poliisikäyntiä viikossa kouluihin jonain kuukautena, ellen väärin muista. Tietävä oikaiskoon!
[]minä en noudattanut omassa kasvatustyössäni samaa periaatetta mitä vanhempani minuun sovelsivat.
VastaaPoistaOlikohan tuo "kasvatustyö" nyt lapsus?
Tavallaan, sillä siinä luki ensin että että "kasvatus", mutta arvelin jonkun sekoittavan sen minun itseni kasvattamiseen, siis minä objektina subjektin sijaan.
VastaaPoistaKorjasin sen sitten muotoon "kasvatustyö" osoittaakseni subjektin eli kasvattajan. Tosin arvelin, että Juha saattaa tähän puuttua.
En siis kokenut kasvatusta työnä, en ylipäänsä edes metodina. Sitä vain elää lapsen kanssa. Ja niin yleensä käsitän kasvatuksen - se on elämää lapsen kanssa.
Leonoora, tosi hyvä idea tuokin antaa esiintymishaluisen esiintyä - näitäkin konsteja pitäisi kerätä yhteen.
VastaaPoistaToisaalta tuo *jolloin ope voi seurata perässä ja avata rauhoittavan juttelun.* ei sovi siihen koulun arkipäivään vaikka niin hieno ajatus onkin. Se opettaja kun ei voi jättää muuta luokkaa yksin. Niinpä useinkaan noita tilanteita ei pystytä hoitamaan niin kuin olisi ihanne eli tässä ja nyt.
Inkivääri, olen jo kirjannut ylös tuon Leonooran vinkin esiintymistilaisuuden tarjoamisesta häiriköivälle huomionvarastajalle.
VastaaPoistaTähän mennessä se on kouluissa todettu kyllä oppilasta nolaavaksi, sillä häiriökäyttäytymisen syy harvoin on esiintymishalu.
Pikemminkin huomiohakuinen oppilas etsii kontaktia opettajaan, aikuiseen, ja jos opettaja kääntääkin huomion häneen itseensä, hän on pettynyt ja tuntee, että opettaja ei ymmärrä häntä, ei kohtaa häntä, vaan pyrkii vain hiljentämään hänet. Sanoisin niin, että keino ei ole pedagogiseti perusteltavissa.
Mutta katsotaan, herättääkö se keskustelua tuossa listassa - tai nyt.
Oikeastaan on vaikeaa sanoa mitään tuosta vantaalaisen koulun tapahtumasta, kun ei tiedä tarpeeksi oppilaasta tai hänen opettajistaan. Myötätuntoni on aina lapsen puolella.
VastaaPoistaYleisesti olen sitä mieltä, että lasten kanssa ei kannata tehdä ainakaan ruuasta arvovaltakiistaa, eikä mistään muustakaan.
Aina ei ole myöskään oikea aika hyvien pöytätapojen opettamiselle. On koulun tai oikeammin kunnan vika, jos rikkaassa Suomessa ei riitä ruokaa koululaisille.
Olen ollut opettajana ja sijaisopettajana kouluissa. Koulut voivat olla hyvin erilaisia. Jos lapset saavat ruokaa, riittävästi unta ja hoivaa kotonaan, he ovat helppoja oppilaita - tai olivat ainakin ennen. Nyt on tullut kai uudenlaisia ongelmia.
Opetin aivan 1970-luvun lopulla usean vuoden ajan englantia hyvin vaikeille helsinkiläisille lapsille, 15-vuotiaille teini-ikäisille, joista osa oli ollut tarkkailuluokalla, jotkut nuorisovankilassakin. He eivät olleet teoreettisesti lahjakkaita.
Minusta kaikkein viisainta ja tehokkainta oli olla "suklaatuomari", ystävällinen ja kohtelias oppilaille, kohdella heitä niin kuin omia lapsianikin.
Jos oli ongelmia jonkun kanssa, kotiin ei kannattanut soittaa, sillä sieltä saattoi tulla vastaus: Iskekää siltä päätä seinään, ei se muuten usko.
Kuuntelimme tunneilla melkein aina taustamusiikkia, heidän lempimusiikkiaan Elvistä ja minun silloista lempimusiikkiani, klassista esim Bachia. Harjoittelimme ääntämistä heidän ihailemiensa muusikoiden nimien avulla.
Oppilaat eivät vieneet kirjoja kotiin, sillä suurin osa niistä olisi kadonnut jo lukuvuoden alussa. Säilytin kirjat luokan kaapissa, ja oppilaat tekivät aina kotitehtävät yhdessä. Autoin heitä, jos oli ongelmia. Oli taustamusiikkia ja sai jutella. Kiroilu ja toisten kiusaaminen oli kiellettyä.
Kun opetin jotain uutta, pyysin heitä olemaan hiljaa, ja yleensä he olivatkin. Harjoittelimme kokeisiin yhdessä, ja kaikki saivat kunnon numeron. Annoin vain kerran ehdot - pojalle joka oli suuren osan kouluvuodesta vankilassa ja joutui käymään saman luokan uudestaan.
Oppilaiden ja minun onneksi rehtori antoi minulle vapaat kädet tähän kokeiluun. Työtä helpotti se, että opettajatoverit olivat hyvin mukavia. Välitunnilla sai levätä.
Ei se helppoa työtä ollut. Monesti tunsin olevani tunnilla kuin eläintenkesyttäjä, jonka täytyy olla koko ajan valpas, aina rauhallinen ja ystävällinen. Jotkut oppilaat olivat niin pahoin häiriintyneitä, että en olisi uskaltanut olla heidän kanssaan kahdestaan luokassa.
Nukuin koulun jälkeen aina kahden tunnin päiväunet, jotta saatoin palata normaaliin elämään. Nuorisopsykiatrian kirjoista ja Summerhillistä oli apua.
Kun palasin Kanadasta Suomeen, menin sijaiseksi peruskouluun. Tilanne oli minusta täysin mahdoton, kun täysin erilaista lahjakkuustyyppiä olevat lapset oli laitettu samaan luokkaan. Se oli epäedullinen kaikille. Siirryin aikuisopetukseen.
