Kun ekaluokan joululta palattiin kouluun, sai jokainen mennä luokan eteen opettajan kateederille kertomaan kaikille, mitä joulupukki oli tuonut.Muuan Sätelän Arja, joka puhui käheällä äänellä ja jolla oli risareunaiset isot etuhampaat, keinutti itseään hymyillen suu korvissa ja sanoi, että appelssiineja. Ihmettelin vähän, että kuinka se tuommoisen sanoo, eihän appelsiini ole mikään lahja vaan hedelmä. Mutta sen se sanoi ja hymyili ylpeänä maha pystyssä.
Minä henkäisin, että Raul Roineen Suomen kansan suuren satukirjan jossa on yli 400 sivua. - Oooh, sanoi opettaja ja kysyi, voisinko tuoda sen kouluun luettavaksi. Lupasin tuoda ja toinkin.
Olin sitten kauhean otettu, kun kirjaani luettiin. Loistin kuin merkkivalo, vaikken osaa sanoa, huomasiko kukaan säihkettäni, mutta olin siis jotenkin merkitty koko sadun lukemisen ajan. Minun kirjani, minun satuni, kaikki kuuntelivat hipi hiljaa ja miltei liikkumatta. Minä tämän annoin. Nousin korkealle, kerrankin, kun muuten kätkin itseni, salasin tietämykseni opettajaltakin, joka kyllä sai minut välistä kiinni, nostatti pystyyn ja pani kakaisemaan vaikkapa puuttuvan säkeen.
Kommenttilaatikossani edellisessä novellipäreessä muuan lukija moitiskeli minua, tosin hyvin lempeästi siitä, että vähättelen omia tekstejäni. Toisaalla olen kirjoittanut olevani alisuoriutuja, mille joku anonyymi tuhahteli, että eihän äidinkielenopettaja voi olla alisuoriutuja. -Ja miksi ei voi? Eikö alisuoriutuminen tarkoita vain sitä, että alittaa omat voimavaransa ja kykynsä? Ei kai alisuoriutuja ole vain pätkätyöläinen tai työläinen? Pätkätyöläinenhän voi olla vaikka ylisuoriutujakin.
Takaisin tuohon Raul Roineen satumaailman lukuhetkeen vielä hetkeksi! Sadun kuvitusta näytettiin aina luokalle, kun päästiin siihen kohtaan, jota kuva esitti. Esimerkiksi Imanti-sadun kuvassa käveli kelmeä vainaja noustuaan avoimesta ruumisarkkuveneestä, jonka oli vetänyt rannalle. Arkun puolikkaassa oli kultainen hapsunauhareunus. Kun tätä luettiin, lukija nosti kuvan niin että koko luokka kurkotti kaulojaan nähdäkseen violettiin viittaan puetun vainajan kuvan. Vainajaa ympäröi ihmeellinen keltainen valohohde, sellainen kuin auringolle piirretään kun ollaan pikkulapsia. Hengitystä pidätettiin ja lukija kiirehti jatkamaan. Nyt harmittaa, etten voi tarkistaa, kuinka Imantille kävi. Kirja on kaupungissa, mutta yhä tallella.
(Valokuva Kansallisarkiston kokoelmista)
Kiinnostaisi Sätelän Arjan tausta?
VastaaPoistaIines, kyllä sinä todella osaat tavoittaa hetkiä lapsuudesta alkaen myöhempien aikojen (pyhien :) gynekologi-hetkiin saakka! Lisää tällaisia muisteloja, niitä on mukava lukea ja niillä on jo oma, vakuuttava kirjallinen arvonsa.
VastaaPoistaMenin etsimään "antikvariaattihyllystämme" Raul Roineen suurta satukirjaa auttaakseni Imanti-sadun kohdalla, mutta sieltä löytyi vain Suomen kansan satuja ja tarinoita sekä Rudolf Koivun satuja ja tarinoita, paksuja kirjoja nekin.
Raul Roine ja Rudolf Koivu olivat ystäviä. Tutustuivat kolmekymmentä luvun alussa. Raul Roine satukirjailija, Rudolf Koivu kuvittaja. Nyt kiinnostaakin, onko "tuo kelmeä vainaja" Rudolf Koivun kynästä lähtöisin? Melkein veikkaisin, että on, mutta...
1950- ja 1960-luvuilla appelsiinien saaminen oli iso juttu. Arja koki sen lahjana. Milloin sait ekan appelsiinin, iines?
VastaaPoistaappelsiini,
VastaaPoistaSetälän Arjan tausta oli nähdäkseni tavallinen: köyhän melko monilapsisen perheen nuorin tyttö. Kaikilla oli rahapulaa 50-60-luvulla, ja itse en tuntenut ainoatakaan rikasta perhettä.
