26.11.2009

Akkalauma pilaa Suomi-brändin

Akkalauma on taas tehnyt pahojaan. Ja varsinkin yksi akka, mahtavia rahapalkintoja saanut Sohvi on purrut ruokkivaa kättä, puutteessaan tietenkin, kun siltä on jäänyt parit S/M-sessiot väliin. Vähemmästäkin ihminen ärtyy.

Helena de Petäistökin on Pariisissa asti tuohtunut, oikein tuohtunut. Isänmaa on nyt vaarassa, ja Suomi-brändin työryhmä shokissa. Miten elvyttää likaantunut brändiparka? Ettei vaan saa sikaflunssaakin heikon kuntonsa vuoksi?

Ja mitä se Sohvi sitten on mennyt tekemään? No siltäpä kysyttiin ihan ulkomailla, Tanskan televisiossa suomalaisten miesten stereotypioita, ja se onneton meni puhumaan miehen juroudesta, synkkyydestä, ryyppäämisestä, lyömisestä, miehestä joka jopa joskus tappaa naisen, jos sille päälle sattuu. Että tämmöinen stereotypia. Sanoi se Sohvi kyllä, että pohjimmiltaan suomalainen mies on kyllä ujo, rehellinen ja reilu, mutta eihän tämä nyt mitään tuon muun rinnalla.

Toisaalta sama tieto luettiin juuri Suomessakin valtakunnan pääuutisissa eilen illalla: Suomessa mies tappaa naisensa kaksi kertaa useammin kuin muissa Länsi-Euroopan maissa (TV1 klo 20.30). Voisiko olla siis niin, että valtakunnan päämedia ja Oksanen puhuvat paskaa?

Ei kun niinhän se menikin, että uutislukija oli lesbo, joka siteerasi naisjärjestöjen tekemää tarkoitushakuista tutkimusta. Ja niinkin se on, että naistutkijoiden verkosto on levittänyt väkivaltateeman jo ajat sitten kaikkeen maailmaan. Naistutkijat lisäksi rukkaavat tilastoja, virittävät mittareita niin, että saadaan mahdollisimman korkeita väkivaltalukuja, laskevat otsarypynkin väkivallaksi ja saavat paskahalpauksen, kun RAY ilmoittaa rahoittavansa naisten väkivaltaisuuden tutkimista.

Mutta kaikkein tärkein: miten korjata tahriintunut Suomi-kuva? Miten puhaltaa kituva Suomi-brändi eloon ja suojata sikainfluenssalta ja keuhkokuumelta? Mistä voimaa brändityöryhmälle puhdistaa isänmaan lokaantunut maine, kun ulkomailla asti ajatellaan meistä nyt pahaa? Miten nousta suosta, vai kävikö nyt mikamyllylät ja mattinykäset?

(Maalaus Heather Soutar)

286 kommenttia:

  1. Lue minun kommenttini 192 edellisessä blogissasi.
    Väärä ihailu tämän maan pilaa (tyhmyys kombinoitu outoon itsensä vähättelyyn). Ja ne, joilla toimii koko pää ovat kuulemma narsisteja. Nyt etsitään sitten viimeiset koko pään ajattelijat ja herjataan vauvasta asti kuka on narsisti ja kuka ei. Hirveää sosiaalidarwinismia jossa tyhmät päättävät lobbailla sen mukaan miltä torikokouksissa tuntuu. Rasismia ja fasismia on liikkeellä.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ennen tanskalaisissa maantiedon oppikirjoissa kerrottiin: "Finnen har let til kniv."

    Jotkut huomauttivat ettei se nyt ihan pidä paikkansa, ja siksi kohta muutettiin muotoon: "Finnen har ikke let til kniv."

    Eli samaa jatkumoa tämä DR:n juttu. Tanskalaiset katsovat länteen ja etelään ja pyllistävät pohjoiseen. Kun sitten joskus vilkaisevat pohjoiseen, niin suomalaiset ovat joko puukkomiehiä tai maailman parhaita elektroniikkamiehiä.

    VastaaPoista
  4. Hih! Riemukasta. Laura "humanistinoidi" Kolbekin on huolestunut – sivistyneesti tosin – moisista lauseista. Kaapin päällä ihmetelläänkin, kuinka Laura ja brändityöryhmä – vai oliko se brandy, bändi vai salibandy – voi jatkaa työtään, kun tällainen maalattu keltiäinen lorottaa omaan kekoon :)

    Voi meitä suomalaisia – Euroopan alaskalaisia!

    m

    VastaaPoista
  5. Jup, stereotypiahan se. Ja minä aloitin uuden streotypian luomisen, sekin perustuu tilastoihin ja omiin kokemuksiini naisista.

    BTW: Kätevä tuo "Länsi-Euroopassa" rajaaminen, IMHO me olemme kansanluonteeltamme pikemminkin itä-Eurooppaa: "Euroopan unionin jäsenmaiden vertailussa naisen riski tulla surmatuksi on Suomessa 11. korkein. Miesten riski on 7. korkein."

    Optula - Perheväkivalta Suomessa (PDF)

    Se minun parodiani Hesarin Sofi uutisesta löytyy tuolta:

    Suomalainen naisistunut väkivalta

    VastaaPoista
  6. Voi Iines, Iines, kylläpä pistit pahan! Ei muuten mutta kun alkaa yskittää kun liikaa nauraa.

    Mitässenväliä jos kansa kärsii umpimielisyydessään ja alkoholinhuuruissaan ja antaa kaverinkin tuta? Kehtasi(vat) pilata brändin. Kysyn vaan, että onko mistään kotoisin sellainen kasvatus, joka ei kannusta peittelemään ja pitämään kulisseja yllä?

    VastaaPoista
  7. "Euroopan unionin jäsenmaiden vertailussa naisen riski tulla surmatuksi on Suomessa 11. korkein. Miesten riski on 7. korkein."

    Jouni,

    mielestäni vain surmatilastoon viittaaminen antaa erheellisen kuvan Suomen väkivallasta. Tuossa Optulan viitteessä puhutaan enimmäkseen surmateoista ja poliisin tietoon tulleista vakavista pahoinpitelyistä.

    Suurin osa perheen sisäisestä väkivallasta ei kuitenkaan tule poliisin tietoon, eivät edes läheskään kaikki turvakotitapaukset. On paljon alkoholismia, narsismia ja muita mielenterveyden häiriöitä, jotka aiheuttavat sekä fyysistä että henkistä vaiettua väkivaltaa.

    VastaaPoista
  8. "Finnen har let til kniv." - - -> "Finnen har ikke let til kniv."

    Suurskandinaavi, pelkäänpä, että brändityöryhmän työ eteneekin juuri tuon kaavan mukaan. Sellaistahan Brändin luonti on. Haetaan sitten niitä kuvia, jotka tukevat valittua teemaa. Näin yksinkertaista on Brändin synnyttäminen. Brändääjä brändää Brändin.

    Tukekaamme kaikki Brändiä, tulevaisuutemme on Brändin varassa.

    VastaaPoista
  9. En tiedä tuosta Sofi Oksasen tapauksesta muuta kuin otsikoista luin, että Sofi oli sanonut ettei hänellä ole Suomesta paljon mitään hyvää sanottavaa. Kuulostaa jotenkin ikävältä, mutta eiköhän se kerro enemmän Sofista itsestään kuin Suomesta. Mutta miksei saisi olla rehellinen.

    VastaaPoista
  10. "Tukekaamme kaikki Brändiä, tulevaisuutemme on Brändin varassa."

    Olen samaa mieltä. (Vaikka konjakki onkin parempaa, pahus vieköön, se on turhan kallista.)

    VastaaPoista
  11. Mikis,

    tule meille, minulla on keittiön alakaapissa vissiin kymmenen avaamatonta konjamiinipulloa. Kymmenen vuotta sitten sanoin siskolle, että voisin joskus talvi-illoin ottaa lämpikseni brandytuikun. Siitä lähtien on joulupaketissa ollut konjamiinipullo. Muun ohella tietenkin. Ja minä kun oikeasti olen viini-ihminen. Joulukuusen tuojani, Toivokin meni niin huonoksi jaloiltaan, ettei enää pääse kuusimetsään. Säästyy siinä aina yksi brandypullo.

    VastaaPoista
  12. Tiina,

    noin minäkin luin, ilmeisesti samasta lehdestä, eilisestä Ilta-Sanomista.

    Ilta-Sanomat nyt kuitenkin nostaa esiin tasan sen, minkä katsoo edistävän lehden myyntiä. Mikähän siis tuon lauseen jatko oli?

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Samuli,

    iloittelin nimen kanssa. Halvauksen vanha kansankielinen asu jossain päin Suomea on halpaus, ja kun halvaannuttiin, niin sitten halpaannuttiin. Vanhemmassa kirjallisuudessa tapaa tätä muotoa.

    Minäpä menen nyt lukemaan Jounin parodian, säästelin sitä.

    VastaaPoista
  15. Yhden ihmisen mielipide, olkoonkin Finlandia-palkittu, on hänen subjektiivinen mielipiteensä ja todennäköisesti perustuu hänen omiin kokemuksiinsa. Kyllähän me Suomen naiset omat mussukkamme tunnemme, emmekä heitä toisenmaalaisiin vaihtaisi, emmehän? Se on sitten asia erikseen, jos nyrkki heiluu. Sen jälkeen ei luulisi kenenkään kelpaavan. Delilah

    VastaaPoista
  16. No hyvänen aika, missäs se Jounin parodia on?

    Löysin täältä vain Jouni Kempin kirjoituksen, jossa Jouni Kemppi arvioi Jouni Kempin ajatuksia. Missä esitettyjä? Missä se parodia on? Haloo!

    PS Sitä paitsi nuo artikkelissa linkatut asiathan ovat kyllä tiedossa - kenelle muka on epäselvää, että ihminen lyö, vaikka hänellä ei
    olisikaan penistä? Ja kenelle on epäselvää, että se on useimmiten äiti, joka lasta lyö?

    Ja Samuli, miksi väkivallasta kirjoittaminen muuttuu miehen (Jouni) kirjoittamana parodiaksi vaikkei se ole parodia, mutta naisen (Iines) kirjoittamana sättimiseksi, vaikka se on parodia?

    VastaaPoista
  17. Delilah,

    jos kirjailija puhuu kansallisista stereotypioista, en usko hänen puhuvan vain omista kokemuksistaan, vaan nimenomaan kansallisista stereotypioista.

    Kyllä tuon tason lahjakkuus näkee varmaan ympärilleen laajemminkin kuin oman kokemuspiirinsä. Ja eikö hyvän kirjailijan voima olekin juuri siinä, että hän löytää yleisen yksityisestä?

    VastaaPoista
  18. Lahjakkuus ei tee kaikkitietäväksi ja -näkeväksi, vaikka pyrkimystä siihen suuntaan olisikin. Kun luin Puhdistuksen ja olen kuunnellut kirjailijan mielipiteitä TV:ssä, pidin häntä ikäistään kypsempänä ja fiksumpana. Mutta joskus monet palkinnot ja palvonnat näyttävät voivan sekoittaa fiksunkin ajattelua niin, että rupeaa yleistämään mielipiteitään stereotypioiksi. Jokainen voi harkita, mitä haluaa uskoa. Delilah

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Delilah,

    minusta usko ei ole tahdonalainen asia. Täten ihminen ei voi valita, mitä uskoo. Ihminen voi kyllä sanoa uskovansa, mutta se on eri asia kuin uskominen.

    Uskominen muotoutuu mielestäni monimutkaisempana prosessina.

    Ja tässä nimenomaisessa tapauksessa olisi kai tärkeä, että puhutaan samasta uskomisen kohteesta, joka voi olla a) Aamulehden poimimat Oksasen lausumat b) television poimimat Oksasen lausumat c) Oksasen lausumat hänen itsensä mukaan tai d) se kaikki mitä Oksanen lausui, leikkaamaton ja referoimaton versio.

    Uskon jokaisen kohdan olevan erilainen.

    VastaaPoista
  21. Samuli,

    siis, Jounin kirjoitus oli kirjoituksena hyvä, mutta en näe parodiaa siinä, että suorittajaksi vaihdetaan nainen.

    VastaaPoista
  22. Edelleenkin yleisön pyynnöstä huolimatta hiukan draamaa kaiken tieteellisyyden keskelle.

    Fiksulan perhe
    Kolmas ja ehdotomasti viimeinen osa


    Uudelle lukijalle taustatiedoksi kerrottakoon, että Fiksulan pariskunta ei ollut ensimmäistä kertaa rakkauden asialla. Rouva Fiksula (I) oli ollut nuorena naimisissa, saanut lapsen ja eronnut. Samoin oli käynyt herra Fiksulalle, (V) joskin lapsia myöhemmistä suhteista oli siunaantunut sitten lisää.

    Herra Fiksulan lapset eivät sietäneet isäänsä sitäkään vähää, että asuisivat edes samassa maassa hänen kanssaan. Yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat muuttaneet pysyvästi ulkomaille. V kelpasi sentään kuskaamaan heille sinistä lenkkiä, Fazerin niinikään sinistä suklaata, Ahti-silliä, ruisleipää ja ennen kaikkea salmiakkia. Myös rahallisia avustuksia he suostuivat ottamaan vastaan.

    Kuten kaikki naiset rouva Fiksula oli intelligentti ja aikaansa seuraava ihminen, jota hänen puolisonsa ei miehille tyypilliseen tapaan suinkaan Luoja nähköön ollut. Siksi hän otti vaimonsa sukunimen, Fiksulan, jotta kävisi edes näennäisesti kädellisestä tässä kovassa maailmassa.

    Eräänä päivänä V:n poika soitti Berliinistä ja pyysi käymään. Tarvittiin kuulemma Sinistä lenkkiä ja apua olohuoneen tapetoinnissa. No V tilasi netistä Air Berlinin lennot ja lähti matkaan. I hyvästeli hänet jotenkin poikkeuksellisen iloisena. V kertoi palaavansa lauantai-iltana.

    Tapetointi Berliinissä sujui hyvin ja V:n poika katsoi isänsä voivan vallan mainiosti palata kotiinsa jo perjantaina. Saksalaisella joustavuudella lentolippujen vaihto kävi kätevästi ja perjantai-iltana V pysäköi autonsa talonsa pihaan.
    Sisällä oli muuten hiljaista, mutta makuuhuoneen suunnasta kuului jotain ääniä. Oli vaikea tarkasti kuvailla niitä, mutta siellä ei ainakaan luettu ääneen Shakespearea, sen V vajavaisella sivistyksellään ymmärsi.

    Hän siis avasi oven ja huomasi ensi silmäyksellä, että rakkaan vaimon vieressä makasi tuttu lenkkikaveri Jape, ammatiltaan putkimies. Hänen siniset haalarinsa oli taiteltu nätisti tuolille vuoteen viereen.

    V: Kato perkele, Japeko se täällä eukon vieressä?
    J: No, tuota…
    I: Mikä kumman Jape? Nyt sinä V kyllä erehdyt paremman kerran. Tässä sängyssä ei ole sen paremmin Jupea kuin Japeakaan, jos sen haluat oikein tarkasti tietää.
    V: Mutta kun…
    I: Ei mitään mutta kun. Nyt painut viivana keittiöön keittämään meille iltateetä ja lopetat tuon höpötyksen.
    V: Siis meille kaikille kolmelle?
    I: Mitä ihmettä sinä taas! Kaksi kuppia pöytään niin kuin olisi jo. Eihän meitä täällä kolmea ole!
    V: Mutta kulta, näenhän minä omin silmin, että Jape siinä makaa ilman rihmankiertämää minun paikallani.
    I: Tyypillistä, oikein tyypillistä sovinistista paksupäisyyttä taas. Siinä minulla on oikein tomppelimaisten aviomiesten mestarinäyte. Uskoo omia silmiään enemmän kuin vaimonsa sanaa! Onko mokomaa kuultu?

    -Esirippu-

    VastaaPoista
  23. luoko sofi oksanen stereotyypistä kuvaa suomalaisesta naisesta, kun sofi kertoo nyt lehdessä (tämä on painetussa lehdessä, siis totta) näin: "en tarkoittanut mitä sanoin".

    sofi ei siis tarkoittanut mitä sanoi, kunhan vain availi suutaan ja päästi järjettömyyksiä sieltä. tässä tulee taas mieleen että suomalinen nainen on syyntakeeton kaikeen, ei mitään vastuuta mistään.

    no hieno nainen helena petäistö sentään osaa asettaa miehet oikeaan asemaan ja kunnioittaa heitä. tämä paikkaa hiukan yleistä, heikkoa, naiskuvaa.

    aamulehdessä arvostettu taiteilija (ei siis oksanen, hän ei ole arvostettu) kertoo, että sofi oksasen kommentit näyttävät murrosikäisen purkaukselta. pitää paikkansa ja tämä on lehdessä, joten se on totta.

    jottei totuus unohtuisi:
    Arvostettu taitelija: Sofi Oksasen kommentit näyttävät murrosikäisen purkaukselta

    Rauhala ei liioin pidä siitä, että vain miehet saavat kuraa niskaansa.

    - Suomessa nainen joutuu useammin väkivallan kohteeksi kuin EU-maissa keskimäärin, mutta niin joutuu mieskin. Kaksi kolmasosaa väkivallan uhreista on miehiä.



    muuta hyvää luettavaa:
    Miestutkijalla teoria: ”Sofi on lobbauksen uhri”

    Sofi Oksanen ja täky Illmanin Mikalle (osa 2)

    VastaaPoista
  24. mielestäni vain surmatilastoon viittaaminen antaa erheellisen kuvan Suomen väkivallasta. Tuossa Optulan viitteessä puhutaan enimmäkseen surmateoista ja poliisin tietoon tulleista vakavista pahoinpitelyistä.

    mielestäsi? ei ole kyse sinun mielipiteestä, vaan siitä että on olemassa virallinen tilasto ja sen tiedot tiedetään. se on faktaa. se mistä tiedetään, niin siitä voi puhua. siitä mistä ei tiedetä niin siitä on huono puhua. on ihmellistä että jankkaat virallisia tietoja vastaan.
    se mitä ei tiedetä ja mitkä perustuu vain oletuksiin ja luuloihin, on itsensä ja muiden pettämistä.

    Suurin osa perheen sisäisestä väkivallasta ei kuitenkaan tule poliisin tietoon, eivät edes läheskään kaikki turvakotitapaukset

    mistä tiedät? faktat pöytään!


    PS. Jounin parodia on hulvaton ja hauska. lisää tuollaista.

    VastaaPoista
  25. Kiitos Iines kutsusta. Panen sen korvan taakse. Ja fundeeraan...

    ... 10 konjakkipulloa á 0,75 litraa..? Siihen menee, about, ehkä viikko (-/+ päivä sinne, tai tänne). Jos urakan ottaa ilman lieveilmiöitä - joihin tässä tapauksessa lasken mm. lemmiskelyn - niin, tota noin, voit saada tyhjät pullot takaisin jo, maybe, 5 vrk:den päästä. (Tämä on huono vaihtoehto. Jota ei suosittele edes Alko. Eikä Suomen Sairaan Hoitajien Liitto. Muista puhumattakaan.) Ps. Itse - jos saa ottaa kantaa omiin sanomisiin - suosittelisin vähintäin kuukauden sessiota. Siinä ajassa ehtisi jo unohtaa viattomuutensa.

    VastaaPoista
  26. Anonyymi,

    tuo linkkisi taiteilija Rauhala sanoo esittävänsä mielipiteitään vain mediasta saadusta kuvasta. Median välittämä kuva on vajaa, kuten jo tänään lehdissä on oikaistu (mm. HS, Toimittajalta kolumni).

    Toisekseen Rauhala sanoo näin:

    Suomessa nainen joutuu useammin väkivallan kohteeksi kuin EU-maissa keskimäärin, mutta niin joutuu mieskin. Kaksi kolmasosaa väkivallan uhreista on miehiä.

    Toki. Tämä tiedetään, tätä ei kukaan kiistä, mutta eivät naiset miehiä tapa kuin marginaalisesti, vaan miehethän tappavat myös toisiaan, ei vain naisia. Suurin osa surmaajista on miehiä, jopa verrattomasti suurin osa.

    Jospa jättäisimme taas muut linkit rauhaan ja keskustelisimme itse asiasta, arvoisa anonyymi. Tässä blogissa linkit eivät keskustele keskenään, ne ovat harvinaisia vieraita, todisteita jo sanottuun.

    Anonyymi, surmatilastoon viittaaminen antaa väärän kuvan, kun puhutaan väkivallan koko kuvasta. Väkivallan koko kuvaan kuuluu paljon muuta, mikä aletaan vasta nyt muussa Euroopassa lukea mukaan, jopa juridisesti. (Ranskassa henkinen väkivalta tulee eilisen uutistiedon mukaan lain piiriin ja rangaistavaksi teoksi.)

    VastaaPoista
  27. Mikis, menee siihen enemmän kuin viikko.

    Toinen viikko maksansiirrossa Satakunnan keskusairaalassa ja sen jälkeen viikko Kankaanpään vieroitusklinikalla... vaikka konjakkini onkin vissiin laadukasta.

    VastaaPoista
  28. Vaari,

    ei sitä niin vaan livahdeta takaovesta ja heitetä lusikkaa ei kun sulkakynää nurkkaan ja mennä Myytinmurtajiin.

    Sopivan tilaisuuden tullen vaadimme jatkoa Fiksulan perheen uusiin seikkailuihin. Jäähän tuo nyt kutkuttamaan, mun muija osoittautuu pelinaiseksi ja mies uhriutujaksi.

