Muuan blogiystävistä kirjoitti viime päreeni perään, että sinä Iines, olet mistään estetiikasta tietämätön amatöörimäinen koketeeraaja. Tosin hän käväisi poistamassa kommenttinsa, mutta kommentti ehti piirtyä muistiini varmaan ikiajoiksi.Pitääkö estetiikasta siis tietää? Pitääkö esteetikon tietää? Eikö esteettinen kokeminen olekaan arvo sinänsä, ilmiö, joka on sidoksissa vain kokemiseen, intuitioon, aistimukseen, tunteeseen niin että sillä ei tarvitse olla ankkuria tiedon portaissa, ei aiemmin luetussa, aiemmin kuljetussa maastossa?
Vai onko niin, että tällaisenkin pohtiminen on amatöörimäistä, ellei käytä ennalta sovittua koodistoa ja ankkuroi havaintoaan lähdeviittein? Eikö puhtaasta esteetikosta kielikään juuri se, että esteetikko on haltioissaan juuri siksi, että että mikään lanka ei ankkuroi häntä mihinkään valmiiseen?
Miksi on hienompaa kertoa lukemastaan se, mitä kirjoittaja kirjoitti kuin se, mitä lukemastaan ajatteli? Miksi on viisautta märehtiä taiteilijan jo tiedettyä elämänkaarta tai toisen kirjoittamaa tekstiä, ja miksi on amatöörimäistä tehdä päre omasta itsestään tai kirjoittaa teksti itse? Miksi se on älykäs ja viisas, joka tietää jo tiedetyn ja operoi vain sillä, ja miksi se on amatööri, joka keksii itse ja nojaa myös elettyyn ja koettuun havaintoon?
Korvaako lukeneisuus havainnon? Onko arvokkaampaa osoittaa oppineisuus kuin havaintokyky? Kumpi on lukijasta mielenkiintoisempaa, oppineen oppinut teksti tai amatöörin omakohtainen teksti? Kummalla on mielenkiintoisempi tarina?
(Maalaus Fernand Khnopff)
Kyllä se niin on, että koketeeraamista on nimenomaan se, kun vetää maton alta sellaiselta, jolla ylipäätään on taiteesta omia havaintoja.
VastaaPoistaTaiteen parissa pyörii paljon opportunisteja, joiden sisäinen kokemus itsellään jää niin hailuksi, että heidän on pakko lainata jonkun toisen havaintoja ja analyysejä vaikuttaakseen kulturellilta.
En tiedä kuinka kauan tätä vielä jatkuu. En usko, että uusi sukupolvi enää kovin pitkään jaksaa pitää yllä sellaista sofistikoitunutta taiteen kokemisen illuusiota, joka tulee ihmisen itsensä ulkopuolelta.
No näin minäkin ajattelen!
VastaaPoistaVanhempi polvi nojaa kuin henkensä hädässä esikuviin ja auktoriteetteihin, ja koketeeraa, briljeeraa ja brassailee jo opitulla ja tiedetyllä niin, ettei omalle ajattelulle jää merkittävää tilaa.
Täällä blogimaailmassakin kulttuurin ja filosofian ovat omistaneet ne älykköpiirit, jotka operoivat lukeneisuudella huomaamatta, että se saattaa jopa syödä omaa pääomaa.
Omat ajatukset, omat havainnot, itsensä likoon paneminen - voi miten niitä arvostan! (Naiivi huudahdus, mutta tarkoitan sitä.)
Jos ei näe miten taiteilija hengittää todellisuutta ei näe mitään. Jos näkee mitä luulee näkevänsä se on sitä kvasi-töttöröö missä saadaan valkoinen kangas näyttämään ihmeellisen lumoavalta jne jne. Paskaa ja kalliilla; joku nauraa koko matkan pankkiin. OIkeita töitä tunnistaa heti. Jotain niissä on sellaista, että näkee heti. Jotain autenttisuuden kanssa tekemistä: vedot eivät ole teknisesti vetoja vaan jotain ylevämpää. Sen näkee ja kuulee. Miten sen näkee ja kuulee, en tiedä. Olen itse huomannut, että kriittisyys ja herkkänä oleminen on ehto aitouden tapaamisessa. Herkkä kohtaa jotain herkkää? Silti taide voi esittää jotain ei-herkkää mutta tekotapa tai viesti on aina herkistävä; eikö se ole taiteen kommunikaatiota?
VastaaPoistaNiin, Iines, pahinta auktoriteettien mielipiteiden palvonnassa on ollutkin se, että monta taiteilijaa on jäänyt ja jää pimentoon ja moni taideteos näin ollen jää maalikoiden kokemuksien ulkopuolelle. Ikään kuin taide olisi vain niitä varten, jotka tietävät kaiken sen taustoista.
VastaaPoistaItse asiassa yksittäisen taideteoksen ja havainnotsijan kannalta kaikki taustatieto on ylimääräistä. Missään tapauksessaa ei ole tärkeää tietää kaikkea venäläisestä taiteesta kertoakseen siitä omia havaintojaan. Näille koketeeraamisille on varmasti omat areenansa, joissa kukin voi sitten päteä tietämyksensä mukaan.
