29.11.2010

Talvipäiväkirja 3. sivu: Kompromisseista

Klo 11.20 Tänään mietin kaikkea sekavaa. Mietin sitäkin, että elämä on täynnä kompromisseja, jotka ovat kalpeita varjoja siitä, mitä lopulta tahtoo. Joskus vetää reilusti vesiperän, kun ei tyydykään kompromissiin, vaan tahtoo liikaa tai väärin. Ei pitäisi ahnehtia ainakaan ketunnahkaa kalakuorman päälle.

Värejäkin mietin, kun pakkasaurinko häikäisi silmäni kipristymään kiinni niin että näin ensin kirkkaanpunaista ja sitten mustaa, kunnes vesi vuosi poskille asti, kun tirkistelin vilisevää maantietä auton edessä. No, värithän ovat kompromisseja siitä, mitä sovimme itsemme kanssa näkevämme. Pimeässähän värejä ei ole, ei edes mustaa. Vasta valo synnyttää värin.

Merkillepantavaa on sekin, että pimeästä näkee paremmin kuin valoisasta. Jos on liian kirkkaassa, voi sokaistua eikä näe itseään. Pimeässä sen sijaan on hyvä pitää silmiä auki, ja pimeästä huoneesta on hyvä katsoa ikkunasta ulos, silmä erottaa vaikkapa katua ylittävän punaruskean kissan turkilla tanssivat lumihiutaleet. Näkyykö valaistusta huoneesta edes valaistulle kadulle, vai näkyykö kaikki mustana? Vai näymmekö me vain pimeään, jos joku katsoo valaistuun verhottomaan ikkunaamme?

Klo 17.45 Jatketaan kompromisseista. Nimittäin yksin asuvakin on jatkuvien kompromissien keskellä, vaikkei äkkipäätä uskoisi. Yleensä luullaan, että yksinasuvalla on helppoa ja kaikki käy kuin vesi vaan, kun on vain yksi valitsija ja saa ottaa mitä tahtoo. Kissan viikset, ei saa.

Kammoaa vaikka hiljaisuutta joka lyö vastaan, kun avaa yksinäiskodin oven. Kammoaa myös radiokanavien musiikkia ja juontajia, jotka puhuvat joko tekopirteästi tai nasaalisesti, laahaavalla nuotilla, nenässä resonoiden. Valitsee sitten pienemmän pahan, radioäänen, jotta hiljaisuus ei humise korvissa. Kärsii sitten, kunnes unohtaa kuunnella, vaikka soi. Turtuu kompromissiin ja pienempään pahaan, kunnes ei enää välitä siitä, mitä halusi. Elääkö silloin elämää, jota ei tahdo, vai kuuluuko elämän olla juuri sellaista, että kaikki on kompromissia tai tyytymistä ei mihinkään?

Katsoo vaikka marketin neonvalaistua eineshyllyä, ja tahtoo niukasti suolattua hapanleipää ja juustoa. Ei löydä kuin voimakassuolaista leipää ja juustoa. Ottaa sitten vähäsuolaista limppuleipää, vaikkei pidä sen makeudesta ja pehmeydestä - hapanleipä olisi sitkeää, sellaista tahtoisi purra. Ottaa Valion punaisen emmentalin, taas, ottaa koska sen suolamäärä on vähäinen. Ottaa vaikkei pidä, vaan tahtoisi hapanleipänsä päälle suolaista edamia tai goudaa tai jotain reiätöntä juustoa. Kaikkein mieluiten söisi huippuunsa suolattua homejuustoa ja tönkkösuolaista salamia valkoisen patonginpalan päällä tai keralla. Kun asuu ja syö yksin, ei saa koskaan mitään muuta, mitä itselleen ottaa – jos olisi muita, voisi aina salaa napostella muiden mieltymyksiä tai sitä, mihin heidänkin on tyytyminen. Olisi ainakin vaihtelua, kun voisi vaihtaa kompromisseja keskenään.

Elämä on kai harvoin muuta kuin kompromissia. Sanon siis kuin Atwood Herran tarhureissaan: Veisatkaamme. Halullisten sielujen perinnevirsikirjan virsi n:o 22 Tyyntykää sielut on aikamme kallis. Ja kuin Sinikka Nopola: Hillitkää ittenne.

(Opetustaulu Kettu Repolainen ja Kala-Ukko, Rudolf Koivu)

238 kommenttia:

  1. Tämä kirjoitelmasi ei vaikuta uudelta, ajan hermolla olevalta tasa-arvo ja maahanmuuttoaiheen kirjoitukselta.

    Kuten arvelinkin, uhoksi jäi puhe...

    VastaaPoista
  2. En uhonnut, vastasin vain kysymykseen, että pystyn kirjoittamaan ajankohtaisaiheen päivässä viikon ajan, jos sen työkseni otan. En pidä tehtävää edes kovin haasteellisena.

    Se vain ei oikein ole minua, lähinnä nopean tahdin vuoksi - en nauti lentomatkoista vaan junamatkasta. Mieluiten höyryveturilla.

    Sanon silti, että ajatus ei ole vieläkään poissuljettu, ja voin toteuttaa sen seitsemän päivän ajan jonkin teeman sisällä.

    VastaaPoista
  3. Minä ravitsin itseni tänään valmisaterialla, valintamyymälästä ostamallani muusilla ja joillain pahvikärvisteillä, joita myyjä halusi kutsua nimellä ahvenfilé.

    Lapsena olin joitain päiviä kylässä isovanhempeni luona, enkä uskaltanut sanoa isoäidilleni Adolfille, etten syö juustoa. Joskus kotiinpalattuani löysin viipaleet taskustani, olivat kivikovia.

    17 vuotiaana söin elämäni ensimmäisen pizzan, sen ja hampurilaisten myötä opin syömään pahennettua maitoa tuossa muodossa.
    Leivälle en silti laittaisi.

    Adolfin itsetekemistä viileistä kerron vain, että niissä oli kolmen sentin voita muistuttava kovahko kerros päällä.

    Äidiltäni(!) muistan kuulleeni vitsi, jossa mies lähetti vaimolleen kortin kaukomailta: Minulla ei ole täällä yksinäistä, minulla on kaksinaista!

    Niin tai näin, aina se on väärinpäin, kun en itse tiedä mitä tahtoisin, vai tahtoisinko mitään.

    Aurinko nousee Kiinan kansantasavallasta, palaa kierroltaan ja laskeutuu Ameriikkaan.

    Näin tänään päivällä nukkuessani unen, mutta se minun täytyy pitää omana tietonani, vaikkei se mitään törkyjä sisältänytkään.

    VastaaPoista
  4. "En uhonnut, vastasin vain kysymykseen, että pystyn kirjoittamaan ajankohtaisaiheen päivässä viikon ajan, jos sen työkseni otan. En pidä tehtävää edes kovin haasteellisena. "

    Hienoa kuulla.

    Tähdennän vielä, että se uhosi tuli ulos siis näin: "kai minä nyt suoltaisin joka päivä uuden jutun ajan hermolla olev asta tasa-arvo- ja maahanmuuttoaiheesta. Niin helppoa se on, kun osaa lisäksi jonkun verran kirjoittaa".

    Eli odotan niiden päivittäisten kirjoitustesi siis olevan tasa-arvo ja maahanmuuttoaiheisia, koska ne on "niin helppoja" mukaasi, eivät edes haasteellisia.

    "Sanon silti, että ajatus ei ole vieläkään poissuljettu, ja voin toteuttaa sen seitsemän päivän ajan jonkin teeman sisällä."

    Ahaa, alatko lyömään länkiä korville?

    Teema ei ole "jonkin teeman sisällä" vaan se on tuo tasa-arvo ja maahanmuuttoaihe. Sehän on jo lukkoonlyöty, joten siitä asian ei pitäisi kiikastaa.

    Odotan oikein mielenkiinnolla, mitä saat aikaiseksi. Sinulle tekstintuoton ammattilaisena en usko tämän olevan vaikeaa, mutta löydätkö kiinnostavan aiheen teeman sisältä ja siihen vielä kiinnostavan näkökulman? Se voi olla tenkaapoon paikka!

    VastaaPoista
  5. Täytyy myöntää, Riku, että tykkään ahvenfileistä, vaikkeivat ne tuoreen kalan veroisia ole, marketista ostettuina. Pienellä voissapaistolla (oivariini) ja tuoreella tillillä niistä saa syötäviä. Jos olisi vielä itse poimittuja kantarelleja siinä tykö, ateriahan olisi varsinainen gourmet-ateria.

    Hirveästi joutuu valitsemaan muuten mautonta kuivaa pöperöä, suppeasta valikoimasta, jos kiinnittää huomiota ruokien suolamääriin. Suomessa tuijotetaan usein vain rasvaan, vaikka se on joidenkuiden asiantuntijoitten mielestä pienempi paha suolaan verrattuna, kansanterveydellisesti ajatellen. Lapsille voidaan syöttää surutta natriumia mielettömiä määriä jo nakkien kautta.

    VastaaPoista
  6. Taas jätit, Jape, olennaisen osan sanomisestani pois. Tässä koko sanomiseni oikein lainattuna:

    "Jos tavoittelisin suuria lukija- ja kommenttimääriä, suurta näkyvyyttä ja unohtumattomuutta, kai minä nyt suoltaisin joka päivä uuden jutun ajan hermolla olev asta tasa-arvo- ja maahanmuuttoaiheesta. Niin helppoa se on, kun osaa lisäksi jonkun verran kirjoittaa, niin kuin useimmat meistä."

    Täten totean etten ryhdy tuohon kirjoitussarjaan, koska etukäteisasenteesi on kalvava. Viet kirjoittamisen ilon, en kilpaile täällä kenenkään kanssa, vain itseni, jos jonkun, enkä kuitenkaan edes itseni. Minun ei tarvitse näyttää kenellekään mitään. Johan tässä näyttöä on, jos joku sellaista kaipaa.

    VastaaPoista
  7. Hei Iines,

    kirjoitinkin vielä viime postaukseesi! :)

    - Puhutaanko me nyt yksin-elämisestä, ja kaikista sen olomuodoista?!

    Minä tällä hetkellä valitsen oman asunnon, oman rauhan, oman vapaan... Se ei tarkoita samaa kuin yksinäisyys, eikä samaa kuin parisuhdettomuus.

    Kuten täällä jo hyvin tiedetään :), heilun nelissäkymmenissä. En nyt haluaisi muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Minusta on kivaa herätä aamulla rauhassa, juoda kahvia silloin (eli heti) kun haluan, ja olla tyytyväinen siihen.

    Ruokaa tykkään laittaa (koska näin burleskina blondina: rakastan ruokaa!). - En siis odota siltä osiolta mitään uutta elämääni. - Kaikki miesystäväni ovat muuten aina kokanneet minulle, ja tiskanneet myös: jos jostain on pakko valittaa: siitä: että miehet eivät päästä hellan ääreen!!

    Provosoin vähän, mutta en paljon: kyllä monet miehet vieläkin tykkäävät, kun nainen kokkaa ja siivoaa. Minun mieheni ei; he tietävät jo, että kodinhoito on eri asia kuin parisuhde: Valtaa alkaa ottaa se myytti myös miehisestä kokkaustaidosta". :D

    Olen 16-vuotiaasta lähtien tehnyt yksin ja itse kohtuullisesti sitä mitä haluan (matkustanut ulkomailla, syönyt ravintolassa, käynyt oopperassa/leffassa) - en tarvitse kädestäpitäjää, miestä tai naista, mihinkään. Puhumattakaan maksajasta.

    Jospa lopetan näin länsimaalaisena naisena tähän. :) ;) :D

    VastaaPoista
  8. Kun en viitsinyt edes paistaa itse, olivat sellaisia valmiiksi mössökypsennettyjä, lämpimiäkin kai.

    Monet miehet tykkäävät passauksesta, monet naisetkin sikäli kun sihen on mahdollisuuksia.

    Minä mielelläni välillä keittäisin pahaa kahvia toisellekin.

    Se kädestäpitäminen on juuri se suhteiden hyvää puoli.

    VastaaPoista
  9. P.s. - Ovat ne kaikki ihmissuhteetkin tärkeitä, tietenkin! :)

    Varmaan taas vähän liikaa painotin yksin selviämisen merkitystä, koska siihen en edes käsitteenä usko.

    Iines: Voitaisiinko joskus puhua siitä, miksi yhdessä tekeminen ja pärjääminen on meillä alustavasti paheksuttavaa?

    Ehdottaisin jopa, että siitä puhuttaisiin näin joulun alla - silloin monet meistä kokevat olevansa eniten yksin, ja perheyhteisö korostuu.

    Voitaisiinko puhua asiasta nettiyhteisönä jo nyt; nythän se yhteisöllinen avoimuus antaisi oven nimettömmillekin kirjoittajille.

    Ja yrittää kaikki kirjoittaa jatkossa niin, että jonkun, jolla on paha olla olisi helppo kirjoittaa tänne, ja saada tukea, kuten vaikka minä olen saanut.

    VastaaPoista
  10. "Täten totean etten ryhdy tuohon kirjoitussarjaan,"

    No tämähän jo tiedettiin heti kättelyssä, että puheesi on vain uhoa, niin kuin jo tuossa muutamaan otteeseen on tullut todettua.

    Näin helppoa se on luistaa tehtävästä ja puhella ihan mitä sattuu. Puheesi kirjoittamisen helppoudesta on ihan potaskaa. Tuo kokolainaus ei muuttanut mitään, asian ydintä, vaan alleviivasi vain asiaa, että kerroit kuinka helppoa on saavuttaa suuria lukija määriä kirjoittamlla noista mainituista aiheista. No näyttö jäi sinun puolelta saamatta. Jäi vain lämpöiseksi puheeksi, niin kuin moni muukin asia sinulta, valitettavasti.

    "en kilpaile täällä kenenkään kanssa"

    Miksi sitten puhut pehmoisia, että blogeissa on hiljaista, vaikka supersuositun Henry Laasasen blogeissa on kova meno päällä?

    "Minun ei tarvitse näyttää kenellekään mitään."

    Nimenomaan näyttöä sinulta kaivattiin, pelkän puheen tueksi. Nyt jäi siis vain puheen tasolle, kun osoittautui että sitä ideaa ja luovuutta ei ollutkaan. Harmi.

    VastaaPoista
  11. Riku,

    ne "henkilökemiat" tässä varmaan vaikuttaa...

    Olen ihastunut sekä sinuun, että Tapsaan, että Miksuun; enkä missään järjestyksessä enkä määrässä!

    Kaikkien kanssa varmaan paheksuttavasti flirttailen; kenenkään kanssa en halua sotkea elämiämme.

    Ja varmasti pilaan omaan maineeni, kun kerron tämän, mutta tottahan se on.

    - Juu, Char pystyy ihastumaan kirjeistä!!!

    Te kaikki kolme olette olleet, ja toivottavasti jatkossakin olette, minulle hyviä miessuhteita.

    Me kaikki elämme omia elämiämme. - Ja juu ei, en siis nyt flirttaile; kerron vain teille kolmelle, miltä tuntui, ja että jatkossa olen asiallisempi.

    Halusittepa tai ei, ihastuin teihin kaikkiin.

    Ja jokaiseen vielä eri tavalla!!! Siinäpä kynnettävää kaikille! :)

    Plus että on tämä omakin Mr. Char.

    Char :)

    VastaaPoista
  12. Hei Iines,

    kirjoitinkin vielä viime postaukseesi! :)

    - Puhutaanko me nyt yksin-elämisestä, ja kaikista sen olomuodoista?!

    Minä tällä hetkellä valitsen oman asunnon, oman rauhan, oman vapaan... Se ei tarkoita samaa kuin yksinäisyys, eikä samaa kuin parisuhdettomuus.

    Kuten täällä jo hyvin tiedetään :), heilun nelissäkymmenissä. En nyt haluaisi muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Minusta on kivaa herätä aamulla rauhassa, juoda kahvia silloin (eli heti) kun haluan, ja olla tyytyväinen siihen.

    Ruokaa tykkään laittaa (koska näin burleskina blondina: rakastan ruokaa!). - En siis odota siltä osiolta mitään uutta elämääni. - Kaikki miesystäväni ovat muuten aina kokanneet minulle, ja tiskanneet myös: jos jostain on pakko valittaa: siitä: että miehet eivät päästä hellan ääreen!!

    Provosoin vähän, mutta en paljon: kyllä monet miehet vieläkin tykkäävät, kun nainen kokkaa ja siivoaa. Minun mieheni ei; he tietävät jo, että kodinhoito on eri asia kuin parisuhde: Valtaa alkaa ottaa se myytti myös miehisestä kokkaustaidosta". :D

    Olen 16-vuotiaasta lähtien tehnyt yksin ja itse kohtuullisesti sitä mitä haluan (matkustanut ulkomailla, syönyt ravintolassa, käynyt oopperassa/leffassa) - en tarvitse kädestäpitäjää, miestä tai naista, mihinkään. Puhumattakaan maksajasta.

    Jospa lopetan näin länsimaalaisena naisena tähän. :) ;) :D

    VastaaPoista
  13. Siis yksinasuminenhan ei tarkoita automaattisesti yksinäisyyttä, eikä yksinäisyyskään kai tarkoita sitä, että olotila olisi välttämättä miinusmerkkinen. - Tämä tuli tuosta Charin asumismuodosta, joka on selvästi hänelle mieleinen ja itsenäinen.

    Minähän olen varsinainen yksinviihtyjä, vaikka tykkään ihmisistä ja viihdyn hyvin perheen ja läheistenkin keskelläkin, ja tykkään uusistakin ihmisistä. Jokainen yksinasuva varmaan kaipaa aika ajoin kovastikin toisten kanssa asumista tai olemista,ja moni nauttii silti suuresti vapaudestaan.

    Char, minäkin olen siinä hassu, että tykkään mielettömästi laittaa ruokaa ja tarjottavaa muille, vieraille. Olen ilmeisesti samanlainen miehen tai ystävien hemmottelija, että pidän hyvää omistani ja kestitsen mielelläni vieraita, vissiin liikaakin.

    Jos saisin valita, passaisin mieluummin kuin olisin passattava. Silti minusta kokkaava mies on upea näky.

    VastaaPoista
  14. Riku,

    olet hieno mies. Niin ovat muutkin täällä. Älä siis häkelly. :)

    Tapsa, niin olet sinäkin....

    Ja monet eri anot.

    Minä annan nyt Iineksen kirjoittaa seuraavaksi.

    Kirjoittakoon tästä tai muusta - jos esim. lempi-pannukakkutaikinaa kaivataan, olen messissä!

    Haluaisin säilyttää edes tämän yhteisöllisyyden.

    - Ja sanon vielä: jollekin nuorelle ihan meidänkin tyhmillä ja omituisilla jutuilla voi olla painoa.

    Halutaanko me siis olla ilkeitä?

