31.12.2009

Onnellista Uutta Vuotta 2010!

Eikös jäniksenkäpälän sanota tuovan onnea? Tässä niitä on peräti neljä, joten kuvan myötä toivotan kaikille blogimaailmassa liikuskeleville parasta mahdollista uutta vuotta!

Kiitän kaikkia lukijoita ja kommentoijia vilkkaista keskusteluista, ja paneutumisesta keskustelun aiheeseen hyvinkin perusteellisesti ja antautuvasti. Tyhjiä aukkojakin on täytelty, herneitä vedetty nenään, heiluriovissa pyöritty, mutta se kuulunee asiaan silloin, kun seurakunta on runsasta ja sekalaista. Siispä - kiitos teille rakkaat kommentoijat ja lukijat ja satunnaiset ohikulkijat. Olen aika nöyränä tässä edessänne, vaikka pidänkin puoleni keskustelujen puolella miettimättä hetkeäkään sitä, olenko miellyttävä vai en. Jos joku kokee minut kovaksi, niin vain sanani voi olla varma, minä en, sillä saatan itkeä kokonaisen päivän, kaksikin, jotain ilkeilyä, joka ei ehkä ole niin pahaksi tarkoitettu.
Aina silti olen uskaltanut tarttua uudelleen sulkakynääni ja jopa jatkaa samoilla linjoilla. Näin on varmaan nytkin.

Vielä kerran - onnellista tulevaa vuotta! Olkoon se kullekin meistä iloa ja voimaa antava. Täyttyköön edes yksi salainen toive kultakin.



(Valokuvassa uudenvuodenpäivän laskeva aurinko, kuva Iines)

256 kommenttia:

  1. Antoisaa ja onnellista vuotta
    2010!

    VastaaPoista
  2. Tarkkaan kun katsotaan, niin niitä on kahdeksan, mutta eihän lisäonni ojaan kaada!

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  4. Hymyilevä eläkeläinen31 joulukuuta, 2009 15:39

    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos toivotuksista!

    Saa tässä jäniskevennyksiäkin esittäää tai keskustellakin, jos jollakulla on aikaa ja asiaa sydämellään. Muttei tarvitse.

    Minä panin juuri kamerani akun latautumaan rakettikuvauksia varten.

    VastaaPoista
  6. 'Pupu kurkisteli ikkunan alta miettien,

    näytätkö vanhemmalta...

    ... Orava hännällään ilmaan huiski

    hiljaa pupun korvaan kuiski:

    Tietysti hän on isompi, hänhän on vuoden vanhempi.'

    Hyvvee Uutta Vuotta Iines toivottaapi Räsä-Ukko Päreisestä!

    PS.
    Netistä löytyy kaikenlaista...

    VastaaPoista
  7. Ainakin uusi vuosi alkaa melkein kliseisen kauniissa talvimaisemissa.

    Parempaa uutta vuotta kaikille!

    VastaaPoista
  8. Ensimmäinen paukku tuli jo. Rauhallista uutta vuotta !

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Räsä-Ukolle, Rikulle ja Anonyymille. Jäniksenkäpälää vain kaikkien käteen aseitten sijaan. Kuten tuolla toisessa keskustelussa jo sanoin, kaikki on Sellon myyjien vika. Se oli siinä.

    Lumi on nyt niin valkoista ja kevyttä, puut kaartuvia lumivaipan alla, ilma niin raikasta että keuhkot pakahtuvat ja silmät eivät saa tarpeekseen tästä jo unohtuneesta kauneudesta.

    VastaaPoista
  11. Tapsallekin käpälä. (Ei ehtinyt ed. satsiin.)

    VastaaPoista
  12. iines

    helvi juvonen, joka runoistaan päätellen katseli paljon luonnon vivahteita, kirjoittaa runkojen lomasta -sarjassaan:

    polvistu pienemmän eteen/silmin kuunnellen/siinä on kätketty sana/ kirkas ja hiljainen.

    sellaista toivon meille kummallekin,sekä lisäksi sana-avaruutta, kielen iloa ja hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  13. Ah, onpas hyvä tulla edellisen keskustelun kierouksista tänne puhtaan valkeaan pupulaan ja löytää täältä merin, tai siis Helvi Juvosen runo. Kiitos noista säkeistä, meri, löydän niistä tukea ajatuksilleni ja uskoa uuteen vuoteen.

    VastaaPoista
  14. Tiällä K.vedellä tyttärelle vain klinkkereitä kylppäriin liimaillaan ja saunaa paneloidaan.

    Tykistökeskityksen pauhu kuuluu kaupungin suunnasta vaikka sinne on matkaa liki parikymmentä kilometriä.

    Millähän päällä tämä laji ajattelee kun sotien välitkin pitää paukkeeseen hukuttaa?

    Onko uudessa vuodessa jotain juhlimista?

    Minua ei kiinnosta yhtään koska se vuodesta toiseen älyttömyyksillä aloitetaan. Tai vanha lopetetaan kuten Sellossa ja tuhansissa muissa murhapaikoissa maailmalla tänäänkin.

    Iinekselle kuitenkin menneestä jaksosta kiitos sillä onhan saanut ainakin ajatuksiaan tuulettaa muidenkin seurassa kuin oman, tunkkaisen itsensä.

    Ja jaksamista!

    VastaaPoista
  15. No jo on tyttärellä lääniä, kun vieläkin siellä remontteeraat. Vaan onnea vaan tyttärelle, jolla on tuommoinen isä, joka tekee remontin, onnentyttö. Ja mikä mies on tämä Valto? Kymmenen pisteen mies!

    Tässä tuli se suomalaisen miehen ylistys, jota minulta on kysytty - Valtolle sen annan. Hoitaa lapset, vaimon, tyttären remontin kaukana kotoa, on pakolaisten ja maahanmuuttajien ystävä ja auttaja, maailmankansalainen siis, ei pröystäile rahalla, mutta pärjää kun koville ottaa, kirjoittaa meidän iloksemme notkeita tarinoita, joihin on kudottu rikkaalla kielellä ihmisen ilot ja surut, syntymät ja kuolemat. Eikä mies ole kadottanut ilmeistä hellyyttään.

    Kiitos Valto, että olet hyvä suomalainen mies, parhaasta päästä. Sinulle ojennan ruusuni.

    VastaaPoista
  16. Onnellista ja hyvää Uutta Vuotta myös sinulle, ystäväni.

    Meri, Satakunta, Vakka-Suomi ja Laitilan olut kamppailevat vaivoin viehätysvoimasi kanssa, ja usein häviävät.

    On ollut ilo lukea sellaisen ihmisen tekstejä taas vuoden verran, jolle ei tarvitse vääntää rautalangasta, mitä tarkoittaa syysmyrsky Reilassa, suolaisen meren tuoksu Lyökin Pookin laidalla, taikka pystygaffe torilla.

    VastaaPoista
  17. Kuule Iines, täällä on myös toinen mies, mansikkapitäjästä Suonenjoelta joka ei tunteja laske kun täytyy auttaa ihmisiä. Lopetti vasta äsken laattojen kiinnittämisen seinään hänkin.

    Hän ei ole edes sukulainen, on yksi entisistä työkavereistani. Tasan kaksikymmentä vuotta sitten ährättiin Kittilän Kähärässä erään pieksämäkeläishuijarisuomalaisen työmaalla, mutta sen konnan hommat kun tajuttiin, päätettiin -sanattomasti- että mieluummin autetaan miestä/naista mäen alla, ei päällä.

    Tällä työmaalla on käynyt ahkeraan myös tyttäreni kummisetä tekemässä sähkötyöt ja monta muuta asiaa, taitava kun on käsistään. Minun on pitänyt välillä pidellä etukäpäliäni ja valittaa, mutta olen kuitenkin koettanut myskää mukana. Huomenna varhain jatketaan koska tyttären pitäisi päästä viimeistään 6 pv takaisn kattonsa alle.

    Remontin kun aloittaa, se tahtoo laajeta. Vesivahinko, jota alunpitäen aloin korjaamaan keittiössä, laajeni vessaan, pukuhuoneeseen, suihkuun ja saunaan. Tässä talossa oli todella kytemässä homepommi kaikissa kosteissa tiloissa.

    Sanoin päivällä Suonenjoen miehelle, että mihinkä minä, nykyinen perheeni ja edellisen elämän tulokseni, vanhimmat lapseni perheineen olisimme ilman näitä kahta kaveria joutuneetkaan.

    Nämä kaksi kaveria ovat olleet miltei ainoat, jotka ovat olleet auttamassa silloinkin, kun itsellänikin meni niin huonosti, ettei sille sanoja ole.

    Siis en halua, Iines, itselleni kaikkea sitä kaunista omia, jonka sanoit tuolla yllä. Jaan sen tässä tapauksessa kolmella koska siinä on runsaasti jaettavaa.

    Kiitos!

    VastaaPoista
  18. Hyvää, sanoi Mikis, tätä vuotta!

    VastaaPoista
  19. Kiitos, Tillman, ja täällä kyllä tiedetään, milt Laedlan Kukko tai Rauman torin pystgaffe maistuu, ja miten Lyökin Pookin laidal kukkii meriaster ja miten Reilass ryskä meri ja tyki nii ett glasi helisevä kirkongyläs ast. Voi pojat!

    Valto, on teitä muitakin, hyviä suomalaisia miehiä, kiitos ja kunnia kaikille! Tummoinen talkoohenki vaan on käsittääkseni hieman supistunut nykyaikana, kun kaikesta halutaan maksu.

    Mikikselle oikein hyvää kuin myös kaikille muille. Sinne se vanha vuosi vaappui kumarassa ja uusi baby tuli tilalle vaipoissaan.

    VastaaPoista
  20. Kiitos menneestä blogivuodesta!

    Onnea, terveyttä ja menestystä tälle vuodelle!

    VastaaPoista
  21. Kiitos Sari! Sinulle myös terveyttä ja mielenkiintoisia oppilaita ja iloisia oivalluksen hetkiä luokassa ensi vuodeksi.

    Tuolla edellisessä keskustelussa vaihdettiin Delilahin kanssa runonsäkeitä, ja voisin kirjoittaa tähän alle jatkoksi vielä pari Laotsen säettä viisaasta ihmisestä evääksi meille kaikille, eniten itselleni:

    Hän ei pidä itseään esillä. Siksi hän loistaa.
    Hän ei ole olevinaan oikeassa. Siksi hän on huomattava.
    Hän ei kehu itseään. Siksi hän menestyy.
    Hän ei ylpeile. Siksi hän kestää.
    Koska hän ei kilpaile, ei kukaan maailmassa voi kilpailla hänen kanssaan.

    VastaaPoista
  22. HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA Iines ja kumppanit!

    Helvi Juvosen Kasvaminen - runossa, (kaksi ensim. säkeistöä) voi havaita jotakin blogimaailmaankin sopivia ajatuksia?
    Mistä, mihin, minkä vuoksi -
    sanat turhat tuuleen juoksi, joutivat ne, asun tässä
    pehmeässä hämärässä,
    lämpimässä.
    Enempää en elämässä
    toivo, hyvä näin ja tässä.

    Vaiti olla, olla pieni
    niin kuin pensas, ruoho, sieni,
    matala ja pitkin maata,
    puolet ilmaa, puolet maata,
    olla valo varjon luova,
    olla varjo säteen juova,
    liikkumatta, joka tiellä
    yhtä aikaa täällä, siellä
    maailmat saan kaikki tässä."...

    VastaaPoista
  23. Kiitos Leonoora,

    opittavaa on tuosta runosta, ja paljon.

    Minusta runokirjat tulisi julistaa raamatuiksi, sillä viisaimmat ihmisistä ovat ne kirjoittaneet.

    Vain ihminen ihmisen tuntee,
    ei jumala voi tietää luotuansa
    koska hän on jumala ja ylhäisissä. (Iines itte)

    Ja tämän kommentin lopuksi Helvi Juvosen runo Veli päästäisestä. Hakekaapa se itse, en minä teitä passaa. Ihmisellä tulee olla runokirjoja ja pääsy viisauksien lähteille.

    VastaaPoista
  24. Luikautan vuoden aluksi pari pätkää kotimaista,

    "Kun ilta tulee, ja kaikki illat tulevat mieleen, miten pukisin ajatukseni sanoiksi?"

    "Ja minä tiedän, että ainoa kotini on jyrisevä asemahalli juuri ennen pikajunan lähtöä, ja että minua odottaa aurinko ja meri
    siellä, missä en ole,

    aina siellä, missä en ole."

    Kaikille sellaista uutta vuotta, että ei ole syytä menneisyyden kaihoon vaan saa ottaa vastaan elämän kauneuden tässä ja nyt! :)

    VastaaPoista
  25. Lieneekös tuo Waltaria, Kuunkuiske?

    Siis joskus tuntuu, että tulee itku siitä haikeudesta, että on niin paljon runoja ja lauseita, joita ei elinaikanaan enää ehdi lukea. Miten paljon on säkeitä, joita emme koskaan löydä, vaikka ne ovat juuri meille luotuja? Ihan kuin kauneus olisi piilossa, sitä on etsitttävä löytääkseen sen, se ei tule luo.

    VastaaPoista
  26. Jälkimmäinen oli Waltaria, ensimmäinen Saarikoskea.

    Se on kauneuden kanssa varmaankin niin, että se tulee vähintäänkin puolitiehen vastaan :) Elämässä. Mutta askelia on otettava itsekin, toki.

    Joulupukki toi Tuhat loistavaa aurinkoa, siinäkin sanat ovat asettuneet oivasti peräkkäin. Vaikka aihe onkin rankka.

    VastaaPoista
  27. Tuo "ainoa kotini on jyrisevä asemahalli" vei huomioni tuttuudellaan, sillä se on mitä tyypillisintä Waltaria. Yllä onkin pala Saarikoskea, kovasti tutuin äänenpainoin.

    Tuhat loistavaa aurinkoa on minullakin vielä lukematta, huolimatta aiheesta, jota tämänkin blogin keskusteluissa on sivuttu. Pikakertasin kirjan esittelyn netistä ja sen mukaan kirjassa pääsee/joutuu kokemaan, miltä tuntuu, kun nuori tyttö naitetaan vanhalle miehelle Afganistanin mullistuksissa.

    VastaaPoista
  28. Veli päästäinen, veli päästäinen,
    hyvä meidän on ruohossa vaeltaa.
    Se on onnellinen, joka kulkea saa.
    Ken käy joka murunkin säästäen,
    maan aittoihin aarteita korjaten,
    ohi käyvät sen kukkien, tuulten kuut,
    sille aallot ei puhu, ei humise puut,
    sille koskaan aukea uudet tiet
    ei houkuttain, ei houkuttain.

    Ne kutsuvat meitä, meitä vain;
    sinä lausua voit, minä lausua voin:
    Pois luovutan sen, minkä tänään saan,
    minä paljon saan, minä paljon jaan,
    sillä riemuista rikkaita on polut maan,
    ja kun ruumiimme löytyvät tieltä kerran,
    yhä sielumme ilossa polkujen Herran
    läpi kasteisen ruohikon vaeltaa.
    Veli päästäinen, se on onnellinen,
    joka ruohossa kulkea saa.

    (Et taida Iinukka tietääkään, että Tapsan runohyllystä löytyy kaikki tärkeä.)

    VastaaPoista
  29. Tähän perään sopii Tagore:

    "Älä pysähtele poimiaksesi itsellesi kukkia, vaan kulje eteenpäin, sillä kukat kukkivat itsekseen koko matkasi ajan."

    VastaaPoista
  30. Veli päästäinen on kiva runo. Kiitos vaan esittämisestä, Tapani.

    Miksi televisiosta ei muuten koskaan tule runoesityksiä, Runoraatia lukuunottamatta, jossa kuulee vain uusimpia runoja - hyvä sekin toki. Suomalaiset rakastavat runoja lausuttuina.

    Jos minä olisin ohjelmajohtaja, määräisin semmoisen ohjelman kuin Toiverunot. Sinne saisi lähettää toiveitaan, ja runoja lukisivat sitten sekä näyttelijät, että tavalliset tuntemattomat ihmiset, vaikka kadulta temmattuna. Jotenkin ns. marttapiirin harrastama runonlausunta on syössyt tämän lajin turmioon. Ihan turhaan, lajihan on mainio.

    Muuten, Kuunkuiskeen poiminnan perusteella: Tagore ja Gibran ovat suuria ajattelijoita, ja heidänkin säkeitään voisi kuunnella loputtomiin. Eivät ole ollenkaan liian hunajaisia tai makeita. Maistelkaa nyt tuotakin Tagoren helmeä.

