17.3.2011

Etsii hyviin tekoihin syyllistyviä

Tänään meille on syntynyt viaton lapsi. On lapsi syntynyt meille. On meille lapsi annettu.

Viaton, Ian, Janne, Jean. Meille on syntynyt tyhmä. Toisenlainen salapoliisi. Etsii hyviin tekoihin syyllistyviä.*

Minäkin etsin hyviin tekoihin syyllistyviä, olen aina etsinyt. Olen aina nähnyt punaisen pisteen, kuoleman pisteen kuin ruusun balleriinan hiuksissa, kun joku tekee erillisen hyvän teon ja paukauttaa rumpua sen kohdalla, viestii teon tapahtuneeksi: annoin almun, saatoin vanhan kadun yli, liityin SPR:n ystävätoimintaan, lahjoitin rahaa keräykseen.

Tässä on siis syntynyt toinen tyhmä, tosin jo kauan sitten, Risto Ahdin rinnalle. On aina huikeaa, kun löytää toisen, tarkalleen samanmoisen, jossakin asiassa, jossa on tuntenut itsensä vialliseksi eikä ole ymmärtänyt syytä käytökseensä.

Väänsin eilen edellisessä keskustelussa ihanan Charin kanssa hyväntekeväisyyttä pahantekeväisyydeksi, sillä minulle lauloi taas punainen kukko lukiessani selostuksia hyvistä teoista. Siis minä väänsin, Char ei. Aamukahvia siemaillessani luin sitten Risto Ahdin Neron käsikirjaa. Ihan kuin joku yläilmainen olisi antanut minulle vastauksen hankalaan vääntööni, valkoisen osoittamiseen mustaksi: syyllistyä hyviin tekoihin, luki kirjassa. Mikä paradoksi! Ja mikä huikea kuolemantanssi, tappaa nyt hyvä noin vaan.

Vaan niin minäkin ajattelen, että
hyväntekijää on vaikea löytää, täytyy olla täällä, paikan päällä. Hyväntekijä, näet, täytyy aina saada kiinni itse teossa. Näin on, koska hyväntekijän oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee. Sellainen ihminen ei kelpaa omien tekojensa kehujaksi saati todistajaksi eikä syytä tietämätön voi tunnustaa. Ja jos joku tajuaisi syyllistyneensä hyvään, hän heti tajuaisi vain olleensa suuressa pieni, pienessä suuri. Tajuaisi, että oli hetken ei-kukaan.

Sen sijaan paha on aina itsetietoista ja harkittua. Jopa silloin kun pyrimme tekemään hyvää, mutta teemme sen harkitusti, teemme pahaa. Lapsikin tietää, että harkittu on aina paha. Paha piileskelee suunnitelmassa, piileskelee hyvän takana, piileskelee tarkoituksien takana.


Tuo on Risto Ahtia, mutta samalla minun automaattikirjoitustani, ottakaa se miten vain. Tältä pohjalta maailma on minulle täynnä hyväntekeväisyyspornoa, surupornoa, sosiaalipornoa, ja mikä surulllisinta, kaikki tämä porno ruokkii kurjuutta, vähäosaisuutta, syrjäytymistä, se ei salli kurjan nousta, koska silloin me emme voisi suvaita ja olla hyviä. Tai sitten vain ostamme itsellemme hyvän omantunnon.

Esimerkiksi vanha, vammainen ja vapiseva ei ole vajaa, vaikka on vajaakuntoinen. Hän tekee hitaammin ja haparoivammin, mutta mieluusti itse. Sallittakoon se, sallittakoon nämä vajaakuntoiset ja annettakoon heille aikaa ja tilaa yhteiskunnassamme. He pystyvät enempään kuin päältä näyttää, harva tahtoo tulla autetuksi ja talutetuksi vanhuuden tai vapinan vuoksi. Eri asia ovat tietenkin selkeästi apua kaipaavat tai hyvin vammaiset ja sairaat, jotka harvoin liikkuvatkaan yksin - he ovat jo yksiöihinsä tuettuja tai laitoksiin sidottuja. Osaavat roolinsa ja avaavat käskystä suunsa lusikan tulla ja mennä.

Eikä kukaan taannu ja laitostu niin nopeasti kuin syötetty ja autettu vanhus. Laitoksissa, joissa nyt on kokeiltu "auttamattomuutta", ovat vanhukset jalkeilla ja vireinä pidempään. Balleriinat tanssivat sitä pidempään ja onnellisempina, mitä enemmän sallitaan horjahdukset ja hitaampi rytmi rientämättä hätiin suvaitsemaan vanhaa.

(Maalaus Salvador Dali, Ballerine et Tete de Mort, 1939)

(*Kursivoidut kohdat Risto Ahti, Neron käsikirja, esseeromaani 2010)

169 kommenttia:

  1. Kannatetaan! Hyväntekijät ristiinnaulittakoon! :)

    Yksi viisas ihminen puhui kerran siitä, että Todella Hyvät Teot ovat niitä, joissa joutuu (siis saa) luopumaan jostakin omasta mukavuudestaan toisen, mielellään tuntemattoman hyväksi. Jää kaikki "voi kun sinä olet ihana ihminen" "niin sinäkin" -kiitollisuusvelka/selkääntaputtelu pois, mikä vähentää sinänsä ookoo -tekojen arvon miinukselle.

    Äiti kertoi, että hänelle tuli melkein tippa linssiin, kun hän haki lapsenlastaan koulusta.

    Niin he kävelivät rinta rinnan, yksi aikuinen ja kaksi alaluokkalaista poikaa.

    Toisen pojan kengännauhat aukesivat ja alta aikayksikön toinen oli (pyytämättä) hänen jalkojensa juuressa, otti käsineet pois (about -20 astetta) ja solmi nauhat.

    Nousu pystyyn, kiitosta ei lausuttu ja kolmikko jatkoi matkaa.

    Äitinikin älysi olla suitsuttamatta. (Paitsi minulle.)

    VastaaPoista
  2. Kun nainen juoksee alasti lumella, on tarkoin pohdittava onko häneltä viety vaatteet vai onko hän suunniltaan ilosta.” Hulluuden ja nerouden raja on häilyvä. Sopiikin kysyä, että jos liika lukeminen tekee hulluksi, tekeekö se myös neroksi?

    VastaaPoista
  3. En tiedä, Anonyymi. Hullut ovat monesti neroja ja päinvastoin. Tykkään molemmista.

    Kuunkuiske, en ole tähän päivään mennessä osannut erotta omasta käytöksestäni erillisiä hyviä tekoja. Minusta sellainen, mikä usein mainitaan hyväksi teoksi, on automaattitoimintaa ihmisellä, normaalia käytöstä, kun ottaa elämässään muut kunnioittavasti huomioon, ja on myös nöyrä elämän ja muiden edessä. On surullista, että normaali auttaminen katsotaan erilliseksi hyväksi teoksi.

    Tuo kuvaamasi esimerkki on mainio. Minusta on hienoa, ettei siinä kiitetty!

    VastaaPoista
  4. Hei pitkästä aikaa, Iines.

    Hyväntekeväisyys on tapa diskriminoida. Siinä olen samaa mieltä kanssasi.
    Mutta suvaitsen aika hyvin niitä joiden itsetunto riippuu siitä, kuinka monta 'hyvää tekoa' he onnistuvat mainitsemaan. He eivät kai koe saavansa tyydytystä muusta kuin julkisesta kiitoksesta.

    Tuli tässä henk.koht kokemus mieleen:
    Itse olen viime viikkoina käynyt usein paikallisessa kissojen pelastus-yhdistyksessä, ja kun kerroin työkaverille harkitsevani vapaaehtois-työntekijäksi ryhtymistä, hänen 'oi kuinka hienoa!' älähdyksensä sai minut tuntemaan itseni aika tuhnuiseksi. En näes ihan oikeasti ollut ajatellut kehuskelevani sillä miten hyvä olen, vaan pohdiskelevani vaan miten kivaa se saattaisi olla. Siis tekisin sitä ihan itsekkäästi, siksi että se olisi MINULLE tärkeää.

    Hyvyyden pitäisi olla itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
  5. Lisäys: En tarkoita, että kiittäminen on väärin, rumaa tai turhaa. Osoittaahan se, että ystävällisyys on huomattu.

    Siinä maailmassa, missä auttaminen ei ole erillinen fanfaariteko, kiittäminen on kuitenkin tavallaan tarpeetonta.

    VastaaPoista
  6. Hei, Sari Italian keväästä,

    siskoni Saksasta kertoi, että Saksassa kukkivat jo krookukset ja sipulikukat ja hän tekee puutarhatöitä täyttä häkää!

    Minulla on ystävätär, jonka edellisessä keskustelussa mainitsin. Hän on se, joka ryntää nostamaan ihmisiä pystyyn, kun nämä ovat kompastuneet, ja taluttaa ihmisiä kadun yli. Kysyy, jos arvelee jonkun voivan huonosti. Hän on myös jonkin yhdistyksen ystäväpalvelussa. Kun kysyin viime kesänä, miten ystäväpalvelussa sujuu, hän kertoi, ettei ole nyt ehtinyt paljoakaan käydä ystävävanhuksensa luona, kun on niin paljon ruuhkaa töissä. Sitä ennen häneltä jäi käyntejä väliin, kun oli matkoja. Mietin vaan sitä vanhusta, joka oli varmaan iloinut saatuaan ystävän.

    VastaaPoista
  7. Sarin tavoin minä olen aina välillä ajatellut kissataloa avustaa enemmänkin.

    Ongelma on siinä, että konkreettisin apu olisi sapuskoiden ja kissanhiekkojen rahtaus, ei mikään divaanilla lojuskelu parinkymmenen kissan kanssa. Ei ole autoa, se jäisi tekemättä.

    Täytyy tuota miettiä vielä. Olen tietoinen siitä, että suurin osa kissoja päätyy savuna ilmaan. Se sattuu. Auts.

    Oli hyvä että Sari muistutti asiasta.

    Kissat ovat mielestäni monella tapaa arvokkaampia kuin omituiset ihmiset, jotka pitävät Japanin tsunamia ja maanjäristystä taloudellisena katastrofina. Ihmisistä ei ole väliä.

    OLISIKO meillä mitään mahdollisuutta itse, konkreettisesti, auttaa japanilaisia, joilla ei ole ruokaa eikä kattoa päänsä päällä ja säteily uhkaa?

    VastaaPoista
  8. Äiti Theresa oli mitä suurin eriarvoisuutta ylläpitävä henkilö. Tekopyhä ämmä!

    Linkolan linjoilla eteenpäin!

    VastaaPoista
  9. Äiti Teresa oli uskossaan autuas.

    Voidaan tietysti kysyä nunnienkin hyvyyden perään, että mitäs hyvää siinä on, että tahtoo taivaslipun itselleen. Minulta joutaa yksi lippu kelle vaan.

    Kun ovellani käy näitä erisuuntalaisia hurskaita ihmisiä, en päästä heitä kynnykseni yli, en ole heille hyvä, vaan sanon, että minulla kyllä lukemista piisaa. Sisimmässäni mietin juuri tuota, että saatte suosiolla taivaslippuni, taivasmatkaanne kuitenkin olette varmistelemassa.

    Linkolasta en tiedä, koska hän asettuu muiden yläpuolelle sanomaan, ketkä tulee jättää henkiin. Sekin on harkittu teko, suunnitelma, jossa siteeraamani Ahdin sanoja lainatakseni piileskelee paha takana. Ei ihmisen pidä suunnitella eikä harkita niin kovasti.

    VastaaPoista
  10. Minulla on samanlainen ongelma. Koska olen melkein ainoa kirkasotsainen niin en uskalla tehdä hyviä töitä enkä antaa rahaa avustuksiin koska minut kuitenkin leimataan itsekkääksi. Olenkin palkannut kerjäläisen maksamaan kultaisia kädenpuristuksia silloin tällöin itselleen.

    VastaaPoista
  11. Ripsa,

    kommenttini sinulle katosi äsken taivaan tuuliin, kun en päässyt kirjautumaan sisälle omalla nimelläni - sama toistui muuten eilen.

    Jos jollakulla muullakin on ongelmia sisäänkirjautumisessa, niin ette ole nyt ainoita, Bloggerissa on taas vikaa.

    Piti vain sanoa, että eläimiä pitääkin auttaa näkyvästi tai näkymättä, koska ne selkeästi eivät pärjää enää itsekseen tuhoamamme luonnon keskellä, urbaanissa kivetyssä cityerämaassa.

    Minullekin on tullut nähtävästi kissa. "Hoidossani" on kohta jo vuoden ollut tyttären kissavanhus, pian 20-vuotias von Kusti-pappa.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi,

    taidat kettuilla, mikä on kyllä odotettua.

    Jos kuitenkin luet juttuni tarkkaan, niin sinun pitäisi huomata, että auttaminen on ihmisyyteen kuuluvaa, eikä suinkaan irrallinen teko, jonka perässä seisoo kiitokset.

    VastaaPoista
  13. Kyynisyys on mullistanut koko hyväntekeväisyyden. Ennen ökyrikkaat ja kuninkaalliset pystyivät hyvällä omallatunnolla harrastamaan hyväntekeväisyyttä ja oikeuttamaan erikoisasemansa. Nyt heille näytetään "ruotsalaista" keskisormea.

    VastaaPoista
  14. Vajaakuntoisuus on hyvä keskustelun aihe. Ruotsissa esim. pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle jos kaikki työ on mahdotonta. Suomessa sensijaan saattaa päästä eläkkeelle jos ei pysty suorittamaan ns. omaa ammattiaan. Mielenkiintoinen ristiriita.

    VastaaPoista
  15. "Jopa silloin kun pyrimme tekemään hyvää, mutta teemme sen harkitusti, teemme pahaa."

    Tämän kaltaisilla lauseilla pyritään ällistyttämään ihminen, jotta hän heräisi huomaan jonkin totuuden.

    Mikähän se tässä tapauksessa on?

    Sekö ettei harkittua toisten auttamista pitäisi harjoittaa, koska siitä seuraa aina enemmän vahinkoa kuin hyötyä?

    Siis esimerkiksi kehitysapukriitikot, Nallet ja kumppanit, ovat oikeassako? Samoin mamukriitikot ovat oikeassa eli rajat kiinni köyhiltä ja vainotuiltako?

    Vai koskeeko tämä vain yksittäisiä kansalaisia, ei koko yhteiskuntaa? Hyvinvointivaltion harjoittama harkittu auttaminen olisi edelleen sallittua?

    Periaatteessa vierastan tällaisia käsitteiden, tässä tapauksessa hyvän ja pahan, sattumanvaraista mystisointia. Pitäisi tietysti lukea Ahdin kirja ymmärtääkseen, mitä hän ajaa takaa. Tämä esimerkki ei kyllä siihen rohkaise...

    VastaaPoista
  16. Olla tekemättä mitään 'hyvää' perustelemalla se sillä että oikeastaan hyväntekeväisyys on vain hurskastelua on minusta aivan yhtä paheksuttavaa kuin se että hurskastelee hyväntekijänä odottaen kiitosta ja hyvän ihmisen leimaa.

    Tekopyhää tai ei, mielestäni jokaisella on mahdollisuus tehdä hyviä tekoja koko ajan, myös suunnitelmallisesti. Kun on oikea hätä (ja oikeaa hätää kyllä löytää, kun vähänkään etsii)tarvitaan niitä, jotka menevät likaamaan kätensä ja niitä, jotka vaikkapa vain aukaisevat kukkaronsa edes kerran vuodessa. Se on sitten eri asia millaisen taivaspaikan kukin ansaitsee. (jos kuka siihen uskoo)


    p.s. Iines, täällä lämmintä on 16 astetta, satelee. Siis kevät.

    VastaaPoista
  17. Tapsa,

    tuosta poimimastasi lauseesta ["Jopa silloin kun pyrimme tekemään hyvää, mutta teemme sen harkitusti, teemme pahaa."] älä tuomitse kirjailijaa, vaan minut! Minä sen irrotin kontekstista, koska se puhui minulle miettiessäni, mikä minua hyvien tekojen luettelemisessa ärsyttää. Minä käytin sitä tarkoitushakuisesti. Tämä on luvallista tulkintaa, jota kirjallisuuskritiikki tekee kaiken aikaa.

    Sain tekstistä suoran vastauksen, joka ei puhu ehkä muille samalla tavoin kuin itselleni: hyvissä teoissa ärsyttää se, että ne erotellaan erillisiksi teoiksi ja nimetään hyviksi, ihan kuin olisi erityisen hyvä asia toimia normaalisti ihmisyydessään. Asia menee herkästi pornon tai itsetehostuksen puolelle, kun se julkistetaan - tämä on kai tuon ydin.

    Minusta Ahti halusi sanoillaan puhua samasta asiasta, joka minullakin oli edellisessä keskustelussa esillä: hyvyys on kuin sulous: se ei tiedä itsestään, ei tunne itseään, se ei siksi voi laulaa itsensä riemulaulua.

    Jos jotain laulua asian tiimoilta kuuluu, hyvä täyttyy muilla motiiveilla.

    Näin herkkiä me olemme Ahdin kanssa, luulen.

    VastaaPoista
  18. Sari,

    ei minusta pidä olla "tekemättä hyvää", jos nyt käytän tätä kornia ilmaisua.

    Minua vain ihmetyttää, mitä erikoisen hyvää on siinä, että autamme kodittomia eläimiä tai autamme kerjäläistä tai annamme rahaa keräyksiin.

