Talvipäiväkirja 4. sivu

Olenko kertonut teille Toivosta, joka muistuttaa Georg Otsia sekä ulkonäöltään että lauluääneltään? Toivosta joka soitteli hanuriaan talossa, jossa äitini asui? Jossain vaiheessa toukokuista kevätiltaa kuului avatusta keittiön ikkunasta usein kaihoisa slaavilainen Syysunelmia, kun Toivo herkistyi omasta soitannastaan ja ilmeisesti juomastaan.

Minulla on muistikuva, että olen kirjoittanut Toivosta aiemminkin, mutta en löytänyt häntä koskevaa kirjoitusta - ehkä joku muu muistaa jutun - kuten muisti tarinani Poika-Saimaasta ja Ellistäkin ja antoi linkin?

Joka tapauksessa Toivo on monena vuonna tuonut minulle joulukuusen, kesällä katsomansa, juuri kaatamansa. - Kelpaako, hän kysyy aina hurautettuaan vanhalla autolla pihaan, avaa takaluukun naruja, ja ravistaa kuusen avoimeksi, höpötellen ja moitiskellen sen ulkomuotoa. - Kelpaa, kelpaa, se on kaunis, sanon aina. Annan Toivolle vastalahjaksi konjakkipullon, josta hän muikeasti hymyillen muistaa aina sanoa, että ei hän tämän takia kuusta tuo. Annan vielä kahvipaketin ja suklaata emännälle kotiinviemisiksi ja vähän siltäkin varalta, että hän jatkaisi perinnettä. Ei se kuusi, vaan se että Toivo tuo sen ja ottaa isoon karhunsyliinsä jouluhalaukseen.

Viime vuosi oli ensimmäinen kun Toivoa ei kuulunut kuusta tuomaan, koska hän ei päässyt enää metsään ankaran huimauksen takia. Pahvikotelossa odottava Toivon konjakkipullo jäi antamatta ja marketin edestä ostettu viljelty joulukuusi tiputti neulasensa ennen uutta vuotta. Toivon kuuset kukkivat usein kauan, varsinkin jos kasteluveteen lisäsi vähän lannoitetta.

Vaan minä vien sen pahvikotelossa odottavan konjakkipullon täksi jouluksi Toivolle, kotiin, vaikka Toivo ei muista enää kaikkea, moitiskelee vaimoa kun tämä viipyy kaupassa ja laulelee enää joskus hyvällä tuulella ollessaan. Vaimo nimittäin vihjasi, että konjakki tekee hyvää Toivolle, ja että hänen suorastaan pitäisi ottaa häppää silloin tällöin - näin Elsa sanoi minulle pelatessaan marketissa yksikätistä rosvoa. Taidan panna kassiin sen perinteisen kahvipaketin ja suklaankin. Ei se kuusi vaan se Toivon jouluhalaus.

*

Asiasta ihan toiseen: Maalaisen kirjoitus tietotekniikan laajamittaisesta lisäämisestä kouluopetukseen sai minut muistamaan sen, kun video tuli kouluun. Opettajat komennettiin koulutukseen auditorioon, ja rehtori ja matematiikan ja tietotekniikan opettaja opettivat kädestä pitäen, kuinka opetus mullistetaan jatkossa videoilla.

Meille näytettiin kuinka video pannaan laitteeseen ja tuotos esitetään. Meitä kuvattiin ja vanhin naisopettaja pelkäsi esiintymistä niin, että "muisti" yhtäkkiä hammaslääkärin, johon poistui syöksyen ovesta ulos. Koulutuksen lopuksi jokaisen opettajan tuli kertoa kovalla äänellä ja korkealta, miten hän tulee hyödyntämään videota opetuksessaan. Opettajia oli kolmisenkymmentä ja jokainen pani parastaan maalaillen opetustaan uusiin sfääreihin. Muistan miettineeni, miten yksi ainoa siirreltävä videolaite mahtaa riittää, kun kaikki tahtovat näyttää oppilaille valmiita opetusvideoita, joiden raukean viihteellistä tasoa muistan myöhemmin hämmästelleeni, kun luokkien ovien takaa kuului unettavaa makuukamarimusiikilla höystettyä markkinointistrategian opetusta.

Jossain vaiheessa varsinkin varttuneemmat opiskelijat sitten 2000-luvulle päästyä alkoivat antaa sellaista palautetta, että tahtovat lisää opettajajohtoista opetusta, ei opetusvideoita eikä itsenäistä työskentelyä tietokoneilla, etäopiskeluna. Hyvin nuoret päiväopiskelijat sen sijaan pitivät konevälitteisestä työskentelystä, koska sen vapaus antoi vapauden myös selviytyä projektitehtävistä ilman opettajaa varsin vähäisellä ajankäytöllä ja joskus toisen opiskelijan siivellä ryhmätöissä.