    VastaaPoista
  31. Tapanille agentin tehtävä, kun kerran hyllystään kaikki runous löytyy.

    Laitapa minulle tähän muuan Gibranin runo, jossa puhutaan tanssimisesta jalattomana vuoren huipulla. Minulta puuttuu se, ja metsästin sitä juuri. Olen siteerannut sitä joskus blogissa, mutten koko runoa. Tunnetko runon?

    PS Ei ole kiire, eikä tarvitse kirjoittaa, jos runo on pitkä. Saan sen kyllä kirjastosta.

    VastaaPoista
  32. Ei kaikki, vaan kaikki tärkeä... tärkeä minulle.

    Onhan minulle tietysti Profeetta, mutta en löytänyt sitä kun äsken katselin... ehkä se ei siinä olekaan, en muista suoraan. Tämänpä muistan:

    Kuka teistä ei ylittäisi erämaata,
    kiipeäisi vuorelle
    tai purjehtisi merta
    etsiäkseen hänet,
    jota sielu kaipaa.

    VastaaPoista
  33. Kun en edes muista, missä teoksessa runo on, mutta ei väliä, löydän sen kyllä, kunhan menen kirjastoon.

    Tuokin on hyvä pätkä, minkä poimit, kaunis.

    Siis miksi runoa sanotaan aina kauniiksi, vaikka se olisi rumakin, niin kuin joku Bukowski? Mutta toisaalta, Bukowskihan on kaunis.

    VastaaPoista
  34. Toisenlaista plaatua:

    "Valtatie on täynnä suuria autoja
    matkalla ei minnekään, lujaa
    ja ihmiset vetää keuhkoihin kaikkea, mikä palaa
    jotkut ihmiset kietoutuu coctail-laseihin
    ja sinä istut ja mietit
    mihin kietoutuisit.
    Minä olen ratkaisu.
    Tule. Ja tule syliin.

    Jotkut profeetat sanoo, että maailma loppuu huomenna, jotkut väittää, että meillä on pari viikkoa.
    Sanomalehti on täynnä helvetin kauhuja
    ja sinä istut ja mietit
    mitä pitäisi tehdä.
    Minä olen ratkaisu.
    Tule. Ja tule syliin."

    Ei ihan Yeatsia mutta anyway.

    VastaaPoista
  35. Tästä pidän, kovasti. Superlatiiveja!

    Voisi olla laulun sanat, ns. lyriikat?

    VastaaPoista
  36. Se oli Maya Angeloun kynästä.

    Öitä!

    VastaaPoista
  37. Mistä johtunee, että enemmistä runoilijoista lienee miehiä? Löytyykö heistä enemmän herkkyyttä ja oivallusta? Tässä yksi suomalaisen miehen runo lisää runoiltaamme:

    Halusin yksin olla;
    simpukan lailla huminaani kuunnella.
    Halusin uneksia;
    tähden lailla toisiin tähtiin kaivata.
    Menin meren rannalle syysiltana.
    Meri pilville valitti:
    kesää, kaarnaveneitä,
    lasten ääniä rannoillani kaipaan.
    Menin tunturin laelle talviyönä.
    Tunturi yölle kuiskasi:
    peippoa pesäänsä louhikossa,
    ihmisiä iltanuotiolla kaipaan.
    Tulin takaisin ja kerroin tämän eräälle
    joka yksinäisyyttä ylisti.
    (Arvo Turtiainen)

    Delilah

    VastaaPoista
  38. Mistä johtunee, että enemmistö runoilijoista on miehiä?

    Minä olen tässä hyvin proosallinen, ja sanon, että miehillä on kautta historian ollut enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään kuin naisilla.

    Mutta tärkeintä on kai se, että ei herkkyys ja taiteellinen ilmaisu sukupuolta katso. Mies on hyvä runoilija, ja jostain syystä hän
    on ehkä naista useammin porautunut syvemmälle kuin nainen - johtuuko tämäkin ajankäytöstä ja miehen suuremmasta vapaudesta?

    Delilah, valitsemasi runo on parhaasta päästä, unohtunutta Turtiaista. Tämänkin kun saisi kuulla miehen lukemana, puhumana. Jos huushollissani olisi mies, hän todennäköisesti saisi luvan viihdyttää minua lukemalla minulle.

    Kuunkuiske toivotti öitä, samoin sinulle hyvää tähtikirkasta pakkasyötä, meikäläinen vielä valvoilee ja tuijottelee kuutamoa hetkisen.

    VastaaPoista
  39. Miehistä vasta herkkyyttä löytyykin! Jos sitä ei ole tukahdutettu kuoliaaksi, piilotettu kiven alle, upotettu merenpohjaan.

    Pitää (yrittää) ymmärtää, että usein ärripurri mies on vain hämmennyksissä herkkyytensä kanssa.

    Kuulin juuri hauskan tositarinan. Nainen huomioi - kymmeniä vuosia sitten naitua - miestään hiukan liikaa, kiusaantui miespolo. Sanoi, että laitatko oven kiinni. Nainen laittoi. Mies sanoi, että ajattelin, että olisit itse mennyt sen toiselle puolelle! :)

    VastaaPoista
  40. Avskedskyssen, som den ljusnande natten
    trycker mot gryningens slutna ögonlock,
    återspeglas i morgonstjärnan.

    Tagore

    Glöm mitt namn
    om det gör gåvan tung
    men minns min sång

    Tagore

    ..
    lempirunoilijani, ehdottomasti

    Hyvää alkanutta vuotta Iines.

    VastaaPoista
  41. Enpä olisi uskonut, että Tagoresta niin moni edelleen pitää, HG:kin, ja Kuunkuiske. Arvelin hänen olevan monelle liian "makea", liian rakkaudellinen, kun nyt on trendinä sanoa asiat paskaisesti ja raadollisesti ja kiroillen, ikään kuin vasta sitten saisi luvan nähdä kaunista, jolla ei niin väliä olekaan.

    Tässä vielä pieni Tagore-pala:

    Pyytäisin aina vain lisää, vaikka omistaisin taivaan kaikkine tähtineen ja maan loputtomine rikkauksineen, mutta tyytyisin maailman pienimpään soppeen, jos hän vain olisi minun.

    Ja kiitos, HG, oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  42. Kuunkuiske, kaikki minulle läheiset miehet ovat olleet tavattoman herkkiä, mutta pyrkineet piilottamaan herkkyytensä. Miesten pelotkin ovat omaa luokkaansa, ja mm. lääkärikammo on tuntemillani ollut melkoinen, suorastaan hivenen hupaisa. Mies voi siis olla syvällinen ja herkkä runoilija ihan vaan ihmisyytensäkin vuoksi.

    VastaaPoista
  43. Gibrania ei löytynyt, mutta tässä Nerudaa:
    ”Hidas kuolema”

    Kuolee hitaasti hän, joka ei matkusta eikä lue, ei kuuntele musiikkia, ei rakasta itseään.
    Kuolee hitaasti hän, joka tuhoaa oikean rakkautensa, joka ei anna itseään autettavan.
    Kuolee hitaasti hän, joka muuttuu tavan orjaksi, käyden joka päivä samoja polkuja, joka ei muuta rutiinia ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä tai puhumalla muukalaisten kanssa.
    Kuolee hitaasti hän, joka kieltää intohimonsa ja niiden tunteiden kuohun, jotka kirkastavat katseen ja eheyttävät sydämet. Kuolee hitaasti hän, joka ei vaihda elämänsä tyyliä, kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa, joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan, jotta voisi kulkea unelmiensa perässä, joka ei anna itselleen mahdollisuutta ainakin yhden kerran elämässään paeta viisaita neuvoja.
    Elä tänään, riskeeraa tänään, tee tänään, älä anna itsesi kuolla hitaasti, älä unohda olla onnellinen.
    Delilah

    VastaaPoista
  44. Delilah: "Mistä johtunee, että enemmistä runoilijoista lienee miehiä?"

    Mistä johtuu, että enemmistö ravintola kokeista on miehiä, vaikka yleinen mielikuva lienee se että naiset vastaavat ruoanlaitosta kotona?

    Maailman parhaat kokit on miehiä. Valtaosa TV-kokeista on miehiä. Mistä tämä johtuu? Miehillä enemmän mahdollisuuksia? Ei, samat mahdollisuudet on moelmmilla sukupuolilla. Olisiko miehilla etenemishaluja ja kunnianhimoa enemmän? Mahdollisesti.

    Ruoan kulutus ja nauttiminen on tasaista molemmilla sukupuolilla, mutta naiset vastaavat käsittääkseni lukemisesta ylivoimaisella enemmistöllä. Ja runot, ne vasta ovatkin naisten "heiniä". Tosi harva mies lukee runoja, käsittääkseni.

    Muistelen, että taannoin oli uutinen että noin 50%:sta kirjaostoksista vastaa 50v+ nainen.

    VastaaPoista
  45. Jape, en minäkään ole yhtään Päätaloa lukenut loppuun. Häpeä tunnustaa, mutta hänen pikkutarkka kerrontansa ei vaan innostanut. Erään tuttavan mies kuulemma lukee Päätalon koko Iijoki-sarjan kerran vuodessa, ja joka joulun takuulahja vaimolta hänelle oli kirjailijan vielä eläessä tämän viimeisin kirja.

    Tosi on; mieskokit ovat enemmistö herkkuravintoloissa. Taitavat itsekin pitää hyvästä ruoasta jo nuoresta pitäen. Yksi kesällä ripille päässyt poika pitää muuten blogia nimeltä Herkkukirppu. Veikkaisin, että hänestäkin vielä jokin gourmeekokki tai leipuri tulee. Hän pyöräyttelee jos jonkinlaisia leivonnaisia. Delilah

    VastaaPoista
  46. Delilah, ei kai tuo mikään häpeä ole. Ei kaikki uppoa kaikille. Ja oikeasti ei minusta ole sellaisia kirjoja jotka kaikkien tulisi muka lukea, vaikka joku näin sanookin.

    Itse innostuin ruoanlaitosta vasta vanhemmalla iällä. Ryhdyin keräilemään reseptejä thai, intialainen, kiinalainen, meksikolainen ja italialainen. Sitten ryhdyin vain kokeilemaan että mitä saisin aikaan. Ekaksi seurasin reseptejä orjallisesti, mutta myöhemmin ryhdyin sitten variiomaan ja soveltamaan itse "vapaalla kädellä". Aika hyvin on onnistunut, useimmiten. Kun menen mökille, jonne tulee sisaruksiani ja muutakin porukkaa, vanhemmat jne. Niin minä teen yleensä ruoat. Se on ollut positiivista että kaikille on uponnut nämä em. maiden ruokakokeluni, eikä ole nirsoiltu :)

    VastaaPoista
  47. Äiti laittoi ruuan, isä luki kirjat. Ymmärrän hyvin, ettei täällä ymmärretä Päätaloa, Kilpeä, Proustia jne.

    Kulttuuri ei periydy.

    VastaaPoista
  48. Hieno Neruda aamun alkajaisiksi! Siitä tulikin mieleeni oiva sanonta (en muista että kenen kynästä) että suurin osa ihmisistä tappaa elämänsä aikana yhden ihmisen - itsensä.

    Älä elämää pelkää, älä sen kauneutta kiellä...

    Vai Millerin sanoin Astu aurinkoon ja hengitä syvään.

    VastaaPoista
  49. "Ja aivan kuten konkarit kiikkuvat kiikkutuoleissaan ovat kiinnostuneita

    tuumoreistaan... Tuumoreistaan, proteeseistaan, virtsanpidätysvaikeuksistaan

    niin samoin tuntee vedon typeryyksien tekoon homo sapiens.

    Homo sapiens nälänhädän isä ollut on, on ja oleva on.

    Ja toisten kaltaistensa syöminen sen työnä...

    Herra olkoon teidän kanssanne

    tänä yönä."

    http://www.hitslyrics.com/y/yup-lyrics-5402/homosapiens-lyrics-224275.html


    Feministien ja tasa-arvoa ajavien naisten vyörytys sukupuolten tasa-arvossa on tehnyt siitä epäsymmetrisen. Koska yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan saavutetuista eduista ei pidä luopua olisi naisten hyvä tasapainoittaa tilannetta julistamalla vuoden viimeinen päivä "Päivä peniksenä -day", solidaarisyyspäiväksi. Naisten vaatimus päättää yksin omasta kehostaa on luonut 'luomakunnan kruunulle' kestämättömät paineet. Paineen purkamiseen, ohjailuun sekä proplematiikan sisäistämiseen solidaarisuuspäivä on mitä kannatettavin.

    Suvunjatkaminen ja parisuhde on kokenut mittavan muutoksen 'homo sapiensilla'. Agraarikulttuurinen kuva keinosiementäjä miehestä nykypäivän hedelmöityshoitoja antavaan naiseen on amansipaatioineen valtava ja henkisesti raskas.

    Mielenkiinnon herättämiseksi voisi "Päivä peniksenä -day" kunniaksi perustaa säätiön. Sen alkupääomasta vastaisi Naisunioni. Säätiön tehtävä olisi kehittää miehelle lääketieteetön (luomu) siemensyösytön orgasmi, jolla saavutettaisiin emotionaalinen, vailla siittämisen pelkoa oleva tunnetila.

    Riemukasta Uutta Vuotta toivotetaan

    Kulman takaa

    VastaaPoista
  50. Juno,

    juu, näin on, täällä ei ymmärretä ylipäänsä mitään kirjallisuutta. Täällä jätetään ymmärryspuoli ja tulkinnat mieluusti vihkiytyneille.

    Nerudasta kiitos Delilahille, ja tässä lisää, minun mielimantrani Nerudalta:

    Iske kitarasi tuleen,
    kohota se palavana;
    siinä sinulle lippu
    .

    VastaaPoista
  51. Kuunkuiske, tuon kauniin Sarkian sijasta valitsisin itse täksi aamuksi Millerin rivin Astu aurinkoon ja hengitä syvään ja voisin jatkaa sitä Aurinkonaisilla:

    Kuinka ihmeellistä olisi, jos naisista jotkut
    astuisivat esiin ja sanoisivat:
    Me olemme aurinkonaisia!
    Emme kuulu miehillemme, emme lapsillemme,
    emme edes itsellemme,
    vain auringolle.
    Ja kuinka suloista on avautua kuin kevätesikko,
    kun mies tulee ja katsoo sinua
    kasvoillaan aurinko, niin että nainen voi vain aueta
    niin kuin kevätesikko auringolle
    ja väristä kimmeltävin sätein.


    (D. H. Lawrence)

    VastaaPoista
  52. Ja tämän runosuonen pulppuilun jälkeen sitten Kulmis ehdottaa naisille Maailman Penis -päivää, tai Päivä Peniksenä se taisi olla.

    Tjaah, mikä ettei. Olen joskus kuvannut yhdyntää niin, että siinä ei lopulta hurmion hetkellä tiedä, mistä toinen alkaa ja mihin itse loppuu, ts. kumman se kikkeli oikein on.

    VastaaPoista
  53. joo toi 2010 näyttää hyvältä, pullea luku. iineksesta on tullut jutustelun ylläpitäjä! saaranblogi oli sita joskus

    VastaaPoista
  54. Se sopii minulle hyvin, sillä olen melkein aina "kotona", ts. pidän konetta auki muutakin tehdessäni. Blogi ilman läsnäolevaa emäntää tai isäntää koetaan ehkä vähän kylmäksi liedeksi, vaikka se olisi muuten hyvä.

    Saaran blogi ei unohdu. Minäkin sitä keikutan vielä listoillani.

    VastaaPoista
  55. Kun katson noita runoja, joita tänne on kirjoitettu, en oikein ymmärrä miksi naiset niistä on niin tärinöissään, mutta kai niissä jotain mehut liikeelle laittavaa on...

    Minä en vain sitä näe, mutta näin on kenties tarkoitettukin...

    PS. Kerrankin Kulmiksella on hyvä ehdotus ja rahoitusvastuukin olisi ihan oikeassa osoittessa, Naisasialiitto Unionissa.

    VastaaPoista
  56. Iskisiköhän Japeen Viidan Late?

    Esitänkin saman kysymyksen kuin Pietarilla hiilivalkealla: tunnetko miehen?

    Malliksi pari pientä:

    Runo

    Kerran alla meren painon
    kuolintuska helmisimpun
    hiersi kiveen sädekimpun.
    Korvakoru nyt se vain on.

    Vallakumous

    Monttunsa reunalla metsikön takana
    silmillä likainen liina tai lakana
    "Eläköön vapaus!" huusi mies.

    Kaupungin torilla lippujen juurella
    puheensa lopetti aatteella suurella
    "Eläköön vapaus!" - uusi mies.