Anna,
VastaaPoistamielenkiintoinen kuvaus opettajan työstä. Olen samaa mieltä tuossa oppilaiden arvostamisessa ja rauhallisessa kohtelussa. Jos itse kunnioittaa oppilaitaan, se tulee luokasta bumerangina takaisin. Pahinkin ongelmaoppilas on hyvä oppilas, rauhallinen oppilas, jos opettajalla on kyky kohdata oppilas ihmisenä samalta korkeudelta silmiin katsoen. Oppilas on luokassa paljolti opettajan heijaste.
Tuosta sanoisin vielä poikkipuolisen sanani - kalapuikkokysymystä en osaa mitenkään nähdä arvovaltakysymyksenä, vaan tasa-arvokysymyksenä.
Olen ollut kuulemassa ja näkemässä, millainen kalabaliikki nousee siitä, että opettaja tai muu kouluyhteisön jäsen lepsuilee yhteisesti sovittujen normien ääressä: tavaton halveksunnan aalto sitä kohtaan, että sanaa ei pidetä. Oppilaat haluavat voida luottaa koulun sääntöhin ja sanaan, joka on kaikille samanlainen. Kalapuikkopoika pyysi muiden oppilaiden mukaan lisäannosta näyttääkseen muille uhoamistaan, ei nälkäänsä. Tämä tieto oli luettavissa mm. HS:ien keskustelussa.
Olin taas tänään koulussa:) Tällä kertaa sääntöjen tarkkaa noudattamista vaati eniten oppilas, joka itse oli tunnilla vähiten sääntöjen mukaan:/
VastaaPoistaMutta, totta puhut Iines, kun sanot, että nimenomaan lapset vaativat niiden sääntöjen noudattamista. Jos kalapuikkoasiassa lipsutaan, tulee seuraavina päivinä niitä jotka kokeilevat ja syntyy kalabaliikki - miksi minä en saanut kun sekin sai, miksi tuo aina saa kaikki mutta me muut ei...
Eli antamalla sille yhdelle periksi annetaan samalla paitsi Marcolle myös muille merkki: kun olet tarpeeksi usein tarpeeksi röyhkeä saat tahtosi perille.
Anna, tuossa ruoka-asiassa olen kyllä eri mieltä. Näen edelleen sitä, että lapsi syö silmillään enemmän kuin jaksaa - kauhotaan ruokaa kukkupäin lautasella ja kuitenkin osa ruuasta menee roskiin kun ei jaksakaan syödä. Niinpä olen keittolan väen kanssa samaa mieltä siitä, että otetaan ensin kohtuuannos ja sitten lisää, jos vielä jaksaa:)
Minusta meidän verorahoillamme maksama, mutta koululaisille ilmainen kouluruoka on niin arvokas asia, että siitä pitää pitää huolta. Sekin on kodin asia: opettaa lapset olemaan tuhlaamatta ruokaa.
se on elämää lapsen kanssa.
VastaaPoistaSe on lapsen elämää. Lapsella ei muuta ole kuin aikuiset.
Inkivääri,
VastaaPoistalapset - yhtä lailla nuoret - pitävät itse huolen siitä, että säännönrikkojat tulee panna ruotuun. Jos yhdelle antaa, siitä tosiaan seuraa koko säännön kumoutuminen, kukaan ei enää jatkossa usko siihen, sillä nimenomaan lapset itse ovat hyvin ehdottomia tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksissaan.
Tuokin on selvästi unohdettu tai huonosti ymmärretty, että ruokaa saa kouluissa siis aina lisää, kun on ensin syönyt lautasen tyhjäksi. Tämä koskee myös kalapuikkopoikaa, jos hänelle vain ruoka todella kelpaa.
Minun myötätuntoni on koko ajan pojan puolella - vaikka poika käyttäytyisi röyhkeästi, ilkeästi, ajattelemattomasti hän on vain 13v. poika, lapsi.
VastaaPoistaPitäisi tietää syy, että voisi ihan tarkasti löytää konstit auttaa häntä.
Taitaisi olla ihan helpointa, jos olisi mielenterveysongelma - siihen saa hoitoa.
Mutta jos vika onkin koulussa - poika on vaan leimattu sellaiseksi jostain kolttosesta ja hän toimii siksi vain odotusten mukaan? Mitä koulu voi silloin tehdä?
Sitten tulee se kaikkein vaikein tapaus eli koti. Mitäs jos kyseessä onkin avioeroperhe, jossa pojalla on kaksi kotia, joka toinen viikonloppu toisessa ja puolet lomista. Kumpaankaan ei oikein voi kiinnittyä...
En puhu avioerokodista ulkokohtaisesti. Vanhemmat lapseni ovat avioerolapsia ja kotiin ja vanhempiin kiinnittyminen on tällä toisella, ydinperhekatraalla, ihan toisenlainen. Minä olen sama, mutta isä on eri; sillä ei ole mielestäni niin paljon merkitystä kuin tietysti siihen, että ei erota.
Vaikka oltiin puheväleissä exän kanssa ja sovittiin asioista toisen perheen kanssa asiat eivät menneet samalla tavalla. Ja minä en ainakaan osannut tehdä kotia sellaiseksi, että lapseni olisivat siihen kiinnittyneet niin kuin olisi pitänyt - kun oli se toinenkin koti...
"keittolan väki"
VastaaPoistaTulee ihan mieleen yksi mainos, joka tukee siihen, että naiset äiteinä jotain salattua tietoa lasten kasvatuksesta (ruokkimisesta) omaisivat.
Onkohan se naisten esoteerista tietoa?
Juha Airola, selitä nyt vähän enemmän...
VastaaPoistaMinäkin ajattelen, että kasvatus on elämää lapsen kanssa - me kasvamme siinä yhdessä, hän kasvattaa minua äidiksi ja vanhemmaksi, minä häntä aikuiseksi:)
Juha,
VastaaPoistakyllä minä uskon äidin vaistoihin. Biologia on vahva pohja, vahva side äidin ja lapsen välillä.
Väitänkin, ettei se ole vielä rakkautta, kun äiti uhraa itsensä pedolle säästääkseen vastasyntyneen hengen. Se on puhdasta biologiaa, joka antaa naiselle valmiuden lapsen hoivaamiseen.
Myös isällä on biologista pohjaa lapsen hoivaan, mutta ei samanlaista elämää suurempaa.