HG,
VastaaPoistaminusta taideteoksella ei kyllä voi olla vain taiteilijan tarkoittamaa funktiota, vaan siinä lakanassa voi nähdä mitä kukin näkee. Eikä tässä nyt rahasta puhuta, vaan kokemisesta.
Kerron esimerkin!
Erään blogirullassani olevan bloggaajan (Nonparelli) päreessä oli mielenkiintoinen valokuva.
Ensi katsomalta näytti, että kuvassa oli kuolleen peuran pää ja sarvet, ja vasta jonkin aikaa katsottuaan huomasi, että kyseessä oli puumöhkäleet. Lisäksi, aivan sattumoisin, kyseessä oli myös ns. optinen harha: peuran pään voi hetken tuijoteltuaan nähdä kallistuneena kahteen eri suuntaan.
Tätä optista harhaa kuvan ottaja eli taiteilija ei ollut itse huomannut ennen kuin mainitsin siitä hänelle. Hän ei myöskään tiennyt kuvatessaan, että puunpalaset näyttäisivät kuolleen peuran päältä. Näin taideteoksella voi olla siis muitakin yleispäteviä merkityksia ja katsomistulkintoja kuin taiteilijan aikoma.
Saara, areenat on koketeeraamisille ja puolestani saavat ollakin. Jotenkin vaan ne tarinat ovat kiinnostavampia lukea kuin jonkun esittelyt niistä. En tarkoita nyt sitä, ettei teoksia saisi mainostaa tai kritisoida, vaan lähinnä tuota piirrettä, että esimerkiksi kirjallisuus omistetaan herkästi tiettyihin piireihin ja monet todella lahjakkaat kirjoittajat jäävät ulkopuolelle. Nimenomaan taiteellisesti lahjakkaimmat jättäytyvät usein piirien ulkopuollle ja kieltäytyvät kirjallisuuskeskusteluista ja tyytyvät vain ajattelemaan sen vuoksi monta mestariteosta, harakoille.
VastaaPoistaLermontov, Pushkinin aikalainen (kuoli sekin kaksintaistelussa) ja venäläinen romantikko kirjoitti:
VastaaPoistaPurje
Yksi valkoinen purje vilahti siellä,
missä meri hohtaa, sini välkkyy.
Miksi kotimaansa kaukaisen jätti?
Mitä vierailla vesillä etsii?
Hyöky lyö, masto nirskuen taipuu,
tuuli kärsimätön vaikerrellen huokaa...
Ei se iloa etsi
eikä onnen perässä kiidä.
Sininen hyöky lyö, tanssii ja väräjää,
auringon kirkkaat säikeet merta hyväilevät.
Kuitenkin purje myrskyä pyytää, vaatii,
koska myrskyn takana on tyyni rauha!..
(vaatimaton käännös englannista EK)
Lermontovin Demonista en tähän nyt saa säettä, mutta Vrubelin "Demonin pää" on netissä nähtävillä:
http://www.abcgallery.com/V/vrubel/vrubel13.JPG
Minä muuten en tiedä, mitä estetiikka on.
Laittaisin nyt kyllä toisen säkeistön ensimmäiseksi sanaksi 'laine'.
VastaaPoistaIines
VastaaPoistaOn blogijounalistisen etiikan kannalta väärin julkaista edes sitaatteja jo aiemmin poistetuista kommenteista.
Niistä ei ole ollut tarkoitus keskustella. Ja lähinnä sen vuoksihan ne onkin poistettu!
Kirjoittaja on saattanut hyvinkin muuttaa mielipidettään sanomastaan asiasta.
Se sinun pitäisi kyllä tietää - eikä kaivaa tietoisesti verta omasta ja kommenttinsa poistajan nenästä.
En aio nyt osallistua tähän jaaritukseen tämän enempää, koska esimerkiksi tietyt minua kohtaan käyttämäsi temppuilut täyttävät ainakin minun mielestäni tietyt kiusaamisen kriteerit - ei toki läheskään kaikkia mutta pienen osan kylläkin.
Hieno käännöshän tuo on, sillä väittäisin, että kuulemani (kuulin tuon laulettuna) perusteella tiedän runon nimenomaan venäläiseksi. Tai sitten venäläinen poljento on sinulle niin tuttu, että osasit panna sen paikoilleen.
VastaaPoistaSamaa mieltä laineesta, on parempi sanoa että laine lyö kuin hyöky lyö - jälkimmäisessä lyö vokaalisoinnuttelu yli. Sen sijaan sininen-sanan yhteyteen hyöky käy, ja siihen olet sen jättänytkin. Sininen painottaa sopivasti hyökyä, niin ettei se yhdisty liian kiinteästi lyömiseen.
Ei kai kukaan kateederikeskustelijoistakaan tai kirjanoppineista ole osannut sanoa kattavasti tai muita tyydyttävästi, mitä estetiikka on.
Yllä oleva kommentti on Kertaselle!
VastaaPoista*
RR,
on täysin juridisesti validia julkaista muistinvarainen itsestä lausuttu lausahdus, kun ei sanojaan ole viitattu. Siinä ei ole mitään sopimatonta. Se jäi painamaan minua ja aiheutti tämän päreen - ja minä koketeeraan ja huseeraan tässä blogissa myös painolastia, joka mieleeni kertyy, ketään loukkaamatta.