    VastaaPoista
  57. Äläs nyt Jape! Voisiko hienompaa elämänohjetta olla kuin tuo Delilahin lähettämä Neruda! Kirjoitin sen jo ylös ja laitoin jääkaapinoveen, heikon hetken varalle. Kun elämä ei ole kenraaliharjoitus vaan suora lähetys; kaiken sen summa, mitä siitä tekee.

    Lompakossani on kulkenut kai 20 vuotta eräs "miete", en muista mistä nappaistu ja kenen kirjoittama. Edelleen silmäilen sen ilolla silloin tällöin:

    "Ihmistä voi koskettaa,
    itseään voi antaa koskea.
    Menon voi perua.
    Voi muuttaa etelä-Ranskaan.
    Hankalat asiat voi tehdä heti.
    Neljän ruuhkassa voi ajaa ystäviensä kanssa hitaasti polkupyörällä viisi rinnan läpi keskikaupungin.
    Tietokoneen ohjelman voi muuttaa.
    Lihatiskillä voi pyytää punnitsemaan käärepaperin eri kilohinnalla.
    Voi valehdella.
    Rakastua voi, rakastaakin voi."

    Kuka vielä sanoo, että joo kyllä muuten, mutta kun / sitten kun / jos vain se ja se juttu olisi mennyt niin tai näin, niin...

    Elämä ei ole pelkurien laji :)

    VastaaPoista
  58. Minä lisään tuohon Tapanin Viita-satsiin muistinvaraisesti tämmöisen pätkän:

    Aikansa aattein routaan ja rautaan,
    valtion vaattein ampumahautaan.
    Kunnian tähden suorana seistä,
    narrien nähden uhmata peistä.


    Mitähän mieltä Viidan näkemyksestä ollaan siellä pubin nurkkapöydässä? Tai, älä sano. Minä tiedän.


    Arjaanneli, sinulle myös oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  59. Olen nyt "pahassa paikassa" (työmaalla), enkä voi enempää kommentoida tässä vaiheesa näitä runoja sun muuta, mutta muutamam kommentin laitan ja palaan sittenmyöhemmin aiheeseen...

    Kuunkuiske,

    Ei minulla ole mitään moittimista siihen jos esim. naiset pitävät runoista ja löytävät niistä sisältöä ja sanomaa josta saavat hyvää mieltä jne. mitä nyt saavatkin. Ihmettelen vain tässä ääneen, miksi esim. minä en näitä samoja asioita näe...

    Iines: "Mitähän mieltä Viidan näkemyksestä ollaan siellä pubin nurkkapöydässä? Tai, älä sano. Minä tiedän."

    En kerro vielä. Kiinnostaa tietää/kuulla ensin mitä sinä tiedät :)
    Saas nähdä ollanko samaa mieltä...

    Palaan aiheeseen kunhan pääsen pois täältä...

    VastaaPoista
  60. Jape,

    en harrasta runojen tulkintaa, jätän sen vihkiytyneille asiantuntijoille. Sinulta kysyin huvikseni, kun olet sanonut, ettet lue runoja.

    Tuon pätkän kirjoitin joskus yliopistossa kirjallisuustieteen esseeseen, jossa käsittelin pasifismia, sodanvastaisuutta.

    VastaaPoista
  61. Iines: "en harrasta runojen tulkintaa, jätän sen vihkiytyneille asiantuntijoille. Sinulta kysyin huvikseni, kun olet sanonut, ettet lue runoja."

    Hetkinen, et harrasta runojen tulkintaa? Minusta se että lukee runoja pitää sisällään tulkinnan, kai sen jotenkin pitää "värähdyttää" lukijaa? Kuinka hän ko. runon tulkitsi. Muutenhan runojen harrastus on pelkää läpilukua ja miten se silloin eroaa ihan mistä tahansa tekstistä? Ei mitenkään.

    Kummasta minun piti esittää näkemys, Viidasta vai sinun lisäyksestä tai molemmista? Voin kyllä jotain näkemystä esitää vaikka kuten oikein muistelit, en ole lukenut runoja. Minä en siis millään muotoa voi olla harjaantunut runojentulkitsija, vaan ihan "metsäläinen" on minun mahdollinen tulkintani...

    Kyselit, että mitä mieltä Viidan näkemyksestä ollaan pubin nurkkapöydässä? Sitten kerroit, että älä kerro sinä tiedät! Nyt kiinnostaa tietää mitä sinä tiedät?

    VastaaPoista
  62. Olet oikeassa, Jape, runon lukeminen sisältää aina oman tulkinnan, oman kokemisen, ja minun olisi pitänyt olla tarkempi ja sanoa, etten halua tulkita runoja julkisesti.

    Oman näkemykseni mukaan jokainen lukutapa on oikea, enkä osaa katsoa, että omani olisi mitenkään merkityksellinen. Tunnen oloni jopa kiusaantuneeksi lukiessani runojen kritiikkiselityksiä, ikään kuin liikkuisin kielletyllä intiimillä alueella. Lisäksi, runokritiikit ovat pitkästyttäviä, koska niillä on taipumus olla oikeassa, niillä haetaan runon salattua merkitystä, avainta.

    Eri asia on runosta vapaasti jutteleminen, mielikuvien vaihtaminen toisten kanssa, eli puheet kritiikin ulkopuolella.

    Mitä tuohon lainaamaani pieneen Viidan pätkään tulee, minulle se on pasifistinen teesi. En osaa siitä muuta sanoa. Viidalla on ehkä skitsofreniansa vuoksi ollut taipumus toistaa luonnostaan tiettyjä äänneyhdistelmiä ja hounomaisia (= hoku) lyhyitä säkeitä. Skitsofreniahan näkyy kielessä erilaisina toistoina.

    VastaaPoista
  63. Iines,

    Ole hyvä, äläkä väistele, vaan vastaa kysymykseen.

    VastaaPoista
  64. Siis arvelen, ettet kannata pasifismia, rauhanaatetta ja sodanvastaisuutta, kuten Viita säkeittensä perusteella.

    Kysyin lyhyesti ajatuksiasi vain omasta lainaamastani Viidan pätkästä, eli siitä, miten sinä näet lainaamani säkeet.

    VastaaPoista
  65. Iines: "Siis arvelen, ettet kannata pasifismia, rauhanaatetta ja sodanvastaisuutta, kuten Viita säkeittensä perusteella."

    Ihan aluksi totean, että en tulkinnut noita sinun esittämiäsi Viidan säkeitä ollenkaan kuten tuossa yllä esität.

    Toisekseen arvelet osin oikein, mutta menisi kovin pitkäksi jos selittäisin asian tyhjentävästi ja juurta jaksaen. En usko pasifismin tehoon, enkä rauhanaatteen. Tosin en tunne näiden käsitteiden sisältöjä tarkasti, enkä lähtenyt niitä tarkistamaan.

    Vaikka kuinka toivoo, että sotia ei esim. suomeen tule koskaan enään, niin on oltava valmis puolustautumaan. En usko siis sen tehoon että pasifisti menee kukkasin vastaan tuohon itärajalle ja vihollinen maahantunkeutuja pysähtyy siihen... Ne jyrää sen pasifistin yli, ihan muitta mutkitta.

    Uskon siis maan puolustukseen ja sen oikeutukseen, että tarvittaessa asein on maatamme voitava puolustaa.

    Kopioin tähän tuon sinun antamasi Viidan säkeet:

    Aikansa aattein routaan ja rautaan,
    valtion vaattein ampumahautaan.
    Kunnian tähden suorana seistä,
    narrien nähden uhmata peistä.



    Minusta tässä puhutaan hyvin selvästi maanpuolustuksesta, kuten esim. Talvisodasta. Ainoa, jota tässä en ymmärrä on tuo narri. Keneen sillä viitataan...? Maamme poliittiseen / sotilaalliseen johtoon? Mannerheim ja muut upseerit? Jos näin on niin sitten siinä on tuollaista sodanvastaisuutta ja pasifismia mukana. Itse tulkitsisin kuitenkin toisin, mutta en keksi sitä keneen tuo narri voisi viitata luontevasti...

    VastaaPoista
  66. "Narrien nähden" -kohta onkin hieman irrallinen kuvio, ja minusta tuntuu, että tuossa on runoilijalla pakonomaista riimittelyä sisällön kustannuksella (kunnian tähden - narrien nähden). Narriajatus ei minustakaan istu luontevasti tuohon riimitykseen, sillä eihän sotilailla muita katsojia ole kuin he itse. He oivat siis itse narreja, jotka katselevat itseään ja nauravat itselleen.

    Narrimaista touhua koko sota. Nimitettäköön sitä sitten vaikka maanpuolustukseksi.

    (Kyllä minä veteraanejamme kunnioitan, mutta en sotaa ideologiana tai menettelytapana konfliktien ratkomisessa.)

    VastaaPoista
  67. Kuin nuppineulan kärki
    on joka miehen järki. –
    Kunhan vain sen tyynyn saisi,
    johon neula uppoaisi!

    VastaaPoista
  68. Tuossa Iineksen siteeraamassa runossa on toinenkin säkeistö - en nyt muista ulkoa miten se menee, mutta teräksestä siinä puhutaan.

    Täytyy mennä saunaan miettimään.

    VastaaPoista
  69. Kun en minäkään muista muita säkeistöjä! Tuo yksi kummittelee jostain syystä muistissani.

    Luulen, että runoa ei ole kirjoissani, missään kokoomateoksessakaan. Jos, Tapani, muistat tuon jatkon, olisi hauska kuulla unohtunut runo. (Vaikkei se nyt niin merkillinen ole.)

    VastaaPoista
  70. Iines: "Narrimaista touhua koko sota. Nimitettäköön sitä sitten vaikka maanpuolustukseksi."

    Ihan eri asioita, sota hyökkääjänä ja maanpuolustajana. Itseasiassa et maanpuolustusta sodaksi voi kutsukaan, minusta. Ei pitäisi sekoittaa käsitteitä.

    Iines: "Kyllä minä veteraanejamme kunnioitan, mutta en sotaa ideologiana tai menettelytapana konfliktien ratkomisessa"

    Jaaha, jään odottamaan mielenkiinnolla millainen rauhanomainen ratkaiu sinulla on konfliktiin, jossa vieras valta hyökkää maahamme väkisin. Kannattaa katsoa esimerkkiä kuinka tämä käy ja oikeutetaan esim. Talvisodassa (viittaan Mainilan laukauksiin). Erittäin mielenkiintoista kuulla ratkaisusi.

    VastaaPoista
  71. Nyt kun katselen näitä runoja ja mietteitä taaksepäin, täytyy sanoa, että tuo Kuunkuiskeen 2. tammikuuta 2010 15.20 -viestissä esiin kirjoittama miete on hyvä. Tuollaiset uppoaa minuunkin. :)

    VastaaPoista
  72. Tapsan 2. tammikuuta 2010 14.32 -viestissä esiin kirjoittamista Viidan runoista Runo iskee joten kuten, siinä on jotain. Vallankumous niminen runo ei kyllä iske. No tämä ei ehkä ole yllätys kohdallani. Vallankumous runosta tulee mieleen kommunismi.

    VastaaPoista
  73. Runon tarina jatkuu . . .

    Terästä syytää
    täydeltä taivaan -
    taivaalta pyytää
    armoa vaivaan -
    Ikeestä jostain
    hengen ja hurmeen
    vapaaksi ostaen
    nukkua nurmeen.

    -------------

    Asian voisi ilmaista Hectorin sanoin näinkin;

    "On sota välillä isien ja poikien
    on sota välillä kehtojen ja hautojen
    on sota välillä menevän ja tulevan
    on sota välillä vasemman ja oikean
    on sota välillä vihan sekä rakkauden
    on sota välillä meidän"

    Kulmis

    VastaaPoista
  74. Lauri Viidalla on ihastuttavia kielikuvia teksteissään. Hänellä on ollut taito sanoja tuhlailematta maalata eteemme tilanteita, ihmisiä tai vaikkapa maisema , "Pispala, Jumalan palikkaleikki".

    Toisaalta hän runoissaan leikittelee sanoilla niitä hauskasti toistellen ja riimitellen. Minulle on ihan uusi asia, että tällainen toistaminen liittyy skitsofreniaan, kuten Iines totesit. Eikö Lauri Viita jo ennen sairastumistaan runoillut tällä tyylillä? Delilah

    VastaaPoista
  75. Ei se niin toki menekään, että pasifisti suutelee kukalla panssarivaunua. Kyllä ne sieltä tulevat, jos tulossa ovat. Ei se silti estä ihmisiä kannattamasta rauhanaateetta ja olemasta sodanvastaisia, Jape.

    On vain kovin nurinkurista, että mitä korkeammilla paikoilla yhteiskunnassa operoidaan, sitä enemmän niilä paikoilla saa tehdä rikoksia ihmiskuntaa vastaan, ihmiskunnan hyvän nimessä. Puolin ja toisin.

    VastaaPoista
  76. Näillä mennään . . .

    Käännyn kohti hyvettä, kaikki paheet torjun,

    sielultani uudistun, tuskin enää horjun.

    Niin kuin puhdas karitsa nautin uuhen nisää.
    
Paheitteni lastia milloinkaan en lisää.

    Kulmis

    VastaaPoista
  77. Voi kiitos, Kulmis, tuossa ylempänähän se puuttuva säkeistö löytyi. Mistä teoksesta se mahtoi olla, kun en netistäkään sitä löytänyt?

    Hieno runo, kun sen nyt kokonaisuutena eteensä sai.

    Delilah, muistan lukeneeni tuon skitsofrenian vaikutuksen Viidan kieleen joistain hänen elämäkerrastaan. Ei sairaus varmaan estä kirjallista lahjakkuutta, vaan voi jopa korosta sitä.

    Ja voisiko olla kenties niin, että skitsofrenian tyyppinen sairaus voi heijastua juuri kielen kautta ensin, jo ennen kuin sairautta aavistetaankaan? Sairaushan voi olla jatkunut muutenkin pitkään, ennen kuin sitä diagnosoidaan.

    PS En tahdo väittää, että Viidan riimittely johtui skitsofreniasta, vaan että hänen runokielestään erottaa pakonomaista, suorastaan nerokasta tiettyyn muottiin valamista.

    PS Kulmis, tuo alempi on mainio käänteinen satiiri moraalista ja tekopyhyydestä.

    VastaaPoista
  78. Iines, tuo minullekin tuli mieleen. Sairaus ei estä luomasta taidetta, vaan tuo siihen oman mausteensa. Maalaustaiteen puolella löytyy moniakin esimerkkejä. Delilah

    VastaaPoista
  79. Totta, Delilah, ja arkipäiväistäen: pitää kai olla vähän hullu luodessaan taidetta tai ylipäänsä ilmaistessaan mielikuviaan ja "näkemäänsä" jossain muodossa, sanallisesti tai kuvallisesti tai vaikka tanssillisesti tai näytellen.

    Olkaamme siis hulluja, pelkäämättä kenenkään reaktiota ilmaisumme sisältöön, muotoon tai laatuun. Tämä voisi olla samalla yksi uuden vuoden motoista.

    VastaaPoista
  80. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  81. Iines: "Ei se niin toki menekään, että pasifisti suutelee kukalla panssarivaunua."

    Et vastannut kysymykseeni, Iines.
    Kysyn uudelleen, että miten se sitten menee, pasifistin näkökulmasta, kun joku hyökkää maahan?

    Iines: "Kyllä ne sieltä tulevat, jos tulossa ovat."

    Jep, niin tulevat. Antaako tulla vaan vai pitäisikö tehdä jotain? Mitä pitää muiden tehdä? Mitä tekee pasifisti?

    Iines: "Ei se silti estä ihmisiä kannattamasta rauhanaateetta ja olemasta sodanvastaisia, Jape."

    Ei tietenkään estä. Onko niin, että nämä rauhanaatteen henkilöt ja pasifistit sitten ryhtyy moittimaan maataan puolustavia henkilöitä samalla kun lymyilevät näiden selkien takana? Vai lähtevätkö nämä pasifistit muualle turvaan ja sieltä sitten moittivat oman maan kansalaisia?

    Iines: "On vain kovin nurinkurista, että mitä korkeammilla paikoilla yhteiskunnassa operoidaan, sitä enemmän niilä paikoilla saa tehdä rikoksia ihmiskuntaa vastaan"

    Tämä on totta ja olen tästä kanssasi sama mieltä, mutta en näe yhteyttä tähän maanpuolustus / pasifismiasiaan. Selvennätkö mitä tarkoitat?

    VastaaPoista
  82. Kyllä minä pasifistinakin annan sotaherrojen toimia tavalla, johon ovat koneistonsa virittäneet.