Mutta jos vika onkin koulussa - poika on vaan leimattu sellaiseksi jostain kolttosesta ja hän toimii siksi vain odotusten mukaan? Mitä koulu voi silloin tehdä?
VastaaPoistaEi ei ja ei. Ei yhdestä kolttosesta ketään leimata. Syntipukkikortti onkin tässä enää kääntämättä.
Eihän elämä mene niin, että kaikki pannaan tasan, vaan tarpeiden mukaan. Tuskin kaikki lapset syövät kolmea kalapalaa. Eiväthän jotkut pidä ollenkaan kalasta.
VastaaPoistaEikö asiasta olisi voinut neuvotella pojan luokkatovereiden ja ystävien kanssa? Esim: M:llä on tänään kova nälkä, jos joku ei syö tänään kalaa, täällä on innokas syöjä.
Muistan, kuinka me ala-asteella kuljetimme salaa pöydän alla käsistä toiseen liha- ja läskipaloja, joita oli hernekeitossa luokkatoverille, joka oli kova urheilija ja tarvitsi energiaa ja myös rakasti niitä läskinpaloja. Useimmat meistä eivät voineet niitä sietää.
Minun vaistoni sanoo, että koko jutun takana on jotain muuta.
On täysin luonnotonta, että 13-vuotiaasta lasta leimataan tuolla tavalla. Kutsutaanko poliisi, kun joku kiusaa toista, pihistää toisen tavaroita, heittää pallon ikkunaan ja se särkyy?
Olisi paljon rehellisempää laittaa koululle pysyvä poliisi tai turvallisuusvartija niin kuin on tehty joissakin amerikkalaisissa kouluissa.
Juha Airola, selitä nyt vähän enemmän...
VastaaPoista1980-luvulta asti lastentarhanopettajanhommia tehtyäni, olen tavannut kymmenittäin tyttöjä, jotka ovat ilmoittaneet unelma-ammatikseen lastentarhanopettajan. Aina olen kysynyt (sattuneesta syystä, että niin kuin minä? Aina tytöt pohtivat ja sanoivat sitten kohteliaasti, että no joo.
Yksikään poikalapsi ei ole kertonut minulle haluavansa pienten lasten kasvattajaksi. Olen vissiin epäonnistunut työssäni miehenä tai sitten tämä maailma kertoo lapsille muuta.
Iines, elähän nyt riemastu - nuo oli ne kolme mitä keksin ja on tullut mielestäni tässä keskustelussa esille jo ennen minua:) Ajattelin vaan, että ne kaikki on mietittävä...
VastaaPoistaJ.A., keittolan väki - vai lukiko siinä tosiaan keittolan täti?!?
J.A., vertaatko tosiaan äitiä ja lastentarhanopettajaa? Et kai... Miten sinusta tuli lastentarhanopettaja? Vaikuttaako lastentarhanopettaja mielestäsi lapsen ammatinvalintaan, kun sanot *Yksikään poikalapsi ei ole kertonut minulle haluavansa pienten lasten kasvattajaksi. Olen vissiin epäonnistunut työssäni miehenä* Sinun lastentarhanopettajasi siis onnistui? Tai ehkä en vain taas ymmärtänyt yhtään mitään...
Tai ehkä en vain taas ymmärtänyt yhtään mitään...
VastaaPoistaTästä juuri on kysymys. Taidat olla hyvin kasvatettu kun ymmärrät sen itse.
J.A., keittolan väki - vai lukiko siinä tosiaan keittolan täti?!?
VastaaPoistaNo ei lukenut. Itse kirjoitit keittolan väestä.
Sinun lastentarhanopettajasi siis onnistui?
VastaaPoistaHelga Husgafvel teki hienoa työtä meitsin kanssa tukholmalaisrouvien lahjoittamassa lastentarhassa Kalliossa. Äitini oli huutolaislapsi Pohjanmaalta ja isä sotaorpo.
Muistan Helgan hyvin. Paitsi että minua vähän pelotti se, että hän aina luki Beskowia ja Janssonia.
Anna,
VastaaPoistamiten minusta tuntuu, että sinä kieltäydyt nyt ymmärtämästä realiteetteja, haluat väkisin pitäytyä jossain ideaalikäsityksessä tuosta pojasta tai olet nyt uskonut Ilta-Sanomia enemmän kuin tuon tapauksen silminnäkijöitä eli oppilastovereita tai koulun henkilökuntaa ja poliisia.
Uskotko todella, että poliisi kutsuttiin ylimääräisen kalapuikon ottamisen takia? Tämähän on monessa yhteydessä jo todistettu lehden virheeksi ja suoraksi valheeksi.
Näin ei todellakaan tapahtunut, poliisi kutsuttiin paljon myöhemmin
kun koululla alkoi tämän pojan aloittama rähinä, johon muitakin poikia yhtyi alkaen särkeä tavaroita ja käytyä aggressiivisiksi jopa muita oppilaita kohtaan.
Poika raivostui siitä, kun häntä pyydettiin rauhallisesti rehtorin kansliaan kahdenkeskiseen keskusteluun sen vuoksi, että hän oli heittänyt ruokatarjottimensa ruokalan lattialle siivoamatta jälkiään.
Koululta soitettiin sitten pojan vanhemmille, mutta heitä ei tavoitettu puhelimeen, ts. he eivät todennäköisesti vastanneet koulun soittoon, koska koululta pojan tempausten (mm. ilmastointiputkeen paskominen, raketin räjäyttäminen koulun sisätiloissa) vuoksi oli ennenkin soiteltu kotiin. Kotikännyköissä tunnettiin siis kyllä koulun puhelinnumero.
Kun vanhempia ei saatu poikaa katsomaan tai rauhoittelemaan, soitettiin poliisille, koska kukaan ei uskaltanut rauhoittaa riehuvaa poikaa pahoinpitelysyytteen pelossa. Poliisi antoi lausunnon, jonka mukaan koulu menetteli juuri oikein: oppilaaseen ei kajottu, vaan se annettiin niiden tehtäväksi, joilla on juridinen lupa koskea poikaan kiinni pitämällä ja rauhoittaa hänet, jotta hän ei vahingoittaisi itseään tai muita.
