Riisuutumistarinoita

1

- Se on julmaa kun ihmistä riisutaan, sanoo hammaslääkäri, ja kiskaisee hampaan irti. - Painat vähän aikaa, niin verentulo lakkaa

Yöllä pelkään nielaisevani hampaankoloon työnnetyn sideharsotupon. Nukun koiranunta ja havahdun miehen kuorsaukseen. Vessassa otan tupon pois ja annan itselleni luvan menehtyä verenhukkaan. Mitään ei tapahdu, paitsi että päästä huippaa. Vatsassa muljahtelee ja housuihin valahtaa märkää. Tutkin löydöstä. Hyytynyt veriklimppi. Jaahas, se on sitten gynelle aika. Jokainen hyytymä ja ylimääräinen vuoto pitää tutkituttaa, muistan neuvon. Nostan kalsarit korviin ja kaivaudun miehen kylkeen kiinni.

Töissä käyn vähä väliä vessassa, ja vuoraan pikkuhousut liimasiteillä edestä ja takaa. Menen Annelin huoneeseen tekemään henkilöstön laatukoulutuksen idealistaa.
- Eikös se viimevuotinen lista kävisi, ei ne mitään huomaa.
-Jooo, pannaan pallukat vaan eteen ja vaihdetaan järjestystä. Outin puntit tutisee. Hihitämme. Lähdemme kahville.

*

Riisun alapään paljaaksi pikkuisessa huoneessa. Hermostuttaa. Ripustan vahingossa pikkuhousut naulakkoon ja tungen ne sitten tuolille, pitkien housujen alle. Tarkistan nopeasti varpaankynsien lakkatilanteen. Hyvä on. Yritän kävellä luonnollisesti kohden huoneen nurkassa olevaa metallista tutkimuspöytää, mutta luulen että kävelyni muistuttaa hipsuttelua. Pyllistän itseni korkealle. Levitän haarani ja sovitan haparoivat jalkani tutkimuspöydän jalankahvoihin.
- Tulkaas vähän alemmas. Mies vetää reisistäni kutsuvasti. Lasken alapääni suoraan hänen naamalleen, niin tuntuu kun vilkaisen häneen leuka rintakehässä. Mies suuntaa otsalamppunsa alaspäin ja työntää hansikoidun sormensa sisääni. Alan punoittaa.
- Eihän täällä mitään hätää. Siistit limakalvot, ei tulehdusta, ulkosynnyttimissä hiukan punoitusta. Ei mitään ylimääräistä. Nyt nipistää, otetaan tää pala.
Lääkäri työntää kylmää metallia sisään, kirpaisee ja ajattelen, että tulee varmaan verta. Metalli vedetään pois. Lääkäri vetää tiukat kumihanskat kädestään ja katsoo tiiviisti silmiin.-Tutkitaaan vielä vatsanpeitteet ja rinnat. Hän kopeloi lujin käsin vatsaani ja painaa kevyesti koputellen rintojani.
- Ei kai se noin kauheasti voi kutittaa. Lääkäriä naurattaa. - Onko pingotusta? Mastopatiaa, ei tarvi huolestua, suolan käyttö minimiin, niin pärjäätte.
Lääkäri kysyy, onko stressiä. Sanoo, että premenopaussi on käynnistynyt ja kehottaa käyttämään emättimeen hormonivoiteita jatkuvasti, ettei tule yhdyntäkipuja tai pahoja tulehduksia. Kysyy joko aloitetaan korvaushoito.

Tungen liimasiteen pikkuhousuihin ja ajan takaisin töihin. Outi tulee ovelle. Onko sulla mitään sitä vastaan, että hän tekee sen laadunkehittämislistan uusiksi vähän toiselta pohjalta. Juu ei ole, tee vaan. Hienoa. Kiva kun saadaan uusia visioita. Outi hymyilee ja menee johtajan huoneeseen.

Johtaja nojaa taaksepäin, sormenpäät toisiaan vasten. Suupielet muikahtavat ylöspäin, mutta kulmat vetäytyvät alaspäin, toisiaan läheten. Mitä se yrittää peittää? Istun valtavaa pöytää vastapäätä epämukavassa tuolissa, joka on puolet matalammalla kuin johtajan tuoli.
- Koska oot viimeks ollut omaehtoisessa koulutuksessa? Oon plarannu sun kehityskertomusta ja huomaan, ettei löydy merkintää mistään. Ei tässä muuten mitään.
- On siitä jo aikaa. Tunnen kuuman aallon leviävän poskilta kaulalle. Rintojen väli kostuu.
- Laaditkos oman toimenkuvasi vision ja mission paperille ja jätä pohjaksi, katotaan sitte kehityskeskustelussa, mihin sun kannattaa panostaa. Torstaina kymmeneltä.
Johtaja kaataa kuppiin kahvit. Otan kupin ja pullan ja tunnen itseni noloksi könöttäessäni kuumottavana matalalla tuolilla, polvet korkealla. Juottaa varmaan tahallaan tulikuumaa kahvia, että saa naiset hikoilemaan alapuolellaan. Saatanan juoppo. Itse oksentaa käkenä bussin lattialle, kun koulutuspäiviltä palataan.


