Pari blogiystävää on viitannut siihen, että kokee minut ylpeäksi. Toinen jopa näki minun katselevan nenänvarttani pitkin ja suositteli käyttööni lornjettia.Näitä lausumia ei nähdäkseni ole sanottu pahalla, vaan vilpittömästi asiaa tarkoittaen, joten olen siis sortunut kuolemansyntiin, kristillisen etiikan mukaan.
Onhan niin, että virtuaalissa kun ollaan, lukijan totuus on hänelle itselleen kirkas ja pyhä. Kirjoitettu sana kun on itsenäinen, sitä ei voi kytkeä kirjoittajan tarkoitteeseen, se ei voi heijastaa yksin kirjoittajansa maailmankuvaa, vaan sen pinnassa on aina myös lukijan oman kuvan heijasteet. Vasta tämä kokonaisuus puhaltaa tekstin eloon ja antaa sille merkityksen, jota ei voi kiistää.
Osasyy ylpeyden vaikutelmaan on varmaan kielenkäyttöni, taipumus kielelliseen purismiin - taipumus jolle en voi mitään ja joka lienee kuitenkin luontevaa minulle. Jopa ajattelen tällä kielellä.
Kun sanat tulevat viilattuina ja muodollisesti pätevinä, ne yhdistetään käyttäjänsä käytöksenkin varmuuteen, kenties jopa laskelmointiin. Kun sanoja sen sijaan käytetään rennosti ja huolettomasti, ne yhdistetään rempseään ja mukavaan käytökseen, jollainen voi luonnollisesti olla vain rempseällä ja mukavalla ihmisellä. En ole vakuuttunut, onko tämä mustavalkoinen kuva oikea.
Itselleni ylpeys merkitsee lähinnä ylenkatsetta ja täten ylemmyyttä suhteessa muihin ihmisiin ja asioihin. Yhdyn pitkälle myös sanakirjamääritykseen: ylpeä on itseensä tai aikaansaannokseensa onnellisen tyytyväinen, omanarvontuntoinen; korosteisen itsetietoinen, kopea, koppava, pöyhkeä, mahtava, leuhka.
Mutta - ylpeyden syntiä itsessäni pohdin edellen. Mietin, voiko ylpeä kirjoittaja arvostaa lukijoita, jokaista kommentoijaa ja äänetöntäkin lukijaa, jonka havaitsee blogissaan liikuskelevan. Voiko ylpeä olla hirvittävän epävarma jokaisesta kirjoittamastaan päreestä, jokaisesta sanastaan ja voiko ylpeä usein hävetä jo etukäteen juttujaan. Ja voiko ylpeä kirjoittaja kokea jo ensimmäisen kommentin helpottavana hyväksyntänä, vaikka se olisi anonyymin puolimielinen tai jopa negatiivinen kommentti.
Tämmöinenkö on ylpeyttä? Eikö se pikemmin ole häpeää, ikuinen taakka, joka seuraa minua kuin haamu. Vaikka saisin kirjallisuuden Finlandia-palkinnon, häpeäisin sitäkin ja ajattelisin, että ne vielä peruuttavat sen kun huomaavat virheensä, ja sanovat erehtyneensä. Pitäisin sitä aivan luonnollisena.
Joku sanoi kommenteissa, että vain ylpeyttä tunteva voi tuntea häpeää, tai häpeävä ylpeyttä, mutta en yhdy tähän. Häpeä ja ylpeys ovat samalla janalla eri päissä, samoin kuin vaikka haluttomuus ja himo. Eivät ne toisiaan kosketa, vaikka operoivat samoilla alueilla.
(Maalaus Hugo Simberg)
Hyvin kirjoitettu Iines, and I mean it. Sinä vaistoat herkästi (kuten minäkin) asioiden henkeä ja sen takia herkistyt pienillekin sanonnoille, joiden takia sitten myös suutut. Tässä lukijana kokee todella kauheaa vääryyttä, kun lauot päin naamaa niitä syytöksiä, että on kiusannut. Tulee orpo olo kun luottaa toisen ns. aikuisuuteen ja se on ollut väärä tai ei-luotettava. Annat siis kuvan aikuisuudesta koska olet tarkka mm moraalista mutta sinun tarkkuus ei olekaan vankkaa osaamista vaan herkkää kuvittelua jossa silti kuvana ihan oikea asia. Mutta vankka et ole, kuten en minäkään. Me herkät olemme herkkiä ja kuten haavanlehti emme suojaa muita. Tässä on paradoksi: koska olemme herkkiä annamme tietoa elämästä ja miten elämässä asiat tuppaa mennä mutta ne, jotka sitä tietoa janoavat ovat samalla onnettomia (ja voimakkaita miehiä kenties) ja heille taas olisi toive löytää nainen, joka on sekä vahva että herkkä.
VastaaPoistaSe ei vaan ole ihan helppo löytää.
Häpeästä en ole samaa mieltä. Minä näen häpeän muodostuvan ihan toisella tavalla enkä ota sitä tähän. Kuuluu uskonnon ja uskomusten maailmaan ja miten niitä voi siirtää. Häpeä on usein turhaa, mutta kulttuurissamme (protestanttisessa) sitä käytetään julmana lyömäaseena. Kaataa kaadettua.
HG,
VastaaPoistahäpeä ei minulla kuulu mitenkään uskonnon maailmaan, sillä ei minua ole kasvatettu uskontoa keppihevosena käyttäen. Päinvastoin, muistan miten isä sanoi ollessani alle kouluikäinen, että ei Jumalaa ole olemassakaan. Äiti ei korjannut hänen lausuntoaan. Samanlainen järkytys oli kun kuulin, ettei joulupukkiakaan ole. Molemmat muistan hyvin samankaltaisina tapahtumina.
