6.3.2011

Suhteeni kirjoihin 3: Hyllyni häpeäpilkut

Kirjan ei tarvitse olla hyvä nauttiakseni siitä. Eihän ihmisenkään tarvitse olla hyvä pitääkseni hänestä. Asia on jopa päinvastoin, sillä olen aina pitänyt eniten oppilaista, jotka ovat pahoja poikia, suupaltteja veijareita tai velmuja koltiaisia.

Hyvillä oppilailla ei ole ollut minulle kovinkaan paljon annettavaa, sillä he ovat toteuttaneet monesti vain oppimiaan käyttäytymiskaavoja ja ratkaiseeet yhtälöitä sulavasti mallin mukaan. Helppoa ja mukavaa opettajalle, mutta miten olenkaan unohtanut tähtioppilaani ja miten hyvin muistankaan kaikki lukihäiriöiset, aadeehoodeet, ahdistuneen oloiset kynsienpureskelijat ja takarivistä huutelijat. Muistan senkin Arin, joka pani tuolilleni nastan ja toivotti vallan hyvät pääsiäismunat tai sen Panun, joka irrotti oven saranoiltaan, kun olin tulossa luokkaan ja sain sitten oven puoliksi päälleni.


Kirjahyllyssänikin on häpeäpilkkuja, joista minun toivottiin kirjoittavan. Huonoa kirjallisuutta, jota kuuluu katsoa nenänvartta pitkin. On mm. Heli Laaksosen Pulu uis. Kun joskus kirjoitin Heli Laaksosesta ja runon närkkijöistä blogiini, joku keskustelija moitti minua tuohtuneena, että valistunut ihminen, äidinkielenopettaja, ei saa mainitakaan Heli Laaksosen nimeä. Heli Laaksonen on markkinakone, joka on tehnyt kirjailijuudestaan tuotteen, jota hävittömästi myy ja markkinoi. Eihän oikea runoilija puhu rahasta eikä tee mitään rahan vuoksi. Hänellä on palava kutsumus ja ilmiömäinen sanan lahja, jota hän pakonomaisesti toteuttaa, vaikka ei olisi varaa kuin paitaan päällä. Heli Laaksonen on siis huono runoilija, oikein huono ja tämä häpeäpilkku koristaa kirjastoani edelleen. Mainittakoon, että olen vienyt tätä syntiä pidemmällekin. Olen sijoittanut Laitilan munamarkkinoilla pakarani Katteisen kivelle ja valokuvauttanut itseni siinä, kivi on Laaksosen nimeämä kateellisten kivi. Ehkä osuvakin?

Toisena häpeäpilkkuna mainitsen Valittujen Palojen Kirjavaliot, kolme kappaletta. Kaksi on tullut huutokaupan miljoonalaatikosta ja yksi on lahja säästäväiseltä anopilta, köyhälle kirjallisuudenopiskelijalle. Monta kirjaa yksissä koreissa kansissa, on punaista ja kultaa. Näistä häpeäpilkuista olen lukenut muutaman tarinan henkeä pidätellen, niin jännittävä oli vaikkapa Lumen vangit ja Torni, tulipalokertomus. On vain hyvä, että Valitut palat oli valmiiksi lyhentänyt kertomukset, sillä jo lapsena hyppäsin kirjoisssa mm. maisemakuvausten yli.

Kolmantena häpeäpilkkuna olkoon Huutomerkki-kirjasarja, jota keräskelin joskus divareista. Tähän kuuluu mm. Alas auton pakkovalta, jossa jalankulkijoita kehotetaan pitämään taskussaan vasaraa tai muuta napakkaa iskuvälinettä, jolla pitää hakata jokaista suojatielle tunkeutuvaa peltilehmää. Mitä isompi lommo, sen parempi. Pamflettikirjassa on tällaisia alalukuja: Auto, neljä kirjainta, joihin ei voi luottaa, Pakkoautoistuva yhteiskunta, Jalankulkijan oikeusturva, Yksityisautolla joukkohautaan, Auto vai ihminen, Liikenne ja tasa-arvo, Make Love Not Cars, Enemmmistö r.y:n liikennemanifesti. Muita sarjan kirjoja ovat vaikkapa Terve urheilun maa, jossa on mm. Jouko Tyyrin kirjoitus aiheesta Urheileva luokka. Terho Purisaisen Uusin testamentti taas vakuuttaa, että Vallankumous on välttämätön ja että Opit ovat toissijaisia.

Häpeäpilkkuja on muitakin, oikeastaan niitä taitaa olla suuri osa kirjastostani. Kaari Utrion Eevan tyttäretkin on häpeäpilkku, sillä Utriohan kuuluu samaan sarjaan kuin Laila Hirvisaari, jonka yksi teos minulla myös on, nimeä en muista, mutta olkoon sekin siis pilkkuna muiden joukossa. Sitä paitsi tuo Eevan tyttäret, jonka sain äidiltä joululahjaksi, iski varmaan minuunkin feminismin varhaiset siemenet kuvatessaan varsin laajasti naisen yhteiskunnallista historiaa. Kirjasta muistan kuitenkin parhaiten yhden kuvan, joka kiihotti minua enemmän kuin naisten vapauttaminen miesten orjuudesta. Se oli kuva, jossa kahdelle jalalle noussut sarvipääpukki yhtyi naiseen, joka oli auliisti levittänyt jalkovälinsä tarjolle, jopa koholle. Toisaalla kirjassa on kuva yksisarvisesta, joka istuu neidon vieressä. Tätäkin kuvaa katselin enemmän kuin muita kuvia. Se oli eroottisesti latautunut keskiaikainen piirros.

Tällaisia häpeäpilkkuja tällä kertaa. Kama Sutrakin minulla on, mutta en löydä sitä nyt tähän artikkeliin. Olenkohan piilottanut sen tyttären katseilta? Jos olen, niin silloinhan häpeän sitäkin. Ellen ole, kirja ei kuulu tähän tarinaan. Toisaalta en piilota mitään tyttäreltäni. Mutta jos on niin, että jollain teistä on vaikka pornoa koneellanne väärällä tiedostonimellä, tai Jalluja patjan alla, niin silloinhan tekin häpeätte niitä, vai mitä?

