Joulukuun neljäntenä on isän syntymäpäivä. Muistin sen yhtäkkiä, juuri äsken, kun kirjoitin muistikirjaan päiväystä. En ole koskaan käynyt isän haudalla, paitsi hautajaisissa. En edes tiedä, onko hautarauha vielä voimassa, vai joko päälle on haudattu vieras vainaja. Isän valokuva on piirongin hyllyllä nurinpäin. Minä olen isän näköinen, ja kuvassa on minun silmäni, suuni ja kasvojenrakenteeni.
Kun matkustin Tampereen-junassa Vilppulaan, isän hautajaisiin, muistan matkasta parhaiten päälläni olleen mustan nilkkoihin ulottuvan miditakin. Olin raskaana viidettä kuukautta ja menossa naimisiin seuraavana viikonloppuna. Takki oli viittamaisen väljä, ja sen kellohelma oli pyöreillä laskoksilla. Kenkiä en muista, mutta oletan, että ne olivat pitkävartiset mustat nahkasaappaat.
Matkustin äidin kanssa. Muistan miten seisoin junan käytävällä takissani ja katselin käytävän ikkunasta ulos. Ajattelin Anna Kareninaa ja kreivi Vronskia juna-asemalla, sillä olin juuri tenttinyt venäläisklassikkoja. Minulla ei ollut hattua, vaan takissa oli suuri selässä roikkuva turkisreunainen huppu. Ajattelin, että nostan sen ylös, kun astun junalaiturille, kuin Anna Karenina. Vilppulan asemalla meitä oli vastassa isän veli Tauno, autollaan, mustassa takissa ja valkoisessa kaulahuivissa. Tauno on sivistynyt mies, matematiikan lehtori Keravalta. Hän kätteli ensin äidin ja sanoi kumartaen: Otan osaa, vaikkei äiti ollut nähnyt isää kymmeneen vuoteen, ei sen jälkeen kun tilasi muuttoauton sen vinon keltaisen talon pihaan, jonka seinähirsien väliin olin kätkenyt kuukautissiteeni. Lumihiutaleet putoilivat mustalle pitkälle takilleni siinä Vilppulan asemalla ja ajattelin, että olihan äiti leski, mutta suri minua, joka olin raskaana ja opinnot kesken, vävy kouluttautumaton mutta onneksi hyväsukuinen.
Tauno-setä vei äidin ja minut isän entiseen lapsuudenkotiin, jossa hautajaiset pidettiin. Lapsuudenkoti oli Taunon, sillä isä oli myynyt osuutensa hänelle. Jätti itselleen vain kapean kaistaleen Taunon tilusten vieressä, rakensi omin käsin pienen mökin puron varteen, asui siinä ja eleli, kirjoitteli ja hoiteli kyläläisten lakiasioita, kunnes kaasupullo räjähti talvipakkasilla ja isä kärventyi ruskeaksi ja vietiin sairaalaan ja sieltä suoraan vanhainkotiin. Vähän myöhemmin sitten jalka amputoitiin polven alapuolelta, kun varvas mustui. Isä oli sanonut, että jos jalan viette, hän menee junan alle, mutta kyllä ne sen veivät ja antoivat kainalosauvat, eikä hän enää päässyt junaradan lähellekään. Ja kovin kauan ei mennyt, kun meni tulppa läpi keuhkojen ja päästiin hautajaisiin, joissa minulla oli musta turkisreunainen miditakki. Isällä oli tulpan tullessa kädessä minun kirjeeni, jossa ilmoitin häistäni ja raskaudestani, mutta en kutsunut isää häihin, koska eihän jalkapuoli vanha mies Vilppulasta niin vain Turkuun pääse, kun kellään ei ollut edes omaa autoa.
Siunauksesta en muista mitään, en muuta kuin sen, että kun istuin penkissä äidin vieressä, kuulin kuinka joku, minä, nyyhkytti taukoamatta. Senkin muistan, että annoin Taunolle kuolinilmoitussäkeeksi jonkin raamatunlauseen, ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho, kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Kuolinilmoitus oli Aamulehdessä, ja se oli pieni ja kapea. Perintöä ei ollut.
(Maalaus Paul Cezanne)
Ehdin jo poistaa tämän, kun kukaan ei sanonut tästä mitään muutamaan tuntiin. Pyynnöstä kuitenkin palautan tämän, vaikka teksti lieneekin vaikea keskustelun pohjaksi. Ei siitä mitään tarvitse sanoa, mutta saa sanoa, oikein mielellään ja ihan mitä vaan.
VastaaPoistaTuo että poistelen tekstejäni, ei johdu siitä, että olisin tottunut liian hyvään, ja saamaan paljon vastauksia kirjoituksistani, vaan siitä, että ei tule yhtään vastausta. Yksikin vastaus pelastaa minut kosmiselta kauhulta ja riittää kertomaan, että joku vastaa täältä virtuaaliavaruudesta.
Ja nythän on hiljainen pikkujouluviikonloppu. Odotellaan siis rauhassa ja mennään vaikka välillä nukkumaan.
Isäsuhteesi oli hankala, selvästi. Syitä tähän on varmaan monia. Jäin miettimään, miksi sinulla on isäsi kuva piirongin hyllyllä nurinpäin? Miksi se on edes piiringin päällä, jos et halua sitä katsoa, se voisi olla vaikka laatikossa piilossa. Myös se, että et ikinä ole isäsi haudalla käynty kertoo jotain...
VastaaPoistaMinä uskon, että ihminen ei ole vain tekojensa summa, vaan jokaisessa löytyy jotakin hyvää, jonka voi nostaa esiin ja sitä kautta muistella häntä. Tästä merkkinä voi olla vaikkapa valokuva pöydällä, selvästi esissä.
Sitten poikkeuksellisesti käsitelen aihetta jossa en kyllä ole omimillani, enkä mikään asiantuntija, mutta kerron mielipiteeni.
Kyse on siis faktapohjaisen tarinasi kerronasta, josta tällainen kokematonkin lukija löytää yksityiskohtia joihin palaat, kuten nyt vaikka "miditakkiin" ja vaatetuksen kuvailuun ja siihen miten vaatteet ja niiden käyttö eri tilanteissa taustoittaa tarinan kerrontaa mukavasti.
En voi sille mitään, että isäsi kohtalo säälittää minua. Kerroit itse hänen huokaisseen, että "koirankin otitte." Vai muistanko väärin?
VastaaPoistaAivan vähästä ei kenenkään tavaroita nostella muuttoautoon ja käsketä painua muualle. Mutta ettei kymmeneen vuoteen mitään - ei edes yhtä viestiä...
Minun ex-vaimoni on eronnut uudestakin liitosta, hän on vanha, sairas, köyhä ja yksinäinen. Hän soittaa minulle toisinaan humalassa keskellä yötä. En minä osaa lyödä hänelle luuria korvaan. Minä taas en soita hänelle koskaan.
Olen joskus miettinyt, milloin tulee hetki, jolloin toisen ihmisen voi heittää pihalle kuin vanhan rukkasen? Tai siis millaiset tapahtumat edeltävät sitä? Yhteisiä määritelmiä ei liene. Jokaisella on oma pinnansa, joka kestää sille tarkoitetun kuorman, ei enempää eikä vähempää.
Hyviä oletuksia ja kysymyksiä. Näihin on ilo palata aamulla. Tai ilo ja ilo. Onhan noissa jutuissa tuskaakin, mutta varotaan rypemästä.
VastaaPoistaMusta huumori on parasta tällaisissa, ja hautajaishuumorista ja -vitseistä olen aina tykännyt. Mutta rauha ja kunnia isälle. Musta huumori ei ole häneltä pois. Saattaa nauraa mukana jossain pilven päällä.
Iines: "vaan siitä, että ei tule yhtään vastausta. Yksikin vastaus pelastaa minut kosmiselta kauhulta ja riittää kertomaan, että joku vastaa täältä virtuaaliavaruudesta."
VastaaPoistaTiedätkö, Iines, että blogistanissa on blogeja joihin ei ikinä tule yhtään kommenttia vaikka kirjoittaja ahkerasti kirjoittaisi tai postaisi laadukkaitakin kirjoituksia/postauksia? Miten he pärjäävät ilman mitään näkyvää palautetta tai tietoisuutta että lukeeko tekstejä kukaan? Blogimaailmassa on paljon ns. hiljaisia seuraajia, jotka ei koskaan sano mitään "ääneen" tai kommentoi, mutta he kuitenkin lukevat tekstejä ja katsovat bloggauksia. Miksi he eivät sano mitään? En tiedä, hyvä kysymys.
Sitten välillä voi blogissa X olla tietyssä postauksessa valtaisa kommenttivöyry jonkun hyvän ja ajankohtaisen, tunteita herättävän tapahtuman aikoihin. Sitten seuraavaan bloggaukseen ei tulekaan yhtään kommenttia. Mikä meni pieleen? Ei mikään. Voi vain taas kulua aikaa että joku kommentoi uutta teksitä, mistä sen tietää mikä ketäkin kiinnostaa. Yleensä raflaavasti ja provosoivasti kirjoitetut kirjoitukset kirvoittavat kommentteja enemmän, varsinkin jos kommentointi on värikästä, kuin että jos kirjoitetaan "tavistyyliin" päiväkirjaa.
Tavistyylin blogipäiväkirjoissa ei muuten ole sitten mitään vikaa, se on joidenkin ihmisten tapa purkaa ja jäsennellä itseään.
Olen kuitenkin siinä mielessä samaa mieltä, että lähes kaikki kaipaavat jonkinlaista elonmerkkiä blogin seuraajilta, että ollaanko tässä täällä ihan yksin vai onko joku kenties kiinnostuntut, oikeasti, siitä mitä sanot / mitä teet. Pienikin elonmerkki saattaa piristää, kieltämättä.
Heh!
VastaaPoistaJa siinä sivussa pyydän sinua uhraamaaan pari ajatusta sille, että henkilöt, joille olet ehkä antanut eniten satikutia, siis Jape ja minä, olemme täällä lohduttamassa sinua keskellä yötä.
Jape!
VastaaPoistaMillä konstilla pääsen kommentoimaan kuviasi? Minulla ei ole blogia ja jos tyrkytän nimimerkkiäni kommentti katoaa ja joudun jollekin neuvontasivulle, josta en ymmärrä mitään.
Se laiturikuvasi oli teknisesti ja tunnelmallisesti täysosuma. Silti teki mieleni kävellä kuvaan, istua sihen penkille ja panna piipuksi. Ja sitten pyytää sinua ottamaan toisen kuvan.
Juu, taas oiva pointti Vaari. :)
VastaaPoistaOn se ironista kyllä...
Ne saavat Iinekseltä kurinpalautusta, moitteita ja nuhteita, jotka on tukena ja turvana vaikeina hetkinä, silloinkin kun ne "laatu" kommentoijat on jo nukkumassa tai pitämässä hauskaa muualla...
Ne muut, "laadukkaammat" blogikommentoijat, jota sulostuttaa blogia yhdellä kommentilla kerran viikossa on nyt viettämässä kivaa iltaa jossain muualla ja vähät välittää vaikeuksita täällä blogistanissa.
Van Vaari "Jape!
VastaaPoistaMillä konstilla pääsen kommentoimaan kuviasi? Minulla ei ole blogia ja jos tyrkytän nimimerkkiäni kommentti katoaa ja joudun jollekin neuvontasivulle, josta en ymmärrä mitään."