Minä en temppuile koskaan, olen hyvin suora ihminen ja sanon heti, jos minulle tulee paha mieli tai jokin painaa minua - mutta temppuja en osaa.
Minun täytyyn sanoa, että taidehistoriaan perehtyminen ei ole vienyt omasta taidenautinnostani ollenkaan spontaaaniutta pois, vaikka analysoinkin joskus teoksia ensinäkemän lisäksi myös monista teknisistä ja historiallisista tai vaikkapa taiteilijan elämänkerrallisiin tietoihin perustuvista näkökulmista.
VastaaPoistaMinua siis kiinnostaa myös ns. "tekniset" tiedot ja koen ne usein paljon arvokkaammiksi kuin mitäänsanomattomat "tykkään tästä" arviot. Mutta sinä kai tarkoititkin sitä, että omaan taidekokemukseen luottamista ei arvosteta yhtä paljon kuin kirjatietoa. Itse arvostan molempia.
Ja nyt kun oikein asiaa mietin:
Kirjatietoa enemmän; sen omaksuminen ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi; ei riitä että lukee, pitää myös muistaa ja tajuta.
Tiedän että pitäisi vain hehkuttaa kuinka kenen tahansa näkemys taiteesta on arvokas, minulle se ei ole niin. Oma kokemukseni on arvokkain, sitten tulee asiantuntijan, ja vasta sitten jonkun itsenikaltaisen amatöörikoketeeraajan. (Jollaiseksi en sinua koe ollenkaan; olet tarkkanäköinen katsoja, etkä ihan sivistymätönkään, mitkä molemmat ovat minusta arvokkaita ominaisuuksia ihmisessä, ei vain taiteen katselijassa ja kokijassa)
Unohdin lisätä, että olen Greenawayn (englantilainen syperälyllinen ohjaaja) kanssa samaa mieltä siitä, että tunteisiin vetoava amerikkalainen elokuva on pilannut meidät; emme osaa arvostaa elokuvia, jos en eivät kuohuta tunteita. Miksi älyn kiihottamista ei pidetä taiteellisena! Itse olen sitä mieltä, että älyllinen kokemus voi olla esteettinen, taiteellinen ja siksi hyvin sielullinenkin.
VastaaPoistaJuuri noin!
VastaaPoistaSiksi 'sosialista realismiakin' voi lähestyä niin kuin Iines alempana teki. Hän tuskin on neuvostoihmistä älykkäämpi.
Sari,
VastaaPoistatiesit oikein kun arvelit, etten ollenkaan tarkoita senkaltaista, että esteettistä olisi vain ihastunut nikottelu söpön taulun äärellä tms. toiminta, joka tapahtuu refleksinomaisesti aivokuolleeltakin.
Puhuin siitä, että esteettisellä kokemisella "ei tarvitse olla ankkuria tiedon portaissa, ei aiemmin luetussa, aiemmin kuljetussa maastossa?"
Tämä ei sulje älyä pois, sillä eikö kaikessa oivalluksessa nimenomaan älyllä ole ratkaiseva merkitys? Väittäisin, että nimenomaan esteettisessä kokemuksessa äly on tärkeä, sillä se juuri synnyttää kytkyn oivallukseen jonkin uuden edessä.
Aivan erikseen tulee sitten muu tietous taiteen tuotteesta, josta ilman muuta on varmaan jokaisen kiinnostava tietää paljonkin. Itselleni hyvin mieluisia ovat taiteilijaelämäkerrat, joihin olen ehkä jopa heikkona.
Tarkoitin kirjoituksellani lähinnä sitä, että taiteen parista saatua kokemusta arvostetaan varsin vähän taiteellisen jargonin rinnalla. Minäkään en saisi esittää mielipiteitäni mm. venäläisestä taiteesta, koska se poikkeaa tästä jargonista eikä edusta tyypillistä virallista yleistä mielipidettä eikä noudata taidekriitikkojen opuksia. En saisi myöskään puhua taiteesta enkä filosofioista, koska en siteeraa kyllin tunnettuja filosofeja ja osoita näin fiksuuttani. Ajattelen itse, mikä on tyhmyyden huippu.
Itse koen nimenomaan, ettà oivaltaminen ei voi tapahtua puhtaasti ilman tietoa.
VastaaPoistaJoskus tieto on alitajuista:emme tietoisesti muista mistà olemme hankkineet tietoa oivallustemme pohjaksi, ja itselleni luettu ja koettu ovat melkein samanarvoisia, vaikkakin usein muistimme ne erotteleekin.
Joskus tieto on hyvin artikuloitua ja muistamme vaikkapa sitaattina jonkun tekstinpàtkàn, johon oivalluksemme saattaa pohjautua; tàmà ei kuitenkaan sulje pois sità, etteikò kokemus oivalluksesta ole henkilòkohtainen.
En tiedà osasinko selittàà hyvin mità tarkoitan, mutta tiedon ja àlykkyyden irrottaminen toisistaan on minusta aika mahdoton kirurginen toimenpide.
Tàmàn sanottuani voin vain todeta, ettà itsekin arvostan sitaattimestareita vain hyvàn muistin vuoksi, ellei heillà ole todellakin jotain omaa annettavaa.