Minusta tämä neljäs tapaus: aidon näköisellä aseella muita uhkaaminen todistaa kyllä jo epäuskoisillekin sen, että kyseessä ei ole pojan ajojahti. Näinä Jokelan ja Kauhajoen aikoina ei voida kai olettaa, että oppilaiden ja opettajien olisi pitänyt mennä varmistamaan pojan luo, että onko hän nyt varmaan tosissaan. Kenties se ei tullut siinä pelossa edes mieleen. - Tapaushan johti laajaan koko koulun evakuointiin ja koulutyön keskeytymiseen ja oppilaiden kotiinlähettämiseen.
Juha Airola, tästä
VastaaPoista*"keittolan väki"
Tulee ihan mieleen yksi mainos, joka tukee siihen, että naiset äiteinä jotain salattua tietoa lasten kasvatuksesta (ruokkimisesta) omaisivat.*
lausahduksestasi epäilin, että sittenkin luit täti - kun sinulle tuli siitä äidit mieleen: voihan siellä keittolassa sentään olla mieskin, kai?;)
Nyt jäin kiinni seksismistä! Kaikki sanomani, kertomani ja väittämäni voidaan unohtaa.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä tuosta pojasta Iineksen kanssa, minä todella uskon ettei tuon luokan käytös ole millään tavalla koulun väestä kiinni. Poliiseja tullaan yhä enemmän näkemään kouluissamme, mikäli suunta jatkuu tällaisena - oppilaiden käytös on yhä villimpää ja väkivaltaisempaa ja vanhemmat ovat yhtä paljon koulua vastaan.
VastaaPoistaMielestäni ainoa tie on kiireesti tutustua toisiinsa vanhempien ja koulun ja alkaa tehdä yhteistyötä.
Kroatialainen blogituttu kertoi, että siellä on vanhempainvartti kuukaudessa, ei lukukaudessa. Siellä jokaikisen vanhemman on käytävä koululla vähintään kerran lukukaudessa (eli ne vartit on sovitettavissa) ja jos vanhempi väistää tämän velvollisuuden, poliisi voi tuoda vanhemman koululle.
Siis siellä polliisi vahtii että vanhemmat hoitavat kasvatusvelvollisuutensa, ei lapsia.
Inkivääri,
VastaaPoistaloistava esimerkki, tuo Kroatian malli! Noinhan se menee, tuo on totta: vastuu todella on vanhempien, joten poliisit koteihin vanhempia hakemaan, ei koululle lapsia pitelemään!
PS Kirjaan tämän kokoomalistaani esille tulleena Kroatian-mallina.
VastaaPoistaHuheijaa Iines!
VastaaPoistaEiköhän ammattinsa osaavien opettajien olisi pitänyt jo paljon aiemmin huomata pojan käytöksessä jotain, johon puuttua.
Kenties hän oli jo vuosia ollut koulun oppilas, vai oliko?
Mistä syystä kaikki kärjistyi juuri lyhyen ajan sisällä? Häh?
Tässä on koko ajan ainakin minulla se ongelma ottaa kantaa ilman epäilyjä siksi, etten ole lukenut lehdistä tapauksesta, ja vielä vähemmän tiedän tapahtumien "todellisista" taustoista.
Kertaan edellä siis jo aiemmin kirjoittamaani.
Iltapäivä-, tai muidenkaan lehtien juttuihin en sitä paitsi koskaan voi täysin luottaa.
Iines, jotenkin tuo sinun yksinomaan poikaa syyllistävä suhtautumisesi ei saa minulta kymmentä pistettä.
Älä ota nyt näitä juttuja henkilökohtaisesti, vaan katso asioita etempää. Vähemmän opettajan näkövinkkelistä.
Eihän tässä vain ja ainoastaan syitä opettajille koonaan sysätä.
Ärsyttää kyllä itseänikin, jos joku aikuinen menee ensimmäisenä röyhkeästi esim. pitopöytään ja rohmuaa sieltä häpeämättä kukkuralautaselliset.
Mutta niinkuin Anna, minäkin oletan, että takana on monia muita hässäkän laukaisseita tekijöitä.
Annalla oli aiheesta muitakin kannatettavia mielipiteitä.
Ja Juhalla kans!
Itsensä hallinnan menettänyttä raivoavaa, agressiivista murrosikäistä ei kyllä pysäytetä ainakaan uhkailemalla ja rangaistuksia latelemalla, se on ainakin varmaa.
Mielestäni kaikkein parasta on jättää hänet hetkeksi yksinään rauhoittumaan.
Ellei kyseessä ole skitsofreninen kohtaus tai huumeista johtuva käytös.
Silloin ambulanssi on parasta kutsua paikalle. Ei poliisit.
Pitäisikö niiden, jotka ovat konfliktin alun alkaen aikaan saaneet pyytää lapselta ensin anteeksi?
Minä muuten kiitin sitä kirjastoon roskienkantaja poikaa sitten välikohtauksen jälkeen heti kaikkien kuullen. Ja olimme ihan asiallisissa väleissä hänen myöhempien kouluvuosiensa ajan.
Olisin tietysti voinut mennä kertomaan rehtorille, tai jollekin opettajalle. Nostanut kalabaliikin, tehnyt härkäsestä kärpäsen. Mutta onneksi en.
Kunnon julkinen nöyryytys teksi terää pikku kriminaalin alulle. Hänethän voisi laittaa paskomaan tai kyykkimään housut kintussa pihamaalla muutaman tunnin koko koulun nähden ja julkinen nimitys: pikkupaskiainen. Kieroutunut luonne vaatii kunnon lääkkeet. Jos kukkahattutädit urputtavat, niin pihamaalle pitämään kalapuikkopojan kädestä kiinni nöyryytyksen ajan.
VastaaPoistaLeonoora, olen tuon pojan tapauksesta nyt sieltä täältä lukenut eikä se kalapala ollut ensimmäinen tapaus koulussa, se oli ensimmäinen lehteen päässyt/joutunut tapaus.
VastaaPoistaIinestä puolustan siinä, että hän ei s y y t ä poikaa, vaikka minunkin mielestäni ikävästi nimittelee. Hän vaan yrittää kertoa, että koulun on vaikea auttaa poikaa, ellei koti ole samassa rintamassa koulun kanssa - niin olen ymmärtänyt, korjaa Iines jos olen väärässä. Olen ollut tässä asiassa aikaisemmin eri linjoilla hänen kanssaan, mutta nyt kun olen tutustunut, ihan vaan äitinä, koulun arkeen olen kuin herätyksen saanut - on se ihan oikeasti niin, että koululla on aika vähän välineitä tuollaisten tilanteiden hoitoon, varsinkin jos koti ei millään lailla tue koulun yrityksiä hoitaa tilanteita.