No olen ottanut anonyymikommentoinnin häiriköinnin takia pois, mutta voin laittaa sen takaisin päälle. Silloin voit kommentoida nimelläsi. Tunnuksen reksiteröiminen ei vaadi sitä että alkaa bloggaamaan, mutta helpoin linee, että laitan anonyymi kommentoinnin päälle, ainakin toistaiseksi. Jos haluat, voit tutkia miten saisit tehtyä itsellesi ns. OpenID tunnuksen netissä. Sillä saisit kommentoitua useissa blogeissa. Toinen mahdollisuus on, jos sinulla on Gmail-sähköpostiosoite, voit tehdä Blogger-blogin (jotta saat blogien kommentointi tunnuksen), mutta et julkaise siellä mitään, vaan jätät sen tyhjäksi ja vielä piiloon. Useimmat tekee näin. Hankalasti selitetty... :(
Van Vaari: "Se laiturikuvasi oli teknisesti ja tunnelmallisesti täysosuma. Silti teki mieleni kävellä kuvaan, istua sihen penkille ja panna piipuksi. Ja sitten pyytää sinua ottamaan toisen kuvan."
Kiitos ! :)
Ottaisin toki kuvan ilman muuta.
(Menen nyt muuttamaan asetuksia, niin sinne voi anonyyminä/itse kirjoittamalla nimen kommentoida)
Sinä pelästyt jos ei tule blogiin vastauksia. Minäolin lähes kymenen vuotta kellarissa, yksin. Ei kukaan vastannut kun pyysin kauniisti, ei vastannut kun pyysin uudestaan, ei vastannut ainakaan siksi että olin pyytänyt jo aikaisemmin ja uudet kontaktit ymmärsivät, että jotain mätää on kun kukaan ei kuulemma tolle (huom sana) vastaa. Ja siinä piti olla varuillaan ettei todella vintti sammu; en ole ikinä ollut niin peloissani, niin totaalisen kauhuissani kun tajusin ,että joku legitimoi minun kiusaamista niin rajusti ja rankasti, etten saanut edes virallisiakaan vastauksia.
VastaaPoistaOlin non grata: sadistisen maailman tuote jolla yrittivät peittää oman sairautensa kutsumalla minut sairaaksi.
Siinä olisi kirja jos jaksaisi. Vieläkin olen yksin mutta en enää sillä lailla täysin ilman ihmisoikeuksia.
Eikä kukaan pyydä mitään anteeksi. Ei kukaan mitään viitsi edes ymmärtää mihin syyttivät ja miten rajusti uskoivat, että oli aihetta heittää sontaa selkääni ja kasvoihini. Kukaan ei puhunut ikinä minun kanssani; lopulta selittivät sen sillä, että olisin sairas. En voi ymmärtää, että elämme 2000-lukua; minä koen olevani keskiajalla. Noitavainoista selviytynyt.
Älä sano, että taas marmatan: minä haluan vain osoittaa, että se, ettei saa blogivastauksia koskee lähes jokaista bloginpitäjää (kuinka monella on ns. kunnon lukijakunta; useimmalla kaksi/kolme kaveria ja se on siinä).
Joten: ole sinä onnellinen ihan kaikesta Iines: olet poishemmoteltu pikkutyttö joskus silmissäni. Silti täällä vihtyy - ja siksi minäkin tulen sinun blogiisi.
Siitä voit olla ylpeä ja isäsikin olisi.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHG: "Älä sano, että taas marmatan: minä haluan vain osoittaa, että se, ettei saa blogivastauksia koskee lähes jokaista bloginpitäjää (kuinka monella on ns. kunnon lukijakunta; useimmalla kaksi/kolme kaveria ja se on siinä)."
VastaaPoistaNo niin, tässä on HG:ltä tosiasiaa vaihteeksi. Näin se todella on. Harvalla bloggaajalla on ns. kunnon lukijakunta. Useimmilla on tosiaan yksi tai kaksi kaveria/nettituttua kommentoimassa ja nekin satunnaisesti mahdollisesti ja se on siinä. Yli sadan kommentoinnin postauksiin pääsee kovin harva, jos ei lasketa nuorten naisten muotiblogeja, joissa taas on ihan älytön määrä kommentteja ja minkä takia? Siksi kun bloggaja on joka päivä poseeraamassa uusi asuste päällä, tai esittelee meikkejä tai muotovaahtoja? Ihan kun ei mitään tähdellisempää ole. No kukin toki postaa ja seuraa mitä haluaa, vapaa valinta...
Iines,
VastaaPoistaTällaiseen intiimiin ja surulliseenkin kuvaukseen on ensin vaikea sanoa mitään; tuntuu tungettelulta.
Hienoa, että kuitenkin kirjoitat myös näitä tällaisia, joista taidan kuitenkin pitää enemmän, kuin noista yleistä kuohuntaa aiheuttavista aiheista.
Jape: ”Blogimaailmassa on paljon ns. hiljaisia seuraajia, jotka ei koskaan sano mitään ’ääneen’ tai kommentoi, mutta he kuitenkin lukevat tekstejä ja katsovat bloggauksia. Miksi he eivät sano mitään? En tiedä, hyvä kysymys.”
VastaaPoistaNiin on, hyvä kysymys. Itse olen huomannut, että blogikeskusteluihin osallistumisella voi olla mullistava vaikutus. Minäkuva täsmentyy. Tällainenko minä olen, tätäkö mieltä asioista, tällaisenako muut minut näkevät, näinkö suhtaudun muihin ihmisiin, tätäkö siedän, tätäkö en. Osallistuminen on itsensä panemista alttiiksi, ja se kai siinä arveluttaa, vaikka osallistuisikin anonyyminä tai nimimerkin suojassa. Toisaalta, jos osallistuu keskusteluihin blogimaailmassa, alkaa vähitellen osallistua niihin myös elävässä elämässä. Tottuu esittämään oman näkemyksensä,tottuu puolustamaan sitä, tottuu katsomaan asioita monesta näkökulmasta ja oppii hyväksymään sen, että meissä jokaisessa on monta puolta, osa miellyttäviä, osa ärsyttäviä, osa aika vastenmielisiä.
Blogimaailma on vain kovin nopeatempoinen. Blogi saattaa olla kuin vuolas virta, josta ei tahdo löydä suvantopaikkaa, josta lähtisi omalla venhollaan soutelemaan. Tässä Iineksen blogissa on hyvää juuri se, ettei hän kirjoita pärettä päivässä vaan antaa keskustelun kehittyä.
Sirja
Kosketat sydäntämme. Sanoja on nyt vaikea löytää. Toivon, että edes pieni määrä suruasi ja katkeruuttasi isääsi kohtaan poistui sisältäsi tämän muistelun myötä. Delilah
VastaaPoistaKosketat sydäntämme. Sanoja on nyt vaikea löytää. Toivon, että edes pieni osa surua ja katkeruutta poistui sisältäsi. Delilah
VastaaPoistaIines, en tiedä mitä sanoisin. Luin tämän kirjoituksesi ja se vaikutti niin voimakkaasti, että tuijotin tyhjää seinää, eikä yhtään sanaa suostunut tulemaan ulos. Luin sen uudestaan, ja vielä kerran.
VastaaPoistaJa yhtäkkiä ymmärsin, että se oli sinun isäsi, joka sai minut sanattomaksi. Sait hänet eläväksi ihmiseksi, nostit hänet kuolleista.
Se oli karmiva tunne. Pahinta, että samalla, yhtäaikaa isäsi kanssa, nousi joukko muitakin ihmisiä, jotka kaikki tuijottivat hiljaisina ja kysyvästi suoraan minuun. He olivat tuttujani, joita en ollut arvostanut tarpeeksi heidän eläessään.
Nyt toivon, Iines, että menisit ja kääntäisit isäsi kuvan oikein päin. Näkisit hänessä ihmisen. Ja minä tekisin saman näille omille vainajilleni, jotka isäsi toi mukanaan tajuntaani.
Sana 'vainaja' on minusta kauhea. Sekö on palkka siitä, että on jaksanut elää elämänsä läpi, että saa lätkän rintaansa, jossa lukee vainaja. Eikö jokainen ansaitsi merkin, jossa lukisi: Kunnia hänelle, elämänsä elänyt Ihminen! Tai sitten siinä lukisi vain hänen nimensä isolla kirjoitettuna.
Iines, ajattele miten merkittävä isäsi on ollut elämällesi. Ilman häntä ei olisi Iinestä, siis sinua, sinä olisit joku muu. Ehkä joku, joka ei pitäisi ollenkaan blogia, joka olisi luonteeltaan aivan erilainen, joka inhoaisi, eikä ollenkaan kaipaisi ihmisiä ympärilleen. Onneksi sinulla ja meillä kaikilla täällä blogissasi on ollut isäsi, jonka hautajaisia kuvaat rehellisesti ja täsmälleen oikein (tunnen sen luissani).
Kunnioitan isääsi tuntevana ja kärsivänä ihmisenä! Luulen, että alkoholi vieraannutti hänet jo eläessään itsestään ja teistä omaisista. En syytä isääsi vaan tuota ainetta, joka otti hänet valtaansa ja riisti häneltä paitsi perheen myös oman arvon tunteen. Tuosta alkoholismista olet itse joskus aikaisemmin täällä kertonut.
Eräs tuttavani kertoi, että hänen isänsä, joka oli eronnut joitakin vuosia sitten hänen äidistään, oli löytynyt kuolleena läheisen järven rannalta puoliksi veden peittämänä raha- ja obligatiosalkku käsissään. Laineet olivat huuhdelleet hänen hiuksiaan.
Ja minun sukulaiseni äiti kertoi, että miehensä oli löytynyt kuolleena autostaan Ruotsin puolella, kun hän oli lähtenyt ajamaan synnyinmaataan Tanskaa kohti, ja eksynyt matkalla. Kaikki rahavarat olivat olleet hänelläkin mukanaan turvana kuoleman hetkellä.
Kaikille kuolleille pitäsi antaa kunniamerkki näin itsenäisyyspäivän aattona. Kiinnittää se heidän valokuvaansa tai viedä se heidän haudalleen.
Jape, ja muutkin,
VastaaPoistase kuva on nurin piirongin kaapin hyllyllä, piilossa. Minähän kerron muuten tarinassa syyn, miksi kuva on nurinpäin: kuvasta katsovat minua omat kasvoni. Tämä symboliikka vaatii tietenkin epärationaalia ajattelua, Jape.
Ei suhde ollut hankala ollenkaan, Jape, se mikä oli olemassa oli hyvää ja konkreettisesti suhdetta ei ollut. Isä oli alkoholisti, kuten pitkäaikaiset lukijat tietävät. Muutimme äidin kanssa pois ja jätimme isän siihen keltaiseen taloon yksin juuri murrosikään tullessani. Ja Vaari, kyllä se koirakin otettiin mukaan siihen muutoautoon, ja isä oli kaivannut sitä kovasti.
Rakastin isää, meillä ei koskaan huudettu tai haukuttu, vaan rakastettiin kauheasti, oltiin sylissä, halattiin, luettiin ja laulettiin nukkulauluja; ja isä rakasti meitä kahta tyttöään, erikoisesti minua, lempilastaan. Pari satunnaista syvän humalatilan lievähköä kajoamista muistan, toinen kohdistui äitiin, toinen minuun kun en tahtonut lähteä ostamaan isälle meijeristä kaljapulloa. Isä napautti nyrkillä päätäni.
