14.12.2008

Talvipäiväkirja 4. sivu


Olenko kertonut teille Toivosta, joka muistuttaa Georg Otsia sekä ulkonäöltään että lauluääneltään? Toivosta joka soitteli hanuriaan talossa, jossa äitini asui? Jossain vaiheessa toukokuista kevätiltaa kuului avatusta keittiön ikkunasta usein kaihoisa slaavilainen Syysunelmia, kun Toivo herkistyi omasta soitannastaan ja ilmeisesti juomastaan.

Minulla on muistikuva, että olen kirjoittanut Toivosta aiemminkin, mutta en löytänyt häntä koskevaa kirjoitusta - ehkä joku muu muistaa jutun - kuten muisti tarinani Poika-Saimaasta ja Ellistäkin ja antoi linkin?

Joka tapauksessa Toivo on monena vuonna tuonut minulle joulukuusen, kesällä katsomansa, juuri kaatamansa. - Kelpaako, hän kysyy aina hurautettuaan vanhalla autolla pihaan, avaa takaluukun naruja, ja ravistaa kuusen avoimeksi, höpötellen ja moitiskellen sen ulkomuotoa. - Kelpaa, kelpaa, se on kaunis, sanon aina. Annan Toivolle vastalahjaksi konjakkipullon, josta hän muikeasti hymyillen muistaa aina sanoa, että ei hän tämän takia kuusta tuo. Annan vielä kahvipaketin ja suklaata emännälle kotiinviemisiksi ja vähän siltäkin varalta, että hän jatkaisi perinnettä. Ei se kuusi, vaan se että Toivo tuo sen ja ottaa isoon karhunsyliinsä jouluhalaukseen.

Viime vuosi oli ensimmäinen kun Toivoa ei kuulunut kuusta tuomaan, koska hän ei päässyt enää metsään ankaran huimauksen takia. Pahvikotelossa odottava Toivon konjakkipullo jäi antamatta ja marketin edestä ostettu viljelty joulukuusi tiputti neulasensa ennen uutta vuotta. Toivon kuuset kukkivat usein kauan, varsinkin jos kasteluveteen lisäsi vähän lannoitetta.

Vaan minä vien sen pahvikotelossa odottavan konjakkipullon täksi jouluksi Toivolle, kotiin, vaikka Toivo ei muista enää kaikkea, moitiskelee vaimoa kun tämä viipyy kaupassa ja laulelee enää joskus hyvällä tuulella ollessaan. Vaimo nimittäin vihjasi, että konjakki tekee hyvää Toivolle, ja että hänen suorastaan pitäisi ottaa häppää silloin tällöin - näin Elsa sanoi minulle pelatessaan marketissa yksikätistä rosvoa. Taidan panna kassiin sen perinteisen kahvipaketin ja suklaankin. Ei se kuusi vaan se Toivon jouluhalaus.

*

Asiasta ihan toiseen: Maalaisen kirjoitus tietotekniikan laajamittaisesta lisäämisestä kouluopetukseen sai minut muistamaan sen, kun video tuli kouluun. Opettajat komennettiin koulutukseen auditorioon, ja rehtori ja matematiikan ja tietotekniikan opettaja opettivat kädestä pitäen, kuinka opetus mullistetaan jatkossa videoilla.

Meille näytettiin kuinka video pannaan laitteeseen ja tuotos esitetään. Meitä kuvattiin ja vanhin naisopettaja pelkäsi esiintymistä niin, että "muisti" yhtäkkiä hammaslääkärin, johon poistui syöksyen ovesta ulos. Koulutuksen lopuksi jokaisen opettajan tuli kertoa kovalla äänellä ja korkealta, miten hän tulee hyödyntämään videota opetuksessaan. Opettajia oli kolmisenkymmentä ja jokainen pani parastaan maalaillen opetustaan uusiin sfääreihin. Muistan miettineeni, miten yksi ainoa siirreltävä videolaite mahtaa riittää, kun kaikki tahtovat näyttää oppilaille valmiita opetusvideoita, joiden raukean viihteellistä tasoa muistan myöhemmin hämmästelleeni, kun luokkien ovien takaa kuului unettavaa makuukamarimusiikilla höystettyä markkinointistrategian opetusta.

Jossain vaiheessa varsinkin varttuneemmat opiskelijat sitten 2000-luvulle päästyä alkoivat antaa sellaista palautetta, että tahtovat lisää opettajajohtoista opetusta, ei opetusvideoita eikä itsenäistä työskentelyä tietokoneilla, etäopiskeluna. Hyvin nuoret päiväopiskelijat sen sijaan pitivät konevälitteisestä työskentelystä, koska sen vapaus antoi vapauden myös selviytyä projektitehtävistä ilman opettajaa varsin vähäisellä ajankäytöllä ja joskus toisen opiskelijan siivellä ryhmätöissä.

39 kommenttia:

  1. Ihana joulutarina, etenkin luettuna Syysunelmien säestyksellä! Pyyhkäisin silmäni ja muistelin Toivoja ja toivoja.

    VastaaPoista
  2. Mikä siinä joulussa on, että se herkistää. Itse olen kauhean sentimentaalinen nimenoman joulun aikaan. Sekin vielä, että eivät ne lapsuuden joulut mitenkään ihania olleet - isä oli jouluna tietenkin kaksin verroin humalassa, ja mieleen onkin paremmin jäänyt uudenvuoden vietto tinanvalamisineen. Silloin oli ihanaa, kun isältä oli viina loppu. Sai leikkiä pelotta ja rauhassa. Äitikin innostui opettamaan meille kuppileikkiä: pantiin kahvikuppien alle pieniä esineitä ja ennustettiin niistä leikisti tulevaa vuotta.

    Mutta on se joulunodotus jäänyt kuitenkin mieleen lapsuuden jouluista, ja toki jokuset lahjat.

    VastaaPoista
  3. Tuollaista se on ollut, opettajia on yritetty ties mihin, kyllä siinä tietenkin kyynistyy.

    Nyt tietokoneita olisi mahdollisuus hankkia yksi jokaiselle. Ei ole tarkoitus, että heidät jätetään yksin vaan nimenomaan kyse on vuorovaikutuksellisuudesta.

    Minä ajattelen vihkoja korjaavaa opeparkaa, joka tekee turhaa työtään, jota ei kukaan arvosta.

    En ajattele pelkästään äidinkieltä vaan muitakin aineita, joissa tietokoneavusteisuudesta voisi olla hyötyä.

    Nämä ajat, jolloin koneet ovat olleet huonoja ja niitä on ollut liian vähän, opettajilla ei ole koulutusta, ei osaamista eikä kiinnostusta, ovat samalla lailla kyynistäneet kuin tuo videoesimerkkisi.

    En ole erityisemmin innostunut valmiisiin kursseihin, jotka ovat ennalta arvattuja ja suunniteltuja eivätkä poikkea oppikirjoista, muuten kuin että ovat sähköisessä muodossa.

    Ajan takaa tuloksia, jotka eivät ole ennalta arvattavissa. Se on ehkä luovuutta.

    VastaaPoista
  4. Toivo on tuttu nimi minullekin. Toisen ukkini nimi.
    Onpa oma pieni tonttini, jolle ei ole vielä rakennettu muuta kuin kaivo, ukkini vanhoja maita, ja nimeltään toivonkangas. Joulukuusiakin siellä kasvaa, mutta en raaski niitä sieltä sahata.
    Toivoa pitää olla, jos ei ihmisenä läsnä niin mielen maisemassa.

    Hyvää opettajaa ei tietokone korvaa, läheskään kaikissa aineissa.

    Toki kriittiseen, luotettavimpaan tiedonhankintaan opastettu oppilas pystyy kehittämään taitojaan itsenäisestikin, silloinkin, kun
    opettaja on vähemmän tehtäviinsä motivoitunut tai perehtynyt.