    Pasifismi on kaunis aate, johon ihminen ei ole kypsä. Hassua, minä olisin siihen kypsä, kun en välitä vallasta pätkääkään. Enkä rahastakaan. Minulle riittää runo, sulkakynä, pari kumppania nuotion loimuun, pullo viiniä ja murrettu leipä. Vapaita eläimiä siihen vielä vaeltelemaan avoimille niityille.

    VastaaPoista
  83. Lisäys: Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan.

    VastaaPoista
  84. Et edeleenkään vastaa selkeisiin kysymyksiin, vaan kiertelet, Iines.

    Tulkitsen vastauksesi niin että sinä viettäisit metsäretkeä viiniä nauttien kun muut koittaisivat puolustaa maataan, kukin kykyjensä ja taitojensa mukaan.

    Iines: "Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan."

    Kuka on syyllinen?

    VastaaPoista
  85. Juu, enkä vastaa vastakaan. Minä en pidä tällaisesta, että odotetaan vastauksia, toinen kysyy ja toinen vastaa, toinen kierittelee vastauksen haarukannokkaan ja kysyy taas. En jaksa.

    VastaaPoista
  86. Sivustatukea ilman aseita . . .

    Aivan yhtä naivi näkemys on että sotimalla rauha tulee. Tarkoitushan ei ole oikeuttaa sotia vaan pyrkiä lakkauttamaan ne. Mikään ei puhu sen puolesta että se olisi tarpeetonta.

    Sensijaan paatoksellinen ja voimakas isänmaallisuus on siemen suvaitsemattomuudelle, rasismille ja rotuvihalle.

    Kulmis

    VastaaPoista
  87. OK - et sinä mihinkän vastannutkaan, joten ei mitään vastauksien haarukallapyörittämistä ollutkaan.

    Juuri tuollainen yleinen "hölinä" on raivostuttavaa. Kerrotaan, että ollaan niin pasifistia ja rauhanaatten henkilöä, mutta ei pysytyä antamaan vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin mitä ko. henkilöt tekevät jos tulee maahan kriisi ja jouduttaisiin puolustautumaan. Tai tulihan se visioi tavallaan. Pasifistit menee "takalinjaan" metsäretkelle runoilemaan ja siemailemaan viiniä, kun muut koittavat puolustaa maataan.
    Kerropa tuo vanhoille lotille ja sotaveteraaneille. Vaikka ei taitaisi hävettää sekään?


    Lainaan mottoasi:
    Olkaamme siis hulluja, pelkäämättä kenenkään reaktiota ilmaisumme sisältöön, muotoon tai laatuun.

    VastaaPoista
  88. Kulmis: "Sensijaan paatoksellinen ja voimakas isänmaallisuus on siemen suvaitsemattomuudelle, rasismille ja rotuvihalle."

    Haha - sieltä se tulikin. Oletko sinä vihreä feminisiti, Kulmis? Ainakin puheet on yhtä hulluja.
    Nyt on nimittäin niin, että Sellon tapahtumiin on kuulemma syyllinen suomalainen väkivallan kulttuuri ja muukalaisviha. Iineksen ihannoimassa Helsingin Sanomissa uutispäällikkö Anna Karismo syyttää Sellon tapahtumista ”suomalaista väkivallan kulttuuria”, jolle ampuja Ibrahim Shkupolli oli kuulemma altistunut. Voi jeesus sentään.

    Syyllisiä ovat vihreät mamujen hyysääjät sekä Astrid Thors, Ritva Viljanen, Anne Holmlund ja Tuija Brax. Liian löperö rikoslainsäädäntö ja muuttopolitiikka. Lisäksi vielä se, että aina kun on joku tällainen mamujen tekemä rikos, niin TV:ssä on ja muussa mediassa on lauma virallisia ymmärtäjiä, niin kuin nytkin joku ihmeen kriisipsykologi Salli Saari.

    Inhottavaa sakkia kerrassaan.

    VastaaPoista
  89. Minun äitini hautakivessä on lottamerkki, se pieni lottareliefi. Se on sillä hautausmaalla ensimmäinen laatuaan, sitten niitä alkoi tulla, ja puhun nyt siis vuosituhannen taitteesta.

    Äiti menetti sodassa sulhasensa häiden aattona. Ei tullut sulhasta alttarille rinnalle, vaan arkkuun. Eikä äiti voinut sen jälkeen katsoa edes Tuntematonta sotilasta, ei mitään sodasta muistuttavaa. Eikä isä ollut vissiin etulinjan miehiä, ei tehnyt sodassa urotekoja, mahtoiko tappaakaan siellä ketään. Viestintäupseeri taisi vapista ja päästä kuntoutuslomalle, en tiedä, mutta jokin valokuvamerkintä kertoo tästä. Molemmat olivat hyvin isänmaallisia ihmisiä, ja niin minäkin. Minä en näe siis pasifismilleni edes vaihtoehtoa, enkä osaa sanoa, mitä tekisin, jos tulisi sota.

    VastaaPoista
  90. Osmo Virrankosken "Maa kallis isien" -tutkimuksen perusteella ei voi välttyä johtopäätökseltä, että intensiteetiltään kovin korkea isänmaallinen asenne motivoi ja johtaa tietyn suuruista joukkoa suvaitsemattomuuteen, rasismiin ja rotuvihaan."

    Kulmis

    VastaaPoista
  91. Maanpuolustuksen saralla on monia tehtäviä, kaikki arvokkaita. Ei sankaruus ja tappaminen ole mikään itse tarkoitus ja tila johon pitäisi pyrkiä. Kaikki ei voi olla etulinjassa, vaan tarvitaan muitakin joukkoja, jota pitää taas niistä etulinjalaisita ja muistakin huolta.
    Itsekin olen muuten viestimies varusmieskoulutukseltani, että ei sen puoleen...

    No toivotaan, että Suomeen ei enään tule tilannetta, jossa tarvitaan puolustusvoimia maahantunkeutujaa vastaan.

    VastaaPoista
  92. Näen asiat paljolti juuri tuon Kulmiksen poiminnan tavoin. Näin ei toki tarvitse aukottomasti olla.

    Muutenkin voisi koettaa sisäistää itselleen ajatuksen siitä, että rajat eivät useinkaan ole jonkin puolesta, vaan jotakin vastaan.

    VastaaPoista
  93. Minkä poiminnan? En minä näe mitään poimintaa, vaan Kulmiksen omaa tulkintaa. Sinänsä ei ole yllätys että olet samaa mieltä hänen kanssaan.

    Puheesi rajoista on irrallaan, en ymmärä mihin edes viittaat tällä kertaa. Epäselvää tekstiä.

    Sinänsä on ihan sama minulle mitä mieltä olette. Kunhan kannatte vain vastuunne, maahanmuuton lisäyksen kannattajina, siitä mitä seurauksia tulee, ettekä luimistele, kun tulee Sellon tapaisia tapahtumia. Pelkäänpä, että niitä tulee lisää vielä.

    VastaaPoista
  94. Älä sinä Japsukka höpsi. Sellon tapaus oli kaupan vika, kun sillä ei ole kykyä tunnistaa kauppakiusaamista. Myyjät vaan juovat kahvia takahuoneessa, vaikka kassoilla on metriset jonot ja ihmisillä paha olo.

    Pitää ehdottomasti saada lisää rahaa kauppiaitten koulutukseen tunnistaa vaaran merkit asiakkkaissa.

    VastaaPoista
  95. Äh, en jaksa kun heität ihan lekkeriksi taas Iines. Antaa olla sitten...

    Pitäkää te vaikka niiten maahanmuuttokeskuksen, siitä kunnan rajalta, valkohampaisten nuorten soittajapoikien kanssa viinibileet ja lukekaa Saint-John Perse:n runoja, ihan sama.

    Minä ryhdyn tutkimaan muita juttuja, syitä ja syyllisiä siihen miten tällaiset Ibrahimit pääsee tänne. Pitänee kirjoittaa taas muutama kirjelmä pariin ministeriöön.

    VastaaPoista
  96. "Paatoksellisuus ja voimakas isänmaallisuus on siemen suvaitsemattomuudelle, rasismille ja rotuvihalle." Taitaisiko sen sattuvammin sanoa. Ne vastaan me.

    Sellon tapauksessa mennään metsään, jos asiaa tulkitaan lähinnä ulkomaalaisuuden kautta. Ulkomaalainen, toki. Hänen kulttuurissaan nainen miehen omaisuutta, toki.

    Se ei poista sitä tosiasiaa, että Suomessa moni syntyperäinenkin mies asettaa naiselleen tiukat rajat, kyttää tekstiviestit, tyrannisoi . Matti vetelee Lailaa turpaan kun Laila hymyilee naapurin isännälle. Eikun burkha vaan Suomenkin naisille niin miesten omat päänsisäiset ongelmat ratkeavat:)


    Naisella pitää olla tarkat tuntosarvet ettei eksy sairaalloisen mustasukkaisen / omistushaluisen miehen kelkkaan. Saattavatpi kovasti isänmaallisetkin olla vaimonhakkaajia.

    Fanatismilla on aina varjo.

    VastaaPoista
  97. Kun olet, Jape, tutkimusten ystävä, niin lukaisepa se Virrankosken tutkimus johon Kulmis viittaa.

    VastaaPoista
  98. Se 'ryhtiliike' jonka äänenpainoja joskus käytät 'Jape' on yhtälailla 'sisäisen turvallisuuden' kannalta arveluttavaa kuin mainitsemasi hekilöt ja heidän 'aatteensa'.

    Kulman takaa

    VastaaPoista
  99. Japuli, tahdon leikkiä enemmän, mutta lupaan kyllä, että olen myös vakavissani ja paatoksella, kun koen asian painavaksi ja tahdon olla yksiymmärteinen.

    Jos hetkeksi heittäisit sinäkin paidan pois (ja mielellään housut myös) ja heittäytyisit niitylle kirmaamaan, huomaisit kyllä, että minun leikissänikin on asian ydin.

    = Ihan sama ketä syytetään, kun vika on kuitenkin johdoissa.

    VastaaPoista
  100. Sinunkin mietelausetta, Kuunkuiske, arvioin positiivisesti ja sinä alat heti vanhan linjan änkkäämisen.

    Sitä asiaa pitää nimen omaan tarkastella ulkomaalaisuuden kautta ja sen minkä kultturin "kunniamurhaajat" tänne tulee/päästetään ja tekee tekojaan. Et voi peittää sitä etnistä taustaa ja kultturia josta tuo Ibrahimkin on tullut. On käsittämätöntä mistä näitä kaltaisiasi ymmärtäjiä riittää, jotka samalla haukkuu suomalaiset miehet ihan miten lystää. Inhottavaa touhua kerrassaan.

    Totean, että tekstareisen ja miehen puhelimen kyttääminen ja penkominen on naistyypilistä puuhaa, ei miestyypillistä.

    Loputtomalla mamujen ymmärryksellä on se varjo joka saatta kostautua sinä että tulee turpaan tai menee jopa henkikin. Ymmärrätkö, Kuunkuiske? No valinta on sen naisen, perinteisesti, kenen miehen kanssa menee yksiin. Syyttäköön itseään sitten.

    VastaaPoista
  101. Ja vakavasti: Ajattelen Kuunkuiskeen tavoin - ajattelin jo ennen kuin luin hänen kommenttinsa.

    Tässä Sellon tapauksessa on kyse antiikin tragediasta, mustasukkaisuusmurhasta, yksilön mielen ja tunteiden kuiluista ja rotkoista.

    Näkisin tämän Sellon mielelläni siis vaikka sovitettuna shakespearelaisittain. Toivoton intohimo ja musta rakkaus jyllää ihmispolon rinnassa. Ei siitä selvitä ilman veistä rakkaan rinnassa:

    Nyt jääköön kaikki muu,
    hyvästi rakkaan silmät, suu.
    Kuu armas valollas sa meidät peitä,
    ja hieman lunta päälle heitä.

    VastaaPoista
  102. No vaikuta sinä Iines kaikin mokomin leikin keinoin.
    Minusta nyt tässä on kyseessä vakava asia, mutta ne leikkiköön ketkä kokee sen aiheelliseksi.
    En voi käsittää tuollaista rentoa paita ja housut pois ja kedolle leikittelyä nyt ja tässä. Tuo on haavemaailmassa oloa.

    No täytyy tästä lähteä vaikuttamaan...

    VastaaPoista
  103. Iines: "Ajattelen Kuunkuiskeen tavoin - ajattelin jo ennen kuin luin hänen kommenttinsa."

    Tämä vielä, teillä on taas kolme musketööriä koolla. Teillä on kolektiivinen mieli, ajatukset ja toimet. Kulmis, Kuunkuiske ja Iines (saisit olla Kines, niin tulisi kolme kovaa koota ja sointuisi paremmin).

    Siinä hyviä kedolla kirmajia, ilman paitaa tietty ja housuja.

    VastaaPoista
  104. Ihmispolo, kevyttä leikittelyä. Kas kun et sanot tuota Ibrahimia uhriksi. Siis Ibrahimia, jota epäillään viidestä murhasta.

    VastaaPoista
  105. http://www.youtube.com/watch?v=PQYl1TacqzI

    Tässä sinulle työpaikkakuunneltavaa.

    VastaaPoista
  106. Juuri nyt Enbusken ohjelmassa radiossa miessakit edustaja Timperi:

    - Äijää pukkaa sisään niinpaljon kuin pystyy ottamaan vastaan.

    - Miesten väkivalta on kulttuurinen ja aikuisuuteen liittyvä ongelma.

    - Miehet hakeutuvat yhä enenevässä määrin avun piiriin.


    J-P Roos:

    - Nuoret miehet on erityinen ongelma

    - Tytöt vapaampia käyttämään enenevää väkivaltaa.

    - Rankassa yritettiin saada ideologista keskustelua mutta saatiin äärrioikeistolaista nationalismia.

    Kulmis

    VastaaPoista
  107. Mahdollisuuksien tasa-arvo on johtanut ennaltaehkäisevästä toiminnasta ja kulttuurista luopumiseen josta vääjäämättä seuraa pelkkää 'tulipalojen sammuttelua' – hätäratkaisuja.

    Väkivaltaan pystytään vastaamaan vain väkivallalla.

    Kulmis

    VastaaPoista
  108. Kyseinen Ibrahim oli taatusti tappanut ennenkin ex-Jugoslaviassa. Ampui Sellossa ennalta valitut ihmiset ammattilaisen varmuudella.
    Joidenkin tietojen mukaan tappanut entisen tyttöystävänsä kiduttamalla.
    Naisen kertoman mukaan Ibrahim nautti nähdessään hänen pelkäävän.
    Eli oli sadistinen psykopaatti.

    VastaaPoista
  109. Jos viitsisin alkaa plaraamaan päivän nettilehtiä, löytäisin varmasti taas uutisen, jossa suomalainen mies on pistänyt naisensa / perheensä lihoiksi.

    Sellon ulkomaalainen teurastaja ei poista sitä tosiasiaa mitä suomalaiset miehet tekevät. Naisilleen ja toisilleen.

    Tämäkin sankari oli vuosien ajan pitänyt naista näkymättömässä vankilassa. Sellaista tekevät suomalaisetkin miehet.

    Onhan näitä ollut suomalaisiakin tapauksia, ei tarvitse kaukaa etsiä. Suomalaisetkin miehet osaavat.

    Raivostuttavaa on se, että huomio siirtyy ulkomaalaisuuden myötä sivuraiteille.

    Moni suomalainen mies voi huonosti ja se näkyy mm. siinä miten hän kohtelee vaimoaan. SYNTYPERÄINEN SUOMALAINEN, VALKOIHOINEN, HETERO. Tunnevamma ei ratkea pulloon tarttumalla vaikka moni tuntuu niin kuvittelevan.

    Menepä kolkuttelemaan sinne Turmakodin ovelle ja kyselemään kuulumisia.

    VastaaPoista
  110. Sitä toki ihmettelen, että miksi Sellomies sai rikoksineen edelleen pysyä Suomessa.

    VastaaPoista
  111. Miessakkien Tomi Timperi on vätys, häntä ei pidä edes mainita miesasian yhteydessä.

    VastaaPoista
  112. Tuoreimman Eurosafe-raportin mukaan Suomi on Euroopan neljänneksi väkivaltaisin maa, Liettuan, Latvian ja Viron jälkeen. Kuulumme siis itäisen Euroopan pitkään perinneketjuun.

    Ruotsi on vasta 17. ja paljon puhuttu Britannia + esim. Hollanti ja Malta ovat toista ääripäätä, siis rauhallisempia maita.

    http://www.aamulehti.fi/teema/paivannopeat/165891.shtml

    VastaaPoista
  113. Kuunkuiske: "Jos viitsisin alkaa plaraamaan päivän nettilehtiä, löytäisin varmasti taas uutisen, jossa suomalainen mies on pistänyt naisensa / perheensä lihoiksi."