    VastaaPoista
  29. Vääristeleekö reilu ja rehellinen suomalainen mies nyt vähän todisteita, kun löytää niitä pääasiassa siitä, että Oksanen on rääväsuinen akka? Ei varmaan, vedän heti takaisin, ettei tässä itseäkin syytetä mustamaalauksesta. Ihan ujouttaan vaan se taitaa kulkea haavin kanssa, että kuulisi lisää kehuja.

    Käytän Oksasta aasinsiltana: onko esimerkiksi jokin Oksasen kirja naurattunut tai itkettänyt sinua? Olisiko sinulla aikaa vastata blogiini rantautuneeseen kirjahaasteeseen? Sitten kun ehdit.

    VastaaPoista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. tuo linkkisi taiteilija Rauhala sanoo esittävänsä mielipiteitään vain mediasta saadusta kuvasta. Median välittämä kuva on vajaa, kuten jo tänään lehdissä on oikaistu

    niinhän sinäkin teet. sinunkin kuva on median luoma. kerrothan että ylen uutiset kertoo "totuuden" vaikka sekin ylen uutinen on ihmisen väsäämä ja ase uutistenlukija vain lukee mitä joku toinen on kirjoittanut. ei se asia oikemamksi ja tudemmaksi muutu jos uutinen esitetään ylen uutisissa.
    mitä konkreettista ja omiin havaintoihin perustuvaa tietoa sinulla itselläsi on suomalaisen miehen väkivallasta? vai onko tietosi vain median ja naistutkimuksen värittämää sepitettä?

    mutta eivät naiset miehiä tapa kuin marginaalisesti, vaan miehethän tappavat myös toisiaan, ei vain naisia.

    vai marginaalisesti? onko sinulla tälle väitteellesi mitään näyttöä, muuta kuin omat uskomuksesi?

    tietyt uutisoijat tapaavat tarkoitushakuisesti liioitella naisiin kohdistuvia väkivaltalukuja omiin tarkoituksiin sopivaksi.
    oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus kertoo kuitenkin tilanteen "vakavuudesta" seuraavaa:
    "Surmattuja naisia väestön 100000 naista kohden. Maailman terveysjärjestön kuolemansyytilasto, viiden viimeisen vuoden keskiarvo. Laskettu WHO:n luvuista.

    Suomi 1,22
    Viro 3,73
    Liettua 4,46
    Latvia 5,86
    Valko-venäjä 6,97
    Venäjä 12,2

    - Euroopan unionin jäsenmaiden vertailussa naisen riski tulla surmatuksi on Suomessa 11. korkein. Miesten riski on 7. korkein."

    Jospa jättäisimme taas muut linkit rauhaan ja keskustelisimme itse asiasta, arvoisa anonyymi. Tässä blogissa linkit eivät keskustele keskenään, ne ovat harvinaisia vieraita, todisteita jo sanottuun.

    linkit osoittavat, että kommentoija on perehtynyt asiaan ja tietää mistä puhuu. toivoisin sinulta enemmän linkkejä ja faktaa pelkän mutupuheen tueksi.
    keskustelu ei etene, jos joku keskustelija pitäytyy vain omissa vanhakantaisissa uskomuksissaan tutkimustiedon sijaan.

    Anonyymi, surmatilastoon viittaaminen antaa väärän kuvan, kun puhutaan väkivallan koko kuvasta.

    se antaa oikean kuvan siitä vakavasta väkivallasta, mikä on oleellista. väkivaltatilastoihin ei pidä sotkea täysin subjektiivista henkistä väkivaltaa ja sellaisia hömpötyksiä kuten liikkumisen estäminen. nuo ne vasta vääristääkin koko aihetta.

    VastaaPoista
  32. Muissa pohjoismaissa on Suomesta hyvin voimakas 'puukko ja viina' -stereotypia, joka johtuu paikallisten yleisradioyhtiöiden näyttämistä 70-lukulaisista maaseudulle sijoittuvista tv-elokuvista. Siis Simpauttaja, Maa on syntinen laulu ym. vastaavat. Varsinkin Norjassa Suomi-kuva on aivan kauhea.

    Sofi Oksasen lahjakkuudelle olisi varmaan parempaakin käyttöä, kuin niiden kliseiden tekohengittäminen.

    VastaaPoista
  33. Suomalaisten miesten väkivaltaisuus vähenee. Kirjailija Reijo Mäki on sanonut, ettei hän reserviupseerina aio potentiaalisessa sotatilanteessa lähteä rintamalle suomalaisia naisia puolustamaan.

    NATO-jäsenyys kannattaa siis ottaa vakavaan harkintaa. Se ei yleisestä luulosta poiketen tuo tänne vieraita joukkoja, vaan vie suomalaiset miehet puolustamaan Baltian sotilaallista tyhjiötä. Win-win, kaikki voittavat:)

    VastaaPoista
  34. van Vaari: "vieressä makasi tuttu lenkkikaveri Jape, ammatiltaan putkimies"

    Kiva, että tarinaasi on päässyt mukaan nimerkkini kaima ja ammattikin on oikein hyvä. :)
    Itse olisin ehkä kenties antanut kaimalle ammatiksi LVI-insinöörin, mutta kansanomainen putkimies käy hyvin. Kenties tuo putkimies onkin insinööri, mutta laman / muiden syiden takia on vaihtanut työtehtäviään...

    Sofi Oksasesta sen verran, hänhän on puoliksi virolainen, eikö niin?
    Aikanaan Oksanen valitti sitä, että virolaiset naiset leimataan huoriksi Suomessa. Ihan villinä arvauksena heittäisin, että virolaisnaisista on itseään myynyt suunnilleen yhtä suuri osa, ellei suurempi, kuin suomalaismiehistä on hakannut vaimoaan. Mitä tästä pitäisi päätellä?

    VastaaPoista
  35. Ihmisten suhteen tuskin on mitään tehtävissä, mutta satsatkaamme tulevaan Helsingin design- pääkaupunkivuoteen 2012 koristelemalla joulupöytämme piparkakuilla, jotka on tehty käyttäen pieniä Aalto-maljakoita muotteina! (tämä idea on niksi-Pirkasta). Ehkäpä maineemme leviää maailmalle virtaviivaista kauneutta rakastavana kansana Suomi-kuvan tahrat unohtuvat :=)!

    VastaaPoista
  36. Marko Hamilo kirjoittaa uusimmassaan denialisteista. ( http://www.tiede.fi/blog/2009/11/26/vuosisadan-surkein-tietomurto/ )

    Kuinkahan paljon "denialismia" mahtuu myös tämänkinkertaisen väkivaltakeskustelun joukkoon? (Ottaen huomioon koko laaja virtuaalikenttä) Kysyn vaan, en väitä mitään.

    Puukoista ja nyrkeistä kun on jo täällä mainittu, niin tulipahan semmoinenkin mieleen, että onkohan Kirveen historiasta (Juha Maasola, Kirves) kirjoitetussa kirjassa, joka on ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi, käsitelty ihan omana osionaan sitä, kuinka runsaasti (mies)kirvehtijät ovat vehjettä käyttäneet väkivallanteoissakin?

    VastaaPoista
  37. Sokea kana,

    kiitän ja vastaan mielelläni sopivassa saumassa, vaikka koen kirjallisuuden haasteet äärimmäisen vaikeiksi. Suhtaudun niihin vissiin liian vakavasti, ikään kuin vastaukseen olisi sitouduttava lopuksi ikäänsä. Kävin juuri lukemassa omat vastauksesi, ja ihastelen repertuaariasi. Palataan siis tähän aiheeseen jonkin ajan kuluttua!

    Samuli kertoo ostaneensa Oksasen Puhdistus-kirjan tukeakseen Oksasen motiiveja, mutta minäpä lainasin sen jo ennen kuin maineen aallot olivat korkealla. Oli se hyvä, mutta en kokenut järistyksiä. Ei se minun klassikkoihini jää. En yleensä vaikutu kovasti kirjoista, joilla on sanoma, vaikka se sanoma kerrottaisiin henkilöiden kautta. Toki sitten, jos se henkilö on tehty vastustamattoman eläväksi, niin sitten.

    VastaaPoista
  38. Buji,

    puhut maaseudun puukko- ja viinakuvasta, joka Skandinaviassa Suomesta on.

    No mutta eikös se edelleen ole osittain totta, mutta vain niin, että kuva on siirtynyt maalta kaupunkeihin, öisiin ravintolan ja nakkibaarijonojen ja ostareitten tappeluihin. Puukkojen rinnalle on tullut vähän mittavampi asearsenaali, nyrkkiraudat ja oikeat aseetkin. Ja päihteet tekevät tappeluista entistä herkempiä ja vaarallisempia. Eiväthän kaupunkilaiset uskalla edes iltaisin keskustaan kulkemaan. Pelko ainakin on lisääntynyt. Miksi?

    VastaaPoista
  39. Anonyymi - Jape,

    sinä jatkat hyökkäävää ja röyhkeää tyyliäsi siitä huolimatta, että pyysin sinua alatyylisen sanailusi vuoksi olemaan jonkin aikaa kirjoittamatta ja heittelemättä runsaita linkkejäsi, joita et useimmiten kommentoi millään tavoin.

    Tarkoitan mitä sanon: tässä blogissa linkit eivät keskustele keskenään, eikä täällä väitellä veri päässä siitä, kummalla on paremmat linkit. Väittely sinänsä on ok, mutta linkkitehtailu ja linkillä hyökkääminen ei.

    Arvostan persoonallista ajattelua ja omaa sanomista ja toki tarpeellista linkitystä aika ajoin, vaan ei joka kommentissa.

    VastaaPoista
  40. Korianteri,

    hyvä idis leipoa piparit Aalto-maljakolla, kun vaan olisi sellainen huushollissa! Onneksi en ole saanut yhtään lahjaksikaan.

    Eikä minulla muutenkaan ole designia, kun olen enemmän vanhan tavaran ystävä. Mutta leipaiskaapa te, joilla designia on!

    *

    Valto,

    kirves tosiaan kunniaan. Se on reilu ja konstailematon väline. Pitäisi löytyä joka kodista oven vieruksesta. Minullakin on kaksi Fiskarsia, iso ja pieni. Joutavat koristeeksi, kun teen puut nykyään klapikoneella.

    VastaaPoista
  41. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  42. Iines: "Sinä jatkat hyökkäävää ja röyhkeää tyyliäsi siitä huolimatta, että pyysin sinua alatyylisen sanailusi vuoksi olemaan jonkin aikaa kirjoittamatta ja heittelemättä runsaita linkkejäsi, joita et useimmiten kommentoi millään tavoin."

    Älä höpise ja sekoita minua muihin. Kohtuutonta, että niputat minut joihinkin muihin. Minun ei ole tarkoitus rasittaa sinun blogiasi. Kenties en rasita sitä olenkaan enään. En viitisi kirjoittaa blogeihin, jossa sensuuri rehottaa. Sinun blogisi on tällainen (toinen on Myytinmurtajan blogi). Ja missä nyt on alatyylistä puhetta minun toimesta? Osoita edes tämä äläkä puhu ympäripyöreästi ilman mitään näytettä mitä edes tarkoitat.

    Kuka sinä olet puhuman mitään röyhkeydestä ja hyökkäävyydestä, kun tekopyhästi kirjoitat sananvapaudesta ja että kaikenlaiset kommentit on tervetulleita ja sitten itse tätä periaatetta et noudata? Sinä sensuroit kymmeniä viestejäni ja sitten jatkoit omahyviäista selittelyäsi ja itsesi puhtaaksi pesemistä.

    Iines: "Tarkoitan mitä sanon: tässä blogissa linkit eivät keskustele keskenään, eikä täällä väitellä veri päässä siitä, kummalla on paremmat linkit. Väittely sinänsä on ok, mutta linkkitehtailu ja linkillä hyökkääminen ei."

    Ei tässä sensuuri blogissa kukaan keskustele. Faktoista ei olla kiinnostuneita vaan omista mutuiluista. Sinullekin on monesti asiat esitetty sekä sanoin, että linkein, mutta eipä mikään tunnu tehoavan, jatkat samaa linjaa. Eikö ihminen ikinä opi?

    Sensuuri ja mielipiedien ilmaisun estäminen on jo sinänsä röyhkeää. Sellaiseen sortuvan ei kannattaisi muita syyttää röyhkeydestä eikä hyökkäävyydestä. Sensuuri on väkivaltaa (sopiko tämä siihen laajempaan väkivallan määrittelyysi jota toivot?).

    Lopuksi: osoita syytteesi sinne minne ne kuuluvat, älä minulle. Jos osoitat jotain minulle niin näytä puheesi todeksi! Kiitos.

    VastaaPoista
  43. Iines: "joita et useimmiten kommentoi millään tavoin."

    Tämäkin on vale, todettakoon tämä vielä tähän. Silloin kun kirjoitan ja jos jotain linkkaan, löytyy syy yhteys tekstistäni varmasti.

    VastaaPoista
  44. Iines: "Eiväthän kaupunkilaiset uskalla edes iltaisin keskustaan kulkemaan."

    Mistähän kaupungista puhut, Iines?

    Ainakaan mikään suomalainen kaupunki se ei voi olla, koska meillähän jopa julkut ja poliitikot ihan presidenttiä myöten voivat käppäillä kaupungilla kenenkään häiritsemättä.

    Suomalainen väkivalta on tietysti fakta, mutta väittäisin kuitenkin Suomea aika turvalliseksi maaksi.

    Jos Suomessa parisuhteessa miehet tappavat 30 naista vuosittain, niin monikohan näistä tapahtuu Uus-Suomessa?

    Ai niin... unohdin ihan, että hirmutekoja tekee "tyypillinen" suomalainen mies, mutta uussuomalaismiesten teot ovat "yksittäistapauksia".

    Mikä muuten on "denialisti"? Ainakaan se ei ole mitään ylevää, koskapa Valto nimittelee siten kanssaan eri mieltä olevia...

    Suomibrändistä minun piti puhua, mutta se on jäänyt tämän väkivalta-tappelun jalkoihin.

    Madam Petäistö - jos median kertoma pitää yhtään paikkaansa - ei ymmärrä brändin päälle höykäsen pöläystä.

    Sosialismin brändiä yritettiin rakentaa Petäistön metodilla eli tukkimalla arvostelijoiden ja totuuden puhujien suut, mutta ei se tainnut kantaa hedelmää kuin aatteeseen uskovien parissa.

    Brändinrakennus ei ole mitään raittiuskilpakirjoitusta.

    Mielikuvia rakennetaan florapurkein, puukoin ja puntarein. Kun puhutaan ihmisistä, brändin ja stereotypian ero on vet... viinaan vedetty viiva.

    PS. "Median välittämä kuva on vajaa...", tunnusti Iines. Mutta tämä ei siis koske tv-uutisia eikä Hesaria?

    PS. Olen lukenut Puhdistuksen ja tykkään Sofista kovasti. Ihminen, joka saa porttikiellon Venäjälle, ei voi olla kovin väärässä.

    VastaaPoista
  45. Syy ei riitä motiiviksi linkkaukselle. Linkin tehtävä keskustelussa on olla lähdeviite, josta halukas voi katsoa, pitääkö selostus paikkansa ja lisäselvitystä.

    Blogini tavoite ei ole veri päässä -keskustelu ja oikeassa oleminen - vääräksi todistaminen, vaan leppoisa ja mieluumin hauska tai sitten ihan vakava pohdiskelu ja omien ajatusten esittäminen. Tieteelliseen pätevyyteen ei pyritä, ja epäilen, että juuri se onkin keskustelun vilkkauden yksi syy. Jätän sen kaikkein vakavimman keskustelun mieluusti Myytinmurtajalle tai ehkä Takkiraudalle.

    VastaaPoista
  46. Marko Hamilo: "Denialistien taktiikkanahan ei ole voittaa asiadebattia... Heidän tuotteensa on epäily ja menetelmänsä vaikutelmienhallinta... Sillä, että epäilyt osoittautuvat nyt tai myöhemmin perättömiksi, ei ole väliä. “Framing the debate” on tärkeämpää kuin itse debate."

    VastaaPoista
  47. Tarkoitan Tapsa Suomen suurimpia kaupunkeja öiseen tai myöhäisiltaiseen aikaan. Onhan asiasta ollut useitakin juttuja lehdissä, joissa kerrotaan miten ihmiset välttelevät tiettyjä alueita tai eivät ylipäänsä uskalla yksinään ulos iltaisin.

    Aivan muutama päivä sittenhän oli sellainenkin juttu, jossa pääkaupunkilaisia kehotettiin ottamaan kaupunki, sen puistot ja alueet haltuunsa, eikä välttelemään niitä peloissaan. Näin niihin saataisiin elämää, ja autius ja pelko poistuisi.

    Mitä tulee muuten brändeihin, minä en usko niihin. Harmistuksen paikka mainosmiehille, valitan. koen brändin peittelynä, kaapuna todellisuuden yllä.

    Minä pisän Sofissa eniten hänen hiusvärkistään ja persoonallisista kasvoistaan. Hänellä on myös harvinaisen selkeä ulosanti.

    VastaaPoista
  48. Iines: "Linkin tehtävä keskustelussa on olla lähdeviite, josta halukas voi katsoa, pitääkö selostus paikkansa ja lisäselvitystä. "

    No sinä et ole valitettavasti ollut halukas tarkastamaan mitään, et linkeistä etkä muualtakaan. Toisaalta uskot itse lukemiisi Hesarin juttuihin ja YLE:n uutisiin.

    Iines: "vaan leppoisa ja mieluumin hauska tai sitten ihan vakava pohdiskelu ja omien ajatusten esittäminen."

    Mitä leppoisaa ja hauskaa on siinä yksipuolisessa mieskuvassa jonka on välittynyt nyt useasta viime bloggauksestasi?

    Iines: "Jätän sen kaikkein vakavimman keskustelun mieluusti Myytinmurtajalle "

    Heh heh hee - vai niin. Myytinmurtaja kommentoi yksikseen omassa kommenttilootassaan, kun hän sensuroi kaikkien muiden kommentit pois. No muutaman selkään taputtelija feministi saa myötäsukaisen kommenttinsa läpi Myytinmurtajan sensuuriblogiin. Vain näin hän voi olla yksin "oikeassa" kokoajan. Että naurattaa!

    VastaaPoista
  49. Voi voi Iines, ihmiset jotka "eivät usko brändeihin", ovat meidän mieleemme! (Olenhan kertonut, että olen mainosmies?)

    Niin, täällä Stadissa on todellakin tuo Kaisaniemen puisto, jossa ei oikein uskallettu liikkua, kun siellä vetelehti...

    Tässä kohtaa valistunut kansalainen vaikenee, eikä kerro miksei siellä uskaltanut liikkua.

    VastaaPoista
  50. Tapsa P.: "Mikä muuten on "denialisti"? Ainakaan se ei ole mitään ylevää, koskapa Valto nimittelee siten kanssaan eri mieltä olevia..."

    Milläs tavalla minä nytten "nimittelin"? Enhän ole kenenkään kanssa eriävää mielipidettä esittänyt tässä keskustelussa??? Enkä aio esittää. Hakatkaa vain akkojanne rauhassa.

    Hamiloon jo viittasin, joten siellä jonkinlainen selvitys löytyy "denialisteista"..

    VastaaPoista
  51. Annas kun vanhapiikamuuankas arvaa. Puskissa kykkii päällehyökkääviä tummia miehiä pippeli ojossa. Kaisaniemikös se oli?

    Muistin nimenomaan sinun mainostaustaasi, kun valittelin brändiin uskomattomuuttani, Tapsa.

    VastaaPoista
  52. No mikä se denialisti siis on? Ei jaksa nousta kirjahyllylle, josko sieltä selitystä löytisikään? En osaa johtaa mitenkään.

    VastaaPoista
  53. Iines: "No mikä se denialisti siis on?"

    No esim. sinä olet denialisti.
    Denialisti kieltäytyy havannoimasta ympäröivää todellsiuutta koska ei halua olla tietoinen siitä, koska se on epämiellyttävä. Denialisti elää mielummin lumemaailmassa.

    VastaaPoista
  54. Mikähän se sitten on, joka kieltäytyy havaitsemasta sitä, että toinen voi nähdä saman todellisuuden jonka itsekin näkee - vaikkei olekaan samaa mieltä.

    VastaaPoista
  55. Tota noin.

    En kertakaikkiaan tarkoittanut denialismillani muuta, kuin mitä sen ymmärsin Marko Hamilon tiedemaailmassa olevan.

    Siitä sitten johdannaisena ajattelin panna pähkäiltäväksi, kuinka paljon siihen verrattavaa nyt ko. aiheen ympärillä ehkä on.

    En osoittanut sormellani ketään! Enkä ajattele Tapsaa sen yhteyteen vieläkään, vaikka hän Kaisaniemenkin kohdalla vihjailee mitä vihjailee.

    Denialismi on varmaankin aika uusi sivistyssana, (tai jostain pahnojen alta uusiokäyttöön kaiveltu?) sillä sanakirjoistani en sitä löydä enkä oikein tarkkaa määrettä Googlestakaan irti saanut.

    VastaaPoista
  56. Kuulostaa jotenkin ikävältä, mutta eiköhän se kerro enemmän Sofista itsestään kuin Suomesta. Mutta miksei saisi olla rehellinen.

    Täällä nyt on kaikenlaista paskasakkia, joka heittää mutaa niskaan, Sofin tapauksessa esim. nuo bäckmanilaiset Venäjän palvojat. Että en ihmettele jos vitutuskäyrä on noussut.

    VastaaPoista
  57. Anonyymi yllä, my point exactly.
    Tarkoitin siis sitä, että Sofilla on ollut perskohtaisesti paskaa historiassaan, ja se on sääli.