Tuosta koketeeraamisesta sanoisin;
VastaaPoistaKoskustelijoiden ja kommentoijien taustoja tuntematta saattaa herätä epäilys kompetenssista. Esiintyöntyvä näennäinen 'joka-alan' asiantuntijuus.
Ovatko esitetyt asiat 'oikeasti' omia tai moraalis-eettistä kasvupohjaa jolle vuorovaikutuksessa eri konteksteistä ammennetaan lisävaikutteita ja peilauskohtia.
Tietysti toisensuuntainenkin epäilys on joskus aiheellinen – Olisiko joku toinen parempi 'oman elämäni' asiantuntija ja eläisi elämäni kenties 'paremmin'.
Iineksen blogi mainitaan tämän aamuisessa Metrossa päivän internetlinkkinä.
VastaaPoistaOlen tietenkin iloinen. Tästä saan kiittää käsittääkseni Pinseri-blogin Riittaa.
VastaaPoistaSari,
VastaaPoistaselität erinomaisen täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti. Voin vain allekirjoittaa sanomasi, sillä en minäkään tarkoita esteettisen kokemuksen aitoudella sellaista tilaa, jossa tynnyrissä kasvanut äimistelee kuunsiltaa meressä osaamatta muodostaa kokemustaan sanoiksi, käsitteiksi ja kenties runoksi tai säveliksi.
Kyllä tieto siis on aina läsnä, mutta ei niin, että se olisi edellytys omaperäiselle havainnolle, johon kannattaaa luottaa rohkeasti eikä etsiä sille automaattisesti vastakappaletta tai pikemmin näköiskappaletta olemassa olevasta.
Tätä koko asiaa on hieman vaikea kuvata ilman, että puhuu samalla omia arvostuksiaan vastaan. Ydin on siis kuitenkin tuo, että ihmisen oma havainto ja sen ilmentäminen on luotettavaa, sillä yksityinen on aina yleistä. Omaankin voi siis viitata.
Kemppinen tänään: "Tarvitsemme asiantuntijoiden sijaan amatöörejä. ”Amatööri” liittyy sanana rakkauteen. Amatööri on henkilö, joka tekee jotain, koska pitää siitä jostain, koska ei ilkeä olla tekemättä sitä."
VastaaPoistaLinkki http://kemppinen.blogspot.com/2009/01/kasvit-ii.html
VastaaPoistaAnonyymi,
VastaaPoistakuinkas sattuikaan! "Amatööri" nimenomaan liittyy tunteeseen, rakkauteen, ja amatöörin tarina on juuri siksi kiinnostava. Kiinnostavampi kuin kirjanoppineen esitelmä samasta aiheesta.
- Ei kuitenkaan niin, että oppineisuus olisi turhaa, vaan niin että kaikella on aikansa taivaan alla ja ehkä niin, että amatööriyttä voisi nostaa painamisen sijaaan. Oppineisuus on jo korkealla eikä se ole amatööriyden vastapooli edes.
Amatöörimäisyys on tyylilaji, eikä viittaa osaamiseen eikä oppineisuuteen. On olemassa surkeita ammattilaisia jokaisessa opinahjossa ja samanaikaisesti on olemassa superhyviä amatöörejä - yhtä lailla. Minunkin kirjamäärä mitä luen rupeaa olemaan yksi per viikko. En tiedä kuka ammattilainen sellaista ehtisi tai edes vaivautuisi; tästä syystä monen "ammttilaisen" tietotaito on surkea; surkea siksi, ettei ole vaivautunut päivittämään mitään vaan uskoo siihen omaan otsalohkoon ja rynnii kovalla itsetunnolla enemmän kuin osaamisella.
VastaaPoistaSe on aikamme suurin ongelma (mm psykologiassa missä suljetaan älykkäitä vastoin tahtoaan suljetuille osastoille sen takia, ettei heitä kyetä tulkitsemaan).
Onpa hulluksi mennyt koska konservatiivit voittavat siitä, ettei kansa opi ja edistykselliset siitä, että oppii.
HG,
VastaaPoistamuualtakin kuin kirjoista oppii, nimenomaan tietotaitoa, tai oikeastaan pitäisi sanoa taitotietoa.
Oman havainnon kautta oppii monesti enemmän kuin noudattamalla jo sanottuja asioita, kuljettuja polkuja. Esimerkiksi lapsi oppii nimenomaan havainnon ja oivalluksen kautta, ei sanojen kautta, vaikka toki sanojenkin avulla oivallusta syntyy.
En enää lue muiden kommentteja, ne ovat mitä (vrt. M*L) ovat. Mutta kauheasti kysymyksiä... Vastataan että
VastaaPoistaEi. Ei. On. Ei. Ehdottomasti. (Ja sitten) Ei minkään takia. Ei ole viisasta. Ei ole. Ja tietysti On. (III kappale.) Ei. Ei. No amatöörin tietysti. Ja amatöörillä.
Voi oppia sen minkä kaikki muutkin observoimalla. Loput on päättelyä ja abstraktien olioiden punnintaa ja uudelleen punnintaa. Se ei todellakaan ole mitenkään helppoa eikä siirry silmistä vaikka minä aina sanon, että NÄEN
VastaaPoista- MINÄ LASKEN - YHTÄMITTAA JA AXIOMAT OVAT VALTAVA MÄÄRÄ KOKO AJAN JA PIDÄN ULKOAVARUUDEN SIINÄ MISSÄ LASTEN VAIPAT YHTÄ LAILLA MUKANA
- LOPUT ON TYHMIEN SELITTELYÄ.