    Eikö ole itsestään selvää, että kärsivän kärsimystä jokainen tahtoo helpottaa ja antaa joskus viimeisenkin kolikon kukkarostaan? Ei siinä mitään hyvää ole, se on ihmisen perustoimintaa, jota jokainen meistä harjoittaa lukua pitämättä.

    Tästä on kyse. Luvun pitämisestä.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi,

    esitit minulle uuden tiedon Ruotsin työkyvyttömyyseläkkeistä. Onko sinulla esittää tarkempaa tietoa tästä maininastasi, että tk-pääsee vain, jos on kaikkeen työhön kykenemätön?

    Tämä tarkoittaisi mielestäni nimitäin sitä, että kukaan ei Ruotsissa pääse tk-eläkkeelle, sillä ihminen pystyy yleensä aina sairaanakin johonkin työhön.

    Harva on niin monisairas, ettei pystyisi vaikka nenäliinoja viikkaamaan paitatehtaalla tai laskemaan liikennettä.

    VastaaPoista
  20. Näinkö:

    Ei Hyvyys saavu huutaen;
    se kulkee hiljaa kuiskaten.

    Sen ääni on ääni kärsivän,
    mi itkenyt meitä on enemmän.

    Sen silmässä on kuin onnettomuus,
    mut kuitenkin usko ja toivo uus.

    Hän tahtoo tarjota vähästään:
    ne hänen on helmiä, päärlyjään.

    Ne ottanet kuin avun taivahan:
    ei lie hän laaksoista maailman.

    Hän tulee raskaalla hetkelläs;
    hän katsoa tahtoo silmähäs

    ja kättäs painaa ja mennä pois
    kuin kuiskaten: paremmin olla vois.

    Eino Leino

    VastaaPoista
  21. Juuri noin, Tapsa, sopii hienosti tähän ajatukseen.

    Kylläpä Leino on tässäkin näkijä.

    Tuo Ahdin kirja on minulla vasta alussa. Olen suhtautunut häneen epäillen, koska en ole pitänyt hänen suomennoksistaan. Esimerkiksi William Blaken klassikkoruno The Tiger on minulle Aale Tynnin suomennoksena mieluisampi. Kiinnostaa katsoa, mikä mies oikein on, onko hänestä. Jotenkin yllättynyt olen. Arvelen, että hän ei ole kirjallisuuspiireissä oikein arvossaan, syvä akateemisuus taitaa sanonnasta puuttua.

    VastaaPoista
  22. Ruotsin eläketiedot lurpsahti allaolevasta tv-ohjelmasta asiaan en ole enemmpää kerennyt perehtyä.

    Tohtori Kiminkinen
    TV1 Ke 16.03.2011 klo: 10.20

    VastaaPoista
  23. Minä otin leivän pois kerjäläisen suusta - annoin hyviä neuvoja ja kehoitin häpeämään olemistaan.

    Minä otin helistimen lapsen kädestä - annoin hyviä neuvoja ja kerroin tuollaisen olevan pröystäilyä asemaansa nähden.

    Minä särjin juopon viinapullon - annoin hyviä neuvoja; kerroin terveellisen elämän rakentavasta merkityksestä.

    Minä löin skitsofreenikkoa turpaan - annoin hyviä neuvoja ja kerroin tuollaisen olevan hulluutta.

    Minä lähetin kirjeen valtuustoon - annoin hyviä neuvoja ja kerroin että kuntoutuslaitos tulee rakentaa vuokra-alueelle.

    Minä kehuin töissä pomoa - annoin hyviä neuvoja ja ihmettelin hänen säkennöivää kyvykkyyttään.


    Minä menin illalla kotiin - juomme nykyisin vaimoni kanssa eri huoneissa - emme anna toisillemme neuvoja.

    Minä ajattelin että jonain päivänä kostan kaikille tämän suunnattoman vääryyden, jota olen saanut sietää.

    VastaaPoista
  24. Anonyymi, olisiko siinä nyt jokin viestintäkatkos, niin oudolta tuo tuntuu, ettei muka yhden sairauden perusteella pääsisi/joutuisi työkyvyttömyyseläkkeelle, vaan pitäisi olla monisairas. Ruotsihan on edelläkävijä avokätisyydessä sosiaaliavustuksissa ja ehkä eläkkeissäkin.


    Riku, runosi on kärjistävyydessään raju. Jään vain hakemaan sitä atmosfääriä, josta se nousee. Löydän peruspersulaisuuden, ja mietin, tahdotko sanoa, että Ahti puhuu persulaisittain.

    Ei puhu, sillä hän pitää teksinsä perusteella auttamista itsestäänselvyytenä, kuten minä. Ei vain erota sitä hyväksi teoksi, vaan automaattitoiminnoksi.

    VastaaPoista
  25. Kyllä se oli silkkaa äärikeskustalaista kokoomuspersun demariutta.

    VastaaPoista
  26. Tiedän vain Seppo Ahdin, tämän toisen vain sinun tästä kirjoituksestasi. Hänestä en halua sanoa mitään, täytyypi tutustua.

    VastaaPoista
  27. En tiedä, onko Risto Ahdissa paljon tietämistä. Voi olla, että hän on enemmän nero kuin kirjailija, en tiedä. Hänessä on jotain josta ei saa kiinni niin kuin Seppo Ahdista, joka tietenkin on selkeästi hauska pakinoija, Bisquit.

    Runosi oli joka tapauksessa hyvä, vaikka sieltä kepuhenkikin olisi vähän demarisesti ja persuillen pursuillut.

    VastaaPoista
  28. Ei se mikään hyvä ollut, se pyrki vain olemaan vastakohta kaikelle hyväntekeväisyyspahantekeväisyyttä-puheelle.

    "Mafialle se vauvan helistin ja kerjäläisen leipää menee - onhan se todistettu"!

    Tosin minäkin lopetin jo aikaa sitten, kertaheitolla, kaikkien Ray:n pelien pelaamisen, kun kuulin kepulaisten mistäänpiittaamattomuudesta. - Tiedostan että sellaisessa menee paljon lapsia pesuveden mukana.

    VastaaPoista
  29. Oli se hyvä, kun opettaja sanoo, että älä nikottele.

    Minulle meni ensin luu kurkkuun, sitten nielaisin sen alas ja jatkoin.

    Olen silti edelleen sitä mieltä, että hyväntekeväisyys on tuomiopäivän termi. Hyvää ei voi tehdä, se on ajatusnyrjähdys, logiikkavirhe. Tässä ymmärrän Ahtia, hyvään ei sisälly suunnittelu ja laskelmointi: nyt teen hyvää.

    VastaaPoista
  30. Sitäpatsi minä olen puoluekannaltani, minäkin, selkeä farisealainen: paljon tyhjää puhetta.

    VastaaPoista
  31. Minä olen visusti kolossani ja nautin vaikka Juicen hienosta yäöyäöyää-sanoituksesta.

    Lempikohtani on "...kun en organisoi, enkä jäsennöi..."

    Epäasiantuntijuus on hienoa.

    VastaaPoista
  32. Minä se osaan tukahduttaa keskustelut. En minä siihen pyri, olen vain tällainen.

    VastaaPoista
  33. Minua vähän kylmää sellainen ajatusketju että lähtökohtaisesti paha tai kasvattajan "armoilla" oleva lapsi on pelkästään tietoisen oppirakennelman kohteena tai että joku olisi asettanut kyseenalaiseksi sen etteikö ihmiset keskimäärin pyrkisi siirtämään perimäänsä inhimillisesti hyvään elämään.

    Ihmiset ovat kasvattaneet lapsensa vastuulliseksi ja empaattisiksi onnellisen tietämättöminä L K-J tutkimustuloksista huolimatta. Kysymys lienee siitä miten saamme inhimillisyyden parhaimman perimän, solidaarisuuden, siirrettyä palvelemaan kaiken kattavasti markkinataloutta eli ahneuden valtakuntaa.

    Hedonismin viettelevä valtakunta on varastanut huomiomme. Politiikka, talous ja oma etu ovat sekoittuneet moraaliseksi ja eettiseksi lottokoneeksi jossa jokainen voi voittaa.

    Vai voiko?

    VastaaPoista
  34. Riku yllättää yhteiskunnallisena ajattelijana ja runoilijana! Helvetti, hienoa.

    Kyllähän me kulturellit Risto Ahti tunnetaan. Näin hänet viime vuonna kirjamessuilla ja hänen esiintymisensä oli mahtavaa, nerokasta lähes.

    Hänen runoistaan en ikinä ole saanut otetta, mutta ehkä joskus. Koska ei hän mikään Risto Rasa ole.

    PS. Olin katsomassa Hella Weetä ja se oli teknisesti hieno elokuva, epookki oli loistava, meikäläiseksi.

    VastaaPoista
  35. Kaikkihan me yhteiskunnallisia ajatelijoita olemme, persutkin kuuleman mukaan.

    VastaaPoista
  36. Anonyymi,

    - "lähtökohtaisesti paha tai kasvattajan armoilla oleva lapsi"? Mitähän tällä tarkoitat?

    Voiko lapsi olla lähtökohtaisesti paha tai hyväkään? Mielestäni ei kumpaakaan, lapsi vain on ja hänestä tulee geeniperimänsä ja saamansa hoidon ja huolenpidon johdosta se mikä tulee.
    Ja miten lapsi voi olla tietoisen oppirakennelman kohteena? Ei kai. Eikö kukin kuitenkin tee lapsensa hyväksi sen, minkä voi eikä noudata mitään rakennelmia, vaan rakastaa, minkä kykenee - se on emon osa ja sen, joka saa lapsen vakituiseen ja jatkuvaan hoitoonsa.

    L K-J ei mielestäni anna ohjeita eikä käske ketään. Hän on vain tutkinut, mistä lapsilla ilmenevät ongelmat johtuvat ja on kertonut selkeätajuisesti, mitä milläkin variantilla voi tapahtua, huom. voi tapahtua, ei tapahdu automaattisesti, sillä lapset ovat erilaisia.

    Solidaarisuuden palvelemaan markkinataloutta? Tässä putoan tyystin. Hedonismia taas oli jo antiikin Kreikassa, se ei ole tämän ajan ilmiö, vaan aika tiukasti ihmiseen yleisesti liittyvä heikkous tai ominaisuus.

    VastaaPoista
  37. Kaikkihan me yhteiskunnallisia ajatteliojoita olemme, mutta emme ilmaisijoita, Riku! Kyky puuttuu monelta. Runossasi oli voimaa ja volyymia, oikein pelästyin ensin.

    Voi kun kadehdin teitä pääkaupunkilaisia, jotka näette heti kaikki Wuolijoet ja ihanat teatterikappaleet. Jos asuisin Helsingissä, kävisin luultavasti katsomassa kaikki teatteriesitykset.

    VastaaPoista
  38. Rikulta saa mielenkiintoisia musiikkilinkkejä. Aitäh!

    VastaaPoista
  39. Olen kuullut puliukon selittävän, että Tarja meille välillä tuo paketteja. Joku entinen naisprofessorikin siellä kuulemma käy jouluisin rahaakin antamassa.

    En ole Tarjaa koskaan äänestänyt, ei hän minun asiaani aja. (Anteeksi lapsekkuuteni, mutta viime vaaleissa piirsin Tarjan tai Saulin numeron sijaan vaalilippuun sen kirkkoveneen; ensimmäistä kertaa muuten)

    Silti minun on pakko arvostaa tuollaista tavattomasti. Ei niitä lehdissä ole näkynyt, hyvä niin.

    VastaaPoista
  40. Mikis,

    vähän olen pyrkinyt välttämään noiden linkkien lähetystä, mutta ei auta - "ammutaanhan hevosiakin"

    VastaaPoista
  41. Itse mietin yhtä "kipaletta"... en muista sen nimeä; siinä 50-luvulla äänitetty kansanlaulua laulava akka (eli ämmä) on ympätty rekonstruoituun jazziin. (Ja nimenomaan sympaattisella pieteetillä.) Se on kiehtovaa kuultavaa. Enkä väitä että ymmärrän sitä, en ollenkaan, mutta haluaisin.

    Ps. Yritän etsiä, en tänään (koska menen nyt juuri nukkumaan), mutta huomenna yritän etsiä sen You Tubesta. Tosin se on niin kummallinen kappale että ehkä ei kukaan sitä sinne ole laittanut? En osaa (toistaiseksi) sanoa...

    VastaaPoista
  42. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  43. 50-lukulainen akka laulamassa känsistään kuulostaisi vähän Paula Koivunemeltä, rekonstruoitu jatsi taas Charlie Parkerilta.

    Sympaattista pietismiä, jopa pieteettiä, taas löytyy esimerkiksi Mikko Alatalolta.

    Nyt minäkin menin ymmälleni, kuka perkele sellainen saattaisi olla?

    Onko sellaista laulajaa kuin Elsa Pakarinen, mahdollisesti Esan muija? - Kuitenkin ihan saman näköinen, mutta musta.

    VastaaPoista
  44. "Olen kuin vanha talo.
    Jos lakkaat lämmittämästä minua, rapistun."

    Risto Rasalla halusin eilen viitata siihen, ettei lapsi ole syntyessään tabula rasa (vaikkei kukaan sellaista kai väittänytkään).

    Pakarisen suku on lahjakasta ja kaunista. Esahan ei ollut savolainen, kuten yleisesti luullaan.

    VastaaPoista
  45. Kuuntelin hiljan Pakarisen haastattelun elävästä arkistosta, Pohjois-Karjalalaiseksi taisi tunnustautua.

    VastaaPoista
  46. Ihmiset yleensä kertovat mieluusti almujensa annosta, mutta kuka kertoo varastamisistaan?

    Mitenkähän paljon esimerkiksi työpaikoilta varastetaan? Koetaanko sitä edes varastamiseksi vai luontaiseduksi?

    Meiltä opettajien kopiointihuoneesta lähtivät yhteen aikaan jonkun taskuun mm. Fiskarsin sakset, muutamat peräkkäin, kunnes kanslisti niittasi ne metalliketjulla seinään kiinni.

    Aanelosnippuja kulki yhden jos toisenkin salkussa lapsille piirustuspaperiksi ja tussit ja kalvokynät kelpasivat mainiosti - itsekin olin näihin himona, sillä minulla on kynäperversio, rakastan niitä ja poimin taskuuni, jos näen niitä ajelehtimassa. Tai siis en enää poimi, paitsi yhden marketin kassakynän löysin kyllä taskustani. Minulla on tili kaupassa, ja kuittaan aina allekirjoituksella ostokseni. En ottanut kynää tietoisesti.

    VastaaPoista
  47. Ei väittänytkään Tapsa, että lapsi olisi syntyessään tabula rasa, tyhjä taulu. Onhan sillä geeniperimänsä ja valmis mutta hiomaton temperamentti.

    Esimerkiksi minä olin heti armoton parkuja, sisko taas oli yhtä hymyä. Samat luonteenpiirteet ovat säilyneet halki elämän, minä rutisen, sisko hyväksyy kaiken.

    VastaaPoista
  48. Iines sanoo: "Eikö ole itsestään selvää, että kärsivän kärsimystä jokainen tahtoo helpottaa ja antaa joskus viimeisenkin kolikon kukkarostaan? Ei siinä mitään hyvää ole, se on ihmisen perustoimintaa, jota jokainen meistä harjoittaa lukua pitämättä." Tämä on nappiin sanottu.

    Mietin tätä pärettä lukiessani, mikä on hyvä teko, joka niin raskaasti tuomitaan. Mutta eihän hyvää tekoa tuomitakaan, vaan siitä rummuttaminen ja kiitoksen hakeminen. Tuskin ihminen normaalisti edes mieltää tekevänsä hyvän teon auttaessaan apua tarvitsevaa. Kuuluu hyvään käytökseen, että autetaan. Semmoiset asiat opitaan jo lapsena.

    VastaaPoista
  49. Juuri näin tuon Risto Ahdilta siteeraamani ajatusryppään tulkitsen, Delilah!

    Ahti kyseenalaistaa rummutetun hyvänteon hyvyyden, ja tämäkin kyseenalaistaminen pitää nähdä osittain kuvaannollisena. Se mitä halutaan, on mitä suurin rehellisyys ihmisen teoissa.

    Tämä ei tietenkään tarkoita yksiselitteisesti, että esimerkiksi keräyskampanjoita ei saisi mainostaa. Pitää ajatella maalaisjärjellä.

    Sellainen antaminen, joka on niin itsestäänselvää, ettei tee siitä numeroa laskemalla sitä teoksi, on minusta ihmisyyttä, sillä tämän päivän ihmisyyteen kuuluu lajinsäilyminen sivistyneesti, ketään tappamatta tai tapattamatta.

    Ja lopuksi: kai tavoite on sanoa, että kaikki auttaminen ei ole pyyteetöntä.

    VastaaPoista
  50. Yhdysvalloissa hyväntekeväisyys lienee verovähennyskelpoista; siksikin se on siellä suosittua.

    En usko, että nälkäiset halveksivat ulkokultaisia motiivejaan, kun suu on täynnä ranskanleipää.

    Liioittelua on tietysti, jos hollywoodit alkavat lahjoittaa silikonitissejään tai huulitäytteitään.

    VastaaPoista
  51. Onkohan kukaan tutkinut leipäjonojen koostumusta?

    (Onko niitä muuten muualla kuin Stadissa?)

