26.1.2009

Ihmisen luokittelusta

Edellisen päreen keskustelussa muuan kommentoija sanoo näin:

Minusta on aina ollut vastenmielistä jakaa ihmiset kahtia henkisiin ja materialisteihin: jos on yhtä, ei voi olla toista. Jako humanisteihin ja luonnontieteilijöihin on minusta niin keinotekoista sisällöllisesti, ja se on sivistyksen puutteen merkki, jos ei osaa toisia tiedealoja arvostaa.

Itsekin olen kummastellut tapaa luokitella ihmisiä ja asioita omiin lokeroihinsa, kiinnittää päälle nimilappu, ja operoida sitten kokonaisuuksia sillä oletuksella, että lokeroidut ihmiset ja asiat pysyvät pilttuissaan ja näin saadaan hallittuja kokonaisuuksia kontrollin alle ja asia voidaan kuitata.

Tuo että ihminen olisi vain yhtä olematta toista, on kestämätön ajatusmalli ja johtaa ahtaisiin asenteisiin ja samalla virheisiin. Ei se siis niin mene, että joku on henkinen eteerikko ja joku piinkova materialisti. Tai että se joka on kommunisti, ei koskaan ajattelisi yhtään porvarillista ajatusta, tai porvari ei koskaan tuntisi sosiaalista mieltä tai jopa sosialistista ajatusta omakseen.

Olen itse hyvä esimerkki ihmisestä, joka on sekä materialisti että henkinen ihminen, ja sanon tämän rintaäänellä. Arvostan hyvää tavaraa, turvallisuutta, hyvää ruokaa, viinin iloja, mutta olen samalla esteetikko ja nautin kauniista kodista, kauniista vanhoista huonekaluista ja esineistä. En voisi elää ilman eri taiteenlajeja, rakastan kuva- ja sanataidetta, musiikkia, kaikkea esittävää taidetta ja olen siis nautiskelija sekä materian että hengen alueilla, mutta samalla en ole ahne enkä kerää tavaraa rikastuakseni tai niiden käyvästä arvosta, en omista osakkeita, en käy kauppaa enkä viihdy siellä, missä kauppiaat istuvat. Voin saada lähes orgasmin ruostuneesta vanhasta rautaesineestä tai hirrenpalasta, mutta suurinkin timantti tai korkein sijoitustuotto jättää minut kylmäksi. - Kuitenkin tarvitsen rahaa, mieluiten paljon voidakseni nauttia kaikesta kauniista, vaikka ilman rahaakin maailmassa ja etenkin luonnossa on katsottavaa ja aistittavaa, jopa enemmän kuin rahalla ostettaessa. Näin ristiriitainen voi siis ihminen olla.

Toinen esimerkki, lyhyesti. Entinen mieheni oli tiukka porvari oikealta laidalta, kun tämä radikaali hippityttö hänet kohtasi ja vietteli sosiaalisen ajattelun reunalle. Lopulta mies oli siellä taistolaisuuden ja sosialismin montussa enemmän kuin minä, ja on edelleen poterossaan, vaikka muut taisivat jo mennä menojaan, ja minäkin nousin reunalle ihmettelemään, että miksi helkutissa en voisi ostaa omaa autoa ja asuntoa ja merkkivaatteita, jos haluan. Ne merkkivaatteet tosin jäivät, sillä minulla ei yksinkertaisesti koskaan ollut niihin varaa eikä kyllä haluakaan.

Olen alkanut epäillä myös jakoa humanisteihin ja luonnontieteilijöihin, vaikka olen täysverinen humanisti synnyltäni ja koulutusvalinnaltani. Minut erotti luonnontieteistä jo hyvin varhain Pikkukaupungin lukio, ja vain se.

Lukiossa nimittäin sanottiin, että luonnontieteitä ei voi lukea, ellei ole hyvä matematiikassa, ja minä en ollut. Samaten lääkärinä ei pärjää, ellei ole kiitettävä matemaattinen nero. Olen vakuuttunut siitä, että humanistishenkisistä ihmisistä tulisi hyviä ja humaaneja lääkäreitä, jotka näkisivät potilaassa ihmisen ja tuntisivat sairaan tai vanhan ihmisen tuskat omassakin sielussaan.

