14.12.2007

Blogilistan kuolleet sielut

Blogilista on vaihtanut omistajaa. Listan johdossa on nyt tiimi, joka hakee uudistuksia ja on luvannut kehittää palvelua innokkaasti ja kunnianhimoisesti. Olisiko nyt myös aika ajaa vanhan Blogilista.fi:n tilastot alas ja aloittaa nollasta? Vaikka uudenvuodenpäivänä?

Esimerkiksi vanha Top-listahan pohjaa tilauksiin, joita lukijat tekevät. Kertooko lista todellisen suosion, kuitenkaan? Ovatko tilaajat aina myös todellisia eläviä lukijoita? Voisiko olla niin, että joukossa on kuolleita sieluja, haamuja? Jos on, niin olisiko mahdollista siivota nämä kuolleet sielut listalta pois?

Kummastusta herättää se, että vaikka suosittu blogi lopettaa, niin tilaajia jää kuolleeseen blogiin satamäärin, mikäli vainajaa roikotetaan edelleen listoilla. Mitä tällainen kertoo tilauksista? Entä mitä se kertoo, että elävä blogi on tilastoissa Top-listan kärkisatasessa tai on muuten hyvin sijoittunut, vaikka sen lukijamäärä voi olla romahtanut tilaajamäärää huomattavasti pienemmäksi? Kertooko se siitä, että tilauksia tehdään harkitsematta hetken huumassa, kännipäissä, kaverien kesken toveripiirissä vai siitä, että ei muisteta Blogilistan käyttäjätunnuksia ja salasanoja vai siitä, että käynti blogimaailmassa on jäänyt oletettua lyhyemmäksi?

On selvää, että kun blogien määrä on räjähtänyt supernovan lailla, systeemejä koetellaan. Jos vanhat suosikit kulkevat vääjäämättä listaa alaspäin, tilastojen tulisi näyttää tämä rehellisesti. Kuolleisiin sieluihin perustuvan Top-listan informatiivisuus voidaan siis kyseenalaistaa. Tarvitaanko tällaista listaa ollenkaan?

Kun tulin itse blogilistalle, listalla oli vain 4 000 blogia, ja tuntui että kaikki tunsivat toisensa. Minäkin puhuttelin rohkeasti listan terävintä kärkeä, ja toki myös häntäpäätä. Nyt kolmen vuoden jälkeen, blogeja on yli 12 000, ja tilanne tuntuu hallitsemattomalta. Kärki on edelleen kyllä sama (sic!), mutta enää en rohkene juurikaan puhutella heitä, ja häntäpää taas on kadonnut ulottumattomiin. Itse puksuttelen jossain keskivertoporukoissa, ja hyvä niin. Ihmettelen, miten uudet blogit löytävät ylipäätään sijaa Top-listalta, kun vanhat jermut blogeineen keikkuvat edelleen ensisatasessa ja ainakin toisella sataslistalla, osa ehkä haamutilausmäärillään. Vai voiko siis olla kyseessä todellinen Top 100?

Muilta osin pidän blogilistaa hyvänä yhteisenä foorumina, ja luotan eniten lukijamäärien tilastointiin. Omaa sijoitustani en enää tarkistele edes päivittäin, joten tästä ei ole kyse kirjoituksessani. Kuuma lista on hyvä uutuuksien esiintuojana, mutta varsin ohjaileva sekin on, sillä kärkeen rynnistetään enemmän kaikkien markkinointioppien mukaisesti kuin blogin laadulla.

Rehellisimmän lukijamäärätuloksenhan saa nykyään omista blogilaskureista, ei blogilistalta. Jotain tarttis siis tehdä! Ydinkysymys uskottavuuden nimissä: Miten saada haamutilaajat/ kuolleet tilaajat karsittua Top-listalta? Voisiko olla jotain muuta kuin tilauksiin perustuva suosion mittaus?

(Nikolai Gogolin teoksen kansikuva)

34 kommenttia:

  1. Lukijana mietin myös samaa asiaa. Nyt luen päivittäin kohtuullisen suurta määrää blogeja. Saatan sulkea blogin muutaman tutun sanan jälkeen - siis ennen luettu. Myös voin jättää sen hautumaan, koska ajankohta tai mielentila ei ole oikea. Palaan kirjoitukseen, jos se on askarruttanut. Usein on. - Miksi tilastoinnit ovat tärkeitä? Minä luen merkityksellisiä sanoja tai asioita.
    Itse kaipailen toimivaa systemiä, eli vain sitä, että sama juttu ei kerta toisensa jälkeen pomppaa esiin. Kommentit voisivat olla erikseen.