Tässähän tämä tragedia onkin - tunsin kaiken pimentävää syyllisyydentuntoa isän yksin jättämisestä ja äidin osasta selvitä kaikesta.
Voi olla, että jonkun muun tragedia tulee pahoinpitelyistä ja karmeista tapahtumista, huudoista ja huostaanotoista, mutta lapsi kokee syvästi myös pelkästään heikon vanhempansa hylkäämisen - se voi olla pahempi kalvava tuska kuin väkivaltaisen vanhemman jättäminen.
Riku taisi osua oikeaan kun sanoi, että intiimiin tarinaan on vaikea sanoa mitään, kun tuntuu että tungettelee.
VastaaPoistaTämän otin huomioon, ja olen olen havainnut ennenkin. Lukija ei välttämättä tahdo häpyä kasvoilleen, kun kirjoittaja kuvaa seksijuttujaan - tämän olen itsekin havainnut. Sama pätee liikaan henkilökohtaiseen avautumiseen. - En siis odottanutkaan hirveästi kommentteja, vaikka toki mietin, että jos ihmisillä on aikaa ja energiaa, laajoja keskusteluja voitaisiin käydä myös muidenkin lapsuussuhteista tai yleensä vanhemmuden ja erojen merkityksestä lapsen kehitykselle.
Erot ovat niin tavallisia, että niistä ei millään keskustelupalstalla nähdäkseni edes keskustella, erojen vaikutukset lapsiin on haudattu ongelmattomiin sopueroihin ja loistavasti pelaavaan yhteishuoltajuuteen. Aivan vakuuttuneita ei kai silti voida olla, mitä ero merkitsee lapsen minäkuvan kehitykselle tai yleensä psyykkiselle terveydelle.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIines: "Minähän kerron muuten tarinassa syyn, miksi kuva on nurinpäin: kuvasta katsovat minua omat kasvoni. Tämä symboliikka vaatii tietenkin epärationaalia ajattelua, Jape."
VastaaPoistaJuu, en ymmärrä tuollaista symboliikaa, ja sen merkitystä ollenkaan. En siis saa viestiä selville. Itsellän on oma ylioppilaskuva hyllyn reunalla. Miksi? Se muistuttaa ajasta, jolloin elämä oli edessä ja kaikki mahdollisuudet avoinna, olin kohtalaisen hyvässä kuosissa ja tukkakin oli pörröisen tuuhea, vaikkakin jo karkaamassa ohimoilta, herkässä 18 v:n iässä. Erilaista murhetta oli jo koko lapsuuden (tai koko iän ihan näihin päiviin asti ja vieläkin se kiviriippa raahautuu perässä, eikä lähde ns. kulumallakaan (tässä on symboliikkaa tässä sanomassa, en avaa nyt enempää)) ollut...isästä ja alkosta tietysti, yllätys yllätys, on kysymys. On merkillistä miten yhden ihmisen toiminta ja samalla toimimattomuus voi lamata ja tuhota monen ihmisen elämän ja yhä tänä päivänäkin aiheuttaa murhetta ja huolta. On käynyt ikään kuin niin, että siitä jonka piti olla huoltaja on tullut huollettava...
No se siitä tällä erää. Totean, että kuitenkin näin vanhempana kurppana katson kuitenkin mielellääni tuota omaa pärstääni tuosta kuvasta menneisyyden ja mietin mitä olisi voinut olla asiat tuosta eteenpäin, jos perhe ja erityisesti tuo yksi "olio" olisi ollut ns. normaali, niin kuin kaikkien muiden isät.
Vielä yksi ennen kuin luen Avattaren pitkän kirjoituksen - kun palautetta tuli tuosta kiittämättömyydestäni ja sokeudestani nähdä, että on paljon blogeja, joissa turhaan odotellaan kommenteja. Varsinkin Vaari ja Jape olivat pahoillaan, kun en näe, miten he ovat aktiivisia ja ihania kirjoittajia. (Tottakai tykkään teistä, mussukat.)
VastaaPoistaToki näen siis sen että on paljon kommenttiköyhiä blogeja ja olen tietoinen tilanteesta. Tuo traumaattinen kosmisen hylkäämisen kokemukseni ei liity huomiohakuisuuteen tai siihen, että juuri minut pitää huomata ja muista viis.
Minut on sillä tavalla rakennettu, että alan helposti hävetä itseäni, jos en kelpaa - tämä on kuulemma tyypillistä alkoholistin tyttärille. Kelpaamattomuuden tunne saa kosmiset mitat, enkä syytä siis ketään siitä ettei minua huomata, vaan käännän syytökset aina itseeni ja vedän kirjoituksen pois, koska siinä on ilman muuta jokin vika. Mietin jopa, etten uskalla koskaan enää kirjoittaa mitään, kelpaamisen rima nousee niin korkealle, etten koe pystyväni kirjoittamaan enää ksokaan blogiini mitään. Voi kestää parikin viikkoa, että uskallan taas yrittää. Mietin jopa, poistaisinko koko blogini eetteristä.
*
HG,
kirjoituksesi oli hyvä, mutta meillä on se ero, että huolimatta menneistä traumoistamme me olemme siinä erilaisia, että sinä olet säilyttänyt omanarvontunosi, sinä arvostat itseäsi, minä en, käytännössä - mielessäni kyllä olen näkevinäni oman tilani ja arvoni.
Avatar,
VastaaPoistanäen kyllä isäni ihmisenä, ja tunnen hänen elinkaarensa tarkkaan. Isän isä oli ankara rehtori, joka piti sivuvaimoa ja perhe eli kulisseissa. Tuolta se juontaa, siellä ne kipupisteet äitini mukaan olivat. Lisänä tietenkin taiteilijamaisen lahjakkaan ihmisen herkkyys.
Mutta tuossa sanot viisaasti, Avatar, että jokainen ihminen ansaitsee arvonsa ja kunniansa, ja siinä minulla on opppimista. Ei isää tarvitse hävetä, eikä samoin minun tarvitse hävetä itseäni, että olen sellaisen isän tytär.
Ja itsenäisyyspäivänä sopii hyvinkin antaa kunniamerki kaikille kuolleille arvottomille ihmisille. Jokaisella on tarinansa, jokainen on laulun arvoinen.
Niinhän siinä pakkaa käymään, Jape, että noista alko-isistä tulee jossain vaiheessa lapsilleen huollettavia, jos samalla seudulla elellään.
VastaaPoistaTuntuu siltä, että pojat selviävät paremmin alko-isistä kuin tytöt, enkä tiedä syytä siihen. Jostain muistan lukeneeni, että alkoholistin tytär alistuu ja kääntää vihan itseensä päin, kun poika taas suuntaa vihan ulos itsestään, ja saattaa panna koston kierteen kiertämään muille, jollakin tapaa.
Äitinä jokainen riippumaton, rohkea nainen olisi toiminut kuten äitisi. Se on ollut varmasti vaikeaa, mutta lasten parhaaksi. Teillä lapsilla ei etenkään siihen aikaan ollut valinnan varaa, ainoa mahdollisuus oli lähteä äidin mukaan. Ihanaa kuitenkin, että muistat hellyyden ja rakkauden niiltä hyviltä ajoilta. Tulkitsin ensimmäisen viestisi virheellisesti. Kommentistani olisi pitänyt jättää pois sana katkeruus.
VastaaPoistaOlen itse alkoholin mukanaan tuomalta surulta säästynyt. Isäni, joka joutui korvaamaan meille lapsilleen myös äidin, oli raitis. En osaa kuvitella, miten elämämme olisi kulkenut, jos olisi ollut toisin. Luultavasti olisimme kasvaneet lastenkodissa tai kasvatteina.
Olin juuri täyttänyt neljä, sisarukseni olivat jo koulaisia, kun keuhkotauti vei äidin. En paljoa muista hänestä. Valokuvissa hymyilee lempeästi suurisilmäinen, tumma nainen, jonka kauniita käsitöitä on säästynyt jälkipolville. Siinä lähes kaikki, mitä hänestä tiedän. Isä ei koskaan mennyt uudelleen naimisiin. Häneltä sujui "miesten töiden" lisäksi ruoanlaitto, leipominen ja jopa vaatteiden korjaus. Häneltä saimme hellyyttä ja turvaa.
En kaivannut äitiä kasvaessani.Isä riitti. Ainoastaan silloin, kun alaluokilla piirrettiin äitienpäiväkortteja, häpesin, kun kaikilla muilla oli äiti, minulla ei.
Omien lasten synnyttyä äiti tuli läheisemmäksi. Kuvittelin iloa, jonka lasten syntymä on hänelle tuonut. Toisinaan ajattelin, miltä hänestä on tuntunut, kun on aavistanut kuolevansa, kun tiesi, ettei koskaan näe meidän varttuvan aikuisiksi, ei näe lastenlapsiaan.
Isä eli lähellämme monessa mielessä. Saatoin aina luottaa siihen, että hädän hetkellä häneen voisi turvautua. Delilah
Delilah,
VastaaPoistakauheinta lapselle on äidin menetys, ja sinä olet sen kokenut - se on jotain niin surullista, että en osaa kuvitellakaan. Itse pelkäsinkin eniten lapsena juuri äidin kuolemaa, ja arvelin, etten pysty elämään sen jälkeen, kun hän on kuollut.
Sanot aivan oikein, katkeruutta en osaa tuntea mistään, en ole sen luonteinen, että hautoisin. Minä sanon kyllä asiat ja tuon pahan mielen ulos - lapsena en uskaltanut tätä tehdä, mutta nyt en muuta voisi. Olen umpirehellinen, enkä voisi elää tuntiakaan valheessa tai hautoa mitään.
Enemmän tunnen myötätuntoa ja kliseisesti sanottuna syvää kiitollisuutta vanhempia kohtaan siitä, että he kaikessa heikkoudessaankin kohtelivat meitä aina hyvin ja asettivat meidän koulutuksemme ja muut itsensä edelle, isäkin, niin paljon kuin alkoholisti vain pystyy ja voi. Kyllä hän luopui useasta pullosta saadakseen tytöillensä rahaa opiskelupaikkakunnalle, pienessä ruskeassa kuoressa, jossa oli yläkulmassa asianajotoimiston leima - silloinkin kun toimistoa ei enää ollut, oli vain leima.
Delilah, jos jotain hyvää hakisi näistä vanhempien menetyksistä tai heikkouksista, niin voisiko se olla se, että nämä asiat ovat sen luokan katastrofeja lapselle, että muovaavat ihmistä huomaamaan entistä herkemmin muut ihmiset ja heidän murheensa ja tuntemuksensa? Minusta tuntuu myös, että lapsesta karisee turha itsekkyys, kun kasvuprosessin tärkeimmässä peruspilarissa on särö.
Iines: "Minut on sillä tavalla rakennettu, että alan helposti hävetä itseäni, jos en kelpaa - tämä on kuulemma tyypillistä alkoholistin tyttärille. Kelpaamattomuuden tunne saa kosmiset mitat, enkä syytä siis ketään siitä ettei minua huomata, vaan käännän syytökset aina itseeni ja vedän kirjoituksen pois, koska siinä on ilman muuta jokin vika."
