Miten ohutnahkainen olenkaan. En vain pääse eroon korpista, joka tavan takaa riekkuu kirjoittamistani, välillä vaiti, olkani takaa, mutta kaiken aikaa hengissä.
"Kerran, kun ma raukeasti tutkin keskiyöhön asti
kirjaa, jossa polvet menneet seuloo salatietojaan,
kuului koputusta jostain, havahtuin ja päätä nostain
mietin, liekö kammioistain ääni moinen tullutkaan.
Ulkona kai seisoo joku oveani kolkuttain,
myöhä vieras on se vain.
Ensinnäkään, seksuaalisuuteni ei ole koskaan ollut kateissa, vaan olen aina iloiten yhtynyt rakkaitteni kanssa. Jopa muutaman kerran vähemmän rakkaankin, joko antamisen ilosta tai omasta himosta.
Toisekseen, se, että asuu yksin, merkitsee toki puutetta, mutta ei nykyaikana enää patoumaa, niin kuin kaikki tiedämme, ellemme hurskastellen piilota käsiämme selän taakse. Ei seksuaalisuus siis yksinäisiltä kateissa ole, vaan sitä voi ehkä yksin elää jopa tasapainoisempaa elämää kuin liitossa, jossa turhaan odottaa kumppanin huomiota ja pahoittaa mielensä, kun tarpeet ovat erilaiset.
Kolmanneksi - olen juuri menossa aivojen magneettikuvaukseen, kontrollikuvaukseen, jossa seurataan aivojen fyysisiä muutoksia, jotka ovat todellisia. Näitä kuvauksia ei tehdä, jos on pienikin epäily psykosomaattisesta sairaudesta, vaan todennetuissa neurologisissa, siis fyysisissä sairauksissa, niin kalliita kuvat ovat yhteiskunnalle. Sairauteni on siis fyysinen, jokin pienenpieni fyysinen mekanismi aivoissa on sortunut eikä välitä puhumisen käskyä oikein.
Olen tuhannesti toivonut, että minulla olisi "päässä vikaa", että sairauteni olisi psyykkisperäistä, mutta tätä vapauttavaa armahdusta en ole saanut yhdeltäkään lääkäriltä, vaan ehdottoman päänpudistuksen ja kiellon. Sairaus tunnetaan jo riittävän hyvin, jotta sen alkuperä voidaan osoittaa neurologiseksi eli aivoissa tapahtuneen muutoksen aiheuttamaksi. Ennenhän toki puhekykynsä menettäneitä pidetttiin hulluina tai hysteerisinä, mutta toivoa sopii, että faktatietous nykyään jo otettaisiin huomioon.
Kahistessa uutimien, talven viiman tuutimien
jouduin valtaan hurjan kammon, kuin en ennen milloinkaan.
Vihdoin sentään pois sen hääsin, tunteitteni herraks pääsin,
kun ma kauan hoin ja sääsin: kohta siitä selvän saan
ulkona kai seisoo joku oveani kolkuttain,
myöhä vieras on se vain."
"Valhetta sun kieles valaa! Lähde, ikiyöhös palaa
sinne väisty, missä myrsky yhä kiitää raivoaan!
Nokkas sydämeeni hamaan iskit, henkeni löit lamaan,
silmäs tuskaan yhteen, samaan naulitsee mun taiallaan!
Häivy, ettei yksikään sulka käynnistäs jää kertomaan!"
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
(Kuva ja säkeistöt Edgar Allan Poen Korppi-runosta, suom. Niilo Idman)
On ihan söpöä reagoida anonyymien kaunaisiin vihjailuihin vieläpä ihan omalla päreellä, mutta eiköhän olisi jo aika jättää heidät lillumaan omissa liemissään.