    VastaaPoista
  5. Jos jokaiselle oppilaalle hankitaan oma tietokone, se edellyttää opettajien laaja-alaista kurssittamista, yhtä lailla kuin oppilaiden opastamista.

    Kun nytkin opettajien lisäkoulutuksesta on tingitty, niin miten siihen yhtäkkiä saataisiin mittava lisärahoitus, sillä ei se todellakaan niin mene, että oppilaille vain annetaan ne koneet. Entä kun koneet menevät rikki - mistä varakone ja kuka korjaa, kun ohjelmat jumittavat tms. Tahtoisin tietää tämän koneistamisen koko kustannuserän.

    Oppilailla on koneet kotona, ja siellä voi tehdä kirjalliset tehtävät ja tiedonhaut, samoin kuin kouluissa tunneilla.

    On myös niin, että alakoululaisten on parempi olla elävässä vuorovaikutuksessa opettajaan kuin koneeseen. Kenelle tämä läppäri siis hankittaisiin - kaikille yläkoululaisille, keskiasteille ja lukioille - mieletön määrä koneita ja opettajia - tarvitsisivathan siis opettajatkin toki oman koneensa, jossa olisi samat ohjelmat? En osaa ajatella tilannetta, jossa opettaja jätettäisiin ilman samaa työkalua, joka jaetaan oppilaille. Pitäähän jokaisen opettajan tuntea nimenomaan kyseisen koneen toimintatapa ja ohjelmia, suuri osa Suomen opettajista kun on jätetty aikanaan kurssittamatta.

    Mitä tulee minun kyynisyyteeni, se on lähinnä näpäys konehurahtaneille. Mikään ei korvaa opetuksessa elävää ihmistä ja omaa työpanosta, tehdään se sitten vaikka kynää ja paperia apuna käyttäen tai nettihakua.

    Tietokoneet ovat mukava renki, mutta isänniksi niistä ei ole, niin paljon hubaa ja huuhaata kone pitää sisällään. Esimerkiksi sanakirjasta löytää tiedon paljon nopeammin kuin netin sanakirjoista. Kuvaavaa on, että suomen kielen guruna netissä toimii muudan insinöörismies, jonka kaikki tuntevat.

    Tyypillistä on, että kun annoin opiskelijaryhmille suomennettavaksi talousalan termejä ja vierassanoja, se ryhmä palasi nopeimmin luokkaan, joka haki tietonsa kirjaston sanakirjoista. Tietokoneluokkiin menijät eivät löytäneet kaikkia tietoja ja viipyivät pisimpään.

    VastaaPoista
  6. Lisäys edelliseen


    Ellette usko, kokeilkaa huviksenne, kuinka nopeasti löydätte netistä näiden yhdelle ryhmälle antamieni sanojen selitykset. Pohjaoletus on, ettette osaa ennestään selittää sanoja:

    likviditeetti, evaluointi, lay out, benchmarking, reflektointi, copy, voucher, globaali.

    Verratkaa sitten löytöaikaa sanakirjasta hakuaikaan.

    VastaaPoista
  7. En minäkään mitään läppärilijaa puolusta.
    Muutenkin kouluista tulee jatkuvasti ongelmajätettä vanhoista tietokoneista, niitä uusittaessa. Tosin tässäkin on suuria eroja koulujen välillä.

    Eipä taida olla enää meidän päänsärkymme nämä ongelmat, Iines.
    Osaavatko nämä uuden polven pikku pirpanat olla enää hetkeäkään ilman tietokonetta tai kännykkää?
    Tulee vielä pahat vieroitusoireet, jos kouluissa ei saa sormet koko ajan räpeltää jotakin.

    Ilmeisesti tältä kehitykseltä ei pelasta mikään.
    Positiivisesti ajatellen tämä on vain sitä evoluution jatkumoa.
    Tellukselta muille planeetoille suunnitelmaa.
    Silloin avaruusaluksisssa ja -asemilla, jonne ihmiset asettuvat elämään, tarvitaan nimenomaan sormien ja silmien kehittyneisyyttä. Olettaisin näin.
    Muutenhan siellä liidellään kevyesti ilmassa! :D

    VastaaPoista
  8. Paljolti yhdyn ajatuksiisi, Leonoora!

    Eniten minua vaivaa sellainen kapeaotsainen ajattelu, että ellet kannata läppäriä lapsen koulureppuun, olet konservatiivinen vanha ämmä, joka ei ymmärrä tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia opetukseen.

    Katin kontit! Minä puhun kokemuksesta, sillä olen hyödyntänyt tietotekniikkaa vuosikymmeniä opetuksessa, tehnyt töistä vapaana keväänä EU:n rahoilla laajan ja täydellisen verkkokurssin OPH:n sivuille, joten tiedän mistä puhun.

    Olen saanut myös arvostelua simppeleistä blogisivuistani, kun näillä ei ole tietotekniikan härpäkkeitä eikä muitakaan vilkkuvaloja.

    No se on priorisointia: blogillani on enemmän taiteellisia ambitioita kuin teknisen kikkailun jujuttamista - en pidä kuvakkeista ja tageista, jotka hidastavat sivujen avautumista ja tekevät niistä levottomat. Yritän tarjota yksinkertaista harmoniaa, jossa kaiken alku ja loppu on sana, logos.

    VastaaPoista
  9. On se kumma, jos läppäriä suunniteltiin jokaisen kehitysmaalaisenkin koululaisen reppuun, mutta ei meille käy!
    Tietokoneet ja verkko sekä yhteydet kehittyvät ja ovat porttina aina vaan parempiin. Mukana pitää olla. Miksi ei maailma muuten astu syrjään tästä hullutuksesta ja tyydy vanhaan vaan yhä useammat alat siirtyvät käyttämään verkkoa poistamaan rutiinityötä. Aluksi se voi olla jopa työtä enemmän tuottavaa, mutta kunhan kehittyy, ilman ei pärjää.
    Paljon on mukana tietenkin turhia ja keksittyjä tarpeita, mutta ihmeesti vetovoimaa tällä kaikella on.
    Lehtien levikki vähenee, kirjallisuuskin siirtyy vähitellen sähköiseen muotoon. Sairauskertomukset yms. siirtyvät verkkoon.
    Koulussakin on paljon rutiinia, jonka voisi siirtää. Ajattelen yhä vihkopinoihinsa puoleen painuvia opettajan päitä, joka on myös yksi perikuva opettajasta. Yhteydenpito koteihin, drillityyppiset harjoitukset, kaikki hyötyvät IT:stä. Opettajaa tarvitaan enemmän juuri oppilaan kohtaamiseen eri tavoin ja oppilaan tutoriksi, oppaaksi tiedon valtateillä.
    Myös tuottavuusohjelmasta voi puhua, koulukin joutuu siihen samaan. Täytyy keksiä mahdollisuuksia tuottaa enemmän, vähemmin resurssein.
    Läppäreitä ei millään muotoa tule ostaa kouluille vaan oppilaille jääviksi. Jokin konsti siihen täytyy keksiä, muuten koulut ovat helisemässä vanhentuvan tekniikan kanssa. Jos se käy kehitysmaissa, miksei meillä rikkaassa maailmassa, se että oppilas saa läppärinsä. Koneet halpenevat sitä paitsi. Nämä uudet miniläppärit eivät enää paljoa maksa. Muussa oppimateriaalissa säästämällä, osa tuleekin maksetuksi.
    Opettajat, nyt en tarkoita kaikkia heitä, ovat pullonkaula heikkoine kiinnostuksineen. Ammattijärjestöjen puolelta vaaditaan tietysti massiivista koulutusohjelmaa ja se maksaa muka liikaa. Samaan aikaan yhteiskunta kehittyy ja ajaa koulun ohi. Nuoret äänestävät jaloillaan ja viettävät vapaa-aikaansa netissä ja eivät tykkää koulusta.
    Toki terve sielu, terveessä ruumiissa on ihanne. Pitää olla muutakin elämää, käden taitoja, liikuntaa, ihmissuhteita...