VastaaPoistaBlogeja on miljoonia, ja rohkenen sanoa, että on miljoonia blogeja joihin ei tule kommentteja tai tulee hyvin vähän. Osa blogeista on toki ihan tarkoitettu päiväkirjoiksi joihin ei sinänsä odoteta lukijoita, mutta päätarkoituksena blogeilla on henkilökohtainen "julkistaminen", jota halutaan kertoa muille ja toivotaan vastetta. Et siis ole ollenkaan erikoisesti rakennettu, Iines, kun toivot vastetta, mutta niin toivoo moni muukin, mutta ei vain saa sitä. Jotkin piehtaroi kommenttien yltäkylläisyyden tuomassa ylemmyyden tunteessa ja voimassa ja rohkenee antaa esim. "banaania" joillekin, onhan minulla näit muita kommentaattoreita tässä, mitäs nyt yhdellä....
Iines: "Mietin jopa, etten uskalla koskaan enää kirjoittaa mitään, kelpaamisen rima nousee niin korkealle, etten koe pystyväni kirjoittamaan enää ksokaan blogiini mitään. Voi kestää parikin viikkoa, että uskallan taas yrittää. Mietin jopa, poistaisinko koko blogini eetteristä."
Moni muukin miettii kelpaamista ja sitä että onko järkeä postata kun ei tule vastetta. Silti he jatkavat sitkeästi ja kenties toiveikkaana, ehkä joskus tulee joku joka vielä kommentoi...
Bloggaus on sinänsä arvokasta, mutta kyllä blogin arvo ja henkiin nostattaja on kommentointi ja sen määrä.
Olet liian hätäinen kun oletat saavasi heti vastetta. Se on varmasti sinulle tärkeää, en epäile, mutta malta, kyllä se eka kommentti sieltä tulee ja sitten toinen ja kolmas...
Kelpaat kyllä, onhan sinulla jo vuosien bloggauskokemus ja vakiintunut "seurakunta". Älä sis ekaksi epäile omia kirjoituksiasi.
Muutakin kommentoitavaa olisi, mutta nyt jätän tilaa muille ja menen netti pimentoon toviksi. Palaan kyllä astialle taas joskus... ;)
Saanko kavuta alas marttyyrintornistani?!
VastaaPoistaOn arvokasta, että jaat tämän tärkeän asian, osaseksi elämäsi palapeliin. Sinä osaat tehdä sen niin että sivullinen ei tunne kurkkivansa avaimenreiästä.
Teillä oli lämpöä ja läheisyyttä, pehmeitä sanoja ja tekojakin sen verran kuin mitä kuningas alkoholi antoi myöden.
Oman itsesi kannalta "huonon" perinnön (heikko itsetunto) lisäksi olet perinyt hyväntahtoisen mutta heikon isäsi tähden mm. kyvyn empatiaan.
Ulkopuoliselle ei näytä, että et olisi jaksanut kantaa taakkaasi. Sen näkee mm. siinä, että olet pystynyt solmimaan läheisiä ihmissuhteita. Katkenneita miessuhteita toki takataskussa, mutta sellaisia on yhtä lailla ehjän lapsuuden eläneillä. Ken elää, se ryvettyy(kin).
Et ole jättäytynyt elämän ulkopuolelle. Hyväksi sinulle ja hyväksi niille, keiden kanssa elämäsi risteää!
Tottakai saat, Kuunkuiske, tulitkin sopivasti lämpimälle tortulle - leipaisin tuossa pellillisen saunaillaksi ja itsenäisyyspäiväksi.
VastaaPoistaSiis muuta henkistä vammaa en itsestäni löydä kuin juuri tuon heikon itseluottamuksen ja häpeän kääntämisen itseeni, itsenisyyllistämisen, joka aiheuttaa alisuoriutumista lähes kaikessa. Muutoin olen hyvinkin tasainen, sosiaalinen mutta erinomaisesti yksinkin viihtyvä, tasapainoinen ja oppilaitteni mukaan aurinkoinen, minkä ylpeänä haluan mainita, kun tämä kirjoitus nyt on vähän synkkä.
Se etten aina luota miehiin, tulee sitten taas muualta kuin lapsuudesta. Mutta se, että etsiydyn väärien miesten pariin, voi kyllä johtua epävarmuudestani. Monimutkaista!
Kuunkuiske:
VastaaPoistaSaanko kavuta alas marttyyrintornistani?!
Viikon paras!
Kirjoituksesi puhutteli minuakin joka on äitinsä ja isänsä joulujen alla kuolemalle luovuttanut. Niiden jälkeen ei lahjat ole tuntuneet enää miltään.
VastaaPoistaMutta kumma kyllä, isää minulla on kovempi ikävä edelleen kuin äitiä -jos antaudun asiaa ajattelemaan. Johtuu ehkä siitä, että äiti oli aina läsnä, isä vain silloin, kun hän työreissujensa jälkeen kotiin rantauti.
Sydän raskaana luin tämän tekstin. Sain juuri toissapäivänä pitkän kirjeen lapsuuden ystävältäni, hänen isänsä on saattohoidossa. Joskus asiat ja aiheet kiertävät omassa pienessä universumissamme synkronisia kehiä, joita ei aina voi uskoa sattumiksi.
VastaaPoistaOmaa äitiäni itkin ensimmäisen kerran enon vaimon hautajaisissa, tiesin silloin äidin kuolevan pian. Meni kuitenkin vuosia.
Suru iskee joskus kuin se piirrettyjen alasin.
Ehkä juuri siksi, että suhteeni äitiin oli monimutkainen, vaikkei ehkä niin ongelmallinen kuin käsitykseni mukaan sinun ja isäsi.
Älä ihmeessä poista tekstejäsi saman päivän sisällä! Minä ainakaan en ehdi aina tänne joka päivä. Ei siksi ettei kiinnostaisi.
Vaikka nytkin olen aika huono keskustelija, en nyt tässä oikein osaa sanoa mitään "keskustelevaa", sattui niin kipeään kohtaan tämä postaus. Ystäväni vuoksi.
Kun tämä ei nyt jäisi vain puhuttelemaan teitä, sillä se ei ole tarkoitus, koska oikeastaan en pidä puhuttelevista, herättävistä, koskettavista kirjoituksista.
VastaaPoistaMinusta tämä oli vähän raa'asti kaunis tarina, jos itse arvioisin tätä. Tarkoittamatta mitenkään sitä, että tarina oli hyvä.
Mitä hauskaa teille muuten hautajaisissa tai kuolemisasian yhteydessä on tapahtunut?
No, minä olen maininnut aiemminkin, että minua on kouraistu hautajaisten ruokajonossa perseestä, nostettu vyötäisiltä ilmaan - tämä kaikki vainajan pojan toimesta. Olen lisäksi syönyt vainajan leipomia pikkuleipiä.
Sari,
VastaaPoistaminä se vedin tuossa äsken maton surupornoni alta, kun alkoi jo huolestuttaa, miten kosketettuja ja puhuteltuja te kaikki olette. Tämä ihan rakkaudella sanottuna.
Huomasin kyllä eilen sittemmin, että blogiväki oli poissa blogien ääreltä, kun hätäisesti olin jo vetänyt pois.
Mutta siis, jokaista meistä aikuisista kai surukin on koskettanut ainakin toisen käden kautta, vaikka nykyään onkin muotia olla tuntematta mitään ja lakonistaa kaikki korkeat fiilikset.
Äitini hautajaiset olivat oikeastaan aika kivat, vaikkei mitään hassua tapahtunut. Naurettiin kuitenkin serkkujen kanssa. Sellaista sen pitää ollakin: ensin itketään ja ollaan juhlallisia, sitten syödään ja /tai kahvitellaan ja höpistään ja nauretaankin. Hautajaisissa kuitenkin näkee sellaisia sukulaisia, joiden tapaaminen on muuten hankalaa.
VastaaPoistaYstäväni isä oli muuten sanonut, ettei halua lapsiaan sängyn viereen. (He ovat toki siellä olleet) Hänelle kuolema on oma, yksityinen asia, enintään vaimolle kuuluva.
Olen samaa mieltä, minä haluaisin kuolla mieluiten jossain salassa, kuin koira, eläin. Kiusaannun jo, kun flunssaa potiessa tulee joku voivottelemaan! :)
Sari,
VastaaPoistaminunkin äitini hautajaiset olivat positiivishenkiset, joskaan ei nyt kovin hauskat, mutta ihmiset hymyilivät haudalta päästyä, kun oltiin syömässä. Ja minä luin adressit horjumattomalla äänellä, tauottaen kuin kouliintunut lausuja. Voi minun kaunista ääntäni, joka silloin vielä pelasi!
Oikeastaan kaikki muutkin kokemani hautajaiset - ei niitä monta ole - ovat olleet hauskoja suvun tapaamishetkiä, kun ensin on muisteltu ja surtu.
Olin toissa päivänä katsomassa Bergmanin Syyssonaattia. Sehän käsittelee juuri tätä aihetta - äidin ja tyttären (ja isän) traumaattisia suhteita ja sukupolvista toisiin siirtyviä rasitteita.
VastaaPoistaKeskustelin aiheesta teatterin jälkeen kulmakapassa ja seuralaiseni kertoi ongelmistaan, joiden syyksi hän näki hyvin vahvan ja ripustautuvan äidin.
En sinänsä epäile näitä riippuvuuksia - en hänen enkä teidänkään - mutta omiin kokemuksiini nojaten olen vankasti sitä mieltä, että ihmisestä itsestään se eniten kuitenkin riippuu. Joku toinen saa ikuisen vamman sieluunsa siitä, minkä toisenlaisella psyykellä varustettu ohittaa vihellellen.
Kun kerroin seuralaiselleni, ettei minulla ole minkäänlaisia traumoja vanhemmistani tai lapsuuden perhe-elämästämme, joka oli tasaista ja turvallista - niin hän huudahti, että ihan takuulla täytyy olla jotain, koska "et muuten olisi noin omituinen!"
Luultavasti kyse on vain siitä, että turvattomamman lapsuuden viettäneenä olisin vielä omituisempi.
Minulla on toki synnynnäistä taipumasta neuroottisuuteen (kenelläpä taiteellisesti ja/tai kirjallisesti lahjakkaalla ei olisi!), mutta tervehenkisen lapsuuden ansiosta ne puolet eivät ole luonteessani saaneet ylivaltaa.
Ymmärrän, Iines, yskän - "ei tehrä tästä ny numero". Esim. sairaudesta, omasta.
VastaaPoistaEn ole muistaakseni koskaan ollut hautajaisissa, joissa ei olisi jossakin kohdassa ruuan ja senjälkeisen ohjelman välissä naurettu! Mitään erityistä yksityiskohtaa ei tule yhtäkkiä mieleen, käpälöimistä tms.
Äskeinen Tarja Turusen joulukonsertti kannatti kuulla. Marzi Nyman revitteli alkuun Heinillä härkien kaukalon ja välillä taas T.T:n ääni oli pääosassa. Kolme Ave Mariaa, joista yhtä en tunnistanut. Yksi oli lempparini (Caccini) ja yksi oli hänen oma tekeleensä, ei hassumpi. Vain Mökit nukkuu lumiset loisti poissaolollaan.
Syyssonaatti on loistava elokuva, Tapsa, kuten mielestäni kaikki Bergmanit - yksi lempiohjaajistani. Sitä vaan hämmästelin, miten vihainen tytär siinä oli äidille, omat tunteeni kun kohdistuivat eniten itseeni. Minusta lisäksi alistetut ja ohjatut lapset kehittyvät usein nimenomaan kilteiksi ja alistuviksi, ja hyvin harvoin purskauttavat kaiken vanhempien eläessä näiden kasvoille, kuten tässä tapahtui.
