Maaliskuu. Aika aloittaa kevätpäiväkirja. Peilaan lähipäivinä lähinnä itseäni kirjoitussarjassa, jonka kesto ja lopullinen muoto ja aihepiiri olkoon tuntematon ja avoin.Muuan teistä pyysi minua nimittäin kirjoittamaan itsestäni ja kirjoistani, kun kyselin kirjoitussarjan aiheita. Muita ehdotuksia ei tullut. Aloitan siis puhumalla suhteestani kirjoihin. Rajaan laajan aiheen uusiin hankintoihini. Jatkossa ehkä valotan suhdettani vanhempiin kirjoihini, kenties siirryn rahaan ja tavaraan, huonekaluihini, ihmisiin, ehkä joihinkin maailmantapahtumiin, joissa peilaan itseäni. On myös mahdollista että en kirjoita näistä, vaan jostain muusta. Sitoutuminen aiheuttaa nimittäin lievää ahdistuksen kaltaista tunnetta rintalastan alle.
Miten minä kirjoistani kirjoitan? Ei niissä mitään teemaa ole. Jos minua hakee hyllyistäni, menee metsään, en minä ole noissa kirjoissa. Ei niistä kannata muodostaa käsitystä henkilöstä, kuten Virpi Hämeen-Anttila kertoo tehneensä ollessaan ensi kertaa tulevan miehensä Jaakon opiskelijaboksissa. Suuri osa kirjoista toki on omia ostamiani, mutta en ole laskelmoiva ostaja - tämä kannattaa ostaa, tämä on sijoitus joko henkiselle tai aineelliselle pääomapuolelle. Ostan tunteiden varassa, ja teen siis huonojakin ostoja. En tiedä mitä se sitten taas kertoo, että huonojakaan en heitä hyllystäni, sillä kirja on minulle pyhä kapistus.
Esimerkiksi viimeksi ostin elokuvaohjaaja Kaija Juurikkalan Varjojen taian, joka on äärettömän huono kirja, oikein huono. Olin utelias, kun kuulin radiohaastattelun, jossa Juurikkala kertoi pystyvänsä näkemään vainajien maailmaan. Kirjasta selvisi, että nainen ei nähnytkään, tunsi vain värähtelyjä ja tiesi, että oikealla puolella seisoi pieni karhunsyömä tyttö tai hänen isävainaansa punaisen kakadupapukaijan hahmossa. Tuollainen ei vakuuta, että tietää. Pitää nähdä! Juurikkalasta kiinnostuin siinä vaiheessa, kun huomasin hänen tekevän elokuvaa Aleksanteri Ahola-Valon päiväkirjojen pohjalta avautuvasta kasvatusfilosofiasta, viime vuosisadan vaihteesta.
Juurikkalaa edelliset ostamani kirjat ovat Zetterbergin Viron historia, joka on hyvä kirja ja Hustvedtin Vapiseva nainen, jota luen vähän väkisin, kun kerran ostin. En tiedä, onko se hyvä vai huono, en ole lukenut kritiikkejä, enkä osaa sanoa. Viron historia on hyvä, oikein hyvä, ja siksi luen sitä hitaasti käyttäen sivujen välissä Virosta ostamaani nahkaista kirjanmerkkiä. (Näkisittepä muuten kirjanmerkkivalikoimani. Olen hassuna kirjanmerkkeihin, ja minulla on yksi hopeinen pöllökirjanmerkki isän peruja ja kaksi uutta hopeanvärisestä metallista tehtyä helmisomisteista killutinta, kuin rukousnauhaa.) Tästä kirjasta teen myös muistiinpanoja keltaisille tarralapuille, jotka olen kiinnittänyt pahvitauluun. Merkitsin ylös esihistorialliset ajan kaudet ja vuosiluvut. Näin kokonaiskuvan saaminen on helpompaa.
Arto Mellerin Runot ostin, kaikki yksissä kansissa, ja niistäkään en kaikista pidä, suuresta osasta kyllä kovastikin. Osaan on aika purrut hivenen liikaa, mutta kyllä niistä lahjakkuuden erottaa. Lisäksi näen silmissäni Mellerin kesämökkini pihalla merirosvohuivi kaulassa, kun hän tuli ostamaan oranssia kuplaani, rahatta. Se oli viehkeää. Valitettavasti vielä viehkeämpi vaimo tunkee samaan näkyyn. Oikeastaan ostin Mellerin runokirjan siksi, että haen siitä yhtä mieleenjäänyttä aistillista ja väkevää runoa, jossa puhutaan tanssimisesta ja siitä, miten jalat iskeytyvät lattiaan. En ole vielä löytänyt sitä, ja kirjanmerkki on jo puolessa välissä. Mellerin Pääkallolipun alla on kiinnostava, ehkä siksikin, että lukujännitys on tallella, koska ole vielä avannut sitä muuta kuin präntin koon tarkistusta varten. Tästäkään en ole huomannut kritiikkejä, joten en tiedä, onko se hyvä vai kenties jokin palasista koottu tekele, jolla saadaan vielä vainajaa vähän myytyä.
Uusimpiani on myös Pulkkisen Totta, jota en ole vielä lukenut, joten siitäkään en tiedä. Käsittääkseni kritiikki ei aivan hirveästi arvosta häntä, enemmän hänen kauniit kasvonsa ovat saaneet kai huomiota. Jotenkin aistin ennakkoon pettymyksen, ja ehkä siksi siirrän lukemista. Yksi uudehko on myös Essi Kummun Karhun kuolema, jota luin nautiskellen. Muistan sen hyvin tarkkaan, henkilöt jäivät muistiini erillisinä kiinnostavina hahmoina. Kellokosken prinsessa oli huono, oikein huono, harvinaisen kehnosti kirjoitettu opus, enkä muista edes kirjoittajia, joita oli kaksi. Tämä on se jouluisessa kissapalossa tärvääntynyt kirja, jonka sain omakseni kirjastosta uutta kirjaa vastaan. Se on siis hyllyssäni, vaikkei sinne kuulu. Onhan hyllyssäni anoppivainajan lahjakirjatkin, iloiset uskonnolliset opukset, joissa ylistetään avioliiton pysyvyyttä ja yhdessä kokkaamista, hymysuin.
Mitä nämä mainitsemani uusimmat kirjani siis minusta muka kertovat? Suurta osaa opuksista pidän paperintäytteenä, osaa jonninjoutavana turhakkeena, joka sietäisi polttaa pölyä keräämästä. Jättäisin näistä mainitsemistani siis itselleni ehkä vain Zetterbergin ja Kummun, jos puhuisin kirjoista, joita rakastan lukea ja joita ehkä tarvitsen tai joihin palaan. No jaa, ehkä Mellerit myös.
(Maalaus Ernest Biéler)
Ehkä sitä "mielikuvaa" jonka jo olet teksteissäsi antanut ei muuta mikään. Vaikkakin kerroit että vasemmistolainen exäsi kanssa maailmanne olivat vastakkaisilla laidoilla ja sittemmin ovat lähentyneet. Ymmärrän kuitenkin vain toisen olleen "matkalla".
VastaaPoistaNiin, siis eksä oli Suuri Porvari rovastillisesta suvusta kun kohtasimme, minä Suuri Vasemmistolainen Maailmanparantaja, rakkauden papitar. Tämä selvennykseksi.
VastaaPoistaNykyään eksä kiittää minua silmiensä avaamisesta näkemään taistolaisuuden ihanuudet, vaikken edes tiedä, mitkä ovat taistolaisuuden kulmakivet. Tytär näitä aina naureskelee.
Että kuka se oli matkalla ja mihin?
Kerrankin satuin paikalle ja saan melko tuoreeltaan tutustua uuteen postaukseesi, Iines.
VastaaPoistaMinäkin arvostan kirjoja siinä määrin, että en anna hävitää niitä, jopa koulukirjat ovat kaikki tallella. Mutta koska niitä alkaa olla niin paljon, että niitä leviää keittiöön ja kylpyhuoneeseen, ja minua siitä moititaan, olen tehnyt päätöksen, etten uutta kirjaa osta, ennen kuin olen sen kirjastosta lukenut ja hyvin hyväksi havainnut.