    VastaaPoista
  10. Jos aivan tosissani, ja rehellinen olen, toivottaisin kaikki teknisen kehityksen myötä ihmisiä orjuuttamaan, ja maapallon ilmastoa ja luonnonvaroja hyväksikäyttämään tulleet härvelit ammuttaviksi maailmankaikkeuteen.

    En kaipaisi tippaakaan näitä lähivuosikymmenten kehitysaskeleita itselleni.

    Tyhmistyttävät, turruttavat vain ihmisten omaa ajattelua.

    Ja kukas näitä värkkejä markkinoisi
    niin pakonomaisesti kailottaen kehityksen piikkin, kuin he, jotka eniten hötyvät tästä kehityksestä taloudellisesti.
    Ja kaikkeahan pystytään nyt jo valvomaan tämän kehityksen johdosta. kenties me haluammekin sitä.

    Olla tietoisia siitä, että sentään joku koko ajan saattaa tarkkailla tekemisiämme. Saamme ikäänkuin olla reality-sarjojen tähtiä.

    Nimenomaanhan aina vedotaan kehitykseen, että jää jälkeen jostakin, jos ei osta ja opettele koko ajan yhä naurettavammiksi käyviä suunnittelijoiden ja insinöörisetien keksintöjä.

    VastaaPoista
  11. Maalainen,

    suo anteeksi, mutta pidän kuvaasi tietotekniikan tulevasta merkityksestä überromantisoituna.

    Ei kirjallisuus tule koskaan siirtymään verkkoon, vaan kirja tulee säilymään, koska se peittoaa sähköisen kirjan mennen tullen. Paperikirjan rinnalla eKirja toki on hyvä, mutta ei sen sijasta. Paperikirjan etuja ei voi sivuuttaa. (Tarvitseeeko niitä edes luetella?)

    Jos lehtien levikki jonkin verran vähenee, se ei lehtiä kuitenkaan tapa, sillä ihmiset haluavat lukea lehtiä kaikessa rauhassa mukavasti kotonaan; ennen kaikkea sanomalehti on suomalaisille rakas ja kuuluu osana käsitykseen yleissivistyksestä.

    Ruudulta lukeminen on uusilla littunäytöilläkin silmiä rasittavaa. Itse sain kerran silmämigreenikohtauksen tuijotettuani herkemämättä ruudulta pientä tekstiä: näkökenttääni ilmestyi sahalaitainen laajeneva kuvio kaikissa spektrin väreissä, ei poistunut, vaan oli koko ajan verkkokalvolla. Päivystävä lääkäri sanoi sen olevan aivojen normaalia reagointia tietokoneen ruudun liiallisesta katsomisesta: aivojen jollain radalla ei suostuttu sulattamaan sitä biljoonasosan sekuntinopeudella tapahtuvaa värinää, jota ruudulla on vaikka silmä ei sitä havaitse. Tällainen sahalaidan näkeminen on kuulemma normaali vastareaktio liian suurelle informaatiomäärälle, joka saapuu aivoihin verkkokalvon kautta - ruudun väpätyksen syytä, aivot eivät suostu sulattamaan liian nopeaa liikettä.

    Sain kehotuksen välttää liiallista tietokoneen ja televisioruudun katselemista.

    En minä vastusta tietokoneita oppilaille, vaan en vain näe sitä välttämättömänä. Mieluummin tulee panostaa koulujen tietokoneisiin ja ohjelmiin, sillä koululaisilla on jo hyvät koneet kotonaan. Ei yhteiskunnan nyt aivan kaikkea tarvitse lapsille kustantaa. Pikkulapset sitä paitsi eivät koneita tarvitse reppuihinsa vaan mieluummin opettajan, jolla on aikaa kuunnella häntä.

    VastaaPoista
  12. Paperikirjalla on etunsa, ennen kaikkea perinteen voima:_ Kaikki rakkaat kirjat...
    Mutta niin on sähköiselläkin puolensa. Entistä halvemmat ja mukavemmat lukulaitteet ovat tulossa. Ne eivät rasita silmiä, eikä tule säteilyä.
    Jo nyt minulla on valtava klassikkokirjasto, vaikka asun pienessä yksiössä. Muutossa ne eivät tule rasittamaan, eikä tyttären tarvitse hankkiutua niistä eroon, kun kerran tulee selvittämään jäämistöäni.
    Ruotsissa kaunokirjallisuuden lainaus on järjestetty hyvin sähköisesti, mutta ei meillä.
    Sähköinen kirja voittaa ehkä paperisen ekologisuudessaan ja hinnassa.
    On paljon muitakin etuja.
    Varmasti opettajat asettuvat takajaloilleen, jos tuo koulutuksen tarve on niin suuri. Ihan niin massiivinen sen ei tarvitse olla kuten pelätään.
    Kouluissa on jo paljon aikuisia n kpl-oppilasta kohden, mutta heidän työnsä häipyy rutiineihin.
    Rahat otetaan rationalisoimalla. Siihenhän kaikki alat joutuvat väkisinkin. Kouluko voisi olla erityistapaus!

    VastaaPoista
  13. On tämä PC hauska lelu. Nytkin iso joukko ihmisiä istuu värisevien ruutujen äärellä sanailemassa toisilleen.
    Luulen monien jakavan Maalaisen tulevaisuudenuskon. Aina vaan parempia ja hienompia ohjelmia ja vempeleitä.
    Kun katson virustilastoja ja jatkuvia globaalin verkon hälytystiloja tunnen kylmiä väristyksiä. Entäpä jos jonakin päivänä koko verkko kaatuu? Läntiset yhteiskunnat pysähtyvät kerta kaikkiaan. Ei ole sähköä, ei vettä, ei kaukolämpöä, ei pankkiautomaatteja ei automaattisia kassapäätteitä, ei nettikeskusteluja.
    Muistatteko, kun muutama vuosi sitten sähköverkot monessa maassa yksinkertaisesti lakkasivat toimimasta? Se oli verkkorikollisten ensimmäinen massiivinen koe. Vastalääkettä ei ole keksitty. Rosvot pääsevät yhtä helposti Pentagoniin kuin meidän jokaisen koneellekin. Miljoonat koneet lähettävä nytkin omistajiensa tietämättä roskapostia ja häirintäviestejä.
    Tilanteelle ei enää voida mitään. Meidän on vain koettava päivä, jolloin maailma pysähtyy.
    Oletteko Facessa? Onnittelut. Jakelette itsestänne ja lähipiiristänne tietoja, joita liikemiehet ja myös hämärämiehet voivat käyttää bisneksissään. Moni vielä katuu katkerasti "naamailuaan."
    Mutta pidetään hauskaa niin kauan kuin tätä kestää!

    VastaaPoista
  14. Aplodeja sinulle Nörtti-Niilo, on mukavaa että edes joku palauttaa meitä romanttisia tekniikkauskovaisia kylmään todellisuuteen.

    VastaaPoista
  15. Nörtti-Niilo,

    minä en ole Facebookissa, enkä tule olemaan. En ole ollut koskaan Irc-galleriassa, enkä silti ole mikään muumio, joka vastustaa uusia tuulia - päinvastoin, tiedän ja tunnen ne varsin hyvin. Sallin Facebookit niille, joita ne tyydyttävät - me ihmiset olemme yksilöitä.

    Itselleni sopii blogi paremmin, koska se sallii laajemman persoonallisen ilmaisun, rajattoman oikeastaan. Lisäksi blogilla voi kertoa itsestään myös anonyymisti, tai sekä anonyymisti että tunnistetusti, kuten itse osittain teen.