(Maalaus Hieronymus Bosch)

56 kommenttia:

  1. "Ei ehkä siksi, että tekisin heistä tulkintoja, vaan havaitakseni paremmin, mitä ihmiset lukevat, kun saavat itse valita."

    Tämä Iineksen "syvämiete" on syytä nostaa vielä läpivalaisuun.

    Useat lukemistutkimukset selvittävät ketkä lukevat, mitä ja kuinka paljon. Kysymys on kaiketi kirjallisuuden kaanonista sen syistä valita "lubenter approbatur", eikä niinkään huonoista kirjoista, tai jopa "lukamatta paska" -osastosta.

    Siinä hetteikössä ajatusluistelu saattaa olla nautinnollista.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi,

    en pyri syvämiettimään, enkä olemaan täydellinen. Toivon, ettei sitä minulta vaaditakaan. Sanon usein huonosti.

    En ole tässä tällä kertaa nyt kiinnostunut lukijatutkimuksesta - tiedän kyllä ammattinikin puolesta, miten ihmiset suurin piirtein lukevat, ja mitä, ja ehkä senkin vielä, että miksi.

    Puhut siitä, että kysymys on kirjallisuuden kaanonista. Mikä ihmeen kysymys? Kysymys tässä on vain ja ainoastaan henkilökohtaisesta häpeästä. En ole kaanoneista kirjoittaja.

    VastaaPoista
  3. Oma häpeäpilkkuni voisi olla vaikkapa kirjakerhon Love Story vuodelta 1971, joka sisältää kuvia myös elokuvasta, joten aina vain kamalampaa? Aarteita on todella paljon ja ne sijoittuvat tuonne faktapuolelle mutta yksi vähän keveämpi voisi olla vaikka Näkymätön Lapsi painovuosi 1962 (sillä on muutakin tunnearvoa) ja lähes 100 vuotias Biblia:) Beskow edelleenkin metsästyksessä:)

    Rahasampokirjoittaja Utrio on aika tasokas ja viihdyttävä historiankuvaaja, mutta tottakai rahantakominen aina näkyy?

    Minulla on tämä romaani- etc hyllykkö ollut useimminten tuolla ns. olkkarikeittiön katveessa ja sanoin kerran jollekin ei, ei älä katso sinne, se on ihan väärä hylly. Naurattaa vieläkin, halusin että hän näkisi todella tämän mitä ITSE valitsen, eikä niitä mitä ehkä olen ehkä saanut lahjaksi tai muuten annettu tai jotakin miehen tai jopa isän jäämistöä, tosin nekin on jo perkattu muuttojen takia aika karskilla kädellä.. Oho tästä tuli tunnustus:)

    VastaaPoista
  4. Kotuksen kansalliseen kirjallisuuden kaanonin "TopTeniin" on päässyt:

    Kalevala
    Fredrika Runeberg: Fru Catharina
    Boije och hennes döttrar
    J.L. Runeberg: Fänrik Ståls sägner
    Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
    Minna Canth: Työmiehen vaimo
    Juhani Aho, Papin rouva
    L. Onerva: Mirdja
    Eino Leino: Helkavirsiä I
    Maria Jotuni: Rakkautta
    F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus


    Onko kulttuurievoluutio liian lyhyt pudottaakseen taiteiden (musiikki, kuvataide, kirjallisuus ym.) kaanonista sinne juurtuneet, alansa parhaimmiksi todetut teokset?

    Kirjan pääsy henkilökohtaiseen "kaanoniin" on myös subjektiivinen valinta.
    Se, mitä muutoksia yhteiskunnassa tapahtuu ei voi olla vaikuttamatta myös valintaan, hyllyni häpeäpilkut. Näkökulmaa voisi etsiä vaikka naisten aseman muuttumisesta ja poliittisten aatteiden murroksesta.

    Kaari Utrio totesi jossain että jos tunnustautui bestseller-kirjailijaksi muutama vuosikymmen sitten oli maine vakavasti otettavana kirjailijana mennyt. Siksi Mika Waltari yritti salata rojalty-palkkionsa.

    VastaaPoista
  5. Mustaleski,

    Love Story oli aika kauhea elokuvanakin.

    Jos tarkoitat Näkymättömällä lapsella sitä Tove Janssonin novellikokoelmaa, niin eikös se ole helmi? Pidin siitä, kuten pidän muumeistakin, varsinkin Kuka lohduttaisi Nyytiä -osastosta. Se on mielestäni kuin Shakespearen runoutta poljentoineen, ja vähintään yhtä syvällistäkin. Ja vallan soljuvaa luettavaa lapselle nimenomaan rytmiikkansa vuoksi. Sijoitan nyytiäiskirjan edelleen kaikkien kirjojen topteniini.

    Kaari Utrio kuuluu samaan kaartiin kuin Laila Hirvisaari. Kaksi taitavaa kirjoittajaa, bestseller-kirjailijaa. Molempia on myös syytetty rahan takomisesta.

    Toisaalta huvittaa se, että kirjailijoita kehotetaan nykyään markkinoimaan itseään, jos haluavat menekkiä, nimeä ja tulotasoa. Kuitenkin se näyttää menevän niin, että myydyimmät teokset ovatkin jonkinlaisia kirjallisuuden häpeäpilkkuja. Tämä tietenkin satiirisesti ja kärjitetysti sanottuna.

    VastaaPoista
  6. Lapsuudesta muistan yhden sanan: häpeä.

    Aina oli mielessä, mitähän muut tästä ajattelevat. - sellaista joutui pohtimaan kun ruokaa ei aina ollut, vaatteet eivät olleet muodinmukaisia, vaan parhaimmillaan kestäviä ja niissä oli riittävästi kasvun varaa.

    Jossain vaiheessa kasvoi oivallus: ajatelkoot mitä tykkäävät, mitä se minulle kuuluu. Siihen en aina pysty, useimmiten kuitenkin.

    Joka kerta suuni loksahtaa auki kun näen jossain uutisen, joka jossain muodossa käsittelee aihetta "mitä ne maailmalla meistä ajattelee".

    Ei ne meistä mitään ajattele.

    Nykyajassa häiritsee voimakas pyrkinys yksiin ainoisiin oikeisiin totuuksiin.

    Minä en voisi hävetä mitään kirjoistani. En edes yhden Uunon, Simo Penttilän, kammottavia seikkailukertomuksia maailmalta.