Häpeä liittyy minulla siihen, että vertaan itseäni muihin ja huomaan itseni joka suhteessa epävarmemmaksi ja huonommaksi. Jos esimerkiksi luen hyvän päreen, ihailen sitä suuresti ja tunnen, että en pysty kirjoittamaan enää yhtään mitään.
Ihmettelen kyllä usein - jo lapsena ihmettelin, että miten tuo ja tuo voi olla niin varma ja itseensä luottava, vaikka on selkeästi minua tyhmempi. Siis tiesin sen, etten ole tyhmä, mutta en luottanut itseeni.
Minäkin saan itseni kuulostamaan erittäin varmalta kirjoittaessani. Toista on, kun puhun. En osaa puhua samalla tavalla kuin kirjoitan.
VastaaPoistaGraduni ideapaperia graduohjaajalle esittäessäni hän totesi, että sinähän oletkin jo niin varma gradusi aiheesta ja toteutuksesta. Totuus oli kuitenkin toinen. Tapani kirjoittaa on vain sellainen, että se saa kaiken tuntumaan varmalta.
Uskon, että se on osasyy myös siihen, miksi saan aika hyviä tenttiarvosanoja. Kirjoitan vain tyylilläni, ja tentin arvostelija näkee minun olevan varma ja tietävän asiat.
Mitä tuolla oli häpeän kanssa tekemistä? Häpeä sanotaan olevan sidoksissa minuuteen mutta ei sanota mitkä asiat ovat minuutta. Häpeä sanotaan olevan oikein kun on tehnyt jotain mistä voi kantaa häpeää; unohtanut sulkea oven vaikka äiti oli monta kertaa pyytänyt jne eli huonommuus itseensä nähden: on luvannut ja kunnian sanan kautta ja sitten ei ole pitänyt sanomaansa. Silloin kuuluu hävetä. Sinun esimerkki on tieteellisesti katsottuna anteeksi vaan - perseestä.
VastaaPoistaSe on jokin sekoitus syyllisyyttä, itsetuntoa, narsismia ja häpeää vain olemattomasti. Nyt meni pinnat jälleen pohjaan hyvä Iines.
Jos ei kirjoita se johtuu siitä, ettei halua: ei ole inspiraatiota koska se, mihin olisi halunnut ryhtyä evättiin toisten narsismin takia; Koska Pelle Peloton ja Nalle Narsismi halusivat välttämättä seistä röhöttämässä ja kertomassa suurella äänellä mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin ja vaikka uloshengityksessä puhuivat kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä ja kaikenlaisesta rakkaudesta se ei ollut ikinä läsnä heidän omissa olemuksissa.
On siis helppo saarnata ja vaikea OLLA sitä mitä saarnaa. Menee muiden elämät sitten varsin sekaisin kun näitä pellejä annetaan jyllätä ja kansa (häpeäisivät edes) uskoo.
Se on parempi tajunta häpeästä. Enää en aio opettaa tässä foorumissa, olen jo antanut tuhat ja yksi suuntaa ja oivallusta myös minua kiusanneille ihmisille jotka lähtevät perässäni lukemaan mitä kirjoitan mutta eivät silti ikinä tule sanomaan, että likasivat maineeni täysin mielivaltaisesti (ja suurella voimalla, äänekkäästi ulos markkinoille niin että nauru raikui - sitä eivät tajua hävetä koska ovat narsisteja).
Yksi viisas ystävättäreni sanoi, että huonommuuden tunne on käänteistä ylpeyttä. "Kuinka minä, joka oikeasti olen hyvä, voin nyt toimia näin huonosti".
VastaaPoistaTunnistan mekanismin itsessäni.
Huono ja paha menevät nyt sinulta sekaisin hyvä kana.
VastaaPoistaOn siis moraalisesti olemassa Huono ja Paha, Hyvä ja Hyvä niiden vastakohtana. Ei selviä kuin analyyttisesti. Sama koskee verbia Olla joka on hemmetin vaikea sana. Tätä voi oppia kun lukee Heideggeriä.
Merkitykset ovat monet. Merkitys on sama kuin signifikanssi ja siitä kirjoitin gradussani. Se väärintulkittiin koska käyttäytymistiede ei ole perehtynyt mm konstruktivismin esi-isän teksteihin eli Hilary Putnamin teksteihin: meaning ain't in my mind. Mutta siitä lähtevät vielä tänä päivänä ja sen takia varsinainen konstruktivismi levisi ns. sosiaaliseksi konstruktivismiksi joka on disaster. Sen sijaan mm Hannele Niemi tuntuu uskovan siihen ja painottaa sitä mm 60-vuotisjuhlissaan; miten tieto on kuulemma siellä täällä ja keräminen on aikaa vievä. En ole samaa mieltä.
Tämä perustava näkemys tiedosta on se, mistä pitää kinastelut alkaa jos haluamme ymmärtää ylpeyttä tai syntiä tai häpeää. Nyt sitä pyöritetään milloin minkälaisessa kokoonpanossa joka ei viittaa mihinkään teoriaan: kunhan on oma sylky tuonut suuhun.
Iines
VastaaPoistaOlen eri mieltä.
Se joka on ylpeä eikä tippaakaan nöyrä, se myös viime kädessä joutuu häpeämään ylpeyttään.
Mutta.
Yli puolet Nietzschen 'Moraalin alkuperästä' on kirjoitettu tätä (ei ainoastaan kristillistä) teesiä vastaan kreikkalaisen, homeerisen hyve-etiikan puolesta.
Mutta Nietzsche on väärässä!