    VastaaPoista
  2. Tilastoinnit ovat tietenkin siksi tärkeitä, että ne kiistatta ohjaavat lukijavirtaa joko blogiin tai siitä poispäin, ohi. En jaksa uskoa, että joku kirjoittaa blogia vain itselleen tai parille lukijalle.

    Itse haluan kyllä, että on jokin systeemi kertomassa osviittaa, sillä 12 000 blogia on aava meri. Blogilista on varsin onnistunut luomus, mutta miksi ihmeessä tilannetta ei voisi välillä nollata, jotta informaatio saataisiin totuudellisemmaksi?

    Mielestäni blogilistalla on myös kirjoittajia yhdistävä merkitys, joten sitä kannattaa kyllä ajantasaistaa etenkin nyt, kun tiimi on halukas kehittämistoimiin.

    VastaaPoista
  3. Iines,

    kirjoituksesi innosti minutkin kirjoittamaan samasta aiheesta.

    Olin katsonut eilen blogieni tilastoista edellisen päivän kävijämäärät. Tänään vertasin niitä Blogilistan tilastoihin.

    Hyvin kiinnostavaa. Pääblogissani on kävijöitä paljon yli 100 päivittäin (jopa yli 200), mutta Blogilistalla on tilaajia vain 17.

    Vain Käsityöblogissani ja Nukketaloblogissani tilaajien ja lukijoiden määrä vastaavat toisiaan.

    http://blogisisko.blogspot.com/2007/12/blogilista-ja-blogien-omat.html

    VastaaPoista
  4. Kovin monet tilaavat blogit suoraan erilaisiin lukijoihin. Minulla on käytössä tuo Googlen Reader. Postaukset tulevat suoraan ja heti siihen, jos on ne tilannut. Blogilistan käyttö jää silloin pois kokonaan. Tämä käytäntö selittänee sen, että tilaaja- ja lukijamäärät eivät mitenkään voi enää vastata toisiaan.

    VastaaPoista
  5. Anna,

    tilaajien ja lukijoiden määrä ei vastaakaan toisiaan kuin sattumalta ilmeisesti, sillä Blogilistan tilastothan laskevat vain blogilistan kautta blogiin sisään klikanneet. Omaan blogiini tullee paljon väkeä esimerkiksi Googlesta, ja osa myös ilmeisesti jonkin suoran Bookmark/Suosikkilinkkauksen takaa, ja näitä kävijöitä blogilista ei siis laske. - Tämä ei mielestäni hämää, sillä SiteMeter tai muu blogikohtainen laskuri laske kaikki kävijät luotettavasti.

    Itseäni askarruttaa siis eniten se, mitä Top-lista oikein kertoo. Nytkin kolmenkymmenen kärkiblogin joukossa on blogi, jolla on lähes 400 tilaajaa, mutta vain parisataa lukijaa, ja blogi näyttää kyllä päivittyvän usein. Vastaavankaltaisia epäsuhtia on muitakin. Sijalla 45 on blogi, jolla on edelleen yli 300 tilaajaa, mutta vain 30 lukijaa. Blogia ei ole päivitetty 240 päivään. Top-listan informaatio ei siis vastaa oikein mihinkään kunnon kysymykseen.

    Tiedän kyllä, että pitäisi olla rakentava ehdotus, kun kerran märisee eikä osaa olla vain kiitollinen siitä, että joku ylipäänsä hoitelee tällaista suuritöistä listaa. Olenhan minä kiitollinen. Juuri siksi märisenkin.

    VastaaPoista
  6. Aivan Liisa, olen lukenut noista. Jos kerran blogilistaa ei käytetä, niin siellä kummittelee siis hurjasti kuolleita sieluja eli tilauksia. Siksipä tilaussysteemin poistoa sietää harkita?

    VastaaPoista
  7. Liisa,
    minä olen nähtävästi pudonnut kärryiltä ja jäänyt jonnekin 1500-luvulle tarpomaan tänä syksynä. En edes tiedä, mikä Google Reader on.

    Olen ehtinyt itse lukemaan vain muutamaa blogia.

    Vaikka blogeja on kovin paljon, on vaikeaa löytää sopivaa luettavaa. Ehkä jonkinlainen ryhmitys olisi tarpeen.

