Pusu 2: Miehen kyyneleet

En aivan tarkkaan tiedä kuka on Peter Forsberg. Hän saa kuitenkin tämän päivän pusun, koska hän itkee lehtikuvassa suloisesti ja koska kaikki muut uutiset ovat lähinnä huonoja ja masentavia ja jopa turhia. Tuomittavaa olisi taas kovasti, mutta elämässä pitää ottaa positiivinen ote. Jos vaikka hammasta särkee, pitää ajatella, että se on pikkujuttu, soitto vain lääkäriin ja asia on sillä hoidettu. Hammas on vain pieni osa ihmisen massasta.

Mutta takaisin Peter Forsbergiin! Häneltä on sanojensa mukaan viety tikkari kädestä, kun hän joutuu lopettamaan jääkiekkouransa jalkavammansa vuoksi. Oletettavasti hän on Ruotsissa suuri tähti, urheilusankari, ja siksi hänen kyyneleensä ovat erityiset merkittävät ja ilahduttavat. Vähän samoin kuin Neitsyt Marian patsaan verikyyneleet Japanin Akitassa. Patsahan alkoi vuotaa verta, hikoilla ja tuoksua liljoilta ja ruusuilta, ja myöhemmin sen nähtiin itkevän. Tämähän toistui satakunta kertaa, mutta sitten ihmeet loppuivat.

Pidän miehistä, jotka itkevät raivoamisen sijaan, koska näin he osoittavat, että ovat elossa, sisin ei ole kuollut tai aivan panssaroitunut. Tässä tilassa minusta miestä ei pidä lähestyä eroottisesti, sillä se olisi jonkinasteista hyväksikäyttöä ja miehen surullisen tilan mitätöintiä. Posken hellä silitys ja halaaminen, syliin ottaminen tulee naiselta kuin naiselta kai luonnostaan, ja liittyy ehkä äidinvaistoihin.

Jotenkin jaksaa hämmästyttää se vimma, jolla miehet koettavat todistaa miehistä karskiuttaan ja voimaansa. Kun oikeasti naisia ei vie se kova muskelimikko, vaan se köyhä jarrumies tai laiha villapaitainen runoilijapoika, reppanuudellaan. Tosin jokuset ujot ja laihat valittavat naisenpuutetta, mutta käsittääkseni vika on siinä, että he eivät ole aidosti omia herkkiä itsejään, vaan epäonnistuvat surkeasti koettaessaan muskelimikkojen elkeitä ja tähdätessään niihin naisiin, misuihin, typyihin, jotka näkevät vain muskelimikot.