Ylpeys käy lankeemuksen edellä kuten sanonta kuuluu (ja tämä ajatus sisältyy nimenomaan myös kreikkalaiseen mytologiaan).
Sinä Iines - sinä olet eräässä mielessä väärällä tavalla ylpeä - mutta toisaalta myös ihan rehellisesti ja oikeutetustikin vahva.
Et tosin ole sankarieettinen vaan omahyväinen ja kopea omalla tavallasi - tosin sillä helpottavalla eetoksella, että olet myös humoristinen, itseironinekin ja pelaat joskus kaksoismerkityksillä.
Et ole tosikko - liikaa - vaikka tosikko oletkin.
Mummo on myös tosikko, mutta te olette merkillisen erilaisia tosikkoja - ja merkillisen eri tavalla ylpeitä.
Mummo on jotenkin täysin avoin (se minua hiukan kavahduttaa!) - sinä olet provosoiva, poleeminen mutta lopulta melko hyväntahtoinen.
Ylpeä kuitenkin (hyvä niin). Ja - silti väitän yhä: ylpeyden kääntöpuoli on häpeä.
Sillä jos ylpeältä viedään hänen ylpeytensä perustelut (kuten ne lopulta AINA osoitetaan teennäisiksi) eli vain itsekehuksi, hän vajoaa mitättömyyteen - ja häpeään omahyväisyytensä ja narsisminsa naurettavuuden kanssa.
Siis: mitä ylpeämpi olet, sitä korkemmalta tiput, koska ylpeys on häpeän pelkoa ja torjuntaa. Ylpeys kompensoi huonoa itsetuntoa.
'Normaali'? ihminen ei tarvitse liiallista itsekorostusta. Lahjakkaat ja hullut sitä näköjään kyllä usein tarvitsevat aivan välttämättä (persoonallisuushäiriö?).
Mieti tätä - kaikesta muka 'tärkeästä' höpöttävä Iines - - - ja Nietzsche - sinä maaninen antiikin soturi!
Ylpeän ihmisen 'pimeä' puoli on depressio - unreal images and illusions.
Niistä pudotaan todellisuuteen ennenpitkää aina - - ja lujaa!
Jenni,
VastaaPoistatunnistan tuntosi hyvin. Minua suorastaan hymyilyttää tämä sanomasi: Uskon, että se on osasyy myös siihen, miksi saan aika hyviä tenttiarvosanoja. Kirjoitan vain tyylilläni, ja tentin arvostelija näkee minun olevan varma ja tietävän asiat.
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta kyllä sinä ne asiat tiedät ja osaat, jos saat hyvät pisteet.
Olen tässä tietämistavassasi samaa tyyppiä: tiedän tietämättäni sen minkä tiedän. Toisaalta se mikä minun tulisi tietää, onkin minulle joskus yllättäen tenkkapoo. Saatan joskus jopa pohtia jonkin tutun yhdyssanan kirjoitusasua, vaikka minun alan ihmisenä tulisi hallita ne unissanikin. Joskus vaan jokin analogia tai sivuajatus tunkee tähän kuvioon saaden varman tiedon horjumaan.
*
Sokea kana,
tuon tapaisen käänteisen ajatuskuvion kuin huonommuuden tunne on käänteistä ylpeyttä. "Kuinka minä, joka oikeasti olen hyvä, voin nyt toimia näin huonosti" olen tavannut ennenkin, mutta minun on vaikea yhtyä siihen joka tilanteessa, sillä minulla ainakin häpeän tunne on melko kattava, eikä esiinny tilanteittain.
Häpeä on aina läsnä, se on aina antamassa sävyä kaikelle toiminnalleni, myös sellaiselle, jossa olen muiden tai ehkä jopa omasta mielestänikin pärjääväinen ja hyvä, kenties lahjakaskin - (lahjakkuushan on oma lukunsa ja syntyy vain vertailussa, muuten sitä ei ole - ansaitsee oman päreensä).
Minulla siis häpeän tunne ei liity siihen, että epäonnistuisin, vaan se liittyy myösja ennen kaikkea onnistumisiin, siihen että minut huomataan positiivisesti ja saan tunnustusta. Jos mokaan totaalisesti, häpeä ei olekaan murskaavaa, vaan jossain mielessä helpottavaa, ansaittua. - Tällaista on siis häpeä, aito kestohäpeä, joka on ominaisuus, ei tila. Aito häpeä liittyy nöyryyteen ja alistuvuuteen pikemmin kuin ylpeyteen.
RR,
VastaaPoistalue vastaukseni sokealle kanalle, siinä on selitys kokemastani häpeän tunteesta, joka ei johdu putoamisen tai mokaamisen pelosta, vaan pikemminkin nousemisen, menestymisen pelosta, joka on uhannut minua kautta elämäni, mutta josta olen selvinnyt jättäytymällä itse kärkijoukoista sivuun. Minulla on hyvin turvallinen olo, kun alisuoritan jotakin.
Et siis, RR, taida tuntea häpeän tunteen olemusta, jos oletat, että häpeä syntyy häpeästä tai mokaamisesta, ja sen pelosta. Minulla se on siis useimmiten yhdistynyt menestymiseen, koska en pidä itseäni minään.
Tuntuukin lievästi sanoen hassulta, kun sanot minua kopeaksi ja omahyväiseksi.
Kopeahan tarkoittaa pöyhkeää, mahtavaa korskeaa. Olen yllättynyt, sillä noita sanoja ei minuun voi yhdistää missään oloissa. Ei ole tilannetta, jossa olisin korskea tai pöyhkeä, vaan jos sinä näet minut tällaisena, se kertoo mitä todennäköisimmin enemmän sinusta kuin minusta, sinun viitetaustastai ja tavastasi suhtautua ihmisiin.
