Poika-Saima ja Piikki-Väinö

Muistan varhaisesta lapsuudestani Poika-Saiman, naisen, joka pukeutui miehen harmaaseen pukuun, 50-luvun lopulla maalaispitäjässä. Hänellä oli suvereeni ja varsin hyväksytty asemansa kyläyhteisössä, jossa oli yksinkertaisesti Poika-Saima, joka kävi taloissa tekemässä töitä.

Meille lapsille ei selitelty mitään, emme tainneet edes kysellä, miksi Saima on tuollainen, vaan me kasvoimme poikasaimauteen kivuttomasti. Vanhemmat eivät tehneet asiasta numeroa eivätkä millään tavoin kyseenalaistaneet Poika-Saiman sisäistä tai ulkoista habitusta. Saima oli erilainen ja sillä sipuli, eikä erilaisuus ollut syy lasten lällätyksille.

Ainoa, mitä hieman paheksuttiin ja mikä aiheutti lapsen aivoissa ristiriidan häivähdyksen, oli Poika-Saiman julkikessuttelu. Siihen aikaan Saimat kessuttelivat neljän seinän sisäpuolella ja Poika-Saima tupsautteli kunnon savuja ulkosalla ja pyyhki silmistään vesiä, jotka valuivat silmänurkasta - muistan tuon kämmenselän liikkeen kun luulin ensin, että Poika-Saima itki. Mutta ei hän itkenyt, kyynelkanavat vain olivat ilmeisen herkät, liekö allergiaa, josta silloin ei puhuttu, kun ei tiedetty joidenkuiden pikkulasten maitoruvenkaan alkuperää. Naama saattoi olla ruskean ruven peittämä, kun lapsi kittasi maitoaan kaksin käsin.

Vanhemmiten Poika-Saima joutui vaivaistaloon, kuten Piikki-Väinö, Kulta-Paavo ja muut kylän omat kylähullut. Piikki-Väinölle annettiin tietä, kun hän kulki tienpientareita kumarassa etsien tielle pudonneita markkoja - ja siksi häntä kutsuttiin myös Markka-Väinöksi. Kulta-Paavo oli ikuinen lapsi henskelihousuineen, ja sanoisin, että kyläläisten rakastama pyöreä ukkeli, joka töpötteli kauppakassi kädessään kylänraittia ihmisille hymyillen.

Outoa, miten elävästi ja lämpimästi nämä erikoispersoonat ovat piirtyneet lapsen mieleen. Heidän nimensä on kuin valonpilkahdus, auringon säde lapsuuden hämärään, josta ei puutu tummiakaan sävyjä. Mutta nämä ovat siis valopilkkuja, jonkalaisia soisi nykylastenkin mieleen jäävän mieluummin kuin pohdiskeluja siitä, voiko sukupuoltaan vaihtava toimia pappina tai pippinä. Aikuisten mutkaton asenne ratkaisee kaiken, ja olen yhä vakuuttuneempi siitä, että eivät lapset tuomitse ja kiusaa erilaista ihmistä tai toveriaan ilman aikuisten esimerkkiä. Lapsi ei siis ole syntymäjulma, vaan tabula rasa, johon piirtyy hänen kohtaamiensa läheisten maailmankuva ja asenteet.

Ehkä toisella kertaa kerron teille Ellistä, joka myös oli miesnainen. Hän sai huonoa kohtelua sivistyneeltä perheeltään, ja päätyi hullujenhuoneelle ja kavalluksiin ja laati tohtorinväitöskirjansa hullujenhuoneelta päästyään ja kärsittyään kavallustuomionsa. Tai sitten en kerro - tuossa se jo tuli. Elliä ei hyväksytty miehenpuvussaan eikä puolipartaisena naisena, jonka sielussa ja ruumiissa asui kuitenkin mies.

(Maalaus Romaine Brooks)