    Moniko siellä on nälkäinen ja köyhä, moniko janoinen ja siksi köyhä, moniko ihan ahneuttaan, kun ilmaiseksi saa?

    Ihminen on itsekeskeinen otus. Monen mielestä hätää ja puutetta kärsiviä pitää auttaa, mutta se on muiden tehtävä.

    VastaaPoista
  52. En tiedä leipäjonoista mitään, niitä kun on kai vain Helsingissä ja Tampereella.

    Pikaisen googlauksen perusteella havaitsee, että nuorten ja lapsiperheiden osuus on leipäjonoissa kasvanut, videossa haastatellun henkilönkin mukaan.

    Oma silmäni havaitsi, että jonottavat ovat vaaleaihoisia kantasuomalaisia. Erään tilaston mukaan suurin osa on ei-työllisiä, murto-osa työllisiä pientuloisia.

    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2010/04/1112639/leipajonot-ennatyspitkia-tana-kevaana

    VastaaPoista
  53. Rikuli, nälkäiset eivät varmaankaan halveksi ulkokullattua antajaakaan, heillä on tarpeeksi työtä itsehalveksunnassa, kun joutuvat kerjäämään. Kivahan se on antaa, kun köyhä pokkaa nätisti.

    VastaaPoista
  54. "Ihmiset yleensä kertovat mieluusti almujensa annosta, mutta kuka kertoo varastamisistaan?

    Mitenkähän paljon esimerkiksi työpaikoilta varastetaan? Koetaanko sitä edes varastamiseksi vai luontaiseduksi? "

    Justiinsa näin ! Ja samalla paheksutaan ihmisiä jotka köyhyyden ja nälän ajamina varastavat.

    VastaaPoista
  55. Iines: "Oma silmäni havaitsi, että jonottavat ovat vaaleaihoisia kantasuomalaisia."

    Entä millaisen päätelmän teit havainnostasi?

    VastaaPoista
  56. En eritellyt jonoa mitenkään erityisesti.

    Nyt kun kysytään, voisin sanoa, että yleiskuva oli kuin venäläisestä tai virolaisesta kauppajonosta: väki ei ollut ainakaan trendipellejä, vaan selvästi pienituloista tai peräti köyhää väkeä, harmaan ruskeaa ja kauhtunutta.

    Katsoin jostain tilastotaulukosta, että Suomessa olisi noin 700 000 pienituloista, mutta en ole varma, tulkitsinko taulukkoa oikein ja miten se oli suhteutettu.

    VastaaPoista
  57. Anonyymi,

    milloin Suomessa on viimeksi saatu leipävaras kiinni? Mäyräkoiria kyllä varastetaan, mutta harvoin murtaudutaan liikkeeseen leivän takia. Vai?

    VastaaPoista
  58. Lasketaankohan Lassi Valtonenkin pienituloisiin? Käyköhän hän leipäjonossa?

    "Vedän askin röökiä päivässä, raha-asiat ovat kusseet enkä käy töissä." (Idols-Lassi HS Nyt-liitteen kansikuvassa)

    VastaaPoista
  59. Näinä aikoina kun on pulaa työntekijöistä monissa duuneissa, jotta vallan ulkomailta pitää rahdata väkeä töitä tekemään!

    Ketään johonkin työhön kykenevää (alkuperäsuomalaista, kuka kieltä osaa äidinkielenään)ei saisi päästää eläkkeelle ihan helpolla, vaan olisi tarjottava jotain sellaista työtä mihin henkilö kykenee vammastaan huolimatta!

    Näin voitais maksaa "paskaduunistakin" parempaa palkkaa = "ansaittua" eläkerahaa siis jos "vammautunut" perehdyttämisen jälkeen kykenisi tuota tarpeellista paskaduunia Suomen hyväksi tekemään.

    VastaaPoista
  60. En minä analyysia kysynyt vaan johtopäätöstä.

    Miksi jonossa olivat "vaaleaihoiset kantasuomalaiset", eivätkä tummaihoiset kunniasuomalaiset?

    VastaaPoista
  61. Anonyymi,

    miksi töihin pitäisi repiä sairaita työkyvyttömyyseläkeläisiä, kun terveitä ihmisiä on työttöminä suurin piirtein yhtä paljon, yli 200 000?

    Unohdat lisäksi, että jokainen tk-eläkkeelle menevä vapauttaa yhden työpaikan terveelle ihmiselle.

    Tk-eläkkeellä olevaa ei muutenkaan kannata kadehtia, sillä kyseiselle eläkkeelle ei kukaan pääse helposti. Mieluummin on niin, että eläkkeelle eivät pääset tosi sairaatkaan ihmiset.

    Tapsa, tiedän kyllä, miten haluat minun päättelevän. Tahdot minun sanovan, että maahanmuuttajia ei ole leipäjonoissa, koska heillä on riittävät avustukset.

    On kai periaatteessa sama, saako maahanmuuttaja avustusleipänsä jonosta tai kaupasta. Ehkä maahanmuuttajien avustusrahat ovat vain korvamerkittyjä, ja ne pitää otaa tietyltä momentilta. En tiedä.

    VastaaPoista
  62. Hei Iines,

    ja voi vau! Olen tosi otettu, että päätit kirjoittaa tästä lisää, ja vielä mainita minutkin! Oikeasti! :)

    Huom! Ei sis. sarkasmia. :)

    Hyvä, että kiireisestä illasta huolimatta ehdin tänne tänään piipahtamaan edes; en varmasti käsitä mitään väärin, enkä loukkaannu/ole loukkaantunut mistään.

    Nyt meillä vain on deitti-ilta; leffana Rangon ensi-ilta (Johnny Depp on suosikkinäyttelijämme; molempien sattumalta), ja tiedossa viiniä, iltapalaa ja keskustelua. - Olen oikein höösännyt koko päivän; tehnyt kasvokuorinnat ja tuhkimo-kasvonaamiot, väkertänyt hiukset söpösti jne., eli että panostettu on. Tuskin kuitenkaan push-uppinikaan myöhemmin lohduttavat, jos nyt uppoudun tähän keskusteluun... Jatketaan siis me huomenna. :)

    En ole vielä ehtinyt käydä kirjastossa, eli tilatut ja saadut kirjat odottavat lukijaansa. - Tässä näet Charin Tärkeysjärjestyksen! ;) :D

    Näin äkkiseltään kysyisin vain, että jos (omia) hyviä tekoja ei saisi itse huomata, ilman, että ne muuttuisivat kyynisiksi oman hännän nostamisiksi, mitäs me sitten pahoille teoille tehdään?! Kun niitäkin sattuu joka päivä: jonossa kiilaamisia, bussissa etuilua, rumaa kielenkäyttöä, työpaikkakiusaamista?

    Että syyllisyyttä pahuudesta saa tuntea, mutta ei puhdasta iloa toisen huomioimesta?!? - Että se toisen huomioiminen tulee luonnostaan, pahuus on aina pahaa - kun justiinsa puhutaan siitä, että onko hyvyyttä (tai siis empaattisuuden) kykyä ihmisissä/kädellisissä yleensä olemassa?!? Ilman, että aikuiset sitä opettavat?

    Uutisoinnin tai kirjoittamisen arvoisia ovat yleensä kauheudet (eivät kyllä Ringin luokkaa :D - anteeksi, olen tosissani, mutta nyt olen niin hilpeä etten osaa olla vakava! :D); tiedän, ettet tarkoittanut minua esimerkiksi, kun kirjoitit vouhottavista hyväntekijöistä.

    - Toisaalta, tässä katkerassa ja kyynisessä maailmassa etsin tilaisuuksia huomata toinen ihminen, kassajonossa, liikenteessä, kahvilakeskustelussa tai perhetapaamisessa. Minulle se ehkä voi olla yksi keino säilyttää ilo ja toivo elämässäni, myös itseni kohdalla. - Huomaan myös sen, jos joku ilahtuu "normaalista kohteliaisuudestani", tai jopa "tungettelevasta auttamisenhalustani", ja olen siitä vilpittömän tyytyväinen.

    Kuten sanoinkin, ilahdun valtavasti, kun minulle ollaan ystävällisiä, kohteliaita tai kilttejä! Näitä negatiivisia esimerkkejä on paljon; minä en "suunnittele" olevani kiltti, tai että "avaanpa nyt oven tuollekin naapurille"; selkärangasta se lähtee, mutta myönnän reippaasti, että koen suurta iloa, kun huomaan tehneeni hyvää.

    VastaaPoista
  63. Olen tietoisesti pyrkinyt jakamaan vastuuta hyväntekemisen säälimättömyydestä myös siten, että kiitän kauniisti, ja usein vuolassanaisesti, teon tahallisuuteen uskoen. Hymyilen ja tervehdin ihmisiä aina; kiitän kaikista erikoisetuuksista, ja tarjoan naapureille lisää apua tilanteen päivittämiseen... - Kärvistelkööt siinä sitten, mokomat sosiaalipornoilijat, vai mitä?! :D - Ja jos ilahtuvat palautteestani, too bad!!! :D:D:D

    Olisiko muuten tässä ehkä joku pointti sille, mistä ollaan keskusteltu: minusta on luontevaa sekä kiittää että iloita kaikesta hyvän tekemisestä. Olisi ideaali, jos kaikki hyvin toimisimme, mutta käsitän kyllä, missä maailmassa elämme. Olen saanut oman osani toisten riepottelusta; osaan arvostaa ihan sitä kassajonotapahtumaa Harkittuna Hyvänä Tekona, silloin kun se kohdistuu minuun. - Loogista on, että että se toimii myös toisinpäin. :)

    Näen myös omat vaistonvaraiset jutut Hyvinä Tekoina. - Ja mitäs vikaa siinä on?

    Paitsi siis se raamatullinen paatos. - Ajatus jää kesken, mutta...

    Nyt on illallinen valmis, viiniä kaadetaan, ja kynttilät syttyvät; minä sanon kaikille hyvää yötä! :)

    Char

    VastaaPoista
  64. Char,
    olisitpa tässä niin halaisin. Täälläkin palavat kynttilät ja viini on maistunut. Illan elokuva oli West Side Story. Oli jännä huomata, että elokuvan teema 1950-luvun Yhdysvalloissa oli lähes sama, joka aiheuttaa keskustelua Suomessa vuonna 2011. Se teema saattaa jopa ratkaista vaalit.

    Kaupan lihatiskillä aamusella muaan rouva tunki eteeni ja yritti pyydystää myyjää, mutta siihen pyrähti railakas mummo, joka ilmoitti kovaan ääneen, että "tämä herra tässä oli kyllä ensin" ja niin minua sitten palveltiin. Kiilaajatäti painui naama punaisena maitotuotteiden hyllyille. Juttelin pitkään mummon kanssa ja että meillä oli hauskaa.

    Kassalla autoin toiselle mummolle paperisen ostoskassin, itse hän ei enää taipunut sitä ottamaan. Ei hän suuttunut, vaikka apuani siinä tyrkytin.

    VastaaPoista
  65. Voi Van V,

    kun just mainitsemasi musikaali on yksi oma lempparini!!!

    Aikoinaan kirjoitin ekan itkuisen päiväkirjamuiston tästä teemasta...

    - Silloin harjoittelin sitä teininä olemista, ja WSS iski suoraan hermoon. Vieläkin itken lopussa.

    Nyt kipitän takaisin petiin! :)

    Ja P.S. Kyä nuo mummot, jotka kirjoituksessasi mainitset, rulaa! :)

    Tästä jatketaan! :)

    VastaaPoista
  66. P.S. Kuka on katsonut Mel Gibsonin Pääsiäisleffan?!

    Sen perusteella en ehdottaisi ketään ristiinnaulattavaksi: sen verran graafista ja eläimellisen kammottavaa touhu oli.

    - Enkä nyt ainakaan ihmistä, joka muiden, itseään heikompien kustannuksella koettaa hakea itselleen oikeutusta elämänpiirissämme, tai taivaspaikkaa.

    Eikös semmoinen yksilö tarvitsisi sitä paljon peräänkuulutettua armoa, apua ja ymmärtämystä, ei kidutusta?

    Jessus sentään.

    (Pun Intended). :)

    VastaaPoista
  67. Nukun varmaan aamulla :)!

    Teiteillä on siis hyvää aikaa miettiä ristiinnaulitsemista, kaikkinensa. Ja kirjaimellisesti. :)

    VastaaPoista
  68. Iines,

    lisään vielä, että jos biologiaamme ei kuuluisi pienistä ja heikoista huolehtiminen, olisimme lajina kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten.

    Vanhuksia tarvitaan elämänkokemuksen välittämiseen, vauvoja tulevaisuuden turvaamiseen: mikä tässä on nyt niin mutkikasta?

    Biologiasta erillään, ja yliopistosivistystä vaativaa!

    Minun elämässäni on nytkin vanhuksia, jotka kaipaavat käsivartta, kun ulos lähtevät. - Ei vain äitini, vaan muutkin mammat ja vaarit.

    Jos tulkitset niin, että kaikki vapaaehtoinen vanhushuolto on periaatteessa "itsensä-auttamista", ja sikäli turhaa - pah!

    Kyllä ainakin oma äitini, joka aikoinaan oli innokas muiden auttaja, tarvitsisi nyt uuteen sairauteen liittyvään huippaukseen liittyvässä epävarmuudessa sellaista tukea, jota me lapset emme voi tarjota. - Emme edes viikottain! Asun parin tunnin matkan päässä; en siis voi päivittäin tarjota äidille kävelyseuraa. Ja kyllä se ulkoilu tärkeää olisi!

    Siinä saisi liikuntaa, näkisi ihmisiä - ynnä hengittäisi raitista ilmaa, ja näkisi auringon!

    Olisi erinomaisen hyvä, jos äiti näkisi vaikkapa viikottain sellaisen ihmisen, joka veisi pikku kävelyreitille ulos. Siinä näkisi ihmisiä, haistaisi raikasta ilmaa...

    Vaan äidin pienessä kaupungissa tuollaista toimintaa ei ole. Ja vanhuspiirit ovat niin sisäänpäinlämpiäviä, että edes sosiaalinen äitini ei päässyt mukaan kuvioihin. Tervehdettiin kyllä, mutta sitten taas palattiin vieruskaverin kanssa jutusteluun.

    Oikeasti: ongelma ei minusta ole yltiöauttavaiset ihmiset, vaan yhteisöllisen vastuun ja auttamisen puute!!

    VastaaPoista
  69. Mistä teidän eteenne aina tupsahtavatkin nuo huonokuntoiset mummot, van V ja Char?

    Minä olen vuosiin törmännyt vain yhteen halpaantuneeseen, mutta hän seisoi marketjonossa jo valmiiksi tuettuna, kunnankyydityksellä varustettuna, taksi Hätilän avustamana. Mummoilla on täälläpäin sitä paitsi aina kassi tai värikäs muovikori muassaan, ettei tarvitse turhaan taivutella maksullisten kassien puoleen. Hyvin näkyy lappo sujuvan. Ellei sujuisi, lähimpänä seisova tietysti auttaisi.

    Voi pyhät sylvit teidän ristiinnaulitsemistenne kanssa. Muistuttaisin teitä kuitenkin siitä, että ristiinnaulita voi myös hymyillen. Se vasta saatanallista on.

    Ei kai Jumala ole iloa kieltänyt. Iloita voi monesta asiasta. En vain tiedä, mitä hyvä teko on, kun antaessani ja auttaessani sairaita ja köyhiä tunnen enemmän hätää ja syyllisyyttä, surua siitä, että toinen on tuossa jamassa. En nuku yötäni paremmin, en kättele itseäni, kun pidän hukkuvaa pinnalla. Minusta on luonnollista kahlata vaatteissa veteen ja pelastaa hukkuva sudenkorento. Todennäköisesti en mainitse siitä kellekään tällaisia keskusteluja lukuunottamatta.

    En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että ihmiset huomaavat itse olevansa hyviä, auttavansa lukua pitämättä. Tällaisia ihmisiä olen kohdannut, eivät kiitosta odota vaan vaivaantuvat, kun teko huomataan. Se ilahduttaa suuresti. Enemmän mietityttää se, kun hyvät teot huomataan, niin että ne voisi laskea.

    Luvun pitämisestä tässä jutussa on kyse, ei avun kieltämisestä, van V ja Char. Uskoisin, että se on tässä kyllä esillä aika hereästi, jos lukee ilman ennakkoasenteita.

    Paha teko toista kohtaan on virhe, häiriö kentässä, koska se sotii ihmisen olemassaoloa vastaan, on uhka. Siksi sen huomaa.

    VastaaPoista
  70. Tempperamenttimme mukaisesti lapset kilpailevat vanhemoiensa huomiosta. Toinen kirkuu naama punaisena ja haluaa tyydytyksen heti ja toistuvasti kun taas toinen kestää odotusta. Välinpitämättömyys ja piittaamattomuus lapsen tarpeista johtaa itsetuntovaurioihin.

    Jos avuntarvitsija on köyhä, sairas, lihava, alkoholisti, vammainen tai ilmiselvästi hän vain on omaan tilaansa syytön, on apua helppo antaa. Mutta auta armias jos näyttää siltä että avuntarvitsija on menettänyt hallinnan omaan elämäänsä, niin omapahan on vikansa.