    VastaaPoista
  15. Mieluiten höyryveturilla.

    Minä sain ensi rohkeat vapaat aikani vanhalla Linnunlaulunsillalla. Pääsin kesämaille alakerran Barckholmien huvilalle Pukkijärvelle. Höyryjuna pysähtyi Voikoskella. Muistan koivuhalkojen sauhun ja ratapölkkyjen tervan tuoksun. Junan vessassa haisi paska, mutta siellä reiässä vilisi rata.

    VastaaPoista
  16. Jape-nyymi,

    nyt en jaksa teeskennelä, etten tuntisi sinua pukinparran takaa. Minulla ei ole mitään anonyymeilyä vastaan, mutta sinä olet sen sortin kalvumies, että kalva edes reilusti tunnetulla nimimerkilläsi Jape.

    Minun ei tarvitse antaa mitään näyttöjä eikä kirjoittaa tuli perseen alla sinulle maahanmuutto- tai naisasiajuttuja, kun heilutat jo ennakkoon teilauskirvestä. Mene nyt sinne Laasasen blogiin auttamaan, kun mies on pahassa alakynnessä naurettavien thaikkuteesiensä kanssa. Siellä tarvitaan nyt kaikki liikenevä maskulistiapu. Hellurei!

    VastaaPoista
  17. Lisään vielä tuohon aiempaan viestiini sen, että mikään ei ole kauniimpi näky kuin kokkaava mies pelkkä esiliina yllään, pakarat paljaana.

    JA, minäkin muistan hämärästi lapsuudestani junaradan joka vilisi vessanreiästä. Muistan myös, että asemien kohdalle ei saanut kakkia.

    VastaaPoista
  18. Eikös Iines edellisessä päreessään toivottanut Japelle ihan selkeästi ikuiset heipat? Mikä ihme pitääkin hänet väkisin täällä kalvamassa?

    Kompromisseista ajattelin, että ihminen, joka luulee että elämässä ei tarvitse tehdä mitään kompromisseja on joko mielestään omnipotentti (alle kouluikäinen) tai narsisti, mikäli on aikuinen. Maailma kun ei oikeasti pyöri kenenkään ympärillä.

    Se sitten että missä asiassa tekee kompromisseja ja missä ei. Minulla oli aiheesta mielenkiintoinen keskustelu erään ystäväni kanssa jokunen päivä sitten. Ihmissuhteista.

    Hän yritti vakuutella minua (siis käytännössä itseään) siitä, että hänen miesystävänsä on siitä ja tästä ja tuosta asiasta huolimatta ihan hyvä tyyppi. "Ei täydellistä kumppania ole olemassakaan."

    Sanoin, että on asioita, jotka voi katsoa läpi sormiensa ja sitten sellaisia mitä ei pidä.

    Jos kumppanin arvomaailmassa on jotakin sellaista mikä ihan todella tökkii, niin ei pidä ruveta kompromissaamaan.

    Itsekunnioitushan siinä menee pidemmän päälle.

    VastaaPoista
  19. Iines,

    re ihanat miehet (jotka voivat siis olla esim kokkaavia), tai täydellisiä äpelöitä kotitöissä: Skål! :)

    Kaikkiin näihin anoihin en osaa ottaa kantaa.

    Nimim. Persoonallisuus Ratkaisee! :)

    VastaaPoista
  20. Minäkään en voinut olla huomaamatta, että Laasanen väitti, että hänen markkina-arvoteoriaansa tukee se fakta, että vanha työtön suomalainen rakennusmies saa rahalla nuorta pillua Thaimaassa. Aika huono teoria.

    VastaaPoista
  21. " Yleensä luullaan, että yksinasuvalla on helppoa ja kaikki käy kuin vesi vaan, kun on vain yksi valitsija ja saa ottaa mitä tahtoo. Kissan viikset, ei saa."

    Justiinsa! Kiitos muutenkin, tämä oli hyvin sanailtu, vaikka tuosta kompromissista ajattelenkin hieman toisin, mutta ei sen väliksi.

    Harvemmin tänne kommentoin, mutta nyt teki mieli kiittää.

    VastaaPoista
  22. "nyt en jaksa teeskennelä, etten tuntisi sinua pukinparran takaa."

    En nyt tiedä kenet linet tälläkertaa tunnistanut, mutta väliäkö tuolla. Sinun tarkka nenäsi on ollut muulloinkin väärässä.

    "Minulla ei ole mitään anonyymeilyä vastaan"

    Juu tämä tiedetään, mutta se on vain valikoivaa ja joillekin sallittua tämä anonyymeys, mikä useita hämmästyttää.

    "sinä olet sen sortin kalvumies, että kalva edes reilusti tunnetulla nimimerkilläsi Jape."

    Mitähän sinä nyt höpäjät?
    No oli miten oli, lieneekö minään esiintymisestä mitään apua, kun näet punaista valmiiksi kun nimimerkkini näet. Toisaalta historiassa on nippu edellen vastausta sinulta odottavia kysymyksiä.

    "Minun ei tarvitse antaa mitään näyttöjä eikä kirjoittaa tuli perseen alla sinulle maahanmuutto- tai naisasiajuttuja, kun heilutat jo ennakkoon teilauskirvestä."

    En minä mitään heiluta, sinulla on asenne vika nyt varmaankin. Olisiko niin, että jotkin haasteet ovat kuitenkin liian haastavia ja jälkeenpäin on vaikea myöntää ottaneensa liian suuren suupalan ja nyt on vaikea nielaista sitä kerralla? Tuntuu vain uskomattomalta, että alistut "siltaan" (painitermi) ennen kuin ottelu on ehtinyt alkaa...

    "kun mies on pahassa alakynnessä naurettavien thaikkuteesiensä kanssa."

    Ei supersuosittu Henry Laasanen apua tarvitse, koska hänellä on tutkimustieto takanaan. Sinä voisit kylläkin niitä väsyneeitä "vanha irstas mies" ja riistetty thaityttö ajatuksiasi tuorestaa ja updeitata tämän päivän tasolle, ne tässä naurettavia ovat.

    VastaaPoista
  23. "Eikös Iines edellisessä päreessään toivottanut Japelle ihan selkeästi ikuiset heipat? "

    Katos, ihmishengillä vitsaileva apupappi taas tuli paikalle.

    Mitä elämänhallintaoppaasi ovat sinulle tänään opettaneet?

    PS. ne sinun lihaa syövät heteromies kaverisi oli oikeasti ruohoa vetäviä homomiehiä, eikö niin?

    VastaaPoista
  24. Ihan piruuttani kysyn.

    Kun on joulumieli, mitä me tehdään lapsille/nuorille/aikuisille, joilla on tänä vuonna pääsemättömän paha olo.

    Iineksen palstan kautta voitte kertoa minulle, jos jotain teette - ja haluatte kertoa. Ainakin minä haluaisin kuullla, ihan kaikista, 50 sentin lahjoituksista alkaen...

    Minä kerron kyllä siitä, mitä tätä kautta kerättiin. - En ole kerääjä, mutta osaan laskea. :)

    Ja tietty voitte lahjoittaa kertomati..

    Minä olen sijoittanut Unicefille yhteensä yli 40 e, yhdessä äidin ja omasta puolestani. Tänään.

    Huomenna lasketaan ne kotimaiset kortit... Kauppa jossa ostin oli pieni, ja kausi vasta alkaa!

    Hei, kamoon!

    Mitä jos saataisiin lasten rokotuksiin kunnon summa rahaa?!

    Tehtäisiinkö yhdessä jotain hienoa!!

    Joulumieltä lapsille?!

    Euro per nuppi?

    Minä lähden taas mukaan! :)

    Googlettakaa. Kortteja saa posteista. Ja tavarataloista.

    - Eikä minua tarvita minkään ostamiseen! :)

    Char.

    VastaaPoista
  25. 5 tiimari-korttia, ja kaksi hyväntekeväisyyskorttia. :)

    Jostain me kaikki aloitetaan.

    Se, että lapsille käännetään selkä, koska Iines olisi muka joskus dissannut miehiä - kamoon!!!

    Laittakaa se viisi euroa Unicefille, ja monikin lapsi saa elintärkeän rokotteen!

    Tai olkaa laittamatta, ostakaa Tiimarin kortti, ja reklamoikaa kaikkia hyväntekeväisyysjärjestöjä, re: Iines, kun se on niin epäreilu lapsia kohtaan...

    Kamoon, uudestaan. Vaikka kortista menisi vain 2 senttiä hyväntekeväisyyteen, se on 2 senttiä enemmän kuin kauppias stockmann tai kauppias sokos, tms, maksaa lapsille. Per kortti.

    Näillä minä menen.

    VastaaPoista
  26. Rosvottua vinttiä siivottaessa vahingossa venäytetty takakäpälä. Tieto siitä, että tärkeä Aku-Ankka-kokoelma on rosvottu, ja ja mutteria sun muuta ruuvia on rikoksen huumassa kaadettu lattialle.

    - Tarkoitus oli antaa ne Akkarit siskonlapselle; se siitä. Ullakon sain siivottua vartissa OK-kuntoon. Keväällä jatketaan.

    Osa minulle tärkeistä kirjoista on lopullisesti hukassa. - Ja juu, minulle ne taskukirjatkin olivat tärkeitä!

    VastaaPoista
  27. Jäljelle muuten jäi aukirevitty, ja silleen-jätetty laatikko; "Runoja"; 13-vuotiais- käsialalla...

    Revittiin laatikko (jonka olin itse nimennyt!) ja todettiin ei-varastamisen arvoiseksi. - Että eiköhän se meitin ura ollut siinä. :D

    Nyt kun mietin: kiva saada pitää ne kirjoitukset; siskonlikka on nyt just sen ikäinen kuin minä muinoin. - Vaan mihin hävisi puolet laatikosta?! Ja osa valokuvistani?!

    En tiedä, ehdinkö lukea "Runoja", ennenkuin vietetään joulua yhdessä. - Varmasti muistan ja tiedän sen tunnemäärän, joka 12 v- mukana tuli.

    Ullakkoryöstöjen mukana olen oppinut väkisin jättämään. - Enkä vieläkään ymmärrä, mihin perhekuvia tai minun omia, lapsen, leikkikameralla otettuja potretteja on haluttu varastaa, kaupata ja myydä.

    Kiva, että osa esi-teini-runoista jätettiin. Luen ne mielellään, myöhemmin. Tänään sen sotkun ja sekamelskan kekellä en olisi pystynyt keskittymään mihinkään yhtään.

    Mutta hei, me aikuiset: eikö ole herttaista, ja jopa rasittavuuteen asti liikuttavaa, että esiteini kerää kaikki vihkonsa ja kirjoitelmansa yhteen, nimeää ne "Runoja"- nimikkeen alle, kiikuttaa ne vintille, ja päätyy siihen, että se laatikko revitään auki, ja osa varastatetaan.

    Minun käy kyllä nuorempaa itseäni sääliksi..

    Luulisi, että tarpeeksi rangaistusta olisi siinä, että ei tiedä, koska ne kirjoitukset putkahtavat arvosteltaviksi (ja huom! olin 9-12 v, kun kirjoitin, vaikka suhtauduin itseeni niin juhlallisesti).

    Eivätkä ne jutut muuten putkahtaisi yhtään mihinkään, jos ihmisten lukitut vintit jätettäisiin rosvojen toimesta rauhaan.

    Äitini on säilyttänyt lelujani, ja kolme (3) kertaa hänen ullakkokomeroonsa on murtauduttu. Joka kerta on viety meidän lasten tavaroita (siis ei meillä koskaan mitään muuta taloudellisesti arvokasta ollutkaan; vanhat barbit - jotka meille olivat perheenjäseniä - kuulemma myyvät kirppareilla hyvin).

    Suru niistä varkauksista lähentelee ihmisestä luopumisen surua; niillä nukilla oli meille persoona ja elämä, ja tarkoitus oli antaa ne sitten ajallaan lapsillemme.

    VastaaPoista
  28. Huomenta! :)

    Koska olen näin tahdikkaasti hopskoijannut mielipidelootasi, jatkan vielä yhdellä! :)

    Nopola nimittäin kirjoitti, jossain kolumnissaan/kirjassaan, kuinka asiat pitää täällä tehdä "äkkiä".

    En käsittänyt konseptia ihan täysin, ennenkuin kerrankin kauniina päivänä makoilin Pyynikillä, Pyhäjärven rannassa, Tampereella, ja seurasin laiskasti toisella silmällä natiiveja.

    N. 16-17 v. poika oli menossa veteen, ja äiti huhuili äänekkäästi rannalta "No niin Julius, ui nys si äkkiä!!!"

    Oletin, että heiteillä on ehkä kiire bussiin, mutta ei vainiskaan: huhuilu jatkui koko pojan vedessä-telmimis-ajan, ja sitten vielä syötiin rauhassa eväitä filtin päällä.

    Kiva äiti, ja kiva poika; minä en selvästi ymmärtänyt kulttuuria. :)

    VastaaPoista
  29. AAMUN HELMI

    "Ei supersuosittu Henry Laasanen apua tarvitse, koska hänellä on tutkimustieto takanaan.

    "Kahvit väärään kurkkuun"

    VastaaPoista
  30. Char,

    eiköhän kaunein ole se tapa, että oikea kätesi älköön tietäkö mitä vasen tekee - tämä almujen annosta ja hyväntekeväisyydestä tässä blogissa. Mitään en kammoa niin kuin rummun päristystä almunannon edellä! Voisin ihan periaatteessa leiskauttaa oven kaikkien joulukeräysten edestä kiinni ja panna sitten kotona kaikessa hiljaisuudessa sata euroa sinne, missä eniten nälkää nähdään ja hätää kärsitään.

    VastaaPoista
  31. Tuosta hauskasta äiti - poikajutustasi, Char, tulee mieleen oma vastaavahko tapaukseni, hieman eri vinkkelistä kerrottuna.

    Olimme murrosikäisen tyttäreni kanssa paikallisessa isossa marketissa shoppailemassa. Huomasin ison pinon tyttöjen rintaliivejä, mutta tytär jatkoi matkaa ohi liivilaatikon. Nostin sitten yhdet ja huusin tyttären selälle, että hei, kato kuin nätit rintsikat, sopis varmaan sulle. Selkä jatkoi matkaansa punaisin korvin. Ulkona sitten kuulin, miten tytär oli hävennyt, kun äiti huutaa perään tissiliivejä sojottaen ja "kaikki näki". Opinpa olemaan huutelematta ison lapsen perään.

    VastaaPoista
  32. "Kahvit väärään kurkkuun"

    Tosiasiat järkyttävät näemmä herkempiä ja niitä jotka eivät pysty vastaamaan haasteisiin, jotka ovat "helppoja".

    Kahvi kannattaa juoda tassilta sokeripalan läpi ryystämällä, niin ei mene kahvit kurkkuun niin herkästi.

    VastaaPoista
  33. En oikein mitään osaa sanoa siihen, kummat ovat kamalampia ukot vai akat. On ne.

    Laitan tähän aamuun tämän kappaleen, jossa lauletaan: "oltiin kerran uusia me niin..."

    VastaaPoista
  34. Kas, Char on täällä yön yksinäisinä pimeinä tunteina heittäytynyt hempeäksi ja tunnustanut olevansa ihastunut Rikuun ja Mikikseen - mutta että ihan vähän minuunkin, sehän sai minut tuntemaan itseni taas romanttiseksi teinipojaksi.

    Ja teinipoika minussa ymmärtää hyvin Iineksen tytärtäkin, kun äiti kailottaa rintsikat kädessä kaupassa ja kaikki katsoo...

    Nyt jäämme odottamaan niitä Charin nuoruusrunoja. Mutta ihmeessä säälit nuorta itseäsi...?

    Näin marraskuun viimeisenä päivänä muistan aina, että kirjoitin nuorena intomielenä itselleni ohjelmarunon nimeltään Marraskuun viimeinen päivä. Muistan siitä pätkiä viekäkin...

    Teemaan sopiva zeniläinen mietelmä lopuksi:

    "Ihminen seisoo oman itsensä varjossa ja valittaa maailman pimeyttä."

    VastaaPoista
  35. Noita Charin nuoruusrunoja minäkin mieluusti lukisin, ihan vakavalla mielellä.

    Joskus harmittaa, että heitin omat nuoren tytön runoni kaikki tyynni roskikseen. Niitä olisi nyt jännittävä lukea.

    Yksi tyttöysrunoni oli kirjoitettu marraskuussa, ja muistan siitä vain pari riviä - se oli kuitenkin siinä kokoelmassa, jonka lähetin Karistolle. Siinä oli alku: Neidonmarjat valkeat norsunluiset... ja sitten oli loppurivi kaiken marrashämärän jälkeen Maa lumen tulla. Muistaakseni ristin kokoelmanikin tuolla nimellä. Vieläkin tykkään tuosta rivistä Maa lumen tulla.

    Riku, ihana Hortto Kaalo, kiitos, kuuntelin hartaudella ja katselin vähän muitakin siitä. Mustilaismusiikki on hyvin lähellä sydänvertani, ja minulla on sitä monta LP:llistä, mutta en voi soittaa, kun ei ole levysoitinta.

    VastaaPoista
  36. Olga-täti istui keinutuolissa ja imi kahvia sokeripalan läpi, tassilta. Hänellä oli syylä leuassa ja siinä karva. Ihmettelin aina sitä karvaa.

    VastaaPoista
  37. Narsismin värittämä yksinäisyys kalvaa biologista parinmuodostustarvetta kuin "tyhjän arkin" kammo kirjoittajaa. Peräkamarinpojan seksuaalisen tempperamentti on mielikuvien ja sisäsyntyisen ominaisuuksien dilemma. Yhdysvalloissa "lääkkeeksi" myydään DHEA:ta ravintolisänä.

    Tämänkin blogin kirjoittelussa "vittuuntumisen" astetta säätelee vasopressiinin puute ja "kyrpiintymistä" oksitosiinin riittävä satunnainen aktivointi sosiaalisissa konteksteissä. Kirjoittelua ohjailee symbioosi jonka rikkominen uhkaa koko blogia ja joka toisaalta on sen uusiutumisen edellytys.

    VastaaPoista
  38. Kuuntelin minäkin noita mustalaisromantiikka-kappaleita, siitä sitten Marzi Nymanin ja Mannemenuetin karaavanin jne.

    Sitten vastaani tuli pätkä, jossa Marzi kertoo vitsin ukoista.

    Se on vähän pitkä, mutta itsehän menetätte jos ette kuuntele.

    VastaaPoista
  39. Anonyymi esittää nasevaa analyysiä, lukekaapas ajatuksella, ihan helmeä siellä takana.

