29.1.2009

Toleranssista ja Judith Harrisista



Ohiolainen palomies on pidätetty toimestaan palokunnan soittokulkueesta hänen nyökättyään tuoreen presidentin suuntaan Barack Obaman viimeviikkoisen virkaanastujaisjuhlan aikana Washingtonissa (IS 29.1.). Soittokulkueen jäseniä oli kielletty millään tavoin elehtimästä kulkueen aikana. Rangaistuksena nyökkäyksestä ja hymystä on puolen vuoden viraltapano.

Mitä jos meilläkin olisi amerikkalainen nollatoleranssi, kun yhteisölle selvitettyjä pelisääntöjä rikotaan? Näin ollen kalapuikkopoika olisi nopeasti vastannut jo ensimmäisestä teostaan ihan itse (koulun ilmastointiputkeen paskominen), niin että toista (ilotulitteen räjäytys koulun sisätiloissa) ei olisi tullut, puhumattakaan kolmannesta (kalapuikot lattialla ja rähinä koulussa) tai neljännestä (aseella uhkaaminen ja koulun evakuointi eilen Vantaalla).

Viimeisessä tapauksessahan ase oli aidon Beretta-pistoolin näköinen ja kokoinen asesytkäri, jolla poika uhkasi oppilaita. Poliisin mukaan viiden metrin päästä ei voi erottaa, onko ase oikea.

Mutta - miten toteuttaa nollatoleranssia kolmetoistavuotiaan kalapuikkopojan kohdalla?

Jos ajatellaan vielä vaikkapa edellisessä pitkässä keskustelussa esille noussutta Judith Harrisin kasvatustieteellistä näkemystä siitä, että vanhemmat eivät millään tavoin vaikuta lapsen kehitykseen, vaan lapsesta kasvaa samanlainen, vaikka lapsi kasvatettaisiin kodin ulkopuolella, niin mitä on tehtävissä? Jos lapsi ottaa vaikutteita vain vertaisilta, jotka kasvattavat häntä, niin kuin Harris sanoo, niin mitä hyötyä on mistään kasvatuksesta?

Jos se menee niin, että vertainen kasvattaa vertaista, eli lapsi lasta, niin eikö vertaisilla ole myös vastuu, itsellään? Näin ollen vanhemmat ovat todellakin aina vapaita kaikesta vastuusta lastensa käytökseen, heillä ei voi olla osaa eikä arpaa lasten ahdistukseen eikä pahaan oloon, sillä jos he eivät vaikuta lapseen hyvässä, eivät toki pahassakaan. Herää vain kysymys: mistä se lasten paha olo sitten oikein tulee, jos kotiolot eivät vaikuta lapseen?

Tulisiko siis antaa tilaa kalapuikkopojalle, ymmärtää ilmastointiputkeen paskominen ja rakettien räjäyttely - eiväthän ne nyt ketään vahingoittaneet, ja olisiko tullut vaan antaa se neljäs kalapuikko, vaikka muut eivät saaneet - kalapuikkopojalla nyt vain oli jostain syystä tarve joko syödä enemmän tai tahtoa muita enemmän - so what, anti mennä, jos loppuvat kesken, niin sitten sanotaan "ei oo" muille. Ja olisiko oppilaitten ja opettajien pitänyt mennä tarkistamaan kalapuikkopojan aseen oikeellisuus läheltä eikä kutsua poliisia, sillä eihän nyt kukaan koulussa ketään ammu?

Palatakseni vielä videoleikkeen ohiolaiseen palomieheen - minusta hänen tapauksensa johti juuri siihen, mihin näen Judith Harrisin kasvatusnäkemyksen johtavan: yksilön vastuun korostamiseen ja yksilölliseen seurausten kantamiseen, sillä kukaan muuhan ei voi olla tämän uuden kasvatuskäsityksen mukaan vastuussa ihmisen teoista kuin tekijä itse, ei vanhemmat, ei yhteiskunta. Tämähän on selkeää! Paitsi että oma ajatusmaailmani on aivan sekaisin Harrisin näkemysten edessä.

123 kommenttia:

  1. Hyvä myöntää, että tulkitsijan oma sekavuus (taikka rigidiys) on se, miksi joku toinen voi tuntua sekavalta. Itse ei ole valmis ymmärtämään jotain (vastaa sitä mitä Piaget sanoo ackomodation-vaiheeksi assimilaatiovaiheen jälkeen). Lapsella se tulee 15- v. jälkeen (tai pitäisi tulla) ja tätäkin voidaan sotkea jos halutaan. Jos joku ns. sotkee abstrahointivaiheen - siitä ehkä seuraa infantiilinen sukupolvi?
    Ehkä se oli kannattavampi?

    VastaaPoista
  2. Tässä Harrisin näkemyksessä on se hankalaa, että toisaalta ymmärrän hyvin, mitä Harris tarkoittaa. Uteliaana mietin, että jos se onkin niin, että vaikka lapsia vaihdettaisiin keskenään, heistä kasvaisi samanlaisia kuin he nyt ovat, eli he saisivat vain geeniperimänsä vanhemmiltaan ja muistuttaisivat sen vuoksi näitä jonkin verran.

    Toisaalta oma järkeni ja nykyinen tietopohjani sanoo sen, että ilman muuta lapseen vaikuttaa se, miten vanhemmat häntä kohtelevat. Jos minä olisin vaikka hieman ylihuolehtiva, niin lapseni kasvaisi kenties vähän araksi, mutta jos lapseni kasvaisi räväkässä perheessä, niin uskon että hänestä tulisi reippaampi, eli siis erilainen.

    Mutta siis, Harris on siksi kutkuttava, että mahdollisuus on, että hän on oikeassa. Sehän mullistaisi koko kasvatustieteen ja -filosofian.

    VastaaPoista
  3. Ilman Harrisia tai muitakaan akateemisia kasvattajia oman kasvattajakokemuksen perusteella en todellakaan voi kuin ihmetellä, miten koko koulu tuntuu olevan yhden (13 vuotaiaan !!!) kakaran edessä polvillaan. Luulisi nyt ammattikasvattajien selviytyvän tuollaisesta tilanteesta!

    Mikä ihme siinä on, että opettajat eivät kykene vastaamaan lapsen tarpeisiin rajojen asettamisesta - pelkkää kakaramaista kukkoilua ja uhoahan kaikki tuo mitä lehdessä kuvattiin on. Pentu on varmasti itse kaikkein hämmentynein saamastaan vallasta.

    VastaaPoista
  4. Tiina,

    alan uskoa siihen, että kouluisa voisi olla selvät sanktiot, seuraamukset rikkomuksista, sillä ei noita koulun rajoja sotilashengessä ole tehty, vaan kaikkien yhteiseksi hyväksi.

    Mitkä ne tehoavat sanktiot ovat - niin tätä en tiedä. Kun itse olin yläasteella, siellä olivat aina samat oppilaat jälki-istunnossa, lähes joka perjantai, eli siitä ei ollut kaikkien kohdalla hyötyä.

    Nyt luulen kyllä, että jälkkäreitä ei paljon enää anneta, eikä muitakaan rangaistuksia, silutuslinja on silmiinpistävä.

    VastaaPoista
  5. Iines: Ei lapsi noin Tabula Rasa ole.
    Ei siis ole ihan noin helppoa ja imitointi ei toimi ihan tuolla lailla yksi yhteen:

    Sanot Jos minä olisin vaikka hieman ylihuolehtiva, niin lapseni kasvaisi kenties vähän araksi, mutta jos lapseni kasvaisi räväkässä perheessä, niin uskon että hänestä tulisi reippaampi, eli siis erilainen.

    Mutta minä voin kertoa, että ystävälläni on neljä lasta josta kolme ovat itsenäisesti ns. rempseitä ja yksi hyvin, hyvin hiljainen - lähes estynyt: silti ovat samanlaisen rempseän perheen lapsia.

    Lapsen oma ympäristö vaikuttaa ja tätä Harris tarkoittaakin. Nyt menee vaan kaksi suurta asiaa sekaisin tässä (enkä ole lukenut Harrisia mutta olen lukenut sitaatteja häneltä, ja tätä hänkään ei erottele:) TUKI JA KASVATUS

    Ovat puurot ja vellit. Silti eri.

    VastaaPoista
  6. En tykkää totalitarismista missään muodossa, nollatoleranssi voi pahimmillaan olla sitä.

    Jos Harris sanoi, ettei vanhemmilla ole mitään vaikutusta, se on totalitarsimia. Linkatun artikkelin viimeisen kappaleen mukaan hän kuitenkin tunnusti, että vanhempien järjestämä ympäristö vaikuttaa.

    Jotta voisi keskustella nimenomaan Harrisista pitäisi tietää enemmän. Mutta jos puhutaan siitä, kasvaako lapsi ihan samanlaiseksi aikuiseksi vaikka vanhemmat vaihdettaisiin olen eri mieltä. Eri vanhempien järjestämä ympäristö on aina erilainen.

    Tiina, sinun lapsesi lienevät jo aikuisia, joten et voi mennä kouluun? Ajattelin aivan samalla tavalla kuin sinä vielä viime vuonna alkusyksystä - ihmettelin, etteivät meidän pienen yläkoulumme pienten luokkien aikuiset pärjää näiden nuorten kanssa.

    Sitten menin sisälle kouluun, vanhempana seuraamaan opetusta ja välitunteja, mukaan koulun arkeen.

    Nyt ymmärrän todella hyvin, miksi koulu on vaikeuksissa näiden nuorten kanssa. Useimmat heistä on kaksin tavattuna oikein mukavia ja reippaita, ihan ihmetellä täytyy kuinka he toimivat joukossa toisin.

    Kyseessä näyttäisi kuitenkin olevan sama juttu, kuin kotona silloin, kun vanhemmat ovat eri mieltä nuoren asioista. Koti ja koulu voivat olla tosi kaukana toisistaan ja nimenomaan niin päin, että kotona on mahdoton ymmärtää miksi perheessä hyvin käyttäytyvän nuoren kanssa on koulussa ongelmia. Ja onhan se niinkin, että koulu ei ehkä ymmärrä sitä, että kotona se nuori voi olla ihan erilainen ihan oikeasti.

    Naurettavilta ja pieniltähän nuo asiat tuntuvat toisaalta, mutta ovat isoja ja työllistäviä asioita koulussa ja vaikuttavat koulun ilmapiiriin tosi paljon.

    VastaaPoista
  7. Minulla on viisi lasta ja kiinnitti huomiota tuossa artikkelissa Harrisin oma kokemus, jonka mukaan samalla tavalla kohdelluista lapsista tuli erilaisia.

    Minulle on muodostunut käsitys, että nimenomaan lapseni ovat jokainen erilaisia ja siksi heitä on kohdeltavakin eri lailla, heidän kanssaan ollaan eri lailla.

    Vanhat viisaudet pätevät myös kasvatuksen saralla:niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja vanhempi/lapsi suhteessa se toimii molempiin suuntiin...

    VastaaPoista
  8. Iines

    En juurikaan seurannut edellisen päreesi kommenttikeskustelua, mutta tähän asiaan minulla on yksinkertainen mielipide: opettajille enemmän valtaa.

    Lisää keskustelua vanhempien kanssa tästä lähtökohdasta käsin.

    Seurauksena on tietysti - ainakin aluksi - närkästys ja vielä ankarampi protestointi opettajia kohtaan kuin aiemmin, koska kaikkein idioottimaisimmat vanhemmat yrittävät puolustaa vielä idioottimaisempia lapsiaan, joiden kurikasvatus on jäänyt hunningolle (perimmältään nämä vanhemmat puolustavat siis itseään!).

    Jos kenelläkään ei ole valtaa vetää näissä asioissa selviä rajoja, siitä kärsivät kaikki.

    Mutta jos opettajalla on hänelle kuuluva auktoriteetti myös juridisesti - ei ainoastaan persoonallisen karisman ja auktoriteetin ohella (jos sitä ylipäätään on - monesti ei), niin silloin kärsivät vain ne oppilaat, joiden pitääkin kärsiä - paskomisistaan ilmastointiputkeen ja ylipäätään häiriköintiin, joka sabotoi opetusta.

    'Ei saa kieltää lasta, se on luova', kuulostaa tässä yhteydessä minun korvaani niin kaamealta ja epärealistiselta 'hienopersepedagogialta', etten suostu edes puhumaan siitä.

    En usko pelkkään valistukseen näissä asioissa. Parempi miltei pakottaa ihmiset toimimaan tietyllä tavalla kuin jaaritella hermonsa pilalle heidän kanssaan ja antaa opettajan kestää kaikki hävyttömyydet ja opetuksen häirinnät, mitä joku kusipää tekee.

    Saksalainen tarkkailuluokasta tehty sarja oli kuitenkin mielestäni melko hyvä. Siinä auktoriteettia käytettiin oikein - ja myös valistuksen periaatteiden mukaisesti eli kärsivälliseen, sovinnolliseen ja asiantuntevaan keskusteluun tukeutuen.

    Tulokset olivat suurelta osin positiivisia.

    Mutta tapahtuuko näin myös oikeassa elämässä ja koulussa, vai oliko tuo sarja pikemminkin ideaalistettua faktiota?

    VastaaPoista
  9. Judith Rich Harrisin teoria on täysin epälooginen. Jos muu ympäristö vaikuttaa, täytyyhän vanhempienkin vaikuttaa.

    Keskenään jätetyt lapset ovat tuuliajolla, he tarvitsevat turvallista aikuista. ("Kärpästen herra"!) Heitähän sanotaan jenginuoriksi.

    Entä yhteiset geenit? Nehän vaikuttavat myös.

    Lapsi voi saada vanhemmiltaan rikkaan henkisen perinnön koko iäksi. Esim filosofi George Steiner kertoi TV-haastattelussa, että hänen isänsä oli hänen paras ystävänsä. Steineria ei voi moittia typeräksi ja rajoittuneeksi.

    Jos vanhemmat ovat vaikeita luonteita, väkivaltaisia, välinpitämättömiä, poissaolevia jne, lapsen on pakko turvautua toisiin aikuisiin tai toveripiiriin, jossa joku on aina vanhempi kuin muut tai joku aikuinen toimii etäkasvattajana, ehkä popmusiikin tai elokuvan kautta.

    Aikoinaan opiskelin myös sosiologiaa, ja tenttikirjojeni mukaan (ennen punaista sosiologiaa, joka lepää nyt kaatopaikalla) lapsi on onnellisempi jopa rikollisten vanhempien kanssa kuin lastenkodissa tai muuten huostaanotettuina. Lasten ja vanhempien välillä on vahva side, jota edes kuolema ei katkaise.