Olin siis matematiikanopettajani pahin painajainen, sain ehtoja ja nelkkuja niin että ropisi ja istuin kesät ehtolaiskursseilla päästäkseni luokaltani. Kuitenkin - olen nyt vanhemmiten kiinnostuttuani luonnosta oikeastaan enemmän kuin mistään muusta harmitellut, että olen tavallaan jo nuorena jättänyt koko luonnon muille, osaavammille, tämän ihmisten jaottelun ansiosta, ja olen vieraantunut luonnontieteistä. Huonous matematiikassa aiheutti sen, etten viitsinyt opiskella esimerkiksi biologiaa tarpeeksi hyvin, enkä tunne tarpeeksi kasvi- ja eläinmaailmaa. Katson televisiosta nykyään aina luonto-ohjelmat, ja ne päihittävät kaiken muun samanaikaisen ohjelmatarjonnan.

Minulla on siis luontainen kiinnostus luontoon, mutta en tiennyt sitä ennen kuin vanhemmiten. Nyt ei mikään anna samanlaisia flow-elämyksiä kuin luonnon pienten ihmeiden tarkkailu ja kuvaaminen metsissä ja niityillä, ja tämä uuden maailman löytäminen on oikeastaan suuri ihme minulle humanistille, joka ei osaa matematiikkaa. Kun katson metsässä objektiivin läpi käkeä, huomaan, että käy se humanistiltakin vallan hyvin.

(Maalaus Salvador Dali)

17 kommenttia:

  1. Jaottelu on sikälikin pahasta tieteen aloilla, että nykyään tarvitaan nimen omaan poikkitieteellistä ajattelua.

    On suuri ongelma, jos tutkijat tai varsinkin päättäjät ajattelevat asioista vain oman erikoisalueensa näkökulmasta.

    Yksisilmäistä politiikkaa sellainen.

    VastaaPoista
  2. Hyvä näkökohta tuo poikkititeellinen ajattelu, sanoo syvätieteellisen koulun ja koulutuksen läpikäynyt ja mistään muusta tietämätön. Kunpa jo minun kouluaikanani olisi korostettu tuollaista ajattelumallia!

    VastaaPoista
  3. Minun mielestäni Sauli Niinistö on ollut tosi luuseri kun se rähmäs meidän rahat tollai.

    Miksi se ei voinut paremmin ohjata. Hitsin marakatti, vai kuinka? Sitähän ne nyt sanoo naisista, joiden takia joku bisnis menee alaspäin.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen kirjoitus, josta voin allekirjoittaa melkein joka lauseen. Olen pohjimmiltani humanisti, mutta päädyin lukemaan yhteiskuntatieteitä ja nyt harrastan kaikenlaista luontoon liittyvää. Raha on mukava lisä elämässä, teki sitten mitä tahansa, ja voisin ottaa sitä enemmänkin, jos jollain on ylimääräistä. Kaipa olen sitten materialisti, kun hingun rahan perään.

    PS. Lintujen, perhosten ja kasvien opettelu näin aikuisena on itse asiassa kivaa! Kiitos siitä kuuluu valokuvaukselle, joka on minuakin opiskeluun innoittanut.

    VastaaPoista
  5. Vaihdoin kesken lukion pieneen maalaiskouluun, kun vanhempani muuttivat. Siellä kielilinjalaiset lukivat sekä psykologiaa että biologiaa, mikä oli mielestäni hieno etuoikeus. Etenkin kun joutui tenttimään puolen vuoden biologiat ja yleismaantieteet jälkikäteen, niin siinä pidemmätkin linjat hahmottuivat.
    Mutta koulu taisi olla poikkeus
    aikoinaan. Mitenhän on nykyisin?

    VastaaPoista
  6. Minuakin haukkuvat aina lehmäksi.

    VastaaPoista
  7. Koko lukion jaottelu matemaattiseen ja kielipainotteiseen linjaan on hölmö.
    Lahjakkaita oppilaita koetetaan väkisin ajaa valitsemaan pitkää matematiikka ja luonnontieteellisiä kursseja, ja vähemmän lahjakkaat ohjataan kielilinjoille. (Saa oikaista, jos jollakulla on ajantasaisempaa tietoa!)

    Kun tytär valitsi kielilinjan parhaan kaverinsa kanssa, joka myös oli ollut opinnoissaan lahjakas, oli rehtori tullut puhuttelemaan heitä ja sanonut heille, että OHHOH, onkos tämä valinta nyt tytöillä virhe, teidän pitää valita matematiikkalinja.

    Jopa oikeustieteitä lukemaan aikovia usutetaan matematiikkaopintoihin, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Muutenkin matematiikan välttämättömyys jopa lääkärin ammatissa on turhan ylikorosteista, ja kemian ja fysiikan opintoja arvostetaan liikaa, sillä valtaosasta tulee tavallisia välskäreitä eikä mitään tiedemiehiä.