Se, mitä mm ns. intelligentia ei tajunnut ennenkuin tein näytelmän omasta elämästäni oli se, miten kansa syö paskaa eli tarinoita toistensa suusta.
VastaaPoistaSitä ei olisi voinut kertoa: olisi mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Opettajuuden raskaimmat kohdat ovat ne, joissa mennään perse edellä puuhun; juuri sinun persejuttusi mukaan.
Oivalluttaminen on aina siten, että hypoteesi ensin ja todennus omilla silmillä. Loin ja soin sen. Ihminen voi aina olla hiljaa mutta en arvanut että käänne olisi niin raskas ja kova.
Lähes, että kaduin.
Olen lähettänyt rehtorille (ja muille) kirjeitä online ja se on ollut enemmän kuin ns. oikeaa tietoa ja paskatietoa vaan se on ollut IRL ja välillä kuoleman kautta katsottuna.
Sitä ette voi ymmärtää.
Pitääkö estetiikasta siis tietää? Pitääkö esteetikon tietää?
VastaaPoistaMusta ei. Minusta on nimenomaan tärkeää, että ihmiset uskaltaisivat heittää omat esteettiset havaintonsa kehiin.
Ei meistä kukaan ole juuri toistaan parempi sellon soittaja ;)
Voisitko täsmentää argumenttiasi ja kertoa, että kuka väittää itsenäisen ajattelun olevan tyhmyyden huippu, kuka kieltää sinua esittämästä näkemyksiä venäläisestä taoiteesta tai estää sinua puhumasta filosofiasta? Väitetäänkö jossakin estetiikan perusoppikirjassa, ettei taiteesta saa puhua ilman alan tutkintoa tai kiinnitystä jonkin lehden kulttuuritoimitukseen?
VastaaPoistaAsiantuntijoiden käsityksiä voi olla kiinnostava lukea jos on itse asiantuntija samalla alalla. Tai sitten ei. Itse asiassa täytyy olla jonkin verran perehtynyt asiaan pystyäkseen tunnistamaan todellisen asiantuntijan teeskentelijästä. Teeskentelijä pudottelee nimiä ja vaikeaselkoisia käsitteitä pystymättä muuhun, pystymättä tekemään "valistuneita" yleistyksiä ja yksinkertaistuksia. Yksinkertaistaessa asiantuntija joutuu astumaan kapean fakkinsa ulkopuolelle. Hänestä tulee vapaata riistaa kaltaisilleen.
Ja tällä on vain vähän tekemistä akateemisten oppiarvojen kanssa. Tosin akateemisen opiskelun on havaittu joskus vaikuttavan opiskelijoiden käsityksiin ja ehkä tietoihinkin.
Siispä kirjoittele Iines ihan rauhassa mistä haluat ja miten haluat. Lukijat voivat kukin oman mielensä mukaan pitää tai olla pitämättä, inspiroitua tai vihastua jutuistasi. Siinä se.
Sanoisin tähän vain sen verran että estetiikka on taiteilijan näkökulmasta toisarvoinen asia ja enemmänkin katsojan "ongelma". Osalle taiteilijoista se on vähän niinkuin kodinsisustukseen liittyvä kirosana.
VastaaPoistaTaiteilijan kannalta on tärkeää tehdä "rehelllinen", ehjä ja kaikinpuolin hyvä teos, olkoot sen kauneus arvot mitä tahansa. Estetiikan pohdinta jääköön suosiolla muille.
Jos estetiikkaa (tai muuta vastaavaa) miettii etukäteen liikaa, niin mukaan luovaan työskentelyyn tulee mukaan lisämauste eli yleisön tai makujen mielistely ja sitten työskentely ei ole enää täysin vapaata, mikä taas on luovuuden ja taiteen kannalta haitallista.
Kuvataiteista voi nauttia monella tavalla, ainakin näin koen itse. Voi antaa taideteoksen vain soljua mielessä kuin musiikin tai opiskella sen taustoja. Nykyään vallitsee minulla tuo ensimmäinen tapa, koululaisena ja opiskelijana luin kaiken mahdollisen tekijöistä.
VastaaPoistaParasta herkkua on kuitenkin se, kun saa toisinaan kulkea taidemuseossa tai taidenäyttelyssä pitkänkin aikaa kahden kesken jonkun alan asiantuntijan, ystävän tai sukulaisen, kanssa ja kuunnella häntä.
Maalaukset avautuvat uudella tasolla, saa kuulla aiheesta, taiteilijoiden elämästä ja metodeista yksityiskohtia, joiden hankkiminen itse veisi suunnattomasti aikaa.