    VastaaPoista
  10. Pitää kyllä ihailla tuota poikaoppilasta, energiaa ja kekseliäisyyttä kuin pienessä kylässä.

    Tietäen miten joku oppilas voi tulla kohdelluksi opettajakunnan puolesta olisi hauska tietää mikä on ajanut pojan tekoihinsa. Onhan mahdollista, ettei tapahtumien taustalla ole kouluun liittyvä asia mutta pojan versiota tapahtumista ei ole kuultu.

    Olen itse aikoinaan joutunut kärsimään vääryyttä koulun taholta muutaman kerran ja vielä yli 30v myöhemmin raivostun kun pari vanhaa opettajaani näen.

    Meidän koulussa opettajien ja rehtorin käytös muuttui kummasti kun heitä vastaan nostettiin syytteitä ja pari tapausta pystyttiin suoraan osoittamaan vääriksi ja ne poliisitutikkan kautta menivät oikeuteen

    VastaaPoista
  11. Ennen opittiin jo kodeissa ja kotipihoilla olemaan porukassa ja ryhmässä toimimisen sääntöjä - nyt siihen törmätään vasta kouluissa, aina vaan suuremmissa...

    VastaaPoista
  12. Tiedoksi...olen vantaalainen opettaja, en tosin siitä "kohukoulusta"...mutta lue pari juttuani aiheesta...

    Luulen, että kiinnostaa.

    http://www.properuskoulu.net/

    VastaaPoista
  13. Minun koko kouluaika on yhtä pahaa oloa kun ajattelen. Oli pelkästään kiusaajia opettajiksi, paitsi sijaiset; joiden suusta tuli ihanasti aivan kummallisen kaunista ja rohkaisevaa tekstiä. Etenkin kirjoittamisesta...

    VastaaPoista
  14. Pirkolle tai Erkille...

    Oletko tosissasi?

    Oppilas, joka paskoo ilmastointiputkeen ei ole terve, vaan pitää laittaa hoitoon.

    Normaali ihminen ei protestoi paskomalla.

    http://www.properuskoulu.net/

    VastaaPoista
  15. Iines

    Mitä Judith Harrisiin tulee, niin lyhyen pohdinnan jälkeen sanoisin, että olen hänen kanssaan ainakin tuon linkkaamasi referaatin perusteella 'pitkin hampain' ja yleisesti ottaen aika lailla samaa mieltä.

    Mutta kyllä Harris toki kärjistää liikaa.

    Voin nimittäin itse itseäni case-studyna (epätieteellisesti tietenkin) käyttäen osoittaa, että äitisuhteeni on aivan varmasti vaikuttanut tiettyihin persoonallisuuden piirteisiini erittäin vahvasti.

    Joka muuta väittää, höpöttäköön ihan rauhassa omaa monologiaan. Minä en häntä usko.

    Mutta kuten sanottu. Tämä 'vastaesimerkki' koski siis vain minua itseäni.

    *
    Lisää ehkä myöhemmin. Nyt tuli vieraita. Erakolle.

    PS.
    Mitä muuten Harrisin näkemyksistä seuraa näiden kouluhäiriköintiongelmien ratkomisen suhteen?

    Sekö, mitä minä esitän ratkaisuksi - ikäänkuin se nyt välttämättä aiheuttaisi muuta kuin lisää - hieman erityyppisiä mutta yhtä vaikeita ongelmia kuin aiemminkin.

    VastaaPoista
  16. Minä taas muistan olleeni aivan raivostuttava mukula jossain vaiheessa - ihmettelen ettei useammalta opettajalta menneet hermot8)

    Mikä ei tietysti tarkoita, että kaikki opettajat olisivat olleet aina edes oikeudenmukaisia... Otin yhdenkin kanssa tosissani yhteen ja sainkin asiani hoidettua rehtorin kanssa. Mutta osasin minäkin hermoja rassata.

    Vanhemman tehtävä tuollaisissa tilanteissa on ottaa asiasta selvä kaikkien kannalta, ei mennä iltapäivälehtiin puolustamaan lapsen tekosia - puhun nyt kalapuikkojupakasta, en itsestäni...

    VastaaPoista
  17. Olen täysin vakuuttunut että minun osaltani oli niin, että koulun aiheuttma paha oli suurempi kuin sen tuoma hyvä - oli se vanhempien ns. vika tai ei. Koulu oli silti ns. maineikas, mutta ehkä minunlaiselle luovalle aivan sataprosenttisen väärä.

    VastaaPoista
  18. Doers schools ja Thinkers schools olisi ratkaisu: jees-jees ihmisten koulu ja siinä vasta pitkälle pääseekin - ja sitten känkkäränkkäkoulu, jossa haasteet ja sisältö on muokattu ihmisen mielen mukaan ja nämä saavat sitten itse pätevöityä; heitä ei odota valmis pörssiyhtiö.

    Ensimmäinen on Norssen-Hanken-Handelsbanken

    ja toinen olisi
    Sykki(syk)-Tykki(tkk)-Innykki(Innovation n New York)

    VastaaPoista
  19. HG, ei Harris kyllä tuon linkkaamani tietouden mukaan tarkoita sitä, että lapsen oma ympäristö vaikuttaa, sillä onhan koti lapsen ensisijainen oma ympäristö ja se nimenomaan ei Harrisin mielestä vaikuta.

    Harris on sitä mieltä, että lapsi perii vain geeninsä vanhemmilta, ei mitään muuta. Näin olen lapsi kasvaa aina samanlaiseksi, kasvoi hän siinä perheessä, toisessa perheessä tai perheettä vaikkapa jengissä muiden lasten kanssa.

    Harrisin näkemyksen mukaan lasta kasvattaa vertaisryhmä eli samanikäiset toverit, joiden kanssa eläen opit ja vaikutteet tulevat.

    VastaaPoista
  20. HG, vielä

    on päiväselvää, että saman perheen lapset voivat olla erilaisia: minun siskoni on vilkas ekstrovertti, minä hiljaisempi introvertti.

    Ei pidä nyt luulla, että joku on niiin taukki, ettei tiedä tätä.

    VastaaPoista
  21. Inkivääri,

    totta mitä sanot Harrisista. Pitäisi olla enemmän pohjatietoja hänen näkemyksestään, jotta niitä ensinnäkin voisi ymmärtää. Jotakin niissä on kuitenkin, mikä herättää kiinnostuksen ja halun seurata hänen ajatusten vastaanottoa.

    Mitä kasvatustotalitarismiin muuten tulee, tavaan juuri Ilta-sanomien Jarkko Tontti -kirjoitusta, joka on Tuomas Mannisen kirjoittama.

    Blogissaan Jarkko Tontti nimittäin kertoo tuntevansa myötähäpeää Nina Mikkosen puolesta, kun "ihmispolo nolasi" itsensä hänen kanssaan keskustellessaan niin tyystin.

    Tuomas Manninen taas kirjoittaa tuntevansa myötähäpeää Jarkko Tontin totalitarismin edessä: Achtung, päivähoito pakolliseksi on Tontin teesi. Manninen viittaakin artikkelissaan Israeliin, jossa lapsia kasvatettiin kibbutseissa osana kollektiivia. Nyt ne tekevät luokkaretkiä Gazaan ja hyvin pärjäävät, kiteyttää Manninen.

    Minäkin jään muuten Mannisen tavoin kaipaamaan niitä uraäitejä tai uraisiä, jotka reilusti myöntäisivät, etteivät he jaksa olla kotona lasten kanssa, vaan työ on heidän päivähoitopaikkansa.

    VastaaPoista
  22. En malta olla kysymättä vielä tuosta Harrisin havainnosta, että samalla tavalla kohdelluista lapsista tuli erilaisia, että mitäs uutta siinä on?

    Tämän ovat vanhemmat tienneet aina, kautta historian, etenkin kun lapsia perheissä oli joskus kymmenenkin. Harvoin oli kahta samanlaista, sillä geeniperimä on jokaisella erilainen, eri paikasta sukugeenistöä muokkautunut.

    Onkohan tämä Harrisin ydinteesi nyt ollenkaan ymmärretty: hänen mukaansa lapsesta siis tulee aina samanlainen, kasvoi hän missä tahansa.

    VastaaPoista
  23. Olihan tämä Harrisin perusoivallus, että lasta eivät kasvata vain koulu ja perhe, vaan myös kaveripiiri, aikoinaan ihan hyvä ja tervetullutkin.

    Mutta se että lasta kasvattaisi vain ja ainoastaan kaveripiiri, ei taatusti pidä paikkaansa. Sen merkitys voi olla suuri, jopa ratkaiseva yksilöstä riippuen, mutta ei se kaikkea selitä.

    Tässäkin tapauksessa voi vedota Gaussin käyrään, vaikkei tämän akkunan alla matematiikka korkeassa kurssissa olekaan.

    Ääripäitä voisivat olla vaikka kotikartonossa täysin yksin kasvatettu pikku prinssi ja toisaalta katulapsena elänyt suurkaupungin kasvatti – totta kai kasvuympöristö vaikuttaa molempiin.

    Ympäristöt tosin ovat dynaamisia ja muuttuvia. Enkä todellakaan usko mihinkään Kärpästen herrojen lapsikuvaan.

    Niin kuin Iines sanoikin, niin kasvuympäristö vaikuttaa ja niitä on erilaisia: koti, koulu, kaverit, naapurit, viranomaiset jne.

    Toinen kysymys on sitten se, kuinka paljon ympäristö vaikuttaa. Riippunee yksilöstä?

    VastaaPoista
  24. Jaahas - sotkinkohan Harrisin johonkin toiseen tätiin?

    Kuvittelin hänen olleen se amerikkainen, joka kymmenen vuotta sitten esitti, että kasvatuksessa koti ja koulu ovat pelkkiä statisteja, ja kaveripiirin merkitys on kaikkein ratkaisevin?

    VastaaPoista
  25. Kyllä hän sama oli. Siis näin sanoo Judith Harris:

    ”Lapsista kehittyisi samanlaisia aikuisia, jos jättäisimme heidän kodin ulkopuolisen elämänsä samanlaiseksi ja vaihtaisimme vanhemmat toisiin.”

    Ines: "Onkohan tämä Harrisin ydinteesi nyt ollenkaan ymmärretty: hänen mukaansa lapsesta siis tulee aina samanlainen, kasvoi hän missä tahansa."

    Huomaatko eron?

    VastaaPoista
  26. Säkkipilliorkesterin jäsenet pitäisi kaikki panna elinikäiseen soittokieltoon.

    VastaaPoista
  27. Tapsa P,

    huomaan eron, ja alun perin lähdinkin siitä, eli lapsi kasvaa Harrisin mukaan samanlaiseksi, vaikka vanhemmat vaihdettaisiin toisiin vanhempiin ja muu ympäristö (yhteiskunta) pysyisi samana.

    Huomaan itsekin käyttäneeni liian väljää ilmaisua puhumalla "kaiken muun" muuttamisesta paitsi kaverien eli vertaisten. Pyhä tarkoitukseni oli kuitenkin puhua lapsen kodin, siis vanhempien merkityksestä lapsen elämään.

    Tuota em. väitettäänhän Harris perusteli sillä, että hänen kasvattityttärensä ei kasvanutkaan yhtä kiltiksi kuin hänen oma tyttärensä, vaikka heillä oli samanlainen kasvatus. Metatutkimuksessaan hän ilmeisesti keräsi lisää vastaanvanlaisia tapauksia. (Etsivä löytää aina haluamansa. Niitäkin tapauksia löytyisi varmaan, joissa kasvattitytöstä olisi kasvanut odotustenmukainen.)

    Minusta tämä on uskomaton päätelmä! Ei kukaan voi tietää ensinnäkään sitä seikkaa, millaisia vaurioita tuohon kasvattityttöön tuli jo biologisen äidin menetyksen vuoksi. Oma tytär ei ollut kokenut vastaavanlaista tragediaa elämässään. Olisiko tämä se olennainen perussyy, joka jo sinällään aiheutti kasvattitytön hankaluudet?

    Sitäkään ei kukaan tiedä, rakastiko Harris kasvattitytärtään varmasti yhtä paljon ja samanlaisella äidinvaistolla kuin kuin omaansa, tai rakastiko isä yhtä paljon kumpaakin? Saiko kasvattitytär aina varmaan vain rakkautta osakseen, ehdotonta hyväksyntää?

    Emme me pääse perheen salattujen ovien sisälle kysymään kasvattitytöltä, miten hän koko Harrisin kasvatuksen. Ottiko Harris huomioon sen, että lapsi olisi kenties kaivannut erilaista kohtelua tullakseen samanlaiseksi kuin äidin biologinen lapsi? Kenties lapsista hyvinkin voi tulla samanlaisia kilttejä lapsia (jos se nyt on tarpeen), kun heitä kohtelee sillä tavalla kuin heille on oikein eikä molempia samalla tavoin?

    Jo yksin näitä kysymyksiä pohdiskellessani huomaan, että on paljon muita kysymyksiä, jotka Harrisille pitää esittää.

    Minä en siis ole vielä valmis uskomaan Harrisia.

    PS minua kylmää vielä se ajatus, että Harris odotti kasvattitytönsä kasvavan odotustenmukaiseksi. Eikö hän kuunnellut lasta tarpeeksi, eli kohdannut tytärtään oikeasti ja antanut tämän kasvaa omanlaisekseen ärripurriksi. Yrittikö hän kasvatustieteensä varmuudella muuttaa tyttöä?

    VastaaPoista
  28. Harrisin väittämä on täysin teoreettinen, sillä vain täysin samanlaiset vanhemmat tarjoavat täysin samanlaisen ympäristön - vaihtamalla vanhemmat vaihtuu väistämättä myös ympäristö. Elämä on niin moninaista - leipuritkin leipovat täysin samoista aineksista eri makuista pullaa...

    Muistan itsekin ottaneeni helpotuksella vastaan tiedon ympäristön ja erityisesti kavereiden vaikutuksesta lapsiin havaittuani sen jo omien lasten kanssa käytännössä. Siihen saakka kaveripiirin vaikutus oli lähes kielletty.

    Sehän tässäkin on, että väitetään olevan joko tai sitten tai. Elämän monimuotoisuus on niin paljon enemmän kuin ihminen pystyy kaavoilla laskemaan.

    Harrisin teoriassa on kiinnostavaa se, että ehkä juuri sen hyväksyminen johtaisi siihen, että vanhemmat viettäisivät mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa?!? Vain sillähän se vahva 'ympäristövaikutus' saataisiin minimoitua ja lapsi kasvaisi sellaiseksi kuin omat geenit ohjaavat...