    No plaraa ja esitä näyttö, äläkä hölise. Ihme että viitsit kommentoida ja "ymmärtää" näitä ulkomaalisiarikollsia sen sijaan että esittäisit konkreetisia näyttöjä.

    Kuunkuiske: "Sellon ulkomaalainen teurastaja ei poista sitä tosiasiaa mitä suomalaiset miehet tekevät. Naisilleen ja toisilleen. "

    Mikä tosiasia ja mitä tekevät? Entä naisten tekemiset?

    Kuunkuiske: "Tämäkin sankari oli vuosien ajan pitänyt naista näkymättömässä vankilassa. Sellaista tekevät suomalaisetkin miehet. "

    Missä ja koska, keitä nämä miehet ovat?

    Kuunkuiske: "Onhan näitä ollut suomalaisiakin tapauksia, ei tarvitse kaukaa etsiä. Suomalaisetkin miehet osaavat."

    No mitä tapauksia? Kerro missä on ollut vastaava tapaus?

    Kuunkuiske: "Raivostuttavaa on se, että huomio siirtyy ulkomaalaisuuden myötä sivuraiteille. "

    Ulkomaalaisuus ei ole mikään sivuraide vaan keskiö, siinä pitää pysyä, ja miettiä miksi suhteelisesti ottaen ulkomaaliset syyllistyvät eniten rikoksisiin suomessa.

    Perheväkivalta yleisin maahanmuuttajien väkivaltarikos


    Kun Suomessa asuva maahanmuuttaja syyllistyy väkivaltarikokseen, parisuhdeväkivalta on tavallisin rikostyyppi.


    Lisäksi rikoksentekijä on tyypillisesti selvinpäin, kertoo tutkija Martti Lehti Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta.

    - Perheväkivalta on maahanmuuttajien henkirikosten joukossa suurin ryhmä, ja mustasukkaisuus on ehkä korostuneempi motiivi. Vieraassa ympäristössä eläminen osaltaan kiristää perhesuhteita, Lehti toteaa.

    Poikkeuksen tekevät Lehden mukaan venäläiset, joiden henkirikokset muistuttavat suomalaisten tekemiä: päihtyneet miehet tappelevat keskenään.

    - Maahanmuuttajien rikollisuustaso on kaiken kaikkiaan olennaisesti korkeampi kuin kantaväestön, vaikka heidän tekemiensä rikosten lukumäärä onkin pieni, Lehti sanoo.

    Maahanmuuttajanaisten riski kuolla henkirikoksen uhrina on lähes kaksi kertaa niin suuri kuin syntyperäisten suomalaisten. Miesten kohdalla eroa ei ole.


    Kuunkuiske: "Moni suomalainen mies voi huonosti ja se näkyy mm. siinä miten hän kohtelee vaimoaan. SYNTYPERÄINEN SUOMALAINEN, VALKOIHOINEN, HETERO."

    Herjaaja!

    Kuunkuiske: "Menepä kolkuttelemaan sinne Turmakodin ovelle ja kyselemään kuulumisia."

    Ei viitsi. Sinä tulet siellä kumminkin ovella vastaan, Floora purkki kädessä.

    VastaaPoista
  114. Iines: "Tuoreimman Eurosafe-raportin mukaan Suomi on Euroopan neljänneksi väkivaltaisin maa, Liettuan, Latvian ja Viron jälkeen. Kuulumme siis itäisen Euroopan pitkään perinneketjuun."

    Älä viitsi Iines linkittää näitä Aamulehden Taneli Heikan valheita tänne. Lue se raportti itse! Siellä ei tuollaista lue.

    VastaaPoista
  115. Jape taitaa edustaa sellaista perinteistä vanhaa käsitystä, että Suomi on suljettu valtio, jonka rajat pidetään kiinni ja minne ei muita oteta sotkemaan meidän hyviä systeemeitä.
    Nykyään kuitenkin ajatellaan jo toisin... Ollaan valmiiimpia näkemään maapallo yhteisenä asuinplaneettana, jakamaan omasta muiden hyväksi, auttamaan ja olemaan enemmän ihmisiä.

    VastaaPoista
  116. Eikö se ole Jape mielenkiintoisempi ja tärkeämpi aspekti, että miten suomalainen mies voisi voida paremmin?

    Miten hän kestäisi itseään ja elämäänsä ilman että tarvitsisi toistuen tarttua pulloon?

    Miten hän oppisi käsittelemään tunteitaan niin ettei tarvitsisi kerätä sellaisia kierroksia mitkä purkautuvat pahimmillaan henkirikoksina?

    Ane Brun laulaa taustalla "I need another place where there"ll be peace
    I need another world
    this one"s nearly gone..."

    Kaikenlainen väkivalta; fyysinen, henkinen, sodat, kumpuaa pahasta olosta.

    Jokainen aloittakoon itsestään, järjestelköön pääkoppansa kuntoon. Itse, läheistensä avulla.

    VastaaPoista
  117. Tuon Aamulehden Taneli Heikan juttu on ihan roskaa. Kuinka tuollainen jannu pääsee edes toimittajaksi? No ilmeisesti kriteerit ei ole kovin kovat.

    Heikka sanoo, että Suomeen 24 vuotiaana tulutta Shkupollia voidaan pitää suomalaisena. Niin kuin millä perusteella?

    YK:n huume- ja rikosvirasto UNODC:in raporttiakin Heikka lukee väärin. Heikkahan väittää mm. että Kosovo ja Suomi yhtä väkivaltaisia. Kannattaa tutustua itse raporttiin:

    http://www.unodc.org/documents/data-and-analysis/Balkan_study.pdf

    Tuossa todetaan, että Kosovon poliisin keräämät tieto on epäluotettavaa. Lisäksi rikollisuus on aliraportoitua. Rikollisuustilastot on epäjohdonmukaisia alueellisella ja keskitetyllä tilastoinnin tasolla.

    Sitten kehoitaisin bloginomistajaa kiinnittämään huomiota erän kommentoijan, ilmeisesti naisen, retoriikkaan, jossa on viitteitä kiihottamisesta kansanryhmää, suomalaisia miehiä, vastaan.

    VastaaPoista
  118. "Suomeen 24 vuotiaana tulutta Shkupollia voidaan pitää suomalaisena. Niin kuin millä perusteella?"

    No hyvin voidaan. Miksi muka ei. Ja mitä se "suomalaisuus" sitten on?
    Voikos minua pitää suomalaisena? Olen asunut suuren osan aikuiselämääni ulkomailla.

    VastaaPoista
  119. "Suomalaisten tapaturma- ja väkivaltakuolleisuus on selkeästi suurempaa kuin Euroopan Unionin maissa (EU-27) keskimäärin. Suomi sijoittuu 4. viimeiselle sijalle maiden vertailussa. Ainoastaan Virossa, Latviassa ja Liettuassa tapaturmakuolleisuus on yleisempää kuin Suomessa."

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/yhteistyoprojektit/tapaturmat/ajankohtaista?bid=3310

    Raportti englanninkielisenä:

    http://www.eurosafe.eu.com/csi/eurosafe2006.nsf/0/2DD3B414D49544AEC1257686004E6EBC/$file/2009-IDB-Report.pdf

    VastaaPoista
  120. Luin Wikipediasta Miessakit ry:n toiminnasta. Ainakin paperilla toiminta näyttää hyvältä! Kaikki mikä edistää miesten hyvinvointia on tervetullutta.

    Kaikki eivät ole siinä onnellisessa asemassa kuin allekirjoittanut, että tuntisivat vain lempeitä miehiä. Valkoihoisia, suomalaisia, heteroita :)

    VastaaPoista
  121. Minua huolestuttaa nimenomaan se seikka, että tuo tilasto puhuu myös tapaturmista, joiden esiintyvyys meillä on korkeaa tasoa.

    Tapaturmien syyt eivät aina ole huonot työvälineet tai auto, joka ajaa jalankulkijan yli. Miksi meillä on alttius tapaturmiin tai väkivaltaan?

    Miehet kuolevat tuon tutkimuksen mukaan yleisimmin kaatumisen, putoamisen, alkoholimyrkytyksen tai liikenneonnettomuuden seurauksena, naiset kaatumisen tai putoamisen takia. (Tämä onnettomuuksien osalta.)

    VastaaPoista
  122. Tämä on sikäli jännää, että kaikki mitä minä sanon, on Kuunkuiskeen mielestä tasan päin vastoin, kuten nyt tuo Miessakitkin. Kuule Kuunkuiske, minä olen ollut Miessakikien touhuissa hiukan mukana ja voin todeta että se on ihan lässyn lässyn hommaa. Mutta lue sinä Wikipediaa vaan.
    Tämä päinvastoin juttu on sikäli hyvä, että jos minä lähden oikealle, niin sinä varmaan lähdet vasemmalle, että ei tiet varmaan kohtaa...


    Ja kun sinä, Kuunkuiske, niin kovasti ihannoit tuota Ibrahimia, niin nyt näyttäisi siltä, että Ibrahim oli sen ex-vaimonsa sitonut tuoliin ja kaivanut silmät päästä. Sitten on ilmeisesti katkonut kaulan ja irroittanut pään (tiedot netistä, en voinut varmentaa). Että haetko nyt niitä suomalaisia vastaavia esimerkkejä esiin? Huomautan, että suomalaisessa parisuhderikollisuudessa on kyse siitä, että tehdään itselle tai perheelle jotain. Tässä tehtiin myös neljälle muulle julma murha. Että kaivappas niitä esimerkkejä nyt esiin.

    Kuunkuiske: "Eikö se ole Jape mielenkiintoisempi ja tärkeämpi aspekti, että miten suomalainen mies voisi voida paremmin?"

    Ihemttelen sinua, Kuunkuiske. Ensin vyörytät , haukut ja syyllistät minua ja suomimiestä. Sitten heität tällaisen "lempeämmän" moodin päälle. Kuinka sinuun tulee oikein suhtautua?

    Voiko sinusta suomalainen mies paremmin kun häntä haukutaan ja syyllistetään milloin mistäkin?
    Kerro nyt itse niitä keinoja, mitä ehdotat.

    VastaaPoista
  123. Toffeli-täti, ei suomi ole koskaan suljettu valtio ollut. Minusta sinä saat jakaa omaasi ja omastasi kenelle haluat, mutta en valtuuta sinua jakamaan sitä mikä minun on ja mitä minä olen kerännyt. Tämähän se ongelma on että toffelitädit haluavat jakaa muiden keräämän vaurauden ja jakaa sen muille.

    Meillä on tosiaan tällä aika hyvä systeemi ja se on suomalisin voimin varsin pitkälle rakennettu. Siitä haluaa kaiken maailman ihmiset päsätä osingoille, jos vain alsketaan. Ei pidä laskea, noin vaan.

    Se, että Shkupolli oli asunut suomessa 20 vuotta ei tee hänestä todellakaan suomalaista. Hän on kosovon albaani ja sillä selvä. Mutta sinä, Toffeli-täti et myöskään vaikuta suomalaiselta. Kummalista kuinka tuli tällainen tunne...

    VastaaPoista
  124. Hyvää alkanutta vuotta, Iines ja kaikki sinun monet lukijasi!

    Vuodenlopun ikävistä tapahtumista huolimatta on toivottava parempaa ja aina parempaa aikaa ihmiskunnalle. Välillä tuntuu toivottomalle, kaikki julmuudet ja tyhmyys, mitä uskonnonkin varjolla jatkuvasti esiintyy, olisi saatava jotenkin loppumaan. Mutta loppuuko? Ei varmaan. Ihminen on sellainen. Luontokin on armeliaampi usein kuin ihminen. Katseltiin päivällä rusakkoa, joka pomppi pihassa. Se etsi ruokaa, oli vanha ja jäykistynyt, harvinaisen isokokoinen. Yritti tehdä pesää pihassa seisovan pakettiauton alle. Sinne se kyykistyi. En haluaisi olla rusakko pakkasella. Jos muutenkaan? (hymiö)

    Tuo sinun luontokuvasi, Iines, on mahdottoman kaunis!

    VastaaPoista
  125. PS.

    Luontokuvalla tarkoitin ottamaasi valokuvaa, joka on harmooninen ja onnistunut.

    VastaaPoista
  126. Kiitos, Avatar, kuva toistaa aika tarkasti yläparvekkeeltani avautuneen illan alkavan ruusunpunan. Kiittäkäämme kameraa tästä kuvasta.

    Voi rusakkoa raukkaa, jäykistynyt pakkasella vanhuuttaan. Ei siltäkään kukaan kysy, että kustas tulet poikani poloinen, oletkos rajan ylittänyt.

    Kun ajattelee eläimiä, huomaa, mitä raja-aidat ovat: esteitä ja hidasteita.

    VastaaPoista
  127. Iines: "Minua huolestuttaa nimenomaan se seikka, että tuo tilasto puhuu myös tapaturmista, joiden esiintyvyys meillä on korkeaa tasoa."

    Ymmärrän huolestumisesi, aiemminhan kirjoitit samaa tilastoon vedoten että Suomi on Euroopan neljänneksi väkivaltaisin maa. Nyt näyttääkin sitä, että kyse voi suurelta osin olla tapaturmista, jotka on taas vain tarkoitushakuisesti jätetty Hesarin, Aamulehden Heikan ja omastasikin retoriikasta pois ja mainitsematta. Noin voidaan vääristää itse asiaa. Samoin saadan tilastot näyttämään mitä vaan, kun niputetaan eri väkivallan lajeja yhteen ja jätetään uutisoidessa tarkentamatta mitä uutisoituun väkivaltaan nyt sitten itseasiassa sisältyykään. Tätä samaa kikkaahan on suomalaiset feminsitit käyttäneet uutisoidessaan / siteeratessaan UTH-tutkimuksesta. Itseasiassa itse tutkimuksessakin niputettin yhteen eri väkivallaan lajeja tarkoitushakuisesti, jotta saatiin toivottuja lukuja.

    VastaaPoista
  128. Miessakkien sanotaan olevan miesten henkistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua tukeva järjestö. Se ei kuullosta lässytykseltä. Kaikkea muuta - miehet saavat omassa porukassaan jakaa asioitaan ja kenties kohdata kipupisteitäänkin luottamuksellisessa seurassa.

    Hirviöhän tuo Sellomies. Samoin kuin vaikka se tamperelainen paloittelusurmaaja vuosien takaa, nainen.

    Perinteisesti naisilla on "lupa" hakea apua, turvautua toisiin ihmisiin.

    En tiedä että miten kapeaan rooliin ("ei puhu eikä pussaa") ahtautunut mies saisi itselleen lisää liikkumatilaa. Se vaatii rohkeutta astua ahtaan roolin ulkopuolelle. Eikö tuollaiset miessakit ole tarkoitettu juuri sellaisiksi; lisätueksi muiden ihmissuhteiden rinnalle?

    VastaaPoista
  129. Kyllä nuo aiemmat tilastot ovat olleet väkivaltatilastoja, koska niissä puhuttiin poliisin tietoon tulleista väkivallanteoista.

    Tässä uusimmassa eurooppalaisessa tilastossa lasketaan tapaturma-alttius liittyväksi väkivallan ilmapiiriin. Kyseessähän ovat paljolti miesten alkoholinkäytöstä johtuneet tapaturmat ja myrkytykset, eivät mitkään työtapaturmat, joissa sahanterä leikkaa selvinpäin olevan miehen sormen siististi irti. Kyllä alkoholismi on väkivaltaa omaa elimistöä kohtaan. Ja lähes poikkeuksettahan nuo turmakotireissutkin tehdään isän juoppohulluusaggressioiden vuoksi.

    VastaaPoista
  130. Ja siitä huolimatta - vaikka miltä tuntuisi sekä itsestäni että muista - olen suomalainen. Olen tosin asunut useassakin maassa - mm. Kosovossa.

    Ihmiset ei niin kovin erilaisia ole eri puolilla maailmaa.Samat ilon ja surun aiheet, monesti samanlainen huumorintaju.

    Mutta se suomalaisen "hyvän" jakaminen niille, jotka ei ole onnistuneet samaa hyvää itselleen tekemään - siinäpä onkin ongelma monelle!

    VastaaPoista
  131. Minusta nyt ollaan oikeilla jäljillä, kun mietitään, mistä miehelle henkisiä voimia ja kasvua lisää. Hesarissakin oli aiheesta jokin kirjoitus. Ei se mitään auta, että kiistetään kaikki feministilepakoiden ja epäpätevien toimittajien lukemat raporttiluvut.

