Etsii hyviin tekoihin syyllistyviä

Tänään meille on syntynyt viaton lapsi. On lapsi syntynyt meille. On meille lapsi annettu.

Viaton, Ian, Janne, Jean. Meille on syntynyt tyhmä. Toisenlainen salapoliisi. Etsii hyviin tekoihin syyllistyviä.*

Minäkin etsin hyviin tekoihin syyllistyviä, olen aina etsinyt. Olen aina nähnyt punaisen pisteen, kuoleman pisteen kuin ruusun balleriinan hiuksissa, kun joku tekee erillisen hyvän teon ja paukauttaa rumpua sen kohdalla, viestii teon tapahtuneeksi: annoin almun, saatoin vanhan kadun yli, liityin SPR:n ystävätoimintaan, lahjoitin rahaa keräykseen.

Tässä on siis syntynyt toinen tyhmä, tosin jo kauan sitten, Risto Ahdin rinnalle. On aina huikeaa, kun löytää toisen, tarkalleen samanmoisen, jossakin asiassa, jossa on tuntenut itsensä vialliseksi eikä ole ymmärtänyt syytä käytökseensä.

Väänsin eilen edellisessä keskustelussa ihanan Charin kanssa hyväntekeväisyyttä pahantekeväisyydeksi, sillä minulle lauloi taas punainen kukko lukiessani selostuksia hyvistä teoista. Siis minä väänsin, Char ei. Aamukahvia siemaillessani luin sitten Risto Ahdin Neron käsikirjaa. Ihan kuin joku yläilmainen olisi antanut minulle vastauksen hankalaan vääntööni, valkoisen osoittamiseen mustaksi: syyllistyä hyviin tekoihin, luki kirjassa. Mikä paradoksi! Ja mikä huikea kuolemantanssi, tappaa nyt hyvä noin vaan.

Vaan niin minäkin ajattelen, että hyväntekijää on vaikea löytää, täytyy olla täällä, paikan päällä. Hyväntekijä, näet, täytyy aina saada kiinni itse teossa. Näin on, koska hyväntekijän oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee. Sellainen ihminen ei kelpaa omien tekojensa kehujaksi saati todistajaksi eikä syytä tietämätön voi tunnustaa. Ja jos joku tajuaisi syyllistyneensä hyvään, hän heti tajuaisi vain olleensa suuressa pieni, pienessä suuri. Tajuaisi, että oli hetken ei-kukaan.

Sen sijaan paha on aina itsetietoista ja harkittua. Jopa silloin kun pyrimme tekemään hyvää, mutta teemme sen harkitusti, teemme pahaa. Lapsikin tietää, että harkittu on aina paha. Paha piileskelee suunnitelmassa, piileskelee hyvän takana, piileskelee tarkoituksien takana.

Tuo on Risto Ahtia, mutta samalla minun automaattikirjoitustani, ottakaa se miten vain. Tältä pohjalta maailma on minulle täynnä hyväntekeväisyyspornoa, surupornoa, sosiaalipornoa, ja mikä surulllisinta, kaikki tämä porno ruokkii kurjuutta, vähäosaisuutta, syrjäytymistä, se ei salli kurjan nousta, koska silloin me emme voisi suvaita ja olla hyviä. Tai sitten vain ostamme itsellemme hyvän omantunnon.

Esimerkiksi vanha, vammainen ja vapiseva ei ole vajaa, vaikka on vajaakuntoinen. Hän tekee hitaammin ja haparoivammin, mutta mieluusti itse. Sallittakoon se, sallittakoon nämä vajaakuntoiset ja annettakoon heille aikaa ja tilaa yhteiskunnassamme. He pystyvät enempään kuin päältä näyttää, harva tahtoo tulla autetuksi ja talutetuksi vanhuuden tai vapinan vuoksi. Eri asia ovat tietenkin selkeästi apua kaipaavat tai hyvin vammaiset ja sairaat, jotka harvoin liikkuvatkaan yksin - he ovat jo yksiöihinsä tuettuja tai laitoksiin sidottuja. Osaavat roolinsa ja avaavat käskystä suunsa lusikan tulla ja mennä.

Eikä kukaan taannu ja laitostu niin nopeasti kuin syötetty ja autettu vanhus. Laitoksissa, joissa nyt on kokeiltu "auttamattomuutta", ovat vanhukset jalkeilla ja vireinä pidempään. Balleriinat tanssivat sitä pidempään ja onnellisempina, mitä enemmän sallitaan horjahdukset ja hitaampi rytmi rientämättä hätiin suvaitsemaan vanhaa.

(Maalaus Salvador Dali, Ballerine et Tete de Mort, 1939)

(*Kursivoidut kohdat Risto Ahti, Neron käsikirja, esseeromaani 2010)