Elämä tarjoaa välillä iloa. Hyvät uutiset seuraavat toisiaan, peräjälkeen. Kun juuri harmittelin kesämökin homeongelmaa, paljastui, ettei mitään hometta ollutkaan, vaan pääsen muuttamaan mökille koko kesäksi, jo huomenna.
Ja kun pitkään olen miettinyt lapsen valintoja, jotka eivät ole olleet elämän valttikortteja, niin nyt hän onkin valinnut ammatillisen jokerikortin ja päässyt suorittamaan pedagogisia opintoja pätevöityäkseen opettajaksi.
Kolmaskin hyvä uutinen - lapsen isä ei ajanutkaan häntä stadin kämpästään ulos, vaan sallii hänen jatkaa asumistaan ainakin opintojen ajan, jolloin itse palaa asuntoonsa vietettyään ulkomailla vuosikaudet. Ja - tänään on lapsen syntymäpäivä! Tämä on muuten juuri se lapsi, joka nuotinvierestälaulajana ei päässyt kaupungin musiikkiopistoon ja joka säästi rahaa ja osti itselleen viulun, otti viulutunteja ja opetteli soittamaan, ihan itse. Mainittakoon, että minä en ole kuin kahdeksikon laulaja, mutta isällään on kympin tenori. Tätikin on kympin laulaja, samoin kaikki isänpuoleiset sedät ja mummu ja papat. Vain minä ja tytär olemme siis nuotinvierestälaulajia ja toinen mummi.
Olemmekin usein kiistelleet siitä, voiko ihminen olla musikaalinen, jos hänellä ei ole kykyä laulaa oikein, siis nuotilleen. Tytär väittää, että voi olla absoluuttinen sävelkorva, voi olla musikaalinen, vaikkei osaisi laulaa, minä taas ajattelen, että ei voi olla absoluuttinen sävelkorva, jos oma ääni ei tottele nuotteja, sillä silloin ei voi olla kokonaisvaltaisesti musikaalinen. Vieläkään asia ei ole minulle selvä, ja myönnän etten tiedä. Miksi minä esimerkiksi nautin klassisesta musiikista ja olen havaitsevinani siinä tuhansia vivahteita ja tunteita, vaikka en ole musikaalinen laulutaidoiltani?
Toisaalta on itsestäänselvää, että monet maineikkaat soittajat tai säveltäjät eivät osaa tai aikanaan osanneet laulaa nuotilleen. Miksi soittotaito olisi opittavissa, mutta oikein laulaminen ei? Minkälaista mekaniikkaa musikaalisuus oikein noudattaa? Mitä musikaalisuus oikein on? Onko laulaminen oikeastaan musiikkia ollenkaan? Ja voisiko se kuitenkin olla niin, että kaikki osaavat laulaa, vai onko tämä sitä yleisdemokratiaa, jossa uskotaan paljon manattuun tasapäiseen oppimiseen, jossa kaikki oppivat kaiken, ennen pitkää?
(Maalaus Johannes Vermeer)
Musiikki on aika ja symbooli: kun osaa siirtyä ajassa osaa siirtää oikeat symboolit sen mukaan ja sen ilmaisu on sitten tooni tai nuotti jossa tahti on se, minkä sisällä tapahtuu vaihdot.
VastaaPoistaJoidenkin ihmisten kyky on vaihtaa tasoa (aivoissa on ainakin kolme tunnettua ajattelun tasoa, joiden frekvenssit ovat erilaisia) ja toiset eivät mitenkään pysty vaan junnaavat ja junnaavat koko ajan samalla.
Tämä viimeksi mainittu rigiditeetti on se surullisin asia sillä he kylläkin tuntuvat älykkäältä juuri siksi, että ovat tunnistettavissa (eivät näyttäydy ailahtelevasti) mutta eivät toisaaltaan kylläkään tuo mitään elämäämme kuin viihdettä ja silloin minä katson viihteeksi myös toimintavarmuutta. Ovat siis olemassa kuin robotit; tuottavat ja tuottavat, toimivat ja perustelevat ja ovat kuin kivi vankasti olemassa. On silti väärä ihanne, jos haluaa nähdä kehityksen ja ymmärtää kehitystä.
Musiikki on äänten todellisuus.
Äänet ovat ihmiskaikkeuden todellisuus.
Mutta kerro HG, mitä ihmisen aivoissa tapahtuu, jos hän osaa soittaa ja vaikkapa säveltää mutta ei osaa laulaa? Reagoivatko aivot eri tasoilla laulettaessa ja soitettaessa? - Tätä juuri haluan selvittää!