Ja vaikka se saattaa jostakin tuntua kornilta, niin kaikkein eniten pidän klassikoista, niin veläläisistä kuin ranskalaisista, samoin antiikin kirjallisuus on heiniäni, suomennettuina tietenkin, mutta myös monet amerikkalaiset, sekä etelä- että pohjoisamerikkalaiset, ja jokut japanilaiset, ei hitsi. Tietenkin englantilaiset ja saksalaisistakin jotkut. Niin ja... hullua, huomaan nyt itsekin turhaan eritteleväni niitä, kun voi puhua maailmakirjallisuudesta, mitä se sitten lieneekään.
Eikä se tarkoita, ettei nurkkiin olisi pesiytynyt kaikenmaailman turhakkeita, kaikkia en ole edes lukenut. Ja ettei tule väärää kuvaa, en tietenkään ole klassikoistakaan lukenut kuin pienen vähäisen osa. Olen sentään (ehkä) tehnyt jotain muutakin, kuin istunut nenä kirjassa kiinni. Lapsena lastenkirjoa ja koululaisena tyttökirjoja ym. Suomen nuorisolle suunnattua nuorisokirjoja, niitä minä tosiaan luin nenä kirjassa kiinni, vaikka äiti siitä oli äkäinen.
Niin että lukuautomaatti tässä. Ei voi mitään. Mitä tämä kaikki lukeminen on minulle opettanut. Ei mitään. En ole edes mitään opiksi lukenut, en edes läksykirjoja. Lukeminen on lähinnä ollut minulle huumetta, josta en ole päässyt irti vieläkään.
Kaija Jurikkalaa katselin minäkin, enkä oikein uskonut, mitä hän kertoi. Mutta enpä minä usko paljon muutakaan, mitä pitäisi kai uskoa. Olen uskomaton epäuskossani.
Ja mitä suomalaisiin kirjoihin tulee, olen minä lukenut niitäkin vaihtelevalla menestyksellä
Mutta, mutta. Tuskin sinulla, Iines oli tarkoitus mitata lukijoittesi lukemisia, mutta välillä sitä höynääntyy puhumaan sellaistakin, mistä voisi yhtä hyvin olla puhumatta. Mutta kun kuulen sanan kirja, heti korvat kohahtavat kuin jäniksenpoikasella ja terästän kuuloani.
Mutta ei kai väikkäriä ihan sinun opastuksella . . .
VastaaPoistaEi kirjahyllyn koostumus tietysti mitään ratkaise. Paitsi kaiken. Otetaanpa seksuaalissubjektiivinen mutta silti objektiivinen esimerkki. Esimerkiksi, jos menee tuntemattoman heteron (siis tässä tapauksessa tytön) kämpille, ja katsoo kirjahyllyä (sillä aikaa kun toinen käy suihkussa) ja siellä on vain Angelaa ja Hertta-Sarjaa ja amerikkalaisia keitto- ja S/M kirjoja... Niin, äkkiäkös sitä rullaa - jo puoliksi avatun - Durex Avantin takaisin kääreeseensä. Ps. Kerran sain yhdeltä tytöltä Sandemosen "Pakolainen ylittää jälkensä" kirjan. Totta kai olin lukenut sen jo 14-vanhana. Se on... raastava epos. Aivan paikkaansa pitävä. (Ja sopii muillekin kuin puberteetti-ikäisille.)
VastaaPoistaKirjailijat ovat yleensä tylsiä mutta kirjoista voisi jutella vaikka kuinka kauan. Sanat ovat kummallisia! Muistan kun opin lukemaan, olin viiden vanha, minä menin ihan ällikälle kun tajusin että nämä lehden/kirjan sanat alkavat juttelemaan mulle. Se oli pelästyttävä kokemus. (Enkä siitä järkytyksestä en ole selvinnyt vieläkään.)
Pikkuliisu,
VastaaPoistaminun lähestymistapani kirjoihin lienee varsinaisten kirjallisuusihmisten mielestä naiivi, ja toki se hävettää minua.
En nimittäin pidä käsitteiden ylätasolle vihkiytyneestä kirjallisuuskeskustelusta, jossa taideteoksia tulkitaan vimmalla ja kohinalla. En usko, että tämä vierastamiseni johtuu siitä, etten ymmärtäisi asioita, vaan se on johtanut siihen, etten ole tuntenut tarvetta opetella sitä yhteistä kieltä, metakirjallisuutta, joka pitää osata, kun puhuu kirjallisuudesta.
Pikkuliisu, minusta on äärimmäisen kiinnostavaa kuulla, mitä ihmiset lukevat. Ei ehkä siksi, että tekisin heistä tulkintoja, vaan havaitakseni paremmin, mitä ihmiset lukevat, kun saavat itse valita.
Tällä hetkellä olen aika käytännöllinen ja proosallinen: luen luontokirjoja, tai siis selaan lintu- ja hyönteiskuvastoja. Toinen alue, johon syvennyn ehkä vielä paremmin, on kansatiede, antropologia ja arkeologinen historia. Lisäksi luen melko paljon psykologista tieto- ja tiedekirjallisuutta, en ihmissuhdeoppaita. Kaiken aikaa on meneillään lisäksi jokin kaunokirja, parikin.
Lainassa on nyt parhaillaan Risto Ahdin Neron omaelämäkerta, Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö, W. G. Sebaldin Saturnuksen renkaat ja Kirsti Ellilän Pelastusrenkaita sekä Seija Vilenin Mangopuun alla.
Tuo on hyvä systeemi, että ostaa kirjan vasta kun on lukenut ja tietää tarvitsevansa sitä.
Toki kirjahyllystä voi paljonkin päätellä, mutta tämä koskee nähdäkseni vain raakaa jakoa ihmisen suhteesta kaunokirjallisuuteen.
VastaaPoistaJos hylly on täynnä Päätaloa ja Hietamiestä + kolmiosaista Linnan opusta, vihkiraamattua ja tiekirjasarjaa, voisi ehkä päätellä kyseessä olevan hieman yksipuolisen lukijan.
Tai jos hylly täyttyy romanttisesta kirjallisuudesta, ns. kioskikirjoista, kyseessä on mitä todennäköisimmin varttunut ei-akateeminen nainen, tai nainen, joka ei ole järin kiinnostunut kulttuurista, tietopuolisista asioista ja yhteiskunnasta.
Teinitytöt eivät nimittäin täytä hyllyjään enää juurikaan kirjoilla, ja jos kirjoja on, ne ovat vampyyritarinoita ja harrypottereita.
Hyvä kirja on edullinen pehmeäkantinen pokkari, jonka voi kätevästi heittää vaikka roskiin lukemisen jälkeen.
VastaaPoistaPaperi sopivan vaaleaa, kirjaimet isoja ja koko sellainen, että se kulkee kätevästi povitaskussa mukana, jotta sitä voi lukea esimerkiksi junassa.
Hyvä kirja on myös hesaria parempi saunan pesän sytykkeenä, sivut palavat pidempään kuin hesarin heti humahtavat.
Joskus aiemmin olen maininnut että minuun eniten vaikuttaneet kirjat saattavat olla "Jeppe ja naapurin rouva" ja "Nalle Karvatassu lähtee maailmalle". Ne luin alle kouluikäisenä ja tekivät lähtemättömän vaikutuksen, ovat siksi tärkeitä.
Kaikista muista saattaisin hyvin luopua - kun taloyhtiöön joskus tulee sopiva siirtolava, olen ajatellut sinne viedä niin paljon kuin viitsin kantaa.
Olen miettinyt e-kirjan lukulaitetta, kun tytär osti Kindlen ja tykkää siitä kovasti. Kevyt ja heijastamaton, konstailematon. Tosin siihen saa nähdäkseni kirjoja vain Amatzonista, eikä siellä ole suomenkielisiä sähkökirjoja. Tahdon lukea pääasiassa suomeksi, eli olen tässä asiassa persuhenkinen.
VastaaPoistaKirjaa lukulaite ei tietenkään korvaa, mutta jokuset paksut eepokset olisivat makeita lukea höyhenenkevyestä vehkeestä riippumatossa heinänkorsi hampaissa ja toisessa kädessä mansikka.
Riku taitaa tahallaan yrittää järkyttää meitä kirjaihmisiä: heittää mukan kirjan roskiin tai saunan pesään... Tuollaisesta puheestakin pitäisi jo panna kirkonmäelle jalkapuuhun istumaan.
VastaaPoistaKertoohan se jotakin sinusta, Iines, että ostat kirjasi tunteella ja hieman sattumanvaraisesti ja että luet paljon ja erilaista.