Voisitko täsmentää argumenttiasi ja kertoa, että kuka väittää itsenäisen ajattelun olevan tyhmyyden huippu, kuka kieltää sinua esittämästä näkemyksiä venäläisestä taoiteesta tai estää sinua puhumasta filosofiasta? Väitetäänkö jossakin estetiikan perusoppikirjassa, ettei taiteesta saa puhua ilman alan tutkintoa tai kiinnitystä jonkin lehden kulttuuritoimitukseen? (Telemakhos)
VastaaPoistaTämä on täsmennetty jo päreeni ensi lauseessa. Siinä esitetyn kaltaiseen lausahdukseen olen törmännyt useasti, hieman eri muodoissa.
On tärkeää, mitä elävät ihmiset sanovat vuorovaikutuksessa toisilleen - ei mikään oppikirja siis mieltä pahoittavia lausahduksia toki ilmaise. Kirjahan on kuollut, joten ei siitä tarvitse välittää. Me ihmiset taas elämme, ja meillä on kyky välittää toistemme sanomista. Onneksi, sillä se todistaa sen, että olemme elossa.
Ei tässä siitäkään ole kysymys, ettei kirjoissa olisi kiinnostavaa tietoa. Kukaan ei ole kyseenalaistamassa tietoa ja tiedettä, vaan ehkä tapaa, jolla sitä käytetään.
Tässä on kysymys siitä, että myös oma havainto ja intuitio on tärkeä asioista keskusteltaessa. Yksityinen on yleistä, ja yksityisen tarina on viestintäprosessissa, jota bloggaaminen on, monin verroin kiinnostavampi kuin yleinen. Se on pistämätön totuus.
Tämä kirjoitukseni on siis ennen kaikkea kaikkien yksilöllisten ja rohkeitten intuitiivisten tekstien puolustuspuhe. Ne eivät ole vähempiarvoisia eivätkä vähemmän yleispäteviäkään kuin lähdeviittauksin osoitetut blogiartikkelit.
Luovuksissa,
VastaaPoistanoin minäkin ajattelen. Elämys on kokijan, ei tekijän, ja siitä tässä on nähdäkseni puhuttu. Tekijällä on vain inspiraatio ja/tai perspiraatio ja mitä siitä seuraa, on herran hallussa.
*
Anna,
olen ilmaissut itseäni hieman epätarkasti, kun niin moni korostaa sitä, että nauttii kyllä siitäkin, kun saa tietoa teoksesta.
No niin minäkin, suurestikin, ja ostan aina näyttelyistä ja esityksistä kaikki materiaalit mitä irtoaa, ja luen sitten vielä lisää taustoja melko laajaltikin. Jokin televisosarja esimerkiksi sai minut selvittämään tarkasti siinä esiintyneet vanhat taudinnimet (mm. hikitauti) ja muut pikkuseikat. Tämähän on riemastuttavaa puuhaa.
Se siis vaan, että oma näkemys teoksesta on yhtä arvokas ja oikeaan osunut kuin asiantuntijan arvio - tässä mielessä taideteos on itsenäinen, että edes tietäjät eivät omista sen ymmärtämisoikeutta.
Höh, minkä takia täältä aina katoaa kirjoituksia? Tuokin oli hauska teksti, vaikka ongelma varmasti onkin todellinen. :D
VastaaPoistaIines
VastaaPoistaKirjoitin sinulle eräänlaisen rakkauskirjeen, mutta peruin sen.
Ilmoitan tämän asian julkisesti.
Nyt.
Ettäs tiedätte - että minä en Iinestä rakasta. Ihan aina. Mutta joskus. Ja aika usein.
Tiina,
VastaaPoistaolen monesti kirjoittanut, miten epävarma olen näitten tekstieni kanssa. Olen joskus suorastaan kauhuissani, kun teksti on minusta hauska tai kepeä ja postaan sen ja kieltämättä odotan reaktiota - minua kun ilmeisesti pidetään kaikkena muuna kuin humoristina, jollainen taas pohjimmiltani olen, mm. koulutyössä.
Nyt tuohon eilisen jutun perään tuli niin paha latistamiskommentti, jossa teksti haukuttiin lyttyyn, että poistin tekstin häveten itseäni.
Rakasta sinä Iinestä vaan, hänellä olisi ollut hyvä päre tulitikuista ja rintaliiveistä mutta hän perui sen. Jotta kyllä hänenkin rakkaus on sinua kohtaan ihan samanlainen: riippuu riippuuko vaikö ei.
VastaaPoistaEn ole ottanut vastaan mitään roolia RR:n melodraamassa.
VastaaPoistaJos olisit looginen HG, suuntaisit minulle sanomasi sanat oikeaan osoitteeseen. Nyt näen viettelijän siellä, missä puhutaan kierteelle menneestä liivinolkaimesta, mutta et siellä, missä prostituutiota harjoitetaan.
Ja - nytkö se poistettu päre olikin hyvä? Juurihan sen lyttäsit.
Nyt tuohon eilisen jutun perään tuli niin paha latistamiskommentti, jossa teksti haukuttiin lyttyyn, että poistin tekstin häveten itseäni.
VastaaPoistaMutta sehän oli mainio juttu!
No miksi et heti sanonut? Samoin sanoi Tiina - ja minulla ei ollut aavistustakaan, että joku piti siitä.
VastaaPoistaLuin vain HG:n murskaavan palautteen jonka koin kokonaisvaltaisena yleisöpalautteena, koska muuta ei ollut.
No miksi et heti sanonut?
VastaaPoistaEn tiennyt, että tästä huvista pitää "maksaa".