Olisin varmaan muuten saanut koulussa ollessani joskus tuonsuuntaista palautetta, sillä opettaja on koko ajan estradilla, tarkkailtavana ja oppilaat ovat hyviä sanomaan, jos aihetta ilmenee.
Iines, minäkään en tarkoittanut tunteen liittyvän mokaamiseen. Huonommuuden tunnehan (HR, suomenkielessä synonyymi alemmuudentunteelle, ei pahan komparatiivi!) on kohtalaisen pysyvä tila - niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, ikävä kyllä.
VastaaPoistaTotta sokea kana,
VastaaPoistaajattelin tuota kirjoittaessani enemmän ehkä RR:n kommenttia kun hän puhui jostain ylpeyden lankeamisista, sillä aluksi kirjoitin teille yhteisesti osoitettua vastausta, kun molemmat sivusitte kuitenkin jossain määrin mokaamisajatusta.
Iines
VastaaPoistaEt sitten lopulta puhukaan häpeästä itsesi suhteen vaan ihan jostain muusta tunteesta?
Ymmärrämme kai häpeän semanttisesti eri tavoin.
Communication failed. What a shame = 'Mikä vahinko' ;].
*
Tsekkaas tuo. Häpeän ehkä eräs yleisin etymologinen lähtökohta on 'häpy'. Toki löytyy paljon muutakin 'konkreettista'.
http://www.sanakirja.org/search.php?q=h%C3%A4pe%C3%A4&l=17&l2=3
Myös etymologisen sanakirjan shame ja sen johdannaiset tuovat lisää valaistusta asiaan.
http://www.etymonline.com/index.php?search=shame&searchmode=none
RR,
VastaaPoistaminusta häpeästä voi puhua vain ihminen, joka osaa hävetä, tuntee häpeän. Ihminen joka ei tunne häpeää, on tunnekuollut tai sairas. Kääntäen: häpeäntunto on terveyden merkki.
Häpeä ei ole häpeä, vaan häpeämättömyys on häpeä.
Eivät nämä mitään lisäselvitystä tuo, ainakaan minulle. Päinvastoin. Nyt vasta pääni meni pyörälle.
VastaaPoistaAnonyymi,
VastaaPoistahaluaisitko selventää vähän, millaista selvitystä kaipaat.
Rohkenen tehdä diagnoosin 'potilasta näkemättä' kuin vakuutuslääkäri konsanaan.
VastaaPoistaTurvallisuushakuisuus, itselle looginen toimintamalli. Minän, psyyken, suojaaminen ulkoisilta 'vaikutteita' ja 'ohjailuilta'.
Sisäistetty eettis-moraalinen koodisto ja tapa toimia saattaa ulkopuolisesta näyttäytyä musta valkoiselta mutta olla itselle looginen – ja salliva.
Psyyken rakentaminen ei ole 'ihokkaan' vaihtoa vaan 'Iisakinkirkon rakentamista'.
Sisäistetty eettis-moraalinen koodisto lienee muuten se, joka koetaan kirjoituksissani vaativaksi ja vaikeaksi, ja sitä kautta sen esittäjä nokkavaksi, pelottavaksi ja - korskeaksi. Näinhän se saattaa mennäkin, sillä netin myötä meille on syntynyt ihan uusi sukupolvi, jolla ei ole ollenkaan eettis-moraalista koodistoa. Sitä paitsi on yhä ihmisiä, jotka ajattelevat moraalista puhumisen tarkoittavan moralismia.
VastaaPoistaIines
VastaaPoistaPuhut häpeän tunteesta ja häpeän kokemisesta erilaisissa tilanteissa, jotka tuovat kieltämättä käsitystäsi häpeästä konkreettisesti esiin.
Minäkin olen kokevan ja tunteva. Viimein sinäkin sen piirteen minussa huomasit (hymiö), mutta yksi asia meitä erottaa edelleen - ja aina.
Sinä et kerta kaikkiaan suostu yhdistämään emotionaalista ja käsitteellistä argumentatiivisesti keskenään.
Olet pseudotieteellinen. Siis luulottelija kuten kaikki kasvatustieteilijät, sosiologit, psykologit, antropologit, poliitikot jne.
(Filosofia sen sijaan ei luulottele olevansa tiedettä vaan ajatuskokeitten tekemistä lähinnä käsitteillä).
Hahoilet jossain tunteittesi suossa, ja tuomitset minut jyrkästi, kun yritän tarkastella käsite- ja/eli metatasolta tätäkin ongelmaa.
Mutta niin on pakko tehdä, jos aikoo ymmärtää loppuun asti, mistä tässä on kysymys.
Pelkkä empatia tai sympatia ei johda muuhun kuin emootioitten kaaokseen ja loputtomiin väärinkäsityksiin. Sen vuoksi tarvitsemme käsitteitä ja metatasoa.
Tyhmintä, mitä olen sinun havainnut julkistaneen: 'En lue filosofiaa, koska ajattelen itse.'
Tyypillisen naismaista perseenheilutusta. Siinähän ajattelet.
Vasta filosofian perusteet - laudaturiin saakka kuten minä - todella hyvin opiskelleena, voi sanoa noin kuten sinä, joka tosin teet sen nyt hieman akkamaisen ja ehkä jopa tyhmän YLPEÄSTI.
Mutta sinä et niitä perusteita ole oppinut etkä opiskellut - ymmärtämisestä puhumattakaan!
Samat terveiset HG:lle, joka ei tajua 'edes' (ei sitä tosin tajua moni luupää-professori-empiristikään), että empirismi ja rationalismi ovat sama asia - eri perspektiivistä katsottuina vain.