Maaseudulla asuvat maanviljelijöiden lapset olivat aina vauraimpia, ja oli mm. varsin yleistä, että heidän lapsilisänsä pantiin kasvamaan korkoa lasten omille tileille, joita emännät perustivat munatilejään operoidessaan.
Oman ensimmäisenn appelsiinin syöntiäni en muista alkuunkaan, mutta ei se ollut mitenkään erikoinen. Minulla on mielikuva vain greipin syönnistä. Äiti syötti minulle ja siskolle lusikalla greipin puolikasta, kuin linnunpojille.
Avatar,
VastaaPoistahyllyssänne on ilmeisesti saman satukirjan "aikuinen versio", Erik Rudbeckin, kirjailijanimeltään Eero Salmelaisen kokoama Suomen kansan satuja ja tarinoita. Sadut perustuvat osittain samoihin kertomuksiin kuin Roineellakin, mutta kieleltään tämä teidän teoksenne on siis aikuisempi, rikkaampi ja ehkä hivenen vaikeampi. Näiden kansansatujen taustallahan ovat satojen tai tuhansienkin vuosien takaa eri puolilta maailmaa tänne kulkeutuneet tarinat,jotka ovat muuttuneet osaksi suomalaista kansanperinnettä.
Tässä on vielä kuva ja esittely tästä minun Raul Roineestani, jossa on Helga Sjöstedtin kuvitus.
Kiintoisaa olisi tietää kuinka paljon appelsiineja sai Raul Roineen Suomen kansan suuren satukirjan hinnalla?
VastaaPoistaAppelsiini,
VastaaPoistaymmärsin vihjeesi kyllä heti.
Meillä ei ollut paljon rahaa, sillä kuten aiemmin olen kertonut, elimme lähinnä äidin toimistoapulaisen/kanslistin palkalla. Isän asianajopalkkiot olivat lopulta aika vaatimattomat, ja ne jokuset hienot huonekalut ja tavarat kodissamme olivat isän isän perintöä, joka kyllä oli vauras rehtori. Oma isäni myi koko perintönsä, järvirantapalstat Keski-Suomessa ja talon tontit janoonsa. Kaikki meni kurkusta alas.
Luulen, että kirja on ostettu jollain rahalla, joka sillä hetkellä on kukkarossa sattunut olemaan. Isä arvosti kirjoja ja tietoa ja pohdiskelua, filosofointia ja filosofeja sekä kaikkea uutta ja edistyksellistä. Hänellä oli mm. paikkakunnan ensimmäinen monistuskone toimistossaan, ja hän oli koko seudun shakkikerhon perustaja ja puheenjohtaja. Ja hän kai halusi edistää lukuharrastustani.
Sodan jälkeiset ajat olivat köyhiä aikoja aina 1970-luvulle saakka. Rahallakaan ei välttämättä saanut haluamaansa, kun ei ollut tavaraa.
VastaaPoistaOli perheitä joilla oli tiukkaa ruuasta, vaatteista kaikesta siis perustarpeista, he muutivatkin Ruotsiin, jos pystyivät.
Muistatko jaettiinko luokassasi köyhänapua eli monoja?
Perustarpeet turvattuaan, perheessä voitiin siirtyä ylemmälle tasolle kirjoihin!
Kirjat olivat huomattavan kalliita välttämättömiin perustarpeisiin nähden. Älä halveeraa itseensä uskovaa Arjaa, joka piti appelsiiniäkin lahjana!
Olet kasvanut ja elänyt "kartanoiden Suomessa". Se ei ole koko totuus Suomen maanviljelijöistä, takaan monien lapsilisien menneen ihan elämiseen ja lainojen korkoihin ja maksuihin eikä lasten tileille.
Appelsiini,
VastaaPoistaerikoisesti tulkitset, jos arvelet minun halveeranneen Arjaa.
Minähän näin jo silloin sen rikkauden, joka Arjalla oli verrattuna minuun: hän luotti itseensä, minä en. Korkeintaan tuntemukseni oli kummastelua, uuden havainnointia, oppimista, mutta ei halveksuntaa. Mielestäni oppiminen käykin juuri ihmettelyn ja kummastelun eli siis oivaltamisen kautta - noin se on, noin se menee, noinkin voi olla.
Meidän perheessä saatettiin kyllä ostaa mieluummin kirja, ja syödä välillä pelkkää perunaa ja suolakurkkua. Itse olin kirjaston vakioasiakas jo ennen kouluikää, ja niinpä kirjastonhoitaja palkkasi minut pikkurahalla tietenkin jossain vaiheessa apulaisekseen leimaamaan kirjojen selkämyksiä ja liimaamaan lainauslistoja taka-aukeamalle. Sain samalla itselleni uusimpia kirjoja kotiin, ja välillä kirjastonhoitaja vei minut kotiinsa syömään. Kerran minulta juoksi räkä nenästä aterialla eikä ollut nenäliinaa. Niinpä syöksyin vessaan niistämään sanomatta mitään. - Pitää kysyä lupa kun poistuu pöydästä, opasti kirjastonhoitaja minua jälkeenpäin.