    VastaaPoista
  58. Joku taisi jäädä kiinni siitä, että kirjoittelee sekä anonyyminä että nimimerkillä ja sekös ottaa päähän.

    Esim. Myytinmurtajan viimeinen postaus väkivallasta on oiva (mikäli hän ei ole tänään kirjoittanut uutta), samoin siihen tulleet moninaiset miesten(kin) kommentit.

    Takkirauta on omaa luokkaansa, kumarran hänelle. Hänellä on paljon viitteitä tekstin keskellä, jotka voi aukaista, mutta se ei ole ollenkaan välttämätöntä, koska hän kertoo ne auki tekstissään. Viitteet lienevät paikallaan siksi, että "millä perusteella tuollaista kirjoitat" -määkiminen jäisi pois.

    Iineksen blogissa nautin juuri monien kirjoittajien hauskasta kirjoitustyylistä. Sarkasmina heitellään monenlaista vakavaa, mutta käsittelytapa pysyy toisia ihmisiä kunnioittavana. Yleensä.

    Jos joku haluaa verenmakuisen blogin, niin hänen kannattaa perustaa sellainen itse.

    VastaaPoista
  59. Vitutuskäyrä on selvästi noussut, Tiina, ja samalla taitaa tässä jutussa purkautua vähän muutakin.

    Luin juuri aamun Hesarin Mielipide-osastolta erään oululaismiehen kirjoituksen, jossa hänen syytöksensä kärki oli tuomita Sofi Oksasen lausunnot yleistävinä stereotypioina.

    Kun televisio-ohjelman teemanahan olivat juuri eri maiden kirjailijoiden esittämät stereorypiat oman maansa miehistä! Niitä kysyttiin.

    - Vaan tätä taustatietoa ei ole lehdistössä juuri kerrottu, pikemmin ihmisiä uskotetaan luulemaan, että Sofi Oksanen on mennyt oma-aloitteisesti räyhäämään ja haukkumaan suomalaismiehiä. Sopinee kysyä, mikä toimittajia on ajanut.

    VastaaPoista
  60. Kuunkuiske,

    olipas hyvä lukea, että joku ymmärtää hyvin tarkoitusperäni keskustelujen linjasta.

    Periaatteesta en tahdo puuttua keskustelutekniikkaan, eikä ole juuri tarvinnutkaan, mutta kyllä sen tarpeen tullen teen, koska keskustelut ovat näin laajoja.

    Lukuisat luettavuustutkimukset paljastavat, että linkkejä avataan melko harvoin, yleisimmin jopa ei koskaan. Täten kirjoittajan tarkoittama pointti menee harakoille, jos sitä ei itse viitsi selvittää.

    VastaaPoista
  61. Iines: "hänen syytöksensä kärki oli tuomita Sofi Oksasen lausunnot yleistävinä stereotypioina."

    Aivan asiallinen ja aiheellinen "syytös".

    Iines: "Kun televisio-ohjelman teemanahan olivat juuri eri maiden kirjailijoiden esittämät stereorypiat oman maansa miehistä! Niitä kysyttiin.

    - Vaan tätä taustatietoa ei ole lehdistössä juuri kerrottu, pikemmin ihmisiä uskotetaan luulemaan, että Sofi Oksanen on mennyt oma-aloitteisesti räyhäämään ja haukkumaan suomalaismiehiä. Sopinee kysyä, mikä toimittajia on ajanut."

    Audimies Esko Kiesiltä varta vasten kysyttiin johdattelevia kysymyksiä eikä tätä kerrottu iltapäivälehdissä. Ajojahti oli kova ja Esko Kiesi joutui eroamaan. Sofi Okasasta ei kukaan ole tuohon ohjelmaan pakottanut. Minusta Sofi Oksasen tulisi erota ja häneltä tulisi ottaa palkinnot pois.

    VastaaPoista
  62. Täytyyhän toimittajien kakkorahansa ansaita, ja mikä sen paremmin suureen asiakaskuntaan menee, kuin ihmisten mustamaalaaminen ja kaiken maailman kamaluuksien repostelu, välittättä siitä, ovatko ne totta tai eivät. Viisas ihminen harkitsee, mitä suustaan päästelee, etenkin julkisesti. On olemassa sellainenkin luonteenpiirre kuin lojaalisuus. Jos ei ole hyvää sanottavaa, ei ole pakko sylkeä suustaan sammakoitakaan. Delilah

    VastaaPoista
  63. Joku taisi jäädä kiinni siitä, että kirjoittelee sekä anonyyminä että nimimerkillä ja sekös ottaa päähän.

    Joku taitaa taas esiintyä kielitieteilijänä mutta tekee vika diagnooseja jälleen. No piilonälvintä, joka tuntuu edelleen sujuvan, on jonkun käsitys "keskustelusta".

    VastaaPoista
  64. Vaikka Iines ei pidäkään linkeistä täällä (ja ymmärrän sen oikein hyvin, keskustelu on keskustelua, ei linkkeilyä; jokainen sanokoon sanottavansa itse, ei toisen sanomana) liitän tähän linkin siihen Tanskan television ohjelmaan, josta kaikki alkoi. Siinä Sofi Oksanen ja toimittaja keskustelevat pitkään ja hyvin monipuolisesti Suomesta ja suomalaisuudesta, niin miehistä kuin naisistakin. Kuunnelkaa ja katsokaa. Kenties jyrkät lausunnot saavat selvennystä kontekstissaan. Minusta se on aina tärkeää.

    http://www.dr.dk/DR2/2sektion/

    VastaaPoista
  65. Mutta kun tv-ohjelmassa rivissä istuu kirjailijoita, joita pyydetään kertomaan stereotypioita oman maansa miehistä, niin mitä muuta heidän pitäisi kertoa kuin stereotypioita?

    En ymmärrä nyt ollenkaan. Oksanenhan puhui myös suomalaismiesten ujoudesta, rehtiydestä ja reiluudesta. Tämä ei kuitenkaan suomalaislehdistölle Helsingin Sanomia lukuunottamatta kelvannut.

    Kirjailijoiden tehtävä ei ole millään tavoin edistää teennäisiä brändejä tai hymistellä yleisen edun nimissä. Kirjailijat ovat totuudentorvia.

    Oma toiveeni on, että brändityöryhmä + Helena de Petäistö eivät millään tavoin häiritsisi kirjailijoiden eetosta.

    Mitä Kiesiin tulee, olen useassa yhteydessä todennut, että naistoimittajat johdattivat Kiesin tarkoitushakuisilla kysymyksillään vastaamaan tietyntyyppisesti. Rinnastus nainen + auto tuli naistoimittajalta, ei alunperin Kiesiltä.

    VastaaPoista
  66. Jape. Minä kirjoitan anonyyminä, koska en omista blogia, mutta aina laitan nimimerkkini loppuun. Delilah

    VastaaPoista
  67. Hilma,

    kyllä minun märinäni koskee vain linkkitehtailua ja linkkien välityksellä veri päässä -keskustelua.

    Satunnaiset linkit ovat tietenkin ok, niin kuin yllä sanon. Ja tästä linkistä kiitän, ja katson sen mielelläni, kunhan saan muutaman asian toimitettua kaupungilla. Palaillaan!

    VastaaPoista
  68. On se tosiaan kamalaa, kun meidän kaikkien suomalaisten tietämä synkkä kansanluonteemme yhdistettynä viinanhimoon lieveilmiöineen menee ihan suuren maailman tietoon. (Ihan kuin se ei siellä olisi jo ollut.) Ei muulla väliä kuin että kulissit pidetään pystyssä! Syödään vaan pääpillereitä ja synkistellään itseksemme - viinapullon äärellä - ja kolhitaan toisiamme kunhan kukaan muu ei saa tietää.

    Sofihan sanoi myös, että pohjimmiltaan suomalainen mies on ujo, rehellinen ja reilu.

    Ruukinmatruunan eilinen kirjoitus väkivallasta on kuvaava esimerkki siitä, miksi arvostan häntä. Asiaa pohditaan monesta näkökulmasta ilman tiukasti heristävää sormea. Ihminen, jolla on laajaa ymmärrystä elämästä, pystyy sellaiseen.

    Kaikki tietävät oikeassakin elämässä tyyppejä, keiden ilmaantuminen juhliin tai työpaikalle tai mihin tahansa sosiaaliseen tilanteeseen saa ilmapiirin latistumaan ja halun poistua paikalta. "Joo, meidän pitääkin tästä nyt lähteä kun on huomenna aikainen herätys." Ja niinpä he poistuivat toiseen seuraan jatkamaan iloista iltaa hyvässä hengessä. Kippis!

    VastaaPoista
  69. Niin - Iines viittasi kahteen kirjoittajaan sanalla "sinä". Ehkä tulkitsin väärin.

    VastaaPoista
  70. Mutta kyllä suomalainen mies on sitten kiva! Kävin äsken kauppareissullani kahvilla ja viereisessä pöydässä istui kolmen miehen porukka.

    Kysin, että onko pöydässä oleva lehti vapaa ja olihan se.

    Lehti oli hiukan ... levällään ja miehet pahoittelivat sitä sanoen "toi Tommi on vähän sohlo". Kysyin, että onko Tommi muuten hyvä tyyppi. "Joo, on se, paitsi että työmaalla se jättää tavarat vähän levälleen."

    Sanoin, että eihän se nyt ole mitään. "No meiltähän ei jää levälleen, kun ei me me mitään tehdäkään" sanoi toinen mies. Ja kaikilla oli niin mukavaa!

    Ihminen, joka osaa suhtautua itseensä kevyesti, on hauskaa seuraa! :)

    VastaaPoista
  71. Iines, jossain aiemmassa kommentissa mainitsit siitä, että suomalaiset pelkäävät etenkin suurimmissa kaupungeissa tiettyjä alueita eivätkä uskalla mennä ulos myöhäiseen aikaan. Kirjoitin tästä joskus aikaa sitten omaan blogiini ja ihmettelin, mistä tämä pelko kumpuaa.
    Asun itse Suomen kolmanneksi suuressa kaupungissa enkä osaa pelätä. Täällä tapahtuu hyvin harvoin mitään täysin satunnaisiin henkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Viime kesänä oli muutama raiskaustapaus, joista uutisoitiin isoin otsikoin, mutta kerrottiin jälkeen päin vain hyvin pienellä präntillä, että kaikki nämä syytökset olivatkin valheellisia (miksi ne naiset tekevät niin, en käsitä).
    No täytyy myöntää, että itsekään en lähtisi yöllä kävelylle jonnekin Tesomalle tai Nekalaan, mutta onko se pelko sitten aiheellista vai ei... Tilastojen mukaan kai pahoinpitelyt yms. ovat vähentyneet samaa tahtia kun pelko lisääntyy.
    Kuka tai mikä sitä pelkoa sitten lietsoo? Toimittajat?

    VastaaPoista
  72. Delilah: "Jape. Minä kirjoitan anonyyminä, koska en omista blogia, mutta aina laitan nimimerkkini loppuun. Delilah"

    Hei Delilah,

    En tiedä miksi minulle kommenttisi suuntasit, mutta en ole siitä kuitenkaan pahoillani :)

    Tunnuksen "rekisteröinti" ei edellytä, että sinulla on blogi ja että alkaisit bloggaamaan.

    Sinä laitat nimimerkkisi tekstin perään aina. Tämä on hyvä. Mutta joku voi väärinkäyttää anonyymikommentoinnin mahdollisuuksia ja vaikka esiintyä sinuna allekirjoittamalla oman anonymikommenttinsa tekstillä "Delilah".

    Kerran eräässä blogissa minuun suivaantunut anonyymi alkoi esiintymään minun nimimerkillä ja kirjoitteli kaikenlaista soopaa. Eron kuitenkin huomasi kun minun tunnus oli rekisteröity.

    VastaaPoista
  73. Googlasin:

    "Denialismilla tarkoitetaan retoristen argumenttien käyttöä antamaan vaikutelma asiaankuuluvasta kiistasta asiassa, jossa ristiriitaa ei todellisuudessa ole. Päämääränä on siis kieltää asia, josta vallitsee tieteellinen yksimielisyys."

    Eli tässä tapauksessako vallitsee tieteellinen yksimielisyys siitä, että suomalainen mies on parempien kansojen miehiä väkivaltaisempi?

    Ja me onnettomat miehet yritämme tätä faktaa hämärtää säälittävillä selityksillä ja epämääräisillä linkeillä! Anteeksi!

    Valto: "...vaikka hän Kaisaniemenkin kohdalla vihjailee mitä vihjailee."

    Ei kun se on tv-uutissakin kerrottu fakta, ne puistoraiskaajat. Pari saatiin kiinni housujaan napittamassa, uhri makasi maassa. Myös Kaisaniemen katuryöstäjistä oli paljon porua ihan Hesarissakin, kun yksi ahkerimmista karkoitettiin takaisin Somaliaan. Mikä vääryys!

    Ymmärrän kyllä, että somalialaiset perheet lähettävät tottelemattomia teini-ikäisiään takaisin isiensä maille, mutta että suomalainen oikeuslaitos tekee saman! Käsittämätöntä!

    Sofi Oksasesta ei kai tämä isomnpaa rähinää saa aikaa, sillä minä ainakin olen hänen puolellaan. Onhan se ihme, jos ei saa sanoa mitä haluaa - ja kysehän oli stereotypioista.

    Sofista tulee mieleen sekin, että 70-luvulla denialistit olivat niitä surkimuksia, jotka eivät millään uskoneet, että Neuvostoliitto on ihanneyhteiskunta, johon Viro liittyi vapaaehtoisesti ja onnesta kiljuen.

    Niin - kannattaa muistaa, ettei vallitseva käsitys ole aina totuus. Maahanmuutostakaan ei totuutta ole vielä sanottu. Jälkipolvet sen sanovat, ei Halla-aho eikä Valto.

    VastaaPoista
  74. "Vallitseva käsitys" on usein mahdollisimman kaukana "totuudesta" mitä ei absoluuttisesti ole olemassakaan. En tiedä mikä on vallitseva käsitys maahanmuutosta (ei minun tarvitsekaan tietää) - tarve tukeutua vallitseviin käsityksiin ja totuuksiin kertoo...Mistä?

    Lähdenpä tästä töihin tukemaan työtävieroksuvienkin elantoa. Tietääkseni heistä valtaosa on kantaväestöä. Jos minulla olisi tarve osoitella sormella niin enpä tietäisi ketä / mitä. Ei ainakaan "yhteiskuntaa" mitä bruukataan syytellä silloin kun vältetään katsomasta peiliin.

    VastaaPoista
  75. Niin - Iines viittasi kahteen kirjoittajaan sanalla "sinä". Ehkä tulkitsin väärin.

    Nyt en pysty tarkentamaan, kun en osannut hakea kommenttia, johon sinä Kuunkuiske viittaat.

    Ellei asia ole ensiarvoisen tärkeä, olkoot, mutta mielelläni tarkennan, jos se auttaa.

    VastaaPoista
  76. Suhteellisesti ottaen työtävieroksuvista suurin osa lienee mamuja, erityisesti somaleita.

    Eräässä blogissa esitettiin, Sofi Oksasen tyyliin, hypoteettinen väite joka sopii tähän hyvin: "Tyypillisellä somalimiehellä ei ole halua mennä töihin. Työn sijasta hän turvautuu tulonsiirtoihin."

    Pitäneekö paikkaansa?

    VastaaPoista
  77. Mukaviahan suurin osa miehistä on, ja - uskallan sanoa tämän - usein hauskempia kuin naiset. Pieni kahvilatapahtumasi oli hauska, Kuunkuiske.

    *

    Tiina,

    kyllä pelkoa lietsovat esim. Helsingissä ihan aggressiiviset humalaiset yöjunissa ja metroissa ja busseissa.

    Ja kyllä pikkukaupungissakin voi kokea uhkaavia tilanteita. Mm. kun olin muutama vuosi sitten koiralenkillä, muuan nuorehko mies tarttui sanaakaan sanomatta koirani hihnaan ja riepotti koiraa ilmassa, siis nosti hihnasta niin että koira pingottui ylös valjaittensa varassa, etutassut ilmassa. Jos sillä olisi ollut kaulapanta, sen kurkkua olisi kuristanut pahasti.

    Pelkoon tarvitaan ehkä jokin omakohtainen ikävä kokemus uhasta. Itselläni on myös raiskausyritys Turusta, ja kyllä sain opetuksen siitä, että vieraille miehille ei kannata hirveästi hymyillä.

    VastaaPoista
  78. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  79. Näitä valitettavia "kiltti mies kohtaa raiskausta/väkivaltaa pelkäävän naisen joka väistää miestä" kuulee tavan takaa.

    Syy ei kuitenkaan ole pelkäävässä naisessa, eikä hän ole yhtään raukka tai heikko pelätessään. Naisella on oletettavasti jokin aiempi uhkakokemus takanaan tai hän tuntee jonkun, jolle on sattunut jotakin järkyttävää.

    Joukossamme kulkee nimittäin luultua enemmän fyysisesti, henkisesti tai jopa seksuaalisesti lapsena kaltoin kohdeltuja naisia. Pelko jää jossain muodossa loppuiäksi, vaikka nainen tietää, että pelko on lähes aina turhaa.

    Kiltin miehen ei tule siis arvella, että vika on hänen.

    VastaaPoista
  80. Iines, minä kirjoitan nyt pitkähkön, ja naivin kommentin Tapsalle, anteeksi. (Tienaisit aika hyvin, jos voisit ottaa areenamaksun meiltä täällä vierailijoilta. Miten olisi vaikka 1€ per kappalejako? Minä olisin tietysti jo huomenna pankrotissa ja seuraisin vain sen jälkeen sivusta parempieni jutustelua...)

    Tapsa P, sinäkin tiedät, ettei monestakaan asiasta yksikään aikaansa elävä ihminen ehdi lopullista totuutta valmiiksi hauduttamaan ennen tuhkaustaan. Eivät siihen kykene historioitsijatkaan vaikka kuinka kylmin tuntein kohteitaan tutkisivat. Monta epävarmuuden tuntein ladattua lausetta olen löytänyt uudesta Hitler-elämänkerrastakin vaikka ymmärtääkseni pienemmätkin kivet alkavat olla käännettyinä siitä ajanjaksosta jona tämä itävaltalainen viiksiniekka julmuuksien synnyttäjänä eleli.

    Olen varmaan ollut epäselvä pakinoinneissani ja kommenteissani, mutta "totuudentorvena" en itseäni pidä. Pakinoija on lisäksi eri kuin esseisti tai faktatietoihin kaiken perustava kolumnisti. Minua ei kannata ottaa vakavasti jos ei halua, vaikka yritänkin olla valehtelematta. (Tai oikeastaan ketäpä täällä kannattaisi vakavasti ottaa.)

    Me, "ajan henkäyksiä" nuuskivat vain kommentoimme näkymiä edessämme. Se, joka kykenee säilyttämään kiihkottoman otteen kulloinkin kyseessä olevaan asiaan, on ehkä parhaiten muidenkin ymmärrettävissä.

    Sinä näet asiat Kaisaniemenkin kohdalla omista lähtökohdistasi aivan toisin kuin minä. Enkä yhtään ala väittämään, etteikö kertomasi "yksi totuuksista" olisi.

    On Kaisaniemi ihan vähän noin niin kuin lävitse tallusteltuna minullekin tutuhko, pikkuinen vihreä pläntti rujon (varsinkin näin marraskuussa) kaupunki-ilmeen keskellä, joten ei kai siellä soisi kenenkään paisuvaisensa kanssa muita pelottelemassa olevan. Ei somalin eikä etniseltä taustaltaan savolaisenkaan. Humalaiset joulupukitkin menkööt muuanne paljastelemaan, kuten kerran kävi itseni ja silloisen seuralaiseni kohdalle.

    Kaisaniemestä on ehkä muodostunut tietynlainen "legenda jo eläessään", sillä niin kauan kuin olen Hesaria lukenut ja itse pääkaupungissa vieraillut, on ko. pläntistä ollut aika-ajoin juttua juuri siellä tapahtuneiden raiskausten ja ryöstöjen vuoksi. Ennen somalitaustaistenkin rantautumista maahamme, ja jonka ymmärrän edelleenkin olevan silti vähäisempi uhka kuin meidän alkuasukkaiden "tarjoamat" monenmoiset uhat.

    Minun ensimmäiset oleskeluni ja käyntini piäkaupungin suunnalla alkoivat 1960-luvulla kun isäni kulki siellä töissä, ja siten minulla on (tietenkin vähäinen) tuntuma siitä, että väkivaltaa on ollut aina. Isälläni oli niistä parakkitappeluista aikamoisia tarinoita kerrottavanaan, eivätkä siellä naiset olleet rähisemässä. Viina ja joku "yleinen nahka", joksi kuulin huoria sanottavan, oli riidan aiheena, ja että missä järjestyksessä "juna" lähtee liikkeelle kun miesjoukko alkaa pussintyhjennykselle -ja kuka kerää kolehdin.

    Aina väkivalta on kuitenkin ollut päivittelyn kohteista yksi yleisimmistä. Nykyisin siitä on jo myös tietoa, joka ei pohjaudu päivittelyihin eikä juoruihin.

    Enkä ota vieläkään tämän kummemmin kantaa varsinaiseen keskustelunaiheeseen, sillä mielipiteeni siitä taitaa olla tiedossa vaikka se lopullinen totuus ei varmasti ole -edes minulle itselleni.

    VastaaPoista
  81. Iines: "Kiltin miehen ei tule siis arvella, että vika on hänen."

    Juu, ei tuollainen ole kenenkään vika ja kuka tahansa nainen vastaavassa tilanteessa ns. reagoi selkäytimellä.

    Muuten, mistä olet saanut käsityksen, että minä olisin kiltti mies?