Olen jostakin syystä aina kavahtanut kirjojen suosittelua toisille. Ja kavahdan sitäkin, kun kirjoja suositellaan minulle: että mistä tuo toinen muka tietää, mitä haluan lukea - tai miten hän julkeaa esittää, että minun pitäisi lukea jokin häntä koskettanut teos.
Kirjojen lukemisessa on jotakin intiimiä, yksityistä, salattua. Luen mitä luen.
Olen lukenut kaikki Päätalot, mutta en tahdo tulla niputetuksi ryhmään, joka lukee päätaloja ja hirvisaarta. Koen sen lähes loukauksena.
Luin Päätalot omista yksityisistä syistäni ja olen iloinen, että luin. Hirvisaarta ei aio lukea, koska minulle ei ole Hirvisaari-vajetta sielussani.
Lukeminen on yhtä intiimi tapahtuma kuin rakastelu. Harva siihen kaipaa kolmatta katsomaan ja neuvomaan.
En minä tosin kirjoja oikeasti ole sytykkeenä käyttänyt. Joskus vain harmittaa kun niitä on joka paikassa, pyyhiäkin pitäisi alituiseen kun keräävät pölyä.
VastaaPoistaLapsena harmitti kun piti hyvät kirjat viedä takaisin kirjastoon, myöhemmin niitä piti sitten saada paljon omaksi.
En voinut olla ihailematta, kun dokumentissa kerrottiin kuinka Peter von Bagh joutui muuttamaan itse toiseen asuntoon, edellisen täytytyttyä elokuvakirjoista niin, ettei sekaan mahtunut.
Riku lukee salaa hyvää kirjallisuutta, mm. Vonnegutia. Ei halua pröystäillä niin kuin me muut.
VastaaPoistaVaatimaton ihminen on kaunis.
Tapsa, tulit mieleeni kun panin päätalot tuohon litaniaan. En kuitenkaan yhdistä sinua tähän joukkoon - minua taas ehkä loukkaa, että voit ajatella minusta niin kamalaa. Erotan sinut siis tästä ryhmästä, koska luet valtavasti muuta, klassikot ovat tutut ja uudempi kotimainenkin. Tämän kaikki tietävätkin! Sinähän puhut kuin kirjailija itsekin.
Kirjoja en minäkään suosittele kenellekään. Oppilaillekaan en suositellut, vaan he saivat valita lukemansa yhteisen lukemistomme ulkopuolelta.
"Ei ehkä siksi, että tekisin heistä tulkintoja, vaan havaitakseni paremmin, mitä ihmiset lukevat, kun saavat itse valita."
VastaaPoistaAika mielenkiintoinen perustelu. Avaatko vähän?
Tapsa heitti aika seksikkän perustelun lukukokemuksen yksityisyydelle.
...En ole ennen havainnut Soinissa niin selkeää luikurimaista laskelmointia kuin nyt. Jokaisen kysymyksen alta hän luisteli pois esittämällä puolueen virallisen lausunnon...
VastaaPoistaEi tietysti pitäisi, mutta en voinut olla hörähtämättä ääneen tälle Iineksen lausumalle. Tuotahan minäkin olen toistanut monet kerrat. Siis sitä luistelua...
Roomassa oli vaihtelevaa pilvisyyttä, sadekuuroja, tuulta ja lämmintä vajaat kymmenen astetta, yhtenä iltana mahtava ukkonen, kiitos kysymästä. Kauko-idän turistit täyttivät pääkadut ja nähtävyydet. Toisin kuin Helsingissä kaupungin halvimman kahvikupillisen saa lentoasemalla.
Osallistuin siellä vapaamuotoiseen tietokirjailijatapaamiseen, jossa italialainen professori Rosa M. piti loisteliaan esityksen Berlusconista. Tuli mieleen, että onneksi Iines ei ollut täällä. Hän olisi juossut ääneen kirkuen ulos jo puolessa välissä esitystä.
On uskomattoman vapauttavaa ja hienoa päästä keskustelemaan vakeistakin asioista ilman ensimmäistäkään ajatusta poliittisesta korrektiudesta. Kun kerroin meikäläisistä pyrkimyksistä rajoittaa sananvapautta netissä minua ei ensin uskottu. Piti kaivaa ruudulle tavaraa näytille.
Oikein harmitti kun kotiin palattua luin Suomen Kuvalehden takasivun mainoksen. "Tarja, Sauli, Mari, Jorma tai Björn ei päätä, mitä Suomessa saa kirjoittaa."
Se kun valitettavasti ei ole totta.
Mikis: lujat kiitokset Ellun kanasta! Olen kuullut siitä paljon huonomman selvityksen. Tämä oli kymppi ja plus.
Kuka muuten tietää, kuka oli se veneestä pudonnut eno? Entä minkä Jokisen eväät levisivät Iisalmen asemalaiturille?
"Ei ehkä siksi, että tekisin heistä tulkintoja, vaan havaitakseni paremmin, mitä ihmiset lukevat, kun saavat itse valita." (iines)
VastaaPoistaAnonyymi,
tuohon ilmaisuun takerruin minäkin, kun luin sen toistamiseen. Mietin, että mitä minä nyt tämän mukaan tarkoitan - epäselväksi jäi. Ilmaisu on epämääräinen.
Minua kiinnostaa siis ilmiönä luettu kirjallisuus, kun usein tosi kirjallisuusihmisiä kiinnostaa enemmän kirjoitettu kirjallisuus.
Kiinnostaa kirjoitettu minuakin, mutta luetun kirjallisuuden "sosiologia" on myös kiinnostavaa. Tätä luetaan, tuota ei. Miksi tätä luetaan, kun se ei saa huomiota kirjallisuusihmisiltä?
Kirjan itseisarvoa en kuitenkaan hyväksy.
VastaaPoistaKirpputoreilla on joskus tehnyt mieli alkaa huutamaan poliisia: tulkaa katsomaan mitä roskaa tämä on myyntiin tuonut, ottakaa se kiinni!
Sisältö on tietysti ratkaiseva, mutta kirjakerhokappaleet voi myös huoleti tuhota, oli sisältö mikä tahansa. - Huonolle paperille tehtyjä kertakäyttötavaraa.
van V,
VastaaPoistaminä en ole koskaan kirkunut. En edes synnyttäessäni. Olin hiljainen ja tyyni punnertaessani.
En minä sitä ihmettele että joku lukee kaikki Päätalot. Sitä minä ihmettelen että joku on ne kirjoittanut?
VastaaPoistaEikö tämä eno esiintynyt Salaman Tapausten kulussa? Minullla on tuo opus, ja siinä se ainakin on.
VastaaPoistaKarhunen-niminen mies kopautti enoaan airolla päähän, kun tämä ei ottanut tarpeeksi kiljua. Eno hukkui.
Mulla on liian paljon kirjoja. Ne täyttävät jo yhden huoneen. Katson niitä välillä sillä silmällä että myyn (tai lahjoitan) niitä pois. Ja sitten katson (toisella silmällä) että ei näistä voi luopua. En voi esimerkiksi luopua Belloweista, jotka minulla on kaikki, enkä Tšehovista, jota minulla on vaan vähän. Rakastan kirjoja mutta niitä on liikaa, Babel Erofejev Ehrenburg ... Kirjan nimet ovat kiehtovia. (Vaikka yks älykkö mulle väittikin että "minkä takia kirjalla pitää olla nimi?") Mun mielestä yks parhaita nimiä on "Auringon kiertolainen" (Charles Haldeman) tai "Talvikausi Emmanuelin elämästä" (Marie-Claire Blais). Huonoja kirjannimiä on oikeastaan enemmän kuin hyviä, mielestäni, mutta kun ostaa Jonkun Kirjoittaman kirjan jonka nimi on "Runoja", niin ei pety. Koska kirjan sisällä ON runoja.
VastaaPoistaRunoja on kaunis kirjan nimi, jopa toivon ettei muita olisi. Samoin Satuja. Aino Kassinen kertoo on myös hyvä kirjan nimi. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä se on hyllyyni tullut. Pidän aika ylittämättömänä myös nimeä Hänen olivat linnut. Enkeli tulessa on hirveimpiä nimiä mitä on, samoin Mätämunan muistelmat ja Kalmasilmä ja Kampela. Surullinen ja uskomaton tarina on myös oikein hyvä.
VastaaPoistaItseäni on usen muun ohella vaivannut sanonta "niin että morkoonit soi".