    VastaaPoista
  8. Miss Lovelypups,

    vai haukkuvat lehmäksi. Mites ne nyt noin?

    VastaaPoista
  9. Iines
    Enpä todellakaan tiedä, ja olen hirvittävän pahoillani siitä. Miehet voisivat joskus osoittaa hieman kunnioitusta.

    VastaaPoista
  10. pups i dups taitaa olla aikamoinen lovelylips hips

    VastaaPoista
  11. Minä vastustan ajatusta, että jos ei ole koulussa pärjännyt matematiikantunneilla, olisi automaattisesti jotenkin lahjaton matematiikassa ja/tai luonnotieteissä yleensä.

    Tämä voi nyt tuntua off-topicilta, mutta liittyy kyllä ihmisten luokitteluun ja myös itseluokitteluun. Olemmehan aika kovia lyömään kaikenlaisia leimoja myös itseemme.

    Minä olin ihan samanlainen opettajan painajainen matikassa koulussa ja jopa psykologin testit kertoivat:"oppilaalta puuttuu kyky avaruudelliseen ajatteluun ja loogiseen päättelykykyyn, jota esimerkiksi matematiikassa tarvitaan. Täten suosittelemme jatkuvaa tukiopetusta pienryhmässä...jne". Muistan tämän ikuisesti.

    Hoitsukoulussa menin sitten lääkelaskukurssille opettajan luo siteeraamaan yläasteen psykologia ja matikanopettajiani, mutta tämä opettajapa ei korvaansa sille lotkauttanut. Hän sanoi, että jos et ole matemaattisesti lahjakas, lasket mekaanisesti ja hieman pidemmän kaavan mukaan, mutta saat saman lopputuloksen kuin päättelemällä laskevat ihmiset. Sitten ryhdyimme töihin ja aloitimme lääkelaskujen opiskelun. Yhdellä tunnilla, kesken jonkun tylsän mekaanisen laskemisen, katsoin numeroita ja kaavoja uudella tavalla paperilla ja huomasin, että näen vastaukset suoraan kysymyksistä, kun vain käännän aivojani hiukan toiseen asentoon, katson niitä toisella tavalla. Ryhdyin laskemaan aivan vimmaisesti päättelemällä ja tarkistin mekaanisella tavalla. Kaikki oikein. Opettaja antoi minulle kotiin nipun monisteita, joista voisin harjoitella. Tein monisteet ja yhden vaativamman oppikirjan yön aikana, laskemalla itse ja päättelemällä ja minulle aukesi uusi maailma sinä yönä.
    Ryntäsin kouluun ja lääkelaskun opettajalle, joka antoi uuden nipun, paljon vaativamman ja sanoi, että laskes tuosta. No minähän laskin ja se tuntui aivan uskomattoman hyvältä!

    Sain opettajalta jonkun vaikeamman lukion matematiikankirjan ja tein sitä kotona öisin aivan hurmoksessa.

    Lääkelaskun tentti meni heittämällä läpi ja opettaja piti minulle puhuttelun kurssin jälkeen. Ensin hän sanoi, että minä olen hyvinkin lahjakas matikassa. Purskahdin nauruun. Eihän se ole mahdollista, minullahan on melkein virallinen diagnoosi! Hän kertoi, että monien tutkimusten mukaan tytöillä on erilainen tapa oppia ja laskea matematiikkaa ja peruskouluissa ja lukioissa on hirveät määrät tyttöjä, jotka eivät pärjää siinä, mutta ovat oikeasti erittäin lahjakkaita matemaattisesti. Jotenkin niin, että oikeasti matemaattisesti lahjakkaiden oppilaiden sukupuolijakauma on tyttöjen hyväksi, kouluissa vain opetetaan aina samalla tavalla ja pojille ominainen matikanoppiminen katsotaan oikeammaksi tai ainakin sen mukaan kouluissa mennään.

    Minulle siis selvisi yli 30-vuotiaana, että olen matemaattisesti lahjakas, mutta koska olen itse uskonut toisin ja minulle on niin myöskin sanottu(ikäänkuin diagnosoitu matemaattisesti vajavaiseksi, kuten monet tytöt), en ole mitenkään voinut pärjätä siinä koulussa.