    Vai kasvaisiko? Jos kerran vain vertaisryhmä kasvattaa, kasvaisiko lapsesta ollenkaan kokonaista ilman vertaisryhmää? Minähän siis ajattelen, että lapsen kasvu on parhaimmillaan silloin, kun hän saa olla paljon omien vanhempiensa ja perheensä parissa, Harrisin mielestä vertaisryhmän on vaikuttavin - mutta onko se hänen mielestään välttämätön ja ihanteellinen tilanne, että vertaisryhmä kasvattaa?!?

    Ymmärsiköhän kukaan yhtään mitä tarkoitin? Tuo oli siis ihan teoreettista pähkäilyä, juuri kuin Harrisin teoria, joka on mielestäni mahdoton8)

    VastaaPoista
  29. Iines, niin samanlaisia aatoksia syntyi tuosta tekstistä suhteessa kasvattityttöön! Voisin kuvitella, että juuri kasvattilapsi tarvitsee enemmän ja vahvempia ja useammin ilmauksia rakkaudesta häneen kuin oma lapsi.

    Kun omatkin lapset tarvitsevat sitä eri määriä! Selvästi yksi lapsi ymmärtää sen puolesta sanasta ja ottaa annettuna, itsestään selvänä. Toinen taas kaipaa siitä todistuksia alinomaa ja mittaa vanhempiensa rakkauden määrää ja kestävyyttä.

    Anna Amnell, samoin voisin kirjoittaa samat mitkä sinäkin ja allekirjoitan sanomasi:) Vertaisryhmä vaikuttaa toiseen lapseen enemmän kuin toiseen ja samoin vaikutus riippuu perhetaustasta.

    Avioerosta emme ole vielä puhuneetkaan, mutta usein ero vähentää lapsen liittymistä perheeseen ja lisää liittymistä vertaisryhmään. Tästäkin on omakohtaista kokemusta, liekö tutkittua tietoa?

    VastaaPoista
  30. Iines, Tapsa P

    I proudly present, että kaveripiiri ei vaikuta ihmisen persoonallisuuteen niin paljon kuin Harris olettaa.

    Geenit vaikuttavat eniten, sitten tulee äidin ja lapsen (yleisesti vanhempien ja lapsen) välinen suhde. Kaveripiiri vasta kolmantena. Tässä järjestyksessä.

    *
    Mutta ylipäätään näissä asioissa ei ole olemassa mitään yhden paradigman tieteellistä touutta, koska ihminen on kulttuurinen olento, jonka biologinen perimä (genotyyppi) ei ole suorassa ja välittömässä kausaalisuhteessa hänen persoonallisuuteensa (laajasti käsitettynä: fenotyyppiin).

    Tietynasteinen, geenipainotteinen vuorovaikutus näiden kahden välillä tietysti vallitsee, ja siitähän me nyt tässäkin kiistelemme ajautuen yhteiskuntatieteellis-antropologisten - 'puolikovilla metodeilla' tehtyjen - mutu-niitänäitä-tutkimusten' suohon.

    Kaveripiiri vaikuttaa enintään ulkoisiin reaktiotapoihin, mutta jos ihmisellä ylipäätään on luonne/persoonallisuus, hänellä myös toistuvat määrätynlaiset kokemukset, ja näistä kokemuksista modifioituu se identiteetti, jonka muut havaitsevat (tai leimaavat), mutta josta ihminen itse ei välttämättä ole aina kovin tietoinen.

    Kun kysytään, mistä esim. joku kirjailija on saanut/luonut oman tyylinsä, niin juuri tästä tosiasiasta, jonka lähtökohta löytyy siis siitä, mikä on äitisuhteen (vanhempien), kaveripiirin (ylipäätään viiteryhmän) ja ympäristön (kulttuurin) antama vaste genomin hyvin yleisluontoisiin, luonnetta määrääviin alkuehtoihin.

    Toisin sanoen - tuon vasteen dominoivuuden asteesta ja sisällöstä juuri kiistelemme tämän aiheen yhteydessä - ad inf.

    PS.
    Kun puhun 'puolikovista metodeista' en tarkoita kirjaimellisesti vain sitä, että kyseinen tutkimusmenetelmä sisältäisi sekä määrällisiä että laadullisia aineksia vaan semantiíkkani on hieman toinen tämän termin suhteen.

    En sitä käy kuitenkaan tässä yhteydessä selventämään.

    VastaaPoista
  31. Harrisin metodia on ehkä mahdoton pähkäillä enempää, ennen kuin tulee joitain todellisia tutkimustietoja. Nythän ne vielä puuttuvat, ja tilanne on kai se, että Harrisia pidetään lähinnä kotikasvatuksen haastajana, tosin vakavasti otettavana ja arvostettunakin, läntisessä kasvatusmaailmassa.

    Itseäni jäi kovasti kiinnostamaan Harrisin omat perhekuviot, oma tytär ja kasvattitytär, jonka persoonallisuutta Harris selvästi ei hyväksynyt, verrattuna biologisen tyttären persoonallisuuteen. Tämä on mielikuvitusta kiihottavaa, ja voisin ajatuksissani dramatisoida tuon tarinan. Kasvattitytön tarina tiedemiesperheessä.

    VastaaPoista
  32. Eiköhän kalapuikkopojassa ole ainesta Nokian tai vastaavan Suomi maailmankartalle yrityksen laivan kapteeniksi. Ei nöyristele ja kumartele systeemille ja on röyhkeä kuin kuuluukin olla. Antaa kaikkien kukkuien kukkia

    VastaaPoista
  33. Pyörrän pyhät sanani ja kirjoitan vielä tämän. Harrisin teos 'Kasvatuksen myytti' on koulutetun äidin surutyötä ja puhdistautumista menetetyn kasvattilapsen vuoksi.

    Amerikkalaisessa narratiivissa mainiota on, että Harrisin jatko-opinto-oikeudet Harvardissa eväsi sama mies, jonka nimeä (George A. Miller Award) kantavan palkinnon hän sai Amerikan Psykologian Liitolta.

    Sanoisin, että sokea kana löysi jyvän, josta taas Steven Pinker sanoi:

    "Tämän ilmapiiriä sähköistävän kirjan ensimmäisiin lukijoihin lukeutuminen on ollut psykologin urani huippuhetkiä. Harvoin saa lukea teoksen, joka on samaan aikaan tieteellinen, vallankumouksellinen, täynnä oivalluksia ja valloittavan selkeästi ja nokkelasti kirjoitettu. Hauskuuden ei pidä kuitenkaan johtaa harhaan. Kasvatuksen myytti on vakavasti otettavaa, uutta luovaa tiedettä. Otaksun, että sitä pidetään jatkossa käännekohtana psykologian historiassa."

    Steven Pinker
    Cambridge, Massachusetts
    Toukokuussa 1998

    Mutta kuka on Steven Pinker?

    http://pinker.wjh.harvard.edu/

    VastaaPoista
  34. Rauno, eihän me edes kiistellä tästä, vaan olemme kaikki niin samanmielisiä, että emme luultavasti ymmärrä mistä puhumme.

    Vanhoina hyvinä aikoina esitettiin ihan pokkana sellaisiakin tieteellisiä totuuksia, että esim. lahjakkuus ja älykkyys eivät olisikaan periytyviä, vaan kasvatuksen ja ympäristön tuottamia.

    Vielä Vanhanen vanhemman lynkkajaisissa muuan vuosi sitten kuulin tämän edistyksellisten piirien hellimän totuuden. Kai se jo on kuopattu?

    Yhtä asiaa en omien kakrujeni kasvatuksessa ole katunut: en uskonut sen ajan kasvatusoppeja, vaan luotin omaan järkeeni ja tunteeseeni. Se lienee edelleen kelpo kasvatusmetodi, ainakin paremman puutteessa?

    VastaaPoista
  35. Lukemieni geenitutkijoiden mukaan sisarukset ovat enemmän toistensa kuin vanhempien kaltaisia geneettisesti. Heillä on 50% yhteisiä geenejä, vanhempien kanssa 25%.

    Missä sisarukset seurustelevat toistensa kanssa? Kotona. Varsinkin sisaret ovat usein elinikäisiä läheisiä ystäviä toisilleen.

    Ympäristön vaikutus on tuo 50%, ja siinä vaikuttavat kaikkein eniten varsinkin alussa vanhemmat ja koti.

    Adoptoidut lapset ovat usein yllättävän samanlaisia kuin adoptiovanhempansa, jos nämä ovat olleet riittävästi lapsensa kanssa.

    On ymmärrettävää, että vanhemmat eivät vaikuta paljoa lapsiinsa, jos lapset ovat koko varhaislapsuuden kokopäivähoidossa ja tuskin tutustuvat vanhempiinsa. Jos lapsi lisäksi muuttaa kotoaan pois teini-ikäisenä, yhteisiä kokemuksia ja perinteen siirtymistä ei ole.

    Monesti nuoret ja nuoret aikuiset ovat suorastaan vihamielisiä aikuisia kohtaan. Se tuli esille esim ns kukkahattutätejä (myös miehiä) kohtaan syydetyistä vahvoista vihanilmauksista, joita kokosin kerran netistä. Se oli aika järkyttävää luettavaa.

    Kuinka paljon siinä oli vihaa siitä, että on tullut ainakin emotionaalisesti hyljätyksi?

    Monet vanhemmat kuitenkin tekevät kaikkensa voidakseen viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa.

    VastaaPoista
  36. Anna Amnell! Sinä et edes tiedä, keitä suomalaiset kukkahattutädit olivat: Aurora Karamzin, Minna Canth, Lucia Hagman, Sophie Mannerheim, Mathilda Wrede jne. Toivoisin, että eläisin niin kauan että tuon puutteellisen listan perään liitettäisiin Anna Amnellin nimi.

    VastaaPoista
  37. Minulla on tuosta siskosten ystävyydestä hieman sellainen kokemus, että hyvin monet tuntemistani naisista ovat olleet sellaisia, joilla parhaat ystävät ovat vallan muuta kuin siskoja, vaikka on kasvettu kotona, ilman sen kummempia päivähoitoja.

    Minulla on siskooni vain vuoden ja kolmen päivän ikäero, mutta emme ole olleet varsinkaan nuorempina parhaat ystävät, sellaiset sydänystävät, joille kertoisimme syvimmät salaisuudet. Nyt vanhemmiten olemme paremmat ystävät kuin aivan nuorina, koska nämä parhaat ystävät ovat muuttaneet kuka minnekin maailman ääriin. Lapsena me tappelimme myös jonkin verran mm. vanhempien huomiosta. Muistan selkeästi, miten syytin äitiä siskon lellimisestä.

    Muuten sivumennen sanoen - katsoin äsken kolmoselta ohjelman, jossa esiintyi Nina Mikkonen perheineen. Nina Mikkonen osoittautui monissakin liemissä keitetyksi kovaksi muijaksi - ilmaisu on hänen omansa - jota julkisuus on kohdellut alusta lähtien kermaperseenä ja miehensä jatkeena. Talo oli myös täynnä kirjoja, jotka selvästikään eivät olleet rekvisiittaa. Eiköhän tuollaisessa miljöössä jotakin tietopuolta ja omaakin ajatusta tartu kehen tahansa.

    Ilahduin jostain syystä, kun Mikkosen lapset eivät tienneet kuka Brad Pritt on. Satuhahmoja he sen sijaan nimesivät ja puhuivat käyttäen ikätasoaan parempaa rikasta ilmaisua, mihin erikoisesti kiinnitin huomiota.

    VastaaPoista
  38. Harris on sitä mieltä, että lapsi perii vain geeninsä vanhemmilta, ei mitään muuta. Näin olen lapsi kasvaa aina samanlaiseksi, kasvoi hän siinä perheessä, toisessa perheessä tai perheettä vaikkapa jengissä muiden lasten kanssa.

    Ei Iines voi olla näin koska lukuiset kokeilut kaksosten kanssa osoittaa toisin; myös identtisillä: ympäristö tuo alueita, joita ei ymmärretä täysin. Minä uskon, että ovat kiinnitettyinä esim. herkkyyskausiin mitä kukaan ei juuri ole tutkinut. Lapsi muuttuu niitten aikana ja silloin kyse on kuka pääsee vaikuttamaan. Suuri sellainen on ennen kouluikää 3,5-4,5 mutta sitä ei ikäänkuin mainita silloin kun on kehityspsykka työn alla. Myös aivoissa on varmasti erilaisia bongauksia, joiden rooli kertoisi lisää; niitä kun pidetään erossa julkisuudelta. Moni seikka ja aika tarkalleen tiedetään ja oppiminen heikkenee heti tämän herkkyyskauden jälkeen.

    VastaaPoista
  39. HG,

    siis tuo on Harrisin näkemys, johon en yhdy. Epäilen.

    VastaaPoista
  40. Tapsa P:llä on hyviä kysymyksiä tai mietteitä, mm. tuo lahjakkuuden periytyminen. Tatu Vanhasen ajatukset on onneksi jo kuopattu lopullisesti, mutta silti mieleen hiipii epäily: ovatko nämä ajatukset periytyneet pääministerillekin. Siksikö hän on niin ylimielisen oloinen ja törkeä jopa naisia kohtaan (Kuronen), että jättää kylmästi alempirotuiset tekstiviestillä ylemmyyttään.

    Minusta Vanhanen on aina ollut hampaita kalisuttavan kylmä mies, jonka kanssa en viihtyisi minuuttiakaan samassa vuoteessa.

    Muuten en taida uskoa edes tiettyjen lahjakkuuksien geneettiseen periytyvyyteen: en ole perinyt isältäni matemaattista ajattelutapaa, en loistavaa laulutaitoa, en taipumusta alkoholismiin, en vissiin muuta kuin fyysisiä piirteitä habitukseeni. Voisiko se olla niin, että lahjakkuus ei periydy? Ikuisuuskysymys, johon ainakaan minä en tiedä vastausta.

    (Olipas tämä nyt höpinää, mutta jätän tähän.)

    VastaaPoista
  41. Hyvä Jack,

    nuoriso on liittänyt kukkahattujen listaan mm Tasavallan presidentin Tarja Halosen ja monia muita julkisuuden henkilöitä. Kyllä minäkin sinne mahtuisin, samoin sinä.

    Tunnen oikein hyvin todelliset kukkahattunaiset, nuo Viktorian ja Edwardin ajan, Belle Epoquen, sortovuosien ajan naiset, joita voi nähdä vanhoissa maalauksissa ja valokuvissa. Olihan nuori Agatha Christiekin heitä. Hän kertoo heistä muistelmissaan. Sen ajan kotirouvilla ja "vanhoilla piioilla" saattoi olla enemmän poliittista vaikutusvaltaa kuin poliitikoilla.