    VastaaPoista
  82. Tääpää on jotenkin liika simppeli tajutakseen taaskaan, että mihin tää keskustelu onkaan johtanu!
    Mutta palaan alkuun ja alkuperäiseen.
    Oli Sofi sitte mikä tahansa, homo lesbo taikka koppakuoriainen, niin onko sillä taaskaan mitään väliä?
    Ja sanottu mikä sanottu! Mieletön älämölöö moisesta!

    Älähtäköön se, johon kalahti.
    Ei tuo nyt niin harvinaista liene että joku mulauttaa toisen mielestä pahasti, eikä maailma nyt varmaankaan vaihda käsitystään suomalaisista pelkästään yhden kirjailija-alun lausunnon perusteella. Ei miehistä eikä naisista.
    Eiköhän me olla jo tehty itsemme tunnetuksi monellakin tavalla ja tyylillä?
    Monasti jopa ei-niin-fiksulla....
    Luulee taas tää.

    VastaaPoista
  83. Samuli,

    tuhma mies ei olisi kuvannut tuota patikointiepisodia noin objektiivisesti.

    Ja aivan selvästi olet hyvä mies vaimollesi, kun hän suostuu ottamaan sinut patikointiretkilleen mukaan.

    *

    Valto,

    olen vain iloinen, kun täällä käydään keskustelua ristikkäin. Minähän yritän tunkea sanomaan jotakin jokaiselle jokaisesta kommentista, parhaasta kaksi, mikä ei välttämättä ole parasta keskustelukulttuuria. Mitä hiljempaa olen, sen kiintoisemmiksi käyvät keskustelut. En vain malta olla tarpeeksi hiljaa.

    VastaaPoista
  84. Arjaanneli,

    täällä on vissiin tapana edetä sfääreihin, joilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisaiheen kanssa. Ehkä se on vain hyvä, sillä näin pääsee persoonallisuus kullakin asian ohella esiin. Tämä on myös hauskaa kaiken vakavuuden ohella.

    Ja kyllä minusta Sofi on nainen paikallaan. Sillä ihmisellä on myös suullinen ilmaisu hallussaan.

    VastaaPoista
  85. Iines: "Kirjailijat ovat totuudentorvia."

    Tässä taitaa olla päivän huumoripläjäys?
    Kuka on kuka ei, kuka muuntelee ja vääntelee totuutta omiin tarkoituksiin sopivaksi. Aika vaikea yleistää.

    Iines: "Mitä Kiesiin tulee, olen useassa yhteydessä todennut, että naistoimittajat johdattivat Kiesin tarkoitushakuisilla kysymyksillään vastaamaan tietyntyyppisesti. Rinnastus nainen + auto tuli naistoimittajalta, ei alunperin Kiesiltä."

    Se mitä sinä olet sanonut joskus jossain rajatun yleisön blogissa ei ole merkittävää. Tuo Kiesin johdattelu ja siihen syyllistyneet naistoimittajat olisi pitänyt nostaa mediassa esiin. Näin ei nyt käynyt. Kiesi sai ansaitsemattoman rangaistuksen, mutta nuo naistoimittajat ei saaneet mitään seuraamuksia, vaan ilakoivat saavutuksellaan ja jatkavat tehtävissään. Maailman meno on aika ihmeellistä.

    Minusta Helena Petäistö on tolkullinen nainen joka osaa katsoa asioita kansainvälisestä näkökulmasta.
    Hänen viehättävistä kasvoistaankin saa selvää, toisin kun parin sentin geishamaisen pakkelikerroksen alla piillottelevan Sofi Oksasen.

    VastaaPoista
  86. Blogini ei ole rajatun yleisön blogi - lopetapas röyhkeilysi, Jape.

    Se että sinua on pyydetty pitämään pieni tauko, on johtunut huonosta käytöksestäsi eikä Japen puuttuminen tee blogistani "rajatun yleisön blogia".

    Olen käynyt Kiesi-keskustelua muillakin foorumeilla, ja lisäksi mm. Helsingin kaupunginkirjasto linkkasi sivuillaan kehaisevasti minun Kiesi-blogikirjoitukseeni ja toi tänne valtaisan kävijävirran.

    VastaaPoista
  87. Valto - älä ota itseesi minunkaan heittojani, sillä ihan samalla tavalla minäkin täällä jaarittelen niitä näitä, enkä todellakaan halua esiintyä totuuden torvena. Pelkkänä torvena esiintyminen riittää.

    Tunnen sinut vain täältä Iineksen akkunalta, en ole lukenut omaa blogiasi. En siis koskaan viittaa sinne. Vain tänne.

    Totesin kerran, kauan sitten, ettemme ehkä ole emotionaalisesti ja asenteiltamme kovin kaukana toisistamme - näin luulen yhä - ja siksi varmaan tartun usein sinun sanomisiisi. Kuvittelen ikään kuin ymmärtäväni mitä tarkoitat ja sitähän on helppo kommentoida.

    Vaikka en käytäkään hymiöitä, niin en suinkaan kirjoittele näitä aina ihan tosissani. On vaan niin hupaisaa laukoa muka terävästi ja yrittää pussittaa toista. Mutta mihinkään tyrmäyksiin en tähtää. Otan mielelläni sanan sanasta sen enempää loukkaantumatta.

    Kaisaniemestä on monta totuutta. Hyvin kauan sitten öisellä läpikulkumatkallani puiston poikki menetin lompakkoni joukolle arjalaisen näköisiä vaaleita hampuuseja.

    Somaleihin ja arabeihin tutustuin toimiessani junnufutiksessa takavuosina. Heistä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ihan tavallisia fiksuja kundeja.

    Mamurealistinen huoleni kohdistuu ihan samaan kuin opetusministeri Virkkusellakin: meillä on vielä aikaa välttää muun Euroopan virheet.

    Mutta se ei onnistu, ellei niistä pidetä ääntä. Emmekä voi jättää kritiikkiä pelkästään ääriainesten varaan. Se on vaaralinen tie.

    VastaaPoista
  88. Iines: "Blogini ei ole rajatun yleisön blogi - lopetapas röyhkeilysi, Jape. "

    No jopas nyt, eihän tosiasian sanominen ole röyhkeilyä. Pikemminkin pikkutarkka minun anomisiseni kyttääminen on röyhkeilyä. Syyllistyykähän tähän joku?
    Tottakai blogisi on rajatun yleisön blogi. Eivät kaikki seuraa nettiä ja kaikilla ei ole pääsyä nettiin. Lisäksi jokainsela blogilla on hyvin rajtu reuraajakunta, joka on varsin suppea aj rajattu ryhmä. Ihan eri asia kuin esim. valtakunnalinen lehti tai TV-lähetys.

    Iines: "Se että sinua on pyydetty pitämään pieni tauko, on johtunut huonosta käytöksestäsi"

    Huono käytös on vain sinun määrittämääsi ja perustuu omaan, voisiko sanoa suvaitsemattomaan ja ahtaaseen näkemykseesi. Yhtä hyvin voisi sanoa sinun käytöstäsi ja varsinkin sensuuriasi huonoksi käytökseksi, jos haluaisi.

    Iines: "eikä Japen puuttuminen tee blogistani "rajatun yleisön blogia"."

    Voi olla mutta keskustelun laatu ja vilkkaus kärsi selvästi sensuuristasi ja minun poissa olostani ;)

    Iines: "lisäksi mm. Helsingin kaupunginkirjasto linkkasi sivuillaan kehaisevasti minun Kiesi-blogikirjoitukseeni ja toi tänne valtaisan kävijävirran."

    Jos muistan oikein, oli sinun käsittely tapasi Kiesi tapauksessa ihan samanlainen ja yksisilmäisen paheksuva kuin muullakin medialla. Vasta myöhemmin muiden toimesta sinulle osoitettin että ne kysymykset Kiesille oli naistoimittjaan tekemiä ja johdattelevasti laadittuja.

    En pitäisi meriittinä sitä, että että naisvaltainen ja asenteellinen kirjasto kehaisee feminististä naisbloggaajaa. Tämä näin tuntumana vain.

    VastaaPoista
  89. Olet väärässä, Jape,

    minä olin se, joka nimenomaan puolusti Kiesiä. Tässä nyt todisteeksi vaikka kopio tuolta Helsingin kaupunginkirjaston maininnasta:

    "10.09.2009) Kysymys: Miksi jotkut naiset pystyvät olemaan suhteessa kaiken maailman EskoKiesien kanssa? Ajattelevatko he itse samalla tavalla vai miten joku voi jakaa elämänsä ihmisen kanssa, jolle ei ole muuta kuin pillu ja piika?
    - -

    Kirjaston vastaus: Esimerkki naisesta, joka ei paheksu Kiesin mielipiteitä: http://i-iines.blogspot.com/2009/09/turhuuksien-turhuus.html
    Copyright © Helsingin kaupunginkirjasto"


    Kopioimalla tuon linkin pääset halutessasi lukemaan syyskuisen kirjoitukseni.

    VastaaPoista
  90. Tapsa: "Mutta se ei onnistu, ellei niistä pidetä ääntä. Emmekä voi jättää kritiikkiä pelkästään ääriainesten varaan. Se on vaaralinen tie."

    Hyvä, nyt löytyi semmoinen valumuotti jonka betonia minäkin haluan olla sauvatäryttimellä tiivistämässä. Kritiikkiä täytyy olla, mutta täytyy ehkä olla myös kritiikin kritiikkiä. Kiihkotonta mielellään, kuten enimmäkseen sinulla onkin. Ja tiedän, että vahvojen puolella olisi helpompaa, mutta kukas sitten heikkoja olisi tukemassa? Äiti-Teresaksi minusta ei silti ole.

    En vain osaa itseäni ajatella pelkästään "kriittisenä", vaan semmoisena, jota eivät laumat saa valtaansa.

    Tapsa, käy lukemassa uusin kirjoitukseni ilma kommentointi- tai mitään velvollisuutta. Se on aivan lapsellinen kirjoitus, mutta ehkä antaa jotain kuvaa mielipiteistäni esim. siihen, etten aina niele niitä "salskeita nuoria miehiä" joiksi mamuja yritetään yleistää.

    Pidän kommentointityylistäsi kyllä.

    VastaaPoista
  91. Iines: "Olet väärässä, Jape, "

    Iines hyvä, tunnustan heti jos huomaan olleeni väärässä. Tutustun heti kohta tuohon linkkiisi.
    Vaikka en pidäkkään siitä, että kimppuuni hyökätään linkillä, niin pyytäisin sinua vielä antamaan linkin tuonne kirjastoon siihen kohtaan jossa tuo kysymys ja vastaus on nähtävissä.
    On jännä nähdä (mitä tuosta lainauksesta nyt voi päätellä), kuinka ahtaasti jotkin naiset ajattelee. Tuokin kysymyksen asettaja olettaa että naiset olisivat joku homogeeninen ryhmä joka suhtautuu ja reagoi asioihin samoin.

    Iines: "Kopioimalla tuon linkin pääset halutessasi lukemaan syyskuisen kirjoitukseni."

    Luen sen kyllä ja palaan asiaan. Toivoisin, että voisit vielä tuon kirjastolinkin laittaa näkyviin.

    VastaaPoista
  92. En välitä käydä tämän tason keskustelua, Jape. Viestissäni sinua on palveltu hyvin poimimalla asia. Tarvittaessa löydät tiedon alkulähteelle itsekin, sillä tämä keskustelu ei ole lakitupa, jossa jokainen lause erikseen osoitetaan oikeaksi viitemerkinnällä. Tivaamasi lähdemerkintä ei ole millään tavoin oleellinen blogikirjoituksen aiheenkaan kannalta. Tärkeämpi on Kiesi-juttuni, johon osoite viittaa.

    VastaaPoista
  93. Vaari-setä,

    kerro vielä mitä sitten tapahtui kun Fiksulan setä ja Putkijape-setä tapasivat toisensa.

    t Pikku-Jape

    VastaaPoista
  94. Iines: "En välitä käydä tämän tason keskustelua, Jape."

    Tämän tason keskustelua? Melko hämmentävää tekstiä taas kerran sinulta Iines.
    No loppupäätelmänä tästä on, että sinulla ei ole mitään lähdettä. Olisi ollut kiinnostavaa tietää mikä on sinun yhteytesi Helsingin kaupunginkirjastoon ja miksi sieltä linkataan sinun blogiin todisteena jostakin poikkeuksesta.

    Iines: "Viestissäni sinua on palveltu hyvin poimimalla asia."

    Jaa jaa. No sitenhän minä olen palvelut tätä blogia erityisen hyvin sekä poimimalla asiat että linkkamalla itse lähteeseen. Ei pitäisi olla valittamista, eihän?

    Iines: "Tarvittaessa löydät tiedon alkulähteelle itsekin, sillä tämä keskustelu ei ole lakitupa, jossa jokainen lause erikseen osoitetaan oikeaksi viitemerkinnällä."

    Sinä et nyt palvele lukijoitasi oikein hyvin.

    Iines: "Tivaamasi lähdemerkintä ei ole millään tavoin oleellinen blogikirjoituksen aiheenkaan kannalta."

    Niinkö? No miksi itse otit esille Helsingin kaupunginkirjaston ja sen likkaukset sinun blogiisi? Kiinnostaisi todella mikä on sinun ja Helsingin kaupunginkirjaston yhteys.

    Iines: "Tärkeämpi on Kiesi-juttuni, johon osoite viittaa."

    Luin tuon Kiesi-juttusi, ja tätyy myöntää että olin siinä väärässä, kun oletin juttusi edustavan samaa linjaa kuin muu mediassa ollut kirjoittelu, elikkä Kiesiä tuomitsevaa. Ei kirjoituksesi sellainen ollut. Se oli neutraali.

    Kirjoituksessasis ei kuitenkaan otettu ollenkaan esiin haastattelun tehnyttä lehteä ja sen toimittajaa ja hänen rooliaan Kiesikuvan muotoutumisessa. Siis sitä, että kyysmykset oli johdattelevia ja naistoimittjaan tekemät. Asiasta manistis ekana komenttilootassa Tapsa P. etkä sinä. Lisäksi arveilit, että moiset lausunnot kyllä sovinistiselta Esko Kiesiltä syntyisi ihan itsestäänkin, elikkä se siitä "Esimerkki naisesta, joka ei paheksu Kiesin mielipiteitä". En tosin tiedä mitä sinun "sovinistisuudesta" pitäisi ajatella kun esitää myös tällaisia kommenteja [Iines]: "Leonoora, eikös miehen auton koko olekin kääntäen verrannollinen miehen peniksen kokoon?" ?

    Näin lopuksi ja perjantain lukuvinkikisi antaisin Iltalehden kolumnisti Jyrki Lehtolan mainion huumorikirjoituksen goottivauva Sofi Oksasesta. Palveluna blogin lukijoille kopsaan tähän muutaman otteen:

    Koko Suomen oma goottivauva Sofi Oksanen käväisi taannoin Tanskassa ostamassa uusia säkkejä ylleen.

    Samalla se vieraili tv-ohjelmassa kertomassa, että suomalaismiehet ovat väkivaltaisia kusipäämykkiä, naiset masentuneita syömähäiriöisiä ja Katajanokan seinien sisällä piilee pahuus.

    Goottivauvan Suomi-lausunnot eivät saaneet varauksetonta "Hali, hali senkin ihana Goottivauva!" -reaktiota aikaan, joten seuraavaksi Goottivauva alkoi oikoa uutista ja selittää, ettei se noin sanonut, kaikki on median syytä, antakaa mun olla, mä voitin Finlandian ja oon virolaistaustainen nainen, joka käsittelee romaaneissaan kiinnostavalla tavalla naisen ruumiin ja valtion suhdetta tajuuttekste.

    Ihan turhaa goottipelkuruutta. Jos sekoittaa stereotypioiden latelun ajatteluun ja jää siitä kiinni, turha jälkikäteen syyttää mediaa siitä, että peilikuva näyttää siltä kuin siihen olisi kaadettu Lumenen ylijäämävarastot.


    Jyrki Lehtola: Tyyppi ja sen stereot

    VastaaPoista
  95. Nyt Iines tarkkana, mahtaakohan pikku-jape olla samalta seudulta kuin Japekin. Mitä sanoo sitemeter?

    VastaaPoista
  96. Jape, en minä pysy Site Meterini perässä. Lukijoita on kohtalaisesti samaan aikaan, enkä osaa enkä jaksa miettiä, mikä mahtaa olla kunkin IP samanaikaisista IP:istä.

    VastaaPoista
  97. http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx

    Kirjoittamalla hakukenttään sanan "kiesi" saa tuon tiedon esiin, jos et sanaani usko. Minusta on aika erikoista uskoa jonkun täällä valehtelevan. En pidä tästä luomastasi ilmapiiristä yhtään, Jape. Minua ahdistaa tällainen keskustelu.

    Eikä minulla ole tietoa, miksi minuun linkattiin, mutta sain käsityksen, että näkökulmaani pidettiin erilaisena positiivisessa mielessä.

    Minuun on silloin tällöin muutenkin linkattu eri foorumeilta, Jape, vaikkei minulla ole yhteyksiä niihin. Tekstejäni on myös luettu jollain radiokanavalla muutamaan otteeseen, eikä minulla niihinkään ole yhteyksiä.

    Ja kyllä minulla on ihan omat ajatukset, jotka vaihdan kernaasti parempiin, jos sellaisia löydän.

    VastaaPoista
  98. Iines: "Jape, en minä pysy Site Meterini perässä."

    OK, kunhan kysyin.

    Iines: "Minusta on aika erikoista uskoa jonkun täällä valehtelevan"

    En tiedä mihin nyt viittaat, mutta ei kai sillä väliä.

    Kysyn edelleen että mistä tuosta Kiesi bloggauksesta käy ilmi sinun omana esiinnostona se että Kiesi haastattelun asetelma oli johdatteleva?

    Iines: "En pidä tästä luomastasi ilmapiiristä yhtään, Jape."

    En luo mitään ilmapiiriä, mutta uskon, että sinua ahdistaa se että esiin nostetaan ja puheen keskiöön otetaan myös muita näkökulmia kuin valmiksi pureksittuja yksisilmäisyyksiä. Ei ole vain yhtä totuutta.

    Iines: "Eikä minulla ole tietoa, miksi minuun linkattiin, mutta sain käsityksen, että näkökulmaani pidettiin erilaisena positiivisessa mielessä."

    OK, tämä on mahdollista.

    Iines: "Minuun on silloin tällöin muutenkin linkattu eri foorumeilta, Jape, vaikkei minulla ole yhteyksiä niihin."

    Uskon tämänkin. Pidän vain erikoisena että kirjastosta linkataan Kieksi -kysymyksessä jonkun blogiin. Jään miettimään, että mikä yhteys tässä oikein on.

    Iines: "Tekstejäni on myös luettu jollain radiokanavalla muutamaan otteeseen, eikä minulla niihinkään ole yhteyksiä."

    Oho, tämä on kyllä uutinen ja positiivinen sellainen. Mistä muuten tiedät että näin on käynyt? Oletko sattunut olemaan juuri radio auki, oikealla kanavalla?

    VastaaPoista
  99. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  100. Lisäys vielä Iinekselle Kiesi asiaan.

    Tämä kommenttisi vesittää lahjakkaasti näennisesti neutraalin Kiesi -bloggauksesi: "En ole hyväksynyt Kiesin mielipiteitä yhdessäkään lauseessa, ainoastaan tarkkaillut tätä tapahtumaa mediailmiönä. Kommenteissani käytän Kiesistä mm. sanaa "sovinisti".

    Se että toteaa Kiesin lausuneen totuuksia - myös epätotuuksia - ei toki tarkoita, että yhtyy niiden totuuksien sisältöön."

    Tuo on sieltä kirjaston sivuilta (pitää muuten ihmetellä miksi joku kysyy Kiesistä joltain kirjaston tädiltä, ikään kuin tämä olisi joku oraakkeli :)

    No joka tapauksessa tuossa kirjaston kommenteissa annat oikean kuvan mielipiteestääsi: Et hyväksy Kiesin mielipiteitä (etkä myöskään totea niiden "mielipiteiden" olevan vahvasti haastattelijan luomien johdattelevien kysymysten tulosta.).
    Lisäksi nimittelet omalla nimellään esiintyvää ihmistä, Esko Kiesiä, sovinistiksi.

    VastaaPoista
  101. "henrik kirjoitti...

    Tervehdys,

    Luin otteen blogikirjoituksestasi Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #34 jaksoon. Olen antanut

    kaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen kirjoitukseen.

    Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:
    http://blogit.yle.fi/node/2244"

    (http://i-iines.blogspot.com/2008/08/antaako-henkinen-sairaus-oikeuksia-yli.html)

    Muilta osin päätän keskustelun kanssasi. Sinä hyökkäät koko ajan jokaista lausettani vastaan, sitäkin jonka sanon puolustuksekseni hyökkäystäsi vastaan.

    VastaaPoista
  102. Tämä(kin) viestini mennee lakitieteellisen "ei voinut mieltään malttaa"-käsitteen piikkiin.

    Itse arvostan tämän Iineksen blogin kommenttiosioineen erittäin korkealle.

    Enkä minäkään ole näitä lukiessani läheskään aina Iineksen kanssa samaa mieltä. Siinä yksi syy blogin laadukkuuteen.

    VastaaPoista
  103. Onpa hauska kuva! Tekee hilpeäksi.

    Ja tekstisi on hyvin kirjoitettua satiiria. Mitä tuo mustiin verhoutunut "akka" onkaan mennyt tekemään. Näin haastattelun telkasta. Selitti sanomisiaan.