    Minäkin olen huomannut sähköverkon haavoittuvuuden viimeksi tänä syksynä, kun tähän viereeni tuli suurehko rivitaloalueen rakennustyömaa. Sähköt vilkkuvat päivittäin kun miehet ovat työmaalla, ja netti pätkii herkästi. Olen menettänyt useita tallettamattomia tekstejä netin kaaduttua kaapelihäiriön vuoksi. Asia johtuu vain siitä, että työmaan sähkölinjat on vedetty taloyhtiömme edessä olevaan kadun reunan sähkökaappiin. Sähkön saantia ei siis mitenkään pystytä turvaamaan sataprosenttisen tauotta, milloinkaan, vaan uskon pikemmin siihen, että kuormituksen lisääntyessä ongelmat saattavat lisääntyä. Ihminen ja insinööri ei todellakaan ole kaikkivoipa, eikä netti ole kaatumaton.

    Maalaiselle vielä, että nimenomaan opettajat kulkevat Suomessa tietotekniikan levittämisen etulinjassa, joten heitä ei kannata mollata. Jos verrataan suomalaisopettajan tietotekniikkaosaamista vaikka minkä tahans muun eurooppalaisen osaamiseen, niin ero on valtava suomalaisopettajan hyväksi. Silti opettajat tarvitsevat lisäkolulutusta.

    VastaaPoista
  16. Ennen vanhaan sitä katseli kun ope tuli luokkaan, katseli ja kuunteli mitä se kertoi ja kyseli tai taululle kirjoitti ja vastasi sen kysymyksiin 'tikkana tai sitten pokkana' ja ...whatever ...
    mutta
    oli koko tunnin ajan siihen kontaktissa (vaikka vain katsekontaktia tai puhumaan joutumista vältellen), niin kontaktissa kumminkin. Herpaantumatta.
    Siinä oppi paljon aikuisesta ihmisestä .

    Nyt, luulen, kun tietokone tulee luokkaan pysyvästi niin siitä tulee monelle oppilaalle (ja ujolle opellekin) hyvä tekosyy kätkeytyä pikkuisen. Inhimilliset kontaktit vähenevät, aremmilla tai välinpitämättömillä ehkä paljonkin. Moni pääsee laistamaan vaikeista kohdista, tulee lisää "rasti ruutuun" tapaista näennäispuuhastelua.
    Ollaan kahden läppärin takana piilossa. Sieltä sitten välillä kurkitaan, että voiko peliä turvallisesti jatkaa :)

    Vähemmän aikuiskontakteja ... no, aikuistuminen hidastuu ...tarpeettoman monista nuorista tulee niitä joista puhutaan käsitteellä "vieraantunut". Vastuusta pääsee helpolla?

    Luulen todella, että netti on maailman kaikkea runsautta jakaessaan monen yksinäisen aarre mutta monelle nuorelle myös ansa ja pakopaikka.

    Uskonpa Iineksen olevan oikeilla jäljillä epäillessään tätä, tekisi mieleni sanoa tietokonehysteriaa. Kun vielä muistaa lukion kurssimuotoisuuden ja luokattomuuden niin eipä tunnu hyvältä. Kovin on yksilökeskeistä so. narsistista aikamme. Pakko myös viitata näihin kauheuksiin joita on koulumaailmassa vastikään nähty. Yksinäisyys on vaarallista.

    HannuHoo

    VastaaPoista
  17. Mitä kannattaa potkia tutkainta vastaan? Tietoyhteiskunta etenee, tiede-ja tekniikka, vaikka ne pelottavat, ne ovat kuitenkin ainoa apu tulevaisuuden uhkienkin torjumiseksi. Kuka voisi uskoa, että tietokoneet, netti jne pannaan hyllylle yhteiskunnan haavoittuvuuden takia. Tuotantoa rationalisoidaan kaikilla aloilla.
    Luddiitit yrittivät rikkoa koneita, linkolalaiset kaipaavat johonkin esiteolliseen, jossa olisi nykyajan sosiaaliturva ja elämisen helppous, mutta ei tuotantoa ja kulutusta. Järjetön yhtälö! Paluuta ei yksinkertaisesti ole.

    VastaaPoista
  18. Professori Timo Airaksinen ja dosentti Heikki Kannisto - filosofeja molemmat - totesivat vielä 2003, että heille riittää opettamiseen kaikkein parhaiten liitu ja taulu sekä oma puhe - ks. kuitenkin PS.

    Muuta ei tarvita. Eikä ole tarvittu satoihin, ehkä yli 2000:een vuoteen.

    No okei - filosofia nyt on sellaista hömppäpuhetta..? Sitähän voi pölistä ja opettaa kuka tahansa teknologisesti uusavutonkin.

    Mutta onhan powerpointissa poweria.

    Entä millä tavoin powerpointti lisää itse asian ymmärrystä, jos sitä ymmärrystä ei saada menemään sinne opiskelijan päähän edes liitutaulun avulla?

    *
    Leikki leikkinä. Minusta itsestäni on viiden viimeisen vuoden aikana tullut tietokone- netti- ja blogger-addikti (vaikka olenkin täysi uuno teknisesti), joten turhaanpa tässä urputan teknologiaa vastaan, kun on oma lehmä jo ojassa siinä asiassa...

    PS.
    Tosin Airaksisella oli jo 2003 littunäyttö-PC toimistossaan, mutta Kannisto oli ehdottomasti konservatiivisempi.

    VastaaPoista
  19. Katri-Helena se siinä. Pitipä miettiä kaksi kertaa. K-H itte? Anteeksi loukkaukseni; olet seniori - olisi pitänyt arvata suhtautumisesi ja valintasi. Mutta tietojen suhteen et ole ajan tasalla ja siksi et saa pitää loukkauksina kaikkea sellaista, jossa ei sitä ole. Se on sinussa - ei sanoissa.

    VastaaPoista
  20. Maalaisen tulisi nyt ymmärtää, että kriittinen suhtautuminen tietotekniikan ylivoimaisuuteen tai jopa kaikkivoimaisuuteen ei tarkoita samaa kuin kielteinen suhtautuminen tietotekniikkaan.

    Uskon, että olen itse tästä kävelevä esimerkkki. Samoin näen RR:n kuvauksessa henkeä, jota voisi nimittää jopa edistykselliskriittiseksi asenteeksi tietotekniikan ylivaltaan, huom. ylivaltaan.

    Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tällainen edistykselliskriittinen ihminen näkee viestintäkuvion laajana, ei vain säkenöiviä tietokoneen ohjelmapolkuja.

    Hän näkee toisessa päässä viestinnän kulloisenkin sisällön tuottajan, näkee viestin tarvitseman reitin ja lopuksi - näkee viestin vastaanottajan ja pystyy hahmottamaan ne edellytykset joiden täytyy toteutua, jotta tämän kaavion mukainen viestintä onnistuu ja sanoma menee perille.

    Tietotekniikassa tuotettua ohjelmaa ei siis koskaan voida arvioida pelkkänä ohjelmana, vaan koko tämä ketju on otettava huomioon.

    Esimerkiksi Power Point -esitykset (kuka niitä enää muuten tekee?) ovat usein täysin turhia, parempi viestijä olisi kasvokontaktissa oleva esiintyjä itse ja hänen sanansa yleisölle, suoraan ilman teknisen vempeleen välikättä, johon esiintyjän huomio aina poikkeuksetta tuhraantuu - katse harhailee valkokankaalla, käsi sormeilee vehkeen nappuloita, plärää sekaisin olevaa kalvopinkkaa tai tietokoneen nappuloita samalla kun esityksen jännite katoaa.

    Muistan aina sen innostuneen tohtorismiekkosen, joka luennoi meille suomalaisesta yrittäjästä amerikanmaalla. Hänellä ei ollut yhtään kalvoa, ei salkkua, ei mitään muuta kuin paljas itsensä, jonka pani likoon.