    VastaaPoista
  8. Iines,
    Kyllä jonkinlainen listaus aihekuvauksineen on hyvä olla olemassa. Siksi kai siellä tämä tiimi nyt työtään tekee. Sieltä voisi etsiä ne blogit, joita haluaa seurata.

    Minä olen edelleen tilaajasi sielläkin. Voisin sen tilauksen kyllä poistaakin, koska postauksesi tulevat heti lukijaani eikä vasta seuraavassa Blogilistan päivityksessä.

    VastaaPoista
  9. Anna Amnell,
    Minulla on onneksi ollut apujoukkoja tutustuessani Internetin ihmeelliseen maailmaan. Reader on yksi Googlen palveluista, kuten Blogger, Picasa, Analytics jne.

    Kun on löytänyt kiinnostavan blogin, sen voi tilata RSS-syötteenä (meniköhän tuo nyt oikein) lukijaansa eikä tarvitse käydä Blogilistalla kurkkimassa, olisiko ko. kirjoittaja mahdollisesti päivittänyt blogiaan.

    Ilman lukijaakin voi tilata Live-kirjanmerkin suoraan browseriin. (Firefox minulla) Nämä live-kirjanmerkit toimivat samalla tavalla l. ei tarvitse mennä edes koko sivustolle, jos havaitsee, että päivityksiä ei ole tapahtunut.

    Nämä molemmat tilaustavat vähentävät huomattavasti turhaa näppäilyä. Säästävät käsiä ja niskaa. Voin suositella, mutta en oikein osaa neuvoa. :)

    VastaaPoista
  10. Picasaa olen käyttänyt alusta asti. Muita mainitsemiasi pitää opiskella joulun jälkeen. Kiitos neuvoista!

    VastaaPoista
  11. Readeriin pitää minunkin tutustua. Ja pitää opiskella, että mikä on rss-syöte. Kaiken tämän valossa n äyttää siltä, että tilaajalistalle on vaihtoehtoja, joista kyllä olen lukenut jo muidenkin kirjoituksia. Ja silti toivoisi, että Blogilista jatkaisi, sillä se kokoaa kuitenkin blogit yhteen näkyvästi, yhteiselle listalle.

    VastaaPoista
  12. Minua harmittaisi julmetusti jos suosikkilistaltani katoaisivat ne blogit, joita ei ole päivitetty aikoihin, mutta joiden tilaaja silti edelleen olen. Minähän tilaan niitä edelleen juuri siksi, että blogilista kertoo minulle mikäli ne joskus taas päivittyvät! Suosikeissani on monta blogia, joiden päivittymisessä on ollut ajoin pitkiäkin taukoja (jopa vuoden pituisia), ja haluan, että ne pysyvät siellä. Useammin päivittyvät blogit tulee tarkastettua helposti muutenkin.

    Jos top-lista jotenkin harmittaa, aina voi seurata luetuimmat -listaa. En minä ainakaan top-listaa mihinkään käytä, luetuimmat -listalta löytää tiheämmin päivittyvän keskustelun.

    VastaaPoista
  13. iines

    Miksi et tulisi kolmanneksi. Kaksikin riittää. Laatu määrää, ei määrä.

    VastaaPoista
  14. Eufemia, Top-lista olisi ok, jos sen sisältämä informaatio olisi reaaliaikaista ja totuudellista. Pääajatukseni on, että lista pitäisi ajaa nyt alas ja se nollattaisiin nyt omistajan vaihduttua.

    Vaihtoehtohan on mm. Google Reader, jonka mm. Liisa tuossa yllä mainitsee. Sinnehän voisi mainiosti siirtää suosikiibloginsa, jotka päivittyvät äärimmäisen harvoin. Nykyiselllään Top-lista laahaa perässään niin raskasta kuolleiden sielujen taakkaa, että sen vääristymät suorastaan huutavat oikaisua. Tämä on minun mielipiteeni, blogilistaa vastaan minulla ei siis ole mitään, vaan kannatan sitä, ja pidän siitä muilta osin.

    Haluaisin, että joku ottaisi kantaa tähän tilaajatilastojen alasajoon ja uudelleensynnyttämiseen!

    VastaaPoista
  15. Blogilistalle tosiaan on vaihtoehtoja. Lisäksi se on kaupallinen palvelu. Sen käyttäjät käyttävät sitä pitkälti koska ovat tottuneet tekemään niin eivätkä vaivaudu opettelemaan uutta.