VastaaPoistaSe mitä itsessäni olen muuten ihmetetellyt, on neuroottisuuden puutteeni. Minulla ei ole esim. taipumusta psykosomaattisiin sairauksiin, ei vatsakipuun tai päänsärkyyn. Verenpainettakaan ei nykyään ole, siis se on ihannelukemissa.
Siskoni taas on minua neuroottisempi, hänellä on mm. ihottumia. Kuitenkin hän oli meistä se reipas ja ulospäinsuuntautunut.
Voi harmi, Kuunkuiske, kun minulla ei ole tallennuslaitetta telkussani! Telkku on uusi ja komea, mutta en huomannut kysyä, miten siihen saisi nauhurin. Olisin nimittäin tahtonut tallentaa tuon Turusen, saunomaan kun intouduin enkä katsonut. Pitänee hankkia tallennusvehje, kun en harrasta edes dvd:itten ostoa, kuten tytär. Turusen edellinen levy minulla onkin.
VastaaPoistaSe tuli, Iines, ihan livenä! :) Kalevan upeassa kirkossa.
VastaaPoistaTapsalla on varaa olla oma itsensä omituisuuksineen kaikkineen kun hänet on rakkaudessa marinoitu. Eiköös se niin päin mene? Ei tarvitse esittää normaalimpaa kuin onkaan. Kolmetoista tusinassa tyyppejä on maa pullollaan.
No nyt repeän ihastuksesta: Turusta kirkon holveissa kaikumassa. Saan tästä lauseesta jo paljon.
VastaaPoistaTäällä pikkukaupungissa on tarjolla vain paikallisen kirkkokuoron joulukonsertti kirkossa. Jos on joku tähti, vaikka Jussi Talvela, hänet viedään suureen juhlasaliin, auditorioon, joka on kyllä hyvä, muttei kirkon veroinen.
On Tapsalla varaa olla harmoninen tyyppi, kun on hyvä lapsuus ja miehuus. Tämä rakkaudella sanottuna.
Syyssonaatin katsoin teatteriversiona, Jurkassa. Filmin näkemisestä on niin pitkä aika, etten oikein edes muista sitä.
VastaaPoistaOmasta mielestäni olen kaikkea muuta kuin harmoninen, mutta jostakin syystä ihmiset pitävät minua sellaisena. Eivät tunne tarpeeksi hyvin.
Taivaamerkeistä katsottuna selitys löytyy siitä, että oinaana olen äkkipökkäävä, mutta nouseva merkki jousimies antaa ulospäin harkitsevan vaikutelman.
Kaikella löytyy selitys. Jos selityksiä kaipaa.
Huomaatko, Iines, että kannattaa aina yrittää? Nytkin on päästy jo isäsi hautajaisista Tapsan horoskooppiin.
VastaaPoistaMitä minuun tulee, olen kiinalaisessa horoskoopissa Apina. Isinä ne ovat semmoisia, jotka opettavat lapsilleen elämässä selviämisen taitoja. "Jos näette miehen opettamassa lapsille kuinka korttipelissä huijataan, siinä on luultavasti vain apina-isä antamassa lapsille elämäntaitoa." Tähän tapaan näin jossain kerran kirjoitetun.
Kirjoittajat tosiaan tuppaavat olemaan neuroottisia. Eihän täysin terveeltä ja tasapainoiselta ihmiseltä tekstiä synny! Korkeintaan syytekirjelmiä tai ostoslistoja.
No niin, täytyy lopetella. Frakkia pitää vielä harjata huomista varten. Muuten kaikki on valmista.
Palataan huomenna noihin Tapsan ja Vaarin horoskooppimerkkeihin sun muihin, sillä minullakin pitää kiirettä, pitää vielä tsekata iltapuku, tai siis puhdas yöpuku ja painua pehkuihin, kunhan saan tämän höpsön leffan loppuun.
VastaaPoista(Vai että oikein frakkikutsut. Johan nyt jotakin, Vaari.)
No,frakki niihin juhliin on laitettava. En ole niin suuri taiteilija, että voisin mennä villapaidassa.
VastaaPoistaMutta tanssimaan en kyllä rupea! Siinä tule hiki ja tässä iässä se on kovin huvittavan näköistäkin. Paras vaan pysyä sivuhuoneessa ja ottaa kuppia.
Ohhoh Vaari! Minähän sanoin, että tuolla sulkakynällä vuollaan kultaa, ja nyt ollaan kullattuihin menossa. Vaadimme sitten juhlaraporttia, kun pöly on laskeutunut frakin hartioille. Tahdomme tietää, kuka sanoi, mitä sanoi ja kuka joi itsensä pöydän alle.
VastaaPoistaHoroskoopeista sen verran, että minäpäs se jukuripää olenkin, eli en ole mikään vääräsarvinen pikkuinen pukki vaan kunnon härkälehmä. Puuhoroskoopissa jasmiini. Muista en tiedä.
Kauhen hävettävän mokan korjaus, pari repliikkiä ylempänä:
VastaaPoistaJussi Talvelalla tarkoitan aivan suvereenisti tietenkin Martti Talvelaa. En edes selitä mokaani..
Iines, kommenteistasi ja kirjoituksistasi löytyy myötätuntoinen ja ystävällinen ymmärrys toisiin ihmisiin. Lapsuuden kokemuksilla varmaan on vaikutusta, et vaadi toisilta täydellisyyttä ja osaat antaa arvoa jokaiselle. Omalta kohdaltani luulen, että kun äidin menettää hyvin pienenä ja kun on olemassa kuitenkin rakastava isä, se ei ole niin merkitsevä asia kuin jos olisi ollut vanhempi, esimerkiksi murrosikäinen. Pieni lapsi unotaa ja sopeutuu.
VastaaPoistaOlisi muuten mukava kuulla joltakulta, miten jonakin tiettynä kuukauden aikana, eli horoskooppimerkkien alla syntyminen voisi vaikuttaa ihmisen luonteeseen? Mihin sellainen uskomus perustuu? Miten jotkut ihan vakavissaan voivat semmoiseen? Käsittääkseni jotkut valitsevat puolisonsakin sen perusteella, sopivatko merkit tosilleen. Muistaakseni jossain televisio-ohjelmassakin ovat paria etsineet kyselleet toistensa horoskooppimerkkejä. Delilah
Delilah,
VastaaPoistajos noihin horoskooppimerkkeihin luottaa, niin minunkin pitäisi löytää kaurismies. Tähän päivään mennessä ei ole kaurisherraa eteeni pompannut, neitsyitä ja vaakoja ja rapuja ja härkiä ovat merkittävimmät olleet.
Eikös se niin mene, että ihminen menee siihen muottiin, mitä uskotellaan, jos mennäkseen on. Jos minulle nyt siis sanottaisiinkin, että sinä oletkin skorpioni, niin taatusti löytäisin itsestäni skorpionin merkit.
Ja Delilah, täydellisyyttä ei toiselta kai voi unissaankaan vaatia, sillä täydellisyys on pelottavaa. Tulee mieleen kylmä ihminen, joka pelaa ja hallitsee. Hyi, kylmät väreet menivät pitkin kehoani, vaikka mukissa on kuumaa kahvia.
Iines: "Eikös se niin mene, että ihminen menee siihen muottiin, mitä uskotellaan, jos mennäkseen on."
VastaaPoistaNäin juuri. Se selittää puolet.
Toinen puoli on sitten sitä selittämätöntä.
Voi olla toinen puoli selittämätöntä, Tapsa. Tilasin minäkin kerran yhdeltä astrologilta oikein sellaisen perusteellisen pitkän horoskoopin, ja se meni kyllä selittämättömästi nappiin. Siinä oli nousevana merkkinä jousimies ja muina oli venusta ja muuta, ja kokonaisuus katsottiin sitten tästä. Poikkesi aika paljon noista tavallisista määrittelyistä.
VastaaPoistaMuutakin selittämätöntä voi tapahtua, kuten kerran erään oudon näköisen miehen selittämätön siirtyminen ajassa ja paikassa:
Tulin kerran yöllä kotiin ja ylitin junaradan. Radalla vastaani tuli pyörää taluttava mies, ja hänellä oli työmiehen haalari päällään ja lippalakki päässä. Mies loittoni päinvastaiseen suuntaan selkäni taakse, kaupungille. Kun olin sitten kymmenisen minuutin kuluttua asuintaloni pihalla, sama mies tulikin yhtäkkiä siinäkin minua vastaan - pyörää taluttaen ja työmiehen haalarissaan. Hän ei voinut mitenkään ehtiä edelleni, kun ei ollut ohittanut minua tiellä, ja muuta kautta sinne ei pääse.
Tämä on jäänyt mieleeni hyvin outona tapahtumana, enkä keksi siihen selitystä. Ja, kyllä minä olin ihan selvin päin ja terveenä.
Iines, kyselit hauskoja hautajaismuistoja. Varastan muiston mieheltäni, kun hauskoja hautajaisia ei itselleni nyt heti tule mieleen. Mieheni oli noin nelivuotias reipas miehenalku, kun hän vaarinsa Kallen hautajaisissa kaikille yllätykseksi vetäisi kirkkaalla lapsen äänellään laulun Kalle Aaltosesta. "Tippaakaan en kehu, mutta sellainen jehu oli Kalle Aaltonen." Torujen ja hyssyttelyjen sijasta kuulijakunta nauroi iloiset naurut. Delilah
VastaaPoistaMainio juttu, ja tyypillistä lapselle tuollainen ns. sopimaton tilanteenlaukaisu. Voin kuvitella, miten hautajaisväki repesi nauruun.
VastaaPoistaNimet lisäksi tarttuvat herkästi lapsen muistiin, vaikkei yhteyttä ymmärtäisi. Itse muistan, miten lapsena ristin maalaisukulaisen lehmän Hertta Kuusiseksi, jonka nimen olin kuullut radiosta (kommunistien kansanedustaja). Ihmettelin vain, miksi ihmiset nauroivat kamalasti siinä lehmihaan aidan vieressä.
Hieno ja koskettava kirjoitus.
VastaaPoistaSe, ettei kukaan sanonut mitään muutamaan tuntiin, ei ole mikään mitta.
Koska et ole blogilistalla (en ainakaan löydä) käyn harvakseltaan. Suosikeissani toki olet, mutta kun kahlaan kaikki listatutut, en aina muista katsoa suosikkejani.
Miditakista tulee mieleen, että minullakin oli miditakki, kun olin raskaana ensimmäisen kerran. Olin toki tukevasti naimisissa. Minulla oli myös leveälierinen hattu, ja lapset kaupan pihassa sanoivat minua kiinalaiseksi.
Tuo minkä kirjoitit on hieno novelli. Ilmeisesti kirjoitatkin novelleja?
VastaaPoistaAjattele mitkä mahdollisuudet on olemassa, kun häivytät totuuden ja mielikuvituksen rajan, annat mennä( huonosti selitetty, ehkä jo teetkin niin...)
Kuolemasta on vaikea kirjoittaa, vaikea vaihtaa mielipiteitä. Lukija pystyy novellistasi löytämään myös omia kokemuksiaan; vanhempien kuolema on myös jonkinlainen vapautus.
Muistan kuinka äitini kuolema oli järkytys ja suru, mutta tunsin myös jonkilaista iloa päästessäni irti äidin musertavasta kontrollista. Tietenkin häpesin tätä tuntemusta.