Muistan hämärästi monojakelun, mutta en sitä, tuliko meidän perheeseen sellaiset, tai haettiinko edes.
Ilmeisesti Arjasta ei lopulta kummoista tullut(?) vaikka sai rakkautta ja samalla itseluottamusta köyhältäkin perheeltään. Oli mitä ilmeisemmin köyhempi kuin koskaan voit kuvitella - siis sinua kaikin puolin. Olihan isoisäsi rehtori ja vaurasta sukua ja isäsi lakimies, äitisikin aikanaan siistiä sisätytötä tekevä konttorirotta! Se auttoi sinua rutkasti elämässäsi vaikka et sitä kenties ymmärrä?
VastaaPoistaLahjakirjasi teki vaikutuksen ainakin opettajaasi ja luokkatovereihisikin! Pääsit open lellikiksi! Opettaja ei varmaan pitänyt minään Arjan appelsiiniä, koska oli niihin itse tottunut, sinun kirjasi oli jotain tuohon aikaan! Muista myös, että perheessäsi lapsia oli vain kaksi. Kymmenen lie ollut aika yleinen. Lapsilisiä ryhdyttiin maksamaan 1948!
Olipa Iines sinulla taas verraton kuva juttusi yhteydessä. Luulin vähän aikaa, että olen itse se oikeanpuoleinen poika kunnes muistin, ettei minulla ollut noin hienoa karvahattua.
VastaaPoistaJossakin kaupassa, olikohan itse Stockmannilla oli joskus lapsuudessani läjä appelsiineja ja muutama nippu banaaneja näytillä. Kävin niitä ihmettelemässä ja mietiskelin, miltä mahtaisivat maistua.
Kansakoulussa opettajallamme oli Amerikan-sukulaisia, jotka lähettivät hänelle appelsiineja. Hän jakoi kaksi appelsiinia luokan kesken, yksi lohko kullekin. Se maistui taivaalliselta.
Hiukan myöhemmin koulussa vieraili joku ihme maailmankiertäjä (nimi oli Dick Nivala), joka kertoi, että Amerikassa ei appelsiineja syödä vaan puristetaan lasiin ja juodaan vain mehu. Oli siinä ja siinä ettei puhuja saanut meiltä kuonoonsa. Onneksi hän oli 180 senttinen ja me 130-senttisiä. Meidän mielestämme oli synti heittää appelsiinin hedelmäliha pois, tai edes kertoa siitä.
Olethan muuten, Iines pyytänyt Hesarilta julkaisuluvan kuvalle? Jos ne huomaavat laittoman käytön, olet vaikeuksissa. Tunnen tätä asiaa jonkin verran.
Vielä kysyn, Iines, tunnetko ja kuinka hyvin Tuula-Liina Variksen tuotantoa?
Suomessa syötiin yleisesti vain enimmäkseen perunaa, suolakurkku oi jo ylellistä! Olet elänyt todella vauraasti kun sait suolakurkkujakin. Miettikääpä miksi Aleksis Kivi romahti ja kuoli niin varhain?
VastaaPoistaPitää tarttua tuohon alisuoriutumiseen. Ei kai se ammatista ole kiinni, suoriutuuko alle tasonsa vai pysyykö omalla tasollaan. Opettajissa taitaa tosin olla aika paljon sellaisia, jotka vaativat itseltään liikaa ja ehkä osa heistä siksikin tuntee alisuoriutuvansa ainakin työssään.
VastaaPoistaAlisuoriutujahan ei välttämättä tee huonoa jälkeä. Kysymys on siitä, ettei tee niin hyvää kuin pystyisi. Toisaalta joskus on kai hyväkin alisuoriutua - jos joka hetki on taitojensa ylärajoilla, menevät voimat helposti vähitellen.
Tällaista mietintää yleisellä tasolla. Sinun alisuoriutumistasi en tietenkään voi arvioida, kun en sinua tunne. Mutta ei sellaisia ammatteja olekaan, joiden edustajat eivät voisi alisuoriutua - joko työssään tai sitten jossain muussa.
Eikö Aleksis Kivi ollut alisuoriutuja, mutta miksi hän oli sellainen?
VastaaPoistaKeitä taas ovat ylisuoriutujat?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHollannista Saksan ja Ruotsin kautta tullut nimi appel (omena) - sin (Kiina) on siis nimeltään oikeastaan kiinanomena.
VastaaPoistaLuultavasti ensimmäiset appelsiinit syötiin Suomessa joko aatelisten tai valtion virkamiesten Tukholman hovin tuliaisina 1700-luvun lopussa. Saattoi se tapahtua vähän myöhemminkin, Pietarhovin tuomisina seuravan vuosisadan alussa. Molemmissa hoveissa oli orangeriat.