    Jos ideasi toteutettaisiin, se tietäisi jokaiselle käyttäjälle väistämättä vaivannäköä kun oma suosikkilista pitäisi tavalla tai toisella koota uudestaan. Siinä tilanteessa muiden muassa minä opettelisin suosiolla jonkin toisen seuraustavan käytön välttääkseni vastaavat riesat ja tiedonmenetykset jakossa. Toisin sanoen Blogilista, kaupallinen palvelu, menettäisi luultavasti suuren osan asiakkaistaan. Ei kuulosta hyvältä idealta.

    VastaaPoista
  16. Jos blogilista on kaupallinen palvelu, niin kuka on maksaja? Ja mistä hän maksaa? Eikö blogikirjoittaja olekaan blogilistan asiakas? Jos ei ole, niin mikä hän on? Onko hän raaka-ainetta? Jos on, niin hänelle pitäisi tietenkin maksaa, vai eikö?

    Minulla on tallessa oma suosikkilistani ja piankos sen uudistaisin, jos lista aloitettaisiin puhtaalta pöydältä. Jos joku on niin kiireinen ettei muka ehdi miettiä listaansa uusiksi, mahtaako blogimaailma menettää mitään, vaikka hän lähtisi koko listalta?

    Minua kiinnostaisi blogimaailman uudelleenluonti suuresti. Olisi hienoa katsoa, kun lista muotoutuisi uudelleen. Bloggaajilla olisi siihen eettinen oikeus, etenkin jos he ovat raaka-ainetta.

    VastaaPoista
  17. Iines,

    ymmärrän kyllä halusi tulla luetuksi ja olet kertonut, että vuoropuhelu on sinulle tärkeä syy kirjoittaa. Toisaalta olen miettinyt, että itse toivon jääväni osittain pimentoon. En haluaisi kenenkään tuttavani tietävän, että kirjoitan blogia. Blogi on minulle tavallaan toinen maailma, jonka en haluaisi kohtaavan todellista maailmaani. Mitä useammat blogiani lukisivat, sitä suurempi olisi paljastumisen vaara. Pidän kuitenkin siitä, että kirjoituksiani kommentoidaan. Kuulostaako tämä hullulta?

    Minä ja monet muutkaan eivät näy blogilistan tilastoissasi lainkaan, sillä esimerkiksi minä käyn sivullasi aina suoraan. Luulen, että samoin tekevät monet muutkin.

    Olen kyllä seurannut blogilistaa. Sillä saattaa olla nuo mittaamiseen liittyvät ongelmansa. Tapahtuipa mittaaminen miten tahansa ja olipa se luotettavaa tai ei, minusta kirjoitusten hyvyyttä ei mitata suosiolla. Blogilistalta huomaa, miten suosiota voi saada. Sinun ei kannata muuttaa mitään. Minusta tyylisi on omintakeinen ja siksi erittäin hyvä.

    VastaaPoista
  18. Blogilistalla saattaa olla jotakin virkaa niille, jotka sitä tarvitsevat, minä en, paitsi sikäli, että olen antanut sinne blogini, ilman, että on jollain arviointilistalla. Jonkin aikaa ne olivat. En lukenut kruksien yhteydessä olevia tekstejä kovin tarkkaan, vaan napauttelin krukseja ja rönttöstä perään.

    VastaaPoista
  19. Minä en enää juurikaan käytä blogilistaa, mitä nyt joskus käväisen tarkastamassa löytyykö jotain uutta ja haaskaa. Pääosin luen blogit google readerissa, varsinaisella blogisivustolla käyn vain silloin kun haluan kommentoida blogia.

    Tilaukseni blogilistalta ovat auttamattomasti vanhentuneet, siellä minulla näkyy olevan 21 tilattua blogia, kun taas google readerissa suosikeissani yli viisikymmentä blogia, joista kymmenkunta on englannikielisiä ja pari ruotsinkielistä.

    Mutta blogilista on siedettävä työkalu (Se voisi olla huomattavasti parempi) uusien tuttavuuksien etsimiseen.

    Kommentit toisaalta ovat blogien suola, mutta nekin yleensä keskittyvät vain muutamaan blogiin ja useimmiten nekin eksyvät het' kättelyssä (Kirvesvartta...) aiheesta, mikä useimmiten on vain hyvä asia.