    On yllättävää, että nykynuoret nimittävät jopa vasemmistopoliitikkoja ("Arkadian kukkahattutädit", "sosiaalitantat" jne) kukkahattutädeiksi. Myös miehiä. Outoja ilmauksia: "musta auto ajaa pihalle", (kun sosiaalitantta tulee noutamaan.)

    Varhaisemminhan tuolla nimityksellä tarkoitettiin Amerikasta Suomeen lomalle tulleita siirtolaisia.

    Siinä sanassa olisi jollekin kiinnostava tutkimusaihe.

    Lisää samasta aiheesta "Seksismiä ja ikärasismia kielessä".
    http://blogisisko.blogspot.com/2006/05/seksismi-ja-ikrasismia-kieless.html

    VastaaPoista
  42. Tarkistaessani ensimmäisen kommenttini oikeinkirjoitusta sekä kieli- ja lauseopillista korrektiutta huomasin kiireessä jättäneeni erästä alkupuolen kappaletta muokatessani sijamuodot muuttamatta sen viimeisen virkkeen lopun osalta.

    Piti olla esim. näin:

    '- ilmastointiputkeen paskomisiensa ja ylipäätään häiriköimisensä johdosta, joka sabotoi opetusta.'

    *
    En malta olla toteamatta Anna Amnellille, että jotenkin minusta tuntuu siltä, että vaikken periaatteessa olekaan täysin eri mieltä hänen tulkintojesa kanssa, niin jokin niissä kuitenkin ihmetyttää minua melkoisesti.

    Jos tuo tapa ja käsitys, jolla Mrs. Amnell perustelee lasten persoonallisuuden muokkaantumista täyttää tieteen tekoon kutsuttuun havainnointiin ja päättelyyn vaadittavat kriteerit metodin osalta yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa, eli on siis pätevä - toisin sanoen mittaa sitä, mitä sen pitääkin mitata eikä ehkä jotain aivan muuta - niin mikäs siinä.

    Minusta siis kuitenkin tuntuu siltä, että noin epämääräisen tutkimusmetodin ja silti erittäin varmana pidetyn tutkimustuloksen ennakoinnin voisi aivan hyvin korvata nopan ja kolikon heittelyllä, sillä ne antaisivat lähes yhtä luotettavia vastauksia ongelmaamme lasten persoonallisen kehittymisen prosessista kuin A. Amnellin henkis-hengellinen ja aavisteleva intuitio.

    Mutta tämä on tietysti jälleen minun psyykessäni muhivaa hämäräperäistä skeptisismiä, jonka alkuperää saatamme kai täydellä syyllä etsiä taas kerran äitisuhteeni symbioottisuudesta ja siitä individuaatio-separaatio-ahdistuksesta, josta olen hänen suhteensa kärsinyt koko ikäni.

    MOT

    VastaaPoista
  43. Iines kirjoitti:

    'Minusta Vanhanen on aina ollut hampaita kalisuttavan kylmä mies, jonka kanssa en viihtyisi minuuttiakaan samassa vuoteessa.'

    Edelliseen viitaten kysyn sinulta Iines: Kelpaisinko minä?

    Voin paljastaa olevani vaihtolämpöinen. Ettet yllättyisi liikaa.

    VastaaPoista
  44. Hyvä Rauno,

    tuo sanontasi "henkis-hengellinen ja aavisteleva intuitio" ei taida sopia ainakaan tuohon geeniosuuteen.

    Se perustuu nimittäin useisiin laajoihin tutkimuksiin, joita selostavat mm Matt Ridley (Genomics) ja muut. Hengellisyys on niistä kaukana.

    Niissä korostetaan: geenit ja ympäristö 50-50. Vanhempia ei suinkaan suljeta pois, päinvastoin. (Jotkut geenit ovat heidän mukaansa kuitenkin hyvin hallitsevia, mm taipumus alkoholismiin. Kaksostutkimukset)

    Mutta kommenttisi on osuva, lasten ja lapsuuden suhteen emme voi puhua mitään varmuuksia, elämä on yllätyksellinen, monet tekijät vaikuttavat.

    Vanhemmat voivat kuitenkin luoda turvallisen pohjan lapsilleen, mikäli heidän oma elämänsä ei ole täysin hajalla.

    Nina Mikkonen on tehnyt suurtyön herättämällä keskustelun lapsista. Ymmärrän hänen kiihtymisensä, kun eteen tupsahti se nuori mies, joka yhden ruotsalaisen tutkimuksen perusteella julistaa lehtikirjoituksessaan: "Päivähoito pakolliseksi". Äitien reaktio on: Lastani et saa!

    Mikkosesta saattaa tulla ihan hyvä esiintyjä ja jopa poliitikko, sillä hänen ajatuksillaan näyttää olevan laajaa kannatusta, kunhan karsitaan pois sensaatiomainen aines.

    Mitä tulee hänen "huonoon käytökseensä", eikö se ole ennemminkin normi TV:ssä. Katson harvoin TV:tä, mutta usein sattuu niin, että kun avaan telkkarin, joku räyhää ja kiroilee siellä täyttä päätä asiasta kuin asiasta.

    VastaaPoista
  45. Periytyminen yleensäkin, ja lahjojen periytyminen erityisesti, on mielenkiintoinen kysymys.

    Useinhan huomaa aika selvästi, että on perinyt joitakin piirteitään, ominaisuuksiaan yms nimenomaan isovanhemmiltaan.

    Onhan tunnettua, että on musikaalisia sukuja - ja jos se on vielä opittua, niin ainakaan fyysiset ominaisuudet, kuten vaikkapa pitkäkasvuisuus ei sitä ole.

    Itsekään en ole perinyt komean ja kookkaan isäni suvun ominaisuuksia, vaan lähinnä kai äidinpuoleisen vaarini, joka oli isätön, omituisuuksia.

    Ja mitä tulee esim. älykkyyden periytymiseen, niin en usko ainakaan tässä pätevän AA:n esittämä väite, että puolet peritään ja toinen puoli tulee ympäristöstä.

    VastaaPoista
  46. Tapsa,

    tuo 50% geeneistä-50 &ympäristöstä tarkoittaa ihmisen kokonaisuutta, ei pelkkää älykkyyttä. Ja geenit hyppivät todellakin, kuten sanoit, mutta ei niiden vaikutusta voi kieltää.

    Ei edes nobelistien jälkeläisistä tule varmuudella huippuälykkäitä. Amerikassahan on ollut ainakin aikaisemmmin nobelistien spermaa välittäviä klinikoita. Siitä oli TV-dokumentti muutama vuosi sitten.

    Geenitutkijat korostavat sitä, että ihmisen kohtalo ei ole geeneissä. Perheessä koettu lämpö, läheisyys, rohkaisu vaikuttavat, samoin koulu ja ystävät. Toisaalta vanhempien geenit vaikuttavat heidän ominaisuuksiinsa, ja lasten omat geenit siihen, mistä he kiinnostuvat. Näin sanotaan. On hyvin kiinnostava asia, mutta ei mikään dogmi.

    En ole toki mikään geeniasiantuntija, olen ihan vain lukenut kirjoja siitä aiheesta, koska se on mielestäni tärkeä asia ja tarvitsin tietoja myös työhöni.

    VastaaPoista
  47. Helsingin Sanomien Vieraskynässä (31.1.) on Väestöliiton toimitusjohtan Helena Hiilan kirjoitus, jossa hän harmittelee keskustelujen vastakkainasettelua kotiäidit/uraäidit.

    On minustakin turhauttavaa, että keskustelut johtavat aina tähän, kaikilla keskustelufoorumeilla.

    Jos nyt tosissaan mietittäisiin lasten ja perheitten etuja, tapahtuisi se parhaiten tukemalla perheitten valitsemaa hoitomuotoa, oli se mikä tahansa. Kyse on siis todellisesta valinnanvapaudesta, mahdollisuudesta siihen.

    Tähän voidaan päästä vain työoloja säätelemällä ja tukemalla näitä säätelyjä valtion tukitoimin, mm. osa-aikatyön laajemmilla valinnanmahdollisuuksilla. Todellisesta valinnanvapaudesta ei voida mielestäni puhua ennen, kuin kaikilla on mahdollisuus samaan valintaan, siis myös yksinhuoltajilla vauvaikäisen kotihoitoon. Vapautuvan tarhapaikan varat voi korvamerkitä pienimpien lasten kotihoidon tukeen.

    Mahdollisuus joustavaan työaikaan ja osa-aikatyöhön on Hiilan mukaan toteutunut Pohjoismaissa Suomea paremmin. Syynä ei ole kotihoidon tuki, kuten on väitetty, vaan työmarkkinaosapuolten vastustus takavuosina.

    Työelämän pelisääntöjä muuttamalla, sosiaaliturvaa parantamalla ja päivähoitomalleja kehittämällä saadaan Hiilankin mukaan valinnanvaraa ja hyvinvointia.

    Itse korostaisin vielä, että varhainen kotihoito alle kolmivuotiaille tulisi laskea mukaan yhdeksi päivähoitomalliksi, eikä pitää sitä rinnakkaismallina kunnalliselle päivähoidolle. Sen tulisi olla todellinen vaihtoehto, ei vaihtoehto vain rikkaimmille kahden huoltajan perheille.

    VastaaPoista
  48. Jaa että kelpaisitko Rauno?

    Totta Mooses, mutta ruumiita siitä taitaisi tulla. Luin tämän kysymyksen illalla, ja se sai minut näkemään aamuyön unta, joka oli farssin ja painajaisen sekoitus.

    Olin menossa naimisiin entisen mieheni kanssa, mutta en ollut vaivautunut ottamaan edes selvää, mihin kellonaikaan. Kävi ilmi, että häihin tulee paljon porukkaa, ja joitain kulkueita häiden kunniaksi kulki jo kaupungilla.

    Lapsilaumat soittelivat jänisräikkää, hyppivät talojen seinille kiiveten ketterästi jaloillaan muutamia metrejä ylöspäin. Meno oli kovaa, torvia töräyteltiin, katujen varsien talojen ihmiset kurkkivat ikkunoista kuin espanjalaisessa maalaiskaupungissa ja katselivat mikä melskaa.

    Huomasin, ettei minulla ole hääpukua. Halusin pitkän valkoisen yksinkertaisen mekon, mutta minulle tarjottiin harmaata jakkupukua.

    Olin ahdistunut kun ajattelin, että miten voin naida uudelleen entisen mieheni, sen draamakuninkaan. Kello oli 13.40 ja ajattelin, että hääät ovat varmaan kello neljätoista enkä löydä pukua. Kurkkua kuristi.

    Näihin tunnelmiin heräsin. Huokaisin onnesta ja helpotuksesta ja menin alakertaan kissan kanssa keittämään aamukahvit ja lukemaan Hesarista Vieraskynän kolumnin.

    Että näihin kuviin, näihin tunnelmiin, Rauski. (hymiö)

    VastaaPoista
  49. Menkää nyt sinne sänkyyn kun sinne kuitenkin olette suuntaamassa. Pääsisivät muut indignaatiosta...

    :)
    harmittaa (se on oikea analyysi, hitto ku harmittaa että Rauski vonkaa niin saatanasti sinne iineksen sänkyyn ja iines sen hyvin tietää...)

    VastaaPoista
  50. HG,

    jos sana leiskuu draaman kaarissa, on real life vain viitta harteillaan
    ja leikkisästi kumartaa sulkahattu käsissään..

    Siis kisailkaamme lieskoin palavin,
    on eessä arki halavin.

    VastaaPoista
  51. Iines, totta puhut, että mahdollisuus hoitaa kotona pientä olisi suotava jokaiselle. Tosin kitkuttelemaan suostuvalle se on jo nyt mahdollista yksinhuoltajallekin, ainakin mikäli lapsella on isä, joka suostuu jonkinmoista elatustukea maksamaan.

    Tänä aamuna jatkui keskustelu Ylen aamuteeveen Jälkiviisaissa. Anne Moilanen siinä syytti kotihoitoa puolustavia siitä, että hänellä on huono omatunto töissä, kun ei voi olla henkisesti täysipainoisesti uraa tekevä lapsen takia ja lapsen takia huono omatunto siitä, että ei ennätä olla kyllin tämän kanssa.

    Historian tuntemuksessakin oli puutteita - hän luuli kotihoidontukijärjestelmää laman tuotteeksi, jolloin äidit haluttiin kotiin kortistosta... Tuon ajan eläneethän tietävät, että lama-aikaan tukia nimenomaan karsittiin ja järjestelmä on luotu jo ennen lamaa - piti ihan luntata netistä, että vuonna -85 tuli laki asiasta.

    Lisäksi hän kylmän viileästi väitti, että yhteiskunta tukisi kotihoitoa enemmän kuin päivähoitoa, mikä on täyttä potaskaa sekin.

    Joka tapauksessa on usein tapana etsiä itsen ulkopuolelta niitä syitä huonoon omatuntoon, mutta kannattaisi mennä itseensä.

    Minulla loppui huono omatunto siihen kun päätin luopua virasta. Sen jälkeen tunsin olevani vapaa valitsemaan mennäkö töihin vai jatkaa kotona. Virka jotenkin piti kiinni - uskaltaako päästää irti vaikka kotona oli viisi lasta ja mummo.

    Oikeastihan kotonaoleva tuntee, että ulkopuolelta kohdistuu painetta siihen, että pitäisi laittaa lapsi hoitoon ja mennä töihin ja taas töissä olevalla on päinvastoin. Asia täytyy käsitellä omalta kohdalta, mikä on minulle, lapsilleni ja perheelleni parasta.

    Onneton vanhempi ei ole paras mahdollinen, joten vanhemman hyvinvointi on tärkeä lähtökohta lapsen hyvinvoinnille. Lapsen etu pitää olla lähtökohta ratkaisuille - ei mikään ulkopuolelta tuleva paine.

    Omalta kohdaltani olen kannustanut kotiin jäämään niitä, jotka kokevat käyvänsä työssä taloudellisesta pakosta. Yllättävissä asioissa säästää kotona ollessa - toisaalta perheen molempien puolisoiden täytyy olla ratkaisun takana, jotta siitä taloudesta ei tule kiistakapulaa, joka tehokkaasti aiheuttaa huolta ja murhetta.

    Kaksi muuta keskustelijaahan olivat vahvasti Iineksen ja minun kanssani samalla linjalla - hoitomuodon valinnan pitäisi olla vapaa ja taloudellisesti mahdollista miten päin vain.

    Myös Tontti/Mikkonen linjaa miettiessä Tontti sanoo, että päivähoito pitäisi tehdä pakolliseksi, Mikkoselle riittäisi, että kotihoito tehdään mahdolliseksi...

    VastaaPoista
  52. Olen siinä kuten Ehrnrooth ja vaikka on kiva saada mies varpailleen niin ei enää ole sitä mitä minä haluan. MInä toivon suojaa mieheltä, en hänen hiireksi.