Minä todella uskon, että koulun on vaikea tehdä mitään sellaisen lapsen kohdalla, jonka vanhempi ottaa mieluummin yhteyttä iltapäivälehtiin kuin kouluunn tapauksen selvittämiseksi. Ainakin jos ottaa lehteen yhteyttä niin johonkin muuhun... Minusta näyttää että tätä luottamuspulaa koulun ja kodin välillä on laajemminkin kuin meillä ja siihen pitäisi saada korjaus.
Yksi juttu mikä tuolla yläkoulun puolella on, että opettajat vaihtuvat. Anna, kerroit luokastasi ja kuulosti siltä, että olit ainoa tai lähes ainoa opettaja siinä luokassa. Luulen, että juuri se olisi ratkaisu monelle tällaiselle häiriköivälle oppilaalle. Yksi hyvä opettaja ja pieni ryhmä voisi saada ihmeitä aikaan. Ja saikin ainakin meidän koululla, jonne perustettiin pienryhmä marraskuun alussa.
Meidän koululla käydessäni minulle on tullut semmoinen käsitys, että myös kouluavustajia siellä tarvittaisiin lisää. Aikuisen tarve on nuorilla suuri ihan oikeasti.
Elikkä enemmän koululla tarvittaisiin aikuisia siihen arkeen kuin kuraattoreita ja terveydenhoitajia.
Eiköhän ammattinsa osaavien opettajien olisi pitänyt jo paljon aiemmin huomata pojan käytöksessä jotain, johon puuttua.
VastaaPoistaKenties hän oli jo vuosia ollut koulun oppilas, vai oliko?
Mistä syystä kaikki kärjistyi juuri lyhyen ajan sisällä? Häh? (Leonoora)
Teki opettaja niin tai näin, aina se on nähtävästi väärin. Jos kutsuu poliisit se on väärin, ja jos ei kutsu ja ruumiita tulee, sekin on väärin.
Kaikestahan juuri ilmenee, että pojan käyttäytymiseen oli jo kauan jouduttu kiinnittämään erityistä huomiota. Aamulehden mukaan pojasta on tehty jo kuusi rikosilmoitusta kolttostensa vuoksi. Pitää olla todella ehtiväisiä ja virkaintoisia opettajia, jos he pelkkää piruuttaan ovat tehneet pojasta silmätikun.
Eiköhän pojalla itsellään ole ollut jotain osuutta näihin ilmoituksiin. Minusta on uskomatonta realiteettien näkemättömyyttä pitää poikaa vain pojat on poikia -henkisenä viikarina, joka kenties ei saa ruokaa kotonaan tarpeeksi. Valokuvasta päätellen kyllä saa.
On oikeastaan jopa pöyristyttävää, miten vähän aikuiset ihmiset, vanhemmat, tietävät opettajan ammattietiikasta ja osaamisesta. Ei tuota työtä tehdä kylmän rationaalisti, vaan useimmat tekevät sitä kaiken aikaa myös sydämellään pannen tunteensa lapsiin ja tehden tiukkaa työtään nimenomaan heidän parhaakseen, silläkin uhalla, että lapsen omat vanhemmat eivät näe lapsensa parasta, vaan syyttävät opettajia ja koulua milloin mistäkin.
Iines, jotenkin tuo sinun yksinomaan poikaa syyllistävä suhtautumisesi ei saa minulta kymmentä pistettä. Älä ota nyt näitä juttuja henkilökohtaisesti, vaan katso asioita etempää. Vähemmän opettajan näkövinkkelistä.
Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että pojan vanhemmat ovat täydessä vastuussa lapsensa käytöksestä, ei lapsi itse.
En osaa tuntea myötätuntoa röyhkeyttä ja piittaamattomuutta kohtaan, enkä pidä tarpeellisena hakea sille vapauttavia tekijöitä. Pojan kanssa sen sijaan uskoisin pystyväni rakentamaan toimivan vuorovaikutussuhteen. Minusta hän on hyvä ihminen siinä kuin kuka tahansa ja ansaitsee sitä, mitä hän on vailla. Arvostan häntä jopa niin paljon, että pidän häntä täyspäisenä kantamaan samaa vastuuta teoistaan kuin kenen tahansa.
Itsensä hallinnan menettänyttä raivoavaa, agressiivista murrosikäistä ei kyllä pysäytetä ainakaan uhkailemalla ja rangaistuksia latelemalla, se on ainakin varmaa.
Mielestäni kaikkein parasta on jättää hänet hetkeksi yksinään rauhoittumaan.
Näinhän pojan kanssa juuri meneteltiin. Ei poikaa uhkailtu eikä hänelle raivottu, eikä häneen tartuttu, vaan hänet päästettiin aivan rauhallisesti oppitunnille ja myöhemmin lähetettiin pyyntö saapua keskustelemaan rehtorin kanssa lattialle heitetystä ruuasta. Tästä poika sai raivokohtauksen, jonka vuoksi vanhemmille soitettiin, ja kun he eivät vastanneet puhelimeen, soitettiin paikalle poliisit rauhoittamaan mellakkaa, joka riistäytyi hallitsemattomaksi, koska siihen yhtyi muitakin poikia.
Olisiko ehkä kuitenkin kannattanut lukea lehdistä tästä tapauksesta, sillä huolimatta ylilyönneistä, lehdissä oli suurin osa faktaa, mm. nämä tiedot?
Leonoora, joskus vaan käy niin, että vaikka kaikki on tehty, lasta kohdeltu koulussa ystävällisesti ja viimeisen asti ymmärtäen ja kunnioittavasti, paremmin kuin kotonaan, lapsi vaan käyttäytyy huonosti ja jopa vaarallisesti.
Kysymykseni siis kuului: mitä sitten pitää tehdä, kun kaikki hyvät keinot, psykologiset lähestymistavat, silittelyt ja suukottelut on kokeiltu ja ne eivät auta? Kun vika ei ole muussa kuin lapsen omassa käytöksessä?