    Vieläkin harmittaa, että jo kauan aikaa sitten lahjoitin pois lähes metrin verran Jerry Cottoneita.

    On minulla silti vahvat ennakkoluuloni: Remestä en suostuisi lukemaan edes pakotettuna - siinä on raja. Tietoni kirjoistaan perustuvat vain jonkun takakannen lukemiseen tai joihinkin lehtijuttuihin.

    Voisin minä silti niitä hyllyyn laittaa, jos tieltä sattuisin löytämään, se ei olisi ongelma.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi,

    kannattaa muistaa, että Kotus on suomen kielen, siis kielitieteen laitos ja ylin auktoriteetti Suomessa. Se ei ole sitä kuitenkaan kirjallisuustieteen osalta, joten tuo kaanon on vain yhden instanssin mielipide.

    Tuossa Kotuksen kaanonissa on painopistealue ollut nähtävästi kielen kehityksessä, ei yksin kertomataiteellisissa ansioissa. Jokainen noista teoksista on uudistanut suomen kieltä, tuonut siihen jotakin lisää.

    Enkä siis halua kumota sitä ja esittää vaihtoehtoja tilalle ainakaan äkkipäätä, sillä ei noissa opuksissa mitään moitittava ole. Lista voidaan kuitenkin tehdä hieman toisinkin, joskaan ei radikaalisti toisin. Mielessäni on lähinnä pidemmän historiaperspektiivin lista.

    VastaaPoista
  8. Riku, muruseni,

    ettes häpee!

    Siis kaikkia Simo Penttilöitä tulee hävetä, oikein posket punaisina. Remestä ja Reijo Mäkeä ja muita rahantakojia ei kannata ääneen sanoa lukevansa eikä Arto Paasilinnaa ainakaan. Menetät kasvosi! Nehän ovat rikkaita kynäilijöitä, joilla ei ole mitään telemistä kirjallisuuden kanssa; ja taitaa Jari Tervokin olla samaa sarjaa.

    Muista nyt pistää vaan sitä Vonnegutia tyrkylle, jos tulee vieraita, jotka katsovat hyllyysi tai vuoteesi vierelle asetetulle tuolille.

    VastaaPoista
  9. Vonnegutit olen lukenut jo aikaa sitten, hyvin joutaisivat pois hyllyistä.

    Reijo Mäki tuotantoineen on Turun hieno vastaisku - sana "kosto" tulee mieleen - kaikelle sille pilkalle ja ivalle, jota kaupunki on osakseen saanut.

    Arto Paasilinnan alkupään kirjat ovat oikeinkin luettavia, myöhempi tehdastuotanto ei kovin hyvää, lukee niitäkin silti mielummin kuin turpaansa ottaa.

    Jari Tervo on sympaattinen pullea mies. Tieto siitä että on kirjojakin kirjoittanut, on minulle uusi - täytyykin joskus tutustua.

    VastaaPoista
  10. Löysin etsimällä hyllystäni yhden kirjan, jota häpeän. Se on U.Kekkosen Muutoksen vuosikymmenet.

    Tänä päivänä ei ymmärretä sitä vapautumisen tunnetta, jonka Koiviston tuleminen presidentiksi aiheutti; tämä on siis mahdollista!

    Koivistolle osui todella ison historiallisen muutoksen aika, ei siitä kukaan häntä paremmin olisi selvinnyt, luonnollista on että kömmähdyksiäkin tuli, ainakin talouden puolella. Itse kertoi äsken Nybergissä,että markan kanssa oli vaikeaa, yhdentyvään Eurooppaan meno oli välttämätöntä.

    Niin se oli.

    VastaaPoista
  11. Piti minunkin mennä oikein katsastamaan hyllyjä ja kyllä: yksi turhake löytyi. Se on Pasternakin "Tohtori Zivago." Miten lieneekin jäänyt huomaamatta, maanantaina vien pois. Yksi lukukerta riitti, kirja ei ole todellakaan parasta A-luokkaa.
    Kolme äskettäin arvosteltua kirjaa on jo valmiina poistokassissa. Uustuotannossa on tosi vähän helmiä.

    Ammattikirjallisuuden hyllyssä minulla on tavaraa, jota moni saattaa ihmetellä oudoksuen. Saavat rauhassa oudoksua.

    Remeksen suhteen komppaan Rikua. Yritin lukea yhtä Remestä, mutta kesken jäi. Jotenkin rasittavaa yritystä.

    Eikä todellakaan kannata miettiä, mitä muut meistä ajattelevat tai puhuvat. Muistan, kun eka Lontoon-matkallani oikein pukeuduin, kun kuvitelin, että siellä kuljetaan kamelinkarvatakissa ja knallissa. Ja paskat! Minä oli parhaiten pukeutunut henkilö koko Oxford Streetillä. Ilmankos katselivat niin pitkään perään. Vaihdoin hotellissa villapusakkaan ja farkkuihin enkä ole sen perästä kravattia ulkomailla käyttänyt. Jaa - no työmatkoilla tietysti, mutta niitä ei lasketa.

    VastaaPoista
  12. Olen minä oikeasti Tervoa lukenut, "Pohjan hovi" oli aikanaan hauska, "Poliisin poika" myös. "Kallellaan" on näköjään hyllyhini tullut jostain, en kuitenkaan aio lukea. Joskus vähän yritin.

    Boschin taulu on hykerryttävä.

    VastaaPoista
  13. Äh, nyt ei pysty kirjoittamaan eikä lukemaan tätä läppärin tekstiä. Näkökenttä sumeni äsken, kun tihrustin Rikulle vastausta. Tuli sellainen sateenkaari näkökenttään, silmämigreenikohtaus. Sateenkaari laajeni pikkuhiljaa ja hävisi näkökentän reunoilta laajeten pois. Inhaa.

    On kuulemma vaaraton kuten migreenikin -sanoi lääkäri, kun kerran ennen kun tämä oli, juoksin lääkäriin - mutta kiusallinen, kun ei pysty katsomaan tarkasti pariinkymmeneen minuuttiin.

    Palaan päivänvalossa! Mutta kiva lukea, mitä hävyn aiheita teillä on hyllyissänne.

    VastaaPoista
  14. Siinä se nähdään, aina ne minulle päänsärkyyn vetoavat.