    VastaaPoista
  53. Hg,

    sinullahan on oma mies. Jos et saa suojaa häneltä, mitä ihmettä teet hänen suojissaan, ja haikailet netistä miehiä? Kirjoittelusi on loukkaus miestäsi kohtaan!

    *

    Inkivääri, palaan asiaan myöhemmin, nyt on lähdettävä lenkille, niskat jumissa!

    VastaaPoista
  54. Ketä miestä haluan netistä? Ei sen enempää kuin sinäkään. Tämä on fiktio ja totuus on se, ettei mieheni juuri minun kanssa juttele ja siksi olen täällä. Se on hänen valintansa.

    VastaaPoista
  55. Minä tarkoitin sinun Kissa ja Hiiri -leikkisi RR:n kanssa.

    VastaaPoista
  56. Naisen pahin vihollinen ei ole sitäpaitsi mies (joka ei osaa päättää) vaan toinen nainen joka päättää miehenkin puolesta.

    Sitä sinunkin pitäisi jo tietää kun hehkutat naisasioita: miten helppoa on vetää luukku kiinni ja sulloa kissa omiin poliittisiin tarkoituksiin, pois niistä, joiden tavoite ei ole sama. Ja mies suostuu, jos nainen on taitava. Mutta siksi pitäisi alkaa laskemaan nettoa; miten paljon on lapsia joitten elämää ei pääse vaikuttamaan koska aina pääsee joku nainen väliin: nainen, joka sittenkin sittenkin - tarkemmin ajattellen ja omaa narsismiaan hivelleen - sittenkin estää aidosti toimivia naisia.

    Ilo se on pienikin, sanoi kissa kun hiiren söi.

    VastaaPoista
  57. Iines

    Minulla on sinulle 'yksityinen' viesti blogissani. - - Mutta saa sen kyllä HG:kin lukea - ja Mummo. Muille en suosittele.

    En kehdannut ko. viestiä siirtää tänne, koska täällä puhutaan asiaa, ja minä puhun yleensä - varsinkin nyt - hieman asian vierestä - joskin vakavasti eli tositarkoituksella.

    VastaaPoista
  58. Iines, kirjoitit:

    "Jos nyt tosissaan mietittäisiin lasten ja perheitten etuja, tapahtuisi se parhaiten tukemalla perheitten valitsemaa hoitomuotoa, oli se mikä tahansa. Kyse on siis todellisesta valinnanvapaudesta, mahdollisuudesta siihen."

    Kiitos, Iines tuosta.

    Päivähoitopakkoa ei näytä olevan edes Kuubassa tai Kiinassa, joten Mikkosen natsi/NL -kortti taisi olla paikallaan Tontin kanssa väitellessä, kun Tontti vaatii lehtikirjoituksessaan päivähoitoa pakolliseksi.

    Lieneekö päivähoitopakkoa ollut todellisuudessa edes noissa maissa? Tunsin yhden venäläisen isoäidin, laivanrakennusinsinöörin, joka hoiti kotirouvana Suomessa ollessaan tyttärensä pikkupoikaa, jonka äiti oli NL:ssa jossain kaukana Aasiassa töissä. Poika leikki meidän pojan kanssa puistossa, ja me aikuiset juttelimme.

    Suomessa on menossa omalaatuinen totalitaristinen ilmiö: pieni äänekäs vähemmistö vaatii kaikkia lapsia tarhaan, kaikkia suomalaisia käyttämään Common Era -merkintöjä vastaavia eaa/jaa -merkintöjä ajasta, kaikkia luopumaan uskonnostaan ja omaksumaan "tieteisuskonto", jollaista jo ihan oikeasti on (mm kansainvälinen panteistinen liike, johon kuuluu huomattavia henkilöitä mm Margaret Atwood).

    Tontin vaatimus on ihan samaa kuin jos ruotsinkieliset suomalaiset vaatisivat, että kaikkien on puhuttava vain ruotsia tai isä Mitro vaatisi, että kaikkien suomalaisten on liityttävä ortodoksiseen kirkkoon. Todellisuudessa on kysymys vielä pienemmästä ryhmästä.

    Tämä on jonkinlainen taistolaisajan uusi muoto, joka saa vauhtia Dawkinsin ja muiden toiminnasta "uuden ihmisen" luomiseksi.

    On outoa, että Hesarikin menee tähän mukaan. Sehän rinnastaa pilapiirroksessaan lapsen laittamisen päivähoitoon oppivelvollisuuteen, joka velvoittaa laittamaan lapsen kouluun.

    VastaaPoista
  59. HG,

    olen pahoillani kun sanot, ettei miehesi juurikaan juttele kanssasi. Se ei kuulosta hyvältä.

    En sanonut tuota aiempaa miehestäsi moralisoidakseni, vaan lähinnä siksi, että olet usein puhunut minun viettelyistäni ja vikitttelyistäni - nytkin puhut kissa ja hiiri -leikistä Raunon kanssa, josta sanon vain, että se mitä näet, on oman mielesi kuva, ei minun. Kohtelen häntä samanlaisesti kuin muitakin blogiystäviä tai -tuttuja, ja toivon, että myös hän näkee sen.

    HG, se että sinä olet kuljet Rauskin perässä ja olet ihastunut häneen, ei tarkoita sitä, että muut näkevät hänet samoin. Sinun tapasi nähdä asioita on muutenkin hyvin omalaatuinen.

    Jos voisin, saattaisin teidät mieluusti yhteen ja laulaisin teille serenadin, jos kykenisin. Se ei millään tavoin estä minua olemasta ystävä Rauskille, joka on mahtava blogipersoona kaikessa dostojevskimäisyydessään.

    VastaaPoista
  60. Uskon, että Tontin lähtölaskenta on jo alkanut, niin pahasti hän jälleen mokasi itsensä. Edellinen kertahan oli se hänen vuonna 2007 esittämänsä väite, että 50- ja 60-luvuilla syntyneet ovat rasvatulppa, jämähtänyt sukupolvi, joka estää kehityksen. Jotenkin tuntuu, että Tontin fasismi on sitä luokkaa, että hänen oma ikäpolvensakin huomaa sen jo.

    VastaaPoista
  61. Tuo yllä oleva oli Inkiväärin pitkän kommentin perusteella, jossa oli hyvin tiivistetty muutkin ydinasiat.

    *

    Rauno,

    oletko pannut blogiisi jonkun sukkanauhatehtaan reklaamin? Hmph.

    VastaaPoista
  62. Monissa maissa mennään kouluun jo 3 v. Niissä ryhmät ovat suuria ja ryhmässä on vain yksi opettaja.

    Päivällä käydään kuitenkin syömässä kotona ruokaa vanhempien kanssa ja toinen vanhempi, yleensä äiti, on kotona, joten iltapäiviä ei olla yksin.

    Ja ne koulupäivät ovat lyhyempiä kuin päiväkotipäivät, jotka venyvät matkoineen melkoisen pitkiksi usein...

    VastaaPoista
  63. Anna,

    minä nauroin tuolle Helsingin Sanomien pilapiirrokselle. Eihän Kari Suomalaistakaan kuulunut todesta ottaa.

    Paras ja karvain piirros on juuri se, jossa pystyy nauramaan oman ajattelumaailmansa satirisoinnille.

    Ja vapain ja valistunein on kai ihminen, joka pystyy tähän nauruun?

    VastaaPoista
  64. Inkivääri,

    olen miettinyt, että kyseessä on nimitysero, kun joissain maissa mennään "kouluun" jo kolmivuotiaina. Se on varmaan sama kuin että meillä mennään tarhaan?

    Tuo amerikkalaisten ja brittien sisäoppilaitostouhu minua hieman arveluttaa. Lapset heivataan kotoa juuri murrosiässä, kun he ovat hankalimmillaan. Kätevää.

    Vai onko tämä sisäoppilaitoskoulu jo muinaisjäänne?

    VastaaPoista
  65. HG, se että sinä olet kuljet Rauskin perässä ja olet ihastunut häneen, ei tarkoita sitä, että muut näkevät hänet samoin. Sinun tapasi nähdä asioita on muutenkin hyvin omalaatuinen.

    ??? Mistäs tämä tuli ja miten niin?
    Minä en kulje kenenkään ns. perässä vaan luin aikoinaan RR:n filosofisia juttuja kunnes diskurssi muuttui aika lailla.

    Sen jälkeen olen kyllä ns. seurannut sillä en tiennyt mitä odottaa.

    VastaaPoista
  66. Piirros oli onnistunut, mutta sanoma oli epäonnistunut: pilkattiin kotiäitiä, joka puolustaa pikkulasten hoitoa kotona.

    Pahinta oli kuitenkin se, että oppivelvollisuus ja "päiväkodit pakolliseksi" ajatus rinnastettiin. Siitä viimeistään hymykin hyytyi.

    Pilapiirtäjän täytyy olla eettisesti oikeilla linjoilla, jotta hänen piirroksilleen voidaan nauraa.

    Onko Suomen vasemmisto niin epätoivoisessa tilassa, että tekee mitä hyvänsä asemansa vahvistamiseksi?

    VastaaPoista
  67. Ok, hyvä niin HG, ehkä olen hieman ylitulkinnut sinun tapaasi puhua hänestä/Hänestä.

    VastaaPoista
  68. Iines, kyllä ranskalainen koulu alkaa kolme vuotiaana käsittääkseni - nyt tarttis kyllä varmistaa asia joltain bloggaajalta8)

    Henkilökohtaisesti tunnen tilanteen Chilestä ja siellä alkaa koulu kolme vuotiaana - koulupuvussa istutaan pulpetissa opettajan johdolla. Toki se koulu on leikinomaisempaa, vastaa varmasti meidän esikoulua enempi, kuitenkin se on lähempänä koulua kuin päiväkotia...

    VastaaPoista
  69. Anna,

    kun Kari Suomalainen julkaisi kuuluisan joulupiirroksensa, jossa hän piirsi Jeesuksen kulkemaan Mannerheimintien (?) jouluvilinään kaiken joulumarkkinatouhun keskelle, monet pitivät piirrosta jumalanpilkkana.

    Nyt piirros on Karin tunnetuimpia ja arvostetuimpia, ja ehkä myös ymmärretyimpiä yli rajojen.

    Minä näen tämänpäiväisen piirroksen huikeana satiirina koko olemassaolevasta mediahässäkästä, jossa on taitavasti yhdistetty sekä koulujen ammuskelut että nämä hoitokeskustelut, ja tilanne on laukaistu kunnon pilapiirroksen tavoin sutkauksella, jolle kaikki nauravat, koska tietävät, että se ei ole totta.. Siinä se ydin on!

    VastaaPoista
  70. Ok, Inkivääri,

    onhan meilläkin peruskoulua sanottu leikillisesti lasten päivähoitopaikaksi.

    Raja koulun ja päiväkodin välillä onkin keinotekoinen, sillä päivähoito on meillä aina ollut nähdäkseni hyvinkin opetusohjelmoitua. Ranskaa edistyksellisempänä maana me vain emme kahlitse pikkulapsia pulpettiin.

    VastaaPoista
  71. Iines

    'Rauno,
    oletko pannut blogiisi jonkun sukkanauhatehtaan reklaamin? Hmph.'

    Minulle kyseessä on esteettistä mielihyvää tuottava eroottinen ja hauska kuva - ei mainos.

    Sukkanauhakuva siis palvelee pelkästään päreeni sisältöä eli pyrkii korostamaan sen hassuttelevaa peruslähtökohtaa ja -intentiota.

    En ymmärrä, miksi pitäisi närkästellä, jos tarkoitukseni on ollut mainitun kaltainen.

    Toki kaikkia eivät tietenkään naurata samat asiat samoissa yhteyksissä.

    Mutta koeta nyt sinä, Iines, samastua minun(kin) huumoriini, jos kerran samaan sänkyyn ollaan menossa(!? - hymiö x n).

    (Kirjoitin vielä lisääkin yksilöllisempiä ja yksityisempiä perusteluja/puolusteluja, mutta tallensin ne 'muhimaan' luonnoksiin.)

    VastaaPoista
  72. Iines, kirjoitit:
    "kun Kari Suomalainen julkaisi kuuluisan joulupiirroksensa, jossa hän piirsi Jeesuksen kulkemaan Mannerheimintien (?) jouluvilinään kaiken joulumarkkinatouhun keskelle, monet pitivät piirrosta jumalanpilkkana."

    En ole ikinä kuullut tuollaista. Tuota piirrosta arvostetaan ainakin Helsingin kirkollisissa piireissä eräänä Karin parhaimmista ja siihen viitataan jatkuvasti.

    Esimerkkinä hyvästä huumorista voisin mainita kirjailija Hannu Väisäsen tämänpäiväisen pakinan ajokortin hankkimisesta ja auton ostamisesta Ranskassa, jossa hän asuu. (Haanu Väisänen: Kiiruhda hitaasti. Kirjeitä Ranskasta/HS D2 30.tammikuuta 2009.)

    VastaaPoista
  73. Lapseni kävivät Helsingin suomalais-ranskalaista koulua ja siihen aikaan muutamat ranskalaiset opettajat olivat aika tiukkapipoisia ja käyttivät menetelmiä, joita ei Suomessa hyväksytä.

    Puolipäivälastentarha, johon omat lapsenikin menivät 4-5 -vuotiaina, oli kuitenkin aivan toista, opettajat olivat herttaisia ja äidillisiä, oppiminen tapahtui leikin varjolla. 0-luokka aloitettiin 6-vuotiaana.

    Uskon, että Ranskassakin on monenlaisia opettajia, ja opettajan persoonallisuus on ratkaisevan tärkeä oltiinpa missä maassa tahansa.

    VastaaPoista
  74. Anna,

    koetin hakea tietoa tuosta joulupiirroksen vastaanotosta, mutten löytänyt koko piirrosta netistä. Minulla on selkeä muistikuva, että analysoidessamme Karin piirroksia silloisella suomen kielen tunnilla (minä siis oppilaana), oli puhetta piirroksen herättämästä närkästyksestä. Samassa yhteydessä puhuttiin myös Karin pappisvihasta tai kritisoinnista - sanamuotoa en muista, vain sen patapäisen kokoomuspapin hahmon. - On tietenkin mahdollista, että muistan väärin tai että silloinen opettaja on tulkinnut jotkin reaktiot väärin.

    Anna, taidat tuomita minun huumorintajuni nyt, kun ikään kuin näytät minulle, että kyseinen pilapiirros ei ollut hyvää huumoria, vaan Hannu Väisäsen pakina oli.