    Kirjoittaja puhuu narsismista - hyvin kiehtova aihe, mutta en ole varma, keihin hän sillä viittaa, vai puhuuko yleensä. Itse olen viimeksi lukenut aiheesta Keltikangas-Järvisen uusimmasta - kuten kyllästymiseen asti tiedättekin. Sen ja muunkin pohjalta voi todeta, että meikäläisen narsismin aste on varsin vähäinen, jos kohta peräti olematon. En kirjoita päteäkseni, vaan ainoastaan ollakseni olemassa saadakseni ajatukseni muotoon, jossa ne ovat olemassa. Ellen voisi kirjoittaa, olisin kohtalaisen pakahtuva mykkä, sillä puhun kolmen - neljän sanan lauseita, lyhyen aikaa kerrallaan, max 5 min., jonka jälkeen puhe käy tavuittain änkkäämällä, jos joku jaksaa kuunnella minua. Perheeni ja ystäväni eivät läheskään aina jaksa - meillä ei hymistellä eikä kaunistella. Minun pitää välillä raivostua ja pyytää muita kuuntelemaan.

    Mutta Harri Olli taitaa olla puhdasverinen narsisti. Hänellä ei nimittäin Iltalehden uusimman otsikon mukaan ole ollenkaan omaatuntoa eikä hän kunnioita muita - narsismin suurimmat tuntomerkit. Häneltä puuttuu empatian kyky. Vähän kuin siltä naismurhaajalta, joka oli psykopaatti.

    VastaaPoista
  40. Harri Olli on virkistävä poikkeus suomalaisten urheilijoiden tylsässä merkonomikaartissa.

    Hänen työnään on mäkyhyppy, ei ajatteleminen.

    Upea oli hänen keskisormensa esittely sponsoreille: siitä saatte hulluutta ja lääkkeiden väärinkäyttöä tukevat tekopyhät valehtelijat!

    VastaaPoista
  41. Tuo anon teksti on kuin sudenkuraa, ihan turha tekstiä vailla ajatusta.

    Kuullostaa ihan vasemmistohihhuli Kaarina Kailon jutuilta. Hänhän on se naistutkimuksen korkein guru suomenmaassa. Hänen naistutkimuksensa käsittelee karhujen unimaailmaa ja pohjoisamerikan intiaaninaisten vaihdantataloutta. Samaa sakkia lienee tuo anokin. Ennen vanhaan valkotakkiset miehet tuli ja haki tuollaiset pois raitilta sekoilemasta.

    VastaaPoista
  42. Höpsistä, Riku. Mäkihypyssä ei virkistävällä keskisormella pärjätä. Nuorukaisella on lukemani mukaan kahnauksia joka puolella, ts. hän ei kunnioita pelisääntöjä. Mäkihyppy elää katsojista ja sponsoreista, ja kyllä heidän kanssaan pitää osata olla, ei ilmalento pelkällä yksityisyritteliäisyydellä onnistu. Nih.

    VastaaPoista
  43. AAMUN HELMI 2

    Hänen [Kaarina Kaila] naistutkimuksensa käsittelee karhujen unimaailmaa ja pohjoisamerikan intiaaninaisten vaihdantataloutta.

    VastaaPoista
  44. Taas lähden matkaan,

    sitä ennen, puoli laatikkoa n. 10-vuotiaan tytön runoja ja juttuja jäi (ja mitä helkkaria tapahtui sille toiselle laatikon-puolelle, haluaisin vain tietää).

    Oikeasti en osaa kirjoittaa runoja, ja olen aina yhtä vaikuttunut, kun tekstejäni kommentoidaan täällä. - Ne eivät siis ole edes mietittyjä. Kirjoitan kun tunnen.

    Toivon, että herrat selviävät ihastuksen-tunteestani, samoin kuin Iines. En ainakaan tarkoittanut pahoittaaa mieliänne.

    Minkäs sille voin, jos olette niin ihania: katsokaa peiliin, ja nähkää itsenne.

    Kävelkää vielä vähän uljaammin.

    Toivoo Char, ihan tosissaan!

    VastaaPoista
  45. Chris K sanoi facebookissa: Ongelmaa voi ajatella historiassa pelkistettynä abstraktiona niin, että mitä vanhempi kulttuuri (ei viittaa taiteeseen vaan antropologiaan) sitä enemmän pelkoa menettää ja sitä enemmän vain defenssiivistä politiikkaa. Mitä nuorempi kulttuuri sitä enemmän proaktiivisuutta. Näitten keskitie on se, mihin EU:n tulisi pyrkiä koska ei voi mennä Vatikaanin pillin mukaan mutta ei myöskään uuden median tai hörhöhattujen uskomusten mukaan. Euroopan vanha kulttuuri on luonut Kristinuskon ytimen eli se, ettei kaveria jätetä. Tätä ei ole Aasiassa missä kaikki on massaa, massaa ja massaa.
    Euroopan korkea ihmiskulttuuri on siis meillä itsestäänselvä mutta sen taustalla on tuo samalla inhottu kirkko. Nykyään ei voida enää vetää suoraa viivaa koska papisto ja kirkon ns. intelligentia eivät tajua enää missä maailmassa elämme ja miten pitäisi antaa aikansa olla rauhassa kirkon osalta ja heidän pitäisi vaalia että se sana, mitä sanovat vaalivansa on sanan vaalimista eikä vanhojen merkitysten vaalimista. Sana on siis ihmistenvälinen asia joka ei ole eläimillä. Niillä on vain sympatia mutta ihmsellä on myös empatia. Ihminen tajuaa kuolevansa sitä elukat ei. Kuitenkin, koska kirkko on sitonut valtaa itseensä noin muuten vaan koska on kiva tuntea itsensä tärkeäksi he ovat edesauttaneet että minuuden tunne ja minän merkitys on kadotettu koska kirkko auttoi sen ulkoistamisessa. Tästä tajuaa mielestäni Puolimatka, minun ensimmäinen proffa joka suhtautui minuun erittäini positiivisesti kunnes laitoin lehmän leikiksi graduni kanteen. Se lehmä oli lopun alku. Minusta ruvettiin huhuamaan hulluksi mutta se johtui pyrkyrilehtorien tarpeesta nostaa oma minä eli nostaa oma merkitys kuten papit aikoinaan - ja loi väärän kuvan minun pyrkimyksille. Pidin Puolimatkasta ja P ymmärtää miten Minän merkitys liittyy aivan kaikkeen koska ihminen tulkitsee muita itsestään lähtöisin. Nyt vihreillä ei ole enää minuutta, eli heidän mielestä Cogito ergo sum olisi sitä, ettei ole minuutta joka sopii väärään katoliseen näkemykseen missä "minä" on kirosana ja nyt sitä osataan verrata narsismiin mikä on saatanallinen vertaus koska osaavat voidaan heittää alas sen avulla koska tyhmät/psykologisesti untuvikot eivät näe eroa. Tästä johtuu myös että tulevaisuuden tutkimus ja osittain kriittinen korkeakoulukin ovat joutumassa sivuraiteille eli eivät mielestäni ole enää ns. kriittisiä - vain massan mukaan meneviä vihreitä populisteja; uusi voimakas massa kuten sosiaalidemokraatit ennen. Sama jekku, uusi väri.

    VastaaPoista
  46. Julki "anon" paha erhe oli tyrkyttää lapsenkasvoista, feminiinistä "omakuvaa" vaikkakin se korreloi paremmin hänen minäkuvansa kanssa.

    Homokammoinen heteronismin stigma ei ole peitettävissä näennäisbotoxsilla.

    VastaaPoista
  47. "...kolmen - neljän sanan lauseita, lyhyen aikaa kerrallaan, max 5 min., jonka jälkeen puhe käy tavuittain änkkäämällä, jos joku jaksaa kuunnella..."

    Tässähän on pätevä kuvaus meistä blogin äijistä - Riku, Van, Jape ja meikä - istumassa pitkää iltaa kuppilassa.

    VastaaPoista
  48. Istukaa te herrat pitkää iltaa - saanko keksiä - saunan jälkeen.

    Ihania olette, ja minä olen nauttinut kaikista jutuista, myös niistä, jotka olen käsittänyt väärin!

    Kauniisti kirjoitatte meistä naisista; teihin kaikkiin on helppo ihastua. :)

    Haleja, Char! :)

    VastaaPoista
  49. Tunnistetun "Julki" homon inisevän nillitävä sanamaaginen vaikerrus ei riitä peittämään sitä häpeää, jota seitin ohut, paperiinkääritty tekotaiteellinen näppäryys epätoivoisesti yrittää peittää. Tunkio löyhkää vaikka siihen laittaisi lahjapaperin ympärille. Kerronan onttous ja sanojen tyhjyys jää helisemään, homon hikisen kiiman saadessa täyttymyksensä, kun huolellisesti, kieli keskellä suuta, laaditu värssy ei jääkään resonoimaan mieliin vaan menee ensi vedolla viemäristä alas. Niin turhaa!

    Copyright ©

    VastaaPoista
  50. Juujuu, Tapsa, mutta minä puhun kirkkaasti ja kauniisti sen minkä puhun. Teillä taitaa tulla sellainen liikuttava nikotus tai muu tarpeeton änkkö sinne väliin. Vaikka ei se sitä estä, että teitä kuuntelisi varmaan mielellään.

    Voi miten minulla on ikävä ääntäni ja puhumistani, aikaa jolloin voi vain avata suunsa ja sanoa ajatuksensa solkenaan. Voi olla ystävällinen ihmisille ja puhua vieraillekin laveasti. Nyt kun töksäyttää jotakin, antaa itsestään varmaan umpimielisen kuvan. Ei siinä mitään, mutta kun en ole sellainen.

    VastaaPoista
  51. "Tässähän on pätevä kuvaus meistä blogin äijistä - Riku, Van, Jape ja meikä - istumassa pitkää iltaa kuppilassa."

    Muuten ihan pätevä kuvaus varmaan, mutta minä en ole ihan noin puhelias. Suosin ennemmin sellaista non-verbalista viestintää, sellaista, missä ei tarvitse sanoa mitään, vaan katseet kohtaa ja kumpikin tietää heti mistä on puhe ja nyökkäilee hyväksyvästi.

    VastaaPoista
  52. Minulla oli kerran opiskelijatyttönä sellainen jännä nonverbaali katsekontaktikokemus yhteen opiskelijapoikaan.

    Istuimme vastapäätä toisiamme kuuluisassa räkälä-huorala Moselissa Turussa, lauluillassa. Poika rupesi tuijottamaan minua, ja minä takaisin, kunnes upposimme toistemme silmiin autuaina. Emme puhuneet mitään, ja sitä kesti hämmästyttävän kauan, tuntikausia. Emme kuitenkaan lähteneet yhtä matkaa, koska kumpikaan ei saanut kysytyksi yhtään mitään.

    VastaaPoista
  53. Saisikohan tästä aasinsillan kompromissi -aiheeseen. Jotenkin niin että rakentaa, ei rakenna, valmistuu, ei valmistu...

    Jämptinä pokerinaamana (?) tunnettu tuore persu Uusipaavalniemi onkin varsinainen velho rahojen kanssa!

    IL tietää kertoa, että vuonna 2000 opetusministeriö myönsi hänelle 1,4 miljoonaa markkaa curlinghallin rakentamiseen.

    Sittemmin Maailman curlingliitto antoi 190 000 samaan tarkoitukseen.

    Yhteensä ilma(i)sta rahaa siis 425 000 euroa hallin rakentamiseen. Se vaan, että tänäkään päivänä halli ei ole valmis.

    Parahultaista jatkokauden kansanedustaja-ainesta!

    VastaaPoista
  54. Maailman curlingliiton antama summa siis euroissa, 250 000 USD.

    VastaaPoista
  55. Kannattaa muistaa että Uusipaavalniemi on lähtökohtaisesti kepulainen. Siitä johtuu tuo rahojen kanssa sumplaaminen ja niiden hallinnan huteruus.

    VastaaPoista
  56. Hali on kuitenkin pelikunnossa ollut jo pitkään ja Suomen curlingliitto puolusti Uusista uudessasuomessa.

    Curling tuskin on hyvä bisnes,trendit ovat menneet ja se on enempi sellainen hyvinkääläinen erikoisuus, kuten ennenkin.

    VastaaPoista
  57. Uusis toki on sellainen vanhaskopio, hiljaisen miellyttävää ulkomuoto, josta helposti luulee hänen olevan sitä.

    Voittoisan culing-joukkueen ja hänen tiensä käsittääkseni erosivat, kun muut eivät enää kestäneet.

    VastaaPoista
  58. Hallia on lukemani mukaan annettu lähinnä yritysten käyttöön, ei nousevan curling-polven, niin kuin rahoitustuen kaunis tavoite kai oli.

    Kepulainen on persulainen, vaikka voissa paistaisi. Ja sama toisinpäin.

    Käsi sydämelle: luotatteko yhteenkään poliitikkoon, hänen moraaliinsa? Ja onko sillä tässä maailmassa väliäkään.

    VastaaPoista
  59. Hyvää joulukuuta kaikille! Joko on kalenterin luukku avattuna ja veronpalautukset käytettynä?

    Minulla on kaksi kalenteria. Toinen on tyttären askartelema, ja sisällä on tarinaa meidän kissamme von Kustin joulunodotuksesta. Toinen on Hengitysliiton ilmaiskalenteri. Vanhanaikaisen kaunis.

    VastaaPoista
  60. Katsoin eilen pakkoruotsi-ohjelmaa muutaman minutin alusta, siihen päätin lopettaa, kun vaikutti että pölvästit huusivat kilpaa pölvästien kanssa.

    Sekin tieto minulta puuttuu, sanoiko joku perusteluksi että ruotsinkielisistä suuri osa on tavallisia keskituloisia tai köyhiä kansalaisia. Ja käsiteltiinkö sitä mielipuolisen suurta ruotsinkielistä omaisuusmassaa ja sitä otetta, jolla ruotsinkielinen ylimystö pitää otteessaan suurta osaa Suomesta.

    Savolaisen konstaapelin ruotsinkielen osaamisvaatimus tuntuu siltä mitä se on.

    Utan vidare ja niin pois päin!

    VastaaPoista
  61. Kaksikymmnetä luukkua ja lopussa onnellinen olo, mikä se on?

    Se ei ole vanhanajan kaljakori tai uudempi kaljalaatikko.

    Tonttu-Toljanteria meinaa toki joulukalenterista seurata aina, kun kohdalle osuu.

    Joskus ennen tuli se Jukka Virtasen "seikka on saletti".

    VastaaPoista
  62. Muiden kirotuskauhistusten lisäksi äskeisestäni puutui tietysti neljä.

    VastaaPoista
  63. Minä en jaksanut katsoa sitä pakkoruotsia kuin satunnaisesti palan lopusta, ja voi sitä huutoa, kun se yksikin nainen huusi ja huitoi muiden yli. Oli varmaan intonaatiosta päätellen tosi bättre folk.

    Muutoin en näe juopaa hyvä- ja vähäosaisiin tässä kielikysymyksessä, sillä olen jokseenkin tietämätön pääoman liikkeistä Suomessa. Olen kuitenkin valmis uskomaan vähällä, että siellä se pääoma on, rannikkoseuduilla. Mistähän sekin johtuu? Onko merenkäynnillä jotain tekemistä asian kanssa?

    VastaaPoista
  64. Puolikas taivasta
    Kristof, Nicholas D, WuDunn, Sheryl

    "Tyttöjen kaltoinkohtelusta kertovat maailmanlaajuiset tilastot ovat tyrmistyttäviä. Näyttää siltä, että viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana on kuollut enemmän tyttöjä sukupuolensa vuoksi kuin miehiä kuoli kaikissa 1900-luvun sodissa. Tämän sukupuoleen perustuvan jatkuvan joukkotuhonnan uhrina kuolee yhdessä vuosikymmenessä enemmän tyttöjä kuin 1900-luvun kansanmurhissa ihmisiä yhteensä. 1800-luvun tärkein moraalinen haaste oli orjuus. 1900-luvulla se oli totalitarismin vastainen taistelu. Me uskomme, että tämän vuosisadan merkittävin moraalinen haaste tulee olemaan kamppailu sukupuolten tasa-arvon puolesta ympäri maailmaa."

    "Sooloseksin Veljeskunta" lähetyssaarnaajineen ei alistu kompromisseihin vaan vaikenee kuoliaaksi. Vastentahtoinen selibaatti on antanut "kyvyn" myötätuntoon ja oikeutuksen poimimaan maahanmuuttovirrasta "pelastettavat enkelit" – vaikkakin kirjassa syyllistetään vallitsevasta tilanteesta yhtälailla myös naisia.

    VastaaPoista
  65. Naisten asemaa tuleekin lähestyä juuri tästä globaalista kaltoinkohtelun ja alistamisen näkökulmasta. Siitä selviää mm., että 62 miljoonalta pikkuiselta tytöltä on tänä päivänäkin evätty pääsy kouluun sukupuolensa vuoksi. He ovat vain miesten seksuaalisten halujen alustoja, joilla ei ole inhimillisiä oikeuksia.

    Tätä taustaa vasten suomalaisten atm-miesten maskulistinen uho henkilökohtaisen saamattomuuden vuoksi tuntuu lähinnä irvokkaalta. Myötähäpeäkin on liian kalpea sana kuvaamaan sitä, mitä tuntee tämän aivottoman uhon edessä.

    Anonyymi, kiteytyksesi on hyvä.

    (Tiedot voi tarkistaa mm. täältä: http://www.plan.fi/fi-FI/koska-olen-tytto/)

    VastaaPoista
  66. Minussa herää vanha epäilijä, kun U15:n hallisekoilut paljastuivat vasta silloin, kun hän vaihtoi kepuista persuihin.

    Niin, niin... tiedän, tiedän: keput eivät näe mitään, kuule mitään, muista mitään, tunnusta mitään. Ilman loikkausta emme tietäisi koko asiasta mitään.

    Eilinen pakkoruotsi-rähinä oli oiva esimerkki siitä, miten kaikki keskustelut yleensä menevät: asiat sekoitetaan, piehtaroidaan pyhässä vihassa ja kiljutaan saatanasti.

    Tässä tapauksessa pakkoruotsin puolustava puoli kiljui enemmän, koska heidän argumenttinsa ovat niin heiveröisiä.

    Moni puolusti pakkoruotsia sillä, että he itse ovat syntyneet kaksikieliseen perheeseen ja se on ollut suuri siunaus. Uskon sen, mutta miten se liittyy itse asiaan?

    Se eniten kiljunut madam oli aito hämäläinen, Tampereelta, ei siis kaksikielinen alunperin, mutta kuten kaikki käännynnäiset, hän oli ehdottomin mielipiteissään.

    Koska hänen miehensä on ruotsinkielinen ja koska hänen lapsensa ovat kaksikielisiä ja koska hän itsekin on oppinut ruotsia, kaikkien muidenkin on pakko lukea ruotsia kaikilla koulutustasoilla. Piste, perkele.

    Huomautan, että oma suhteeni Ruotsiin, ruotsalaisiin, ruotsin kieleen ja suomenruotsalaisiin on erittäin myönteinen.

