Tämä ylhäisen naisen vahingoittunut patsas on kuva kirjasta, jonka löysin viikonlopun markkinahumusta, romutorilta. Kuvan otsikkona on Egyptin hautojen ikuiseen pimeyteen tuomittu kaunotar, ja veikkaan että otsikon muotoilu on itse Mika Waltarin käsialaa. Waltari on nimittäin Ilmari Jäämaan ohella toinen kirjan Muinaisajan ihmeet I osan suomeksi toimittajista.Olen herkutellut kirjalla riippukeinussa laiskotellen, kun ensin vaimensin omatuntoni äänen leikkaamalla molemmat nurmikot - ylä ja ala - yhteen kyytiin, vain pienen istuma-juomatauon itselleni sallien. Löydän kielestä Waltarin havinaa, mutta en tietenkään voi olla varma, että suomentaja on hän eikä Jäämaa tai kenties joku muu. Otaksun kuitenkin, että on, niin tyypillisiä Waltari-äänenpainoja tekstissä on, että mies panee varmaan kääntäessään omiaan minkä kerkiää ja raiskaa teosta mielikuvituksellaan, ihanasti. En usko, että hän malttaisi vain kääntää mahdollisimman yks yhteen.
En malta olla poimimatta tähän melko pitkää katkelmaa, joka erikoisesti viehättää maalailevalla kielellään. Luku käsittelee Babylonin riippuvia puutarhoja:
- - Nouskaamme siis mielikuvituksessamme pitkin leveitä portaita Mesopotamian pitkän kesän kiduttavan terävästä valosta ja kiusallisesta helteestä jonkin tällaisen holvikammion varjoon. Vajoamme pehmeälle divaanille ja tunnemme, miten pengermäin iäti raikas ja kasteltu kasvullisuus huokuu ihanasti vilvoittaen kuivaa, kuumaa ilmaa kasvoihimme. Soittoniekat houkuttelevat soittokojeistaan lempeitä säveleitä, orjat täyttävät pienimmätkin toivomuksemme jo ennen kuin ehdimme lausua sen ääneen ja korviimme kantautuu heikentyneenä jättiläiskaupungin kohu. - -
Muutenkin tällainen vanhanaikainen kieli on virkistävää, kun on lukenut enimmäkseen hyvin puristeista kieltä, jollaista sekä romaanit että runot nykyään kauttaaltaan ovat. Kun minä olin pieni koululainen, kehotettiin aina käyttämään mielikuvitusta ja kirjoittamaan mahdollisimman värikkäästi. Panin parastani ja väritin verbit ja substantiivit lukuisin adjektiivein ja liioittelevin partikkelein.
Tämä Muinaisajan ihmeet jää mökin hyllyyn, jossa on muitakin tämänkaltaisia ihanuuksia kesäratoksi. Kun sade ropisee mökin kattoon ja tuuli pommittaa kattoa kävyillä, on ihanaa käpertyä vanhan puusohvan nurkkaan lukemaan näitä löytöjä. Löysin nimittäin markkinoilta toisenkin vanhan kirjan, Kotilieden vuosikertakirjan vuodelta 1924. Sain sen vain kuudella eurolla, kun huomautin kirjan olevan vähän kärsineen näköinen. Se oli nimittäin hieman kastunut ja rypistynyt alkulehdiltään, ei pahasti ollenkaan. Oikeastihan Kotilieden vuosikerrat maksavat vähintään 20 - 30 euroa, ehkä jo enemmänkin. Tätä ennen ostin Kotilieden vuosikerran (muistaakseni 1918) 25 eurolla viitisen vuotta sitten. Hyllyssä ovat myös vuosikerrat viisikymmenluvulta ja vuodelta 1945, ja siinä heijastuu sodan loppuminen kansakunnan elämässä.
Mutta hei - ostin minä muutakin. Nimittäin kesävaatteita entisten mökkirytkyjen tilalle. Ihanat siniset caprihousut ja pari teepaitaa, joita joku sanoisi luultavasti naisellisiksi. Enpä olisi uskonut, että vedän päälleni sellaiset vetimet. Reikäommelta kaula-aukossa, muuten yksinkertaiset ja yksiväriset. Kelpaa nyt mennä piikkilanka-aidalle pyllistelemään. Naapurin mies näkyikin juuri putsaavan kattoaan eikä laihaa tummaa kirjanpitäjää näy missään.
Iines sanoi ensin: "Kunhan on Mies -ajattelu on minusta äärimmäisen köyhää, vaikka mies rinnalla olisi hyvä asia minunkin elämässäni."
VastaaPoistaJa sitten: " Kelpaa nyt mennä piikkilanka-aidalle pyllistelemään. Naapurin mies näkyikin juuri putsaavan kattoaan eikä laihaa tummaa kirjanpitäjää näy missään."