En tule Iines koskaan ymmärtämään sinua. Mutta - ja tämä on se suuri paradoksi - rakkautta sinua kohtaan saatan kyllä tuntea.
Kunnes se Niinistö jättää Hanni Jeukion ja palaa luoksesi...
Ylpeys syntyy häpeästä.
VastaaPoistaYlpeys syntyy häpeästä (Tris)
VastaaPoistaVarmaan joillain syntyykin, mutta ei tuo yhtälö ole automaatti, eli häpeästä ei aina synny ylpeyttä, eikä ylpeys aina synny häpeästä.
Itse esimerkiksi tunnen vain häpeän, en ylpeyttä. Menestyessänikin tunnen siis häpeää ja syyllisyyttä siitä, että erotun muista. Mokatessani saatan tuntea helpotusta.
Olen siis aina ollut se, joka kätkee kynttilänsä vakan alle. Kun menin kouluun, huomasin että muut tavasivat aakkosia. Siispä salasin pitkälle syksyyn sen opettajaltakin, että osasin lukea suoraan. Tavasin muiden mukana, koska häpesin erottumista muista.
Mutta on kyllä varmaan niinkin, että joillain syntyy uhma ja ylpeys häpeäntunteiden päälle tai jälkeen. Se voi olla siis myös selviytymis- ja pärjäämiskeino, ja sinänsä terve piirre ihmisessä, ellei ylpeys sitten ole leuhkuutta ja pöyhkeyttä.
"Hyvät kuulijat, nähkääs, pullo tää...
VastaaPoista--sen vietävät, kieltänne hillitkää!--
niin, kemistikuningas Salomon
tää kristallipullo täyttämä on.
Hyvät, rakkaat kuulijat, katsokaa
tätä nestettä, pullossa kimaltavaa.
--Joka hetki se vaihtaa väriään.--
Tämä neste on elämä nimeltään.
On ollut se tieteelle arvoitus,
on tuntematon sen kokoomus.
Minä myös tätä nestettä tutkia koin,
sadat yöt sitä turhaan analysoin.
Sillä nähkääs: niinkuin väriltään
se vaihdella mustaan synkimpään
voi valkoisesta, sen kokoomus
myös muuntuu. Turha sen tutkimus.
Runoniekkojen kielellä haastellen
se on synteesi vihan ja rakkauden,
se on itku ja nauru ja lepo ja työ,
ja taivaan manna ja hornan yö.
Teen kokeen.--Tummempi pullo tää,
hyvät kuulijat, kuoleman sisältää.--
Sen toiseen pulloon tyhjensin:
upo-uuden tein siten synteesin.
Haa, näättehän: neste katoaa!
--Hyvät, rakkaat kuulijat, rauhoittukaa:
ei pulloissa nestettä ollutkaan,
näköharhaa, houretta, tyhjyyttä vaan."
RR,
VastaaPoistaolen varsin tietoinen siitä, että keskustelen aivan eri sfääreissä kuin kirjanoppineet.
Esität ajatuksen siitä, että sellaista ihmistä, jolla ei ole laudaturia filosofiassa (onko sinulla ja miten olet hyödyntänyt sen?), ei voi ottaa keskustelussa todesta, koska hän ei keskustele tuttuihin argumentaatiomalleihin ja -pohjiin viitaten. Olen havainnut tämän halveksunnan kyllä mm. siinä, että itseäni fiksummat ja filosofointitaitoiset henkilöt saattavat käydä kyllä blogissani, mutta eivät kehtaa kommentoida omalla tutulla nimimerkillään vaan anonyymina, jottei vain kukaan huomaa ilotalossa käyntiä.
Ymmärrän kyllä täysin,RR, mitä tarkoitat sillä, että käsitteitä pitää nimetä, ja olet varmaan oikeassa. olen kuitenkin itse mielestäni kaiken aikaa pyrkinyt hyvinkin täsmälliseen käsitteiden määrittelyyn, mutta jutuissa lähden aina liikkeelle omista ajatuksistani, omasta kokemusmaailmastani, en viisaampien siteerauksista.
Olen myös havainnut, että joissain blogeissa on niin korkeat sfäärit ja oppineisuuspohjat, että niihin ei meikäläisellä perseenheiluttajalla ole asiaa. Niinpä en koskaan katso olevani arvollinen kommentoimaan mm. Kemppisen blogissa tai Parnassossa tai sinunkaan blogissasi, jotten häpäisisi itseäni viisaassa ja oppineeessa seurassanne.
En myöskään ikinä uskaltaisi osallistua mummon blogin keskusteluihin, jossa on myös senkaltaista filosofian hyperkäsitteiden hallintaa ja suurta lukeneiston leiskuntaa, jota vain joku vaari tai mummo tai tapsa tai rauno tai etappisika voi suuressa lukeneisuudessaan harrastaa. Siispä tyydyn keikuttamaan persettäni omassa blogissani, jossa voi vapaasti kuka tahansa puhua paskaa. Blogiystävieni blogeissa uskallan kyllä käydä heittelemässä intuitiivisia kommenttejani.
Itselleni ylpeys merkitsee lähinnä ylenkatsetta ja täten ylemmyyttä suhteessa muihin ihmisiin ja asioihin. Yhdyn pitkälle myös sanakirjamääritykseen: ylpeä on itseensä tai aikaansaannokseensa onnellisen tyytyväinen, omanarvontuntoinen; korosteisen itsetietoinen, kopea, koppava, pöyhkeä, mahtava, leuhka.