    VastaaPoista
  20. Sitä paitsi nykymuotoinen blogilista on auttamattomasti vanhentunut työkalu nyt kun blogeja on yli 12 000, lainatakseni itseäni:

    Yhden varjon seinälle ei paljon ripusteta

    Odottelen mielenkiinnolla josko blogilista resurssien (toivottavasti) kasvaessa kehittäisi jotain todella uutta, mullistavaa ja kätevää.

    VastaaPoista
  21. "-Siis viisikolmatta ruplaa, niinkö? Ei tule kysymykseen. Ei edes kopeekka lisää, ruplasta puhumattakaan.

    Sobakevits oli vaiti. Tsitsikov oli myös vaiti. Vaitioloa kesti pari minuuuttia. Kotkannenäinen Bagration katseli seinältä erittäin tarkkaavasti tätä kaupanhierontaa.

    -Mikä on teidän viimeinen hintanne? kysyi Sobakevits viimein.

    -Kaksi ja puoli.

    -Ihmisielu ei ole teitä enemmän arvoinen kuin paistettu nauris!! Antakaa edes kolme ruplaa!

    -Mahdotonta....etc."




    Mikähän lienee iineksen mielestä ihmissielun hinta täällä blogistanin turhuuksien markkinoilla? Taitaa mennä reilusti alle tuon paistetun nauriin arvon. Luulen ma.

    Hoh hoijaa....

    VastaaPoista
  22. Laura,

    en minäkään halua tulla nimeltäni tunnistetuksi, joskaan en lopettaisi kirjoittamista, vaikka paljastuisinkin. Olen alkanut hyväksyä itseni heikkouksineni ja kaikkine omituisuuksineni, olen alkanut olla häpeämättä lapsuuttaani, koska näen siinä nyt myös paljon hyvää, rakkautta jota sain osakseni kaiken aikaa. Ehkä se kuitenkin on pelastanut minut ja antanut minulle jonkinlaista varmuutta ja tyyneyttä kohdata se, mitä tulee. En siis suoraan sanottuna pidä pahana, vaikka paljastuisin, kunhan kukaan ei paljasta minua ilkeyksissään ja tee minulle pahaa, mihin en usko, mutta jon ka tiedän mahdolliseksi, jos se tehdään anonyymisti, oma selusta suojaten. Hetken jo luulin, että muuan kommentoija, nimimerkki Samuli tuntee minut, koska hän mainitsi niin korosteisesti harvinaisen ja pienen kesäkotini paikkakunnan eräässä kommentissaan. ??

    Siis haluan vielä korostaa, että minusta Blogilista on hyvä palvelu, blogin kirjoittajien yhteinen, kokoava foorumi, jota on hauska tutkia. Mikään yksittäinen Google Reader ei pysty antamaan yhtä paljon informaatiota koko blogimaailmasta. Siksi sitä kannattaa kehittää ja uudistaa muutakin kuin nimellisesti. Parasta palvelua olisi informaation reaalisuus.

    Minua jäi vaivaamaan tuo, kun Eufemia mainitsi että tämä on kaupallinen palvelu. Miten niin? Kuka on ostaja ja kuka on maksaja? Kuka on asiakas? Mitä asiakas saa? Mikä on blogin kirjoittajan asema tässä kaupallisessa palvelussa?
    Anteeksi tyhmät kysymykset, mutta en tosiaan tiedä.

    Catulux, ihmissielun hinta on tähtitieteellisen korkea. Se on niin korkea, ettei kenelläkään ole varaa menettää sitä ainoaa, omaa sieluaan, edes täällä blogivaltakunnassa. Pitää olla valppaana ja pitää olla kiinnostunut yhteisistä asioista ja kanssakirjoittajista. Emme ole täällä vain itsellemme.

    VastaaPoista
  23. Maksaja on mainostaja. Asiakkaita ovat sekä mainostajat että käyttäjät - hieman samaan tapaan kuin sanomalehdillä, joiden voitot tulevat mainoksista. Blogien kirjoittajat ovat osa (luultavasti iso osa) listan käyttäjistä.

    Mainostuloja tulee sitä enemmän mitä enemmän listalla on käyttäjiä. Listan omistajien kannattaa siis pitää käyttäjämäärä suurena.

