Ihmisen luokittelusta

Edellisen päreen keskustelussa muuan kommentoija sanoo näin:

Minusta on aina ollut vastenmielistä jakaa ihmiset kahtia henkisiin ja materialisteihin: jos on yhtä, ei voi olla toista. Jako humanisteihin ja luonnontieteilijöihin on minusta niin keinotekoista sisällöllisesti, ja se on sivistyksen puutteen merkki, jos ei osaa toisia tiedealoja arvostaa.

Itsekin olen kummastellut tapaa luokitella ihmisiä ja asioita omiin lokeroihinsa, kiinnittää päälle nimilappu, ja operoida sitten kokonaisuuksia sillä oletuksella, että lokeroidut ihmiset ja asiat pysyvät pilttuissaan ja näin saadaan hallittuja kokonaisuuksia kontrollin alle ja asia voidaan kuitata.

Tuo että ihminen olisi vain yhtä olematta toista, on kestämätön ajatusmalli ja johtaa ahtaisiin asenteisiin ja samalla virheisiin. Ei se siis niin mene, että joku on henkinen eteerikko ja joku piinkova materialisti. Tai että se joka on kommunisti, ei koskaan ajattelisi yhtään porvarillista ajatusta, tai porvari ei koskaan tuntisi sosiaalista mieltä tai jopa sosialistista ajatusta omakseen.

Olen itse hyvä esimerkki ihmisestä, joka on sekä materialisti että henkinen ihminen, ja sanon tämän rintaäänellä. Arvostan hyvää tavaraa, turvallisuutta, hyvää ruokaa, viinin iloja, mutta olen samalla esteetikko ja nautin kauniista kodista, kauniista vanhoista huonekaluista ja esineistä. En voisi elää ilman eri taiteenlajeja, rakastan kuva- ja sanataidetta, musiikkia, kaikkea esittävää taidetta ja olen siis nautiskelija sekä materian että hengen alueilla, mutta samalla en ole ahne enkä kerää tavaraa rikastuakseni tai niiden käyvästä arvosta, en omista osakkeita, en käy kauppaa enkä viihdy siellä, missä kauppiaat istuvat. Voin saada lähes orgasmin ruostuneesta vanhasta rautaesineestä tai hirrenpalasta, mutta suurinkin timantti tai korkein sijoitustuotto jättää minut kylmäksi. - Kuitenkin tarvitsen rahaa, mieluiten paljon voidakseni nauttia kaikesta kauniista, vaikka ilman rahaakin maailmassa ja etenkin luonnossa on katsottavaa ja aistittavaa, jopa enemmän kuin rahalla ostettaessa. Näin ristiriitainen voi siis ihminen olla.

Toinen esimerkki, lyhyesti. Entinen mieheni oli tiukka porvari oikealta laidalta, kun tämä radikaali hippityttö hänet kohtasi ja vietteli sosiaalisen ajattelun reunalle. Lopulta mies oli siellä taistolaisuuden ja sosialismin montussa enemmän kuin minä, ja on edelleen poterossaan, vaikka muut taisivat jo mennä menojaan, ja minäkin nousin reunalle ihmettelemään, että miksi helkutissa en voisi ostaa omaa autoa ja asuntoa ja merkkivaatteita, jos haluan. Ne merkkivaatteet tosin jäivät, sillä minulla ei yksinkertaisesti koskaan ollut niihin varaa eikä kyllä haluakaan.

Olen alkanut epäillä myös jakoa humanisteihin ja luonnontieteilijöihin, vaikka olen täysverinen humanisti synnyltäni ja koulutusvalinnaltani. Minut erotti luonnontieteistä jo hyvin varhain Pikkukaupungin lukio, ja vain se.

Lukiossa nimittäin sanottiin, että luonnontieteitä ei voi lukea, ellei ole hyvä matematiikassa, ja minä en ollut. Samaten lääkärinä ei pärjää, ellei ole kiitettävä matemaattinen nero. Olen vakuuttunut siitä, että humanistishenkisistä ihmisistä tulisi hyviä ja humaaneja lääkäreitä, jotka näkisivät potilaassa ihmisen ja tuntisivat sairaan tai vanhan ihmisen tuskat omassakin sielussaan.

Olin siis matematiikanopettajani pahin painajainen, sain ehtoja ja nelkkuja niin että ropisi ja istuin kesät ehtolaiskursseilla päästäkseni luokaltani. Kuitenkin - olen nyt vanhemmiten kiinnostuttuani luonnosta oikeastaan enemmän kuin mistään muusta harmitellut, että olen tavallaan jo nuorena jättänyt koko luonnon muille, osaavammille, tämän ihmisten jaottelun ansiosta, ja olen vieraantunut luonnontieteistä. Huonous matematiikassa aiheutti sen, etten viitsinyt opiskella esimerkiksi biologiaa tarpeeksi hyvin, enkä tunne tarpeeksi kasvi- ja eläinmaailmaa. Katson televisiosta nykyään aina luonto-ohjelmat, ja ne päihittävät kaiken muun samanaikaisen ohjelmatarjonnan.

Minulla on siis luontainen kiinnostus luontoon, mutta en tiennyt sitä ennen kuin vanhemmiten. Nyt ei mikään anna samanlaisia flow-elämyksiä kuin luonnon pienten ihmeiden tarkkailu ja kuvaaminen metsissä ja niityillä, ja tämä uuden maailman löytäminen on oikeastaan suuri ihme minulle humanistille, joka ei osaa matematiikkaa. Kun katson metsässä objektiivin läpi käkeä, huomaan, että käy se humanistiltakin vallan hyvin.

(Maalaus Salvador Dali)