    VastaaPoista
  132. Täällä taas aatokset ja sanat sinkoilevat.

    Vaikka en esitäkään asioita yhtä kärjekkäästi kuin Jape, niin kyllä hän mielestäni nyt ihan yhtä oikeassa on kuin muutkin, etupäässä te etuoikeutetut suomalaiset naiset.

    Kun esim. humaani ja hurmaava Kuunkuiske ehdottelee tärkeämmäksi aspektiksi, sen

    "että miten suomalainen mies voisi voida paremmin Miten hän kestäisi itseään ja elämäänsä ilman että tarvitsisi toistuen tarttua pulloon?",

    niin näen tässä lähtöoletuksena aikamoisen suomalaisen miehen piilosyyllistämisen? Ettekö te ihanat leidit sitä todellakaan näe?

    Toisaalta Toffeli-täti kyselee jo kerran puhkipuhumastamme aiheesta eli "kansalaisuuden" ja "kansallisuuden" erosta (koskien sitä, että oliko Ibrahim "suomalainen"):

    "Voikos minua pitää suomalaisena? Olen asunut suuren osan aikuiselämääni ulkomailla."

    Eikö tässä logiikka heitä häränpyllyä? Jos jonkin aikaa Suomessa asuva ulkomaalainen on "suomalainen, niin eikö Toffeli-täti saman logiikan mukaan ole sitten "ulkomaalainen" - eli sen maalainen, missä nyt sattuu asumaankin?

    Vai pysyykö suomalainen aina suomalaisena, mutta ulkomaalaisesta tulee suomalainen kansalaisuuden saatuaan?

    Sodassa ja rakkaudessa on kaikki tietysti luvallista, mutta yritättekö te edes ymmärtää Japen näkökantaa? Minä huomaan vain jeesustelua ja opettamista?

    Pasifismi on hieno aate.

    Ennen vanhaan kutsunnoissa kysyttiin sivariksi haluavalta, että mitä tekisit, jos joku hullu aikoisi tappaa vaimosi tai äitisi tai lapsesi?

    Samoin voisi kysyä nyt idealisteilta, että mitä olisitte tehneet Sellossa, kun Ibramin hyökkäsi?

    Yhteiskunnan väkivaltakoneistoahan (= poliisi, armeija) ei siis olisi pitänyt kutsua paikalle, vaan pyrkiä keskustelemalla ja neuvottelemalla rauhanomaiseen ratkaisuun?

    Entä jos olisitte olleet paikalla, kun Ibrahim koulutti ex rakastettuaan? Mikä on väkivallaton vaihtoehto tässä tilanteessa?

    Niin kauan kuin on pienikin pelko, että pari divisioonaa hyvin koulutettuja siilitukkaisia tappokoneita voi hyökätä Suomeen, vastuuntuntoni estää takomasta miekkoja auroiksi.

    VastaaPoista
  133. Kiitos Tapsa, että edes joku tukee hiukan kun täällä on 3 - 4 yhtä vastaan. Kaikki aika lailla änkyröitä ja naisia (kulmiksesta en ole varma voi olla miespuolinen "neiti"). Ei menaa mahtaa heille mitään, vaikka kuinka argumentoi. Kyse ei oel argumenttieni heikkoudesta vaan vastaanottajien kyvyttömyydestä ottaa vastaan. On niin antennit jo heillä valmiiksi suunnattu yhten asentoon, että ei päästä samalle taajuudelle millään. No en minä tässä periksi anna.

    Virkistävää kuulla, että sinä, Tapsa, olet tajunnut mistä on kysymys.

    VastaaPoista
  134. On helppo sosialisoida sellaista, joka ei vaikuta omaan elintilaan. Heti kun on kyse siitä, että itse joutuisi vähemmälle (kuten pakkoruotsin kamppailu mm) nostetaan hirveä mekkala: siinä tapauksessa ei hiuksen hiusta saa sosialisoida vaan päivän selvää on, että siinä haetaan kaikki keinot ylläpitää sitä mikä oli itsestään selvä jo 1500-luvulla. Joillekin on siis status quo ikäänkuin ihmisarvo tai identiteetti kuin muiden asiat saavat mennä minne hyvänsä?? Sekö on ei-itsekästä ajattelua? Kun muut vaan. Kun muiden elämä on vain yks-lysti ja oma elämä aina hirveän tärkeää.
    Ja kun puhuu niistä suhteista mitkä ovat heille itesestäänselviä ja se kuulostaa rumalta ja ikävältä ja sattuuu omaan pikku sydämeen ja vaimokin nalkuttaaa niin siinä kohtaan minusta huudetaan että kylläpäs se HG nyt uskoo olevansa niiiin tärkeä.
    Ja näin saavat jatkaa bluffikuplaa minkä ovat itsensä ympäri rakentaneet ja kaikki muut ovat sitten siksi oltava ainakin rikollisia ja niin jahtasivat kummituksia ja mörköjä ja lähes tappavat naisen, jolla ei ole mitään muuta tilitettävänä kuin kaunis omatunto, korkea demokraattinen taju ja tahto olla yhteistoiminnallinen ns. filosofiasta lähtöisin eikä politiikasta lähtöisin.

    Hehe, sitä eivät snaijanneet ja vasta kun olivat rikkoneet kaikki mahdollisuudet saada sen, minkä jokaiselle kuuluu (=ihmisoikeus, oikeus elää ja tehdä työtä, oikeus rahastaa oman kovan ammattitaidon mukaan) niin sitten kun muut alkavat näkemään mistä oikein on kyse: hieman ihmettelemään ja kenties perääntymään.

    Itsekäs, sadistinen, omahyväinen ei NÄE itseään ja sen takia toffelitädit ja muut ei-suomalaiset (minäkin oletan niin) nostavat kovia osuuksia rahassa koska kuvittelevat itsensä Napoleoniksi ja siksi alamainen suomalainen kuvittelee sen myös
    ja väärä valta jatkaa marssiaan syöden yhä enemmän vääryyksiä helmojensa alle.

    Punaisesta on tullut vihreä mutta vastavärit kaavailevat väärinpäin syyt ja seuraukset koska eivät näe miten optiikka vääntää sen paradoksiinsa. He siis projisjoivat omat syntinsä minuun (ja muihin , joilla ei ole sitä mitä he uskoivat: syntinen sielu).

    Paska porukka, hyvä etteivät päässeet tappamaan sentään. Mutta pirun ovat päästäneet sisään.

    VastaaPoista
  135. Tuosta Tapsan puheenvuorosta versoaa kysymys.

    Tietojeni mukaan Shkupolli ei nimittäin saanut Suomen kansalaisuutta rikostaustansa vuoksi. Näin ollen hän ei olisi suomalainen sanan varsinaisessa merkityksessä, koska kansalaisuus puuttui häneltä.

    Jos henkilö on kuitenkin asunut lähes parikymmentä vuotta Suomessa, niin miten se sitten onnistuu ilman kansalaisuutta?

    VastaaPoista
  136. Päivän japetus-jukolanjussitus:

    Kyse ei ole argumenttieni heikkoudesta vaan vastaanottajien kyvyttömyydestä ottaa vastaan. On niin antennit jo heillä valmiiksi suunnattu yhten asentoon, että ei päästä samalle taajuudelle millään. No en minä tässä periksi anna.(Jape itte)

    :)

    VastaaPoista
  137. On niin antennit jo heillä valmiiksi suunnattu yhten asentoon, että ei päästä samalle taajuudelle millään. No en minä tässä periksi anna.
    On ne kyllä sinullakin, Jape, niin tiukassa tanassa, että hankalaa on. Ja se kyllä tiedetään, että et periksi anna, heh.

    VastaaPoista
  138. Maassa kuin maassa saa kyllä asua ulkomaalaisenakin. Tarvii vaan oleskeluluvan.

    VastaaPoista
  139. Iines: "Tietojeni mukaan Shkupolli ei nimittäin saanut Suomen kansalaisuutta rikostaustansa vuoksi. "

    tämän vuoksi hänet olisi pitänyt myös karkottaa.

    Iines: "Jos henkilö on kuitenkin asunut lähes parikymmentä vuotta Suomessa, niin miten se sitten onnistuu ilman kansalaisuutta?"

    Oletko kuullut oleskeluluvasta?
    Shkupolli tuli Suomeen 20 vuotta sitten Norjan kautta pakolaisena esiintyen. Sai ilmeisesti sitten oleskeluluvan aikanaan.

    VastaaPoista
  140. Toffeli-täti, mitä Japelle oikein pitäisi tehdä. Pitäisiköhän se saunottaa ja vihdottaa suomalaisella koivuvihdalla, Ja sitten kieritellä lumihangessa?

    VastaaPoista
  141. Juu, olen kuullut, mutta en kahdenkymmenen vuoden oleskeluluvasta.

    VastaaPoista
  142. toffeli-täti: "Ja se kyllä tiedetään, että et periksi anna, heh."

    Ai, olenko kenties saanut ekan oman fanin?

    VastaaPoista
  143. Nyt ne uhkaa jo väkivallalla...

    ...pitää hipsiä pois!

    VastaaPoista
  144. On olemassa oleskelulupa vakituisesti maassa asuville. Se on melkein kuin kansalaisuus. Kaikkihan ei halua vaihtaa kansalaisuuttaan, on tunne- tai muita syitä ja siteitä.
    Sill´ leipä vieraan ka-arvast ois, ja sana kaa-arkeaa...

    Ja ei sille Japelle mitään voi tehdä. Mutta pitänee ehkä kuitenkin vielä harkita, jospa joku keino löytyisi... Josta jäisi edes muistoja, ellei pysyvämpää muutosta.

    VastaaPoista
  145. Tapsalle vielä noista pasifismia koskevista kysymyksistä se, että pahahan noihin on vastata, että olisin pyrkinyt neuvotteluyhteyteen, kun toinen uhkaa puukolla tai räjähteellä.

    Minusta asiaa tuleekin katsoa kauempaa, ja lähteä siitä totuudesta, että väkivalta lisää väkivaltaa, sodat eivät sotimalla lopu.

    Eikös esimerkiksi poliisin toiminta pohjaakin nykyään erinomaiseen koulutukseen: väkivaltatilanteet pyritään rauhoittamaan psykologisen neuvotteluyhteyden luomisella teon suorittajaan, eikä turvata heti väkivaltaan itse niin kuin Yhdysvalloissa usein tapahtuu.

    Japelle vielä olkapäähieronta hunajalla hankikierittelyn päälle, ja saunaolut froteepyyhe lanteilla.

    VastaaPoista
  146. Pysyvä oleskelulupa ja parinkymmenen vuoden suomalainen elämänmeno. Eikös tämmöinen ole jo suomalaisuutta laajassa mielessä?

    VastaaPoista
  147. No niinpä... hyvinkin suomalaiseksi siinä ajassa ehtii oppimaan, vaikka sukujuuret olisikin muualta.

    VastaaPoista
  148. Sen verran vielä noista termeistä, että mehän päädyimme kansalaisuus - kansallisuus-keskustelussa Mikan määrittelyyn: kansallisuus voi olla a) etnistä tai b) reaaliaikaista, jolloin siis Shkupolli on etniseltä kansallisuudeltaan Kosovon albaani ja reaaliaikaiselta kansallisuudeltaan suomalainen, koska hänellä on suomalainen passi pysyvän oleskeluluvan haltijana.

    VastaaPoista
  149. Ei - vaan hänellä on joku muu, esim. Kosovon tai Serbian passi, johon on annettu pysyvä oleskelulupa Schengen-alueelle (siis myös Suomeen).

    VastaaPoista
  150. Siis - vain Suomen kansalaisilla on Suomen passi.

    VastaaPoista
  151. Mutta - onko hän sitten kuitenkaan suomalainen?

    Minä en nyt ymmärrä, että löytyy mies, ihminen ilman kotimaata, kansalaisuutta.

    Miten tällainen tila on mahdollista: mies ilman maata. Mikä hän oikein on, oikeasti?

    VastaaPoista
  152. Kosovon albaani, joka on asunut suurimman osan aikuisikäänsä Suomessa - virallisen ja oikean Suomen viranomaisten myöntämän oleskeluluvan turvin.

    VastaaPoista
  153. No näin se on. Tämä oli tarkka määrittely - jos tuo määrittely nyt tässä edes on tärkeää.

    Ihmisistähän tässä tragediassa on kyse, ei kansallisuuksista.

    VastaaPoista
  154. Vetoanpa itseeni eli tässä edellä mainitussa K&K-ketjussa kirjoitin näin:

    "Ongelmahan on siinä, että sana "suomalainen" tarkoittaa meillä sekä a) Suomen kansalaista että b) etnistä suomalaista."

    "... rasismia kitkeäkseen media on ottanut kansanvalistajan tehtävän (...) ja nimittää kaikki Suomen kansalaisuuden saaneita "suomalaisiksi"."

    Tarkoitin sitä maan tapaa, jossa kerrotaan kuinka "suomalaismies" karkoitettiin Ruotsista terrorismiepäilyn takia, kuinka "suomalaismies" jäi kiinni huumejutuista Lontoossa, kuinka "suomalaismies" tuomittiin raiskauksesta jne.

    Siksipä hämmästyinkin eilen, kun TV ja Hesari kertoivat tanskalaisen pilapiirtäjän kimppuun hyökänneen "somalialaisen" miehen!?

    Hän ei kai ollut saanut Tanskan kansalaisuutta, joten suomalaisenkin median oli pakko tyytyä totuuteen?

    Mutta kuten Jape huomauttikin, niin ei Ibrahimin kosovolaismuslimius kunniamurha- ja verikostotraditioineen suomalaismedian tahtia haittaa: perimmäinen syy on kuin onkin suomalaismiesten väkivaltakulttuurissa.

    Oli kysymys mikä tahansa, vastaus on aina sama?

    VastaaPoista
  155. Iines: "Japelle vielä olkapäähieronta hunajalla hankikierittelyn päälle, ja saunaolut froteepyyhe lanteilla."

    No tähän voisi jopa suostuakkin, jos hierojalla ei ole veripäässä. Mukavaahan tämä voisi olla, ainakin mielikuvana tuntuu siltä. Onhan teillä ihan hyviäkin ideoita.

    VastaaPoista
  156. Iines: "Pysyvä oleskelulupa ja parinkymmenen vuoden suomalainen elämänmeno. Eikös tämmöinen ole jo suomalaisuutta laajassa mielessä?"

    Ei ole.

    Iines: "Shkupolli on etniseltä kansallisuudeltaan Kosovon albaani ja reaaliaikaiselta kansallisuudeltaan suomalainen, koska hänellä on suomalainen passi pysyvän oleskeluluvan haltijana."

    Hänellä ei ole suomen passia, vain suomen kansalaisilla on.

    Iines: "Mutta - onko hän sitten kuitenkaan suomalainen?"


    Ei, ei , ei. Usko jo, Iines hyvä!

    Iines: "Minä en nyt ymmärrä, että löytyy mies, ihminen ilman kotimaata, kansalaisuutta."

    Ibrahimin kotimaa on Kosovo ja hän on kansallisuudeltaan Kosovon Albaani.

    Iines: "Ihmisistähän tässä tragediassa on kyse, ei kansallisuuksista."

    Niin, ihmisitä on kysymys. Mutta on tärkeää tietää tekijän kansallisuus ja etninen tausta. Se ei ole ollenkaan merkityksetöntä. Verikoskot elää mm. kosovon albaanien kultturissa. Saman tyyppinen verikostokäytäntö on mm. kotimaisilla romaaneillamme, mutta ei kantasuomalaisilla.

    Jos katsotaan rehellisesti taaksepäin niin mietitäänpä hetkinen missä oli (ja on osin edelleen) väkivallan kultturi päällä tuossa 20 vuotta sitten ja sen jälkeenkin? Balkanilla. Ensin Kroatiassa ja Bosnia-Herzegovinassa sitten Kosovossa, Makedoaniassa, Serbiassa jne.

    VastaaPoista
  157. Jape, jos saan sanoa:
    ihmisen etninen tausta ei ole sama asia kuin hànen henkilòkohtainen historiansa ja se kokemusten summa, joka tekee meistà sità mità me olemme, tappajia tai ei.
    Minusta on harhaanjohtavaa sanoa, ettà etninen tausta tai kansallisuus on tàrkeàà, koska kosovon albaanilla voi olla vàkivaltainen tausta. Iines on oikeassa: ihminen ei ole "etninen tausta"+"kansallisuus". Elàmà on niin monimutkaista ettà dogmit tekevàt sille aina vààryyttà. Ja minusta sinà tunnut edustavan kommenttiesi perusteella jonkinlaista dogmia. En siis voi olla samaa mieltà kanssasi.