    Kun hän aloitti esityksensä suuressa auditoriossamme jossa on kaikki nykyteknikan vempeleet ja vehkeet, hän tuli sivussa olevan esirippuverhon takaa kurkistaen sieltä ensin arasti, niin että hiustupsu vain näkyi. Sitten hän kurkisti toisen kerran niin että koko hölmistynyt pää näkyi. Kolmannella kerralla havaittuaan että hänet oli huvittuneesti havaittu, hän käveli askeliaan varoen puhujapöntön eteen, lavan reunaan ja aloitti, kädet sivuilla kämmenet avoimina ilman muita havaintovälineitä kuin oma kehon kielensä, katsekontaktissa yleisöön, näyttämön etureunaa kävellen. Se oli vakuuttavin ja opettavaisin luento siitä, miten arasti suomalainen yrittäjä "valloittaa" markkinoita maailmalla. Ja hauskin.

    Muut videotykki- ja Power Point -esitykset mainittuna päivänä haukotuttivat enkä muista niistä mitään, sillä minua alkaa aina nukuttaa kun pitää katsoa valkokankaalta tekstiä ja makuuhuonemusiikilla tai käheällä rockilla varustettua yrityselämävideota.

    Tietotekniikka tietenkin etenee, eikä sitä vastaan kukaan järkevä toki ole. Minä ainakin olen kiinnostunut kaikesta, mitä koneella voi tehdä. Sen sijaan olen hyvin pohtivainen ja krittinen sen suhteen, mihin kaikkeen konetta opetuksessa ja koulutuksessa voi käyttää. Ihmisen rajallisuus ottaa vastaan tietoa konemuodossa on tärkeä asia, ja tätä asiaa ei mielestäni tarvitse säädellä mitenkään. Ihminen kun itse ottaa koneista sen minkä tarvitsee ja terveys antaa periksi. Uudet littunäytötkin vilkkuvat aivoille epäterveellisesti - aivot eivät lääkärin mukaan pysy tekniikan perässä. Tässä on siis raja: ihmisen oma aivokapasiteetti.

    VastaaPoista
  21. Ja nyt Raunokin ja mummokin tulivat ehkä selväksi? Toisaalta Knektman on edelleen mysteeri: Knektman on psykologi tai ainakin dekkarien lukija joka kuvittelee olevansa psykologi tai sitten kirjailija (jolla narsistisia piirteitä)?.

    VastaaPoista
  22. Tässä me jatkamme, kun ei ole töihin menoa.
    Asioita voi vääntää ja kääntää retoriikalla, saa kuulostamaan itsensä hyvältä ja toiset taantumuksellisilta kuten politiikassa.

    Tunnen itsessäni altistusta säteilylle ja siirryn pikkuläppäriin.

    Tässä on pari linkkiä oppikirjakeskusteluun. Toinen on radikaalin tutkijan Juha Suorannan ja toinen Anne Rongaksen. Niissä tulee puolesta ja vastaan -mielipiteitä.

    Ihminen on niin joustava olento, että varmasti pystyy pitämään hyvän oppitunnin kummistakin lähtökohdista käsin ja huonon myös.

    Jäi vastaamatta, että joskus on tuntunut, että suomalainen oppilas, ihan henkistä laiskuuttaan mieluummin kuuntelee kuin osallistuu, kun ei osaa - niin oli ainakin ennen. Nykyään tuo kuuntelukin voi tosin olla vaikeaa.

    Sinulla Iines on mielestäni samanlainen pelko kuin useimmilla opettajilla, kaaoksen pelko. Kaikki pitää olla tarkkaan suunniteltua ja jäsenneltyä, muuten uhkaa sekasorto. Siksi sinä ja monet muutkin opettajat ymmärtävät, että pitää olla valmiiksi ohjelmoituja oppikursseja. Se on vanhanaikaista opetuskone-ajattelua, josta puhuttiin jo ennen PC:tä, 70-luvulla. En edes usko, että saan sinut ymmärtämään, että voisi olla muutakin.

    Valtavirrasta poikkeaminen piristää, kuten edellä kuvaamassasi esimerkissä ujosta luennoitsijasta. Minä tarkoitan, että opettajan ei tarvitsekaan olla aina esillä ja heittelemässä kalvojaan ja power pointejaan. Voi päästää oppilaat siihen rooliin, kuten tuo linkitsemäni Espanjassa asuva englannin opettaja näyttää tekevän. Silloin se on jo paljon kiinnostavampaa.
    Näitkös muuten kuinka tein linkin tähän kommenttiin, enkä osaa edes koodata!

    VastaaPoista
  23. Leonooralle vielä aiemmasta kommentista (ylempi pitkä kommentti)

    En ole tuossa täysin samaa mieltä, että koneet turruttavat sinällään. Tietenkin ne rappeuttavat fyysistä kuntoa, jos istuu koko päivän koneen vieressä eikä mene enää pihalle leikkimään - jos tätä tarkoitit. Mutta älyllisiä virikkeitä ja luovia impulsseja koneitsekin saa. Olen itse innostunut kokeilija, ja oma ensimmäinen tietokoneeni oli Commodore 64, jonka jälkeen hankin Schneider-merkkisen kaksivärikoneen. Muistan, että sillä voi vain kirjoittaa ja laskea.

    Ajattele, Leonoora, esimerkiksi kirjoitusprosessia Wordilla. Mikä määrä aivokapasiteettia vapautuukaan muuhun käyttöön, kun ei tarvitse aloittaa kymmeniä kertoja uudelleen, vaan voi nopeasti korjata tekstiä koneen suomin kätevin toiminnoin.

    Kaiken ratkaisee siis ihmisen oma asenne. Hurmoshenkisin suhtautuminen on tietotekniikan nörteillä, joilta monesti puuttuu viestimisen laajempi näkemys ja taito.

    Olen itse kouluttanut datanomeja, näitä nörttejä siis, ja havainnut puutteelliset opetussuunnitelmat. Omassa koulussani heillä oli kyllä peräti 4 opintoviikkoa äidinkieltä ensimmäisenä vuonna, kirjallista ja suullista viestimistä. Toisena vuonna nörteille opetettiin lähinnä tietoteknisiä kursseja. Oikeasti he olisivat tarvinneet rutkasti lisää suullisen esitystaidon opetusta, sillä silmiinpistävä puute datanomeissa oli ujous ja se paljon puhuttu nörttiys, koneen taakse vetäytyminen.

    Ei ole ihme, että tietotekniikan ammattilaiset eivät osaa kouluttaa sitten aikanaan muita tarpeeksi selkeästi, kun heillä on aukkoja viestinnän perusopetuksessa.

    (Tämä rönsyili nyt pahasti, mutta jätän tähän.

    VastaaPoista
  24. "Arvostan suuresti oppikirjoja" –lauseeni ei toki tarkoita sitä, että joka kurssilla pitää olla oppikirja!

    Jos luit tarkkaan kommenttini blogistasi, huomaat että arvostan oppikirjaa kun sen rinnalle pannaan nettikirja, nettikurssi. Olen löytänyt netistä luvattoman kepeitä ja ohuita kursseja, ja havainnut sen, että edistykselliseksi opettajaksi pääsee pelkästään laatimalla tai käyttämällä nettikurssia. Minusta on vaan parempi olla sidoksissa hyvään kirjaan kuin huonoon nettikurssiin.

    Itse en ollut koskaan sidoksissa oppikirjaan omassa opetustyössäni, vaan sain joskus oppilailta kummastelua siitä, että kirjaa ei käytetty. Minulla oli omat materiaalit ja kirja joillain kursseilla tueksi, oppilaiden pyynnöstä. Harvoin sitä avatiin, sillä minulle opetettiin jo auskultoinnissa, että hyvä opettaja ei opeta koskaan suoraan kirjasta, vaan kirja on muistin tuki oppilaille, kokooma kaikesta, ja jää usein lähdekirjaksi opinnäytettyötä tai myöhempää elämää varten. Parhaat kirjathan ovat ikuisia käytössä olevia lähdeteoksia, koska niissä on perusteet, jotka eivät muutu niin herkästi kuin nippelitieto.