    Vastavuoroisuudentavoittelu on kamppailua minän ja yliminän kanssa, häpeämme alemmuuden- tai ylemmyydentunteitamme, häpeämme minuuttamme. Toinen puoli meistä toimii kuin sadun "Keisarin uudet vaatteet" pikkulapsi ja toinen puoli kuin sen tuppisuut myötäilijät.

    VastaaPoista
  71. Anonyymi,

    noin se menee, lapsen tarpeet tulisi tyydyttää lapsen temperamentin mukaisesti, ei vanhempien aikataulun.

    Vaan sitä minä ihmettelen, että suomalais-italialainen Soile Lautsi on kiukkuinen, kun ei saanut tahtoaan Italiassa läpi.

    Hän olisi tahtonut perinteiset krusifiksit pois koulujen seiniltä ja vei asian oikeuteen. Reipas maahanmuuttaja! Oikeuslaitos ei poistattanut krusifikseja, koska ne eivät vaikuta merkittävästi lasten elämään.

    Millainen olisi maailma, jos siitä poistettaisiin kaikki, mikä sotii omaa ideologiaamme vastaan?

    VastaaPoista
  72. Iines,

    jos lähdin liikkeelle siitä, että pahuus ja ilkeys on helppoa näyttää tilastoissa - eikö ole luonnollista, että koetin kertoa vastaesimerkkejä?

    Jos ja kun ne ne esimerkit olivat tyhmiä tai turhia - eikös se ole minun vikani?

    Toimittaja Niina Rapoon saat helposti nyt yhteyden; kaikki tiedot on toimitettu sinulle.

    Saisitpa hänet mukaan keskusteluun: minua kiinnostaisi juurikin se! :)

    VastaaPoista
  73. Char, tokihan auttamisesta hyvän mielen itselleen saa, eikä se tietenkään ole paha asia.
    Ikävää, että äitisi tunsi vanhuspiirissä itsensä ulkopuoliseksi. Toivottavasti hän silti jaksaa sitkeästi yrittää uudelleen, eikä lannistunut. Aluksi on hankalaa tulla uutena toisilleen tuttujen joukkoon. Sen huomaa vaikkapa harrastuspiireissä.

    Van Vaari, nautin lukiessani kauppareissustasi. Etuilija ymmärsi sentään hävetä. Vuoronumerot palvelutiskillä ovat hyvä keksintö, mutta joka paikkaan eivät ole ehtineet.

    Iines, samoilla linjoilla ollaan.

    VastaaPoista
  74. Häh?

    Tämä on blogi, Char, ei juridinen näyttämö. Tänne sopii kirjoittaa kenen tahansa, mutta jos asioista keskustellaan, näyttö- ja todistevelvollisuus on väittämän esittäjällä, ei sen kyseenalaistajalla/kiistäjällä.

    Väittämän esittäjän tulee tuoda todistetieto keskusteluun, vaikka lainaamalla tarvittava pala väittämän kontekstia selkeästi näkyviin.

    VastaaPoista
  75. Van V,

    en tiedä sinusta, mutta minusta se ristille-naulaamis-juttu kuulostaa ikävältä ja erittäin kivuliaalta.

    Eli jätän sen nyt väliin.

    Parhain terveisin,

    Char :)

    P.S. Mitä mieltä olet muista musikaaleista? Kysyn tosissani, kun tykkään niistä :)

    VastaaPoista
  76. Huomenta, Iines,

    juu ei, en ymmärtänyt. Mitä minun pitäisi kertoa?

    Delilah,

    äitini valitettavasti lannistui (plus että ainoa pariskunta oli uskonnollinen - ei meidän Mamman juttu, jos siis pitäisi rukoilla ruokapöydässä, ei nyt matsaa).

    Kaikille kivaa viikonloppua,

    Char :)

    VastaaPoista
  77. Char,

    mielestäni ei mitään tarvitse kertoa, enkä ole mitään pyytänyt.

    Otit itse esille Niina Rapon, jonka artikkelia tulkitsit edellisessä keskustelussa kysyessäni sen yhden väittämäsi alkuperäistä esittäjää.

    "Toimittaja Niina Rapoon saat helposti nyt yhteyden; kaikki tiedot on toimitettu sinulle.

    Ei minulle ole tullut mitään tietoja, ainakaan sähköpostiini. Minusta sinulla on siis näyttövelvollisuus, jos tahdot palata tuohon väittämääsi. Minulle on se ja sama, mielelläni keskustelen, mutta en siis itse ottanut asiaa uudelleen esiin.

    VastaaPoista
  78. Minusta tuntuu siltä että nyt alkaa olla viimeiset ajat käsillä niille ajatuksille että rummunpäristys ei kuulu hyväntekeväisyyteen. Valtion roolin kutistaminen tuo vääjäämättä kolmannen sektorin eturintamaan vähäosaisten auttamisessa. Kilpailu vastikkeettomien tai vastikkeellisten altruismista pitää huolen siitä tarkoitus pyhittää keinot. Mahdollisuuksien tasa-arvo suo mahdollisuuden väistää vastuu ja siirtä se yksilölle itselleen ja tehdä näin hänestä oman onnensa seppä.

    VastaaPoista
  79. Anonyymi,

    käsittääkseni Risto Ahti pohtii - kuin myös minä - yksilöllisen hyvänteon käsitettä, siis ikuisuusongelmaa mitä hyvyys on, mitä hyvä teko on, voiko tietoinen ja harkittu olla hyvää, jonka tulisi Ahdin käsityksen mukaan syntyä spontaanisti eikä laskelmoiden.

    Ei Ahti siis mitään yhteiskunnallisia hyväntekeväisyysoperaatioita tuomitse, vaan yksinkertaisesti pitää auttamista niin selviönä, ettei yksilö itse huomaa, mikä hänen toiminnastaan on epäitsekästä auttamista, mikä muuta toimintaa. Jos hyvistä teoista pidetään lukua, se on sitä rummun pärinää. Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea tekee, sanoo Ahti, ja minäkin näin sanoin, ennen kuin Ahtia olin lukenut.

    Ahti kääntää Neron käsikirjassaan muitakin käsitteitä päälaelleen, hänen näkökulmansa asioihin on vielä vinompi kuin minun.

    VastaaPoista
  80. Lainaan tähän vielä tämän Ahdin paljastavan lausahduksen, joka on jäänyt monelta avaamatta:

    "- - hyväntekijää on vaikea löytää, täytyy olla täällä, paikan päällä. Hyväntekijä, näet, täytyy aina saada kiinni itse teossa.

    Tämähän tarkoittaa juuri sitä, että hyvää tehdään, sitä pitää tehdä, mutta hyvä teko on siellä, missä livenä kohtaamme teon, näemme sen, todistamme sen paikan päällä.

    Ei hyvä teko ole puheissa, että minä annoin rähjäiselle leivän eilen, kun se oli niin raasu. Mitä hyvää siinä muka on? Pitäisikö tähän sanoa, että oi voi kun sinä olet hyvä ihminen, tule tänne niin halaan sinua! Yäk, mitä makeilua.

    VastaaPoista
  81. Tässä puhutaan nyt niin ristiin ja ohi ja vierestä että oksat pois!

    Kukaan ei missään kommentissa ole sanonut, että on huono asia tehdä jotakin toista ihmistä (tuttua tai vierasta) ilahduttavaa tai tämän elämää helpottavaa.

    Ei tietenkään! Sehän kuuluu jokapäiväiseen elämään. Eikä ole mitään väärää siinäkään että molemmille osapuolille tulee hyvä mieli.

    Vastenmielisyys astuu kuvaan siinä vaiheessa, kun teoilla on motiivi (esim. taivaspaikan tai kiitoksen saaminen). Silloin ei voi puhua "hyvästä teosta" - pakko pistää lainausmerkkeihin - vaan oman kilpensä kiillottamisesta.

    Varmaan kaikkien mielestä on vähintäänkin moukkamaista, jos joku rehentelee rahoillaan.

    "Hyvillä teoilla" rehenteleminen on ihan yhtä tahmaista.

    VastaaPoista
  82. "Mistä teidän eteenne aina tupsahtavatkin nuo huonokuntoiset mummot, van V ja Char?"

    Täällä peräkylässä ilmeisesti nyt vaan on enemmän huonokuntoisia vanhoja ihmisiä kuin sinun residenssisi liepeillä. Ehkä siksi kukaan ei täällä lyö rumpua, jos vaikka joku tekee naapurin lumityöt, auttaa kauppa-asioissa tai leikkaa nurmikot. Aivan tavallista naapuriapua, ei sen kummempaa.

    Keskustelu vapaaehtoisen auttamisen kunniallisuudesta tahi kunniattomuudesta kulkee nyt sellaisissa sfääreissä, ettei siihen osaa ottaa kantaa tuntematta itseään hölmöksi. Ei ainakaan tällainen putkiaivoinen.

    "Van V,
    en tiedä sinusta, mutta minusta se ristille-naulaamis-juttu kuulostaa ikävältä ja erittäin kivuliaalta."

    En muista kirjoittaneeni ristiinnaulitsemisesta mitään, armas Char. Oletkohan erehtynyt henkilöstä nyt?
    Musikaaleista pidän. Nehän ovat sellaisia "köyhän miehen oopperoita", joita katsellessa ei tarvitse olla sormi pystyssä. Mielestäni musikaali on rehellisesti oma itsensä, teos, joka hakee mahdollisimman monen ihmisen suosiota.

    VastaaPoista
  83. Iines: "Tapsa, tiedän kyllä, miten haluat minun päättelevän."

    Luulet tietäväsi. Ei maailma ole niin yksinkertainen, enkä minäkään.

    Sitä paitsi se päättelemäsi vastaukseni on ihan liian pinnallinen ja selviö, lähiöpubi-tasoa.

    Eniten minua kiinnosti se, miksi alunperin määrittelit leipäjonossa seisovat "vaaleaihoisiksi kantasuomalaisiksi"?

    Freudilainen lapsus?

    VastaaPoista
  84. Anonyymi,

    milloin Suomessa on viimeksi saatu leipävaras kiinni? Mäyräkoiria kyllä varastetaan, mutta harvoin murtaudutaan liikkeeseen leivän takia. Vai?

    Omassa lähikaupassani on tuon tuostakin ruuan varastajia. Etenkin suurten juhlapyhien aikana. Myymälän vastaava kertoi, että hän saattaa myös sulkea silmänsä toisinaan näiltä varkauksilta, vaikka tietää että häntäkin saatetaan rangaista huolimattomuudesta työssä.

    Juhlapäivät ja ruoka kuuluvat kaikille, hän sanoi.

    Kumpi on rikollisempi rikollinen?

    VastaaPoista
  85. Epäitsekäs auttaminen on Iineksen todisteleman teorian mukaan ainoastaan tiedostamaton toiminta. Vaatii todella tiedostettua ja älyllistä harkintaa että hoksaa aina jäävätä itsensä kun on sosiaalisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Tosin, tekniikan kehitys voituoda avun ongelmaan. Avulias ja täysin pyyteetön ja "tunteeton" robotti voisi nuo epäilyttävät laupeudentyöt hoitaa.

    Samalla voisi päästä siitä dilemmasta onko täysin epäitsekästä toimintaa olemassakaan. Samalla kuitenkin itse haluan uskoa että inhimillisyyden pohjavireeseen kuuluu jonkinasteinen ja evoluutiokeljussa säilyvä epäitsekkyys. Sitä näkemystä saattaa puolustaa vaikka se että kannibalismi ja joukkotuhonta kaikesta itsekkyydestä huolimatta ei ole levinnyt kovin laajasti.

    VastaaPoista
  86. Hei Ines,

    taisin jo pari kertaaa ehdottaa,

    että Lukekaa se artikkeli!


    Puhutaan edes samasta asiasta!


    Minusta se olisi hyvä lähtökohta keskustelulle. Enkä oikein jaksa/halua/viitsi toistaa samoja juttuja. :D

    VastaaPoista
  87. Annatko linkin mistä jutun voi lukea?

    VastaaPoista
  88. Huomenta, anonyymi,

    Kodin KuvaLlehti, Ja pyydäpä minulta minulta vielä viidennen kerran kerran se numero! :)

    Hauskansa hupailullakin! :)

    Saatan jopa kyllästyä.

    Char

    VastaaPoista
  89. Anonyymi, osaatkos lukea?

    Ei Iines ole missään kohdassa sanonut, että toisten ihmisten auttaminen (sinun kielelläsi laupeudentyöt) olisi huono asia.

    Hän on nimenomaan sanonut, että se on niin normaali asia inhimillistä kanssakäymistä kuin olla ja voi.

    Jos niin ei ole, niin sitten jotakin on pielessä ja pahasti.

    Tämän päivän satoa: kahvilassa tyttö vaihtoi uuden kahvipannun ennen kuin ehdimme ottaa (vaikka vanhaa oli vielä kolmasosa jäljellä); kaupunkilehden jakaja odotti - pyytämättä - hetken, että sai antaa aviisin käteeni (ettei tarvinnut hypätä lumihankeen postilaatikolle); kaupassa täyden kärryn asiakas päästi minut - pyytämättä - muutaman kauppatavarani kanssa ohitseen.

    Pahoittelen, että en kerro mitä "hyvää" olen itse tänään tehnyt.

    En, vaikka kirveellä uhattaisiin.

    VastaaPoista
  90. Täällä on niin tiheää keskustelua, rttä tuntuu vaikealta työntyä joukkoon.

    Yritin pikalukemalla saada selvyyttä, mikä on keskustelun ydin, vaikka mitäpä minä sillä tiedolla teen, sillä en pysy kuitenkaan asiassa.

    Risto Ahti vilahteli välillä, välillä hyvät teot, s.o. hyväntekeväisyys. Risto Ahdista sen verran, että hän on tuttu "kiva nähdä sinua pitkästä aikaa!" -tasolla. Tutustumisen alkuvaiheet: Ovikello soi. Sisään työntyy joku, joka ei sano mitään, ei tervehdi, tulee joukkoon, istuu aikansa, nousee, poistuu sanomatta mitään, ei selityksiä, ei heippa hei tai muita fraaseja, joita on tapana syytää lähtiessä... on kuin joku astraaliruumis olisi vieraillut suutaan soittavien maailmaa parantavien joukossa. "Niin ristomaista", sanoo joku. Muttta onko ihmisen pakko noudattaa joka paikassa fraasimaista, aasimaista, joukkotoimintaa, joka pahimmoillaan alkaa ahdistaa kuten esim. minua, joka syödessä istuin kerrran rennosti pöydässä ajattelematta käsieni asentoa, ja tilaisuuden emäntä alkaa kertoa juttua kuinka "meillä kävi vieras, joka piti kyynärpäitään pöydällä, ajatelkaa!" Ja vilkaisin käsiäni, jotka olivat huiskin haiskin levällään. Hämmentyneenä vedin ne piiloon syliin (sillä olen ujo ja hätäännyn helposti).
    En minä vastusta hyviä tapoja, mutta rajansa kaikella.

    Hyvistä tavoista hyviin tekoihin. Eilen tuli telkasta masennuksesta. Katkelman siitä ennätin näkemään. Siinä sanottiin että masennus voidaan jakaa lievään, keskivaikeaan ja vaikeaa. Ja että lievä masennus paranee hellyydellä. Minä siitä kertomaan riennän lähimmäisen luo ja kerron kuulemani. Sanoin: minulla on lievä masennus. Silloin esiin sukeltaa lähimmäisen käsi. Se silittää kolme raskasta vetoa hiuksiin pään päällä. Parannuinko? Heh! Heti auttoi! Tuli oikein hyvä mieli.

    Tuo oli kerrottu viitteeksi, että hellyys toisia ihmisiä kohtaan, tai iloinen hymy ja joku kaunis sana on jo hyväntekeväisyyttä, jota ei kannata väheksyä. Sitten erikseen ne panot pankkitileille, joilla on määrä auttaa suurta joukkoa ihmisiä, jotka jostain syystä kärsivät tai voivat pahoin. Niistä kannattaa kyllä mainita sopivassa tilanteessa, kuinka minäkin... sillä se saattaa olla ainoa hyvää tekevä seuraus, ellei ota huomioon niitä, joita kertyvä rahasumma ilahduttaa. Yleensähän ne kuluvat keräyksen alkuunpanijoiden kulujen peittämiseen... Joo. Tällainen epäilevä paska minusta on tullut. Vaikka päiväkirjaani olin merkinnyt tikkukirjaimilla: MINÄ HALUUN ETTÄ MINUSTA TULEE ISONA HYVÄ IHMINEN.

    VastaaPoista
  91. Char,

    jos viittaat johonkin vanhaan juttuun, tulisi se tuoda kaikille luettavaksi joko antamalla suora linkki artikkeliin, tai lainaamalla riittävässä määrin suoraa tekstiä tai referoimalla objektiivisesti koko jutun ydinsisältö.

    Ihmiset kyllä lukevat ja sanovat mielipiteitään, kun heitä palvelee antamalla se luettava klikkauksen päähän. Samalla oikaistaan myös monta keskustelunmutkaa, kun tekstistä näkyy heti, mikä on toimittajan, mikä haastatellun väite, mikä referoijan tulkintaa.

    Näin sekavaksi keskusteleu menee, jos jokaisen tiedonmurun joutuu lypsämään jälkikäteen, kun juttuun viittaaja vain puhuu jutustaan epämääräisesti.