    Monet parhaista ystävistäni ja työkavereistani ovat ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia. Minusta Suomen historiaa ja kulttuuria ei voi täysin ymmärtää ilman ruotsin osaamista. Sivistynyt suomalainen osaa ruotsia. Piste, perkele.

    Mutta nämä pakkoruotsi-fanaatikot tekevät tuon mielipiteeeni esittämisen vaikeaksi, koska olen suurin piirtein eri mieltä kaikesta mitä he väittävät.

    Samahan pätee tietyssä mielessä myös mamu- ja mokukeskusteluun. Ilman lipposia, kiljusia, viherneitoja, toimittajatyttöjä jne olisin luultavasti eri puolella rintamaa.

    Ikävä kyllä median vyörytys vaikuttanee tuomioihinkin.

    Porvoon kirkon polttaja sai 6,5 vuotta linnaa, vaikkei tappanut ketään. Veikataanko paljonko kolme nuorta tappaneet pizzerian polttajat saavat - saman kuukausissa ehdollisena?

    VastaaPoista
  67. "He ovat vain miesten seksuaalisten halujen alustoja, joilla ei ole inhimillisiä oikeuksia."

    "Tätä taustaa vasten suomalaisten atm-miesten maskulistinen uho henkilökohtaisen saamattomuuden vuoksi tuntuu lähinnä irvokkaalta. Myötähäpeäkin on liian kalpea sana kuvaamaan sitä, mitä tuntee tämän aivottoman uhon edessä."

    Tämä on, anteeksi etukäteen Iines, oiva esimerkki siitä, miten "moku-miesten" synnit kaadetaan suomalaismiesten niskaan.

    Kieltäydyn ottamasta vastuuta naisten ja tyttöjen alistamisesta muslimi-, hindu-, heimo- ja klaanimaissa.

    Kieltäydyn puolustamasta sellaisia uskontoja ja kulttuureja, jotka sortavat naisia ja tyttöjä.

    Vastustan sellaisten kulttuurien ja uskontojen tuomista Suomeenkin, koska naisten sorto ja syrjintä tulee osoittain mukana.

    Hesarissa eilen muslimijuristi kirjoitti osuvasti sharia-laista, jota meikäläiset typerykset ehdottavat Suomessakin harkittavaksi. Sharia-laki syrjii naista.

    VastaaPoista
  68. Onhan aika luonnollista, jos asuu ruotsinkilisellä alueella ja toimii "markkinoinnissa", että tuttava- ja ystäväpiiriin on suuri syy "hyväksyä" ruotsinkielisiä.

    . . . kuten myös, valtaosa suomalaisista allekirjoittaa nuo Tapsan itsestäänselvyydet mamu-ongelmista. Tervehenkinen itsetunto kestää kyllä muutospaineet ja suo väylän "mahdollisuuksille" jota niin painokkaasti talouden ehdoin painotetaan.

    VastaaPoista
  69. "Tätä taustaa vasten suomalaisten atm-miesten maskulistinen uho henkilökohtaisen saamattomuuden vuoksi tuntuu lähinnä irvokkaalta."

    Irvokasta tässä on lähinnä se miten yhdistelet jälleen kerran suomalaismiehiä ja erityisesti inhoamiasi ATM:iä ja maailman 62 miljoonaa tyttöä, jotka sinun mukaasi ei pääse kouluun. Miten suomalainen AT-mies tähän liittyy? Vai onko niin, että Suomalainen lihaa syövä VHM on kaikkeen syypää?
    Miksi et vaadi noille 62 miljoonalle tytölle kiintiöitä kouluun? Sinähän kannatat valikoivaa kiintiöintiä silloin kun se edistää naisten asemaa, muuten et. Tuohan on sinänsä rasistista tuo sinun ajattelusi, että se tässä pöyristyttää.

    Mitä taas tulee uhoon, niin sinulta sitä löytyy, mutta ei näyttöjä eikä kykyä, kuten tässä juuri hiljan nähtiin. Siinä mielessä ponsi sinun näennäisempatialtasi jotain maailman tyttöjä kohtaan on kuin ruusukimpun mukana annettava virkiste: Hetken se piristää, mutta kohta lerpahtaa nuutuneena (kun uhosi kantokyky heikkenee). Ei ole pitkäjänteisyyttä eikä kestoa.

    VastaaPoista
  70. Tapsa: "Tässä tapauksessa pakkoruotsin puolustava puoli kiljui enemmän, koska heidän argumenttinsa ovat niin heiveröisiä."

    Aivan, se keskella oikealla alhalla istunut mölyäjä Mikaela Nylander (RKP) oli kaikista pahin, käytti 70% kaikesta puheajasta ja puhui sekavia jostain, että suomalaisialla on oikeus lukea ruotsia. Paskat velvollisuushan se on eikä muuksi muutu vaikka koittaa vääristää sanoja. Valtaosa suomalaisita ei ko. "oikeutta" ruotsinlukemiseen halua. Tätä ei änkyräruotsalaiset tajua.
    Toinen mölypöllö oli Päivi Storgård, joka ääni väristen "itki" kuinka hänen ummikkoystävänsä Vaasan kupeesta ei saanut ruotsinkielistä palvelua synnytyslaitoksella Helsingissä. Miksi ko. ummikko ei ollut opetellut suomenkieltä? Kieliopinnothan on rikkaus joka auttaa pärjäämään "maailmalla", korostavat rantaruotsalaiset. Miksi tämä rikastuminen ei koske rantaruotsalaisia?

    VastaaPoista
  71. Tapsa,

    ja sitten vielä ihmettelet, että naiset lankeavat jalkojesi juureen! Jopa me militanttifeministit! :)

    Vakavasti puhuttuna: juttelin kerran rakkaan lankoni kanssa; hän on iso ja kaikin tavoin kookas mies. Kovasti naisten oikeuksien ja sorrettujen asialla. Hän tilitti pitkään siitä, kuinka hän pahoittaa mielensä, kun öiseen aikaan kadulla monet naiset selvästi hätääntyvät hänen läsnäolostaan; puolijuoksua pingotaan "karkuun", vaikkei mitään syytä ole.

    Häntä kuunnellessani mieleeni tuli Andre Brinkin kirjat, ja se kollektiivinen syyllisyys, jota valkoihoisena tunsin silloin kun apartheid oli vielä voimissaan. Vaikka kuinka olin eri mieltä, kuuluin rodullisesti ryhmään, joka tekee väärin.

    Miehet ovat kulttuurisesti valkoisen sortajan asemassa; hyvä, että ette ota vastuuta muista kuin itsestänne ja omista tekemisistänne.

    Riku,

    kädestä pitäminen on just kivaa. :) Kömpelösti yritin kertoa siitä, että haluan itse valita sen hyvän käden, tai olen sitten ilman, ja saan silti tehdä asioita, joista tykkään. :) P.S. "Paha kahvi" on aika outo käsite... Ripaus pikakahvia tai lorahdus kuumaa vettä, ja puhutaan taas gourmet-kahvista, ainakin chez Char. ;)

    Iines,

    joulumieli ja suuri helpotus hyvin sujuneesta hampilääkärikäynnistä innoittivat minua vähäosaisten asialle! Lupaan pitää suuni kiinni jatkossa, ja olen samaa mieltä siitä, ettei omaa hyvän tekemistä mainosteta. :)

    VastaaPoista
  72. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  73. Uusiksen heikkoihin bisneksiin ja Assangen äkilliseen raiskausturismiin tulee kuitenkin suhtautua tietyllä varauksella ennenkuin toisin todistetaan, Assangen kohdalla ehkä sen jälkeenkin.

    Asiat tulee aina perustella riittävästi ja oikein perustein.

    Meinaavat muuttaa paloturvallisuusmääräykset sellaisiksi, ettei yli neljäkerroksisissa puutaloissa olisikaan enää suurentunutta ison palon riskiä.

    Perusteluiksi STT kertoi:"Puurakentamista halutaan edistää muun muassa ilmastosyistä, sillä puutalot toimivat hiilivarastoina.!

    Sillä lailla, sanoi Tarvajärvi.

    VastaaPoista
  74. Johanna Korhonen kirjoittaa päivän kolumnissaan Naisten tuhoamisesta, että:

    Maailmassa on viidenkymmenen viime vuoden aikana kuollut naisia ja tyttöjä sukupuolensa takia enemmän kuin miehiä 1900-luvun kaikissa sodissa yhteensä. Meneillään on naisten ja tyttöjen joukkotuhonta.

    Tätä vasten on kiva lukea miesten kommentteja naisasiasta täällä.

    VastaaPoista
  75. Vai onko niin, että Suomalainen lihaa syövä VHM on kaikkeen syypää?

    Tunnetko syyllisyyttä? Luulisi, että suomalaisen lihaa syövän valkoisen heteromiehen on hyvin helppo ryhtyä profeministiksi ja alkaa korjata kaikkea eikä vain vaahdota kuni kiimainen sika netin ääressä.

    VastaaPoista
  76. Tuo kirkonpolttajan tuomio on yleisen oikeustajun vastainen ja käsittämätön, verrattuna vaikkapa vain murhatuomioihin - murhastakin voi käsittääkseni selvitä kuuden vuoden istumisella. Tuomiotahan lyhennetään ensikertalaisella murhamiehellä, ja hyvin käyttäytyvillä vangeilla. - No, en muutenkaan usko vankeustuomioihin muuta kuin vaarallisten murhaajien kohdalla, joilta yhteiskunnan jäseniä tulee suojella. Muut saisivat minusta sovittaa tekemisensä muulla tavoin, vaikka maksamalla ja korvaamalla työllä vahingon.

    VastaaPoista
  77. Minä sanoin, että suomalaisen atm-miehen uho siitä, että kaikkien miesten tulisi saada tuosta vaan mieheen katsomatta pillua naisilta, jopa assan vessassa jännittävissä kohtaamisissa, on irvokasta, kun asettaa asian yleiseen ihmisarvokehykseen.

    Oli nainen sitten tyttö Nigerissä tai Suomessa, niin yhä hänen ylitseen yritetään kävellä sukupuolen vuoksi. Vain töihin pääsy voi pelastaa esimerkiksi nigeriläistytön lapsena naimiselta ja antaa hänelle toivoa ihmisenarvoiseen elämään, jossa mies ei määrää hänen elämäänsä. Guatemalassa tyttö saa onnellinen ylipäänsä, jos vanhemmat ovat jättäneet hänet henkiin. Ne jotka jätetään henkiin, naitetaan jopa alle 10-vuotiaina vanhoillekin miehille.

    Naisen historia ulottuu naisen mielessä näin laajalle ja kauas, Jape. Ei suomalainen nainen ajattele vain itseään ja Suomen tilannetta, vaan naisen tilannetta globaalisti, koko naisen historiaa. Meidän osammehan on nykyään onnekas, mutta samalla olemme esitaistelijoita yleiselle ihmisarvon nousulle koko maailmassa.

    Jos joku nainen ei välitä tästä ja vetää välistä, se on hänen häpeänsä. Ja jos joku hihhuli maskulisti Suomessa alkaa itkeä pillun saamattomuutta haukkumalla naisten tasa-arvopyrkimykset, asian pienuus näkyy, kun panee asiat oikeisiin raameihin.

    Tottakai se on surullista, jos mies ei saa, mutta asiaa ei mitenkään edistä naisten haukkuminen ja edistyksellisten naisten mollaaminen ja nimitteleminen. Ehkä tällainen reippaiden naisten syyllistäminen onkin yksi tyhmyyden merkki miehessä, ja naiset eivät tunnetusti pidä tyhmistä miehistä.

    VastaaPoista
  78. Johanna Korhonen:

    "Kerron naisten elämästä nyt, tänä vuonna, tässä maailmassa: Thaimaalaiseen bordelliin kaapattujen tyttöjen tahto nujerretaan pakottamalla nämä syömään ulostetta. Aids-potilaat ostavat ja raiskaavat eteläafrikkalaisia tyttölapsia, koska uskovat näin paranevansa. Etiopiassa edelleen yleinen vaimonhankintatapa on, että mies raiskaa havittelemansa naisen, koska häväistyn on pakko naida raiskaajansa. Eteläaasialainen mies heittää rukkaset saatuaan rangaistukseksi naisen kasvoille happoa, joka syövyttää ihon ja kasvoluut ja usein vie myös näön.

    Kenialainen naispoliitikko käyttää useita sukkahousuja päällekkäin, koska raiskaus on tavallinen poliittinen ase ja sukkahousut antavat hetken lisäaikaa huutaa apua. Irakissa noin tuhat miestä osallistui seitsemäntoistavuotiaan tytön kunniamurhaan, koska tytön epäiltiin rakastelleen poikaystävänsä kanssa. Se oli syy murskata tytön pää betonimurikoilla.

    Maailmasta puuttuu nyt noin 100 000 000 naista. Heidät on joko estetty syntymästä tai saatettu kuolemaan: Heitä on vauvoina hoidettu huonosti, heidän ruokansa on tyttöiässä annettu toisille, heitä ei ole viety lääkäriin, he ovat menehtyneet tarpeettomasti synnytyksessä tai kohdanneet pakkoprostituoidun surkean kuoleman väkivaltaan tai aidsiin.

    Maailmassa on viidenkymmenen viime vuoden aikana kuollut naisia ja tyttöjä sukupuolensa takia enemmän kuin miehiä 1900-luvun kaikissa sodissa yhteensä. Meneillään on naisten ja tyttöjen joukkotuhonta."

    PS Anteeksi huippupitkä lainaus! Oli pakko poimia nämä esimerkit ruutukärpäsen yllä olevasta linkistä tähän, niin kuvaavia ne ovat juuri siitä, mitä minäkin koetin sanoa puhuessani ihmisarvosta ja rinnastamalla suomalaismaskulistien typerän uhon naisia vastaan tähän kontekstiin.

    VastaaPoista
  79. Amen. Eipä tuohon ole lisäämistä.

    Paitsi sen verran, että se aateeämmäkin saa, kun kaivelee sen verran sisuksistaan ylimääräistä kuonaa pois, että jäljelle jää hyväsydäminen ja toiset huomioon ottava mies.

    Naisille räksyttävä mies jää aina ilman. "Ihme."

    VastaaPoista
  80. "Johanna Korhonen kirjoittaa päivän kolumnissaan Naisten tuhoamisesta, että:"

    Johanna Korhonen on täysin irrallaan todellisuudesta. lisäksi pitää ihmtellä miksi hän puhuu täällä noita höpöjään. Miksi hän ei mene sinne julistamaan, missä noita väittämiään naisten joukkotuhontoa tapahtuu? Ai hän ei uskalla? Eikö hän seiso sanomansa takana? Ei vissiin. Johanna Korhonen on tyyppiesimerkki suomalaisesta feministi-itkupillijeesustelijasta, joka julistaa täältä toisten seläntakaa ja sitten itse kieriskelee kotonaan vaahtokylvyssä. Vastenmielistä!

    VastaaPoista
  81. "Sooloseksi Veljeskunnan" keskuudessa leviää muuan joululahjavihje euromaiden talouskuplan tavoin: aniliininappaiset Seda Elk -hanskat.

    "Aniliini on kallein, luonnollisin ja pehmein nahkatyyppi. Se on läpivärjätty ja hyvin ohuesti viimeistelty, jolloin nahka on luonnollisimmillaan ja hengittää hyvin. Toisaalta myös lika imeytyy aniliiniin muita nahkalaatuja helpommin."

    VastaaPoista
  82. "Luulisi, että suomalaisen lihaa syövän valkoisen heteromiehen on hyvin helppo ryhtyä profeministiksi ja alkaa korjata kaikkea eikä vain vaahdota kuni kiimainen sika netin ääressä."

    Oletko sinä profeministi vai mitä vikiset? Ala ite tekemään ja korjaamaan äläkä "pasteeraa" saarnaasi täällä netissä.

    Profeminsitimies on vieläkin inhottavampi ilmentymä kuin perusfeministi. Änkyräfeministit on sitten taas ihan oma juttu. Heille pitää tilata valkotakkiset MIEHET paikkalle ja viedä piipaa autolla niuvaniemeen.

    VastaaPoista
  83. Asiaa on, että tyttölapset joutuvat sangen suuressa osaa maailmasta kärsimään.

    Me, jokainen suomalainen mies ja nainen sitä tuemme, halusimme tai emme.

    Kiinassa kuuluvat heittävän vastasyntyneitä tyttölapsia roskikseen.

    Kun Suomi ei uskaltanut ottaa uiguureja (hyvä ettei ottanut), uskaltaisiko se oikeasti protestoida Kiinan tilanteita ja olisiko sillä sittenkään mitään merkitystä mihinkään.

    Vaikka minä tai kaikki menisimme kaupungin torille asiaa huutamaan, se olisi ihan sama tyhjän kanssa.

    VastaaPoista
  84. En minä ole huutamisen linjalla, en myöskään mielenosoitusten - en kannata oikein mitään teemajuttuja, en usko niihin.

    Sekin on paljon, että avaa suunsa silloin, kun kohtaa vääryyden, sanoo ajatuksensa tällaisella merkittävällä foorumilla kuin Iineksen blogi.

    Siis totta puhuen, enemmän pitäisi naisen asemaa lähestyä globaalista näkökulmasta käsin, sillä naiset käyvät samantapaisen tien kaikissa maissa, kaikkina historian aikoina, eri tahtia vain. Ne jotka kulkevat edellä, eivät ole kuitenkaan vielä matkan päässä. Ihmisarvoon on vielä matkaa - enkä puhu nyt lasikatosta ja naisten johtajanpaikoista, sillä sellainen ei minua kiinnnosta. Puhun yleisestä ihmisarvosta, josta Johanna Korhonenkin puhuu.

    PS Olen kirjoittanut Korhosta vastaan Alma Media -asiassa, ja tältä osin olen edelleen samaa mieltä kuin ennen. Se ei estä minua näkemästä Korhosen ajatuksia asioista.

    VastaaPoista
  85. "Minä sanoin, että suomalaisen atm-miehen uho siitä, että kaikkien miesten tulisi saada tuosta vaan mieheen katsomatta pillua naisilta, jopa assan vessassa jännittävissä kohtaamisissa, on irvokasta, kun asettaa asian yleiseen ihmisarvokehykseen."

    Missä sinulla on mitään näyttöä? Oma puhesi on vain tyhjää sanomista, ilman mitään näyttöä. Uhoksi voi luokitella tuon sinun rasistisen puheen, jonka voi helposti ja pätevästi luokitella valheeksi ja sumutukseksi. Ja voi kysyä, että missä se sinun ihmiasrvokehyksesi rajat on, kun katsot voivasi suomalaista miestä näin halveerata?

    "niin yhä hänen ylitseen yritetään kävellä sukupuolen vuoksi."

    Höpöpuhetta ja suomalaismiehiin mitenkään liittymätöntä herjausta.