    Onneksi eivät kaikki miehet ole väkivaltaisia, jotkut naiset ovat; tässä vähän aikaa sitten yksi tappoi miehensä. Mahtoi olla suuttunut! Täytyy olla aika korkea kynnys, että ottaa hengen toiselta. HRRR!

    En ennätä nyt lukea noita keskusteluja, harmi. Käyn ne myöhemmin lukemassa. Ne on usein mielenkiintoisia. (Ja taas niitä on paljon!)

    VastaaPoista
  104. Tattista Riku,

    on mukavaa, että kommenttilootassa on nasakoita kirjoittajia ja sanojia. Se takaa keskustelun, jota viitsitään jonkin verran lukeakin. Ja nimenomaan tuo eri mieltä olo on meikäläiselle ainakin kaikkien keskustelujen suola. Eikä minulla Japea vastaan mitään ole, ja vaikka koetankin ojennella häntä hieman leppoisampaa keskustelutyyliä päin, en tahdo vaikuttaa hänen mielipiteisiinsä piiruakaan.

    Pst Riku! Olisipa mielenkiintoista tietää joskus jokin asia, josta olet eri mieltä. Ei siksi, että haluaisin inttää vastaan, vaan näytiksi vaan.

    *

    Avatar,

    sitä vissiin joutuu selittelemään ihan siksikin, että kotimaan media on kertonut tapahtumasta vain osan. Mutta voi toki olla, että hän tahtoo lieventää sävyjään.

    VastaaPoista
  105. Minulla, Riku Riemulla on taipumusta kärkkäisiin mielipiteisiin ja möykkäämiseenkin(!)

    Joskus on hyvä vain olla hiljaa,kuunnella tai lukea itseään viisaampia.

    Ja minulla on niin vähän fiksuja ajatuksia, että niitä täytyy hieman säästellä.

    Eikä tähän nyt tule mitään mieleen, kun minustakin brandit ovat per...tä ja miehet naisia parempia!

    VastaaPoista
  106. Iines: "Eikä minulla Japea vastaan mitään ole, ja vaikka koetankin ojennella häntä hieman leppoisampaa keskustelutyyliä päin, en tahdo vaikuttaa hänen mielipiteisiinsä piiruakaan."

    Iines, voin vakuuttaa, että minulla ei myöskään ei ole mitään sinua vastaan. Ainoa asia mitä perään on tasapuolinen kohtelu. Tottakai asiassa pitää pyrkiä pysymään, itse kunkin, ja vaikka välillä hairahtuu sivupolulle niin toki on hyvä ohjata oikealle suunnalle.

    VastaaPoista
  107. No mutta. Tuossahan tuli jo kaksi vakavaa erimielisyyttä välillämme, Riku Riemu. (Pakko kirjoittaa koko nimi, se on niiin hyvä.)

    Sinä olet selvästi brandi-miehiä, ja minä taas brändi-naisia, ts. kannatan suomalaisääntämisen mukaista kirjoitusversiota, ja sinä taas vieraampaa verta myös kirjoitusasussa.

    Ja mikäs tuo lähtiessä suupielestä lausaistu "miehet ovat parempia kuin naiset" on, ellei mitä syvin provokaatio?

    Toisaalta, minusta on hienoa, kun mies luottaa itseensä.

    *

    Jape,

    hauska kuulla ettei sinulla ole mitään minua vastaan, kun möyhentelet virkkeitäni, ja mietit niiden totuudellisuutta, kun lähdeviitteet puuttuvat.

    VastaaPoista
  108. Eikun "brandi" oli vain kiroitusvirhe.

    Provokaatiohan se "parempia-juttu" tietysti oli, mutta turha on Sinun odottaa, että siitä jäisin vastaamaan.

    Lähden karkuun, mutta sitä ennen huikkaan vain vankat perusteluni: se nyt on niin, kuin se on!

    VastaaPoista
  109. Jassoo, tuommoisia karkulaisia kampitetaan kevyesti yhdellä nilkan ojennuksella..

    Sitä paitsi, tuo brandikin on kyllä oikein.

    VastaaPoista
  110. Kaaduin, että mätkähti!

    Ehkä halusin todistella, että parempi, että vain luen, kuin mölisen.

    Hyvät keskustelut ovat mahdollisia totuusarvoja mielenkintoisempia.

    VastaaPoista
  111. Puhalletaan pipiin, ja ylös, meinaan mies ylös.

    Tuossahan on hyvä motto blogille: Hyvät keskustelut ovat mahdollisia totuusarvoja mielenkintoisempia. Saatan napata sen brändikseni, jos sallinet.

    VastaaPoista
  112. Sinulle on puolestani kaikki luvallista, jos vain tuon kirjoitusvirheeni korjaat.

    VastaaPoista
  113. Iines: "hauska kuulla ettei sinulla ole mitään minua vastaan, kun möyhentelet virkkeitäni, ja mietit niiden totuudellisuutta, kun lähdeviitteet puuttuvat."

    No sinä otat minut liian vakavasti välillä, sitten taas olet kevyen välinpitämätön. Vaihteleva tuuli siis. Minusta tuo ei auta ymmärryksen kehittymistä, kun puhut aina "möyhentämisestä". Se on jotenkin liian rajua, minusta, jopa kielikuvana.
    Minulla on omalaatuinen tyyli; tarkastelen mitä henkilö A on kenties asiasta B sanonut joskus paikassa C ja vertaan pitääkö väittämä paikkaansa edelleen nykyisyydessä vai onko se kenties muuttunut. Joskus työläs harrastus, muutakin voisi tehdä, epäilemättä. No eipä tässä kukaan täydellinen ole se on jotenkin lohdullista, ainakin joskus. Mutta marttyyrius ei pue oikein ketään.

    VastaaPoista
  114. Tämä oli hyvä teksti.
    -minh-

    VastaaPoista
  115. Kiitän, Riku, ja korjaan kyllä. Kun saisi sen motoksi tähän keskustelualueen yläpuolelle.

    Jape, marttyyrius pois minusta, mutta sinun tarkka ja täsmällinen todisteleva tyylisi kieltämättä joskus ahdistaa minua, kun itse arvostan enemmän heittäytymistä keskusteluun, vaikkei tietäisi asiasta mitään. Toki silti tykkään faktoista ja ihan asiasta.

    VastaaPoista
  116. Voi minh,

    punainen logosi ilahduttaa.
    Ja tekstejäsi odottaa varmaan leegio blogiväkeä!

    VastaaPoista
  117. Iines: "mutta sinun tarkka ja täsmällinen todisteleva tyylisi kieltämättä joskus ahdistaa minua,"

    No valitettavasti tyylistäni on muovautunut pikku hiljaa tuollainen "todisteleva". Se ei toki sovi kaikkialle eikä kaikkin blogihin, mutta tyyliään on vaikea muuttaa totutusta. Seeprakaan ei pääse raidoistaan. Silti se ei välttämättä ole pahantahtoinen, itsepäinen kenties... hmmm...vai sopiiko tuo luonnehdinta paremmin muuliin.

    VastaaPoista
  118. Korjaan sen verran, että blogissasihan oli uusi teksti pitkästä aikaa, minh - jos nyt vielä huomaat tämän. Se on vain minulta poikkeuksellisesti jäänyt nyt huomaamatta omien keskustelujeni tiimellyksessä.

    VastaaPoista
  119. Erilaiset keskustelutyylit menettelevät silloin, jos sävy pysyy toisia ihmisiä kunnioittavana. Näin ei ole aina ollut.

    Kuten sanottua, tylsien tyyppien saapuessa juhliin voi vaihtaa maisemaa. Tai rullata ohi pilkun asentoon tarraavat kommentit, pahan olon purkaukset. Ihan kuin räyhäkommenteilla edistäisi asiaansa - lapsilla on tapana takertua pikkuasioihin kun eivät vielä ymmärrä suurempia kokonaisuuksia.

    Iineksen salongin tunnelma säilyköön leppoisana. Pari fiksua miestä (Tapsa ja Valto) juuri osoitti ominaislaatunsa leppeässä kommentoinnissa toisilleen. Ei perseennuolemista vaan asiallista puhetta. Arvostan.

    VastaaPoista
  120. Iines, en ole huomannut kommentoida H. de P:äsi. Riemastuttava! Näet ytimeen. Arvaa haluaisinko olla samassa teeseurueessa koukistelemassa pikkurilliäni? Säröttömyys on epäkiinnostavaa, muovista, elämälle vierasta.

    Arvioinpa samaan syssyyn muutaman muunkin viime aikoina salongissasi puheena olleen naisen olemusta. Seuraan siis blogissa kommentoineiden miesten jalanjäljissä.

    S.O:n goottityyli ei henkkoht miellytä silmää. Yleensäkin huutomerkkimäinen olemus ei pistä silmään hyvällä. Ei niin että ihmisen tarvitsisi sulautua tapettiin, ei tosiaan. Kirkuva tyyli vie huomion ihmisen sijaan sivuraiteille. Epävarma ihminen piilottelee riikinkukkomaisessa suojapuvussa.

    Taannoin oli puhetta myös P.R:n ja M-R O:n naisellisuudesta. Ensin mainittuun en parhaalla tahdollanikaan saa liitettyä sanaa "naisellinen" kun se sisältää minulle paljon pehmeyttä. Jälkimmäisen olemus on hiukan...kolho puhetyyliä myöten. Ja stailistillekin olisi tarvetta.

    Mutta upeita ihmisiä kaikki tyynni! Hymistely ja hyssyttely haalistaa säteilyä - nämä kaikki loistavat, kukin omalla tavallaan.

    VastaaPoista
  121. Kyllä vaan, Kuunkuiske,

    kiinnitin huomiota tuohon Tapsan ja Valton kypsään asenteeseen. Molemmat ovat hyvinkin teräviä ja tietäviä, mutta huumorintajuisia ja leppoisia. Veri päässä -keskustelu sopinee paremmin varsinaisille keskustelufoorumeille kuin blogeihin, sillä blogit ovat jotenkin intiimejä foorumeita.

    Olet kyllä tarkka havainnoija noissa naisten tyyleissä, Kuunkuiske, ja nuo sinun kuvauksesi voisivat olla minunkin. Se vaan, että siinä mielessä pidän Sofi Oksasen tyylistä, että hän on sen itse luonut korostamalla persoonallisimpia eli jonkun mielestä rumimpia ja kolhoimpia piirteitään näkyvästi. Kyllähän tyttö vähän tuotteelta vaikuttaa, kuten kaikki gootit, mielestäni, mutta Oksasen tyyli on kyllä persoonallinen, joskin jo klisee, ja huutomerkki niin kuin osuvasti sanot. Oksanen taitaisi erottua porukasta ilman meikkejäkin pienessä sileässä tummassa tukassaan.

    Päivi Räsäsen kasvonpiirteissä on mielestäni kyllä eroottinen vire, varsinkin hieman esiintyöntyvän suun seudussa olevissa poikkijuovissa ja posken lommoissa. Tiedän kokemuksesta tietyn miestyypin pitävän tällaista kasvorakennetta hyvinkin eroottisena.

    VastaaPoista
  122. Monia tällaisia blogikeskusteluja leimaa sellainen omituisuus että taka vasemmalta pikalle liihottaa jonkinlaista kuvitteelista korkeampaa totuutta edustava henkilö, tässä tapauksessa se on yleensä nainen. Yleensä nämä moittivat muiden tyyliä ja puhuvat suuremmista kokonaisuuksista, vaikka itse ovat lähihistoriassa, eri blogeissa ja foorumeilla, osoittaneet olevan täynnä perinteistä klishettä ja vanhakantaista ajattelua. Hekö moderneja nykynaisia? Ei siltä näytä.
    Mutta vaikka erityisesti miehet tuntuu olevan näiden besserwissereiden ongelmana, niin näin tuntuu olevan myös naiset jotka eivät mahdu (tai eivät haluakaan mahtua) näiden harpyijojen asettamaan ahtaaseen naisenmuotiin. Mielenkiintoinen ilmiö tällaiset naiset. Ja kun juhlista tuli puhe, niin näille harpyjoille ei kannata kääntää selkää, siellä voi pian olla vaikka veitsi pystyssä...

    PS. Oli hienoa nähdä tyylikäs Helena Petäistö raportoimassa eilen Kymmenen uutisissa. Aivan eri tasoa kuin paklatut, juuttisäkkiin pukeutunet virolaistaustaiset gootit.

    VastaaPoista
  123. No Jape,

    tässäpä oli hauska kommentti sinulta. Tosi hyvää huumoria tuo pikkurilli-Petäistön ja juuttisäkkigootti-Sohvin rinnastus.

    Kumpaakin naista sietää toki kuunnella, molemmilla on oma tarinansa.

    VastaaPoista
  124. Kateellinen nainen osaa kääntää sammakoiksi mitä vaan jos tulee sille tuulelle. Ei siis halua lähtökohtaisesti hyväksyä jotakin ajatussuuntaa tai ajatuskohtaa tai ajatuksenjuoksua vaan etsii omissa kateellisiissa aivoissa vimmatusti syitä, miten falsifioida toisen ajatuksia. Tämä tuskin on epätavallista ja silti näille ei ole nimiä: ei ole denialismia eikä kriittiistä, ei liberaalia eikä eettistä ja vielä vähemmän sivistyksen mukaista.

    Nainen joka on kateellinen löytää aina ystäviä muista samanlaisista kunhan ensin löytävät jonkun, jolla on sanomista älyllisesti (=joka ärsyttää, koska kateellinen nainen olisi halunnut ehdottomasti saada sanoa se sama asian ensin).

    Sammakot ja muut sopivat letkautukset sopivat sitten kaikkien (opportunistien ja epäonnistuneiden) suuhun: saivathan syyn nauraa. Yksi nauru korvaa monenlaiset väärinkäsitykset ja siksi nauru on sosiaalisesti tärkeä. Vähemmän mukavaa on, jos aukoo päänsä eikä aio maalata huulensa mustalla tai värjätä hiuksensa sinisellä eli OLLA eksentrikko myös. Jos siis aikoo näyttää tavalliselta ja silti on eksentrikon ajatuksia pitää varoa sillä päällimmäinen habitus näyttää ehkä vaarattomalta.
    Tämä on virhe: moniko on nähnyt Pirajan? Ihan kesyn näköinen kala; syö silti elävänä jos saa aihetta. Be careful out there.

    VastaaPoista
  125. Iines: "tässäpä oli hauska kommentti sinulta. Tosi hyvää huumoria tuo pikkurilli-Petäistön ja juuttisäkkigootti-Sohvin rinnastus."

    No en nyt tiedä piruiletko, Iines, mutta sanon kuitenkin vaistomaisesti että: Kiitos ! :)

    PS. Lähden netin ulottumattomiin toviksi joten kenttä on nyt minusta vapaa huomis-iltaan asti. :D
    Hyviä keskusteluita!

    VastaaPoista
  126. Hyvin paljon kiitoksia omasta puolestani Kuunkuiske and Iines.

    Olen vissiin outo, koska pidän nimenomaan Sofin ylleen luomasta esiintymis"kaavusta".

    Yleensä olen aina ollut liiallista laittautumista vastaan. Kohtuus rasva- ym purkkien määrässä kylppäreissä saisi pysyä ekologisessakin mielessä järkevyyden rajoissa.

    Kun tiedämme jo niin paljon ihmisen kehosta kaikenlaista, niin tiedämme myös sen, että mäntysuopa, korkeintaan Linna-shampoo, riittäisivät nahkan ja karvoituksen puhtaanapitoon vallan mainiosti koko kansalle. (Iines, sinä kun osaat, niin olisiko tässä yksi "kohottava" kirjoituksen aihe?)

    Henkisen hyvinvoinni tukemiseksi voisi jonkun ylimääräisen pörtelön hankkia jouluksi. Nythhän mikään ei tunnu miltään kun kaikesta on tehty arkipäiväbrändi.

    Sofista sen verran, että koska hän on ilmeisesti jo pienenä tiennyt tulevansa julkisuuteen joku päivä, on hän järkevästi päätellyt, että jo ennen sitä täytyy ruveta harjoittamaan teatteriesiintymistä johon tietenkin kuuluu pukeutuminen sekä muu maskeeraus. Saa sitten olla kotonaan se, mitä on. Sitä ei julkisuudessa alati väijyvät paparazzit ja muut kaunasielut ole päässeet kuluttamaan. Hän on naamionsa hyvin valinnut. Osaammeko edes kuvitella hänet suihkun jälkeen pyjamaan kietoutuneena nukkaisella sohvallaan?

    VastaaPoista
  127. Pesin kerran tukkani mäntysuovalla, Valto ja kylmällä vedellä, kesällä rannassa, enkä tee sitä toiste. En saanut kampaa läpi takuista, tukkani oli hirveä, ja olin lähdössä lavatansseihin merenrantalavalle. En muista, miten sain pääni kuntoon, mutta sen muistan, että lavalle mentiin suu supussa. Eli kannatan kyllä haluaville hyviä shampoita. Ja voiteita. Ja huulirasvoja. Ja dödöjä. Ja huulimaalia. Ja vähän jotain ripsikäherrystäkin, jotta voi winkata lumoavammin.

    Aihe on hyvä, Valto, mutta kun en ole saunapuhtauden kannalla, niin mitä siitä tulisi. Minusta Sofi on kuin Kleopatra, kaunis ja ylväs nainen huutomerkkilookistaan huolimatta, mutta hyvin herkkäpiirteinen. Ja tukka on kyllä komea! Panisin. Mutta en Petäistöä.

    VastaaPoista
  128. Mitä tulee Iines velä nuoren Sofin olemukseen, niin kaunis nainenhan hän on. Sensuelli suu ja voimakkaat kasvot. Hiukan eri ikäkauden edustaja näkisi hänet mielellään toisellakin tavalla laittautuneena vaihteeksi, tulisi luontainen olemus paremmin esille.

    Tai sitten olen vain kateellinen, kun en tod viitsi pahemmin värkätä tukkani ja vaatteideni kanssa. Mitä enemmän ikää, sitä vähemmän viitseliäsyyttä ko. asioihin - vaikka kaiken järjen mukaan olisi syytä enemmän panostaa kuin nuorena, luonnostaan nättinä! :)

    VastaaPoista
  129. Minäpä olen nähnyt Sofin teatterissa - siis esiintymässä - ja verkkosukkineen hän oli oikein ilo silmälle. Esiintyjänäkin hän oli ihan pro.

    Minusta naiset ovat jumalaisia olentoja.

    VastaaPoista
  130. Tulet, Tapsa, varmasti hyvin juttuun naisten kanssa! :) Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

    VastaaPoista
  131. Sofista on muutamia upeita kuvia netin kuvahaussa, ja hän onkin ehkä nimenomaan kuvauksellinen, ei tarkkaan ottaen klassinen kaunotar, koska hänessä on kaikki suurta: silmät, nenä ja varsinkin suu. Saattaisi olla upea valokuvamalli omana itsenään, vailla meikkiä ja tukka suittuna. - Hassua vaan tässäkin jupakassa on se, että kaikkialla puhutaan Sofin ulkonäöstä. Niin kuin nyt tässäkin.

    Kuunkuiske, uskon että Tapsa tulee juttuun naisten kanssa, ja että hänessä on annos feminiinisiä kromosomeja, vai oliko se nyt geenejä. Nimittäin kaikkein miehekkäimmissä miehissä, niissä joista naiset tykkäävät, on annos naista. Jos on pelkästään miehisiä kromosomeja, mies on kai vähän olmimainen, ts. puoleensavetämätön.

    (Tulipas hassua muistinvaraista juttua tässä läppäri polvilla kynttilänvalossa vihreän teen voimalla..)

    VastaaPoista
  132. Kyllä se niin menee, että tasapainoisessa miehessä on annos feminiinisyyttä. Muuten hän on tunteistaan tietämätön, putkinäköinen ja suoraviivainen. Kuivakas jörrikkä.

    Samalla perusteella naiseen "kuuluu" annos maskuliinisuutta mm. tuomaan pehmeyden rinnalle aktiivisuutta, varmuutta ja kestävyyttä. Nainen ilman pätkääkään maskuliinisuutta saattaa olla hiukan nahjus.

    Ilman feminiinisyyden ripausta mies ei näe metsää puilta. Ilman pisaraa maskuliinisuutta nainen ei pysähdy yksityiskohtiin.

    VastaaPoista
  133. Turha kai sitä on tässä iässä enää kieltääkään, että yhteisissä illanistujaisissa tms löydän itseni aina keskustelemassa naisten joukosta.

    Puolittuttujen miesten jutut ovat todellakin usein niin yksioikoisia - urheilua, politiikkaa, naisia - kun taas kenen tahansa naisen kanssa voi puhua heti oikeista elämän ja sydämen asioista.

    Kun muuten katselin Valton kuvaa hänen blogissaan, luulenpa että hänessä on vähän samaa vikaa. Aika mussukka, vai mitä.

    VastaaPoista
  134. Tapsa - elämän ja sydämen asiat muodostavat yhteyden. Muunlainen keskustelu (sillekin on tietenkin paikkansa erilaisissa arjen tilanteissa) jää kolisemaan tyhjyyttään. Osapuolet eivät rikastu, sydämet jäävät suppuun. Pääpilleripurkille ja viinapullolle on sitten kysyntää.

    Valton kuvastahan näkee oitis mikä hän on miehiään - Ihminen.

    VastaaPoista
  135. Mistäkähän johtuu, että minä taas keskustelen mieluummin miesten kanssa? Ja miksi kummassa Tapsa sitten taas viihtyy naisseurassa?

