Tämä päivä on kulunut hyvin leppoisasti. Aamulla herättyäni ja luettuani Hesarin tarkistin blogin kuulumiset ja kävin jonkinlaista sananvaihtoa oppikirja-nettikurssirinnastuksista. Laadittuani pitkät pumaskat sydänvertani kommenttilaatikkoon heitin kamerarepun selkääni ja lähdin autolla liikkeelle. Autolla, koska minun piti samalla käydä postissa ja lisäksi Matkahuollossa hakemassa painava kissanruokapaketti.Kävin ensin vanhalla lehtoalueella, jossa koskenreunan pusikot ovat saamassa kivat jääkuorrutteet. Kuvasin niitä lenkkitossujen varpaat vedessä, pipo valahtaneena melkein silmille. Kuvaaminen on niin innostavaa, ettei siinä juuri huomaa pyyhkäistä suortuvia sivuun, eikä ollut ensimmäinen kerta kun ne liehuivat otoksissani, koskenrannan tuulessa. Otin 128 kuvaa, ja suuntasin sitten metsän halki takaisin autolle. Mainittakoon, että täällä lähistöllä on nähty susia, ja jokin panee minut vilkuilemaan taakseni, kun kuljen metsässä. Minulla on yksinäisen naisen henkiinjäämisvarana taskussa paketti jättitulitikkuja, jotka olen ajatellut sytyttää tuleen, jos susi hyökkää kimppuuni. Sudethan pelkäävät tulta, enkä aio jäädä tuleen makaamaan. Lisäksi repussani on jumppamaikalta saamani kovaääninen puhalluspilli, jolla voin puhaltaa, jos ääntä ei tule. Näillä varustein olen ajatellut jääväni henkiin ankarassa luonnossa, asumattomissa metsissä liikkuessani.
Kotiin tultuani katsoin heti kuvat ja totesin, ettei täysosumaa tullut vieläkään - mestarilaukaus antaa odottaa itseään. Ihanaa, on siis vielä tavoiteltavaa. Sitten laitoin aterian mikroon ja söin. Eilistä riisiä ja kanaa. Lasi rasvatonta piimää, jälkkäriksi banaani, ja kuppi vihreää teetä. Sitten katsoin taas blogiin ja laadin pari vuodatusta lisää. Suljin koneen ja paistoin muutaman pellillisen pipareita ja panin lantunpalat kattilaan muhimaan. Sitten mesetin tyttären kanssa, hänellä on lukukauden viimeinen tentti huomenna, ja kaikki opetusharjoitustunnit pidettyinä. Saldo on myönteinen - tytär on innostunut opetuksen teorioista ja juttelee mielellään kanssani niistä. Hänellä tuntuu olevan minua tiukemmat käsitykset asioista, mutta pyrin vain kuuntelemaan, koska on kiinnostavaa saada uutta tietoa opetuksen teorioiden synty- ja kokeilusijoilta.
Työnsin sitten lanttuloorat uuniin ja otin ne juuri tätä kirjoittaessani pois. Huumaava joulun tuoksu. Päivällä lähetin muutaman joulukortin, vuosi vuodelta vähemmän, osalle menee sähköpostikirje, joku on kuollut. Nyt ei mene enää korttia suvun vanhimmalle.
*
Päivän oivallus jouluasioiden ulkopuolelta: ministereiksi ei pitäisi valita pienten lasten vanhempia, vaan vähintään keski-ikäisiä ansioituneita kansanedustajia, joilla on jo runsaasti näyttöä osaamisestaan. Minusta Sarkomaan seuraajakin on turhan nuori ministeriksi. Muutenkin johtajuuksia ja merkittäviä asemapaikkoja tulisi myöntää vasta varttuneemmille henkilöille, joilla ei ole enää pikkulapsia. Turhan varhain näitä merkkipaikkoja jaetaan nuorille ihmisille. Ministeriys voisi olla samalla tunnustus hyvin hoidetusta eduskuntatyöstä ja kansalaisten tyytyväisyydestä edustajaan.
(Valokuva Iines 15.12.2008)
Ooho
VastaaPoistaOlen kurkkuani myöten täynnä tätä ministeri hapatusta ja varsinkin siitä miten hienoa oli, että hän erosi perheensä takia.
Minua on koko asiassa häirinnyt nimenomaan se, että hän on ottanut pestin vastaan.
Jos kolmen lapsen äitinä uskoo pystyvänsä hoitamaan ministeriduunin jokin ei täsmää ja luulisi nuoren poliitikon tietävän ettei ministerisalkkua kanneta yhdellä kädellä vaan se vaatii paljon.
Ministeriä yksin ei voi syyttää, koska onhan jollekin noin hieno ajatus tullut mieleen ja ehdottanut häntä.
Vanhuus ja viisaus. :)
VastaaPoistaOlen vakaasti sitä mieltä, että vasta kokemus antaa tarpeeksi pitkän ulottuvuuden tehdä viisaita ratkaisuja. Ei kukaan ole nuorena viisas. Siksipä vastuullisia tehtäviä tulisi osoittaa vanhemmille työntekijöille - oli ala mikä hyvänsä.
Ei ole edes järkevää, että uran huippu pyritään saavuttamaan jo kolmikymppisenä. Kolmikymppiset tehkööt perustyötä, kunnes viisaus iän mukana karttuu. Kaikille ei toki kartu.
Tämän kun lukee rauhallisesti ja ajatuksella, tulee vahvasti mieleen Eeva Kilven Naisen Päiväkirja vuodelta 1978(!). Tuleeko yhtään sellainen fiilis itselle, kun ajattelet?