    Huomaatko nyt, Maalainen, miten hereästi sinäkin luulet tietäväsi minut joistain kommentteista päätellen, tulkiten tyhkiä aukkoja omilla ennakkoluuloillasi konservatiivisesta opettajasta, jonka jonkin signaalin perusteella luulit tunnistaneesi minussa? Minä uskallan jopa antautua kanssasi kilpasille siitä, kumpaa meidän kummankin oppilaat pitäisivät edistyksellisempänä ja luovempana.

    Monet kurssit kirjoitettiin opiskelijoiden kanssa yhdessä, mm. luovan ilmaisun kurssit olivat avoimia kursseja, joilla ei ollut mitään ennakkosuunnitelmaa, vaan kaikki muotoutui siitä, millainen ryhmä kunakin vuonna oli kasassa.

    Joskus kirjoitettiin ja esitettiin romanttinen komedia, joskus kabaree, joskus tietyn vuosikymmenen tapahtumia kuvaava show, jossa tanssittiin, laulettiin ja taiteiltiin.

    Kuulostaako tämä nyt edelleen kauhean oppikirjasidonnaiselta ja konservatiiviselta, hyvä Maalainen?

    Omana pääajatuksenani nimenomaan oli saada oppilaat tunnin suorittajiksi, ja väitän onnistuneeni saamani palautteen perusteella. Toinen päätavoitteeni oli se, että oppilailla saisi olla hauskaa, koska olin sitä mieltä, että opettajallakin on oikeus iloita työstään, ja minä en iloitse, ellen näe nauravia kasvoja ympärilläni. Kyllä minun tunneiltani tultiin usein hymyssäsuin ulos, uskallan sanoa.

    Oppilaillani oli myös vapaa pääsy tunneilta ulos, ovi oli usein auki, koska oppilaat saivat vapaasti hakea tietoja kirjastosta ja koneluokista, jos emme olleet koneluokassa valmiina, kuten yli puolet tunneista olimme kirjoitustuntien vuoksi.

    Osa oppilaista oli usein videokameran kanssa kaupungilla kuvaamassa elokuvaa suullisen kurssia varten, osa saattoi olla Porin Teatterin pukuvuokraamossa hakemassa pukuja - opettajan omasta pussistaan antamalla setelillä, osa oli taideluokassa tekemässä julisteita jne. Tällaista oli minun opetukseni.

    Se mistä laistin saadakseni aikaa kaikkeen luovaan, oli vaikkapa pilkkusäännöt, joita en tainnut koskaan opettaa kunnolla. Kieliopin opetuskin oli parhaimmillaan yksilöopetusta suoraan opiskelijan esseeseen.

    Huomaatkos Maalainen, että sinun mielesi on luonut minusta kammottavan konservatiiviopettajan kuvan, kuvan joka noudattaa omia ennakkoluulojasi, ei ollenkaan sitä kehystä, jossa toimin – tai oikeastaan kehyksettömyyttä. Miten minusta tuntuu, että et ole viime vuosina päässyt kouluihin katsomaan, mitä siellä tapahtuu?

    Anteeksi pitkä vuodatus, mutta olen peräti kyllästynyt siihen, että ihmisestä luodaan täysin väärä kuva vain sen vuoksi, että on kiva luulla, että joku täyttää ne omat ennakkoluulot, joita vastaan taistelee kuin Don Quijote. Usein ne möröt ovat vain omassa mielessä.

    Huomaatkos vielä, Maalainen, että konservatiivinen tätikin osaa linkittää.

    VastaaPoista
  25. 'Opettaminen' ilman oppilaita menee pahasti harakoille.

    Heitänpä 'ihan salaisesti' idean verkko-opetuksesta. SKS tai SKY:lle hakemukset kirjallisen portaalin perustamisesta 'omalle gloginimimerkille'.

    Nuorten vajavaistuva suomenkielen hallinta kaipaa uutta henkilökohtaisempaa foorumia kirjallisten tuotosten arvioimiseen ja kehittämiseen. Edellytysten luomiseksi uusien 'suomenkielisten' kirjailijoiden syntymiselle.

    Kuten kaupalliseen toimintaan kuuluu, ylläpito maksaa 'itse itsensä' kaupallisella, kirjankustantajien mainonnalla.

    Nopein on ensimmäinen – muttei paras!

    VastaaPoista
  26. Loistava idea, anonyymi! Jos verkossa olisi paikka, jonne nuoret (ja vähän vanhemmatkin) voisivat lähettää kirjallisia tuotoksiaan arvioitavaksi, olisi menestys varma. Siellä voisivat kustantajatkin vaania uusia kykyjä ja siepata heidät itselleen.
    Jaan Iineksen Inhon powerpointeja kohtaan. Luennot, jotka ovat jääneet parhaiten mieleeni hoituivat ilman teknisiä apuvälineitä. On olemassa ihmisiä, joiden lavasäteily ja persoonallisuus saavat ihmisen oppimaan. Huh-tätä on vaikea selittää sen tarkemmin.
    Maalainen: en halua rikkoa koneita, niiden on tulevaisuus.

    VastaaPoista
  27. Niinkuin tuosta heittämästäni ideajutusta näkyy on 'hätäpäissään' tyrkätyssä tekstissä usein kirjoitusvirheitä. Reaaliaikaisen tekstin tarkistus on ainosataan, ja vain lähettäjän kontolla.

    Ennen 'vanhaan' julkaistavan tekstin kävi kirjapainossa läpi moninkertainen tarkastuskontrolli moniportaisine esimies/työnjohtajineen.

    Ollessani SKS kirjapainossa käsinlatojana oli siellä niin kunnioitusta herättävä 'revideerinlukija' että ilman pientä 'päännyökkäystä' ei häneen eteensä sopinut astua.

    VastaaPoista
  28. Kielipoliisin haarukkaani osui hakematta yllä suositellusta toisesta opetusblogista (linkki) seuraavat kielelliset kömmähdykset, samasta lyhyestä tekstistä:

    "Illalla meillä oli koulula puheena ongelmanratkaisu ja asiantuntijuus (syksyn viimeinen aikuislukion tunti).

    Hyvä johtaja kykenee määrittele ongelman.

    Kuten huippupoliitikoista moni, hänkin läsnä tilanteessa, ei ylimielinen, vaan valpas ja kiinnostunut." (Pitkästä virkeestä puuttu lauseen selkäranka, predikaatti.)

    Kielelliset puutteet lisäävät verkko-opiskelijan epäluottamusta aineistoon. Opetusblogin pitäjän tuleekin mielestäni kiinnittää huomiota myös oman bloginsa kielenkäyttöön. Virheitä on turha selittää huolimattomuudella tai kiireellä, sillä niitä näkee aivan liikaa opetusmateriaaleissakin. Pitääkin kysyä, pääseekö nykyään kuka vaan innostunut opettaja tai amatööri laatimaan opintomateriaalia?

    En nyt tohtinut lukea pitemmälle punakynän kanssa linkattua suositelmablogia, mutta se mitä olen aiemmin lukenut, ei ole minua vakuuttanut tietotekniikan riemuista, päinvastoin.

    Kielellinen huolimattomuus tai osaamattomuus tuntuu olevan ahkerien verkko-opettajien ja tietokoneintoilijoiden helmasynti. Toisena helmasyntinä näyttää olevan piittaamattomuus viestinnän perusteista, sanoman perillemenosta ja oppijan näkokulmasta.

    Liitän myös käteni kyynärpäitä myöten ristiin ja lähetin ylös hartaan kiitoksen, ettei minun tarvitse istua yhdelläkään vastaavanlaisesti työstetyllä kurssilla tai koulutuksessa.

    Ei päde enää tuollainen vanhanaikainen kone- ja powerpointjunnaus, jossa yhdelle aukeamalle on ahdettu hengästyttävän pitkiä yhdyssanamuodostelmia sisältäviä usealauseisia virkkeitä. Nyt kaivataan uusia tuulia, enemmän elävyyttä opetustapahtumaan. Irti koneista ja kalvoista, ja ulos kentälle oppimaan, jos ajatellaan yhtäänkään opiskelijan etua. Tulee suhtautua skeptisesti jokaiseen kokonaiseen verkkokurssiin.