    VastaaPoista
  24. Mielenkiintoinen aihe. Kyllä mua harmittavat joskus nuo haamut ja blogit, joita ei päivitetä. Miksei kirjoittaja ota blogia Blogilistalta pois, jos ei aio jatkaa kirjoittamista vähään aikaan? Eihän blogia tarvitse lopettaa, vaikka sen ottaa tältä listalta pois. Jonkinlaiset siivoustalkoot olisivat ihan paikallaan ja mittarina voisi olla pikemminkin lukija- kuin tilaajamäärä. Miten se lukijamäärä sitten mahdollisimman hyvin mitattaisiin, se onkin toinen kysymys.

    Tuosta tuli mieleen, että voisin itsekin siivota vanhan kuvablogini pois Blogilistalta, sillä sinne pääsee kuitenkin uuden blogini kautta. Hassua kyllä, vanhassa kuvablogissa on enemmän tilaajia kuin vanhassa...

    http://Iines.vuodatus.net

    VastaaPoista
  25. Eufemia, ymmärrän kaaviosi enkä kiistä sitä. Vertaus lehteen on muuten hyvä, mutta siinä kuviossa toimittajat saavat palkkaa, kun taas bloginkirjoittajat tekevät työtä huvikseen - siksi en näe tässä kaupallisuutta, koska mikään taho tuskin pyrkii tässä suuriin taloudellisiin voittoihin. Vai pyrkiikö? Jos pyrkii, niin kaukana ei ole aika, kun terävin blogikärki karkaa rahavirran perässä. Voisiko tällainen visio toteutua?

    Iines J, olisi hyvä jos kuolleet blogit siivottaisiin pois, ja hyvä olisi myös, jos kuolleet tilaukset voitaisiin karsia pois tilastoa väärentämästä. On selvää, että Top-listoilla on voimassa leegio poismenneniden tilauksia, vaikkei blogia enää lueta. Tämä koskee yhtä lailla minun blogiani kuin muitakin. En ole pahoillani, jos putoan junasta, kunhan vain tilastot näyttäisivät reaaliaikaa. Kyllä minä sitten taas hiukan pystyn nostamaan, että minut huomataan sen verran, että keskustelua syntyy. :)

    VastaaPoista
  26. Tässä linkki myös Saaran blogissa alkaneeseen keskusteluun asiasta.

    Nyt ymmärrän, mikä kaupallisuus blogikirjoittajia voi uhata, eli kommenttia ylempänä visioimani uhkakuva parhaiden bloggareiden "ostamisesta" onkin jo totta! Että osasin ennustaa, vaikken tiennyt edes, että uusi omistaja onkin hs.fi! Siis Sanoma Oy. Jessus, ei hyvältä näytä, taitaa olla hyttysen ininää näin vaatimattoman blogipersoonan ininä jostain Top-listan alasajosta. :|

    Saaran linkki, keskustelu kannattaa lukea:

    https://www.blogger.com/comment.g?blogID=10958330&postID=2527166142934536451

    VastaaPoista
  27. Kun nyt joku viitsisi kertoa, miten blogi tilataan ja miten tilaus irtisanotaan. Onko se, että luen monia blogeja päivässä niiden blogien tilaamista? Jos tilaan blogin jostain - mistä? - tuleeko se postissa vai haenko sen R-kioskista vai räpsähtääkö tilattu blogi pakkosyöttösivuna ruutuun, kun avaan koneen?

    Yksi kummastuttava seikka on sekin, että jotkut blogin pitäjät kertovat miltä sivulta tai millä hakusanalla heidän blogiinsa on tultu. Mitä muuta blogin pitäjä voi lukijoista nähdä?

    Näkyykö sekin blogi pitäjälle, jos lisään blogin suosikkikansiooni tai sieltä pois? Ja onko sillä jotain tekemistä tilaamisen tai tuon hillittömän toptenin tuojottamisen kanssa?

    VastaaPoista
  28. Just. Ininää se on, Iines. Olen ollut liian pihalla viime aikoina tajutakseni mistä on kysymys, mutta joo, kovin kaupalliseltapa alkaa vaikuttaa.

    Tämä sinun päreesi kannattaisi linkata sinne jonnekin, mikä kehitysblogi se nyt olikaan, ellei siis se ole jo siellä.

    VastaaPoista
  29. Jaa. Se olikin jo siellä. Hyvin kiihkottomalta tuo kehittäminen muutoin näyttääkin.