    En epäile pakinan hauskuutta, mutta sitä epäilen, että hyvä huumori voitaisiin määrittää kenenkään omasta näkökulmasta käsin. En myöskään väitä, että tuo pilapiirros oli hyvää huumoria. Sanoin vain, että sen satiiri puri minuun makeasti ehkä juuri siksi, että se sohaisi minun ajatteluani.

    *

    Rauno,

    pois närkästys minusta, päreesihän oli hauska kuin mikä ja liiviviritys oli kaunis hörhö, tosin minun päälläni sellaista ei tulla konsaan näkemään. Pässinpökkimää katselen, jos pakkanen kiristyy.

    VastaaPoista
  75. Iines kirjoitti:

    'pois närkästys minusta, päreesihän oli hauska kuin mikä'

    No hyvä! Mä jo vähän säikähdin, että otit taas nokkiisi.

    Minähän en nimittäin koskaan ota nokkiini mistään kuten tiedät ;]

    VastaaPoista
  76. Ei ei Rauski,

    mietin runoa tuohon päreeseen, mutten löydä tyylilajia. Pitäisi tyhjentää ensin leili viiniä. Nainenhan olisi sitten täysi leili.

    VastaaPoista
  77. puhuttiin myös Karin pappisvihasta

    Kari puki piirroksissaan Kokoomuksen lihavaan liperiseen mustaan kypäräpäiseen hahmoon. Itse hän oli rauhanomaisemman katolisen kirkon jäsen, kuten Timo Soini.

    VastaaPoista
  78. Tämän papin hahmon muistan hyvin. Pieni pata päässä.

    Nyt vaan kummastuttaa, että pappi oli yhdistetty ikään kuin kokoomuksen äänitorveksi, sillä hänen paidanhelmassaan luki "kok" vai oliko se "kokoomus". Ilmaisun "patamusta kokoomus" ymmärtää tuosta kielikuvastakin, mutta miksi kokoomus oli leimallisesti pappi tai pappi kokoomus? - Ehkäpä se vain kuvasti silloista aikaa?

    VastaaPoista
  79. koti, uskonto, isänmaa...

    Kokomuspuolue on muuttunut.

    VastaaPoista
  80. Vissiin vähän papitkin ovat muuttuneet.

    Täällä pikkukaupungissakin on pappi, joka tuli tänne eronneena miehenä ja nai eronneen naisen. Vieläkin joku karsastaa hänen vaimoaan - eronnutta naista. Häntä itseään ei enää karsasteta.

    VastaaPoista
  81. Kari kuvasi kokoomusta papilla ja upseerilla - liperit kaulassa ja kypärä päässä. Ei se kovin kaukana sen aikaisesta henkisestä ilmpiiristä ollut.

    Minusta hyvän pilapiirroksen täytyy ottaa rohkeasti kantaa, ja nimenomaan yleistä virallista mielipidettä vastaan, eikä suinkaan myötäillä sitä. Muuten siinä on kaikki koulu- ja työpaikkakiusaamisen merkit: lauman puolella yksilöä vastaan.

    Kari uskalsi tehdä näin. Monen mielestä hän meni liian pitkällekin. Historia sen ratkaiskoon.

    VastaaPoista
  82. Tämä minun koneeni on jotenkin yliherkkä, kun se lataa menemään kaiken tuplana. Yhdellä painalluksella.

    VastaaPoista
  83. Herra jumala - kolmehan niitä tulikin. Poista ne, Iines, kun en itse osaa.

    VastaaPoista
  84. Hyvä havainto, Tapsa P, tuo, että hyvässä pilapiirroksessa esitetään virallista mielipidettä satirisoiva väite tai idea.

    Tämänpäiväisessä Karlssonissa juuri tuo kriteeri täyttyy hyvin, sillä virallinen mielipidehän on se, että Nina Mikkosen kotihoitovaatimus on huuhaata.

    VastaaPoista
  85. Katselin tarkemmmin tuota Karlssonia.

    Lisään vielä sen, että piirroksessa satiirisoidaan kyllä myös Nina Mikkosen kantaa - molempia kantoja, ja siinä sen osuuvuus ehkä perimmältään onkin, nyt kun on tavallaan kaksi voimakasta kantaa, jotka kamppailevat keskenään.

    VastaaPoista
  86. Kertaalleen vielä kysyisin, että onko nyt sitten niin, että kasvatus kuuluu kodille ja opetus koululle?

    VastaaPoista
  87. Jos minulta kysyt, niin sanoisin, että koulun ensisijainen tehtävä on opetus, mutta opettaessaankin sen on kasvatettava.

    Kelpaako?

    VastaaPoista
  88. Kerran vielä pojat tuosta pilapiirroksesta..

    Puhun läpiä päähäni, vihreän teen voimalla.

    Eihän tässä satiirisoida kuin epävirallista kantaa: Nina Mikkolan näkemystä.

    Onko tämä siis heikomman läiskimistä?
    Minua ainakin naurattaa tämä, sillä nuo ihmiset on kuvattu tuossa niin tyhmiksi.

    VastaaPoista
  89. Iines, kysyit:
    "Onko tämä [Hesarin pilapiirros Nina Mikkosesta] siis heikomman läiskimistä?"

    Juuri sitä ja siksi niin vastenmielistä.

    Pilapiirros esittää ensinnäkin ajatuksen, että N.M olisi sitä mieltä, että lapsia ei pidä viedä kouluun.

    Ja toiseksi annetaan ymmärtää, että pienten lasten vieminen kokopäivähoitoon kodin ulkopuolelle on samanlainen kansalaisvelvollisuus kuin isompien lasten lähettäminen kouluun.

    Pilapiirtäjä ei ajatellut loppuun asti sitä, mitä teki tai halusi tietoisesti vaikuttaa ihmisiin.

    Suomalainen media on nykyään varsinainen sirkus. Sen tarkoitus onkin saada meidän päät pyörälle, jotta emme tajuaisi, mistä on kysymys.

    Juha,

    sekä kasvatus että opetus kuuluvat molemmille - sekä kodille että koululle. Koulu opettaa, mutta opettajat kasvattavat omalla esimerkillään (puhetyyli, tavat) ja koulun sääntöjen ja oppituntiensa sisällön kautta.

    Kotona vanhemmat ja muut aikuiset voivat opettaa paljon sellaisia asioita, joita koulu ei ehdi opettaa. He voivat siirtää henkisen perintönsä lapsille, jotta nämä voivat aikuisina paremmin tehdä valintoja.

    Erinomainen esimerkki on Kuusiston poikien äiti, akateemisen koulutuksen saanut nainen, joka jäi kotiäidiksi huolehtiakseen lastensa kasvatuksesta ja etenkin musiikkiopinnoista.

    Monet taiteilijat, lääkärit ja muut siirtävät tietojaan lapsilleen. Vanhemmat voivat opettaa myös käytännön taitoja.

    Joissakin suvuissa lapset ovat kotonaan ihan huomaamattaan ikään kuin yliopistossa tai ammattikoulussa.

    VastaaPoista
  90. "Sitten menin sisälle kouluun, vanhempana seuraamaan opetusta ja välitunteja, mukaan koulun arkeen."

    Vai tällaista. Olen usein työssäni miettinyt, mitä tyhjyyttä elämässään täyttävät vanhemmat jotka ovat alati äänessä vanhempainilloissa ja haluavat vaikuttaa kouluun , opettajiin ja opetukseen.

    En ole itse koskaan käynyt lasteni vanhempainilloissa, enkä tule käymään.

    Miksi ihmeessä pitäisi käydä?

    Koulun tehtävä on hoitaa opetus ja minun kasvatus.

    Kalapuikkopelleilyt ja paskantamiskukkoilut ovat juuri oireita siitä, että instituutioiden tehtävät/roolijatot ovat menneet perseelleen.

    Eikä kalapuikko-/aseellauhkaaja-häirikkö luultavasti kaipaa mitään lässyttävää kuraattoria tai pysologia tai yliymmärtävää lässyopea. KP-häirikkö kaipaa selkeitä rajoja, jonka osoittamiseen nykyopettajien auktoriteetti/ego ei riitä.

    Psykologien ja opettajien jälkeen rajat asettaa yhteiskunta ja poliisi. nykyinen suomalainen yhteiskuntailmasto kertoo sen, että poliiseilla työsarkaa tulee riittämään.

    VastaaPoista
  91. Pilapiirroksesta vielä, Anna,

    kyllä minä yhdyn nyt sinun käsitykseesi siitä, että piirokselta taittuu terä, ja se saa ikävän sävyn, joka ei ole enää satiiria.

    Nuo piirroksen ihmisethän ovat majuri Mikkonen ja hänen puolisonsa Nina!

    Katsoin ensin nopeasti heidän olevan tavallisia kadullatallaajia, enkä edes pysähtynyt miehen univormuun ennen kuin tänä aamuna.

    Täytyy nyt pyytää anteeksi sitä, että olen esittänyt mielipiteeni huolimattoman katsomisen perusteella: nimittäin silmäni on ehkä automaattisesti korjannut sen puutteen, joka tuossa piirroksessa on.

    Jos Karlsson olisi piirtänyt nuo ihmiset muiksi kuin Mikkosen pariskunnaksi, tavallisiksi tunnistamattomiksi vanhemmiksi, ja he olisivat sanoneet mainitun lauseen - kuten siis ensin katsoin - piirros olisi satiirisoinut kohua jopa erinomaisen oivaltavasti.

    Se olisi nimittäin kertonut sen, miten helposti mediassa esitetyt painokkaat mielipiteet tulkitaan kukin omalla tavallaan, oman viitekehyksensä sisällä, omien vääristymienkin heijasteina. Juuri näin syntyy yleinen mielipide, ja se ei korjaa selviäkään vääryyksiä, jos julkinen keskustelu niitä esittää.

    Olen siis samaa mieltä: piirros saa ikävän maun suuhun, kun tietää, että se ei edes esitä sitä, mitä sanottiin, vaan vääristelee.

    Näin ollen voisi jäädä odottamaan Karlssonin piirrosta, jossa korkealla istuva Jarkko Tontin näköinen ratsupoliisi riistää pienokaista epätoivoisen äidin rinnoilta myrskyn pauhatessa ympärillä. Kaukana häämöttää päiväkoti, jonka pihalla on laumoittain tenavia.

    VastaaPoista
  92. Catulux,

    koulu hoitaakin opetuksen, mutta kun kaikki vanhemmat eivät hoida osuuttaan lastensa kasvuprosessissa! Juuri näitä vanhempia koulu koettaa tavoittaa saadakseen heidät mukaan heidän lastensa kasvuprosessin ja opintien helpottamiseksi.

    Näitä kaivattuja vanhempia vaan ei vanhempien illoissa juurikaan näy, vaan siellä ovat juuri ne vanhemmat, jotka ovat tehtävänsä ja velvollisuutensa sisäistäneet ja jotka ehkä siksi juttelevat turhiksi koetuissa illoissa niitä näitä, kun pitäisi keskittyä ennen kaikkea lasten ongelmakohtiin.

    Muuten olen samaa mieltä kirjoituksestasi, ennen kaikkea noista rajoista. Kalapuikkopojan tempaukset kielivät juuri siitä, että niitä rajoja ei ole hänelle osoitettu, eikä hänellä ole alkeellistakaan käsitystä eettisestä moraalikoodistosta, joka valtaosalla oppilaista jo tuossa iässä on.

    VastaaPoista
  93. Iines,

    niinhän meitä pyöritetään median avulla.

    "Päiväkoti pakolliseksi!" julistava
    Jarkko Tontti on tänään Uutisvuodossa.

    VastaaPoista
  94. Samaa mieltä Anna A:n kanssa Karlsonista. Terävästi havannoitu.

    Kuvassa jätetään vastaamatta siihen oleelliseen kysymykseen, miksi ne piipaa-autot sinne kouluun - sehän se kohde on - ovat nyt menossa.

    Eli mistä noita häiriintyneitä herranterttuja sikiää, kodista vai tarhasta. Karlson vihjaa todellakin ikävästi, että kodista. Millähän perusteilla?

    Oma mielipiteeni on se, ettei kummastakaan, vaan kasvattajien välinpitämättömyydestä ja heidän omista ongelmistaan.

    Catuluxin näkemys oli erikoinen! Minä ainakin kävin vanhempainilloissa kuullakseni opettajan käsityksen siitä, miten lasteni oppiminen ja käytös koulussa sujuu. Enhän nyt halunnut olla yksipuolisen informaation varassa näin tärkeässä asiassa!

    No, olin varmaan onnekas, kun mitään ongelmia ei ollut.

    VastaaPoista
  95. Catulux:"Vai tällaista. Olen usein työssäni miettinyt, mitä tyhjyyttä elämässään täyttävät vanhemmat jotka ovat alati äänessä vanhempainilloissa ja haluavat vaikuttaa kouluun , opettajiin ja opetukseen."

    No jaa, ilmeisesti olet siis opettaja, koska sanot myöhemmin, ettet ole koskaan käynyt omien lastesi vanhempainilloissa, mutta tiedät, että siellä on vanhempia, jotka ovat alati äänessä?:)

    Täytyy sanoa, että minun nilkkaani ei nyt kalikka kalahtanut vaikka vastaankin - lienenkö koskaan sanonut sanaakaan yhdessäkään vanhempainillassa? Käyn niissä siksi, että kuulen koulun yhteiset asiat ja siksi, että lapseni kokisivat minun olevan kiinnostunut heidän koulustaan ja koulunkäynnistään.

    En tiedä luitko koko puheenvuoroni, mutta koululle meno johtui siis siitä, että meidän pienen kuntamme ainoa yläkoulu on vuosia ollut erittäin haukuttu. Syksyllä siellä vieraili poliisi useamman kerran ja villejä huhuja kulki kylällä siitä mitä kaikkea koululla tapahtuu.

    Omien lasteni takia kuitenkin koululle menin minäkin parin kymmenen muun vanhemman kanssa vaikka omilla lapsillani ei hlökohtaisia ongelmia siellä olekaan.

    Ajatuksena oli saada kuva koulun tilanteesta ja toivoimme, että se rauhoittaisi koulun ilmapiiriä. Ja onhan se auttanut, kertaakaan ei ole polliisia sen jälkeen tarvittu. Lapset sanovat, että opettajat ovat nyt mukavampia ja opettajat sanovat, että lapset ovat nyt rauhallisempia.

    VastaaPoista
  96. Ja siitä koulun ja kodin roolista kasvatuksessa. Koti hoitaa peruskasvatuksen ja kodin kuuluu asettaa rajat lapselle.

    Kasvatus on kuitenkin jatkuva prosessi ja se jatkuu koulussa ja kylässä - koko kylä kasvattaa -projekti on mielestäni oikein hyvä. Kasvatus jatkuu myös koulussa ja toivoisin, että opettajat kokisivat senkin kuuluvan hommaansa.

