Mistä on kiltit tytöt tehty?

Hetken jo luulin olleeni vulgääri, kun kirjoitin ulkonapissimisen ylistyslaulun päiväkirjani kolmannella sivulla. Naisethan, ja nimenomaan fiksut naiset, rakastavat ulkona pissimistä ja rakastelua luonnon helmassa, jolloin edes ylimääräistä voitelua ei tarvita, vaan voidaan käydä in medias res. Pari ilahduttavaa kommenttia oli tänään vielä tullut tuohon päiväkirjamerkintään.

Olen miettinyt mikä siinä on, että minua alkaa usein laiturilla maatessani haluttaa. Näin on tapahtunut useana vuonna, ja olo on välillä jopa niin tukala, että sitä on helpotettava. Onneksi laituri antaa aurinkoon päin ja voi avata reitensä länsituulen tulla kenenkään näkemättä. Laituri on seurakunnan tonttien välissä, joten pyhä toimitus tapahtuu pyhällä paikalla kirkon kupeessa kaislojen suojassa, joskus jopa papin laulun säestyksellä. Toisaalta on niin, että siunaus kirkkomaalla vie kyllä ajatukset useimmiten maallisempiin sfääreihin, ja alan vain kuunnella liturgiaa ja unohdan himoni.

Muistan, miten Eeva Kilpi kuvasi romanissaan Tamara sitä, miten nainen työnsi ruohonkorren sisäänsä ja nautti niityllä. Kuvausta pidettiin erittäin rohkeana ja joku puhui jo sensuuristakin. Minua kuvaus nauratti, sillä eihän ruohonkorrella pysty edes kutittamaan, kun se katkeaa. Toisaalta jos mies hivelisi sillä korrella naista, niin teho olisi värisyttävä. Minua ei ole koskaan sivelty höyhenellä, ja näen siitä jatkuvasti unta. - Mutta muuten siinä pyhässä toimituksessa tarvitaan siis järeämpää tavaraa, kuten vaikka aurinkovoidetuubin korkkipuoli tai mitä nyt käteen sattuu. Harmillisinta on, jos hetken koittaessa käden ulottuvilla ei ole sopivaa välinettä, ja pitää lähteä etsimään jotakin. Ihan mikä tahansa oksankarahka ei luonnollisestikaan käy.

Naiset ovat luullakseni uskomattoman kekseliäitä välineen käytössä, ja veikkaan että enemmistöllä ei ole vasiten muotoiltua kaalimatoa yöpöytänsä laatikossa. Itse olen himoinnut piirakkakaulinta ja kurkkua, banaanikin on kelpoisa ja moni keittiövälineen varsi on käynyt monen naisen makuuhuoneessa. Onnellisessa asemassa ovat tietenkin ne naiset, joilla on mahdollisuus säännölliseen saantiin, mutta kun ajattelee, että liitoissa on vaikeuksia ja sitä, että yksinäistalouksia on noin puolet kaikista talouksista, piirakkapulikoilla lie käyttöä.

Mikä siinä siis on, että kun makaa luonnossa niityllä maata tai kovaa laituria vasten, alkaa jossakin hyrrätä? Onko se yksinkertaisesti kosketus luontoon, vähävaatteisuus tai alastomuus, joka herättää alkukantaiset vietit ja vaistot, ja sitä vaan alkaa hamuta jotakin ja tahtoo vain sulautua kaikkeen kuin jokin luontokappale?

Ei ihme, että Suomi on niin onneton ja vähäväkinen maa, kansa itsemurhahakuinen ja vähäpuheinen jo lapsesta alkaen, kun vuodenkierto on mitä on, ja hetket luonnossa vain lyhyen kesän mittaiset?

(Maalaus Tamara de Lempicka)