Kesäpäiväkirja 6. sivu

Minua itkettää nyt tuo vanha kisu pöydällä. Se on seitsemäntoistavuotias ja ollut tänään koko päivän unessa. Ei tullut minua vastaan, kun tulin kaupasta. Ei herännyt syömään, nukkui vaan. Ja nyt se nukkuu pöydällä, ja tuo kuva on otettu juuri äsken, eli saatte tuoreen ja sitilisoimattoman näkymän tuvan nurkkauksesta. Siirsin vain kaksi puutuolia edestäni syrjään.

Mikä sinä on, että eläimen kärsimystä on niin vaikea kestää? En kestä hetkeäkään katsoa, kun kalastaja tappaa kuutin rautatangolla jäälle, saatan jopa oksentaa. En kestä ajatella, että lemmikki kärsii voimatta mitenkään ilmaista, missä kipu on. Ahdistun nyt tästä kisun nukkumisestakin niin etten tiedä mitä tekisin. Tytär sanoo, että se on vanhan kissan helleväsymystä, mutta kun en usko. Kun kävelytin sitä, se istahti kesken ylämäkeen nousun. Otin sen syliin ja kannoin sisälle. Ei sillä kipuja ole, mutta miten ihminen voi kestää taas jälleen kerran lemmikistä luopumisen. Eihän siitä ole kuin kolme vuotta, kun silitin Rubenini ikiuneen eläinlääkärillä, ja vieläkin kaipaan koiraystävääni. Jokainen kerta luopua lemmikistä on aina vaikeampi, ja tämäkin on sentään tyttären kisu, ja ottaa näin lujille.

Muuten - asiasta toiseen - voin kertoa samantien nuo kirjan nimet pöydällä, silä minä ainakin yrittäisin tavata niitä, jos katsoisin tutun bloggaajan vastaavaa kuvaa. Yksi kirja on Irma, Tuula-Liina Variksen, ja toinen on Kyllikki Villan päiväkirjaromaani 1960-luvulta. Luin jälkimmäisen eilen lounaan ja iltapäiväkahvin välillä. Yritän lukea aina kesäisin kohtuullisen tuoreita kotimaisia naisten kirjoittamia romaaneja, sillä talvella luen muuta. Pinossa on myös kaksi hyönteiskirjaa ja Ecolatorin tarjouskirje jätevesijärjestelmän korjaussuunnitelmasta ja asentamisesta - tuhansien eurojen lakisääteinen korjaussysteemi odottaa kesämökkiläisiäkin.

Kuvassa on lisäksi Olga-tädin vanha keinutuoli ja puusohva, joka odottaa tuossa siirtoa toiseen paikkaan. Minä istun tämän klaffipöydän kuvanottonurkassa läppäreineni, jonka mokkula näkyy osittain kuvassa. Räsymatto on äidin kutoma ja kaipaa pesua. Vanha vaatekaappi nurkassa on löytö, sinne uppoaa mieletön määrä vaatteita ja alaosassa on leveä laatikko. Ostettu P. Virtasen romuliikkeestä, kuten klaffipöytäkin. Tämä mainoksena Virtaselle Uuteenkaupunkiin.

Nyt kisu nousi paikaltaan ja tuli tuijottamaan minua tuohon kirjojen väliin. Katse on raukea. Luulen, että jos tästä kohta loppu tulee, suren tätä kisua eniten kaikista eläimistäni. Se on nimittäin kauimmin elänyt perheemme elämää. Se on nähnyt Rubenia edeltävän Manu-koirankin, puolinöffen, ja se on nähnyt äidinkin, jota enää ei ole. Sen mukana katoaa iso pala historiaa.

(Valokuva Iines 17.7.2009)

PS Jos Lukijat-gadget näyttää tyhjää, vika on jokin Bloggerin häiriö, joka on myös kuvablogini puolella aika ajoin, minusta riippumattomista syistä. Koetan tallentaa gadgetin aina tässä ollessani uudelleen, niin gadget palautuu. Harmillista!