    VastaaPoista
  15. Jaa että Lav stoori ei innosta?!

    Näin elokuvan noin 15-vuotiaana ja itkin niin kuin vain sen ikäinen voi, kun jompikumpi sanoi toiselle että "love means that you never have to say you"re sorry". Tai jtn.

    Minullakin on Kama sutra enkä edes älyä hävetä!

    VastaaPoista
  16. Iines, milloin olet viimeksi vaihtanut silmälasit?
    Meinaan itselleni ilmestyi myös noita sateenkaaria, jopa pahan näköisiä sahalaitakuvioita, kun luin tai kirjoitin pitkään. Lääkäri sanoi, että toisen silmän taitto (tms) oli muuttunut ja uudet lasit on syytä hankkia vikkelästi. Hommasin, ja sateenkaari lähti kuin se kuuluisa Cuppa Töölöstä.

    Näin kerran leffan "Love Storyn" tuottajan elämästä. Hän kertoi, että elokuva tehtiin pelkästään siksi, että tuottaja säilyttäisi virkansa ja että tuotantoyhtiö ei menisi konkkaan. Filmi oli viimeistä ruutua myöten säälimättömän laskelmallista bisnestyötä. Sillä tiristettiin viimeinenkin tippa katsojan silmästä ja viimeinenkin dollari kukkarosta. Moni katsoi leffan kymmenenkin kertaa. Se tuotti firmalle mahtavasti.
    Ja tuottaja poimi vielä pääosaa esittäneen tytön vaimokseen.

    VastaaPoista
  17. Kama Sutra löytyikin hyllystä, ihan tyrkyllä on kaikkien katsottavissa eteisaulassa sijaitsevassa vanhassa 50-luvun kirjahyllyssä, jossa on kaapit alhaalla. En siis häpeä sitä, vaan nähtävästi olen ylpeä siitä, kun se on läpikulkupaikalla.

    Hupaisa on Kama Sutrassa esitelty naisten ja miesten jaottelu kolmeen pääryhmään, joka tapahtuu alapään mittojen perusteella, miestä mittaa ulottuvuus, naista syvyys. Mies voi olla jänis, härkä tai hevonen ja nainen taas kauris tamma tai norsu. Jänis sopii kauriille, härkä tammalle ja hevonen norsulle. Siinäs kuulitte.

    VastaaPoista
  18. Van V,

    olen käynyt silmälääkärissä suurin piirtein vuosittain, tai kaksivuosittain. Taittoviasta ei ole puhuttu, ja viimeksi laseja ei tarvinnut uusia.

    Olen likinäköinen, siis näen hyvin lukea ilman laseja, mutta en näe kauas. Lisäksi silmäni ovat hurjasti eri paria, ja silmälääkärin mukaan hoidan hommat käytännössä toisella silmällä, toinen vaan lepäilee kun ei näe kauas.

    Mutta, voi olla, että käynkin silmälääkärillä kevään mittaan.

    Muistan Love Storysta vain se, että olin lievästi pettynyt, kun se ei koskettanutkaan niin paljon kuin rummutuksen mukaan sen piti koskettaa. Jotenkin en tainnut uskoa tarinaan.

    VastaaPoista
  19. Heli Laaksonen kirjamessuilla
    http://www.flickr.com/photos/amnellanna/256232420/

    VastaaPoista
  20. On kerrottu WSOY:n Jorma Kaimion sanoneen että kirjat valitsevat intelligentin ja hömelö on se joka itse valitsee kirjansa. Rahvaanomaisuus paljastuu siinä että joutuu tuon valinnan tekemään ja omilla rahoillaan kirjansa ostamaan.

    Aina pitää hävetä. Kun muut häpeävät sitä mitä eivät ole lukeneet niin minä häpeän sitä mitä luen. Paha nöyryytys olisi jos joutuisin metrossa lukemaan "Alastalon salissa". Kukaan ei uskoisi että noin yksinkertaisen näköinen tyyppi voisi olla kuin joku "kemppinen".

    Kaikkein hävettävin seikka on kuitenkin se että minulle ei ole yöpöydällä yhtään lukemista odottavaa kirjaa, itseasiassa minulla ei ole edes yöpöytää. mutta siitä minä olen hyvilläni etten sittenkään uskonut sitä slogania että "lukeminen kannattaa aina".

    Ajattelin nimittäin kokeilla että lukisin sähkölampun valossa pimessä komerossa Alastalon salissa seitsemän kertaa ja sitten vasta menisin hengistyneenä lukemaan samaista kirjaa metroon. Hehkuisiko henkisyyteni jo niin ettei mitään epäsuhtaa olisi luettavan kirjan ja habituksen välillä.

    Mutta yllätys yllätys minä valaistuinkin siitä omasta tilasta, haluan oman huoneen, rauhan. Haluan vahvistaa omaa minäkuvaani.

    VastaaPoista
  21. Anonyymi,

    jos otsikkona on "Hyllyni häpeäpilkut", niin arveletko että esimerkiksi sen alle kirjoitettu lause

    "Kirjahyllyssänikin on häpeäpilkkuja, joista minun toivottiin kirjoittavan. Huonoa kirjallisuutta, jota kuuluu katsoa nenänvartta pitkin--"

    tarkoittaa konkreettista häpeää"?

    Tai arveletko, että tämä Heli Laaksosesta kirjoittettu luonnehdinta voisi olla konkreettinen:

    "Heli Laaksonen on markkinakone, joka on tehnyt kirjailijuudestaan tuotteen, jota hävittömästi myy ja markkinoi. Eihän oikea runoilija puhu rahasta eikä tee mitään rahan vuoksi. Hänellä on palava kutsumus ja ilmiömäinen sanan lahja, jota hän pakonomaisesti toteuttaa, vaikka ei olisi varaa kuin paitaan päällä. Heli Laaksonen on siis huono runoilija, oikein huono--"

    Tuleeko mieleesi satiirin tai jopa pilkan mahdollisuus?

    Joskus minua pelottaa se, miten yksioikoisesti tekstejä luetaan. Toisaalta on selvää, että kukin lukee tekstit oman maailmankuvansa ja viitekehyksensä mukaan.