Pietarhovin mallin mukaisesti aatelisto rakennutti Venäjällä omia appelsiinihuoneitaan. Pietarin taimiliikkeiden valikoimiin kuului appelsiinien lisäksi sitruunoita ja pomeransseja.
Suomen ensimmäiset orangeriat valmistuivat 1840-luvulla Vuojoen kartanoon - sen kuva oli blogissani äskettäin - ja Annalan huvilaan Helsingissä (1844).
Näin appelsiini vakiintui Suomessa vuoteen 1850 mennessä, mutta harvinainen se oli, eikä sitä kaikille riittänyt. Vuosisata sitten appelsiini oli ylellisyystuote.
Appelsiinia paremmin säilyviä pomeransseja käytettiin kyllä lääkkeinä ja ruokien maustamiseen. Siitä tehtiin myös appelsiinimarmeladia ja monia fiininpuoleisia jälkiruokia.
1920-1930 -luvuilla appelsiineja sai kaupasta silloin tällöin kevättalvella, mutta säännöllisesti niitä päästiin nauttimaan vasta kun sodan jälkeiset valuutta- ja maahantuontirajoitukset lakkasivat 1950-luvun alussa. Hedelmät olivat 1950-luvulla kalliita, eikä kaikilla niihin ollut varaa ennen hyvinvointisuomea.
Kun itse menin kouluun 1966, ei appelsiini ollut enää harvinaisuus, enkä muista sitä sellaisena pidetyn, vaikka tuskin sitä köyhissä kodeissa päivittäin syötiin, kun ei rikkaammissakaan.
Myös maaseudun kaupoissa hedelmien tarjonta oli kaiken kaikkiaan vähäistä. Suomalaiset turistit jaksoivat ihmetellä ulkomaiden runsasta tarjontaa, joka pääsi Suomessa kauppojen hyllyille oikeastaan vasta 1990-luvulla globalisaation myötä.
Ihana muistelma. Tuollaisessa koulussa min� olisin viihtynyt.
VastaaPoistaVoisiko olla, ett� Arjan perhe oli tosi k�yh� Is� vaikka kuollut sodassa? Kyll� silloin appelsiini oli iso lahja. Kaikilla lapsilla ei ole appelsiineja viel�k�n.
- Charmaine -
Appelsiinien eurooppalaisesta käytöstä ja kasvatuksesta, ks.
VastaaPoistahttp://www.oakconservatories.co.uk/orangeries.htm
van Vaari,
VastaaPoistalupaa kuvan käyttöön ei ole, vaan käytin samaista kuvaa ensi kerran jo Kaurapuurolapset-blogissani pari kolme vuotta sitten, ajattelemattomuuksissani.
Millaisissa vaikeuksissa minä olen, jos luvaton kuvankäyttöni huomataan? Myönnän siis rikkeeni, ja olen periaatteessa luvatonta kuvankäyttöä ja nettipiratismia vastaan itsekin. Olen arvostellut mm. tätä Olen rikollinen -kampanjaa eliittilasten Mulle kaikki heti ja ilmaiseksi kun kerran osaan painaa nappulaa -kampanjaksi. - Olen siis valmis kärsimään seuraukset eli vastaan rikoksestani perumatta Hesarini tilausta.
Ja olen kyllä lukenut ne kaikki Variksen kirjat, jotka olen käsiini saanut, jokin opus on hyllyssänikin. viimeksi luin Irman, jota siteerasinkin kommenttiini ihan hiljakkoin. Hassua, Irma tuntuu helpolta kirjalta, jota vähän ihmettelen, en tiedä miksi. Ei kai se ole ihan viihdettä?
Sedis,
VastaaPoistakiintoisa historiikki orangen maailmaan, kiitos siitä ja ennen kaikkea orangeria-sanasta, johon ihastuin.
Muistan oppikoulun alaluokilta sen, että appelsiinit olivat jo melko tavallisia, mutta ehkä kuitenkin jonkinasteisia herkkuja. Biologian opettajamme pyysi kutakin tuomaan tunnille appelsiinin ja pienen veitsen ja lautasen. Hän opetti sitten havainnollisesti, miten appelsiini tulee kuoria oikeaoppisesti veitsellä viiltämällä kuori lohkoihin, jotka avataan varovasti sormia tuhrimatta ja kieräytetään pois hedelmän päältä. Sitten appelsiini lohkotaan lautaselle ja syödään sievästi lohko kerrallaan. Kun tähän syömisvaiheeseen päästiin, opettaja kierteli luokassa, ja napsi lohkoja sieltä täältä, varmaan yli yhden appelsiinin verran. Näin hän teki kuulemma joka luokassa, ja kun oppilaita oli parhaimmillaan luokassa jopa 30 - 40, riitti opettajalla naposteltavaa.