VastaaPoistaTuolla kirjastoihmiset yrittävät selittää erilaisia sanontoja, enimmäkseen kyllä aika laihoin tuloksin.
Mihinkään perustumaton oma teoriani morkooneista on, että ne ovat olleet jonkinlaisia koneita, jotka ovat pitäneet kovaa ääntä.
Vaari, etkö muka tiedä "Jokisen eväitä"? Sanonta nimittäin lähtee tosipohjaisesta tapahtumasta; en muista yksityiskohtia mutta... Herra Jokinen (olkoon etunimeltään vaikka Jukka) oli panostaja joka louhi näitä Helsingin kallioita: porasi niihin reikiä ja pani sitten panoksen niihin reikiin. Kerran Alppilassa kävi niin että hän unohti eväsreppunsa siihen reiän lähelle jonka sitten dynamiitilla räjäytti... Arvaa, naurattiko työtovereita? Nauratti niin perkeleesti. Ps. Tämä taas EI ole faktaa. Nimittäin sanonta "paskaa kuin Junttilan tuvan seinässä" Ei johdu eräästä kauppamatkustajasta joka yöpyi Junttilassa. Ja jolle tuli Iso hätä yöllä ja hätäpäissään hän paskansi sukkaansa. Ja aamulla hän ajatteli että siitä täytyy päästä eroon. Hän ajatteli heittää sen ikkunasta ulos. Vauhdittaakseen heittoaan hän pyöritti (pulleaa) sukkaansa kuin moukarinheittäjä... ja sinne sitten se lensikin, ulos. Harmi vaan että sukassa oli reikä ja siinä pyörähdellessä osa sukan "sisältöä" singahti myös seinille... (Tämä siis ei pidä paikkaansa. Eikä se, että Junttilan väki myöhemmin olisi ihmetellyt että "missähän asennossa se ton teki"?...)
VastaaPoistaistuu kuin paska junttilan tuvan seinässä
VastaaPoista"Tämän sanonnan alkuperä ei viittaa siihen, että Junttilan tuvan seinät olisivat olleet erityisen likaiset. Sanonta on peräisin niinkin kaukaa kuin 1700-luvulta. Junttilan talo sijaitsi itäisessä Hämeessä, Tarkkolan kylässä. Tuohon aikaan sana "paska" ei suinkaan tarkoittanut ulostetta tai likaa, vaan talon seinään kiinnitettävää naulaa (tai joskus koukkua), johon ripustettiin kuivumaan sankareita (sankareet olivat eräänlaisia kalastuksen sivutuotteita - kalannahkoja nykyisen tulkinnan mukaan). Oli mm. tapana sanoa "tarttua paskaan", kun tarkoitettiin että joku puhui asiaa - esimerkiksi "no nytpä tartuit paskaan". Joka tapauksessa kyseessä oleva sanonta tuli siitä, että Junttilan talon seinään oli paskat lyöty kiinni niin tiukkaan, että niitä ei tahtonut millän saada irti, kun talon seinää kerran korjattiin."
No noinhan minä äsken sanoinkin. Mutta Jokisen eväät levisivät a) Alppilassa, ja b) Elina Nieminen - sen lisäksi että oli vanhapiika - oli hirmu häijy ja nuuka ihminen ja c) en tiedä minkä takia Eno putosi veneestä? (Eikös se kumminkin tapahtunut jossain Jämsän seudulla, eli Päijänteellä?)
VastaaPoistaJämsäläiset itse sanovat asuvansa Jämpsässä. Se huvittaa minua.
VastaaPoistaA: "En minä sitä ihmettele että joku lukee kaikki Päätalot. Sitä minä ihmettelen että joku on ne kirjoittanut?"
VastaaPoistaTämän anonyymin hupaisen heiton takana on vinha totuus. Minä todellakin luin Päätaloja ihmetellen, että mikä perkeleen vimma sillä on kaikki kertoa - että mitä se peittelee.
Iines - en minä sinua halunnut moittia niputtamisesta, sillä tunnemmehan me jo toisemme niin hyvin, ettemme luule toisistamme kamaloita. Se oli vain yleisen ilmiön kuvaus ilman kohdetta.
Kirjojen nimiinkö tässä nyt taas päädytään. Viimeksi heitin kehiin nimen "Arvo tuli heristeleen nyrkkiä" ja nyt vaikkapa... odottakaa, käyn tökkäämässä sormeni johonkin kohtaan loputtomia hyllyjäni... miten olisi "Kuu ja kokkotulet"... jaa, mutta vieressä onkin "Kymmenen pientä neekeripoikaa", sehän tekeekin tarinaan mutkan.
Kielletyt kirjat ja kielletyt nimet.
Jämsä on kai sama kuin pimsa tai lomsa, niistäkin esiintyy puhekielisiä muotoja: Jämpsä, pimpsa, lompsa.
VastaaPoistaAnalogiankin kautta Jämsään on voinut toisaalta tuo p tulla. Silloinkin mallin antajana ovat olleet mainitsemani sanatyypit.
Jokisen eväitä minäkään en tunne, mutta siis olisi kiva kuulla van V:ltä, oliko tuo Salaman Tapausten kulku ja Karhusen eno oikein. Kalautus kalloon ja eno hukkui?
Jokiselta lensivät - taivaan tuuliin - hänen eväänsä Alppilan louhintatyömaalla. Uskokaa nyt hyvät ihmiset. Koska se on totta.
VastaaPoistaPs. Minusta olisi mielenkiintoista jos joku, toivottavasti elävä Päätalo, kirjoittaisi 24 paksua romaania "Pimpsasta". Oletan, että lukisin ne. (Osan ehkä ahmien?)
Jokinen pani eväänsä prässiin, jonka työtoveri piloillaan käynnisti. Eväistä tuli mahdottoman iso ja ohut levy, josta sanonta juontaa, levällään kuin Jokisen eväät.
VastaaPoistaMutta arvata sopii, mikä lentävä sanonta tästä tositapahtumasta sikisi:
1950-luvulla Töölössä vaikutti kahvilanpitäjä Andreas Cuppa, joka perusti sinne tunnetun ja suosituksi tulleen kahvilansa Cuppa Mocha. Valitettavasti 60-luvun lopulla A. Cuppa joutui poistumaan maastamme kiireesti - syytä ei tarkalleen tiedetä; arvauksia on esitetty.
Ei vaineskaan.
VastaaPoistaKun avaan jonkun kirjan, luen sen. Luen sen loppuun asti vaikka se olisi kuinka huono; ajattelen että tekijä tässä enemmän (paljon enemmän) on duunia tehnyt kuin minä nyt. Silläkin tavalla arvostan kirjoja, kirjoittamista.
Ps. Muistan, kun ankarasti muistelen, että viimeisen 10 vuoden aikana olen yhden kirjan jättänyt kesken. Se oli (ja on edelleen) Markiisi de Saden Sodoman 120 päivää. (Les 120 journées de Sodome ou l’Ecole du libertinage, introduction.) Kun pääsin sivulle - en muista mille, sanotaan että sivulle 42 - niin päätin että nyt loppuu tämä paskanjauhanta. (Ja loppuihan se, kun panin kirjan kannet kiinni.)
A Cupan tapauksesta jäi ilmeisesti elämään sanonta "lähti kuin mokka latten edeltä"
VastaaPoistaTapauksesta tulee mieleeni yksi kokki, etunimeltään Gono, mutta tarina on liian pitkä tässä kerrottavaksi. Tiettävästi perään ei kuitenkaan paljoa kyselty.
Monenlaista hauskaa triviaa näkyy löytyvän tutuista sanonnoista. Riku kyseli orkoolien tai mortoolien tai morkoolien perään ja tarjoan tässä erään selityksen.
VastaaPoistaNuorena poikana kuulin Etelä-Pohjanmaalla erään muorin siunaileva, että "nussiivat notta orkoolit soi". Sama mummo kertoi riiarista, jonka talon isäntä oli haulikkoa käyttäen ajanut mäkeen tyttärensä aitasta, että "juoksi pakohon notta orkoolit soi."
Minun oli pakko ymmärtää, että tässä viitattiin hauskasti miehisiin kiveksiin. Kyseessä on siis karkeampi ilmaus sanonnasta " juoksi niin, jotta hippulat vinkuvat."