VastaaPoistaSiis miksi musikaalisuss toteutuu usein vain yhdellä tasollla (soitto), mutta ei toisella (laulu)?
Ihmisääni on instrumentti.
VastaaPoistaEikä ollenkaan yksinkertainen instrumentti. Piano ja viulukin on paljon yksinkertaisempi hallita.
Siksi musikaalisuus ei välttämättä ole sidoksissa laulutaitoon.
no duh:
VastaaPoistaLaulaminen ja soittaminen ovat teknisesti kaksi eri asiaa: toisessa käytetään kuuloa, ja äänihuulia sekä kallon ja kehon onteloita, ja toisessa esimerkiksi kuuloa ja/tai näköä ja sormia.
Tottakai äänihuulten liikkeitä ja sormia koordinoivat eri osat aivoissa. Voihan olla, että toisten äänihuulet sopivat rakenteellisestikin paremmin fonaation tarkkaan säätelyyn kuin toisten, vaikka motorisen korteksin mahdollisuudet olisivatkin yhtä hyvät.
Lisäksi laulaessa äänen tarkkailua häiritsee äänen käyttäytyminen kehossa itsessään: se heijastuu ja resonoi kehossa monin paikoin, mikä vaikuttaa itse kuulemiseen, kun taas soitettaessa ääni tulee selkeästi kehon ulkopuolelta puhtaana ja helpommin tulkittavana.
Oppimisessa on myös suunta: jotkut ovat hyviä kuulemaan (input) mutta huonoja toistamaan (output). Minä olen sellainen ja siksi minä en nimiäkään muista.
VastaaPoistaTämä on jälleen asia (havainto) jota voisin käyttää oman hännän nostamisen suhteen vaikka väikkäriin mutta minulla on niin runsaasti input-havaintoja, joten tämä on vain trivia ja silti ei olla sitäkään mielestäni pedagogiikassa huomattu.
Tämä mimesis on minun ehdoton vahvuus ja siksi minä näen sellaista, joka on muille abracadabraa ja yksi on se, että minun tietsikkaan hyökätään ja sitä manipuloidaan. On varmasti 20 vuotta kunnes se myös otetaan vakavasti ja sinä aikana tärkeimmät ovat Suomesta jo viety sillä manipuloivat nyt tällä hetkellä rajusti mm maatalousalaa ja tekniikkaa itsessään.
Ei voi mitään kun hulluksi luullaan: vain sen takia, ettei laulu sitten ulostulleena enää olekaan niin nättiä.
voi voi
En siis imitoi vaan konstruoin tietoa. Osaan kyllä imitoida mutta en ole treenannut sitä vuosiin.
VastaaPoistaTreenaaminen on more-of-the-same eli kun jotain halutaan oppia se väännetään ensin tuhat kertaa behavioristisesti kunnes muistijälki on taattu. Näin suurin osa oppii äänten kautta äänet (lapse oppivat kieltä, ihmiset oppivat siksi kieltä mm lorujen ja laulujen myötä: on tempo ja ääni jotka helpottavat imitointia).
Siis ymmärrän sen, että ääni on instrumentti siinä missä soitinkin.
VastaaPoistaMinua kiinnostaa se musta aukko tässä kuviossa, että ääni-instrumentti ei taivu nuotteihin pelkällä tahdonvoimalla, mutta jokainen viulu taipuu, jos tekniikka on hallussa. Jos musiikki syntyy aivoissa, tietyssä aivolohkossa, niin miksi se tuottaa joillekuille jumalaisen kyvyn hallita vaikkapa viulu, mutta ei laulua, vaikka ääni olisi kaunis?
En suostu uskomaan, että kyse olisi vain tekniikasta, sillä sen tulisi silloin purra myös ääni-instrumenttiin, eli äänen tulisi antaa jumalaisia sulosointuja siinä missä viulunkin, kun vaan harjoittelee tarpeeksi.
Tarvitaan siis muutakin kuin tekniikka. Ja juuri tässä on musta aukko - miksi ääni ei taivu samalla tekniikalla ja harjoitusmäärällä tuottamaan oikeita tai kauniita säveliä, ts. laulamaan ei voi oppia, ellei omista X:ää. Voisiko sis olla niin, että laulu ja soitto tulevat aivojen eri osista, ne ovat eri asioita? Äh. Solmu tai pussinperä.:)
No ei: vaan molemmissa on eri motoriikka. Ei sitä kaikki opi uimahyppyjäkään, vaikka kuinka osaisivat ajaa polkupyörällä. Tai jos osaa neuloa, ei välttämättä tarkkuus riitä kirjo-ompeluun.