    Itselleni sana "häpeäpilkku" merkitsee aina ja kaikkialla satiirista tai vähintään ironista suhtautumista asiaan. Pilkan kohde ei ole siis se, mikä yksioikoisesti lukemalla näyttää olevan.

    Toisin sanoen häpeä ei ole häpeää kirjasta, vaan ihmisistä, jotka katsovat oikeudekseen luokitella kirjallisuutta hyvään ja huonoon.

    VastaaPoista
  22. Anonyymi klo 9.55,

    sinulla on siis hyvä kirjoitus, ja tuo minun kirjoitukseni on tarkoitettu yksinkertaisesti kaikille niille, jotka lukevat minua vain yksitasoisesti. Olen väsynyt siihen, että kaikki satiiri ja pilkka pitää kirjoittaa niin pintaan, että sen lapsikin huomaa. Minä suosin pinnanalaista kuohuntaa.

    Tuohon vuodatukseeni tuli vähän vahingossa sinulle osoitus.

    VastaaPoista
  23. http://www.stara.fi/2011/03/07/seksiakti-ja-masturbointia-luokan-edessa/

    Kama sutra kirjahyllyssä kertoo kyllä auttamattomasta kiiltokuvakirjallisuudesta. Inspiraation lähteenäkin se on yksinäiselle ihmiselle lähinnä jalkahygieniaa ja pesuohjeita. Nykyisin jo henkilökohtainen kotitalkkarikin on kyllä ajantasalla ja "ottaa" heti tuulikaapissa eikä rupea etukäteen pers'jalkoja peseskeleen.

    Yhä lisääntyvä eriarvoisuus ja vastakkainasettelu panee kysymään: "kenen joukoissa seisot", olematta naisvihamielinen. Paneskelu olis kyllä kivaa mutta miehet on nykyisin niin "vittumaisia".

    VastaaPoista
  24. En osaa hävetä kirjojani, vaikka joukossa on niin Utriota kuin Laila Hietamiestä. Korkeintaan häpeän niitä kirjoja, jotka ovat hyllyssä levänneet lukematta jo parikin vuotta. Oikeastaan niidenkin kohdalla häpeä kohdistuu itseeni, kun en kaikkia lahjakirjojani ole lukenut. Yksi on Siri Hvustedtin Amerikkalainen elegia.

    Laila Hietamieheltä olen lukenut hyllyssäni olevan Laatokkasarjan, enkä oikein ymmärrä, mitä varten hänen tuotantoaan katsotaan alakanttiin? Samoin mietin Kaari Utrion väheksyntää. Mistä se tulee?

    VastaaPoista
  25. Tervessi persest, peippo vei kaiken!

    Heli Laaksonen ja Timo Soini lyövät kehitystä sanan voimalla ja mielikuvilla, he ovat muutosta vastaan he ovat sykähdyttäviä kuin navettapiika ja isäntää leikkivä renkipoika.

    Mää tahro olla lehm koivu al.

    "- Se syö hyvää ruokaa, rehua. Sitten se märehtii hiukan ja makaa. Sitten se tietysti lypsetään... eikä sen tarvitse miettiä maidon koostumusta."



    Laaksosen kirjoja on myyty 300 000 kpl, runoillat ovat pyörineet viisi vuotta täysille katsomoille, edes lippujen hinnat (19 e) eivät ole sitä estäneet. Laiton kopionti ja levittäminen eivät ele uhka henkilökultille ja tuotteistetuille lausuntatilaisuuksille.

    - Onks nämä kaikk tulle kuuntelema vain munt?

    VastaaPoista
  26. En kyllä osaa sanoa noista Iineksen kirjahyllyn häpeäpilkuista yhtään mitään. Ne ovat Iineksen omia juttuja ja sillä hyvä, ja kun kerran niihin liittyy satiirinenkin arviointi, niin sitä parempi. Kukin kirjahyllynsä kestäköön.

    En osaa sanoa omankaan kirjahyllyni häpeäpilkuista sillä suurin osa kirjoistani on hankittu vakaan harkinnan tuloksena (ei ole rahaa syytää hukkaan). Eikä minua häiritse, jos joku toinen yökkäilee kirjavalinnoilleni.

    Ehkä tuota, vasemmalla ylhäällä olevaa dekkarinippua kun katson, poistaisin sieltä pari takkaan, mutta sitten ajattelen, että voin viedä ne vaikka mökille jossa tyttäreni voivat ne joskus lukea, tai poijat kunhan kasvavat, ja tarvitsevathan hiiretkin jotain järsittävää.

    Dekkareillekin on ihmisen kasvussa aikansa vaikka jotkut eivät koko ikänään muuta luekaan kuin niitä sotakirjoilla höystettynä.

    Aivan kuten pukeudunkin siihen asuun, missä minun on hyvä olla, niin sama on myös huushollini sisustuksen johon kirjat kuuluvat vaikka hylly onkin perimmäisessä huoneessa jossa ne eivät ole jokaisen pistäytyjän katseltavissa. Sitä paitsi kun nyt tuota seinällistäni katson, ei se kummoinen kokoelma edes ole.

    Ihmisen oman identiteetin vahvuuksien ja heikkouksien tajusta kirjavalinnoissakin lienee kysymys. Jos se on tarpeeksi vahva, voi hankkia kirjoja vaikka sisustustarkoitukseen selkämysten värin mukaan. Siinä voi olla kysymys tietysti myös rikkaan ihmisen turhamaisuudesta jossa identtiteetin vahvuuden on määritellyt sijoitusten tuotot.

    Risto Ahti jutteli muuten tärkeitä asioita radiossa eilen. Löytyy vielä 6:n pv:n ajan täältä: http://areena.yle.fi/audio/1299406071472

    VastaaPoista
  27. Kama Sutran olen saanut kaupanpäällisinä, sain valita kirjan itse muutamasta vaihtoehdosta. Koska itse en sitä olisi ostanut, päätin valita sen ilmaislahjaksi. Kirjassa on rikas kuvitus.

    En oikein ymmärrä yleistyksiäsi, anonyymi klo 10.47. Minusta miehet eivät ole vittumaisia, vaan kivoja. Tänäänkin yksi kosketteli ja taputteli minua apteekissa istuessamme odotustuoleilla. Kyseessä oli entinen opettajani. Hänellä on kuulo menossa, minulla taas ääni finaalissa. Hyvin sujui kommunikointimme, vaikka koko apteekki taisi kuulla sen.