Ofelia,
VastaaPoistatätä alisuoriutuminen juuri on: omien kykyjen ja voimavarojen alittamista, ei siis minkään yleisen mittarin keskiarvon alapuolelle menemistä, mihin sen moni tuntuu sotkevan. Näin esimerkiksi presidentti voi olla alisuoriutuja.
Alisuoriutuminen on kiinni itsetunnosta ja motiiveista. Ja jos on kiinnostamattomassa työssä, alisuoriutuminen on kai jopa tavallista.
Minulla on yksi ystävä, joka on ylisuoriutuja - muitakin ylisuoriutujia julkisuudessa on - mm. ns. turhat julkkikset.
Tämä ystävä menee kyynärpäillä läpi mistä vaan motiivinaan raha. Hän ei ole hyvä esimies, mutta pärjää itsevarmuutensa takia. Ihmisillä hänen lähellään ei kuitenkaan ole hyvä olla.
Appelsiini,
VastaaPoistaen tiedä mikä tai mitä Arjasta tuli. Viimeisin havainto hänestä on luokkakuvasta oppikoulun ensimmäiseltä luokalta.
Et taida nyt alkuunkaan oivaltaa, mitä halusin tarinalla kertoa - niin ahtaasti suhtaudut nyt tähän kaikkeen. Tunnut ajattelevat kaavamaisesti niin, että siellä missä on sivistystä eli siis opin saantia tai rahaa, ei voi olla ongelmia.
Kuule nyt: kyllä voi. Sivistysperheessä tai varakkaassa perheessä voi olla vielä suuremmat ongelmat kuin köyhässä perheessä. Tästäkin tämä pieni tarinanpätkäni yrittää kertoa. Arjan osa oli hyvä, mutta sinä et huomaa sitä, koska usko rahan kaikkivoipuuteen sokaisee sinut niin kuin Karl Marxinkin ja muut häneen uskovat mammonanpalvojat. Ei kukaan ole niin suuri pintaliitäjä ja rahanpalvoja kuin kommunisti. Amen.
Ja Appelsiini-Komposti, minä jutttelen mielelläni kanssasi, kun puhutaan asiaa, niin kuin nyt. Kiitos että lopetit vihablogini pidon! Aloita nyt uusi blogi itsenäsi, niin luen mielelläni sinua.
Ja vielä - ei minusta tullut opettajan lellikkiä tuon kirjan myötä, vaan heti syksyllä. Opettaja otti minut siipiensä suojaan, kun arkana yritin karata kotiin ensimmmäisenä koulupäivänä ekalla välitunnilla. Opettaja sai minut kiinni koulun ovissa. Viisaana ihmisenä hän näki, että minä tarvitsin suurempaa suojaa ja enemmän rakkautta kuin Arja. Vaikka olin lakimiehen lapsi.
Vielä se kun kyselet Kivestä ja hänen alisuoriutumisestaan. Mielestäni kaukaa haettua ongelmatiikkaa. Kiven suvussahan kulki vakavia mielenterveysongelmia, eli siis nähdäkseni suurta herkkyyttä ulkopuolisille paineille. Ei siis ihme, että Ahlqvistin arvostelu ja ylenkatse suisti miehen raiteiltaan. Ymmärrän itsekin herkkänä ilkeilyille, että näin voi käydä.
Vielä yksi kommentti näin aamutuimaan. Siteeraan itseäni:
VastaaPoistaKirja on kaupungissa, mutta yhä tallella.
Voi minua! Onkohan minulla aivoissa häiriö, kun olen näin hajamielinen? Eikä kukaan huomannut tässä mitään hassua.
Kirjahan on siis yhä tallella, mutta kaupungissa.
Sanot iines näin:
VastaaPoistaMeillä ei ollut paljon rahaa, sillä kuten aiemmin olen kertonut, elimme lähinnä äidin toimistoapulaisen/kanslistin palkalla. Isän asianajopalkkiot olivat lopulta aika vaatimattomat, ja ne jokuset hienot huonekalut ja tavarat kodissamme olivat isän isän perintöä, joka kyllä oli vauras rehtori. Oma isäni myi koko perintönsä, järvirantapalstat Keski-Suomessa ja talon tontit janoonsa. Kaikki meni kurkusta alas.
Isäsi maksoi kai elatusmaksuja teistä?
Mihinkäs iines syyllistyykään?
VastaaPoistaHesarin kuvaa luvatta käyttävä saattaa saada laskun, jonka loppusumma todella yllättää.
VastaaPoistaTarkoitin siis, että äiti elätti isän, itsensä ja kaksi tyttöään toimistoapulaisen palkallaan. Kun ero tapahtui ollessani murrosiässä, isä jäi ilman elättäjää varattomaksi. Mitään tukia ei saatu mistään, koska virallista eroa ei äiti vaatinut, muutettiin vain pois.