    VastaaPoista
  92. van V, sfäärit ovat minustakin vähintään mielenkiintoiset, jos täällä aletaan puhua jo ristiinnaulitsemisesta ja nimenomaan Mel Gibsonin raa'asta tulkinnasta. En kyllä saanut selväksi, kuka naulitsee ja ketä, mutta ristinpuuta tuolla jo pykättiin kovaa vauhtia.

    Kuunkuiske, oletkos sinä ainoa selväjärkinen tässä kiihkossa - tuntuu siltä. Muut näkevät vissiin Risto Ahdin ja minut mummojentuuppijana ja kitsaana lompakonpäälläistujana. Siitäkään huolimatta en alleviivaa enkä tee listaa.

    Toisaalta se on hyvän jutun merkki, kun tulee molempia laitoja.

    VastaaPoista
  93. Pikkuliisu,

    nuo silitykset ovat minusta ihanaa ihmisten välistä lämpöä, joka kuuluu osana elämän luonnollisen virtaan. Samoin se, että leikkaa rivitalonaapurinsa nurmikonpläntin, tai vaikka pilkkoo toisen saunapuut, lupaa kysymättä, jälkeenpäin mainitsematta.

    Kaiken aikaahan tällaista spontaania kanssakäymistä tapahtuu, että autetaan ja pyydetään apua.

    Tänään viimeksi sain apua vieraalta automieheltä, kun autoni oli juuttunut rattilukkoon kaupungin parkkipaikalla. En saanut avainta kääntymään lukossa, avain ei kiertynyt piiruakaan. Menin muitta mutkitta koputtamaan viereisessä autossa istuneen miehen auton ikkunaa ja pyysin apua. Mies runtttasi rattia edestakaisin, ja avain pyörähti samantien ja käynnisti moottorin. Kiitin tietenkin kauniisti, koska sain avun, jota ilman olisin joutunut kävelemään muutaman kilometrin painavien kassien kera.

    VastaaPoista
  94. Eikös papitkin kaatele puita etukäteen siitä mainostamatta? Kohteliasta porukkaa.

    VastaaPoista
  95. Suon ökyrikkaille oikeuden kehua lahjoituksillaan julkisesti, jospa se kannustaa elopit ja muut paneen vielä paremmaksi, Japanille sun muille katasrofeille! Miksi kolikon kerääjiä on kauppojen ovien pielissä ropoani vaatimassa! Menköön suoraan oikeisiin kohteisiin olliloille, kallasvuolloille, elopeille sun muille ökyrikkaille kuppiaan heiluttelemaan!

    VastaaPoista
  96. Taidat viitata siihen, kun pappi korjasi pimeänä syysyönä myrskyssä kaatuneen puun tontiltani omalle puolelleen. Hyvä ihmisiä he ovat. Tervehtivät aina herttaisesti. Kyselyjeni jälkeen ruustinnakin lupasi uudet puut tilalle, mutta en ottanut.

    Anonyymi, alempi, käyvät ökyrikkaatkin kai kaupoissa, joten kyllä hekin nuo kupit näkevät. Olen kuullut, että ökyrikkailla on myös jatkuvia avustushanoja auki eri suunnille. Ei näitä kirkoissa kuuluteta.

    VastaaPoista
  97. Ihan hyvä homma ja niin kuuluukin olla!

    "Väestön ikäjakauma pakottaa huolehtimaan siitä, ettei työllisten määrä suhteessa huollettavien (lapset ja vanhukset) määrään romahda. Tästä syystä eläkeikää pitää hieman nostaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että työhyvinvoinnista pitää huolehtia entistä paremmin ja työaikajoustoilla pitää mahdollistaa työn parempi sovittaminen kulloiseenkin elämätilanteeseen."

    Miksi eläkeikäiset ovat suosittuja työntekijöitä, eläkeiän saavutettuaan, suht'koht'terveinä? Kykenisitkö iines, johonkin muuhunkin vielä, kuin pelkkään bloggaamiseen? Äänisairaudestasi huolimatta?

    VastaaPoista
  98. Mielestäni kykenisin kaikkeen muuhun paitsi työhön, jota tehdään pääasiassa puhumalla, ja kuulun niihin ihmisiin, jotka haluaisivat tehdä töitä täyteen eläkeikään asti, kenties vähän ylikin, hieman kevennetysti.

    Ongelma minun koulutustasollani ja palkkakertymälläni olevilla ihmisillä on tietenkin taloudellinen: ei yksinkertaisesti kannata mennä mihin tahansa työhön puolella palkalla siitä, mitä eläke on. Hulluhan siinä olisi.

    VastaaPoista
  99. Miksi iines ei tee töitä vaan on mieluummin eläkkeellä?

    ""iines sanoo: "Ongelma minun koulutustasollani ja palkkakertymälläni olevilla ihmisillä on tietenkin taloudellinen: ei yksinkertaisesti kannata mennä mihin tahansa työhön puolella palkalla siitä, mitä eläke on. Hulluhan siinä olisi."" Niinpä niin!

    Just joo, ja tän vuoksi tarvitaan "paskahommiin" ulkomaisia maahanmuuttajia, vaikka omassa kansassa riittäis, omaa kieltä, suomea luontaisesti syntyjään puhuvia työntekijöitä hommiin! Miksi me kustannetaan mieluummin iinekset bloggaamaan paskaa, kuin voisivat tehdä hyödyllistä työtä, sen sijaan elantonsa eteen, lasten, nuorten ja vanhuksien hyväksi!

    VastaaPoista
  100. Anonyymi,

    meillähän on työttöminä sama määrä ihmisiä kuin sairaina tk-eläkkeellä. Annetaan mieluummin heille nuo työt kuin eri tavoin sairaille.

    Kukaan ei pääse Suomessa tk-eläkkeelle helpolla, vaan seula on todella tiukka, moni tosi sairas joutuu pysymään töissä. Ne, jotka ovat siis tk-eläkkeellä, ovat tosi sairaitakin huonommassa kunnossa omassa sairaudessaan.

    Oletko muuten tullut ajatelleeksi, mitä sellaisia töitä ylipäänsä on, joissa ei tarvitse puhua tai vastata puhelimeen? Koetapa liimata laastarilappu suusi eteen ja elää vaikka viikko siten, sekä työssäsi, jos sinulla sellainen on, että vapaalla. Minulla oli työssä ollessani mm. 2 kuukauden mykkä jakso. Opettajana. Se oli merkitty sairauslomaksi, mutta olin itsekkäästi töissä.

    On aika vastenmielistä lukea kommenttia, jossa pilkataan toisen sairautta. Siinä on sellainen raja, jolloin alkaa epäillä sanojan henkistä terveyttä.

    VastaaPoista
  101. Mietihän töitä joissa ei tarvi komminikoida! Ihan vakavasti, iines!

    VastaaPoista
  102. Olet julma, sydämetön ja tietämätön ihminen, oletettavasti kohtalaisen sivistymätönkin. Et tunne työelämää, sen lainalaisuuksia, eri alojen pätevyysvaatimuksia, et ihmisoikeuksia. Ihmiset eivät ole karjaa, Suomessa on työlainsäädäntö, jota noudatetaan.

    Yhtä asiaa en ymmärrä. Miksi et hyökkää mieluummin yli 200 000 työttömän kimppuun. Pitäisikö työt (mitkä työt muuten, kun niitä työttömiä on noin h*lvetisti?) antaa vanhemmille sairaseläkeläisille terveiden nuorten sijaan? Häh? Oletko vähän pimeä?

    VastaaPoista
  103. Tästä on deletoitu Japen viesti. Ja deletoidaan vastakin. Kyseinen henkilö on porttikiellossa aggressiivisen viestintänsä vuoksi myös tässä blogissa.

    VastaaPoista
  104. Deletoinnit sinä osaat, HULLU AKKA!

    iines sanoo : "Olet julma, sydämetön ja tietämätön ihminen, oletettavasti kohtalaisen sivistymätönkin. Et tunne työelämää, sen lainalaisuuksia, eri alojen pätevyysvaatimuksia, et ihmisoikeuksia. Ihmiset eivät ole karjaa, Suomessa on työlainsäädäntö, jota noudatetaan.

    Yhtä asiaa en ymmärrä. Miksi et hyökkää mieluummin yli 200 000 työttömän kimppuun. Pitäisikö työt (mitkä työt muuten, kun niitä työttömiä on noin h*lvetisti?) antaa vanhemmille sairaseläkeläisille terveiden nuorten sijaan? Häh? Oletko vähän pimeä?

    19. maaliskuuta 2011 22.19"

    Näin Suomessa tapahtuu, työt annetaan eläkeläisille, koska tekijöitä ei löydy, "paskaduuneihin!" Oisko kiitos opettajien! Katso tuota lukematonta tuossa, sano opettaja kannustaessaan oppilaitaan parempaan, et kai halua olla hän tuo "paskaduunari?"

    Nyt näihin tarpeellisiin töihin ei ole halukkaita suomalaisia, töihin tarvitaan ulkomaisia maahanmuuttajia, koska suomalaisille työ olisi halveksittavaa "paskaduunia"! Kiitos typerien opettajien, usein opettajien lapsia ne opettajat tai ylempää keskiluokkaa ainakin, vaikka kenties köyhtynyttä! No nyt tulee persut, kiitos iines! Katso Miitta-tätiä ja opi jos ymmärrät, sitä parodiaa!

    On hyvä, että olet sairaseläkkeellä koska olet oikeasti sairas, etkä kykenisi mihinkään työhön enää! Edes pskaduuniin! Sinä Japetat sairaasti! Olet tosi sairas ja siksi eläkkeellä! Bloggaa vaan paskaa, muuhun et pysty!

    19. maaliskuuta 2011 23.05

    VastaaPoista
  105. Poistettu sama viesti toistamiseen, + siihen liitetyt lisäherjaukset.

    Korjaan sen verran, että poistojen kohde vaikuttaa kielenkäyttönsä perusteella kuolleista heränneeltä entiseltä Päävainoajaltani ja Iines-faniblogin pitäjältä, eikä olekaan ehkä Jape.

    VastaaPoista
  106. Jaa, tuohon ylle tupsahti taas jo kahdesti poistamani viesti, pienin lisäyksin, mm. puhuttelu on uutta. Tuo viesti vakuuttaa minulle kirjoittajaksi tämän entisen naispuolisen vainojani, toisen heistä, pahasuisesta kaksikosta.

    Olkoon tuossa nyt, sillä en ehdi vahtia tätä koko yötä.

    Hyvää yötä.

    VastaaPoista
  107. Voi pipipäätä, onneksi on eläkkeellä, ansaitusti! Kukapa Suomessa turhaan sille pääsis, siksi tarvitaan paljon maahanmuuttajia! Siksi persut etenee Suomessa! Kiitos iines ja kaltaisesi!

    Toivottavasti persut panee teidätkin töihin paskanjauhannaltanne!

    VastaaPoista
  108. Minä muistelin, että esimerkiksi Halla-aho on ikänsä tutkinut hemorroidien muinaisvenäläisiä kielimuotoja. - Liekö sitten kuinka paljon ehtinyt paiskia siinä välissä?

    VastaaPoista
  109. Voi Riku Riemu rosvonaamareinesi, säälittävää tupeerausta! Mutta eläkemummuinneshän susta tykkää! Ehkä pääset vällyihin, onhan sillä hynää, jos ei enää muuta!

    VastaaPoista
  110. Minusta tuossa on nyt jonkinlainen argumentointivirhe. -Ei silti, väärässä olin minäkin; ei kai se nyt hemorroideja koko ajan.

    VastaaPoista
  111. "Hullu ämmä" -argumentointia voi harrastaa vain sellainen, kenen korvienväli ei ole kohdillaan. Ilmainen neuvo: tarkista lääkityksesi. (Sääliksi käy ihmisiä, jotka joutuvat oikeassa elämässä olemaan tekemisissä tuollaisten tyyppien kanssa.)

    Asiat ovat edelleen Suomessa liian hyvin, kun koko ikänsä töitä vältelleille rahahanat ovet edelleen auki. Toki monesta heistä ei mitään erityistaitoja vaativiin töihin olisikaan, mutta ojankaivuusta lähtien tekemätöntä työtä piisaa.

    Vähän aikaa sitten oli esillä sellainen ehdotus, että kouluttamattomien koulutuksesta kieltäytyvien työttömien nuorten (olikohan yläikäraja 25) tukiaisia vähennettäisiin. Erittäin terve näkökanta.

    Koko ajan he kuitenkin käyttävät monia yhteiskunnan palveluja mutta eivät osallistu - eivätkä ole koskaan osallistuneet - kulujen kattamiseen tuottamalla verovaroja.

    Loisia.

    VastaaPoista
  112. Opinpa taas aamusella uutta. Hemorroidit.

    Tästä tuleekin mieleeni se, kun viisi nuorta naista makasi samassa synnytyssairaalan huoneessa odottamassa h-hetkeä. Kulki siinä sitten lääkäri tutkimassa naisia, jotka kohottivat peittojaan. Kaikkein kauneimman blondin kohdalla lääkäri huudahti niin että makuusali raikui: Onpas komeat pukamat, nuo pitää vielä käsitellä.

    Eksyin hemorroideja tutkiessani Halla-ahon kotisivuillekin. En ollut muistanutkaan, että mies on kirkkoslaavinkin tuntija. Ei ihme, että vetää hörhöjä puoleensa?

    VastaaPoista
  113. Minä olen myös allekirjoittanut hartaudella ja sydänverellä tuon, että kouluttamattomien koulutuksesta kieltäytyvien työttömien nuorten tukiaisia vähennettäisiin, Kuunkuiske. "Eivät kai ne niin hulluja ole, että niille tukia maksavat", parahti muistaakseni Nalle Wahlrooskin, jota en olisi ikinä uskonut siteeraavani.

    Mieleeni tulee tässä Idolsin keskeyttänyt Lassi Valtonen, joka sanoo Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kannessa, että "raha-asiat ovat kusseet ja töissäkään en käy". Voiko olla mahdollista, että tällaiset nuoret saavat elämistukea sossusta?

    VastaaPoista
  114. En tiedä Lassi Valtosesta muuta kuin sen että hänen kanttinsa ei kestänyt Idolsissa.

    Niin luki ip -lehdessä.

    Nuorukaisen hämillinen ressukka -habitus oli hyvin synkassa sen tiedon kanssa.

    Tuollainen poika olisi tarvinnut jämäkän isän ja lempeänrempseän äidin syliä ja persuksiinpotkimista.

    Harmi vaan, että aika moni joutuu kasvamaan ilman sellaisia.

    Tulokset ovat nähtävissä.

    VastaaPoista
  115. Tuo valtosmainen asenne voi olla aika tavallinen nykyään. Katsotaan, että elanto kuuluu saada jostain, muttei jakseta opiskella eikä käydä töissä.

    On ikään kuin selvää, että sossu huolehtii ja vaaditaan jopa tukien korotuksia. Olen ollut hyväuskoinen ja luullut, että sossu on tahtomattaan huonoon osaan joutuneita varten. En oikein tiedä enää, mitä ajatella hyvinvointiyhteiskunnan ylläpidosta. Mieluusti antaisin äyrini koulutukseen, terveydenhoitoon, kulttuuriinkin, omaehtoiseen yrittämiseen.

    VastaaPoista
  116. Ei ihme että jotkut nuoret näyttävät keskisormea yhteiskunnan työllistämisvaateille kun sen eliitijoukkokin niin tekee. Olisiko 100 % invaliditeetti ainoa syy kieltäytyä työnteosta ja muistuttaa siitä rummunpäristyksellä. Itse olen sitä miettinyt paljon.




    "Ammatillinen työkyvyttömyys tarkoittaa kyvyttömyyttä tehdä omaan ammattiin kuuluvia tehtäviä. Se on työkyvyttömyyseläkkeen edellytys valtion ja kuntien yms. julkisyhteisöjen palveluksessa oleville."

    "Sitä pidetään lievempänä eläkkeen edellytyksenä kuin ns. yleistä työkyvyttömyyttä, joka on käytössä yksityisillä aloilla."

    "Täyden työkyvyttömyysseläkkeen saajan haitta-aste on 100 prosenttia ja osaeläkkeen saajalla haitta-aste on 50 prosenttia ilman eri selvitystä."

    (Sitaatit KELAn sivuilta)

    VastaaPoista
  117. No mutta. Mitä minä näenkään: köyhien pyytettömistä auttajistakin - Iineksestä ja Kuunkuiskeesta - irtoaa tilaisuuden tullen niin oikeistolaisen kovia mielipiteitä, että minäkin olen niistä kateellinen!

    Kun laitatte vielä toisten kustannuksella loisivan nuoren tilalle toisten kustannuksella loisivan mamun, niin tervetuloa Halla-ahon joukkoihin!

    Okei - olette varmaan oikeassa, mutta huomannette myös, kuinka helppoa näistä asioista on kiihkoilla ja esittää jyrkkiä näkemyksiä.

    Ensin luodaan uhkakuva - työtä vieroksuva nuori/mamu - ja sitten hyökätään sitä vastaan järein asein ja armoa tuntematta, pyhää oikeudenmukaisuutta uhkuen.

    Riku, Riku (ja muutkin) - muistakaa että kun runttaatte Halla-ahon työkokemuksen, niin täsmälleen samat argumentit pätevät vielä paremmin Anni Sinnemäkeen:

    Opiskellut venäläistä kirjallisuutta, tehnyt laulusanoituksia.

    Kun hum.kand. noilla meriiteillä pääsee arvostetuksi työministeriksi, niin miksei fil.tri samoin ansioin sopisi miksi ministeriksi tahansa?