VastaaPoista-minh-
Minh,
VastaaPoistakoin Eeva Kilven läheiseksi jo tuolloin, kun luin hänen päiväkirjaansa, huolimatta ikäerostamme. Ja edelleenkin meidän tavassamme suhtautua elämään ja ihmisiin on paljon yhtäläisyyttä. Tosin kaikkia Karjala-muisteloita en ole jaksanut hieman fuskaamatta lukea.
Haluan korostaa sitä seikkaa, että Eeva Kilpi ei jostain syystä ole mielikirjailijani, vaikka pidän kovasti hänen kynänsä jäljestä. Jokin räväkkyys, omaleimaisin persoonallisuus kuitenkin puuttuu, sillä ei minusta avoin suhtautuminen seksiin vielä ole räväkkyyttä.
Sitäkin haluan vielä korostaa, että oma tyylini kirjoittaa ei ole päreitteni kaltaista väljää vuodatusta, kuten nyt tämäkin aika aivoton sepustus.
Olipa tuttu kuva; tuskin tänään otettu.
VastaaPoistaKuvan histogrammista näkyy, että kuva on otettu 15.12.2008 klo 13:09:32.
VastaaPoistaTietääkseni tuon histogrammin pystyy kuka tahansa osaava tarkistamaan tuosta kuvasta käyttäen kuvankäsittelyohjelmassa hiiren kakkospainiketta.
Minulla on muitakin kuvia samalta koskelta molemmissa kuvablogeissani, mm. nyt muutama viikko sitten. Käyn nimittäin usein tuolla suojellulla lehtoalueella kuvaamassa.
Jos katsot tarkkaan, niin huomaat, että marraskuussa otetun Suomalainen kuvakirjani -blogin kuvan jääpuikot ovat kauttaaltaan pidemmät ja paksummat kuin tänäiset. Kuva on tismalleen samasta paikasta.
Ei kiinnosta hyvä Iines. Pidä puikkosi ja jääsi. Minun maailmassani ei ole jäätä; on vain jäisiä ihmisiä.
VastaaPoistaNäin aamuyöstä unen.
VastaaPoistaEsittelin taloani ystävälle. Huoneita oli paljon, ja niissä oli kaikkea kivaa, erkkereitä ja itsellenikin uusia huoneita, kaari-ikkunoita. Yhden huoneen oven takana virnisteli spurgumainen olio, ihminen, mutta ei kuitenkaan ihminen, ja uhkasi minua jollain käsittämättömällä ja pelottavalla tavoin. Löin oven kiinni, ja ystäväni sanoi, että nyt on kutsuttava poliisi apuun.
Kun yritimme soittaa, huomasin, etten muista osoitettani, joten en voi kutsua poliisia paikalle. Haimme vanhoja lehtiä, jos niissä olisi osoitelappu selkämyksessä, mutta emme tietenkään löytäneet, vaan olio jäi talooni vaanimaan minua oven takaa.
Heräsin uneen, ja myöhemmin kahvia juodessani minua harmitti, etten huomannut unessa soittaa Eniro nolla satasataan kysyäkseni osoitettani. Sillä olisin saanut poliisin paikalle ajamaan tunkeilijan pois
Unessa talo on itseys. Jos se on kadoksissa se olet sinä itse joka olet itsellesi kadoksissa. Epämiellyttävät asiat ovat ne, joihin et uskalla tarttua. Yrität hakea ulkoa apua ja vielä lehdistä (!) mutta numeroita ei ole eikä osoitetta: olet jo itsessä mutta et kuuntele.
VastaaPoistaEi talo ollut kadoksissa, vaan se oli suuri, monihuoneinen, siitä avautui uusia huoneita, se oli kaunis ja lämmin ja olin siellä onnellinen saadessani esitellä sitä ystävälle, joka oli siellä ensi kertaa. Tunnelma oli onnellinen ja valoisa. Vain se uhkaaja uhkasi taloa, oli pesiytynyt sinne sisälle jäytääkseen sitä.
VastaaPoistaOsoite oli kadoksissa: en saanut apua, koska ei ollut osoitetta. Ihan kuin anonyymi bloggaaja ei saa apua, koska ei ole nimeä.
Samaa mietitittiin tuossa Isännyyden kanssa miniteriydestä. Ennen näitä onkelmia ei ollut, koska niin nuoria ihmisiä ei juuri ministereinä näkynyt. Nyt vaan tämä lapsensaanti-iän nousu toimii tätäkin vastaan - aina vanhemmilla on pienet lapset...
VastaaPoistaSitäkin ihmettelen, että kovin moni juuri naisministereistä on nuori ja nätti ja taas miehistä kelpaavat vanhat eikä enää niin kurantit ulkonäkömarkkinoilla8]
Suomalaisessa kulttuurissa ikä on rasite, muissa eurooppalaisissa ansio. Tässäkin kaivataan uudenlaista arvofilosofiaa: missä vaiheessa elämää työn huippukohta tulee eteen - onko ihanne se, että kolmikymppisistä leivotaan ministereitä ja puoluejohtajia ja viisikymppiset viriilit panaan vilttiketjuun odottamaan varhaisia eläkkeitään?
VastaaPoista...puhumattakoon Euroopan ulkopuolella. Iän ja elämänkokemuksen arvostus olisi hyvä asia myös nuorille. Ei tarvitsisi hysteerisesti pelätä vanhenemista.
VastaaPoistaKokomuuksen 8-henkisen ministeriryhmän kaikki jäsenet ovat syntyneet 1960- ja 70-luvuilla. Tosin 40-luvulla syntynyt Kanerva ei joutunut lähtemään vanhuuden, vaan pikemminkin liian viriliteetin takia:)