VastaaPoistaIines,
VastaaPoistaminulla tulee toisinaan tunne (millä toki kerron nyt enemmän itsestäni kuin sinusta), että sinä olet vähän eri henkilö postausteksteissäsi ja kommenttiosiossa. Tekstissä, jossa olet enemmän yksin (postaus), olet herkkä, kaunis, pehmeä ja sinulla on se ihana krepattu tummanlila hippipusero mutta ei paikkaa, johon voisit mennä sitä käyttämään. Nämä sinun yksin puhutut sanasi koskettavat minua usein.
Kommentteja kommentoidessasi olet paljon älyllisempi ja piikikkäämpi eli puolustuskykyisempi. Minusta tuntuu, että monikin korppi luulee puhuvansa sille Iinekselle. Sitähän ei niin vaan satuteta.
Mutta eikö kuitenkin ole niin, että se kohta, jolla kirjoittaa, sydän tai vastaava, on riippuvainen niistä korpeista, häijyistäkin? Ei sinun tekstisi filippiiniläistytöistä eläisi. Vai?
Hienoa tekstiä sinulla on. Älä muuta erehdy luulemaan.
Tuolla korpilla on muuten apinannaama.
VastaaPoistaToivottavasti et suinkaan tarkoittanut tuolla rinnastamisella Korppiin, että sinulla olisi edessä sama kohtalo. Se olisi jo vähän liian dramaattista. :)
Jhonest,
VastaaPoistamiksi kukaan ei sano koskaan tätä niille, jotka sanovat pahasti? Miksi aina vaan sanotaan sille, joka pahoittaa mielensä?
Ihan sama kuin koulussa kiusatulle sanottaisiin, että älä välitä ja annetaan kiusaajan kenenkään puuttumatta jatkaa nokitustaan.
En ymmärrä.
*
Mummo,
kiitos kommentistasi! Huomaan itsekin, että postausteksteissä puhun minä, kommenteissa taas debatoija, ja joskus debatti etenee debatin ehdoilla vieraantuen omasta persoonastani. Uskon että havaintosi on oikea: kaikki eivät näe laillasi, ja tämä on minulle aina yhtä suuri yllätys.
*
Annikki,
en ihan ymmärrä rinnastustasi. Pinnistelen.
Kyllä tuo korppivertaus istuu tässä kaukana minusta. Ei minusta ole korpiksi, koskaan kenellekään. Minä voin parkua, voin haastaa tekijän vastaamaan, mutta päälle en käy.
Ja toivon hartaasti, ettei asiaa katsota niin, että jos vaikenee viileästi, niin on ok. Jos ilmaisee tuskansa, on korppi korpille.
Se ei mene niin, sillä tämän kaavan mukaan puolustautuminen ja tuskanilmaisu, eli siis älähdys nokittaessa olisi myös nokkimista.
Minua kylmää kun ajattelen, että joku ajattelee niin.
Ei siis, että sinä olisit korppi, vaan ettei sinulle kävisi kuin korpin piinaamalle runohahmolle, runossa Korppi. Siis ettet menehtyisi korpin ennustuksiin ja raakuntaan.
VastaaPoistaIlmaisin ajatukseni huonosti, kyllä. Mutta tuota siis tarkoitin.
Pitäisikö tästä nyt sitten lähteä jonnekin Pohjois-Pohjanmaalle huutelemaan kovalla äänellä, että älkää kiusatko Iinestä?
VastaaPoistajhonest,
VastaaPoistaMiksi ei?
Tämä oli päivän ilahduttavin ja raikkain viesti. Nyt naurattaa ja juon pullakahvit.
Annikki
VastaaPoistaAivan, no nyt ymmärrän.
Saatan menehtyäkin, bloggaajana. Mutta en itsenäni. Se on kyllin vahva keksimään uusia väyliä ilmaisulleni.
Olen jo pariin otteeseen miettinyt, mitä järkeä tässä iinesbloggailussa on. Virtuaali kun tuntuu olevan enemmän ja vähemmän täynnä harhautuneita sieluja, punainen lanka alkaa olla kateissa minultakin.