Tähän mennessä tarjotut konstit ovat opetusmaailmassa tuhannesti koeteltuja, tuttuja opettajille, kuten Inkiväärinkin kokemuksesta ilmenee. Panen tänään kuitenkin vielä kokoomalistan näkyviin, sillä se on mielenkiintoista luettavaa. Tulisiko vielä jotain uutta keinoa mieleen?
Yhteiskunta saa niittää sitä mitä kylvää.
VastaaPoistaSyyt lasten ja nuorten pahoinvointiin tiedämme.
Kaikista hyvistä pyrkimyksistä ja yrityksistä huolimatta pahoinvointi ei taida olla vähenemään päin. Miksi?
Vanhempia ei saa syllistää saati rangaista, jos he ovat kykenemättömiä pitämään huolta lapsistaan.
Mitä jää jäljelle?
Huostaanotto, lastenkodit jne.
Kuka joutuu kärsimään eniten?
Koulun eräs keino päästä häiriköstä eroon on yksinkertaisemmillaan hänen erottamisensa koulusta.
Sitähän ei ensisijaisesti kovin mieluusti kai tehdä.
Muita järeämpiä ehdotuksia:
Joka lukuvuoden alussa (useamminkin) tilaisuudessa vanhemmille ja oppilaille kerrataan mitä varten koulua käydään, ja suullisesti rehtorin esittämien koulussa käyttäytymissääntöjen lisäksi ne jaetaan jokaiselle läsnäolevalle aikuisella, mutta myös postitetaan ne kotiin lasten vanhemmille.
Turvamiehet murkkuikäisten kouluihin
Kyynelkaasuaseet opettajien taskuun
Opetussuunnitelmat luovemmiksi
enemmän mm. taideaineita,
Opettajan sovitut kotonakäynnit, vaikka poliisin kanssa, jos pelkää vanhempia (?)
Ettei nyt aivan menisi synkeäksi tänä aurinkoisena Valon päivänä,
suurin osa perheistä huolehtii lapsistaan, eikä yksikään lapsi ole "paha", vaan syyt huonoon käytökseen löytyvät kyllä, joskin niitä on monia.
Ei aina yksin vanhemmissa.
Ei aina yksin kouluoloissa jne.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/kalapuikkopoika-hairikoi-jalleen/127431
VastaaPoistaTässä vielä tuo Aamulehden linkki, joka ei toimi edellisessä kommentissani. Toivottavasti nyt toimii.
Niin ja vanhemmat kouluun esim. viikoksi koulupäivänä, (vaikka pakolliseksi) yhteiskunnan palkkaamana "koululomana".
VastaaPoistaKiitos Leonoora listastasi, poimin ehdotuksesi kokoomalistaan.
VastaaPoistaSanon toki heti, että opettajat eivät tule huolimaan aseita, eivätkä todennäköisesti poliisejakaan kouluun.
Aseiden tarjoaminen opettajille on nöyryyttävä epäluottamuslause opettajien ammattietiikalle.
Samoin koteihin ei opettajilla ole halua, ei aikaa eikä kunnilla varaa - eiväthän opettajat tee ilmaista työtä kuten et sinäkään varmaan. On parempi saada vanhemmat koululle molemmille sopivana aikana.
Meillähän on muuten jo nyt perusopetuslaissa kohta, jonka mukaan vanhemman on huolehtia siitä, että lapsi suorittaa oppivelvollisuutensa.
VastaaPoista*45 §
Oppivelvollisen valvonnan laiminlyönti
Jos oppilaan huoltaja laiminlyö velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden täyttämistä, hänet on tuomittava oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä sakkoon.*
Mitäs sitten, kun on jotkut lapset vaikeuttavat toisten oppivelvollisuuden suorittamista?
Leonoora, olet oikeassa - koti tarvitsisi tukea kasvatustyössä näiden nuorten kanssa.
Mutta mitä se tuki olisi? Huostaanotto kuuluu liioitellulta ellei mukana ole huumeiden- tai alkoholinkäyttöä tai muuta rikollisuutta myös vapaa-aikana.
Meillä ainakin moni näistä nuorista on vanhempien mielestä kunnollisia.
Näyttää kuitenkin siltä, että samat nuoret, jotka valvovat myöhään kierrellen kylillä ovat koulussa levottomia ja läksyt on tekemättä. Mikä siihen auttaisi? Koulu ei paljonkaan voi mielestäni...
Keräsin lopuksi tähän alle yhteenvedon sekä ehdotetuista kommenteista Marcolle että ehdotetuista keinoista hoitaa päällä oleva häiriötilanne koulussa. Repliikit ovat sellaisenaan, jälkimmäisen listan asiakohdat on tiivistetty otsikon muotoon.
VastaaPoistaEHDOTETUT REPLIIKIT MARCOLLE, JOKA KAKKASI KOULUN ILMASTOINTIPUTKEEN
VastaaPoista1. ”Tiedätkö, että olet oikea pikkupaskiainen, kun paskot koulun ilmastointiputkeen.”
2. ”Oli todella paskamainen teko paskoa ilmastointiputkeen. Pakko se oli sieltä siivota, koska kaikki olisivat joutuneet sitä haistelemaan, mutta mietihän vähän, jos joutuisit itse kökkimään luokassa, jonka ilmastointi lykkäisi paskankatkua - vieläpä jonkun muun sinne järjestämää kuin sinun. Katsohan nyt, että tämä oli viimeinen kerta tätä lajia. Koulu on varmaan mielestäsi tasan juuri niin paskamainen paikka kuin tekosi?”
3. ”Marko, siivojalta saat siivousvälineet jätöksesi siivoamista varten. /Ja sitten helevetin kovaa huutaen): Ole hyvä, mene, ja tee siistiä jälkeä, tai pyöräytän muuten pärstäsi siinä kekosessa!”
4. ”Teetkö kotonasikin näin ?”
5. ”Jassoo, sinä haluat nyt esiintyä
meille kaikille. No! Esiinny!Tule tänne korokkeelle.
Me muut katsomme, ja taputamme sitten yhdessä, jos esitys on mielestämme hyvä.”
6. ”Hei mitäs mieltä te muut olette nyt Marcon käytöksestä?
Mistä voisi johtua? Osaisiko joku kertoa?”
