Aamun ajatuksia eli lyhyt moraalinen manifesti

Mistä löytäisin taas sen ilon ja innon, jolla ennen kirjoitin näitä juttujani. Ihan kuin jokin olisi kuollut, maailma näyttänyt ruman puolensa, niin että itsekin tulee kirjoitettua rumasti. Mistä se tulee? Kylmä puhuri, joka puistattaa, ihan kuin joku kävelisi hautani päällä?

Ja miksi nämä seitit, joihin asiat verhotaan? Mitä se totuutta muuttaa, että musta pukeutuu valkoiseen tai valkoinen mustaan, sillä aitoa ei tuosta vaihdokkaasta tule eikä sen sana kestä tulta. Aina on lapsia, jotka näkevät, ettei keisarilla ole vaatteita, mutta enemmän on sylikoiria, puudeleita, jotka toistavat opitusti keisarin liikkeitä ja näkevät vain koreografian, eivät sävellystä. Aina on niitä, jotka purevat näytettyä haavaa, ja harvassa ovat ne, jotka eivät pure näyttämätöntä haavan. Tehdyimmät tanssit tanssitaan keisarille.

Ja mitä se moralismikin on? Onko se tosiaan sitä, että sanoo puudeleille, että nämä nuolevat alastonta keisaria? Onko moralisti epiteetti hauskantappajalle, joka tulee ja kääntää peilin häikäisemään silmiä? Jos se onkin niin, että sieltä peilistä näkyvätkin vihreät viirusilmät, jotka liimaavat lappuja ja lokeroivat kulkijoita helppoihin loosseihin, jotta ajatella ei tarvitsisi. Siihen joka tuntee tuskaa, menee liimalappu epästabiili, siihen joka havaitsee, menee liimalappu vainoharhainen, siihen joka ilmaisee rikoksen, menee liimalappu moralisti.

Mutta mistä tulee puhtaan ja viattoman joutsenrinnan nosto öljyvanan keskeltä? Mistä tulee teflonpinta, joka käristää ilman rasvaa? Tuleeko se taivaista, Tuonelasta vai insinööriaivoista? Mikä on kunkin osa suuressa käsikirjoituksessa? Älkää sanoko, ettei käsikirjoitusta ole, sillä muuten kysymyksiä ei pidä esittää, mistään.

*

Lähden vaeltamaan metsään sienikorin kanssa. Jos sieltä löytyisi enemmän vastauksia kuin kirjoista. Tai blogeista.

(Maalaus Tamara de Lempicka)