Obeesia,
VastaaPoistaleveälieriset hatut olivat yhteen aikaan hauskoja, ja minulla on ollut niitä useita, vaikken varsinainen hattufriikki olekaan.
Yhden Tukholmasta ostetun sinisen lierihatun muistan hyvin, koska sen kudoksessa oli erikoisen hyvä tuoksu, joka ei haihtunut siitä milloinkaan. Nuuhkin pitkään ilmaa, ennen kuin älysin, että tuoksu tulee hatusta!
Vihkitilaisuudessanikin minulla oli lierihattu, valkoinen hörhellys, ja peitin sillä kampaajan tärväämän tukkani - kova lakattu pallokampaus, jonka haroin kotimatkalla auki.
PS Olen vallan unohtanut blogilistan olemassaolon, kun ne lupasivat laittaa tilastovapaan systeemin sinne, mutta eivät laittaneetkaan. Liityn listalle heti, kun se tulee, niin palvelen paremmin lukijoita - emmehän ole täällä vain itseämme varten.
Hymyilevä eläkeläinen,
VastaaPoistakiva kun joku noteerasi kirjoitukseni pieneksi novelliksi, sillä novelliksi sen kirjoitin, eli minulla oli siinä pieniä kirjallisia lähitavoitteita. Kiitos kun huomasit!
Voi että allekirjoitan tuon kontrollista pääsyn äidin kuoleman jälkeen! Itselläni tuota vapahdusta edelsi vuoden mittainen puolittaisomaishoitajana toimiminen raskaan työvuoden rinnalla. Juoksin koko vuoden sairaalaan ja kouluun ja kotiin ja koiraa ulos ja sairaalaan ja tunteja valmistelemaan ja koiran kanssa ulos ja sairaalaan, jossa äiti sanoi, että tuletkos vielä illalla, kun olin illalla lähdössä sieltä.
Delilah: "Olisi muuten mukava kuulla joltakulta, miten jonakin tiettynä kuukauden aikana, eli horoskooppimerkkien alla syntyminen voisi vaikuttaa ihmisen luonteeseen? Mihin sellainen uskomus perustuu? Miten jotkut ihan vakavissaan voivat semmoiseen? Käsittääkseni jotkut valitsevat puolisonsakin sen perusteella, sopivatko merkit tosilleen. Muistaakseni jossain televisio-ohjelmassakin ovat paria etsineet kyselleet toistensa horoskooppimerkkejä."
VastaaPoistaNo minä voin kertoa yhden omakohtaisen kokemuksen. Heti kärkeen todettakoon, että minä en usko horoskooppeihin. Tapaus liittyy nettideittailuuni erään naisen kanssa. Aikamme oltiin juteltu sähköpostein ja mesellä ja sitten tavattiin. Hyvältä tuntui, siinä vaiheessa. Sitten jatkettiin jutustelua sähköpostein ja mesetyksin ja suunniteltiin seuraavia tapaamisia. Nainen sitten kysyi horoskooppimerkkiäni. Kerroin olevani Oinas. Nainen halusi tarkmmat tiedot, että syntymäpäivä ja kellonaikaa myöten...
Mistä minä ne selvitän, päivän toki tiedän mutta että kellonaika, pohdin itsekseni. Sitten keksin, että ainakin meille oli annettu sellainen "syntymälusikka", jossa oli strategiset mitat, syntymäpäiä ja kellonaika. Siitä sitten kellon ajan sain selville. Kerroin nämä tiedot naiselle ja kysyin, että mitä niillä teksi. Hän kertoi että tarkan horoskoopin "matchauksen" hänen horoskoopin kanssa. Jaaha, ajattelin.
No sitten aikanaan kyselin, että mikäs oli horosokoopin tulos. Ei hyvä kuulemma, emme sovi toisllemme oli naisen tiivistys. No tämän olin ilman horoskooppia huomannut jo itsekin, kun ensitapaamisen jälkeen naisesta alkoi tulla esiin ikaäviä piirteitä ja hän oli lisäksi tehnyt selväksi mikä olisi paikkani jos jotain lähdettäisiin yhdessä kokeilemaan. Olisin kuulemma tärkeysjärjestyksessä viidentenä, heti naisen, hänen kahden lapsen ja koiran jälkeen. Tuo sijitus oli vain sen hetkinen, arvelen etä sijoitus olisi pudonnut vielä jos oliis tullut lisää lemmikkejä kotiin...
Jotenkin tuo postio ei minulle sopinut ja se juttu vain kuivui sitten kasaan. Muutakin ehti ennen tuota päätöstäni tulla ilmi naisesta, mikä vain vahvisti, että ei kannata edes yrittää. Joten voi sanoa, että ehkä jotkin naiset asettaa elämänsä horoskooppien varaan, itse koitan luottaa omiin havaintoihini ja vaistooni. Ne toimivat sentään suht'kot luotettavasti.
Iines: "lupasivat laittaa tilastovapaan systeemin sinne"
VastaaPoistaMikä on tilastovapaa systeemi?
Itse olen blogilstalla, mutta en siellä ole juurikaan käynyt, joten mikä tämä tilastosysteemi oikein on?
Tilastovapaa systeemi on siis sellainen, jossa on blogilistalla, mutta ilman tilaajamäärien näkymistä. Kaikki muut tiedot näkyvät siis.
VastaaPoistaTällainen systeemi oli vanhalla blogilistalla ennen tätä nykyistä, ja sillä oli omat kannattajansa, koska kaikki eivät halunneet seurata tilaajamääriä, mutta halusivat kuitenkin palvella lukijoita olemalla listoilla, näkyvillä siis.
Minusta tällainen olisi hyvä vaihtoehto, ja se on luvattu toteuttaa joskus. Minulla on kyllä edelleen blogilistan tunnukset, koska tilaan kyllä sieltä edelleen suosikkeja, kun huomaan, että ne ovat siellä. Pitäähän muille antaa tukea.
Horoskoopeista se, että olipas järkyttävä tuo sinun nettideittisi, Jape! Voi teitä miesrassukoita.
VastaaPoistaRakkaus se on se, mikä ohjaa eikä mikään "matchaus".
Iines: "Tilastovapaa systeemi on siis sellainen, jossa on blogilistalla, mutta ilman tilaajamäärien näkymistä."
VastaaPoistaMitä haittaa tilaajamäärien näkymisellä on? Itse en ole katsonut onko yhtään tilaajaa, eikä tämä minua haittaa. Hattaisiko sinua se että näkisi jos on vähän tilaajia blogilistan kautta? Ssinullahan on, Iines, Blogilistasta riippumaton Google:n tilaajalista tuossa sivupalkissa ja siinähän on mukavasti tilaajia. Mitä blogilistan tilaajien määrän näkyminen ja kenties vähyys haitaa?
Iines: "koska kaikki eivät halunneet seurata tilaajamääriä"
Ei kai sitä tilaajamäärä tarvitse seurata? En minä ainakaan seuraa. Minulle riittää se, jos näen jonkun konkreetisesti kommentoinen jotain postaustani, ja ei hänen tarvitse tulla Blogilistan kautta.
Tärkeintä on kommentit, ei se tietoisuus että joku kenties seuraa hiljaisesti...
Iines: "Horoskoopeista se, että olipas järkyttävä tuo sinun nettideittisi, Jape! Voi teitä miesrassukoita. "
VastaaPoistaSanos muuta, monet naiset on aika "ihmeellisiä". Monenlaista kerrottavaa olisi ja kokemusta, mutta ei taida tämä olla nyt se paikka...
Iines: "Rakkaus se on se, mikä ohjaa eikä mikään "matchaus"."
Aivan, mutta jollekin nmä hörhöjutut tuntuu uppoavan kuin häkä. Tämänkin "matchauksen" naienn hommasi jonkun horoskooppinettisaitin kautta ja se sitten ratkaisi naisen kannan!
No ilman tätä horoskooppiakin ei tiemme olisi pysyvästi kohdanneet, kuten jo totesin, naisesta ilmenneiden piirteiden ja tekojen takia. Ja kai sitä jokin ylpeys on miehelläkin, jos ei ole tasa-vertainen, niin mitä sitä rimpuilmaan turhaan...
Horoskooppeja käytetään usein samoin kuin vaikkapa kristallipalloa tai kahvinporoja - vahvistamaan omaa intuitiota.
VastaaPoistaMinustakin on tehty sellainen astrologinen luonnehoroskooppi, se ei ole siis mitään ennustamista vaan tulkintaa ominaisuuksista, ja sekin osui ihan nappiin. Niin nappiin, että olin ymmärtävänäni enemmän itsestäni.
Miditakeista minullakin on kokemusta - eka tyttöystänäni kysyi kerran kirjeessään, tykkäänkö miditakeista kun hän mietti sellaisen hankkimista. No, kerroin tykkääväni, vaikkei minulla ollut aavistustakaan millainen se on. Päättelin vain hänen sitä haluavan.
Sitten kun tapasimme, minulla meni tovi ennen kuin selville oliko hänellä yllään se midi vai joku muu. Midi oli.
Tapsa,
VastaaPoistakokotakin muotipituushan on vuosien varrella ollut mini, polvi, midi tai maxi.
Midi oli vähän vaihtelevasti pohkeen alapuolelle tai pohkeeseenkin, ja maxi sitten ihan nilkkoihin, kuin muslimin burka. Minulla, joka olen 160-senttinen, miditakki oli melkein maxipituus. Takki oli hyvin romanttisen näköinen, jos siinä oli vielä muodikas iso huppu + turkisreunus - silloin eläimistä käytettiin myös turkis, ei vain nahkaa.
Pitääkin muuten kaivaa esiin tuo oma laaja horoskopiani, joka siis tosiaan ei ollut ennustamista, vaan monien asioiden tulkintaa. Siinä sanottiin viisaita asioita.
*
Jape,
moni valitteli sitä, että tilaajamäärien tuijottaminen ja tilaajien katoaminen vaikutti masentavasti. Lukuja tuli tuijotettua, ja blogeissa pidettiin kovaa porua kadonneiden tilaajien vuoksi. Nyt samaa ilmiötä ei enää ole, kun monella on nuo sivupalkkilistat.
Lisään vielä, että nuo Bloggerin sivupalkkilistat ovat selvästi staattisemmat kuin Blogilistan tilaajalistat, joilla poistaminen oli jopa hyvin tavallista. Nyt kun listat ovat julkisia, kaikkien nähtävissä, niitä tehdään harkitummin eikä poistoja esiinny kuin satunnaisesti, usein ei ollenkaan.
VastaaPoistaEhdin jo melkein pelästyä (oh ei, hänkin!), Jape, kun huomasin horoskooppeihin liittyvän kommenttisi. Tarkoittamatta loukata niitä, jotka mahdollisesti ottavat ne vakavasti, oli helpottavaa huomata, että et sittenkään lukeudu heihin. Tarinasi oli mielenkiintoinen. Ikävää, että nettiystävyytesi päättyi pettymykseen. Semmoista se elämä on. Välillä polskuttaa hyvin ja välillä ei. Ehkä tässä tapauksessa polskutti kuitenkin loppuviimein hyvin. Hän ei ollut Sinulle se oikea. Delilah
VastaaPoistaMinua kiinnostavat nuo hiljaiset lukijat. Luin äskettäin eräästä kirjailijasta, joka kuvasi kirjojaan palatseiksi, joiden lukuisissa huoneissa lukijat liikkuvat kohtaamatta ehkä koskaan toisiaan. Yksi viihtyy palatsin yhdessä osassa, toinen toisessa, ja harva tutustuu koko palatsiin. Palatsissa on myös kellari, jonne juuri kukaan ei halua mennä, vaikka jotkut pyytävätkin.