    Oppiminen ei tapahdu koneessa eikä koneella eikä koneitse, vaan aivoitse ja teoitse, ihan itse.

    VastaaPoista
  29. Maalainen kirjoitti

    'Asioita voi vääntää ja kääntää retoriikalla, saa kuulostamaan itsensä hyvältä ja toiset taantumuksellisilta kuten politiikassa.'

    *
    Vai niin.

    Jospa mä sitten pläjäytän sulle kommenttilootallisen retoriikkaa sinne 'viidakon' laidalle.

    Sinäkö se tässä nyt taas kerran itsesi asialliseksi - ja vain asialliseksi - totuudenpuhujaksi tuolla heitolla korotat?

    Entä jos sanon, että kyseinen kommenttisi on 'antiretorisuudessaan' nimenomaan retoriikkaa jos mikä?

    Mutta toisaalta - eihän sillekään tietysti mitään mahda, että jotkut ihmiset ovat ihan aidosti retorisesti lahjakkaita ja toiset taas eivät. Tasan ei käy luonteen lahjat.

    Älä siis aina valita - sinä ikuinen - 'edistyksellinen' - tosikko (hymiö x 10).

    VastaaPoista
  30. Iines, Kuvauksesi opetuksestasi tuntuu ihan ylimaallisen hienoilta, sain vaan ihan toisen kuvan aikaisemmasta.
    Joskus, kun väitin sinua feministiksi, raivostuit, mutta sitten taas olit omasta mielestäsi jonkin sortin feministi. Niin on tämän konservatiivisuudenkin laita. Ei se mene niin, että on kaikessa konservatiivinen tai radikaali ja toinen ei vaan me olemme kaikkea sekaisin, toisessa asiassa toista, toisessa toista.
    Väittelyssä, olen havaitsevinani, että toisesta oletetaan jotain, joka ei välttämättä ole niin pahaa kuin miltä se kuulostaa: Olen katsonut Eduskunnan kyselytunteja.

    Rauno R., en kyllä ymmärrä miksi minun pitäisi ottaa taisteluhansikas vastaan, kun en tiedä mistä väitellään.

    VastaaPoista
  31. Noh maalainen,

    opetukseni oli tuota, ja mainitsemani yksityiskohdat juuri noin. Sekin, että olen laatinut suuritöisen verkkokurssin, on taustallani vaikuttamassa kriittisyyteeni nettikurssien suhteen. Näin hyvin läheltä, miten noita kursseja tehtailtiin. Vaikka ne olivat EU-rahoitteisia, ei ollut mitään elintä, joka olisi tarkastanut tuloksen kurssin sisällön osalta. Edes rehtori ei kurssin toimeenpanijana vilkaissutkaan kurssia. Se meni suoraan eetteriin, kun annoin levykkeet talon atk-pojille. On siis päivänselvää, että nettiin voi panna mitä tahansa opetusmateriaalia kuka tahansa, ja tekeytyä alansa auktoriteetiksi, vaikka materiaali sisältäisi suoranaisia virheitä. Ei niitä kukaan huomaa.

    Kuva joka jostakusta netissä syntyy, on useimmiten omien luulojen tulosta, jos se osoittautuu vääräksi. Vain sanoja ja rivejä tulkitsemalla ei päädy vääriin ajatuksiin.

    Ajatusvirhe tässä puheena olevassa tapauksessa tapahtui näin:

    A sanoo arvostavansa suuresti oppikirjaa.

    B haukkuu hänet konservatiiviseksi opettajaksi, koska tämä on tietokoneavusteista opetusta vastaan.

    B ei ajattellut loogisesti eikä analyyttisesti, jolloin hänelle olisi ollut selvää, että kirjan arvostaminen ei sinänsä sulje pois muita arvostettavia asioita. Kirjan arvostaminen on asia sinänsä, ja lähinnä se on sanottu.

    Olen kutsunut tällaista ajattelua verkkokeskusteluissa tyhjien aukkojen täyttämiseksi omilla ennakkoluuloilla), ja on mahdollista että asialla on virallisessa argumentaatioiden virheluokituksessa jokin toinen nimi.

    Rakennetaan toisesta keskustelijasta ikään kuin vastakeskustelija, jonka päälle voidaan asettaa oman pahimman aatevihollisen tai ajatuspainajaisen kaapu. Ei välitetä siitä, että toinen pyristelee vastaan, koska ei ole sellainen, joksi innokas vastaväittäjä hänet haluaa leimata voidakseen taistella omien vakaumustensa ja aatteittensa puolesta

    VastaaPoista
  32. Maalainen kirjoitti

    'Rauno R., en kyllä ymmärrä miksi minun pitäisi ottaa taisteluhansikas vastaan, kun en tiedä mistä väitellään.'

    *
    Vastaus löytyy omalla tavallaan - tosin epäsuorasti tulkittuna - myös Iineksen viimeisimmän kommentin viimeisestä kappaleesta.

    Mutta sanottakoon se ilman sarvia ja hampaitakin: syyttää jotakuta retoriikan käytöstä ikäänkuin keskustelun harhauttamistarkoituksessa on eräs - varsin käyttökelpoinen ja ovelakin - ad hominem-tyyppisen päättelyn muoto.

    Sillä mitä vikaa on hyvässä retoriikassa, jos sen avulla pyritään saamaan omalle asialle tai mielipiteelle tehoa ja vakuuttavuutta?

    Olennaista tässä tietenkin on, ettei retoriikasta saisi muodostua pelkkä indoktrinaation, manipulaation, väkinäisen suostuttelun ja/tai leimaamisen muoto vaan tyylin ja asian toisiinsa vakuuttavasti yhdistävä synteesi.

    Asiat kun voidaan sanoa pahimmillaan joko julmetun tylsästi ja kuivasti tai parhaimmillaan nautittavan ja lennokkaan viettelevästi.

    VastaaPoista
  33. Mieleeni on jäänyt tunne, että puhuimme osittain ohi Iineksen kanssa. Minulla on kokemusta vain alemmista asteista ja alkeisopetuksesta ja puhuin paljon leikin osuudesta. Sitä voi tehdä netinkin avulla, kaikenlaisesta puuhailusta, jota verkkokurssi-innostuksen jälkeen on tullut nettiin, esimerkiksi tuo web 2.0.
    Sitähän itse olen pyrkinyt tutkimaan omalla pintapuolisella tavallani.
    Iines puhuu etupäässä valmistelluista ja ohjatuista kursseista, joista minulla on vain vähän kokemusta. Enkä ole niistä innostunut. Luulen tosin, että vanhemmillakin ikäluokilla voisi olla enemmän sellaista, joka ei ole ennalta määrätty, ihan Matti Bergströmin hengessä. Hänhän käsittääkseni puhuu jonkinlaisesta luovasta kaaoksesta.
    Mitä taas RR:n kommenttiin tulee, havainnoin myös itseäni ja esim. Eduskunnan keskusteluja, joissa retoriikan keinoin tehdään vastustajasta olkiukko, jota sitten riepotellaan. Eihän siinä tietenkään ole mitään tuomittavaa, joten en ota R:n moitteita edes vastaan.

    VastaaPoista
  34. Maalainen,

    luulen myös niin, että puhuimme molemmat hengen palon siivittäminä, mutta ajatuksemme olivat eri oppilasasteissa. Omani kiinnittyi keskiasteelle ja osin ammattikorkeaankin, joissa molemmissa koulumuodoissa tietotekniikan opetus oli runsasta ja korkealla tasolla, joskin parantamisen varaa oli paljonkin.

    Aluksi kun koneet tulivat, luokissa sai jopa pelata pelejä, myöhemmin koneet olivat vapaassa käytössä, ja tietokoneluokkia oli paljon ja niissä oli uusimmat laitteet ja ohjelmat. samoin kaikki luokat oli varutettu televisioilla ja videoilla ja käytössä oli iso juhlasali, joka oli varustettu kovan tason esitystekniikoilla.