2

Sairaalassa osastonhoitaja hymyilee.
- Helvi odottaa jo pukijaa. Toitteko vaatteet?
- Mitkä vaatteet?
- Rouvahan oli paitasillaan kun tuotiin tänne.
- No millä hänet kotiin vien kun ei ole kenkiäkään. Tulen suoraan töistä, palaveri.
Saan äidille sairaalan aamutakin ja tohvelit ja talutan hänet pihan läpi parkkipaikalle. Taksimiehet seuraavat kulkuamme ilmeenkään värähtämättä.
- Mennään teille, äiti istuu ähkäisten etupenkille, mutta lyö päänsä oven yläkulmaan.
- Älä nyt herraisä telo itsees. Vedän penkkiä taakse. - Odota nyt.
Kotona autan häntä yläkertaan, portaiden puoliväliin, takapuolesta. Mitä jos hän putoaa ja saa taas epileptisen kohtauksen? En jaksa nostaa ihmistä yksin. Soitan tyttärelle toinen käsi äitiä tukien. Ei ehdi. Saan lopulta äidin yläkerran tyhjään huoneeseen ja häärään tyynyjä ja peittoja. Äiti tahtoo heti takaisin alakertaan telkkaria katsomaan. Kauniit ja rohkeat. Ei se vielä ala, rauhotu nyt. Nyt ollaan viikonloppu meillä ja nautitaan.

*

Toisen kerran sairaalassa äiti makaa tyynenä huoneessaan, kädet rinnalle ristittyinä. Hikoilen takissani, en riisu sitä. Olisi jo oltava työpaikalla.
- Kun täällä on niin yksinäistä. Soitetaas hoitajaa taas. Paina tosta kellosta.
- Mitä varten? Minä voin auttaa sut vessaan. Mulla on hiukan aikaa vielä.
- Paina nyt vaan, kyllä mää jotain keksin. - Yöllä oli semmoset veisuut tuolla käytävässä. Lauloivat ja saarnasivat. Joku tarjos kahviakin. Ja Lauri Helve huusi radiossa.
- Jokos täällä on rauhotuttu? Hoitaja ampaisee sisään lääketarjotin kädessä. - Helvillä oli vähän levoton yö. Oli kaatunut yöllä vessareissulla, mutta ei murtumia, osastonlääkäri kävi tutkimassa.
- Nyt on lonkka kipee, sattuu, äiti vikisee. Napitan takkini. - Tuun ruokatunnilla katsoon.
- Älä mee. Täällä on niin yksinäistä, kukaan ei tuu, vaikka tänne kuolis.
- Äläs nyt Helvi, koko ajanhan sää tota kelloa rämpytät. Hoitaja täyttää vesilasin ja nauraa Helville.

- Mää tuun jouluksi teille yöksi.
- Mutta äiti. Kipu vihlaisee ristiselässä. - Ei se käy kun et pääse portaita ja alhaalla ei oo kylppäriä. Eikä sänkyä. Et sä nahkasohvalla pysy.
- Nukun vaikka lattialla.
- Mutta kun sun sisällä ei pysy mikään ja tulee ripuli. Kyllä sun sairaalassa on parempi. Me haetaan sut aattoillaksi ja tuut takaisin yöksi.

Äiti istuu pukeissa sairaalan sängyn päällä, käsilaukku vieressään. Otan mustan ulsterin kaapista ja autan päälle. Musta krimihattu ja siniset villasormikkaat. Musta käsilaukku. Saapikkaista vetoketju kiinni. Tuntuu oudolta lähteä äidin kanssa ulos huoneesta, käsikynkkää. Vuodeosaston aulassa on mustiinpuettu mieskuoro laulamassa Taas kaikki kauniit muistot. Yksi kuoromies on talonmiehen mies. Hän nyökkää päätään hassusti aukoen suutaan. Nolostuttaa.

Äiti lysähtää auton etupenkille, jää siihen. Nostan jalat autoon ja kiinnitän turvavyön. Perillä äiti menee sohvalle makaamaan ja tahtoo takaisin sairaalaan. Paha olla, ei jaksa. Mies kattaa joulupöytää, tytär auttaa. Televisiosta tulee ohjelmaa. Äiti ei syö paljon. näykkii, tahtoo lepäämään. Avaa yhden lahjan, plyysisamettisen lilan oloasun.
- Tässä voit olla sitten kotona mukavasti, kun pääset sairaalasta.
- Ei näitä nappeja jaksa. Äiti panee oloasun sohvalle ja sanoo että huono olo, auttakaa.

Viemme äidin takaisin, riisumme, puemme punaisen sairaalapyjaman, peittelemme ja sanomme, että pian Seija tulee käymään, lentää uudeksi vuodeksi. Äidin silmät vetistyvät.
- Nukus nyt, Nana tulee päivällä ja minä illalla. Hyvää joulua äiti.

Kotona huomaan, että kuukautiset ovat palanneet, ylitsetulvivina. Vuodan varmaan kuiviin. Panen tamponin ja kaksi liimasidettä ja otan pillerin. Menen makuulle ja panen toisen käsivarteni pääni yli, silmien päälle. Otan sen pois, kun muistan, että juuri noin äiti teki, kun halusi pakoon muilta, lapsena ollessani.

(Maalaus Tamara Lempicka)