Rintsikat ja tulitikut sopivat mielestäni hyvin yhteen :)
VastaaPoistaTuon olisi hyvin voinut kirjoittaa siihen.
VastaaPoistaItsekin koetan patistaa itseäni useammin kirjoittamaan muitten päreisiin vaikka ihan lyhyen kommentin, hauska juttu tms. merkiksi siitä, että on luettu ja tykätty.
Kauppatorilla, kun linnut parveilivat ympärilläni, huusin niille "LINNUT, LINNUT..." Ehän ne mihkään menneet, tuuppivat vain toisiaan, mutta IHMISET ympäriltäni hävisivät. Parempi niin. Ai, miksi? Koska olisin halunnut lukea rintaliiveistä ja tulitikuista? Tampereenteekkarina tein siitä mm. pro gradun(loppuunmyyty).
VastaaPoistaTaitaapi olla kysymys kissa ja hiiri -leikistä tai verbaalisesta kukkotappelusta. Piuhat suhisten etsitään netistä kaikupohjaa 'asioille' tai vetäistään väite 'hilseestä'. 'Heikoille jäille' ajauduttua otetaan väite 'vain omaksi' ajatukseksi tai heitetään itsestäänselvyys purtavaksi. 'Faktatieto' on myös hyvä perälauta.
VastaaPoistaKoskustelijoiden ja kommentoijien taustoja tuntematta saattaa herätä epäilys kompetenssista. Esiintyöntyvä näennäinen 'joka-alan' asiantuntijuus.
Ovatko esitetyt asiat 'oikeasti' omia tai moraalis-eettistä kasvupohjaa jolle vuorovaikutuksessa eri konteksteistä ammennetaan lisävaikutteita ja peilauskohtia.
Tietysti toisensuuntainenkin epäilys on joskus aiheellinen – Olisiko joku toinen parempi 'oman elämäni' asiantuntija ja eläisi elämäni kenties 'paremmin'.
'Maallikkojen' ja 'kirjanoppineiden' väittely näyttää kallistuvan maallikkojen hyväksi.
Alempi anonyymi,
VastaaPoistaen pääse nyt kärryille kritiikistäsi, koska se on enemmän vihjailevaa puskakritiikkiä kuin suoraa arviointia. En oikein välitä edes miettiä, mitä kiertäen kaartaen esitetyt lausumasi mahtavat tarkoittaa.
Yhdestä kiharasta saan kiinni ja se on se, kun sanot että viittaan omiin ajatuksiini puolustuskeinona.
Kun se taulujuttu ei ole tieteellinen päre, vaan se henkii subjektiivisuutta ja omaa eläytymistä. Se ei nojaa mihinkään muuhun kuin omiin tunnelmiini ja havaintoihini.
En minä halunnut sillä kertoa, mitä on venäläinen taide, vaan millaisena minä koen venäläisen taiteen. Samaa odotin muiltakin.
Ei minua kiinnosta ladella lukijoille faktoja venäläisestä taiteesta, sillä sitä varten on lähdeaineisto, joka on klikkauksen päässä. Miksi minä toistelisin kirjasta oppimaani ja opettaisin lukijoitani?
Pidin kiinnostavampana lähestyä aihetta omista elämyksistäni käsin, sillä arvelin, ehkä jopa aivan oikein, että lukijoita kiinnostavat enemmän ajatukseni tauluhavainnoistani ja siitä, minkälaiseen pohdiskeluun tuo assosiaatioketju johtaa.
Muuten - molemmat anonyymit, kyllä minä teidän tekstinne tunnistan piiloutumisestanne huolimatta. Ihmettelen vain jänishousujanne, kun ette käytä vakionimimerkkiänne. Jos minä häpeäisin jossain blogissa käyntiä, en totisesti viitsisi siellä käydä ollenkaan.
Iines kirjoitti:
VastaaPoista'En ole ottanut vastaan mitään roolia RR:n melodraamassa.'
*
Pitää paikkansa.
En tosin ole oikeastaan mitään roolia Iinekselle koskaan tarjonnutakaan kuin ihan vain ystävän ominaisuudessa. (Iines tietää kyllä, mistä puhun.)
Minä nyt hitto soikoon vain koen, että Iineksessä on jotain sellaista hellyyttä, kovuutta, herkkyyttä ja älykkyyttä, joka vetoaa minuun - jatkuvasti - samalla, kun pidän hänen blogiaan liian usein pelkkänä pseudoälyllisten feministien puheripulitoalettina sekä juorupalstana.
Mutta minkäs teen. Näin minä ajattelen.
Mutta/ja juuri tämän Iineksen naisellisuuden takia - jota en siis halveeraa vaan jolle naureskelen kateellisena ja ehkä jopa 'pelokkaana' kuin mies, joka vaistoaa toisessa 'kiihottavan vierauden ja outouden' - minä häntä arvostan ja ehkä jopa rakastankin.
Mummo on sitten aivan toinen juttu.
Pelkään meneväni regressioon Mummon kanssa - Mummon, joka on intuitioni mukaan luovuudessaan, selväjärkisyydessään, suoruudessaan ja ihastuttavuudessaan kova ja tunteeton kuin kivi miehiä kohtaan!