VastaaPoistaMinä tunnistan noista määritelmistä oikeastaan vain itsetietoisuuden, enkä välttämättä tarkoita itsetyytyväistä itsetietoisuutta, vaan sitä, että on tietoinen omasta olemuksestaan, sanoistaan, kävelytyylistään, vaatteistaan, äänestään, koko ulospäin näkyvästä olemuksestaan; tiedostaa itsensä muiden edessä.
Siinä mielessä olen varmaankin ylpeä. Sen sijaan pöyhkeyttä tms en itsessäni tunnista. Olen kuullut koko ikäni, että vaikutan ylpeältä ja koska olen epävarma ja poden helposti häpeää, se pitää jossain määrin paikkansa. Toisaalta tämä on semantiikkaa, sanoilla on ihmisille eri kaiku ja tunne, vaikka sanakirja sanoisi mitä(Nyt jäi tuo sana "kaiku" kaikumaan päähäni. Eikö olekin upea sana?!). Minä en vain pysty käsittämään ylpeyttä ja pöyhkeyttä tai leuhkuutta synonyymeina!
Haluaisin lainata toisenkin pätkän päreestä, ja lainaankin, vaikka tämä menee nyt ihan lainailuksi:
"Kun sanat tulevat viilattuina ja muodollisesti pätevinä, ne yhdistetään käyttäjänsä käytöksenkin varmuuteen, kenties jopa laskelmointiin. Kun sanoja sen sijaan käytetään rennosti ja huolettomasti, ne yhdistetään rempseään ja mukavaan käytökseen, jollainen voi luonnollisesti olla vain rempseällä ja mukavalla ihmisellä. En ole vakuuttunut, onko tämä mustavalkoinen kuva oikea.
Tuo oli hyvin sanottu! Se osui ainakin minuun, koska suurin osa meilipalautteesta, joka on ihan eri asia kuin kommenttipalaute minulla, on sellaisia kirjeitä, joissa minua luonnehditaan "rempseäksi", "suurpiirteiseksi", "rennoksi", "hyväntuuliseksi", "mukavaksi", "ihanaksi", "räiskyväksi" ja "temperamenttiseksi" (nämä kaikki adjektiivit ovat suoria lainauksia meileistä koskien blogiani ja kaikki tuntemattomilta ihmisiltä).
Kyllä varmaan ihminen käyttää jossain määrin sellaista kieltä ja kirjoitustyyliä, joka heijastaa hänen persoonaansa, mutta ei blogin perusteella voi määritellä kenenkään luonnetta tai persoonaa kokonaisvaltaisesti tai mitenkään aukottomasti, kirjoitustyylistä.
Vuosien ja pitkän blogituttavuuden- ja ystävyyden aikana varmasti tulee luonteet ja persoonatkin tutuiksi, mutta en usko, että se tapahtuu niin, että joku vain lukee toisen blogia vuosikaudet kommentoimatta ja sitten pystyy muka tekemään luonneanalyysin tästä. Paremminkin niin, että kommentoijat ja bloggaaja voivat tutustua hyvinkin toisiinsa, mutta vain sen kautta ja sen takia, että kommunikoivat keskenään. Yksipuolisesti se ei päde.
-minh-
Runo-Anonyymille:
VastaaPoista- -
Jäätyvät sydämet
lämpöä vailla.
Kuka voi hehkua
auringon lailla?
Kuka voi jäässäkin
syttyä paloon?
Sysimustat sydämet
vihkiä valoon?
Etsiä taivaalta
eksyneen tähden?
Kuka voi ruokkia
nälkää nähden?
- -
Tulin juuri Tieteiden talolta missä kuuntelin häpeästä ja myös madoista. Onpa hauskaa; punastuminen on vain kypsien ja laskelmoivien ominaisuus mikäli laskelmoinnissa ei ole facit. Jospa se on niin, että ne, joiden pää ei kykene manipuloimaan (kuten lapset ja idiootit) eivät punastu eikä myöskään roistot jotka ennakoivat mitä muut aikovat tehdä - mutta ne, joiden kulttuuri on luonut häpeälle tavan niin, että hävetään napaan asti; ovat vain oppineet siihen. On siis joko pelko tai kritiikinpelko joka aikaansaa sellaisen reaktion. Ei siis Iines ole hyve: voi olla liian vaikea kasvatus taustalla joka ei sallinut epäonnistumisia.
VastaaPoistaMuuten arvasin oikein: olet kaunis: ja RR sinua ihailee. Goodbye sitten: ei ollut hauskaa olla tietoinen; mutta mistä sen tiesin?
Katseista?
..
RR"Samat terveiset HG:lle, joka ei tajua 'edes' (ei sitä tosin tajua moni luupää-professori-empiristikään), että empirismi ja rationalismi ovat sama asia - eri perspektiivistä katsottuina vain."
-> niinpä; minä koen edelleen että hypoteesi on silti erilainen. Objektissakin.
Iines kirjoitti: mm.
VastaaPoista'RR,
olen varsin tietoinen siitä, että keskustelen aivan eri sfääreissä kuin kirjanoppineet.'
*
Voi xxx mitä itsekidutusta toi sun tekstisi oli!
Silti miltei rakastuin siihen. Se oli hyvä ja aito ja rehellinen teksti.
Mutta kaikki ratkeaa sitten, kun tapaamme.
Minä en ole mikään analyyttinen luennoija (paitsi jos haluat!) vaan mies, joka näyttelee 'Kansallisteatterissa'! free-lancerinä.
Iines ja RR saivat toisensa ja RR:n faktajafiktio-kaverit kirjoittivat heistä kirjan miten RR piti kaunista morsianta pöydällä joka ilta ja pyöritteli silmiään miten kaunis hänen morsian oli. Yhdessä kirjoittivat tekstejä nettiin ja ostelivat sukkahousuja. Elämä on laiffia, sitä se todella on. Muuta ei olekaan - paitsi kokemuksia siitä.