VastaaPoistaVaari, apua. Kyllä minä siinä tapauksessa perun kaksi maksamaani Hesarin tilausta, sillä jostain ne rahat on otettava. Ja kiitos rakas Vaari vihjeestä, jonka annoit Iineksen vihamiehille!
VastaaPoistaHei Iines,
VastaaPoistaeiköhän se riitä että poistat kuvan nyt saman tien ja vaihdat sen tilalle jonkin luvallisen. Ei tarvitse Hesarin tilaustakaan katkaista...
En usko, että Hesarikaan jollekin yksittäiselle yksityishenkilölle alkaa laskuja lähtellä blogissa julkaistusta kuvasta. Eiköhän ne nyt ensin pyydä poistamaan sen, jos huomaavat ja jaksavat kiinnostua asiasta.
VastaaPoistaKirja on kaupungissa, mutta yhä tallella.
Huomasin kyllä että tuossa lauseessa oli jotain hassua ja pyörittelin noita sanoja mielessäni, mutta en nähnyt tarpeelliseksi huomauttaa, koska sanajärjestys oli joko tarkoituksellinen tai vahinko, ja käyhän se noinkin. :)
Täällä on keskusteltu samalla kuvalla aiheesta aiemmin.
VastaaPoistahttp://images.google.fi/imgres?imgurl=http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/6737/58226.jpg&imgrefurl=http://vuodatus.net/comments/post/104097&usg=__vJGAYGH6tHzRQaR7imaxdXioTLs=&h=226&w=224&sz=15&hl=fi&start=6&um=1&tbnid=XTB8cpW6Dd24JM:&tbnh=108&tbnw=107&prev=/images%3Fq%3D58226%26hl%3Dfi%26sa%3DN%26um%3D1
http://simila.vuodatus.net/blog/104097/etelan-hedelmat/
Kulman takaa
"Setälän Arja" toimii tässä vertailukohteena ja johdantona ns. ykköstarinalle.
VastaaPoistaOtsikkoon viitaten todella mielenkiintoisen tarinan ainekset olisivat olleet tarjolla jos luokkatoveriasi olisi voinut peilata sinun jo paljolti julkikirjatulla historialla.
Mitä muuten on ylisuoriutuminen? Ei kai se ole vain rahaan, valtaan ja menestykseen liittyvää?
VastaaPoista"Kuule nyt: kyllä voi. Sivistysperheessä tai varakkaassa perheessä voi olla vielä suuremmat ongelmat kuin köyhässä perheessä"
VastaaPoistaAina on ollut ja aina tulee olemaan hyvinkin köyhiä sivistysperheitä. Ei sivistyneistöön kuuluminen mitenkään korreloi varakkuuden kanssa, varsinkaan enää nykypäivänä.
Jouni,
VastaaPoistaen oikein tiedä mitä ylisuoriutuminen on, mutta minulle sana näyttäytyy niin, että henkilö olisi kykyjään ja resurssejaan ylittävässä roolissa ta tehtävässä.
Turhat julkut ovat saaneet julkisuudesta itselleen ammatin, jaovat siis yli kykyjensä suoriutujia. Tämä ystäväni johon viittasin, ei ole hyvä johtaja, koska häneltä puuttuvat empatiataidot lähes tyystin. Hän toimii siis yli kykyjensä, resursseja ei ole enää jemmassa pahan päivän varalle, eikä kykyjä.
Pyrkyrikin on ehkä ylisuoriutuja, jos asiaa tarkastelee tästä näkökulmastani.
Toisaalta ylisuoriutuja voisi tarkoittaa aivan muutakin: helmien heittämistä sioille -kuviota. Se joka antaisi liian paljon joukolle, joka ei ymmärrä saamaansa hyvää, olisi ylisuoriutuja suhteessa tähän ymmärtämättömään joukkoon.
Anonyymi,
VastaaPoistaen nyt oikein sisäistä, mitä oikein haluat. Miten Arjaa tulisi "peilata" minun "jo aiemmin julkituotuun historiaani"? En ymmärrä tätä parhaalla tahdollanikaan.
Maalainen, ei kun Kulman takaa,
VastaaPoistajuurihan kerroin itse ylempänä, että olen tehnyt rikokseni eli käyttänyt mainittua kuvaa aiemminkin: omassa Kaurapuurolapset-blogissani.
Jään odottelemaan Hesarin yhteydenottoa ja aiemmin luvatun virkavallan saapumista vaatimattoman majani ovelle.
Allaoleva lainaus on Kaurapuurolapset - Suurten ikäluokkien muistokirja
VastaaPoista"Ylläoleva valokuva on Kansanarkistosta peräisin."
Markus
Onko Ikkunaiines Markus?
Kuva on tallennettu nimellä:
58226.jpg
Kuinkas samalla nimellä oleva kuva voi olla peräin sekä Hesarin arkistosta että Kansallisarkistosta?