    Oikeastaan tiedän vastauksen omalla kohdallani: kun olen itsenäisesti elävä nainen, koen naisten koti- ja perhekeskeiset jutustelut hieman pitkästyttäviksi, niin mukavia kuin ne toisaalta ovatkin. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, ja kun tykkään lisäksi seurata yhteiskunnallisia asioita ja poliittista päätöksentekoakin, kiinnostuksen kohteet ovat olleet erilaiset. Miehillä tuntuu olevan aikaa pohtia maailmanmenoa ja pähkäillä kotitekoisia filosofisia kysymyksiäkin aivan toisin. Minulla ei ole oikein koskaan ollut hyvää laajemmin pohdiskelevaa ja keskustelevaa naisystävää, vain näitä perhekeskeisiä tai sitten pelkkiä urasuuntautuneita naisia. Siksi mies tuntuu kiinnostavammalta juttuseuralta.

    VastaaPoista
  136. En malta olla siteeraamatta aamuisesta Hesarista mediakulttuurin professori Mikko Lehtosta, joka pohtii Oksasen herättämää pyhää närkästystä suomalaisissa.

    Lehtonen rinnastaa Oksasen lausumat mm. Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maahan, jossa sitten taas mies saa sanoa, että esi-isät hakkasivat vaimot lapset jos ne kiinni sai. Ja tästä tulee sitten Suomi-pokaali, jonka yhtye pokkasi viime viikolla.

    Mikko Lehtonen huomauttaa vielä suomalaisten yksisilmäisyydestä, sillä Oksanen ei puhunut lihaa ja verta olevista suomalaisista. Oksanen nimenomaan tähdensi, ettei tarkoita suomalaisten olevan väkivaltaisia yksilöitä, vaan että maassa on tietty väkivaltaisuuden perinne.

    VastaaPoista
  137. Miksiköhän, Iines, naisen parhaat keskustelut ovat miehen kanssa! :) Ja sama toisin päin.

    On vaara, että nainen jää kiinni kotiasioihin tai uraan eikä näe oikein muuta.

    Ihmiset ovat yksilöitä. Olen samaa mieltä siitä, että miehen kanssa pääsee helposti mielenkiintoisille alueille; jos hän ei jumita vain työssä / politiikassa / urheilussa tai kuka missäkin, yhden asian ihminen.

    Mitä laajemmin ihminen kokee ja näkee, sitä avarammat aiheet. Ja sitä suurempi mahdollisuus löytää yhteistä lähes kenen tahansa kanssa.

    Huushollihommista ja sensuuntaisista en keskustele, tylsiä aiheita. Eipä kukaan ole yrittänytkään kun on ollut muuta puhuttavaa. Kummasti sen siivouksiinsa tai uraansa jumittuneen naisenkin saa esiin kuorensa sisältä kun antautuu ensin itse.

    VastaaPoista
  138. Saa kyllä esiin, Kuunkuiske, ja onhan näin käynytkin. Minä yleistin tuossa kommentissani vähän samoin kuin Sofi Oksanen omassa lausunnossaan.

    Joskus jopa on yllättynyt, kun sieltä perhekeskeisyyden takaa onkin tullut esiin yksilö, jolla on omia ajatuksia vakavistakin aheista. Kaikki lieneekin kiinni siitä, paljonko itse rohkenee antaa itsestään muille, kenelle tahansa. Kyllä sieltä vastataan. Sitä vaan seurassa ollessa naisten kanssa ajautuu kuuntelemaan niitä kotijuttuja, kun enemmistö niistä puhuu.

    VastaaPoista
  139. Täällähän puhutaan nyt asiaa.

    VastaaPoista
  140. Sofista on keskusteltu täällä kuten muuallakin. Sopisiko sekaan vanhan propagandistinkin näkökulma? Se on pitkä, joten täytyy pätkäistä kahteen osaan.

    Jo 1960-luvulla kustantajat oivalsivat, että myynnin kannalta kirjailijan saama julkisuus on tärkeämpää kuin se, mitä hän kirjoittaa. Välttämättä ei tarvitse osata kirjoittaa lainkaan.
    Joskus 1970-luvun puolimaissa tein suurelle kustantajalle pari - kolme suunnitelmaa kirjailijan tuomiseksi julkisuuteen ja pitämiseksi siellä. Yksi niistä onnistui hyvin, mutta ikävä kyllä kirjailija joi ennen aikojaan itsensä hengiltä.

    Muistaako kukaan enää Hans Seloa? Hän ja hänen “romaaninsa” Diiva olivat 1970-luvun alkupuolella melkoinen sensaatio. Hänet teki kuuluisaksi jonkinlainen suhde Ella Eroseen.

    Selo pukeutui keikarimaisesti, kalliisiin räätälin tekemiin vaatteisiin, esiintyi ravintoloissa kuin puolijumala ja niinpä hänestä kirjoitettiin naistenlehdissä harva se viikko.

    Selon kirjan on vain ani harva lukenut, mutta hän eli mukavasti jonkin aikaa pelkän julkisuudenkin siivellä. Kirjoittaa Selo ei osannut.
    Hannu Salaman “Juhannustansseja“ olisi myyty alle sata kappaletta, ellei häntä olisi haastettu oikeuteen jumalanpilkasta. Sen jälkeen hän on elänyt apurahoilla ja kirjoitellut tekstejä, jotka todellakaan eivät jää kirjallisuuden historiaan.
    Näiden kanssa minulla ei ole ollut ollut mitään ammatillista tekemistä.
    -jatkuu

    VastaaPoista
  141. Sofi, osa 2:

    Jos nyt olisin Sofi Oksasen PR-mies, olisin nyt todella ylpeä! Kaikki on mennyt suunnitelman mukaan nappiin, jopa ennakoitua paremmin.

    Sofin julkisuus Suomessa on ollut viime aikoina melko vaatimatonta. Siksi päätettiin käyttää ulkomaan-korttia yhdistettynä uhriuttamiseen ja ryssävihaan.
    Sofin kirja ilmestyi hiljan tanskaksi ja nyt oli hyvä tilaisuus tehdä hänestä pohjoismainen kuuluisuus. Tv-haastattelun aika valittiin tarkasti: juuri naisten kokemaa väkivaltaa vastustavan teemapäivän alla. Myös talvisodan muistopäivä “sattui” sopivasti kohdalleen.

    Sofille oli etukäteen selvitetty tanskalainen mielenlaatu. Hehän ovat suurpiirteisiä ja nautinnonhaluisia ihmisiä, jotka eivät huoli huomisesta. Venäläisistä he pitävät, olihan Tanskan prinsessa Dagmar Venäjän keisarinna ja hänen poikansa Nikolai Venäjän viimeinen keisari ja Suomenkin suuriruhtinas.

    Sofi keskitti puheensa suomalaiseen väkivaltaan ja ryssävihaan. Häntä oli helppo uskoa, koska heti haastattelun jälkeen Suomen tv ja suurimmat lehdet kertoivat, että Suomi on naisille vaarallisin maa länsimaiden joukossa. Sofi ja hänen agenttinsa tiesivät myös, että Sofia tullaan Suomessa syyttämään oman pesän likaamisesta. Hänestä tuli julman, väkivaltaisuuteen taipuvaisen kansan uhri, marttyyri. Häntä kehotettiin yleisönosastoissa muuttamaan maasta, häntä, joka oli vain kertonut totuuden maastaan.

    Tämä kaikki heitettiin pikavauhtia kaikkien Pohjoismaiden viestimiin ja myös Keski-Eurooppa huomioi asian. Nyt kaikkialla tiedetään, että Suomi on niin autoritäärinen maa, ettei kirjailija täällä uskalla puhua totta! Ihan kuin Neuvostoliitossa ennen.
    Tanskalaiset pitävät Venäjästä, siksi Sofi vei haastattelijansa venäläiseen ravintolaan. Siellä hän kertoi, kuinka suomalaiset vihaavat kaikkea venäläisyyttä. Jälleen pisteitä rohkeudesta! Kirjailijatar uskaltaa olla eri mieltä viiden miljoonan ryssänvihaajan kanssa! Häntä täytyy tukea. Jos suomalaiset vihaavat häntä (Sofia) me autamme ostamalla hänen kirjojaan.

    Sofi O on tuote viimeistä kiharaansa myöten. Hän pukeutuu ja meikkaa itseään eri tavalla kuin 2,5 miljoonaa siskoaan Suomessa. Kun hän nostaa tekotukkansa hyllylle, pesee naamansa ja laittaa tuulipuvun ylleen ei yksikään sielu tunne häntä kadulla. Hän saa olla täysin rauhassa paparazzeilta. Hänen yksityiselämästään ei tiedetä mitään. Hän voi sanella (agenttinsa avustuksella) täysin julkisuutensa määrän ja laadun.
    Tanska-episodin jälkeen häntä haastatellaan tv:ssä ja lehdissä viikkokaudet. Ja juuri nyt hänen PR-miehenä suunnittelee uutta ensi vuodeksi. Sofi voisi vaikka tulla uskoon…

    Sanoin jo aiemmin, että Sofi on melkoinen muija. Samaa mieltä olen edelleenkin.
    Sataprosenttinen tuote, mutta myös piinkova liikenainen.

    -mahd. jatkuu-

    VastaaPoista
  142. Sofi Oksanen, oli sitten varustautunut esiintymistä varten erikoisin tukkalaittein ja asuin tai ei, on puhujana huippuluokkaa. Sitä eivät ulkonäköön liittyvät seikat muuksi muuta, ei hän tarvitse mitään rekvisiittaa mainoskikkana. Kun hän suunsa aukaisee, häntä alkaa väkisinkin kuunnella, oli sitten samaa mieltä tai ei. Siksipä hänen pitäisi tarkkaan harkita kotimaahansa kohdistuvat yleistykset. Jolla on valtaa, on myös vastuu. Sen verran olen naivi, etten tuohon kaupalliseen laskelmointiin halua uskoa. Vai pitäisikö? Delilah

    VastaaPoista
  143. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  144. Sofi 3:

    Entä Sofin pukeutuminen. Miksi musta muovisäkki, sentti pakkelia naamassa ja päässä kolme kiloa painava hamppumöykky? Leveällä pensselillä vedetty huulipuna suurentaa ennestäänkin, hmm… aistillista suuta.

    Yksinkertaista, rakas Watson! Sofi on tunnetusti virolaistaustainen ja hämmästyttävän monien suomalaisten naisten mielestä virottaret ovat järjestään hutsuja.

    Säästyäkseen suomalaisten siskojensa kateudelta, pilkalta ja haukkumiselta hän vetää ylleen kirjavaksi maalatun makkarankuoren, joka herättää taatusti huomiota, mutta ei saa miesten viisareita värähtämään. Poikkeukset vahvistavat säännön; joku saattaa toki rakastella sahapukinkin kanssa, kun sattuu hurjalle päälle.

    Sofi O tekee siis kaikkensa ollakseen miesten silmissä niin vähän haluttava kuin suinkin. Näin ei kenenkään suomalaisen naisen tarvitse pelätä, että S.O veisi heiltä miehen. Sofi myös tölväisee aina tilaisuuden tullen miehiä ja suomalaisia miehiä erikoisesti. Ei noilla eväillä todellakaan elämänkumppania haeta.

    Sofi todella osaa esiintyä, kuten Delilah tuolla kertoi. Sekin kuuluu kirjailijan tuotteistamiseen. Sofi puhuu selkeästi, hallitsee kadehdittavan hyvin englannin kielen ja on hyvin nopeaälyinen. Luultavasti hänet vielä erikseen prepataan ennen jokaista merkittävää haastattelua. Niin tekisin itsekin, jos olisin hänen PR-miehensä.

    Tapsa P kertoi nähneensä Sofin näyttämöllä verkkosukissaan. Oli kuulemma näyttänyt hyvältä.
    En epäile lainkaan etteikö Sofi normaalisti puettuna ja meikattuna olisi viehättävä näky. Näyttämöllä hänestä tehdään tarvittaessa millainen viettelijätär tahansa, mutta tämä tapahtuu todellakin vain näyttämöllä. Sofin verkkosukat ja houkuttelevuus annetaan anteeksi, kunhan niitä ei tuoda kaduille ja toreille.

    Olen nyt siis tarkastellut ilmiötä Sofi Oksanen puhtaasti ammatilliselta näkökannalta. Veikkaan, että joku tekee vielä opinnäytetyön tuotteesta nimeltä Sofi Oksanen. Hän on huipun tuntumassa ja jos pitää edelleenkin päänsä kylmänä, myös pysyy siellä.

    Minä ainakin fanitan Sohvia. Hänen kirjojaan en ole lukenut, yhtä aloitin, mutta se ei ottanut koukkuunsa. Mutta kuten aiemmin sanoin, ei kuuluisan kirjailijan tarvitsekaan osata kirjoittaa.

    Ps. Tällä en välttämättä tarkoita Sofia. Saattaa olla, että oma kirjallinen makuni ei vain natsaa Sofin tyyliin.

    VastaaPoista
  145. Hymyilevä eläkeläinen29 marraskuuta, 2009 16:20

    Loistavaa Iines,loistavaa. Kuinka ihmeessä muutamat hienopierubrändääjät voivat tuohtua siitä, mikä on tuttu jokaiselle suomalaiselle?! Huh-huh. Puupää-äijien, joita kaikki miehet eivät suinkaan ole, reaktion osaa sentään jokainen laittaa omaan arvoonsa.

    Olen nähnyt koko ohjelman ja pidän sitä ammattitaidolla tehtynä Sofi Oksasen muotokuvana. Tuskin Sofin mielipiteet tanskalaiskatsojia hetkauttivat: kaiken ovat jo tilastoista lukeneet.
    Ja jos Suomi-brädi tästä nyt tuhoutuu, niin antaa mennä vaan niin, että kolina kuuluu!

    Ala-arvoista on sen sijaan tässä yhteydessä puhua Sofin seksielämästä tai alkaa sättiä feministejä. Itse olen aina mollanut ärhäköitä naisasianaisia, mutta tämän jälkeen suhtaudun heihin varsin ymmärtävästi.

    Pitäisikö Finlandia-palkinnon saajan muuttua nöyräksi nuoleskelijaksi?

    VastaaPoista
  146. Vaari,

    kysyt muistaako kukaan Hans Seloa, ja mainitset että hän tuli kuuluisaksi suhteestaan Ella Eroseen.

    Ei se niin mennyt Vaari, vaan Hans Selo tuli kuuluisaksi romaanissaan Diiva luomallaan eriskummallisella mutta taiturimaisella kielellään, joka perustui uudissanoihin niin, että kokonaisuus oli jollakin tapaa runollinen ja jollakin tapaa ymmärrettävä, mutta myös vaikeasti hahmotettavissa. Kyllä hän kirjoittaa osasi, mutta hänellä ei ollut mitään sanottavaa sujuvasta kynästä huolimatta. Jokuset kriitikot, mm. Harry Forsblom ylistivät häntä kovastikin.

    Se, että Selolla oli suhde vanhaan kansalliseen ikoniin, Ella Eroseen, lisäsi mainetta, mutta ei siis alun perin luonut sitä. Samoin hänen keikarimainen tyylinsä oli ennennäkemätöntä Suomessa.

    VastaaPoista
  147. Delilah sanoi aivan oikein, että Sofi on loistava puhuja. Ja muistuttaisin kaikkia siitäkin, että Sofi on myös loistava kirjoittaja, parempi kuin yksikään meistä. Siitäkin vielä muistutan, että kirjoittaminen on ajattelua, joten Sofi lienee ajattelijanakin meitä parempi.

    Mennään siis ensin ja tehdään sama perässä, minkä Sofi on elämässään tehnyt ja arvostellaan sitten vasta.

    Sofi ei lisäksi ole kertonut tanskalaisille mitään, mitä nämä eivät olisi tienneet jo ennestään. Tuo Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maan ihmiskuva, jonka Sofikin siis toisti, on kyllä liiankin tuttu koko Skandinaviassa ennestään.

    Ja Hymyilevä eläkeläinen - ihana kun on älykkäitä ja railakkaita naisia maailmassa! Kai se niin menee, että Finlandia-palkinnon saajan tulisi asettua kansakunnan kaapin päälle osoittamaan brändityöryhmälle kaikki se hyvä ja kaunis, mistä uusi ja uljas Suomi-imago oikein koostuu.

    VastaaPoista
  148. Vaari,

    sinun salaliittoteoriasi on hyvin todisteltu ja lähes aukoton. Sen mukaan Sofi on tuote, ja piinkova liikenainen. Taustalla on salaliitto miehiä vastaan.

    Tämä menee mukavasti hupailun puolelle. En oikein vieläkään sisäistä, että Eppu Normaali ja Sofi Oksanen sanovat tismalleen saman, mutta toinen saa lausumastaan Suomi-palkinnon, toinen henkistä kenkää.

    Jos Murheellisten laulujen maan esittäjänä olisi vaikka tyttöduo PMMP, hekin olisivat taatusti telaketjufemakkoja. Vain mies otetaan vakavasti vakavissa asioissa, naisilla on pahat mielessä.

    VastaaPoista
  149. No mutta Iines!
    Taas käsitit minut 100-prosenttisesti väärin.
    Missä minä puhuin salaliitosta tai hyökkäyksestä miehiä vastaan?
    Kirjoitukseni kuvasi lähinnä sitä, mitä olisin tehnyt, jos olisin ollut Sofin manageri.

    Jos Johanna Tukiaisella olisi hyvä neuvonantaja hänen ei tarvitsisi kerjätä rahaa juomapulloon. Sofin ei tarvitse. Hän on miljonääri.

    VastaaPoista
  150. Vielä kerran, Iines: höpsistä sinun puheillesi!

    VastaaPoista
  151. No, kun kuvasit kaiken niin laskelmoiduksi, Vaari, ikään kuin kaikki olisi etukäteen suunniteltua.
    Jos näin on, se olisi jonkin isomman asian puolesta, ja kun kuvasit tapahtumia jonkun ulkopuolisen silmin, sait sen minun silmissäni kuvaamaan organisaatiota, organisoitua toimintaa. - Tuosta siis tuo salaliittomaininta.

    Kun itse en jaksa uskoa tällaiseen organisointiin ja laskelmointiin edes tarinan tasolla. Minusta ihmiset eivät toimi noin. Mutta voi olla, että olin väärässä tarinasi suhteen.

    VastaaPoista
  152. Iinuschka ystäväiseni!

    Ilmeisesti kaupallinen toiminta ja mainosala on sinulle jotain aivan vierasta. Tapsa P voi tarvittaessa täydentää, mutta kerron sen verran, ettei yksikään todella menestyvä tuote pysy markkinoilla ilman suunnitelmallista mainontaa tai/ja PR-työtä. Tämä koskee yhtä hyvin tavaroita, poliitikkoja, levylaulajia, kirjailijoita kuin urheilijoitakin.

    Tunnustan tehneeni kampanjoita, joiden avulla on myyty tavaroita ja ihmisiä. Olen markkinoinut mm. Jaffa-appelsiineja, Belmont-savukkeita, Esson bensiiniä, Jyväshyvän keksejä, betonielementtejä jne.

    Ihmistuotteistani en kerro koskaan, siitä sovittiin heidän kanssaan alun perin. On tärkeää, että heidän ostajansa (kuulijat, katsojat, fanit) kuvittelevat, että heidän ihanteensa tekee kaiken spontaanisti, omasta aloitteestaan.

    Toki monet niin tekevät, joukossa on aivan aitoja persoonallisuuksia, jotka sylkevät mainostomiston tai PR-miehen päälle. Mutta hämmästyttävän monet ihan viattoman näköiset julkkikset tulevat kysymään neuvoa, pyytävät suunnittelemaan kampanjan ja maksavat siitä hyvin. Jotkut saavat neuvonsa ohjelmatoimiston välityksellä, joka hoitaa heidän keikkansa ja julkisuuskuvansa.

    Joku voi nimittää tällaista salaliittolaisuudeksi, minä sanon sitä markkinoinniksi. Eikä siinä ole mitään tekemistä mies/naisvihan tai muun hölmöilyn kanssa. Kauppa on kauppaa.

    Ensi vaalien alla lehtiin tulee taas tuhansittain mainoksia. Itsekö ehdokkaat ne tekevät?

    Ennen edellisiä eurovaaleja seurasin melko läheltä erään ehdokkaan kampanjaa. Siihen käytettiin kolme vuotta ja yli puoli miljoonaa euroa. Mutta nyt tuo ihminen on Brysselissä ja tiukasti onkin.

    -jatkuu-

    VastaaPoista
  153. "En oikein vieläkään sisäistä, että Eppu Normaali ja Sofi Oksanen sanovat tismalleen saman, mutta toinen saa lausumastaan Suomi-palkinnon, toinen henkistä kenkää.
    Jos Murheellisten laulujen maan esittäjänä olisi vaikka tyttöduo PMMP, hekin olisivat taatusti telaketjufemakkoja. Vain mies otetaan vakavasti vakavissa asioissa, naisilla on pahat mielessä."

    Mitähän sinä Iines oikein tälläkin ajoit takaa?

    Eppu Normaali sai Suomi-palkinnon ja Sofi Finlandia-palkinnon. Kumpikin on lausunut jotain murheellista isänmaastaan. Eppua morkattiin vähemmän, koska hän sanoi sen ikäänkuin perhepiirissä, täällä kotona. Sofi haukkui omaa perhettä vieraille, siksi häntä nyt hiukan moititaan.

    Varmaan jokainen suomalainen on jo alakoulussa oppinut hokeman: "Kantelupukki se kaakattaa, ei saa rauhassa maatakkaan." Sofi esiintyi kantelupukkina ja tiesi takuuvarmasti etukäteen, mitä siitä seuraa. Ensin hiukan moitetta, mutta jatkossa rahaa niin että lompsa ritisee. Kuka tahansa kestää pikku haukut, kun tiedossa on muutama sata tuhatta selvää setelirahaa.