Se joka oli ystäväsi eilen, ei ole sitä enää tänään, etkä itse tiedä, missä meni vikaan, kun et ole mielestäsi pahaa sanaa sanonut. Käyttäytyminen on ennalta-arvaamatonta, mistään ei saa kiinni, mihinkään ei voi luottaa, kaikki täällä on harhaa. Miksi tällaiseen aikaansa käytttää?
Anonyymit on paskasakkia, sanoi RR kerran.
VastaaPoistaLoukkaannuin,että en kommentoi enää
mitään. (paitsi tämän kerran)
Ehkei tyylillisesti kauhean onnistunut valinta käyttää Poen runoa. Runossahan kirjoittaja puhuu omalle varjolleen jolta kuulee epämiellyttäviä totuuksia - sinä kommentoit anonyymin vihjailuja terveydentilastasi jossa kontekstissa Korpin ylenkatse ja viha tuntuu järjettömältä ja hieman koomiselta - arvatenkin tiedät terveydentilasi itse parhaiten eikä se myöskään muutu mitenkään riippuen siitä mitä arvioita ihmiset siitä ilmaisevat.
VastaaPoistaTris,
VastaaPoistaPoe oli ns. bipolaari persoona, ja runon korppi kuvastaakin hänen persoonallisuutensa kaksijakoisuutta, sitä hallitsematonta puolta.
Siitä huolimatta valitsin runon, sillä millä tahansa runolla on monta ulottuvuutta, eikä runolla voi sanoa olevan tiettyä oikeaa merkitystä tai tulkintatapaa. Edes kirjottajan mahdollinen tarkoite ei aja lukijan tulkinnan yli. Siinä ehkä runojen rikkaus onkin.
*
Anonyymi,
miksi loukkaannut, jos sinulla on puhtaat jauhot pussissa? Eihän kukaan ole anonyymeja tuominnut. Kyseinen sitaatti on poimittu juuri siksi mukaan.
Anonyymit kommentit ovat monesti keskustelun suola, ja ne ovat edelleen tervetulleita.
Eiköhän Korppi-runo kuvannut Poen syvää surua ja avuttomuutta serkkunsa varhaisesta kuolemasta mutta totuuden tietenkin tietää vain POe eivätkä kirjallisuudentutkijat.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kuin Mummo (jo monennettakohan kertaa), sillä olen tehnyt samansuuntaisen havainnon - tätä kaksijakoisuutta juuri tällä tavalla tosin ihan täysin tiedostamatta.
VastaaPoistaEn ole perillä sairaudestasi, mutta lyhyenkin blogituttavuuden perusteella voin vakuuttaa, että olet harvinaisen selväjärkinen ihminen.
Tämä ei ole kehumista, ainoastaan toteamus.
Mummo on minusta oikeassa. Itse en edes tajua mistä näissä kommenteissa yleensä puhutaan.
VastaaPoistaTeksti oli kuitenkin hyvä ja puhutteleva.
Tris,
VastaaPoistavarmaan runo onkin syntynyt rakastetun menettämisen tuskasta, joka on ikuinen, ei väisty koskaan.
Itse näen siinä myös tuskaa omasta tilasta, ahdistuksesta joka on kuin korppi ja joka ei jätä maanis-depressiivistä henkilöä kai koskaan rauhaan, sillä bipolaarisella ihmisellä on suuria nousuja ja laskuja, harvoin suvantoja ainakaan tuona aikana, jolloin lääkitystä ei kai vielä osattu.
*
Tapsa P,
samaa mieltä, mummo on tarkka havainnoija. Ja Tapsa, on ilahduttavaa kuulla itsestään arvio: harvinaisen selväjärkinen ihminen, sillä kyllä minä sellainen olen, tietynasteisesta herkkänahkaisuudestani huolimatta. Kritiikkiä kestän hyvin, mutta en pahoja sanoja, pahaa tarkoitusta. Kritiikki taas on perusteltua, ja sitä jopa odotan, sillä ei ole mitään tekemistä ilkeyden kanssa.
