Vähemmistöjä ei pidä suvaita

Tällä viikolla tuli ykköseltä Tuomas Enbusken ohjelma Epäkorrektia, jonka väittämänä oli se, että vähemmistöjä ei pidä suvaita. Kyllä juuri, ei pidä suvaita.

Ja näinhän se onkin. Miksei esimerkiksi romaneihin tai maahanmuuttajiin voitaisi suhtautua yksilöinä eikä ryhmänä, jota pitää erikseen suvaita? Yksilöinä kukin heistä vastaisi henkilökohtaisella panoksellaan suomalaisen yhteiskunnan jäsenyydestä, aivan kuten suomalaisetkin, eikä vetäisi hairahtuessaan koko heimon päälle suomalaisten vihoja. Ihmisiä ei pitäisi merkitä etnisillä tuntomerkeillä, vaan persoonallisilla piirteillä ja ominaisuuksilla, jotka erottavat heidät muista ihmisistä - eivät ryhmäytä heitä suljetuksi erillispiiriksi, jota pitää ymmärtää ja sosiaalitätiseerata.

Muutenkin verbi suvaita viittaa suvaitsijan ylemmyyteen: minä suvaitsen suvaita, mikä asettaa suvaitsijan outoon valoon. Mistä oikein on kyse?

Nietzschen mukaanhan suvaitsevaisuus on suurinta ylimielisyyttä. Ymmärrän tämän niin, että kun kokee ja sanoo suvaitsevansa jotakin, vaikka maahanmuuttajia, niin näkee heidät poikkeavana ryhmänä, joka on itseä alempi. Eihän alempi edes voisi suvaita ylempää, eikä samanvertainen vertaistaan. Näin suvaitsijat ovat itse asiassa itsensä korottajia ja ryhmäyttämäänsä joukkoon alentuvasti suhtautuvia.

Ajattelin tätä suvaitsijoiden eli avustajoukkojen ylemmyyydentuntoa jo silloin, kun kirjoitin blogiini huorista ja heidän ympärillään pyörivistä sosiaalitädeistä ja muista ymmärtäjistä, jotka hyväntekeväisyystoiminnallaan jatkavat huorien kurjaa asemaa näennäisavulla, piikeillä ja pillereillä - kun heitä nyt kerran on, etteivät kadulle kuole. Juuri nämä ryhmäyttäjätädit ja -sedät ovat vähemmistöjen sortajia yhteiskunnassa, koska he ylläpitävät rakenteellista kurjuutta ja alistavaa asennetta salliessaan ryhmäytyksen. He ovat yhtä syyllisiä kuin huorista hyötyvät henkilöt.

Ehkä se menee myös niin, että esimerkiksi maahanmuuttokriittiset henkilöt ovatkin juuri niitä, jotka arvostavat maahanmuuttajia tasavertaisina ihmisiä vaatiessaan ihmisille samanlaisia oikeuksia ja vastuita ilman jonkin joukon ryhmäpyhittämistä ja kritiikitöntä kaikensallimista.
Jos näkee ihmiset yksilöinä, ei tarvitse suvaita ketään, ei tarvitse mainita fyysisiä tai geneettisiä tuntomerkkejä habituksessa, vaan kuka tahansa lähimmäinen on yhdenvertainen ihmisyytensä vuoksi.

Palatakseni Enbusken ohjelmaan - siinä haastetateltiin jotakuta Ahmedia tai Alia - anteeksi epätarkkuus - mutta en muista nimestä muuta kuin että se alkoi a:lla. Tämä A ihmetteli, miksi Suomessa varotaan nauramasta kunnon ahmed-vitseille tai muille ählämsählämeille. A:n mielestä sellainen on hurskastelua, ja hänestä nimenomaan reipas nauru nostaisi ennakkoluulot pintaan ja pois, edistäisi luontevaa suhtautumista. Mutta ei, meillähän saa rasistin leiman otsaansa, jos sanoo että ähläm.

Hassua, että tällaisen huumorin kaipuu tuli suoraan kentältä, naurettujen parista, ihan samoin kuin Sisko ja veli -ohjelman muinoinen vammaiselle nauru - hurskastelijat kokivat sen vammaispilkaksi, mutta kehitysvammainen itse pyysi saada naurua osakseen, kun kerran terveillekin nauretaan. Olisiko meille ei-rasisteille tässä jotakin opittavaa?

( Giovanni Boldinin maalaus Henri de Toulouse-Lautrecista)

(JK Naputtelen tätä juttua harvinaisen myöhään yöllä, kun en pääse nukkumaan. Muut taitavat jo nukkua! Uunissa muhivat nimittäin perunalaatikot, ja ne pitää vielä jäähdyttääkin ennen kylmään panoa.)