    Suomi-kuvalle yksi S.O ei tee pienintäkään vaikutusta. Jos nyt pantaisiin Tanskassa pystyyn Gallup siitä, mitä maassa ajatellaan kirjailija Sofista, ensimmäinen vastakysymys olisi: "kenestä Sofista". Sitten kerrotaisiin, että se oli se maalattu nainen telkussa jokunen päivä sitten. "Ahaa, se erikoisen näköinen venäläinen tyttö, joka vei reportterin syömään hienoon paikkaan."

    Jotenkin noin se menisi. Olen teettänyt ehkä sata tutkimusta tavaroiden ja ihmisten tunnettuudesta ja äskeinen esimerkini on varsin tyypillinen.

    Luulen, Iines, että tyttöduo PMMP saisi laulaa Murheellisten laulujen maat aivan vapaasti, kenenkään estämättä ja kenenkään siitä loukkaantumatta. Ja heidän sanomansa otettaisiin vastaan yhtä suurella vakavuudella kuin Eppujenkin sanoma.

    Mistä kumpuaa tuo epäilysi naisten sanomisten väheksynnästä? Meillä on naispresidentti, jonka puhetta uunnavuonna kaikin keräännymme kuulemaan parhaat päällä ja kukka napinlävessä. Minä ainakin. Haluan tietää, mitä maan arvojohtaja tässä vaikeassa taloustilanteessa sanoo.

    Itse asennoidun niin, että jos joku sanoo jotain viisasta se on viisasta, oli sanojana mies tai nainen.

    -saattaa jatkua-

    VastaaPoista
  154. Ilmeisesti kaupallinen toiminta ja mainosala on sinulle jotain aivan vierasta.

    Ei ole, Vaari, minä olen kouluttanut ihmisiä myös liikealalle, ja opiskellut erikseen mm. myyntistrategioita ja monenlaisia mainosasioita yritysten kirjallista mainosviestintää varten.

    Ymmärrän siis kyllä ihan ilman vaaleanpunaisia rillejä, mitä tahdot tässä sanoa.

    Olen vain eri mieltä nimenomaan Sofi Oksasen kohdalla. Minusta hän pystyy aivan itsenäisesti kaikkeen siihen, mitä nyt on sanonut ja tehnyt, eli en usko siihen, että hänellä olisi neuvonantajia siinä, mitä sanotaan ja miten.

    Päivänselvää on, että poliitikoilla ja tähdillä on habitusstailaajien ohella henkiset stailaajat ja tuotteistajat ja rahalliset tukiverkostot.

    VastaaPoista
  155. Yleensä olen van Vaarin kanssa samaa mieltä - syystä, että olen samaa mieltä. (Joskus se jopa harmittaa.) Mutta nyt jysähti kantopommi (kyse on Hannu Salamasta): "Sen jälkeen hän on elänyt apurahoilla ja kirjoitellut tekstejä, jotka todellakaan eivät jää kirjallisuuden historiaan." Äh... Salama soti yhden miehen sotaansa kaikki vastaan koko 60-70 luvun, ja kirjoitti proosan, josta nuo vuosikymmenet tullaan muistamaan. Ps. Tai sitten olen väärässä.
    Pss. En pidä Sofi O:ta tärkeänä kirjailijana, hyvä hän on. Mutta että kaikki olisi vain "tuotteistamista", epäilen... (Niin varmaan oli Hans Selon kohdalla, joka ei ollut oma itsensä, ja Norma Jeane Bakerin kohdalla, joka oli.)

    VastaaPoista
  156. Hauska kuulla tuo sinun kaupallinenkin taustasi. Sittenhän me ymmärrämme toisiamme.

    Haluan nyt huomauttaa, etten väittänyt Sofi Oksasen olevan mikään muokattu tuote. Sanoin ja sanon, etä hän VOISI olla sellainen, varsinkin jos olisin päässyt hänelle kampanjaa tekemään. Otin esille muutamia kirjailijoiden tuotteistukseen liittyviä asioita, siinä kaikki.

    Netissä vaeltaessani löysin aivan merkillisen väitteen. Näin se kuului:

    "Länsimainen mies ei ole enää merkittävimmästä päästä oleva uhka naisten oikeuksille ja vapauksille. Länsimainen mies on ihan hyvä kumppani, joka tahtoo luoda kanssamme sellaisen yhteiskunnan, josta esiäitimme vain haaveilivat."

    Hyvä, etten silmiäni pudottanut, sillä kirjoittaja ilmoitti olevansa nainen, vieläpä feministi!

    Mielestäni hän eritteli feminismin ja tasa-arvon nykytilaa varsin hienosti ja älykkäästi. Käykää katsomassa, jos aihe kiinnostaa. Osoite on tässä:

    http://feministipupu.blogspot.com/2009/01/jostain-tytyy-aloittaa.html

    Tietenkään en voi olla varma kirjoittajan sukupuolesta. Se ei kuitenkaan tässä ole olennaista, kuten sen ei pitäisi olla muutenkaan.

    Olen täyttänyt, Iines, nyt kommenttitilojasi liiankin kanssa. Suo anteeksi, jos taas ärrytin mielesi. Olin vaan jotenkin... kirjoitustuulella.

    VastaaPoista
  157. Vaari,

    nappasin tuon Eppu Normaalin ja Sofi Oksasen rinnastuksen mediakulttuurin professori Mikko Lehtoselta, tänäisestä Hesarin kolumnista, kuten ylempänä kerroin.

    Mikko Lehtonen rinnasti Eppu Normaalin Suomi-palkinnon tähän Sofi Oksas-tapahtumaan. Muuttuuko tämä asia nyt, kun mies on puhunut?

    Matti Syrjä saa kunniaa ja Sofi Oksanen haukutaan nimitellen maanrakoon. Nyt on kyse samantapaisesta lausunnosta, josta toinen saa kultaa ja kunniaa, toinen haukkumiset.

    Kyllä naista väheksytään presidenttinäkin enemmän kuin miestä. Esimerkiksi Tarja Halosta on avoimesti naureskeltu ja hänen ulkonäköönsä ja pukeutumiseensa on usein puututtu, vaikka miespresidenttimme eivät ole aina olleet yhtään edustavampia.

    VastaaPoista
  158. Pirkko Saisio, joka on voittanut mm. Finlandia kirjallisuuspalkinnon, on minun mielestäni vielä kummallisempi "kirjailijatar" kuin Sofi O. (Toki paljon parempi.)
    Ehkä hänellä on ollut huonopi mainostoimisto käytössään?

    VastaaPoista
  159. Vielä hiukan kirjallisuuden markkinointia tässä vaan kahdestaan Iineksen kanssa. Sanoit:

    "Ei se niin mennyt Vaari, vaan Hans Selo tuli kuuluisaksi romaanissaan Diiva luomallaan eriskummallisella mutta taiturimaisella kielellään..."

    Jos kieli tekee kirjailijan kuuluisaksi jonkun täytyy lukea sitä. Seloa ei luettu, kuten varmaan muistat. Arvostelijat huhkivat virkansa puolesta, mutta kaupoissa sitä myytiin muistaakseni alle 300 kpl.

    Luuletko sinä ihan tosissasi, että Me Naiset, Eeva, Seura, Apu ja muut olisivat olleet niin kiinnostuneita Selon kielestä, että olisivat sen takia tehneet hänestä monisivuisia juttuja?

    Eiköhän syynä ollut paremminkin suhde vanhaan, kuuluisaan naiseen sekä sekoilu pintaravintoloissa.

    Kun Lenita Airisto äskettäin aloitti uuden kirjansa markkinoinnin, hän kertoi ensi alkuun hienosta suhteestaan Loiriin. Samassa yhteydessä oli hyvä mainita, että muita kuuluisia miehiä oli noin sata.

    Kumma juttu, ettei Lenita puhunut mitään kirjansa kielestä. Eivät siitä ole arvostelijat, lehtimiehistä puhumattakaan, olleet kiinnostuneita. Lenitan kirjan ainoa avu on se, että siellä kerrotaan hänen ja VM Loirin suhteesta.

    Mikis: Tunnen pari ihmistä, jotka pitävät Salaman kirjoista. Minusta ne ovat yhdentekeviä. Juhannustanssienkin parhaat palat olin kuullut jo pikkupoikana kylän taksikopissa.

    Mutta mitäpä arvelet Pentti Saarikoskesta? Oliko hän hyvä kirjailija? Käyttikö hän tietoisesti mainostemppuja pysyäkseen kuuluisana?

    VastaaPoista
  160. "Matti Syrjä saa kunniaa ja Sofi Oksanen haukutaan nimitellen maanrakoon."

    Totta kai, sehän on itsestään selvää! Montako kertaa se pitää vääntää rautalangasta? Eikä tämä ole mikään sukupuolikysymys, herra/rouva nähköön!

    Luultavasti Sofi tiesi asian ennakkoon kaikkein parhaiten. Veikkaan, että hän siteerasi vanhaa amerikkalaista sanontaa: "Itkin koko matkan kävellessäni pankkiin."

    Tämän sanoi joku kuuluisuus, joka myös haukuttiin maan rakoon, mutta sai siinä sivussa muutaman miljoonan tililleen. Pankissa hän kyllä lakkasi itkemästä.

    Kuka hiivatti hän oli? Muistaako Tapsa tai Mikis?

    VastaaPoista
  161. Urpo Lahtinen joskus aikojen alussa kuuli, että Maria Callaksella(maailmanjulkkis ja oopperalaulaja) oli aikomus haastaa maailman lehtiä oikeuteen rumista kirjoitteluistaan.

    Lahtinen lähetti Callakselle kirjeen, jossa pahoitteli, kun on kuullut Callaksen aikomuksista haastaa Hymy-lehti.

    Callas tietysti vastasi, että tiedot ovat vääriä, hänellä ei ole sellaisia aikomuksia.- Hymystä, kun takuuvarmasti ei koskaan ollut kuullutkaan.

    Lahtinen sai tällä upean otsikon, jossa kertoi jotenkin: Callas kieltää huhut, joiden mukaan hän olisi haastamassa Hymyn oikeuteen!

    Kikkoja varmasti tarvitaan, jos elää julkisuudesta, ei substanssi ketään elätä.

    Riippumatta siitä, ovatko keinot markkinoinnin ammattilaisten tai julkun tms. itsensä kehittämiä, on niissä omat vaaransakin.

    Minulta on jäänyt varmaankin hyvä kirjailija, Sofi Oksanen väliin, koska hänen julkisuusvirityksensä eivät ole olleet mieleeni.
    Toisaalta ne ovat olleet juuri sitä, mikä aika suureen yleisöön on uponnut.

    Toisaalta Turun sinappia ostan nyt aina, kun on varmaa, ettei sitä valmisteta Turussa...

    VastaaPoista
  162. Sallithan vastaukseni kysymykseen Saarikoskesta, vaikka odotat varmaan vastausta muualta. P.S. ei vain mahtanut mitään herra Alkoholille. Tuskin hänen mieleensäkään olisi tullut ratsastaa itsestään julkaistuilla negatiivisilla uutisilla ja tuskin kukaan voi kieltää arvonimeä "hyvä kirjailija" P.S:lta, vaikka häntä ei Finlandia-palkinnolla palkittukaan, hänen eläessään kun ei sellaista oltu keksittykään. P.S:n rinnalla vaimona ja myöhemmin hyvänä ystävänä oli upea ihminen, joka pystyi unohtamaan itsensä ja tukemaan läheistään. Sääli, ettei tuki riittänyt irtaannuttamaan kumppania viinasta. Delilah

    VastaaPoista
  163. Mutta mitäpä arvelet Pentti Saarikoskesta? Oliko hän hyvä kirjailija? Käyttikö hän tietoisesti mainostemppuja pysyäkseen kuuluisana?

    Minusta Saarikosken taiteellinen anti ei ole hänen maineensa volyymin veroinen. Hänestä on tehty monumentti hänen elämäkertojensa ja elintapojensa kautta, ja hän on itse avustanut tätä operaatiota. Saarikoski osasi hyödyntää taitavasti ajan kapinallisen murroksen, kun kaikki vanha murtui ryskyen.

    Onhan hänellä nättejä runoja, ja kohtalaisia suomennoksia, mutta enemmän runoista tulee mieleen se aika, kohina ja kaiken radikalisoituminen kuin mikään muu.

    Mitä Lenitaan tulee, niin hänhän on bisnesnainen henkeen ja vereen. Kyllä hän yhteen kevyeen elämäkertaan hengen puhaltaa pelkällä tahdonvoimalla.

    Hans Selon nimi ponnahti julkisuuteen kielen kautta sillä tavalla, että sehän oli suuri juttu, että joku loi uuden kielen, jota ei ymmärretty, mutta joka oli ilmeisen kultturellia kaiken älyttömän abstraktin runosilpun keskellä joka silloin vallitsi - näin saatiin uusi nimi - vaihe 1.
    Vaihe 2 ja 3 seurasivat sitten, kun hokattiin hänen erikoinen dandymaisuutensa ja ikonin kanssa seurustelunsa. Tuote oli valmis naistenlehtiin.

    VastaaPoista
  164. Tulin vain kertomaan, että sain juuri luetuksi kaikki nämä kommentit (tällä hetkellä 158). (Kerrankin minulla on mielipiteitä, koko pää täynnä! :)

    VastaaPoista
  165. Minäkin tuuppaan tähän näkemykseni Saarikoskesta. Uskon edelleen hänen olleen ainutlaatuinen lahjakkuus pieneen maahamme.

    Siitä huolimatta, että erinäiset muut kuviot ehkä estivät kaikkein suurimman suuruuden. Näkkileipää ja viiniä oli tienattava itselle ja perheilleen. Klingekin kai ansaitsemisen tarpeista kirjoitti.

    VastaaPoista
  166. PS. Kas, niitä oli tullut lisää! (164)
    Hienoa!

    VastaaPoista
  167. Riku,

    olen ajatellut niin, että Saarikoski hukkasi lahjakkuuttaan polttamalla itseään loppuun molemmista päistä. Ei se ole mitenkään pakollista taiteilijalle. Ja keskenhän se työ jäi. Parhain kukka jäi mielestäni avautumatta.

    *

    Avatar,

    olet sinä aika epeli, jos luit kaikki yli 160 kommenttia. Monet kirjoittavat lisäksi piiiitkiä kommentteja, mikä on suoraan sanottuna ihanaa.

    VastaaPoista
  168. Kiusallani kirjoitan vielä yhden, kun tajusin, että Big Bother-finaali siellä on menossa. Joutuu Iines ainakin toisella silmällään katsomaan tänne bloginsa suuntaan:):):)

    En koskaan kirjoita hymiöitä, mutta taas sen tein.

    Saarikoskesta taidat Iines olla oikeassa. Mutta löytyy sieltä paljon tosi upeaakin..

    VastaaPoista
  169. Delilahille sen verran, että mikäs se oli se Saarikosken ja Leena Larjangon pano julkisella paikalla? Ei kai siitä kuningas alkomahoolia voi syyttää? Eihän viinasta voi murhaakaan syyttää, vaan kyllä siellä viinan takana yleensä suurkuluttajilla ajatus kulkee ja homma pelaa jollakin tapaa tietisestikin.

    VastaaPoista
  170. Iines,
    aloitin eilen illalla, luin 130 ensimmäistä, nyt luin loput, mutta en pysy laskuissa, niitä tulee koko ajan lisää... (minulla on kyllä suosikkini näiden mielipiteitten joukossa, ne haluaisin pysyvästi omikseni).

    VastaaPoista
  171. Nyt on pakko nauraa, Riku!

    Minulla kun on läppäri keikkuvilla polvilla tässä telkun edessä ja toinen silmä katsoo kuka voittaa BB:n. Toivottavasti Aso tai Esa. Antistakin tykkään, älykäs kaveri jolla erikoisen hullu huumorintaju, jota vissiin kukaan muu kuin minä ei ymmärrä.

    Siis onhan Saarikoskella ne silmäni edelleen kyynelöittävät rakkausrunot: minä lasken hiukseni hartioille että sinun on lämmin, ja lumi katolla on harmaata jo.

    VastaaPoista
  172. Avatar,

    ei ihme ettet pysy laskuissa, siilä ei pysy tuo blogini kommenttilaskurikaan. Se näyttää kahta vähemmän etusivulla kuin kommenttisivulla. Seonnut!

    VastaaPoista
  173. Ilmoittaudun yhdeksi niistä 300:sta, joka osti Hans Selon Diivan. Minä myös luin sen kannesta kanteen. Mitään en ymmärtänyt, eikä mitään jäänyt mieleen.

    Saarikoski on loistava esimerkki kirjallisesta brändistä. Jokainen tuntee hänen nimensä, mutta moniko on lukenut häneltä yhtään mitään?

    Saarikoskihan nimenomaan rakensi mainettaan julkisuuden avulla. Kai se sopi hänen luonteeseensa. Jotkut viihtyvät julkisuudessa, toisen taas ovat hyryjä.

    Olen ennenkin kehunut tavanneeni Saarikosken Georg Otsilla kauan sitten. Alkuillasta hän oli selvä ja äärettömän miellyttävä ja fiksu - loppuillasta tyypillinen suomalainen mies, paitsi ettei hän kai Mia Berneriä sentään lyönyt. Ainoastaan pakeni, kun Mia yritti estää häntä juomasta.

    Salama - hieno brändi hänkin - oli nuoruuden idolini, joten uskon häneen edelleen. Tosin Elämän opetuslapset jäi minulta kesken.

    Sofi Oksanen taas on hyvä esimerkki siitä, ettei brändin luominen onnistu, ellei tuote ole kunnossa. Sofilla on, olen lukenut, kuullut ja nähnyt. Loistomimmi.

    On miespressojakin mollattu - Maraa pilkattiin ja halveksittiin ihan avoimesti. Ja Kekkostakin alkuaikoina, mutta sitten hän nujersi haukkujansa.

    VastaaPoista
  174. Kun nyt sattui olemaan aikaa lueskelin Sofi-aiheisia keskusteluketjuja muuallakin, viimeksi Hesarin sivuilta.

    Kuten arvata saattaa Sofi herätti tunteita puolesta ja vastaan. Tosin jo tänään keskustelu hänen sanomisistaan on laantunut. Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen sanomalehti, sanotaan. Ensi viikolla enää harva muistaa, mitä muuan suomalaiskirjailija on Tanskassa sanonut.

    Mainitsin tuossa tuotteistusjutussani, että Sofin yksityiselämästä ei tiedetä juuri mitään. Hän toisin sanoen osaa hallita julkisuuskuvansa mainiosti. Kuvittelin kuitenkin, että edes kansankeskusteluissa joku tietäisi jotain. Vain yksi häntä koskeva vapaa-ajan kertomus löytyi. Tässä:

    "Onkos tämä se sama Sofi Oksanen, jolta oman kertomansa mukaan loppui ammattikirjailijana kielelliset eväät tunteidensa ilmaisemiseksi hänen lyödessään kansanedustaja Jukka Roosia ravintola Bottalla niin voimallisesti että lohikeitto pruiskahti rinnuksille?"

    Koska S.O. on puoliksi suomalainen hänelläkin näköjään on jokunen väkivaltageeni tallessa. Tietenkin tähän kertomukseen tulee suhtautua varauksella. Vai tunteeko joku sen taustat? Olisi hauska tietää, mikä sai rauhaa rakastavan kirjailijan turvautuvan nyrkkeihin.

    Sofin huomautus siitä, että suomalaisilla on tietynlainen väkivaltainen perinne pitää kyllä varmasti paikkansa. Luin kauan sitten erään historioitsijan arvion, jonka mukaan suomalaiset olisivat kirjoitetun historiansa aikana osallistuneet 137 kertaa sotaan. Sodiksi laskettiin myös isot- ja pikkuvihat ja tietysti kakki mahdolliset sotaretket Ruotsin kuninkaiden kanssa.

    Sotakuntoisuudesta on väkisin tullut meillä hyve. Ja tappaminen on sotilaan tärkein työ.
    Siinä sivussa muistelemme hymyhuulin Lallia, joka näytti Ruottin hienoperseille mistä se kana oikein pruittaa ja muutaman kaljan jälkeen laulamme saunan lauteilla Isontalon Anttia.

    Olisi ihme, ellei kaikki tämä tappaminen olisi jättänyt jälkiä suomalaiseen sieluun. Kun viina tulee mukaan kuvaan, ei siinä puukkoa pitkään haeskella.

    Onkin vastuutonta ja järkyttävää, että tällainen kansa tungetaan ahtaisiin kaksioihin jonnekin Jakomäen tapaisiin betonihelvetteihin. Muutamassa ahtaassa neliössä tulee helposti sanomista kumppanille ja varmaan siinä usein myös lätty lätisee.

    Mutta tämä menee jo varsinaisen asiamme, Sofi Oksasen ohi.

    VastaaPoista
  175. Terve Tapsa!
    Hauska nähdä, että edes yksi on täällä samaa mieltä kanssani. Mutta mehän olemmekin molemmat niitä kaupallisia kravattisonneja...

    Sofi on tosiaan markkinointimielessä loistomimmi. Et kai sinä vaan ole ollut häntä brändäämässä?

    Saarikoski ei ainoastaan rakentanut imagoaan, hän halusi käsitteeksi, myytiksi, ja sellainen hänestä tuli. Yhä vielä hänen haudalleen Valamossa käydään viemässä savukkeita, ryyppyjä, rakkauskirjeitä ja muuta sellaista.

    Ainakin kerran Saarikoski sammui kesken kirjallisen illan Ruotsissa. Hän myös höpötteli omiaan, joista ei kukaan saanut tolkkua. Kyllä häntäkin silloin moitittiin Suomen maineen mustaamisesta, mutta runoilija ei "kummeksunut" asiaa vaan otti uuden kännin.