    Vaikka kuinka olen opettanut lapsilleni tapoja en voi mennä vannomaan, että he käyttäytyisivät kotona oppimansa mukaan joka paikassa. Toivonkin, että muutkin suostuvat heitä ojentamaan, mikäli he käyttäytyvät miten sattuu kun selkäni käännän.

    Koululla olen nyt ikäväkseni havainnut, että kaikki vanhemmat eivät oikeastaan siedä sitä, että kukaan muu heidän lapsiaan ojentaa.

    Jotkut vanhemmat eivät oikeastaan usko, että heidän mielestään kotona hyvin käyttäytyvät lapset voisivat muualla käyttäytyä toisin. He uskovat vain oman lapsensa kertomuksen jostain hässäkkätilanteista, joita tulee ja siitä seuraa, että he usein kokevat lastaan kohdellun väärin näissä tilanteissa...

    VastaaPoista
  97. Tapsa:

    "Catuluxin näkemys oli erikoinen! Minä ainakin kävin vanhempainilloissa kuullakseni opettajan käsityksen siitä, miten lasteni oppiminen ja käytös koulussa sujuu. Enhän nyt halunnut olla yksipuolisen informaation varassa näin tärkeässä asiassa!"

    Totta kai vanhemman tulee osoittaa käytöksellään että on kiinnostunut lapsensa kojlun käynnistä ja koulumenestyksestä. Ja siitä miten hän ryhmässä pärjää.

    Tieto tästä saadaan suuremmalti osin juttelemalla lapsen kanssa päivittäin ihan lyhyesti koulusta, läksyistä ja koulun arjesta.

    Tiedollisen osaamisen taso näkyy koenumeroista ja todistuksesta. Lisäksi on myönnettävä, että henk.koht. tapaamiset opettajien kanssa ovat huomattavasti parempi tapa käsitellä ongelmia ; JOS niitä sitten ilmenee.

    Inkiväärin teesit osuvat kutakuinkin kohdalleen; mutta hokema "koko kylä kasvattaa" menee ´mielestäni täysin harakoille.

    Kylä kasvatti ennen vanhaan; eli silloin kun yhteisöllisyys oli osa yhteiskuntaa; (huom! luonteva osa!)
    Entisaikoina kaikki kylän tutut aikuiset osallistuivat kasvatukseen; joko sanallisesti ojentaen tai sitten mukavan korvatillikan muodossa. Tämä hyväksyttiin koska tällaiset tavat olivat osa yhteisöä.

    Nykyindividualistisessa yhteiskunnassamme nämä tavat ovat menneen talven lumia eivätkä ne palaa.

    Kasvatus tapahtuu nykyään kotona ja useimmiten(tai olisko joskus?) mitään kasvatusta ja tapojen opettamista ei ole.

    Ja kun ihmistaimi on alkanut kasvaa kieroon, sitä kierrettä lienee vaikea katkaista.

    VastaaPoista
  98. Catulux, riippuu kylästä ja kodista.

    Minua vähän tuo individualistisuus yleistyksenä kiusaa. Mielestäni perheet ja asenteet ovat ehkä erilaistuneet verrattuna entiseen enempi homogeeniseen yhteisöön, mutta ei se individualistisuuskaan mikään määräävä piirre nyt ole.

    Kylästä se myös riippuu - täällä maalaiskylissä sitä yhteisöllisyyttä on ihan aidosti ja edellisessä asuinpaikassani keskisuuren kaupungin kupeessa.

    Yhteisöllisyyden kokeminen on paljon myös itsestä kiinni - jos olet itse individualisti et sitä kaipaa etkä näe. Jos taas haluat toimia yhteisöllisesti saat sitä myös itse.

    VastaaPoista
  99. Kasvatus tapahtuu nykyään kotona ja useimmiten(tai olisko joskus?) mitään kasvatusta ja tapojen opettamista ei ole.

    Tämä virkkeen loppuosa sisältää valitettavan totuuden, joka on monen häiriötekijän katalysaattori.

    Monen perheen pienokaisille opetetaan vain elämässä pärjäämistä, sitä mitä tulee tehdä pitääkseen puolensa, ottaakseen osansa yhteisestä kakusta, ettei vain jäisi vähemmälle kuin muut. Lapset oppivat vain ottamaan ja vaatimaan ja nostamaan rähinän, elleivät saa.

    Sellainen asia kuin antaminen, kuunteleminen, hiljaa oleminen, toisen huomioon ottaminen ovat heikkouden merkkejä, ja ne karsitaan lapsista pois. Aikuiset tekevät lapsistaan kovia ja vahvoja, jotka ottavat sen mikä heille kuuluu.

    Minulla on muuan ystävä, joka ei koskaan opettanut lapsilleen kiitollisuutta tai pienintäkään nöyryyttä tai lähimmäisen kunnioittamista. Hän ei koskaan kieltänyt lapsiaan ottamasta toisten tavaroita tai ottamasta pöydästä vaikkapa leivosta toisensa jälkeen, jos lapsi tahtoi, vaikka leivoksia oli vaikkapa viisi ja syöjiä viisi. Neljännen leivoksen jälkeen oli ihan mahdollista, että hän kysyi lapselta, että vieläkö jaksat yhden. Hän ei kieltänyt lastaan keinumasta koko ajan muiden lasten odottaessa jonossa iät ja ajat. Hän nauroi vain lapselleen ja jatkoi puhumistaan.

    Lapset saivat pomppia autossa vapaasti ilman turvavöitä, kurkkien istuinten välistä vaarallisesti etupenkille. Perheen poika sanoi seitsenvuotiaan, kun kysyin, mikä hänestä tulee isona: ostan osakkeita.

    Tällaisia lapsia ovat koulut täynnä. He ovat hyvin toimeen tulevien perheiden lapsia, ja juuri heidän puoliaan vanhemmat pitävät henkeen ja vereen opettajia vastaan, koska opettajat vaativat heidän kullanmuruiltaan mahdottomia ja antavat huonoja numeroita.

    VastaaPoista
  100. Nuorisonäkökulmaa . . .

    Kouluräppi
    (kirj. Solveig Hiltunen)

    1.luokka
    Eskari-ikä on mennyttä aikaa,
    koulu oli aluksi kuin unta ja taikaa.
    Kirjaimet ja numerot alkoivat paikkaansa etsiä,
    välitunnit leikittiin, kirmattiin pitkin metsiä.

    2.luokka
    Osataan jo aika hyvin lukea,
    luistinten laitossa tarvitaan tukea.
    Kertotaulua aletaan jankata,
    ruokaa pitää usein tankata.

    3. luokka
    Kolkilla saadaan tietää, että
    maapallosta suurin osa on vettä,
    Englannin opinnot on kova juttu,
    muuten koulu alkaa olla jo tuttu.

    4. luokka
    Tällekin vuodelle riittää tietoa uutta,
    harrastuksiin monta jää tilaisuutta.
    Läksyt on viisasta tehdä ajoissa,
    noudattaa sääntöjä aikuisten rajoissa.

    5. luokka
    Koulu tuo tarjolle uusia aineita,
    hissaa, kemiaa, fysiikkaa, ei mitään paineita.
    Kun on läksyjä tehty jo nelisen vuotta,
    helposti uutta oppimaan pystyy, eihän suotta
    opettajat pakerra oppilaiden eteen,
    oppi ei kaada ojaan eikä veteen.

    6.luokka
    Viimeistään nyt on aika herätä,
    tietoja, taitoja muistiinsa kerätä,
    käytöstavat jos nuorena takkiin tarttuu,
    hyvillä mielin alkaa suureksi varttuu.
    Aikuisista katsotaan vieläkin mallia,
    uudessa koulussa jatketaan oppimisen rallia.

    Yläaste
    Oppimisen ralli jatkuu ja tullaan murrosikään,
    opitaan uutta, päälle ei tahdo sopia yhtään mikään.
    Tyytymätön, arvosteleva saattaa asenteemme olla,
    kasvamaan emme silti pysty liian vähällä huomiolla.
    Saatamme aikuiset luotamme kauaksi työntää,
    hellyyttä tarvitaan, on pakko se kuitenkin myöntää.
    Vapauteen tarvitaan vieläkin aikuisten rajat,
    vaikka takana onkin lapsuuden leikkimajat.

    VastaaPoista
  101. Inkivääri-hyvä. Ei riipu kylästä tuo yhteisökasvatus, koska kyläyhteisöjä ja yhteisöllisyyttä ei enää löydy.

    Ei ainakaan siinä muodossa kuin me muistamme ja ilmeisesti kovasti kaipaamme.

    Tuo muodikas taikasana "yhteisöllisyys" herättää ihmisissä sellaista turvallisuuden ja mukavaa muuttumattomuuden tunnetta, että luulen ko. käsitteen jotenkin olevan sukua paratiisille.

    Siksi kai siitä puhutaan koko ajan ja siksi siitä kai on tehty poliittinen porkkana äänestäjien kalastamiseksi.

    Yhteisöllisyydestä puhuminen ja sen henkiin herättäminen on minusta säälittävän naivia taistelua tuulimyllyjä vastaan.

    Ja kuvittelu, että kadonnut yhteisöllisyys voidaan synnyttää uudelleen poliittisten päätöksien tai jonkin yhteiskunnallisen työryhmän kautta on pumpulimaailman humpuukia.

    Aito ja oikea yhteisöllisyys syntyy alhaalta ylöspäin; eli yhteisöjen jäsenet; heidän yhteiset arvot, tavat ja yhteiseksi koettu asumapaikkansa synnyttää yhteisöllisyyden.

    Yhteisöllisyys ei ole mikään valinta niin kuin Inkivääri antaa ymmärtää, vaan yhteisöllisyyteen synnytään tai sitten ei.

    Ja jos tiiviitä yhteisöjä ei enää ole, on tyhjästä hankala nyhjästä'.

    Iineksen kertomus ökyindividualismin ja kasvatuksen fuusiosta on kamalaa luettavaa. Mutta asia lienee empirian kautta koettu.

    VastaaPoista
  102. Kouluräppi on positiivisuudessaan ok.

    Lisää tällaista. (Vaikka itse olen suunnitellut tekeväni huomattavasti synkemmän laulun omasta elmästäni.

    Sen nimi voisi olla "Väsyneen virkamiehen valssi"?)

    VastaaPoista
  103. Tämä kansankynttilöiden resignaatio on surkuhupaisaa luettavaa, varsinkin kun käsillä on tällaista materiaalia:

    http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/monitiet/palovaara.htm

    Ehkei opettajista sitten olekaan hommaan?

    VastaaPoista
  104. Jack H,

    linkki toimii ainakin minulla tuon ensimmäisen osoitteen perusteella, joten poistin muut samat linkit tarpeettomina.

    Täyttä tavaraa muuten tuo linkki, sillä siitä voi lukea melko vähällä vaivalla ja kohtuullisen lyhyesti yliopistollisen tutkijan kuvauksen nuorten nykytilasta, lapsen kehityksestä kohti sosiaalisuutta ja siitä mikä voisi olla oikea lähestymistapa opetuksen ongelmia lähestyttäessä.

    Artikkelissa on mielestäni tavoitettu juuri se kalapuikkopoika ja nuori, jonka minäkin usein nostan pramille ihmetellessäni, mistä heitä tulee ja mitä heille pitäisi tehdä.

    Osuvaa on tutkijan kuvaus nuorten hedonismista ja siitä, miten nuori täyttää kaiken aikaa yksilöllisen mielihyvän tilaansa samalla kun toisaalla koulu ja opettajat sitten taas toteuttavat koulun yhteiskunnallista tehtävää valtahierarkian avulla.

    Oppilaat kaipaavat keskustelua ja tutkija tarjoaa mm. oppimiskokonaisuuksia, joissa läpäisyteemana voi olla mm. yksilön eettisyyteen kasvattaminen.

    Minun täytyy nyt hiukan ihmetellä, mutta lähinnä vain yhtä asiaa.

    Nimittäin eikö keskustelu muka ole ollutkaan suomalaisen koulun keskeinen opetusmetodi jo 80-luvulta lähtien? Olen todella vilpittömän hämmästynyt, sillä ainakaan minä ja luullakseni myös useat kollegani keskiasteen oppilaitoksessa emme suinkaan luennoineet, vaan oppiminen tapahtui ennen kaikkea keskustellen, oppilaita kaiken aikaa aktivoiden.

    Minulle opetti jo opetusharjoitteluni ohjaaja Kirsti-Liisa Crohnjorth, että opettaja ei opeta kirjasta, ei lue kirjaa, ei luennoi, ei paasaa, vaan keskustelee oppilaiden kanssa, ottaa heidän kaikessa huomioon, ei oikaisen, ei sano mitään vääräksi, vaan ohjaa tiedon lähteille ja saa opppilaat tavallaan pitämään sen tunnin, jonka kulkua ei välttämättä tiedä etukäteen - mihin se johtaa. Eikö tämä nyt puheena oleva tutkija tiedä, että Suomen kouluissa on keskusteltu iät ja ajat, ja silti oppilaat täyttävät kaiken aikaa hedonistisen kiihkeästi omaa yksilöllistä mielihyväänsä jopa kiihtyvässä määrin?

    Huomiotani kiinnitti vielä muuan kohta tuosta selvityksestä: nimittäin lapsen sosiaalistuminen alkaakin vasta nelivuotiaana, ei kolmivuotiaana.

    Mutta suosittelen selvitykseen tutustumista, siinä on pureskelemista, etenkin tuo yhteisöllisyyden opetus, se miten sitä toteutetaan, on varmaan mielenkiintoinen asia kouluissa.

    VastaaPoista
  105. Herään nyt huomaamaan, että kyseessä taitaa olla juuri se tutkija, jota taannoin kritisoin siitä, että hän edustaa sitä henkeä, jonka mukaan oppilaalle, oli tämä millainen tahansa, muovataan muovailuvahasta mieleinen ja hyvä opettaja, joka kelpaa lapselle.

    Toisin sanoen - kun nuoret nyt ovat mitä ovat, hedonistisia, joskus itsekkäitä pikkupaskiaisiakin, niin opettajuuden tulee sopeutua tähän kaikkeen tarjoamalla tarpeeksi kovaa vastinetta, joka ei hätkähdä vittujen ja lentelevien kalapuikkojen ja rähinärikujen räiskeessä.