Hyvä Ikkunaiines
VastaaPoistaErehdyt kyllä nyt. En ole Kulman takaa -nimimerkki. Käyn kyllä lukemassa blogiasi ehkä jotakin morbidista syystä.
Sitä paitsi blogissasi on minua koskeva paljastus, missä on moraalisi nyt?
Mikä paljastus, hyvä Maalainen?
VastaaPoistaJos tarkoitat viittausta blogikirjoitukseesi, se ei ole paljastus, vaan julkaisemasi kirjoituksen lainaus.
On mahdollista, että erehdyin Kulmantakaisen kanssa, sillä alan väsyä kaikkiin ilkeämielisyyksiin, ja silmäni sumenevat kun yritän pysyä teidän perässänne.
*
Anonyymi,
sanoinhan, että Kaurapuurolapset oli minun blogini.
Tuon hedelmäkuvan lähdettä hain tosissani, sillä viittaus Helsingin Sanomien arkistoon on muistinvarainen. Tosin luotin vuorenvarmasti muistiini, mutta halusin tarkistaa. Etsin mm. Ylen ja Mtv3:n arkistot läpi, ja toki myös HS:ien, mutta en löytänyt kuvaa, ja arvelin sen poistetuksi. Oman blogini tekstiosuutta en huomannut lukea, vaikka sieltäkin hain. Erehdyin siis tässäkin. Harkitsen koko jutun poistoa, sillä eihän tästä enää mitään tule.
No, minä en aloittanut tätä. Olet esittänyt suureen ääneen, että bloginpitäjä on vastuussa myös kommenteista.
VastaaPoistaOlen välttänyt asuinpaikkani ilmaisemista, koska olen käsitellyt Maalaisen blogissa arkaluonteisiakin asioita. Joku, luultavasti Keuruulta, kertoo sen. Tosin sillä ei ole väliä, koska blogini alkaa olla poissa.
Muistan kyllä Kaurapuurolapset, se oli mielenkiintoinen viritys, mutta loppui alkuunsa.
Entinen Maalainen, nimimerkkiin väsynyt
Kaurapuurolapset ei loppunut alkuunsa, vaan minä lopetin sen, epävarmuuttani, ehkä täysin turhaan - kuten Kielipoliisi-bloginkin suoraan nousukiidosta. Molempien ideat ovat edelleen hyviä ja toimivia.
VastaaPoistaBloginpitäjä on vastuussa bloginsa kommenttilaatikon sävystä, mutta eihän tämä voi mitenkään tarkoittaa bloginpitäjään itseensä kohdistuvia ulkopuolisia ilkeyksiä tai hyökkäyksiä, jotka lukijakunnan enemmistökin näkee aiheettomiksi tai kiusanteoksi. Jos näin olisi, niin samalla kaavallahan koulukiusaaminenkin olisi kiusatun syy.
Mainittakoon, että en poista tätä juttua suotta, vaan korjaan seuraavan postauksen yhteydessä arkistoviitteen.
VastaaPoistaFaktaa ja fiktiota
VastaaPoistaMARKUS KIRJOITTI 13.04.2006 - 20:16
"Näyttää siltä, että tällainen muistelojuttu ei kiinnosta suuria ikäluokkia. Ehkä menojalka vipattaa vielä siihen malliin, että tällaisiin asioihin ei ehditä paneutua. Hyvä niin!"
"Jätän suosiolla tämän päivittämisen, koska ideana oli julkaista yhteisiä juttuja! Ehkä tämä kannattaa nähdä pelkästään positiivisesti. Emme jää suremaan, pidetään menneet itsellämme ja mennään eteenpäin!v Myötätuulta itse kunkin purjeisiin!"
Takkuilee..
05.04.2006 - 14:54
"Tämä blogi taisi tulla tiensä päähän. Kirjoituksia ei ole tullut, enkä niitä ryhdy keksimään, vaikka tuokiokuvia on..."
Kirjoittaja: Ellinoora
Kolmannen Huoneen Kynnyksellä
"Koulu valmistui samana vuonna kuin....."
Ellinoora ja Kafkakoski ≈ Markus ≈ Iines. Näinkö se menee?
Etelän hedelmät
02.04.2006 - 09:37
"Parhaiten näistä lahjakertomuksista jäi mieleen hymyilevän Ritvan kertomus lahjastaan, jonka hän mainitsi ylpeänä ja itseään keinuttaen, esiliinaansa hiplaten: appelsiineja..."
Ritva = Setälän Arja?
Voi sinua anonyymiä!
VastaaPoistaMikähän sinua oikein ajaa poimimaan noita Kaurapuurolapsien tekstejä? Ihan kuin koettaisit saada minut satimeen jostakin tai kaivaa kuoppia tielleni.