    Saarikoski suorastaan tehtaili itsestään kansikuvia ja juttuja naistenlehtiin. Kai hänestä oli hauska lueskella niitä.

    Mitä muuten pidät ilmiöstä nimeltä Rosa Liksom? Hänellä piti pokka pitkään, mutta sitten kai jotain tapahtui. Anni Ylävaarana hän on jotenkin - no - tavallinen. Tykkäsin kovasti hänen ensimmäisistä kirjoistaan.

    VastaaPoista
  176. Pidän Sofi Oksasen Finlandia -palkintoa lähinnä arpaonneen verrattavissa olevana sattuman kantamoisena. Jollekin piti se palkinto antaa ja se sitten sillä kertaa päätettiin antaa friikille. Nyt jotta Oksasen nimi edes jotankin pysyisi esilläpitää hänen tehdä erialisia "temppuja" ja parhiten se tutnuu tapahtuvan mollaamalla suomalaisia miehiä ulkomaisessa mediassa.

    Eppu Normaali on on todellinen ryhmä taiteiljoita, asia jota Oksanen tuskin on. Eppu Normaali on osa suomalista musiikin historiaa jo noin 30 vuoden ajalta ja he ovat vielä nykypäivänäkin kuuluisia, keikat ja levyt myy ilman mitään kommervenkkejä. Mitä tulee taas lyyriikkaan, niin Martti Syrjän melankoliset sanoitukset hakkaa sofioksaset menen tullen. Miksi? Martti Syjä on asiantunitja ja tietää mistä puhuu, Sofi Oksanen luulee tietävänsä, mutta ei oikeasti tiedä. Elämän kokemuskin on Sofi Oksasen kohdalla vähän niin ja näin. Eppu Normaali laulaa ja esiinyy kotimaassa ja heillä on uskottavuutta. He ei tarvitse ulkomaista kohua buustaamaan hiipuvaa suosiota, niin kuin eräät näyttävät tarvitsevan.
    Kauneus on tietysti aina katsojan silmässä, mutta on jännää kun naiset tuntuvät löytävän Sofi Oksasesta kauneutta. Onko naisilla joku pieni lesbogeeni vai mistä tuo nukkemaisen naislookin ihastelu johtu? Henk.koht en näe Oksasessa mitään kaunista ja kiihottavaa eikä "viisari värähdä" ollenkaan...
    No malliksikin voi päästä täysin epäviehättävät ihmiset, kuten esim. Saimi Nousiainen (Hoyer kait nykyisin). Ihmettelen kuinka hän voi edes olla malli. Kadulla kävelee päivittäin kymmeniä viehättävämpiä naisia vastaan...

    Mitä taas tulee PMMP:n naiiveihin laulajalapsukaisiin, niin heidän feministijärjestö Suomen Amnestylle tekemänsä kamppanja on yksipuolisuudessan inhottava ja vastakkainasettelua aiheuttava. Jos tämä oli tavoitteena niin sitten he onnistuivat mainiosti.

    Tuleeko Sofi Oksanen koskaan julkaisemaan mitään mitä edes voisi etäisesti verrata Eppu Normaaliin? Tuskin. Yksi Finlandia palkinto ei kesää tee. Lisäksi on aivan oleellista puhua Sofi Oksasen seksuaalisesta suuntautumisesta ja S/M-harrastuksista ja feminismistä, sillä hän on itseään julkisuuteen omaehtoisesti tunkenut ja nämä asiat siis kuuluvat käsittelyn alle kun hänen persoonastan puhutaan ja pohditaan sitä miksi hän on sellainen kun on.

    PS. Helena Petäistö tyylikäs pukeutuja ja esiintyjä, toisin kuin Sofi Oksanen tai toinen kummallisuus Tarja Halonen. Halonenkaan ei osaa katsoa totuutta silmiin, vaan on jumittunut jankuttamaan siitä että hänen pitää päästä mukaan EU-kokouksiin syömään, vaikka hänen paikkansa ei edes ole siellä. Kuinka on mahdollsita, että suomella on presidentti joka ei tiedä paikaansa?

    VastaaPoista
  177. "Itkin koko matkan kävellessäni pankkiin."

    Ettei olisi ollut vanha kunnon Marx, G?

    Sofi mottasi Jukkaa siksi, että tämä kuulemma kopeloi häntä, jonka Jukka tietysti miehekkäästi kiisti ja haukkui Sofia miehenkipeäksi nartuksi. Tyypillinen suomalainen soidinriitti. Sattuuhan näitä.

    Suomalaiseen rasismiliturgiaan saatiin ikävä hidaste, kun iranilainen muslimi voitti BB-äänestyksen.

    Aletaanko me härmän jätkät perkele pehmetä?

    VastaaPoista
  178. Mielihyvin minä Sofi-brändiin näppini työntäisin, van Vaari, mutta täytyy vähän varoa kun hänelle on niin napakka oikea suora.

    Jape, Jape - älä unohda, että Kallion gimma Tartsa on ihan äänestämällä äänestetty kaksi kertaa pressaksi. Mutta aika ämmiä olivat vaihtoehdotkin - itsesäälistä itkevä Aho ja narisija Niinistö.

    No, Aho saa minulta synninpäästön siksi, että ymmärsi viedä meidät Unioniin, vaikka oma puolue vastusti. Miehen teko.

    Niin - brändistä puheen ollen erinomainen esimerkki toivottamasta (sic!) brändäyksestä on yrittää tehdä puuterintuoksuisesta skeittaavasta porvarispojasta Työväen Presidentti.

    Melkein sekin onnistui. Varmaan seuraava pressa onkin Oiva Lohtander. Hänellähän on myös SAKn tuki.

    VastaaPoista
  179. Mikä täällä haisee..? - - Ai niin - - mä tulin just paikalle...

    VastaaPoista
  180. Eikö se ollut Grouho Marx joka ensiksi sanoi "Itkin koko matkan kävellessäni pankkiin."

    Saarikosken proosa, lauseet ja virkkeet, on niin rytmitetty, että ihailen sitä kielenkäyttöä... Se, miten hän alkoholisminsa koki (uhri, vanki tai pakolainen) on siinä mielessä sivuseikka.


    "Olli ja Orvokki" ja "Näkijä ja tekijä" ovat (minun mielestä) suurta kirjallisuutta.

    Ps. Tapsa ehti jo vastata. Olen hidas, olen hämäläinen.

    Pss. "... hänen lyödessään kansanedustaja Jukka Roosia ravintola Bottalla niin voimallisesti että lohikeitto pruiskahti rinnuksille?" Niinpä. Mutta mitä Roosi teki - ennen sitä!? (Oksanen ei ollut silloin vielä "julkkis", Roos kuvitteli että hän on, hän ilmoitti että "MINÄ olen KANSANEDUSTAJA... haluutko panna?" Varmuuden vuoksi hän puristi neitin perseestä.)

    VastaaPoista
  181. "Varmaan seuraava pressa onkin Oiva Lohtander."

    Lohtanderia äänestäisin varmasti, näistä "valtiomiehistä" tuskin ketään. Ai, että perustelut? No Lohtander on fiksu, tai ainakin vaikuttaa siltä.

    VastaaPoista
  182. Minusta on käsittämätöntä että te, isot miehet, haukutte Sofi Oksasta siitä että hän on sanonut mielipiteensä (joka on eri kuin teidän) ja että hän on vielä kummallisen näköinen; sen takia hän on pillun huono kirjailija? Johan on perseestä. Minä olen samaa mieltä että S. Oksanen ei ole "hyvä" kirjailija. Mutta hänen käsittelemänsä aihe on merkittävä. (Merkittävämpi kuin mitä te kyrpäkaulaiset pikku runkkarit - joihin luen myös itseni - tajuamme.)

    Ps. Tuo viimeinen oli vitsi?

    VastaaPoista
  183. Iinukka hoi!

    Muistatko, kun joskus kauan sitten tuomitsit minun väkivaltaisen käytökseni, kun kerroin pikkupoikana napanneeni koulukiusaajalta hampaat kurkkuun. Sanoit jotenkin siihen malliin, ettei väkivaltaa saa käyttää koskaan.

    Ja nyt sitten käy ilmi, että ihailemasi kirjailijatar mätkii kansanedustajaa ravintolassa niin, että hyvä lohisoppa kaatuu lattialle. Tuomitsetko sinä Sohvinkin väkivaltaisuuden?

    Kiitos, veljet G. Marx-tiedosta. Nyt osaan käyttää tuota sitaattia oikeissa paikoissa.

    Anonyymi hämäläinen sanoi pitävänsä Saarikosken teksteistä. Niin minäkin. Hän on todella rytmittänyt sanansa niin, että niistä tulee jo sinällään hyvä mieli, sama se, mistä teksti kertoo.

    Hänen kirjansa eivät ole suuria mestariteoksia, mutta olenpa vain lukenut ne moneen kertaan. Jotain niissä on... kun vain tietäisi mitä.

    Jape:
    Vai harrastaa Sohvi S/M- leikkejä. En tuota tiennytkään. Kenties joskus, suosion taas hiipuessa, hän ehkä esittelee käsirauta-, ruoska- ja nahkapukukokoelmansa. Niillä ainakin pääsee lehtiin takuuvarmasti.
    Mistä muuten tuo S/M tieto on peräisin? Kuten sinäkin, myös minä kaipaan aina pitäviä todisteita väitteille. Mielipiteet ovat eri asia, mutta et kai sinä pelkästään ole sitä mieltä, että Sofilla on tällaisia seksuaaliharrasteita?

    ps. Iines, tuo uusi mottosi kommenttiloodan päällä on aivan herkullinen. Lisäksi se selittää monta asiaa, jota olen ajoitain ihmetellyt.

    VastaaPoista
  184. Sofin kirja "Puhdistus" on hyvä kirja. En ajatellut sitä lukiessani kirjailijan ulkonäköä vaan niitä asioita, joita teksti käsitteli. Sujuvaa, ymmärrettävää ja ymmärtävää kirjoitusta. Imbi Pajun "Torjutut muistot" tulee heti mieleen seuraavana...

    Saarikoskelta olen tykännyt ainakin "Aika Prahassa" ja "Kirje vaimolleni" -kirjoista. Sitten joistakin hänen käännöksistään, J.Joycesta mm.

    P.Tarkan hänestä toimittama "Nuoruuden päiväkirjat", oli vasta umpeenluodun haudan äärellä rahastamista. Ihmettelin sitä, miksi ne spermaläikät piti mainita, joita P.S oli ruikkinut päiväkirjojensa sivuille. Ehkä senkin ymmärtää kaupallisesta kulmasta kirjoja tarkastelevat? Toisaalta kun miettii tarkemmin; pitäisi lukea "tällä piällä" uuvestaan...

    P.Tarkka minulla tuli M.Saaren Haavikko-kohun yhteydessä mieleen..

    Mia Bernerin "P.S" oli lukukokemuksena jotenkin... hyvä...haikea... vaikea edes sanoa, mutta mieleen jäävä ainakin.

    VastaaPoista
  185. Tapsa P. "Jape, Jape - älä unohda, että Kallion gimma Tartsa on ihan äänestämällä äänestetty kaksi kertaa pressaksi."

    No jaa, aika täpärälle meni viimeksikin, niin täpärälle että alkoi Halosenkin parta väpättää. Halonen onkin noin puolen kansan presidentti, ei sen enempää. Punatukkainen feminsiti ja taistolainen stallari ja STASI:n tiedonantaja. Onpa uljas presidentti meillä. On onneksi siitä päästään kohta, demareita onkin ollut jo riittämiin presidentteinä, toinen toistaan surkeampia vässyköitä, niin Koivisto (jonka roolia ja toimia 90-luvun lamassa pitäisi tonkia ja nostaa esiin kunnolla, ja nopeasti ennen kuin tuo seniili taata ehtii mennä autuamille metsästysmaille), laastari päinen Ahtisari joka on kiinnostunut vain kunniasta ja Halone... niin mitäs hän onkaan saanut aikaan? Ei mitään.

    Tapsa P.: "No, Aho saa minulta synninpäästön siksi, että ymmärsi viedä meidät Unioniin, vaikka oma puolue vastusti. Miehen teko."

    Löysä vätys Ahokin, hänen "meriittinsä" on suomen ajaminen kenties historian pahimpaan lamaan ja kyvyttömyys suojata tavallisia kansalaisia laman seuraamuksilta. Ei mitään synnin päästöä Aholle!

    Tapsa P.: "Niin - brändistä puheen ollen erinomainen esimerkki toivottamasta (sic!) brändäyksestä on yrittää tehdä puuterintuoksuisesta skeittaavasta porvarispojasta Työväen Presidentti."

    Heh heh hee - ei Niinistöstä mitään Työväenpresidenttiä tehdä, vaan koko kansan presidentt, jos hän vain lähtee kisaan mukaani. Voitto tulee olemaan murskaava. Jopa SAKlainen demari ravanahkakin äänestää Niinistöä, kun oman puolueen ehdokkat on taistolaisia "marimekkomiehiä" tai naiivi unelmä hötöstä puhuva feministi nainen joka on saattanut puolueen kenties pysyvään alennustilaan :)
    Demareilla olisi käyttöä kunnon brändin luojille, kun viimeksi SAK:n "mainoksen" Oiva Lohtanderin esittämä porsastelija taiskikin tuoda negatiivista julkisuutta sekä SAK.lle että demareille.

    Pitäisi olla hiukan huolellisempi, sikailussakin.

    VastaaPoista
  186. van Vaari: "Mistä muuten tuo S/M tieto on peräisin? Kuten sinäkin, myös minä kaipaan aina pitäviä todisteita väitteille. Mielipiteet ovat eri asia, mutta et kai sinä pelkästään ole sitä mieltä, että Sofilla on tällaisia seksuaaliharrasteita?"

    Tieto on muistaakseni lehdessä olleesta Sofi Oksasen haastattelustä. En muista missä lehdessä tämä oli. Oli kuitenkin ajalta ennen Finlandia palkintoa tuo haastattelu. Kyse ei ole minun mielipiteestäni vaan asiasta joka Oksanen on itse sanonut haastateltuna. Käsittääkseni myös Samuli mainitsi Sofin S/M- henkisyydestä täällä jonkin päreen kommenttilootassa, joten tämä ei ole vain minulla olevaa tietoa.

    Linkkiä ei ole antaa nyt lähteeseen, valitettavasti, mutta tämähän ei ole tärkeää. Täällä ei linkit taistele vaan kommentit. Näinhän se meni Iines?

    VastaaPoista
  187. mikis: "Ps. Tuo viimeinen oli vitsi?"

    Kysytkö itseltäsi (tai muilta) onko kirjoittamasi letkautus vitsi, vai miksi tuolla on tuo kysymysmerkki? Tämä on kysymys.

    VastaaPoista
  188. KHO linjasi taannoisessa jutussaan, että SM-"suuntautuneisuus" ei ole rikos vaikka SM-materiaalin levittämisestä kylläkin rangaistiin pariskuntaa, joka asian arvioitsemiseksi käräjille oli haastettu. Tuomio oli mielestäni asiallisesti perusteltu.

    En kyllä menisi Japenkaan housuissa ketään julkisesti ivaamaan sukupuolisen suuntautumisensa nimissä.

    Moinen "SM-uutinen" Sofista kun voi olla vain lööppimestareiden tekosia vailla sen suurempia perusteluja kuin nytkään keskustelun juurena oleva.

    Hieman arveluttava lyömäase moinen J! Samoin kuin tuo alituinen Halosen mollaaminen. "Aikakausi saa aina arvoisensa johtajat".

    VastaaPoista
  189. Tuo "hämäläinen anonyymi" on mikis. Vahingossa ano. Ja Jape, kysyn tietysti siltä, joka vastaa. Aika usein itseltäni.

    VastaaPoista
  190. Ja Jape, luin nyt vasta mielipiteesi klo 0:17. Vastaan myös siihen.

    Vastaukseni on, että lepuuta välillä (jompaa kumpaa) kättäsi.

    VastaaPoista
  191. Ei sais niin kovaa möykätä, kun vain me omituiset kukkujat enää valvomme.

    Iinekseltäkin menee aamukahvi pieleen.

    Tuota SM-suuntaisuuneisuuden mahdollista tuomittavuutta en ymmärtänyt. Eikö ne suomenmestarit ole aina olleet kunnioitettuja?

    VastaaPoista
  192. Riku R, heh heh!

    Tätä viärinkäsityksen vuarroo minähin uattelin kirjiessäni, mutta kun nimenommaan tähän yhteyteen pitäsj´ erotuksen vuoksj´ laettoo kaatta-viiva, vuan kun tämä meksikolaesten hombrerejojen kommenttiloota väettää sen "kielletyksi" puukstaaviksj´, niin jootuu paljaalla panemaan...

    VastaaPoista
  193. Älä sinäkään Valto siellä aina nassuta. En ole ketään ivannut, ivat sulla on housuissasi.

    Sulla on kummallinen tapa väännellä toisten tekstejä ihmeellisiin muotoihin ja löytää niistä sisältöä mitä siellä ei ole. Sanoisin että moukkamainen tapa mutta et varmaan mahda itsellesi mitään.

    Valto: "Moinen "SM-uutinen" Sofista kun voi olla vain lööppimestareiden tekosia vailla sen suurempia perusteluja"

    Voi olla tai sitten ei, tähän en ota kantaa. Kerron vain siitä mitä olen itse lukenut. Minä en ole Oksasen S/M -harrastusta uutisointu, mutta kun siitä on muiden toimesta uutisoitu ja vielä mitä ilmeisimmin Oksasen itsensä sanomana, niin tästä pitää voida puhua, koska Oksanen on julkisuuden henkilö ja pyrkii aktiivisesti olemaan sellainen.

    Valto: "Hieman arveluttava lyömäase moinen J!"

    Taaskin harhaista ja väärää tulkintaa sinulta. Keskustelen aiheesta ja ilmiöstä nimelta Sofi Oksanen, vapautuneesti, ei tässä mitään lyömäaseita tarvita. Sinulla taas nämä lyömaaseet ja väkivalta on aika herkästi pinnassa koko ajan, liekö luurankoja kaapissasi?

    Valto: "Samoin kuin tuo alituinen Halosen mollaaminen. "Aikakausi saa aina arvoisensa johtajat"."

    Halosessa ei ole positiivista sanottavaa, valitettavasti. Kanattaa muuten, Valto, katsella vaikkapa Hesarin nettilehteä. Ihan tässä on minullakin juuri artikkeli auki, joka on otsikoitu: "Arja Alho pitää presidentti Halosen toimintaa lähes laittomana" (28.11.2009)

    Että ei ole kyse vain minun mielipiteestä, vaan ihan demarit on samaa mieltä, että Halosella ei ole homma hanskassa.

    VastaaPoista
  194. mikis, luin juuri klo 1:01 vastauksesi minun klo 0:17 kommenttiini. Totean, että en kysynyt 0:17 kommentissani mitään johon klo 1:01 vastauksesi sopii.

    ja sitten eteenpäin:

    mikis: "Ja Jape, kysyn tietysti siltä, joka vastaa. Aika usein itseltäni."

    OK - no minkä vastauksen itse antaisit itsellesi esittämääsi kysymykseen?

    VastaaPoista
  195. Japelle täytettä tajunnanvirran aukkoihin.

    "Biseksuaaliksi tunnustautuva Oksanen kuvaa kaupungin lesbokulttuuria kokemuksensa perusteella: ihmisiä, jotka kaikki tuntevat toisensa, parhaimmassa tapauksessa ovat kaikki seurustelleet toistensa kanssa."

    "Olen jollain tavalla autistinen, enkä reagoi muiden mielipiteisiin itsestäni."

    "Lukiossa Sofi oli luokkansa primus. Äidinkielen ylioppilasaineesta tuli 97 pistettä, reaalin uskonnon vastauksista valtakunnan toiseksi parhaat pisteet, laudatureja neljä ja eximioita kaksi. Lukion päästötodistuksen keskiarvokin näytti 9,5 tai enemmän, ei Oksanen enää muista."

    http://www.city.fi/artikkeli/Sofi+Oksanen/1661/

    VastaaPoista
  196. Anonyymi,

    hauska kuulla, että Sofi sai äidinkielen aineesta 97 pistettä. Oli sitten melkein yhtä hyvä kuin meikäläisen yo-aine, joka tuotti kirjoittajalleen 100 + erikoismainintapisteet. Eli laudatur plus, silloin kun ei pisteitä vielä jaettu, mutta noin se olisi pisteytettynä. Kröhöm.

    Olipas mukava päästä aloittamaan päivänsä kissanhännän nostolla. Nam.

    VastaaPoista
  197. Täällähän on ollut hauskaa ilman minua. Ettäs kehtaatte. Ja nyt olette tietenkin kaikki kunniallisessa päivätyössänne, ja minä tässä yksin luen kommenttejanne. Jos ne ovat muutkin tätä tasoa, menee mullakin housuihin:

    Älä sinäkään Valto siellä aina nassuta. En ole ketään ivannut, ivat sulla on housuissasi.

    VastaaPoista
  198. Min en ossoo kirjottaa ollenksaa ja ajattel on yht sekava six

    Mutta matemaattisessa hajuaistissa ei ole mitään vikaa. Mikäs oppituoli siitä välittäisi?

    VastaaPoista
  199. Ei mikään minun tietääkseni koska tyyli menee järjen edellä (Hume). Daaviddi.

    VastaaPoista
  200. Paas siksi kuula kallon. Tämä ei ole ohje ampua vaan ohje lyödä kivi otsaan kuten David Goljatille.

    Sen tein mielestäni. Odotan vain että joku keittäisi minulle kaalisoppaa ja veisi ulos kävelemään.

    VastaaPoista