    "Naisen historia ulottuu naisen mielessä näin laajalle ja kauas, Jape"

    Miksi? Miksi hakea onelmia muualta? Eikö omisa ole iittävästi vai mistä juonaa tämä jatkua kollektiivisen syyllistämisen yritelmä jota sinä koitit miehille sälyttää? Itselläsi ei riitä mitään ajatusta kotimaiselle veneen alla läpi vuoden asustelevalle miehelle, koska se on sinun mukaasi hänen oma vika, että on siellä. Pidetään siis ne Guatemalalaiset ja Nigerialaiset naiset sun muut siellä omilla suunnillaan eikä hilata tänne. Asiat asioina.

    "Ei suomalainen nainen ajattele vain itseään ja Suomen tilannetta"

    Juu, on huomattu, että ajatus suomalaisen miehen tilanteestsa ei herätä mitään ajatusta suomalaisessa naisessa, mutta kun suomalaisen, etuoikeutetun, naisen ongelmat kotimaassa puuttuu, niin sitten aletaan puhumaan maailman naistn tilanteesta, ikään kuin ne kuuluisivat jotenkin meille. Ei kuulu.

    "Meidän osammehan on nykyään onnekas"

    Suomalaisen naisen osa on tosiaan onnekas, mutta ei naisen ansiosta, vaan miehen.

    "haukkumalla naisten tasa-arvopyrkimykset"

    Suomen naisilla on jo 110% tasa-arvo. Sen sijaan kun on alettu peräämään suomen MIESTEN tasa-arvovajeen täyttämistä niin nämä hihhulifeministit alkavat puhua maailmantilanteesta sotkien koko asian. Tämän takia naisia ei pitäisi esimerkikisi päästää ansiotta mihinkään hallituksiin, johtokuntiin eikä lautakuntiin. Se menee ihan läskiksi koko homma.

    "edistyksellisten naisten mollaaminen"

    Milloin nämä "edistykselliset" ja "reippaat" naiset alkaavat seisoa omilla jaloillaan, eikä aina ruikuta?

    VastaaPoista
  86. Korhonen on hyvä toimittaja, pystyy usein nousemaan ylös virallistakin totuuksista ja esittämään selkeää omaa ajattelua.

    Ihmeenä sitä pidän, kun kuuluu olevan Keijo Korhosen sukulainen ja läpeensä kepu.

    VastaaPoista
  87. Minusta on oikein että Johanna Korhonen ei päässyt Lapin Kansan,eikän minkään muunkaan kansan, päätoimittajaksi, koska hän ei pysynyt totuudessa vaan valehteli. Sehän on sietämätöntä. Ei valehtelijaa voi päästää minkään toimittajaksi.

    Lisäksi hän ei edusta valtavirtaa, vaan marginaalia.

    VastaaPoista
  88. Korhonenko kepu? Ohhoh. Toisaalta se Alma Median kanssa ketkuilu antaa viitteen sinnepäin.. (Hymiö.)

    Niin, Jape, olen samaa mieltä käytöksestä työhönottohaastattelussa. Siinä pitää olla läpeensä rehellinen.

    VastaaPoista
  89. Katsoin muuten Keijo Korhosen wikipediasta, suu auki luin tekstiä joka oli kuin 70-luvun suosikkilehdestä.

    Lähteissä verkkoapilaa ja muuta perusteosta.

    VastaaPoista
  90. "Kiinassa kuuluvat heittävän vastasyntyneitä tyttölapsia roskikseen." Onko tämä tätä päivää? Eivätkö naiset kohta ole Kiinassa kortilla, kun vain poikalapset ovat tervetulleita maailmaan?

    VastaaPoista
  91. Niin, feminismejä kuuluu olevan monia erilaisia.
    Eikö se ollut tänä vuonna kun Hesarissa eräs naistutkijafeministi kirjoitti, että länsimaiset nais/ihmisoikeudet eivät sovi toisiin kulttuureihin.

    VastaaPoista
  92. Kyllä, Jape, minä olen profeministi! Minulla on kaksi tytärtä enkä katso hyvällä sitä, että joku maskulisti täällä vaatii, että heidän pitäisi antaa pillua ATM:ille.

    VastaaPoista
  93. Delilah,

    näin on todistetusti tapahtunut, wikipedia tosin sanoo, ettei se ole ollut laajamittaista. Lähteitä wikissä ei ole.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhden_lapsen_politiikka

    VastaaPoista
  94. Missä sinulla on mitään näyttöä? Oma puhesi on vain tyhjää sanomista, ilman mitään näyttöä. Uhoksi voi luokitella tuon sinun rasistisen puheen, jonka voi helposti ja pätevästi luokitella valheeksi ja sumutukseksi. Ja voi kysyä, että missä se sinun ihmiasrvokehyksesi rajat on, kun katsot voivasi suomalaista miestä näin halveerata?


    Siis viittaan nyt vaikka Timo Hännikäisen Ilman-esseekokoelmaan, jonka luin nyt kesällä. Hänhän esitti, että kaikille nuorille suomalaisnaisille tulisi säätää pakollinen seksipalvelus, jotta kaikki miehet, nuoret ja vanhat, rammat ja terveet, saisivat panna kyllikseen naisia esimerkiksi aseman vessassa jännittävissä kohtaamisissa ilman seuraamuksia tai vastuita.

    Että kuka tässä halveeraa ja ketä? Tämähän muistuttaa noita Korhosen ja minunkin kuvaamiani kultttuureita yksyhteen. Naisella ei ole ihmisarvoa, hän on vain pillunreikä jo pikkutytöstä lähtien.

    Kuules nyt veikkonen, ei se riitä, että suomalaisnaisella on leipää ja oikeus sanoa EI. Viitaan Korhosen esimerkkeihin - valtioiden väliset rajat ovat ihmisten pystytttämiä. Niiden yli olemme sisaria ja veljiä.

    VastaaPoista
  95. "Ja jos joku hihhuli maskulisti Suomessa alkaa itkeä pillun saamattomuutta haukkumalla naisten tasa-arvopyrkimykset, asian pienuus näkyy, kun panee asiat oikeisiin raameihin."

    Kyllähän tällaisilla puheilla kommentteja saa. Eri asia sitten, kuinka asiallisia ne ovat. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

    VastaaPoista
  96. Väpän kirjoittamassa kirjassa joku sanoi: "Ja antaahan ne, jos ovat äitiinsä tulleet!"

    VastaaPoista
  97. Samuli kysyi, tai totesi jonkun feministin sanoneen, että länsimaiset nais/ihmisoikeudet eivät sovi toisiin kulttuureihin.

    Minun ei kai pitäisi sanoa tästä mitään, kun en tunne kontekstia, mutta arvelen hänen tarkoittaneen sitä, että on turha kuvitella esimerkiksi muslimien voiva luopua käytänteistään ja uskonnollisista tavoistaan, vaikka ne sotivat meikäläistä oikeustajua vastaan. Ei olisi siis realistista olettaa, että kulttuureja voidaan vaihtaa toisiksi.

    Itse arvelen, että ihmisarvoon liittyviä käytänteitä voidaan kyllä muuttaa, mutta prosessi on pitkä ja aikaavievä, kenties sukupolven yli ulottuva. Ajattelen vaikka ympärileikauksia ja naisten piiloutumisia telttakankaitten alle.

    VastaaPoista
  98. Nyt on pakko nauraa välillä. Väpä who?

    Ja V. mitä sinä nyt puhu kommenttien määrästä - kuka niitä ehtii laskea. Minusta tässä on tullut ennen kaikkea asiaa, vähemmän heittoja.

    ---> Aha, Väinö Linna.

    VastaaPoista
  99. Iines, noin sen ajattelun toivoisi menevän.

    Hesarissa oli myös pitkä myötäsukainen artikkeli shariasta.
    Kirjoittajana vihreä nainen.

    Kanadassa sharian käyttöönotto torpattiin.
    Maahanmuuttajanaiset olivat etujoukoissa kaatamassa sharia-lakia.

    VastaaPoista
  100. Samuli, löytyykö tuota artikkelia netistä - vein tänään kaikki lehdet jätepapereihin enkä viitsisi hakea takaisin? Tahtoisin lukea tuon artikkelin omin silmin, kun ei sitä kukaan taida ehtiä referoimaankaan tähän. Kiinnostaisi, millä perustein joku vihreä hyväksyy jonkun julmuuden.

    Näin kuullen ajatus sharian hyväksymisestä tuntuu karmealta, ja uskallan sanoa, etten itse hyväksy. Mutta kontekstia tuntematta vaikea sanoa mitään jonkun muun esityksestä.

    Minua ilahduttaa ajatus, että Kanadassa maahanmuuttajanaiset olivat kaatamassa shariaa!

    VastaaPoista
  101. Ruutukarpanen: "Kyllä, Jape, minä olen profeministi!"

    Otan osaa! [Peltoniemen Hintriikan surumarssi]

    Ruutukarpanen: "Minulla on kaksi tytärtä enkä katso hyvällä sitä, että joku maskulisti täällä vaatii, että heidän pitäisi antaa pillua ATM:ille."

    Täsmällisesti: Kuka täällä näin vaatii ja missä?

    Hölinät seis nyt!

    VastaaPoista
  102. "Siinä pitää olla läpeensä rehellinen."

    Vastasin tähän vain siksi, koska tuo sinun valokuvablogin profiilikuva on niin nätti. Halusin rehellisesti kertoa tämän.

    VastaaPoista
  103. Minua ilahduttaa ajatus, että Kanadassa maahanmuuttajanaiset olivat kaatamassa shariaa!

    Kanada onkin <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Multiculturalism_in_Canada>virallisesti monikulttuurinen maa</a>. Kun tulijat hyväksytään niin heidänkin on helpompi hyväksyä maan tavat.

    VastaaPoista
  104. Huomata myös pitää, että maahanmuuttajanaisilla oli sanansija käsiteltäessä ehdotusta uskonnollisen välimiesoikeuden perustamisesta.

    VastaaPoista
  105. "Siis viittaan nyt vaikka Timo Hännikäisen Ilman-esseekokoelmaan, jonka luin nyt kesällä. "

    Hemmetti, hänhän on kirjailija. Kirjalilijan tehokeinoja on kärjistykset ja provokaatio! Miten voit mennä noin halpaan, vaikka luet ilmeisesti valtavasti kirjoja?

    Lisäksi Hännikäinen kirjoittaa avoimesti ja rohkeasti itsestään, mikä sinolet hänen kaipuutaan moittimaan?

    Sitten vielä sellaien, että sinä puhuit yleistävästi suomalaisita ATM:istä, ihan kuin he olisivat homogeenistä sakkia. Kysyn edelleen perusteluasia sille, miten voit käyttää yleistystä, kun on puhe yksittäistapauksista? Tuohan on provokatiivista mutta perusteetonta ja loukkaavaa.

    "Hänhän esitti, että kaikille nuorille suomalaisnaisille tulisi säätää pakollinen seksipalvelus"

    Nythän suomalaisnaisilla ei ole mitään palvelusvelvollisuutta täällä tasa-arvon mallimaassa. Hännikäisen keskustelun avaukseksi tarkoitettu provokatiivinen esimerkki teroittaa mm. sitä epätasa-arvoista käytäntöä, joka vain miehille sukupuolen perusteella pakollinen asevelvollisuus on.

    "Että kuka tässä halveeraa ja ketä?"

    Sinulla on nyt niin pajon pahaa tahtoa ja riitaisuutta, että taitaa olla parempi että en sano mitään enään.

    "Naisella ei ole ihmisarvoa, hän on vain pillunreikä jo pikkutytöstä lähtien."

    Pöyristytävä näkemys sinulla. Todella! En yhdy.

    VastaaPoista
  106. Mutta Hännikäisen Ilmanhan on esseekokoelma, ei mikään fiktiivinen romaani. Ei esseissä juurikaan mielikuvitusta tai ns. luvovuutta käytetä. Niissä on monesti paljaita mielipiteitä ja hyvin faktamaista asiaa. Mielestäni Hännikäinen ei tahallisesti kärjistänyt tai polemisoinut, vaan oli aika paljaasti asiansa {miehille naisia vaikka pakolla] takana.

    Se, että sinäkin, Jape, tuet näkyvästi näitä ajatuksia, antaa luvan hieman yleistää sinne suuntaan. Eiväthän nämä blogikeskustelut kuolemanvakavia tieteellisiä kirjoituksia ole.

    Kyllä se synnytyspuoli hyvin yhtä armeijakäyntiä vastaa, eikä armeija sitä edes korvaa, jos ajattelee, että moni nainen kantaa kehossaan kaksi kolmekin lasta uusia isänmaantoivoja.

    VastaaPoista
  107. Kyllin moni nainen on suorittanut asepalveluksen vapaaehtoisesti ja suoriutunut siitä niin hyvin, että ei voi kuin ihmetellä ATM:ien vinkumista intin raskaudesta. Toinen tyttärenikin saapui siviiliin kersanttina.

    VastaaPoista
  108. Johanna Korhonen puhuu asiaa.

    Tuomitsen siis jyrkästi thaimaalaiset, eteläafrikkalaiset, etiopialaiset, eteläaasialaiset, kenialaiset ja irakilaiset miehet. Tuollaiset paskiaiset pitää ripustaa munistaan lyhtypylvääseen.

    Tuomitsen jyrkästi myös kiinalaiset miehet, jotka tappavat tyttölapsia. Samaan pylvääseen vain.

    Mutta mistä te arvon naiset syytittekään meitä suomalaisia miehiä? En päässyt siitä ihan kärryille... kertokaa, niin tuomitsen heidätkin!

    Siitäkö, että he vonkaavat pillua? Mitä kusipäitä! Ottaisivat mallia muiden maiden miehistä, jotka eivät ikinä, koskaan, missään ja milloinkaan vonkaa pillua!!

    Kyllä jämpti on niin.

    VastaaPoista
  109. "Kyllin moni nainen on suorittanut asepalveluksen vapaaehtoisesti"

    Kyllin moni? Naisten vapaaehtoiseen asepalveluksen suorittaa noin 1% miesten määrästä. Noh nuo naiset taitaa kuulua siihe kuuluisaan prosenttiliikeeseen?

    Vuosittainhan naisista hurjat noin 500 henkilöä aloittaa asepalveluksen mutta alle 300 suorittaa sen loppuun. Lopetusprosentti on yli 40% Jukra!

    "Toinen tyttärenikin saapui siviiliin kersanttina."

    Kaikki naiset pääsevät AUKiin halutessaan koska heitä pitää armeijassakin pönkittää, muuten alkaa itku.

    VastaaPoista
  110. Mutta mistä te arvon naiset syytittekään meitä suomalaisia miehiä?

    Siitä, että suhtaudutte sumalaisen naisen tasa-arvopyrkimyksiin kielteisesti, ivallisesti ja alentuvasti väittäen mm. että Suomessa naisten tasa-arvo on 110% (varsinainen insinöörin lukema!)

    VastaaPoista
  111. Rikun "Väpä" lainauksen jatko kuuluu: "... ja jos issäänsä tulleevat, niin suorastaan pyytävät!"

    Mies tarvitsee naista ja nainen miestä. (Joskus myös mies miestä ja nainen naista, riippuen siitä, mitä syntymässään eväikseen on saanut)

    Kuten oikein olisi, seksuaalisuutensa itsemääräämisoikeudesta voisi meistä jokainen saada itse päättää ja pitää huolen joko saamisistaan tai ilman olemisistaan.

    Täydellisyyteen siinäkään asiassa ei tietenkään koskaan päästä koska miltei poikkeuksetta on kysymys kahden ihmisen haluista tai haluttomuuksista.

    Kun minä pidän kiinni oikeudestani seksiin naiseni kanssa, minun kuuluu kysyä silti hänen mielipiteensä jokaikinen kerta. Jos hän sanoo ei nyt, on kuukautiset, sattuu, ei huvita tai päätä särkee niin silloin en tietenkään voi määrätä seksintarpeeni tyydyttämisestä itse. Ja tätähän se elämä on kuukaudesta toiseen jos ei ajella keli kuin keli tai tyytyy siihen, mitä oma kämmen asiaan on mieltä.

    Tähän on tietenkin se vanha neuvo, että voihan nainenkin ottaa suihin, hyväillä käsin jne. Mutta jos se ei esim. vaimoni mielestä ole kivaa, niin en voi pakottaa tietenkään siihen.

    Vaimoni ei itse ole aloitteentekijätyyppiä, että toisinpäin asiaa en voi käsitellä sillä milloinkaan en ole joutunut kieltäytymään.

    Naimisissa ollessa (yleensäkin pitkäkestoisissa parisuhteissa) joutuu siis aina kuuntelemaan sen toisen osapuolen tuntoja.

    Ja sekin on tunnettu tosiasia, että mies haluaa aina.

    Fakta lienee myös se, että yleensä mennään sen osapuolen tahdon mukaan, jolla haluja ei niin paljon ole kuin toisella.

    Tämä on ikävä tosiasia ja se varmasti on ehkä yksi suuri syy perheväkivaltaan, raiskauksiin parisuhteissa, eroihin jne.

    Toivottavasti evoluutioprosessi nopeuttaa kehitystä siihen suuntaan, että halut tasapainottuisivat muiden tasa-arvopyrkimysten kanssa.

    Tietenkin ovat olemassa sitten rakastajattaret ja rakastajat, mutta on se sekin raskas polku taivaltaa. Tämän tiedän ihan kokemuksesta. Silloin joutuu ottamaan vielä useamman ihmisen mielipiteet huomioon. Jopa mahdollisen sivusuhteen aviopuolison, perheen ja jos näitä suhteita on monta, peli menee sitten jo pokeriksi.

    Eli kompromissi ("konsensus"), josta Iines otsikkoonkin vihjeen laittoi, olisi kyettävä saavuttamaan sen alkuperäisen parin kesken mieluummin ennemmin kuin myöhemmin näissä "itsemääräämisasioissa" joihin toisellakin on lailliset syyt sanoa sanottavansa.

    Perheessä, jossa on useampi jäsen, kompromisseja joutuu lisäksi tekemään paljon paljon muidenkin asioiden suhteen jos aikoo ottaa muutkin huomioon.

    Tällä puheenvuorollani yritän (sekavasti) kertoa jälleen kerran sen, ettivät mitkään asiat ole sen enempää näiden virtualiolentojen kuin elävienkään ihmisten kesken yksiselitteisiä.

    Ne tosiasiat, joista naisssukupuolen (yleensä heikomman osapuolen) kohtalosta maailmassa Johanna Korhonenkin kirjoittaa ja joista valistunut ihminen on ollut jo pitkään tietoinen, ovat suoralta kädeltä tuomittavia. Ihan muuta väliin sönkkäämättä. Jopa "Japenkin" olisi tämä tajuttava vaikka toivotonta se varmasti lie.