VastaaPoistaJoillekin kokemukset hankitaan rääkkäämällä muita jotta kestävyys tulisi tutuksi ja toiset rääkkäävät itseään (reilumpi asetelma ettenkö sanoisi) jotta he oppisivat tietää missä oma raja kulkee. Meitä on monenlaiseen junaan.
HG,
VastaaPoistaäläs nyt ja oles nyt. Ethän vain kuitenkin luule minua joksikin toiseksi, kenties merkittäväksi persoonaksi? En oikein ymmärrä kauneuspuheitasi, jos viittaat habitukseeni, sillä kyllä minä olen mitä tavallisimman näköinen, en suinkaan mikään kaunotar, jonka perään katsottaisiin. Metrikuusikymmentä senttiä ja niin edelleen. Lisäksi olen huomattavastikin Jenni Haukiota vanhempi, että ei minun habitukseeni kannata uhrata ajatustakaan.
Se mikä näkyy kirjoittaessani, on kenties sisimpäni, ja siitä voi jokainen tehdä päätelmiään. Paljon niitä on esitettykin, ja jopa oikeaan osuneita ja tarkkoja, joskin virhepäätelmiäkin on joukossa.
HG, ystävämme RR on avoin kaikelle ja vastaa jokaiseen liikkeeseen samanlaisella liikkeellä. Siten hän rakastaa kaikkia naisia yhtaikaa ja erikseen, ja sitä suurimmin, kenessä näkee eniten omaa kuvaansa kulloisellakin hetkellä.
Itse etsin miestä, joka vastaa vain minun liikkeisiini. Niin konservatiivinen ja valikoiva olen. Tai siis en etsi, vaan jos tielle osuu, niin sitten katsotaan tapaus tarkemmin.
Iines
VastaaPoista'sitä suurimmin, kenessä näkee eniten omaa kuvaansa kulloisellakin hetkellä.'
'Itse etsin miestä, joka vastaa vain minun liikkeisiini.'
*
Entäs sitten? Älä lölli. Et sä ketään sa, jos kaiken haluat.'
Katso peiliin. Kultsu. Ollaan sentään yli 50:siä, vaikka (juniorit(kin) on jo närkästyneitä meille) vielä höhöilläänkin.
Sun
R
Et sä ketään saa (eikä kukaan sinua halua), jos yrität olla kaikille ihQu.
VastaaPoistaEn yritä olla ollenkaan ihku. Kyllä minä ennen kaikkea väläyttelen omaa itseäni, ja vähän liikaakin, tässä blogissa. Ja muuten, ei elämä ole kiinni siitä, elääkö yksin vai symbioosissa, vaikka toki se symbioosissa olisi mukavaa. Jossain mielessä minua kuitenkin ahdistaisi se, miten paljon toisen persoona söisi omaa itseäni, sillä tilantarpeeni on suuuuuuri. En siis ole epätoivoinen, vaan lähinnä utelias.
VastaaPoistaYritän suitsia itseäni avoimemmaksi kohtaamaan muita ihmisiä reaalitasolla. Täällä virtuaalissa olen oikeastaan kohdannut hurmaavimmat persoonallisuudet ikinä, ja ne uhkaavat jäädä paperinukeiksi.
Narsistit eivät itse ymmärrä että ovat narsisteja mutta paras määritelmä narsuille ei ole esilläolo (joka on mm myyjän ja yritysjohtajan pakote) vaan se, ettei anna arvoa toiselle.
VastaaPoistaSe on narsu; se voi olla erittäin hiljainen ja tyylitajuinen; paskamaisuus asuu tavassa millä narsu falsifioi tai vähättelee ihmisiä ympärillään: se on narsu: ei anna arvoa toiselle.
No Rr ja Iines: mitäs narsuja te olette jos olette?
Pärkkelekirjan tärkein osuus. Tulee kuin telkkarista ulos, märkinä renkaina ja liukuu kohti sänkykamaria......(kauhuleffasta casting).
HG,
VastaaPoistajos olisin narsu, en häpeäisi tunnustaa sitä. Narsistisia piirteitä meissä useissa bloggaajissa toki on, mutta varsinaisia sairaiksi luokiteltavia narsisteja varmaan vähemmän.
Ei oman tekstin julkistaminen ja sitä kautta keskustelu ole narsismia, vaan pikemminkin sosiaalisuutta ja toisten arvostamista, koska nimenomaan haluaa tietää, mitä muut asiasta ajattelevat. Bloggaaja ei itsessään ole mitään, vasta blogiverkosto lukijakuntineen synnyttää bloggaajan. Narsisti ehkä pikemmin kirjoittaa kirjan, jossa ei ole kommenttiosastoa.
Se että kirjoittaa varman tuntuisesti, ja pitää keskusteluissa puoliaan, ts. oman ajatusmaailmansa puolta, ei toki ole narsismia. Pänkkämäisyyttä se voi olla ja konservatiivisuutta, mutta ei se sitäkään merkitse, ettei arvostaisi toisten ajatuksia. Ei vain ajattele samalla tavalla.
Ei samalla tavalla ajattelukaan kuitenkaan todista, että antaa arvoa toiselle. Ehkä siinä samanmielisyyteen pyrkimisessä juuri onkin narsistisuutta: näkee oman kuvansa toisen ajatuksissa heijasteena, ja näin oma itseys vahvistuu ikään kuin imemällä toisen ajatukset.