    VastaaPoista
  158. Kaikesta tästä huolimatta en menisi syyllistämään Suomessa asuvia Kosovan albaaneja - kuten en menisi syyllistämään kaikkia suomalaismiehiäkään parin nuoren sekopään takia.

    Sen sijaan media menee? Ja valistuneisto mukana?

    VastaaPoista
  159. Siis tarkennetaan vielà: olen sità mieltà ettà selityksià ja syyllisià etsittàessà oikotiet ovat aina harhaanjohtavia.
    Minusta ainoa rakentava tapa làhestyù tàllaisia tragedioita on ehkà miettià mità olisi voitu tehdà toisin.
    Tai olisiko tapahtunut voitu vàlttàà.

    Minulla ei ainakaan ole vàhàisten tietojeni perusteella aavistustakaan vastauksesta.

    VastaaPoista
  160. Olen samaa mieltä kuin Sarikin (ja muut naiset): ei kansallisuus ja etninen tausta sinänsä paljoakaan merkitse - sen sijaan se merkitsee, mitä kutsutaan tässä yhteydessä "kulttuuriksi".

    Esim. joku Atik Ismail on niin härmäläiskulttuurin läpitunkema, ettei hänen kohdallaan tule mieleenkään puhua muusta "etnisestä" taustasta kuin stadilaisuudesta.

    Väliviikoilla Hesarissakin kerrottiin muuten kolmannen polven turkkilaisista Saksassa, joita ei vieläkään hyväksytä saksalaisiksi.

    Eli ei se niin yksioikoista ja iisiä ole.

    VastaaPoista
  161. Sari,

    Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta olen täysin eri mieltä kanssasi. Etnisellä taustalla ja uskonnolla on voimakas vaikutus siihen millaiseksi me muovaudumme. Etninen tausta myös määrittää se millaiset ovat ko. kulttuurin tavat ja niihin opitaan yhteisön mukana. Tälläisiä tapoja on mm. kunniamurhat ja verikostot jotka on muslimeille tyypillisiä. Kukaan ei ole syntyjään tappaja mutta jos kultturi ja uskonto tähän suorastaan opettaa ja odottaa tätä, nin totta kai ihminen siihen mukautuu, jos haluaa elää kultuuriyhteisössään.
    Etä sitten uskonto? Koraani oikein kehoittaa tappamaan vääräuskoiset. Seuruaatko Sari uutisia? Tanskassa 28 vuotias Somali tunkeutui kirveen ja veitsien kanssa yli 70 vuotiaan tanskalaisen pilapiirtäjän kotiin ja yritti tapaa. Ja miksi? Pilapiirroksen takia! Tuossakin on kyse ihan selvästä etnisesta taustasta ja uskonnosta. Ihan turha kieltää.

    Kerro sinä Sari minulle millainen on se Kosovon Albaanin väkivaltainen tausta joka selittää tämän Sellon teon?

    Suomalaisilla on väkivaltataustaa kansalissodasta, talvisodasta ja jatkosodasta. Kerro minulle koska ja missä suomessa on tehty tällainen selvä murha verikosto kantasuomalaisen toimesta?

    Mikä on muuten tämä termi "väkivaltainen tausta" jota käytätte? Oikeutaako se jotain vai miksi sitä käytätte?

    Minusta on jännää, että nimenomaan naiset (+ Kulmis) tässäkin keskustelussa on niitä jotka koittavat jotenkin ymmärtää ja oikeuttaa tuon Ibrahimin teon ja selsittää sitä jollain "väkivaltaisella taustalla". Kyllä syy on aina tekijän itsensä eikä minkään "taustan".

    Ja lopuksi: Mitähän dogmia minä nyt sitten edustan? Kerro, ole hyvä.

    VastaaPoista
  162. Mikàhàn on se pienin yhteinen tekijà, joka tekee ihmisestà hyvàksyttàvàsti jonkun kansan jàsenen?
    En ole itse ainakaan sità tyhjentàvàsti keksinyt.
    Luulen ettà kielitaidolla ja ulkonàòllà on asian kanssa kuitenkin aika paljon tekemistà...ja hajulla. Ainakin vierasperàisià syytetààn aika kàrkkààsti "haisemisesta"!
    Pitàà siis olla ulkonàòltààn neutraali(siis ainakin pukeutua valtavàestòn tapaan), puhua sujuvasti paikallista kieltà, ja vàlttàà liian voimakkaita hajuja ruoassa ja henk.koht. hygieniassa. A vot!

    VastaaPoista
  163. Sari: "Minusta ainoa rakentava tapa làhestyù tàllaisia tragedioita on ehkà miettià mità olisi voitu tehdà toisin. "

    Olis pitänyt peruuttaa tuon Ibrahimin oleskelulupa heti kun hän syyllistyi rikokseen ja lähettää hänent taksisin Kosovoon. Hänhän sai touhuta täällä ihan vapaasti ja häiriköidä ja terrosrisoida ex-vaimoaan kuukausia eikä kukaan tehnyt mitään.
    Siinä minun ratkaisuni.

    Sari: "Minulla ei ainakaan ole vàhàisten tietojeni perusteella aavistustakaan vastauksesta."

    Eli sinulla riitti vähäisten tietojesi perusteella tarmoa moittia minua ja kertoa, että minulla on joku "dogmi", mutta sitten sinulla ei ole itse akuuttiin targediaan yhtään mitään ratkaisuja esitettävänä? Mahtavaa!

    VastaaPoista
  164. @Jape
    Minà en selità tekoa millààn. (ehkà et ehtinyt lukea jatkokommenttiani)

    En tosin kyllà ymmàrrà todisteittesi logiikkaa:
    Siis somali on vàkivaltainen etnisen taustansa perusteella:

    Tanskassa 28 vuotias Somali tunkeutui kirveen ja veitsien kanssa yli 70 vuotiaan tanskalaisen pilapiirtäjän kotiin ja yritti tapaa. Ja miksi? Pilapiirroksen takia! Tuossakin on kyse ihan selvästä etnisesta taustasta ja uskonnosta. Ihan turha kieltää.

    Mutta suomalaiset eivàt?


    Suomalaisilla on väkivaltataustaa kansalissodasta, talvisodasta ja jatkosodasta. Kerro minulle koska ja missä suomessa on tehty tällainen selvä murha verikosto kantasuomalaisen toimesta?

    Vai tarkoitatko ettà suomalaiset ovat etnisesti vàhemmàn vàkivaltaisia vaikka ovat sotia kàyneetkin?

    Toistan edelleen: etninen tausta ei kerro tarpeeksi ihmisestà(eikà uskontokaan), jotta voitaisiisn suoraan pààtellà sità sun tàtà.

    Sen sijaan henkilòhistoria on aivan eri asia; aika usein vàkivaltaisesti kasvatettu ihminen toimii myòs vàkivltaisesti. Ja silti on monta poikkeusta, ihmisià, jotka ovat nimenomaan vàkivaltaa vastaan, koska ovat sità kokeneet.
    Toistan, dogmisi etnisen taustan mààrààvàstà ominaisuudesta ihmisen kàytòksessà ei mielestàni pàde.

    VastaaPoista
  165. @ Jape
    minulla on mielestàni vàhàisià tietoja tapahtuneesta (en tunne kyseisià ihmisià, voisin vain esittàà pinnallisia oletuksia)

    Mutta mità tulee sinun kanssasi eri mieltà olemiseen: kommentoin sità mità kirjoitat, en sità mità mahdollisesti ajattelet.

    VastaaPoista
  166. Nyt rupeaa Japelta tursuamaan täyttä paskaaa . . .

    En ole millään tavoin ilmaissut hyväksyväni 'Prisman' murhia.

    Kulmis

    VastaaPoista
  167. Olet osittain oikeassa Kulmis, mutta vain osittain. Sinä puhut ihan epämääräistä ja arvoituksellista haltiakieltä, jonka takaa voit sitten tulla vallan v*tun viisaana esiin. Minusta sinä olet kuin narri joka tulee laatikosta esiin, vieterin päällä keikkuen ja omassa omahyväisyydessäsi kelluen.

    Itse esitit minulle näin: "Aivan yhtä naivi näkemys on että sotimalla rauha tulee."

    Missä minä näin olen väittänyt, että sotimalla rauha tulee, pelle?

    VastaaPoista
  168. Sari, en minäkään "ko. ihmisiä" tunne. Katson mitä lehdissä kirjoitataan, mitä TV:stä sanotaan ja mistä netissä eri palstoilla keskustellaan. Ja sitten teen omia päätelmiäni. Sinä voit tehdä samoin, että ei tarvitse minua lukea ja tulkita.

    Sari: "Mutta mità tulee sinun kanssasi eri mieltà olemiseen: kommentoin sità mità kirjoitat, en sità mità mahdollisesti ajattelet."

    Mitä tämä varsin ympäripyöreä lauserykelmä tahtoo sanoa?

    Sinun kannattaa tutustua tähän Sellon tapaukseen itse ja tehdä omat päätelmät. Älä minun kommentejani asiasta usko...
    Voit olla itse eri mieltä.

    VastaaPoista
  169. Kyllä Sari on oikeassa tuossa, että ei etninen tausta ole selitys väkivallanteoille.

    Nimittäin kunniamurhat ja verikostotkin ovat tilastollisia harvinaisuuksia jopa omassa kulttuurissaan, saati sitten uudessa kulttuuriympäristössään.

    Minä ainakin pitäydyn edelleen ajatuksessani henkilökohtaisesta tragediasta, tragediasta, jonkalaisista runoilijat ovat laulaneet kaikkina maailman aikoina eri kulttuureissa, myös länsimaisissa.

    VastaaPoista
  170. Sari: "Minà en selità tekoa millààn."

    Selitystä tässä nimen omaan haetaan.

    Sari: "En tosin kyllà ymmàrrà todisteittesi logiikkaa"

    No ei sitten. Jos sinulla ei ole vastaukseski antaa kuin kysymyksiä, nii eihän tällainen keksutelu etene. Sinulta kysyttiin ja sinä vastaat kysymyksellä. Kummalista.

    Sari: "Mutta suomalaiset eivàt?"

    Koska suomalaisen pilapiirtäjän päälle on käyty suomaaisen toimesta kirveen ja puukon kanssa?

    Po. Taskalainen pilapiirtäjä on käytännössä koti"arestissa" ja poliisin läheisessä tarkkailussa, kun muslimit suuttuivat hänen Mohammed pilapiirrkoskestaan. Somali on muslimi, etkö todella näe mitään yhteyttä etniseen, kultuurillsieen ja uskonnolliseen taustaan? Jos et, ei meidän kannata jatkaa.
    Tutustu itse asioihin, vastaa kysymyksiin, äläkä vastaa kysymyksillä.

    Sari: "Toistan edelleen: etninen tausta ei kerro tarpeeksi ihmisestà(eikà uskontokaan), jotta voitaisiisn suoraan pààtellà sità sun tàtà."

    Aivan varmasti kertoo. Koskovossa ja Bosnia seudulla on sodittu ainakin 20 vuotta. Samoin Somaliassa. Siellä on väkivallan kulttuuri, ihan varmasti.

    Sari: "Sen sijaan henkilòhistoria on aivan eri asia; aika usein vàkivaltaisesti kasvatettu ihminen toimii myòs vàkivltaisesti."

    Aivan liian kapea tarkastelukulma, ei ketään voida henkilötasolla tutkia kun tarkastellaan kokonaisuuksia. Mistä kenenkään kasvatuksesta mitään tietäisin etukäteen? Nämä on "jälkikirjoittajien" heiniä ja jälkiviisaitten, siis tutkia ja koittaa selittää parhain päin miksi Ibrahim oli niin paha.

    VastaaPoista
  171. Iines: "Minä ainakin pitäydyn edelleen ajatuksessani henkilökohtaisesta tragediasta"

    Mikä hiivatin henkilökohtainen tragedia? Ei se ole henkilökohtainen tragedia kun viisi MUUTA kuolee, murhataan. Tuolla Ibrahimilla ei ole niin väliä, mutta kun VIISI muuta kuoli.
    Aivan käsittämätöntä tämöinen "henkilölökohtainen tragedia" puhe, se on samaa sarjaa kun eräät ymmärtäjät ovat alkaneet puhuia tästä tapahtumasta laajennettuna itsemurhana!

    Voit uskoa, että pistää näkemään punaista tällainen hölinä!

    VastaaPoista
  172. Olen ehkà vàhàn kieroutunut, mutta minusta on nimenomaan paljon kiinnostavampaa keskustella siità, miten itsekukin tekee pààtelmànsà vaikkapa nyt tàstà ampujasta kuin se, kuka oli syyllinen tai vastuussa.

    Syyllinen oli ampuja itse, siità olemme yhtà mieltà.
    Olemme eri mieltà siità, MIKSI.

    Sinun mielestàsi etninen tausta selittàà asian, minun mielestàni asia on monimutkaisempi,
    eikà etnisyydellà ole kovinkaan merkittàvà osuus.

    Sità nyt en uskalla esimerkiksi mennà sanomaan, miksi kukaan ei tehnyt mitààn konkreettista tapahtuman estàmiseksi, mutta uskon kuitenkin jokaisen asiaan liittyvàn pohtivan asiaa paljon hartaammin kuin minà koskaan voisin. Enhàn ole mitenkààn henkilòkohtaisesti edes tekemisissà asian kanssa, minulle se on vain uutinen. Surullinen ja aika jàrkyttàvàkin, muttei henk. koht. merkittàvà.
    Tàmàn sanon kunnioituksesta niità kohtaan, joiden elàmàn kyseinen tapahtuma muuttaa lopullisesti.

    Tàrkeintà kai on ettà ollaan eri mieltà. Mità tolkkua sità olisi edes keskustella jos vain hymisteltàisiin samaa; mutta toisen kunnioittamisen pitàisi myòs olla itsestàànselvàà.
    (tuli vain mieleen tuosta "kulmis on pelle" kommentista...)

    VastaaPoista
  173. Siis toki tragedia koskettaa kaikkia surmattuja ja heidän perheitään, ja samalla koko yhteiskuntaa.

    Syy kaikkeen (laajennettuun itsemurhaan?) juontaa henkilökohtaisista syistä: yhden ihmisen henkilökohtaisesta tragediasta. Minusta tuntuu, että hänen lapsuutensa ei ole ollut väkivallaton, ei ainakaan onnellinen.

    VastaaPoista
  174. @ Jape

    Sinusta on kapeaaa tarkastella ihmisen henkilòhistoriaa, minusta on kapeaa tarkastella etnistà taustaa.

    Jos nyt ihan vàkisin pitàà sanoa jotain ammuskelijan motiiveista tai siità, kenellà mahdollisesti on vastuu, sanoisin vain, ettà luulen ettà Ibrahim oli joko psykopaatti tai sitten mieleltààn sairas. Syità sekà persoonallisuuden ettà mielenterveyden hàiriòihin voi olla taas olla monia: kasvatus, geeniperintò, ympàristò,ilmasto, ystàvàt, rakkaudettomuus, ravinto...

    Vastuussa tapahtuneesta ovat osittain tietysti myòs ne virkamiehet (poliisi jne) jotka eivàt tehneet kaikkeaan pitààkseen miehen pois muiden kimpusta. Olisiko hànet pitànyt vangita? Heittàà ulos maasta? viedà saunan taakse ja tappaa? Kuten sanottu, voin vain sanoa ettà olen onnellinen, etten ole kyseisten ihmisten kengissà.

    VastaaPoista
  175. Missä kommentissa yritetään oikeuttaa Sellomiehen teko? En näe sellaista.

    Iines, termi laajennettu itsemurha on p*seestä. Murha on murha ja itsemurha on itsemurha ja tämä tapaus oli joukkomurha.

    Kaikenlainen väkivalta kumpuaa omasta pahasta olosta, on se sitten sanallista tai veitsen kanssa tehtyä, naisen tai miehen tekemää.

    Se on syy ja väkivalta on seuraus.

    VastaaPoista
  176. Ok, Kuunkuiske, minä haen epätoivon vimmalla yleisessä käytössä olleita selityksiä.

    Oikeastaan tragediaan sopiikin paremmin reilu joukkomurha, joka viedään yksinkertaisesti viimeiseen mieheen. Ja sen tekee maaton ja meretön mies, muudan kosovolainen albaani, jolla ei ole isänmaata, ei äidinkieltä, ei rakkaan silmiä tai suuta. Ei tulevaisuutta.

    VastaaPoista
  177. Jape, tuli mieleen esimerkki:

    Ibrahim ei tappanut koska oli kosovon albaani, vaan koska oli psykopaatti/sairas.