Pohjalaisemännän kielikuvaa on muistakseni käytetty myös iskelmämusiikissa. Mikko Alatalon kuuluisassa tunnelmakappaleessa "Mummoni ja moukarinheitto" mummo osallistui hyvään panoon, jolloin:...ortoolit soi, ja lähtiessä tyrä rytkyy." Jos jollakulla on tuon laulun sanat korjatkoon ilmaisun täsmälliseksi.
Jokisen eväistä olen kuullut sekä levy-version että panostajan kertomuksen, mutta mielestäni alkuperäiseen sanontaan kuuluu jatko: "Iisalmen asemalaiturille." Olenko ainoa, joka muistaa näin?
Olisiko eno ja vene sotkeutunut jotenkin kuuluisaan Jämsän äijään, joka jäi taivaasta?
Minä jätän kyllä kirjan kesken, jos se ei kiinnosta, sillä lainaan samalla tavalla kuin ostan, tuntuman perusteella.
VastaaPoistaJa saatan jättää kesken, vaikka kirja kiinnostaisikin. Tällaisia jälkimmäisiä ovat vaikka James Joycen Odysseus - erään toisen Odysseuksen sen sijaan olen lukenut. Alastalon salissa ei ehkä jäänyt kesken, mutta luin sen harppoen, enkä voi hyvällä omallatunnolla sanoa lukeneeni kirjaa kokonaan. Siitä huolimatta olen tenttinyt sen.
van V,
VastaaPoistaolisin olllut utelias kuulemaan käsityksesi tuon "putosi kuin eno veneestä" alkuperästä. Yhdytkö käsitykseeni, että se on Hannu Salaman Tapausten kulku -romaanista, 60-luvulta? Karhunen kolkkasi enoaan, joka ei ollut juonut hänen mielestään tarpeeksi kiljua, ja näin vene kaatui ja eno hukkui. Tämä oli tapausten kulku. Käsittääkseni sanonta alkoi tästä, mutta varma en ole.
Tekniikka taitaa laittaa viestini taas roskiin.
VastaaPoistaRiku riemu
Iines,
VastaaPoistaikävä kyllä en voi yhtyä sinuun Hannu Salaman tapauksessa. Sanonta putoavasta enosta on paljon vanhempi kuin koko Hannu Salama, vaikka ei hänkään pikkupoika ole.
Muistat varmaan "Juhannustanssit"? Ne kuuluisat kirjan jumalanpilkkakohdat olivat ikivanhaa perua. Jutut mm. siitä, kuinka Jeesus diskattiin Genetsaretinjärven ympärijuoksussa siksi, että hän oli oikaissut,kuulin ensi kerran kotiseutuni taksikopissa joskus 50-luvun lopulla. Isäni kertoi kuulleensa samat jutut joltain junapelurilta 30-luvulla. Näillä jutuillaan peluri vei kanssapelaajien huomion ja peitti likaiset temppunsa.
HS on muutenkin kova pöllimään asioita kirjoihinsa, olen huomannut.
Hyvinkin mahdollista, tuota enovenekuvaa ovat varmaan muutkin kirjoittajat ja puhujat käyttäneet.
VastaaPoistaAlkuperät ovat kiinnostavia, mutta asiantuntijoillekin vaikeita selvittää. Esimerkiksi Kotus, kieliasiain asiantuntijaelin, pitää tuon morkoolin/porkoolin alkuperää tuntemattomana tuon Rikunkin vinkkaaman lähteen mukaan.
Joycen Odysseuksen olen lukenut (laskee mielessään 1 2 3) noin 4 kertaa läpi. Minusta se on koukuttava kirja. Uuvuttavampi lukukokemus oli Don Quijotte; kahlasin senkin. Tolstoilta en ole lukenut riviäkään. Dostojevskin "Rikos ja Rangaistus" romskusta jouduin tekemään "käsiohjelman" teatteriin. Tein sen. Kävin, koska olen pedantti, haastattelemassa venäläisiä emigrantteja, joita oli Messukylässä kaksi pariskuntaa; he luulivat että olen KGBn agentti kun minulla oli magnetofoni mukanani... en ollut. Ensin he eivät sanoneet kuin "njiet njiet" mutta kun ystävyimme, niin sain juoda sokerista saikkaa niin että ällötti. Halusin äänittää miten lausutaan "raskolnikov"... ja eri tavallahan se äännettiin, kun luulin. Ei Sonjakaan ollut SONJA. Avdotja oli niille (Tampereen Teatterin) näyttelijöille vaikein lausuttava.
VastaaPoistaKirja näyttämöllä on eri asia kuin luettuna.
Kuulun siihen kamalaan kastiin, joka suosittelee kirjoja!
VastaaPoistaTärkeitä kirjoja tärkeille ihmisille.
Sellaisille, joiden tietää ymmärtävän.
" ... Kirja näyttämöllä on eri asia kuin luettuna" ...
VastaaPoistaTarkoitan, että en tarkoita tätä. (Koska näin ilmaistuna kysymys on idioottimaisesta kliseestä.) Esim. Edvin Laineen filmatisoinnit "Täällä pohjantähden alla" on hävettävää katseltavaa: ei ne ole elokuvia. Ja sen lisäksi ne loukkaavat Väinö Linnaa. (Smedsin "Tuntemattomassa sotilaassa" Kansallisteatterissa oli jotain, teatteria. Samaa on Ingmar Bergmanin elokuvissa, tai Fellinillä. Niitä on mahdoton "lukea" kirjoina, ei niin, eikä niin tarvitsekaan.
Näköjään technologicum apparatus heittää taas kännykällä lähettämäni viestit roskikseen.
VastaaPoistaTarkoitat varmaan tuota klo 18.13 kommenttia, Riku? Sen palautin, ja lisäksi edelliseen keskusteluun pari toisten viestiä. Kummallinen roskaloota. Pitää muista tarkistaa se useammin.
VastaaPoistaMikis, minä luin sitten taas ihan kivutta Dostojevskin, Tolstoin ja muiden venäläisten klassikkojen teokset sekä Don Quijoten. Tuo Odysseus ei mennyt, mutta voisi ehkä mennä nyt.
Pst
VastaaPoistaSmedsin ohjauksesta minäkin pidin kovasti, sillä siinä sota oli mieletöntä ja absurdia, toisin kuin Edvinillä.
Kuunkuiske, olet minullekin suositellut kirjoja, enkä pitänyt sitä pahana, päinvastoin, ystävällisenä eleenä. Itse vain en osaa suositella jotain nimenomaista teosta toiselle, mutta tietenkin voin kertoa, mistä minä olen pitänyt tai mistä kirja kertoo. Ehkä se on suositus.
On se, Iines, suositus! Mikseipä kertoisi kirjasta, josta on oivaltanut jotakin, myös muille? Sehän on suoranainen palvelus! :)
VastaaPoista(Ja mahdollisuus nähdä että ollaanko samalla kartalla. Yksi mies mainosti joskus Kampelan olleen kai lempikirjansa. Minusta se oli ihan kamala - tai siis en lukenut loppuun.)
Bergmanin elokuvissa on (siis minulle) jotain mitä en pysty työntämään pois, tai lähemmäksi? Osaan vain ihmetellä, kun näen niissä omat ihmettelyn aiheeni. En käsitä minkä takia hän on minulle niin läheinen? Bergmannin ensimmäisen filmin "Hiljaisuus" (Tystnaden) näin 10 v vanhana. Jo silloin säikähdin suunnattomasti: minkä takia se puhuu musta!?.
VastaaPoistaPs. Bergmanin "Laterna magica" on rehellisin muistelmateos jonka olen lukenut... (Jaan Kross muistelmissaan "Rakkaat kanssavaeltajat" laskettelee välillä luikuria. Kyllä minä sen huomaan! Mutta hän tekee sen sillä lailla että iskee silmää...)
Eli, jos olette kyllästyneet Paavo Väyrysen tai Paavo Lipposen tapaan kehua itseään, muistelmissaan, lukekaa Bergmania. Todennäköisesti ette pety.
Muistan erityisesti Mansikkapaikan.
VastaaPoistaLaterna magica on hieno kirja!
Se on sen kultaisen naisen kirjahyllyssä, joka tarjoutui tulemaan pesemään ikkunat huomenna!
Voiko hienompaa tekoa olla?
En keksi monta.
Eniten kiitän kyllä siitä että hän antoi minulle elämän.