    Jos ei koko ajan tätä debattia myös ns. sivistysmaissa käytäisi, tilanne hyvin pian taantuisi samalle tasolle kuin se vielä sata vuotta sitten meilläkin on ollut; vaimo nyrkin ja hellan väliin vain.

    Hesarissa oli myös kyselytutkimus, jossa kerrtottiin nuorten parisuhteiden sisältämästä väkivallasta. Eli tulevaisuuskin on sen suhteen taattu, etteivät heikomman astian särkymiset tule koskaan loppumaan. Olipa se heikompi astia kumpaa sukupuolta hyvänsä, huom.

    VastaaPoista
  112. "Se, että sinäkin, Jape, tuet näkyvästi näitä ajatuksia, antaa luvan hieman yleistää sinne suuntaan"

    Älä sinä sekoita minua mihinkään toisten ajatuksiin. Väitteesi on törkeä! Ei todellakaan anna mitään lupaa yleistyksiin.

    "Kyllä se synnytyspuoli hyvin yhtä armeijakäyntiä vastaa, eikä armeija sitä edes korvaa, jos ajattelee, että moni nainen kantaa kehossaan kaksi kolmekin lasta uusia isänmaantoivoja."

    Suomessahan ei ole lakisääteistä synnytysvelvollisuutta, eikä kaikki naiset suinkaan synnytä. Näilläkin perusteilla sinun kommenttisi on aivan epätasa-arvoinen ja älytön. Vertaat valvollisuutta (miesten asevelvollisuus) omaan valintaan perustuvaan vapaaehtoiseen toimintaan (synnyttäminen naisille).

    VastaaPoista
  113. Hyvä tietää että ruutukarpanen on "arvon nainen"!

    VastaaPoista
  114. Ei kyllä aina haluta, muuten ei moittimista Valton kirjoituksessa.
    Vai tarkoittiko tuo, että miehen ainainen halu on "tunnettu tosiasia".

    VastaaPoista
  115. Samuli, tätä asiaa pidetään jostakin syystä itsestäänselvyytenä. Omalla kohdallani se on pitänyt tähän saakka paikkansa ja olen saanut siitä hieman kärsiäkin. Olisi ehkä pitänyt laittaa ""-merkit.

    VastaaPoista
  116. Tapsa, pillua kuuluu vongata potentiaaleilta naisilta, niin voi tärpätäkin. Potentiaali nainen on samantasoinen mitä itse on. Betauroolle betanaaras!

    Jos beetauros vonkaa vain alfanaarailta, voikin varautua itkemään turuilla ja toreilla, että naiset eivät anna.

    Miehillä on hämmästyttävän usein outo ajatus siitä, että heidän tulisi saada alfanaaraita, vaikka itse voivat olla hyvinkin pahannäköisiä läskimooseksia tai hinteliä kukkakeppejä hiirenvärisin hoitamattomin hiuksin.

    Blogistanissakin on vanhojen miesten pitämiä blogeja, joissa on nuorten naisten alastonkuvia. Omassa kuvassa mies painaa sata kiloa ja on kuusikymppinen. Ja sitten itketään puutetta.

    VastaaPoista
  117. "itse voivat olla hyvinkin pahannäköisiä läskimooseksia"
    "Omassa kuvassa mies painaa sata kiloa ja on kuusikymppinen."

    Minä painan omassa kuvassa 100 kg.

    VastaaPoista
  118. Sua ei vissiin enää punnita neuvolassa.

    VastaaPoista
  119. Minä en oikein tiedä miten suhtautua tuohon kliseiseen lausahdukseen mies haluaa aina. Onkohan se totta, vai haluaako mies sillä pönkittää vain kyvykkyyttään? Jotenkin vaan luulisi, että mieskin on ihminen, jonka haluihin tunteet vaikuttavat myös latistavasti.

    Nimittäin kyllä nainenkin haluaa aina, ellei ole fyysisiä esteitä, kuten tilan puutetta, rauhan puutetta, ajan puutetta - yhä enemmän naisella lienee kotitöitä kontollaan, ja on selvää, että väsymys vie ajatukset mieluummin nukkumiseen kuin seksiin. Naisella on lisäksi edelleen ne lapset enemmän seurassaan kotona kuin miehellä, ja äidilliset tunteet vievät seksiä taka-alalle.

    En siis sanoisi, etteikö nainenkin haluaisi aina, jos olisi yhtä vapaa kodin ja perheen huolista ja askareista kuin mies.
    Muilta osin en napisisi Valton sinänsä realistisesta ja hyvästä kirjoituksesta. Enkä tästäkään niin napise, kunhan pohdiskelen vain. Voin olla väärässäkin.

    Mitähän seksologi Char sanoisi tähän - haluaako mies todella aina ja nainen muka ei.

    VastaaPoista
  120. "Vuosittainhan naisista hurjat noin 500 henkilöä aloittaa asepalveluksen mutta alle 300 suorittaa sen loppuun.Lopetusprosentti on yli 40% "

    Tiedätkö, Jape, Miksi tuo lopetusprosentti on noin suuri? Eikö henkinen kantti kestä, vai onko kyse fysiikan kestämisestä, ainakin osittain?

    VastaaPoista
  121. Tällainen vanhempi ypsilon-herrasmies joutuu vetoamaan sääliin, mutta ei se niin väliä. Ja varmuuden vuoksi, ennen kuin toinen on ehtinyt homman jälkeen mitään sanomaan, livautan: "no et säkään mikään erikoinen ollu!"

    VastaaPoista
  122. Delilah: "Tiedätkö, Jape, Miksi tuo lopetusprosentti on noin suuri? Eikö henkinen kantti kestä, vai onko kyse fysiikan kestämisestä, ainakin osittain?"

    Tästä oli muistaakseni joskus tutkimus Ruotuväki-lehdessä, mutta en muista nyt juuri, että missä numerossa.

    Ongelma naisilla ei pääasiassa ole fysiikan kestämisessä, eikä käsittääksen kantinkaan kestämisessä. Ongelma on se, että naisille on annettu 45 päivän "katumusaika", jona aikana voivat lopettaa asevelvollisuuden suorittamisen ilman mitään perustelua. He siis katselevat tuota asepalvelusta tovin ja sitten toteavat, että ei huvita eikä ole kivaa ja lopettavat. Käsittääkseni tuo takaportti aiheuttaa sen, että naiset ei mieti tarkkaan vapaaehtoiseen asevelvollisuuden suorittamiseen lähtöä, mitä se tarkoittaa muiden asioiden kannalta kun sieltä ei pääsekään pois, kun heillä on mahdollsuus lähteä pois tuona 45 päivän aikana. Mahdollisuus, joita miehillä ei ole.

    VastaaPoista
  123. Iines, kuten jo Samulille heitin ""-merkit, niin ehkä miestenkin halut ovat latistumaan päin. Sitähän toivoin evoluution kiirehtivänkin. En tiedä kun ei ole kuin tämä yksi elämä koettavana.

    Mutta miesten joukoissa oman 50-vuotisen arkitaivallukseni olen enimmäkseen viettänyt ja jos ei haluja, niin ainakin puheita saamisista ja saamisen tarpeista on työpäiviini liittnyt. Ja kuinka typeriltä ne kaikki jutut nyt jälkeen päin ajateltuina tuntuvatkaan.

    Sinänsä vääristymiähän pelkät puheet aiheuttavat. Pitää olla väliin "Japettajan" kuuluttamia faktojakin ja niitä löytää omasta elämästään, ei wikibwediasta pelkästään.

    Itse olen jatkuvasti ja koko aikuisen alämäni ajan ollut myös kodinhoitaja ja aktiivisesti äitien ja lasten kanssa valvonut öitäni, huoliani jne. Yksin jopa melkein kymmenen vuotta lasten kanssa. Nykyisin teen kotitöitä työkseni 24h/vrk. Ei ne ole minun haluihini vaikuttaneet. Päinvastoin. Seksi on (tanssimisen ohella) ollut ainoa saareke, jossa huolet ja murheet ja väsymyksenkin on voinut hetkeksi heittää syrjään. Hyvä seksielämä siis antaa myös voimaa, mutta ei tietenkään kaikille. Ja olen huomannut, ettei ainakaan naiselle. Nainen väsyy ehkä erilailla ja tarvitsee myös erilaista rentoutumista. En tiedä kun en ole nainen. Mutta sekään ei liene yleistettävissä.

    Siksi yritin kertoa, ettei tässä, eikä missään asiassa jotka koskevat kahta ihmistä (tai useampaa) voi päteä tasapuolisuuden lait. Aina on kuunneltava toista osapuolta. Ja seksiasiassa se varsinkin tuntuu ikävältä koska joutuu kieltämään itseltään nautinnon joka kuuluisi itsensämääräysvallan alle mutta ei toteudu koska on kuunneltava toista osapuolta.

    Ja järjellä pelkästään ei näin voimakasta ihmiselämän kulkuihin vaikuttavaa tunnetta voi aina ylittää. Se aiheuttaa siis väistämättä pahojakin riitoja ja välienselvittelyitä.

    On olemassa myös naisia, jotka eivät osaa, eivätkä halua puhua asioista niiden oikealla nimellä.

    Ja tällä tarkoitan asian käänteistä väittämää, toista yleistystä miehen ainaisten halujen lisäksi, että "suomalainen mies ei puhu eikä pussaa".

    VastaaPoista
  124. Monet kiitokset Valto-Ensio! Kirjoitit näistä haluasioista juuri siten, kuin haluaisin itsekin kirjoittaa, jos vain osaisin.
    Olen ollut itsekin hyvin vaikean lapsen yksinhuoltajana ja tiedän laillasi mitä on valvoa yöt ja murehtia päivät. Mutta eivät nuo huolet haluja minnekään vieneet. Eikä ikä liioin.
    Luulen, että jos joku keksisi lääkkeen, joka hillitsisi miehen viettiä, siitä tulisi valtava maailmanmenestys. Toki Viagrallekin on oma asiakaskuntansa. Meitä kun on niin moneksi.

    VastaaPoista
  125. Mutta eihän naisilla voi olla yleistä asevelvollisuutta, sillä armeijahan käydään sotatilanteiden varalta.

    Miettikää nyt herran pieksut, mitä siitä tulisi, jos sota syttyisi ja sekä iskä että äiskä lähtisivät sotimaan. Kuka lapsista huolehtisi? Entä kuka hoitaisi haavoittuneita sairaaloissa ja opettaisi lapsia kouluissa?

    Minusta on vastuutonta itkeä sitä, että naisilla ei ole yleistä asevelvollisuutta.

    VastaaPoista
  126. Uskon kyllä miehen viettiin. Uskon siihenkin, että se voi olla voimakkaampi kuin naisella, koska eläinmaailmassakin uros on aloitteentekijä.

    Minua kiinnostaa vain se, missä määrin naisen vietti eroaa miehen vietistä volyymiltaan, ja missä määrin kulttuurisen perinteensä osalta.

    VastaaPoista
  127. "Mutta eihän naisilla voi olla yleistä asevelvollisuutta, sillä armeijahan käydään sotatilanteiden varalta."

    Aivan hyvin voisi olla, jos oltaisiin tasa-arvoisia. Nyt ei olla!

    "Kuka lapsista huolehtisi? Entä kuka hoitaisi haavoittuneita sairaaloissa ja opettaisi lapsia kouluissa?"

    Miesten vuoro.

    "Minusta on vastuutonta itkeä sitä, että naisilla ei ole yleistä asevelvollisuutta."

    Ei vastuutonta, vaan tasa-arvoista. Vastutonta on vastustaa tasa-arvopyrkimyksiä. Lisäksi on vastuutonta olla näkemättä ja ymmärtämättä epätasa-arvoisia käytänteitä maassamme ja jankata vastaan.

    VastaaPoista
  128. Jankuti jankuti. Ei todella voisi kutsua edistykseksi sitä että kaikki mitattaisiin viivottimella, käytännöt käännettäisiin ylösalasympäri jotta oltaisiin (muka) tasa-arvoisia. Miehillä kun on paremmat valmiudet puolustaa maata sotatilassa ja naisilla huolehtia sairaista. Jos mies tuntee itseään edes hiukan hän kyllä tietää vahvuutensa. Naisia ATM ei tokikaan tunne jos äitiä ei lasketa.

    VastaaPoista
  129. "Miehillä kun on paremmat valmiudet puolustaa maata sotatilassa"

    Niin, kun heillä on siihen pakollinen velvollisuus ja koulutus.

    Oliko sinulla itselläsi mitään asiaperusteita?

    "naisilla huolehtia sairaista"

    Perustelut?

    VastaaPoista
  130. ...Miehillä on hämmästyttävän usein outo ajatus siitä, että heidän tulisi saada alfanaaraita, vaikka itse voivat olla hyvinkin pahannäköisiä...

    Tähän käsitykseen olen törmännyt joskus muuallakin, siis myös IRL. Kun pyydän perusteluja, saatetaan vastata, että "minunkin ukko puhuu, että olisi hienoa pyyhkäistä Marilyniä."

    Hiukan pelkään, että tässä on iloisesti sotkettu haaveet ja todellisuus. Kyllä minullakin viisari värähtää kun näen hyvän kuvan Tanja Karpelasta tai juuri Marilynistä, mutta en ikinä kuvittele saavani heitä samaan sänkyyn kanssani. Siihen olen aivan liian köyhä, lyhyt, sairas ja vanha. Sitä paitsi Marilyn on kuollut.

    Totta kai maailmassa on rumia miehiä, jotka kuvittelevat olevansa suuriakin Adoniksia samoin kuin naisia, jotka luulevat voivansa pokata kenet haluavat. Mutta kuka tuntee edes yhden tuollaisen? Ja tällä tarkoitan, että se vanha, ruma, lyhyt, huumorintajuton, sairas, tyhmä ja köyhä läski todella pystyy iskemään itselleen alfa-tasoista seuraa. Tuleeko ketään tuttua mieleen?

    VastaaPoista
  131. Ottamatta kantaa mihinkään asevelvollisuuksiin, muistutan Israelin armeijan tehokkaista naissotilaista. Ihan ovat tappamistehtävissä.

    Gaddafin henkivartiokaarti koostuu naisista, mutta se taitaa olla eri juttu.

    VastaaPoista
  132. Riku, nyt taidat erehtyä. Israelin naissotilaat eivät ole pitkään aikaan olleet tappotehtävissä.
    Jos kerron syyn, sitä ei kukaan usko ja Iines ajaisi minut pois palstaltaan.
    Annan kuitenkin vihjeen: Kuka muistaa England-nimisen naissotilaan, joka taannoin Irakissa hauskuutti sotavankeja?
    England lienee nyt vankilassa.
    Sitä en yhtään ihmettelisi, vaikka Gaddafin henkikaarti koostuis naisista.

    VastaaPoista
  133. V, uskon kun sanot, miss Englandin muistan, oli hyvä rakentamaan korttitaloja erilaisista materiaaleista. Nimestään huolimatta varsinainen Mrs America!

    VastaaPoista
  134. Rikulle vielä tiedoksi: http://www.indybay.org/newsitems/2004/05/07/16799661.php

    VastaaPoista
  135. V, eikös se peräkammarinpoika ole peräkammarinpoika juuri siksi kun tavoittelee itsensä "yläpuolelta"? Tai ei tavoittele yhtään mitään, kunhan haaveilee mutta ei saa mitään aikaiseksi irl.

    Vähänkös niitä Laasasen blogiin kirjoittavia miehiä sitten harmittaa, kun nainen saa vähintäänkin kohtalaisen miehen (ja helposti itsensä "yläpuolelta") jo pelkästään sillä että on nainen :) Ihan epistä!

    Voi tsiisus. Ja vielä ihmettelevät kun ei käy flaksi.

    Kuunkuiske

    VastaaPoista
  136. Tsot tsot V., ketään ei ole koskaan ajettu pois mielipiteittensä vuoksi, eikä tulla ajamaan, niin kauan kuin pysytään laillisen sananvapauden rajoissa.

    Sen sijaan täältä on itse lähdetty ovet paukkuen. Hassua täällä on sekin, että lähtijät saattavat panna omat sanat muka muitten suuhun: vanhaa irstasta miesviettelijää esimerkiksi ei ainutkaan nainen ole täällä koskaan käyttänyt eikä edes tarkoittanut.

    VastaaPoista
  137. Minun on vaikea ymmärtää, mitä tavoitellaan sillä, että tuodaan esimerkkejä naisista, jotka harjoittavat julmuuksia miestä kohtaan, tai julmuuksia sotilaina.

    Kysehän on ihmisen teoista, eikä se kai ketään kummastuta, että nainenkin tekee väkivallan tekoja. Ei tällä tiedolla ole enää uutuusarvoa.

    Olennaisinta tuossa Englandin tapauksessa lienee sotilas- ja muun kuulustelukoneiston sairas epäinhimillisyys.

    VastaaPoista
  138. "Jos kerron syyn, sitä ei kukaan usko ja Iines ajaisi minut pois palstaltaan."

    Kannattaa olla varovainen V. Nyt ollan vuosipäivän tietämillä, kun jouduit ajetuksi tästä blogista pois "Valton" natsiväitteiden takia ja joita Iines iloisesti käsiään taputtaen komppasi.

    Katselin tuossa hiljan juuri ko. tapahtuman kulkua, kun tarkistin sitä, miten Iines vastuuttomasti kaunistelee asioita.

    VastaaPoista
  139. "Hassua täällä on sekin, että lähtijät saattavat panna omat sanat muka muitten suuhun: vanhaa irstasta miesviettelijää esimerkiksi ei ainutkaan nainen ole täällä koskaan käyttänyt eikä edes tarkoittanut."

    Hassua tässä on se että sinä et puhu tässäkään asiassa totta. Onhan täällä tuota (varioiden) käytetty useasti. Kun asian sinulle osoittaa, niin sanot että ei ole käytetty täsmälleen tuota sanajärjestystä. Nytkin vaihdoit yleensä käyttämäsi "vanha irstas mies" lauseen "vanha irstas miesviettelijäksi" jotta voit venkoilla että katsokaa, en taaskaan käyttänyt "vanha irstas mies" -lausetta, vaikka toki sitä tarkoitit. Puhutko Iines niin totta kuin osaat? Yritä edes!

    VastaaPoista
  140. En minä ole koskaan taputtanut Valton natsiväitteille. Valtolle kyllä olen taputtanut, useastikin, ja taputan varmaan vastakin.

    V:lle taputan jatkuvasti ja ihmettelen, miksi hänellä on taipumus panna suuhuni sanoja, joita en ole sanonut. Sinä taas panet minut tekemään tekoja, joita en ole tehnyt, vain lainaamalla kierosti tekstiäni jättämällä lainauksesta vaikkapa ei-sanan tai muun merkitystä muuttavan osion pois.

    Kunpa viestintä kanssanne, arvon herrat, voisi joskus olla vain sanottuun sanaan perustuvaa.