    Minà en ole eri mieltà kanssasi koska olen nainen, vaan koska olen minà.

    VastaaPoista
  178. Kauankohan menee, kuin joku laatii ylistysrunon tästä Ibrahimista?
    Sitä sitten naiset huokaillen hekumoissaan tavaa.

    VastaaPoista
  179. Sari, en kai poistanut vahingossa kommenttiasi, joka tuli kolmeen kertaan? Koetin poistaa vain ne kaksi muuta.

    VastaaPoista
  180. No ei se mitààn, klikkailin vain liikaa.
    Sanoin vain, ettà olen samaa mieltà kanssasi siità, ettà epàtoivo on sopiva sana.
    Se ei suinkaan tarkoita (enonyymille tiedoksi) ettà mitenkààn sààlisin tuota miestà, saatikka sitten ettà ihannoisin!
    Raaka tappaja on vastenmielinen otus eikà minkàànlainen menneisyys oikeuta toiseen kajoamiseen. Omistuksenhalu yhdistettynà vàkivaltaisuuteen ovat aikoinaan làhipiirissàni aiheuttaneet vahinkoa ihan tarpeeksi, jotta edes yrittàisin romantisoida niità.

    VastaaPoista
  181. Ja sen tekee maaton ja meretön mies, muudan kosovolainen albaani, jolla ei ole isänmaata, ei äidinkieltä, ei rakkaan silmiä tai suuta. Ei tulevaisuutta.

    Siinä sitä runomittaa jo tuleekin...

    Ymmärrys on pohjaton.

    VastaaPoista
  182. No juu, Anonyymi, ja tässä jatkoa, poiminta ylempää, omatekemä ymmärrys:

    Nyt jääköön kaikki muu,
    hyvästi rakkaan silmät, suu.
    Kuu armas valollas sa meidät peitä,
    ja hieman lunta päälle heitä.


    Tuossa on siis viimeinen säkeistö. Alku puuttuu, vielä, Kosovon albaanin tarinasta.

    VastaaPoista
  183. "Tuossa on siis viimeinen säkeistö. Alku puuttuu, vielä, Kosovon albaanin tarinasta."

    Upeaa! Ehdotan runon nimeksi:

    Ylistys uhrille, ylpeälle kosovon albaanille - viiden suomalaisen murhaajalle.

    PS. Lehdessä luki että Ibrahimin murhien miesuhrit olivat 27-40 vuotiata, komeita, pitkiä ja kilttejä suomalaismiehiä. Saisiko tuosta jotain runoon?

    VastaaPoista
  184. Hm, saa kyllä, olihan Odysseuksessakin mainio kuvaus Penelopen kosijoiden kilpaturnajaisista. Voisi mainiosti kuvitella, että he olivat tuota viriiliä ikäluokkaa.

    VastaaPoista
  185. Niin, ei tämä mikään tragedia ollut vaan joukkomurha!

    VastaaPoista
  186. No nythän noita oleskelulupia aletaan pohtia tarkemmin Vanhasen toivomuksesta.

    Olen kyllä sitä mieltä, että ronskin rikosrekisterin omaavia ei Suomeen tarvitse päästää. Huolimatta siitä, että voisivat parantua päänsilityksellä.

    Lähestymiskieltoon määrättyjä tulisi erityisesti tarkkailla.

    VastaaPoista
  187. Sari: "Olen ehkà vàhàn kieroutunut, mutta minusta on nimenomaan paljon kiinnostavampaa keskustella siità, miten itsekukin tekee pààtelmànsà vaikkapa nyt tàstà ampujasta kuin se, kuka oli syyllinen tai vastuussa."

    Olet kyllä hiukan kieroutuntut. Onhan se varmaan kiinnostavaa keskustella päättelyketjuista, mutta minusa ne on nyt tässä tilanteessa turjan filosofisia. Minusta nimeomaa syylliset ja vastuulliset pitää saada esiin ja nimettyä. Sen jälkeen heidän toimintansa pitää arvioida ja sitten erottaa heidät tehtävistään ja rangaista.

    Sari: "Olemme eri mieltà siità, MIKSI."

    Tätä tässä ihmettelen, että miksi olemme eri mieltä tästä asiasta.

    Sari: "Sinun mielestàsi etninen tausta selittàà asian, minun mielestàni asia on monimutkaisempi,
    eikà etnisyydellà ole kovinkaan merkittàvà osuus."

    En väitä, että etnisyys selittää kokoasian, mutta että etnisyydellä, kulttuuritaustalla ja uskonnolla on merkittävä vaikutus asiaan. Siis aika voimakkasti juuri päin vastoin kuin sinä selität.

    Sari: "Enhàn ole mitenkààn henkilòkohtaisesti edes tekemisissà asian kanssa, minulle se on vain uutinen."

    En ole minäkään henk.koht.asiankanssa tekemissisä, mutta asia kyllä liikuttaa minua ja olen hulissani tilanteesata, että suht'kot lähellä seutua jossa minä asun, tapahtuu tällaista. Kuka tietää koska moinen tapahtuu marketissa jossa minä olen?
    Että minulle tämä ei mene vain uutisena, tämä on paljon enemmän kuin uutinen. En osaa olla noin välinpitämätön.

    Sari: "Surullinen ja aika jàrkyttàvàkin, muttei henk. koht. merkittàvà."

    Jos ajattelisin näin, voisin todeta, että lehdet on kaikki turhia. Ne on täynnä ei henk.koht. merkittäviä tai koskettavia asioita, joista minä en ole kiinnostunut ja jotka ei minua kosketa.

    Sari: "Tàrkeintà kai on ettà ollaan eri mieltà"

    Jos ollan vain erimieltä, se menee pian riitelyksi, eikä ole hedelmällistä.

    Sari: "mutta toisen kunnioittamisen pitàisi myòs olla itsestàànselvàà. "

    Tosi kuin vesi. Tämän voit suunnata näille muutamille täällä jotka, ei minua kommentaattorina kunnioita. Ihmettelen että et heidän sanomisiin ole puuttunut, vaan suuntaat kommenttisi minulle.

    Sari: "(tuli vain mieleen tuosta "kulmis on pelle" kommentista...)"

    Tuo on vaikutelmani nimimerkistä Kulmis. Seuraile Sari hiukan hänen sekavaa retoriikkaansa.

    VastaaPoista
  188. Vanhanen on sellainen "jaakko jahnukainen" että hänen pohdinnoistaan ei tule lasta eikä p*skaa...
    Taas pohditaan ja asetetaan työryhmää joka jauhaa vuosia ja tulee ihan nahkaratkaisun kanssa esiin sitten, joka ei auta mitään. Pitää toimia heti ja nyt!

    Hieman aiemmin hän väläytti että pitää tutkia aselakien kiristystä, vaikka kyseessä näissä tapauksissa on laittomat aseet, joihin mikään laki ei pure.
    Niihin on vaikea puuttua, mutta siihen että potentiaainen aseenkäyttäjän tulo suomeen estetään, sillä on jo vaikutus.

    Minusta lääkket on: kovemmat rangaistukset (pois sakot ja ehdollinen vakavissa rikoksissa), lähestymiskieltojen valvonnan tehostaminen ja kontrollointi, jo kerran esim. ampuma-aserikokseen syyllistyneen henkilön säännöllinen ratsaus, maahanmuuttajan oleskeluluvan saannin kriteerien kovennus sekä oleskeluluvan menettäminen herkemmin rikokseen syyllistyttyään ja tämän myötä poisto maasta.

    VastaaPoista
  189. Sari: "Minà en ole eri mieltà kanssasi koska olen nainen, vaan koska olen minà."

    Olemme siis erimieltä? OK!

    VastaaPoista
  190. @Jape
    Nyt pitàà lopettaa tàmà koneen ààrellà istuskelu kun on kuvat ojennuksessa, mutta kun noin pitkàn kommentin kirjoitit, vastaan siihen vielà.

    Minà en oikeastaan huolehdi siità, mità voi tapahtua. Koska kuitenkin jotain aina tapahtuu.

    Olen tietysti samaa mieltà kanssasi siità, ettà jos joku on syyllistynyt laiminlyòntiin tai jos laissa on miehen mentàvià aukkoja, jotain on tehtàvà. Mieluiten siis kuitenkin aina ennenkuin jotain tapahtuu.

    Mutta kulttuuri tai etninen tausta ei tee ihmisestà murhaajaa. Siihen uskon, sillà se on kuitenkin uskon asia, loppujen lopuksi. Kuten mielipide aina on.

    Jos ajattelisin näin, voisin todeta, että lehdet on kaikki turhia. Ne on täynnä ei henk.koht. merkittäviä tai koskettavia asioita, joista minä en ole kiinnostunut ja jotka ei minua kosketa.

    Minà en yleensà koe uutisia rikoksista kovin merkittàviksi omalle elàmàlleni. Ne ovat mielessàni kai jotenkin samaa kategoriaa kuin liikenneonnettomuudet. Ihan vaan mielenrauhan vuoksi kauhistelen ehkà vain hetken ja annan sitten unohtua. Ja ehkà siksi ettà olen liian keskittynyt omiin ongelmiini. Tunnustan, enkà edes tunne asiasta suurempaa syyllisyyttà.

    Sari: "mutta toisen kunnioittamisen pitàisi myòs olla itsestàànselvàà. "

    Tosi kuin vesi. Tämän voit suunnata näille muutamille täällä jotka, ei minua kommentaattorina kunnioita. Ihmettelen että et heidän sanomisiin ole puuttunut, vaan suuntaat kommenttisi minulle.

    Kun nyt satuin osumaan paikalle juuri kun kirjoitit.
    VAikka ei ole edes minun asiani peràànkuuluttaa kunnioitusta; jokainen on vastuussa vain omasta kirjoittelustaan, ja emàntà siità mità jàttàà julki.

    VastaaPoista
  191. Oleskelulupa-asioissa minua hämmästyttää tämä ihmeellinen epäjohdonmukaisuus.

    Rikoksiin ja väkivaltaan syyllistyneitä nuoria miehiä ei voi tai ei haluta karkottaa, mutta viaton ja harmiton isoäiti kyllä karkotetaan hyvin pontevasti ja sääliä tuntematta.

    Kuitenkaan kyse ei ole laista, vaan sen tulkinnasta. Näin olen lukenut.

    Miksei muuten kukaan ole noussut vaatimaan ex puolisojen uhkailuille ja pelotteluille nollatoleranssia?

    Tavallinen pieni kansalainenhan on täysin voimaton psykopaattisten kiusaajien käsissä. Mitään ei voi tehdä ennen kuin... Edes rikoksen valmistelu ei ole tässä maassa rikos.

    Rikollisilla on sata puolustajaa viran puolesta, uhrilla ei yhtäkään. Tärkeintä on turvata rikokseen syyllistyneen oikeudet. Tämä lukee varmaan lakikirjassakin.

    VastaaPoista
  192. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  193. Sanos muuta Tapsa. Minä ihmettelen myös tuota oleskelulupakäytännön epäjohdonmukaisuutta.

    Tiedän mistä tapauksesta puhut, kun mainitset sen mummon, jota väkisin ollaan paluttamassa (vai onko palautettu jo?). Ihan älytöntä touhua. Harmiton mummo josta täällä ollut perhe olisi huolehtinut. Sitten taas maahan tulee esim. somaliperheitä, joissa on lapsia kolmesta neljästä eri perheestä. Tulevat ns. ankkurilapsiksi, sitten myöhemmin selviää, että ko. perheen lapset ei olekaan kaikki omia, vaan lapset on jonkin muun ja sitten pitää perheitä yhdistää ja se muu perhe lennätetään somaliasta suomeen...
    Eikä selvää vilppiä tehnyttä somaliperhettä mitenkään rangaista suomalaisten viranomaisten harhauttamisesta. Käsittämätöntä! Heidät pitäisi käännyttää siltä istumalta.

    Sitten on näitä nuorukaisia 15 - 20 vuotiaista somaleita, jotka tekee sen sadat pahat ja heitä ei edes tuomita, jos tuomitaan on rasisti!
    Nyt kun se eräs nuori somali karkoitettin, joka oli tehnyt monta rikosta, niin johan nousi taas poru ja ymmärrys naisissa ja vihreissä erityisesti sekä Johanna Suuripäässä, joka on oikein virallinen ymmärtäjä näille rikollisille.
    Ei saa viedä ko. poloista takaisin somaliaan.
    Joku aika sitten tuli dokumenttiakin ko. jannun oleilusta Somalimaassa, häntä kuulemma siellä ahdistellaan kun hän on somaliasta, että Suomeen pitäisi päästä takasisin. No way Jose!

    Tuokin, Tapsa, minkä mainitset, että rikoksen valmistelu ei ole rikos, on ihan älytön. Ne Turussa, tai siinä lähistöllä, rahankuljetusauton ryöstöä suunnitelleet ruotsalaissuomalainen kopla vapautettiin, kun olivat vasta suunnittelemassa rikosta.

    Pankkiautomaatteja räjäyttelevää liigaa ei voitu pysäyttää vaan annettin niiden räjäyttää taas yksi pankkiautomaatti, ennen kuin pidätettiin ne jne. Kyllä olisi paljon suorimista laissa, oikeuskäytännössä ja lain tulkinnoissa.

    Tapsa: "Rikollisilla on sata puolustajaa viran puolesta, uhrilla ei yhtäkään."

    Jep, varsinkin rikollislla mamuilla. Heille sitä riittää ymmärrystä roppakaupalla, yleensä suomalaisilta naisilta ja kannel sen kun heläjää. Järkytys!

    VastaaPoista
  194. Kuunkuiske sanoi nappiin: Kaikenlainen väkivalta kumpuaa omasta pahasta olosta, on se sitten sanallista tai veitsen kanssa tehtyä, naisen tai miehen tekemää.
    Se on syy ja väkivalta on seuraus.

    Sen paremmin ja selkeämmin ei voisi sanoa. Kun ihmisen mieli sekoaa, siinä ei ole etnisellä alkuperällä mitään tekoa.

    Muistamme jokainen kahdeksan surmanluotia. (Se ei ollut pelkkä elokuva, vaan todellisen elämän murhenäytelmä.)
    Muistamme naisen, joka kylmäverisesti takavuosina ampui kuoliaaksi ampumaradalla ihmisiä.
    Koulusurmat teki mieleltään sairas ihminen.

    Tekoja ei kukaan meistä hyväksy, kukaan ei myöskään voi väittää, että tekijän sukupuolella tai kansallisuudella olisi ollut tapahtumiin osuutta. Kukaan ei voi ajatella, että tekijöiden oli hyvä olla, että he olivat terveitä, että heidän elämänsä oli kunnossa. Sairaita he olivat.

    Lehdessä oli joku aika sitten koulukiusaamisesta. Yhtä lasta pahoinpideltiin ja 40 (neljäkymmentä) katseli! Millainen aikuinen kasvaa tällaisesta kaltoinkohdellusta lapsesta, millaisia aikuisia niistä raukkamaisista tovereista, entä siitä "sankarista", jota muut eivät pane kuriin?

    Delilah

    VastaaPoista
  195. Elämä potkii munille . . .

    "Aikoinaan juuri tytöt tavoittelivat avioliiton vakautta, nykyään taas miehet. Nykyään nainen onkin se joka menettää eroottisen kiinnostuksen, kun mies ei ole tarpeeksi korkea statukseltaan ynm.
    
Ja turhautunut arvostelu tekee noidankehän, miehet aliarvioituneena vastaavat yhä huonommin heidän ihannettaaan."
    Francesco Alberoni: Häälento

    Esimerkkinä:
    Timo Hännikäistä on luonnehdittu pikkuvanhaksi älyköksi, ATM (alemman tason mies) ja koulukiusatuksi. Hänellä on arveltu olevan anarkistin vikaa koska on suomentanut Unabomberina (amerikkalainen teroristi) tunnetun miehen kirjan.

    Kulmis

    VastaaPoista
  196. Mistäs se kenkä puristikaan?

    "Suhteessa olevan miehen seksielämä on säännöllisempää, mutta samalla ennalta arvattavampaa; sinkkumiehen seksielämä on jännittävämpää, mutta siihen liittyvät pitkät vastentahtoisen selibaatin jaksot. Miehet myös kokevat seksuaalisen deprivaation (aistiärsyke) ajat tuskallisempina kuin naiset. Kuten Kinsey ym. osoittivat, naiset voivat olla suhteiden välissä pitkiä aikoja ilman orgasmia, kun taas miesten on löydettävä jokin tapa pitää orgasmitaso tasaisena, vaikka masturbointi olisikin ainoa vaihtoehto."
    (sit. Baumeister & Tice 2001, 187.)

    Kulmis

    VastaaPoista