Erikoisesti Bergmanin naisrooleissa kohtaa omat pelkonsa, ne tulevat aivan lähelle, iholle, voisin sanoa, jos en inhoaisi kyseistä ilmaisua. Luulen, että juuri tuo Bergmanin tapa tulla aivan kiinni ihmiseen, on se voima, joka saa ainakin minut mukaansa. Eniten olen pitänyt Harriet Anderssonista, joka minusta on taitavin hänen naisnäyttelijöistään.
VastaaPoistaEn jaksanut näitä kommeja kaikkia kahlata joten toivottavasti et ole jo 7 kertaa selittänyt asiaa, MUTTA pisti kovastikin silmään tuo huonoja kirjoja, mitähän ne mielestäsi ovat?
VastaaPoistaJäi kuin Jämsän äijä taivaasta.
VastaaPoistaMinunkin kielikorvani ja muistini mukaan eno putosi veneestä jo esihistoriallisella ajalla, vaikka se Rikun suosittelema sivusto muuta väittääkin.
Varmaan ne väittävät, että kun se tuli kuin Manulle illallinen, niin siinä viitataan pressan linnan pätevään palvelusväkeen.
Iisalamen asemasta en ole kuullut, mutta sen sijaan sellaisen, että tungosta kuin Tuiran asemalla. Eli ei ketään.
Näitä sanontojahan on satoja, jos alkaa muistella - ja melkein aina niissä on takana järkevä selitys. Niinkuin siinä pulkassa, jossa päivä on, tai umpimähkässä.
Nykyään kyllä syntyy surrealistisiakin sanontoja. Onkohan kukaan tutkinut niiden syntyä? Miksi esim. jotakin on simona eli paljon? Matkitaanko siinä jotain vanhempaa sanontaa vai onko se pelkkää onomatopoetiikkaa eli kuulostaa kivalta.
Mitä muita paikkakuntia sanonnoissa esiintyy?
Ookkona Oulusta, pelekääkkönä polliisia? Porvoon mitalla ja Lapuan laki... no, viimeksi mainittu viittaa liikkeeseen.
Joo, Iines, noista naisrooleista minäkin olen niin vakuuttunut! Oikeastaan Bergmanin kautta minä olen oppinut naisista enemmän kuin mistään muualta. (Ja "muualta" pitää sisällään myös tämän reaalimaailman.)
VastaaPoistaSanoppas minulle Iines, kun olet niin herkkävaistoinen ja älykäs ihminen, että miten Bergman... kömpelö ja aika itseensä sulkeutunut mies... osaa niin taivaallisen hienosti kuvata naisia? Naisten (kummimmpiakin) mielenliikkeitä?
Oikeastaan en minä teistä enempää tiedä mitä minä olen oppinut Bergmanilta - ja Felliniltä. (Ja muutamalta humalaiselta runoilijalta.)
Mustaleski,
VastaaPoistakysyitpäs vaikean, mutta itsepä sitä taisin kerjätä puhumalla huonoista kirjoista. Turha varmaan selittää, että ilmaisu "huono kirja" oli provosoiva?
Minusta Kellokosken prinsessa on sen vuoksi huono kirja, että siinä on harvinaisen löysä rakenne ja paljon saman asian toistoa. Luvattoman paljon.
Kun kirjoittajia on kaksi, tuntuu siltä, että heitä myös on kaksi, tekstiä ei ole sulateltu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Voisi siis kysyä, onko kirjoittajien välistä yhteistyötä tehty tarpeeksi, vai lätkäisty vain kummankin osiot.
Rakennetta höllentää sekin, että väliin kirjassa on kronologinen rakenne, väliin jonkin teemanmukainen käsittelytapa. Näin asiat kertautuvat, vaikka niiden painoarvo ei sitä vaatisi.
Varsinainen luonnekuvaus jää myös oudon kapeaksi ja kylmäksi, vaikka kirja kertoo yhden henkilön elämäntarinan. Keskittyminen puuttuu, kaikki on levällään. Ne Jokisen eväät tulee tästä mieleen, samoin se, että taisi eno pudota veneestä.
Juurikkalan kirja taas on huono, koska se ei lunasta nimeään Varjojen taika eikä siis lupaamaansa. Ei niissä varjoissa ollut taikaa, lukija ei saanut selkoa vakuuttavista tapahtumista vaan vain kokijan omista elämyksistä. Se ei riitä, kun taika pitäisi vakuuttaa. Alkoi lopulta epäillä, kärsiikö Juurikkala konversiohäiriöstä kuten Siri Hustvedt Vapisevassa naisessaan valottaa - paljon vakuuttavammin.
Ps. Tössittyä on tullut. Se täytyy myöntää. Mutta ei siinä (kiireessä?) ihmistä (so. naista) opi tuntemaan.
VastaaPoistaBergmanissa vain on niin paljon naista itsessäänkin, toisin sanoen hän ei kiellä kokonaista ihmisyyttään. On tässä ehyt ja näkee ihmisen sieluun pelottavan tarkasti. Ihan kuin hän asettaisi ihmisen aina pimeälle näyttämölle ja kohdistaisi tähän vain yhden pyöreän pitkän valospotin.
VastaaPoistaBergmanin miesnäyttelijöiden (vakioäijäthän hänellä aina oli) läpi näkee; ne on aika teoreettisia. Vakuuttavia, mutta ei uskottavia. Tai siis se uskottavuus menee matematiikaksi: y + a(x:c). Ihan kivaa sekin. (Eniten inhoan amerikkalaisia elokuvia. Jossa on joku juoni, eli Tarina. Jota pitää koko ajan seurata. Ja näyttelijät ovat saatanan nättejä. Ja koko ajan ne tuijottelevat toisiaan.. Plääh!)
VastaaPoistaFellinistä tykkään sen takia että se on hullu. Ei kellään - paitsi hullulla - ole sellaista mielikuvitusta.
VastaaPoistaEi vaineskaan.
Koskettavin elokuva mitä olen nähnyt on Vittorio de Sican "Polkupyörävaras".
Tapsa kun mainitsi Manun illallisen niin ryhdyin googlaamaan. Sieltä selvisi, että Manulla tarkoitetaan asevelvollista, joka saa aina takuuvarmasti illallisensa.
VastaaPoistaOlen kuullut siihen toisenkin selityksen. Sen mukaan joku näistä Ruotsin kuninkaallisista Maunuista tai Maununpojista olisi vaatinut illallisen aina minuutilleen samaan aikaan ja että sanonta tulisi sieltä. Tiedä ja mene.
Monet näistä sanonnoista ovat tosi vanhoja, kuten "Kreivin aika", mutta sen alkuperän nyt tuntee jokainen.
Hei mainosmiehet! Mitä te möngitte muinaisuudessa ja kaivelette hautoja kuin arkeologi? Tehkää itse uusia sanontoja. Senkin pöljäpäät.
VastaaPoistaNyt minä olen kyllä aivan anona! Siis että voi olla tollasii tyhjäpäitä.
VastaaPoistaManu oli kuulkaapas meidän koiramme, iso musta puolinöffe, silloin kun lapsi oli pieni. Sai taatusti illallisensa, siis Manu.
VastaaPoistaÄläs nyt ano, mainosmiehet eivät ole täällä töissä vaan vapaalla. Sanontojen etymologiaahan on kiva etsiä, harva kaikkia tietää. Kreivin aikaakaan en heti muista, mutta eiköhän se johonkuhun kreiviin liity.
" ... 1950-luvulla Töölössä vaikutti kahvilanpitäjä Andreas Cuppa, joka perusti sinne tunnetun ja suosituksi tulleen kahvilansa Cuppa Mocha. Valitettavasti 60-luvun lopulla A. Cuppa joutui poistumaan maastamme kiireesti - syytä ei tarkalleen tiedetä; arvauksia on esitetty" ...
VastaaPoista"Lähti kuin kuppa Töölöstä" perustuu aivan, aivan eri asiaan kun nyt annat ymmärtää. Sen juuret ovat 1900 luvun alussa. Ja kantasana on Tölö, ei Töölö. (Mutta paskaakos minä tätä enempää selittelen. Koska kukaan ei ota minua vakavasti; kohta en itsekään ota itseäni vakavasti.)
Ps. Tuo sulkulauseke oli ns, "itseironiaa". (Lat. huom.) Ihan kiva on keskustella sanojen ja sanontojen alkuperästä. Veijo Meri kirjoitti ko. aiheesta yhden kirjankin, en nyt muista nimeä, mutta mielestäni se oli epäillyttävä... Esimerkiksi "Karjala" tarkoittaisi oikeasti "Harjalaa" (joka tulee muinaissaksasta ja tarkoittaa "valtiasta" tai jotain sinne päin) mutta kun ugrilaisesta kielestä puuttui siihen aikaan H-kirjain, niin se korvattiin K-kirjaimella?