Onko ylpeydessä sitten jotain pahaa? Minusta olet terveellisellä tavalla ylpeä itsestäsi ja mielipiteistäsi. Osaat valita sanasi oikein, olet lahjakas kirjoittaja (ja kuvaajakin). Jos sen esittäminen on ylpeyttä, niin voi voi. Kateellisia ihmisiä on aina, mutta sille ei voi mitään.
VastaaPoistaIkkunaiines kirjoitti: "Ei oman tekstin julkistaminen ja sitä kautta keskustelu ole narsismia".
VastaaPoistaTai sitten toisinpäin. Nykyisin narsismilla tarkoitetaan yleensä persoonallisuushäiriötä, ja siitä kai tässäkin on kyse. Persoonallisuushäiriöinen (narsisti) on heikko ihminen joka tarvitsee toista ihmistä peiliksi, oman näennäisen vahvuutensa tueksi (kuten kirjoititkin). Tästä vinkkelistä ihminen jonka blogissa tai verkkopäiväkirjassa ei ole kommentointimahdollisuutta (eikä yhteystietoja) ei voi olla narsistinen. Hän ei tarvitse palautetta, kuvajaista vedessä.
Jos kommenttiloota on, jää kaksi vaihtoehtoa. Kuvaamasi vaihtoehto tai aito peilin tarpeessa oleva peto. Ihmisen motivaatioihin ei ole käytännössä pääsyä, joten ainakaan näin verkon välityksellä asia ei selviä.
Ja vielä. Jos ihminen kykenee tunnistamaan oman narsisminsa tai epäilee sitä, hän ei asiaa tutkineiden mukaan voi olla narsisti. Narsisti on sairaudentunnoton. Jos siis Ikkunaiineksellä on kommenttilaatikko, eikä hän omasta mielestään ole narsisti (ei edes epäile), ollaan tultu siihen ainoaan tilanteeseen jossa hän saattaa olla narsisti (muttei välttämättä ole).
Jouduin taannoin perehtymään aiheeseen hieman vastentahtoisesti. En osannut päätyä muuhun kuin siihen ettei n-sanaa oikeastaan pitäisi käyttää. Herttaisimmastakin altruistista saadaan helposti persoonallisuushäiriöinen, varsinkin kun diagnoosi voidaan tehdä henkilöä tuntematta, läheisien lausuntojen perusteella. Teräväkyynärpäiset jyräävät kiltit narsisteiksi, mikä pahimmillaan johtaa kelpo vanhempien huoltajuuden eväämiseen avioerossa.
Tämä on niitä asioita josta ei voi puhua. Ei ainakaan niin että siitä seuraisi jotain hyvää. Siksi tämäkin kommentti olisi saanut jäädä kirjoittamatta. Oltaisiin vain toinen toisillemme.
Mika,
VastaaPoistahyvin kiteytetty kirjoitus.
Paria seikkaa jäin pohtimaan. Voi olla, että ne ovat triviaaleja, mutta muilta osin käsityksesi vastaa omaakin näkemystäni narsismista.
Tuo että narsisti kirjoittaa mieluummin kirjan, jossa ei ole kommenttiosastoa, on vertaus ja hieman kuvallisessa mielessä esitetty. En arvannut, että se otetaan kirjaimellisesti, koska harva ihminen kirjoittaa kuitenkaan kirjaa.
Kirjoista saadaan yleensä hyvää palautetta, jopa mainetta ja kuuluisuutta, jos kirja kerran ylittää julkaisukynnyksen. Siksi arvelin narsistin kirjoittavan mieluummin kirjan.
Blogien kommenttilaatikoissa sen sijaan kommentit ovat varsin kirjavia. Joukossa on myös negatiivista palautetta, jolla narsisti ei tee mitään, koska se ei heijasta hänelle hänen kuvaansa. Tässä täytyy kuitenkin huomauttaa, että harva minuudeltaan tervekään ihminen löytää omaa kuvaansa negatiivisesta palautteesta.
Mitä minuun tulee, niin kyllä minä löydän itseni myös negatiivisista kommenteista, jotka selkeästi eivät ole totta. Kuten vaikkapa siitä, että olen pöyhkeä tai että olen kaunis. Lukiessani noita sanoja katson sisääni, ja löydän jonkin yhtymäkohdan itseeni. Onhan minulla kai kaunis vahva tukka ja onhan minulla kai pöyhkeä tapa kirjoittaa vaikkapa Matti Vanhasen tavasta erottaa morsian tekstiviestillä. Kuitenkaan en ole pöyhkeä enkä kaunis. - Tälla tavalla jokainen ihminen kai löytää heijasteita mistä tahansa tekstistä?
Ja vielä - tottakai olen epäillyt itseäni narsistiksi, ja kuitenkin päätynyt tulokseen, etten ole, monestakin syystä, joista vahvimpana kuitenkin mainitsen toisten ihmisten arvostamisen omina itseinään ja kyvyn lähimmäisrakkauteen, empatiaan ja sympatiaan.
Minäkin varoisin kenenkään nimeämistä narsistiksi, enkä ole sitä muuten koskaan ole tehnytkään. Sen sijaan olen usein epäillyt tämän tuomion langettajia itse narsisteiksi, kun he niin kärkkäästi tämän leiman toiseen lyövät.
Ei kaikenlainen epävarmuus tai itsekkyys eikä egosentrismikään ole narsismia, vaan itse liittäisin sairaalloiseen narsismiin vielä vaikeudet ihmissuhteissa, ja lähimmäisten hyvinkin julman henkisen riistämisen. Narsisti kun harvoin jää yksikseen elämään, vaan käsittääkseni etsiytyy hurmaavana henkilönä nopeasti uusiin suhteisiin.