    Niin - pitäisikö niiden loisivien suomalaisnuorten antaa kuolla nälkään vai panna työleirille? Niitähän ei voi karkoittaakaan ja estää muiden samanlaisten maahantuloa.

    VastaaPoista
  118. Tapsa, mitä sinulla on sitä vastaan, että nuori opiskelisi mieluummin kuin nostaisi yhteiskunnan tukea? Millä tavalla tämä on kova ajatus, kysyy Iines kannonnokasta kännyllä.

    Iines

    VastaaPoista
  119. Tapsa, no vaikka sitten sinne työleirille!

    Tunnen yhden sinänsä mukavan nuorenmiehen, joka ei ole kai päivääkään käynyt palkkatöissä. (Epäilen tai oikeastaan tiedän, että hän heittää jonkin verran kuutamokeikkaa.)

    Hänellä on varaa matkustaa työttömyyskorvauksella useamman kerran vuodessa, esim. tällä hetkellä hän on Intiassa (ollut jo parisen kuukautta) chillailemassa varmaankin samanhenkisten seurassa kannabista polttelemassa.

    Jokin tuollaisessa riipoo, myönnetään.

    En ole työn sankari mutta olen kovin kiitollinen siitä että meidät ohjattiin jo hyvin nuorina kesätöihin.

    Oli kiva ostella jätskit ja vaatteet ja levyt omilla rahoilla!

    Sellainen ihminen, joka nuoresta asti ottaa elämänasenteekseen (kotoa oppimansa?) loisimisen, ei varmaan voi katsoa suoraselkäisenä peiliin.

    Ainakin minun itsekunnioitukseni olisi maanraossa.

    VastaaPoista
  120. Tapsa, tuli vielä mieleen, kun sinulla on aikuisia lapsia.

    Olisitko katsonut kotonasi nuoria, jotka olisivat jättäneet koulunkäynnin peruskouluun ja vihkiytyneet sen jälkeen vetelehtimiseen?

    Kun olisit saapunut kotiin töistä neljän, viiden aikaan iltapäivällä, he olisivat jo hyvällä alulla päivän toimiin (musiikin kuunteluun ja videoiden tölläämiseen & tietsikan kanssa touhuamiseen) ja olisivat kenties kerinneet käydä "aamu"suihkussa.

    Aamupala ainakin olisi ollut jo nautittu, muruset ja astiat olisivat toki jääneet pöydälle.

    Sitähän minäkin.

    VastaaPoista
  121. Tapsa,

    aika kohtuuton rinnastus tuo nuori maahanmuuttaja ja suomalaisnuori, joka ei viitsi opiskella eikä tehdä työtä.

    On eri asia tulla kieltä taitamattomana keskelle shokeeraavan erilaista läntistä hyvinvointikulttuuria. Maahanmuuttajanuori ei pysty heti ammattiopiskeluun eikä välttämättä uudenlaiseen työhönkään. Todennäköisintä kuitenkin on, että hän ei pääse töihin eikä opiskelemaan, vaikka haluaisikin.

    On vallan eri asia se, kun kantaväestöön kuuluvalle hyvinvointivaltion nuorelle ei kelpaa ilmainen opiskelupaikka eikä työpaikkakaan, ellei löydy sitä it-alan peliensuunnitelijan puolipäivätointa kokopäiväpalkalla ja autoedulla.

    Tapsa, ei se ole kova oikeistolainen näkemys, että terveen nuoren pitäisi opiskellla itselleen ammatti tai ammattiala, vaan se on tosi kova näkemys, että muiden pitäisi elättää tämä terve nuori, joka kieltäytyy sekä työnteosta että opiskelupaikasta.

    En ymmärrä mitä pahaa on opettaa lapsille ja nuorille, että raha ei kasva puussa eikä sossussa, vaan elanto ja raha tulee opiskelujen kautta saatavasta työstä.

    VastaaPoista
  122. Tapsa,

    kun tölväisit noin Sinnemäkeä, laitan tähän sanoituksensa: "Nainen joka elää vapaaherran elämää".

    Minkälainen on ihminen joka kirjoittaa noin kammottavaa tekstiä? - Ministeri.

    Kävelee hautausmaan vieressä kulkevaa tietä
    kiristää tahtia ja hengästyy
    hän ei ajattele vainajia
    eikä mielisairaita
    vaan katsoo kahta siltaa
    jotka ylittävät meren
    näkee monia kasveja
    joita ei mainitse nimeltä

    Mikään ei voisi hermostuttaa naista
    joka elää vapaaherran elämää
    uuden vuoden jälkeen astuu
    kirkkoon pitsissä
    ja monina aamuina herätessään
    muisti juuri nähneensä
    raa'an väkivaltaisia unia

    Katselee ikkunan takana kulkevaa tietä
    selailee lehtiä ja huvittuu
    hän ei kuuntele puhelinta
    eikä vaatimuksia
    vaan näkee yhden sillan
    jonka alla kiskot kulkevat
    tietää monia päiviä
    joina ei liikennöi junia

    Mikään ei voisi hermostuttaa naista
    joka elää vapaaherran elämää
    uuden vuoden jälkeen astuu
    kirkkoon pitsissä
    ja monina aamuina herätessään
    muisti juuri nähneensä
    raa'an väkivaltaisia unia

    VastaaPoista
  123. Kun nyt työkyvyttömyyseläke joitakuita anonyymeja nikotuttaa, sanottakoon vielä se, että tk-eläkkeelle pääsyn rajat ovat selkeät, tiukat mutta inhimilliset, ihmistä kunnioittavat.

    Ihmistä ei voi hänen sairastuttuaan panna tekemään työtä, johon hän ei ole pätevä ja joka ei vastaa hänen koulutustaan tai aiempaa työkokemustaan. Se on lainvastaista.

    Työkyvyttömänä pidetään nimittäin kansaneläkelain mukaan henkilöä, joka sairauden, vian tai vamman takia on kykenemätön tekemään tavallista työtään tai muuta siihen verrattavaa työtä, jota on pidettävä ikä, ammattitaito ja muut seikat huomioon ottaen hänelle sopivana ja kohtuullisen toimeentulon turvaavana.

    Todettakoon, anonyymi klo 11.50, että viimeinen sitaattisi on jostakin Kuuloliiton nuorisaosivuilta, ja koskee siis kuulosairauksia.

    Täysi työkyvyttömyyseläke ei siis voi edellyttää samaa kuntoa kuin henkitoreissaan olevalta sokealta, kuurolta ja mykältä henkilöltä.

    VastaaPoista
  124. Tuo on upea runo ja laulu, Anni Sinnemäen hieno sanoitus.

    Löydän itseni tuosta runosta ja unohdan, että olen tk-eläkeläinen. Ajattelen olevani vapaaherratar ja katsovani kaukaisuuteen, meren ylittäviä siltoja.

    Taidankin äänestää vihreitä. Jos Satakunnasta löytyy yleensä ehdokas.

    VastaaPoista
  125. Lain voimalla käytetään sosiaaliturvaa ylläpitämään epäoikeudenmukaisuutta julkisissa ammateissa:


    "Eri eläkelaeissa ja eri-ikäisillä arvioidaan eri tavalla ammatillista työkykyä suhteessa yleiseen työkykyyn. Pääsääntö on, että yli 60-vuotiaan työkykyä arvioidaan nimenomaan omaan ammattiin eikä ammattia lähdetä vaihtamaan. Kuntapuolella samanlainen "ammattisuoja" on kaikilla ikäluokilla, eli toimintakykyä tarkasteltaessa keskitytään ammatilliseen työkykyyn."

    VastaaPoista
  126. Yksityisen puolenkin työntekijöiden kannattaisi siis järjestäytyä ammattiliitoiksi ja maksaa kunnon jäsenmaksuja liitolleen. Näin tulisivat työntekijäin edut silläkin puolella hoidetuiksi. Kaikenikäiset pääsisivät tk-eläkkeelle, mikä on oikein ja kohtuullista.

    Ei lain voimalla siis, Anonyymi hyvä, ylläpidetä suinkaan epäoikeudenmukaisuutta, vaan oikeudenmukaisuutta. Epäoikeudenmukaisuushan rehottaa siellä, missä ei ole kunnollisia voimakkaita ammattiliittoja vaatimassa näitä lakeja. Ei niitä kuntapuolellekaan ole kultalautasella tuotu, vaan ne on taisteltu

    VastaaPoista
  127. Kappas vaan, hyväntekeväisyys on esillä täälläkin: http://ryyti.blogspot.com/

    Hyviä huomioita arasta aiheesta.

    VastaaPoista
  128. Ohoh, mitä suuria lukuja. Aika isoja palkkoja maksetaan hyväntekeväisyysjärjestöjen johtajille. Mielenkiintoista.

    Eihän siitäkään kauan ole, kun joitain järjestöjä jäi kiinni johtajien mahtavista välistävetämisistä. Ei ihan puhdasta toimintaa hyväntekeväisyyskään aina, joskaan leimata ei kannata.

    Juttu on siis linkin osoitteessa järjestyksessä toinen.

    VastaaPoista
  129. Terveitten on ihan turha kadehtia työkyvyttömyyseläkeläisiä. Kyseiselle eläkkeelle on niin tarkka ja kova syyni, että sinne eivät pääse usein nekään, jotka sen tarvitsisivat. Saati, että sinne pääsisi aiheetta. Työterveyslääkärit, jotka tuntevat potilaan vuosien ajalta, saattavat puoltaa tk-eläkettä, mutta seuraava käsittelijälääkäri, joka ei edes tunne potilasta tyssää sen. Tämä voi toistua useita kertoja.
    Toisekseen uskon, että työkyvyttömyyseläkkeellä olijat paljon mieluummin olisivat terveitä ja tekisivät töitä.

    VastaaPoista
  130. Herranen aika arvon leidit, minähän olen teidän kanssanne samaa mieltä!

    Vastustan sitä, että laiskojen terveiden nuorten annetaan loisia yhteiskunnan piikkiin.

    Olen kai vain teitä loogisempi: vastustan myös kaikkien muidenkin mahdollisten tahojen loisimista yhteiskunnan piikkiin.

    Te ette siis vastusta?

    Vastustan myös sitä, että hallitsemattomilla poliittisilla päätöksillä edesautamme tilannetta, jossa tuloksena on syrjäytynyt katkera vähemmistö, slummiutuvat eristäytyneet asuinalueet, työttömyyttä, loisimista, rikollisuutta ja mellakointia kolmanteen ja neljänteen polveen.

    Te ette siis vastusta?

    Juuri vihreät - Iines - on malliesimerkki tahosta, joka hyvää tarkoittavilla teoillaan aiheuttaa kärsimystä kaikille, tulevat polvet mukaanlukien.

    Sehän oli tämän postauksesi aihekin. Mutta vastustat ja kannatat sitä yhtä aikaa?

    Riku - en minä Annia tölväissyt! Mistä sellaisen tulkinnan tempaisit?

    Minähän vain vertasin häntä sinun tölväisemääsi Halla-ahoon, josta sanoit näin kauniisti: "Liekö sitten kuinka paljon ehtinyt paiskia siinä välissä?"

    Niin, kysyin vain että miten on Annin töiden paiskomisen laita?

    Ihan vakavasti: minusta Anni juuri on sallaisen loisivan nuoren perikuva, joka on lorvailut - runoillut, kuunnellut musaa, opiskellut pikkuisen, asunut kolhoosissa, harrastanut seksiä alaikäisenä jne - yhteiskunnan piikkiin koko ikänsä.

    Nyt olemme sitten antaneet hänelle siihen ihan valtakirjankin muhkein eläke-eduin. Hyvä esimerkki loisivilla nuorille. Miksi heidänkään pitäisi paiskia oikeita töitä, kun löhöily ja runoilu on kivempaa?

    Riku - tämä yllä oleva on malliesimerkki oikeasta kunnon tölväisystöä.

    Mutta samalla se on yhtä totta kuin muukin täällä esitetty.

    Maailma ei ole yksinkertainen, eikä ole yhtä ainoaa totuutta.

    VastaaPoista
  131. Huomautan nyt varmuuden vuoksi, että tuossa edellä on puolet satiiria. (Mutta kumpi puoli?)

    Sen sijaan satiiria en havainnut yhtään Iineksen ja Kuunkuiskeen pyhissä vuodatuksissa. Vain totuuden julistusta.

    Arvostan Annia todella, mutta mitäpä olisit sanonut, Kuunkuiske, jos epämääräisissä porukoissa pyörivä tyttäresi olisi 16-kesäisenä tullut kertomaan, että on raskaana...

    Sitähän minäkin.

    VastaaPoista
  132. Tuo on oman kokemuksenikin mukaan enemmän kuin totta, Delilah, vaikka minä pääsinkin heti haettuani työkyvyttömyyseläkkeelle. Tai kokeilin ensin vuoden verran osatk-eläkettä, jolloin tein vain kymmenkunta tuntia viikossa, loppuosa palkasta oli eläkettä. Ei sekään käynyt, jokainen tunti oli kärsimystä enkä voinut loputtomasti vain kirjoituttaa esseitä ja raportteja oppilailla koneluokissa, niin mieluisaa kuin se heille olikin.

    On itsestäänselvää, että opettajan tärkein instrumentti on ääni, ja itse lähdin siitä, että oppilailla on oikeus saada opetusta terveääniseltä opettajalta, jota ei tarvitse kuunnella kohteliaasti ja myötätuntoa tuntien, tuskastuneestikin, vaan vaivatta. En lisäksi yksinkertaisesti pysty pitkiin puheisiin, vaikka lause pari voikin tulla niin, ettei kukaan huomaa mitään. Kolmannessa lauseessa on jo pätkimistä ja hengenvetoa keuhkoihin varastoitavaksi.

    Minulla on tarjoilijaystävä, joka kärsii reumaattisista säryistä, kulumista ja nivelten jäykkyydestä ja paksuuntumista. Hän ei pääse välillä kävelemään, vaan hänen poikansa kantaa häntä selässään kotona. Hän ei ole päässyt tk-eläkkeelle, vaikka kivut ovat ilmeiset. On vaan toistuvasti pitkillä sairauslomilla. Tällaisia sairaita ihmisiä meillä on töissä isot määrät. Vaikka heidän oma lääkärinsä kirjoittaa heille puoltavat paperit, Kelan omat lääkärit epäävät sairauseläkkeen potilasta näkemättä.

    VastaaPoista
  133. Tapsa,

    nyt olet hieman ilkeä leimakirveen heiluttaja. Nimeät jotakin pyhäksi tai kovaksi oikeistolaiseksi ajatukseksi ikään kuin tyhjästä vaan.

    Et edes halua vastata kysymykseeni: Mitä sinulla on sitä vastaan, että terve nuori opiskelisi mieluummin kuin nostaisi yhteiskunnan tukea? Millä tavalla tämä on kova ja oikeistolainen ajatus?

    Minusta tämä on pikemminkin vasemmistolainen ajatus, koska tässähän luotetaan siihen, että kuka tahansa voi opiskella vanhempien rahapussin paksuudesta riippumatta.

    Muistan kun muuan oikeisto-kepulainen sukulaiseni tuomitsi yksinhuoltajaäitini siitä, että tämä pani kaksi tyttöään oppikouluun ja puhui siitä, miten tärkeää on opiskella pitkälle. Tämä sukulainen kysyi äidiltä, että milläs rahalla sinä tyttäresi meinaat kouluttaa, kun ei ole miestä. Muistan vieläkin sen keittiönpöydän vahakangasliinan, jota tuijotin, kun nainen lausui nämä sanat nenä pitkällä.

    Meillekin olisi ollut varmaan aika helppoa siirtyä siitä sossun luukulle, mutta emme koskaan siirtyneet. Ja kouluun meidät pantiin ja siitä sitten yliopistoihin. Isältä ei tullut mitään, kun eihän sillä ollut. Ei tullut yhteiskunnaltakaan mitään muuta kuin lapsilisät.

    VastaaPoista
  134. Tapsa, etkös sinä kuulu 60 -lukulaiseen "make love not war"
    -sukupolveen? :)

    Minulla ei ole mielipidettä Anni Sinnemäestä suuntaan eikä toiseen (niin heikosti olen perehtynyt hänen toimiinsa) mutta sinulla taitaa olla sisäpiirin tietoa hänen elämästään, kun tiedät hänen liikkuneen 16-vuotiaana epämääräisissä piireissä?

    En kiellä etteikö Suomen pakolaispolitiikassa ole korjaamisen varaa.

    Vain keskiluokkaisessa poterossaan sikaria sauhutteleva hyvin toimeentuleva ihminen voi rinnastaa suomalaisen lusmun (joka lusmuilee omaa viitsimättömyyttään) epävakaista oloista tulevaan, turvallista elämää etsivään, tulokkaaseen.

    VastaaPoista
  135. Loogiseen ajatuskulkuun "ihminen on aina itsekäs" kuuluu että työtä vieroksuvien sosiaalipummien hyysäämisessä ei vastavuoroisuusperiaate oikein toimi. Yhteiskuntakin opettaa tehokkaasti tarveharkintaisilla etuuksilla ettei se luota kansalaisiinsa. Siksi on otettu käyttöön kohta kaikenkattava palvelusetelijärjestelmä persaukisille ja muuten "epävakaille" yksilöille. Siamilaisten kaksosten dilemma, oman henkensä uhraamisesta toisen hyväsi on suurempi etu toiselle kuin päinvastoin tehdessä, on ehkä liian kova vaatimus epäitsekkyydelle. Jotain Nietzeläistä vahvan yksilön yli-ihmisyyttä kuitenkin sisältyy siihen että vastavuoroisuutta edellytetään myös niiltä jotka eivät siihen kykene.