Aiemmin muistan sinun sanoneen, ettei naapurin mies ole makuisesi. Ja nyt sitten tämä...
Parin viime vuoden aikana olen kuullut varsin monen ladyn suusta lauseen: "Nainen tarvitsee miestä yhtä paljon kuin kala polkupyörää." Lause on ilmeisesti ns. liikekannalla, se leviää omia aikojaan, kunnes korvautuu jollain muulla yhtä suurella viisaudella.
Olen usein ihmetellyt, kuinka vaikea naisten on ylipäänsä myöntää, että miehille olisi jotain käyttöä. Kuitenkin sitä mennään aidalle pyllistelemään uusissa housuissa. Onkohan munamaakuntaankin saapunut lopulta oikea, kuuma kesä?
Vaari
Vaari, vaari,
VastaaPoistase pyllistys oli loppukevennys kympin uutisten tapaan, ja vissiin vähän tyhmä. Anteeksi. Mutta minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Kai minussa asuu pieni piiloperverssi.
On niitä tosikkoja vaareissakin.
VastaaPoistaSiinä ne (raja)-aidat kaatuilevat, kun mennään porukalla pyllistelemään. Vaari voi katolta tiirailla.
Iisi
Heh, heh!
VastaaPoistaKaipa meissä kaikissa asuu pieni jai vähän isompikin perverssi. Loppukevennys oli ihan hyvä, mutta kun se ei ollut linjassa aiempien lausuntojesi kanssa, kiinnitin siihen huomiota. Putkiaivot, tiedäthän.
Lisille: samaa mieltä. Vaarien joukossa on jopa hyvin paljon tosikoita. Itse en ikävä kyllä enää pääse katolle, lääkäri kielsi.
Ja vielä Iinekselle: älä ihmeessä pyytele anteeksi tai sensuroi sanomisiasi. Tekstejäsi on hauska lukea. Tähän vakavaan mailmaan mahtuu kyllä yksi Iines pyllyilemään, housuilla tai ilman.
Itsekin muuten harrastan vanhoja Kotiliesiä. Suurin suosikkini on Kieku ja Kaiku.
Vaari
Pärssestä ne puhuvat heti kun silmä välttää.
VastaaPoistaNiin puhuvat, HG, siis me puhumme, jos olemme rehellisiä. Oikeasti se on seksi ja pyllyasiat, jotka maailmaa pyörittävät, ei mikään muu, yhtä voimallisesti. Tämä nähdään joka päivä politiikassa, uskonnoissa, missä tahansa. Seksi on ylitse muiden ja ne jotka sen kieltävät, ovat tekopyhiä.
VastaaPoistaSeksi pyörittää niin Matti Vanhasta kuin Tanja Karpelaakin ja muita poliitikkoja usein enemmän kuin järki, niin kuin on nähty.
Niin mutta eikö TK hae näkyvyyttä aina sen miehen mukaan joka kulloinkin ON seksikkäin median mielestä mutta MV sen sijaan karttaa näkyvyttä sen mukaan mitä media on mieltä.
VastaaPoistaTK haluaisi olla maamme Kuningatar ja sen eteen hän on paljon uhrannut (tältä vaikuttaa ulkopuolisin silmin ja silti olen sitä mieltä, että hän on hyvä ihminen) mutta Matti hakee naista, joka ei missään halua olla maamme Kuningatar. Eiköhän molemmat saa sitä minkä kaipaavatkin -> TK saa sitä prinsessaelämää, jota kaipaakin ja MV saa sitä metsäläiselämää, johon suuntaakin. Mutta kuka tulee olemaan Tanjan uusi Olli, se on hyvä kysymys? Kun ihailijoita on joka puolueessa ja jokaisessa virastossa. Mahtaa olla raskasta monelle, joille tuo kauneus ja lempeys ei tahdo siirtyä verkkokalvosta.
En tiedä, mitä Tanja Karpela hakee, mutta en ehkä arvelisi hänen hakevan näkyvyyttä miehen kautta, sillä hän näkyy jo tarpeeksi, oikeastaan hän on jopa sammuttanut omatkin lyhtynsä, muuttunut hinmmeämmäksi vuosi vuodelta.
VastaaPoistaArvelisin, että hän hakee kyllä oikeaa lämpöä ja rakkautta, sillä niin monesti hän on erehtynyt miehestä. Lisäksi hänellä taitaa olla taipumus valita itseään heikompi mies, mikä puhuu sen puolesta, ettei hän hae miestä ratsuksi parempaan asemaan. Onko hänellä siis koskaan edes ollut vahvaa ja menestyvää miestä?
Matti Vanhanen hakee mielestäni naista, joka on julkisuudenkestävä ja joka kiillottaa hänen kuvaansa kirkkaammaksi. Uskon, että hän on rakastunut lähinnä itseensä.