Mutta niin taitaa olla osittain myös Iines...
(Miten olikaan sen isä-tytär-suhteen kanssa - jälleen kerran...)
Iines
VastaaPoistaMinä yritän löytää 'kosketuspintaa' sinuun.
Kuten yritän kaikkien ihmisten suhteen kirjoituksissani.
Hitot minua kiinnostaa itse aihe! Minua kiinnostaa vain ihminen itse.
Gloria ad hominem! (en tiedä oliko tuo kieliopillisesti oikein).
"Mummon, joka on intuitioni mukaan luovuudessaan, selväjärkisyydessään, suoruudessaan ja ihastuttavuudessaan kova ja tunteeton kuin kivi miehiä kohtaan!"
VastaaPoistamutta minä uskon, että suurempi ongelma on se äitipoika suhde sillä jos miettii miten paljon naisten rintojen vako vaikuttaa mutuun ja haluihin, niin siinä vasta kova nainen pääsee pitkälle kun leikkii äidillistä ja puhuu ja näyttää rintojaan jos niissä on näyttämistä ja sitten samalla (toisella kädellä) vastaanottaa arvomitaleja mm polittisen järjestelmän kautta, että pitää tietyt pojat tyytyväisenä. Mehän tiedämme miten paljon asioita ns. järjestetään sängyssä ja kuinka monta avioliittoa on syntynyt reiden kautta. Ei sellainen ole mitenkään loppunut mutta kovuudesta olisin siis aivan toista mieltä.
Mutta itse mietin kovana tai pehmeänä; pitääkö minun olla äiti miehelleni vai vaimo? Jos minua ei hellitä, en minäkään helli. Olenko kova? Jos laitan naisena miehet vastuuseen (ja saan naisasialiikkeet vihaiseksi), olenko kova nainen vai pehmo? Vain pehmona välitän siitä, mitä maailmassa tapahtuu lapsilleni.
Minä haluan erottaa naisen rooli lapsista ja miehestä: olen äiti lapsille ja kenties kovakin kasvattajana mutta miehelle en halua olla vain siivoja tai emäntä. Haluan juuri sitä, että minut kohdataan naisena (vaikka en ole laittanut botoxia mihinkään).
HG
VastaaPoistaOkei - nyt puhutaan myös minua kiinnostavasta aiheesta - eli (haha) maailman tärkeimmästä asiasta: naisen suhteesta mieheensä ja lapsiinsa!
*
But see you later my alligator...
Nainen, joka kättelyssä sanoo miehelle että "tähän suhteeseen ei seksi kuulu", sanoo, (siis) että haluaa olla yksin. Vai luuletteko, oi Akat, että Ukot kirjoittavat rakkausrunoja siitä, että oppivat kutomaan vanttuita Kansalaisopistossa? (Toki, toki jotkut.)
VastaaPoistaMiksi
VastaaPoista'Vai luuletteko, oi Akat, että Ukot kirjoittavat rakkausrunoja siitä, että oppivat kutomaan vanttuita'
*
No siks mie just oon kouluin käynä. Ettei sais panna hetiko silt tuntuut?
*
Siis: The Whole (lue: hole) k(o)lutusjärjestelnä on ihmisen elämän eläimellisyyden 'kesytystä'.
Totta kai. Entä sitten?
That's another question.
Sua lemmin kuin järjetön mä oisin . . .
VastaaPoistaMitä tulee rakkausrunoihin, niin niitä ei kirjoiteta rakkaudesta, vaan sen puutteesta. Siis kauneimmat rakkausrunot. Joko ennen tai jälkeen. Näin rakkaus saa aina volyymia, jota sillä muutoin ei ole. Ekstremeä, kun oikeasti kaikki on niin pientä, kuitenkin.
VastaaPoistaNo jokos!
VastaaPoistaOonkin aina ihmetellyt kun mun runot on niin huanoja.
Runoilijalta kysyttiin: ”Milloin koit näin suuren surun ja näin suuren ilon? ”
VastaaPoistaRunoilija vastasi: ”Kirjoittaessani.”
Siten syntyy kirjallisuus. Kirjailija ei voi kirjoittaa edes kuolemasta kuolemalla itse: kylläinen kirjoittaa nälästä ja nälkäinen näkee nälän.
Todella pistämättömän hauskoja nuo kaksi alinta kommenttia.
VastaaPoistaSiitä poistetusta tekstistä vielä.
VastaaPoistaOlit liian nopea. Katsos kun luen blogeja google readerin avulla ja luin sen tekstin sieltä. Sitten klikkasin itseni tänne blogiin, jotta olisin kommentoinut postauksen hauskuutta, niin sitä ei enää täältä löytynytkään. Ja sitten kommentoin tähän.
Tiina, olin varmaan, mutta se ensimmäinen kommentti oli niin pahantahtoinen ja ilkeä, että se sumensi luottamuksen itseeni. Pahoittelen. Näin vaivaa sen jutun vuoksi aivan eri tavalla kuin nyt esimerkiksi uusimman, joka syntyi vissiin viidessä minuutissa.
VastaaPoistaEn ymmärrä, miten joku ylipäänsä voi kirjoittaa toisen blogiin ilkeitä kommentteja. Ihmisissä on paljon outoa pahuutta.