VastaaPoistaNäin lienee blogeissakin. Jotkut liikkuvat mieluummin hiljaa yksinään, toiset taas kaipaavat seuraa, kokoontuvat yhteen ja tutustuvat toisiinsa. Jotkut uskaltautuvat kertomaan hyvinkin henkilökohtaisia tarinoita, ja sitä yleensä kavahdetaan.
Itse olen eräänlainen paimentolainen. Maaton. Minua huvitti tuo hiljattain käyty keskustelu pohjoisafrikkalaisesta maahanmuuttajasta, joka EI OLLUT SUOMALAINEN VAAN SUOMEN KANSALAINEN. Itse olen sekä että enkä kuitenkaan. Se vaikeuttaa blogikeskusteluihin osallistumista. Isänmaa on kutistunut äidinkieleksi, joka on toisaalta sitäkin rakkaampi. Sanottakoon tämä näin itsenäisyyspäivän iltana:).
Sirja
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaParahin Iines!
VastaaPoistaMinä hyppelen blogista toiseen lukemassa juttuja, mutta ei aina suinkaan kommentoi.
Varsinkaan silloin, jos aikomani on jo sanottu. Mitäpä sitä samaa asiaa moneen kertaan. Ei se oman nimen saaminen siihen riviin ole se kommentoinnin tärkein pointti.
Joskus luen ja ihailen ja nautin kovastikkin jostain jutusta, mutta sitten saattaa tulla hetki, että kommentointi jää....
Älä nyt hyvä Iines senvuoksi poista juttujasi, että katsot kellosta aikaa...
Minä ainakin tulen, joskus heti, joskus parin päivän viiveellä.
Ja tässä kommentti juttuusi:
Se oli koskettava ja vähän ahdistavakin tunnelmansa vuoksi. Surullisia tuntoja.
Katkeruus on kuitenkin niin syövä tunne, että siitä ei milloinkaan ole ihmiselle tainnut seurata mitään hyvää saatika jalostavaa..?
Suosittelen sen kuvan kääntämistä kuten joku jo tuossa aiemmin ehdottikin.
Luulee taas tää.
Delilah: "Tarkoittamatta loukata niitä, jotka mahdollisesti ottavat ne vakavasti, oli helpottavaa huomata, että et sittenkään lukeudu heihin."
VastaaPoistaJuu, en lukeudu :)
Saatan joskus piruuttani lehdestä horoskoopin Oinaan kohdalta katsoa, jos se silmiini sattuu etsimättä. Vartavasten en horoskoopia lähde haeskelemaan lehdestä. Jos horoskooppini luen, koen sen ihan viihteellisenä juttuna.
Delilah: "Ikävää, että nettiystävyytesi päättyi pettymykseen. Semmoista se elämä on."
Niinhän se on. No näitä olisi useampiakin kokemuksia kerrottavaksi, kussakin omanlaisensa erikoisuus, mutta ehkä joskus toiste, jos tulee aihetta uudelleen.
Tämä yksi jonka kerroin, oli sellainen johon liittyi horoskooppi. Toinen kummallisuus minusta samaisessa naisessa oli se, että kun olin kerran menossa hänen luokseen käymään, niin hän sitten sanoi mesessä juuri ennen kuin olin lähdössä menemään hänen luokseen, että: "Älä sitten tule tyhjin käsin!" =8-S
Viimeisin niitti varmuudelleni siitä, että hän ajatteli vain itseään oli se, kun ostin hänelle syntymäpäivä lahjan, ja oletin sitten ilmeisen lapsellisesti että hän muistaisi minun syntymäpäivän ja muistaisi jotenkin...
Paskat mitenkään muistanut. Hän muisteli ja juhli mieluummin hääpäiväänsä, joka oli sattumoisin sama päivä kun minun syntymäpäivä. Mitähän muistelua ja juhlimista hänellä oli hääpäivässä miehen kanssa josta oli jo eronnut miehen juopottelun jne. takia?
Naisia on väillä todella vaikea tajuta.
Arjaannelille ja muillekin tiedoksi, että valokuva on käännetty eilen ja asetettu itsenäisyyspäivän kunniaksi piirongin päälle, sekä isän että äidin kuvat, vierekkäin ja sytytetty kynttilä entisen viestintäupseerin ja lotan kunniaksi.
VastaaPoistaNythän trendikkäissä blogeissa on ollut oman suvaitsevaisuuden merkkinä kuvia ja kirjoituksia maahanmuuttoon liittyvästä itsenäisestä Suomesta. Se on hienoa. Saatte kaikki lukuisat suvaitsijat sulan hattuun. Minä kunnioitin vaihteeksi vanhempieni muistoa ja teen omaa maahanmuuttotyötäni suvaitsematta yhtään ketään, minulle kun jokainen maahantullut ja täältä sijan löytänyt on automaattisesti suomalainen, jota ei tarvitse erikseen suvaita ja josta ei tarvitse erikseen puhua.
Asenteet muuttuvat niitä nostamatta ja huutamatta pää punaisena pikku hiljaa vasta lasten kautta - kouluissahan on mittavat rasisminkitkentäteemat poikki- ja pitkittäispedagogisesti jokaikisessä oppiaineessa. Sieltä se alkaa, ja pakkohan sen on meihin vanhempiinkin tarttua.
Sirja,
VastaaPoistasanot että isänmaa on äidinkielesi, ja näinhän Pentti Saarikoskikin sanoi Ruotsissa asuessaan (ja muulloinkin), että kieli on hänen isänmaansa.
Samoin minä, lähes puhekyvytön, elän kielessä, ja ellei sitä minulla olisi, en tuntisi eläväni, en tietäisi kuka olen ja keitä muut ovat. Toisaalta minua ei kiusaa ollenkaan, etten pysty puhumalla ilmaisemaan itseäni, koska kieli ei ole silti minulta pois. Voin kirjoittaa, ja se on elämäni.
Muuten, Sirja, mihin pohjoisafrikkalaisjuttuun viittaat? Oliko kyseinen keskustelu tässä blogissa, vai oliko se jokin sinun kertomasi tarina? Minulla on tuosta hämärä muistikuva, mutta koska keskustelut ovat olleet laajoja, ja aiheet toistuneet useassa eri keskustelussa, en nyt saa mieleeni koko tarinaa.
Delilah, Jape
VastaaPoistatuo, mistä Tapsa ja minä juttelimme, ja josta kumpikin meistä kertoi ehkä jopa saaneensa uusia aspekteja itsestään, ei ole horoskooppi ollenkaan, vaan hyvinkin laaja tieteellinen selvitys planeettojen sijainnista ja asennnoista syntymähetkellä. Sen laatija ei ole kuka tahansa povari, vaan asiantuntija, erikoisosaaja, astrologi, joka on mielestäni enemmän kuin merkonomi.
Viikkohoroskoopit sen sijaan ovat minustakin joulupukkikamaa, samoin kunkin tähtimerkin luonnehdinnat, ainakin osittain.
Vasta vanhempien kuolema katkaisee 'napanuoran' lapseen. Katkeaminen on parhaimmillaan symbolinen ja arpeutumatta vahvistuva. Sukupolvien ketjuun leimautuminen (perhe, suku tai muu yhteisö) on se punainen lanka joka parhaiten voimaannuttaa elämäämme. Tuon perinteen muovaamina keräämme eväspakettimme 'matkalle', tarjonnan lisääntyessä ja muuttuessa 'marketin' valinnasta riippuen.
VastaaPoistaTapasin isäni, yli 4-vuotta sotaa käyneen miehen, ainoan kerran humalassa reilusti yli kaksikymppisenä. Raavaan miehen häpeä ja anteeksipyytävä olemus kertoi kaiken. Alistumisen elämänarvoilleen ja hyvän elämän eetokselle, tuolle 'punaiselle langalle' jota seuraten, joskus haparoivin sormin, uskoisin hänenkin elämänsä evästäneen.
Työelämää (yhteisö) ja sen loppumisen tuomaa traumaa ei suotta ole verrattu kliseisesti läheisen kuolemaan. Mämmentävästi se on otettu peruuttamattomana vastaan kuin kuolema ikään ja sisällytetty kokonaan osaksi kansalaisten selviytymisstratekiaa. 'Tunnetyhjiön' täyttäminen on läheisen kuoleman yhteydessä hyväksyttävästi 'henkilökohtaista'. Työn loppuminen 'kohtalonomaisuudesta huolimatta' on oma vika – seuraamuuksineen.
Piirongin päällä olevaa kuvaa saattaa ohikulkiessaan vaivihkaa 'silmitellä' kuin kuvajaista itsestään kaupungilla kävellessään kauppojen ikkunoista.
Kulman takaa
Iines: "...vaan hyvinkin laaja tieteellinen selvitys planeettojen sijainnista ja asennnoista syntymähetkellä."
VastaaPoista"Sen laatija ei ole kuka tahansa povari, vaan asiantuntija, erikoisosaaja, astrologi,"
Olen sanaton.
Wikipedia:
"Esimerkiksi tilastotieteilijä Michel Gauquelin, joka tutki 1950-luvulla laajasti astrologiaa tilastotieteen keinoin, esittää artikkelissaan Zodiac and personality (1982) tapauksen, jossa kymmenille koehenkilöille annettiin sama, erään sarjamurhaajan syntymätietojen nojalla laadittu horoskooppi. Valtaosa ihmisistä piti horoskooppia tarkkana."
Samuli,
VastaaPoistaminua huolestuttaa enemmän se, että ihminen arvelee maailman sfääreineen olevan nyt valmis ja ihmisen tietävän kaiken.
Minusta kun todennäköisintä on, että me elämme edelleen "maapallo on litteä pannukakku"-aikaa.
En toki kuitenkaan lähde astrologian puolestapuhujaksi, sillä 1) olen tehnyt eron lehden kesäharjoittelijan laatimien viikkohoroskooppien ja astrologien tulkinnan välillä, ja 2) olen sanonut löytäneeni itseäni ja oppineeni itsestä uusia puolia astrologin laatiman syntymäkarttatulkinnan perusteella.
En ole siis sanonut, että uskon astrologian löytävän minun persoonallisuuteni, vaan että minä olen löytänyt itseäni astrologin löytämästä tulkinnasta. Tämä pitää ymmärtää ja nähdä tyystin eri asiana kuin sokeana uskona mihinkään oppiin tai edes tieteeseen. Kyllä minä olen jalat maassa seisova härkälehmä.
Tämän selityksen nojalla minusta on siis päivänselvää, että kymmenet ihmiset löytävät itseään astrologin tekemästä murhamiehen tulkinnasta, vaikkei minulla olekaan tietoa tuon kokeen yksityiskohdista - en läheskään aina luota amerikkalaisiin tutkimuksiin. Ihminen nappaa aina tekstistä kuin tekstistä tietyt kohdat arvellen niillä tarkoitettavan itseään. Tämä on hyvin tavallinen piirre.
Kulman takaa,
VastaaPoistaviisaita sanoa taas puhelet.
Sukupolvien ketjuun kuuluminen, tunne siitä, antaa voimaa ja tukea ihmispololle, etenkin jos hän on yksin. Ajatus siitä, että on osa jotakin haaraa, vahvistaa omaa persoonaa ja antaa lämpöä ja perspektiiviä jatkaa myös eteenpäin.