    Se mitä itse tahdoin sanoa, kun ajattelin lapsia, on se, että parhain opetustilanne on kuitenkin se, joka tapahtuu elävässä vuorovaikutustilanteessa. Rinnalla tulee toki olla myös tietokoneen tarjoamia mahdollisuuksia, sillä lapset ovat niistä kiinnostuneita ja kyllä tätä kiinnostusta kannattaa käyttää hyväksi. Kuitenkin niin, että annostellusti ja harkiten, sillä meillä on jo lapsia, jotka eivät enää osaa viihtyä muiden ihmisten kanssa ilman jotain vempelettä käsissään tai korvissaan, viihdykkeenään.

    VastaaPoista
  35. Koko jengille: Olen maalaisen kanssa pääasiasta samaa mieltä = Hyvin tehty nettiopetus on tulevaisuutta.

    Iineksen kanssa jaan kokemuksen sahalaitavärinöistä silmissä - ei kivaa!

    Raunoa en oikein vakavasti jaksa ottaa tässä yhteydessä.

    Ja kaikille muille, ootteko hölmöjä - jauhatte koneillanne asiasta, onko kone hyvä vai paha! Kai te tajuatte, ettei tätä hedelmäistä vuoropuhelua olisi sulkakynällä toteutettu; ei edes Eleonooran.

    Iinekselle vielä. Jos olet joskus 80-luvulla tehnyt opetusohjelman, voinet ymmärtää, ettei kukaan tänä päivänä viitsisi sellaiseen tutustua - aika on ajanut ohi.

    Oletteko unohtaneet vanhat, kunnon kalvosulkeiset? Niitä korvaamaan ovat tulleet Powerpointit. Helpompina tehdä.

    Muuten oppikirjat EIVÄT OLE PAKOLLISIA. Niiden tehtä on tukea opetusta - ne eivät todellakaan ole itseisarvoisia! Katsokaapa 80-luvun maantiedon kirjasta, mitä sanotaan Venäjästä. Kirjathan ovat ikuisia, kuten Iines julisti (tai jotain sellaista).

    Tämä tässä.

    VastaaPoista
  36. PR,

    et tainnut lukea ihan joka kohtaa, sillä esimerkiksi Power Pointista on tässä ketjussa paljonkin juttua. Itse pidän näitä PP-juttuja jo vanhanaikaisina, sillä niitä käyttävien olemattomat viestintätaidot ovat ajaneet ne suohon: kukaan ei enää jaksa huokaisematta edessä olevia PP-sulkeisia.

    PP-rakastajilla ei aina näytä olevan hajuakaan siitä, miten yksi näytöllinen infoa tulee tehdä. PP on esityksen tuki, ei esitys, niin kuin valtaosa kuvittelee. Juuri tämä täyteen ahtaminen huonolla ja raskaalla virkerakenteella tekee koko asialle hallaa. PP:tä ei osaa käyttää se, joka hallitsee tekniikan - sen oppii pingviinikin, vaan se, joka hallitsee viestinnän kulun peruskaavion, teorian sanoman lähettämisestä ja sen kulusta häiriöineen ja vastaanottajineen.

    Ja vielä kerran: ihminen katsoo aina mieluummin eläviä kasvoja kuin tirisevää koneen näyttöä. Eikö tämä nyt mitenkään mene perille? Juuri tästä syystä PP-esityksiä tulee aina harkita: olisiko kuitenkin mahdollista esittää asiat suoralla vuorovaikutuksella?

    VastaaPoista
  37. Aioin jo lopetella tätä keskustelua, mutta PR:n kommentti innosti jatkamaan. Nuo Power Pointit: Sen verran olen ollut luennoilla, että tiedän niiden olevan hyvä apu, mutta jos ajattelee yksittäistä opiskelijaa tai työryhmää, jolla on ollut tehtävänä tutkia jotain asiaa. PP on heille erinomainen tapa koota työn tulokset. Uudessa netissä on sitä paitsi mahdollista saada tuo esitys nettiin. Se on ennen kaikkea tärkeää sille ryhmälle, he saavat tunnustusta ja mahdollisesti myös kotioväenkin palautetta. Ehkä kaikkia ryhmiä ei edes ehditä kuunnella pitkään, kun ryhmätöitä puretaan. Heillä voi olla vaikkapa lyhyt aika kertoa olennaisemmat. Netin avulla tuohon palautteeseen tulee merkittävyyttä. Uudenlaisessa tavassa käyttää nettiä, monin avoimin työkaluin, on monia muitakin mahdollisuuksia, blogit ja keskustelut yhtenä tärkeänä.
    Anne Rongas näyttää tekevän sitä mallikkaasti, oli hieman ikävää kun puututtiin lapsuksiin ja kirjoitusvihreisiin, niitähän meille kaikille tulee.

    VastaaPoista
  38. Maalainen,

    Power Point -esityksiä tuhansittain nähneenä ja itsekin tehneenä halusin tuolla yhdellä esimerkillä osoittaa juuri sen seikan, että esitysten taso on varsin kirjava.

    On hyviä ja tiiviitä esityksiä, joissa näytölle heijastettu aukeama palvelee suullista esitystä, jonka tulee PP-esityksissä olla tärkeimmässä asemassa. On myös luvattoman huonoja infosivuja, joissa tekijä olettaa tupaten täyteen pakatun infosivun puhuvan puolestaan. -Lukekaa tosta, on yleinen repliikki, eikä yleisö taatusti lue. PP-sivu on tuki, apu, eikä toimi yksinään. Tätä moni datanomikaan ei tajua.

    Omassa oppilaitoksessani PP-esityksiä pidettiin aikanaan opinnäytetöiden esittelytilaisuuksissa - ts. opiskelijalla oli tehtynä tutkimus, jonka tulokset hän esitti yleisölle PP-esityksenä.
    Katselin vuosittain pelkästään näitä esityksiä satakunta kappaletta.

    Opiskelijat saivat PP-sivujen laadintaan vain tietotekniikan opettajan teknistä opastusta, kukaan ei kertonut heille laajemmin viestinnällisestä näkökulmasta, siitä, mitkä seikat tulee ottaa huomioon, kun ajatellaan esityksen vastaanottajaa ja sanoman perillemenoa.

    Tietotekniikan opettajilla ei ollut monesti itse kielitajua, he eivät arvostaneet kirjallista ilmaisua, eivät osanneet kieltä, olivat suoraan sanottuja hirveän huonoja äidinkielessään. Näin näihin PP-esityksiin pääsi alkeellisia ja jopa ymmärrystä haittaavia virheitä, jotka selkeästi laskivat esitysten arvoa ja saivat ne tuntumaan muutenkin epäluotettavilta.

    Valitettavasti samankaltainen tilanne vallitsee vieläkin useissa oppilaitoksissa: PP-esityksiä laaditaan vain PP-tekniikkaa opettaen, ja opettajilta puuttuvat edelleen hyvät viestintätaidot ja oman äidinkielen moitteeton ilmaisutaito. Ei noilla eväillä tule laadukkaita PP-esityksiä.

    Ei saa nyt olla peräti niin yksinkertainen, että kuvittelee jonkun tässä vain nussivan pilkkuja - se oli esimerkki, jonka takana on isompi asia.

    VastaaPoista
  39. Tässä on kiteytettynä käsitykseni opettajuudesta ja oppimisprosessin lähtökohdista:

    Jos opettajalla on karismaa, on oikeastaan ihan sama, käyttääkö hän työssään konetta vai kehonsa kieltä. Molemmat toimivat.

    Jos karisma, synnynnäinen auktoriteetti puuttuu, sitä voidaan jossain määrin paikata koneella, mutta kehon kielellä ei, sillä kehon kieli tulee sydämestä.

    VastaaPoista