    VastaaPoista
  28. Delilah, minunkin hyllystäni löytyy vielä lukematon Husdtvedtin Amerikkalainen elegia. Nyt luen Vapisevaa naista, ja sekin sujuu hitaasti, kun luen samalla Viron historiaa ja Nummen Karkkipäivää. Olen hamstrannut liikaa kirjoja samaan syssyyn, ja kirjaston kirjat pitää lukea aina heti väliin, kun ne saa tilauksesta.

    Tuo on se edelleen ratkaisematon kysymys, että miksi Laila Hirvisaaren, Kaari Utrion ja Kalle Päätalon kirjallisuus ei ole arvostettua, vaikka kaikkien tuotanto on hyvää ja lukijoista miellyttävää.

    Voisiko se olla niin, että nämä taitavat kirjailijat eivät kuitenkaan kirjoissaan saavuta ihmismielen salattuja ja raadollisiakin syvyyksiä, tai kenties jopa uusia ulottuvuuksia, eli ihmisyys kaikkineen jää köykäiseksi ja hieman ulkokohtaiseksi. Jos vertaa vaikka Hirvisaarta ja Jotunia, niin Jotunihan menee ihon alle esimerkiksi Huojuvassa talossaan, kun Hirvisaari taas kuvaa kuin ulkoa käsin tapahtumia. Jotakin tällaista, tarkemmin en osaa äkkipäätä sanoa.

    VastaaPoista
  29. Valto,

    juuri noin, nuo häpeäpilkut ovat omia juttujani, sillä häpeä satiirisenakin käsitteenä on henkilökohtainen juttu - oma käsitys siitä, mitä hävetään. Eihän kukaan oikeasti, herra paratkoon, kirjojaan häpeä. Häpeän kohteet eivät totisesti ole hyllyssä.

    Häpeäpilkku voi kuvata käsitteenä siis vain ja ainoastaan omaa käsitystä siitä, mikä ei ole a) sensoreiden määrittämää hyvää kirjallisuutta tai b) oman arvostuksen mukaista hyvää kirjallisuutta.

    Risto Ahdin suomennoksista en ole aina pitänyt. Mutta tuossa odottaa siis lupaavalta vaikuttava kirjaston Neron omaelämäkerta lukemista.

    VastaaPoista
  30. Mielestäni "lukematta paras" -krja on "Missä kuljimme kerran", jo pelkän nimen perusteella, mutta ehdoton helmi on "Salanaukkailu", se kertoo kirjan sisällöstä makustelevasti ja yllätystä salaten. Sisälehtiin on upoteettu teräksinen taskumatti. Se taisi olla myös ammattilaisen, van V, suosittelema ja moneen otteeseen "lukema". Paras kirjoittamaton kirja on "Elämäni kirja", se on tabula rasa joka jää aina kesken ja käsikirjoitus muuttuu latentiksi.

    VastaaPoista
  31. Hirvein kirjannimi hyllyssäni on "Mekko meni taululle", Meriluodon. Kaunein ehkä "Flora Fennica", Lönnrotin kolmiosainen opus.

    Hauskin kirjani on kenties neliosainen "Emännän tietokirja" vuodelta 1939, samaten muut vanhat opukset, kuten vaikka Lempi Torpan "Joka naisen kirja" ja Kotilieden ikivanhat vuosikerrat 30- ja 40-luvulta.

    VastaaPoista
  32. Pitäisikin oikein ottaa Kama sutra kätösiin - siinä on hienoja kuvia!

    Ali Mac Craw oli muistaakseni jopa hiukan pippurinen Love storyssä - ei paha!

    Heli Laaksosen runoillassakin tunnustan olleeni. Siellä oli iloinen ilmapiiri!

    Osa hänen runoistaan on sydänverellä kirjoitettu. Ehkä joidenkin on vaikea nähdä pintakerroksen läpi?

    VastaaPoista
  33. Heli Laaksonen on parempi ja taitavampi kuin myönnetään.

    Osa hänen tuotantonsa halveksunnasta johtunee runojen kansanomaisesta murrepohjasta, eivätkä kaikki ehkä edes tiedä, että Laaksonen on suomen kielen maisteri, joka kyllä tietää, miten kieltä käytetään eikä kirjoita runoja murteella sinnepäin ja osaamattomuuttaan.

    On toki niin, että suuria ja tärkeitä kysymyksiä ei esitetä rauman murteella.

    VastaaPoista
  34. Iines, oletko lukenut Hietamiehen Laatokka -sarjan?
    Ei hyvän kirjan tarvitse ahdistaa ja repiä ihmistä, elämä tekee sen toisille muutenkin. Tarvitaan monenlaista kirjallisuutta. En jaksaisi lukea Huojuvan talon kaltaisia kirjoja montaa peräkkäin. Välille kaipaisin keveämpää ja valoisampaa kirjallisuutta. Senkään ei silti tarvitse olla tyhjänpäiväistä.

    VastaaPoista
  35. Hirvisaaren kirjoja on pidetty kepeinä ja jopa liian positiivisina. Ilmeisesti kritiikki on ollut aiheellista koska on itse maininnut näin:

    ”Olen yrittänyt ottaa saamistani kritiikeistä oppia ja syventänyt kerrontaani. Olen karsinut viihteellisyyttä ja yrittänyt nostaa päättäväisemmin esiin ihmisten tunteita. Toivoisin, että useammat lukijani osaisivat lukea kirjojani myös romaaneina, joilla on tietty rakenne. Juonen lisäksi romaaneissani on muitakin tasoja.”

    VastaaPoista
  36. Olen lukenut muistaakseni kaksi Laatokka-kirjaa. Nämä ovat juuri ne, jotka Hietaniemeltä olen lukenut. Minulla on yksi Hietamies hyllyssäni, mutten muista mikä, ehkä juuri tuo ykkösosa.

    Anonyymi, tuo on juuri se syy, jonka sormituntumalta taisin tuossa ylempänä heittää Hirvisaaren "viaksi". Kepeys ja syvyyden puute, ihmiskuva on siis varsin kapoinen. Sinänsä kirjan tapahtumat ovat tietenkin Karjalan väelle ja heidän jälkipolvelleen koskettavia.