Minä sen blogin tietenkin lopetin, vaikka kommentteja tuli jokaiseen juttuun ja sain lisäksi lukijoilta kuvia ja jokusen tarinankin. Odotin kuitenkin ahneuksissani vielä suurempaa tarinamäärää, ja kun niitä ei heti tullut runsaasti, lopetin blogin epävarmuuttani, antamatta sille aikaa ja edes tilaisuutta ottaa paikkansa, hätäinen kun olen ja herkkä kelpaamisestani.
Samoinhan kävi Kielipoliisi-blogilleni. Lopetin sen nousukiidossa, vaikka se oli kohtuullisen pitkään 50 suosituimman blogin joukossa listalla ja edelleen siis nousussa listalla. Muutamat pahastuivat tekstiensä poiminnasta, ja otin sen raskaasti, vaikka ei olisi ollut aihetta. Ruodin lauseita asialliseen ja kriittiseen sävyyn, ylilyöntejä ironian suuntaan ei taatusti ollut, vaan kaikki olivat samalla viivalla, ja henkilökohtaisuuksiin en mennyt koskaan, vaan puhuttiin kielestä.
Takaisin tähän Kaurapuurolapsiin, josta olet vaivalla ja aikaa käyttäen poiminut Kolmas huone -blogin Ellinooran ja kuvien lähettäjä Kafkakosken (hänelläkin oli oma blogi, löytynee, nimeä en muista). Minä olin tietenkin Markus, niin kuin olen koko ajan sanonut - minä blogia kirjoitin.
Ja Ritva - kuka hän oli? Minäpä paljastan sinulle! Hän oli Arjan vanhempi sisko, joka myös sanoi saaneensa appelsiineja lahjaksi. Luokkamme oli siis siihen aikaan tavallinen yhdysluokka, jossa oli kaksi vuosiluokkaa samassa tilassa, samalla opettajalla. Tähän uuteen novelliin valitsin Arjan, koska hänellä oli kuvauksellisemmat etuhampaat ja hän oli Ritvaa iloisempi.
Toivottavasti tämä selvensi asiaa.
Kirjoittaja valitsee itse kuvauksensa päähenkilöt ja taustahenkilöt.
VastaaPoistaMielestäni tässä tarinassa on kyllä kaksi päähenkilöä, sillä Arjan osuus on merkittävä - eikä merkittävyyttä päätellä sanojen määrästä, jolla henkilöä luonnehditaan.
On tietenkin selvää, että hän on kuitenkin rinnastuskohteena itselleni, sillä kirjoitelman teemahan on itsensä vähättely. Tarvittiin vastapooli, jotta oma mitättömyydentunteeni saisi ne mitat, jotka sillä tuolloin oli. Arjahan oli se mittariarvo ja minä poikkeama.
En tiedä Arjan taustaa, enkä muista hänestä muuta mitä olen kertonut. Arjan tarina olisi sitä paitsi toinen tarina, eikä minulla ole siihen tarpeeksi tietopohjaa, eikä myöskään eläytymispohjaa, koska en tunne itsevarman lapsen tunnemaailmaa omakohtaisesti.
Ehkäpä sinä, hyvä anonyymi, voisit tuon tarinan meille kirjoittaa?
Muistatko sin� mit� se opettaja sanoi sille appelsiinityt�lle? Ei varmaan pyyt�nyt tuomaan niit� kouluun kun tiesi, ett� ne kumminkin on sy�ty :) N�it� sinun tarinoitasi on kiva lukea. Muistuttavat �idin juttuja. Odotan lis�.
VastaaPoista- Charmaine -
Charmaine,
VastaaPoistaen muista mitä opettaja sanoi muille, sillä oppilaita oli 30 - 40 luokassa. Opettaja luultavasti kannusti ja ihasteli jokaista, tapansa mukaan. Hän oli ihana opettaja, rakastava ja lämmin, ja hänellä oli poikkeuksellisen kaunis laulunääni. Meillä oli sama nimi, opettajalla ja minulla.
Hieno kuvaus, tämänikäiselle tunnistettava tunnelma!
VastaaPoistaAppelsiinista tuli mieleen entisen kollegan kertoma koskettava appelsiinitarina.
Hän istui pienenä evakkotyttönä Turun rautatieaseman odotussalissa odottamassa kuljetusta uuteen kotiin. Ruotsinlaivan laivajunalta tuli hieno rouva, jolla oli verkkokassissa outoja hedelmiä, jännittävännäköisiä oranssinvärisiä palloja. Rouva ilmeisesti pani merkille evakkotytön katseen ja antoi yhden hedelmän tytölle.
Salissa oli kovaääniset, ja radiosta luetettiin Nürnbergin oikeudenkäynneissä tuomittujen nimiä, kun pieni tyttö söi nautinnolla ensimmäistä appelsiiniaan.
Löytyipä maininta Dic Nivalasta. Hän oli meidän perhe tuttu. Asui meillä 3 kk joskus 1960-luvun loppupuolella Pohjanmaalla...
VastaaPoista