    Luottamuspulasta järjestelmää ja muita kohtaankohtaan kertoo myös rummunpäristys omasta vero-osuudestaan ja sen vastikkeellisuudesta, epäitsekkyys saa egoismin kasvot.

    VastaaPoista
  136. Vastavuoroisuusperiaate tökkii. Eihän se tosiaankaan kuulu millään tavoin hyväntekeväisyyteen. Sehän juuri kuvaa sitä itsekkyyttä, joka antamisessa monesti on.

    Uskoisin, että useimmat tavalliset kansalaiset antavat roponsa koska haluavat poistaa maailman kärsimystä. Sehän on tietenkin ilahduttavaa.

    VastaaPoista
  137. Hei Iines, ja kaikki muutkin kaverit,

    anteeksi että poistuin niin pikaisesti ja varoittelematta paikalta: täällä nimittäin on Tilanne Päällä! Iäkkäänpuoleisen äitini koti on lievän vedenpaisumuksen vallassa; hän asuu vanhahkon kerrostalon viimeisessä kerroksessa, ja sisäkatot ovat nyt viikon ajan repeilleet; viikonloppuna tilanne eskaloitui, ja Mamman koti on myllerretty aivan ylösalaisin. Ämpäreitä kiikutetaan sisään, huoltomiehet ja isännöitsijät ravaavat edestakaisin, ja Mamma itse on loppuunuupunut (kihtikin vielä pahana, eikä fyysisesti pysty itse tekemään mitään, vaikka koti ja kauniit esineet ympäriltä tuhoutuvat). - Ja juu, pientä tämä on verrattuna tsunamiin; siitäkin me ollaan puhuttu!

    Vietin siis viikonlopun siellä, ja lähden pian takaisin. Mitäänhän minä en sille tulvalle voi tehdä; tukena voi kuitenkin olla, ja päivittelemässä, ynnä soittelemassa huoltomiehille. Vien mennessäni pinkan leffoja, että saadaan muuta ajateltavaa, ja jotain nami-ruokaa, ja viinipullon... Huomenna mennään katsomaan "Black Swan", äidin ehdotuksesta; saadaan molemmat muuta ajateltavaa. :)

    Huom! Yllämainittu ei sis. omien hyvien tekojen kehua. ;) :D

    Todella kurjaa, että täällä meno äityi noin henkilökohtaiseksi, mm. Iinestä nimitteleväksi.

    VastaaPoista
  138. Iines: kun tämä ei ole juridinen keskustelufoorumi, eikö riitä, että alunperin kerron lehden ja otsikon? - Enkä mielestäni referoinut artikkelia alunperinkään huonosti, vaan tätä kai täytyisi kysyä kirjoittajalta/ajattelijalta? Toimittajan nimen annoin siksi, että kysyit asioita joihin en mitenkään pysty vastaamaan; kehotin ottamaan yhteyttä toimittajaan, joka tekstistä kirjoitin (ja on toisaalta syytön minun tulkintaani).

    Lehden nimen, numeron ja artikkelin kerroin alunperinkin, eli mitä näin ei-akateemisella palstalla jäi kertomatta? - Akateemisissa esseissä minulla on kyllä lähdeviitteet kohdillaan; tämä vain minusta ei olisi sopiva paikka pikkutarkkuudelle. - Toki tiedän olla jatkossa tarkempi; helpommin minulta sujuu alaviitteiden ja lähteiden pikkutarkka lisääminen kuin niiden poissulkeminen. :) Vaan kun tämä ei akateeminenkaan palsta ole, en älynnyt, että minun pitäisi kirjoittaa hyvän esseen tunnusmerkit täyttäen. - Kunhan kerroin minusta hyvästä aikakauslehtiartikkelista, ja koetin lisäillä taustafaktoja sitä mukaa kun niitä kyseltiin.

    Todisteluvastuuta en muuten ota mistään; mitäs todisteltavaa tässä nyt olisi.

    Voidaan vallan päättää olla eri mieltäkin! :) - Tai sitten sinä voit lukea lehtijutun, ja puuttua siihen, ei minuun.

    Van V., juu ei, et ole puhunut ristiinnaulitsemisesta mitään. Luin kasan viestejä kerralla läpi (niinkuin nytkin), ja jostain syystä sinulle osoittamassani viestissä mainitsin ristiinnaulitsemisen raadollisuuden. - En ehkä itse heittele sanoja noin; siitä reaktio - josta siis arvelin sinun olevan samaa mieltä kanssani.

    Siis: vaikka Hyvän Tekeminen olisi Tahallista, ja taivaspaikan hakemista, se ristiinnaulitsemisjuttu on niin graafisen inhottavaa, etten voi olla samaa mieltä siitä, ja koetin epämääräisesti kysyä mielipidettäsi.

    Idols-Lassi: jos nuori mies jättäytyy pois kisasta - miksi se olisi laiskuuden takia?! Michael Monroe, joka nyt kuitenkin on luonut menestyvän uran muusikkona (kaikista huumesekoiluista huolimatta, eivätkä ne kuulukaan tähän, jos menestystä mitataan), ei hyväksy Idolsia sen arvostelevaisuuden takia; nuoria tulisi kannustaa, ei suomia.

    Jos Lassi päättää jättäytyä noinkin julkisen, ihmisen nöyryyttämisen ja heidän "tykättävyyttään" mittaavan kilpailun ulkopuolelle, good for him! Se ei mielestäni liity pullamössösukupolveen mitenkään.

    Re: varastelu työpaikoilla: joskus nuorena likkana rikoin tahallani leivoksia konditorialiikkeissä, että sain syödä niitä kahvitunnilla. - Ja eräältä työpaikalta kähvelsin parikymppisenä nitojan: sen osti minulle Elämäni Ensi Rakkaus, ja halusin pysyvän muiston. :)

    Olen myös muuten ollut "leipäjonossa"; oikeusjuttu kävi minulle aikoinaan kalliiksi. Oli nöyryyttävää soittaa ja pyytää apua. - Tosin se apu, jonka sain, oli hienoa; en joutunut mihinkään jonoihin (kyseessä oli siis kirkon apu), vaan sain ostosetelin kauppaan. - Ettei tarvitse jonottaa, eivätkä naapurit kyttää, oli diakonin selitys.

    Se henkinen puoli oli siinä vaiheessa jo niin turrassa - olihan koko yksityiselämäni, seksiä myöten, puitu julkisesti oikeudessa, että vaikka inhotti pyytää apua, omalla painollaan sekin meni.

    Ja juu, miesdiakoni tajosi keskusteluapua, ja painotti, että voisin aivan hyvin ottaa yhteyden naisdiakoniin, jos siltä tuntuisi. Ei tuntunut, eikä tunnu. Ja onneksi pärjäsin tuolla ainoalla avunpyynnöllä.

    Kivempaa olisi ollut, jos ei olisi ollut pakko turvautua hyväntekeväisyyteen, vaan esim. kaikki siskot olisivat tarjonneet laina-apua, siksi, että selviän pahimman yli. - Näin ei nyt käynyt, ja äidillä (joka olisi lainannut vaikka mitä, oli oma asuntolainansa).

    Näin se vaan, hyvät ystävät, menee. Kivointa ei lasketa. :)

    Ehkä siksikin tarjoan apua, aina kun voin - en siksi, että muut ihmiset olisivat jotenkin epäpäteviä, vaan siksi, etten tiedä taustoja.

    Ja silloin kun tuntuu että hukkuu, ei enää aina jaksa huutaa rannalle.

    - Juu ei, en olisi itseänikään en olisi nähnyt ruokajonossa muutama vuosi sitten.

    Elämä on kummallista. :)

    VastaaPoista
  139. Ihmistä ei voi hänen sairastuttuaan panna tekemään työtä, johon hän ei ole pätevä ja joka ei vastaa hänen koulutustaan tai aiempaa työkokemustaan. Se on lainvastaista.

    Ihan roskaa. Ei se mitään lainvastaista ole. Ihan sujuvasti työvoimaviranomaiset pakottaa henkilön vastaanottamaan työtä koulutustaan vastaamattomalta alalta tai joutuu karenssiin.
    Aina voidaan kouluttaa uuteen työhön ja esim. lapiohommiin on jokainen ihan pätevä. Siinä ei tarvita aiempaa työkokemusta (ei kai aiempaa työkokemusta voida pitää minään kriteerinä? Muutenhan täysin työkokemattomat eivät ikinä joutuisi tai pääsisi töihin).


    Työkyvyttömänä pidetään nimittäin kansaneläkelain mukaan henkilöä, joka sairauden, vian tai vamman takia on kykenemätön tekemään tavallista työtään tai muuta siihen verrattavaa työtä, jota on pidettävä ikä, ammattitaito ja muut seikat huomioon ottaen hänelle sopivana ja kohtuullisen toimeentulon turvaavana.

    Työhaluton tuntuu olevan useimmin työkyvttömyyden syy. Meille on syntynyt annisinnemäkien sukupolvi, joka ei ole ikinä tehnyt työtä. Samaan kastiin kuuluu nämä yliherkät kehonkuuntelijat, jotka käyttävät esim. puhevammaa kaiken kattavana työnesteenä. Ei se estä esim. ojankaivuuta tai muuta ns. rehellistä työtä.
    On mielenkiintoista, että nämä työkyvyttömät, kuten esim. puhevammaiset jne., tuntuu elävän kovin harrasterikasta elämää. Kaikkea muuta pystytään tekemään, paitsi ei työtä.

    Suomen kannalta tulee olemaan tuhoisaa nämä ennen aikaiset työkyvyttömyyseläkeläiset ja annisinnemäet, jotka ei ikinä tee töitä, mutta ovat kulueränä yhteisessä potissa.

    Hyvät ihmiset,

    Äänestäkää oikein, että tälle menolle saadaan stoppi!

    VastaaPoista
  140. Eäkkeen peruste:

    "Työkyvyttömänä pidetään nimittäin kansaneläkelain mukaan henkilöä, joka sairauden, vian tai vamman takia on kykenemätön tekemään tavallista työtään tai muuta siihen verrattavaa työtä jota on pidettävä ikä, ammattitaito ja muut seikat huomioon ottaen hänelle sopivana ja kohtuullisen toimeentulon turvaavana."

    VastaaPoista
  141. Char,

    jännät ja kovat paikat äidilläsi. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja talo saadaan kuntoon!

    VastaaPoista
  142. Iines: "Et edes halua vastata kysymykseeni: Mitä sinulla on sitä vastaan, että terve nuori opiskelisi mieluummin kuin nostaisi yhteiskunnan tukea? Millä tavalla tämä on kova ja oikeistolainen ajatus?"

    Vastasinhan siihen jo: ei mitään sitä vastaan, olen täysin samaa mieltä.

    Sitä vain olen uskaltanut varovaisesti epäillä, että terve nuori todella jäisi mieluummin makaamaan kotiin kuin pyrkisi opiskelemaan ja työelämään.

    Etenkin tämän "kannustimen" (miten ihanaa orwellilaista uuskieltä) jälkeen kuvittelen kotiin apaattisen makaamaan jäävän vain masentuneet, syrjäytyneet surkimukset.

    Heitä tämä säälimätön rangaistus koskee. Kaikkein onnettomimpia. Mutta se on siis heille oikein?

    Ja koska tällainen on hyväksyttyä, niin miksi emme "kannustaisi" muitakin syrjäytyneitä luusereita samalla tepsivällä keppimetodilla?

    VastaaPoista
  143. Työkyvyttömyyseläkkeen peruste amamttitaito?

    Taitaa olla ammattimainen työhaluttomuus se oikea peruste? Tätä on vain mukavuuden haluisen eliittielelijän vaikea myöntää. Kykyä on mutta ei halua, muuhun kuin kissanpäivien viettoon.

    Sen ei pidä syömän, joka ei töitä tee! (vanha viisaus)

    VastaaPoista
  144. Kuunkuiske: "Vain keskiluokkaisessa poterossaan sikaria sauhutteleva hyvin toimeentuleva ihminen voi..."

    Osuvasti muotoiltu.

    Mutta eikö tuo kuvaisi paremmin ihmistä, joka sääliä tuntematta riistää kotona masentuneena makaavalta nuorelta kolmanneksen pois ennestäänkin vähistä tukipennosista?

    Ja haukkuu päälle "loisivaksi lusmuksi" ja kutsuu tekoaan ylimielisesti hymyillen "kannustamiseksi"?

    VastaaPoista
  145. Ettei nyt kukaan ottaisi itseensä, niin korostan vielä kerran että minua hieman huvittaa tämä kiistelymme.

    Huvittaa siksi, että tässähän roolit ovat kääntyneet päälaelleen.

    Koske te molemmat opponenttini, Iines ja Kuunkuiske, olette tunnettuja empaattisuudestanne ja siitä näkemyksestä, että heikkoja on autettava. Minä taas... no niin.

    Nyt kun muistelen, niin olen itsekin povannut kerran Kemppilässä, että meille on kasvamassa nuoriso, jonka tämä löperö politiikkamme opettaa lusmuksi, jonka mielestä yhteiskunnan tulee elättää heidät.

    Kemppilästä löytyi heti monta minua viisaampaa, jotka haukkuivat minut kansallismieliseksi persuksi, joka puhuu täyttä pötyä. Nuorisomme ei ole lusmua, eikä sellaiseksi tule. Piste.

    No, nyt minä itse olen tuota "fiksumpaa oikeaa" mieltä ja te "väärää persumaista" mieltä, hyvin pontevasti vieläpä.

    Se hieman huvittaa minua. Siis myös se, että olen itse kahtaa eri mieltä, foorumista riippuen.

    VastaaPoista
  146. Yhdyn Tapsan ihmettelyyn. Suomessa on mahdollista saada valtion täysi ylöspito vain olemalla jotain vähän erilaista. Huippuesimerkki kolmen miljoonan tienuusta tässä:
    http://www.youtube.com/watch?v=Quvgoi7sBjk

    Kannattaa katsoa, se kestää vain 11minuuttia.

    Mutta ne "masentuneet, syrjäytyneet surkimukset", kuten Tapsa asian ilmaisi, ovat kaikkien keppisetien ja -tätien vapaata riistaa. Pois vaan sosiaaliedut, kuntoutukset ja muu hössötys. Laiskaksi luuseriksi määritellyn nuoren sopii mädäntyä kotinurkkiin.

    Enkä usko, että heitä edes on kovin paljon. Luultavasti vähemmän kuin xxx tai xxx tai xxx.

    Jos heidät (surkimukset) jätetään oman onnensa nojaan satunnaisen hyväntekeväisyyden tai sukulaisavun varaan, olemme aika pitkällä orwellilaisessa yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
  147. Tapsa, ei tässä ole kyse muusta kuin siitä että lässynlässynlää -meininki on nuorten heitteillejättöä.

    Oletettavasti vain pieni osa koulujen ja työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävistä ei kykene - kyse on viitsimisestä.

    Ja siitä että vanhemmat eivät välitä.

    Jos puhutaan syrjäytymisestä, niin siihen liittyy nuorten kohdalla päihteet ja / tai mielenterveysongelmat.

    Eivät ne hyppää mistään puun takaa vaan ovat vanhempien henkisen heitteillejätön seurausta.

    VastaaPoista
  148. En muuten kannata Idolsia ("Fifteen minutes of fame" - ja mitä sitten?) mutta kuka leikin alkaa, se leikin kestäköön.

    VastaaPoista
  149. Siis pitää nyt muistaa, että kyse on terveistä nuorista, ei masentuneista mielenterveyspotilaista tms:ista.

    Jos nuori kieltäytyy koulutuksesta eikä etsiydy töihin, on kyllä vikaa siellä lusmupuolella. Ei minään maailmanaikana työ ole ollut aina mieleistä eikä mukavaa tai helppoa. Sinä odotusaikana voi hyvin opiskella yhden ammatin tai tehdä hanttitöitä - jotakin saa aina. Ei löydy perustetta, miksi nuoren pitäisi lorvia mitään tekemättä kotona tai sossun maksamassa asunnossa sossun rahoilla. Se on verovarojen hukkakäyttöä.

    VastaaPoista
  150. Lisäys - ihmettelen siis nyt van V ja Tapsa sisälukutaitoanne. Ei nyt puhuta mielenterveyspotilaista ei masentuneista nuorista, vaan UMPITERVEISTÄ nuorista, jotka näyttävät koulutukselle keskisormea eivätkä mene töihin.

    Sairaille nuorille on ilmainen terveydenhoito ja tukitoimet, tottakai, koska masennus on vakava sairaus. Ei silloin tarvitse opiskella eikä mennä töihin - sitä laki ei tarkoittaisi. On aika jästipäistä puhua nuorten heitteillejätöstä.

    VastaaPoista
  151. Iines,

    en nyt jaksa paneutua keskusteluun muuten, mutta nimenomaan nuoret mielenterveyspotilaat jäävät usein ilman apua.

    On kaunis ajatus, että heitä hoidettaisiin; oikeasti se ei mene niin.

    Määrärahat ovat niin pienet, että niistä taistellaan; se jolla on pätevä lääkäri, ja loistava terapeutti, korjaa "voiton" (eli siis mahdollisuuden terapiaan) kotiin.