VastaaPoistaJos on niin kömpelöt äänihuulet, ettei niistä saa kiristettyä oikeaa säveltä esiin, niin sitten ne vain ovat sellaiset. Asian ymmärtämisessä varmaan auttaa tietää, kuinka ääni ylipäätään syntyy ihmiskehossa ja kuinka sitä ohjataan.
Ymmärrän minäkin nuottien päälle, mutta en pysy vireessä. Elämä vaan on, ja kaikkien kehot ovat erilaiset.
PS. Minun eksällä oli absoluuttinen sävelkorva, mutta siitä huolimatta se itse lauloi monesti aivan nuotin vierestä ja epävireisesti ja sen kuulin jopa minäkin.
VastaaPoistaKyllähän se on kiinni aika paljon treenaamisesta, niin laulu kuin soitto. Ruumiillisista ominaisuuksista; liikkuvatko sormet, pelaako pallea puhallinsoitossa, äänihuulten rakenne, muoto. Kaikista näistä pitäisi saada toimiva kokonaisuus.
VastaaPoistaMusiikki on soittajan tai laulajan sisällä ja pyrkii vapautumaan rajusti. Taitava muusikko osaa hillitä purkausta, jarrutella henkisesti ja esimerkiksi puhallinsoittimissa fyysisesti. Puhallinsoitin on muuten terminä harhaanjohtava. Ei niihin puhalleta, niihin hengitetään.
Katselin kerran Olli Mustosen pianismia televisiosta. Jarrut oli päällä koko ajan positiivisessa mielessä.
Minä taidat jaakata (kuin käärmettä pyssyyn) tässä jotain mystistä aivojen tai sielun tasoa, joka tuottaa ne sulosävelet, näkemyksen tai tulkinnan soitantaan tai lauluun.
VastaaPoistaTähänastisen keskustelun perusteella voisi kai olettaa, että musiikki syntyy tekniikan hallinnasta ja että tekniikka purisi kyllä kireisiin äänihuuliinkin, jos vaan harjoittelisi.
Lukioaikoina psykologian opettajamme puhui jotakin jostain R-faktorista, joka tuottaa matemaattista lahjakkuutta. Tämä R-faktori on kummitellut nämä vuodet mielessäni, ja olen ajatellut, että minulta puuttuu tuo R-faktori, koska en yksinkertaisesti osaa matemaattista ajattelua, en tajua niitä sfäärejä.
Joku sanoi joskus - tämäkin on ihan muistaakseni-tietoa, että matemaattisuus ja musikaalisuus kulkevat käsi kädessä, juontuvat jostain samasta X:stä. Mikä se X siis on? Onko se tämä R-faktori, jonka ansiosta osa ihmisiä olisi musiikintekijöitä ja osa kuuntelijoita. Tämäntyyppinen ajattelu on pitänyt minussa yllä sitä ajatusta, että laulutaito ja soittotaito olisivat yhtenevät, vaikka raaka todellisuus näyttää toista. Olen siis kuvitellut, että minä en ole musikaalinen, koska en osaa laulaa kyllin hyvin.
Kariav, tunnistan Olli Mustosen tuosta "jarrut päällä" soittamisesta hyvin. Se kiinnittää ehkä siksi huomion, että Mustonenhan on ollut aina aika temperamenttinen mimiikaltaan, ja kun tällainen elehtijä "varaa" soittoaan, sekin näkyy.
X on tietämätön faktori, puuttuva ristikohta, jota halutaan tietää (matematiikassa tiedetään jotain ja sen jonkun nojalla haetaan puuttuva tieto eli todistetaan katsomalla asiat aksiooman molemmilta puolilta että riippuvuudet täsmäävät). Logiikka ja matematiikka ei ole sama asia. Logiikka on rytmi joka palaa lähtökohtaansa ja musiikki on kieli, jonka avulla selitetään myös logiikka mielestäni. Matemaattisuus on tapahtuman nimi ja se on silloin myös kieli mutta tänä päivänä ei ole mielestäni mahdollista ratkoa kaikkea matemaattisesti koska aksiomaattisuus ei toimi silloin kun ei tiedä mitä ei tiedä.
VastaaPoistaMatemaattisuus ei ole luovaa toimintaa vaikka se vaatii hoksottomiakin, se on silti ongelmanratkaisua deduktiivisesti. Musiikki on luovaa eli lähtee myös itsensä ulkopuolelle eklektisesti
ja täysin odottamattomastikin sillä tahdeista voi teettää osia, joiden merkitys on kokonaisuuden kannalta jälleen merkittävä.