En usko. Mutta on olemassa sellainen paikkakunta kuin Harjavalta. Siihen minä uskon.
Hitler on muuten venäjäksi Gitler. Ja Helsinki Gelsinki. Kyllä se Hoo sittenkin korvataan pehmeällä Koolla, eli Geellä.
VastaaPoistaJa niinhän ne Karjalassa lauloivatkin - siihen aikaan kun vielä laulelivat - että "garjalan gägi se gugguu", etc.
VastaaPoistaPs. Helsinki venäjäksi on Gelsingfors. Sanoin äsken väärin.
Mikis, mikis, joka aamu armo on uus! Noin lukee keittiön huoneentaulussani.
VastaaPoistaCuppa-juttu on tietenkin uudempaa urbaanilegendaa, jolla silläkin on arvonsa. Rahvaan paristahan Kalevalan kootutkin ovat, kiertävää urbaanilegendaa, jonkun veijarin muuntamaa ja eteenpäinvälittämää. Koko ajan syntyy uutta.
Meren Karjala-selitys nojaa kyllä siihenkin konsonanttikehitykseen, jota minunkin päähäni Turussa iskettiin.
Harjavaltaan älä usko. Siellä on kauhea teollisuuskatku. Ajan aina kaasu pohjassa Harjavallan ohi, en hiljennä ennen kuin näen Nahkiaisia myytävänä -kyltin vähän ennen Ulvilaa.
Musta olis kiva istua sun kyydissä kun "ajat kaasu pohjassa". Eli painat tallaa. Saarikoski sanoi sen näin:
VastaaPoista"Ajettiin hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin,
keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän."
Iines hei,
VastaaPoistaKreivin aikaa elettiin 1600-luvun puolivälissä, kun ruotsalainen kreivi Per (Pietari) Brahe omisti puoli Suomea. Hän perusti mm. Raahen kaupungin ja ellen väärin muista, Kajaanissa on hänen patsaansa. Hänen muistomerkissään Turussa on itsetyytyväinen teksti: Maa oli minuun ja minä maahan tyytyväinen." Ei taida Gaddafi saada samanlaista muistokirjoitusta. Tai mistä sen tietää.
Kaipa Brahe ryösti kanssa hiukan edeltäjiään hillitymmin, koska aika on jäänyt kansan mieleen kultaisena.
Mutta Mikis, Mikis! Sinulta on jäänyt venäjänläksy huonolle hoidolle. Hitler on kyllä Gitler mutta Helsingfors pysyy Helsingforsina venäläisturistin suussa. Se H-kirjain kyllä lausutaan jotenkin pehmeän hölskähtävästi, Hjelsingfors tai jopa Gjhelsingfors, mutta siinä siis kuuluu H paremmin kuin G.
Ruotsia naapurit ääntävät tosi etevästi. Hangö-udd on heillä Gangut. Harva taitaa tietää, että Venäjän laivastossa on aina joku iso Gangut-niminen sotalaiva.
Mutta olkaamme armollisia. Kun kuulee Pietarin kaupoissa suomalaisten ääntävän venäjää on myyjillä ilmeissä pitelemistä. Ja kun vielä finski-ladyt huutelevat hintalaput nähdessään että hui (kyrpä) mikä hinta! ei henkilökunnalla nauru ole kaukana.
Viime pyhänä Pietarinkirkossa oli kaniikeilla suut viivoina, kun huonokuuloinen suomalainen teologi, iso, partainen äijänrohjake karjui kaverilleen, että "Katso nyt noita freskoja". Ja kun häntä ruvettiin repimään berberistä pihalle, hän älähti kovaan ääneen, että "Älä kuule saatanan vääruskoinen revi mun palsaani tai alkaa läski tummua."
Kynäni ei taivu suomentamaan rivouksia, mitä hän hyvässä uskossa tuli Herran huoneessa siinä lausuneeksi.
Tällä vain halusin sanoa, että kannattaa ottaa kirosanoista selvää, ennen kuin menee huutelemaan ulkomailla.
Kirjoja on kertynyt ja kertyy järkevästi ajatellen kotiimme ihan liikaa. Jotta ne saisi jonkinmoiseen järjestykseen remontin jäljiltä, pitäisi saada lisää hyllytilaa. Pitäisi myös kiertää kaukaa kirjakaupat, antikvariaatit, kirpputorien kirjalaatikot ja ohjeistaa perhe ja ystävät, että kirjalahjojen sijasta riemastun - niin mistä?
VastaaPoistaTuula-Liina Varis, Anna-Leena Härkönen, Anja Snelman ja Hannu Mäkelä, siinä äkkiä ajateltuna neljän kärki mieluiten lukemistani nykypäivän suomalaisista kirjailijoista. Pulkkisen Totta odottaa hyllyn reunalla lukemista. Finlandiapalkittu Nenäpäiväkin on vielä lukematta.
Kylläpä mokasin! Helsinki sanotaan venäjäksi pehmeällä Hoolla, mutta Helsingfors on kyllä Gelsingfors.
VastaaPoista"En nimittäin pidä käsitteiden ylätasolle vihkiytyneestä kirjallisuuskeskustelusta, jossa taideteoksia tulkitaan vimmalla ja kohinalla. En usko, että tämä vierastamiseni johtuu siitä, etten ymmärtäisi asioita, vaan se on johtanut siihen, etten ole tuntenut tarvetta opetella sitä yhteistä kieltä, metakirjallisuutta, joka pitää osata, kun puhuu kirjallisuudesta. "
VastaaPoistaVoi sen varmaan noinkin muotoilla, jos ei yksinkertaisesti älli riitä mutua kummempaan.
Niinkin voisi toki sanoa.
VastaaPoistaOlen kuitenkin tekstejä työkseni ja vähän muutenkin lukiessani havainnut, että käsitteellinen kieli ei ole tae älykkyydestä, vaan jos hurjaksi heittäydyn: se voi todistaa tietynlaisen älykkyyden puutteestakin.
Viestinnällisesti älykäs ihminen sovittaa kielensä tason kulloisessakin tilanteessa mahdollisimman konkreettiselle tasolle. Tiedepuhe on erilaista kuin esimerkiksi avoin viestintä verkossa, viestintä, joka on tarkoitettu suuren yleisön luettavaksi.
Luin kerran (eilen)* nuoruuden päiväkirjojani, ja oikein ihmettelin ja ihan kadehdin kuinka pokkana osasin parikymppisenä analysoida runoutta ja kirjallisuutta.
VastaaPoistaTaiteen määritelmänkin pohdiskelin valmiiksi tuosta vaan ja pontimen siihen sain - mistäpäs muualtakaan - kuin juuri lukemastani Joycen Odysseuksesta, jossa isä ja poika Dedalus (Joycen alter ego) pohtivat (muistaakseni) samaa asiaa.
Totesin Joycen olevan hakotiellä (sanonnan merkitys?) ja kirjoitin siihen sitten kuinka asia on, aika oppineen fiksusti näin jälkikäteenkin arvioiden. Mistähän perkeleestä osasinkin?
Nykyään en kykene enää sellaiseen teoreettiseen viisauteen. Luultavasti siksi, etten enää viitsi kirjoittaa sellaista, jota en itse ymmärrä.
* Matkin Mikistä, topra huja! (Tämän minulle opetti enoni.)
"Olen kuitenkin tekstejä työkseni ja vähän muutenkin lukiessani havainnut, että käsitteellinen kieli ei ole tae älykkyydestä, vaan jos hurjaksi heittäydyn: se voi todistaa tietynlaisen älykkyyden puutteestakin."
VastaaPoista"Käsitteellisen" kielen puuttuminen ei sekään todista älykkyydestä, vaan useimmiten sen puutteesta. Ja täällä olevan kirjoittamasi aineiston perusteella jokin "viestinnällinen älykkyys" ei oikein käsitteenä sekään vakuuta, ellei sitten sillä tarkoiteta sitä, että ilmaisullinen ja ajatuksellinen köykäisyys täytyy nimetä jotenkin hienommin.