    En osaa pitää jotain Huojuvaa taloa synkkänä kirjana, Delilah, en ajattele noin lukiessani kirjaa. Minua kiinnosti suunnattomasti tuossa opuksessa vaimon alistuvuus ja miehen demonisuus, jota en lukiessani vielä tiennyt narsismiksi, narsismistahan ei tuolloin vielä puhuttu. Eero Roine on puhtain narsisti, jonka Suomen kirjallisuus tuntee. Kuvitella, kirjoitettu aikana, jolloin sairautta ei tunnettu! Nerohan Jotuni on, Dostojevskille sukua. Tuollaiseen ei Hirvisaari pysty.

    VastaaPoista
  37. http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjailijat

    Helsingi Kaupunginkirjaston sivuilla on esiteltyinä "Viikon kirjailija" teemalla parisensataa kirjailijaa, tuttua ja tuntematonta, aika laaja-alaisesti.

    VastaaPoista
  38. Iines, Maria Jotuni taisi löytää narsistin mallin omasta miehestään. Ei liene kovin epäitsekästä pukata vaimoa raskaaksi siten, että kaksi lasta syntyy peräkkäin saman vuoden sisällä. Vai pitäisikö se tulkita molemminpuoliseksi intohimoksi? Epäilen. Muutenkin ennen aikaan taiteilijapariskunnasta se oli mies, jonka uraa pönkitettiin, hän sai tehdä taidettaan, kun nainen joutui lähes luopumaan omastaan hoitaessaan perhettään.

    VastaaPoista
  39. Heli Laaksonen ja Matti Klinge tapasivat jossain kulttuuritilaisuudessa.
    Laaksonen oli heläyttänyt Klingelle: "Mukav tavat kuulussi ihmissi".
    Hetken jäykisteltyään Klinge oli kysynyt, että puhuuko neiti mitään eurooppalaisia sivistyskieliä.

    VastaaPoista
  40. Samuli, mitähän Heli Laaksonen vastasi? Olisi mukava tietää, jäikö hän sanattomaksi.

    PS Alituinen murteen käyttö ehkä on liioiteltua ja jopa teennäistä, sillä ihmisellä on usein lukuisia kielirooleja omassa elämässään. Työpuhekin on erilaista kuin kaveripuhe. Samoin voi puhua erilaisesti kotiseutunsa ihmisille maalla kuin pääkaupunkiseudun ihmisille liikkeissä asioidessaan.

    VastaaPoista
  41. Näinhän asia on esitetty, Delilah, ja todennäköistä onkin, että oman miehen malli on narsistimiehen hahmon takana. Eipä ihme, että romaani julkaistiin postuumisti.

    Romaanin vaimon antautuminen kärsimykselle oli tässä varmaan kuitenkin muuta kuin Jotunin reaaliminää. Se oli minusta Jotunin ajatuskokeilu siitä, miten pitkälle nainen voi uhrautua kärsimykselle perheen kunnian puolesta, ja mihin kaikki voi johtaa, jos nainen ei nouse ja pidä puoliaan.

    Fredrika Runeberg on oiva esimerkki tuosta, miten mies kahdesta lahjakkaasta on se, joka pärjää perheessä. Fredrikan ansiokas romaani Katariina Boijesta sai kyllä hyvän vastaanoton, mutta jäi pahasti Johan Ludvigin varjoon.

    VastaaPoista
  42. Itse uskon, että sivistynein on se ihminen, joka on lukenut laajalti. Laajalti tarkoittaa siis, että muutakin kuin vain fiineimpiä klassikoita. Suosi sitten mitä tahansa kirjallisuuden lajia, kyllä koko kenttä on syytä tuntea! Jos jonkun tuttuni hylystä ei löytyisi yhtään herttasarjaa/valittujen palojen kokoelmaa/roska-agenttijännäriä, niin pitäisin häntä todennäköisesti aika pinnallisena ihmisenä.

    VastaaPoista
  43. Mitä Utrion Eevan Tyttäriin ja hänen muuhunkin tuotantoonsa tulee, minusta hänen dissaamisessaan on kyse ihan vaan naisten kulttuurin halveksimisesta.

    Ultriolla on ilman muuta puutteensa, eikä tuo Eevan tyttäretkään taida nykymittapuulla enää olla ihan kuranttia tutkimusta. Mutta kirjan ansiothan ovat ihan muualla: enpä suoralta kädeltä osaa mainita kirjaa, joka olisi koskettanut niin montaa suomalaista ja muuttanut niin monen ajatusmaailman kuin Eevan tyttäret. Jokainen tuntemani feministi, oli hän minkä ikäinen tahansa, on tuon kirjan lukenut.

    Ongelma on ilmeisesti vaan siinä, että kun ne ihmiset taitavat voittopuolisesti olla suomalaisia naisia, niin sen kirjan lukemista ei sitten lasketa suureksi sukupolvikokemukseksi...;-)

    (Minuunkin se sen kuvan fauni (?) ystävättärineen teki voimakkaan vaikutuksen. Tosin ehkä lähtemättömimmin mieleeni jäi "viettelevissä villasukissa" ja keinussa poseeraava 1900-luvun alun nainen.)

    VastaaPoista
  44. Juuri näin myytinmurtaja!

    Kiitos innoituksesta tuohon naistenpäivänrunoon. Se syntyi muutamassa minuutissa.

    Eevan tyttäret tosiaan oli ovenaukaisija, ja sinä sanoit totuuden Kaari Utriosta.

    VastaaPoista
  45. "Mies voi olla jänis, härkä tai hevonen ja nainen taas kauris tamma tai norsu."

    Kama Sutra on oikeassa, ja sehän käy ilmi, kun kääntää nuo luonnehdinnat nykykielelle: mies voi olla kani, sonni tai orhi ja nainen taas bambi, tamma tai tuksu.

    VastaaPoista
  46. On minullakin Urho Kekkosta hyllyssäni: Vuosisadat. Hävettäväksi se muuttui, kun kuulin että haamukirjoittajana oli ollut Haavikko.

    Tai se taisikin olla päinvastoin: häpeä haihtui.

    Remestä olen lukenut yhden kirjan. Hän on yhtä hyvä kuin Dan Brown.