En usko, että Vanhanen on rakastunut itseensä mutta on selvästikin vailla tarvetta rakastua. Jos on kaikki kohdallaan (ja lapset jo olemassa) ei aina välitä jakamisesta. Huomaan sen lähempänäkin; joillekin tasapainoisille elämä on sitä, että ovat vain tasapainoisia. Eivät siis hae mitään uutta siippaa sen takia, että heillä on tarve jakaa. Onko se sitten rakkautta en tiedä mutta minulla on tarve jakaa ja sen puute on paha tunne. Kun täytyy vain itsensä kautta kokea ja mieltää eikä saa kysyä toisen mieltä ja uskomusta. On siis ehkä aina itsekästä? Mutta tiedätkö Iines, että on olemassa tilanteita, joissa vain suuntaa kohti jotain, jossa ei ole järkeä ja se on silti niin kiehtovaa, ettei pääse itsekään siitä selville. Onko se rakkautta vai pelkkää sitoutumista, ahdistuksen huutoa: rakasta minua?
VastaaPoistaSisin huutaa ja pyytää: rakasta minua - ja löytää ihmisen, jonka olemus luo haaveen tai sisäisen tunteen, jossa ei ole ennakointia.
Ei ole siis pokattu, ei ole ajateltu (ainakaan ensin) eikä ole loogista ainakaan. Onko se rakkautta ja miten rakkaus toimii suhteessa sellaiseen, joka on vain "säätöä" kohti jotain josta voisi saada iloa. Ihminen säätää hyvin pajon myös. Joskus oikeaan suuntaan ja joskus vähemmän älykkääseen. Mutta onko rakkaus milloinkaan älykästä, vaikka se on yleensä itsensä väärtti kun se on sitä.
Mikään muu ei sitä niin väärtti ole.
HG, vaikeaksi menee, jos toisten motiiveja ryhdytään arvailemaan, sillä ei niitä lopultakaan voi kukaan tietää, kun asianomainen itsekään ei niitä aina tiedä.
VastaaPoistaKai ihmisellä yleensä on tarve kokea eriasteista läheisyyttä toiseen milloin turvan, milloin seksin, milloin jonkin muun tarpeen tai ehkäpä edunkin vuoksi. Tämäkin on ajoittaista, sillä moni haluaa sekä läheisyyttä että yksinoloa voidakseen hyvin. Sopiva symbioosi kumpaakin olisi ainakin oma toivetilani. Voin aina hyvin, kun saan olla muiden kanssa, joukossa, mutta haen kyllä sitten taas oman hiljaisuuteni ja tilani, josta palaan taas joukkoon.
Minäkin halauaisin jakaa tämän kaiken elämän ihanuuden ja kauneuden, tai joskus tuskan ja hurmion tai tasaisen arjenkin läheisen kumppanin kanssa. Jos on koko ajan yksin, kaikki on vähän himmeämpää, vaikka asiat olisivatkin hyvin. Jakaminen kaksinkertaistaa ilon ja puolittaa surun.
HG, tunnistan hyvin tämän allaolevan tekstisi, ja minusta kirjoituksesi on viisas, elämää syvästi ymmärtävä:
- - Mutta tiedätkö Iines, että on olemassa tilanteita, joissa vain suuntaa kohti jotain, jossa ei ole järkeä ja se on silti niin kiehtovaa, ettei pääse itsekään siitä selville. Onko se rakkautta vai pelkkää sitoutumista, ahdistuksen huutoa: rakasta minua?
Sisin huutaa ja pyytää: rakasta minua - ja löytää ihmisen, jonka olemus luo haaveen tai sisäisen tunteen, jossa ei ole ennakointia.
Ei ole siis pokattu, ei ole ajateltu (ainakaan ensin) eikä ole loogista ainakaan. Onko se rakkautta ja miten rakkaus toimii suhteessa sellaiseen, joka on vain "säätöä" kohti jotain josta voisi saada iloa.- -
Olen kokenut tämän omakohtaisesti, ja tuntenut tällaisen puoliksi kuvitteellisen mutta kuitenkin realistisen, olemassaolevan suhteen elämäni suurimmaksi rakkaudeksi.
Se hämmentää minua suuresti, sillä tunteitaan ei voi ohjailla mihinkään suuntaan, niitä ei voi sammuttaa eikä niiden roihua voi mitenkään säätää, vaikka uskottelisi niin itselleen. Sitä on kuin lastu laineilla ja menee aaltojen mukana. - Tuosta säätämisestä olen siis hieman eri mieltä kuin sinä tunnut olevan, ymmärtääkseni. Yleensäkin ajattelen niin, että vain se säätää, joka ei rakasta, se jonka motiivi suhteessa on hyväksikäyttö.