    En puhu vain lämpimikseni; kysy mistä vaan, ja vastaus on sama: lapset ja nuoret eivät riittävän nopeasti saa tarvitsemiaan mielenterveyspalveluita.

    VastaaPoista
  152. Siis toki tiedän, että "mielenterveyspotilaat ovat heittteillä" tai avohoidossa. Näin on sanottu muistaakseni viimeiset kolmekymmentä vuotta. Tämä on kuitenkin toinen erillinen asia eikä liity tähän koulutusasiaan.

    Kyseessä oli siis ehdotus, jonka mukaan niille terveille nuorille, jotka kieltäytyvät ilman syytä, siis terveyteensäkään vedoten, koulutuksesta tai eivät ota vastaan töitä, sosiaalituki maksettaisiin pienempänä kuin muille tukea tarvitseville.

    Tukihan ei ole kansalaisen peruspalkkaa, vaan tarkoitettu tilanteisiin, jossa ihminen ei yritettyään ja ansaitsemiskeinot kokeiltuaankaan tule toimeen itse.

    Kansalaispalkka taas on juuri se, jota saa vaikka sohvalla maaten. Sitä ei Suomessa vielä ole, mutta pitäisi kai sitten säätää.

    VastaaPoista
  153. On huvittavaa, että työhaluttomuuseläkeläiset keksivät tuhat ja yksi syytä sille, miksi on oikein, että he saavat olla täydellä liksalla kotona lusmuilemassa. Sieltä kaiket päivät sohvalta maaten, kattoon syljeskellen, he paheksuvat esim. nuoria työhaluttomiksi. Melkoista tekopyhyyttä!

    VastaaPoista
  154. Höpö höpö sun kanssasi, Anonyymi.

    Kukaan ei paheksu "nuoria työhaluttomiksi", vaan nuorten opiskeluhaluttomuutta silloin, ja vain silloin, kun peruskoulu tai lukio on käyty ja töitä ei vielä ole.

    Näitä opiskeluhaluttomia on käsittääkseni hyvin vähän, mutta on kuitenkin, ja he ovat syrjäytymässä ilman koulutusta. Jokainen vastuullinen opettaja ja kasvattaja kannattaa tietenkin sitä, että nuori kouluttaa itseään! Mitä sinulla on tätä vastaan?

    VastaaPoista
  155. Kuten tunnettua, ei opiskelu ole ratkaisu kaikkeen, vaikka sitä tietyt tahot jankuttavasti joka paikkan ratkaisuksi tarjoavatkin. On huvittavaa, että nämä työhaluttomuuseläkkeellä olevat eivät ole itse lähteneet kouluttautumaan, vaan ovat valinneet vain mukavuuden tien ja jääneet kotiin. Muille heillä on tarjolla kylläkin ratkaisuja.
    Vastuullinen ja vastuuntuntoinen opettaja ei jää työhaluttomuuseläkkeelle, kun vielä on runsaasti työvuosia jäljellä.

    En näe nuorten opiskeluhaluttomuutta minään laajana ongelmana. Ei koulutus kaikkea ratkaise.
    Sen sijaan koko ajan kasvava työkyvyttömyys- ja haluttomuuseläkeläisyys on valtava ongelma. Näiden määrä liki ylittää jo vuosittain normaalille työeläkkeelle jäävien määrän. Erittäin kallista haluttomuutta!

    VastaaPoista
  156. Runsaasti työvuosia jäljellä? No ei ole, enkä ole edes antanut ymmärtää, että on. Jonkin verran, mutta ei niin runsaasti, että palavasti kouluttautuisin uudelleen uuteen ammattiin. En sitäpaitsi keksi ammattia, jossa ei tarvita vuorovaikutusta muihin ihmisiin, eli puhumista toisten kanssa.

    Et taida oikein sisäistää, mitä on, kun ei pysty kommunikoimaan kuin 10 prosenttia siitä, mitä pitäisi sanoa. Liimaapa nyt se laastarilappu suusi eteen ja mene siitä töihisi ja vapaa-aikaasi viettämään kaveriesi kanssa. Kerro sitten, mitä koit ja miltä tuntui.

    Välittömästi jäätyäni tk-eläkkeelle otin kyllä yhteyttä yliopistoni kirjallisuuden laitokseen haaveena perehtyä kirjallisuuden tutkimustyöhön eli tehdä väitöskirja. Käymäni kirjeenvaihdon jälkeen havaitsin, että tutkijan työkään ei käy puhevammaiselle, dialogi muiden kanssa ja jatkuvat kontaktit alan ihmsiin ovat jokapäiväistä leipää väitöskirjatyössä ja sitä seuraavissa tehtävissä. Se ei siis käynyt puhevammaiselle ja se olisi voinut olla ominta omaani. Minullahan on tutkinto nimenomaan kirjallisuudesta.

    Olisi ammattitaidon hukkaanheittämistä ja ihmisen polkemista vaatia minua menemään vaikkapa tehtaan liukuhihnalle pikkupalkalla. Minulla oli sitä paitsi vielä velkaa jäädessäni eläkkeelle. En olisi tullut toimeen ilman eläkettäni. Enemmän minusta on iloa, hyötyä ja enemmän itseäni voin kehittää kirjoittamalla ja kuvaamalla ja olemalla vuorovaikuksessa vaikka ihan vaan netin kautta.

    Minusta on jotenkin masentavaa käydä tällaista syyllistävää keskustelua ihmisen perusoikeuksista ja ihmisarvosta, kun hän sairastuu ja joutuu ulos työelämästä.

    VastaaPoista
  157. Asia on selvä: te puhutte umpiterveistä nuorista, joita ei huvita muu kuin kotona löhöily, ja joita on siksi oikein kepillä "kannustaa" - minä puhun siitä, keihin se "kannustus" todellisuudessa tulee kohdistumaan: niihin kaikkein surkeimpiin.

    Te luotatte tämän maan byrokraatteihin, minä en luota. Te olette idealisteja, minä olen realisti.

    Käännänpä van Veen innoittamana yhden Iineksen repliikin tähtäyskulmaa hieman, jos se vaikka selventäisi mitä yritän sanoa:

    "Jos mamu/mustalainen kieltäytyy koulutuksesta eikä etsiydy töihin, on kyllä vikaa siellä lusmupuolella. Ei minään maailmanaikana työ ole ollut aina mieleistä eikä mukavaa tai helppoa. Sinä odotusaikana voi hyvin opiskella yhden ammatin tai tehdä hanttitöitä - jotakin saa aina. Ei löydy perustetta, miksi mamun/mustalaisen pitäisi lorvia mitään tekemättä kotona tai sossun maksamassa asunnossa sossun rahoilla. Se on verovarojen hukkakäyttöä."

    Täysin samaa mieltä.

    (PS. Tuollaista suvaitsemistomme perinteisesti pitää kovana oikeistolaisena, fasistisena ja rasistisena puheena.)

    (PPS. Te kätkeydytte - Iines ja KK - rakentamanne olkinuken taakse määrittelemällä, että kova ja säälimätön asenteenne kohdistuu vain ja ainoastaan lusmuileviin terveisiin nuoriin, joita ei vain huvita tehdä mitään. Tätä samaa peitetarinaa on sovellettu menestyksellä kaikissa diktatuureissa 30-luvun Saksasta alkaen. Tuholaiset ja yhteiskunnan täit kuriin!)

    (Samalla retoriikalla oikeisto ajaa työttömyyskorvausten leikkausta: se patistaa laiskurit töihin.)

    VastaaPoista
  158. Tapsa, nyt sinulta puuttuu asiasta tietoa, anteeksi vain! Et ole nyt perehtynyt siihen, keiden tukea esitettiin pienennäväksi.

    Muotoiluhan oli tähän tyyliin: Niiden tukea pienennetään, jotka ilman syytä kieltäytyvät opiskelusta ja työstä. Masennus, sairaus tai muu kohdannut suru ovat syitä.

    Minä olen täysin samaa mieltä, että jos maahanmuuttaja kieltätyy koulutuksesta tai töistä, vikaa on, mutta kulttuurien eroista johtuen se voi olla lusmuhalun lisäksi tai sijasta muutakin. On otettava huomioon erilainen vakava elämäntilanne. Ihminen on joutunut jättämään kotimaansa, kielensä, koko kulttuurinsa, kaikki juuret, ja jäljellä on vain irrallisuus ja uudet oudot ovet, vierasta kieltä puhuvat erinäköiset ihmiset. On luonnollista pelätä ja jopa kauhistua kaikkea uutta tällaisessa tilanteessa.

    On aivan eri asia se, kun omassa kotimaassaan, omassa kotonaan, omien kaveriensa keskellä nuori sanoo, että raha-asiat kusee, töitäkään ei ole ja opiskelu ei huvita, mutta tuet mulle ja heti.

    Näistä minä nyt puhun, sillä olen nähnyt heitä jonkin verran aika läheltä. Kyseessä eivät suinkaan ole heikot raukat, vaan usein nimenomaan hyväosaiset nuoret, jotka ovat tottuneet saamaan kaiken ilmaiseksi ja valmiina, evää väräyttämättä, oppimatta sitä, mistä raha tulee.

    Ne onnettomat luuserit ovat eri kastia, ja heille kyllä kelpaa kymppiluokka ja lisäkoulutus, he ovat yleensä taipuvaisia tukitoimiin ja moni parantaakin tuettuna numerojaan ja on valmis pyrkimään vaikkapa ammattikouluun tai jopa lukioon, tai perustamaan vaikka sen oman yrityksen.

    Kaikkein surkeimmat ovat masentuneita nuoria, ja heidän paikkansa on muualla kuin työssä tai opinnoissa, heille on masennuksen hoito ensisijaisen tärkeää. Heidän tukiaan ei aloitteen tarkoitus ollut alunperinkään supistaa.

    VastaaPoista
  159. Eiköhän niitä työvuosia ollut ihan runsaasti jäljellä, kun th-eläkkeelle heittäydyit?

    On monia ammatteja, joissa ei tarvitse, eikä pidäkkään, pölistä kokoajan. Valtaosa työaikana pölinästä on pois itse työn teolta. Se, että ei keksi ammatteja kertoo mielikuvituksen ja tiedon puutteesta - yleisestä vastustuksesta toimivaa yhteiskuntaa vastaan.

    Liimaapa nyt se laastarilappu suusi eteen ja mene siitä töihisi ja vapaa-aikaasi viettämään kaveriesi kanssa. Kerro sitten, mitä koit ja miltä tuntui.

    On ihanan rauhallista! Voi keskittyä täysipainoisesti työhön, ilman häiriöitä ja keskeytyksiä. En tosin tiedä, miten vapaa-aika tähän kuuluu (eikö sinulla ole nyt 100% ajasta vapaa-aikaa?), kysehän on th-eläkkeestä ja töistä, mutta voin kertoa, että nautin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta myös vapaa-ajalla.

    Olisi ammattitaidon hukkaanheittämistä ja ihmisen polkemista vaatia minua menemään vaikkapa tehtaan liukuhihnalle pikkupalkalla.

    Naurettava tekosyy! Kenelle sinä sitä ammattitaitoasi nyt säästät, kun et tee mitään? Eiköhän se ammattitaito mene ihan hukkaan mitääntekemättömänä. Eikä ole mitään polkemista vaaatia ja edellyttää, että yksilö tekee oman osuutensa yhteiskunnan eteen.

    Olen muuten anonyymin kanssa samaa mieltä siitä, että opettajien eläkeikä pitäisi nostaa 72 vuoteen. Perusteluna on kevyt työ, pitkät kesälomat ja lyhyt tehollinen työaika per päivä.
    Lisäksi kannatan myös sitä, että opettajien palkkaus muutetaan tulospalkkaukseksi. Siis se, miten hyvin oppilaat oppivat, sen mukaan määräytyy palkka.

    VastaaPoista
  160. Iines: "...sinulta puuttuu asiasta tietoa, anteeksi vain! Et ole nyt perehtynyt siihen, keiden tukea esitettiin pienennäväksi."

    Ettet olisi vähän sinisilmäinen?

    En ehdi hakea nyt lisää "tietoa", joten turvaudun Paavo Arhinmäkeen:

    "Nuorten toimeentulotuen leikkaaminen jopa 40 prosentilla kulkee nimillä Lex Soininvaara."

    "Lex Soininvaaraa runnotaan läpi eduskunnassa vaikka kaikki kuullut asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että laki heikentää entisestään jo syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilannetta."

    Siis "kaikki kuullut asiantuntijat".

    Puhuuko Paavo pötyä vai puuttuuko häneltäkin tietoa?

    Onhan selvää, että kun on laki, niin sitä sovelletaan turhia tunteilematta. Samalla tavalla kuin sairaat mummot käännytetään, niin syrjäytyneiltä nuorilta viedään tuet.

    No, se lakihan on jo. Katsotaan miten käy.

    VastaaPoista
  161. Tapsa,

    Paavo Arhinmäki ei taida tietää, mikä Lex Soininvaara on.

    Eduskunnassahan nousi pieni meteli alle 25-vuotiaiden nuorten toimeentulotuesta siinä tapauksessa, että he eivät ole hakeneet peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Tämän vuoksi toimeentulotukea voidaan alentaa 20 prosentilla, ellei alentaminen ole kohtuutonta. Esitys on sama kuin työmarkkinatuessa, jota ei myönnetä, jos vailla ammatillista koulutusta oleva nuori ei ole edes hakenut koulutukseen.

    Soinvaaran mielestä eduskunnan tulisi siis kumota kyseinen pykälä työttömyysturvalaista. Niin kauan kun tuo pykälä on työttömyysturvalaissa, vastaavan sanktion on hänen mielestään oltava myös toimeentulotukilain puolella. Se alentaa toimeentulotuen 333 euroon - ilmeisesti 400 eurosta - tästä en ole varma. Opintorahan suuruus ammatillisessa koulutuksessa on 246 euroa.

    Toimeentulotuen alennuksesta pääsee eroon hakemalla aktiivisesti työtä, vaikka ei työtä saisikaan. Samoin siitä pääsee eroon ilmoittautumalla työttömäksi työnhakijaksi ja osallistumalla johonkin aktivointitoimenpiteeseen. Jos kieltäytymisten syynä on jokin psyykkinen tai muu terveydellinen ongelma, toimeentulotukea ei voi alentaa, sanoo Soininvaara.

    VastaaPoista
  162. Niin, tiedän toki nuo hyvät ja pätevät perustelut tälle laille, mutta en usko, että asia menee käytännössä noin. Siitä tässä vain on kysymys.

    VastaaPoista
  163. Minusta pitäisi mieluummin nostaa opintotukea ainakin toimeentulotuen tasolle, ylikin. Se olisi oiva porkkana aika monelle opiskeluhaluttomalle.

    Jos sossusta saa 400 e/kk siitä, ettei tee mitään eikä edes yritä tehdä, ja opiskelusta saa 260 e/opiskelukuukausi miinus kesäkuukaudet, niin kai se sossu on houkuttava joillekuille.

    VastaaPoista
  164. Miksei eläkeläiset saa juoda rauhassa konjakkia? Onhan he maksaneet omat juomansa? Miksi tänne tulee heinäsirkkoja jotka pomppivat kankeasti? Miksei ne mene muualle.

    Nimim.: yksinkö tässä joudun tätä koko kaikkea torjuamaan.

    VastaaPoista
  165. Helsingin Sanomissa luki muuten, että Suomeen tulee uusia asukkaita eniten nyt työn perässä, ei turvapaikan. Että eivät ne kaikki tummat ihmiset ole syömässä sossun leipää.

    VastaaPoista
  166. Ei siinä, Iines, sanottu että ne kaikki tulijat ovat tummia. Suurimmat lähtömaat olivat Viro, Ruotsi ja Venäjä.

    EU-kansalaisista töissä oli 50 % ja afrikkalaisten jne noin 30 %.

    Eli kenen leipää ne syövätkään?

    (Hesaria kannattaa lukea sillä silmällä, että heillä on missio.)

    VastaaPoista
  167. Niinpäs olikin, töihin tulijat olivat naapurimaista.

    Kyllä Hesarissa muistaakseni tuossa jutussa vähän peloteltiinkiin: jatkossa tulijat ovat pimeästä Afrikasta. Vai muistanko tämänkin väärin?

    VastaaPoista
  168. PS Minua alkaa huvittaa se, miten tarkasti Tapsa lukee Hesarinsa. Pitääkin olla tarkkana, jos siteeraa lehteä. On kuin entinen oppilas, joka huomaa taatusti opettajan virheen, vaikka näyttää nukkuvan. Hymiö.

    VastaaPoista
  169. Aina kun näen raflaavan otsikon, sisäinen epäilijäni herää.

    Toki vuosikymmenien kokemus kaupallisen propagandan teosta auttaa huomaamaan hienovaraisenkin ohjailun.

    Äsken Subin vaaliohjelmassa persu-komissario huomautti lisäksi, että Hesari "unohti" mainita jokaisen somalialaisen oleskeluluvan saaneen hakevan perheenyhdistämistä keskimäärin 5 perheenjäsenelle. 5 x 2000 = 10 000. Vuodessa.

    Lisäksi jätettiin kertomatta, mitä tapahtuu niille 2000 hakijalle, jotka eivät turvapaikkaa saa. Eli annettiin ymmärtää, että heidät käännytetään.

    VastaaPoista