    VastaaPoista
  30. Anonyymi,

    blogi tilataan blogilistalta (www.blogilista.fi) kirjautumalla omalla käyttäjätunnuksella sisään palveluun. Listoilta kruksataan sitten ne blogit, joita halutaan seurata ja joita halutaan tukea. Jatkossa ne avautuvat sitten listalle sisään kirjauduttaessa listaksi, josta voi tarkistaa, milloin blogi on päivitetty. Tilauksen voi irtisanoa milloin tahansa halutessaan poistamalla kruksin blogin nimen vierestä, kun on kirjautuneena palveluun käyttäjätunnnuksellaan. Kukaan ei näe kenenkään suosikkilistaa eikä tilauksien irtisanomisia.

    Oman bloginsa liikennettä voi seurata esimerkiksi Site Meter -laskurista, joka näkyy olevan yleisimpiä laskureita. Siitä näkyy kävijämäärä ja kävijän palveluntarjoajan sijaintipaikka (esimerkiksi Elisa, Espoo tai Inet, Turku), ei kävijän kotipaikkaa siis, ellei se ole sattumalta sama. Koneen IP-numeron alkuosa näkyy myös, samoin käynnin aika ja tuloreitti, esimerkiksi Google + hakusana, joka on johtanut blogisivun katsomiseen tai blogilista, suosikit.

    Top-listaa voi tietenkin tuijottaa hillittömästi, mutta myös itse ilmiöstä ja blogien valintaperusteista kiinnostuneena.

    Omalta kohdaltani olen havainnut, että kun panostan juttuuni ja hion sitä pari tuntia ja valitsen toiset pari tuntia kuvaa, menetän yleensä lukijan tai jopa pari, mutta kun Miljonäärin tytär kirjoittaa ohuen siivun kerran kuukaudessa, hän saa samantien kuusi uutta lukijaa. Samaten Top-listan kärkiblogit saavat usein uusia tilaajia vaikkapa yhden virkkeen tai yhden kappaleen päreellä. Näin se listalla menee, ja siksi harkitsen vakavasti listalta lähtöä tai ainakin tilastorajoitteisuutta poistamalla blogini tilastoseurannasta ollakseni kannattamatta pinnallista ideologiaa.

    VastaaPoista
  31. Minulla on hienoinen aavistus, että blogilistan päivitys on ollut yhden henkilön hommana, ei silloin pysty tekemän ihan kaikkea.

    VastaaPoista
  32. No, nyt on johdossa tiimi ja kaiken takana hs.fi/Sanoma Oy/Erkon pulju.

    VastaaPoista
  33. Kommentti sarjassa "minä en ymmärrä". Nimittäin en ymmärrä tätä toistuvaa huolta blogin lukijoista ja tilastoista ja blogilistan sijoituksista. Mitä merkitystä niillä on? Yleisemmin huolensa ilmaisevat bloggarit, joilla joka tapauksessa on lukijoita ihan mukavasti ja kommenttejakin kertyy. Tarpeetonta huolehtimista, mutta kaipa se on niin, että nälkä kasvaa syödessä.
    Itseäni ei suoraan sanoen inspiroi lukea blogeja, jotka keikkuvat jonkin top ten-listan kärjessä; erehdyin näin joskus tekemään ja petyin niiden minua kiinnostamattomaan sisältöön. Mutta jatkakaa toki keskustelua.

    VastaaPoista
  34. Anonyymi,

    usko tai älä, juttuni ydin ei ole huoli itsestäni, sillä olen kiitollinen suuresta lukijamäärästäni (100 - 200/joskus jopa 300 päivässä), samoin tilausmäärästäni.

    Olen sillä tavalla rakennettu, että sytyn palavasti toistenkin puolesta, ennen kaikkea asioiden nurinkurisuudesta ja "vääryydestä", ja sille en voi mitään.

    Nyt kun listan omistaja vaihtui, arvelin, että voitaisiin tehdä todellisia, kaikkia hyödyttäviä uudistuksia, mutta olen jo laskenut lippuni, se ei enää liehu tässä asiassa, koska omistajana onkin suuri raha, Erkon pulju.

    Listalla ei tule mikään muu muuttumaan, paitsi kaupallisuus lisääntymään. Mainokset alkavat vilkkua, luetuimpia bloggareita aletaan ostaa jne. Toisaalta se on hiton hyvä, jotta tietää, mitä ei ainakaan kannata lukea.

    VastaaPoista