    Muistan välähdyksiä tukipetuksesta peruskoulun kahdeksannelta ja yhdeksänneltä luokalta: olin aina iltapäivällä myöhään kahdestaan opettajan kanssa tukiopetusluokassa, opettaja toi minulle välipalaa(joskus Carrolsista:)ja laskin rauhassa, opettajan tukemana kuuteen asti iltapäivällä. Muutaman kerran keskityin ja sain päälle luovan vireen tai flow´n ja matikka, kemia ja fysiikka menivät kuin tanssi ja nautin siitä suuresti. Mutta ne olivat vain pieniä hetkiä, minähän olin virallisesti matikkavammainen. Suuret onnistumiseni toivat minulle seiskan matikassa päästötodistukseen..:)

    Vielä tänäkin päivänä kieltäydyn edes katsomasta Lapsen lukion matikankirjoja, koska kaikki muuttuu mössöksi ja saan melkein paniikkikohtauksen niistä. Tiedän kuitenkin, että voin oppia matikkaa ja voin jopa nauttia siitä, olla hyvä siinä.

    Niin helposti tytöt ohjelmoidaan jo pieninä matikkavammaisiksi, että se usko omaan kyvyttömyyteen pysyy loppuelämän päällä.

    Minä olen melkein varma, Iines, ettet ole matikassa lahjaton, päinvastoin, koska sinä harrastat ajattelua, olet luova ja pystyt monenlaisiin loogisiin ajatuskuvioihin, sekä sinulla on hyvä keskittymiskyky.

    Yritän vain sanoa, että ei kannata päättää jotain sellaista, kuin sinä tunnut päättäneen matikan kanssa(ja minä ja miljoona muuta!), kun perusteina sille on vain joku kansa-tai peruskoulun kaavoihin kangistunut matikanopetus. Mitä, jos tässä ollaankin piileviä matikkaneroja!?

    -minh-

    P.S. Minulla on ollut viime kuukausien aikana paljon deja vu-kokemuksia ja nytkin olen ihan varma, että olen joskus kommentoinut tänne samasta asiasta tuon saman kertomuksen kanssa, en vain voi olla varma. Eli sori jos jankutan.

    VastaaPoista
  12. Minh,

    et jankannut, vaan esitit hyvin selkeästi ja elävästi matematiikan maailmaan sisään pääsemisesi.

    Minulla on myös jonkinlainen dejavu-tunne, kun luin tekstiäsi, mutta ei sen takia että olisit kirjoittanut sen aiemmin tänne tai muualle, vaan siksi, että tunnistin tuon kuviosi oikeastaan jo ennen kuin olin lukenut loppuun. Tiesin, että juuri noin se tulee menemään ja juuri noin se minullakin toimisi, ihan kuin minä olisin ollut tuossa kaaviossa.

    Minäkin luulen, että tavassa opettaa matematiikkaa saman kaavan mukaan on jotain väärää, jopa matematiikalle epäominaista. Itsekin nimittäin päädyin joskus, joissain matamaattisissa ongelmanratkaisuissa oikeaan ratkaisuun eri tietä kuin virallinen kaavio, vaikken tiennyt yhtään, että oma ratkaisuni oli oikea enkä osannut edes selittää, miten päädyin oikeaan ratkaisuun - minulla oli jotenkin erilainen käsitekieli ja eri polut.

    Ja muuten, minähän olin hyvä matematiikassa aina siihen päivään asti, jolloin vanhempani erosivat ja koulumenestykseni romahti ja pysyi hyvänä oikeastaan lähinnä vain taideaineissa. Olin jopa luokan priimus ennen sitä romahdusta. Hassua, kukaan ei koskaan kysynyt koulussa tai kotonakaan, miksi tulokseni laskivat kiitettävistä jopa heikoiksi.

    VastaaPoista
  13. Aivan yhtä kauheaa on, jos on hyvä matikassa ja huono vieraissa kielissä - kuten minä.

    Äidinkielessä olin hyvä, joten mutta vieraissa kielissä kai tarvitaan sitten jotain muuta lahjakkuuden lajia.

    Tosin siihen aikaan kielet olivat pelkkää kääntämistä.

    VastaaPoista
  14. Tapsa,

    vika on jossain muualla kuin oppimiskyvyssäsi, jos olit äidinkielessä hyvä mutta et vieraissa kielissä. Kyllä lahjakkuus kaikissa kielissä on samaa perua. Tosin minäkään en loistanut vieraissa kielissä kuten äidinkielessä, mutta se johtui kyllä kuivasta opetuksesta ja juuri siitä kääntämisestä kääntämisen perään ja tylsistä oppikirjoista.

    Epäilen siis kohdallasi opetusmetodeja ja jopa opettajaa tai sitten myös omia asenteitasi (motivaatio?).

    VastaaPoista
  15. http://actuspurunen.blogspot.com/2009/01/ajattelun-ja-ajattelujarjestelmien.html

    VastaaPoista