*
Ida,
ehkä on parempikin, ettet täysin tajua tai tiedä ihan kaikkea. Kiitos kommentista!
'Anonyymit on paskasakkia, sanoi RR kerran. Loukkaannuin,että en kommentoi enää
VastaaPoistamitään. (paitsi tämän kerran)'
Anonyymi - nyt se tulee - paljastus: minä olen sinun Korppisi! Enkä minä jätä sinua milloinkaan.
*
Mitä Iineksen juttuun ja etenkin Mummon ja Tapsan kommentteihin siitä tulee, olen lukenut niitä suurella mielihyvällä.
Iineksen päre viiltää aika läheltä myös minun omaa persoonallisuuttani. Sekä Korppina että Korpin 'uhrina'.
Toisen leimaaminen omituiseksi on aina perin ikävää ja halpamaista, vaikka toki sorrun siihen monesti itsekin (tosin tietoisesti ja toivon mukaan harkiten).
Mutta niin tekee myös Iines, sillä mitä muuta ne stereotypiat miesten kuvitelmista naisten seksuaalisuuden suhteen sitten muuta olivat kuin oikeutetuiksi sisäistettyjä leimaamisyrityksiä?
*
Minä olen kuitenkin itse päättänyt ottaa tuon 'omituisen ihmisen' roolin ja viedä sen 'loppuun asti'. Luovuuden kannustimena ja luovuuden tähden.
Sillä/ja minun päässäni todella on jotain muutakin vikaa kuin pelkkä neurologinen poikkeavuus. Olen puolihullu. Joten revi siitä anonyymi - tarjoan kurkkuani raadeltavaksi sinulle!
En siis ole sinulle ainoastaan piinaava korppi vaan myös narri, joka tekee tyhjäksi typerän ylpeytesi.
*
Turhaan pahoitat mielesi Iines. Etkä sinä pahoitakaan - kovin pitkäksi aikaa. Ja ainakin minä puolustan sinua - vaikka ehkä hieman ristiriitaisesti (tähän hieman pöhkö hymiö).
Aikoinaan, hyvin nuorena, kun olin jonkin aikaa seurustellut tulevan (ja nykyisen) vaimoni kanssa, niin hyvä ystäväni yritti samalla apajalle.
VastaaPoistaMyöhemmin tuore vaimoni kertoi tästä.
Kommentoin, että ystäväni oli kylläkin ihan hyvä tyyppi ja hauska veikko, mutta jokseenkin omituinen.
Vaimo purskahti nauruun sanoen, että ihan samaan hän sanoi sinusta.
Mitä opimme tästä?
Iisi
Iisi,
VastaaPoistano sen opimme, että omituinen on se, joka ei ole ollenkaan omituinen. Jokaisella on omituisuutensa, ja tätä kompositiota sanotaan kai toisella nimellä persoonallisuudeksi.
*
Raunolle vielä vastarannan sana, eli eivät ne edellisessä keskustelussa esittämäni stereotypiat olleet tuulesta temmattuja, vaan elävästä elämästä napattuja. Sen vain unohdin sanoa, että ne eivät koske kaikkia miehiä, joten ei niistä pitäisi loukkaantua, ellei tunne osumaa. (hymiö)
Iines kirjoitti:
VastaaPoista'Sen vain unohdin sanoa, että ne eivät koske kaikkia miehiä, joten ei niistä pitäisi loukkaantua, ellei tunne osumaa. (hymiö)'
Minulla ei ole heikkoja kohtia tuon asian suhteen kuin akillesjänteessä. Siihenköhän se Annikki osui?
Luulen, että Annikki osui vähän ylemmäs. Saisi tulla puhaltamaan pipin pois Ranelta.
VastaaPoista'Siitä puhe mistä puute' vai miten se menikään?
VastaaPoista– vai vain empaattista hyrinää.
. . . tähän malliin . . .