    Hirvisaaren ja Päätalon ero - jos sen taas kerron - on se, että kun Hirvisaari yrittää vähentää viihteen osuutta kirjoissaan, niin Päätalon Iijoki-sarjassa viihdettä ei ole ikinä ollutkaan. Se on elämäkerta.

    VastaaPoista
  47. Minusta Haavikko on kummallinen kirjailija, siis minulle. Koska yleensä ymmärrän proosaa paremmin kuin runoja; Haavikon tapauksessa on päin vastoin.

    Jotkut hänen proosansa on myös sietämättömän huonosti kirjoitettuja, esimerkiksi "Päämaja – Suomen hovi" (4. korjattu painos, 1. painos 1999). Tai voi olla, ja varmaan onkin, että luin sen ensimmäisen, korjaamattoman version...?

    "Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä" novellikokoelmassa on 1-2-3 kiehtovaa novellia. Eikä niitä ole vaikea lukea.

    VastaaPoista
  48. Mistä sinä voit mikis koskaan saada tietää, että ymmärrät Haavikkoa oikein?

    Eikö tässä ole kyse nimenomaan oikein ymmärtämisestä - näin olen antanut itseni ymmärtää. Tähän runonselittäjät ainakin näyttävät pyrkivän, runon purkamiseen osasiinsa ja uudelleen yhteenkokoamiseen. Sitten tulee maailmanselitys. Eihän Haavikko ole enää sanomassa, kuka ymmärtää oikein ja aikanaan hän ei tainnut sanoa.

    Minä puolestani olen vakuuttunut, että ihminen tulkitsee runon omasta viiketehyksestään käsin, omasta maailmastaan, joka ei konsaan voi olla sama kuin runoilijan, vaikka tietoa ja oivallusta olisikin.

    VastaaPoista
  49. "Ymmärrän oikein" ei tietysti tarkoita mitään muuta kuin että "ohoh, vai niin". Tai toisin sanoen: "tätä en tullut ajatelleeksi."

    Sitä, mitä Haavikko ajatteli, en tietenkään tiedä. Enkä tule tietämään. Eikä sillä mielestäni ei ole merkitystä.

    Karrikoidusti, kun puhutaan ymmärtämättömyydestä, voin esimerkkinä sanoa että kun luen kreikkalaisia runoilijoita heidän äidinkielellään, en ymmärrä edes heidän käyttämiä kirjaimia.

    Ystävyydellä: krapulainen mikis ihminen.

    VastaaPoista
  50. Niin kovin usein vain haetaan runojen "oikeaa" merkitystä. Runoja ja kirjoja tulkitaan ja selitellään, ihan kuin lakitekstiä tai sitä, mitä Jumala tai Allah tarkoitti.

    Minusta tämä on jokseenkin kornia. Toisaalta se on hauskaakin.

    VastaaPoista
  51. Iines: "Eihän Haavikko ole enää sanomassa, kuka ymmärtää oikein ja aikanaan hän ei tainnut sanoa."

    Nykyään aika yleisesti ollaan sitä mieltä, ettei taiteilija - runoilija, kirjailija, maalari, veistäjä, säveltäjä - ole sen parempi selittämään teoksiaan "oikein" kuin taiteen kokijakaan.

    Anhavan kommentista Koskenniemen selitykseen runon merkityksestä tämä oudolta kuulostava asia selviää aika hyvin:

    Koskenniemi näet selitti, että runo on kuin lippo (sellainen vesikauha), jolla lukija voi ammentaa asioita ilman mittaa ja määrää runoilijan sielusta ja sydämestä .

    Anhava korjasi, että runo on kuin lippo, jolla lukija voi ammentaa asioita ilman mittaa ja määrää omasta sielustaan ja sydämestään.

    Tässä asiassa asetun Anhavan kannalle.

    VastaaPoista
  52. Tapsa,

    olen ennenkin sanonut, täällä blogissani, että taideteos irtoaa tekijästään, kun tekijä päästää sen markkinoille.

    Kirjailija ei mielestäni aina edes ymmärrä, mitä tahtoo teoksellaan sanoa. Kuvitelkaa nyt, miten moni kirjailija on solmussa itsensä kanssa, käy psykoterapiassa eikä ole ollenkaan selkeästi tietoinen omista motiiveistaan. Miten hän siis voisi sanoa, mitä päänsisäiset kirjaimiksi saatetut ajatukset merkitsevät?

    Tuo, että kirjailija ei ole enää sanomassa, on tietenkin taas sitä ironiaani, jota yleisesti ei ymmärretä. Vika on tietenkin minun, koska olen saanut lähtemättömän tosikon leiman parkuessani välillä tosissani.

    VastaaPoista
  53. Eikös "lippo" ole myös uistin? Jos näin on niin se selittää sen että monet lukijat jäävät runoilijan "koukkuun" kiinni?

    Nimim.: "saatan olla taaskin väärässä".

    VastaaPoista
  54. Oikeasti, Veijo Meri sanoi sen näin: "ihmistä voi pitää sivistyneenä silloin kun hän siteeraa väärin". Tässähän ei ole mitään mieltä. Itse kirjoitin kerran yhden kirjan. Jos minua nyt pyydettäisiin siteeraamaan sitä, en kyllä muistaisi mitään.

    Olen siis sivistyytynyt? (Ohoh.)

    Ps. No sen verran olen sivistynyt että en pelkää kielioppivirheitä, enää, teen niitä tahallani. Se on minusta mukavaa. (Nussiminenkin on mukavaa. Mutta siinä pitää ottaa sukat pois jaloista. Ja minua paleltaa, elämä minua paleltaa.)

    VastaaPoista
  55. "Sitaatti, tuo älyn kelpo korvike." Päätalo, Kaarlo Alvar.

    "Moni kirja on kirjoittanut minut." Mikis, puolimatruusi, mieli.

    "Terveisiä Rumakurusta." Tapsa, tapani.

    (Rumakurun nimen ymmärtää, kun on nähnyt sen. Siis "sen".)

    VastaaPoista
  56. Mä, kun katsoin ikkunasta ulos, totesin ettei siellä ole mitään sen kummoisempaa. Kuin mitä nyt aina. Siksi läjäytin räppänän kiinni. (NIKSISTA VAA, sanoisivat kiinalaiset. Mutta eivät tässä.)

    VastaaPoista