    VastaaPoista
  141. Vanhojen kenraalien tavoin Iineskin tuntuu käyvän edellisiä sotia.

    Jos nyt joutuisimme sotaan - allah armahda - niin emme me miehet minnekään "sinne jonnekin" eli rajalle korpiin lähtisi, vaan odottaisimme vihollisen iskujoukkoja asutuskeskusten lähettyvillä. Aluepuolustus, joka on meidän nykyinen sotaoppimme, on tällaista.

    Vihollinen tulisi siis tänne, joten naisetkaan eivät pääsisi sotaa karkuun.

    Siksi ihmettelen, ettei naisille anneta edes 3 kk:n kurssia siitä, mitä sotatila meille merkitsisi.

    Ei ohjuksen lähettämiseen päin viholliskolonnia paljoa fyysistä voimaa tarvita - enemmänkin älyä tarkkuutta ja kylmiä hermoja.

    Kaikki naisten ominaisuuksia.

    PS. Komppaan Veetä: se yleinen kuvitelma, että jokainen läski ja tyhmä äijänköriläs kuvittelisi saavansa - tai edes ansaitsevansa - kaikkein ihanimmat ja kauneimmat naiset, on suuri myytti.

    Ei se pidä paikkaansa sen enempää kuin sekään, että jokainen suominainen haluaisi hinnalla millä hyvänsä ulkomaalaisen, mieluummin vielä mustan, miehen.

    VastaaPoista
  142. Minä en ole koskaan sanonut vanhaa miestä irstaaksi, koska en ajattele niin. Uskoisin sitä paitsi, että jos olisin, täällä olisi jo Japen poimima sitaatti sanomastani. Missäs se muuten viipyy? Ei liene vaikea löytää tuota keskustelua ja poimia se lausumani sieltä - ja vain se. Muutoin emme jatka thaikkuaiheesta samaa keskustelua toistamiseen.

    Vanhaa irstasta miestä on työnnetty minun suuhuni kahden herrashenkilön toimesta kuin käärmettä pyssyyn. Kuitenkin lausahdus on peräisin herrojen omasta sana- ja ajatteluvarannosta, minun henkiseen pääomaani ei tuo ajatuskuvio kuulu. Olen korostanut, että vanha mies kaipaa rakkautta ja tarvitsee sitä, mutta olen ihmetellyt, miksi hän ei hae ikäistään ja tasoistaan seuraa, jolloin voisi onnistuakin, ja yksinäisyys poistuisi. Omalta osaltani lopetan vanhan irstaan miehen märehtimisen tähän kommenttiin enkä tule kommentoimaan Japen/Anonyymin mahdollisia pitkiä oikein tai väärin lainattuja sitaatteja puheistani.

    VastaaPoista
  143. No mutta on se nyt kuitenkin naista halventavaa, että kaikki rähjäisten äijien vessanseinätkin ovat täynnä kalentereja, joissa juuri lapsenkengistä päässeet tytöt levittelevät itseään ja tavaraansa synnyttämättömin vartaloin, ilman ainuttakaan lisäkiloa tai ryppyä.

    Kyllä tällainen naismarkkinointi vaikuttaa juuri siihen, että ne peräkamarienkin miehet haaveilevat juuri tällaisista bimbohkoista trimmitypyköistä - pitävät heitä alfanaaraina, eivätkä huomaa sitä naapurin hiirulaisennäköistä Maijaa, joka kulkee läskipohjakengissä ja mieluusti perustaisi perheen tavallisen mieshiirulaisen kanssa. Näin se oikeasti menee. Naisia on enemmän joka ikäluokassa, myös ylijäämänaisia, joissa ei ole mitään muuta vikaa kuin se, etteivät miehet kiinnostu heistä, vaikka ovat itse yhtä harmaita läskipohjatallaajia.

    VastaaPoista
  144. "En minä ole koskaan taputtanut Valton natsiväitteille."

    Olet, ja vielä oikein kiittelit niistä. V:n kokemus ja analyysi asiasta vuosi sitten on hyvä, en lähde sitä tässä toistamaan. lueskelin ko. jutun juuri blogistasi.

    "Sinä taas panet minut tekemään tekoja, joita en ole tehnyt, vain lainaamalla kierosti tekstiäni jättämällä lainauksesta vaikkapa ei-sanan tai muun merkitystä muuttavan osion pois."

    Tämä on disinformaatiota.

    "Uskoisin sitä paitsi, että jos olisin, täällä olisi jo Japen poimima sitaatti sanomastani. Missäs se muuten viipyy? "

    Missäs se sinun esteetön marimekkokuva viipyy?

    Entä ne vastaukset sinulle esittyihin kysymyksiin ja niihin asioihin, joiden peruseella voit sanoa mm. näin "Se, että sinäkin, Jape, tuet näkyvästi näitä ajatuksia, antaa luvan hieman yleistää sinne suuntaan"?

    En viitsi sinulle enään mitään poimia, kun et sinäkään mitään poimi tai esitä väitteittesi tueksi. Aikoinaanhan minä poimin asioita ja laitoin esiin vain huomatakseni, että sinä deletoit "näytöt" pois.

    "miksi hän ei hae ikäistään ja tasoistaan seuraa"

    Millä oikeudella sinä määrittelet ja paheksut mitä kukakin hakee, on hakematta, haaveilee tai on haaveilematta?

    "Omalta osaltani lopetan vanhan irstaan miehen märehtimisen tähän kommenttiin enkä tule kommentoimaan Japen/Anonyymin mahdollisia pitkiä oikein tai väärin lainattuja sitaatteja puheistani."

    Tämä on eräs tapa koittaa välttää katsomasta totuutta silmiin. Totuus ei kuitenkan tästä muutu.

    "No mutta on se nyt kuitenkin naista halventavaa, että kaikki rähjäisten äijien vessanseinätkin ovat täynnä kalentereja"

    Jaa ja, vai niin. Ja kuka se naisen halventaja tässä on? Ovatkohan nuo kalenterimallit pakotettuja siihen ja heitä on vallan riistetty siinä operaatiossa?
    Vai olisivatkohan he niissä ihan vapaaehtoisesti ja saaneet asianmukaisen palkkion mallina olosta?

    Voitisiinko puhua esim. naisten lehdistä miesten halventajina, kun niissä esitellään ihanne miehiä joita ei joka muijalle kuitenkaan löydy, eikä taida löytyä suomesta ollenkaan, kun suomalainen miesaines on niin kehnoa? Näinhän voi päätellä esim. tämän blogin kommenteista.

    VastaaPoista
  145. Minä ainakin vaihdan sanallisessa arsenaalissani rintamalinjojen välistä esiintyöntyvän huumorikasemattini nimen "Vanha irstas mies" nyt nimeksi "Rähjäinen äijä", on se nii pal sukkelampi.

    Iines - toistat tuota mantraasi, että hiirulaismatit eivät huomaa hiirulaismaijaa niin tunnollisesti, että taidat uskoa siihen ihan oikeasti?

    Se voi ollakin totta, mutta vain siinä mielessä, että se on totta myös toisinpäin: hiirulaismaijat eivät noteeraa hiirulaismatteja, koska miehen pitää sykähdyttää, väräyttää ja viedä jalat alta - sellaista on oikea rakkaus!

    Olen lukenut tuollasita tarinaa niin monta kertaa akkainlehdistä, että sen pitää olla totta. Tai ainakin yhtä totta kuin toisinpäinkin.

    En ole Laasesen teoriain asiantuntija tai ihailija - totta puhuen en jaksa lukea tästä aiheesta loputtomiin - mutta on tässä markkina-arvoteoriassa joku pointti. Esim. se, että laumaeläiten populaatioissa naaraat pyrkivät pariutumaan ylöspäin. Pätee se ihmisiinkin.

    Mitä muuta siitä seuraa - se on sitten eri juttu.

    Ja mitä toimenpiteitä se sitten muka aiheuttaa - se on jo sellaista psykopolitiikkaa, johon en näppejäni pistä.

    VastaaPoista
  146. Tapsa: "Esim. se, että laumaeläiten populaatioissa naaraat pyrkivät pariutumaan ylöspäin. Pätee se ihmisiinkin. "

    Totta turiset. Kun tähän vielä yhdistetään Kuunkuiskeen logiikka, niin kaiki naiset on peräkammarintyttöjä, koska kaikki naiset tavoittelee itsensä "yläpuolelta".

    VastaaPoista
  147. ...kaikki rähjäisten äijien vessanseinätkin ovat täynnä kalentereja, joissa juuri lapsenkengistä päässeet tytöt levittelevät itseään...

    Tapsan tavoin tunnustaudun mielihyvin rähjäiseksi äijäksi. Silti vessanseinäni eivät ole täynnä tyttökalenteita, vaikka Iines tuntuu niin epäilevänkin. (Hänhän sanoi että KAIKKI rähjäisten jne) Sen sijaan vessani seinällä on painojäljennös Edelfeltin maalauksesta "Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä". Jos joku sitä pitää tyttökalenterina niin olla hyvä vaan.

    Se on kyllä totta, että Edelfeltin taulua aikoinaan 1800-luvulla pidettiin naisia halventavana. Arvostelijoiden mielestä erikoisesti keskimmäisen naisen kädet oli kuvattu liian naturalistisesti.

    Sisareni työhuoneen seinällä on kalenteri, jossa pullisleiksen puolialastomia palomiehiä. Minulle ei kyllä tulisi mieleenkään kiljua naama punaisena siskolle, että hän halventaa miehiä.

    Mitä tulee julmien naisten tuomiseen Iineksen palstalle vastaan, että se liittyy läheisesti armeijakeskusteluun, jota kai ei ole kielletty? Halusin vain muistuttaa, että julmuus ei tosiaankaan riipu siitä, mitä julmurilla on jalkojensa välissä.

    Tapsan huomio tulevasta sodasta osuu oikeaan. Minustakin olisi hyvä, jos jokainen nainen saisi edes lyhyen peruskoulutuksen tappamisen jalossa taidossa. Viimeistään silloin kun viinalta, valkosipulilta, lialta ja vereltä haiseva kaksimetrinen vihollisenrohjake yrittää könytä erotiikkamielessä päälle, olisi naisen hyvä hallita aseettoman tappamisen tai edes tainnuttamisen alkeet. Ja kyllä olisi hyvä osata ampuakin ja laittaa ensiside.

    Tulevassa sodassa vihollinen on yhtä nopeasti Imatralla kuin Uudessakaupungissakin. Rintamalle ei tosiaan tarvitse lähteä. Riittää, kun tappaa ne viholliset, jotka tunkevat päälle omalla asuinpaikalla.

    VastaaPoista
  148. Minäkin voin hyvin olla sitten se Iineksen tarkoittama rähjäinen äijä, vaikka minun vessanseinää ei koristele kuin hailakan värinen kaakeli.

    Muutamina vuosina historiassa sain hitsaustarvikeliikkeeltä tyttökalenterin (sis.päämiehen mainoksia) joululahjaksi - yllättäen ja pyytämättä - mutta se jäi aina työpöydän laatikkoon piiloon odottamaan salaa roskikseen vientiä...
    Oli meinaan irstautta kerrakseen.

    VastaaPoista
  149. No niin, olipas tuossa yllä hauskaa kommenttia ja parodiaa, nauroin taas niin, että kissa meni toiseen huoneeseen - se ei siedä ääneen naurua.

    Minulla on ilmeisesti taipumus lausua tai käyttää sanoja, joista tulee lentäviä lauseita tai sanontoja. Rähjäisen miehen tunnustan omaksi ajattelukseni, se on ihan minua, kuten vanha irstas mies ei taasen ole.

    Rähjäisen miehen prototyyppiä on hyvin hyödynnetty viihteessä, eikä välttämättä huonosti. Uuno Turhapuro on tietenkin rähjäisten miesten ylittämätön klassikko - näin voi sanoa, vaikka olisi mitä mieltä tahansa itse Spede Pasasen tuotannosta. Vielä parempi omasta mielestäni on kuitenkin Sulo Vilen -tyyppi, vaikken muista oliko hänen korjaamonsa seinällä tyttökalenteria. Voisin kuitenkin kuvitella sen sinne.

    Näistä kahdesta esimerkistä toivottavasti näkyy asenteeni: rähjäinen mies on omalla tavallaan rakastettava ja suloinen, vaikka onkin autettava tai virheitä tekevä köntys.

    VastaaPoista
  150. Voihan sitä tavoitella vaikka kuuta taivaalta. Eri asia sitten johtaako sen tavoitteleminen mihinkään.

    Jos ei johda niin voihan sitä vaikka sadatella kuuta. Tai voi miettiä miten rakentaa tikapuut joilla pääsee kuuhun. Tai voi suunnata katseensa toisaalle ja antaa kuun olla ja nauttia sen loisteesta.

    Sanat irstas ja rähjäinen tuovat ihan erilaisia mielikuvia. Irstaasta tulee mieleen sellainen katseellaan riisuva Thaimaankävijä -tyyppi, joka vaatii tasa-arvon nimissä naisia seksipalvelukseen asevelvollisuuden kompensoijana (ja syyttää naisia huumorintajuttomuudesta kun eivät ymmärrä sitä vitsiksi, mikä se ei tosin ollut), rähjäisestä kauniisti katsova sympaattinen vanhempi mies, etten sanoisi suorastaan lutunen.

    VastaaPoista
  151. "Vielä parempi omasta mielestäni on kuitenkin Sulo Vilen -tyyppi, vaikken muista oliko hänen korjaamonsa seinällä tyttökalenteria."

    Oli siellä. Lisäksi Juhana Vilen:illä oli se oma "kirjasto".

    VastaaPoista
  152. ...V:lle taputan jatkuvasti ja ihmettelen, miksi hänellä on taipumus panna suuhuni sanoja, joita en ole sanonut...

    Pyydän anteeksi, jos olen moiseen syyllistynyt. Varmaan se totta on, ei sitä joka sanaa muista. Yritän parantaa tapani.

    Mutta sovitaanko niin, että "Rähjäinen mies" on kokonaan Iineksen keksintöä? Kukaan ei ole sitä hänen suuhunsa tunkenut. Ymmärsinkö oikein?
    Sensijaan itsestäni käyttämä määre "vanha, sairas ja köyhä rähjäinen mies" on minulta itseltäni peräisin ja siinä pysyn. Tapsa ainakin tietää, miksi kannattaa sanoa juuri näin...

    Palaan vielä hetkeksi tyttökalentereihin, joiden Iines arvelee halventavan naisia. Ainakin maailmankuuluun Michelin-kalenteriin on naispuolelta hirmuinen tunku. Nainen, joka kalenteriin pääsee, voi olla varma tulevaisuudestaan. Työttömyys ei uhkaa, ellei itse pane aivan lekkeriksi, ryhdy juomaan, kiskomaan huumeita tai vastaavaa. Kalenterin julkaisija on minusta paremminkin hyväntekijä kuin naisen halventaja. Vai olenko ymmärtänyt jotain perusteellisesti väärin?

    VastaaPoista
  153. Se on vaan se ikivanha juttu ihmisen markkina-arvosta ulkoisten seikkojen perusteella, ei siinä sen kummempaa, V. Ei se minulta pois ole, mutta tulipa mainittua, kun pohdin syitä miesten yksinoloon. Kysyntä ja tarjonta eivät näin tämän systeemin vallitessa kohtaa ikinä.

    Vaan niinhän kunnianarvoisassa Uudessa Suomessakin valittiin Puheenvuoro-palstan bloggaajien keskuudesta jo Miss Uusi Suomi. Aiemmin siellä listattiin nimeltä mainiten parhaita blogeja.

    Jotenkin tuntuu, että tämä vanha blogosfääri on aika tavalla fiksumpi ympäristö.

    VastaaPoista
  154. Hmmm, nyt en oikein käsitä. Mitä yhteyttä tyttökalentereilla ja miesten yksinololla mielestäsi on?

    VastaaPoista
  155. 'Irstas' kuvaa käyttäytymisdispositiota ja 'rähjäinen' habitusta. Hyvässä mainosvalokuvassa nämä tietenkin voidaan mainiosti yhdistää, vaan mikä olisi se naisille sopiva tavara, jota tällä kuvalla voisimme myydä? Kaulin?

    VastaaPoista
  156. Tarkoitin koko käytyä keskustelua, joka johti pohdintaan miesten yksinolon syistä (minun pääkopassani). Puhuin peräkamarinpoikien alfanaaraista haaveilusta, ja näitä alfanaisiahan on kalentereissa. Ei niissä ole aitoja naisia, vaan harhaanjohtavia symbolikuvia.

    VastaaPoista
  157. Seksologi Char täällä, iltaa! :)

    Miesten haluttomuus on minusta suurempi tabu tai puhumattomuuden aihe: naiset meillä mielletään epäseksuaalisemmiksi kuin miehet. Sellaisiksi, jotka pelaavat seksillä saadakseen jotain hyödykkeitä (arvoa, asemaa tai rahaa).

    Sääliksi käy miehiä, joiden naisten libido on voimakkaampi; en kadehdi sitä, että joutuisi ääneen työpaikan kahvihuoneessa sanomaan, että taas se nainen vonkasi viime yönä, mutta kun ei halua, ei halua...

    Naisille on hyväksytympää olla haluttomia. Silloin aletaan puhua hormoneista, kotitöistä, useista eri rooleista; miesten kohdalla ei tätä litaniaa välttämättä edes aloiteta. - Vaikka olen sanonut, etten ala tilittää itsestäni, on pakko nyt syödä sanat ja kertoa tämä: olen ollut se "halukas nainen" suhteessa, jossa mies ei yleensä halunnut seksiä. Toisaalta lievä, mutta tehokas viettely-yritys johti aina seksiin, mutta sekin lyötiin myöhemmin kasvoilleni: olin epänormaalin seksuaalinen, näin niinkuin naiseksi, ja joka tapauksessa eläimellinen. - Sain jopa kirjallisuusviitteitä! :)

    Ja ennenkuin pelästytte tai riehaannutte: olen ihan tavallinen nainen. Enkä tehnyt väkisin mitään.

    Halukkuuksien kohtaamisesta olisi ollut helpompi puhua, jos silloinen mies olisi ollut valmis keskustelemaan. Nyt juttu jäi sille tasolle, että minä olin epänormaali nainen, mies terve mies, eikä ongelmia olisi, jos saisin tämän eläimellisen puolen itsessäni hallintaan. Aihetta keskusteluun ei siis ollut, koska ainahan miehet pitävät seksistä enemmän kuin naiset. Case closed. :D

    Tapsa et al ovat aivan oikeassa siinä, että eivät ota globaalia vastuuta kaikkien maailman miesten tekosista. - Myöskään esim. liberaalien ja fiksujen kiinalaismiesten ei tule ottaa vastuuta käytänteistä, joita maassansa vallitsee, elleivät he itse kannata niitä.