"Mitähän pillurukkakin ajatellee", sanoi akka, kun leskeksi jäi. (Paltamo, 1933 - 34)
Vieläkö se Rauno sitä muistelee, kun minä vähän ärähdin? No onhan se tietysti niin, että kun minä vähän ärähdän, niin se on kuin löisin päähän kirveellä.
VastaaPoistaMutta osuihan se nyt minun omaankin nilkkaan, kun pilkataan biologistiksi, vaikka olen aina hyvin vilpittömästi yrittänyt rakentaa maailmankuvaani tutkitun ja koetellun tiedon varaan ja vähentää ennakkoluuloja. Varsinkin, kun tiedän ihan todeksi, kuinka idealistisia ihmisiä luonnontieteilijätkin ovat. Ei Rauno ole ollut ainoa, jolla on mennyt hermo. :)
Minusta on aina ollut aika vastenmielistä jakaa ihmiset kahtia henkisiin ja materialisteihin: jos on yhtä, ei voi olla toista. Jako humanisteihin ja luonnontieteilijöihin on minusta niin keinotekoista sisällöllisesti, ja se on sivistyksen puutteen merkki, jos ei osaa toisia tiedealoja arvostaa. Kuppikuntavitseinähän sellainen on hauskaa, mutta tosissaan sanottuna se (humanistit sitä ja luonnont. tätä) on vihoviimeistä.
Minähän pidän mystiikasta. Filosofiasta paljon vähemmän, koska se on liian formaalia minun makuun, eikä yllä sydämeen. En mitenkään yllä keskustelussa millekään filosofian tasolle, mutta en siihen kyllä pyrikään. En voi automaattisesti tietää jonkin viestin metatasoa, jos se ei käy ilmi itse viestistä. Jos joku sanoo kuppi, oletan sen olevan kuppi, en topologinen homeomorfinen munkkirinkilä.
Siksi siis. ja anteeksi.
Lisää "empaattista hyrinää":
VastaaPoistaTuli tässä yht'äkkiä mieleen eräs lapsuuden muisto:
Minua nimiteltiin (tämä tapahtui joskus ala-asteella, eikä ollut mitään kovin vakavaa nimittelyä edes), ja otin sen vastaan juuri kuten aina täälläkin kehotetaan tekemään; olin kuin asia ei olisi minua koskettanutkaan, jopa naureskelin asialle. Sitten kerran, kun mitta oli täysi, ihan itkusilmässä huusin eräälle nimittelijälle "minä en tykkää siitä, että nimittelet noin". Asia poistui päiväjärjestyksestä. Ensin olin hieman nolo reaktiostani, mutta sitten ylpeä siitä, että uskalsin sanoa, miltä tuntui.
Minusta omien, helposti hieman typeriksikin leimattavien tunteiden ilmaiseminen on sitä oikeaa rohkeutta.
Vaikka en aina jaakaan Sinun tapaasi reagoida negatiivisiin kommentteihin, arvostan rohkeuttasi kirjoittaa siitä, miten haavoittuvaksi itsesi koet.
Toisin kuin lapsuudessani, se ei toki pysäytä negatiivisia kommentoijia, vaan saattaa jopa rohkaista heitä; julmuudella ei ole rajaa. Mutta rohkeutesi on ihailtavaa.
Annikki,
VastaaPoistakommenttisi oli niin innostava, että tein sen pohjalta uuden päreen.
*
Sari,
tuo parahduksesi oli niin aitoa sydänverta, että se tehoaa aina.
Uskon, että sama pätee aikuistenkin parissa, myös blogimaailmassa, sillä ei kukaan varmaan tuskaile, ellei malja ole vuotamassa yli.
Tuo kehotus ohittaa kaikki ilkeydet on kaksipiippuinen juttu; toisaalta viisas, mutta toisaalta se lakaisee jotain maton alle. Ja siellä se voi muhia joskus pitkiäkin aikoja ja pulpahdella sitten taas pintaan.