7. "Kuulehan Marco, tiedän kyllä että sinulla on paha olo, mutta ajattele mitä tapahtuisi jos kaikki ulostaisivat tuonne ilmastointiputkeen. Voisiko siinä hajussa enää puhua opiskelusta?"
(5. ja 6. repliikki on otettu mukaan minkä tahansa häiriön eliminoimisrepliikistä.)
EHDOTETUT KEINOT, KUN KAIKKI ON KOKEILTU
VastaaPoista- Opettaja voisi myös yrittää puhua oppilaansa kanssa kahden kesken.
- Ei psykologiaa, ei pillereitä.
- Vääränlaisen imagon poistaminen, ei ikuisen kakkaajan leimaa, opettajan pedagoginen tahtotila
- Valistus, kerrotaan että ilmastointiputkeen kakkaaminen on epänormaalia ja että muut voivat pilkata häntä tämän vuoksi
- Vanhemmat pitäisi velvoittaa tulemaan koululle mukaan keskustelemaan
- Opettajien vastuulla on tiedottaa häiriökäyttäytymisestä koulussa vanhemmille.
- Kaikki osapuolet pitää tietysti saada, ennemmin tai myöhemmin samaan huoneeseen pohtimaan tilannetta.
- Omien jälkien siivoaminen
- Sensaatiota hakevissa ja myyvissä lehdissä ja tiedotusvälineissä on lasta tai nuorta yksilönä koskeva, mustamaalava repostelu loputtava. Heti!
- Viime vaiheessa kuraattorit ja ammattiauttajat
- Pienemmät koulut ja pienemmät ryhmäkoot
- Pois tiukat, joustamattomat säännöt, joita noudatetaan nimenomaan sääntöjen vuoksi, ei läheskään aina lapsen parhaaksi.
- Myönteistä palautetta lapselle
- Pitää muuttaa koulua.
- Kunnon julkinen nöyryytys teksi terää pikku kriminaalin alulle. Hänethän voisi laittaa paskomaan tai kyykkimään housut kintussa pihamaalla muutaman tunnin koko koulun nähden ja julkinen nimitys: pikkupaskiainen.
- Kouluavustajia lisää, aikuisen tarve on nuorilla suuri.
- Kroatian-malli: jokaikisen vanhemman on käytävä koululla vähintään kerran lukukaudessa (eli ne vartit on sovitettavissa) ja jos vanhempi väistää tämän velvollisuuden, poliisi voi tuoda vanhemman koululle.
- Turvamiehet murkkuikäisten kouluihin.
- Kyynelkaasuaseet opettajien taskuun.
Leonoora sanoit:*Syyt lasten ja nuorten pahoinvointiin tiedämme.*
VastaaPoistaTiedämmekö me tosiaan tai en minä ainakaan nyt oikein sitä tiedä...?!?
Ja sitten, kylmän rauhallisesti, oma kritiikkini repliikeistä. Pahoittelen pitkiä kommenttejani, mutta keskustelu oli vilkas, ja yhteenveto-osuuskin siksi mittava. Luettavuuden vuoksi toistan repliikit, alla arvioni, josta saa mieluusti olla eri mieltä, jos nyt joku jaksaa näitä enää lukea.
VastaaPoista1.”Tiedätkö, että olet oikea pikkupaskiainen, kun paskot koulun ilmastointiputkeen.”
Oma pohdiskeleva ehdotukseni, enkä teilaa sitä edelleenkään, mutta korostan, etten suositakaan. Se vaatii lämminsydämisen opettajan, joka saa oppilaaseen kuuntelevan vuorovaikutuksen, niin että oppilas avautuu vapaaehtoisesti eikä vain vastaa kysymyksiin. Minä näen tässä repliikissä myös konstailematonta ja mielistelemätöntä lämpöä, mutta kylmän opettajan suusta tämä on paha.
2. ”Oli todella paskamainen teko paskoa ilmastointiputkeen. Pakko se oli sieltä siivota, koska kaikki olisivat joutuneet sitä haistelemaan, mutta mietihän vähän, jos joutuisit itse kökkimään luokassa, jonka ilmastointi lykkäisi paskankatkua - vieläpä jonkun muun sinne järjestämää kuin sinun. Katsohan nyt, että tämä oli viimeinen kerta tätä lajia. Koulu on varmaan mielestäsi tasan juuri niin paskamainen paikka kuin tekosi?”
Lässytystä - oppilaan näkökulmasta - eikä ole koskaan tehonnut paskojiin.
3. ”Marko, siivojalta saat siivousvälineet jätöksesi siivoamista varten. (Ja sitten helevetin kovaa huutaen): Ole hyvä, mene, ja tee siistiä jälkeä, tai pyöräytän muuten pärstäsi siinä kekosessa!”
Hyvä, mutta huutoa ei tarvita, eikä missään tapauksessa naamanpyöräytystä.
4. ”Teetkö kotonasikin näin ?”
Näppäryydestään huolimatta tehoton ja provosoiva. Takuuvarma vastaus kuuluu näin: "Kyllä, meillä tekee kaikki näin". Tällä lunastaa myös muiden röhönaurut ja saa kysyjän eli opettajan noloksi.
5. ”Jassoo, sinä haluat nyt esiintyä
meille kaikille. No! Esiinny!Tule tänne korokkeelle.
Me muut katsomme, ja taputamme sitten yhdessä, jos esitys on mielestämme hyvä.”
Oppilasta nolaava, pilkkaava, opettaja alistuu häirikön pelaamaan peliin suunnata huomio kaikkeen muuhun kuin koulutyön jatkumiseen.
6. ”Hei mitäs mieltä te muut olette nyt Marcon käytöksestä?
Mistä voisi johtua? Osaisiko joku kertoa?”
Myös nolaava, lisäksi oppilaan pään yli puhuva. Opettaja hakee tässä liittolaisia luokasta, ja tämä heikentää hänen arvostustaan oppilaiden silmissä.
7. "Kuulehan Marco, tiedän kyllä että sinulla on paha olo, mutta ajattele mitä tapahtuisi jos kaikki ulostaisivat tuonne ilmastointiputkeen. Voisiko siinä hajussa enää puhua opiskelusta?"
Lässytystä - oppilaan näkökulmasta - lienee yleisin ja tehottomin tapa suhtautua asiaan.