    VastaaPoista
  158. Luulen, että irstaan ja rähjäisen yhdistämisellä mainokseen miehille voitaisiin hyvinkin myydä kaljaa ja tupakkia. Naisille tuskin mitään, korkeintaan ehkä Omoa.

    VastaaPoista
  159. "Mutta sovitaanko niin, että "Rähjäinen mies" on kokonaan Iineksen keksintöä?"

    Sopii. Tosin Iines käytti alunperin termiä "rähjäinen äijä". Sovitaan että molemmat on siis hänen suuhunsa sopivaa terminologiaa.

    VastaaPoista
  160. Täällä on kyllä yksi peräkammarinpoika (oikeasti elelen velkayksiössä), joka haaveilee alfanaaraasta.

    VastaaPoista
  161. Char,

    allekirjoitan lausumasi, ja lisäisin joukkoon miehen ujostelun ja kainostelun. Kaikki miehet eivät suinkaan ole aina valmiina kaikkeen, ja kaikki naiset eivät suinkaan ole lähestyssaarnaajaosastoa ja pidä silmiään kiinni toimituksen ajan. On olemassa miehiä, joita nolostuttaa tai jopa hihityttää jokin muu kuin se perinteinen ja joiden mielestä vaikka suuseksi on sopimatonta.

    En ole havainnut missään näistä puhuttavan, aina vain puhutaan siitä, miten naiset estelevät tai eivät halua.

    VastaaPoista
  162. Tyrkky,

    miksi sinä et haaveile kaltaisestasi peräkammarintytöstä?

    Vai oletko itse yhtä kaunis kuin alfanaaraat ovat, sileäihoinen, hoikkauumainen ja nuori hymypoika?

    VastaaPoista
  163. Te olette täällä ratkoneet globaaleja ihmisoikeusongelmia; minä olen pari päivää keskittynyt omaan telkkariini.

    Tänään - viimein - sain paikalle asentajan, joka tiesi, mitä teki. Jo puhelimessa hän oli niin rauhallinen ja rauhoittava, että tyynnyin silmissä.

    Ja kun lopulta tavattiin, ja telkkari avattiin, miesparka alkoi laajasti selittää, että hävettää, kun tulkitsi oireet väärin; hän oli varma, että täällä on taas yksi pikkurouva, jolla ovat piuhat ristissä, ja nyt miehinen ego kärsii... Char eikun vakuuttamaan, että kärsimystä ei tarvita; ainahan sitä ammattilaisena epäilee yleisintä syytä, ja jos nyt voin tarjota vähän eksoottisempaa rekvisiittaa, sehän on hyvä.

    Telkkari saatiin kuntoon, vika - ehkä - korjattua.

    Asentaja oli ihana; soitinkin isännöitsijäntoimistoon, ja kehuin häntä, heti kun oltiin sanottu hei, ja suosittelin häntä & firmaa vastaaviin töihin jatkossa.

    Sain selkokielisen selvityksen laitteiden ongelmista, yhden uuden piuhan, sekä tilaisuuden avustaa antennijohdon (eli liitinpiuhan, jos muistan oikein) paikalleen-tökkäämiseen.

    Meille bambi-ripsisille blondeille, jotka kurottelemme anteliaissa topeissamme, oikeiden piuhojen perässä: se johto, jonka asensin, oli kuulemma poikkeuksellisen hienosti laitettu! :D

    Siinäpä näette: olen sekä tekninen, että muutenkin fiksu! :D:D:D

    Palataan ongelmiin huomenna!

    Natihaleja kaikille,

    Char. :)

    VastaaPoista
  164. Irstaan ja rähjäisen yhdistäminen upposi hyvin nykyiseen presidentiin, kun Porin jazzeissa aikanaan änkesi itsensä lavalle ketkuttelemaan legendaarisen vaimonhakkaajan, James Brownin kanssa.

    Televisiosta sen näin; oli hetki jolloin tajusin että tässä maailmassa kaikki on mahdollista.

    Tässä videossa
    on kaksi vanhaa likaista miestä: Brown ja Italian voivuori. Tahatonta huumoria.

    VastaaPoista
  165. Iines,

    lämmin kiitos nopeasta vastauksesta.

    Kirjoitin pian, ja tunteella; hyvä että jätetään tilaa myös muille tulkinnoille.

    Jatketaan myöhemmin,

    Char

    VastaaPoista
  166. Semmoinen itseään säästellyt peräkammarintyttö on minulle alfanaaras! Vaan kun se säästelee ja säästelee!

    VastaaPoista
  167. Tyrkky,

    koeta tutustua, ja tutustua!!! :)

    Sekä naiset että miehet ihastuvat ominaisuuksiin.

    Kaikki me ihastumme rakastettaviin ja vietteleviin ominaisuuksiin.

    Char. :)

    VastaaPoista
  168. ...Ei niissä ole aitoja naisia, vaan harhaanjohtavia symbolikuvia...

    Senhän nyt sokea Erkkikin näkee otsalohkollaan. Eivät ne ole oikeita, mutta monelle miehelle ne ovat suureksi avuksi käsitöissä.

    Nuorempana, paljon nuorempana hengasin vuoden verran Charin tyyppisen naisen kanssa. Hän ei koskaan sanonut ei, enkä saatana minäkään! Jos kertoisin mitä kaikkea me teimme ei kukaan uskoisi.

    Turkulainen se oli ja on kai vieläkin. Meidän irstailumme (käytimme itsekin sitä sanaa) keskeytyi vain silloin, kun vehkeet eivät enää kestäneet.

    VastaaPoista
  169. V., hmmm, milloinkas sinä siellä Turussa irstautta harjoititkaan..

    On muuten mielenkiintoinen asia se, että miehelle on tietyissä puuhissa kenties se kalenterinkuva ja kuva yleensäkin kiinnostavampi. On nimittäin hämärä muistikuva, että naista kiinnostaa enemmän luettu tarina kuin kuva, erään lukemani tutkimuksen mukaan. Toisaalta tämä on järkeenkäypääkin.

    Char, en allekirjoita tuota, että kaikki me rakastumme rakastettaviin ja vietteleviin ominaisuuksiin. On ihmisiä, joille rakastettavuus ja viettelevyys ovat ehdoton turn off. Minulle. Ne ovat silkkaa teeskentelyä ja opittua käyttäytymistä.

    Tyrkky, aarteestaan kannattaa pitää hyvä huoli. - Voi kun muistaisin vielä muutama vuosi sitten kirjoittamani repun hoito-ohjeet. Niissä oli 10 kohtaa, ja ne herättivät melkoista hilpeyttä eräällä keskustelufoorumilla.

    VastaaPoista
  170. Italian voivuori..

    Kukaan ei ole kysynyt minun mielipidettäni irstaudesta tai rähjäisyydestä, on vain luettu rivien välejä.

    Jos kerran pidän ruosteesta ja rappiosta, niin kuinka voisin olla pitämättä noista mainitsemistani? Tätä sopii epäilijöiden miettiä.

    Ja siinäs näette, millaista väkivaltaa tyhjien aukkojen täyttäminen omilla mielikuvilla voi totuudelle tuottaa.

    VastaaPoista
  171. Miehelle taitaa todellakin olla luonteenomaisempaa etsiä vikaa fyysisistä kuin psyykkisistä syistä. Mies ei suinkaan näe ongelmaa niin "ettei haluta", vaan niin "ettei seiso". Siksipä ratkaisukaan ei ole puhuminen, lepääminen tai hellyys, vaan viagra.

    Totta kai uskon sen, että usein nainen on halukkaampi osapuoli vakiintuneessakin parisuhteessakin. Olisiko vaikkapa yhdessä kymmenestä?

    Tyrkky heitti tärpin johon on tartuttava: mitä irstas ja rähjäinen mies voisi mainostaa?

    Muistan heti oikeista tapauksista esim. Mustan Pörssin Topin. Kirjallisista henkilöistä sellaisia ovat ainakin Salaman ja Bukovskin alter egot. Flaksi käy.

    No perkele, tehdään sellainen mainos:

    70-luku, hämärä pankkimiljöö, tiskin takana torkuu irstas, rähjäinen mies. Nelikymppinen burleski blondi astuu sisään ja keinahtelee tiskille.

    Nainen: - Päivää.
    Mies: - Päivää.

    Nainen: - Tekisin talletuksen.
    Mies: - Jaa... paljonko.

    Nainen: - 100 markkaa.
    Mies: - Selvä... saanko rahat ja pankkikirjan.

    Nainen: - Olkaa hyvä.
    Mies: - Kitoooos...

    Mies laittaa rahat kassaan ja raapustaa jotain pankkikirjaan. Palauttaa pankkikirjan naiselle, joka kiittää ja lähtee.

    Tuulikaapissa nainen katsoo pankkikirjaansa ja kalpenee. Lähikuva pankkikirjaan, jossa lukee: "Pano, sata markkaa".

    Nainen vilkaisee taakseen, jossa irstas, rähjäinen mies katsoo kameraa. Nainen, itsekseen kuiskaten: - Mistä se tiesi?

    Kuva pysähtyy, ruutuun logo ja slogan: "Pane mitä panet, meidän pankkiin loput."

    (Hmm... keksikääpä joku parempi slogan, kun ei nyt oikein irronnut.)

    VastaaPoista
  172. V.,

    en ole exäsi.

    Ja arvasin, ettei pitäisi kirjoittaa mitään näin itsenään: kokeilu jääköön tähän. :)

    Iines, sama homma. :)

    Minusta "rakastettavuus" tai kiihottavuus ovat täysin yksilölajeja.

    Jos naiset oikeasti ovat niin erilaisia, että tarvitaan oma postaus: täällä olen.

    Yhdestä parisuhteesta saisin aikaan vaikka 5 eri postausta- liekö nekään tarpeen?

    Täällä olen.

    Char.

    VastaaPoista
  173. Jaaha, hoh, jaaha, hohhohhoo. Tässä kun tontut ahkeroivat siellä kilttejä lapsiamme etsiessä ja niitten vähän tuhmempienkin touhuja videoidessa, juu kyllä pukilla on nykyaika hallussa, juu, hohhohhoo, ja toiset tontut täällä hitsaavat ja sahaavat lahjoja pulkkaan ja silleen. Fiilavat ja höyläävätkin niin, että piti Esabin ja Sandvikin kalenterit muorin hakea pois sieltä seiniltä. Taulutelevisioita ja semmosia kiinanvehkeitä me tontut täällä sorvaamme.

    Minä se kumminkin tulen yhtä aikaa Iinekselle ja Delilahille ja Kuunkuiskaajalle ja Charille ja varmaan muutamalle muullekin ihan kiltille tytölle, mutta näitten poikien varalle on varattu sitä samaa risua ja tuhkaa, mitä ennenkin ovat saaneet. Japelle varsinkin koivurisut on oikein kylmässä veessä huljutetut. Vaari ja Tapsa saa sitä tuhkaa taas päälleen ja Rikulle on monot paketissa ja tuolle Valtolle sukset.

    VastaaPoista
  174. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  175. Sitten Tapsalle vielä lisää risuja ikivanhan vitsin lämmittämisestä. Pukki on kuullu nuo kaikki. Tekstinikkaritontutkin täällä Korvatunturilla ihan nuukahti.

    VastaaPoista
  176. Heti vuorosanojen jälkeen irstas pankkiherra kääntyy kameraan - sylki valuu poskipielestä - ja sanoo osoittaen sormellaan linssiin: "Tyhmä tavaraan tuhlaa - panot päätyvät postipankkiin!"

    VastaaPoista
  177. Iinekselle (luottamuksellisesti): Vuosi oli 1973. Et se ollut sinä eikä se ollut Char.

    VastaaPoista
  178. Trauma se syntyy joulahjastakin: "Lainaisikohan Valtolle monoja, vai kehtaisikohan pyytää siltä niitä suksia lainaksi."

    VastaaPoista
  179. Ja Rikulle pannaan vielä kuuma pilkkakirves pakettiin. Toivotaan vaan, ettei lapsukaisensa sitä avaa komerossa ennen aikojaan. Tontun työ on raskasta.

    VastaaPoista
  180. Van Vaarille paketoitiin justiinsa ekstra ämpäri tuhkaa siitä vanhasta synnistä, kun Laitilan likkaa puijasi esiintymällä Pörssissä "mä joka päivä töitä teen" Mattina.

    VastaaPoista
  181. Minusta tuo Tapsan pointti oli hyvä. Siitä, että miehen saattaa olla helpompi tukeutua Viagraan kuin antaa itselleen luvan olla väsynyt tai stressaantunut tai muuten vaan ei aina valmis.

    Ei mies ole kone. Onneksi.

    VastaaPoista
  182. Vanhojen vitsien kierrätystä...

    Onko se Jouluherra totta, että kysyit kerran maailman johtajilta, mitä haluaisivat joululahjaksi?

    - Ameriikan presidentti sanoi toivovansa siunausta koko maailman kansoille
    - Venäjän nykyinen tsaari halusi rauhaa ja edistystä asevarustelun katkaisemiseksi.
    - Saman tyyppisiä olivat vastaukset ympäri maailman, kunnes tuli vuoroon Suomen presidentti:

    "Mitäs minä nyt itselleni, mitä siitä ajateltaisiinkin- sanotaan nyt sitten vaikka kuppi kahvia ja possuviineri!"

    VastaaPoista
  183. Johan on pukilla lahjukset, terva ja höyhenet puuttuu. Kukahan ne saa? Ja jäi vähän epäselväksi, mitä pukki meille naisille antaa. Saapiko hälle laulaa vai pitääkö istua polvelle rusetti tukassa?

    Juu V., vuosi 73 oli minun elämässäni hyvin irstailematonta aikaa, joten se oli varmaan joku muu.

    VastaaPoista
  184. Noista presidenteistä minä valitsisin tuon kahvin ja possuviinerin valinneen, koska hän taisi olla ainoa rehellinen.

    VastaaPoista
  185. Kiltit tytöt pukki nostaa polvelleen ja kuuntelee hellät laulut. Pukki myhäellen kaikki salatut toiveet täyttää ja elämän salatuimman onnen näyttää.

    Vaan härskien vitsien nimimerkit! Ne saa ankarasti vitsaa persiilleen toiveensa mukaan.

    VastaaPoista
  186. Pukki ei nyt ole ajatellut, että paljon mukavampi se olisi noita naisia hieman ripsotella.

    Toivottavasti et kuitenkaan ole se uuden elokuvan, Rare Exportin hirviöpukki, joka karkasi kuopastaan maailman kauhuksi (?)

    VastaaPoista
  187. Minusta on inhottavaa kun joku esiintyy pukinparran takaa ja vielä naamarilla joka ei ole oma.

    Luottamus meni.

    Foto ei ole oma joten onko lahjatkaan? Varastettuun tavaraan ryhtyminen on rikos.

    VastaaPoista
  188. Kiitos, kiitos pukki tuhkaämpäristä. Sille on aina näissä agraarioloissa käyttöä.
    Minä vähän katsoinkin siellä Börsin pöydässä, että taitaa tonttu vakoilla kun se siinä niin viattoman näköisenä napsi kuvia minusta ja siitä jumalaisesta laitilattaresta.
    Ja kyllä siinä niin sitten kävi, että kun illalla olin mattina niin aamu tapasi minut ihan teppona.

    VastaaPoista
  189. Pukille vielä, että näin minä teen sun tontuillesi:
    http://www.youtube.com/watch?v=YhhhA325mwo

    VastaaPoista
  190. Nuorena on vitsa väännettävä, muuten saa vielä vanhanakin vitsaa vanhoista vitseistä. Kostoksi kerron vielä yhden tosi vanhan ja tosi härskin vitsin:

    Mitä eroa on joulupukilla ja burleskilla blondilla?

    Joulupukki antaa lahjakontin, blondi antaa nelinkontin.

    VastaaPoista
  191. Hyvät keskustelut ovat myönteisiä.

    Kaikki kommentit ovat positiivisia.

    Char.

    VastaaPoista
  192. Char,

    myönteisyys on mukavaa, mutta se ei valitettavasti aina riitä. Vasta vastavoimat tekevät keskustelusta hyvän ja monipuolisen.

    Ajattelenkin niin, että hyvät keskustelut ovat vain ihmisten näköisiä, ja niissä erilaiset ihmiset uskaltavat olla äänessä. Harvoin ihmiset ovat joukolla myönteisiä ja mukavia, sillä jokaisella on huonotkin hetkensä - se ihmiselle sallittakoon.

    Pelkästään positiiviset kommentit - sama tästä kuin yllä. Mikään ei rakenna niin paljon tuulentupia kuin yltiöpositiivisuus.

    Tällä en tarkoita, että pitää olla negatiivinen. Tarkoitan vaan, että kun sitäkin on, se sallittakoon, mutta sitä ei tarvitse ruokkia.

    VastaaPoista
  193. Tämä joulupukkimme taisi olla se kaikkein alkuperäisin joulupukki, oikein perinnepukki, jota lapsilla oli syytäkin pelätä. Se ei ollut mikään kiltti pukki, vaan sillä taisi olla vitsoja mukanaan. Juuri jossain luki, että lapset edelleen aistivat pukin pahuuden sieltä pohjalta, ja pelkäävät pukkia vaistomaisesti ilman aikuisten pelottelujakin.

    VastaaPoista
  194. Oikein kilteille tytöille pukki antaa pienen kuoleman ja tuhmille pojille pitkän tylsän elämän. Japelle ei tule pillua ensi vuonnakaan.

    VastaaPoista
  195. Jaa taasen yrittää pikku Jape pukin partaa nyhtää! Otanpa sinut polvelleni ja vähän takalistoasi rukkasella leyhytän.

    VastaaPoista
  196. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  197. Yön kukkujoille laitan vielä Bobby "ääni" Blandin kappaleen
    Kaupungin sydämellä ei ole rakkautta.

    Joulupukki on mulekku, olet mulle satasen velkaa!

    VastaaPoista
  198. Kukun näin yöllä, mutta en leimaudu heimoihin.

    Ainakaan virallisesti!

    Saanko toivoa Joulupukilta lahjoja?

    Ei nyt ilkeillä!:) :D

    Ja minulla olisi parikin leffaa, jotka haluaisin. - Ja osaisin jopa vähän perustella, mikä on enemmän
    kuin yleensä.

    Rikua kiitän yöbiisistä.

    VastaaPoista
  199. Hyvän tähden, rakkaat ystävät. Ihan näin kiinnostava en ole.

    Lukekaa toki kaikkia vanhoja juttuja; minäkin haluaisin olla ajan hermolla, tähän malliin.

    Vaan juu ei; olen kiltti ja herttainen keski-ikäinen pikku-rouva keski-Suomesta - näin minut määritteli ihana TV-asentaja pari päivää sitten.. Eli näillä mennään. ;:D

    VastaaPoista
  200. Kävisikö Char-tytölle tämä? Pukinkin poski ihan kostuu niin, että pojat saapi lisää risua.

    VastaaPoista