Ymmärtää myös paremmin itseään, kun tuntee taustat ja ehkä yhteiset geneettiset ja opitut piirteet ja merkit habituksessa - minäkin olen kuulemma ilmetty Alina, isän äiti, mimiikkaa myöten - minulla on tapana käyttää käsiä ja elehtiä puhuessani, kuten Alinakin teki.
Tuokin on totta, että työelämän loppuminen voi olla traumaattinen kokemus, ainakin minulle, joka lopetin vahvasti etuajassa. Valoisan muiston jätti kuitenkin se, että luovuin työstäni omasta hakemuksestani, vapaaehtoisesti, vaikka olisin voinut hetken vielä jatkaa.
Sanon nyt suoraan, etten ole tippaakaan taikauskoinen.
VastaaPoistaTaikauskoon lasken horoskooppien sun muun magiikan lisäksi uskonnot.
Tämä siitä huolimatta, että osaan katsoa kädestä, povata korteilla, tehdä numerologisia tulkintoja, tunnen vetoa zeniin ja mystiikkaan... ja siitäkin huolimatta, että se minulle tehty luonnehoroskooppi oli osuvampi ja oivaltavampi kuin psykologin samoihin aikoihin tekemä analyysi.
Mielestäni olen ihminen, joka ei sulje silmiään totuudelta. Taikausko on suurta humpuukia, mutta humpuukimaakarin tekemä luonnearvio osui sydämeen.
Osaan kyllä elää tämän ristiriidan kanssa.
Sirja viittaa tuolla median tekemään - hyvässä tarkoituksessa varmaan - sumutukseen, jossa kansalaisuuden muutama vuosi sitten saanutta arabia kutsuttiin suomalaiseksi.
Tällainen uutisointi on orwellimaista uuskieltä. Hyvää tarkoittavaa, mutta typerää.
Ainakin niin kauan kuin suomalainen viittaa ensisijaisesti etniseen alkuperään. Kuten vaikkapa kiinalainen, japanilainen ja somalialainen.
Isänmaa ja äidinkieli ovat niitä asioita, joiden arvon ymmärtää vasta sitten kun ne menettää.
Minäkään en ole taikauskoinen, Tapsa, mutta varmuuden vuoksi mustan kissan ylittäessä tietä sylkää pruiskaisen (autossa ollessa symbolisesti) kolme kertaa oikean olkani yli. Samoin varmistelen joitain asioita, jotka vuorenvarmasti olen tehnyt - tarkistan oven lukituksen, kun menen nukkumaan.
VastaaPoistaMutta Tapsa, onhan kansalaisuuden saanut afrikkalainen suomalainen, kuten minun siskonikin on saksalainen. Toisaalta, siskon sydän on Suomessa, ja hän tahtoo mm. tulla haudatuksi Suomeen, isiensä maahan.
Voisiko siis olla niin, että pohjimmaltaan kansallisuutta ei voikaan vaihtaa, vaikka paperilla voi? Paperillahan täytyy voida vaihtaa kansalaisoikeuksien takia, mutta siis kansalaisuus ja kansallisuus lieneevät kaksi eri asiaa ja voivat tavallaan olla eri samalla ihmisellä?
Toki kansalaisuuden saanut maahanmuuttaja on suomalainen, vaikka ei olekaan syntyperäinen suomalainen. Ei kai tätä tosiasiaa tosiasiaa voi kumota. Delilah
VastaaPoistaJouluinen blogipalkinto.
VastaaPoistaBlogisisko
En ymmärrä miten vuoden pari Suomessa asunut maahanmuuttaja voisi mitenkään olla suomalainen? Ei mitenkään. Suomalainen on minusta etninen suomalainen, siis jotain enemmän kuin kansallisuus jota voi vaihtaa lähes kuten paitaa...
VastaaPoistaJoku somaliasta tullut henkilö ei muutu suomalaiseksi oli täällä kunka suvaisevaisia vastaanottajia tahansa ja mitä tulee rasimiin (muotisana juurikin somaleilla, jos heihn kohdistaa yhtän arvostelua tai vaaimuksia, että tekisitte nyt jotain sen saamanne rahan eteen), niin minusta tuntuu, että on havaittavissa selvää rasismia somalien taholta kantasuomalaisia kohtaan. Miksi tästä ei puhuta? Ei kai tämä ole jotenkin hyväksyttävmpää? Myös suomen viranomaiset (osa heistä) tuntuvat olevan rasistisia kantasuomalaisia kohtaan, mikä on vallan erikoista minusta.
Mitä taas tulee astrologiaan, horoskoopeihin, kuumilla kivillä hierontaan, aromaterapiaan, homeopatiaan ja jogaan, niin nämä ovat minusta vain hömpän eri muotoja jolla saadaan erityissti naisia, jotka kovin mielellään "kuuntelee" herkästi omaa kehoaan, höynäytettyä erilaisiin näennäishoitoihin ja itsensä parantamiseen ja kehittämiseen. Kun vain laitat silmät tiukasti kiinni ja uskot lujasti, voit parantua mistä vaan "vaivasta". Jep jep, uskokoon ken haluaa...
Blogisiskolle lämmin kiitos tunnustuksesta!
VastaaPoistaKyllä minulle ainakin joulumieltä alkaa tulla jo rintaan, sillä olen jouluihmisiä, vaikken sitä kovasti täällä blogissa olekaan maininnut.
Tänään käärin siskon paketit ja huomenna vien postiin. Ja kuuntelen joululauluja, joita on monta cd:tä.
No näin se minustakin on Delilah,
VastaaPoistaitse rupesin vain tapani mukaan tarkastelemaan asiaa vinosta eli lähinnä semanttisesta näkökulmasta, eli voisiko "kansalaisuus" ja "kansallisuus" olla jossakin tapauksessa eri, ts. ihminen olisi kansalaisuudeltaan eri maasta kuin kansallisuudeltaan.
Suomen kielen perussanakirjassa on nimittäin tällainen esimerkki "kansallisuus"-sanan kohdalla:
Neuvostoliiton kansalainen, joka on kansallisuudeltaan virolainen
Tämä esimerkki on tosin Neuvostoliitto-ajoilta, mutta miksi NL:n kansalainen voisi olla kansallisuudeltaan virolainen?
Voisiko siis Suomesta uuden kotimaan ja kansalaisuuden saanut afrikkalainen olla milloinkaan semanttisesti kansallisuudeltaan afrikkalainen?
Tapsa: "sumutukseen, jossa kansalaisuuden muutama vuosi sitten saanutta arabia kutsuttiin suomalaiseksi."
VastaaPoistaToivottavasti, Tapsa, pullautit sammakon suustasi etkä 'nettijournalistina' oikeasti ole tuota mieltä.
Se, millä perusteilla kansalaisuus myönnetään on sitten toinen tarina.
Kulman takaa
Ei se ollut sammakko, vaan provokaatio.
VastaaPoistaMutta onko Iineksen sisko todella "saksalainen"? Voiko suomalaisista vanhemmista Suomessa syntyä saksalainen?
Saksan kansalainen hän voi hyvinkin olla. Jos hän asuisi Kiinassa, olisiko hän ehkä "kiinalainen"? Tai japanilainen, korealainen, intialainen?
Nico Rosberg on saksalainen, koska hänellä on saksalainen äiti. Voisi hän olla suomalainenkin.
Tämä on tietysti semanttinen kysymys. Mielestäni olisi erotettava sanat kansallisuus ja kansalaisuus nykyistä paremmin.
Kansallisuudella tarkoitetaan etnistä alkuperää, kuten vaikkapa Iineksen esimerkissä "Neuvostoliiton kansalainen, kansallisuudeltaan virolainen".
Minusta on yksinkertaisesti ärsyttävää tulkita, mitä tarkoittaa kun media kertoo kuinka "suomalaismies" karkotetaan terrorismiyhteyksien takia Ruotsista, kuinka "suomalainen" jää kiinni vakoilusta Virossa, kuinka "neljä ruotsalaista ja yksi suomalainen" raiskaavat tytön Ruotsissa.
Kun kuitenkin kyseessä olivat Suomen kansalaisuuden saaneet arabi, venäläinen ja viisi somalia.
Kun kielellä aletaan hämärtää todellisuutta, pitäisi hälytyskellojen soida.
Sille ei kai mahda mitään, miltä jokin asia itsestä tuntuu, mutta jos Suomeen muuttanut henkilö täyttää kansalaisuuteen vaadittavat kriteerit (mm. että on asunut Suomessa yhtäjaksoisesti viimeiset kuusi vuotta, on maineeltaan nuhteeton, pystyy osoittamaan mistä saa toimeentulonsa (ei siis elä pelkillä avustuksilla), hallitsee tyydyttävästi suomenkielen) ja hänelle kansalaisuus on myönnetty viranomaisten toimesta, hän on suomalainen, tykkäsivät syntyperäiset suomalaiset asiasta tai eivät. Nythän on ollut kai esillä mahdollisuus, että myönnetty kansalaisuus tulevaisuudessa annettaisiinkin rajoitettuna kansalaisuutena, eli jos syyllistyy rikoksiin kansalaisuuden myöntämisen jälkeen, sen menettää. Itse olisi valmis karkottamaan Pirunsaarelle kaikki raiskaajat ja murhaajat ja lasten hyväksikäyttäjät, olivat sitten keitä hyvänsä maassa asuvia. Delilah
VastaaPoistaDelilah: "(mm. että on asunut Suomessa yhtäjaksoisesti viimeiset kuusi vuotta, on maineeltaan nuhteeton, pystyy osoittamaan mistä saa toimeentulonsa (ei siis elä pelkillä avustuksilla), hallitsee tyydyttävästi suomenkielen)"
VastaaPoistaKovin moni somali ei täytä näistä kriteereistä muuta kuin että on asunut suomessa. Minusta on myös niin että "uussuomalaiselta" joka on saanut kansalaisuuden, pitää voida ottaa kansalaisuus pois pikavauhdilla ja palauttaa takaisin kotimaahansa viivytyksettä, jos syyllistyy rikokseen Suomessa.
Suomella ja suomalaisilla ei ole mitään velvoitetta hyysätä näitä rikollisia, kun niitä on omastakin takaa jo riittävästi.
Nostin tämän kiinnostavan rönsyn omaksi aiheeksi uuteen päreeseen. Jatketaan siellä, ja ehkä, jos jollain on aikaa ja energiaa, voisi siirtää osan tässä sanottua sinne, koska tänne hukkuu taas tärkeä asia.
VastaaPoistaJokohan Iineksellä on sekkari käynnissä? Koska tulee eka kommentti? Onko malttia? :D
VastaaPoistaEi ole eikä tule sekkaria, vaan sitä vain mietin, että kun tässä on jo aika monta hienoa kommenttia uuden päreen asiasta, että pitäisikö minun poimia nämä tästä i ja siirtää sinne pohjaksi tms.
VastaaPoistaOlen justiinsa menokengässä, mutta mielenkiintoista nähdä, millaisia puheenvuoroja uusi sivu kirvoittaa. Delilah
VastaaPoistaNoh, saas nähdä, itse odottaisin selkeää ja napakkaa, ei kovin pitkää keskustelua, joka kirkastaisi nuo merkitykset ja sen, poikkeavatko ne käytännöstä, esim. median käyttämistä merkityksistä.
VastaaPoista