Musiikki kasvattaa siis omaa lähtökohtaansa siinä missä matematiikka redusoi, pienetää itsensä pilkkomalla itsensä johdonmukaisiin osiin.
Musiikin avulla on mahdollista kenties ymmärtää myös intentiota mitä ei ole ollut mahdollista kirjoittaa kieleksi. Intentio on se vitaalinen alue tahdosta, joka juuri nousee itensä ylittämisenä.
Tästä olen tehnyt kysymyksen, jonka lähetin eteenpäin.
Ei tekniikka pure, jos ei vaan ole rakennettu lauluun sopivaksi, sitä olen yrittänyt sanoa jo kahdesti.
VastaaPoistaMusikaalisuus, no se nyt vaan on termi toisten joukossa. Onko se samaa kuin laulutaito - en tiedä, enkä todellakaan välitä tietää. Ihan yhtä turha on haarukoida taiteellista lahjakkuuttakaan, kun sitä on niin monenlaista.
Monesti matematiikka ja musikaalisuus kulkevat yhdessä, joskus taas eivät. Minä en osaa laulaa, mutta olen matemaattisesti ihan riittävän pätevä. Siskontyttö laulaa kuin enkeli, mutta on matematiikassa tyhmä kuin kumisaapas.
Tuollaiset laajat osaamisalueet eivät kai tule mistään yhdestä pisteestä aivoja, niin jännittävää kun olisikin jäljittää musikaalisuus lähteilleen. Siinä se Iineksen virhe tulee jo lähtöolettamuksesta, että musikaalisuus on sitä tai tätä, kun se voi olla monenlaisia asioita kurkkulaulusta rytmitajuun.
Ja semminkin, että sotketaan aivojen toimintaan, anatomiaan ja fysiologiaan vielä perintötekijätkin, niin selvittämätön soppa on jälleen valmis.
Musikaalisuudesta en ymmärrä mitään, mutta kaalisuudesta kyllä.
VastaaPoistaNo, Annikki, enemmän olen mielestäni kysellyt kuin esittänyt teesejä. Olen mielestäni kyllin selvästi ilmaissut, että kyseenalaistan omat ajatukseni varsin pitkälle.
VastaaPoistaSuhteeni asiaan on sekava. En´ehkä osaa ilm aista kyllin selkeästi sitä, mitä ajan takaa, joten olkoon. Sekavasti ilmaistu on sekavasti ajateltu!
Se tästä keskustelusta jäi käteen, että musiikki on tekninen laji ja soitanta ja laulanta on kiinni tekniikasta. Eli ihminen on tässäkin kaikkivoipa. Harjoitus tekee mestarin.
Jotkut asiat ovat sellaisia, ettei niitä voi vielä sanoin selvästi kuvata: yksi niistä on musiikki. Voimme puhua nuoteista, nuottipaperista, välilyönneistä, merkeistä, musiikin rytmistä, tahdista, sävelestä jne mutta emme musiikista.
VastaaPoistaSe on sitä mitä ihmiset ovat kautta aikojen yrittäneet ja sitä mitä Einsteinkin halusi kun mietti suhteellisuusteoriaa näkyväksi.
Ei onnistu sanoin sillä sanat ovat merkkejä ja musiikki ei. Ei savuakaan voi kädellä vangita ja silti sitä voi sekä tajuta että nähdä. On siis asioita, joiden tajuaminen on pitkällä (kuten minulla mielestäni) mutta jonka eteenpäinvieminen tuottaa ongelmia koska ei ole fyysistä tai mentaalia käsityskarttaa siihen.
Wittgenstein on näistä myös puhunut mutta jätän ne sitten kun joku rupeaa tivaamaan mitä kenties osaankaan. Ollaan siksi tättärää näissä blogeissa; eikö tämä ole tättärää foorumi missä ilman deodoranttia pärjää parmmin kuin siistinä?
Modern times: vilkutetaan väärällä lipulla niin menee perille.
Tarkoitatko, a-k.h, hapankaalisuutta, kiinankaalisuutta vai kukkakaalisuutta. Hapankaali on herkkua, nam.
VastaaPoistaSinä olet hapan - tai niin uskon.
VastaaPoistaHaju on ainakin sitä.
Happamat, sanoisin marjoista. Minä garrulus, småprataren; närhi.
VastaaPoista