    VastaaPoista
  106. Eurooppalaisen arvomaailman kehityksen kolme yleistä päätrendiä eli maallistuminen, yksilöllistyminen ja suhteellistuminen heijastuivat myös suomalaisen arvomaailman muutokseen 1900-luvun lopussa. Tutkimusten mukaan Suomessa vahvistuivat yksilökeskeisyyteen liittyvät arvot, kun taas perinteeseen ja yhteisöllisyyteen suuntautuvat, ts. itsensä ylittämistä edellyttävät arvot heikentyivät. Arvomaailman yleistä kehitystä luonnehti pyrkimys sitoutumattomuuteen sekä haluun vapautua kaikkien auktoriteettien kontrollista. Koulutuspolitiikassa liberalistinen kehitys heijastui siten, että kansallisten arvopäämäärien ja linjanvetojen sijasta kasvatuksen tavoitteiden määrittelyä siirrettiin koko ajan entistä enemmän paikalliselle tasolle: kunnan, koulun sekä viime kädessä opettajien ja vanhempien omalle vastuulle.

    Luentotiivistelmä Yhdessä elämään/Kasvatus tulevaisuuteen -seminaariin

    VastaaPoista
  107. Tämä on päävire mutta se peitetään retorisesti:
    http://www.ungafakta.se/pyssel/klipp/haxanspepparkakshus/
    askarrelkaa te muut, me autamme kunnes olemme hiffanneet mitä tekin hiffaatte jonka jälkeen kusemme matollenne, viemme tiedot, kasvatamme itse omat Nobelin illalliset, päätämme kuka on in ja kuka ei, nostamme ääntä, pakotamme häpäisemään kriittiset ja niin olemme luoneet oman sadun:
    Hannu ja Kreetta.

    Ja raha valuu sinne minne aina ennenkin ja sen takia ovat tekniset lelut kaikkein kivoimmat. Tieteen nimissä diilataan rahat kuten sattuu ja hyväksikäytetään erilaisia mediatemppuja, jotta oma huono talous voitaisiin jakaa yleishyödyllisten merkitysten alle.

    Ja kun tämä meni liian räikeäksi ja liian huomattavaksi (Abloy?) niin alkaa herää vastarintaa. Vielä aika säyseää, pian aggressiivisempaa. Sitäkin pitää silloin hillitä. Hyvää tulee, hiljaa.

    Lasten kautta tapahtuu tiedon muutos mutta tämän päivän ns. konstruktivismi ei jaa tietoa (=yhteistoiminta ei toimi tiedon levittäjänä mutta toimii tiedon tasaannuttajana eli epätietoisuutta ja juoruja jaetaan siinä missä tietoa ja totuuttakin).

    Olen kapinoinut tätä opiskeluaikana ja argumentoinutkin mutta minut naurettiin ulos. Olivat niin narsisteja koko sakki (ei ihan kaikki mutta hyvin moni heistä, naiset etenkin...).

    VastaaPoista
  108. Catulux, sinulla lienee yhteisöllisyydelle joku määritelmä ja tutkittua tietoa kyläyhteisöjen toiminnasta ennen ja hajoamisesta nyt?

    Se, mitä minä ymmärrän yhteisöllisyydellä on olemassa tänäkin päivänä jossain muodossa perheissä ja jopa kylissä.

    VastaaPoista
  109. Iines:"joskus itsekkäitä pikkupaskiaisiakin"

    Tällaiset ilmaukset nuorista saavat kyllä karvani nousemaan pystyyn. Aikaisemmin keskustelimme siitä, voiko lapsesta ollenkaan sanoa, että hän olisi itsekäs - nimenomaan sinä olit sitä mieltä että ei. Minä käytin sanaa lapsen käyttäytymisestä, joka ilmenee aikuisen itsekkääksi nimittämällä tavalla.

    Minä kuitenkin näen nuo yläkouluikäisetkin nuoret lapsina vaikka jo aikuisen raameissa. He käyttäytyvät siten kuin me sanomme itsekäs, mutta ei heidän myötäelämiskykynsä ole vielä kehittynyt.

    Heitä ei kyllä yhtään kehitäkään se, että haukumme heitä pikku paskiaisiksi ja luulen, että jos alkaisin ajatella niin, se rajoittaisi kykyäni haeskella keinoja löytää niistäkin nuorista hyvän ainekset...

    VastaaPoista
  110. Iines:"joskus itsekkäitä pikkupaskiaisiakin"

    Inkivääri: Tällaiset ilmaukset nuorista saavat kyllä karvani nousemaan pystyyn. Aikaisemmin keskustelimme siitä, voiko lapsesta ollenkaan sanoa, että hän olisi itsekäs - nimenomaan sinä olit sitä mieltä että ei.

    Inkivääri, kyse lienee sanan "itsekkyys" käyttöyhteydestä, kontekstista.

    Ajattelen niin, että pikkulapsen haluamista ei voi laskea itsekkyydeksi, sillä se kuuluu ihmisen käyttäytymiseen, suhteiden opetteluun, kun otetaan ja tahdotaan ja kokeillaan. Se on normaalia ja terve piirre ihmistaimessa. - Tämä on siis käsitykseni.

    Kun puhutaan sitten jo murrosikäisen kolmetoistavuotiaan kalapuikkopojan käytöksestä, niin kyseessä ei ole enää lapselle ominainen asioiden opettelu, luontainen ottamisliike tai tahtomisliike, sillä ihminen ei opettele enää tuossa iässä asioita, jotka hänelle on jo aiemmin perusteltu ja selvitetty. Tämänikäisellä nuorella - lasken siis pojan lapseksi kuitenkin - sovitun määrän ylittäminen on tietenkin itsekkyyttä, hedonismia, jota tuossa linkin selityksessä hyvin kuvataan.

    VastaaPoista
  111. Vielä Inkivääri,

    kyllä minä pedagoginakin, tosin evp., uskallan sanoa, että minusta koulun ilmastointiputkiin paskonut, aidonnäköisellä aseella oppilaita uhkaillut, raketteja sisällä räjäytellyt poika on pikkupaskiainen.

    Se ei tarkoita sitä, ettenkö jopa rakastaen ohjaisi tätä pikkupaskiaista, jos olisin hänen opettajansa. Veikkaan, että saisin luotua häneen toimivan vuorovaikutuksen, sillä spesiaalini koulussani olivat ns. syrjäytyneet pojat, jotka kiintyivät minuun ja hakeutuivat vapaaehtoiskursseilleni. Minun pikkupaskiaisryhmäni, luovan ilmaisun ryhmässä he saivat laulaa ja tehdä kulisseja, näytellä ja säveltää musiikkia ja tehdä videoita.

    VastaaPoista
  112. Mutta pahalta se silti kuulostaa tosi pahalta8)

    VastaaPoista
  113. Inkivääri,

    pahalta kuulostaa, mutta pahoja olivat pojan teotkin, kovin pahoja, ja jokainen niistä suuntautui sitä yhteisöä vastaan, jossa poika toimi jäsenenä. Paskamaista toimintaa, suoranaista sabotointia, etten sano kerta kiellon päälle ja joka tämän kieltää, älköön vaatiko lapsiltakaan rehellisyyttä.

    Ei tosiasioiden silottaminen ole pojan eikä kenenkään etu. Jos me näytämme pojalle olevamme niin lällyjä vätyksiä, ettemme edes uskalla määrittää pojan tekoja oikealla nimellä, meidän on turha odottaa minkäänlaista itsekritiikkiä pojalta itseltään.

    En ole koskaan kokeillut tällaista kasvatustekniikkaa, mutta pohdiskelen, voisiko tällainen koruton toteamus toimia:

    1. "Tiedätkö, että olet oikea pikkupaskiainen, kun paskot tuonne ilmastointiputkeen."

    Kun vertaa sitä tähän vaihtoehtoon:

    2. "Kuulehan Marco, tiedän kyllä että sinulla on paha olo, mutta ajattele mitä tapahtuisi jos kaikki ulostaisivat tuonne ilmastointiputkeen. Voisiko siinä hajussa enää puhua opiskelusta?",

    niin mielestäni on selvää, että Marco arvostaisi ensimmäistä kommenttia rehellisempänä, kuin toista hymistystä.

    Ensimmäinen vaihtoehto kertoisi sen, että opettaja näkee hänet, toinen sen, että opettaja ajattelee koulun mainetta ja muita, ei välttämättä häntä. Ensimmäinen lisäksi kunnioittaa Marcon älykkyyttä siinä, että ei perustele lässyttämällä itsestäänselvyyksiä.

    Lapsille voi joskus puhua sitä kieltä, jota he ymmärtävät.

    Tätä älköön nyt luettako niin, että suositan tällaisten huudahdusluonteisten nimien käyttöä. En suosita, mutta jos sellainen huulilta joskus purkautuu, sitä ei tarvitse vetää häveten takaisinkaan.

    VastaaPoista
  114. Inkivääri,

    innostuin tekemään ajatustenvaihtomme loppuosasta uuden päreen. Se ei ole millään tavoin ajatuksiasi vastaan, vaan minua kiinnostaa tietää, osaako kukaan keksiä, miten Marcoa tulisi hoitaa, mitä hänelle tulisi sanoa tms.

    VastaaPoista
  115. Jatkan nyt vielä tässä suoraan tuohon lauseleikkiin, jonka sanoit - voisiko vaihtoehto olla vaikka:

    3.Oli todella paskamainen teko paskoa ilmastointiputkeen. Pakko se oli sieltä siivota, koska kaikki olisivat joutuneet sitä haistelemaan, mutta mietihän vähän, jos joutuisit itse kökkimään luokassa, jonka ilmastointi lykkäisi paskankatkua - vieläpä jonkun muun sinne järjestämää kuin sinun. Katsohan nyt, että tämä oli viimeinen kerta tätä lajia. Koulu on varmaan mielestäsi tasan juuri niin paskamainen paikka kuin tekosi?

    Nuorelta, joka vielä elää vaihettaan oman navan ympärillä on ihan turha kysellä alkuvaiheessa miltä muista tuntuu moinen, tehokkaampaa on kysellä miltä hänestä tuntuu jos hänelle tehtäisiin niin.

    Näissä tapauksissa suosittelisin summerhilliläistä kasvatusta - se kärsiköön ken tekee vahinkoa, sehän on vapaan kasvatuksen idea. Eli istukoon itse siinä katkussa ken sellaista järjestää - vaan eihän sitä saa tehdä eikä sitä pysty järjestämään.

    VastaaPoista
  116. Inkivääri, railakkaasti ja hyvin sanottu! Kunpa saisi tämän kommentin tuon uuden keskustelun perään, jos sinne kuitenkin kerääntyisi lisää näitä kommentteja. _ Jos kerääntyy, teen niistä lopuksi yhteäisen listan, ja liitän tämän mukaan. Nimet eivät ole tärkeitä, kuka mitäkin sanoo, vaan kommenttien sisältö.

    VastaaPoista
  117. Siis tarkoitan, että teen repliikeistä listan, jos niitä kertyy lisää.

    VastaaPoista
  118. Lasten kasvattaminen ei ole aivan ja aina niin yksinkertaista.
    Oppilaatkin ovat yksilöitä, jokainen erilaisia. Erilaisista lähtökohdista.

    Tämä oli itsestäänselvää, mutta toistinpa kuitenkin.

    Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Pitää paikkansa.
    Jos nimittelet saat kahta kovemmin takaisin.
    Onko opettaja edelleenkin esimerkkinä oppilaille ?

    Jos nyt paskomisesta on kysymys ja siitä pitäisi paskojaa ojentaa, esittäisin kysymyksen.

    Teetkö näin kotonasikin ?

    Tiedän, että tämä ei johda mihinkään. Lähtökohdat ovat kotona.

    Eikö voisi tehdä ongelmatapauksissa yhteistyötä kodin kanssa. Vai eikö aikaa ole opettajilla tähän.

    Lopuksi,pidän lapsia kauttaaltaan kehityskelpoisen hyvinä ihmisenalkuina.

    Voisiko joskus pohtia ongelmia hieman syvemmältä eikä nimitellä paskojiksi.

    VastaaPoista
  119. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa perhetutkija Anna Rotkirch muuten viittaa tuohon Jarkko Tontin auktoriteettiin, ruotsalaistutkimukseen, jonka mukaan päiväkotikasvatetut lapset pärjäävät muita paremmin myöhemmin elämässään.

    Rotkirch sanoo, että muut tutkimukset taas sanovat, että "hyvästä tarhasta on pieni hyöty" ja että "päiväkoti ei haittaa lapsen kehitystä". Molemmista tulee täyspäisiä lapsia, kotoa ja tarhasta, joten vastakkainasettelu on turhaa.

    Rotkirch myös esittää, että jyrkkä äitien välinen taistelu kotikasvatuksesta ja päiväkotikasvatuksesta juontuu naisten syyllisyydentunnoista.

    VastaaPoista
  120. Eikö voisi tehdä ongelmatapauksissa yhteistyötä kodin kanssa. Vai eikö aikaa ole opettajilla tähän.

    Arleena, vanhempia koetettiin tavoittaa lehtitiedon mukaan mm. tässä kalapuikkorähinässä tulemaan koululle poikaansa rauhoittelemaan, mutta heihin ei saatu yhteyttä (?). Vasta sen jälkeen soitettiin poliisille.

    Monesti se meneekin, niin, että vanhemmat eivät vastaa puhelimeen, kun koululta soitetaan.

    Mitä tulee tuohon repliikkiisi, kysymykseen, se on hyvä ja otan sen mukaan kokoomalistaani uuden päreen tiivistelmässä myöhemmin.

    VastaaPoista
  121. Ai, onko niin sanonut oikein viisaskin ihminen tuosta syyllisyydentunnosta?

    Täälläkö vai jossain toisessa tämän aiheen keskusteluissa sanoin, että jokaisen pitää ratkaista se asia oman päänsä sisällä - kumpikin puoli kun tuntee, että media ja yleinen mielipide syyllistää eli se syyllisyydentunto on omassa itsessä.

    Nyt kun olen saanut sisäisen rauhan tämän asian kanssa se yleinen mielipide valuu pois kuin vesi hanhen selästä - tiedän tekeväni oikein minulle minun tilanteessani.

    Se ei silti tarkoita tietenkään sitä, etten koskaan pohtisi sitä teenkö oikein ja olisiko parempia vaihtoehtoja - olen vaan niissä päätynyt jatkamaan näin.

    VastaaPoista
  122. Inkivääri,

    näin luki lainaamassani Helsingin Sanomien artikkelissa. Perhetutkija Anna Rotkirch sanoi, että kaikki tämä taistelu johtuu naisten syyllisyydentunnoista. Äidit tuntevat syyllisyyttä, kun lapset ovat tarhassa, ja myöskin, kun he ovat kotona. Äidiltä odotetaan sekä työpanosta että hyvin kasvatettuja lapsia. Äidit halauavat olla lastensa kanssa enemmän mutta myös tehdä kodin ulkopuolista työtä.

    VastaaPoista