" ... Kylläpä mokasin! Helsinki sanotaan venäjäksi pehmeällä Hoolla, mutta Helsingfors on kyllä Gelsingfors" ... Moksista vaan! Minäkin mokaan, melkein aina, mutta pyrin siihen - ja siinä olen aika hyvin onnistunut - että mokaan joka kerta eri tavalla. En siis koskaan kahdesti! (Tähän pitäisi taas tulla joku irvistelevä hymiö mutta kun en osaa niitä tehdä, olkoon.);-*#¤?
VastaaPoistaTapsa,
VastaaPoistanuorena osaa ja uskaltaa!
Kirjallisuudenopiskelijana minäkin kirjoitin hienoja ja kaikenavaavia analyyseja mm. Mannerin runoista ja vaikkapa Odysseuksen harharetkien perimmäisistä motiiveista ja Penelopen vuosikausien odotuksesta.
Kirjallisuuden professoriltani sain järisyttävän hyvää palautetta, ja hän latasi lopputyölleni suuret odotukset ja puhui jatkamisestani väikkärin suuntaan - jota ei koskaan tapahtunut, kun tulin raskaaksi ja perheydyin ja menin töihin maksaakseni opintolainani. Lopun tiedättekin.
Anonyymi,
VastaaPoistaen ole puhunut käsitteellisen tason hylkäämisestä, vaan olen korostanut kontekstia. Tiedekeskustelu ja tietyn oman alan sisäinen keskustelu sallii terminologisen keskustelun, tietysti. Siinä kaikki tuntevat yhteisesti sovitun tavan keskustella yhteisin käsittein. Siinä siis abstraktinen esittämistapa on ok.
Julkinen keskustelu laajoilla estradeilla tapahtuu erilaisessa infrastruktuurissa: osanottaja- ja lukijajoukko on kirjavampi. Jos tahtoo ihmisten ymmärtävän puhettaan, on sen tietenkin oltava yleiskieltä, joka puolestaan ei siedä liikaa ylätason käsitteitä. Jos niitä siinä on, ne tulee havainnollistaa. - Tämä edellinen on ihan on perusviestintää.
Taitavin on nimenomaan se viestijä, jonka puhetta suurin lauma ymmärtää. Se ei tarkoita sitä, etteikö viestijä hallitsisisi myös asioiden yläkäsitteitä, abstraktitasoa, käyttäessään selkeää kieltä. Hän vaan on viisas ja tunneälykäs, ottaa muut huomioon. Tärkeintä ei ole brassailla ja tehdä älykäs vaikutelma, vaan tärkeämpää on olla oikeasti oivaltava ja siten sosiaalisesti älykäs.
”Anonyymi, en ole puhunut käsitteellisen tason hylkäämisestä, vaan olen korostanut kontekstia.”
VastaaPoistaMitä sitten tarkoittaa se, ”etten ole tuntenut tarvetta opetella sitä yhteistä kieltä, metakirjallisuutta, joka pitää osata”. Jotainhan tuossa nyt on sitten hylätty.
”Tärkeintä ei ole brassailla ja tehdä älykäs vaikutelma, vaan tärkeämpää on olla oikeasti oivaltava ja siten sosiaalisesti älykäs.” Jos tätä asiaa tämän tästä on tuotava erikseen mainiten esiin, on se melko paljastavaa. Täällä usein mainostettu ”vino näkökulma” ei nyt pyhitä ihan kaikkea, varsinkaan, jos ei sellaista ole havaittavissa.
”Kontekstia” sitten on ilmeisesti sekin, että joutuu selittelemään jälkeenpäin, että tässä nyt oli ironiaa, eikö kukaan huomannut? Ei oikein anna kuvaa oivaltavasta ja sosiaalisestikaan kovin älykkäästä kirjoittajasta.
Ja: sana "infrastruktuuri" oli nyt tässä yhteydessä hieman väärä. Kannattaisi ehkä vain edelleen "korostaa kontekstia".
Arvelitko, anonyymi, että on joko
VastaaPoista1. käsitteellinen kieli tai
2. konkreettinen kieli?
Ja näistä älykäs sitten valitsee käsitteellisen kielen ja se, jolla älli ei riitä, valitsee konkreettisen selkokielen. Näinkö?
Kielen käsitteellisyysasteitahan on monia.
Kieli voi ensinnäkin olla hyvin käsitteellistä, kuten vaikka tieteellinen artikkeli Duodecim-lehdessä. Tuskin ymmärtäisit saati osaisit kirjoittaa sitä, anonyymi. Tämä ei ole kuitenkaan peruste sanoa, että sinulla ei ole älliä.
Tällaisen eriytyneeseen vieraaseen sanastoon ja terminologiaan pitäytyvän kielen käyttö vaatii tietenkin sisäistämistä, sillä ei ihminen ajattele alastomana käsitteellisesti, vaan havainnollisesti, konkreettisesti. - Tätä tarkoitin kun sanoin, etten ole motivoitunut puhumaan tavallisille ihmisille tieteen kielellä. Minusta se ei olisi sosiaaliseti kovinkaan viisasta.
Näin kielen käsitteellisyysaste siis vaihtelee, samaten tekstin yleistajuisuus tuon asteen mukaan. Viisas kirjoittaja tai puhuja ottaa aina kohderyhmän huomioon, jos tahtoo saada sanomansa selkeästi perille, ja välttää vierasta sanastoa ja terminologiaa sekä raskaita yläkäsitteellisiä lauserakenteita. - Eri asia, jos kirjoittamisella tai puhumisella on jokin muu tavoite kuin vuorovaikutteinen viestintä - silloin voi briljeerata, jos sellaiseta tykkää. Kuulijat eivät taatusti tykkää.
Pst Olen joutunut alleviivaamaan ironiaani vain pari kertaa, kahdelle henkilölle: Japelle ja van V:lle 38 000 kommentin joukosta.
Kiitoksia Iines. Tätä "huonoa" kirjaa en ole lukenut, elokuvan olen katsonut ja mielestäni se oli ihan kelpo kuva tästä aiheesta. Tosin käenpesän yli lentänyttä ei ehkä olekaan?
VastaaPoistaSuomenkieli kehittyy ja laajenee niin ettei vanha enää perässä pysy, minusta hysteria oli ihan hyvä sana siinä kuin joku toinenkin, mutta täytyy raahautua vain perässä. Tosin tämä oli käsitteenä purkuhommista johtuen jo hyvinkin tuttu.
Mustaleski,
VastaaPoistaPrinsessa-elokuvaa en ole nähnyt, ja siksi luinkin kirjan. Uskon, että elokuva on huomattavasti parempi, siihen saa tarinan ilman väljyyttä ja toistoa.
Minulla on elokuvateatterikammo, joka johtuu teattereiden infernaalisesta melutason ylittämisestä. En kestä melua enkä koviä ääniä.
Luin R. Pulkkisen Rajan ja se ei houkuttele Totta lukemaan.
VastaaPoistaSaturnuksen renkaat oli vaikeempi juttu. Muutaman kymmenen sivun jälkeen olin jo luovuttaa mutta sitten kolahti. Erilainen kirja.
Pamukin viimeisen jätin kesken, Vargas Llosan Tuhman tytön luin, miksiköhän. Se oli huono.
Harjukaupungin salakäytäviä ja muitakin Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjoja suosittelen. Menossa Yöjuna Lissaboniin.
Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjoja en olekaan vielä lukenut, hänen blogiaan tosin olen kyllä.
VastaaPoistaOlen törmännyt eri puolilla internetiä kehuviin mainintoihin hänestä. Täytyypä tarkistaa asia, minulla voi olla vähän virheellinen käsitys hänestä. Tai siis en tiedä tarpeeksi.
” Arvelitko, anonyymi, että on joko...” jne. jne.
VastaaPoistaNäyttää tämä nyt ikävä kyllä menevän täällä käytäväksi tyypilliseksi ”keskusteluksi”, toistelet tässä jotain jo aiemmin sanomaasi itsestäänselvyyttä, eikä se siitä etene mihinkään. Tuloksena on pikkuliisua, tällä kertaa tahatonta.
Minun osaltani saa jäädä tähän. Toivotan kevättä.
Höpsistä vaan, et luultavasti ymmärtänyt, mitä sinulle sanottiin, kun näin kauan kesti.
VastaaPoistaMinähän esitin sinulle selkeän ja tuoreen näkökulman. Ellei asianomainen perässä pysy, niin minkäs asialle mahtaa. Kevättä vaan ja tippuvia räystäitä!