Iines
VastaaPoista"Hieno" listahan siitä tuli!
Itse näistä ko. keinoista pidän tärkeimpinä koulun ja vanhempien vuorovaikutuksen lisäämistä.
Sen lisäksi enemmän opettajia kouluihin, ja pienemmät luokkakoot.
Myös koulussa toimimisen selkeät säännöt, ja niiden rikkomisesta aiheutuvat rangaistukset vaikka rautalangasta vääntäen kaikille oppilaille ja vanhemmille tiedoksi.
Yhteiset käytösohjeet voitaisiin laatia yhdessä opettajien, vanhempien kanssa.
Oppilaiden mielipiteitäkin tietysti voisi kysyä.
Kyllä vaan Leonoora,
VastaaPoistasamaa mieltä noista pitkän tähtäyksen suunnitelmista. Oppilaita kuullaan ja on kuultukin - heidän ensisijainen toiveensahan juuri nyt on keskustelevan ilmapiirin tuominen opetukseen.
Tämä on itselleni yllätys, sillä minä luulin, että se on ollut jo mm. lukioissa. Ettei se olekaan - ällistyttävää!
Yläasteesta en sano nyt mitään, - niin karmeita kuvauksia työrauhan puutteesta olen kuullut kentältä juuri nyt. Opettajat ovat ehkä kokeilleet vapaampaa otetta siellä, ja kenties juuri se onkin vienyt siihen, ettei kellään ole enää langat käsissään.
Inkivääri
VastaaPoistaLulen sinun kyllä tietävän. :)
Enkä itse ala nyt tässä luetella lasten huonovointisuuteen liittyviä syitä.
Mutta kenties Iines kirjoittaa aiheesta joskus päreen. Palataan sitten asiaan.
Leonoora,
VastaaPoistanyt pitää antaa kouluasioitten jäähtyä hieman, niin paljon kalapuikkopoikaa on pöllytetty. Oikeasti haluaisin tutustua häneen, kaikkeen taustatietoon, mitä hänestä saa. Olen siinä mielessä kuin ihasilemani kirjailija-opettaja Torey Hayden - hankalat oppilaat ovat kuin solmu, joka on avattavissa. Minua kiinnostaisi tuon vuorovaikutuskanavan avaaminen.
Leonoora, ei ollut ollenkaan kysymyksessä ketunhäntä kainalossa. Juuri tämänkin keskustelun alkupäässä sanoin, että pitäisi tietää syy, että voisi hoitaa - 'diagnoosin' mukaan.
VastaaPoistaNythän pallo pyörii koti-koulu-yhteiskunta-sairaus akselilla, mutta minusta ne ovat liian laajoja - ei koti, vaan mikä siellä kotona - ei koulu yleensä vaan mikä siellä koulussa - ei yhteiskunta vaan mikä siellä - sairaus taitaa olla kaikkein tarkin.
Eli siis oikeasti - missä on syy nuorten pahoinvointiin?
Ja tässä kirjoittaessa jo tulee se sama tunne kuin aina meistä ihmisistä - ei ole yhtä ainoaa syytä, jolla parannetaan pahoinvoivien nuorten asiat yleensä, vaan jokainen on yksilö ja vaatii yksilöllisen avun.
Inkivääri,
VastaaPoistaen ollut luokaopettaja, olin aineopettaja. Minulla oli useita luokkia opetettavina. Kuvailin erästä pahimmista luokista, joka on jäänyt siksi mieleen.
Katsottiin, että vieraan kielen opettaminen noille lapsille oli mahdoton tehtävä, siksi sain kokeilla tuollaista summerhilliläis-"suggestopedista" menetelmää - en kylläkään tiennyt silloin vielä suggestopedisesta menetelmästä.
Tosiasiassa käytin "äiti"-menetelmää, jollaiseen Iines-viittasi: lasten kanssa elämiseen. Tunsin suunnatonta myötätuntoa noita teini-ikäisiä kohtaan.
Palkintojakin oli: eräs poika tuli aina maanantaisin kertomaan minulle, mitä oli tehnyt viikonloppuna. Hän istui lattialla, nojasi selkäänsä lämpäpatteriin siinä opettajanpöydän vieressä. Hän oli se, joka siirsi aina musiikin levyiltä nauhalle, minun Bachia ja Vivaldia tms, heidän Elvistä: se oli demokratiaa, puolet ajasta kumpaakin.
Elvis on aika rauhallista ja melodista, joten se sopi taustamusiikiksi, vaikka ei kuulunut silloinkaan omaan lempimusiikkiini. Elviksen puheääni on erittäin kaunis.
Nykyinen popmusiikki olisi ollut täysin mahdotonta, levotonta. Nyt käyttäisin Mozartia. Klassinen musiikki on "monimutkaista", joten se tekee yleensäkin hyvää lasten aivoille. Luin jostakin (yleisönosastosta?)ehdotuksen, että kouluissa pitäisi soittaa klassista musiikkia. Kannatan!
Olen ollut itse oppilaana suggestoedisilla viron alkeiskurseeilla ja ranskan edistyneemmillä kursseilla ja pidin itse englannin kursseja samalla menetelmällä.
Uskon, että ihminen oppii parhaiten silloin, kun hänellä on hyvä olo, mieluiten hauskaakin.
Tännehän on muuten ilmestynyt yksi maolais-sadistinen "kasvatusideakin": oppilaan julkinen häpäiseminen. Aika uskomatonta, onhan vuosi 2009.
Juha, onko tämä Sinun blogisi?
VastaaPoistahttp://jairola.wordpress.com/2008/12/31/50-vuotta-sitten/
Anna,
VastaaPoistajos viittaat tuohon oppilaan julkiseen nöyryyttämiseen, luulen että se on kirjoitettu kieli poskessa, tai sitten pelkäksi satiiriksi minun pikkupaskiaispohdinnalleni. Itse en sanoisi tuota sanaa muiden kuullen, ja todennäköisesti en oppilaallekaan, kunhan pohdin. Oikeasti varmaan lässyttäisin jotain puhkikulunutta, sillä tilanteet tulevat aina puun takaa, ei niihin ehdin valmistautua.
"Juha, onko tämä Sinun blogisi?"
VastaaPoistaEiköhän se ole.